”Esitys sijoittuu 1980-90 -luvusta nykypäivään. Se käsittelee luokkanousua ja sen vaikutuksia perheyhteisöön. Esityksen tyylilaji on tragikomedia, uskaltaisin sanoa, että on koskettava ja hauska. Elämänmakuinen on hieman tylsä termi, mutta tämä perhe kohtaa juuri niitä samoja asioita, joita jokainen perhe saattaa kohdata. Tämä siis sopii kaikille, jotka ovat joskus olleet perheenjäseniä,” kertoi näytelmän kirjoittaja-ohjaaja Tuomo Rämö Lappeenrannasta videoyhteydellä näytelmän tiedotustilaisuudessa Lahdessa marraskuussa 2024.
Ja teatterinjohtaja Lauri Maijala jatkoi mm .:
Perheen vanhempia, Tuulaa ja Markkua, esittävät Lumikki Väinämö ja Mikko Jurkka ja heidän lapsiaan Sannaa ja Mikaa Nenna Tyni ja Markus Järvenpää, joka vierailee Lahden kaupunginteatterissa ensimmäistä kertaa, mutta on työskennellyt paljon Tuomo Rämön kanssa.
Kotimainen kantaesitys Onnekkaat, koskettava perhedraama 1980-90 -lukujen Suomesta ja talouden vallasta on ensi-illassa Lahden kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä lauantaina 25.1.2025 klo 18.00.
Hella Wuolijoen vuonna 1950 kirjoittama Heta kertoo hämäläisen mahtitalon Niskavuoren voimakastahtoisen talontyttären tarinan. Heta on rakastunut naapuritalon Lammintaustan Santeriin ja odottaa lasta, mutta Santeri hylkää Hetan, joka ylpeänä nai oman talon rengin Akustin ja perhe saa asunnokseen pienen köyhän Muumäen mökin. Liitto on keinomoraalinen ja taloudellinen – kaukana rakkaustarinasta. Heta muuttuu rakkauspettymyksensä mukana suuren talon tyttären kunnianhimon täyttämäksi, koko elämänsä renkimiestään paljon ylempänä olevaksi, kovaksi, ilkeän tunteettomaksi kylmäksi naiseksi, joka taistelee asemastaan ja sukunsa kunniasta.
Hämeeseen sijoittuva klassikkonäytelmä halkaisee puoli vuosisataa Suomen historiaa. Niskavuoren Heta on täyden tunteen teatteria, melodraama tunnustuksen puutteesta ja näyttämisen pakosta, tunteista, jotka jätimme käsittelemättä.
Esitys on alkanut moniminuuttisin kirkonkellojen verkkaisin sävelkumuin kuin enteillen tarinan vakavuutta. Pian Niskavuoren talon suuren salin kruunun loisteessa tanssahtelevat jo häävieraat iloisia piirileikkejä ja seinän katveessa raskaustilassaan ämpäriin oksentaa Heta. Kesken alkaneen juhlahumun Heta käskee juuri vihityn renkipuolisonsa Akustin mukaansa ja Hetan voimakkaasta tahdosta he poistuvat omista häistään kohti heille asunnoksi osoitettua Muumäen mökkiä. Näin poikkeuksellisen jännittävästi alkaa Wuolijoen Heta-näytelmän lahtelaisversio.
Mikko Roihan näkemys teoksesta on vaikuttavan täydellinen, valtavine näyttämöllä liikuteltavine seinineen, niistä lähtevine varjoineen, valoineen, rakentuvine elementteineen. Roiha on karsinut esityksestä perinteisen realistisen rekvisiitan – yksi kattokruunu riittää mahtitalo Niskavuoren juhlasalin todistamiseksi, kukka ja kaksi hopeakynttilänjalkaa lapsuuskodista lähtiessä muistoksi – kun taas Muumäen torppa ennen suureksi rakentumistaan rajataan vain pieneksi osaksi näyttämöstä – köyhyyttä ja vaatimattomuutta osoittamaan.
Roiha ja näyttämöhenkilökunta käyttää noita valtavia näyttämöelementtejä mielikuvituksellisen taitavasti – ne toimivat osin myös tekstin, näytelmän toiminnan ja liikkeen rytmittävinä, leikkauksina, interiöörivaihtuvuuksina, ikkunoinakin ja antavat meille katsojille niin maisemia kuin kulkijoita omissa mielikuvissamme jokainen loihtia.
Kaiken muun saamme siis itse muodostaa ajatuksissamme teoksen ja persoonallisten maalaisihmisten viettäessä lähes viisikymmentä vuotta elämänvaiheistaan maalaistalojen töillä ja maapalstaostoilla vaurastuvassa Suomessamme. Ohjaajan meille antamat välineet tajuta teoksen tunnelmat, käänteet ja tuo hämäläinen kyläyhteisö ihmisineen, asenteineen ja pyrkimyksineen on piiruntarkka henkilöohjaus, josta lähtee näyttelijöiden työstämät, huolella valmistamat elävät roolityöt. Näin koko ensemble luodaan pienin, mutta tarkoin ohjaajan vaativin sävyin tunnistettaviksi persooniksi. Yhteisnäytteleminen on siksi suurta äänenpainojen, kohtausten ja oivallusten löytämää näyttelijäilmaisua, jota taitava Mikko Roihan kaltainen teatteriguru pystyy tuottamaan. Katsojan on turvallista eläytyä mukaan tällaiseen perusteltuun, tutkittuun henkilögalleriaan ja nauttia ohjaajan teatterisuvereenisella ymmärryksellä luoma koko tarina.
Roihan suurta taituruutta on esityksen ja interiöörien suuret muunneltavat liikkeet, valtavan pitkät tauot, joissa juuri suurimmat esityksen henkeäsalpaavat vaikuttavuudet ja niiden täyttymykset saamme kokea.
Mitään selvää loogista tapahtumakerronnan aikajärjestystä teos ei sisällä.
Ensimmäisen maailmansodan vyöryt valtaavat kaupungit ja maaseudun Niskavuoren mahtikartanon hämäläismaisemat ja sen lähitalojen tienoot punalippujen liehuessa kansan käsissä jokaisessa kylässä, joka tantereella uutta aikaa ennustaessa, vallankumouksen suurena kansainvälisenä merkkinä lippujen liehuessa käsivoimalla, uholla kuin valtaisivat koko maankamaran Hiski Salomaan Vapauden kaihon sävelten viestittäessä tulevia tapahtumia. Tuskinpa niin tehokasta, komeaa ja aitoa tunnelmaa olen ennen koskaan kokenut kuin Lahden kaupunginteatterin suuren laajan, täyspuisen Suuren näyttämön valtaisaa näyttämötilaa, toimintaa, lippujen hulmuntaa, maailman seinien liikehdintää koko näyttämön täydeltä ja yhteistä tunnetta maailman valloituksen lippujen heiluttajin. Kohtaus on yksi ajatuksiimme ja tuntemuksiimme iskostuva Hella Wuolijoen Heta-näytelmän lahtelaisesta herkän väkevästä, elävästä ja visuaalisesti vaikuttavan upeasti pelkistetystä teoksesta.
Hetan hahmon Mikko Roihan ohjaama Annukka Blomberg näyttelee vahvan realistisesti, balladisen kohtalonomaisesti ja välittää sukuylpeyden särkymättömän voiman ylimpänä mahtitalon oikeutena – miltei jokaisessa pienessäkin repliikissään vaikuttavasti kuin pakottaen sen kiinnittymään rikkauden tuomana etuoikeutena lähtemättömästi sieluihimme. Hetassa ovat toisille ihmisille kuuluva lähimmäisrakkaus ja tunteet kylmentyneet täysin ja muuttuneet asialliseksi, pelkkään työntekoon ja maallisen omaisuuden haalimiseen, jossa tuo näyttämisen ylpeys on aina ylinnä. Siihen löytyy vain yksi niukka, hämmentävä inhimillinen poikkeus. Tuo Hetan rikkaan suvun peritty ylpeys lehahtaa vielä yhden ainoan kerran liekkeihinsä ja kohtauksessa lapsensa isän kanssa Heta suorastaan taistelee itseään ja tunteitaan vastaan seinää vasten rakastamansa miehen puristuksessa kamppaillen. Tuskin missään muussa suomalaisdraamassa naisen ilkeys on niin täydellistä ja julman yksinoikeutettua kuin Annukka Blombergin vaikuttavasti eläytyvässä, hienolla ammattitaidolla näytellyssä Hetan lahtelaisversiossa ja sen upeasti heittäytyvässä täydellisessä rooliluomuksessa.
