Kategoriat
kotiseutu Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Nuoruus on seikkailu

Teatteri I:n Lauluilta – kuva esityksen taltioinnista Jani Enqvist

Lahden kansanopiston ensimmäisen vuoden teatteriopiskelijat 2025-26 toteuttivat oman lauluillan 7.5. ja 9.5.26 teatterikoulutuksensa suuressa salissa.

 

Tämän keväisen laulelmamusiikin sanat ovat täyttä vanhaa riimitettyä iskelmälyriikkaa sekä nykyistä käyttörunoutta jokainen. Itse olin taas yllättynyt tajuttuani koko 21esitysnumeroa sisältäneen musiikki-illan olleen suomen kieltä, ei ainuttakaan vieraskielistä sanaa kuulunut! Harvinaista tänä aikana englannin pökerryttämässä Suomen Lahti-kaupungissa. Rakastumista, haaveilua, pettymyksiä, monia kymmeniä elämän riemuja, iloja ja kokemuksia saimme esittäjien kanssa maistella ja niihin eläytyä sekä lämmintunteista, jopa ilkikurista hyvää huumoria mielialamme kohotukseksi nautiskella – pariin iskelmäklassikkoon jälleen samaistua.

 

Esittäjäensemblen yhteisöllisyys, tulkinta ja mukanaolo oli valloittavaa. Ilta oli täydellisesti mukava ja niin yhteismitallisen aito, niin suloisen lämmintunnelmainen välittämään ensemblen mutkattoman, reilun ja musiikille antautuvan yhteisöllisen musisoinnin, jokaisen jäsenensä laulamisriemun. Viuluin, perkussioin, huiluin, cajoin, kazooin, ukulelein, haitarein, kitaroin, bassokitaroin, triangelein, kosketinsoittimin heistä löytyi soittamiseen innostuneita kokeilijoita ja todellisia muusikkoja erimuotoisiin orkesterikokoonpanoihin – sekä vähintään elävän nuoruuden täysverisiä taustalaulajia lauluun kuin lauluun mukaan ja tekemään illasta ihanan ehyttä kokonaisilmaisun harvinaisuutta – kaikki niin luontevasti, vaivattomasti, taidollisen tarkasti, silti teeskentelemättömän henkevästi jokaiseen esitysnumeroon mukaan eläytyen.

Kansanopiston lauluillan uudenlaista luomisen hehkua ja musikaalisuutta olivat asiantuntevuudellaan ja monitaitoisuudellaan siirtäneet nuoriin opiskelijoihin alan taiturit, ohjaavat musiikinopettajat Taru Still ja Matti Hussi –heille suuret kiitokset yksilöllisestä laulunumeroiden ohjauksesta ja lauluillan kokonaisuudesta.

 

On tietenkin jo makuasia sitten itse teatterilaulaminen, joka näyttelijäkoulutukseen olennaisesti liittyy. Yksittäiset biisit toteutuivat varsin persoonallisesti kunkin taiteilijan osaamisalueen hienosti esitykseksi jalostaen. Huumorintaitajat antoivat oman osansa, huippumusikaaliset oman taitavuutensa soitintaitavuuksineen ja useat synnynnäisesti kauniit äänimateriaalinsa iltamme huippunautinnoiksi. Nautimme koko lauluillan vapautuneen, valloittavan laulamisen ihanuudessa.

 

Tietenkin teatterikatsojana tein tapani mukaan joitakin huomioita jokaisen lavalla esiintyneen laulutaiteilijan osuudesta.

1. Hauki – Ensemble   Kesäisen hitaan letkeä yhteishoilailu tra tramba bambaa tuntui niin soman vapauttavalta, leppoisalta, harmittomalta, ettei laulun suuri juju – sävel ja liikekieli, eläytymisen voima – enää pidemmälle meitä mukaan tunnelmaansa olisi voinut tartuttaa – tamburiinin, bassojyskeen ja ennen kaikkea vapauttavan keväisen kazoo-sirityksen mukana meitä vieden.

2. Uusia unelmia   Ihanan ohutääninen Eeva Hietamäki loi musikaalisella äänimateriaalillaan lisää uskoa ihmiseen – tarttuvin sävelin ja viisain sanoin meitä houkutellen vapaalla esiintymishelppoudellaan loputkin estomme seuraamisemme tieltä raivaten.

3. Vihreät niityt   Tutun klassikon 1960-luvulta Olavi Virrasta alkaen ja mielilaulajani Topi Sorsakosken tulkinnan muistiani vahvistaen soveltui Raul Nybergin herkän puhuvasti laulaman, kauniin kesäiseksi taustamaailmaksemme istua ja nauttia todellisen iskelmä-aikakauden tyyliin pukeutuneen iskelmätähden tavoin kauniin sävelen ja Helismaan sanojen ihanuuteen pianon soinnein ja suomalaisen haitarin haikein sävelvärein.

4. Kartta väärinpäin   Tämä rakkaudenkaipuun hidas ja hauskan valssimainen tulkinta kaikessa yksinkertaisuudessaan, kitaran ihanan tapailevissa otteissa tuntui suloiselta esitykseltä – sinnikkäässä keskittyneisyydessä kuin myös tapailevassa tulkinnallisessa ilmeessä Minea Filénin haaveilevan haikeaa tarinaa jäsentävässä pianorytmityksessä.

5. Älä mene pois  Euroviisukappaleemme 1970-luvulta soi Pieta Kivirannan tulkitsemana alkuperäisversion tapaan sävellyksen varsin pitkin lopputavuin musikaalisesti tarkoin pitkin kokonuotein, vaikka vielä ääni kaipaisikin sirun lisää pehmeyttä – mutta laulu, piano, cajon ja tamburiini yhteisesityksenä soivat jo nyt tyylikkäänä kokonaisuutena.

 

6. Säännöt rakkaudelle   Jo lähes viidentoista vuoden ikäinen laulu sävelensä korvamatotartuntoineen, taitavin runoriimilopuin ja referoivana sävelkoruna, mieliin ikuistuvana rytminä sai hienosovituksellisen säestysorkesterin ja erityisesti solisti Heljä Haurun tunnelmallisen alttoäänen tulkintana yhden rakkaustunteen täydellisimmän esitysanalyysin.

7. Päästä varpaisiin  Tatu Lääverin maskuliininen totisuus vakuutti tässä harvinaisen dramaattisessa rakkausviisussa ja sen sisällössä tunnistettavassa realismissaan ja rajuudessaan, viulun viiltävässä ja pianon sieluun takovassa jytkeessään, esittäjän tunteita sydämestä saakka välittäneessä toivottomuudessaan – vaikuttava esitystulkinta.

8. Missä tuulet kohtaa   Upean tsemppaava monen eri soittimen säestävä orkesteri ja Essi Karjalaisen viehättävän suloinen luontainen ääni saivat aikaan herkän surumielisen rakkauslaulukokonaisuuden, jonka melankolia tunteineen tarttui kuulijan sieluun ja vahvistui sovitustoimivuudella ja toimivan laajavärisellä taustamyötäilyllä.

9. Kerrasta poikki  Kauniin ilmaiseva Pihla Kettusen  äänimateriaali ja tulkintahahmo, vahvasti eläytyvät taustalaulajat ja kolmijäseninen taitavasoundinen orkesteri loi yhden illan selkeimmistä, elähdyttävimmistä ja mukaansa tempaavista tulkinnoista.

10. Huijausta jumalauta  Tehosekoittimen perinteisten renkutusten kaltaiset parhaat palaset takasivat Minttu ”Boss”Valtasen loistavan tulkinnan – Huijausta jumalauta – humööriä elämästä ja aikuisuudesta sekä vauhtia ja koreografiaa koko suuren salin täydeltä ja liikettä niin, että päätä huimasi – tekovakava ja varman hauska esitystulkinta -täydellinen rentoudessaan osaavuudessaan ja vauhtihirmuisuudessaan…sekä trionsa myötäelävässä rytmityksessä.

11. Näytelmä   Stephen Sandheimin musikaalista Vexi Salmi teki sanoituksen elämän todellisuudesta ja sen vaihtoehdosta laulun Näytelmä. Sanoiltaan veximäisen syvällinen, mutta erityisesti melodiana maailmankuulusta musikaalista on saanut paikkansa Little Night Musicalin perusmelodiasta kolmesta klovnista  -Send in the clowns- musikaalilaulajien perusteoksena ympäri maailman. Eikä Jalo Stenroosin eläytyminen lauluun hassummalta tuntunut, vaikkei se Frank Sinatran suvereniteettia vielä yrittänytkään ylittää, vaan toteutti kauniin, nöyrän tavallisen ihmisen vilpittömän ja puhuttelevan tulkinnan.

12. Eri suuntiin   Minttu Viitamäen Miriam Bryantin sävellys ja sanat on saanut tämän esityksen solistin kirjoittamaan aivan tämänvuotisen tuoreen suomennoksen – kunnioitettava teko konsertille!

Valitettavasti en esityksen laajasta orkestroinnista ja taustalauluista saanut oikein selvää, varsinkin tarkoituksella falsettinen tulkinta ei antanut jo kalkkeutuneille korvilleni kunnon hahmotusta tarinalle, joka liittyi sävellyksen (suomennettuun) teemaan.

Mielestäni hienon kiehtova, rytmivaihtelevainen mutta vaikea biisi näin laajoin orkestraalisin instrumentein ja taustalauluin oli rohkea yritys ja kelpo saavutus.

13. Lupaan olla    Aleksi Venho vetäisi varmasti ja vakuuttavasti rakkauslaulunsa luvaten viikot, vuodet olla sun. Niin on ihmiset ennenkin vannoneet, tämänkin biisin mukaan ainakin toistakymmentä vuotta ja kun mainio kolmen taustalaulajan kopla sinetöi Aleksin lupaukset – uskoman pitää – perusteellinen tämän rytmi ja laulun sisältö on meille lupauksen todisteeksi.

14. Matkustaja   Anton Avelan rytmitarkka tenorinen laulajamatkustaja hoilailee linja-automatkansa hienon eeppisenä kertojasävyllään, myös suorastaan monipuolinen bändi on hienossa vedossa – kitara-basso-viulu-huilu – ja taustalaulajakaksikko vauhdissa mukana – sovitus erinomainen samoin cajonin rytmianti täydellinen.

15. Samanlainen onni    Virva Järvelän soinnukas ääni heläjää jälleen yhden maailman kauneimpien elokuvasävellysten -Michel Legrandin sävellyksen- tulkkina yhdessä Tatu Lääverin ja Minttu Valtasen duettokosketuksen kanssa ja tarinan tenhoa kannattavin hienoin tauoin sävellys kenties lämmintunnelmaisimpana koko musiikkikonsertin kappaleena tuon taustalaulun balsamoimana silti aina 1968 vuodelta saakka Juha Vainion sanoin vielä katsellen entiseen.

 

16. Pääsi rinnallein painuu   Severi Niskanen jatkaa Paul Ankan 1958 ja Kirkan 1969 Pertti Reposen suomeksi kääntämää tunnettua hittiä musikaalisen taitavasti, tunteella ja ajatuksella, yksi esimerkki kauniin laulelman koruttoman hienosta tulkintaonnistumisesta esityskavalkadin vanhimpien kappaleiden joukossa.

 

17. Kahleet   Rania Valtosen laulullinen tarina ihmiselon vaiheista tuntuu koskettavan kaikenikäisiä. Ellinoora Leikas on eräänlainen aikakautemme arkifilosofi ja Rania Valtonen hänen tulkkinsa kertoa elämän kulku vakuuttavasti, todesti ja ajatteluttavasti. Valtosen musikaalisuus ja äänialueen miellyttävyys vievät esityksen sieluihimme asti eivätkä säestyssoittimet, tässä tapauksessa myös vahva ja tarkka ukulele voisi enää paremmin laulelman toteutukseen soveltua.

18. Linnnut, jotka löytää aina kotiinsa   Eemi Vuorinen on löytänyt tämän omaperäisen teatteritrubaduuri Antti Aution ajatukset ja sävellysmuodon, jolle säännöllisyys on vierasta, runomittakin omalajista ja jonka tulkinta vaatii taiteilijalta aina oman näkemyksen ja vapauden. Vain pieni musiikillinen tarkkuus olisi vielä tarvittu, sillä Autio muuttaa sävelkulkua pitkin esitystään. Silti kivan omalajinen autiotulkinta oli tämäkin – kera pikkuhauskojen taustalaulajien ja instrumentalistien.

 

19. Matkalaulu   Iida Lindholm on oikea kupletistinen ja heittäytyvän rökäleinen laulava humoristi, joka tavoittaa ihanasti PMMP:n huumorin kaikki rotkot ja huiput. Miten upeasti koko tarinan rytmi sujuikaan valloittavan hallitusti meidät kimppaansa koukaten. Ja tarinaakin oli vähän muutettu mies-nainen- akselilla esittäjilleen soveltuvammaksi. Myös rummut pitkästä aikaa mukana ja tuo matkalaisten aidon tuntuinen yhteisrallatus oli jo aidon rennosti toteutettua suurta kansanhuumoria.

20. Veri on vettä sakeampaa  Ona Eronen veti upean soolosarjan kafkamaiseen konsertin lopputunnelmaan kera ahdistavan tarkan runorytmin ja tummien ajatusten – eläytynyt, vaikuttava tulkintakokonaisuus rosoisen elämän, nälän ja janon ja himon kunniaksi. Magiikan läsnäolokin tuntui nurkan takana odottavan meitä ja tulkitsijoita.

 

21. Nuoruus on seikkailu – Ensemble

Voisiko tämän lauluihanuuden edes hennoa päättää muuten kuin tähän iki-ihanaan katrihelenamaiseen musiikkimaailman tunnelmaan. Koko teatterimusiikkitaitelijajoukko tulkitsi sen niin valtavan tunteikkaasti, sielun, ajatuksen, äänihuulten, puhtaiden sävelten ja villin ja vapaan nuoruuden voimalla.

teatteri@lahdenkansanopisto.fi

Kategoriat
Historia jännitys kulttuuri musiikki taide Teatteriuudistus yhteiskunta

Lahden Kerjäläisooppera kuudenkymmenen vuoden välein

Tilaisuudessa saimme nähdä pukusuunnittelijan häikäisevän hienoja alamaailman rikkaiden puvustuksia, jotka kiersivät rooli roolilta meidän yleisön käsissä – nyt näyttelijä Aurora Manninen (oopperan Polly) katselee tulevaa hulppeaa roolilookia.

Lahden kaupunginteatterin Betoniklubi-yleisökeskusteluun koko suuri teatterin ala-aulallinen täysin istumapaikoin oli taas tullut seuraamaan tätä uudenlaista, viisaanfiksua, tuoreuslämmintä, rennon oloista kulttuurikeskusteluantia – sinänsä jo suurta ja toimivaa kulttuuri-ihmettä Lahden urheilukaupungissa.

