Kategoria: Teatteriuudistus

Kategoriat
Koulutus kulttuuri taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Lahdesta ponnahdusta ammatilliseen teatterikoulutukseen

https://lahenuutisia.fi/2024/07/19/paha-ja-hyva-lapinlahden-suomalaisessa-paratiisissa/

Psykologiopiskelijoiksi pääseminen lienee vielä näinäkin päivinä harvinaisuus – vain vajaa prosentti hakijoista saa opiskelupaikan yliopistossa tuohon ammattiin valmistua.

Teatterialalla on lähes samanlainen asema harvinaisuutena tulla valituksi ammattiin – parin kolmen prosentin pyrkijöistä saada nuo teatteriammattilaisen haaveet toteuttaa opiskelemalla.

Yliopistollisiin teatterikoulutuksiin nyt keväällä 2026 valitut oppilaat – Helsingin Teatterikorkeakouluun (Teak) ja Tampereen yliopiston teatterikoulutuksen näyttelijäkoulutukseen (Näty) – on jälleen julkaistu ja nimet ovat lahtelaisille teatterifriikeille monen valitun opiskelijan osalta jo viime vuosilta tuttuja. He ovat käyneet Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen opintoja joko yhden tai useimmat kaksi vuotta.

Heistä olen myös teatterikirjoittajana aina saanut uutta voimaa elää teatterin tuomaa sanomaa – niin yhteiskuntakritiikkiä kuin taiteen voimaa, vapautta ja kauneutta sekä usein jo tylsistyneeseen mielialaani uutta herkkyyttä taas innostua elämään hieman parempana ihmisenä.

Tänä vuonna valittuja sekä yhden vuoden tai kaksi opiskeluvuotta täällä teatteriin Lahden kansanopiston teatterikoulutuksessa syventyneitä opiskelijoita on jälleen saanut kunnian päästä teatterin haluttuun yliopistolliseen ammattiopiskeluun valmistumaan.

Nämä opiskelijat saavat Lahden kansanopiston teatterikoulutuksessa teatteriammattilaisten taitavan opetuksen ja harvinaiset koulutukselliset valmiudet: eräänlaiset täydellisen teatterilliset puitteet, teatteriatmosfääriset esityssalit, työpäivän teatterillisen ajankäytön ja innostuneen opiskelijayhteisön, joka pian hitsautuu yhteistyökykyiseksi, tiiviiksi ja luovaksi joukoksi. Opiskelu täällä Lahdessa on näille teatteriopiskelijoille mukaansatempaava elämänvaihe kuin oikea kokeilu teatteriammattilaisuudesta, sillä teatteriammatti on elämäntapa niin taiteessa kuin omassa siviilielämässä.

Siksi aika usein teatteriopiskelijat myös loma-aikoinaan muodostavat merkittäviä teatterikokoonpanoja, joista nauttiminen meille teatterinystäville on suurta teatterinuudistusnautintoa elävyydessään ja tuoreudessaan.

 

Tässä pari teatteriesitystä viime kesiltä ja linkit niiden esitysarvioihini. Esimerkiksi tämän Starman-esityksen näyttelijöistä kolme ja edellisten kesien Port Mundus -esityksestä  (katso otsikkokuva) myös kolme valikoitui juuri viime kuussa yliopistolliseen teatterikoulutukseen.

https://lahenuutisia.fi/2025/06/26/starman-hauskuttaa-vihastuttaa-ja-ajatteluttaa/

…………………………………………………………………………….

Helsingin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu (TeaK) tarjoaa esittävien taiteiden ja kirjoittamisen koulutusta kandidaatin tutkinnosta tohtoritasolle. Voit opiskella valo- tai äänisuunnittelua, lavastusta, tanssia, koreografiaa, teatteri- tai tanssipedagogiikkaa, näyttelijäntaidetta, ohjausta, dramaturgiaa, esitystaidetta ja kirjoittamista.

Teatterikorkeakouluun keväällä 2026 valitut:

Näyttelijäkoulutukseen

Inari Kolehmainen ja Aino Suosalo

Ohjaajakoulutukseen

Siiri Lehtinen ja Anton Varpama-Taittonen

Tanssitaiteen koulutukseen Josefiina Uuranmäki

 

Tampereen yliopiston Teatteritaiteen tutkinto-ohjelma (Näty) on viisivuotinen näyttelijän ammattiin valmistava näyttelijäntaiteen koulutus, joka jakaantuu kolmivuotisiin kandidaatin opintoihin sekä kaksivuotisiin maisterin opintoihin, joiden aikana opiskelija tutkii näyttelijäntaiteen keinoin yhtä tai useampaa valitsemaansa ilmiötä tai aihepiiriä.

Tampereen yliopiston

Näyttelijäkoulutukseen keväällä 2026 valitut:

Teemu Kalliokoski, Emma Härmä, Severi Niskanen, Laura Tyyskä, Eemil Tähtinen, Aleksi Venho

Lahen uutisia ja Tarmo onnittelee!


Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Kansallisteatterin komea syyskauden 2026 ohjelma

Suomen Kansallisteatterin tulevan syksyn 2026 uusimmat ensi-illat ja koko syyskauden taiteellisesti monipuolinen ja vahva ohjelmisto teatterivierailuineen ovat upeita.

Satu Linnapuomin ohjaama satuseikkailu Taru hohtavasta helmestä hurmaa Suurella näyttämöllä. Pienellä näyttämöllä nähdään L. Onervan aikansa kohuromaaniin pohjautuva Mirdja, jonka ohjaa Liila Jokelin. Nuorten Kansallisteatterin improvisoiden syntyvän uutuuden, jos meiltä kysytään, konsepti ja ohjaus ovat Tamara Searlen käsialaa. Suuri näyttämö täyttyy musiikista, kun Timo Tuomisen Rendez-vous avec Brel sekä Veera Salmen Puluboi-kirjoihin perustuva ja Maija Ruuskasen säveltämä Puluboin ja Ponin lauluja -konsertti valloittavat näyttämön. Janne Reinikaisen ohjaama Viides askel palaa ohjelmistoon yleisön pyynnöstä. Vierailuesityksinä nähdään Lahden kaupunginteatterin Haapajärven Elvis, käsikirjoitus ja ohjaus Lauri Maijala, näyttelijä Miiko Toiviaisen monologi Kepeä elämäni ja tammikuussa 2027 Sirkku Peltolan kirjoittama ja ohjaama Kärpäset.

Taru hohtavasta helmestä on täynnä mielikuvituksen ja teatterin taikaa


Kuva: Tuomo Manninen, grafiikka Marko Kovero. Pajukaaren luomisessa apuna käytetty tekoälyä.

Taru hohtavasta helmestä perustuu Aili Somersalon (1887–1957) rakastettuun satuklassikkoon Mestaritontun seikkailut. Kiehtovalla tavalla suomalaisia kansantaruja ja satujen taikamaailmaa yhdistelevä teos kertoo tarinan rohkeudesta. Esitys on Minna Leinon dramatisoima ja Satu Linnapuomin ohjaama. Luvassa on jännittävä mutta lämminhenkinen seikkailu, joka hehkuu mielikuvituksen ja teatterin lumoa.

Tarina esitetään näyttämöllä nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan. Upeasti visualisoidun esityksen rooleissa nähdään timanttinen näyttelijäensemble vahvistuksenaan taitava joukko nuoria tanssinharrastajia. Mestaritontun roolissa loistaa Sari Puumalainen.

Ensi-ilta Suurella näyttämöllä 18.11.2026

Suosittelemme esitystä yli 7-vuotiaille.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.

Työryhmä

Rooleissa Yasmin Ashanullah, Jesse Gyllenbögel, Jani Karvinen, Maria Kuusiluoma, Raoul Mahjneh, Harri Nousiainen, Sari Puumalainen ja Wenla Reimaluoto

Tanssija-avustajat Alva Ervasti, Elsa Färkkilä, Gisele Konttinen, Sara Kuusela, Vivian Kuusinen, Vivienne Lemmetty, Almi Luostarinen, Iisa Melaluoto, Hilma Nieminen, Tilda Oljemark, Anna Reijonen ja Levi Vettenranta

Mirdja – aikansa kohuromaani vihdoin näyttämölle

Kuva: Mitro Härkönen

L. Onervan esikoisromaani Mirdja vuodelta 1908 (SKS) on kotimaisen kirjallisuuden harvinainen helmi – dekadentti romaani, joka kertoo omaa itseään kiihkeästi etsivän naisen elämäntarinan. Sovinnaisen roolin hylkäävä ja seksuaalisuudestaan nauttiva nainen olivat aiheita, jotka herättivät suuren kohun aikalaisten keskuudessa. Teoksen ydintä ovat naisen identiteetti, nähdyksi tulemisen tarve ja pyrkimys itsemääräämisoikeuteen.

Kansallisteatterissa ensi kertaa esitettävä Mirdja on vaikuttava, elegantti näyttämöteos, jossa visuaalinen maailma, musiikki ja koreografinen liike sulautuvat valovoimaiseen näyttelijäntyöhön. Mirdjaa eri elämänvaiheissa esittävät Inke Koskinen ja Kristiina Halttu. Esityksen on dramatisoinut Eva Buchwald, joka on myös hiljattain kääntänyt alkuteoksen englanniksi (Mirdja: A Decadent New Woman, 2025). Mirdja on ohjaajana, kirjailijana, dramaturgina ja muusikkona tunnetun Liila Jokelinin debyyttiohjaus Kansallisteatterissa.

Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 25.11.2026

Työryhmä

Rooleissa Kristiina Halttu, Kasper Korpela, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Esa-Matti Long, Pyry Nikkilä, Ilja Peltonen ja Timo Tuominen

Ohjaus Liila Jokelin Dramatisointi Eva Buchwald Lavastussuunnittelu Salli Kari Pukusuunnittelu Riikka Mäntymaa Valosuunnittelu Elli Maria Kujansuu Musiikki Veli-Ville Sivén Äänisuunnittelu Jani Peltola Koreografia Niina Rajaniemi Naamioinnin suunnittelu Joonas Lampi

 

Nuorten Kansallisteatterin esitys jos meiltä kysytään syntyy improvisoiden

Kuva: Henni Hyvärinen

Nuorten Kansallisteatteri on ryhmä nuoria teatterintekijöitä, jotka haastavat käsitystämme siitä, kuka saa tehdä teatteritaidetta ja kenelle sitä tehdään. Ryhmässä on mukana Afganistanista, Bangladeshista, Suomesta, Kurdistanista, Somaliasta ja Syyriasta kotoisin olevia nuoria tekijöitä, jotka työskentelevät yhdessä kokeneiden taiteilijoiden kanssa.

Nuorten Kansallisteatterin uutuusesitys jos meiltä kysytään ei perustu valmiiseen näytelmään. Se on rakennettu työryhmän kesken harjoitushuoneessa improvisaation keinoin ja pohjautuu nuorten itse tuottamaan materiaaliin. Esitys käsittelee kielen, totuuden, perinteiden ja nykymaailman kysymyksiä.

Esitys sisältää suomen, englannin, somalin, bengalin, arabian, turkin ja darin kieltä. Tekstitykset ovat saatavilla englanniksi ja suomeksi.

Esitys on osa Lähettiläät | Ambassadors -projektia, johon kuuluu myös työpajoja maahanmuuttajataustaisten nuorten yhteisöissä.

Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.10.2026

 

Työryhmä

Rooleissa Ridwan Ahmed, Asma Akbari, Zahra Akbari, Maria Akter, Sabrina Ali, Adnan Almousa,
Maryam Barbery, Juho Hagan, Iiris Linna, Tilma Lucenius, Yusra Mohali, Iftah Mohamed, Arvand Rasul, Ada Safdari ja Kaneli Samola

Konsepti ja ohjaus Tamara Searle Konsepti ja esiintyminen Nuorten Kansallisteatterin esiintyjät Konsepti ja dramaturgia Ville Vuorikoski (TeaK) Video- ja äänisuunnittelu Olli Valkola Valosuunnittelu Miika Suomalainen Tuottaja Roosa Vaverka

 

Pakahduttavia tunteita Suurella näyttämöllä – Timo Tuominen: Rendez-vous avec Brel

Kuva: Tomi Palsa

Timo Tuomisen rakastetut Brel-tulkinnat keräävät ilta illan jälkeen katsomot täyteen. Syksyllä hän valloittaa yleisön pyynnöstä jälleen Suuren näyttämön.

Tuomisen Brel-repertuaari on kasvanut jo yli sataan, ja jokainen chanson on kuin näytelmä, pakahduttava kohtaaminen Pariisin taivaan alla, rendez-vous niin ystävien kuin kuoleman kanssa; kaipausta, rakkautta ja iloa, lohduttomuutta, tuskaa ja naurua. Tuominen on suomentanut kolmekymmentä uutta laulua, ja useimmat uutuuksista kuullaan myös Suurella näyttämöllä, joukossa todellisia harvinaisuuksia, kuten He’maman, jota Brel ei koskaan itse taltioinut jälkimaailmalle.

Brel ei koskaan kavahtanut kantaaottavuutta, joten joukossa kuullaan nyt myös ravistelevia lauluja, jotka käsittelevät tänäänkin yhteiskunnassamme raivoavia kipeitä ongelmia, kuten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai oikeistoradikalismin salakavalaa nousua.

Tuomista säestää huippuunsa hioutunut orkesteri: Tomi Rikkola (kitara, busuki ja alttoviulu), Jori Huhtala (kontrabasso), Tuomas Timonen (rummut) ja Marko Roininen (piano ja haitari).

Suurella näyttämöllä 7.11.2026

 

Puluboin ja Ponin lauluja –konsertti läiskyy ja pölisee

Kuva: Emmi Jormalainen

Hakaniemen toripulu nimeltänsä Puluboi lennättää kuulijansa musiikkimatkalle keskelle torihulinaa. Tapaamme hänen ystävänsä Minimillan ja Ponin. Saamme myös kuulla karkumatkasta ja siitä miten Puluboi pääsi naimisiin!

Luvassa vähän ÄLLIÄ ja paaaljon LAKKAUTTA!

Veera Salmen Puluboin ja Ponin kirjaan perustuva, Jukka Rantasen dramatisoima ja ohjaama musiikkinäytelmä Puluboin ja Ponin teatteri oli yleisön suursuosikki Kansallisteatterissa 2015. Musiikin esitykseen sävelsi Maija Ruuskanen ja lauluista julkaistiin seuraavana vuonna vauhdikas levy Puluboin ja Ponin lauluja (2016).

Puluboin ja Ponin lauluja on myös Kansallisteatterin Kulttuurin kummilapset -esitys syksyllä 2026.

Suosittelemme esitystä yli 4-vuotiaille.

Suurella näyttämöllä 3.10.2026 klo 13:00

Työryhmä

Näyttämöllä Jani Karvinen (Puluboi), Helena Haaparanta (Poni, laulu), Maija Ruuskanen (Minimilla, piano & laulu), Jaakko Kämäräinen (basso & laulu), Anssi Salminen (kitarat & laulu), Ville Salminen (kitarat Kulttuurin kummilapset -näytännöissä) ja Markus Malin (rummut)

 

Kepeä elämäni -monologi hurmaa ja riipaisee

Kuva: Rauni Kajo

Kepeä elämäni on näyttelijä Miiko Toiviaisen omakohtainen tarina siitä, miten transtausta voi kääntyä onnellisuuden lähteeksi. Se on runollista ja laulullista, leikkisää näyttelijäntyön ilotulitusta, kertomus kodin löytämisestä omasta itsestään.

