Kategoriat
kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Lakanateatterin Lyytin laulun ehtii vielä kokea

Vielä olisi yksi sivistyksellinen Suomenmaan kesän huippuponkaisu mennä katsomaan Ruovedelle Lakanateatterin esitystä.

Lakanateatterin Lyytin laulun viimeiset esitykset ovat tällä viikolla vielä to klo 18, pe klo 18 sekä la klo 14 ja 18.

Teksti ja ohjaus ovat Heidi Köngäksen, roolissa Eppu Nuotio, muusikko on Marianne Maans. Esitys kestää vain rapian tunnin – eli vähemmän kuin ajomatka Lahdesta Ylä-Vääriin – mutta se kannattaa!

Retki on helppo siis yhdistää esimerkiksi käyntiin Mäntän Serlachiuksen taidemuseoissa tai Vinhan kirjakaupassa Ruovedellä. Ittipää löytyy Google-kartalta osoitteesta Syrjäntie 185, Ylä-Vääri.

Saat allaolevasta linkistä tarkempaa tietoa Lakanateatterista ja Lyytin laulusta. Yksi Lakanateatterin puuhahenkilöistä on lähtöisin Lahdesta – Heikki Hellman – Lahden Lyseon maineikas entinen oppilas, Helsingin Sanomien kulttuuriasiain päällikkö ja Tampereen yliopiston dosentti.

https://vennalammi.fi/lakanateatteri/lyytin-laulu/

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus taide teatteri

Lahden kansanopiston Teatterin ideoiden tuoreutta

Lahden kansanopiston teatteriopetuksessa on myös mahdollista opiskella kesäisin osallistumalla esitysproduktioihin tai valmistamalla omia näytelmiä. Lahen uutisia sai kuluneena viikonvaihteena kokea kaikkiaan neljä erilaista esitystä, jotka kaikki olivat omia kokonaisuuksiaan, teatterillisesti vaikuttavia pienoisesityksiä. Tässä niistä pieni arvioiva katsaus.

 

Mitä päivänkakkarat tekevät öisin? – Pieni sonaatti irtipäästämisestä

26.7. klo 18, 27.7. klo 16.30 ja 28.7. klo 13
Ohjaaja: Tino Karttunen
Näyttelijät: Siru Karjalainen, Aino Kuronen, Lina Juusela.

Lähes perinteistä teatteria, sadunomaista tarinaa kolmen lapsen nukkumisen ja valveillaolon rajoilla toimivaa, keskustelevaa iltapuhetta kenties ensi kertaa poissa kotoa oli niin turvallista seurata. Lavastuksena lastenhuoneen kolme pedattua, hyvien peitteiden alla nukkuvien lasten yöturvallisuuden parhainta nukkumista edellyttävä huoliteltu näky tuntui myös niin lapsuuden tutun turvalliselta. Miten pienestä äänestä tai liikkeestä lapsi voikaan nopeasti havahtua, pelästyäkin ja vaatia nukkuvia kumppaneitaan hereille. Entä sitten nuo Tino Karttusen tarinan ja ohjauksen pikku käänteet aina ihmissuden tarinan pelästyksetkin, nekin lopulta muuttuivat lämminhenkiseksi huolitellun hyvin näytellyksi keskustelutuokioksi, jopa laulutkin sitten soljuttivat viimein unten maille – nyt kuin päivänkakkaroina silmäteränsä viimein nupuiksi vaivuttaen.

 

ETYDI 24

Saija Nygård & Lena Patta:
Etydi 24
joka vuosi sama juttu
Esitykset:
27.7. klo 17:15
28.7. klo 14
Työryhmä: Saija Nygård, Lena Patta, Veeti Vekola

Yksi koko Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen mestarillisista teoksista, video- ja ääniesitys ETYDI 24 sai kuin julkisuudelta piilossa eilen ensiesityksensä suomalaisen kesäsydämen erikoistyönä. Tämän loistavat näyttelijä- kuva- video- ääni -maailmat tavoittanut teatterikollaasi kertoi hienon visuaalisesti elämän kiertokulun kahden vuoden ajalta. Sen säihkeinen ja dramaturginen toteutus oli ainutlaatuista teatteria elävyydessään, hauskuudessaan, sanottavansa pysähdyttävässä todellisuudessa ja kansainväliseksi yltävässä teatteriuudistuksessa. Upea valojen kertova, äänten ja sävelten dramatisoima, skenografiansa huolella punnittu toimivuus ja kerrassaan mykistävä näyttelijätyö korottui kesän ja aikamme yhdeksi merkittävimmistä teatteri-ilmiöistä, joita saamme pienessä Suomessamme kokea ja vaikka koko maailmalle ylpeän nöyrinä, suurena teatteritapauksena sen värein, verhoin, sävelin, rytmein ja kukin sekä plastisen ihmiskehon liikkeiden taiteena esitellä. Teatteri on astunut suuren harppauksen kohti uudenlaista elävää tulevaisuuttansa.

 

Tosi tosi tosi Huono näytelmä
pe 26.7. klo 19.00 & la 27.7. klo 15.00

Katariina Broman, Inka Holm, Vilma Liikkanen:

Nyt sitä saa, nyt sitä saa: paskaa teatteria!1 Älä tule, ja jos tulet, älä odota mitään hyvää. Tämmönen tällä kertaa.

Teatteriopiskelijoilla oli käsikirjoituksena ilmeisesti teatterikoulutuksessa saatu paksu plari asioista, jotka kertovat huonon teatterin esimerkeistä. Taiteilijattaret olivat muotoilleet esityksensä eräänlaiseksi käsikirjoituksen läpimenoksi, josta tilanteita kukin vuorollaan ohjasi ohjaajana. Esitykseksi muotoutui brutaali, tuhman hävytön ja salailemattoman härski huvittavuus – taatusti sellainen, ettei teatteri moista taiten pelleiltyä sukupuolihurjastelua julkisesti uskaltaisi koko kansalle edes näyttää. Mutta niin vaan tapahtui, että esityksen vauhti, yllättävyys ja poskettoman riemukkaan rietas huumori sekä näyttelijöiden välinen kontakti ja yhteisnäyttelemisen suvereeni taito takasivat roisin hauskan uushuumorisen tunnin tällaisenaankin – saati vaikka taatuksi menestykseksi yökerhojen pikkutuntien cabareeohjelmaksi!

 

 

Jasmin Salosen HENKEÄ  (26.-28.7. 2024)

Kansanopiston teatterin pienessä parin neliön ministudiossa sai pari katsojaa kerrallaan tutustua mielenkiintoiseen, nonstoppina viisi minuuttia kestäneeseen rauhoittavaan peilimaailman ihmeeseen. Esityksessä peilit oli asetettu eri puolille ja eri kulmiin huoneessa ja ne heijastivat videolla näkyvää elävää kasvoa, joka alkoi harkiten muuttaa maskeeraamalla muutamia silmäluomensa viivoja. Taatusti omalähtöinen idea toimi hienossa verkkaisuudessaan miellyttävän rauhoittavasti ja sen loppuun liitetty tumma äänitehoste viesti inhimillisyydestä ja ihanuudesta kokea itsensä rauhoittuneena ja täysin toisenlaisena.

 

Tämä artikkeli jääkin lahtelaisen kesäteatterin 2024 viimeiseksi teatterikatsaukseksi, sillä ensi viikolla siirrymme suoraan Tampereen Kansainvälisen Teatterikesän maailmoihin kahdeksi päiväksi, sen kahdeksan eri esityksen kokijaksi.

Kategoriat
kulttuuri teatteri yhteiskunta

Lahtelaisen uusimuotoisen teatterin elämänvoimaa

Kulttuurisen Lahti-kaupungin teatteripiiloissa kytee monenlaisia yllättäviä näytelmällisiä kannanottoja kahden ihmisen kohtaamisesta, rakastamisesta ja kamppailusta oman menneisyytensä ja kahdenvälisen suhteensa ylläpitämisestä työn ja taiteilijakutsumuksen puristuksessa.

Harvinaisen persoonallinen teatterilöytö on lahtelaisen kunnallisen nuorisotyön Mahdollistamon erilaisten ideoiden yksi onnistunut toteutus KUN KATSON SUA,  NÄÄN VAAN LUMISADETTA. Tämä ihana kummajainen, paljolti perinteisen teatterin keinoja välttävä, luonteva ja luonnollinen, kotoisen teeskentelemätön ja aito, silti vuolaasti keskusteleva, rajusti räjähtelevä ja suurilla tunteilla reagoiva teatterielämys kohtaa täydellisenä näytelmänä Yli-Marolan kotieläinpihan sympaattisen vaatimattomassa, patinaisen tunnelmallisessa pikkuisessa talliteatterisalissa katsojat.