Tapani Kalliomäen Akustin suomalainen maanläheisyys, työnteon arvostaminen, ystävällisyys ja epäitsekkyys nousevat suuriin korkeuksiin roolityön valloittavana persoonana, lämminsydämisyytenä ja järkevyytenä elää poikkeuksellisen ynseän puolison kanssa elämänsä loppuun asti. Kalliomäessä löytyy suomalaista aitoa lupsakkuutta, rehellistä liikemiestä, esimerkillistä sovittelevaa ja tuloksellista taitoa ilkeän puolisonsa käsittelemisessä, maalaisjärkeä ja päättäväisyyttä kenelle tahansa nykyihmiselle jaettavaksi.
Akustista kehittyy työteliäisyydellään ja luotettavuudellaan kaikkien kunnioittama, varakas talollinen, jonka rakentama Muumäen talo on jo Niskavuorta suurempi ja navettaankin mahtuu 50 lehmää. Niskavuorelaiset käyvät kateellisina saavutusta ihmettelemässä. Akustille myönnetään myös juuri ennen kuolemaansa kunnallisneuvoksen arvonimi.
Jari-Pekka Rautiainen luo asenteellisuuksista poikkeavan rovastin taidolla ja empatialla, Teemu Palosaari vallesmanninsa hämmentävän asialliseksi, selkeäksi, luotettavaksi virkamieheksi, Laura Huhtamaa Roosansa pelkälle työlle uhranneeksi ihmiseksi, jolta ei tunteita työnteon pakkomielteen lisäksi tarvitse etsiä. Liisa Vuori ja Anna Pitkämäki näyttelevät lähes Hetan työorjina lapsuutensa toimineet nuoret naiset tomerasti, Saana Hyvärinen Loviisa Niskavuoren tinkimättömän voimakkaasti niskavuorelaisuuteen pysähtyneenä ajattelijana ja Aurora Manninen Iitana rempseän valoisan palvelijan.
Veeti Vekola tekee Siipirikkonsa käytännön läheiseksi, älykkääksi, isäntänsä vaatimattomuuden ja ihmisläheisyyden kumppaniksi, jossa isännän ratkaisujen puolustaminen näyttäytyy merkittävästi. Roolityönä Vekola kantaa näytelmän kylmyyden tendenssin vastakkaista uutta tulkintalinjaa tuomalla rakastumisen lämmöllä ja tunteella mukaan esitykseen. Tomi Enbuska näyttelee ensin nuorekkaan vauhdikkaasti Jaakko-pojan ja syventää sen osaavasti myös kasvatusisänsä Akustin kuoleman lähetessä sympaattiseksi nuorukaiseksi, isäkseen tätä kutsuen. Hänen osuutensa perinnönjaossa on kuolleen Akustin puolustajana myös merkittävä. Mikko Pörhölä Santerina taipuu alkuperäisenä Hetan viettelijänä ja petturina elämän osaansa epäonnistuneena Akustin luottamuksen arvoiseksi mieheksi. Aki Raiskio luo valoisan ihmettelijän tutustuessaan Niskavuoren isäntänä seudun ihmeeseen, oman mahtitalonsa mitat ja arvokkuuden ylittäneeseen Muumäen taloon sitä hämmästellen.
Julmuuden vastakohdaksi ohjaaja armahtaa meitä tuomalla esitykseen koskettavaa, ajatonta ja universaalista, romanttistakin vilpitöntä kauneutta:
Kohtaus, jossa Mikko Roihan Heta-näytelmä nousee voimakkaisiin harvinaisiin elämän kauneuden tuntemuksiin pääteemansa Hetan kylmien tunteiden vastakohdaksi, on Muumäen Akustin kuolema, jossa ohjaaja tuo äärimmäisen koskettavasti lohdutukseksemme Hetan kylmyydellä piilottaman rakkauden:
Akustin tehdessä vuoteessa kuolemaa vierellään elämänsä arjen jokapäiväinen ystävä, palvelija, hellä läheinen, Siipirikko, alkaa jostakin kaukaisuudesta hiljaa soida kaunis valssi. Se saa Akustin nousemaan ylös vuoteesta, pusertumaan Siipirikon syliin ja pian hellin katsein ja ottein toisiinsa tarrautuneet Akusti ja Siipirikko alkavat kuin tapailla muutaman tanssiaskelen valssia, ottavat pian varmat otteet toisistaan ja aloittavat elämän riemun ja kuoleman kauneuden yhteisen viimeisen valssin tanssin muuttuessa tavattoman kauniiksi kuin ikuisesti päättymättömäksi rakastuneiden tanssiksi, pyörähdysten täyttäessä tanssikuvioillaan koko suuren näyttämön ja Sibeliuksen Valse Tristen jumalaisen kauniiden sävelten voimistuessa korvia pauhaavan voimallisiksi: elämme koskettavan kauniissa tunnelmassa, jossa inhimillisyys, läheisyys ja päättymätön rakkauden voima harppaavat yhdessä yli kuoleman rajan. Unohtumattomana näkynä viimein Akustin hahmo hämärtyy näkymättömäksi Siipirikon jatkaessa Sibeliuksen sävellyksen lopun vauhdikkaaseen tempoon kirmaten koko suuren näyttämön ympäri kuin koko maailmalle riemunsa viestien.
Pukusuunnittelu tuntuu ankkuroituneen lähes ajattomaksi, yhtä aikaa menneisiin vuosikymmeniin kuin myös tapahtumajakson aikakauden ajantasaisiin pukuihin – saapas tunnistaa ajankulun menneistä aikakausista kertovaksi ja pieni värikkyys naisten asuissa jo nykyaikaa kohti viittaavasta vaatetuksesta. Musta on kuitenkin kokonaisuudessa rooliasuja yhdistävä, vaikuttava ja kokonaisuutta eheyttävä väri.
Ensi-ilta 22.1.2025
Sovitus ja ohjaus Mikko Roiha
Lavastus Mikko Roiha Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen
Valosuunnittelu Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen
Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Tapani Kalliomäki, Aurora Manninen, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Veeti Vekola, Liisa Vuori
Eduskunnan kirjastossa on nähtävänä Kansanedustajatkuvataidekoululaisten silmin -näyttely, jossa on esillä lasten ja nuorten tekemät muotokuvat kaikista kansanedustajista. Kyseessä on Kuvataidekoulujen liiton demokratiakasvatukseen liittyvä tempaus, johon osallistui 1 200 lasta ympäri Suomen. Näyttelyn muotokuvien tekijät ovat 4-20 -vuotiaita.
Näyttelyssä on yksi koulun valitsema kuva jokaisesta kansanedustajasta, myös Euroopan parlamenttiin siirtyneistä. Teokset on tehty pääosin valokuvien perusteella, mutta lähes 30 kansanedustajaa kävi kuvataidekouluissa myös paikan päällä poseeraamassa oppilaille. Mallina toimimisen lomassa kansanedustajat kertoivat eduskunnasta ja kansanedustajan tehtävistä.
Näyttely on järjestetty ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Nyt haasteeseen osallistuivat myös Viron taidekoulut. Viron parlamentissa onkin samaan aikaan esillä näyttely virolaisten kansanedustajien muotokuvista.
Tervetuloa näyttelyyn! Näyttely on esillä 16.1.–27.3.2025 Eduskunnan kirjastossa, Aurorankatu 6, Helsinki.
Kirjasto on auki ma–to klo 12–18 (pe–su suljettu).
Näyttely on maksuton. Kirjaston sisäänkäynnillä on turvatarkastus.
Lahen uutisia pääsee nyt keskiviikkona 22.1.2025 aloittamaan kevään ensi-iltansa, joita olen rohkealla karsinnalla saanut arvostelukirjoituksin urakoitavakseni lähes kaksikymmentä.
Hella WuolijoenNiskavuoren Heta on tulossa komeasti Lahden kaupunginteatterin Suurelle näyttämöllemme uutena sovituksena, ohjaajana Suomen teatterien kotimaisten klassikkojen kansainvälinen päivittäjä Mikko Roiha. Tämä suomalaisista suomalaisin, sympaattisin, vaativin ja huumorintajuisin teatteriohjaajamme olisi kenen tahansa syytä kohdata ja kuunnella hänen teatterinäkemyksiään, nähdä tietenkin hänen perusteellisia ohjaustöitään, joihin yleensä liittyy myös valot, lavastus, puvustus jopa koreografia: Roihan teatteriesittely on aina niin valloittavan avoin, että se taatusti tempaisi mukaansa teatteriin vihkiytymättömänkin.