Ensi-iltansa (2019) jälkeen ’Kepeällä’ on ollut esityksiä kymmenillä paikkakunnilla Tukholmaa myöten. Helmikuussa 2020 Kepeä elämäni nimettiin Valtakunnallisen Monologikilpailun voittajaksi ja samana keväänä Toiviainen sai monologista Vuoden teatterinäyttelijä -palkinnon. Palkittu, rakastettu, riipaiseva ja hurmaavan vastaansanomaton monologi Kepeä elämäni saapuu Kansallisteatteriin juhlimaan 100. esitystään.

Esityksen laulut ja musiikin on säveltänyt Eeva Kontu, ohjaajana Riikka Oksanen, dramaturgina Aino Pennanen.

Lahden kaupunginteatteri esittää: Haapajärven Elvis

Kuva: Janne Vasama

Suuren yleisösuosion saavuttanut Haapajärven Elvis kantaesitettiin Lahden Kaupunginteatterissa ja esitys vierailee nyt Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä. Esitys on true crime -draama, joka perustuu Katariina Vuoren kirjaan Erään tapon tarina (Like, 2018). Se kertoo yhdestä Suomen rikoshistorian tunnetuimmasta ja hätkähdyttävimmästä rikoksesta. Näytelmän on kirjan pohjalta kirjoittanut Lauri Maijala, joka on myös ohjannut esityksen.

Yksi näytäntö Suurella näyttämöllä 26.11.2026, liput tulevat myyntiin toukokuun aikana.
Kantaesitys oli Lahden Kaupunginteatterin Studionäyttämöllä 18.2.2026

Suosittelemme esitystä yli 16-vuotiaille.

Työryhmä

Rooleissa Jori Halttunen, Tapani Kalliomäki, Vilma Kinnunen, Anna Pitkämäki, Teemu Palosaari, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Liisa Vuori ja Lumikki Väinämö

Käsikirjoitus, ohjaus ja lavastus Lauri Maijala Pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho Valosuunnittelu Jouni Nykopp Äänisuunnittelu Jukka Vierimaa Naamioinnin suunnittelu Kati Keronen

Sirkku Peltolan Kärpäset vierailee tammikuussa Suurella näyttämöllä

Kuva: Kari Sunnari

Sirkku Peltolan uusin näytelmä on merkityksellinen tarina toisensa löytävistä veljeksistä sekä siitä, mikä elämässä todella on arvokasta.

Äidin hautajaisissa veljekset kohtaavat, mutta puhuvat ohi. Kärpäsen veljeksiä yhdistää lapsuus, mutta aikuisena elämä on kulkenut tyystin erilaisia polkuja – toisella bussikuskina, toisella oopperatähtenä.

Kantaesitys oli Tampereen Työväen Teatterissa 23.1.2025.

Kansallisteatterin esitysajankohta on tammikuu 2027. Vierailun tuottaa ATR-tuotanto.
Liput tulevat myyntiin toukokuun aikana.

Työryhmä

Rooleissa Petra Ahola, Aimo Räsänen ja Martti Suosalo

Näytelmäkirjailija ja ohjaus Sirkku Peltola Lavastus- ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava Koreografiat Reetta-Kaisa Iles Valosuunnittelu TJ Mäkinen Äänisuunnittelu Kyösti Kallio

Jatkavien ja palaavien esitysten syksyn liput myynnissä:

Kevätkaudelta jatkavien esitysten kaikkien näytäntöjen liput on nyt avattu myyntiin. Suuren yleisö- ja arvostelumenestyksen keränneet esitykset Toinen tasavalta (käsikirjoitus ja ohjaus Esa Leskinen), Muistopäivä (käsikirjoitus Elli Salo, ohjaus Riikka Oksanen) ja Lady T (käsikirjoitus ja ohjaus Tiina Puumalainen) jatkavat syyskaudella. Lisäksi syyskaudella 2025 ensi-iltansa saanut Viides askel (kirj. David Ireland, ohjaus Janne Reinikainen) palaa ohjelmistoon yleisön pyynnöstä.

Alla Kansallisteatterin koko syyskauden 2026 esityskalenteri:

https://www.kansallisteatteri.fi/ohjelmisto/ohjelmistokalenteri

Lisätiedot:

Pääjohtaja Mika Myllyaho
Sähköpostiosoite mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

Lisätietoja: 

Viestintäpäällikkö Karoliina Masalin
Sähköpostiosoite karoliina.masalin@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 040 833 7382

Suomen Kansallisteatteri on vuonna 1872 perustettu vanhin suomenkielinen ammattiteatteri. Kansallisteatteri on taiteellinen teatteri, jonka ohjelmistossa nähdään uutta kotimaista draamaa, kiinnostavia ulkomaisia näytelmiä ja parhaita klassikoita. Ydinarvomme ovat taiteellisuus, yhdenvertaisuus ja keskustelevuus.

Kategoriat
jännitys kansainvälisyys kotiseutu Koulutus kulttuuri taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Teatterimme johtajan syksyn 26 ohjelman vauhdikas esittelyshow

Kokeile, pysytkö perässä Lahden kaupunginteatterin johtaja Lauri Maijalan häijyn nopeassa teatterimme syksyn 2026 esittelyssä! Ainakin nauraa saat sen vauhtihurjuudessa!

 

Tässä levollisemmin kertauksena  Lahen uutisia-julkaisun sama Lahden kaupunginteatterin syyskauden 2026 ohjelmiston esittely:

Ajatukset jo Lahden kaupunginteatterin syksyn teatteriantiin

Piirros näytelmästä Tea ja Tyhmentäjä

 

Lahden kaupunginteatterin syksyn ohjelmisto on monipuolinen kattaus kotimaisia kantaesityksiä, musiikkia ja koko perheen esityksiä.

Suuren näyttämön syyskauden avaavat syyskuussa ikoninen gangsterimusikaali Kolmen pennin ooppera sekä lokakuussa kantaesitys Lentävä ruotsalainen – arktinen katastrofi 1897.

 

 

Kolmen pennin ooppera on Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin legendaarinen mestariteos, joka mullisti teatterin 1900-luvun alussa. Se rikkoi illuusion, sekoitti kabareen, oopperan ja poliittisen satiirin ja pakotti katsojan katsomaan maailmaa ilman siloteltuja kulisseja.

Ikoniset laulut, hahmokavalkadi ja terävä huumori paljastavat Lauri Maijalan ohjauksessa rakenteet riemukkaan raadollisesti.

 


Lentävä ruotsalainen – arktinen katastrofi 1897 on villi ja (uhka)rohkea esitys ihmisen vimmaisesta kunnianhimosta, uskosta teknologiaan sekä omien rajojen ja kykyjen ylittämisestä. Se kertoo kolmesta tukholmalaisesta insinööristä, jotka saivat vuonna 1897 elämänsä mahdollisuuden tehdä jotain ennennäkemätöntä – lentää ensimmäisinä maailmassa vetykaasupallolla pohjoisnavalle.

Linda%20%20Wallgren.jpg

Linda Wallgren

Näytelmän ovat kirjoittaneet Linda Wallgren ja Anna Kuusamo, jotka kuuluvat sukupolvensa eturivin teatterintekijöihin. Linda Wallgren myös ohjaa näytelmän. Heidän käsissään historiallisiin tositapahtumiin perustuva materiaali muuttuu koomiseksi, kohtuuttomaksi ja surrealistiseksi seikkailuksi.

 

Pienen näyttämön ja koko syyskauden ensimmäinen ensi-ilta on Salla Viikan kirjoittama näytelmä koko perheelle Tea ja Tyhmentäjä. Se on suuri seikkailunäytelmä mielikuvituksen ja ystävyyden mullistavasta voimasta ja tarjoaa ilottelua ja mielikuvituskavereita. Esityksen ohjaa Emma Mattila.

 

 

Elokuvan juliste, Erkki Ruuhinen 1968.

Lahen uutisiakin on vain pari kertaa ymmärtänyt (vuosina 2009 ja 2012) edes mainita lahtelaisesta Kerttu-Kaarina Suuosalmesta, kun hän kirjoitti myös elokuvien käsikirjoituksia omista teoksistaan. Erkko Kivikosken Kuuma kissa -elokuvassa (1968) oli peräti neljä harvinaisia lahtelaista filmitähteä ja elokuvan alastomuus oli aikakauden suurta ennenkokematonta kulttuuria. Suosalmen Hyvin toimeentulevat ihmiset kertoo myös lahtelaisperheestä 1960-luvulla.

Lokakuussa muistetaan unohduksiin jäänyttä mestarillista lahtelaiskirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmea. Hänen romaaninsa (1969) Hyvin toimeentulevat ihmiset taipuu Iira Halttusen dramatisoimana kantaesitykseksi, jonka ohjaa Laura Mattila. Esitys kertoo 1960-luvun keski-ikäisistä, keskiluokkaisista ihmisistä, joilla pitäisi kaiken järjen mukaan mennä hyvin, mutta kukaan heistä ei kuitenkaan ole tyytyväinen.

 

Kuva Tiina Hauta-aho

Red Nose Companyn kanssa yhteistuotantona syntyy Studionäyttämölle 3-8 -vuotiaille tarkoitettu Ihmeellinen maalari. Esitys perustuu Kaarina Helakisan rakastettuun samannimiseen satuun. Se korostaa yhteistyön ja ystävyyden merkitystä ja ehdottaa onnen lähteeksi kanssaihmisten huomaamista.

lahdenkaupunginteatteri.fi

Syksyn ensi-illat Lahden kaupunginteatterissa ovat

2.9. Tea ja Tyhmentäjä
9.9. Kolmen pennin ooppera
16.9. Ihmeellinen maalari
14.10. kantaesitys: Hyvin toimeentulevat ihmiset
17.10. kantaesitys: Lentävä ruotsalainen – arktinen katastrofi 1897

Lahden kaupunginteatteri on Lahden keskeisimpiä vetovoimatekijöitä ja tuottaa monipuolista ja taiteellisesti korkeatasoista ohjelmistoa kaikenikäisille useita esityksiä viikottain. Teatteriesitykset valmistetaan alusta loppuun eri ammattilaisten voimin joko itse, tuotantoyhteistyönä tai vierailuina.

Piirrokselliset mainoskuvat Raana Lehtinen

You tube: Lahden kaupunginteatteri

Artikkelin muu kuvasto Lahen uutisia ja Lahden kaupunginteatterin kuvapankki

 

Alla Lahden kaupunginteatterin syksyn 2026 ja kevään 2027 esityskalenterit:

&https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto-liput/esityskalenteri/nbsp;

 

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Kevään viimeiset teatteriherkut tänään

Meeri Karri  HUMORESQUE  *

Viimeiset valmiit, puhuttelevat, hauskat ja elämäämme monipuolisesti ajattelevat sekä ennen muuta taitavat teatteriesitykset ovat vielä tänään sunnuntaina 17.5.26 koettavissa Lahden kansanopiston Teatteri II teatterifestareissa.

Mikko Wilmi KOSTO **

Niissä selviää se, mikä palo ihmisellä on haluta teatterin ihmeelliseen maailmaan vaikka koko elämäksi.

 

***

Tai se, miten jokainen itse pystyy parin vuoden koulutuksen jälkeen valmistamaan meille katsojille nautittavaksi täydellisen näytelmän itse ja sen lavalla esittäen.

****

Vielä tänään ehditte katsomaan lähes kahdenkymmenen teatteritaiteilijan esitykset:

https://www.teatterikoulutus.fi/esitykset/teatterifestarit-2026

ESITYSTEN aikataulut:

https://docs.google.com/document/d/1hDHlkX40-c8a24LVo6EsXRlne3D5cxyu_xrDL52usmg/edit?tab=t.0

Kategoriat
kotiseutu Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Nuoruus on seikkailu

Teatteri I:n Lauluilta – kuva esityksen taltioinnista Jani Enqvist

Lahden kansanopiston ensimmäisen vuoden teatteriopiskelijat 2025-26 toteuttivat oman lauluillan 7.5. ja 9.5.26 teatterikoulutuksensa suuressa salissa.

 

Tämän keväisen laulelmamusiikin sanat ovat täyttä vanhaa riimitettyä iskelmälyriikkaa sekä nykyistä käyttörunoutta jokainen. Itse olin taas yllättynyt tajuttuani koko 21esitysnumeroa sisältäneen musiikki-illan olleen suomen kieltä, ei ainuttakaan vieraskielistä sanaa kuulunut! Harvinaista tänä aikana englannin pökerryttämässä Suomen Lahti-kaupungissa. Rakastumista, haaveilua, pettymyksiä, monia kymmeniä elämän riemuja, iloja ja kokemuksia saimme esittäjien kanssa maistella ja niihin eläytyä sekä lämmintunteista, jopa ilkikurista hyvää huumoria mielialamme kohotukseksi nautiskella – pariin iskelmäklassikkoon jälleen samaistua.

 

Esittäjäensemblen yhteisöllisyys, tulkinta ja mukanaolo oli valloittavaa. Ilta oli täydellisesti mukava ja niin yhteismitallisen aito, niin suloisen lämmintunnelmainen välittämään ensemblen mutkattoman, reilun ja musiikille antautuvan yhteisöllisen musisoinnin, jokaisen jäsenensä laulamisriemun. Viuluin, perkussioin, huiluin, cajoin, kazooin, ukulelein, haitarein, kitaroin, bassokitaroin, triangelein, kosketinsoittimin heistä löytyi soittamiseen innostuneita kokeilijoita ja todellisia muusikkoja erimuotoisiin orkesterikokoonpanoihin – sekä vähintään elävän nuoruuden täysverisiä taustalaulajia lauluun kuin lauluun mukaan ja tekemään illasta ihanan ehyttä kokonaisilmaisun harvinaisuutta – kaikki niin luontevasti, vaivattomasti, taidollisen tarkasti, silti teeskentelemättömän henkevästi jokaiseen esitysnumeroon mukaan eläytyen.

Kansanopiston lauluillan uudenlaista luomisen hehkua ja musikaalisuutta olivat asiantuntevuudellaan ja monitaitoisuudellaan siirtäneet nuoriin opiskelijoihin alan taiturit, ohjaavat musiikinopettajat Taru Still ja Matti Hussi –heille suuret kiitokset yksilöllisestä laulunumeroiden ohjauksesta ja lauluillan kokonaisuudesta.

 

On tietenkin jo makuasia sitten itse teatterilaulaminen, joka näyttelijäkoulutukseen olennaisesti liittyy. Yksittäiset biisit toteutuivat varsin persoonallisesti kunkin taiteilijan osaamisalueen hienosti esitykseksi jalostaen. Huumorintaitajat antoivat oman osansa, huippumusikaaliset oman taitavuutensa soitintaitavuuksineen ja useat synnynnäisesti kauniit äänimateriaalinsa iltamme huippunautinnoiksi. Nautimme koko lauluillan vapautuneen, valloittavan laulamisen ihanuudessa.