 

Pari synnynnäisen teatterikiinnostuksen saanutta ihmistä lyöttäytyy yhteen tehdäkseen oman näytelmän. Aletaan ideoida, harjoitella, kirjoittaa, etsitään vielä samanhenkisiä, osaavia ihmisiä kolmeen rooliin, lavastajaa, puvustajaa, teknistä taituria, tuttaviakin mukaan käytännön esittämisjärjestelyihin. Mira Tolvasen ja Rikhard Virtasen ikioma teatteri on syntynyt parin rohkean uskalikon omaperäisellä teatteri-innostuksella ja ehtymättömällä taidolla kuudessa kuukaudessa valmiiksi esitykseksi. Se elää näiden kahden varsin erihahmoisen lahjakkaan ihmispersoonan tiiviissä, katkeamattomassa kontaktissa luonnonvoimalla, sillä se ei matki, ei fuskaa, vaan eläytyy yhteisen tarinansa mukana täydesti siihen taiteilijasielunsa ja ajatuksensa laittaen.

Innostuksen ohessa kokeillaan onnekkaasti esittää omaan tarinaan liittyvät taustat itse tehtyinä ja näyteltyinä asiantuntijahenkilöinä videoin toteutettuina – suuriksi julkisiksi staroiksikin aikakauden julkkiksiksi muuttuneina, heitä haastatellen. Ylivoimaisesti painavinta tulkinta on kuitenkin monin toimivin ja taidokkain liikekielin, koreografioin – tunteita on niin ylitsepursuvasti, että tallin puisen hauraat ikivanhat lattiat notkuttavat meidät katsojat mukaansa rytmeihin ja taivutuksiin mukavasti temmaten. Tietenkin kokeillaan myös tallihämärän suomalaisessa aitoudessa teatterin monenkymmenen vuoden takaista tehostemuotoa strobotekniikkaa, joka kovin pitkäkestoisena jo antaa ymmärtää jatkuvien säihkeiskujen ärsyttävyyden kahdenvälisen ihmissuhteen kiduttavana epäselvyytenä, monille tuttuna päättymättömänä realistisena todellisuutena. Sopivat musiikkivinjetit jopa Apulantakantaisiin sävyihin yltäen täyttävät esityksen hengen varsin verkkaista yleismenoa. Ikärajoitusta olen aina kammonut teatterissa – ehkäpä se nyt oli sitten tarpeen…

 

Ihmisen miltei loputon elämänhalu esityksen alun kylmässä sydäniskurikohtauksessa näyttää laitostuneen, teknisen yhteiskuntamme julman tavan suhtautua elämän päättymiseen. Tarinan hieno kuva ja unelma vertaa ihmisyhteisöä syksyisin ja keväisin lentäviin komeisiin lintulaumoihin – todellisen yhteisöllisyyden merkityksestä elää luonnon olentoina täällä maapallolla. Kahden ihmisen toistensa löytäminen, hyväksyminen ja rakastuminen on sitten jo ihmislajille suotu erikoisbonus – myös tämän esityksen sisältönä.

 

Näyttelijät 26.7.24 esityksessä: Katri Sinkkonen, Luna Lintermo, Rikhard Virtanen, Mira Tolvanen, Nea Vuori

Lippuvaraukset tolvanenmira4@gmail.com

https://lahenuutisia.fi/wp-admin/post.php?post=3408&action=edit

Kategoriat
teatteri

Ensi-ilta tänään

Kategoriat
kulttuuri taide

Kolmen kaupungin TAIDEVALTAKUNTA

Artikkelikuva: Jussi Nykänen  Roskavaltakunta I ja II, paju ja metalli 2023 -veistos

Lahen uutisia on sammumattoman teatterikiinnostuksensa mukana toisinaan lähes unohtaa muun taiteen jatkuvan tarjonnan niin Lahdessa kuin lähikaupungeissakin.

 

TAIDEVALTAKUNTA on kolmen kaupungin toteuttama kuvataidekatsaus elävien suomalaisten taiteilijoiden nykyiseen ja tulevaan kuvataiteiseen kolmessa maakunnassa. Kuluvat kaksi vuotta se on keskittynyt Hämeenlinnan taidemuseon toteutuksiin, seuraavat kaksi vuotta 2026-28 se siirtyy Tampereen taidemuseoon ja vuosina 2028-2030 Lahden Malva-museoon.

Kolmen kaupungin Hämeenlinna-Tampere-Lahti yhteiseen TAIDEVALTAKUNTAAN sukellamme nyt keskittyneenä Hämeenlinnan taidemuseoon. Sehän on tämän nettijulkaisun monen kokemuksen mukaan ollut pitkään oma mielitaidemuseoni. Siksi pieni käynti siellä on välttämätöntä kertoa – nyt poikkeuksellisena valintana pääosin koko suuren seinän kokoisin kuvin, mutta myös lyhyen taiteilijatapaamisen muodossa.

 

Johanna Rotko: valokuvia, videoita, hiivagrammeja, lasipulloja

Johanna Rotkon taidekokonaisuus Eläviä kuvia on erityinen hyötymikrobikuvien tulevaisuuteen suuntaava eräänlainen laboratorio. Rotko tutkii ja tekee mikrobien kanssa yhteistyössä taidetta, jossa teknologia, tiede, mikrobit, hiivat ja kasvit yhdistyvät eläväksi ja jatkuvasti muuttuvaksi taideteokseksi. Eläviä kuvia koostuu elävistä hiivakuvista, video- ja valokuvateoksista sekä bioreaktoreissa elävistä hyötymikrobilajeista ja -lajikkeista. Valta teoksessa on hyötymikrobeilla eli eri hiivalajikkeilla ja hiivagrammeille (=hiivalle valotettu kuva) kasvavilla lajeilla.

Taiteilija esitteli kymmenvuotisen tutkijaspesialistin tavoin valkoiseen laboratoriasuun pukeutuneena mukanaan tuomiaan kymmeniä eri mikrobilajeja. Niiden viljelys- ja elävyysvaiheet ja vaikutukset esimerkiksi kuviin, valokuviin tai teoksen väriin tuntuivat katsojalle olevan täyttä  mystiikkaa, mutta Johanna Rotkolle jo vuosien mielenkiintoista, kansainvälistä, Sveitsissä ja USAssa asiaan perehtynyttä yhä selkeämpää uudenlaista kuvanteon toimivaa järjestelmällistä suomalaista mikrobitiedettä. Taiteilijan mukana ja valvonnassa oli nyt meille näytettävänä tarkoin valvottua koko ajan mikrobien työn muutosten kohteena toimivaa eloperäistä kuva-aineistoa.

Lahdessa asuva Johanna Rotko on kuvataiteilija, joka työskentelee elävän materiaalin kanssa. Pääosassa hänen teoksissaan ovat hyötymikrobit eli hiivat ja homeet, joilla yleensä fermentoidaan erilaisia ruokalajeja. Rotko käsittelee taiteellisessa työskentelyssään mm. valtasuhteita, katoavaisuutta, aineen häviämistä, muutosta ja aikaa biotaiteen ja valokuvauksen keinoin, hyötymikrobien ja alustoille kasvavien lajien kautta.

 

Laura Lilja  Carco Glow Käytetyt kuljetusliinat 2024

 

Anni Honkajuuri  Pieniä ihmeitä 2024, keramiikka

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Paha ja hyvä Lapinlahden suomalaisessa paratiisissa

Kuvassa Port Mundus -esityksen valmistanut teatteriyhteisö

 

Minun omatuntoni on puhdas, olen tullut rentoutumaan.

Pahateatteri on valloittanut Aleksis Kiven aikaisen mielentilan rauhoittumis- ja hoitopaikan, Lapinlahden sairaalan valtavan upean puiston kansallisomaisuusmiljöön – sen maiseman äärettömän perspektiivin, jossa kohtaa meren laineiden vellovan vapauden, puiston kukkien, puiden ja pensaiden lumoavatuoksuisen vihreyden, lintujen taukoamattoman visertävän konsertti-ihanuuden, koko auringon lämmittämän suomalaisherkän suvisään ainutlaatuisen paratiisin.