”Heta on mulle ollut kaikkein henkilökohtaisimpia näytelmiä, jotenkin mä aloitin niillä. Koska siinä on näitä hämäläisiä piirteitä, niin siksi se tuli valikoiduksi tänne. Miksi Heta. Se käsittelee sellaista, joka on meille kovin suomalaiskansallinen tunne. Näyttämisen pakkoa, tunnustuksen puutetta, jonka oletan olevan monella. Se tuntuu olevan tässä hirveän iso asia. Idea siitä, että ollaan hämäläinen ja hillitty, niin tämä kuvaa myös sillä lailla niitä perhesuhteita ja vaikenemisen kulttuuria. Mitä se sitten maksaa, mitä se jättää lapsiin ja tuleviin sukupolviin. Se vaatii jotenkin Hetan ja Akustin kohtalona sellaisen asemaa vaativan Suomen: tässä tavallaan perheen sisällä vastakkaiset voimat ottavat jatkuvasti mittaa toisistaan. Hella Wuolijoen jutussa, tässä esityksessä menee puoli vuosisataa Suomen historiaa, niin tässä pystytään jollain tavalla katsomaan aikaisempia sukupolvia ja missä ollaan nyt. Ja niitä puhumattomuuksia ja elämän arkea, joissa meidän sukupolvi on kasvanut.
Itselleni tuottaa tässä vielä iloa se, että tämä esitys tullaan tekstittämään myös englanniksi, heijastamaan teksti myös englanniksi. Tämä liittyy sellaiseen asiaan, että kun on – itse haluan mennä Saksassa asuneena, Saksan näytelmiä tuntevana sinne katsomaan, ne Faustit ja Wallensteinit ja muut – ymmärtääkseni, miksi ne saksalaisille on niin tärkeitä. Mielestäni juuri nämä klassikot, joista Suomi on rakennettu, Nummisuutarit, Wuolijoet, Niskavuoret, Pohjantähdet, ne on juuri niitä tekstejä, joita pitää esittää. Se meidän oma, se ydinkulttuuri meidän pitää jollain tavalla välittää myös niille, jotka eivät suomea äidinkielenään puhu, ovat täällä livahtamassa tai käymässä.
Sitten onnistuu myös teatterikatsojan kuulo-ongelman hoituminen, jos näyttelijän puheesta ei saa selvää, niin aina voi vilkaista liikkuvaan tekstiin – siis monta sellaista asiaa seuraa tekstityksestä. Pyrkimys avata meidän omaamme, meidän ydintämme, jotenkin ulospäin, ettei se jäisi vain Lahteen tai vain suomalaisille, vaan se avataan kaikille.
Mun kaikki havainnot perustuu lapsuudenkokemuksiini mökiltä, jonne on kerääntynyt kaikki vanhat vaatteet, joita ei enää kaupungissa kehdata käyttää. Se tarkoittaa, että mökki oli historiaa kaikilta vuosikymmeniltä, se on ollut ehkä suurin asia sellaisessa perusestetiikassa. Tämä esitys viestii kaikille vuosikymmenille, puvustus perustuu Lahden kaupunginteatterin erinomaiseen pukuvarastoon ja tietenkin ostetaan ja tehdään siihen lisää, mutta se perustuu havaintoihin – niin vintage on taas tullut uudelleen muotiin ja tässä sitä nyt on: hämäläistä synkkämielistä vintagea.”
Nimiroolissa Hetaa esittää Annukka Blomberg, Akustia, hänen miestään näyttelee Tapani Kalliomäki.
Olemme perheenä vakituinen YLEn uutisten TV-lähetysten monikymmenvuotinen katsojakunta. Useimpina päivinä YLEn TV-uutiset on ainoa ajankohta vuorokaudessa, jolloin kodissamme televisio on auki.
Omituisia asioita sinne on viimeisen 10 miljoonaa euroa maksaneen TV-uutisstudion yhteydessä jäänyt kuin parhaaseen vintageviestimeen. Tätä paikalleen pysähtynyttä uutismuotoa hoitaa kiinni-ankkuroitu aivoton, automatisoitu kamerarobotti.
Samat peruskuvaformaatit ovat jo siis yli puolivuotta aloittaneet uutisemme. Eikö ole kenellekään tullut edes mieleen ajantasaistaa niitä välillä yhteiskuntamme keskeisten uutisten tai maailmantapahtumien koko ajan muuttuessa itse tapahtumista kertoviksi tai raportoiviksi?
Katsojaa vähättelevää samaa välinpitämättömyyttä todistaa viittomakielinen uutislähetys,
jossa viittomakielinen uutistenlukija joutuu jatkuvasti kamppailemaan kuin jalkapalloilija saadakseen teknisen laitteen jalkapalloilijakonsteillaan pois kuvaruudusta: miten kaikki tuo on koko puoli vuotta kestäneen tv-uudistuksen ajan ollut mahdollista? Ei hupaisampaa kaksinottelua enää voisi meidän katsojien iloksi, kamerarobotin voitoksi enää tarvita.
Jatkuvat tv-uutisankkureiden toistamat kehotukset meille katsojille siirtyä uutisotsikon varsinaista sisältöä tv-viestimen muissa olomuodoissa itse selvittämään – verkossa – on täysin typerää uutisstudiosta vastaavien viitseliäisyyden passiivisuutta. Eikö juuri uutistoimituksen tehtävä ole selvittää tuo uutinen meille olennaisilta osilta ja kuvaesimerkeillä.
Samassa yhteydessä YLEn kanavat ovat muodostaneet ennen uutisia ja niiden jälkeen uuden mainostoimiston (joista MTV- lähetyksiä katsomaton oli luullut päässeensä eroon), jossa YLE mainostaa kuin paraskin avuntarpeessa oleva yrittäjä esimerkiksi kulttuuriohjelmiaan, mitkä saavat samat mainokset kymmeniä kertoja vuorokaudessa ja viikkotolkulla pakkokatsottuaan katsojat kyllästymään täydellisesti koko asialle ja myös kulttuurille.
En tiedä, miten tv-ankkureiden ajatukset pystyvät keskittymään studion valtavassa heijastekuvataustojen tauottomassa vaihtuvuudessa – kiltit tv-uutisankkurit toteuttavat tätä typeryyttä tunnollisesti palkkansa edestä. Myös heille ajateltu muka luonteva lyhyt haastattelukeskustelu säätieteilijän kanssa ennen tämän lähipäivien sään ennustusta kartan edessä paljastaa luontevuuden olevan kaukana, sillä kaikki tv-uutisankkurit eivät tätä osaa luontevasti tehdä. Samaa uutisankkurin luontevuutta ja luotettavuutta haastatella studiossa suorassa lähetyksessä asiantuntijaa kaipaisi jo muutamalta uutisankkuriltamme lisää skarppausta.
Päivän uutistarjonnan huippu on tärkeän uutisaiheen aikana samanaikaisesti liikkuva ruudun alalaidan teksti, jossa vilisee ihan kaikkea mahdollista aiherunsautta. Tuo katsojan keskittymistä häiritsevä uutisvilinä normaalein kuulo- ja näköaistein varustetulle saati poikkeuksellisesti rajoittuneelle katsojalle on jo pelkkää uutisten selkeyden ja asiallisen luotettavuuden häirintää.
Uutisista vastaavat esihenkilöt on onneksi nimetty uutislähetyksen lopputeksteissä. Heidät on helppo siis vaihtaa – ja nopeasti.
Eilen sain tuttavaltani sähköpostin, jossa hän toivotti hyvää Nuutinpäivää. Eilinen päivä näkyy tämän jutun artikkelikuvassa: talven kaunein, kovan pakkasen ja auringon täyttämä tuttu Supankatu täällä Lahden Pyhättömänmäellä.
Kun tein tässä upeassa Suomen talvessa eilen vielä perinteisen Pyhättömänympärikävelykierrokseni, tajusin yllättäen tuttujen katujen ja talotonttien kohdalla monia täällä lapsuuteni vuosikymmeninä kokemiani tapahtumia, rähinöitä, niin iloisia kuin traagisiakin ja molempia usein viinan täyttämiä juhlimisia ainakin vähintään juhannuksina ja joulunseutuina.
Tätä artikkeliani varten kaivoin joitakin kansanarkistojen tietoja Nuutista, sen kirkollisesta perustasta ja maallisista viettotavoista, joista kuulimme lapsuudessa lähinnä Orimattilan suunnalta Pukkilasta, siellä vuosikymmeniä jatkuneista Nuuttipukki-perinteistä. Muistelen niistä lapsuudessani kantautuneen juttuja humalikkaiden tappeluista tänne hienoon sivistyneeseen Lahti-kaupunkiin.
Muistin, että Lahdella oli oikein oma Järjestyssääntö, jota kaikkien piti noudattaa. Yllättäen eilen huomasin, että tietoni oli vanhentunut, sillä jo vuonna 2003 oli eduskunta antanut kaikkia kaupunkeja ja taajamia koskevan Järjestyslain, jota kaikkien suomalaisten ja täällä asuvien pitää noudattaa. Luin Järjestyslain hämmentyneenä ja siellähän annetaan yksityiskohtaisen tarkat ohjeet kanssaelämisestämme koko Suomessa – puhumattakaan juhlimisesta, sotkemisesta, melskaamisesta ja häiritsemisestä, jopa omistamiemme esineiden, kuten teräaseiden ja koirien pitämisestä. Kaikkea tätä 25-pykäläistä lakia valvoo ja lain rikkojalle määrää rangaistukset Poliisi.