Lauri Maijalan Brecht & Weill on syksyn 2026 näytelmätuote, jollaista odottavat kaikki 16-96 -vuotiaat suomalaiset, sillä Kolmen Pennin oopperana se on myllännyt, ärsyttänyt ja ihastuttanut suomalaisen teatterin, ensin 1930-luvulla maamme Ruotsalaisen teatterin ja Suomen Kansallisteatterin – ja vasta 1960-luvulla maakuntateattereiden, kymmenien suomalaiskaupunkien teatterit tulkinnoillaan. Itäsaksalaisen kulttuurin alkuperänsä mukana se levisi kaikkiin teatterikeskittymiin ympäri maailman. Teatteri antoi kerrankin puheenaihetta ja yhtä aikaa rajua kritiikkiä ihmisen ahneudelle, juuri sellaisella tavalla, jota emme kenties edes itse olleet ennen haaveilleet, saati kokeneet.

Saksalaisen vanhan sivistyksen syntymäpesästä se tarttui 1960-luvulla nopeasti kaikkialle maailman sivistyslaitoksiin merkittävänä protestina ja satiirina, vastakohtana hitlerismille, stalinismille ja tiukasti auktoriteettisiä sääntöjä palvelevalle  tekokorrektien yhteiskuntien ja teatteritaiteen säädylliselle laitostuneelle kunnioittamiselle. Kaiken teatteriksi totutun taiteen se repi alas ja yhtälailla pudotti krumeluisesta pukeutumisnähtävyyshienoudesta aiheensa Lontoon alamaailman Sohon porttoloiden jännittävyyden, elämän mahlaisuuden ja oman eläimellisyytemme himonväkevyyden salat paljastaen. Sivistys oli ahmaissut normaalimaailman elementin, joka kiehtoi uudenlaisena kokea koko sivistyneen maailman ajattelutasona ja teatteritaiteena.

Yllä olevasta keskustelun taltioinnista selviää tämän päivän teemat, jotka Lahden kaupunginteatterin Betoniklubin keskustelun aikana paljastivat meille katsojille jälleen harvinaisen viisaasti luodut perusteet tämän näytelmän valinnalle Lahteen. Myös tämän ajan ihmiset tulevat tutuiksi Berthold Brechtin teatteriteorioihin, eeppiseen teatteriin sekä hänen värikkään rosoiseen ja terävän satiiriseen huumoriinsa. Kannattaa siis kuunnella ja katsoa vielä tuon tilaisuuden taltiointi – se on harvinaisen sisältörikas, provosoivan hauska, maallikolle sekä teatterituntijalle perusteemassaan vakavan yhteiskunnallinen ja huumoritäysi, itsenäisen ajatteluun meidät maanitteleva räväkkä taltiointi.

Kolmen pennin oopperan ohjaaja  Lauri Maijala ja puvustaja Joona Huotari-Andreou

 

Teoksen Puukko-Mackie Tomi Enbuska

KOLMEN PENNIN OOPPERA

Ensi-ilta 9.9.2026 Suuri näyttämö

Alkuperäisteos Bertolt Brecht (teksti) – Kurt Weill (musiikki), yhteistyössä Elisabeth Hauptmann
Suomennos Liisa Ryömä / Elvi Sinervo
Ohjaus Lauri Maijala
Kapellimestari Antti Vauramo
Lavastus Minna Välimäki
Pukusuunnittelu Joona Huotari- Andreou
Koreografia Jenni Nikolajeff
Valosuunnittelu Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu Tommi Raitala
Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen

Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Jori Halttunen, Henrik Hammarberg (vier.), Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen, Saana Rautavaara (vier.), Nenna Tyni, Henna Wallin, Veeti Vekola

Kurt Weillin näytelmään säveltämän musiikin ja säestyksen toteuttaa11-jäseninen jazzahtava teatteriorkesteri.

…………………………………………………………………….

 

Miltä silloin reilu 60 vuotta sitten joulukuun 1.päivänä 1960 tuntui vielä alaikäisen (19 v.) lahtelaisen Virtasen, Heinolan opettajaseminaarioppilaan nähdä ja kokea kaupunginteatterimme Ammattikoulun näyttämöltä silloisen teatterinjohtajan Fritz-Hugo Backmanin ohjauksena, vierailevan itäsaksalaisen  Karl  Schusterin sanomalehtisivumateriaalein heijastaman visuaalisuuden ja uudistuneen Lahden kaupunginteatterin tuorein mittavin näyttelijäkiinnityksin koko ammattihenkilökunnan sekä laajan avustajakunnan ja vielä kahdeksanjäsenisen Lahden kaupunginorkesterin jazziin taipuvan orkesterin tähdittäminä suurtyöharvinaisuus ensikertaa kokea, ymmärtää ja omaksua.

Ohessa hieman taustaa katsojaminäni sen aikaisiin kykyihin ja puutteisiin:

Vielä ennen teatterissamme 60 vuotta sitten kokemani Brecht-esityksen keskeisten niukkojen muistikuvieni paljastumista pieni johdattelu:

MYT%C3%84J%C3%84INEN.jpg

Olin jo kahtena kesänä ja juuri Lahden Kerjäläisoopperan ensi-illan kesänä ihmetellyt yhtä uimarannan vasta esityksen ensi-iltana ratkaisemaani tapausta.

Toimin noina kesinä kaupungin liikuntatoimen rantakaitsijana ja uimaopettajana Lahden Tallinpassissa eli Mytäjäisten uimarannan, pienen ja syvän, puhdasvetisen lammen rannalla miltei kaupungin keskustassa. Hyvin usein rannalle, sen nurmikon reunalle pärisytti lahtelaisittain harvinainen skootteri kiharatukkaisen miehen ohjastamana. Hän pysäytti ajopelinsä nurmikon reunalle, riisuutui, pulahti uimaan ja usein jäi auringon paistaessa lekottelemaan uimarannan nurmikolle. Tehtäviini kuului opastaa moottorilaitteet ja polkupyörät mahdollisimman kauas rantaviivasta. Tälle miehelle ei niin tarvinnut tehdä, hän tajusi luonnon ja moottorin kaksinolon uimarannalla. Kävin häntä silloin tällöin jututtamassa, lähinnä säästä ja veden lämmöstä keskustelemassa.

 

MUISTAN MELKEIN brechtiläisyyttäkin Lahden kaupunginteatterin Kerjäläisoopperan 1.12.1960 ensi-illasta

Brechtin teatteriteorioista olin hieman lukenut – niistä yksi on rikkoa naturalistinen teatteri katsojalle ja estää hänen samaistaa itsensä esitykseen. Brecht halusi, että katsoja huomaa todella joka hetki esitystä olevansa teatterissa. Mutta tällä kertaa olin niin innoissani uutuuden lumoissa, etten voinut muuta kuin vastoin Brechtiä samaistua niin moneen näyttelijähahmoon, tarinan tunnelmaan ja näytelmän hurjiin, alamaailman karikatyyreihin sekä kuvitellun Sohon elämään, että jäin estoitta sen elävien alamaailman tyyppien ehdottomaksi huvittelukaveriksi.

 

Henkeä haukkoen, ällistyneenä totesin, että pääosaa Puukko-Mackietä, makean ja viettelevän Sohon naislauman syleilyssä, koko elämänsä ja viettien kauppiaaksi ja rahastajaksi suunnitellut, valtavan sulavasti tanssinut sekä eläytynyt ja aivan unohtumattomasti laulanut ja artikuloinut näyttelijä olikin Topi Reinikka, Tallinpassin skootterimies. Hänen kokonaisilmaisunsa tuntui niin petollisen keveältä, laulutaitonsakin uusimuotisen sävykkäältä ja koko hahmonsa vastoin Brechtiä niin realistisen elävältä, että niputin hänet heti koko esityksen kantavaksi tähdeksi – maailman salattujen, piilossa olevien rikollisvoimien häijyn ovelaksi pomoksi.

Olihan teatterin näyttelijäkunnassa muitakin yllätyksiä. Tuttujen oppikoulukavereiden äitejä ja isiä – kuten koulukaverini Pekan äiti ja isä – ammattinäyttelijöitä. Aina punaposkisen kerjäläisten johtajan Peacumin vaimon roolissa Dagi Angervo loisti hemaisevan kiihottavalla olemuksellaan ja tutun körmysävyisen karhun oloisena poliisikonstaapelina Ensio Jouko. Ylivoimainen tuttavani oli kuitenkin Hildegaard Koivisto oopperan Kapakka-Jenny (Irma-kaverini äiti), jonka matalan alton äänisävy ja metallisen karski laulu jäivät katsojan mieleen vahvana, rautaisen energisenä, julmana tulkintana – hän oli  käynyt kerran myös oppikouluni joulunäytelmää meille ohjailemassa.

Tottakai monet tutut näyttelijät – Fanni Halonen, Ilmari Aarre-Ahtio saati Ola Johansson lisäsivät tarinan petollisuutta, rouheutta ja miltei todellisuutta huimaavan ammattitaitoisilla tyypittelyillään.

Kahdeksanhenkisen hieman jazzahtavan Lahden kaupunginorkesterin Kurt Weillin musiikin taika, rytmit, laulujen riimein tarinaan iskevät sanat tutun pianovirtuoosi Ilmari Patrikaisen johdolla veivät väkisin mukanaan Weillin omalaatuisen kiehtovaan sävel- ja sävellysmaailmaan. Lahden kaupungin Teatteri ja Orkesteri olivat löytäneet toisensa harvinaisen tenhokkaasti, musikaalisesti – ja niin herkullisen hauskan ilkikurisen vapautuneesti.

Lopuksi

Kun Lahden kaupunginteatterin koko näyttelijäkunta runsaine avustajineen esitti suurtuotantonsa Kolmen Pennin oopperan – Kerjäläisooppera-nimisenä – olin itse niin ihastunut teatterimme harppauksesta kansainväliselle tasolle, että oitis menin sen säveliä ja lauluja seminaarin harmonin soittokoppiin heti joulun jälkeen muistelemaan ja uudenlaisia jalkoja ja kehoani itsestään liikuttavia tempoja ja ihania jazzahtavia laulelmia yrittämään.

Veinpä samana keväänä ohjaajana Heinolan Jyränkölän kansalaisopiston näytelmäpiiriin Brechtin-Vuolijoen Isontalon isäntä ja hänen renkinsä Matti -näytelmän tekstiäkin luettavaksi ja Weillin melodioin Puukko-Mackieta Brechtin laulutyylein opiskelijoitani pianolla säestäen kajauttamaan – näin saimme jonkinlaisen heinolalaisfilosofisvirtasellisen ymmärryksen Brecht-Weill -näytelmämusiikin hurmaavuudesta.

Kategoriat
filmi Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Teatterikokeilun huimapäisyyttä keväällä, syksyllä Vesa-Matti Loirin elämä

Somatic Sitcom keväällä 2026

 

Helsingin Kaupunginteatterin uutuus haastaa näyttelijät: Perinteinen lähestymistapa on käännetty päälaelleen.

Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämön Somatic Sitcom leikkii 1990‑luvun tv:n tilannekomedioiden estetiikalla ja kerrostaa näennäisen merkityksettömät eleet leikkisäksi ja liikuttavaksi koreografiaksi. Nykyesitys kutsuu näyttelijät ajattelemaan lavalla oloa toisesta näkökulmasta: psykologisen lähestymisen sijaan työskentelyn lähtökohtana ovat oman kehon tuntemukset. Yleisö puolestaan saa tulkita, mitä näyttämöllä tapahtuu, keitä esiintyjät ovat ja miksi he toimivat kuten toimivat.

Prosessiluontoisesti valmistettu Somatic Sitcom koostuu neljästä jaksosta. Teoksella ei ole perinteistä käsikirjoitusta, vaan näyttämötoiminnan taustalla ovat koreografi Anna Maria Häkkisen esiintyjille antamat erilaiset keholliset tehtävät. Prosessi on avannut näyttelijöille uusia tapoja lähestyä työtään ja lavalla olemista.

 

Lavalla nähdään viisi esiintyjää, mutta esitys ei määrittele heidän roolejaan tai suhteitaan, vaan jättää tulkinnan katsojalle. Realistinen huonelavastus puolestaan on kaikille tuttu 1990-luvun sitcom-sarjoista. Kun tutussa ympäristössä alkaakin tapahtua jotain hiukan vinksahtanutta, avautuu katsojalle mahdollisuus tarkastella olemisen kummallisuutta ja ihmeellisyyttä.

Somatic Sitcom -esityksen taustalla on koreografi Anna Maria Häkkisen, skenografi Erno Aaltosen ja dramaturgi Emil Santtu Uutun yhteinen kiinnostus 1990-luvun klassisia tilannekomedioita kohtaan. Työryhmä on katsonut satoja tunteja aikakauden sitcom-sarjoja, purkanut niiden rytmejä, eleitä ja tunnelmia ja siirtänyt ne osaksi nykytanssin ja ruumiillisen ilmaisun kieltä.

Kolmikko on työskennellyt ennenkin yhdessä teoksissa Phoenix – a deep relaxation serotonin release (2023), joka toteutettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssin opiskelijoille, sekä Afterglow, low lingering slips of light (2023), joka sai ensiesityksensä New Yorkin Performa-biennaalissa.

 

”Usein rakennamme roolia psykologisesti tunteiden ja tilanteiden kautta ja kysymme, miten ne näkyvät kehossa. Somatic Sitcomissa lähestymistapa on konkreettinen. Keskitymme kehollisiin tehtäviin, rytmiin sekä siihen, miten tila, esineet ja muut esiintyjät vaikuttavat kehoomme. Silti juuri tämä kehollinen muoto voi välittää katsojalle jotain psykologista tai luoda koomisiakin tilanteita asettuessaan television sitcomeista tuttuun lavasteeseen.

On ollut mahtavaa päästä työskentelemään tämän poikkitaiteellisen ryhmän kanssa koreografi Anna-Maria Häkkisen luotsaamana Nykyesityksen näyttämöllä. On tuntunut vapauttavalta olla maailmassa, jossa on saanut keskittyä täysin keholliseen kokemukseen. Se myös tuo esityksen hahmoihin tiettyä viattomuutta. He ovat läsnä hetkessä, eivätkä somessa. Teos antaa toivottavasti tilaa ja aikaa myös katsojan ajatuksille, tulkinta on jokaisen oma”, kuvaili näyttelijä Vappu Nalbantoglu.

Somatic Sitcomissa esiintyvät Hanna AhtiJuha Jokela, Vappu Nalbantoglu,  Esete Sutinen ja Antti Timonen. Teoksen ohjaa Anna Maria Häkkinen. Lavastus sekä valo- ja äänisuunnittelu Erno Aaltonen, dramaturgia Emil Santtu Uuttu, puvustus Paula Ojalan ja työryhmän yhteistyötä, naamiointi Ronja Nylund.

Tanssin ennakkotyöhön osallistuu tanssija Taru Aho. Lisäksi Niina Hosiasluoma antoi työryhmälle asiantuntijaluennon kokemuksellisesta anatomiasta.