”Lämpimästi tervetuloa arvon vieraat! Ottakaa mukava asento ja käteenne lasi parhainta kuohuvaa, kun kutsumme teidät kanssamme aaltojen syliin. Hulppean aluksemme lähtöä edeltävät suvensuloiset pidot Port Munduksessa täynnä toinen toistaan jännittävämpää, viihdyttävämpää ja tajuntaa räjäyttävämpää ohjelmaa tarjoiltuna halki koko kuvankauniin kesäisen illan,” aloitamme aluksen kapteenin, hamehousuisen innostavan seremoniamestarin mukana. Moneltako laiva saapuu? Keskiyöllä, keskiyöllä!

Pääsemme siis odottamaan Port Munduksen lähtöä ja sisäänpääsyä ohjelmallisin pidoin, viini- ja herkkutarjoiluin, joista arvaamaton ohjelmallinen esityskavalkadi täyttää näytelmän ensimmäisen näytöksen.

Ensin englanninkielinen, livesäestetty seremoniamestarin viihdyttävän kohtelias tervetuliaislaulu, sitten seurueen yhden epävarmaksi itsensä tuntevan jäsenen pyytämä koelaulutarkistus tutusta korkeamusiikkisesta italialaisesta ooppera-aariasta Caro mio ben ja kuin lauluesityksen päätteeksi esityksen yhden tarkastajan vetäisemänä vielä pätkä aariasta komeasti kuin osoitukseksi siitä, miten sen olisi pitänyt mennä. Yksi ohjelmanumero on piilotetun kultaesineen etsintäkilpailu, jossa esineen löytäjä saa sen pitää. Arvaatte, että tuo arvoesine saa koko esitystilaisuuden yleisön ryntäämään esineen löytääkseen ja kääntämään paikat mullin mallin. Tai tosi huvittava puujalkavitsinen naurattamistarkoituksellinen tarinatuokio ja pari muuta lahjakkaan esiintyjän ohjelmanumeroa. Ylinnä taidokas rytmi- ja askelvaihtoinen, vakava ja hauska ennen kaikkea esitystuokiona hienotarinainen koko pitoseurueen tanssinumero. Mikäpä tätä helppoa huvia on nautiskellessa, melkein mitä vain saamme nähdä ja kokea – sekä siinä sivussa toisella korvalla kuunnella ohjelmanumeroiden välistä uskon asioita puolustettavan. Välillä taas toisten puheitten päälle kommentoijiakin riittää, kun milloin kukakin seurueesta lipsauttaa elämäntilanteistaan muutaman todellisuuslauseen: oman tai toisen äveriäisyyden yhden merkityksen arvostuksen saamiselle, äidin vanhuuden hoitamisen taas toinen elämän tympeäksi sukupolvionnettomuudeksi. Kaikki puheet ja keskustelut kuitenkin jäävät lähes valoisina asioina kytemään pohdintoihimme siirryttäessä väliajalle taas seremoniamestarin empaattisella opastuksella sadepisaroiden jo kastellessa esittäjät ja viisikymmenpäisen myhäilevän yleisön. Hyvä on ottanut ylivallan.

 

Teatterijärjestäjien väliajalla loihtima mittava katos, joka ihmeen kautta on ilmestynyt paratiisiseen puutarhaan, estää ensinäytöksen raikkaan taivaisen virkistävän sateen enää kastelemasta meitä.

 

Toinen näytös alkaa katkeralla itkulla. Kolme Port Munduksen pääsyyn odottajista on vangittu, koska heillä on ollut etuoikeus saada pääsylippu Port Munduksen tulevaan ihanuuteen. Vangitsijoilla ei ole onnea moiseen ollut. Nyt he kateuden täyttäminä ovat kahlinneet nämä etuoikeutetut, piinaavat ja kiduttavat heitä. Vangitsijoiden mukana on myös seremoniamestari. Vangittujen itku on äänekästä, silmät itkuisten luomien katkeria kyyneliä täynnä kuin koko eletyn elämän ajalta kertyneitten epäonnistumisten suuret, loputtomat kyynelvuot. Kauhu tulevasta, jota pian heidän kohdallaan ei enää ole, kasvaa hetki hetkeltä. Nyt ottavat uudelleen yhteen ideologiat, uskonto ja asenteet, armo ja varsinkin pelastus saavat kiihkoisen todellisen puolustajansa.

Yksi kiusaajista – seremoniamestari – saa sairaskohtauksen. Koko Port Mundia odottava yhteisö menee tavoitteiltaan sekaisin. Sairasta hoidetaan. Hänelle annetaan etsintäkilpailussa ollut kultainen esine amuletiksi parantumista varten. Vangitut saavat vapautuksia vessaan ja puuteroimaan nenänsä. Arvostus ja eriarvoisuus, hyvä ja paha, lyövät toisiaan rajusti.

Ekologiset kysymykset nousevat kauniin sudenkorennon lennon lailla oikeutukseen: sudenkorentoja ja niiden lentoja, värejä ja liikettä voisi katsella päiväkausia loputtomasti ennen nukkumaanmenoakin. Päätteeksi tulee kuitenkin rauha, vaikka kaikki on lopussa.

 

Ohjaus ja teksti: Malviina Lehtinen ja Oona Virolainen

Ohjaajien assistentti: Anna Oesch​

Tuotanto: Oula Hyle (vastaava tuottaja), Malviina Lehtinen, Sofia Saarinen, Pekko Rajala, Irina Ritvanen, Oona Virolainen

Äänisuunnittelu ja muusikot: Hugo Hagström ja Aleksi Kallio

Puvustus: Eveliina Pohjola ja Sara Vaali

Lavastus: Työryhmä

Ohjelman kuvat ja graafinen suunnittelu: Sofia Linnarinne

Valot, video ja traileri: Edu Nieminen

Näyttämöllä: Inari Kolehmainen, Siiri Lehtinen, Elina Lehtisalo, Sebastian Lindström, Maisa Mansikka, Laura Tyyskä

 

Tähän Lapinlahden Lähteen luontoautuuteen on esitettäväksi syntynyt yksi Suomen ikimuistettava kesänäytelmäuutuus PORT MUNDUS ja sen lähtöön liittyvät puutarhapidot. Teos on avoimen valloittava kuin nuoruus itse, tunteikas kuin onni ja tuska sydämissämme, aatteikas kuin perinteinen menneisyys ja tyhjä tulevaisuus, pohtiva kuin eriarvoinen yhteiskunta hyvä ja paha aamusta iltaan, mutta käsikirjoitukseltaan ja esityksensä omaperäisyydeltä niin kevyesti hauska, nerokkaasti luotu väljä teatterileikki kuin ajattelua antava huvi koskaan vain voi olla – jos kohta myös niin yllättävän surullinen kuin kaikki haaveet, joissa onni kasvaa jatkuvassa odotuksessa eikä lähes koskaan täydellisesti toteudu.

https://pahateatteri.liquidblox.com/

 

PS

Lapinlahden puiston ainutlaatuisessa luonnoltaan ja kulttuurihistoriallisesti merkittävässä paikassa taide, yhteisöllisyys, mielenterveys ja ihmisen hyvinvointi kohtaavat toisensa meren äärellä. Parhaillaan tämän paikan säilyttämispäätöksissä on menossa allekirjoitusvaihe Lapinlahden julkisen omistuksen säilyttämiseksi myös lukijani allekirjoitettavaksi osoitteessa KUNTALAISALOITE/FI/FI/ALOITE/ 35731.

 

Lahtelaistaustaiseksi Port Munduksen tekee teoksen taitavat kirjoittamis- ja teatteriesitystaidot, jotka näytelmän taiteilijoista valtaosa on opiskellut Lahden kansanopiston teatterikoulutuksessa.

Samoin viitisenkymmentä vuotta sitten lahtelainen Nostoväkinäyttämö sai suoraan Lapinlahden ylilääkäri Kalle Achtélta vielä silloin julkaisemattoman käsikirjoituksen Aleksi Kiven sairaudesta. Siitä syntyi sitten yksi kohtaus näytelmään Aleksis Kivi -vainaa.

 

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Paha-teatterin kesänäytelmä Lapinlahden puistossa kutsuu

”Minun omatuntoni on puhdas, olen tullut rentoutumaan.”

Lämpimästi tervetuloa arvon vieraat! Ottakaa mukava asento ja käteenne lasi parhainta kuohuvaa, kun kutsumme teidät kanssamme aaltojen syliin. Hulppean aluksemme lähtöä edeltävät suvensuloiset pidot Port Munduksessa täynnä toinen toistaan jännittävämpää, viihdyttävämpää ja tajuntaa räjäyttävämpää ohjelmaa tarjoiltuna halki koko kuvankauniin kesäisen illan.