 

Tietenkin teatterikatsojana tein tapani mukaan joitakin huomioita jokaisen lavalla esiintyneen laulutaiteilijan osuudesta.

1. Hauki – Ensemble   Kesäisen hitaan letkeä yhteishoilailu tra tramba bambaa tuntui niin soman vapauttavalta, leppoisalta, harmittomalta, ettei laulun suuri juju – sävel ja liikekieli, eläytymisen voima – enää pidemmälle meitä mukaan tunnelmaansa olisi voinut tartuttaa – tamburiinin, bassojyskeen ja ennen kaikkea vapauttavan keväisen kazoo-sirityksen mukana meitä vieden.

2. Uusia unelmia   Ihanan ohutääninen Eeva Hietamäki loi musikaalisella äänimateriaalillaan lisää uskoa ihmiseen – tarttuvin sävelin ja viisain sanoin meitä houkutellen vapaalla esiintymishelppoudellaan loputkin estomme seuraamisemme tieltä raivaten.

3. Vihreät niityt   Tutun klassikon 1960-luvulta Olavi Virrasta alkaen ja mielilaulajani Topi Sorsakosken tulkinnan muistiani vahvistaen soveltui Raul Nybergin herkän puhuvasti laulaman, kauniin kesäiseksi taustamaailmaksemme istua ja nauttia todellisen iskelmä-aikakauden tyyliin pukeutuneen iskelmätähden tavoin kauniin sävelen ja Helismaan sanojen ihanuuteen pianon soinnein ja suomalaisen haitarin haikein sävelvärein.

4. Kartta väärinpäin   Tämä rakkaudenkaipuun hidas ja hauskan valssimainen tulkinta kaikessa yksinkertaisuudessaan, kitaran ihanan tapailevissa otteissa tuntui suloiselta esitykseltä – sinnikkäässä keskittyneisyydessä kuin myös tapailevassa tulkinnallisessa ilmeessä Minea Filénin haaveilevan haikeaa tarinaa jäsentävässä pianorytmityksessä.

5. Älä mene pois  Euroviisukappaleemme 1970-luvulta soi Pieta Kivirannan tulkitsemana alkuperäisversion tapaan sävellyksen varsin pitkin lopputavuin musikaalisesti tarkoin pitkin kokonuotein, vaikka vielä ääni kaipaisikin sirun lisää pehmeyttä – mutta laulu, piano, cajon ja tamburiini yhteisesityksenä soivat jo nyt tyylikkäänä kokonaisuutena.

 

6. Säännöt rakkaudelle   Jo lähes viidentoista vuoden ikäinen laulu sävelensä korvamatotartuntoineen, taitavin runoriimilopuin ja referoivana sävelkoruna, mieliin ikuistuvana rytminä sai hienosovituksellisen säestysorkesterin ja erityisesti solisti Heljä Haurun tunnelmallisen alttoäänen tulkintana yhden rakkaustunteen täydellisimmän esitysanalyysin.

7. Päästä varpaisiin  Tatu Lääverin maskuliininen totisuus vakuutti tässä harvinaisen dramaattisessa rakkausviisussa ja sen sisällössä tunnistettavassa realismissaan ja rajuudessaan, viulun viiltävässä ja pianon sieluun takovassa jytkeessään, esittäjän tunteita sydämestä saakka välittäneessä toivottomuudessaan – vaikuttava esitystulkinta.

8. Missä tuulet kohtaa   Upean tsemppaava monen eri soittimen säestävä orkesteri ja Essi Karjalaisen viehättävän suloinen luontainen ääni saivat aikaan herkän surumielisen rakkauslaulukokonaisuuden, jonka melankolia tunteineen tarttui kuulijan sieluun ja vahvistui sovitustoimivuudella ja toimivan laajavärisellä taustamyötäilyllä.

9. Kerrasta poikki  Kauniin ilmaiseva Pihla Kettusen  äänimateriaali ja tulkintahahmo, vahvasti eläytyvät taustalaulajat ja kolmijäseninen taitavasoundinen orkesteri loi yhden illan selkeimmistä, elähdyttävimmistä ja mukaansa tempaavista tulkinnoista.

10. Huijausta jumalauta  Tehosekoittimen perinteisten renkutusten kaltaiset parhaat palaset takasivat Minttu ”Boss”Valtasen loistavan tulkinnan – Huijausta jumalauta – humööriä elämästä ja aikuisuudesta sekä vauhtia ja koreografiaa koko suuren salin täydeltä ja liikettä niin, että päätä huimasi – tekovakava ja varman hauska esitystulkinta -täydellinen rentoudessaan osaavuudessaan ja vauhtihirmuisuudessaan…sekä trionsa myötäelävässä rytmityksessä.

11. Näytelmä   Stephen Sandheimin musikaalista Vexi Salmi teki sanoituksen elämän todellisuudesta ja sen vaihtoehdosta laulun Näytelmä. Sanoiltaan veximäisen syvällinen, mutta erityisesti melodiana maailmankuulusta musikaalista on saanut paikkansa Little Night Musicalin perusmelodiasta kolmesta klovnista  -Send in the clowns- musikaalilaulajien perusteoksena ympäri maailman. Eikä Jalo Stenroosin eläytyminen lauluun hassummalta tuntunut, vaikkei se Frank Sinatran suvereniteettia vielä yrittänytkään ylittää, vaan toteutti kauniin, nöyrän tavallisen ihmisen vilpittömän ja puhuttelevan tulkinnan.

12. Eri suuntiin   Minttu Viitamäen Miriam Bryantin sävellys ja sanat on saanut tämän esityksen solistin kirjoittamaan aivan tämänvuotisen tuoreen suomennoksen – kunnioitettava teko konsertille!

Valitettavasti en esityksen laajasta orkestroinnista ja taustalauluista saanut oikein selvää, varsinkin tarkoituksella falsettinen tulkinta ei antanut jo kalkkeutuneille korvilleni kunnon hahmotusta tarinalle, joka liittyi sävellyksen (suomennettuun) teemaan.

Mielestäni hienon kiehtova, rytmivaihtelevainen mutta vaikea biisi näin laajoin orkestraalisin instrumentein ja taustalauluin oli rohkea yritys ja kelpo saavutus.

13. Lupaan olla    Aleksi Venho vetäisi varmasti ja vakuuttavasti rakkauslaulunsa luvaten viikot, vuodet olla sun. Niin on ihmiset ennenkin vannoneet, tämänkin biisin mukaan ainakin toistakymmentä vuotta ja kun mainio kolmen taustalaulajan kopla sinetöi Aleksin lupaukset – uskoman pitää – perusteellinen tämän rytmi ja laulun sisältö on meille lupauksen todisteeksi.

14. Matkustaja   Anton Avelan rytmitarkka tenorinen laulajamatkustaja hoilailee linja-automatkansa hienon eeppisenä kertojasävyllään, myös suorastaan monipuolinen bändi on hienossa vedossa – kitara-basso-viulu-huilu – ja taustalaulajakaksikko vauhdissa mukana – sovitus erinomainen samoin cajonin rytmianti täydellinen.

15. Samanlainen onni    Virva Järvelän soinnukas ääni heläjää jälleen yhden maailman kauneimpien elokuvasävellysten -Michel Legrandin sävellyksen- tulkkina yhdessä Tatu Lääverin ja Minttu Valtasen duettokosketuksen kanssa ja tarinan tenhoa kannattavin hienoin tauoin sävellys kenties lämmintunnelmaisimpana koko musiikkikonsertin kappaleena tuon taustalaulun balsamoimana silti aina 1968 vuodelta saakka Juha Vainion sanoin vielä katsellen entiseen.

 

16. Pääsi rinnallein painuu   Severi Niskanen jatkaa Paul Ankan 1958 ja Kirkan 1969 Pertti Reposen suomeksi kääntämää tunnettua hittiä musikaalisen taitavasti, tunteella ja ajatuksella, yksi esimerkki kauniin laulelman koruttoman hienosta tulkintaonnistumisesta esityskavalkadin vanhimpien kappaleiden joukossa.

 

17. Kahleet   Rania Valtosen laulullinen tarina ihmiselon vaiheista tuntuu koskettavan kaikenikäisiä. Ellinoora Leikas on eräänlainen aikakautemme arkifilosofi ja Rania Valtonen hänen tulkkinsa kertoa elämän kulku vakuuttavasti, todesti ja ajatteluttavasti. Valtosen musikaalisuus ja äänialueen miellyttävyys vievät esityksen sieluihimme asti eivätkä säestyssoittimet, tässä tapauksessa myös vahva ja tarkka ukulele voisi enää paremmin laulelman toteutukseen soveltua.

18. Linnnut, jotka löytää aina kotiinsa   Eemi Vuorinen on löytänyt tämän omaperäisen teatteritrubaduuri Antti Aution ajatukset ja sävellysmuodon, jolle säännöllisyys on vierasta, runomittakin omalajista ja jonka tulkinta vaatii taiteilijalta aina oman näkemyksen ja vapauden. Vain pieni musiikillinen tarkkuus olisi vielä tarvittu, sillä Autio muuttaa sävelkulkua pitkin esitystään. Silti kivan omalajinen autiotulkinta oli tämäkin – kera pikkuhauskojen taustalaulajien ja instrumentalistien.

 

19. Matkalaulu   Iida Lindholm on oikea kupletistinen ja heittäytyvän rökäleinen laulava humoristi, joka tavoittaa ihanasti PMMP:n huumorin kaikki rotkot ja huiput. Miten upeasti koko tarinan rytmi sujuikaan valloittavan hallitusti meidät kimppaansa koukaten. Ja tarinaakin oli vähän muutettu mies-nainen- akselilla esittäjilleen soveltuvammaksi. Myös rummut pitkästä aikaa mukana ja tuo matkalaisten aidon tuntuinen yhteisrallatus oli jo aidon rennosti toteutettua suurta kansanhuumoria.

20. Veri on vettä sakeampaa  Ona Eronen veti upean soolosarjan kafkamaiseen konsertin lopputunnelmaan kera ahdistavan tarkan runorytmin ja tummien ajatusten – eläytynyt, vaikuttava tulkintakokonaisuus rosoisen elämän, nälän ja janon ja himon kunniaksi. Magiikan läsnäolokin tuntui nurkan takana odottavan meitä ja tulkitsijoita.

 

21. Nuoruus on seikkailu – Ensemble

Voisiko tämän lauluihanuuden edes hennoa päättää muuten kuin tähän iki-ihanaan katrihelenamaiseen musiikkimaailman tunnelmaan. Koko teatterimusiikkitaitelijajoukko tulkitsi sen niin valtavan tunteikkaasti, sielun, ajatuksen, äänihuulten, puhtaiden sävelten ja villin ja vapaan nuoruuden voimalla.

teatteri@lahdenkansanopisto.fi

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri Matkailu teatteri Teatteriuudistus viro yhteiskunta

Tampereen Teatterikesä 3.-9. elokuuta 2026

Kuva esityksestä Haapajärven Elvis – kuvaaja Janne Vasama
Lahden kaupunginteatteri  on valittu  Tampereen Teatterikesän 2026 Pääohjelmistoon Lauri Maijalan ohjaaman Haapajärven Elvis näytelmällään –
sen esitykset on Tampereen Teatterin lavalla ti 4.8. klo 18 ja ke 5.8. klo 15.30.

–
Tampereen Teatterikesä 2026, taiteellinen johto
Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä
–
Pohjoismaiden suurin teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä tuo kotimaista ja kansainvälistä näyttämötaidetta elokuussa Tampereelle. Pääohjelmistossa on tänä vuonna yhteensä 16 produktiota, joista kolme on kansainvälisiä. Esitykset on valinnut pääohjelmiston taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa. Festivaali järjestetään 3.–9. elokuuta, nyt 57. kertaa.
–

Kansainväliset tuotannot Ruotsista, Norjasta ja Virosta

–

Ruotsalaistaiteilija Iggy Malmborg hurmasi Teatterikesä-yleisön vuonna 2024 ja palaa nyt Tampereelle uuden teoksensa kanssa. Sortistycken saa ensi-iltansa kesäkuussa Schauspiel Leipzigin residenssissä. Malmborgin kanssa teoksessa esiintyvät Göteborgin kaupunginteatterin näyttelijät Mia Höglund-Melin ja Jesper Söderblom.

–
Kansainvälistä väriä festivaalille tuo myös näyttelijä ja käsikirjoittaja Kate Pendry yhden naisen ja yhden live-kameran show’llaan. My Dinner with Putin -esityksessä Pendrylle tarjoutuu yllättäen rooli Robert De Niron tähdittämässä elokuvassa – jonka ohjaaja kuuluu Vladimir Putinin lähipiiriin. Sitten iskee pandemia, seuraavaksi Ukrainan sota. Esitys kuvaa näyttelijän unelmaa lopullisesta läpimurrosta ja se on valloittanut katsojia ympäri Norjaa, jossa lontoolaistaustainen Pendry nykyisin asuu.
–
Lisäksi festivaaliviikolla nähdään Viron Draamateatterin suosittu Rahamaa-esitys, joka on yksi suurimpia kansainvälisiä tuotantoja, mitä Teatterikesässä on esitetty. Kansainvälisestä rahanpesuskandaalista kertovan teoksen on kirjoittanut Mehis Pihla ja ohjannut Hendrik Toompere junior.
–

Kotimaista teatteritaidetta kantaesityksin ja klassikkotulkinnoin

Kotimaisista teattereista pääohjelmistossa ovat mukana Suomen Kansallisteatteri, Svenska Teatern, & Espoon teatteri, Lahden kaupunginteatteri, Kotkan kaupunginteatteri ja Rovaniemen Teatteri. Lisäksi esityksiä nähdään pienemmiltä teatteritoimijoilta, kuten 20-vuotisjuhliaan viettävältä Teatteri Siperialta sekä Red Nose Companylta, joka esiintyy Teatterikesässä yhdessä Meta4-jousikvartetin kanssa. Ohjelmistossa vierailee myös työryhmiä sekä nähdään taiteellisia lopputöitä.