Studio Pasilassa toimiva Nykyesityksen näyttämö tuo uusia esittävän taiteen muotoja osaksi Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoa. Nykyesityksen näyttämön tarkoitus on tehdä monimuotoisia nykyesityksiä suuremmille näyttämöille ja laajemmille yleisöille sekä luoda ainutlaatuisia kohtaamisia kiinteän ammattiteatterin ja vapaan kentän toimijoiden välille.

Somatic Sitcomensi-ilta 21.4.2026 ja esitykset 9.5.2026 saakka Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5).

………………………………………………………………………

 

Uusi musiikkidraama Vesa-Matti Loirin elämästä Helsingin Kaupunginteatteriin syksyllä 2026

Suomalainen taide- ja viihdekenttä olivat 1970- ja 1980-luvuilla voimakkaasti erillään. Kunnes tuli taiteilija, Vesa-Matti Loiri, joka valloitti molemmat.

Nauravan kulkurin tarina on Paavo Westerbergin ohjaama musiikkidraama, jossa varttunutta Loiria näyttelee Santeri Kinnunen ja nuorta Oliver Kollberg.

Näytelmän ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 30. syyskuuta 2026.

Vesa-Matti Loiri (4.1.1945–10.8.2022) oli harvinaisen monipuolinen ja omaääninen taiteilija, joka liikkui suvereenisti taiteen ja viihteen välillä ja teki työtä niin elokuvien, television, teatterin kuin musiikin parissa. Mutta miten hänestä tuli kaikkien tuntema, rakastettu kansantaiteilija?

Sami Keski-Vähälän kirjoittama ja Paavo Westerbergin sovittama ja ohjaama Nauravan kulkurin tarina kertoo Loirista taiteilijana, joka luotti intuitioon ja sisäiseen ääneen. Näytelmässä kuljetaan Loirin keskeisten teatteri- ja televisiotöiden maailmassa ja kohdataan hänen tunnetuimpia elokuva- ja viihdehahmojaan. Samalla tarkastellaan sitä, millaisessa ajassa teokset ovat syntyneet.

Näytelmän painopiste on 1970- ja 1980-luvuissa, mutta mukana on välähdyksiä myös Loirin varhaisemmista vuosista ja myöhemmästä elämästä. Näytelmä pureutuu erityisesti yhtenäiskulttuurin aikaan, jolloin taide ja viihde nähtiin usein vastakkain.

”Tällainen päähenkilö, joka rakentaa siltoja taiteen ja viihteen, oikean ja vasemman välille, on parasta mahdollista sielunhoitoa aikana, jolloin meillä on polarisaatiota. Nauravan kulkurin tarina on tärkeä puheenvuoro taiteen voimasta tuoda ihmiset yhteen”, Paavo Westerberg kiteyttää.

Näytelmässä kuullaan Loirin tunnetuksi tekemää musiikkia, muun muassa Eino Leinon ja Uuno Kailaan runoihin pohjautuvia sävellyksiä uusina sovituksina ja tarinaan upotettuna. Lavalla on livebändi, jonka lisäksi lauluja tulkitsee 13-henkinen näyttelijäensemble.

Rooleissa nähdään Santeri Kinnunen, Oliver Kollberg, Maria Ylipää, Joel Hirvonen, Vuokko Hovatta, Jouko Klemettilä, Lasse Lipponen, Ella Lymi, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Ursula Salo, Antti Timonen ja Kaisa Torkkel.

Dramaturgia Ari-Pekka Lahti, musiikkidramaturgia ja musiikin sovitus Eeva Kontu, lavastus Antti Mattila, pukusuunnittelu Tiina Kaukanen, koreografi Valtteri Raekallio, valosuunnittelu Aku Lahti, videosuunnittelu Timo Teräväinen, äänisuunnittelu Jaakko Virmavirta, naamiointi Milja Mensonen.

 

Paavo Westerberg on huomattava elokuva- ja teatteriohjaaja sekä käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija. Hänen edelliset ohjauksensa Helsingin Kaupunginteatterissa olivat 2:22 A Ghost Story, Fanny ja Alexander, Den besynnerliga händelsen med hunden om natten ja Hinta. Westerberg tunnetaan myös elokuvaohjauksistaan Terapia ja Viulisti ja hän on saanut Jussi-palkinnot elokuvien Valkoinen Kaupunki ja Paha Maa käsikirjoituksista.

 

Nauravan kulkurin tarinaensi-ilta 30.9.2026 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5).

 

https://hkt.fi/esitykset/ 

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri musiikki taide teatteri yhteiskunta

Kaj Chydeniuksen laulujen ihanuudessa

         Minja Koski, Kaj Chydenius, Mikael Saari

Kaj Chydenius (1939-2024) on suomalaisen laululyriikan armoitettu säveltaiteilija, jonka ehtymätön laulujen sävelkauneus on ainutlaatuista. Olemme saaneet hänen säveltäjäkonserteissaan viime vuosikymmeninä kuulla satoja hänen musiikilla kehystämiään ja niiden sävelin sisältöä meille avaavia runoja ja jokainen niistä on paljastunut ainutlaatuiseksi sävelelliseksi ja ajatukselliseksi timantiksi.

 

Tällä kertaa maestro ei enää ollut kuulemassa, vaan kaukaisissa ajatuspilviemme taivaankannen hattaroissa, mutta hänen musiikkinsa entistäkin tunteikkaammin, puhtaasti soi hänen laululähettiläidensä valloittavin äänin. Heidän tuomansa musikaalinen nöyryys, nerous sekä kauneus täyttivät taas kerran mielenmaisemamme kahdenkymmenenkahdeksan Chydenius-laulun kokonaisuutena, useimmat lämpimän kotoisina ja tuttuina, nautinnollisina esityksinä ja monet entistäkin kypsyneempinä sanottavansa sävelellisinä ja tulkinnallisina tuoreina hedelminä.

 

Teatteri Vanha Jukon salintäyteinen yleisö oli rientänyt – monet kymmenistä chydeniuskokemuksistaan faneiksi muuntuneina – Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2026 kokemaan kirjallisuutemme riimittelyn kirkkaimmin sädehtiviä, tuttuja kultahippuja ja kuulemaan niiden sävelkielistä jatkuvaa uudelleensyntymistä.

 

Mikä Kaj Chydeniuksen musiikissa on sitä ainutlaatuisinta, jäljittelemättömintä, ydintä. Se on valita hyvä suomalainen runo, parhaimpien lyyrikkojemme parhaat, säkeiltään ja poljennoiltaan jo soivat tekstit. Sen todellinen taiteellinen voima on ennen kaikkea säveltäjäneron ehtymätön melodinen sävellähde, josta riittää loputtomasti uniikkeja sävelkoruja. Sen musiikin tenho syntyy saada niitä esittämään maan musikaalisimmat, osaavimmat, tärkeilemättömimmät ja ajatuksella meille tulkitsevat laulumuusikot.

 

Molemmat illan solistit Minja Koski ja Mikael Saari ovat maamme kevyenvakavan laulumusiikin suurenmoisia eturivin tulkitsijoita, laajan äänialueen, puhtaan sävelkorvan ja persoonallisen ääniaparaatin armoitettuja taiteilijoita. He ovat laulutaiteilijoita, joille säveltäjä mielellään on halunnut säveltää ja tarjota sävellystensä tulkintoja ja me yleisö heitä kuulla ja kokea.

 

Minja Kosken laulu tuntuu ihmeeksemme entisestäänkin kauniimmalta, laaja-alaisen alttomaisen vivahteikkaalta, elämänlämpöinen, taipuisa ääni kaikaa sanomansa mukaan, milloin hennon sensuellin herkästi tai tarpeellisen voimallisesti sanottavansa aina sopraanon ylimpiin kauneuksiin yltäen. Minja Kosken ilmaisussa on luonteikasta valoisuutta ja suuren laulajattaren vapautunutta valloittavaa estottomuutta. Hänen taiteilijatemperamenttinsa, kertojataitonsa, laulujen esittelyt sekä Chydenius-opettajapersoonansa työskentelytapojen luonnehdinta pystyvät ihanasti suurenmoista musiikkiteatterin uudenlaista sisältörikkautta meille kiinnostavasti avaamaan.

 

Mikael Saaren laulutulkinnat ovat jo valmiita, vaikuttavia estradinumeroita, joissa teatteri-ilmaisu ja sujuvan rento lavatyöskentely suorastaan koukuttavat meidät mukaan esityksen moniin hehkuviin, mukaansatempaaviin ja tyylikästulkintaisiin esityksiin. Saaren mutkattoman luonteva lavashow osoittautui tarinalliseksi dokumenttiseksi laulajan työnanalyysiksi ja Chydenius-maestroa ylistäviksi pikkukuvailuiksi – ja tietenkin noissa laulunumeroissa usein täydellisiksi, väliin kitaranäppäilyin täydentyviksi hienoiksi tulkinnoiksi. Mikael Saarella runon ydin, tulkinnan aitous, muuta ei tarvita – kaunissävyinen tenoribarytonin ilmaisuasteikko vakuuttaa puhtaassa sävelolemuksessa ja tunnelmointikyvyssään.

 

Uudenlaista taustaa säveltäjälegenda Chydeniuksesta saimme siis koko konsertin ajan. Solistit malttoivat sopivan keskittyneesti kertoa maestrostaan myös muutamia pieniä, sydämellisen hauskoja anekdootteja. Ne olivat solistioppilas Minjalle ja Mikaelille selvinneet monia vuosia kestäneen pitkän yhteisen Chydeniusajan omakohtaisina kokemuksina. Miten maestro oli äärimmäisen tarkka, vitsikäs nihilisti suorastaan sävellyksensä harjoituksissa, laulutulkintaa mieluisekseen solistinsa kanssa pitkään ja sinnikkäästi harjoittaen ja harjoitellen, kokeillen. Erityisen huolellisesti ja selvästi hän halusi suomenkielen jokaisen sanan ja äänteen selvästi ja huolellisesti lausuttavan tulkinnoissa.

Mikael Saari muisteli hauskoja laulutekstin selvyysesimerkkejä, tässä yksi:

 ”Mikael, onko mielestäsi naisen nisä miehen nappi?” (Ei, vaan naisen isä on miehen appi).

Ilta tässäkin mielessä antoi hienon hedelmällisen lisäannin kuulijan ymmärtää, miten säveltäjä aistii sävellyksensä olennaisimman: miten hän pyrkii solistin äänen, motivaation ja laulutulkinnan omalta solistin sävelväreiltään ohjaamaan pikku nyansseissakin sellaiseksi, että se tuntuu juuri siltä, miksi hän oli runon sisällön sävellyksessään ajatellut.

Sekä Minja Koskesta että Mikael Saaresta tuntui kuin Chydenius olisi nytkin istunut heidän olkapäällään tarkkaillen sävelkorvallaan, rytmierittelyllään ja äärimmäisen hienosävyisellä vaistollaan tavun ja sävelen erittelevällä vaatimuksellaan – aina lopulta myhäillen tulkinnan valmista tulosta. Eivätkä Chydeniuksen kesäpaikassa Orimattilan Mallusjoen kylässä monena kesänä valmistellut ja tapahtuneet konsertit sekä laulujen harjoitukset unohtaneet paikallisen kylän r-kirjaimen lausumistakaan. 

 

Otan lopuksi vain muutaman sattumallisen valintani konsertin laulunumeroista tämän tarinani kokonaisuuden arvio-osaksi.

Lemminkäisen äidin kehtolaulu Eino Leinon näytelmän sanoin aloitti jo perinteisesti tällä Eino Leinon tekstillä sävellyskonsertin hitain valssin-tuutilullaa- tunnelmin ja sehän kertoo Chydeniuksen säveltäjäuran yhdestä eetoksesta: synkän runon teksti saa hänen sävellyksissään chydeniuskauniin, Minja Kosken heläjävän taidokkaassa tulkinnassa tavattoman kauniin, elämäniloa uhkuvan sävelasun, kuoleman verho muuttuu ihanaksi ikuisuuden hitaan valssilliseksi kauneudeksi. Chydenius on sävellyksillään tekstin tulkitsija, eläytyjä, näkijä, elämän filosofi vielä postuumisti.

 

Toisaalta vähäeleisen keskittynyt laulun tenho jälleen kerran taas Elvi Sinervon runon Punainen nauha Chydeniuksen sävellyksen kauniin melodisessa koruttomuudessa, tarinan kuolemanläheisessä viestissä,  toteutui nyt entistä pelkistetympi laulullinen kerronta viimeisenä näkökuvana isän lähdöstä punainen nauha käsivarressa velvollisuuttaan suorittamaan  viimeisen kerran kodista. Tunnelma oli kauniin pakahduttava Minja Kosken tulkinnan herkässä, kyynelillämme kastellussa isämuistelussa.

 

Suomalaisen lyriikan hienoimpiin, klassisimpiin kuuluvan Aila Meriluodon Jälkeenpäin-runon Chydeniuksen sävellys elämän polun päättymistä, elämän kauneutta, rakkauden ehdottomuutta ylistävä, surumielisen kaipuun kuolemattomuushymni sai Minja Kosken syvälle sydänalaan saakka kolkuttavan, musiikillisesti loistokkaan solistitulkinnan.

Mikael Saari kertoi, miten Kaj Chydenius heidän esittäessään tätä laulua piti sitä yhtenä kauneimmista säveltämistään suomalaisen runouden helmistä eikä lakannut koskaan ihmettelemästä, miten Meriluoto pystyi näin kauniin, kypsän elämäntilityksen tekemään jo alle kaksikymppisenä nuorena runoilijana.

 

Kaj Chydenius on kuitenkin myös älykäs, suuri, korkeamoraalinen humoristi ja sävelin tunnelmoitsija.

Miten Chydenius Jukka Itkosen runoon Marski helteessä saattoi saada niin kuuman ja ihmiskehon väsyneen tunnelman, äärettömän hitaalla, poikkeuksellisen legaatomaisella nuotittamisellaan. Siinä se Marski (Mikael Saaren hahmottamana) helteellä keskellä Helsinkiä Kiasmassa näkee vain saksalaisryhmiä matkaamassa ja tuolla miltei piinavalla hitaudella saattaa museon edustalla Kate-ratsunsa hitaasti antaa lötkötellä. Huilisti lurauttaa pienen hirnauksen tapaisen hevosensa suusta hellepäivän mausteeksi. Huumori on naurattavassa hidasrytmissä, sävelkuosi helteisen päivän hykertävässä tyylihuipussa meidän esityksestä nauttia ja sielumme nauraa ainutlaatuista hauskuuden elähdyttämää kesäkuumuuden alistamaa sotilaallista tunnelmaa – aivan läkähdyttävän ihana pariminuuttinen laulelmakokonaisuus!

 

Toisen puoliajan aloitti Jukka Siirosen Tyttö ja pihlaja, raikkaan kansanballadimaisella tavattoman kesäisellä ja kaunistunnelmaisella rakkausrunolla elämän rakastamisesta intohimoisin säkein. Minja Kosken tulkinnassa ja laulajaolemuksessa on varmuutta ja rakastumisen tunteen kiehtovaa voimaa, kaunisväristä äänialaa sekä ilmaisuskaalaa jo laajemmille kansainvälisille estradeille rakastumisesta kertomaan, varsinkin kun teos laajeni Chydeniuksen sävelten kutkuttavan herkullisesta ja kauniista sävellyksestä Niklas Hagmarkin sellon ja Annukka Nevalainen-Liuksen viulun herkän kauniiksi melodiaa myötäileväksi sovitukseksi.