Värikäs ja vauras seurue seremonimestari kapteeninaan kokoontuu odottamaan luksuslaivan lähtöä hulppeisiin lähtöpitoihin suvensuloisiin puutarharhajuhliin. Viihteen runsaasta tarjonnasta huolimatta kaviaaria ja kuohuvaa notkuvien pöytien äärellä tunnelmat kärjistyvät ideologisten asenteiden ottaessa mittaa toisistaan. Näytelmä pureutuu yhteiskuntamme epäkohtiin, luokkaeroihin, toksiseen individualismiin, ekologisesti kestämättömään elämäntapaan sekä armon ja ihmisarvon kysymyksiin – millaisella valuutalla vallankahvasta kamppaillaan ja kenen toimesta armoa jaetaan?

”Fantastista jakaa tämä kuolettavan kaunis kesäilta just teidän kaikkien kanssa just nyt ja just tässä. Nostetaan vaikka sille!”

 

https://pahateatteri.liquidblox.com/Teokset

Ystävällisin terveisin,

koko produktion työryhmä

pahateatteri@gmail.com

Hulppean aluksemme lähtöä edeltävät suvensuloiset pidot Port Munduksessa täynnä toinen toistaan jännittävämpää, viihdyttävämpää ja tajuntaa räjäyttävämpää ohjelmaa tarjoiltuna halki koko kuvankauniin kesäisen illan.

Kenelle on katettu mehevin pala kakkua? Kuka sen tarjoilee? Kuinka kauas horisonttiin hytistäsi näkee ja kuka jää rannalle?

Esitystilana toimii Lapinlahden Lähteen upea puutarhapiha osoitteessa

Lapinlahdenpolku 8

00180 Helsinki

Esityksen arvioitu kesto on n. 2 h sisältäen väliajan.

 

ESITYKSET

18.7. (ensi-ilta) klo 19
20.7. klo 14
20.7. klo 19
21.7. klo 15
22.7. klo 19
24.7. klo 19
25.7. klo 19
27.7. klo 14
27.7. klo 19
30.7. klo 19
1.8. klo 19
2.8. klo 19

Lahen uutisia palaa esityksen ensi-illan tunnelmin.

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Pisarateatterin farssi on loistavatasoista teatteria

Karoliina Bergman, Tuire Arola, Eerik Kuronen, Mervi Valtanen,              Juha Rouhiainen, Virpi Hiltunen

Nastolan Pisarateatterin Robin Hawdonin TÄYDELLISET HÄÄT Taidekeskus Taarastissa tarjoaa todellisen hauskuuden, vapauttavan naurun, tilannekomiikan vauhtihurjuuden, tarkkarytmisen farssiesityshuvin täydellisenä esittäjiensä näyttelijätaiteen pohjattomana aarrearkkuna. Sen huiman monisärmäinen henkilöohjaus sytyttää ajatusnystyrämme tarinan tuhansien solmujen jatkuvaan reagointiin ja loputtomien juonikiemuroiden ymmärtämisen ponnisteluun, mutta antaa samalla kuin koko kroppamme syöksyä nautinnolliseen nauruhermojemme ruhtinaalliseen, päättymättömään täyskylpyyn – toisinaan mitään mistään ymmärtämättä.

Esityksen yhteisnäyttelemisen luomat ja omaksutut pikkutuhmuuden täyttämät liikkeet ja rytmit, koreografiset yhteisliikekohtaukset tekevät teoksen sisällöstä inhimillisen ja ainutlaatuisen vauhdikkaan sekä nautinnollisen sykkivän kokonaisuuden, joka taatusti viihdyttää yhtä lailla moraalisesti sivistyneen siveän kuin räävin ronskisti hävyttömän katsojan nauttimaan estoitta tästä viihdeteatterista.

Olen yleensä käyttänyt sanaa farssi pitkin hampain – sehän on arkikielessämme asioita päätettäessä yleensä halventava käsite. Nyt koen sen teatteritaiteen terminä juuri tämän esityksen muodon ja sisällön sekä korkeatasoisen esityksen ansiosta ihmisen mielen parantamisen ja aidon huumorin löytämisen nerokkaan pohjattomana ja jatkuvasti rönsyävänä harmittoman hauskuuden epistolana.

 

Nastolan Pisarateatteri suotta kaivelee ohjelmalehdessään sanaa harrastajateatteri. Tässä ainutlaatuisessa tapauksessa kaivelkoot, tämä Täydelliset Häät –farssi on sitäkin, mutta paljon pidemmälle – ammattiteatteriakin täydellisempää, elämää ja ihmistä lähellä olevaa, tinkimätöntä, valtavan sitkeää ja loputonta harjoitusta ja kokeilua, uhrautumista – vaativaa taiteilijoittensa henkistä työtä ja sen aikaansaamana harvinaisen upea taiteellinen tulos.  Esitys ei jätä toivomisen varaa, ei kylmäksi, apaattiseksi tai kyyniseksi, se ei katkea, pysähdy tai junnaa, vaan toimii koko ajan täysin ajatuksin, tehoin ja volyymein riemastuttavana viihteenä.

Teatterina se on siis harvinaisen puhdistava aarrearkku meidän parinsadan katsojan elää yhtäaikaa kuuden persoonallisen ihmisen nahoissa täydellisesti, vuoroin niiden jokaisen aivoituksiin sisään putkahdella, puikahtaa nopeasti toiseen ja taas toiseen sanankäyttäjän repliikkiin, ilmeeseen, reaktioon, liikkeeseen ja ennen kaikkea rimpuilla suu vähintään hymyssä mukana tuossa esityksessä sellaisella vauhdilla parituntia, että välillä pitää hengästyä ja samassa kuitenkin jo seuraavassa hetkessä yhtä aikaa lisää ja lisää tätä hauskuuden ihanuutta ahmia ja maistella.

Farssi ei syty pelkän yhden ihmisen hahmossa, vaikka Tuire Arolan yksin loistavasti demonstroima Kamelianaisen kuolema -kohtaus suorastaan räjäyttää Täydelliset häät -ennakkotunnelmat vauhtiin ja kattoon ihastukseksemme. Arola luo näytelmän hurmaavimman, aktiivisimman, luontevimman ja temperamenttisimman sulhasen ja bestmanin Malla-siivojalle antaman laajan skaalan eri henkilöitä häiden katastrofin pelastamiseksi haltioittavan herkullisesti. Hän rakentaa yhdessä ensemblen kanssa esityksen farssikäänteisiä tunnelmia kuin tuosta vain – tarinaa kääntäen mielin määrin, kaikkea osaten, naisten ja miesten päiden sisällä liikkuvia ajatuksia tässä hääseurueessa mieluusti ja varsin tajuttavasti, helposti muutellen. Hänessä on oikeastaan tämän esityksen akku ja voima, jonka hän hallitsee ja taikoo muutkin mukaan tähän päättömään häämenoon.

 

Juha Rouhiaisen näyttelemä sulhasen bestman on taitava replikoija, rytmitarkka vastanäyttelijä ja taiteilija-avuiltaan, monilta äänenkäyttötaitavuuksiltaan, eleiltään, liikerytmiikaltaan ja hevosmaiselta mahtinaurultaan valloittava luomus.

Mervi Valtanen morsiamen äitinä tekee bravuurisen vanhan naisen niin ihanan humalaisena persoonana, ettei täydellisten häiden sukulaiskatraan laajuutta enää voisi sopivammin äärilaidan omalaatuisilla persoonilla kuvailla. Valtasella on harvinainen taito pienilläkin repliikeillä hallita koko laaja näyttämö – se on suurta taiteilijan kypsyyttä ja yhtä aikaa meille katsojille hauskan ronskia ja revittelevää huumoria.

Kirsi-morsian Karoliina Bergman luo esitykseen jonkinlaista tolkkua, yrittäessään aidosti, sinnikkäästi selvittää, mitä kaikkea edellisenä yönä hänen sulhaselleen tässä samassa hotellisviitissä ennen tulevaa hääyötä oikein on sattunut. Hänen pukeutumisensa ja kasvonaamionsa tuntuvat niin hellyttävän aidoilta, että useat häät vilisevät jo kuin filminä hänen morsian-valmistautumisensa hauskoissa, tarpeellisissa sukupolvien mieltämissä perinteissä ja manoovereissä.

