Kaksi ja puoli kuukautta Lahden kansanopiston teatterityön opiskelijat olivat ensimmäisen työvuotensa aikana työskennelleet pareittain näyttelijäntyön tunneilla luomalla kohtaukset, jotka he esittivät teatteri-illan aikana. On harvinaisuutta katsojan päästä kurkistamaan aidon teatteriopetuksen aikaansaannoksiin jo näin varhaisvaiheessa. Itselleni tämä mahdollisuus oli jo kolmas kerta saada kokea tuoreiden teatteriopiskelijoiden kokopäiväisen työnteon tuloksia Näyttämöllisiä tiivistymiä –nimisenä aitona, hyvätasoisena teatteri-iltana.
Ihan ensiksi on mieluista todeta, että ilmaisuaparaatit – äänenkäyttö ja lavaolemus – on näillä kahdellakymmenellä taiteilijakutsumuksen saaneella, pääsytutkinnossa jo tarkoin valituilla teatteriosaajilla hyvässä luomiskunnossa: käytössä olleiden kahden pienen studionäyttämön varsin paljastavissa puitteissakin ilmaisuvalmius oli varmaa ja nautittavaa.
Teatteri-illassa näimme kymmenen kohtausta, kymmenen eri näyttelijäduon tulkintoina. Vakuutuin tämän kahdenkymmenen näyttelijälahjakkuuden läsnäolosta näyttämöllä itse luomissaan kohtauksissa: jokainen kohtaus tuntui idealtaan ja toteutukseltaan valmistaneen keskeisen sanomansa ja esitysmuotonsa kiinnostavaksi. Kohtausten vaihdot toteutettiin harvinaisen toimivasti, miltei yhdessä minuutissa ja tyylikkäästi. Nämä pienoisnäytelmät ansaitsevat pienen yhteenvedon, sillä ne erilaisuudessa, sisällöissä ja ilmaisuissaan olivat jo teatterillista ja draamallista ilmaisua laidasta laitaan.
Teatteriopiskelijoiden itsevalitsemia ajatussisältöjä leimasi ratkaisevasti aikakautemme viestintämuoto: esitysten juonen sisällöt ja käänteet saivat yli puolella esityksistä kännyköistä ja niiden sisältämistä viestityksistä ratkaisunsa. Keskeistä opiskelijoiden toiminnallista sisältöä oli myös nykyseurusteluun olennaisesti liittyvä oluen ja viinin maistelu tarjoiluineen. Kiintymys ja pettymys tuntuivat hallitsevan vastakohtaisuuksillaan monen esityksen atmosfääriä, mustasukkaisuus ja sen selvittely seurasivat monen esityksen tapahtumakaaria niiden lomassa tai niiden päätekohdissa huipentuen. Kaikkineen: nykyajassa, tässä päivässä esityksissä liikuttiin vahvasti ja kokemuksellisen asiantuntevasti.
Rakkaus on ihanaa (Efe Elo & Helmiina Kauhanen) toisiinsa ihastuneen eräänlainen aikamme festariromanssi tavoitti tavattoman valoisan, toisiinsa tarrautuneen ehdottomuuden tunnelman.
Vahinko
Vahinko (Meeri Karri & Viola Nyyssönen) välitti onnellisuuden tunteen kynttiläliekkien vahvistamaa ulkoista rakastumistunnelmaa tyylikkään korrektisti ja loi aluksi kahden rakastuneen kauniinherkän tunnelman. Pian kuitenkin jokin vaivasi partneria, hänen reaktionsa olivat selvästi katsomostakin eriteltyinä patoutuneet ja loivat arvoituksellisen ristiriidan kohtauksen ulkonaiseen herttaisuuteen. Viimein saimme tietää: epäröijä laukaisi pettäneensä ystäväänsä. Helpottuneen tunteensa hän tulkitsi vahingoksi. Ystävän täysi räjähdys ja lyönti päin kasvoja tuntui lähes ansaitulta. Seurustelukumppaneiden hetkessä jäätyneiden tunteiden viimeiset repliikit: Löit minua, miksi? Ystävän vastaus – Sekin oli vahinko – tiivisti esityksen tarinan viiltävän ehjäksi, satuttavaksi. Vahvat, intensiiviset katsekontaktit suorastaan järkyttivät ja ihastuttivat tarinan keskeisinä tunnelmanluojina.
Vuosipäivä-esitys (Elina Pentinsaari & Ellen Westberg) muistutti meitä omissa kiireittemme kaaoksissa unohtamistamme ensikohtaamistemme korvaamattomista merkittävyyksistä laatuisalla yksilöllisellä näyttelijätyöllään.
Rakkaudella taikka väkisin (Emma Härmä & Siiri Sulkakoski) rakastumisen ja torjunnan tunteet saivat jo miltei väkivaltaisia reaktioita – taitavasti työstettyinä vahvan luonteikkaina näyttelijäilmaisuina.
Kaikki nuo esitykset tuntuivat persoonallisissa roolitöissään, ihastumis- ja pettymisreaktioissa aidoilta ja monille meille kuin tutuilta rakastumishistoriallisesti omakohtaisilta, tunteiltaan, vilpittömiltä sisällöiltään, roolitöiltään.
Kaljanmakuiset miehet (Mikko Wilmi & Roope Keski-Korpela) paljasti miehisyyden herkät tulehtumisrajat vähintään silloin, kun työelämässä tapahtuu liian suuria, peruuttamattomia asioita. Wilmin ja Keski-Korpelan tulkitsemat mieshahmot ovat ajatuksella työstettyjä miesluomuksia, joissa nykyarjen epävarmuus paljastuu tänään liiankin usein kohtalokkaaksi realismiksi. Näissä näyttelijätöissä taitavat ja selkeästi piirretyt luonteet ja eläytyminen nousevat draaman jännityksen yhdeksi vahvaksi perustaksi.
