Anni-Maija Koskinen tarjoili Saima Harmajan päiväkirja -musiikkinäytelmällään sydämellisen empaattisen, iloisen, vapautuneen, rakastuneen, nuoruuden aitoa hurmaa ja naiseuden luontaista sensuaalisuutta täyden valoisan kuvan runoilija Saima Harmajasta.
Anni-Maija Koskinen draamakirjailijana loi täydellisen, ihailtavan terävän, elämäniloisen nuoren ihmisen elämäkertamaisena runoilijatarinana ihastuttamaan sielujemme nuutuneita tuntemuksia ja raikastamaan tällä teoksella sen pääosan loistavalla näyttelijäluomuksella Saima Harmajan runojen sisältörikkautta ja kulttuuriseksi kukkuraksi vielä säveltäjänä uudenlaisilla musikaalisilla sävelväreillä meidät kokemaan uudesta perspektiivistä täydellisen jo entuudestaan ihaillun suuren runoilijan.
Seitsemäntoista sävellystä Saima Harmaja on saanut runoudellaan uudet tulkitsijansa soimaan runouttaan entistä hehkuvammin tähän musiikilliseen näytelmään: kielellisesti kauniiden, soinnukkaiden perusrunojen ja niiden modernit mestarillisesti vanhan runouden loppusoinnulliset perusrakenteet ovat jo klassisen kaunista runoutta.
Mutta eräänlaista suoranaista kertomarunoutta säveltäjä-käsikirjoittaja on vielä tuonut myös omilla runojen sisällön kertauksenomaisilla sävelellisillä värityksillä ja sanoituksilla henkilökuvaa syventämään. Koskisen tutkija-kirjailija-säveltäjä-näyttelijä -taiteilijapersoonallisuus on puhjennut täydelliseen kukoistukseen, jollaista harvoin olen suomalaisessa kulttuurissa nähnyt, vaikka häntä olenkin jo parikymmentä vuotta saanut musiikillisissa yhteyksissä kokea. Valloittava kulttuurinen tähti on lahtelaistaivaalle syttynyt täysillä loistamaan!
Mielenkiintoinen dramaturginen ajatus tekijällä oli rakentaa käsikirjoitukseen Saiman rinnalle kuviteltu tämän aikakautemme henkilö Maija, jonka avulla saimme seurata elämäkerraksi hiljalleen runo runolta, laulu laululta muuttuvaa mukaansatempaavaa musikaalista opusta ja kuin nyt satavuotta Saima Harmajan kuoleman jälkeen pohdiskella häntä ja hänen runoilijaelämäänsä omaan aikaamme peilaten. Tuon kuvitteellisen henkilön, keikkamuusikko Maijan näytteli valovoimaisen luontevasti Elina Ruti. Kaksikko loi esitykseen sellaisen määrän liikutusta, järkeä, hauskuutta, totuustuntua ja tunteen voimaa, että meidän katsojien oli helppo vain nauttia sujuvasta esityksestä. Ruti vielä pystyi heittäytymään kauniin laulutaiteilija-osuutensa lisäksi taitavasti sivuosiinsa Saiman temperamenttiseksi sisareksi Outiksi ja Saima-lapsestaan ja hänen tulevaisuudestaan huolestuneeksi äitihahmoksi.
Koskisen ja Rutin kohtaukset ja koko yhteinen estradin hallinta toimivat ja nostivat esityksen kokonaisuuden suuriin taiteellisiin korkeuksiin niin sävelpuhtaan kauniilla laulutaidolla, duetoillaan, koreografioillaan kuin ennen muuta näyttämöltä katsomoon saakka viestivällä läheisystävyydellä, sen katsojat valloittavalla kahden ihmisen välisellä, ihailtavalla sympatialla.
Koko teoksen muokkaaminen näin sujuvan sisältörikkaaksi ja ammattitaitoiseksi on ohjaaja Tapani Kalliomäen varma, vaativa tarkkavaistoisen herkkä ohjaus. Se on kokonaisuuden vankka tae, jolla nämä keskeiset esityksen kohokohdat, näyttämöpuhe ja kahden esittäjänsä luontainen näyttelijäkarisma huolellisesti perusteltuina, persoonallisiksi treenattuina hahmoluomuksina, monina kymmeninä luonneviitteinä syntyy ja tarjoillaan teatteriherkkuna meille. Hienot tauot, katsekontaktit, tunteet, suuret ilot, pienet vastoinkäymiset katsomo tajuaa taitavan ohjauksen kultahippusiksi ja valoisan esityksen tunnusmerkeiksi.