Sallana Virpi Hiltunen näytteli elävän mahlaisesti, temperamenttisesti bestmanin uuden naisystävän, välillä siivoojaksikin muuntautuen. Hän luo hahmoonsa suuren salaperäisyyden hehkun, emme tiedä enää mitä hän naiseudellaan, viettelevällä sensuellisuudellaan lopulta tarkoittaa. Se paljastuukin vasta hääsoittojen jo kaikuessa mahtipontisen tarkkasävyisen näyttämömusiikin pauhuisissa akordeissa.

Eerik Kurosen Mika-sulhasen ympärille koko tarina on käsikirjoituksessa ja ohjauksessa luontevasti kytketty. Hänellä on farssinäyttelemisen omat, synnynnäiset avaimet: valtava keskittyminen hahmoonsa, mittaamaton kyky ottaa jokainen repliikki toisilta näyttelijöiltä kopiksi ja heittää se taas eteenpäin loputtoman tarkkamaaliseksi vastaheitoksi. Kuronen luo täysin ammattilaisittain taitavan persoonallisen dialogin näyttämölle vastanäyttelijöittensä kanssa. Yhdessä näyttelijätiimin kanssa hän nostaa harvinaisen persoonallisen sulhashahmonsa avulla koko esityksen yhteisnäyttelemisen mitä omaleimaisimmaksi, tasokkaimmaksi ja ammattimaisen korkeatasoiseksi teatterityöksi. Kurosen teatterityö on yhtäaikaa näyttelijän teatteria hahmonsa fyysisen olemuksen omaperäisenä, jäljittelemättömänä persoonallisuutena, jonka moraalin polttarit ja viina on hetkeksi vienyt kadotetuksi ominaisuudeksi ja tapahtuneet tosiasiat selkeästi kadonneet – hänen lähimmäishätänsä ja ihmissuhteensa ovat akuutisti esityksen agendassa. Toisaalta Kurosen näyttelijätyöstä tihkuu ensemblen hurjavauhtisessa dialogissa sydänpoltteista naisenkaipuun casanovaa, maskuliinisuuden jäljittelemätöntä huumorin ja sielukkuuden lämpöä, joka lopulta saa tarinassa yllättävän palkkionsa.

Täydelliset häät -farssin pääarkkitehdin, ohjaaja Tapani Kalliomäen osuuden olen jättänyt arvioni loppuhuipennukseksi. Hän on syntynyt ahkeroimaan, harjoittamaan, jalostamaan nämä kuusi lahjakasta esiintyjävelhoa, pieksemällä lahjakkaat, uusiutuvat ja valloittavat taiteilijat yhteiseen iskukykyiseen tulkintaan ja synnyttämään nyt farssin Lahdessa suureksi teatteriteoksi ja myönteiseksi käsitteeksi esittävässä taiteessa. Esityksen kiihottavan henkilökohtainen näyttelijätyö, pidäkkeetön täysheittäytyminen rooleihin muuttuu Kalliomäen käsissä täydelliseksi taiteilijan ammattitaidoksi sisäistetyin sadasosasekunnin iskevyys-salamoin ja loistaa jokaisessa kuudessa roolityössä omahohtoisen nautittavana uniikkina teatteri-ilmaisuna.

 

Apulaisohjaaja Laura Huhtamaa ja ohjaajan assistentti Susanne Mast muodostavat Kalliomäen kanssa ilmeisen kouliintuneen yhteistiimin, jonka tehon ja raikkauden vaistoaa  tarinan kiehtovasta liikekielestä ja esityksen nautittavasta sujuvuudesta. Samoin näyttämömusiikin upea, ekonominen käyttö aivan kansainvälisessä teatterisävelten huipussa ja lavastus rekvisiittoineen, puvustuksineen pelaavat tulkinnassa omaa taidokasta universaalista tasoaan.

https://pisarateatteri.fi/

https://lahenuutisia.fi/2024/07/12/nastolan-pisarateatterin-taydelliset-haat/

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri yhteiskunta

Lahti asukkaittensa turvallisuudesta ja viihtyisyydestä vähät välittävä katujen ylläpitäjä

Tämän aamuisessa Etelä-Suomen Sanomien kolumnissa toimittaja kertoo kokemuksestaan Lahden kaupungin toimista asukkaitten viihtymiseksi, kehuu kuljettavien katujen kuntoa ja kertoo infrastruktuurin rakentamisesta ja töiden rakentamisten nopeista siistimisestä.

Luen yleensä perheeseemme tilatun ESS:n lehden hyvin harvoin, nytkin vaimoni kehotuksesta tuon kolumnin, jota yllä lainaan.

Tuossa 14.7.24 julkaistussa kolumnissa toimittaja kertoo ajelevansa pyörällä nykyisin työmatkansa Karjalankatua pitkin ja tekee nyt työmatkansa perusteella otsikkoonsa liittyvän yleisen päätelmän lahtelaisesta katujenhoidosta. Katujen kunnosta, varsinkaan valokuitutöiden osalta hänen päätelmänsä eivät pidä paikkaansa kuin vain muutaman kaupunginosan kohdalla. Valokuitu-infran rakentaminen on ollut liian vaativa tehtävä Lahden kaupungin infrastruktuurin saattamiseksi kuntoon antamalla kuituverkon rakentamistehtävät, niiden jälkien siivoamiset ja ennaltamistyöt useammalle eri urakoitsijalle.

Täällä Pyhättömänmäellä, jonka ohi Minna-toimittaja pyöräilee sitä näkemättä, ei mikään valokuidun rakentamisen osalta ole kunnossa. Varsin erikoista on, että kun toukokuussa 2024 pikkuilmoituksessa asiasta töiden jo alettua Supankadun jyrkässä mäessä ensi kertaa ilmoitettiin ja kesäkuun alussa kiertävä, autossa istuva asiasta vastaava henkilöautonsa ikkunasta lupasi kaikkien töiden tulevan kuntoon kesäkuun loppuun mennessä, ei asian loppuunsaattamisesta ole sen jälkeen enää löytynyt vastuuhenkilöä saati tietoa tai aikataulua tai edes uutta aikataulua töiden jatkumisesta. Urakoitsijat ovat häipyneet, onnettoman pieni ilmoitustaulu mäestä samoin.

 

Alla Pyhättömän katujen nykytilasta kuvia, joissa leikkaukset on korjaamatta ja lähestyvät syvyydeltään jo 10 senttiä.

Lahden kaupungin asianomainen kaivuluvat myöntävä asianomaisen lautakunnan alainen Kari Vedenpää, enempää poliisi kuin kukaan asiasta vastaava muukaan henkilö ole puuttunut asiasta tehtyihin useisiin kirjallisiin huomautuksiin tai puhelinsoittoihinkaan.

Miksi Lahti elää kesällä kuin hävitys ja häväistyselämää yleisessä maankäyttöilmeessään? Lahden kaupungin ilmapiiri on tietenkin kylmän maan olosuhteiden vuoksi kaikessa mahdollisessa infratyössä: maata kaivetaan kaukolämmön, sähkön, rakennusten perustusten ja erityisesti näinä aikoina ihan vapaasti valokuitulinjojen vuoksi päättömästi ja suunnittelemattomasti.

Näin esimerkiksi oman pikku kaupunginosamme Lahden Pyhättömänmäen kohdalta on käynyt. Tänä kesänä on meille selvinnyt myös, että on olemassa kirjoitettu säädös kaivaa ja tehdä valokuitulinjoja valmiiseen liikenneverkkoon infran, erityisesti valokuituverkoston rakentamiseksi. Kaivuuluvan myöntää kunnan viranomainen eikä hän saa siitä kieltäytyä. Alueen asukkailta ei mielipiteitä tai toiveitakaan kysytä. Miksei? Pyhätöntä on kaivettu nyt yli kaksi kuukautta. Luvat on, sanovat kaivajat. Totta, vastaa kaupungin luvat myöntänyt yksi ainoa toimihenkilö ja hänen esimiehensä, jopa lautakunnan demokraattisesti valittu kaupunginhallituksen jäsen.

Oman kiinteistömme kohdalla valmiiseen asfalttiin on piirrelty jo neljällä eri värillä nuolia, viivoja, ristejä, kirjaimia, kulmia, käyriä ja linjoja. Kahteen noista piirrosväreistä on jo iskenyt asfaltin leikkaus- ja sahauskoneet ja kolmeen kaivuukoneet möyhentämään meille tontin haltijoille hoidettaviksi kuuluvien katupiennarten nurmikot ja hoidetut piha-aluerajat. Infran rakentaminen valokuidulle on koko Suomen asia kerrotaan medioissa. Hyvä asia sinänsä.