Näin mutkan kautta ohjaan myös Sinut – parahin lukijani – suuntaamaan hetkiksi ajatuksesi meitä kaikkia sitovaan Järjestyslakiin, siihen miten me itse sitä noudatamme tai tietämättämme tai tahallamme jätämme noudattamatta sekä siihen, miten Poliisi lainvalvontatehtävässään mielestämme onnistuu.
Teatterielämys on useimmiten onnenkauppaa ja sattumaa, harvoin mitenkään täysin taattu teatterikäynnin tulos.
Teatteri Vantaa on niitä harvinaisia piskuisia ammattiteattereita, jonne voi mennä varman päälle – ajatonta, hyvää ja raikasta viihdettä sekä näyttelijätaiteen tartuttavaa elämänriemua ja elämänuskoa kokemaan.
Tuollaisia suitsutuksia kirjoitin jo monta vuotta sitten tutustuessamme ensi kertaa Teatteri Vantaan Silkkisalin esityksiin. Maamme monet eturivin näyttämö- ja viihdetaiteilijat ovat ottaneet myös eräänlaiseksi oman ammattinsa revanssiksi päästä vähintään kerran vuodessa Teatteri Vantaan estradille vierailemaan. Tuo esitysten taso on joka esityksessä vakuuttanut vähintään omalla intiimillä tenhollaan.
Mukaan on tullut vielä lisää niin suomalaisen työn historiallista vakavuutta kuin suurten kirjailijoiden klassisten tekstien kiehtovuutta ja kontrastiksi sydämellisen lämmintä huumoria, tanssia ja musiikkia.
Näin on täksi kevääksi muotoutunut upea teatterillinen tarjoilu kaikenlaista draamaa koettavaksi.
Tässä Teatteri Vantaan koko kevään ohjelma esittelyineen ja esitysaikatauluineen.
Alla linkki Teatteri Vantaan tämän kevään 20-sivuiseen ohjelmalehteen:
Helsingistä matka junalla ei kestä kuin parikymmentä minuuttia, Lahdesta kolme varttia: Tikkurilan asemalta on vajaan kilometrin verran kävelyä – olet tyylikkäässä ja toimivassa Teatteri Vantaan teatteripyhätössä kodikkaine saleineen, hienoine auloineen ja ravintoloineen.
Lahtelainen teatterikevät 2025 sisältää kaikkiaan kolme kantaesitystä ja yhden maailman ensi-illan. Teatterikaupunkina Lahti laajenee ohjelmatarjonnaltaan koko teatterikirjallisuuden maailmanskaalaan: klassikoista uusien musiikkinäytelmien kantaesityksiin ja lastennäytelmän maailmankantaesitykseen.
Hyvä täällä teatterikaupungissa on näin monipuolista teatteria nauttia. Asialla ovat teatteriin monin eri tavoin kouluttautuneet teatteritaiteilijat ja ammattiohjaajat.
LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI
Katso myös allaolevista linkeistä Lahden kaupunginteatterin ylläkuvattujen kevään 2025 ensi-iltojen Lahenuutisia -artikkelien ennakkoesittelyt ja koko kevään näytelmien ohjelmisto:
M – alias Minja Koski nähdään JukoKlubilla upean orkesterinsa kanssa.
Viiden julkaistun albumin myötä laulaja-lauluntekijälle on sadellut ylistäviä arvioita, ehdokkuuksia Emma- ja Teosto-palkinnoissa sekä keikkoja tärkeimmillä kotimaisilla festivaaleilla.
Lavalle Minjan kanssa nousevat Aleksi Kaufmann, Jussi-Pekka Parviainen, Simo Saukkola ja Miikka Ahlman. Keikalla kuullaan lauluja jokaiselta albumilta.
JukoKlubilla bändit ja artistit aloittavat soittonsa ohjelmistossa ilmoitetulla kellonlyömällä. Huomioithan, että saliin ei pääse enää keikan alettua. Musiikista nautitaan istumakatsomossa. JukoKlubien keikat ovat ikärajattomia.
Pe 31.1.2025 klo 18.00
SAIMA HARMAJAN PÄIVÄKIRJA
Kantaesitysmusikaali
Saima ja Maija ovat nuoria ja luovia. He ovat herkkiä, teräviä täydellisyyden tavoittelijoita. He taistelevat riittämättömyyden kanssa ja kertovat päiväkirjoilleen kaiken – sadan vuoden päässä toisistaan.
Saima Harmajan (1913–1937) päiväkirjamerkinnät tuovat Maijan elämään yllättävää turvaa ja inspiraatiota. Runot kannattelevat, lohduttavat ja herättävät musiikin eloon.
Toteutuvatko unelmat? Mitä sitten tapahtuu? Ja mitä tapahtui aikaisemmin? Aika on ja etenee vääjäämättä. Mitä jos voimme nähdä menneeseen tai kuulla tulevaisuuden?
Tervetuloa päiväkirjaan!
Käsikirjoitus ja sävellys: Anni-Maija Koskinen
Ohjaus: Tapani Kalliomäki
Runot: Saima Harmaja
Dramaturgia: Onerva Helne
Musiikin sovitus: työryhmä
Rooleissa: Anni-Maija Koskinen ja Elina Ruti
Muusikot: Niklas Hagmark (sello) ja Matti Hussi (piano)
Tuotanto: Saima-työryhmä, yhteistyössä Teatteri Vanha Juko
Kuva: Maria Mattelmäki
Käsikirjoitus ja osa lyriikoista pohjautuu Saima Harmajan päiväkirjoihin.Toteutettu Päijät-Hämeen rahaston (SKR) kärkihankeapurahalla. Esitys on vierailutuotanto.
Luvassa on ainutlaatuinen ilta yhdessä Jukon ensemblen ja Jukon rakkaiden ystävien kanssa. Kokoonnutaan yhteen! Ei luovuteta!
Tule mukaan pelastamaan Juko maamme hallituksen lyhytnäköisiltä leikkauksilta! Ohjelmassa laulua, puheita ja teatteritaidetta, väkemme suosikkeja vuosien varrelta! Pyrimme tämän tapahtuman tuotolla kattamaan edes pienen osan tulevista leikkauksista. Jokainen tähän konserttiin ostettu lippu auttaa meitä jatkossakin tekemään tinkimätöntä ja kunnianhimoista teatteritaidetta.
Estradilla Ola Blick, Suvi Blick, Ismo Haavisto, Marko Haavisto, Niklas Hagmark, Matti Hussi, Atte Härkönen, Markus Karekallas, Hannu Kella, Tuomas Korkia-aho, Minja Koski, Anni-Maija Koskinen, Minna Lavaste, Lätsä, Lauri Maijala, Maria Nissi, Matti Pajulahti, Elina Ruti, Mikael Saari, Jarkko Saarinen, Esa-Matti Smolander, Jaska Teuri, Lumikki Väinämö, Liisa Vuori, Lahko ja Lumos-kvartetti.
Mukana menossa ovat Tirra, Ant Brew ja Antti Sepponen.
Kokoonnutaan yhteen! Ei luovuteta! Lämpimästi tervetuloa iltamiin!
Liput oman valinnan mukaan: 50 / 100 / 150 €
Su 9.2.2025 klo 17.00
SININEN UNI
Sininen uni – Piinkova roadtrip Lahesta Huippuvuorille
Lahtelainen maaliskuu vuonna 1990. Tuulia, Pleksiä ja Nippeliä odottaa elämän ja kuoleman seikkailu, kun he saavat vihiä Piilaaksolaisten aikeista kaapata laitteillaan ensin ihmislajin huomio- ja keskittymiskyvyn, sitten mielikuvituksen – ja lopulta unet.
Ainut keino taistella ylivoimaa vastaan on viedä mahtidisketti viruksineen Piilaakson laitteiden prototyyppien huippupiiloon, Huippuvuorten jäänalaiseen holviin.
Alkaa eksistentiaalis-eksentrinen matka etelästä pohjoiseen, läpi läänien ja uutta vuosikymmentään aloittelevan puhelinkoppien Suomen.
Tässä maassa luottamuksella saa pankista lainaa, ja huoltoyhtiöt tehokkaine lakaisukojeineen siivoavat katukuvasta vanhat talkkarit harjoineen. Lisäksi Windows 3:n tilaajat saavat kymmenen litran ämpärit kaupan päälle, joten ei ihme, että suomalaiset ovat teknologisen muutoksen eturintamassa.
Mikään ei ole enää kuin ennen ja jokainen muutos on muutos huonomman tulevaisuuden puolesta. Vai onko?
Tuulin veli makaa Päijät-Hämeen Keskussairaalassa uudenkarheassa hengityskoneessa, jollainen ei vanhan maailman tuulin pyörisi. Ja mitä olisi lapsuus ilman 8-bittistä Nintendoa? Pysyykö ihminen elossa ilman huomisen viihdeuutisia?