–

Kansallisteatteri tuo Tampereelle Elli Salon kirjoittaman ja Riikka Oksasen ohjaaman Muistopäivä-esityksen. Kiitetty teos kertoo ihmisistä, jotka loikkasivat Suomesta Neuvostoliittoon ja katosivat Stalinin vainoissa 1930-luvulla.
–
Svenska Teaternilta nähdään Milja Sarkolan kirjoittama ja ohjaama Förgät mig, Espoon teatterilta puolestaan Sinna Virtasen teos Arakhne, jossa kohtaavat kudonta, showpaini ja hämähäkit.
–
–
Lauri Maijalan Lahden kaupunginteatterille ohjaama Haapajärven Elvis on tositapahtumiin perustuva esitys teosta, joka jäi suomalaiseen rikoshistoriaan – ja musiikista, joka voi pelastaa kokonaisen elämän. Näytelmä pohjaa Katariina Vuoren kirjaan Erään tapon tarina.
–
Kotkan kaupunginteatteri vierailee Tampereella Inke Dahlin ohjauksella Häiriö maisemassa, joka pohjautuu Raija Siekkisen samannimiseen romaaniin. Näyttämöllä nähdään Pirjo Lankinen.
–
Taija Helmisen Rovaniemen Teatterille kirjoittama Vesisaaren Alma kertoo lappilaisen kuvataiteilija Reidar Särestöniemen äidin elämäntarinan. Teatteria ja sirkusta yhdistävän esityksen on ohjannut Riku Innamaa ja sirkusosuuksien suunnitellusta vastaa Henna Kaikula. Esitys on tehty yhteistyössä Piste Kollektiivin kanssa.
–
–
Tornionjokilaakson maisemiin ja Lapin sotaan kuljettaa Mikko Roihan sovittama ja ohjaama Väylä, joka pohjautuu Rosa Liksomin romaaniin. Monologin tulkitsee Olavi Veistäjä -palkittu näyttelijä Ella Mettänen. Tuottajina ovat Vapaa Teatteri, Teatteri Jurkka, Lahden kaupunginteatteri ja Tampereen Työväen Teatteri.
–
Näyttelijä Hanna Raiskinmäki loistaa AntiG-esityksessä, joka ammentaa Sofokleen Antigone-tragediasta. Työryhmän ja Teatteri Takomon tuottaman esityksen dramaturgiasta ja ohjauksesta vastaa Pauliina Hulkko.
–
Työryhmätaustainen esitys on myös näytelmäkirjailija Otto Sandqvistin palkittu Cowboy försvunnen, joka käsittelee muun muassa maniaa, masennusta ja vieraantumista sekä jaettua kokemusta yksinäisyydestä.
–
Yhteistyössä Tampere-talon kanssa festivaalille tuotetaan Red Nose Companyn kaksikon Timo Ruuskasen ja Tuukka Vasaman sekä Meta4-jousikvartetin Voces-esitys. Teatteria ja klassista musiikkia yhdistävän teoksen ytimessä soi Jean Sibeliuksen säveltämä jousikvartetto Voces intimae.
–
Paikallista väriä festivaalille tuo juhlavuosiaan viettävä Teatteri Siperia, joka tarjoaa katsojille klassikkotulkinnan Samuel Beckettin näytelmästä Leikin loppu. Tiivistunnelmaisen esityksen pääroolit tulkitsee näyttelijäkaksikko Pekka Heikkinen ja Bakr Hasan, ohjauksesta vastaa Heikki Huttu-Hiltunen.
–
Klassikkoteokseen on tarttunut myös Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta valmistuva ohjaaja Alise Polacenko, jonka taiteellinen opinnäyte Anton Tšehovin Kolmesta sisaresta on toteutettu yhteistyössä Q-teatterin kanssa.
–
Pääohjelmistossa nähdään lisäksi toinen taiteellinen opinnäyte: Asko ”aamo!” Halosen lopputyö Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelmaan Nätyyn kantaa nimeä medium rare.
–
TelttaLabin monipuolisessa ohjelmistossa runoutta, teatteria ja mehevää groovea
–
Tampereen Teatterikesän TelttaLab-ohjelmisto pitää sisällään runoutta ja pienimuotoisia estradiesityksiä sekä leikkisää, groovempaa energiaa. Lämminhenkisiä musiikkihetkiä tarjoavat sisarukset Laura ja Oona Airola, jotka palaavat nuoruusmuistoihin ja teinivuosiensa keikkaohjelmistoon.
–
Taiteilijaystävysten Miiko Toiviaisen ja Sinikka Sokan konsertti on ylistys toveruudelle ja unelmille.
–
Eino Leinon kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta, ja runokonsertti Näin unta kesästä kerran kokoaa yhteen Leinon kuolemattomat runot näyttelijä Seela Sellan, sopraano Pia Freundin, sellisti Louna Hosian sekä pianisti Taina-Maaria Rautasuon voimin.
–
Seela Sella esiintyy niin ikään TelttaLabin avajaisesityksessä Rakkauskirjeitä yhdessä Esko Roineen kanssa.
–
Teatterillisempaa ohjelmistoa TelttaLabissa edustaa lisäksi Dave Malloyn säveltämä, sanoittama ja käsikirjoittama Kummituskvartetti, jonka kerroksellinen tarina on lumonnut yleisöjä ympäri maailmaa. Rooleissa nähdään tamperelaisen Näästi Teatterin monilahjakkaat musikaalikonkarit Pia Piltz, Niina Alitalo, Jaakko Wuolijoki ja Pyry Smolander.
–
Drag-taiteilija Pola Ivankan lavashow yllättää,
naurattaa ja liikuttaa. Mitä nyt, Lea? -esitystä rytmittävät Lea Lavenin ikivihreät laulut.
–
Soul-painotteisemman klassikkojen kimaran tarjoilee Jyväskylästä saapuva Masterpiece Orchestra ylistetyssä Stevie Wonder -tribuutissaan. Festivaaliviikon energiat pitää katossa myös suomalaisen funkin uranuurtaja Eternal Erection.
–
Mukaan ohjelmistoon mahtuvat yleisön hartaasti toivomat konsertit: Kansallisteatterin näyttelijä Timo Tuomisen 15-vuotinen työ Jacques Brelin chansonien parissa saa Teatterikesän lavalla ansaitun paikan.
–
Kirsi Poutanen puolestaan kutsuu katsojat pysähtymään maailman kaaoksen ja muutosten keskellä tarjoillen sielunhoitoa fadomusiikillaan.
–
Lipunmyynti Tampereen Teatterikesän esityksiin alkaa 6.5.26 klo 10.30.
Lippuja myyvät Lippu.fi ja Teatterikesän oma lipunmyynti osoitteessa Finlaysoninkuja 21 A.
–

Pääohjelmisto laajemmin esiteltynä Teatterikesän verkkosivuilla:
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/

–
Festivaaliviikolla on yleisölle luvassa myös ilmaista katusirkusta ja -teatteria, joista vastaa muun muassa Circus Simon. Koko katuohjelmisto esitysaikoineen sekä festivaalin muut oheisohjelmistot julkistetaan kesän mittaan.
–
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, p. 040 594 4600
Tiedotus- ja markkinointivastaava Tiina Hurskainen, p. 040 865 5852 | tiina.hurskainen@teatterikesa.fi

–
Tampereen Teatterikesä on Pohjoismaiden suurin ja pitkäikäisin teatterifestivaali, jossa nähdään kotimaisen teatterin kiinnostavimmat esitykset ja kansainvälisiä huippuvierailuja. Viikon mittainen tapahtuma järjestetään vuosittain elokuun alussa.

Kategoriat
jännitys kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Betoniklubi – Kevään 2026 suomalaisen teatterin huippu

Betoniklubi on Lahden kaupunginteatterin oma keskusteluklubi, jossa tekijät haastattelevat tekijöitä teatterin tekemisestä, taiteesta ja elämästä yleensä. Betoniklubi on teatteritaiteilijoiden ja yleisön matalan kynnyksen kohtaamispaikka sekä uusien ajatusten ja oivallusten synnyinsija. Betoniklubiin on vapaa pääsy.

Betoniklubin isäntänä toimii teatterinjohtaja Lauri Maijala.

Ovet avautuvat klo 17, keskustelua klo 18-19, baari on avoinna klo 17-20.
Ohjelma kevätkaudella:

ti 13.1. Vieraina Kati Outinen ja Veikko Nuutinen / Mammal
ti 27.1. Vieraina Jarkko Lahti ja Eeva Soivio / Sivuraide
ti 3.2. Vieraina Heidi Herala / Maan ja veden välillä
ti 3.3. Vieraina Asko Argillander ja Vilma Kinnunen / Haapajärven Elvis
ti 14.4. Vieraina Tomi Enbuska, Joona Huotari-Andreou ja Aurora Manninen / Kolmen pennin ooppera
ti 5.5. Vieraina Linda Wallgren, Anna Kuusamo ja Tapani Kalliomäki /
Lentävä ruotsalainen

Seuraa livenä YouTubesta. Tallenteet ovat katsottavissa jälkikäteen. Alla viimeisin:

Kolmen pennin ooppera:
https://youtube.com/live/FXhMuPixcx0?feature=share

 

Tässä 5.5.26 BETONIKLUBIN keskusteluaihe

Lentävä ruotsalainen

Lentävä ruotsalainen – arktinen katastrofi 1897 on villi ja (uhka)rohkea esitys ihmisen vimmaisesta kunnianhimosta, uskosta teknologiaan sekä omien rajojen ja kykyjen ylittämisestä. Se kertoo kolmesta tukholmalaisesta insinööristä, jotka saivat vuonna 1897 elämänsä mahdollisuuden tehdä jotain ennennäkemätöntä – lentää ensimmäisinä maailmassa vetykaasupallolla pohjoisnavalle. Milloin saavutusten jahtaaminen muuttuu kuolemanjanoksi? Onko olemassa raja, jota ei voi ylittää?

 

Näytelmän ovat kirjoittaneet Linda Wallgren ja Anna Kuusamo, jotka kuuluvat sukupolvensa eturivin teatterintekijöihin. Linda Wallgren myös ohjaa näytelmän.

Linda%20%20Wallgren.jpg

Linda Wallgren

Kolme tukholmalaista insinööriä saa vuonna 1897 elämänsä mahdollisuuden tehdä jotain ennennäkemätöntä – lentää ensimmäisinä maailmassa vetykaasupallolla pohjoisnavalle. Paikkaan, jota ei vielä löydy yhdeltäkään kartalta. Heillä on kaikkea: tarkat suunnitelmat, yksityiskohtaiset laskelmat, muhkea rahoitus sekä suunnaton kunnianhimo ja ennen kaikkea kiihkeä tahto olla ensimmäisinä valloittamassa tuntematon ääripiste kotimaalleen – eli kaikkea, paitsi kokemusta luonnonvoimien mahdista tai arktisen todellisuuden lainalaisuuksista.

Lopputulos on historiaa muuttanut retki kohti maailman reunaa ja sen yli.

Linda Wallgren (s. 1988) ja Anna Kuusamo (s. 1987) kuuluvat sukupolvensa eturivin teatterintekijöihin, joiden käsissä historiallisiin tositapahtumiin perustuva materiaali muuttuu eläväksi, kiihkeäksi, kauniiksi ja rohkeaksi teatteriksi.
Wallgrenin edellisiä ohjauksia oli valtaisaksi arvostelu- ja yleisömenestykseksi noussut Angels in America Kansallisteatterissa.
Wallgren on palkittu Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla 2022 sekä Eino Kalima -ohjaajapalkinnolla 2024 myös Lahden kaupunginteatterissa nähdystä Aleksis Kivi -esityksestä.
Kuusamo puolestaan on lukuisten teatteri- ja elokuvatöiden ohella kiertänyt Pohjoismaita kansainvälisen Bravo Toga -ryhmän perustajajäsenenä.

Kantaesitys 17.10.2026 Suuri näyttämö

Näytelmä Linda Wallgren, Anna Kuusamo
Ohjaus Linda Wallgren
Lavastus Janne Vasama
Pukusuunnittelu Sanna Levo
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Videosuunnittelu Antti Rautava
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen

Rooleissa Annukka Blomberg, Saana Hyvärinen, Tapani Kalliomäki, Vilma Kinnunen, Anna Kuusamo, Aurora Manninen, Jari-Pekka Rautiainen, Veeti Vekola, Liisa Vuori, Lumikki Väinämö

 

Seuraa 5.5.2026 BETONIKLUBIA allaolevasta linkistä:

https://youtube.com/live/DYOTl2xsFrs?feature=share

Lahen uutisia palaa keskustelun jälkeen sen synnyttämiin tuntemuksiin.

Kategoriat
Historia jännitys kulttuuri musiikki taide Teatteriuudistus yhteiskunta

Lahden Kerjäläisooppera kuudenkymmenen vuoden välein

Tilaisuudessa saimme nähdä pukusuunnittelijan häikäisevän hienoja alamaailman rikkaiden puvustuksia, jotka kiersivät rooli roolilta meidän yleisön käsissä – nyt näyttelijä Aurora Manninen (oopperan Polly) katselee tulevaa hulppeaa roolilookia.

Lahden kaupunginteatterin Betoniklubi-yleisökeskusteluun koko suuri teatterin ala-aulallinen täysin istumapaikoin oli taas tullut seuraamaan tätä uudenlaista, viisaanfiksua, tuoreuslämmintä, rennon oloista kulttuurikeskusteluantia – sinänsä jo suurta ja toimivaa kulttuuri-ihmettä Lahden urheilukaupungissa.

Lauri Maijalan Brecht & Weill on syksyn 2026 näytelmätuote, jollaista odottavat kaikki 16-96 -vuotiaat suomalaiset, sillä Kolmen Pennin oopperana se on myllännyt, ärsyttänyt ja ihastuttanut suomalaisen teatterin, ensin 1930-luvulla maamme Ruotsalaisen teatterin ja Suomen Kansallisteatterin – ja vasta 1960-luvulla maakuntateattereiden, kymmenien suomalaiskaupunkien teatterit tulkinnoillaan. Itäsaksalaisen kulttuurin alkuperänsä mukana se levisi kaikkiin teatterikeskittymiin ympäri maailman. Teatteri antoi kerrankin puheenaihetta ja yhtä aikaa rajua kritiikkiä ihmisen ahneudelle, juuri sellaisella tavalla, jota emme kenties edes itse olleet ennen haaveilleet, saati kokeneet.

Saksalaisen vanhan sivistyksen syntymäpesästä se tarttui 1960-luvulla nopeasti kaikkialle maailman sivistyslaitoksiin merkittävänä protestina ja satiirina, vastakohtana hitlerismille, stalinismille ja tiukasti auktoriteettisiä sääntöjä palvelevalle  tekokorrektien yhteiskuntien ja teatteritaiteen säädylliselle laitostuneelle kunnioittamiselle. Kaiken teatteriksi totutun taiteen se repi alas ja yhtälailla pudotti krumeluisesta pukeutumisnähtävyyshienoudesta aiheensa Lontoon alamaailman Sohon porttoloiden jännittävyyden, elämän mahlaisuuden ja oman eläimellisyytemme himonväkevyyden salat paljastaen. Sivistys oli ahmaissut normaalimaailman elementin, joka kiehtoi uudenlaisena kokea koko sivistyneen maailman ajattelutasona ja teatteritaiteena.

Yllä olevasta keskustelun taltioinnista selviää tämän päivän teemat, jotka Lahden kaupunginteatterin Betoniklubin keskustelun aikana paljastivat meille katsojille jälleen harvinaisen viisaasti luodut perusteet tämän näytelmän valinnalle Lahteen. Myös tämän ajan ihmiset tulevat tutuiksi Berthold Brechtin teatteriteorioihin, eeppiseen teatteriin sekä hänen värikkään rosoiseen ja terävän satiiriseen huumoriinsa. Kannattaa siis kuunnella ja katsoa vielä tuon tilaisuuden taltiointi – se on harvinaisen sisältörikas, provosoivan hauska, maallikolle sekä teatterituntijalle perusteemassaan vakavan yhteiskunnallinen ja huumoritäysi, itsenäisen ajatteluun meidät maanitteleva räväkkä taltiointi.