Taas viime viikolla yksi henkilö, nyt punaisella kestovärillä, suihkutti viivoja sinne tänne ympäri koko mäen. Jo nyt täällä kävellen tai autolla liikkuen on yli viisikymmentä 30 cm levyistä ylimääräistä asfalttiuraa leikkaamassa irtotäytteellä varustettuina kulkuamme pyörillä, lastenrattailla, rollaattoreilla ja moottoriajoneuvoilla. Merkitsijältä kyselimme, miksi? Hän sanoi, ettei tiedä, vaan tekee työtään ylemmän tahon määräyksestä. Siis taas kohta uusi kaivuuyritys ilmeisesti avaa samoja tai uusia kaivuuojia toisten perään liikenneväylillemme tänne omakotialueen kaduille niiden asfaltit jälleen murskaten, päättelimme.

 

Olen huomannut, että toiset kaivuuluvan saaneet yritykset (kuten Myllypohjan-alueen valokaapeliurakoitsijat) kaivettuaan myös noudattavat lakia ja merkkaavat tarkoin kaivuuväylien kohdat, koska niistä kulkeminen ja niiden ylittäminen on ongelmallista ja vaarallista.

Toiset kaivajayritykset merkitsevät nuo kaivuunsa lupaehtojen mukaisesti huolellisesti ja tarkoin punakeltaisin liikennevaara -merkein. Tarkistin valokuituasian parista muusta samankokoisesta pikkulähiöstä: esimerkiksi Myllypohjan alueen valokuiturakentaminen ja rakentamisesta aiheutuneet liikennevaarat sinne valittu urakoitsija hoiti hienosti ja tiedotti asiantuntevasti. Jälkien siivoaminen samoin, kuten asfaltointikin ajallaan ja noista töistä ei edes rollaattori, lastenvaunut, huonokuntoinen ajoneuvokaan huomaa mitään muutosta kulkunsa osalta, päinvastoin: jälkityö ja siistiminen ovat erinomaisessa kunnossa.

Hävyttömintä välinpitämättömyyttä asiassa on, ettei kukaan, ei edes liikenneviranomaiset vastaa jatkuvasta vaarasta ja liikenneväylien käyttökelvottomuudesta näille Pyhättömän asuinalueilla kulkemiseen tarkoitetuilla yleisillä kaduilla. Tällä alueella toimiva valokuitu-urakoitsija jättää liikennevaaravelvoitteensa hoitamatta – täällä ei varoitusmerkkejä ole ollut koko aikana. Huolimatta tehdyistä huomautuksista, valituksista, puhelinsoitoista tai yleisökirjoituksistakaan ei mitään myönteistä asiassa ole tapahtunut.

Kaivuupaikkojen ennallistamistöistä, tuhotun piennarnurmikon hoitamisesta ja asfaltoinnista muodostuu vesien kertyminen kadun vesikouruttomiin reunoihin ja pintavesien kuljettamat soramäärät tukkivat viemäreitä. Täysin liian suurirakeisen, kookkaan kivisen soran sekaan on kylvetty nurmikkoa, jota on mahdoton koneella leikata, vaikka tontin haltijat ovat tavanneet kaupungin puolesta jo kymmeniä vuosia hoitaa nuo nurmikot. Harvat tehdyt asfalttipaikkaukset ovat niin ala-arvoista luokkaa, että autolla tänään mäkeä kiertäessä saa poikkileikattujen katujen kaivuukäytävien kohdilta kaikkiaan lähes 50 tärähdystä.

 

Täällä Pyhättömänmäen Omakotiyhdistyksen alueeseen liittyvällä alueella on tosin yksi  poikkeus, tärkeä Lahden komein näköalareitti – Mustankallionkadun kaupunginpuoleinen omakotiasutuksen osuus on jo täysin uudelleen jalkakäytävän kohdalta asfaltoitu (hieman kyseenalaisella taidolla sekin). Mikäpä on ollut tehdessä: kulkuväylää ei ole tarvinnut lainkaan katkaista monen sadan metrin osalta, vaan valokuituväylä on voitu kaivaa täysin jalankulkutien reunaan – ja sitten heti perään asfaltoitu. Syynä on, että kadun toisen reunan puolella olevat eivät valokuituyhteyksiä tarvitse. Siellä uinuvat Mustankallion hautausmaan vainajat.

Toimittaja Minna Kontkanen on tervetullut ajamaan jonakin aamuna Supanmäkeä ylös, läpi Pyhättömän alueen ja siitä jatkamaan matkaa työpaikkaansa kohti.

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide yhteiskunta

Suomen museoiden raikastavaa näyttelyiden uudistavaa eliittiä

 Otsikkokuva on Jyväskylän taidemuseon Pihakatuteoksesta, joka paikallisten kuvataiteilijoiden Jukka Silokunnaksen ja Jonna Suurhaskon käsialana pysähdyttää taatusti ohikulkijat ja meidät vierailijat sateenkin ropistessa. Useat ovat myös iloisesti moikanneet, että ”Se on taas täällä!” Kankaan paperitehtaan entinen lumppupallo Local Block hehkuu jo neljättä kesää – nyt oranssisena – taidemuseon edustalla Kauppakadulla maamerkkinä syksyn lumisateisiin saakka.

 

Lahen uutisia on johtanut kirjoittajaminäni jo kovin usein elämän yllättäviin taiteen  ilmiöihin. Lyhyt käynti pari päivää sitten Jyväskylän taidemuseossa avasi näkemyksiäni kuvataiteen, erityisesti veistosten, rajattomiin mahdollisuuksiin kertoa omista kokemuksistamme kuvanveiston nerokkaiden teknisten ratkaisujen avulla.

Eetu Huhtala A vacant Bed 2022, alumiini HAM Helsingin taidemuseo

Vaikka kävimme samalla Jyväskylän taidemuseon kolme muutakin kaikki mielen raikkaiksi tekevää näyttelyä lävitse, Eetu Huhtalan veistosteokset iskeytyivät pehmustettuun sieluuni niin jykevän salamaisesti, etten päässyt kokemuksestani enää irti, vaan joudun sen tässä julkisesti todistamaan.

Eetu Huhtalan taide on sitä uusinta, ihaninta, käsittämättömän ymmärrettävää ja samalla myös teknisesti insinöörimäisen selkeää, vaikkakin mystisesti liikekieltä ilmaisevan arvoituksellista mekaniikkaa omissa aina uutta odottavissa taidekokemuksissamme.

Näyttelyn esitekuvassa valtavankokoinen upea nelijalkainen vuodeteos on kuten lapselle joskus käy ja toisinaan aikuisellekin kalustetta keikutellessa ja sen jalan pettäessä, keikkaamassa kokonaan nurin minut esineen mukana, viestii omiin lapsuus- ja aikuisuuskokemuksiimme. Eetu-kuvanveistäjän tanssitaitavuus ja valokuvatuntemus on valmistanut kokemuksistamme liikettä ilmaisevan, silmänräpäyksellisen, valtavankokoisen veistoksen, jossa esine itse on keikkaamassa itseään nurinniskoin ja näyttää sen tuhatkertaisen kokoisena pysäytettynä teknisesti metallisen huolella glanssattuna, steriilin mahtavana alumiiniveistoksena.

Eetu Huhtala Bound 2023, Tampereen taidemuseon kokoelma

Entäpä toinen esimerkki näyttelyn monista teoksista, tuo vaaleanoranssinen pallo, joka pyörii pitkän, ohuen vaijerin päässä metallisen pystytangon ympäri itsekseen välillä kiertoliikettä yllättäen vaihtaen. Teos on jo niin lähellä lapsuutemme leikkivälinettä, jossa toinen pelaajista yrittää itse tehdyllä litteällä puumailalla osua (yleensä itse valmistettuun nahkaiseen) puuseipäästä narussa roikkuvaan palloon toisella puolen ympyrää ja toinen pelaaja toisella puolen ympyrää kumpikin saada pallon liikkeen muuttumaan lyömällä palloa vastakkaiseen suuntaan. Lapsuuden kuvio toimii nyt hurmaavan teknisen ratkaisun ja puhtaasti metallisen materiaalin häikäisevässä nerokkuudessa – ilman ihmistä ja mailoja. Aihe lapsuudesta, toteutus veistäjän visuaalisesta neronleimauksellisesta tekniikkaratkaisusta moottoreineen. Taiteilija siis ottaa lapsuuden kokemuksemme insinööritiedonjanoiseen käsittelyynsä ja muuttaa sen loputtomaksi metallisen kestäväksi ja päättymättömäksi kinetiikkaveistokseksi!