Esitys saattaa perustua osittain faktoihin ja dataan, vaiko toisaalta mielikuvitukseen ja magiaan. Se, mikä toisille on pahinta, lienee toisille parhainta. Eikä niin monta aamua, kun tämä kaikki saattaa olla liiankin totta. Joka ilta, kun lamppu sammuu, on meidän päätöksemme: jatkammeko sinistä unta?
Sininen uni on Teatteri Vanhan Jukon ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistuotanto.
Kantaesitys ke 19.3.2025 klo 18
Käsikirjoitus ja ohjaus: Miika Karvanen (Teak)
Näyttämöllä: Ola Blick, Akseli Ilvesniemi (Teak), Ronja Keiramo (Teak), Samuel Onatsu (Teak)
Skenografia: Hanna Erämaja (Teak)
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen
Esitys sisältää vilkkuvia valoja ja teatterisavua.
Esitys on Hanna Erämajan sekä Miika Karvasen taiteellinen opinnäytetyö.
Liput 25 / 20 / 15 €
Kaupungin rennoin galleria JukoArt
Anna-Liisa Kankaanmäki
21.1.–22.5.2025 Näyttelyn avajaiset ti 21.1. klo 18
Tove Janssonin vuonna 1962 julkaistu Kevätlaulu-tarina saa maailman kantaesityksenä SUPER teatterin näyttämöllä!
Nuuskamuikkunen on taas talven jälkeen palaamassa Muumilaaksoon, mutta uusi kevätlaulu antaa vielä odottaa itseään. Laulu kuplii jo Nuuskamuikkusen hatun alla, mutta pieni metsässä kohdattu otus häiritsee Nuuskamuikkusen keskittymistä ja on karkottaa laulun tiehensä.
Näytelmän hahmoina nähdään Nuuskamuikkunen sekä Ti-ti-uu.
Maailman ensiesitys SUPER teatterissa lauantaina 8.2.2025.
TEKSTI: Tove Jansson
SOVITUS & OHJAUS: Tero Porali MUSIIKKI: Tero Porali
LAVALLA: Anssi Hyvönen & Maria Nissi
Huokausten laakso on Antti Raivion kirjoittaman “Skavaböle-trilogian” toinen osa. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1963-1983. Huokausten laakso on itsenäinen jatko-osa näytelmälle Skavabölen pojat.
Orvoiksi jääneet Rupert ja Evert ovat astumassa aikuisuuteen, kun Evert löytää äidin nuoruuden päiväkirjat. Perheen vanhat salaisuudet nousevat päivänvaloon, samalla kun veljekset opettelevat itsenäistymään ja irtautumaan niin lapsuudesta kuin toisistaankin. Vieläkö vanha verivala pitää?
Huokausten laaksossa kulkevat rinnakkain nuorten miesten kipeä kasvu ja heidän vanhempiensa surumielinen rakkaustarina. Skavabölen pojista tutulla tavalla se vyöryttää lavalle värikkään henkilögallerian ja häivyttää maagisella realismilla rajan ulkoisen todellisuuden ja sisäisen maailman väliltä.
Näytelmän ohjaa Lauantainäyttämölle Lahden kaupunginteatterin näyttelijä Tapani Kalliomäki, joka on ohjannut aikaisemmin Lauantainäyttämölle suuren suosion saavuttaneet ja palkitut esitykset Reviisori, Päällystakki, Jäniksen Vuosi sekä Skavabölen pojat.
Näyttämöllä rooleissa nähdään Lauantainäyttämön 17 hengen ensemble. Palkittu työryhmä tuo eteenne fantasian, leikin ja rakkauden voiman, jonka avulla lapsuus ja nuoruus saa jatkoa ja ehkä opimme itsestämme lisää sukupolvien jatkumossa.
Ensi-ilta Lahden Pikkuteatterilla Loviisankatu 8 su 9.3.2025
Alexander Stubb piti ensimmäisen uudenvuodenpuheensa maltilliseen, harjaantuneeseen hyvän julkisen esiintyjän korrektiin sävyyn yhteiskunnan merkittävimpiä vaaratekijöitä eli ulkopoliittisesti merkittävimpiä maailman tulehdustilanteita ja niiden joka päivä meitä kansalaisia mietityttäviä uhkia kuin vain sivuten. Stubb taitaa kameralle puhumisen mainiosti. Myös suoran tv-lähetyksen puheen kuvan leikkaaja oli perehtynyt hyvin valmiiksi kirjoitetun puheen elävyyteen tuomalla sen merkittävissä kohdissa puhujan lähemmäs katsojaa. Kuvaus oli rauhoittavan hallittua, kuten puhujan koko puhetapa ja hänen levollisen luonteva katsekontaktinsa meihin puheen seuraajiin.
Suuria ulkopoliittisia linjoja tai puhujan omia mielipiteitä Stubbin puhe ei sisältänyt. Venäjän ja Ukrainan hän nosti edelleen pääteemoiksi, maamme kannalta esimerkeiksi ratkaista. Sopivankokoisen miinuksen hän antoi eduskunnan päätöstehtailun hallituspuolueiden jatkuvalle sanelulle ja varoitti tuolla yhä useammin jo havaittavasta kansamme kahtiajakautumisesta – (yhtenäisyys suurissa päätöksissä on kaukana parlamentaarisesta toimivuudesta, kaikkien kansanryhmien huomioonottamisesta hän mielestäni tällä tarkoin harkitulla lausumallaan tarkoitti).
Toisaalta Stubbkin oli tuudittautunut meidän kansalaisten tavoin kaiken maailman mielipidemittauskyselyjen ansoihin, joissa jatkuvasti Suomi kehutaan maailman onnellisimman kansan maaksi – presidentti puheessaan hokemantapaisesti tuohon itsekehuun toistuvasti palasi.
Hänen puhetaitonsa on hyvää, muttei ihan kiitettävää, sillä puheen kuuluvuus kärsii nielemisen ja hengityksen tuomasta pienestä virheestä: Stubb nielee usein puheensa lopputavut, jopa toisinaan lauseensa viimeisen sanan kuulumattomaksi, kuiskaukseksi. Näkövammaiselle hänen puheensa ei siis kaikilta osiltaan ole vielä täysin moitteetonta.
Alexander Stubbille ominaista hymyä tai hänelle luontaista hyväntahtoista ilmettään ei nyt löytynyt hänen uudenvuoden 2025 puhujakasvoiltaan. Ehkä tarkoituksella hän tällä yksinomaan asiallisella olemuksella astui puheellaan julkiseen rooliinsa – Suomen Tasavallan Presidentiksi.
Sain jälkipolveni ihanilta lähimmäisiltäni joulupaketiksi kirjan, jossa uudistuu moni yksityinen mielipiteeni, suomen kieleni vanhentunut kalske moderniksi nykypoljennoksi, muotosisältö asioista suoraan kirjoittamiseksi juuri sellaisina kuin ne ovat. Ennen muuta maan pisteliäimmin, suorasukaisimmin yhteiskuntamme päätöskoneistoa satiirisen loistavasti ja terävästi pistelevä ja todistava ajattelu tuntuu kirjan lukijan silmät avaavalta, kaikkialla sielussa ja ruumissa kuin terapeuttisena elinympäristömuutoksena. Sen lisäksi teoksen kuvat ovat valloittavan hallittua piirrostaidetta.
Miesvallan peittäneeseen Suomeemme leviää aitoa, asiallista, tutkittua ja tilastoitua (8 sivua lähdeluetteloa) femokratiaa kuin lähes kadonneen demokratian virkistäväksi korvikkeeksi. Nyt tämän pikku Suomen kovin korrektiksi pynttäytynyt paikallinen kunnallinen ylimystömme, sen järkkymätön miesten ylivalta ja naiseuden ulottuvuudet nousevat valtiokoneistomme ylimmälle tasolle punnittaviksi ja vallan pinnallisuuden riivaama miesparlamentarismi kansanedustajistamme läpivalaistaan historian ja nykypäivän lasikatot murskaten naisen näkökulmasta ronskisti ja viisaasti.
Jessi Jokelainen oli monta vuotta kirjoittanut blogia, jossa hän erityisesti yritti selvittää, miksi miesvalta on yhä kaikkien vääryyksien takana ja lisää kansalaisten miesvihaa. Hän oli saanut kirjoituksiinsa lukemattomia kommentteja ja oli viimein kyllästynyt niiden samankaltaiseen asenteeseen. Ehkä tämä kuva kertoo tuon parikymppisen nais-kielenopiskelijan ajatustilan:
Tuo kirja kuvaa ensin nuoren Jessi Jokelaisen, suomen kielen laitoksella ahertavan, toiveikkaan opiskelevan kaksikymppisen ajatuksia, kertoo monta todellista kohtausta hänen elämästään nuorena naisena jo ennen politiikkaan ryhtymistä. Tässä vain yksi.