Kolmen pennin oopperan ohjaaja  Lauri Maijala ja puvustaja Joona Huotari-Andreou

 

Teoksen Puukko-Mackie Tomi Enbuska

KOLMEN PENNIN OOPPERA

Ensi-ilta 9.9.2026 Suuri näyttämö

Alkuperäisteos Bertolt Brecht (teksti) – Kurt Weill (musiikki), yhteistyössä Elisabeth Hauptmann
Suomennos Liisa Ryömä / Elvi Sinervo
Ohjaus Lauri Maijala
Kapellimestari Antti Vauramo
Lavastus Minna Välimäki
Pukusuunnittelu Joona Huotari- Andreou
Koreografia Jenni Nikolajeff
Valosuunnittelu Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu Tommi Raitala
Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen

Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Jori Halttunen, Henrik Hammarberg (vier.), Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen, Saana Rautavaara (vier.), Nenna Tyni, Henna Wallin, Veeti Vekola

Kurt Weillin näytelmään säveltämän musiikin ja säestyksen toteuttaa11-jäseninen jazzahtava teatteriorkesteri.

…………………………………………………………………….

 

Miltä silloin reilu 60 vuotta sitten joulukuun 1.päivänä 1960 tuntui vielä alaikäisen (19 v.) lahtelaisen Virtasen, Heinolan opettajaseminaarioppilaan nähdä ja kokea kaupunginteatterimme Ammattikoulun näyttämöltä silloisen teatterinjohtajan Fritz-Hugo Backmanin ohjauksena, vierailevan itäsaksalaisen  Karl  Schusterin sanomalehtisivumateriaalein heijastaman visuaalisuuden ja uudistuneen Lahden kaupunginteatterin tuorein mittavin näyttelijäkiinnityksin koko ammattihenkilökunnan sekä laajan avustajakunnan ja vielä kahdeksanjäsenisen Lahden kaupunginorkesterin jazziin taipuvan orkesterin tähdittäminä suurtyöharvinaisuus ensikertaa kokea, ymmärtää ja omaksua.

Ohessa hieman taustaa katsojaminäni sen aikaisiin kykyihin ja puutteisiin:

Vielä ennen teatterissamme 60 vuotta sitten kokemani Brecht-esityksen keskeisten niukkojen muistikuvieni paljastumista pieni johdattelu:

MYT%C3%84J%C3%84INEN.jpg

Olin jo kahtena kesänä ja juuri Lahden Kerjäläisoopperan ensi-illan kesänä ihmetellyt yhtä uimarannan vasta esityksen ensi-iltana ratkaisemaani tapausta.

Toimin noina kesinä kaupungin liikuntatoimen rantakaitsijana ja uimaopettajana Lahden Tallinpassissa eli Mytäjäisten uimarannan, pienen ja syvän, puhdasvetisen lammen rannalla miltei kaupungin keskustassa. Hyvin usein rannalle, sen nurmikon reunalle pärisytti lahtelaisittain harvinainen skootteri kiharatukkaisen miehen ohjastamana. Hän pysäytti ajopelinsä nurmikon reunalle, riisuutui, pulahti uimaan ja usein jäi auringon paistaessa lekottelemaan uimarannan nurmikolle. Tehtäviini kuului opastaa moottorilaitteet ja polkupyörät mahdollisimman kauas rantaviivasta. Tälle miehelle ei niin tarvinnut tehdä, hän tajusi luonnon ja moottorin kaksinolon uimarannalla. Kävin häntä silloin tällöin jututtamassa, lähinnä säästä ja veden lämmöstä keskustelemassa.

 

MUISTAN MELKEIN brechtiläisyyttäkin Lahden kaupunginteatterin Kerjäläisoopperan 1.12.1960 ensi-illasta

Brechtin teatteriteorioista olin hieman lukenut – niistä yksi on rikkoa naturalistinen teatteri katsojalle ja estää hänen samaistaa itsensä esitykseen. Brecht halusi, että katsoja huomaa todella joka hetki esitystä olevansa teatterissa. Mutta tällä kertaa olin niin innoissani uutuuden lumoissa, etten voinut muuta kuin vastoin Brechtiä samaistua niin moneen näyttelijähahmoon, tarinan tunnelmaan ja näytelmän hurjiin, alamaailman karikatyyreihin sekä kuvitellun Sohon elämään, että jäin estoitta sen elävien alamaailman tyyppien ehdottomaksi huvittelukaveriksi.

 

Henkeä haukkoen, ällistyneenä totesin, että pääosaa Puukko-Mackietä, makean ja viettelevän Sohon naislauman syleilyssä, koko elämänsä ja viettien kauppiaaksi ja rahastajaksi suunnitellut, valtavan sulavasti tanssinut sekä eläytynyt ja aivan unohtumattomasti laulanut ja artikuloinut näyttelijä olikin Topi Reinikka, Tallinpassin skootterimies. Hänen kokonaisilmaisunsa tuntui niin petollisen keveältä, laulutaitonsakin uusimuotisen sävykkäältä ja koko hahmonsa vastoin Brechtiä niin realistisen elävältä, että niputin hänet heti koko esityksen kantavaksi tähdeksi – maailman salattujen, piilossa olevien rikollisvoimien häijyn ovelaksi pomoksi.

Olihan teatterin näyttelijäkunnassa muitakin yllätyksiä. Tuttujen oppikoulukavereiden äitejä ja isiä – kuten koulukaverini Pekan äiti ja isä – ammattinäyttelijöitä. Aina punaposkisen kerjäläisten johtajan Peacumin vaimon roolissa Dagi Angervo loisti hemaisevan kiihottavalla olemuksellaan ja tutun körmysävyisen karhun oloisena poliisikonstaapelina Ensio Jouko. Ylivoimainen tuttavani oli kuitenkin Hildegaard Koivisto oopperan Kapakka-Jenny (Irma-kaverini äiti), jonka matalan alton äänisävy ja metallisen karski laulu jäivät katsojan mieleen vahvana, rautaisen energisenä, julmana tulkintana – hän oli  käynyt kerran myös oppikouluni joulunäytelmää meille ohjailemassa.

Tottakai monet tutut näyttelijät – Fanni Halonen, Ilmari Aarre-Ahtio saati Ola Johansson lisäsivät tarinan petollisuutta, rouheutta ja miltei todellisuutta huimaavan ammattitaitoisilla tyypittelyillään.

Kahdeksanhenkisen hieman jazzahtavan Lahden kaupunginorkesterin Kurt Weillin musiikin taika, rytmit, laulujen riimein tarinaan iskevät sanat tutun pianovirtuoosi Ilmari Patrikaisen johdolla veivät väkisin mukanaan Weillin omalaatuisen kiehtovaan sävel- ja sävellysmaailmaan. Lahden kaupungin Teatteri ja Orkesteri olivat löytäneet toisensa harvinaisen tenhokkaasti, musikaalisesti – ja niin herkullisen hauskan ilkikurisen vapautuneesti.

Lopuksi

Kun Lahden kaupunginteatterin koko näyttelijäkunta runsaine avustajineen esitti suurtuotantonsa Kolmen Pennin oopperan – Kerjäläisooppera-nimisenä – olin itse niin ihastunut teatterimme harppauksesta kansainväliselle tasolle, että oitis menin sen säveliä ja lauluja seminaarin harmonin soittokoppiin heti joulun jälkeen muistelemaan ja uudenlaisia jalkoja ja kehoani itsestään liikuttavia tempoja ja ihania jazzahtavia laulelmia yrittämään.

Veinpä samana keväänä ohjaajana Heinolan Jyränkölän kansalaisopiston näytelmäpiiriin Brechtin-Vuolijoen Isontalon isäntä ja hänen renkinsä Matti -näytelmän tekstiäkin luettavaksi ja Weillin melodioin Puukko-Mackieta Brechtin laulutyylein opiskelijoitani pianolla säestäen kajauttamaan – näin saimme jonkinlaisen heinolalaisfilosofisvirtasellisen ymmärryksen Brecht-Weill -näytelmämusiikin hurmaavuudesta.

Kategoriat
kotiseutu kulttuuri Teatteriuudistus yhteiskunta

Lahden kaupunginteatterin BETONIKLUBI

Betoniklubin isäntänä toimii teatterinjohtaja Lauri Maijala.

Ovet avautuvat klo 17, keskustelua klo 18-19, baari on avoinna klo 17-20.
Ohjelma kevätkaudella:

ti 13.1. Vieraina Kati Outinen ja Veikko Nuutinen / Mammal
ti 27.1. Vieraina Jarkko Lahti ja Eeva Soivio / Sivuraide
ti 3.2. Vieraana Heidi Herala / Maan ja veden välillä
ti 3.3. Vieraana Asko Argillander ja Vilma Kinnunen / Haapajärven Elvis
ti 14.4. vieraina Tomi Enbuska, Joona Huotari-Andreou ja Aurora Manninen / Kolmen pennin ooppera

 

Soittolistalinkki kaikkiin Betoniklubin tapahtumiin:
https://youtube.com/playlist?list=PLr7hkyLegjOu_VJ9gMa3hQ-X9ZZ4k45OO

Kategoriat
filmi Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Teatterikokeilun huimapäisyyttä keväällä, syksyllä Vesa-Matti Loirin elämä

Somatic Sitcom keväällä 2026

 

Helsingin Kaupunginteatterin uutuus haastaa näyttelijät: Perinteinen lähestymistapa on käännetty päälaelleen.

Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämön Somatic Sitcom leikkii 1990‑luvun tv:n tilannekomedioiden estetiikalla ja kerrostaa näennäisen merkityksettömät eleet leikkisäksi ja liikuttavaksi koreografiaksi. Nykyesitys kutsuu näyttelijät ajattelemaan lavalla oloa toisesta näkökulmasta: psykologisen lähestymisen sijaan työskentelyn lähtökohtana ovat oman kehon tuntemukset. Yleisö puolestaan saa tulkita, mitä näyttämöllä tapahtuu, keitä esiintyjät ovat ja miksi he toimivat kuten toimivat.

Prosessiluontoisesti valmistettu Somatic Sitcom koostuu neljästä jaksosta. Teoksella ei ole perinteistä käsikirjoitusta, vaan näyttämötoiminnan taustalla ovat koreografi Anna Maria Häkkisen esiintyjille antamat erilaiset keholliset tehtävät. Prosessi on avannut näyttelijöille uusia tapoja lähestyä työtään ja lavalla olemista.

 

Lavalla nähdään viisi esiintyjää, mutta esitys ei määrittele heidän roolejaan tai suhteitaan, vaan jättää tulkinnan katsojalle. Realistinen huonelavastus puolestaan on kaikille tuttu 1990-luvun sitcom-sarjoista. Kun tutussa ympäristössä alkaakin tapahtua jotain hiukan vinksahtanutta, avautuu katsojalle mahdollisuus tarkastella olemisen kummallisuutta ja ihmeellisyyttä.

Somatic Sitcom -esityksen taustalla on koreografi Anna Maria Häkkisen, skenografi Erno Aaltosen ja dramaturgi Emil Santtu Uutun yhteinen kiinnostus 1990-luvun klassisia tilannekomedioita kohtaan. Työryhmä on katsonut satoja tunteja aikakauden sitcom-sarjoja, purkanut niiden rytmejä, eleitä ja tunnelmia ja siirtänyt ne osaksi nykytanssin ja ruumiillisen ilmaisun kieltä.

Kolmikko on työskennellyt ennenkin yhdessä teoksissa Phoenix – a deep relaxation serotonin release (2023), joka toteutettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssin opiskelijoille, sekä Afterglow, low lingering slips of light (2023), joka sai ensiesityksensä New Yorkin Performa-biennaalissa.

 

”Usein rakennamme roolia psykologisesti tunteiden ja tilanteiden kautta ja kysymme, miten ne näkyvät kehossa. Somatic Sitcomissa lähestymistapa on konkreettinen. Keskitymme kehollisiin tehtäviin, rytmiin sekä siihen, miten tila, esineet ja muut esiintyjät vaikuttavat kehoomme. Silti juuri tämä kehollinen muoto voi välittää katsojalle jotain psykologista tai luoda koomisiakin tilanteita asettuessaan television sitcomeista tuttuun lavasteeseen.

On ollut mahtavaa päästä työskentelemään tämän poikkitaiteellisen ryhmän kanssa koreografi Anna-Maria Häkkisen luotsaamana Nykyesityksen näyttämöllä. On tuntunut vapauttavalta olla maailmassa, jossa on saanut keskittyä täysin keholliseen kokemukseen. Se myös tuo esityksen hahmoihin tiettyä viattomuutta. He ovat läsnä hetkessä, eivätkä somessa. Teos antaa toivottavasti tilaa ja aikaa myös katsojan ajatuksille, tulkinta on jokaisen oma”, kuvaili näyttelijä Vappu Nalbantoglu.

Somatic Sitcomissa esiintyvät Hanna Ahti, Juha Jokela, Vappu Nalbantoglu,  Esete Sutinen ja Antti Timonen. Teoksen ohjaa Anna Maria Häkkinen. Lavastus sekä valo- ja äänisuunnittelu Erno Aaltonen, dramaturgia Emil Santtu Uuttu, puvustus Paula Ojalan ja työryhmän yhteistyötä, naamiointi Ronja Nylund.

Tanssin ennakkotyöhön osallistuu tanssija Taru Aho. Lisäksi Niina Hosiasluoma antoi työryhmälle asiantuntijaluennon kokemuksellisesta anatomiasta.

Studio Pasilassa toimiva Nykyesityksen näyttämö tuo uusia esittävän taiteen muotoja osaksi Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoa. Nykyesityksen näyttämön tarkoitus on tehdä monimuotoisia nykyesityksiä suuremmille näyttämöille ja laajemmille yleisöille sekä luoda ainutlaatuisia kohtaamisia kiinteän ammattiteatterin ja vapaan kentän toimijoiden välille.

Somatic Sitcom –ensi-ilta 21.4.2026 ja esitykset 9.5.2026 saakka Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5).

………………………………………………………………………

 

Uusi musiikkidraama Vesa-Matti Loirin elämästä Helsingin Kaupunginteatteriin syksyllä 2026

Suomalainen taide- ja viihdekenttä olivat 1970- ja 1980-luvuilla voimakkaasti erillään. Kunnes tuli taiteilija, Vesa-Matti Loiri, joka valloitti molemmat.

Nauravan kulkurin tarina on Paavo Westerbergin ohjaama musiikkidraama, jossa varttunutta Loiria näyttelee Santeri Kinnunen ja nuorta Oliver Kollberg.

Näytelmän ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 30. syyskuuta 2026.

Vesa-Matti Loiri (4.1.1945–10.8.2022) oli harvinaisen monipuolinen ja omaääninen taiteilija, joka liikkui suvereenisti taiteen ja viihteen välillä ja teki työtä niin elokuvien, television, teatterin kuin musiikin parissa. Mutta miten hänestä tuli kaikkien tuntema, rakastettu kansantaiteilija?

Sami Keski-Vähälän kirjoittama ja Paavo Westerbergin sovittama ja ohjaama Nauravan kulkurin tarina kertoo Loirista taiteilijana, joka luotti intuitioon ja sisäiseen ääneen. Näytelmässä kuljetaan Loirin keskeisten teatteri- ja televisiotöiden maailmassa ja kohdataan hänen tunnetuimpia elokuva- ja viihdehahmojaan. Samalla tarkastellaan sitä, millaisessa ajassa teokset ovat syntyneet.