17.5.–8.9.2024
Eetu Huhtala – Divided Into Two Equal Parts

– Artikkelin kuvat museon omia tiedotuskuvia

Kategoriat
kulttuuri teatteri

Nastolan Pisarateatterin TÄYDELLISET HÄÄT

Nastolan Pisarateatteri kertoo 8-sivuisessa hulppeassa ohjelmalehtisessä kesänäytelmänsä ja ohjaajansa valinnasta:

Nastolan Pisarateatteri ry:n puheenjohtaja Mervi Valtanen

”Nauru on luonnollinen ja tärkeä osa ihmiselämää. Iloisuudella ja nauramisella on tutkitusti positiivisia vaikutuksia paitsi mieleen, niin myös kehoon. Nauraminen vähentää stressihormonien tuotantoa ja ahdistusta, vahvistaa immuunituotantoa, parantaa sekä verenkiertoa että luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Yksistään näistä syistä naurun ja huumorin merkitystä ei voi aliarvioida jokapäiväisessä elämässä. Pisarateatterissa on tänä vuonna ohjaajana pisaralaisille uusi ja miellyttävä tuttavuus Tapani Kalliomäki, joka saattaa meidät kaikki farssin pyörteisiin.”

Tapani Kalliomäen viimevuosien ohjauksia ovat olleet Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa Kalliomäen sovittamat ja ohjaamat Työmiehen vaimo ja Seitsemän veljestä. Lahden Lauantainäyttämölle hän on ohjannut esitykset Reviisori, Päällystakki, Jäniksen vuosi ja Skavabölen pojat – kaikki lähinnä vakavia teoksia tai satiirisia kannanottoja elämästämme. Nuo Kalliomäen työt ovat poikkeuksetta toimineet meille katsojille vahvoina yhteiskuntamme kriittisinä peileinä.

Pisarateatterissa hän debytoi nyt sen kesänäytelmän ohjaajana – Robin Hawdonin TÄYDELLISET HÄÄT -farssilla, tuolla farssin ystävien ympäri maailman suurta hauskuutta ja huumoria täydellä tarinalla. Näytelmä saa Nastolan Taarastin ihanteellisissa, katetuissa kesäteatteritiloissa 16 esityskertaa.

Tapani Kalliomäki on nyt ensi kertaa rohkeasti puhtaan farssin ohjaajana ei-ammattilaisten kanssa ja toteaa:

”Teatterin on tarjottava ihmisille myös valoa, aurinkoa, riemua ja hetken hengähdystä joskus kovin vaativastakin arjesta ja tässä maailman tilanteessa, jossa nyt elämme. ”

Tällä tinkimättömällä, vaativalla ohjaajalla ei olekaan nyt yhteiskunnallista näytelmää, suurta näyttelijäkuntaa tai kansanjoukkoja, joukkokohtauksia ohjattavanaan, vaan kuusi tarkoin valittua äärimmäisen ilmaisurikasta ja huippulahjakasta näyttelijätaiteilijaa:

Pisarateatterin Virpi Hiltunen, Karoliina Bergman, Mervi Valtanen ja Juha Rouhiainen sekä pari uutta kokenutta kasvoa Orimattilan Teatterista, Tuire Arola ja Eerik Kuronen.

Jäämme odottamaan ensi sunnuntain 14.7.24 klo 14 ensi-illan antia kulttuurijanoisin ja äärimmäisen ärsytysvalppain nauruhermoin.

https://pisarateatteri.fi

Kategoriat
Koulutus kulttuuri taide

Piippa Mutikaisen Pikku Galleria 20-vuotias

Piippa Mutikainen

VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN

19.6. – 8.8.2024

Pikku Galleria – Mottilantie 2, 42100 Jämsä

Avoinna viikoittain KE – TO klo 12 -16.30

Suomessa on muutamia taiteelle pyhitettyjä harvinaisuuksia, joista yksi kenties uhrautuvin on Piippa Mutikaisen oma Pikku Galleria, keskellä Jämsän kaupungin pientä keskustaa sijaitsevan liikerakennuksen kivijalkatilassa, aivan Jämsänjoen perinteisessä pikkulaivojen satamassa. Siellä taiteilijakutsumus Mutikainen on pitänyt kesäisin näyttelyitään jo vuodesta 2004 alkaen.

Muutaman neliön galleriassa hänen töistään on esillä tusinan verran. Maalauksia hiilen ja akryylin tekniikoin sekä ajatelmiaan elämästä kolmiulotteisina pikkuveistoksina. Aikakauden muutoksen rajuus niitä on vain hieman sipaissut: hahmotukset ovat läsnä vanhahtavan tuttuina, mutta aiheet usein sisäistyneet kontrastisina ajatuksina törmäten toisiinsa.

Gallerian ulkotilassa Piippa pitää hauskaa, miltei antiikkista kirpputoria. Pari yli parikymppistä taiteeseen hiljattain retkahtanutta nuorta miestä pohti käyntimme aikana yhtä muodissa olevien suurten lierihattujen ostoa, toisella oli jo sellainen päähineenä ja toinen taitaa kuin taitaakin muutaman euron edestä kohta itselleen – esinettä tunteella ja sormin sivellen hahmotellen – sellaisen saada Piipalta hankituksi.

Vaatimatonta, laskelmoimatonta taidetta, uskollista taidetta ja kaikkivoipaista keskustelua taiteesta meidän kävijöiden kanssa – se on tämän mutikaistaiteen, sympaattisen gallerian ja Piipan poikkeuksellinen anti kävijälle.

www.piippamutikainen.com

Kategoriat
kulttuuri teatteri

Agatha Christien jännitystä Orimattilan kesäteatterissa

Simon, Tohtori, Jaqueline De Severac, Christina

 

Orimattilan Jätinpesän Agatha Christien jännityskertomus Kuolema Niilillä on kokemuksena vielä oikeaa dekkaria. Pääsyyllisen selviäminen tapahtuu vasta teoksen viime metreillä ja tarina säilyy kivan jännitteisenä. Esityksestä vaistoaa sen esittäjävoimien valtaisan kapasiteetin ilmaista teatterillisesti ja musiikillisesti kerrankin täydellisesti tuota vuosisadan ajan hieman roskakirjallisuudeksi luokiteltua jo klassiseksi yltänyttä maailmankirjallisuutta.

Teatterityönä esitys jää kuitenkin runsaasti alle esittäjiensä taiteellisten voimavarojen. Syy on sovituksen ja ohjauksen. Sovituksessa on vielä kovin runsaasti puuduttavan puisevaa yksinpuhelua – ikään kuin lukisimme esittäjien kanssa kirjan juonta. Sovituksen ja ohjauksen suomenkieli on kehnohkoa. Vanhahtavaa kohteliaisuutta korostava puhuttelumuoto teitittely on täysin hukassa ja lauserakenteissakin on sujuvuus draamassa vielä etsinnässä. Puvustuskin on henkilögallerian muutaman roolin ylle loihditun onnistumisen varassa – vain orkesterille luodut mainiot merimieshatut antavat varman aitoa tuntumaa vesielementtisen risteilyviihteen tarkoituksesta.

 

Taiteellisista kapasiteeteista harmittaa eniten Niilin jokilaivalle saadun orkesterin osuus. Tosiasiallisesti orkesterissa on niin instrumentaalisesti kuin taidollisesti jäseninä seutumme mitä ammattimaisin kevyen musiikin nuori bändi taitavine instrumentalisteineen, säveltäjineen. Se ei soita oikeastaan mitään – tunnelmoi silloin tällöin ääninä, virvelisarjoina tai yksittäisinä sävelnäppäyksinä esitystä. Ohjaus on jättänyt orkesterin miltei henkilökulissiksi eikä lainkaan liittänyt sitä varsinaisesti orkesteritehtäväksi esitykseen. Se on suurin voimavarojen tuhlauksista. Eikö laivatanssit juuri näille jokiristeilyille kautta aikain ole se aikuisten matkaviihteen ja myös itse matkan vaikuttavuuden suuri osuus. Nyt tanssahdetaan pari tahtia piirileikkiä. Harmi, suuri harmi. Estikö tämä uusi sovitus täyttämästä yleisölle luvatut orkesteriratkaisut?