Kun 22-vuotiaana nuorena olin juuri valmistunut filosofian maisteriksi, pääsin heti pitkään opettajan sijaisuuteen ammattikouluun. Amiksessa olin ensimmäisessä työpaikassani – niin kuin me kaikki tuon ensimmäisen työpaikkamme yleensä opiskelun jälkeen muistamme – innostunut ja ahersin valmistamalla tunnit huolella. Ja tajusin hiljalleen murrosiästä eroon tempoilevista opiskelijoista kuorituvan innokkaita keskustelijoita, kirjoittajia ja itseluottamusta kanniskelevia nuoria aikuisia.
”Ensimmäistä kertaa mun elämässä äikän opiskelu on kivaa,” 17-vuotias autojannu sanoi kerran. Olin pakahtua työni hienouteen ja merkityksellisyyteen.
Varsinaiseen politiikkaan Jessin johti liittyminen opiskelijoiden laajoihin mielenilmauksiin, joukkoliikehdintään – Sipilän-Stubin hallitus lupasi kaikkien opiskeluun liittyvien etujen säilymisen ja kuitenkin heti perään perui kaikki lupauksensa vähentäen entisestään opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia.
Juuri hiljattain kesäkuussa 2024 eduskunnan ensimmäisellä varasijalla ollut Oulun vaalipiirin Jessi Jokelainen (s.1996) sai ukaasin ja käskyn tulla eduskunnan kansanedustajaksi europarlamentaarikoksi siirtyneen edeltäjänsä Merja Kyllösen seuraajana.
Jokelaisen kirja Femokratia ilmestyi pari kuukautta sitten ja se myytiin heti loppuun. Femokratia-kirja antaa piirrosmuodollaan mallia siitä, mihin kirjat näinä päivinä suuntautuvat: sarjakuvalliseen, piirrosmaiseen muotoon. [Kerroin tästä kirjallisuusuutuudesta jo syksyn Lahden kansanopiston näytelmäteon muodossa, jossa kuuluisan ruotsalaisen Liv Strömquistin Punainen ruusu puhkeaa kukkaan, kymmenille kielille käännetystä piirroskirjasta oli tehty hieno kokoillan näytelmä:
En aio Femokratia-teosta yksityiskohtaisemmin selostaa. Sen yhdistetty piirros- ja tekstimuoto on niin valloittavan omaperäistä, että – parhain lukijani – teos kannattaa itse kokea. Rohkenen liittää tähän artikkeliini vielä pari tekijän täsmäiskua kuvaotoksena monesta kymmenestä, myös yleisön tiedossa olevasta maamme korkeimman päätösvallan, eduskunnan tapahtumasta ja tilanteesta sekä niiden korjaamiseksi tehdyistä epäonnistuneista yrityksistä – miesänkyrämentaliteetin johtaessa 200 kansanedustajan korkeinta päättävää elintämme omavaltaisella tyhmyydellään lopulta täydelliseen moraalittomuuteen.
Suomen eduskunta 1917-2020:
Kirjassa selviää, miksi Porijazzissa kahdelta pääministeriltä (Marin ja Orpo) kysyttiin täysin erilaisia elämänasioita, tai miten yhdessä hallituskaudessa eduskuntaan syntyi 10 lasten äitiä, joista neljä oli ministereitä. Sydämestä lähtevän hienoa kokemuksen kypsyttämää ajattelua politiikan merkityksestä Jessi sai tultuaan valituksi aikanaan Oulun valtuustoon sen nuorimpana jäsenenä – valtuuston vanhimman jäsenen kertoessa kokemuksestaan eduskuntaan pääsemisessä ja siellä olemisessa. Samoin kirjan lukija saa myös aprikoitavaksi tasa-arvoasioita, kuten miksi kansanedustajien kannattaa mennä vanhempainvapaalle, vaikka tavallisen kansalaisen on vaikea päästä edes työelämään lapsentekoiässä. Eikä kielenkäyttö miesten malliin, jossa kirosanat vilistävät luontevasti läpi koko teoksen ja niinku-sana sekä ja-sana on usein korvattu nykypuhekielen vittu-sanalla, saa aikaan modernista sujuvuudestaan ja taitavasta käyttötavasta johtuen kovinkaan suurta kirjan torjuntaa meissä varttuneemmissa, kielenkäyttöön kovin sivistyneesti lukkiutuneessa sukupolvessa.
Suomen Kansallisteatteri on vuonna 1872 perustettu vanhin suomenkielinen ammattiteatteri. Kansallisteatteri on taiteellinen teatteri, jonka ohjelmistossa nähdään uutta kotimaista draamaa, kiinnostavia ulkomaisia näytelmiä ja parhaita klassikoita. Taiteellisuus, yhdenvertaisuus ja keskustelevuus ovat ydinarvomme. Tavoitteemme on olla vastuullisen toiminnan edelläkävijä esittävän taiteen tekijöiden joukossa.
Kansallisteatterin kevään 2025 ensi-illat:
ELÄINTEN VALLANKUMOUS
Kuva Tuomo Manninen
George Orwellin kirjoittama Eläinten vallankumous (Animal Farm) julkaistiin elokuussa 1945, kun toisen maailmansodan taistelut jo olivat ohi Euroopassa ja maailma seisoi kylmän sodan kynnyksellä. Eläinten vallankumous on satiirisen tarkkanäköinen ja historiallinen allegoria, jonka Orwell puki eläinsadun muotoon. Se on pysyvästi ajankohtainen analyysi diktatuurin luonteesta ‒ siitä, kuinka vallankumous pettää jalot ihanteensa ja muuttuu omaksi irvikuvakseen.
Michael Baranin tulkinta tuo tämän modernin klassikon ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin näyttämölle. Poliittinen eläinsatu perkaa vallan korruptoivaa luonnetta ja totalitarismin syntymekanismeja ja on ansaitusti kohonnut yhdeksi maailmankirjallisuuden tunnetuimmista teoksista.
Rooleissa Jani Karvinen, Verneri Lilja, Pirjo Luoma-aho, Pirjo Määttä, Antti Pääkkönen, Wenla Reimaluoto ja Marketta Tikkanen sekä Seela Sella (videolla)
MuusikkoJuhani Nuorvala / Turkka Inkilä
Ohjaus, dramatisointi ja suomennosMichael BaranLavastus- ja pukusuunnitteluTarja SimoneValo- ja videosuunnittelu Mikki KunttuMusiikki Juhani NuorvalaNaamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Ensi-ilta Taivassalissa keskiviikkona 15.1.2025
OPPITUNTEJA ELÄVILLE
Kuva Katri Naukkarinen
Akse Petterssonin uusi näyttämöteos Oppitunteja eläville on varovaisen optimistinen esitys henkilökohtaisesta tyhmyydestä ja tutkimusmatka ihmisen rajallisuuteen.
1970-luvulla Suomen valtio perusti salaisen tutkimuslaitoksen, jonka tarkoituksena oli valmistella kansaa tulevaisuuden mullistuksia varten. Siellä kolme ihmistä (Joonas Heikkinen, Katariina Kaitue ja Janne Reinikainen) yrittävät suoriutua haasteista, joita valtion tiedemiehet ja kouluttajat (Ringa Manner, Karin Mäkiranta ja Heikki Pitkänen) ovat heille asettaneet. Päivät vaihtuvat vuosiksi, mutta tuoko projekti heidät lähemmäksi tieteellistä sensaatiota ‒ yhteyden saamista tulevaisuuteen, tai edes itseensä?
Freelancerina ja Kansallisteatterin kotiohjaajana toimivan Akse Petterssonin uusi teos käsittelee ajan ulkopuolella olemisen kokemusta, epämukavuutta, hämmennystä ja ymmärtämisen vaikeutta ‒ inhimillistä peruskokemusta omasta tyhmyydestä. Oppitunteja eläville jatkaa Petterssonin suursuosion saavuttaneiden esitysten jäljillä yhdistäen tutun ja epätavallisen, naurun ja melankolian, syvällisen ja banaalin omalakiseksi näyttämöteokseksi.
NäyttämölläJoonas Heikkinen, Katariina Kaitue, Heikki Pitkänen, Janne Reinikainen
Muusikot Ringa Manner ja Karin Mäkiranta
Ohjaus ja käsikirjoitusAkse PetterssonLavastussuunnitteluKatri Rentto ja Akse PetterssonPukusuunnitteluAuli TurtiainenValosuunnitteluAnna PöllänenVideosuunnittelu Ida JärvinenNaamioinnin suunnitteluMinttu Minkkinen
Kantaesitys Pienellä näyttämöllä keskiviikkona 12.2.2025
JUMALAT
Kuva Samuli Karala
Merkittävän suomalaisteatterin johtajalla on kovat paineet: rahoitusta leikataan ja muutosneuvottelujen uhka leijuu ilmassa. Onneksi päänäyttämöllä nähdään pian ensi-ilta, joka pelastaa teatterin niin taiteellisesti kuin taloudellisesti!