Näytelmän painopiste on 1970- ja 1980-luvuissa, mutta mukana on välähdyksiä myös Loirin varhaisemmista vuosista ja myöhemmästä elämästä. Näytelmä pureutuu erityisesti yhtenäiskulttuurin aikaan, jolloin taide ja viihde nähtiin usein vastakkain.

”Tällainen päähenkilö, joka rakentaa siltoja taiteen ja viihteen, oikean ja vasemman välille, on parasta mahdollista sielunhoitoa aikana, jolloin meillä on polarisaatiota. Nauravan kulkurin tarina on tärkeä puheenvuoro taiteen voimasta tuoda ihmiset yhteen”, Paavo Westerberg kiteyttää.

Näytelmässä kuullaan Loirin tunnetuksi tekemää musiikkia, muun muassa Eino Leinon ja Uuno Kailaan runoihin pohjautuvia sävellyksiä uusina sovituksina ja tarinaan upotettuna. Lavalla on livebändi, jonka lisäksi lauluja tulkitsee 13-henkinen näyttelijäensemble.

Rooleissa nähdään Santeri Kinnunen, Oliver Kollberg, Maria Ylipää, Joel Hirvonen, Vuokko Hovatta, Jouko Klemettilä, Lasse Lipponen, Ella Lymi, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Ursula Salo, Antti Timonen ja Kaisa Torkkel.

Dramaturgia Ari-Pekka Lahti, musiikkidramaturgia ja musiikin sovitus Eeva Kontu, lavastus Antti Mattila, pukusuunnittelu Tiina Kaukanen, koreografi Valtteri Raekallio, valosuunnittelu Aku Lahti, videosuunnittelu Timo Teräväinen, äänisuunnittelu Jaakko Virmavirta, naamiointi Milja Mensonen.

 

Paavo Westerberg on huomattava elokuva- ja teatteriohjaaja sekä käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija. Hänen edelliset ohjauksensa Helsingin Kaupunginteatterissa olivat 2:22 A Ghost Story, Fanny ja Alexander, Den besynnerliga händelsen med hunden om natten ja Hinta. Westerberg tunnetaan myös elokuvaohjauksistaan Terapia ja Viulisti ja hän on saanut Jussi-palkinnot elokuvien Valkoinen Kaupunki ja Paha Maa käsikirjoituksista.

 

Nauravan kulkurin tarina –ensi-ilta 30.9.2026 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5).

 

https://hkt.fi/esitykset/ 

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kulttuuri luonto teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Vanja – uudenlaisen näyttelijäilmaisun loistotapaus

Anton Tšehovin Vanja-enon ensimmäinen alkuperäinen Eino Kaliman suomennos venäjän kielestä (1914) oli näytelmän suomalainen kantaesitys Kansallisteatterissa. Näyttämökaudelle 1965-66 Kalima ohjasi vielä näkemäni kolmannen versionsa Vanja-enosta Kansallisteatterin pienelle näyttämölle – se ja Paavo Westerbergin ajantasaistamaVanja- enon näyttämökieli (2014) ja ohjaus Suurelle näyttämölle liitelevät kaikki enää muistoissa runollisten tunnelmien, herkkien henkilökuvien Kansallisteatterin Vanja-näytelmistä.

Tänään 25.3.2026 Kansallisteatterin Taivassaliin kiitää varmoin siiveniskuin jo Broadwaylläkin menestystä saanut Brittein saarilla syntynyt Vanja-eno -uutuus. Tämä englantilais-irlantilaisen Simon Stephensin kolmen vuoden ikäinen näytelmän brittiversio Vanja tulee ensi-iltaansa suomenkielisenä nykyteatterina – näyttelijä Ilja Peltosen ja ohjaaja Johanna Freundlichin yhteisenä luomuksena – uudenlaista näyttelijäilmaisua mullistavana teatteritapauksena.

On syntynyt todellinen uusi näytelmämuoto – kiehtova polyfoninen dialogi, jossa tekstin kaikkien näytelmän kahdeksan roolin ajatukset, äänet, ilmeet, eleet sekä reaktiot ja näytelmän yhteisnäyttelemisen eetoksen ja psykologian tulkitsee yksi näyttelijä – Ilja Peltonen.

 

Ilja Peltonen näyttelee  

– Vanja-enoa – leikkisää, hulluttelevaa, pelleilevää persoonaa, jonka elämäntehtäväksi on langennut velvollisuus säilyttää kuolleen Anna-sisarensa jättämä rappiokartano ja viimein purkaa patoutumansa koko esityksen uskottavimpana, katkeransuolaisesti roiskuvana, hurjana ja silmittömänä elävänä ihmisvoimana.

– Sonjaa, Vanjan kuolleen Anna-sisaren tytärtä, joka nyt omistaa tilan ja on uhrannut itsensä tilan hoitamiselle, jonka nuoruuden rönsyävä energia tulvii elämän riehakasta sykettä, liikettä, toimintaa, kokemattomuuden ja koskemattomuuden valonsäihkeistä kaipuuta valloittavasti.

– Mikaelia, lääkäriä, jonka idealistista elämänvirettä lataava ihmiskohtalo luo läsnäolollaan ihmisväristä, kärsivää, tuntevaa, elämänmakuista lääkärivelvollisuuksien elämää koko näyttämön täydeltä ja jonka lämminsydäminen, älykäs, tunteva lääkäriolemus on verta, lihaa, luonnonsuojelua, kipuja ja elämän kätkemää hillitöntä rakkaudenjanoa täynnä ja raastaa meidät täyttymättömän rakkausjanonsa tuskaan, sen muutamaan hurmaavan roihuliekkisen intohimon pyörteeseen yhdessä mukaansa kaapaten.

– Aleksanderia, Vanjan kuolleen Anna-sisaren entistä puolisoa ja Sonjan isää, aikoinaan ylistettyä professoria, nykyisin seniiliä merkityksetöntä elokuvaohjaajaa, joka röyhkeästi on elänyt maatilan voitoilla jo vuosikymmeniä.

– Helenaa, jonka kuvankauniin hahmon elämä on ristiinnaulittu vanhan pikkuporvarillisen Aleksander- professorin uudeksi puolisoksi, intohimottomaan säätyläisavioliittoon, jossa näennäistiede luo päivien ja vuosien kierron mielikuvituksettoman, tiukan järjestyksen, työntäen syrjään, liian moniksi hetkiksi unohtaen, ihmisen ja hänen polttavan, tyydyttämättömän rakkaudennälkänsä.

– Elisaa, jo dementoitunutta Vanjan äitiä ja professorin ensimmäisen vaimon äitiä, joka ihailee professoria.

– Marttaa, kodinhoitaja-sisäkköä, jonka mielestä sivistynyt ihminen syö lounaansa kello yksi. Piste.

– Jaakkoa, köyhtynyttä maanomistajaa, joka tuo näytelmään juurevuutta, sivullisuutta, ihmisen yksinkertaisuuden naurettavuutta, velvoittavaa nöyryyden oikeutusta ja käytännönläheistä elämänmuotoa – tylsää, toimivaa arjen välttämättömyyttä.

 

Tällaiseen valtavan kirjavan 1800-luvun rappiotilan ihmisarsenaaliin Ilja Peltonen syöksyy rohkeasti Vanja-eno – näytelmän toteuttamaan.

Hän hallitsee koko aistikkaan idyllisen näyttämötilan suvereenisti. Hänen henkilökuvansa eivät juurikaan poikkea sisäisiltä olemuksiltaan sadan vuoden takaisista Tšehovin ihmisten pyrkimyksistä ja haaveista: ne tuntuvat olevan ihmislajilla sisäänrakennetut, lajiperityt ominaisuudet, tunnistettavat, samaistavat elämänpyrkimystemme ja haaveittemme sekä surujemme ominaispiirteet. Vain draamateoksen formulainen vauhti, roolivaihdosten salamainen muutossäihke aluksi häikäisee ja shokeeraa meidät.

Muutamassa sekunnissa tai yhdessä lauseessakin Peltonen pystyy vaihtamaan henkilönsä täysin toisiksi, näin syntyy uudenlainen kolmiulotteinen vuorokeskustelu, jossa henkilöiden lisäksi esittäjä on yhden sekunnin sadasosan vaihdon ajaksi tunnistettava kolmas pyörä. Peltonen muuntautuu pienin elein, usein pelkin silmänlihasliikkein tai kasvonsa lihasten lähes huomaamattomin muutoksin, äänenpainoin tai värein, tuhannesosasekunnin tauoin toiseksi henkilöksi – jotakin maagista, selittämättömän alkuperäisen silmänkääntöteatterin toimivaa, huumaavaa kansanteatteria saamme katsoa ja hurmaantuneena nauttia puolitoistatuntia. Emme rajatussa reagoimiskyvyssämme aina pysy esityksen vaudissa, mutta pystymme esityksen pikku suvannoissa nopeastikin hyppäämään takaisin sen kyytiin, alati vaihtuvien jo tuttujen hahmojen sielunsyvyyksiin, toisilleen sanomisiin. Suuret eleet ja liikkeet, näyttelijän liikeradan tai asemoinnin muutokset, käännökset selin ja siirtymiset estradilla ovatkin jo yhtä ohjaajan ja esittäjän mannaa meidän nauttia ja eläytyä hengitystä pidättämättäkin vapautuneesti mukaan.

Jäljittelemättömän vivahteikkaan, luontevan, lumoavan herkän ja taipuisan näyttelijälaatunsa Ilja Peltonen loihtii sisältään pulppuaviksi hetkiksi, jotka sytyttävät Vanja-tarinan uudenlaiseen eloon, sen rakkaudettomiin teeseihin, ihmistuskan ja rakastumisen klassisen ihaniin liekkeihin – koko Vanjaan meidän antautua – ja  taas kerran nyt toisella tavalla uudelleen rakastua teatteriin.

Lavastaja Katri Rentto on vanhan intiimin 1800-luvun ränstyneen kartanohuonemiljöön esineistöineen entisöinyt ja kunnostanut menneitten aikojen tyylipuhtaaksi herkistävän kauniiksi miljöökoruksi kuin alkuperäistekstiä lähes parinsadanvuoden taakse ajatuksiimme vielä palautettavaksi ja silmillemme menneitä aikoja unelmoidaksemme. Lavastus on kuin elämämme kauniiden kuvitelmien suuri palatsi, joka pala palalta oli jäänyt toteutumatta ja nyt valmis silmiemme tätä korua katsella. Vain kartanon kuolleen omistajan vanha piano kertoo venäläisen mystiikan ja palvotun epookin koskemattomana esineenä näyttämöllä – jopa kerran yksin sointiinkin enteellisesti puhjeten. Muutaman ajantasaistamisen verukkeella on näyttämöesineistöön luotu lumoavan epookkisuuden rinnalle pölyrievun sijaan yhdenkäden pikkuinen rikkaimuri, saasteisen tautisen aikakautemme puolipakolliset hengityssuojaimet lentelevät esityksessä ja vanhan katajasta taivutetun selänraapustimen viran hoitelee muotopalkinnon saanut puuteollisuuden sarjatuote.

Ihmismielen klassisten luonneominaisuuksien ja toteutumattomien elämänhaaveiden lisäksi esityksessä tähän aikaan siirtyvää tendenssiä Kansallisteatterin uudistuneessa Vanja-enossa on näyttämökieli tullut modernimmaksi, päivänpoltteisemmaksi puhekieleksi lauserakenteessaan ja puhetavassaan, pienissä nykykirosanoissaankin. Entistäkin vakuuttavammin tulevaisuus piirtyy Tšehovin alkuperäistekstin luonnonihailuksi, nyt näytelmärekvisiitan ihmisen elintapojensa mukana tuhoamien lähes puuttomien maisemien kuvatauluina meidät havahduttaen.

Ja ettemme jälkikuvaamme tästä tragikomedian hektisen keskustelusuman valtavamääräisistä tekstinautinnoista kyllästettyinä paria tehokeinoa unohtaisi – sen tunnelmien kauneutta vilvoittaa valaistus tunnelmoiden ja ylevöittää tavattoman kaunis Rene Ertomaan harmonisin melodiasävyin äänikulissoiva näyttämömusiikki.https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/vanja

Kategoriat
kulttuuri Teatteriuudistus

Tänään ensi-ilta Kansallisteatterissa

Simon Stephensin Vanja on yhdelle näyttelijälle kirjoitettu tuore sovitus Anton Tšehovin ajattomasta klassikosta. Esitys saa tänään 25.3.2026 klo 18.30 Suomen kantaesityksensä Kansallisteatterin Taivassalissa.

Esityksen ohjaa Johanna Freundlich ja kaikki kahdeksan roolia näyttelee valovoimainen Ilja Peltonen. Freundlichin auringontarkassa ohjauksessa Peltonen muuntuu henkilöstä toiseen ja kuljettaa yleisön läpi katkeransuloisten tapahtuminen, kipeiden tunteiden ja toteutumattomien unelmien.

Kuva: Saara Autere

Simon Stephens (s. 1971) on brittiläis-irlantilainen näytelmäkirjailija ja muusikko. Stephensin Vanja (Vanya) on tuore sovitus Anton Tšehovin rakastetusta klassikosta Vanja-eno ja se sai kantaesityksensä Lontoossa Duke Of York’s Theatressa vuonna 2023. Sovitus on melko uskollinen alkuperäiselle näytelmälle ja läsnä ovat ihmismielen kiemuroiden universaali ajattomuus sekä keskeneräiseen ihmiseen luotu ironinen, mutta myötäelävä katse. Erityistä on, että Stephensin Vanjassa kaikki roolit näyttelee yksi näyttelijä. Kahdeksan roolia, yksi näyttelijä.

Nimihenkilö Vanjan lisäksi näytelmän henkilögalleriaan lukeutuvat:

  • Käytökseltään reteä elokuvaohjaaja Alexander
  • Helena, jonka kauneus pistää kaikkien sukat pyörimään
  • Alexanderin vaatimaton tytär Sonja, joka on Vanja-enonsa kanssa vuosikaudet uurastanut maatilalla itseään säästämättä
  • Mikael, lääkäri, idealistinen luonnonsuojelija ja Sonjan päiväunelmien kohde
  • Vanjan hupsahtanut äiti Elisa
  • Kodinhoitaja Martta, jonka mielestä sivistynyt ihminen syö lounaansa kello yksi. Piste.
  • Jaakko, maatilalla asusteleva vanha tyhjäntoimittaja

Riipaisevista aiheista huolimatta esityksessä vilahtelee hauskoja oivalluksia ja silmäkulmassa näkyy pilkettä.

Taivassali tarjoaa Vanjalle sopivasti intiimin tilan ja lavastaja Katri Rentto on hyödyntänyt näyttämön erityisominaisuuksia ansiokkaasti. Renton suunnittelema näyttämökuva on hurmaava ja Kansallisteatterin 30-luvulla rakennetun väliosan ulkoseinä on taidokkaasti valjastettu osaksi lavastusta. Eetu Hiltusen suunnittelemat valot luovat niin ikään huikean kauniita maailmoja. Rene Ertomaan orkestraalinen musiikki värittää tarinaa, täydentää tunnelmaa ja toimii eräänlaisena vastanäyttelijänä näyttämöllä yksin operoivalle näyttelijälle.