Yllätyksellinen teos on temperamenttista Kaj Chydeniusta hauskimmillaan, kun polkkamaisen nopea puolitoistaminuuttinen jenkka Siivouslaulu – jonka oli Kajaanin runokesään riimittänyt Minja Koski – pääsi vauhtiin. Hurja meno ja sanat, Kainuun ihailu oli huipussaan, veti katsojankin jalkapöydät väkisin pomppimaan, niin perusteellisen suomalaistanssilava-vauhdillisen kipakka sen meno ja poljento ovat. Se todisti samalla murresanoihin välillä hauskasti lipsahtaneen solisti-juontajamme Minjan sielun kodiksi Kainuun.

 

Chydeniuksen tavattoman kaunis ja vaikuttava Pirkko Saision teksti Maan korvessa kulkevi tulkkinaan järkähtämättömän vakuuttavana lapsen opastajana Mikael Saari lienee tämän illan sydäntunnelmaisimpia esityksiä. Tässäkin esityksessä jousitaiteilijoiden maagisen kaunis, vaarallisuutta viestivä säestyssointikudelma väritti tunnelman siirtymään suoraan sielumme sopukoihin. Liikutuimme musiikin vaikuttavasta tenhosta meitä jokaista muuttavana ja ajattelemaan kasvattavana taidemuotona.

 

Jukka Itkosen runo Ensi Kesä päättäköön nyt kevyempään valssiin konserttikappaleiden omavalintani.

Valoisammin ja nuoruusmuistoisemmin kesäntuloa tuskin voisi enää haaveilla ja kuvailla:

….toukokuu kulkee tennareissaan, leskenlehti rintapielessään …

ja tarina jatkuu jokaisen kesäisen kuukauden suomalaisromanttisista toiveista, polkupyöräretkistä, tanssilavoista, vinttikamareista ja viimein kun

… on elokuu ja tanssilavan yllä täysi kuu, tanssin askeleita miettii poika, tytön mielessä on joku muu….

Upeasti toimi myös laulajasolistiemme höyhenen keveästi tanssahteleva yhteisduetto ja vielä kukkuraksi koko iltaa suurenmoisesti säestänyt pianisti Matti Hussi täydellisenä chydeniushenkisenä moniosaavana, korvaamattomana, eläytyvänä säestäjätaiturina.

YLPE%C3%84%20LAULAJN%20ARPA.jpg

 

Kuvat vuosilta 2027

ja 2012

https://teatterivanhajuko.fi/

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri musiikki taide yhteiskunta

Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivä

 

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri musiikki taide Teatteriuudistus

Peter Pan Shed-teatterin loistavassa esityksessä

Valokuva Cata Portin

Helsingin Kaupunginteatterin Shed-musikaali Peter Pan on suomalaisen teatterivuoden 2025 kenties ainutlaatuisinta ja rakastettavinta nykyhetken musiikkiteatteria. Sen lähes 80 näyttelijää muodostavat teatteriseurueen, jonka teatteri-ilmaisun taitavuus, äärimmäisen hallittu karnevalistinen joukkovoima, railakkaan ilakoiva vauhti, huimat tanssikoreografiat, laulamisen ja yhteisilmaisun kohtausten vaikuttavat ikimuistettavat tunnelmat sekä täydellinen eläytyminen tuntuvat ylittäneen jo teatterifantasian rajat ja tehot sekä tehneet Peter Panin satuhahmosta kuolemattoman.

Studio Pasilan näyttämön Shed-teatterin tulkinnassa nuo alkuperäisen Peter Pan -tarinan ihmiselämän tummat virrat – kuolema ja kuolemattomuus –  lakaistaan taitavasti rytmein, hurjin tanssein, musiikkihitein tarinan taka-alalle ja aikuiseksi kasvamisen vastenmielisyyttä laitetaan tarinaan karmivan jännittävänä teatterileikkinä katsojan ihokarvat pikkupelosta pystyyn nostaen, välillä taas tarinaa viisaalla huumorilla niin revittäen, että mahat kippuralla saamme estoitta nauraa synkkyytemme ja murheemme unohduksiin ja taas ryhdistäytyä uutta kohtausta malttamattomana odottamaan.

Tämä shed-teatteritaiteilijoiden upea draamatenho muodostuu synnynnäisen valloittavasta jokaisen näyttelijän pidäkkeettömästä heittäytymisenergiasta, replikointirytmin tarkkaosumallisista täsmäiskuista, poikkeuksellisen persoonallisesta näyttelijäilmaisusta ja huumorin ajoitustaidosta, joista syntyy rakastettavaa, luontaista, mukaansatempaavaa sädehtivää lavakarismaa kaksituntiseksi täysipainoiseksi musikaaliksi – jo leipiintyneiden teatteriammattilaisten ihastukseksi kuin myös teatteriaskeleita aloittavien ja tietenkin meidän teatterifriikkien sielut ja sydämet valloittavaksi täydelliseksi teatterinautinnoksi.

Selvästi koulumusikaaleja korkeammalle se nousee eri-ikäisten nuorten vapaaehtoisuuden ja ensemblessä vallitsevan keskinäisen empatian sekä ilon ja riemun täyttäessä ilmaisun ja kohtaukset taatusti tinkimättömin harjoituksin treenatuin, nyt tulkinnassa huumaavasti sädehtivin musiikkinumeroin ja koreografioin.

Kun vielä teatterin ammattitaitoiset teatterimusikaalin osat – live-teatteriorkesteri, jännittävän hienotunnelmaiset lavasteet, ennennäkemättömän mielikuvitusrikkain väritysskaaloin mietitty ja toteutettu täydellinen puvustus, valo-, ääni- ja naamiointitoteutukset, teatteritaiteen ammattikouluttajat ja suurenmoinen ohjaus – antavat kaikkensa näille 9-19- vuotiaille nuorille, on tulos unohtumattoman täydellinen teatteriluomus.

Esityksestä tajuaa, miten teatteritaide antaa mahdollisuuksia itsensä ilmaisemiseen ja arvostamiseen. Se on myös selvästi monelle tilaisuus nähdä ja kokea itsensä tasa-arvoisena taustasta ihonväristä tai erityistarpeista huolimatta ja tulla nähdyksi onnistujana suuren teatteriyhteisön jäsenenä.

https://www.shedsaatio.fi/tarinamme

Monikymmeninen teatteriensemble näytti harvinaisen teatteri-ilmaisunsa, jossa yhtään sekuntia kukaan taiteilijoista ei ollut pelkkänä statistina, vaan elävää, verevää toimivaa energistä teatteria saimme kokea jokaiselta näyttelijältä joka hetki ja estradin täydeltä. Ilmaisuvoima oli järisyttävän vahva, raikas voimallisuudessaan, äärimmäisen koskettava eläytymisessään.

Esityksen roolityöt tuntuvat kauttaaltaan hienosti mietityiltä ja tulkituilta. Tässä vain pari lyhyttä arviotani esimerkiksi:

Lenni Laukkasen näyttelemä Veeti on yksi tämän tarinan keskeisiä henkilöitä, näytelmän Kultasten kodin vanhin lapsi. Hänen  roolihahmossaan on rutinoitua esiintymisvalmiutta, näyttelemisvarmuutta, reiluutta ja rehellisyyttä sekä kotoa häipyneiden nuorten luontaista johtamistavan oivallusta yhteisten asioiden hoitamiseksi. Hänen kaunisääninen laulunsa kruunaa sympaattisen persoonan tulevaksi johtohahmoksi taistelussa julmuuden ja erityisesti Kapteeni Koukun pahuuden nujertamiseksi.

Zoe Palosaaren Peter Pan näyttelee ja elää ihanan aidosti ja avoimesti harvinaisessa koko maailmaa syleilevässä roolissaan, jolle on siunaantunut henkiolennon sekä ihmisen hahmo ja voima. Hänen roolihahmossaan on varmuutta, energiaa, määrätietoista, horjumatonta oikeudenmukaisuuden ja heikkojen puolustamisen ehdottomuutta ja näyttelijäilmaisussaan suuret rehellisyyden tunteet, järki ja rohkeus tuntuvat niin luonnollisilta asioilta. Zoe Palosaaren tavattoman hillitty ja herkkä laulujen tulkinta vakuuttaa kauneudellaan ja musikaalisuudellaan.

Lenni Okkosen näyttelijätyössä synnynnäinen huumori valaisee tulkintaa ja säteilee koko esitykseen. Hänen älykäs rooliluomuksensa Haukka-merirosvona, sen sekunnin murto-osien tarkat näyttämöpuheen iskut, replikointi ja elävän sympaattinen persoona ovat kaikki juuri sitä, mikä Shed-näyttelemisessä voi jalostua korkeatasoiseksi teatteritaiteeksi. Lenni Okkosen teatterivainu on tarkkaa, kypsää ja valloittavaa tulkintaherkkua henkiseksi ravinnoksemme.

Helena Haaranen Kapteeni Koukkuna luo esitykseen järkähtämättömän vahvan kaikenlaisen pahuuden, ilkeyden, toisten ihmisten halveksunnan, itsekkyyden, koko maailman katkeruuden täyttämän noitamaisen persoonan. Pahuus tuntuu saaneen jo parin vuosisadan takaa Grimmin satujen kauhukertomusten noitien ja raakalaismaisten elämäntapojen julmuuksia verenkiertoonsa, niin vahva, väkevä ja sydämetön hänen kuoleman Kapteeninsa on tänäänkin näillä maailman merillä. Näyttelijätyö on täydellinen, tosin tämä korppikotkan kaltainen Kapteeni Koukkukin alkaa jo taisteluunsa väsyä, tuskan kyynel silmästä herahtaa, niin kovin vähän tuloksia hän on saanut aikaan Peter Panin maailmassa. Helena Haaranen luo komean, väkevän vihollisen roolityön – Peter Panin hyvyydellä nujerrettavaksi.

Helsingin Kaupunginteatterin Shed-esitys näytti herkästi ja koskettavasti oman teatterityylinsä, jossa erityisesti persoonallista poikkeavuutta pystyttiin taitavasti sulauttamaan yhteisilmaisuun: näin jopa pyörätuolit toimivat täysin suvereenisti keskeisten esittäjien ja heidän vaikuttavien roolitöidensä kantimina.

Olin useamman vuoden vain aikonut käydä tätä Studio Pasilan joulunajan musikaalitapahtumaa katsomassa. Nyt ensi kertaa sain sellaisen kokea, rakastua loppuelämäkseni poikkeuksellisen hellyttävään Shed-teatterimuotoon.

 

Peter Pan -musikaali esitetään vuoropäivinä kahdella eri roolituksella:

I Roolitus mustalla värillä  II Roolitus sinisellä värillä

         Ensi-illan rooleissa 3.12.2025:

Zoe Palosaari, Helena Haaranen, Oiva Ollila  (Peter Pan, Kapteeni Koukku, Veeti)

Valokuva Otto-Ville Väätäinen

 

https://hkt.fi/esitykset/peter-pan/

Kategoriat
Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Lahden kevyen musiikin maestro Ari Niskaselle elämäntyön kunniaa

Ari Niskanen ja Inge-Maarit Rautiainen

Lukijalleni voin kertoa, että tämä muusikkokaksikko on henkisistä käsistään aikanaan päästänyt niin Kansallisteatterin nykyisen pääjohtajan kuin monet nykyiset teatteriammattilaiset, useimmat aikamme alan pedagogit, näytelmäkirjailijat, teatteritaiteen professorit sekä teatteritaivaamme merkittävimmät musikaalikomeetat, näyttelijät ja filmitähdet, jotka Lahden kansanopistossa astelivat vasta teatteritaipaleensa ensimmäisiä polkuja. 

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/08/lahden-taidelauantai-2017-1

 

Encorena vetäisi Ari Niskanen valloittavasti hanurillaan säestäen Lavin Laulajan testamentin. Se testamentti, elämänfilosofinen laulajan ralli, on Arin ajatuksin ja ohjauksin kirjoitettu lukemattoman monen teatterinälkäisen oppilaan laulurepertuaariin, kasvanut korkoa lukuisten teatteriammattilaisten työssä. Ari Niskasen testamenttikoukeroita, sympaattisen, osaavan ja opastavan laulamisen ilon ja huumorin laulunkukkia elää monissa yksittäisten laulajien ja kuorojen sävelissä ja sovituksissa kauan vielä ennen testamentin avaamista ja pitkään sen jälkeen. Nyt maestro jää monikymmenvuotisesta musiikkipedagogin työstä ansaitsemalleen eläkevapaalle.

 

Niskasen%20Ari%20ja%20haitari.jpg

Veikko Lavi: Laulajan testamentti

Sitten kun silmäni ummistan,
yksi pieni on toivomus mulla:
Eikö sopisi nyt maailman matkaajan
sinne laulajain joukkohon tulla.
Siellä ystävät armahat kohdata saan,
siellä murhe ja kauna on poissa.
Siellä leivotaan riemujen piirakkaa
ja se paistetaan laulujen voissa.

 

Edellä olevat tekstilainaukset ovat vuodelta 2017 ja viimeiset, jotka Lahen uutisia on julkaissut yli viidestäkymmenestä kevyen musiikin Ari Niskaseen liittyvästä artikkelista. Lahden kansanopiston musiikinopetus, monet kuorot, sävellykset, lauluyhtyeet ja konsertit ovat hänen musiikkitaitojensa avulla rikastuttaneet Päijät-Hämeen esittävää ja luovaa musiikkia.

 

Tasavallan Presidentti Alexander Stubb on myöntänyt 28.11.2025 musiikinopettaja Ari Niskaselle director musices -arvonimen

Lämpimät onnittelumme!

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri musiikki taide teatteri

Anna Karenina -balettinäytelmä teineille ja meille

Kolmipäiväiselle Tallinna-matkallemme olimme jo Suomessa varautuneet kolmeen eri eestiläiseen taidekokemukseen hankkimalla liput nettitoimitusten kautta. Kaikkiaan kuusi pääsylippua oli mukanamme maahan saapuessamme.

Kolme valitsemaamme kulttuurikokemusta tuntuivat kansainväliseltä tasoltaan ja vaikuttavuudeltaan poikkeuksellisilta. Viron Oopperatalon ammattimainen ja perinteinen baletti – Anna Karenina – on harvinainen kokemus kovin länsimaistuneessa suomalaiskulttuurissa.