Anneli von Griechen, kansainvälisesti ylistetty ohjaaja, on saapunut tekemään näkemyksellisen tulkintansa Sofokleen Kuningas Oidipuksesta. Jo etukäteen tapaukseksi julistettu teos on määrä esittää Ateenan Akropoliilla ‒ osana Suomen ja Kreikan välisiä velkajärjestelyjä.
Oidipuksen näyttämöharjoituksissa käy kuitenkin ilmi, että esitys on jotain ihan muuta kuin mitä teatteri on luullut tilanneensa. Ja kun Anneli sattuu olemaan teatterinjohtaja Basil ”Pasi” von Griechenin äiti, taiteelliset erimielisyydet ajautuvat vääjäämättä henkilökohtaiselle tasolle.
Annelin tytär ja Pasin siskopuoli Krista on myös mukana produktiossa. Kolmikon selvittämättömät perheasiat, kunnianhimo ja yhteensopimattomat näkemykset sotkeutuvat juonenkäänteiden vyyhdiksi, joka alkaa hämmästyttävästi muistuttaa antiikin Kreikan jumaltarustoa.
Jussi Moilan kirjoittama ja Juhana von Baghin ohjaama Jumalat on karnevalistinen komedia eurooppalaisesta identiteetistä tässä ja nyt. Sen ytimessä ovat muinaiset kreikkalaiset myytit, jotka edelleen elävät ja hengittävät meissä.
Jäävätkö länsimaisen sivistyksen pylväät pystyyn, kun ne törmäytetään nykyajan kanssa? Missä kulkee kulttuurisen omimisen raja? Kenelle antiikin traditio lopulta kuuluu? Onko meille enää mikään pyhää? Voittaako sivistys väkivallan?
Jumalat tuo näyttämölle ainutlaatuisen kokonaisuuden, jossa yhdistyvät koreografinen liikekieli, Minttu Vesalan puvut, Kati Lukan lavastus, Kalle Ropposen valot ja Tatu Nenosen musiikki ja äänisuunnittelu. Energisen ja visuaalista glamouria säteilevän esityksen rooleissa nähdään suurenmoinen näyttelijäensemble.
Rooleissa Wanda Dubiel, Aksa Korttila, Anni Koskinen, Inke Koskinen, Pyry Nikkilä, Alen Nsambu, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi, Otto Rokka
Kantaesitys Suurella näyttämöllä torstaina 13.2.2025
JÄÄHYVÄISET ELÄIMILLE
Kuva Samuli Niittymäki
Jäähyväiset eläimille (Adieu aux bêtes) on sveitsiläisen Antoine Jaccoudin kirjoittama surumielisen hauska monologi katumuksesta peruuttamattoman edessä. Eläin, tuo ihmisen paras ystävä, alistettu, mysteeri, kulkuväline, rakas, proteiinin lähde, luonnonvara. Nyt ne ovat kadonneet ja jättäneet ihmisen yksin. Miten tässä näin kävi? Voivatko he antaa meille anteeksi?
Jäähyväiset eläimille on yritys puhua ihmisen tekemä tekemättömäksi. Se kantaesitettiin Théâtre de Vidyssa, Lausannessa vuonna 2017.
Näyttelijä Marja Salo vastaa esityksen näyttämöllepanosta ja roolityöstä.
Suomen kantaesitys Omapohjassa tiistaina 18.2.2025
LAURA
Kuva Stefan Bremer
Pasi Lampelan uutuusdraama Laura on ajankohtainen näytelmä vastuusta ja täynnä intohimoa ja rakkautta kaikissa sen muodoissa.
Harri on paiskinut koko ikänsä rakennusalan töitä kohoten apupojasta menestyväksi yrittäjäksi. Huipulla kilpailu on kuitenkin kovaa, stressi ja unettomuus painavat. Harrin vaimo Reetta on ollut miehensä tukena ja kumppanina jo viisitoista vuotta, mutta Harrin todellinen intohimon kohde on hänen nuoruutensa rakastettu Laura. Raskaiden vuosien paino harteillaan Harri haluaa repäistä itsensä irti vanhoista kuvioista, kääntää elämässään uuden sivun, kokea jotain todellista. Todellisuudessa on kuitenkin valuvika: se on arvaamaton.
Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantoa tähdittävät valovoimaiset näyttelijät molemmista teattereista.
Rooleissa Maria Kuusiluoma (SKT), Hannu Lintukoski (JKT), Esa-Matti Long (SKT), Piia Mannisenmäki (JKT) ja Jukka-Pekka Mikkonen (JKT) sekä pankkimiehen rooli videolla Juha Varis (SKT)
Ohjaus ja käsikirjoitusPasi LampelaLavastussuunnittelu Markus TsokkinenPukusuunnitteluTellervo Syrjäkari (JKT) Valosuunnittelu Japo Granlund (JKT) Sävellys ja äänisuunnitteluJuuso VolttiKampaus- ja maskeeraussuunnitteluNiina Vattulainen (JKT) VideosuunnitteluVille Virtanen (SKT)
Kantaesitys oli Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.10.2024
Helsingin ensi-ilta on Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä keskiviikkona 26.2.2025
Yhteistuotanto Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa
RAKKAUDESTA SÄHKÖÖN
Kuva Marko Djeska
Marc Gassot’n ja Karl Sinkkosen Rakkaudesta sähköön on kuolettavan hauska fyysinen komedia. Esitys sisältää slapstickiä, pelkoa, vihaa, naurua, tanssia, elävää musiikkia, lisää naurua, sekä miimistä splätteriä. Mikä piilee päähenkilön vihan taustalla? Onko hänen kohtalonaan vapaus vai kuolema? Mikä on hänen tarkoituksensa tällä tyhjyydessä pyörivällä avaruuskivellä, jota Maaksi kutsutaan?
Rakkaudesta sähköön -esityksen ohjaa maailmankuulu klovni Aitor Basauri brittiläisestä Spymonkey-teatterista. Näyttämöllä nähdään Marc Gassot, Tanjalotta Räikkä ja Karl Sinkkonen, joka on myös säveltänyt esityksen musiikin. Laulujen sanoista vastaa Saara Törmä ja valosuunnittelusta Mikko Hynninen. Upeat puvut ovat Saija Siekkisen käsialaa. Naamiointi Petra Kuntsi Ohjaajan assitentti Susanna Pukkila
Kantaesitys Pienellä näyttämöllä keskiviikkona 19.3.2025
Yhteistyössä mukana Tampereen Teatteri.
KAARLO BERGBOMIN KOOTUT KÄRSIMYKSET
Kuva Teppo Järvinen, grafiikka Elina Vilpakka
Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan historiallinen draamakomedia Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset sukeltaa suomenkielisen teatterin kiehtoviin varhaisvaiheisiin.Suuri päivä on koittava huhtikuussa 1902: suomenkielisen sivistyksen kulmakivi, Suomalainen Teatteri, saa vihdoin oman rakennuksen! Avajaisjuhlan aattona ovat valmistelut tosin vielä pahasti kesken niin ohjelmiston kuin teatteritalon osalta.
Teatterinjohtajat Kaarlo ja Emilie Bergbom saavat kaiken kukkuraksi tietoonsa, että painoasiain ylihallituksen virkamies on saapumassa tarkastuskäynnille. Tämä tietää ongelmia, sillä virkaintoisten byrokraattien kanssa ei pelleillä. Jos lupaa ei saada sensuuriviranomaisilta, uhkana ei ole vain avajaistilaisuuden peruminen, vaan vaakalaudalla on koko teatterin tulevaisuus. Asia päätetään salata henkilökunnalta, joten pian sen tietävät kaikki.
Näin viihdyttävää esitystä suomalaisesta teatterihistoriasta et ole ennen nähnyt! Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset on hilpeänhaikea ylistyslaulu teatterille ja suomenkieliselle kulttuurille.Musiikkia, visuaalista teatteria ja koreografiaa mielikuvitukselliseksi spektaakkeliksi yhdistävä esitys marssittaa näyttämölle enemmän tai vähemmän tunnettuja historian merkkihenkilöitä, jotka taistelivat sivistyksen puolesta sortokauden Suomen vihamielisessä ilmapiirissä.
Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut mutta fantasian siivin lentävä näyttämöteos kohdistaa valokeilan niin arkkidiiva Ida Aalbergiin ja näyttelijä-pedagogi Kaarola Avellaniin kuin myös jokapaikanhöylä Jalmari Finneen ja vapaaherra Sebastian Gripenbergiin. Erityisen puheenvuoron saa taustalle jättäytynyt, mutta vaikuttajana olennainen Emilie Bergbom. Luvassa on näyttelijäntyön riemujuhlaa ja kenties kaikkien aikojen viihdyttävin esitys suomalaisesta teatterihistoriasta.