Palaamme ensi-illan tunnelmiin.

Kategoriat
Koulutus kulttuuri teatteri Teatteriuudistus

Havahduttavia dokumenttiteatterin tunteita ja tunnelmia

Lahden kansanopiston teatterin II vuosikurssin teatteriopiskelijat esittivät 13.3. -15.3.2026 eräänlaiset diplomityönsä kahden vuoden opiskelunsa tuloksina. He olivat jakautuneet neljään ryhmään, joissa kussakin oli yksi ohjaaja ja 3-4 näyttelijää. Tällä kertaa materia-kurssilla opiskelijat olivat päässeet harjoittelemaan dokumentaarisen teatteriesityksen toteuttamista. Esityksien tekoprosessissa piti yhdistyä aihelähtöisyys, dokumentaarinen teatteri ja materialähtöisyys.

Ryhmä oli valinnut keskuudestaan ohjaajan ja hän jonkin kiinnostavan aiheen, josta työryhmä lähti etsimään materiaalia – lehtiartikkeleita, dokumentteja, videoita, podcasteja. Opiskelijat pääsivät myös haastattelemaan haluamiaan henkilöitä aiheeseen liittyen. Tätä materiaalia hyödyntäen työryhmät valmistivat neljä uniikkia pienoisnäytelmää.

Teatteri II:n lähes kolmetuntisesta esityskokonaisuudesta paljastui matineamainen, jännittävän omaperäinen ja vaikuttava kokonaisuus: teatterityön omakohtaisista tuloksista, ilmaisusta ja teatteritöiden ymmärtämisestä tuli katsojalle haastava koettelemus, niin monivärinen ja -tuoksuinen thalian kukkatarha, että omatkin katsojapinttymät sai heittää ilmaisun tunkioille ja pöyhiä ja nauttia innoissaan esitysten hallituissa yllätyksellisyyksissä ihanasti hämillään nuo neljä esitystä.

 

OLLA ELOSSA

Ohjaus Roope Keski-Korpela

Rooleissa Helmiina Kauhanen, Aaro Strömmer, Hanna Vertanen

Kolme lähes samanikäistä ihmistä sattuvat istumaan suuren tutkimuslaboratorion odotushuoneessa odottamassa suuren läpivalaisututkimuslaitteen – tulevaisuutensa, kenties elämänkestonsa pituutta ennustavaa vuoroaan. Näyttämöllä kolmen henkilöroolin kotitaustana näytetään toisen naisen elämän sujuvan tietokoneen avulla työtä yliponnekkaasti tehden, toisen taas järjestelevän kuin elämänsä lopputilitystä valokuvaamillaan elämänsä satojen tapahtumien otoksia suureen ympyränmuotoiseen tärkeysjärjestykseen, ympyriäisiin pinoihin kuvamäärien koko ajan kasvaessa. Ainoa miesyksilö tuntuu ulkoisesti miltei toimettomalta, täysin sisäänpäin itseensä kääntyneeltä ja analysoivalta filosofilta, joka on sulkenut suunsa ja vain kasvonsa ja ilmeensä kertovat ajatuksen voimasta ja ahdistuksesta itselleen ja ongelmilleen.

Olivatko he kaikki elossa? Työnarkomaania tuntui sairaus olevan akuutisti masentamassa. Vimmalla ja vain vastuksia päin hän tuntui kuitenkin selviävän. Ja se toinen nainen taas on kovin arkana, osoitti pelkäävänsä ennen kokemattomiaan lääketieteen elämää ja kuolemaa eritteleviä tuloksia, silti kaiken vain tulevan annettuna ja vain kaikkeen annettuun alistuneena, sellaisena kuin se tulee aikomatta mitenkään edes etukäteen taistella itsensä tai oman elämänsä puolesta.

Vähitellen näille kovin erilaiselle ihmisyksilöille alkaa syntyä voimakkaan tunteikkaita keskusteluntynkiä, elämän uhmasta, elämisen oikeudesta, elämän langettamiin tuomioihin lannistumattomuudesta.

Erityisesti yhteinen käsikirjoitus, ohjaus ja roolitulkinta nosti tekstin keskiöön yksin itselleen puheeseen puhkeavasta miehestä, joka ei ollut päässyt millään oman virheellisen ajattelunsa sumpuista vaan tuntui murtuneelta, ahdistuneelta ja saamattomalta ihmisrauniolta. Hän puhkesi ääneen tarinansa kertomaan. Hänen mielenrauhaansa painoi valtava syyllisyys, jonka oli itse aiheuttanut, kun puoliso menehtyi nuorimmaisen synnytykseen: ajatuspinttymä, että tuo syntynyt poika oli syy koko perhe-elämän päättymiseen ja kuollut äiti ja syntynyt lapsi olivat kaiken elämän onnettomuuden aiheuttaneet. Kertomus toteutui niin aitona näyttelijätyönä kuin juuri me katsojat olisimme antaneet tämän miehen nyt kerrankin monologillaan tyhjentyä ajatustensa ja elämänsä traumaisesta painolastista.

Tajusimme, miten nämä kaikki kolme esityksen eri elämänkokemusten eri elämäntilanteiden ja eri tunnevoiman ja ajattelukyvyn omaavat ihmishahmot olivat sittenkin elossa.

 

KISSAVIDEOITA

Ohjaus Fiia Nurmi

Rooleissa Selma Atas, Sakke Sikiö, Wiivi Väänänen, Mikko Wilmi

Esityksessä avautuu teatterinomainen eläinten ja ihmisten mielikuvituksellinen kaaos hurjin kohtauksin, rytmein, vauhdein ja naamioin sekä sadistisin jytäävin ja painavin jalka-askelluksin, tehopaukkein kuin koko maailman hurja meno, absurdius, mieletön väkivalta, älyttömät maailman auktoriteetit ja yllättävät muutoksen pitelemättömät otukset, mukaansa tempaava vauhti ja maailman hahmottomuus vallitsisi koko maankamaran eliöt ja elämän. Neljän näyttelijän voimakkaalla näyttelijäilmaisulla tulkittu, jatkuvassa muutosprosessin tempomuuntelussa saa pelottavan kummitukselliset hahmonsa, trumppiset naamionsa, muidenkin valtaapitävien valtionpäämiesten pistäessä, potkiessa ja kampatessa toisiaan ja koko maailmaa jalkatömistyksin, hurjin liikeradoin ja tanssijyskein uuteen järjestykseen. Kuin ihan oikeasti eläisimme heidän eläimellisessä jo täysin toisessa maailmassa ja maailmanhahmotuksensa pelottavissa paineissa ja äkkimuutoksissa, niin salatuissa kuin yllättäen hetkiksi tunnistettaviksi naamioiksi tai kummituksiksi itse paljastuen ja maailmankuvamme jatkuvaan, loputtomaan muutoksen elohopeaiseen hahmottomuuteen itsemme ankkuroiden. Näyttelijäilmaisu lujittuu yhä voimallisemmaksi, sen tekstiä ja puhetta emme enää ymmärrä, alistumme avaruuseetterin täysin käsittämättömiin käskyihin ja paahtavan kohtalokkaaseen kauhutunnelmaan koko ajan jännittäen. Välillä käväistään kuin maittavilla nukkumatin autoilla, unelmatyynyillä istuen savonkielen hullaannuttavalla visiitillä maailman nettisessä hyvänolon autuudessa – taitavasti ja hauskuushakuisen palkitsevasti meidät kokemisistamme palkiten.

Musiikkina Madonnaa ja Maija Vilkkumaata, Song trappia ja muuta….Hurja meno, jättiläismäisen ylipaisutetut reaktiot, vaikuttava jytkyttävä jalkatyönäyttelijäilmaisu-harvinaisuus tehonaan.

Väkivalta ja hyväksikäyttö ovat meitä kosketusetäisyydellä havahduttamassa. Vauhdikkaalla liike-energiallaan psykedeelinen kissamaailma otti häntiensä suojiin meidät neljän osaavan taidokkaan näyttelijätyön tarkoin pohdituilla ja persoonallisilla luonneanalyyseilla, maailmanluokan näyttämöllisellä iskuvoimalla ja sympaattisen päämäärätietoisella ohjauksella.

 

Malum, lat, Paha, omena

Ohjaus Efe Elo

Rooleissa Emma Härmä, Siru Karjalainen, Silja Poskiparta

Uskonnon monet ansat, houkutukset ja harha-askelet koukuttavat meitä jatkuvasti vaanien, ei vähiten kirkon omilla kovin usein paikoilleen lukkiutuneilla työtavoilla. Monet karismaattiset kansanliikkeet vievät uskonnon omanvärisiin ja omakestoisiin syövereihinsä moniksi ikävuosiksi palatakseen takaisin normaaliuteen, välinpitämättömyyteen koko asialle.

Tarinassa käärmeen merkitys synnin symbolina toteutettiin yllättävän väkevänä ja jännittävänä miltei koulumaisen havainnollisena kohtauksena: jos se pistää, muutut itse jumalaksi kaikkivaltiaissa voimissasi.

Musiikkina tietenkin Rokkia, Hallelujia ja Lapin Lord -euroviisukultaa, Take me to Churchia, virsiäkin kuin kuulokuvina kaikenlaisten kevyenmusiikin mielikuviemme herkkyyksien huipuiksi sekä vastakohdiksi, raamatullisen synnillisiksi huutomerkeiksi. Vihan evankeliumin sanastoa ja käytäntöä, tekoveren rajua symboliikkaa – ja sitä siisteintä uskonnon levittämistä tarraröykkiöin pylväisiin ja seiniin liimaillen. Välillä lujasti uskon käsitteeseen uskoa yhtä usein sen otteesta rajusti irti repäisten, vähintäänkin taitavan pirullisesti kyseenalaistaen. Kuin kiirastulen yhtäaikaa kristillisen sanoman vakuuttava esityskokonaisuus se jätti myös katsojan sopivaan hämmennykseen erikoistunnelmillaan, oudoilla noituusmaisilla kohtauksillaan.

Hallitulla mustavalkoisuudella taitavasti kolmen näyttelijän pitkälle tutkittu ja tulkittu tarina sekä kiinnostavan terävästi kohtausleikattu näkemyksellinen ohjaus nostivat tämän esityksen poikkeuksellisen ajatteluttavaksi.

 Onko rakkaus kuollut?

Ohjaus Aino Suosalo

Rooleissa Meeri Karri, Eppu Meriö, Elina Pentinsaari

Teatterina valmis persoonallisten taiteilijoittensa esitys, jossa näyttelijätyön osaavuus puki esityksen ammattimaiseksi, helposti seurattavaksi ja nautinnolliseksi. Lukuisat pienet monologit virkistivät ja ravitsivat teosta täysin omalajisilla purkauksillaan ja yllättävällä ajattelullaan, persoonallisilla liikekielillään. Seksismin lukuisat ajatukset, kuin myös kokemukset ja kuvittelutkin tulivat lämpimän ajankohtaisiksi, luontevan uskottaviksi ja eläviksi. Kaikenlainen seksiin liittyvä esineellistyminen, tapakulttuuri ja sen päämäärättömyys ladattiin erilaisia mahdollisuuksia täyteen kuin esittäjien omina mielipiteinä. Sisäinen eläytyminen loi uskottavuuteen ja replikointiin lämpimän, ihailtavan hengen ja kohtausten hienon huumorin. Tietenkin kaiken kruunasi suomalaisrunouden helmet Kirsi Kunnasta, Saima Harmajaa aina 1930-luvulta muistuvina ja ladattuina riimeinä ja Kaj Chydeniusta tuhatvuotisesta laavasta löytyvin rakkaustunnelmin aidon rakkauden tenhon nostaessa koko esityksen fantasian ja runouden siivin kokemustemme ja kuvitelmiemme taivaisiin.

Onko rakkaus kuollut?

Valloittavan yksinkertaisen mikrofonikäsittelyn jonglöörinen äänikulissi toimi ohjaajan upeana tarinan kehyksenä ja kohtausten loistavana rytmittäjänä.

Tuntui, että tällä hurmaavalla näyttelijäkvartetilla on pasmat teatterimaailmaan valmiina, tuhansien rakkaus-käsitteiden huumaava maailma selkein, nöyrin, antautuvin teatteripersoonin – kaiken tutkimisen ja kokeilemisen tuomana kapasiteettina meitä viihdyttämään, meitä puhuttelemaan – meidän jokaisen käsityskykymme kapasiteetin mukaan ymmärtää.

 

Artikkelin kuvat Jani Enqvist

 

https://www.teatterikoulutus.fi/

Kategoriat
filmi Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri Teatteriuudistus yhteiskunta

I LOVE NELLY! näyttelijätaiteen hektistä kultaa

Lahden kaupungin reilussa satavuotiaassa kulttuurissa on kovin harvoja esitystaiteen taiteilijoita, joille estradit ovat avautuneet Lahtea kauemmas. Syntyperäisiä sitäkin vähemmän, mutta joskus kuitenkin sellaisia, joiden taiteilijakyvyt ovat ulottuneet Lahtea kauemmas, jopa muihin maihin, saati maailman eri mantereiden estradeille saakka.

Lahdessa pitkään eläneenä olen tuntenut heistä muutaman. Harvinainen, maailmanluokan taikurimestari, joka elätti koko ikänsä itsensä taikatempuilla oli Reijo Salminen, toinen sirkusten ja varsinkin kiertävien tivoliaikakausien seremoniamestari ja kuplettinikkari oli Tupa Uuno eli Uuno Tupasela. Näitä esitystaiteilijoita, varsinkaan naisia ei monta ollut. Yksi, ikimuistettava oli Nelly Lovén, jolle avautui ihan filmitaivaat lontoolaisiin taiteilijapiireihin saakka.

Lahdesta lähtöiset taiteilijapersoonat sota-ajan jälkeisessä Suomessa saivat vielä kovin vähän mahdollisuuksia ammattiapuun taiteilijakutsumukselleen. Se oli taiteilijapersoonien itse löydettävä ja omilla synnynnäisillä taipumuksillaan pyrittävä.

Nelly Lovén sai 1940-luvulla ensimmäiset esiintymisohjauksensa silloin muodissa olleeseen lausuntataiteeseen sota-ajan jälkeisen vapaan kansansivistyksen levitessä Lahdessa Harjulan Vapaaopiston lasten, nuorten, äitien, isien ja kansalaisten muodostamassa  Setlementtiyhteisössä, opiston silloisen monipuolisen kulttuurityöntekijä, logonomi Viola Vaarron ohjauksessa – samanaikaisesti myös minäkin muutama vuosi Nellyn jälkeen.

I LOVE Nelly!-esityksen käsikirjoitti Suvi Blick ja lavasti Ola Blick ja he molemmat myös näyttelevät teoksen. Lahtelaistaustainen Nelly Lovén oli Ola Blickin isotäti, jonka elämää taiteilijapari oli jo pitkään tutkinut. Jukon esityksen tapahtumat saavat alkunsa, kun taiteilijapariskunta päättää perehtyä isotäti Nellyn elämään. Lämpimän humoristinen esitys kertoo Nelly Lovénista, mutta siitä syntyi samalla hälyttävä farssi suomalaisen kulttuurin nykytilasta säästöjen keskellä – näyttelijäpariskunta Blickin aidosti ja karvaasti kokemana tragikomediana.