 

Viron Kansallisbaletilla on tarjottavana todellinen esittävän taiteen loistavan sädehtivä rubiini,  trillerimäisen jännittävä tarina, hurmaavien maailmanluokan balettitanssijoiden ja ennen muuta ehyen, hienon koreografian sekä korvia hivelevän täyteläisen orkestroinnin vahvana, kuohuvana ja  intohimoisena draamana. Teoksen verenkiertoa nostaa tunteissa arvaamattoman hurja ja sydämellä tunnistellen taivaallisen kaunis Sostakovitsin musiikki ottaen meidät vastustamattomasti pauloihinsa. Koreografi Marina Keslerin löytämä, luoma ja jalokiveksi kiillottama helmi on toisen hiojan, kapellimestari Lauri Sirpin varmoissa käsissä viisi vuotta sitten saanut päivänvalon ja on tänään kenties upeimmillaan, puhuttelevimmillaan, esitystaidollisesti tuoreimmillaan koettavissa.

Sen tolstoilaisen ajan hallinnollista ylivaltaa ruotivaan genreen meidät ohjaa visuaalisesti ruhtinaalliset ja tunteikkaat, salamannopeasti muuntuvat kohtausten lavastusatmosfäärit sekä ennen kokemattoman vaikuttava korumaisen yltäkylläinen hieno puvustus aikansa hovieliittiä kruunaten (Reili Evart), kera tarkoin ajateltujen valojen ja tehojen (Rasmus Rembel) sekä sovituksen ja ohjauksen (Marina Kesler) kirjoittama, tiiviiksi draamaksi keskittämä Leo Tolstoin Anna Kareninan keskustarina – tuo ehyt rakastumista, pettymystä ja kaipuun tunteitamme vellova, jännittävä draama, jonka tenho ja voima vie mukanaan katsojan ikään katsomatta.

Moderniksi tämän esityksen tekee sen rakenne, jossa katsoja joutuu juuri haltioituneena ihanan rakkauskohtauksen jälkeen kokemaan uuden erilaisen täysin pettymystunnelmaisen elämäntapahtuman. Näin koko baletin ajan miltei sadistisesti elämä vuorottelee vastakohtaisuuksissa onnen ja pettymysten vaihtuessa silmänräpäyksessä – vähitellen esitys loppuratkaisun ennakoimattomuudessa nousee äärimmäisen jännittäväksi trilleriksi.

Viisi vuotta on kulunut Keslerin luomasta baletin ensi-illasta. Korona häiritsi sen toteuttajia kohtalokkaasti, jopa estikin parin vuoden aikana monta esityskertaa.

Alkuperäisen vuoden 2020 ensi-illan soolotanssijoista ovat useat tänään nähdyssä teoksessa saaneet uudet tulkitsijansa. Viron Kansallisbaletilla on vuosisadan mittainen status: miltei jokainen esityksen tanssija, baletin soolotanssijat ja päätanssijat ovat saaneet balettikoulutuksen oman maansa balettikouluissa jo alakouluikäisten balettikouluissa aloittaen – Anna Kareninan tanssijatkin Kansallisbaletin omassa tanssiopetusyksikössä monet vuodet taitojansa harjoittaen, ulkomailla itseään lisää kouluttaen ja lopulta päätoimisesti omassa Kansallisbaletin koulutuksessa balettitaiteilijan ammattitutkinnon saavuttaen. Tällaisella hyvällä tavalla varmuuden tuova Viron baletin sisäänlämpiävyys mahdollistaa nyt Anna Kareninan uuden roolituksen ja uusien sekä vanhojen ensitanssijoiden mukanaolon: Vuoden 2020 ensi-illan solistejakin jälleen keskeisissä tehtävissä, useat vain ovat vaihtaneet tanssijaroolejaan, tuoreina ja nautittavina, taatusti tarinan osaavina taiteilijoina.

Leo Tolstoin romaanin tarinan tuntien esityksestä tuli todellinen elämys. Sen musikaalisesti ja tanssitaiteellisesti ehyt, väkevä tulkinta, huolellinen ja koskettavia tunteita täysi koreografia, ainutlaatuisen upea balettitanssija-ensamble ja elävä, täydellinen korkeantason oopperaorkesteri veivät jo sydämemme.

Harvinainen kulttuurimomentti oli esityksen tavallisen arkipäivän loppuunmyyty klo 12.00 alkava näytös – miten se on mahdollista. Totesimme vasta lämpiössä Anna Kareninan koululaisnäytökseksi. Saapuessamme suureen odotusaulaan se oli jo täyttynyt raikkaasta kattoon asti kiirivästä juttelusta ja innokkaista, teini-ikään ehtineiden nuorten keskusteluista. Entisenä yläkoulun rehtorina, vaimoni kouluvirkailijana pohdimme tällaisen klassisen tarinan ja sen esitysmuodon epäilyttävänä kulttuuritarjontana nykyiselle nuorelle.

Kun kauniin oopperasalin ovet avattiin ja selvästi opettajien johdolla teini-ikäinen katsojajoukko, meidän muutaman kymmenen aikuisen kanssa alkoi täyttää merkityt katsomopaikkansa, oli aktiivisuus vielä kihelmöivän spontaania. Opettajat vaihtoivat tuntemiensa villimpien, ongelmallisiksi kokemiensa opiskelijoiden paikkoja itseään lähemmäksi. Puheensorina ja ilmeet muihin penkkiriveihin olivat selvästi kuultavissa ja katseltavissa. Mitähän tästä tulee. Vihellyksiä ja ulosmarsseja ehkä – tiesin suomalaiskoulujen vastaavista kokemuksista.

Vaan kun esitys alkoi ja originelli hovimainen esittäjäjoukko kera sotilaiden alkoi tanssia, teos imaisi lavastuksen upein dekoraatioin ja liikekieli hämmentävän akrobaattisin ottein koko salin hiljaiseksi. Huippukohdissa,kohtausten lopuissa maltettiin taputtaa ja miten – näytelmän kohtauksen ymmärtäen, mallikkaasti ja tyylillä, asian ymmärtämisestä kertoen. Totesimme, että tällaista emme koskaan olleet kokeneet miltei ammattilaisina  kriitikkoina – varhaisnuoria innostuneen, äärimmäisen keskittyneinä balettia seuraamassa.

Mitä itse esityksestä jo tässä väliajalla sanoisin. Taitavaa, mykistävää, lajina sellaista, joka pitää myös moderniin suomalaiseen nykybalettiin  rekonstruoida.

Väliajalla totesin nuorison pukeutuneen juhlallisesti, kaikki vähintäänkin asiallisesti mukaviin siisteihin asuihin. Väliajalla erityisesti nuoret katsojat kiertelivät oopperatalon ympyränmuotoisia käytäviä tutkien ballerinoja, balettitanssijoita, heidän nimiään seinille ripustetuista kuvista ja monet löysivät juuri äsken baletin ensiosasta tunnistamiaan keskeisten tanssijoiden hienoja kasvopotretteja. Epookki kulttuurikeskustelu jylläsi Eesti Rahvusoopperan käytävillä suorastaan innosta kuhisten yleisössä jo valloittavasti tulkitun teoksen ensinäytöksen tunnelmakokemuksina.

Baletti Virossa on taidemuotona ollut meille länsimaalaistuneille harvinaisuus, mutta alkaa nyt  olla teholtaan ja aiheiltaan entistäkin modernimpi.  Kenties, kuten itse Anna Karenina -tarinassa, klassisen ihmiselämänajattelun, rakkauden, ihmisyksilöaseman, naisen arvostamisen aika on jo paljon koko maailmassa laventunut. Anna Kareninoja on nykyisin yhä useammassa siviilisäädyssä kohtaloineen, ruhtinaita entistä enemmän rahatukkuineen. Mutta rakkaus sekä sen vastakohdat pettymys ja nöyryytys ovat maailmassa yhä voimissaan.

Miksi juuri Viron Kansallisbaletti on tänään iskussaan, miksi sillä on voimaa käynnistää taiteen sykettä suoraan niin turtuneiden iäkkäiden kuin vasta haaveissaan unelmoivien teini-ikäisten ajatuksiin ja sydämiin.

Jätän roolianalyysini poikkeuksellisesti katsojille: yleisö tuntui olevan haltioissaan.

Viron Kansallisbaletin taidosta, sen balettiglamourista, juuri siitä tanssin tenhosta josta nuori yleisö tuntui olevan haltioissaan, esitän vain Kansallisoopperan  lehdistölle taltioidut pari Runno Lahesoon valokuvaa ja balettinäytelmästä otettuja videopätkiä.

https://youtu.be/FsKELUhNsIs

Keslerin luoman Anna Karenina -baletin tanssikoreografiat, hämmentävät nostot, vauhdit ja rytmivaihtelut, tunteenilmaisun aistilliset koreografiat, hypyt ja otteet, kolmiodraaman rakkausteemat vuorottelevat intohimon ja rakkauden torjumisen välissä. Teos  huipentuu   tragedialliseen kohtaukseen: siinä Kesler on Anna Kareninansa nostanut häikäiseviin valoihin, rautatien korkealle sillalle junantulon korvia vihlovaan äänimelun ja Sostakovitsin kalmaisen aavemaisen musiikin pauhatessa korvia huumaavassa fortessa – Annamme pudottautuu kuolemaansa veturin savuhöyryjen peittäessä viimeiset sekunnit hänen elämästään. Täysi, pohjaton pimeys täyttää teatterisalin.

Loppusuosionosoitusten laskuissani seitsemän kertaa esiripun noustessa ja taputusten mahtipontisen voimallisina jatkuessa syntyi suorainen eri-ikäiset ihmiset kruunaava yhteisöllinen katsomon ja esityksen toisiaan kunnioitava aito teatterihurmos. 

 

 

Paluumatkalla balettiesityksestä huomasin äänen hyräileväni Sostakovitsin äärimmäisen kaunista, ihanaa pikku Valssia numero 2

https://www.youtube.com/watch?v=DuhJpXNFr4c

 

Arvio on kirjoitettu Eesti Rahvusoopperan esityksestä 12.11.2025

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri musiikki taide teatteri yhteiskunta

Helsingin Kaupunginteatterin vuoden 2026 ohjelmistoa

 

Alkuvuodesta 2026 Helsingin Kaupunginteatterissa ensi-iltansa saavat Samuel Harjanteen ohjaama farssikomedia Komedia pankkiryöstöstä, lämminhenkinen näytelmä ystävyydestä, rakkaudesta ja ikääntymisestä Kurtturuusut sekä Satu Rämön menestyskirjaan pohjautuvan Hildurin uusi dramatisointi. Lilla Teaternin kevään ensi-iltana nähdään absurdi työelämäkomedia Status quo. Suurella näyttämöllä jatkavat nykyaikaisen työelämän haasteita hykerryttävällä otteella käsittelevä Let’s Play Business sekä klassikkosatu Veljeni Leijonamieli. Pienellä näyttämöllä jatkaa suomalaisen ammattisotilaan tositarinaan perustuva Aleksi Suomesta ja Studio Pasilassa Mauri Kunnaksen kirjaan pohjautuva koko perheen musiikkinäytelmä Kuka kaappasi auringon.

 

Helsingin Kaupunginteatteri – Komedia pankkiryöstöstä – Kuvassa Samuel Pajunen, Linnea Leino, Sauli Suonpää, Risto Kaskilahti – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Suuren näyttämön kevään ensi-iltana 5. helmikuuta nähdään timanttinen farssikomedia Komedia pankkiryöstöstä (The Comedy About a Bank Robbery), samoilta tekijöiltä kuin hittikomedia Näytelmä, joka menee pieleen. Näytelmässä nostalginen entisajan Helsinki yhdistyy kekseliääseen juoneen ja hauskoihin käänteisiin. Kyseessä on menestysohjaaja Samuel Harjanteen ensimmäinen puhenäytelmäohjaus Suurelle näyttämölle.

Ollaan 1950-luvun Helsingissä ja vanki Roger Rahikainen on suunnitellut kaikkien aikojen ryöstön yhdessä vanginvartija Tauno Kyykän kanssa. Tarkoitus on murtautua Hakaniemen Osakepankkiin, jossa säilytetään valtavaa timanttia. Samaan aikaan Hakaniemen Osakepankissa pankinjohtaja Jorma Kuusikko alaisineen virittää pankin turvajärjestelmiä äärimmilleen, jotta mittaamattoman arvokas timantti pysyisi turvassa. Pankinjohtajan tytär Aino on tavannut uuden hurmaavan poikaystävän, Veikan. Ongelmat alkavat, kun Veikka päätyy mukaan Roger Rahikaisen ryöstöporukkaan, varsinkin kun Rahikainen sattuu olemaan myös Ainon ex-heila. Huijareita kaikki, ja siksi koko suunnitelmasta tulee uskomaton odottamattomien sattumien sarja.

Rooleissa nähdään Rauno Ahonen, Risto Kaskilahti, Jouko Klemettilä, Samuel Kujala, Merja Larivaara, Linnea Leino, Lasse Lipponen, Kai Lähdesmäki, Martti Manninen, Samuli Pajunen, Sauli Suonpää, Kaisa Torkkel.

X

Helsingin Kaupunginteatteri – Kurtturuusut – Kuvassa Sari Havas, Aino Seppo, Leenamari Unho, Helena Haaranen – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Pienellä näyttämöllä ensi-iltansa 4. helmikuuta saa Miika Murasen dramatisoima ja ohjaama Pirjo Tuomisen samannimiseen myyntimenestysromaaniin (Tammi, 2024) pohjautuva Kurtturuusut.

Kurtturuusut eli Paula, Eini, Erika ja Sirkka ovat neljä seitsemänkymppistä leskinaista ja ystävystä, jotka jakavat yhdessä elämäänsä. He eivät jää vaivojansa valittelemaan, vaan elävät itsensä näköistä elämää, nauttivat täysillä ja pitävät hauskaa yhdessä. Mutta jotain puuttuu. Rakkaus. Kurtturuusut syöksyvät rakkaudenetsintään rohkeasti, sillä jos haluaa jotain tehdä, se on tehtävä nyt. Naiset alkavat tapailla erilaisia miehiä, joukossa niin vanhoja tuttuja kuin netin kautta löytyneitä uusia tuttavuuksia.

Päärooleissa nähdään Helena Haaranen, Sari Havas, Aino Seppo ja Leenamari Unho. Muissa rooleissa näyttelevät Pekka Huotari, Lasse Karkjärvi, Santeri Kinnunen, Vappu Nalbantoglu ja Mikko Vihma.

Arena-näyttämön kevään ensi-iltana nähdään 28. tammikuuta Satu Rämön suositun dekkarisarjan ensimmäiseen ja samannimiseen osaan (WSOY, 2022) pohjautuva Hildur. Näytelmän uuden dramatisoinnin on tehnyt Satu Rasila ja sen ohjaa Tuomas Parkkinen

X

Arena-näyttämön kevään ensi-iltana Hildur

Hildur kertoo rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttirista ja vie katsojat Islannin myyttisille Länsivuonoille, jossa Hildur selvittää kotikaupungissaan tapahtuneita murhia yhdessä suomalaiskollega Jakobin kanssa. Traumojensa kanssa taisteleva Hildur ja menneisyyttään pakeneva Jakob joutuvat keskelle omituista rikosvyyhtiä, joka kytkeytyy Hildurin omaan lapsuuteen.