Mun sisko
Illan koskettavinta draamaa koin esityksessä Mun sisko (Aino Suosalo & Fiia Nurmi), jossa kodin alkoholismi, lapsuudesta ulos kompuroiva vielä leikkien täyttämä pikkusisko ja aikuisuuteen ryntäävä kodille katkera isosisko luovat sisäistyneen, täysipainoisen toistensa läheisyyden merkityksen ja erohetken kipuisuuden vauhdikkaalla tulkintakokonaisuudella. Pikkusiskon vaikuttava loppulaulun tapailu riipii aitoudessaan ja koskettavuustunteessa meitä mielemme syvyksiin saakka. Hienot, herkät, valmiit näyttelijätyöt eivät unohdu.
Aikamme tietokonemaailman ja taiteen välinen elämänasenteiden yhteiselo Vain toinen meistä yrittää (Selma Atas & Aaro Strömmer) lienee parisuhteissamme nykytodellisuuden lähes normaalia tilaa. Strömmerin karski maccous ja Ataksen herkkä sensuaalisuus tuntuvat elämän kahlitsemattomilta ominaisuuksilta, jotka heissä kuin eivät koskaan kohtaisi toisiaan. Tekniikka ja luova taide ovat maailmamme samankaltaisia vastakohtia. Esitys kauneudessaan ja kauheudessaan kysyy noiden ihmisominaisuuksien yhteiselämän mahdollisuuksia – onko se rakkaus? Roolityöt taiten tuotettua karrikointia lähenteleviä, mutta silti elävän elämänmakuisia, synnynnäisellä taidolla toteutettuja töitä.
Majakamraati
Huvinäytelmän suurta, täydellistä juonellista ja läheisyyskokemuksen rajatonta nautintoa saimme Majakamraati-esityksessä (Wiivi Väänänen & Sakke Sikiö). Sen kutkuttava hauskuus sisälsi ennenkokemattoman esineellistämisen (pölynimuri) toimivan kekseliäisyydessään luontaisilla koomikoilla täydellisesti. Tämä kaksikko taisi myös kartoittaa kämppäasumisen pikku taivaat ja helvetit todellisesti, mutta niin ihanan keveästi, ettei naurullamme ollut rajoja heidän uskottavan heittäytyvää näyttelijätaitoaan – aina hiustupsujaan myöten – katsellessa. Valmis työ millä tahansa estradilla esitettäväksi.
Esineellistäminen toteutui myös esimerkillisen mainiosti Sun Vuoro -kohtauksessa (Netta Herranen & Sylvia Ropponen). Tarinan juoni ja rytmi saatiin aikaan lapsuutemme Kimble-pelistä, jonka painallus kuului katsomon perälle saakka. Lähes sanaton, katsekontaktein ja ilmein tulkittu juoni sai kännykästä löytyneen vilpin kiihdyttämän pelaamisen painallukset vauhdissaan hallitsemattomiksi ja viimein tuon kahdenvälisen ihmissuhteen rauhoittumaan tulehtuneisuudestaan takaisin tyyntyneiksi, hitaasti harkitseviksi ja tunnusteluaroiksi vuoropainalluksiksi. Esittäjien omaperäisesti näytellyt luonteet paljastuivat tässä pelimittelössä upeasti.
Lähellä käydään (Silja Poskiparta & Maija Melender) Näytelmäisessä kohtauksessa esityksen jännitteen luovat eläinrakkaus, orastava kumppanirakkaus ja niissä rimpuileva ystävän rakkaus, kolminkertainen rakkauden epätietoisuus tuntuu jo komedian huvittavuudelta. Juonessa löytyy kyllä yllättävää komplisuutta, komediallista huumoria, jos kohta eräänlaista vasta orastavan suhteen sopivan kiusallista epämääräisyyttä. Meitä ajatteluttavaa on esityksessä nykyisten lemmikkien aikakauden eläinrakkauden ja ihmisrakkauden toisinaan sovittamaton todellisuus. Luonnenäytteleminen erehtymättömän vakuuttavaa. Kissa-äänikulissi aivan herkullinen variaatioissaan.
Yllä kuvailin tiiviin viiden viikon pituisen teatteriopiskelun ja asiantuntevan teatteripedagogin yhteistyön taiteellisesti omaperäisiä, kunnioitettavia tuloksia. Myös illan kaksiosaisen kokonaisuuden aluiksi lauletut laulunumerot tuntuivat rakentuvan innostuneen ilmaisun ja sydämenpohjasta tulkitsevan yhteisilmaisun laulamisen ilolta, jonka esittäjät – tiivistymiensä lisäksi – meihin katsojiin tartuttivat.
Esitykset: torstai 26.9.24 klo 18 ja perjantai 27.9.24 klo 18
Työryhmä: Selma Atas, Efe Elo, Netta Herranen, Emma Härmä, Meeri Karri, Helmiina Kauhanen, Roope Keski-Korpela, Maija Melender, Fiia Nurmi, Viola Nyyssönen, Elina Pentinsaari, Silja Poskiparta, Sylvia Ropponen, Sakke Sikiö, Aaro Strömmer, Siiri Sulkakoski, Aino Suosalo, Wiivi Väänänen, Ellen Westberg, Mikko Wilmi
Ohjaava opettaja: Aleksi Lavaste
Musiikin opetus: Elsi Bergroth
Esityskuvat: Katri Leppälaakso
Otsikkokuva: Näyttämöllisiä tiivistymiä -esityksessä esiintyneiden työryhmien itsevalmistamista mainosjulisteista koottu kuvasarja
https://www.teatterikoulutus.fi/uutisia/teatteri-1-nayttamollisia-tiivistymia-2024