Blickien lisäksi taiteellisessa työryhmässä ovat työskennelleet dramaturgi Anna Jaanisoo, valosuunnittelija Antti Haiko sekä äänisuunnittelija Janne Louhelainen.

 

Suvi ja Ola Blickin luoma ja esittämä näytelmä I LOVE NELLY! on teatterituotteena kultakimpale.

Blickien näyttämöteos on harvinaisuus lahtelaisessa kulttuurissa. Hieman yli kuusikymmenvuotiaaksi elänyt (1936-2003) Kuhmoisissa viime vuosikymmenet asunut ja sinne myös norjalaisen miehensä kanssa haudattu räväkkä ja räiskyvä, huumorikypsä ja elävä naistaiteilijatar, näyttelijätär, Ola Blickin isotäti Nelly Lovén on saanut kunnian tulla nyt loistavasti postuumisti lahtelaisille ja nykyajallemme tutuksi.

 

Näytelmänä I Love Nelly valloittaa täysin omalajisena teatterityönä sisäisessä taiteilijuuden palossaan, koko ajan riviensä väleissä pursuvassa viisaassa hauskuudessa ja teoksen kokonaisuuden todeksi todistamassa esityksen aidossa tositarinassa. Kaksi ja puolituntia I Love Nellyn -kaltaista teatteria on niin upea kokonaisuus, etten moista teatteri-illuusioon paneutumista ole ennen saanut kokea. Kahden persoonalliseksi teatteriammattilaiseksi kouliintuneen näyttelijän työnä ja tulkintana saamme kokea herkän kokonaisuuden: huumorissaan, suorapuheisuudessaan ja satiirissaan ajatuksiamme virkistävän ja taatusti myös kirveltävän, mielenkiintoisen esityksen.

Kahden näyttelijän, kahden huippunäyttämöammattilaisen, äänien ja valojen suunnittelijoiden ja hoitajien neljäjäsenisen kvartetin sekunninsadasosan tarkka kohtausten ajoitus ja tunnelmien variointi vuorottelevat niin tajunnanvirtaisen taitavasti, että me katsojat mukaudumme ihastuneina esityksen vauhtiin, sen huimiin nousuihin ja pikku suvantoihin, usein myös esityksen jatkuviin yllätyksiin riemastuen. Tuskinpa suurissa teattereissa voisikaan enää näin tiiviisti teatterin eri osatekijät toimia yhteistyössä kuin Jukossa tänään tapahtuu. Teos on myös videotekniikaltaan tarkoin ajateltua teatteria, kiinteyttävää ilmaisua Nellyn tähdittämän 1950-luvun elokuvan pyöriessä jossakin kohden näyttämöä koko ajan, sitoen esityksen ovelasti, lähtemättömän vaikuttavasti alkuperäiseen aiheeseensa, ehjäksi kokonaisuudeksi.

Näyttelijätaiteilijapari Blickin yhteinen idea on muhinut jo vuosia heidän suunnitelmissaan ja nämä taiteilijat ovat viimein laittaneet kokoon käsikirjoituksen ja sen ideat sekä taiteentekemisensä suurenmoiset avunsa: heidän kypsä ja persoonallinen ammattitaitonsa, mukaansatempaava liikekielensä, aidot olemuksensa ja replikointinsa ovat hämmentävän toden tuntuista ja heidän räjähtävät reaktionsa aitoa nuoren taiteilijapariskunnan perhe-elämää niin todentuntuisena ja reaktioalttiina että yhteisnäytteleminen mykistää aistikkuudellaan ja virtuoosisen vaikuttavalla näyttelijätenhollaan.

Muutamaa erillistä kohtausta en tietenkään voi olla nimeämättä. Itse Nellyä näyttelevän Suvin otteet kemikaliokauppaansa tulleen asiakkaan käsittelyssä, jossa suurta tangolaulajaa pilkkaava asiakas saa niskalenkillä tapahtuvan ulosheiton temperamentikkaalta Nellyltä perään huudetuin sadatteluin.

Modernin nyky-yhteiskunnan työtön näyttelijäpari Suvi ja Ola on itsekoettua todellisuutta Blickeille. He ovat joutuneet täyttämään monia kymmeniä hakemuksia työllistyäkseen ja saadakseen ainakin työttömän etuoikeudet. Viranomaiset saavatkin näytelmässä hurjat läksytyksensä – käsikirjoituksen monta kohtausta – näyttelijätyön ajattoman työttömyystendenssin toteutuessa tekijöiden aitojen omakohtaisten kokemusten irvokkuuksina.

Huippuna on aivan uskomattoman vaikuttava työllisyyttä valvovan toimiston robottihaastattelijan ja Suvin välinen pitkä ja kymmenien kysymysten puhelinkontakti, jossa tekoäly lopulta tulkitsee Suvin näytelmänteon yrittäjäksi, jolle ei avustuksia myönnetä.

Tai sitten kunnan toimilupaviranomaisen lupa-anomuksen haastattelun avulla tarkistaminen ja haastattelijan (Suvi Blick) hullaannuttavan hauska roolityypittely, jossa pelkästään maanpuolustusta ja miehisyyttä ylistävät ideat näinä aikoina saavat viranomaisen puoltavan allekirjoituksen.

Tätä aikaa alkaa haista myös esityksen hauskan salaperäisesti toteutetut some-tuokiot, joille nuorempi katsojajoukkokin hihittelee nauruhermojensa täydeltä.

 

Koko Blickien juuri valmistuvaa näytelmäideaa kaltoin kohteleva aikataulutus, missä paikalle rientää kiinteistön ostanut karski yrittäjä (Ola Blick) julmana urheiluhahmona kertoen, että kaikenlainen harjoittelu on nyt juuri loputtava, sillä teatteritilan paikalle aletaan rakentaa kuntosaliyritystä.

Blickien työllisyystilanne vie jo unetkin ja synnyttää heissä monia harha-aistimuksia: kerran Suvi on mielestään keskustelemassa kuolleen Nellyn kanssa pitkään, toisen kerran he unissaan heräävät hyttysen hyrinään, joka paljastuu tuhatkertaiseksi hirviöksi melskaten Suvin ja Olan välissä vuoteessa hurjana otuksena.

Ola Blickin kauniin punainen lavastus näyttämön pyörimiskeksintöineen toimii jälleen kohtausten erittelyinä mainiosti. Myös tuo lavastedekoraation yltäminen ihan näyttämön yläkertaan saakka, avattavine luukkuineen luo eräänlaista symboliikkaa maailman nykyjärjestyksen arvaamattomuudesta ja maapallon laajenevasta tulehtuneen kuumasta sotaisesta hengestä.

Suvi Blickin tyylikäs puvustus jos kohta useita vulgäärejä näytelmän tyypittelyhahmoja korostavat pukuluomuksetkin lisäävät näytelmän visuaalista selkeyttä ja karnevalistisuutta.

 

Nelly huomattiin jo hyvin nuorena elokuvasta Neiti Talonmies – vastanäyttelijänään Tauno Palo hän 18-vuotiaana sai paljon huomiota osakseen ja julkisuutta sekä pian myös ajan skandaalikuuluisuutta, kun hän harvinaisena suomalaisena meni opiskelemaan Lontooseen näyttelijäammattia ja joutui rahoittamaan elämänsä olutkapakassa tarjoilemalla. Nelly oli kuitenkin kuuluisa suomalainen elokuvatähti Lontoon taiteilijapiireissäkin ja löydettävissä myös kapakan tiskin takaa! Toisenkin pääroolin hän sai suomalaiselokuvassa sekä esiintyi myös mm. kuuluisassa revyyteatteri Punaisessa Myllyssä Åke Lindmanin ja Anneli Saulin kanssa, Tess-vision kuuluttajana ym. Hän viimein myös hylkäsi näyttelemisen ja pääsi toiseen haaveilemaansa merkittävään kansainväliseen ammattiin, Max Factorin meikkikonsultiksi kiertämään ympäri maailmaa.

 

I love Nelly! elää, tuoksuu ja lumoaa omalakisessa teatterilajissaan kaksi ja puolituntia päästämättä hetkeksikään meitä herpaantumaan thaliatarhan tunnelmallisesta, räiskyvästä ilmapiiristä vuoroin pysähdyttäen meidät ajatteluun. Esityksessä myös menneiden aikojen kolme lausuntanumeroa palaavat takaisin Nellyn analysoimina, voimakkaan merkitsevästi tauotettuina tulkintoina – kertomaan Nellyn poikkeuksellisesta  esittäjäkarriääristä ja räikeän raflaavasta ohjelmistovalinnasta. Esityksen sanottava aukeaa meille jokaiselle vaivatta – näyttelijäammatin suuret haaveet ja todellisuudet saamme sen mukana kokea, riemuita ja katkeroituakin – ne ovat työllisyysasioina ajattomia. Myös aikaan esitys ottaa viisaasti kantaa jo pelkästään hienon suurenmoisen teoksensa aikaansaamisella: siinä kaksi huippunäyttelijää pitää meitä teoksensa sisällöllä näpeissään kaksi ja puolituntia ja me viihdymme, sytymme uuteen kulttuuriseen elonhehkuun. Teos yht’aikaa ilakoi, saarnaa ja mykistää – siinä näyttelijäteatterin ainutlaatuisuus on puhdasta taiteen hektistä kultaa!

 

 

https://teatterivanhajuko.fi/ohjelmisto/i-love-nelly/ 

Artikkelin esityskuvat Iina Lallo

Kategoriat
kotiseutu kulttuuri taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Teatteri Vanha Jukon lahtelaisuutuus

 

I LOVE NELLY!

 

Kevätkaudella Jukossa nähdään tragikomedia näyttelijä Nelly Lovénista (1936–2003), joka muistetaan suuresta persoonastaan sekä elokuvista Neiti talonmies ja Pieni luutatyttö. Helmikuussa ensi-iltansa saanut I LOVE NELLY! on esitys identiteetistä, epäsovinnaisuudesta ja intohimosta sekä kohtuuton kertomus maailmasta, jossa elämme.

Esityksen käsikirjoitti Suvi Blick ja lavasti Ola Blick ja he molemmat myös näyttelevät teoksessa. Lahtelaistaustainen Nelly Lovén oli Ola Blickin isotäti, jonka elämää taiteilijapari on pitkään tutkinut. Blickien lisäksi taiteellisessa työryhmässä ovat dramaturgi Anna Jaanisoo, valosuunnittelija Antti Haiko sekä äänisuunnittelija Janne Louhelainen.

”Olemme saaneet kuulla mitä erikoisempia tarinoita Olan isotädistä, jota ei hävettänyt tai estänyt mikään. Nelly oli omassa ajassaan erityisen rohkea nainen ja outo tyttö, joka eli kuten itse halusi. Esityksemme ei kuitenkaan ole henkilökuva vaan ajankuva. Se kertoo yhtä paljon meistä kuin Nellystä”, kertoi Suvi Blick.

Jukon esityksen tapahtumat saavat alkunsa, kun taiteilijapariskunta päättää perehtyä isotäti Nellyn elämään. Humoristinen esitys kertoisi Nelly Lovénista, mutta siitä on samalla tulossa dystopia suomalaisen kulttuurin nykytilasta säästöjen keskellä – näyttelijäpariskunta Blickin aidosti ja karvaasti kokemana tragikomediana.

Jo lehdistötilaisuudesta Lahen uutisia merkitsi muutamia näytelmän synnyn kiinnekohtia tulevaa esitystä kartoittamaan.

Ola Blick: En koskaan tavannut Nellyä, mutta hänen ympärillään kerrotut jutut ja tarinat sekä sittemmin myös häneltä jääneet päiväkirjat ja mummoltani (äidinäidiltäni) haastatteluissa saadut monet muistelmat ovat antaneet varsin vankan perustan taiteilijatar maailmankansalaisesta Nelly Lovénista. Äitinikin oli kerran matkustanut murrosikäisenä Frankfurtiin tapaamaan tätä sukulaissielu Nellyä. Kun hän pääsi perille, myös Nellyn asuntoon, siellä ei ollut ketään – vain kissa, jonka nimi oli Lorents ja ostoskärry. Tarina kertoo, että Nellyn temperamentti jopa Saksassa tuli tunnetuksi, hänen lyötyään kerran poliisia.

Nelly on diiva, taiteilijapersoonallisuus, omaperäinen ja sumeilematon originellisuus.Olen itse saanut kuvan, että koko sukuni naisia leimaa persoonallisuus.

Lahtelaistaustainen Nelly sai opastusta kuuluisalta lahtelaislogonomi Viola Vaarrolta lausuntataiteesta. Nelly esitti jo 13-14 -vuotiaana näytelmien päärooleja.

Nelly ei kuitenkaan jättänyt mitään asiaa rauhaan. Näissä muistikuvissa hän oli tunteissaan äärimmäinen.

 

 

Hänet huomattiin jo hyvin nuorena ja elokuvasta Neiti Talonmies – vastanäyttelijänään Tauno Palo hän 18-vuotiaana sai paljon huomiota osakseen ja julkisuutta sekä pian myös ajan skandaalikuuluisuutta, kun hän harvinaisena suomalaisena meni opiskelemaan Lontooseen näyttelijäammattia ja joutui rahoittamaan elämänsä olutkapakassa tarjoilemalla. Nelly oli kuitenkin kuuluisa suomalainen elokuvatähti Lontoon taiteilijapiireissäkin ja löydettävissä myös kapakan tiskin takaa! Toisenkin pääroolin hän sai suomalaiselokuvassa sekä esiintyi myös mm. kuuluisassa revyyteatteri Punaisessa Myllyssä Åke Lindmanin ja Anneli Saulin kanssa, Tess-vision kuuluttajana ym. Hän viimein myös hylkäsi näyttelemisen ja pääsi toiseen haaveilemaansa merkittävään kansainväliseen ammattiin Max Factorin meikkikonsultiksi kiertämään ympäri maailmaa.

Suvi: Elämää voi reitittää uudestaan, kuten Nelly teki monessa elämänvaiheessaan – kun seinä tuli vastaan, kääntyi vaan rohkeasti ja sumeilematta kohti uutta suuntaa. Elämässä on aina vaarallisia tilanteita ja ne on usein ratkaistava solmuistaan uudestaan – leikin kanssa näyttelijä pystyy (toivottavasti) esityksen yleisölle myös kiinnostavana tarjoilemaan. Esityksessä on hauskuutta ja äärimmäistä suomalaistemperamenttia meille kaikille malliksi.

 

Suvi Blick on ollut osa Jukon ensembleä vuodesta 2021 ja Ola Blick liittyi mukaan vuonna 2023. Molemmat ovat freelance-taiteilijoita, jotka työllistävät Jukon lisäksi itseään myös muissa projekteissa.

https://teatterivanhajuko.fi/ohjelmisto/

 

Lahen uutisia palaa esitykseen arvioin.