Hildurin roolissa nähdään Elena Leeve ja Jakobin roolissa Paavo Kinnunen. Muissa rooleissa näyttelevät Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Linda Hämäläinen, Unto Nuora, Jari Pehkonen, Ursula Salo ja Mauno Terävä.

X

Lilla Teatern – Status quo – På bilden Alexander Wendelin – Foto Otto-Ville Väätäinen

Lilla Teaternissa 12. helmikuuta ensi-iltansa saa Jakob Höglundin ohjaama absurdi työelämäkomedia Status quo. Maja Zaden kirjoittama näytelmä pohtii sitä, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnan valtarakenteet käännetään ylösalaisin.

Status quo -teoksessa naiset ovat johtajia ja miehet kahvinkeittäjiä. Näytelmä seuraa uransa alkuvaiheessa olevaa nuorta Mikaelia, joka navigoi useiden eri ammattien läpi – kiinteistönvälittäjästä apteekkariharjoittelijaksi ja teatterinäyttelijäksi. Kaikkialla hän kohtaa samoja kaavoja: syrjintää, manipulointia ja seksuaalista lähentelyä. Kotona Mikael hoitaa kodin ja yrittää olla hyvä kumppani, mutta yhteiskunnassa, jossa naiset hallitsevat, jokainen Mikael on vain Micke. Näytelmä kääntää yhteiskunnan nykyisen status quon ylösalaisin ja kuvaa nokkelasti, kuinka tutut roolit ja maailmat muuttuvat absurdeiksi, kun naiset ottavat miehen paikan.

Mikaelin roolissa nähdään Alexander Wendelin ja muissa rooleissa Vuokko Hovatta, Peter Kanerva, Tiina Peltonen, Pia Runnakko, Joachim Wigelius.

 

Kevätkaudella Kaupunginteatterin ohjelmistossa jatkavat Suurella näyttämöllä työelämäkomedia Let’s Play Business sekä klassikkosatu Veljeni Leijonamieli. Pienellä näyttämöllä jatkaa tositarina suomalaisesta ammattisotilaasta Aleksi Suomesta ja Studio Pasilassa koko perheen musiikkinäytelmä Kuka kaappasi auringon sekä stand up -klubi Club act!one. Lisäksi Studio Pasilassa vierailee maaliskuussa Minna Kivelän ja Ria Katajan komedia Tuula ja Pirkko – Meil on aina Toro. Arena-näyttämöllä jatkaa ikisuosittu Kiviä taskussa, joka nähdään ohjelmistossa enää vuoden 2026 loppuun saakka. Lilla Teaternissa 13. marraskuuta ensi-iltansa saava Våldets historia jatkaa ohjelmistossa myös kevätkaudella. Lisäksi yleisön rakastamat Kahvilla kirjailijan kanssa -tapahtumat jatkuvat keväällä suuren näyttämön parvekelämpiössä.

 

Lue uusi Teatteriin-lehti täällä.

 

Seuraavat ensi-illat Helsingin Kaupunginteatterissa

12.11.2025 Project No. 2191, kor. Adrienn Hód

13.11.2025 Våldets historia, ohj. Jakob Höglund

  1. ja 3.12.2025 Peter Pan, ohj. Jyri Numminen X

28.1.2026 Hildur, ohj. Tuomas Parkkinen

4.2.2026 Kurtturuusut, ohj. Miika Muranen

5.2.2026 Komedia pankkiryöstöstä, ohj. Samuel Harjanne

12.2.2026 Status quo, ohj. Jakob Höglund

 

Keväällä 2026 ohjelmistossa jatkavat

Let’s Play Business, ohj. Juha Jokela

Veljeni Leijonamieli, ohj. Jakob Höglund

Aleksi Suomesta, ohj. Tuomas Rinta-Panttila

Kuka kaappasi auringon, ohj. Liila Jokelin

Kiviä taskussa, ohj. Pentti Kotkaniemi

Club act!one

Kalenteri

X = Lahen uuttisia käy esitykset kokemassa

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri musiikki taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Kansallisteatterin kevään 2026 ohjelmistoa

Esa Leskisen Toinen tasavalta jatkaa Leskisen demokratiaa käsittelevien näytelmien sarjaa ja nyt keskiöön nousee Kekkosen valtakauden Suomi.

Michael Baranin uutuusnäytelmä Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta kertoo monologien kautta kolmen naisen tarinat, joista jokainen kietoutuu Israel-Palestiina –tilanteeseen.

Isän maa on Jussi Moilan kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama tragikoominen esitys nykymiehen hämmennyksestä.

Simon Stephensin Vanja on tuore sovitus Anton Tšehovin klassikosta. Esityksen ohjaa Johanna Freundlich ja kaikki kahdeksan roolia näyttelee Ilja Peltonen.

Nämä juhlat jatkuvat vielä on Kati Kaartisen kirjoittama ja Laura Mattilan ohjaama esitys sukupolvet ylittävästä ystävyydestä.

Näyttelijä Timo Tuomisen tulkintoja Jacques Brelin lauluista kuullaan Suurella näyttämöllä.

Toinen tasavalta – tarinoita pelon ja toivon vuosikymmeniltä

Kuva: Mitro Härkönen

Esa Leskisen Toinen tasavalta on tarina kansakunnasta, joka vastoin kaikkia todennäköisyyksiä kykeni torjumaan itseensä kohdistuneet uhat, sopimaan keskinäiset riitansa ja samalla rakentamaan tasa-arvoisen, kaikki kansalaiset huomioon ottavan hyvinvointiyhteiskunnan.

Älykäs, viihdyttävä ja elävän ajankuvan värittämä esitys vyöryttää kansalliselle päänäyttämölle historian äkkikäänteitä ja henkilöitä sodanjälkeisistä vaaran vuosista 1980-luvun juppiaikaan ja neuvostoimperiumin romahdukseen.

Dokumentaarisen esityksen keskushenkilönä ja aikakautensa itseoikeutettuna symbolina toimii Urho Kekkonen. Nuoren Kekkosen roolissa nähdään Janne Reinikainen, vanhempaa valtiomiestä esittää Vesa Vierikko. Toinen tasavalta on jatkoa huippusuositulle Ensimmäinen tasavalta -teokselle (2022) ja se on Leskisen demokratia-aiheisen esityssarjan neljäs osa.

Ensi-ilta Suurella näyttämöllä 12.2.2026

Työryhmä

Rooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Petri Liski, Esa-Matti Long, Taisto Oksanen, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Janne Reinikainen, Valtteri Simonen, Vesa Vierikko

Muusikko Jussi Tuurna

Ohjaus Esa Leskinen Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Jussi Tuurna Valosuunnittelu Ville Toikka Videosuunnittelu Paula Lehtonen Livevideosuunnittelu Ida Järvinen Äänisuunnittelu Esa Mattila Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi Taustoittava tutkija Riku Luostari Ohjaajan assistentti Helena Vierikko

X

 

Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta

 

Kuvan suunnittelu Kimmo Viskari, toteutus Marko Kovero

Michael Baranin uutuusnäytelmä, Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta, on hätkähdyttävä aikalaiskuvaus, jossa henkilökohtainen kohtaa maailmanpolitiikan. Monologien kautta se kertoo kolmen naisen tarinat, joista jokainen kietoutuu tavalla tai toisella Israel-Palestiina –tilanteeseen.

Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta puhuu lähihistorian julmimmista ja surullisimmista tapahtumista kiertoteitse, yksilön näkökulmasta. Esitys on kunnianhimoinen yritys käsitellä aiheita, jotka järkyttävyydessään ja monimutkaisuudessaan pakenevat hahmotuskykyämme, ymmärrystämme ja helppoja totuuksia.

 

Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 4.2.2026.

Suosittelemme esitystä yli 15-vuotiaille

 

Työryhmä

Rooleissa Inke Koskinen, Pirjo Määttä, Wenla Reimaluoto, Sofia Smeds

Muusikko Mariola Aniolek / Niina Ranta

Ohjaus Michael Baran Visuaalinen suunnittelu Kimmo Viskari Musiikki Juhani Nuorvala Valosuunnittelu Kalle Ropponen Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Anna Pelkonen

X

Isän maa

Kuva: Mitro Härkönen

Jussi Moilan kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama Isän maa kertoo isistä ja lapsista, mielestä ja sen hauraudesta, sukupolvelta toiselle siirtyvistä traumoista, kaunasta ja anteeksiantamisesta. Se näyttää, miten Suomen sotien historia vaikuttaa edelleen yllättävin tavoin jokapäiväiseen elämäämme ja miten yksilön ongelmia ei voi erottaa laajemmista kysymyksistä, jotka koskevat ihmislajia ja sen tulevaisuutta.

Kirjoittajan omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä näytelmä tutkii miehistä itsestä kertomisen perinnettä tavalla, jossa minä ei ole voittamaton sankari, vaan tunteidensa kanssa elävä ihminen – sekä lapsi että vanhempi. Näyttämöllä nähdään armottoman inhimillinen ja lennokkaan humoristinen kuvaus yksilön kamppailusta itseään suurempia ongelmia vastaan.

Pesosen ja Moilan viimeisin yhteistyössä syntynyt esitys on Kuningatarnäytelmä Helsingin Kaupunginteatterissa (2025).

Kantaesitys Taivassalissa 14.1.2026

Suosittelemme esitystä yli 15-vuotiaille.

Isän maa on kirjoitettu osana Teatteri 2.0:n Uuden näytelmän ohjelmaa. Näytelmän kirjoittamista / esityksen valmistamista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Koneen säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Helsingin kaupunki.

Työryhmä

Rooleissa Jani Karvinen, Kaisa Leppänen, Harri Nousiainen, Ilja Peltonen

Ohjaus Sini Pesonen Skenografia Camilla Nenonen Musiikki Tony Sikström Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Äänisuunnittelu Pauli Riikonen Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen

 

Vanja

Kuva: Nico Backström

Brittidramaatikkojen kärkikaartiin lukeutuvan Simon Stephensin Vanja on yhdelle näyttelijälle kirjoitettu tuore sovitus Anton Tšehovin klassikosta. Alkuteos Vanya kantaesitettiin Lontoon Duke Of York’s Theatressa lokakuussa 2023.

Suomen kantaesitys Taivassalissa 25.3.2026

Työryhmä

Näyttämöllä Ilja Peltonen

Ohjaus Johanna Freundlich Teksti Simon Stephens Anton Tšehovin Vanja-enon pohjalta Suomennos Ilja Peltonen ja Eva Buchwald Musiikki Rene Ertomaa Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valo- ja videosuunnittelu Eetu Hiltunen Dramaturgi Eva Buchwald

 

Nämä juhlat jatkuvat vielä

Kuva: Satu Kemppainen

Nämä juhlat jatkuvat vielä on elämänviisautta rönsyilevä, vuoroin terävä, vuoroin lempeä tapauskertomus kansalliskirjailija Eeva Kilven ja kustannustoimittaja Anna-Riikka Carlsonin sukupolvet ylittävästä ystävyydestä.

Kati Kaartisen kirjoittama näytelmä pohjautuu Carlsonin vuonna 2024 ilmestyneeseen kaunokirjalliseen tietokirjaan Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä (WSOY). Esityksen ohjaa Laura Mattila, Maija Ruuskanen on säveltänyt musiikin, joka soi läpi teoksen. Tekstin ja kappaleet herättävät eloon rakastetut näyttelijät Jonna Järnefelt ja Eija Ahvo. Esitys on Turun Kaupunginteatterin ja Suomen Kansallisteatterin yhteistuotanto.

Helsingin ensi-ilta Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 26.2.2026.
Kantaesitys Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 23.10.2025.

Työryhmä

Näyttämöllä Eija Ahvo, Jonna Järnefelt, Maija Ruuskanen

Alkuperäisteos Anna-Riikka Carlson Teksti Kati Kaartinen Sävellys Maija Ruuskanen Lyriikat Eeva Kilpi ja Kati Kaartinen Ohjaus Laura Mattila Visualisointi ja valosuunnittelu Veli-Ville Sivén

 

Timo Tuominen avec Brel!

 

Kuva: Tomi Palsa

Näyttelijä Timo Tuomisen voimalliset tulkinnat Jacques Brelin lauluista saavuttivat niin suuren suosion loppuunmyydyllä Lavaklubilla, että keväällä Tuominen astuu yleisön pyynnöstä jälleen Suurelle näyttämölle!

 

Tuomisen alati kasvava Brel-repertuaari sisältää rakastetuimpien klassikoiden lisäksi yllättäviäkin jalokiviä chansonin mestarin laajasta laulukirjasta, jossa jokainen laulu on itsessään kuin kokonainen maailma.

Tuomista säestää huippuunsa hioutunut orkesteri: Tomi Rikkola (kitara ja alttoviulu), Jori Huhtala (kontrabasso), Tuomas Timonen (rummut), Marko Roininen (piano ja haitari) ja Juho Kanervo (sello).

Esitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 13.2.2026

https://www.kansallisteatteri.fi/ohjelmisto/ohjelmistokalenteri

X= Lahen uutisia käy kokemassa  esityksen

Kategoriat
kotiseutu kulttuuri musiikki taide teatteri yhteiskunta

Oletko aito kulttuurilahtelainen

Parahin lukijani. Tässä lahtelaisuuttasi testaava kilpailu kulttuurituntemuksesta.

Kilpailun kysymykset on kirjoitettu vihreällä ja vastaukset pyydän lähettämään sähköpostiin – osoitteeseen lahenuutisia@gmail.com

Anna vastauksesi kysymyksiin liittyvässä aakkosjärjestyksessä pelkin numeroin 0 -10  (nollasta kymmeneen).

Osanottajien nimiä ei paljasteta, mutta pyydän lähettämään vastausrivin yhteydessä sähköpostiosoitteen, jonne voin ottaa yhteyden kilpailun jälkeen. Oikein vastanneiden kesken arvomme vaikuttavan kirjapalkinnon.

Kilpailu alkaa 24.10.25 ja päättyy 31.10.25. Oikea vastausrivi ja lopputulos julkaistaan 2.11.25, jolloin myös kerrotaan oikean vastausrivin antaneiden määrä (ja arvonnan tulos voittajalle).

 

 

Lahden kulttuurituntemuksen kilpailu

Aito lahtelaisuutemme voidaan mitata myös kaupunkimme hallinnoista ja taiteista. Katselin kymmenen kaupunginjohtajan, kymmenen teatterinjohtajan, kymmenen Lahden kaupunginorkesterin kapellimestarin, kymmenen kuvataiteilijan ja kymmenen lahtelaiskirjailijan nimiluettelot. Ruksasin, kuinka monen hallinnossa tai taiteessa olen saanut olla mukana.