Musikaalisuuden nostaa erityislaatuisen virkistäväksi, perinteisille musiikkinäytelmille malliksi eräänlainen matineamaisen tarkka kohtauksellinen säestys, milloin piano/harmoni/sello tai erillisin soitinkokoonpanoin kahden esityksessä tiiviisti mukana elävän musiikkimaestron, Matti Hussi ja Niklas Hagmark, sovituksin, säestyksin, sävelkuvin ja rytmikomppauksin: nämä muusikot luovat uskomattoman tunnelmallisia äänikomposioita pitkin esitystä ja tuovat tiiviisti lavalla koko ajan mukana ollessaan lämmintä huumoria ja yhteisilmaisun sydämellistä gloriaa – miltei kuulumattomin herkistävin koko ensemblen stemmalauluin, jopa näytelmän vuorosanoin. Vain musiikin sähköisesti vahvistettu volyymi joissakin kohdin on yhä peittoamassa tekstin säkeitä ja lyriikan lumoa. Esityksen kaikki esityselementit toimivat keskittyneen sujuvasti – lavastus, valot, tyylipuvut, ääninäyttelijöiden esitystä sävyttävät osuudet Harmajan suvusta aina Mika Waltariin saakka.
Tietenkin nurisen siitä, ettei Saima Harmajaan täydellisesti uppoutuminen ole voinut enää luovaa Koskisen monitaitoista persoonaa pysähdyttää, vaan asioiden, yksityiskohtien määrä on paisunut niin valtavaksi, että esitys on ajallisesti jo ylipitkä: hyvää ja vahvaa autenttista sanottavaa, sisällöllisesti meitä vakuuttavia inhimillisiä tunteita ei enää pysty eikä halua kätkeä ne löytäessään – niinpä esityksestä meille teatteritaiteeseen perehtyneillekin oli jo muutama kymmenen minuuttia liikaa pystyäksemme kaiken nauttimaan. Ehkä dramaturgia olisi voinut olla tässä valppaampi.
En halua mielivalintojani koko esityksen laulumusiikista piilottaa: Noita ja Peipponen ovat runoina ja sävelinä – ja tyylikkäinä esitystulkintoina illan lempiherkkujani.
Tuli kuitenkin niin hyvä mieli meille runon ystävien asenteellisille, jotka olimme vuosikymmenet tottuneet riutuvaan, kovin säälittävään, keuhkotautiseen runotyttöön, jonka niin perhe, kirjallisuus kuin lukeva yleisö ja kirjallisuuden runon aikakaudet oli miltei eristänyt potilaitten tavoin tartuttamasta tautiaan keneenkään – vaikka olemme ikäpolvea, jolle calmet-rokotus annettiin jo ensimmäisellä kouluviikollamme. Vain Harmajan muutamat suruaiheiset runovärssyt ovat saaneet sijan sivistyksessämme ja vuosikymmeniä kuuluneet tai kirjoiteltu hautajaisten hyvästijättöriveihin ja seppeleisiin ikiajatuksina.
Jukon ensiesityksen jälkeen Saima Harmaja nousee toisenlaiseen kategoriaan suomalaisen runon suurena kirjailijana ja naiseuden esitaistelijana: valoisan nuoruuden, rakastuneen naisen ihastuttavana kulttuuripersoonana.
Työryhmä:
Käsikirjoitus ja sävellys: Anni-Maija Koskinen
Ohjaus: Tapani Kalliomäki
Runot: Saima Harmaja
Dramaturgia: Onerva Helne
Lavastussuunnittelu: Ola Blick
Rooleissa: Anni-Maija Koskinen ja Elina Ruti
Muusikot: Niklas Hagmark (sello) ja Matti Hussi (piano)
Musiikin sovitus: työryhmä
Ääninäyttelijät: Teemu Palosaari, Mikko Jurkka, Laura Huhtamaa, Anna Pitkämäki, Liisa Vuori ja Annukka Blomberg
Ohjaajan assistentti ja kuiskaus: Susanne Mast
Lavastusrakennus: Antti Ruti ja Ola Blick
Tuotanto: Saima-työryhmä, yhteistyössä Teatteri Vanha Juko
Artikkelin kuvat: Lahen uutisia, Maria Mattelmäki, Pia Simonen
Esitykset Teatteri Vanha Jukossa:
Ensi-ilta ke 5.2.2025 klo 18
La 8.2. klo 18
Pe 14.2. klo 18
Su 16.2. klo 14
La 22.2. klo 18
Su 23.2. klo 14
https://lahenuutisia.fi/2025/01/29/saima-harmajan-paivakirja-musikaalin-kantaesitys/