 

Emma Yildirimin Kay luo esityksen hienostotunnelman pieteettisen taitavasti ja uskottavasti, suhteellisen pieni roolityö on yksi esityksen uskottavista kulmakivistä, huolella työstetty, näytelty ja puvustettu. Hänen miehenään Simonina Urho Notkola tekee mittavasta keskushenkilöstä uskottavuuden rajoille saakka käytöksessään hermostuneen, hapuilevan tyypin, jonka aikomukset ja toteutukset painivat sopivan sekavasti ennalta käsittämätöntä ristipainia esityksen arvaamattomissa tapahtumissa. Jotakin aitoa rakastumisen tunnetta olisin kaivannut tähän juonta kantavaan kameleonttihahmoon, vaativan keskusroolin täydelliseksi onnistumiseksi. Vesa Teräs näyttelee Rovastin näytelmän genreä kantavan pitkän jännitteen ja sen suuren repliikkiurakan luotettavasti ja selkeästi, mutta draaman kannalta kovin tasapaksusti ja hahmolta tunteettoman värittömästi. Tuulianna Toivonen tekee Louise-seuraneidin hauraan hahmon sopivan epämääräiseksi, ymmärtämättömäksi luonnostellen. Manu Heinonen näyttelee kolmoisroolinsa taitavasti hahmoihin heittäytyen.

 

Todelliseksi aidoksi ja korkealuokkaiseksi teatteriksi esitys syttyy, vasta kun seuraavat näytelmän henkilöt ja näyttelijät tarinan käänteisiin ilmestyvät:

Neiti FFoliot-Ffoulkes, Christina, Smith

Väinö Karhos näyttelee työläishenkisen nuoren matkustajan Smithin elävästi, liikunnallisesti ja ajatuksellisesti notkeaksi ihmiseksi, jolla on selkeät mielipiteet, harjaantunut replikointi sekä tekstinä hyvä näyttämöpuhe kuin aidosti omat perustelut ihmisistä ja matkansa tarkoituksesta, kosimisestakin sekä elämästään (tosin hänen käsieleensä vaativat vielä rauhoittamista). Hieno työ!

Heli Yläjoki tekee Christinansa valoisaksi, inhimillisyyden ja palvelualttiuden lämminhenkisellä luonnostelulla, yhdeksi esityksen maulla luonnehdituksi persoonallisuudeksi, (tosin  äänenkäytön ylivolyymi oli paristi lähes pilata hänen uskottavuutensa). Taitava roolityö silti!

Reetta Jouttimäki näyttelee tarinan kenties vaativimman, Jaqueline De Severacin keskusroolin upeasti. Hänen hahmossaan leiskuu menetetty rakkaus, petos ja pettymys, uhma ja elämän tarkoitus kuin suuren draaman voimakkaana tunteena. Hänen hurja humaltumisensa on täydellisen uskottavuuden rajoilla, mutta hänen viimeinen monologinsa jo näyttelijätyön suurta herkkua!

Lauri Keskiväli piirtää esityksen valloittavan huumorijännitteen Tohtorina. Keskivälin hurmaavan räiskyvä temperamentti, impulssisen tarkka reaktiokyky ja suvereenin persoonallinen karakteritaito vetävät väkisinkin esitykseen hauskuudellaan ja vauhdillaan mukaansa – nyt sähköisellä, tulevaisuudessa luonnehtien valokuituisella muuntautumisnopeudella. Rehevyys ja elämänmakuisuus ovat tämän kuin aidon kansantohtorin verrattoman kunnioitettavia luonneominaisuuksia. Täydellinen roolityö!

Tuula Manelius kunnioitetun Neiti FFoliot-Ffoulkesin hahmossa luo esityksen lumoavan hersyvän vanhan naisen niin vangitsevan tenhoavasti, että nautimme hänen läsnäolostaan joka sekunti. Näyttelijätär on läsnä koko olemuksellaan, lakonisella tarkkamaalisella replikoinnilla, skeptisen terävällä huumorillaan ja hahmonsa konstailemattomalla olemuksella. Hän on esityksen magneettikentän ehdoton ylläpitäjä – häikäisevän suuri ja kooltaan pieni näyttelijätyö. Täysammattilainen esimerkki suurille ja pienille teattereille, teatteritekijöille ja meille loputtomasti teatterijanoisille katsojille. Jätinpesän kesäteatterin vuoden tapaus!

Arvio kirjoitettu Jätinpesän kesäteatterin 8.7.2024 klo 18.30 esityksestä

info@orimattilanteatteri.fi

Kategoriat
kulttuuri teatteri

Orimattilan Teatteri – Kuolema Niilillä

Orimattilan Jätinpesän kesäteatterissa seilataan tänä kesänä 2024 Niilin laineilla Afrikan helteisen taivaan alla.

Siipirataslaiva Lotukseen saapuu Agatha Christien salapoliisitarinoille tyypilliset hahmot kiinnostavine piirteineen ja ominaisuuksineen. Niilin risteilylle on varannut lipun myös umpirakastunut häämatkalla oleva Mostynin seurapiiripariskunta, jonka äkillinen rakkaustarina on suistanut raiteiltaan Simonin entisen kihlatun Jaqueline de Severacin, joka vannoo pariskunnalle kostoa. Tarina etenee kohti vääjäämätöntä loppuratkaisua, joten ei liene yllättävää, etteivät kaikki matkustajat pääse elävänä satamaan. Jätinpesässä on katettu katsomo, jossa näytellään säällä kuin säällä. Kahvio palvelee ennen esitystä sekä väliajalla.

Näytelmän ohjaa Ninni Parviainen, joka on ohjannut Orimattilan teatterille useita Christie-tulkintoja. Työryhmä koostuu vanhoista tutuista näyttämökonkareista, uusista kasvoista ja ensimmäistä kertaa Orimattilan kesäteatterin historiassa näytelmän musiikista vastaa liveorkesteri!

Ensi-ilta on lauantaina 6.7.2024 klo 15.00. Palaamme myöhemmin esityksen arviointiin.

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri

Lahtelaisuimaseura Euroopanmestaruuksien huipulla

USA:sta lähtöisin oleva suomalaisestikin nykyisin laajalle levinnyt Masters-spedouinti leireineen, koulutuksineen, viikko-ohjelmineen, seuroineen ja harjoitusmatkoineen sekä kilpailumielessä maiden, maanosien ja koko maailman mestaruuksineen.

Viiden vuoden ikäkausiryhmiksi kilpailijat on jaettu omiin sarjoihinsa 30-vuotiaista alkaen ja siten saman ikäryhmän kesken tapahtuva kilpailuhenkinen toiminta kokoaa vesiliikuntaan yhä enemmän kansalaisia jatkamaan mahdollisesti jo lapsena alkanutta uimisen riemua. Usein myös aivan ensikertalaiset ovat jo eläköityneinä löytäneet koko maailman käsittävän uimaharrastuksen kansallisine ja kansainvälisine tapahtumineen elämänviihteensä ja terveytensä rikastajaksi.

Maailmanlaajuisissa kilpailuissa on toisinaan yli kymmenentuhattakin osanottajaa. Myös Euroopanmestaruuskisoissa on sadoittain osanottajia ja kilpailut kestävät yli pari viikkoa. Huipentumana muutamana vuonna sarjassa yli 90-vuotiaat on ollut uimahyppääjiä kilpailemassa ikäluokkansa maailmanmestaruudesta.

Lahteen masters-uinnin siis liittää Lahden perinteisten kahden uimaseuran – Lahden Kalevan ja Lahden Uimaseuran – rinnalle perustettu Spedo Masters Finland -uimaseura, jonka täysin lahtelainen uimarijoukko on yksi maailman tämänhetken menestyneimpiä Masters-uimarikuuluisuuksia maailmanennätyksineen ja maailmanmestaruuksineen.

Lahtelaisen Spedo Masters Finlandin Janne Virtanen ui viisi Euroopan mestaruutta omassa ikäsarjassaan (60+) EM-Uinneissa Belgradissa Serbiassa. Mestaruudet tulivat 50 ja 100 metrin selkä- ja vapaauinneissa sekä 50 metrin perhosessa. Lyhyellä selkäuintimatkalla syntyi myös uusi kisaennätys. Seurakaveri Jero Marjalahti kauhoi rintauintimatkat sijoittuen 40+ -sarjassa yhdeksänneksi 200m matkalla.

 

Kisat jatkuvat vielä tämän viikon loppuun taitouinneilla sekä avovesiuinneilla. Tällä kertaa seuralla ei ollut keväällä MM-kultaakin voittanut viestijoukkue kisoissa mukana, mutta vuoden päästä Singaporen MM-kisoihin viestijoukkueella on tavoitteena MM-kullan puolustaminen.