Kaupunginjohtajien hallintokiemuroissa olen ollut mukana kahdeksan eri kaupunginjohtajan johtamassa Lahdessa. Teatterinjohtajien kohdalla saan arvosanakseni täyden kymmenen eri johtajien ohjauksia ja tapaamisia. Kapellimestareiden kohdalla päädyn sitä vastoin tyydyttävään numeroon seitsemän. Kuvataiteilijoista saan numerokseni täyden kympin muistaessani heidän näyttelynsä ja tapaamisensa – heidän taiteensa hankinnoista saan vain välttävän kutosen. Kirjailijoista olen kaikkien kymmenen teoksia lukenut, kahdeksan heistä myös tavannut. Huomaan siis puutteeni vakavan musiikin kohdalla. Syntyperäisenä jo melko varttuneena lahtelaisena lienen kuitenkin melkoinen kulttuuripalvelujen käyttäjä – ja myös osaltani niiden toteuttaja.

 

 

LAHDEN KAUPUNGINJOHTAJIA

Teemu Hiltunen   Kari Salmi   Olavi Kajala   Niko Kyynäräinen  Uuno Takki   Jyrki Myllyvirta   Tarmo Pipatti  Pekka Timonen   Seppo Välisalo   Otto Lyytikäinen

A. Montako kaupunginjohtajaamme toimi myös ministerinä?

B. Kuinka moni heistä on syntynyt Lahdessa?

 

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN JOHTAJAT

Fritz-Hugo Backman   Raija-Sinikka Rantala   Aimo Hiltunen   Veikko Manninen   Kari Rentola     Maarit Pyökäri  Ilkka Laasonen   Lauri Maijala   Sakari Jurkka   Lasse Lindeman

C. Montako teatterinjohtajistamme on syntynyt Lahdessa? 

D. Tällä hetkellä pääkaupunkimme merkittävimmät taiteelliset teatterit ovat Suomen Kansallisteatteri, Helsingin Kaupunginteatteri ja Q-Teatteri. Montako luetelluista teatterijohtajistamme on saanut ohjata noissa kaikissa kolmessa teatterissa?

 

LAHDEN KAUPUNGINORKESTERIN KAPELLIMESTARIT

Dalia Stasevska   Martti Similä   Urpo Pesonen    Jouko Saari  Ulf Söderblom   Osmo Vänskä    Jukka-Pekka Saraste   Okko Kamu   Dima Slobodeniouk  Hannu Lintu

E. Montako kapellimestareistamme on syntynyt Lahdessa?

 

 

LAHDESSA TYÖSKENNELLEITÄ KUVATAITEILIJOITA

Olavi Lanu   Tuomo Lukkari   Veikko Leppänen   Ritva Leinonen   Olavi Ryyppö   Soile Yli-Mäyry    Thelma Salo   Martti Keränen   Matti Vesanen   Jorma Karden

F. Kuinka monella heistä on ollut tai on ateljee Lahden Pyhättömänmäellä?

 

LAHTELAISIA KIRJAILIJOITA

Kalle Veirto   Seppo Jääskeläinen   Kerttu-Kaarina Suosalmi   Markku Koski   Risto Ahti   Timo Sandberg   Toivo Kauppinen    Reino Helismaa   Aune Peippo   Mila Teräs

G. Moniko ylläluetelluista kirjailijoista on syntynyt Lahdessa?

H. Kuinka monen draamamuotoisia näytelmiä on esitetty Suomen Kansallisteatterissa?

 

(Yllä olevista luetteloista vain esittävän taiteen luettelot ovat täydellisiä – orkesteri ja teatteri. Muut luettelot ovat sattumanvaraisesti, eri vuosikymmeniltä kerättyjä, otsikkoon liittyviä lahtelaisnimiä.)

 

Hyvää vastaamisinnostumista toivotellen

Tarmo V

lahenuutisia@gmail.com

 

A.—  B.—  C.—  D.—  E.— F.— G.— H.— 

 

 

YK:n päivä

Kategoriat
kotiseutu kulttuuri musiikki teatteri yhteiskunta

Lahden kaupungin 120-vuotisjuhlintaa

SUPER teatteri juhlistaa kotikaupunkimme syntymäpäivää lokakuun viimeisellä viikolla.
Lahti 120–juhlavuoden seikkailukonsertti
Konsertissa seikkaillaan pitkin Lahtea vieraillen useissa lapsille tutuissa kohteissa. Matkan varrelta etsitään vihjeiden avulla kirjaimia, jotka oikeaan järjestykseen asettuessaan kertovat meille jotain hyvin oleellista kotikaupungistamme Lahdesta.
Seikkailukonserttia johdattelee seremoniamestari Tero Porali mukanaan SUPER teatterin lastenmusiikkiorkesterin muusikot Matias Partanen & Teemu Kari.
Konsertin kesto on noin 40 min.
KE 29.10. klo 10 & LA 1.11. klo 13
Konsertti kuullaan SUPER teatterissa ja se sopii koko perheelle.
Elävät patsaat
Valovoimainen ja vahvasti visuaalinen kolmen tanssijan teos, jossa valo leikittelee musiikin ja liikkeen kanssa. Eläviin patsaisiin olemme saaneet kaikki kolme SUPER teatterin tanssijaa vihdoin samaan teokseen. Esityksessä nähtävien tanssijoiden upean valopuvustuksen ovat valmistaneet Muotoiluinstituutista valmistuneet puettavan muotoilun ammattilaiset Emmi Saavalainen & Siiri Ahonen. Teoksen monipuolisen musiikin on säveltänyt ja kokonaisuudessa myös soittanut Tero Porali. Esitys nähdään Keskustalon ”valokäytävällä”, johon on esitysten ajan kulku suoraan Aleksanterinkadulta.
TANSSIJAT: Salla Santanen, Sonja Pälli & Kati Taitonen
MUSIIKKI: Tero Porali
PUVUSTUS: Emmi Saavalainen & Siiri Ahonen
Esityspaikka: Keskustalon valokäytävä. Sisäänpääsy tilaan Aleksanterinkatu 12 kohdalta.
​Ajankohta: PE 31.10. kaksi esitystä, klo 18:45 & 20:00
Kesto: noin 20 min.
Elävät patsaat on osa Lahen Hohto -valotapahtumaa ja esityksiin on vapaa pääsy.

https://www.superteatteri.fi/

Kategoriat
Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri musiikki teatteri yhteiskunta

Punk-musiikilla Lahtikaupunkia rakentamaan

Lahden kaupungin imagoon kuuluu hyvien asukkaille suunnattujen palveluiden ja perinteiden, muunkin kuin hyppyrimäkien ja hiihtostadionin muodossa pyrkiä näkyvyyteen juhliessaan olemassaolonsa 120-vuotisvuotta.

Lahden kaupunginteatteri on omana tarjontanaan uskaltautunut sukeltamaan kaupunkimme nuorisomaailmaan. Lahden lähihistoriaa sivuava nostalginen punk-musiikkinen Kiljupunkkarityttö –uutuusnäytelmä kohottaa äärimmäisellä instrumenttien kuuloluita ravistavilla äänitehoilla ja rumpupatterien taitavasti esitetyillä volyymeillä juhlavuoden juhlinnan kattoon ja sivelee herkillä melodioillaan sielumme vastaanottaviksi tuon metelisen musiikin taivaallisia sävel- ja lyriikkatuntoja juhlinnan kunniaksi.

 

Näytelmän kirjoittaja Lauri Vennosella on itsellään punk-bändien kokemusta 1990-luvun molemmin puolin porvoolaisesta punk-yhtyeen soittajamenneisyydestään. Suurelle yleisölle tämä punk on Lahdessa ollut tunnetuinta lähinnä lahtelaisen Tehosekoittimen ja täällä vierailleiden Punk-yhtyeiden konserteista Kasisalilla.

Näytelmänä Kiljupunkkarityttö on tietenkin vain alan asiantuntijan kuvaus, mutta antaa kokemuspohjaisella tiedollaan ja tunnelmallaan esimerkin uudenlaisen punk-musiikin tulosta maahan, Lahteen, määrätynikäisten avoimen kapinahengen omaavien nuorten terveeksi, vaikuttavaksi harrastamis- ja pätemisvälineeksi. Vennosen näytelmä kartoittaa jo 1970-luvulla alkanutta julkista valtaa vihaavaa ja sitä vastaan kapinoivaa rocksävyistä punk- musiikkiaikaa, jota aina yhteiskuntatieteiden väitöskirjatasoille saakka tehtiin tunnetuksi sekä markkinoitiin maailman ja oman maamme iskelmämusiikin uutena musiikinlajina.

 

Kiljupunkkarityttö kertoo kovin paksussa punaisessa langassaan Minna Pesolan (Laura Huhtamaa) elämän lapsuuden ja nuoruusajan kodin komplisuudesta sekä hänen leipätyönsä, musiikkiterapiakasvattajan arjesta eri kuvaelmin, vuoroin yksityiselämän kotielämän kipukohtauksina, vuoroin ryhmäterapiatyöskentelyn sessioina Minnan elämää kuvaten.

Saamme kokea, miten Minna 45-vuotiaana, yksinhuoltajana, 8-vuotiaan tytön äitinä, ammattiterapeuttina pohtii ryhmäterapiassa kohtaamansa, eri syistä syrjäytyneiden aikuispotilaiden kertomat elämäntaustat, pyrkii niitä yhdessä ryhmänsä kanssa sanallisesti avaamaan, mutta erityisesti laittamalla koko ryhmän musiikin, soiton ja laulun tuomalla voimaannuttamisella toimintaan. Vähintäänkin rummuin ja ylivolyymein, itse tehdyin lyriikoin ja biisein, musiikkiyhteisharjoituksin potilaat valmennetaan omaa alakuloisuuttaan ja vihaa yhteiskuntaa kohtaan purkamaan ja sen tehotonta yksilöä huomioimatonta, rikkinäistä maailmaa ymmärtämään.

Terapoitavat ja terapeutti

Mikko Jurkka, Tomi Enbuska, Deogracias Masomi, Saana Hyvärinen, Annukka Blomberg, Mikko Pörhölä  ja
 ja Laura Huhtamaa

Minnan elämän fyysisestä ympäristöstä taakse jäänyt lapsuuskoti on yhä hänen jatkuva murheensa. Äiti (Annukka Blomberg) on joutunut työttömäksi ja alkanut murheeseensa juoda, veli Pirkka (Mikko Pörhölä) on jättänyt jo kodin ja isä Pertti (Mikko Jurkka) saa väsähtäneenä, vanhana eläkeläismiehenä potea tylsyyttä, kokea vain haaveissaan uuden salatun Anneli -ihastumisromanssinsa. Jatkuvilla, hellittämättömillä lapsekkailla kysymyksillään ahdistava tytär Aino (Saana Hyvärinen) ahdistaa Minnaa äitivelvollisuuspyynnöillään. Minnan ajatuksissa on liian monta ratkaisematonta ja mieltä vellovaa kipupistettä. Vain hänen miesystävänsä Mosi (Deogracias Masomi) tuo aitoa sympatiaa sekä läheisyyttä Minnan elämään. Tuntuu, että tällä kohden Lahden esitys on tehoillaan, tarkoituksellaan ja vaikuttavan pääosanäyttelijänsä Laura Huhtamaan sisäistämillä upean syvälle pureutuneilla, elämänkypsyttämillä näyttelijätaidoilla tulkittua tätä päivää.

 

Näytelmä kuitenkin pomppii kovin sattumallisesti eri aikakausien kuvaelmissa, sekoittaen tahallaan vallinneen punk-aikakauden ja nykyhetken niissä Kiljupunkkaritytön psyykeä kuin suurennuslasilla tarkoituksella toisiinsa meille rinnastaen.

 

Muutamissa kohtauksissa hileilee sentään suomalaista talvista huumoriakin. Kun tytär, bändikaveri ja isä päättävät lähteä keikalle Porvoosta Lahteen Kasisalille Porvoonjokea pitkin 80 kilometriä hiihtäen – kohtaus on näytelmäkirjoittaja-ohjaajan absurdia hauskuutta myös näyttämöllisenä toteutuksena.

Minna, bändikaveri ja isä hiihtomatkalla Porvoosta Lahteen 80 km pitkin Porvoonjoen jäätä

Yhteiskunnallista vakavaa ironista huumoria esitys tulkitsee Petteri Orpon hallitusohjelmalla ”Vahva ja Välittävä Suomi” pohjalta pitkän biisinsä sen sanomaan pitäytyen.

Myös täyttä valistusasiaa, kun Tippa Tappaa -biisissä popparit ottavat tiukasti yhteen alkoholin mukanaan tuomasta persoonakohtaisesta yhteiskuntakapinan syntymästä tai kuolemasta ja mittaavat fyysisiä siivousvoimiaan siinä, kuka on aito punkkari.

Mistä tuntee aidon punkkarin: Mikko Pörhölä  (Punk-Toni), Laura Huhtamaa (punkkari Minna), Tomi Enbuska (Minnan bändikaveri)

 

Teoksen dramaturgian musiikinomainen vuoropuhelu, jossa kymmenkunta punk-sävellystä limitetään näytelmään, tuo esitykseen varsinaisen tarinan punk-tuulahduksen parinkymmenen vuoden osalta. Tyylikkäästä ohjelmalehtisestä, sen punk-historia-osuudesta löydänkin vielä näin esityksen jälkeen oman katsojakokemukseni tunnelmien sinetiksi asiatietoja.

Lyriikaltaan ja melodialtaan voisin tietenkin yrittää arvottaa kaikki esityksen kymmenkunta biisiä – vain muutaman valitsen niistä tässä esimerkiksi näytelmän genreen mainiosti istuvaksi:

1.Vartavasten Lauri Vennosen tekemät, hauskan repaleiset ja terävät yhteiskuntakriittiset sanoitukset ja melodiahunajaiset sävelosumat, kuten

Ylinnä tuon Suomen Petteri Orpon hallituksen ALKOHOLIPOLITIIKAN UUDISTAMINEN asiakirjapohjan punkkinsa sisällöksi

tai aivan hurjan, sähkösanomaisen HÄTÄHUUTO -runon pistokset yhteiskunnalle.

2. Lahtelaisesta aidosta Punk-yhtye musiikista erityisesti Tuu ja rakasta mua – tämä TEHOSEKOITTIMEN kaunis biisi istuu tarinaan vankan vakuuttavasti ja yleensäkin sen kaunis sävelkieli rakkausteemaan miltei maailmanlaajuisesti – taatuksi korvamadoksi muuttuen tai

Seikkailuun KARKKIAUTOMAATTI- yhtyeen maagisesti mukaansa vetävä säveltenho ja sisältö yksinäisyyden autuudesta – sä vinkin saat… ja vielä

Armo APULANNAN kaunis – Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista – kuin loppusanoiksi koko KILJUPUNKKARITYTÖN tarinasta.

 

Näytelmän roolitöiden vaikuttavuutta

Laura Huhtamaan punkkari-musiikiterapeuttihahmo kasvaa koko esityksen voimalataukseksi, suurenmoisen elämänmakuiseksi, yhtä aikaa kovia kestäneeksi ja herkäksi persoonaksi – uljaan omasävyiseksi, aidon vaikuttavaksi roolityöksi.

Saana Hyvärisen oikkuileva lapsihahmo varastaa usein hymyni ja loistava Valtiovarainministerin soololaulunsa siirtää Hyvärisen gaalamaisen suvereenin punk-tulkinnan  syksyn musiikilliseen glooria-aarteistoon.

Deogracias Masomi näyttelee hienovireisen empaattisen ystävän lämpimällä tunteella ja laulaa illan yhden upeimmista sooloista suoraan sydämiimme.

Annukka Blomberg tekee äitihahmonsa elämän pettymyksissä alistuneeksi, neuvottomaksi ihmiseksi – ja laulaa oman, punkista poikkeavan soolonsa kauniisti.

Mikko Jurkka löytää näyttelijäherkkyytensä jälleen, ihastuaksemme myötätunnosta hänen kaiken itsestään antaneeseen isähahmonsa pysähtyneeseen neuvottomuuteen.

Mikko Pörhölä tulkitsee Minnan veli-hahmon tyypittelyn hyvällä maulla ja keskeisiä Punk-staroja terävästi, timanttisilla karakteriluomuksilla. Pörhölän musisointi instrumentein tuntuu sopivan taidokkaalta.

Tomi Enbuska näyttelee Minnan bändikaverin, yhden punk-ikonin sekä on bändin yksi keskeinen bändinsoittajaihme eri instrumentein ja aivan mainio pääministeri-imitaatiossaan.

Juha Räsänen tähdittää koko esityksen musiikkitaitavuuden valloittavaksi ja hallitsevaksi elementiksi näytelmän biisien tulkinnoissa ja tehoissa, ammattimaisella rumpupatterinsa häikäisevällä ja eläytyvällä lyömäsoitinten virtuoosisella taiteellaan.

Mara Peippo tuo joviaalit esityksen musiikkisovitukset ja punk-musiikille harvinaisen puhallinsaundin kruunaamaan bändin soittovarmuuden.

Esityksen jykevän, järkähtämättömän metallisen miljööpohjan ja rekvisiitan sekä puvustuksen suomalaispunkkiuden kokonaisuudelle on laatinut Minna Välimäki timantilla tyylitaidollaan. Upeasti toimivat ja vaikuttavat valot, äänet, videotyöskentely sekä poikkeuksellisen monet maskit ja naamiot ansaitsevat esityksen kunniamaininnan, samoin koko lähes viidentoista näyttämöhenkilön osuudet tarkkarytmisen esityksen käänteiden ja interiöörien toteuttajina – heidän kaikkien esiinmarssina näytelmän päättymisen  kumarrusmanöövereihin.

Artikkelin valokuvat Antti Sepponen

 

Kasisalin oma maksuton äänitysstudio oli Lahden kaupungin nuorisotyön loistava idea. Tuon lahtelaisen Kasisalin moni-ilmeinen käyttö – harrastusten askartelukeskus, veneiden rakentamispaikka, purjelennokkien huoltopiste, discot, nuorten sirkus, eläkeläisten tanssisali, yleinen juhlahuoneisto, äänitysstudio, lounasravintola tuli tiensä päähän sisäilmaongelmien vallattua sen 2020. Kasisali on jättänyt monelle lahtelaiselle paljon muistoja musiikkikeikoista, tapahtumista, diskoista ja harrastamisesta.  Vuosikymmenten aikana Kasisalilla ovat esiintyneet muun muassa punk-tulkit Juustopäät, Brädi, uransa Kasisalilla aloittanut Cheek, Tehosekoitin, Dingo, Apulanta ja moni muu.

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/kiljupunkkaritytto/

 https://lahenuutisia.fi/2025/10/14/lahden-120-vuotisjuhlanaytelman-punkhehkussa/

Kategoriat
kulttuuri musiikki teatteri yhteiskunta

Kuningatarnäytelmä

Teatterina Kuningatarnäytelmä näyttää valokuvissaan komeasti toteutetulta pukunäytelmältä, joka suorastaan veisi meidät täysin eri aikaan, vain yläluokan ihmisten ruhtinaalliseen pukeutumisen maailmaan, harvinaisuuteen kansan nähdä ja kokea.

Tosiasiassa Helsingin Kaupunginteatterin Pienen näyttämön Kuningatar Kristiina on aivan muuta – huippumoderni näytelmä. Se on asiantuntemattomallekin kihelmöivän vastustamaton historiallinen ja elävä Sini Pesosen vaikuttava aikamme viihdenäytelmän herkkuluomus, vitaalinen ohjaus ja tiivistunnelmaisen rikas teatteritulkinta. Näytelmä on yhden pohjoisen pienen valtion Kuningatar Kristiinan (1626–1689) poikkeuksellista elämän historiaa, jota elähdyttää dokumenttipohjainen hallitsijansa maailmanluokan kulttuuri- ja sivistysnälkä. Teoksen vastapainona aika on miesten hallinnoima maailma, johon tämä nuori nainen kymmeneksi vuodeksi hallitsijaksi 18-vuotiaana pakkoistutetaan isä-kuninkaan kuoltua valloitussotansa taistelussa.

Nopean 1600-luvun palautuksen tapahtumien sotaiseen aikaan saa ohjaajan ja eri teatteritaiteilijoiden hallittu yhteistyö – Tinja Salmen visuaalisesti ja toiminnallisesti loistava lavastus, Toini Nissisen elävöittävä videomaailma, Henna-Riikka Taskisen uhkean valloittavat puvut, Pia Malmbergin tunnelmia syventävät naamiot, Kari Leppälän moneen atmosfääriin keskittävät ja syventävät valot.

Perusytimiltä näytelmä on muodoltaan suuren musiikkiteatterin Aleksi Sauran säveluutuuksien aarreaitta ja yhtä aikaa tyylitarkka, nuorekas, elävän vauhdikas aikakausien ja tiedollisen maailmanmenon Jussi Moilan kirjoittama utopia uuteen maailmaan tavoittelevissa ihmisten unelmissa.

Viihteenä näytelmämuoto on ennenkokematonta musiikkinäytelmää: eräänlaista rentouttavaa, menneiden vuosisatojen rajaamaa hymnimäistä kerrontaa, hieman vinoon hymyilyttävää kovin mahtipontisilla sävelsävyillään ja fortemaisella äänimaailmalla, mutta sisällöltään ja säveliltään hienoa, musikaalista kerrontaa ja vuoropuhelua tusinallisella täysin uusia kertovia ja lyyrisiä lauluja erilaisin huippukokoonpanoin ja instrumentein uljaasti nauhalle toteutettuina sekä tulkittuina unohtumattoman omaperäisinä, hienoina sävel- ja kielirikkauksina nautittavanamme.

Helsingin Kaupunginteatteri – Kuningatarnäytelmä – Kuva Cata Portin

Itse kuningatar Elsi Sloan niin säihkyvän elävä, viisas, akrobaatin notkea nainen tai mies yhtä aikaa, että katsomisherkkua on poikkeuksellisesti koko teatterin kaksi ja puolituntinen jo pelkästään hänessä. Hänen eisukupuolisessa katsannossaan on aikamme nykyhetken aitoa cheeriä ja hänen näyttelijäkarismassaan ennenkokematonta luontevuutta, rakastettavaa itsepäisyyttä ja nuoruuden pidäkkeetöntä tahdonvoimaa läpäistä maailma omalla ajatuksellaan. Tosin tämä Kristiinamme haluaa olla mies siinä, ettei synnytä lapsia ja nainen siinä, että on suloinen, fiksu ja sydämellinen, mutta tulisesti rakastunut ihminen – hovinsa kauneimpaan, Belle-hovinaiseensa (sensuelli Aino Sirje) sekä pyrkii löytämään sellaisen viisauden maailmassa, että rauha olisi koko maailman tulevaisuuden pohdinnassa ihmiskunnan tarkoitus.

Esitys on myös Kaisa Torkkelin koreografiankäytön loistavaa jäsennystä, jolla pelkin askelin, liikkein ja herkin, ekonomisin elein saadaan vuosisatojen takainen piiloissa pidetty maailma, sen tempo ja piirteet erinomaisesti meille havainnollisesti välitettyä.

Kuningatarnäytelmä on sellaisella sielun sykkeellä, nuoruuden innolla ja sivistyshistorian tulevaisuususkolla luotu teos, että se herättää todellisen mielenkiinnon kuvitella maailmaa ennen ja nyt, spontaanin halun verrata sitä aikamme kulttuurittomasti pysähtyneeseen samanoloisuuteen ympäri niin kutsutun sivistyneen maailman. Esityksen genre on niin houkutteleva, että se vie mukanaan ja antaa katsojalle mielenrauhan ja nautinnon seurata ja vain hykerrellä naiseuden ja miehisyyden ottaessa yhteen kerrankin miehisyyden jäädessä sotimisineen alakynteen. Ehkä päätämme puistelemme siitä, ettei mikään ole Kuningatar Kristiinan yrityksistä huolimatta yhä täysin miesvallaksi sukupuolittunutta maailmanmenoa ja hallintaa muuttanut.

Helsingin Kaupunginteatteri – Kuningatarnäytelmä – Kuva Cata Portin

Kuningatarnäytelmä

Dramaturgi Henna Piirto, rooleissa Elsi Sloan (vier.), Aino Sirje (vier.) Alvari Stenbäck, Aino Seppo, Rauno Ahonen, Pekka Huotari, Vappu Nalbantoglu, Mikko Vihma, Joachim Wigelius, Vilma Sippola, kansan äänet Sini Pesonen, Toini Nissinen, Myrsky Moila, Aleksi Saura, Kari Leppälä.

https://hkt.fi/esitykset/kuningatarnaytelma/

Kategoriat
kulttuuri musiikki teatteri

Kyllä Kaj

Kaj Chydeniuksen viisivarttinen konsertti Tampereen Teatterikesän 2025 Livelab yökerhotunnelmassa muotoutui monenkirjavaksi Chydenius-sävellysten muistelukavalkadiksi. Aitoa äänimateriaalin ja sävelkulun puhdasta herkkyyttä, joihin olimme vuosikymmenet tottuneet, ei juuri löytynyt.

Melko lailla samannimisin sukunimin varustettu orkesterienemmistö sovituksineen säesti mukavan laatuisasti, ei kovin mutkikaskoruisesti, mutta vaihteeksi kookkaan säestysorkesterin laaja-alaisella instrumenttikuosilla konsertti läheni kansanmusiikkista tutunomaista laulamistilaisuutta. Chydeniuksen omiin taitaviin pianosäestyksiin ja hänen huumorikypsän älykkäisiin juontoihinsa tottuneena saimme nyt vastineeksi musiikillisesti iskelmäkeskeistä ja showlaulamisen kaltaista näyttelijätulkintaa sekä iskevän tendenssisen 1970-luvun musiikkia, tuttuja slaagereitakin Sinua, sinua rakastan, Nuoruustango, Laulu kuolleesta rakastetusta, Kalliolle kukkulalle, Kosolan tulolaulu, Natalia, Kenen joukoissa seisot – elokuvasävelmiäkin jopa esittäjätaidon historiaa, harvinaista kuplettista tulkintahauskuutta chydenius-sävelin.

 

Laulajista Laura Malmivaara oli kauniin sävelpuhdasääninen tulkitsija ja hänen lauluissa eläytyminen, vaikka omissa häissäänkin laulamaansa nuoruustangoon oli aitoa menneen ajan tuntua – Anu Kaipaisen sanoitus sujui kuin nuoruusmuistoisena tuttuna kuittina menneistä ajoista. Duetoissa Malmivaara myös taisi Chydeniuksen säveltarkkuuden ja ilmaisun erinomaisesti sekä loi tunnelmakypsät tulkintansa koruttomuuden kauniilla äänimateriaalilla iloksemme.

Musikaalisin laulajista lienee kuitenkin itse Antti Heikkinen, jonka varsin laaja-alainen äänimateriaali ihastutti säveltarkkuudellaan. Vahinko, että Heikkistä selvästikin viehätti teatterishow-ilmaisu, jossa taidot jäivät puolitiehen. Varsinkin ylipitkässä Jurvan sanoittamassa Savolaisuusballadissa tulkinta oli yleisönaurattajan kömpelön kulmikasta, ylilyövää teatteria, joka olisi vähintään tarvinnut vauhtivariaatioissaan eri säkeistöissä hillitsevää ilmaisua, keskittävää ohjausta. Hänen Kosola-numeronsa Lapualaisoopperasta vertautui vastaavaan nuoren Vesa-Matti Loirin tulkintaan ja himmeni sen tiukan terävän ilmaisun rinnalla pelkäksi äänekkääksi huudoksi. Myös mikrofonin käyttö jossakin herkässä rakkaustunnelmakappaleessa liian lähellä suuta ja äänihuulia tuntui salissa kovin epäselvältä mörinältä. Timon laulu Seitsemän veljeksen Turun Holmberg-Långbackan esityksestä oli hieno valinta. Myös Antin iloinen juontaminen sujui ja hänen positiivinen, innostunut ja nuorekas asenteensa eheytti koko konsertin.

Ehkä tuo kokonaisuus leimautui hieman nonstoppiseksi kirjoksi, jota tietenkin kehysti Chydeniuksen yhtenäinen sävelkuori. Herkät pienet laulelmat, uutuudet tietenkin jäivät kovin taka-alalle.

Teatterilaulajana ja illan luontevana, tyylikkäänä johdattelijana Puntti Valtonen oli taituri. Sävelpuhtaus hieman ontui tulkinnoissa, jotka silti aitoina paneutumisina lämmittivät tunteemme ja mielihyvämme tätä sympaattista näyttelijämaestroa ihailemaan.

Valtosen duetot Malmivaaran kanssa soivat illan esitysten tulkintahuippuina. Puntti Valtosen tulkinta kera jousien hienosta Uuno Kailaan tummasta runosta oli suoranainen koru pohjoisen tähtitaivaalle – laulamisen persoonallista herkkää tulkintaa.

Kookas harjaantunut Nyhtö-orkesteri viuluin, pianoin, haitarein, rummuin, kontrabassoin oli löytänyt sovituksiinsa jo paljon omaäänistä Chydenius-sävyä.

 

Sukupolvi Chydenius-tulkinnoissa on nyt vaihtunut. Elämä ja chydeniusmusiikki jatkuu. Yleisö piti konsertista, se on Chydenius-jatkuvuudelle tärkeintä. Eikä Kalliolle kukkulalle, tuo ensimmäisiä Chydeniuksen klassikkoja, hullummin soinutkaan konsertin esittäjien, Nyhtö-orkesterin ja meidän salintäyden yleisön loppulaulelmana Tampereen iltaan ja viereisen Tammerkosken virtaan.

 

Lavalla
Laura Malmivaara
Puntti Valtonen

Antti Heikkinen
& Nyhtöpelimanni:

Piano, Antti Janka-Murros
Haitari, Maarit Halonen
Viulu, Anna Janka-Murros
Lyömäsoittimet, Matias Janka-Murros
Kontrabasso, Ilkka Taavitsainen

 

Kaj Chydenius -konsertti Tampereen Teatterikesän Livelab-ohjelmassa 5.8.2025 klo 18.00