Tiina Puumalaisen ohjaaman esityksen lavastuksen on suunnitellut Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi on tunnettu ja tunnustettu kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.
Rooleissa Kristiina Halttu, Maria Kuusiluoma, Linnea Leino, Petri Liski, Esa-Matti Long, Harri Nousiainen, Sari Puumalainen, Carl-Kristinan Rundman, Paula Siimes, Timo Tuominen, Joakim Berghäll
OhjausTiina Puumalainen LavastusTeppo Järvinen Puvut Heli Hynynen Musiikki Joakim Berghäll Valot Kalle Ropponen Ääni Esa Mattila Koreografia Osku Heiskanen Naamiot Anna Pelkonen
Kantaesitys Suurella näyttämöllä keskiviikkona 2.4.2025
LEIKIN LOPPU
Kuva Gabriela Urm
Samuel BeckettinLeikin loppu on absurdi klassikkonäytelmä, joka nähdään Heikki Huttu-Hiltusen ohjaamana Maalaamosalissa.
Samuel Beckettin absurdissa klassikkonäytelmässä sokea Hamm ja häntä palveleva Clov pelaavat loputtomalta tuntuvaa valtapeliä. Näytelmä on tuttu ja tunnettu eikä sen tekstistä saa muuttaa piiruakaan. Kuitenkin kun teokseen nyt tarttuvat liikenneonnettomuudessa halvaantunut näyttelijä Pekka Heikkinen ja pakolaisena maahan tullut näyttelijä Bakr Hasan, on palvelijan ja palveltavan roolien lisäksi kysymys monesta muusta tasosta ‒ eikä kaikki ole niin ilmeistä kuin päältä näyttää. Kaksikon alkuasetelma on selkeä: maahanmuuttaja palvelijana ja ”eurooppalainen” pyörätuoliin vaipunut valittaja palveltavana.
Esitys jakaantuu kahteen osaan: johdantoon ja Leikin loppu -näytelmään. Johdanto on dokumenttiteatterin keinoin tehty kuvaus Bakr Hasanin kokemuksista Beckettin näytelmien työstämisestä Irakissa. Hänen ohjatessaan Beckettiä Bagdadissa työtä sabotoitiin monin tavoin. Yksi työryhmän jäsen katosi jäljettömiin ja on kaikella todennäköisyydellä jo kuollut. Toinen saman ryhmän näyttelijä pahoinpideltiin, häpäistiin ja lopulta tapettiin. Bakr Hasanin omat kokemukset taiteen tekemisestä Bagdadissa ovat karmeita. Niistä on edelleen hengenvaarallista puhua Irakissa, jossa sanan- ja taiteenvapautta ei ole.
Produktio on työryhmän, Teatteri Siperian ja Kansallisteatterin yhteistyö.
NäyttämölläBakr Hasan, Pekka Heikkinen, Marika Heiskanen,Tuukka Huttunen
Ohjaus ja valosuunnittelu Heikki Huttu-Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio Lavastus- ja pukusuunnittelu työryhmä Vastaava tuottaja Teatteri Siperia/Marika Heiskanen
Ensi-ilta Maalaamosalissa keskiviikkona 9.4.2025
ETIOPIALAINEN YSTÄVÄ
Kuva Harri Hinkka
Etiopialainen ystävä on yhtä aikaa kantaaottava ja ajankohtainen, esteettisesti kaunis ja karkea. Erityisen hieno esimerkki siitä, mitä tärkeä teksti, hieno tanssiesitys ja svengaava musiikki yhdessä voivatkaan olla.
Etiopialainen ystävä 2 on ajankohtaista ja koskettavaa musiikkiteatteria, johon Sanna Kekäläinen on luonut uuden ohjauksen ja koreografian juuri Taivassalin esitystilaa varten.
Etiopialainen ystävä 2 käsittelee omaleimaisella ja tuoreella tavalla meidän kaikkien yhteistä todellisuuttamme rinnastaen pakolaisuuden ja paperittomuuden ilmastokriisiin ja joukkosukupuuttoon. ”Jokainen ihminen tulee Etiopiasta”, on ajatuksellinen kertosäe, joka kiteyttää teoksen ydinajatuksen.
Etiopialainen ystävä 2 yhdistää useita taiteenlajeja ja lajityyppejä: nykytanssia, esitystaidetta, musiikkia ja kirjallisuutta. Teoksessa kohtaavat Sanna Kekäläisen käsitteellinen, uusmaterialistinen ajattelutapa, Jussi Tuurnan musiikkiteatteri ja Kari Hukkilan jälkidraamallinen, näyttämölle kirjoitettu teksti.
Näyttämöllä Suvi Eloranta, Sanna Kekäläinen, Anniina Kumpuniemi, Janne Marja-aho, Samuli Roininen, Esko Grundström, Sara Puljula, Jussi Tuurna
TYÖRYHMÄ
Rakenne, kokonaisdramaturgia, ohjaus, koreografia ja tilaSanna Kekäläinen Teksti Kari Hukkila Musiikki Jussi Tuurna Äänisuunnittelu Jaakko Kulomaa Valosuunnittelu Lauri Sirén
Ensi-ilta Taivassalissa torstaina 8.5.2025. Näytännöt 17.5.2025 asti.
LALLUKKA, KAUPPANEUVOS KARJALASTA
Vesa Vierikon kuva Tuomo Manninen, Karlo Haapiaisen kuva Laura Malmivaara.
Juho ja Maria Lallukan Taiteilijakotisäätiön satavuotisjuhlaesitys kertoo valovoimaisten näyttelijöiden tähdittämän tarinan kauppaneuvos Juho Lallukasta, suuresta suomalaisesta mesenaatista.
Petri Liskin ohjaama esitys perustuu Inkeri Kilpisen näytelmään, jonka on sovittanut Eva Buchwald. Historiallinen henkilökuva karjalaisen paimenpojan kasvusta menestyväksi suurliikemieheksi ja merkittäväksi taiteen tukijaksi vie katsojat värikkäälle aikamatkalle 1900-luvun alun Karjalaan ‒ Räisälään, Käkisalmeen ja Viipuriin.
Jo paimenessa ollessaan Juho osoittaa poikkeuksellisia lukuhaluja ja vankkaa pyrkimystä kohti parempia elinoloja. Räisäläläisen räätälioppilaan matka johtaa ompeluspöydältä kohti kasvavia haasteita: puukhollariksi Käkisalmeen ja ensirakkauden hetkiin, nöyryytykseen ja häpeälliseen paluuseen synnyinkonnuille. Sisuuntunut Juho löytää rinnalleen Marian. Yhdessä he perustavat ensimmäisen oman maalaispuotinsa, siirtyvät sitten isommille markkinoille takaisin Käkisalmeen ja sieltä kansainväliseen Viipuriin. Yhteiskunnallisen ja kansallisen heräämisen myötä Juho Lallukasta kasvaa monipuolinen vaikuttaja, suurliikemies, hyväntekijä ja taidemesenaatti. Raha ei koskaan ollut hänelle itsetarkoitus, vaan kulttuuri ja sivistys, jotka raha mahdollisti.
Juho Lallukka (1852‒1913) oli ensimmäisiä menestyneitä suurliikemiehiä Karjalan Kannaksella. Hänen työllään oli ratkaiseva vaikutus suomenkielisen väestönosan mahdollisuuksiin edetä Venäjän keisarinvallan alaisessa yhteiskunnassa. Nuoren Juhon roolissa nähdään nouseva tähti Karlo Haapiainen ja varttuneempana Juhona kaikkien tuntema Vesa Vierikko.
NäyttämölläPetri Bäckström, Akseli Ferrand, Karlo Haapiainen, Sari Havas, Juha Kandolin, Lasse Karkjärvi, Kristian Koskenvirta, Lotta Kuusisto, Antti Laukkarinen, Esa-Matti Long, Pirjo Luoma-aho, Mathias Löfstedt, Jaakko Mero, Irina Pulkka, Marketta Tikkanen, Helena Vierikko ,Vesa Vierikko
PukusuunnitteluLaura Malinen LavastussuunnitteluKatri RenttoValo- ja videosuunnitteluVille Virtanen ÄänisuunnitteluEsa MattilaKoreografiaLotta Kuusisto Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Näytännöt Suurella näyttämöllä 16.5.-17.5.2025
Esitys on Helsingin Juhlaviikkojen esitys ja osa Juho ja Maria Lallukan Taitelijakotisäätiön satavuotisjuhlaohjelmaa.
Lisätietoja: www.taiteilijakoti.fi
MEFISTO
Kuva: Gabriela Urm
Helsingin juhlaviikot tuo Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle Viron draamateatterin huikaisevan tulkinnan Klaus ManninMefisto-romaanista. Mannin yhä ajankohtainen teksti perkaa vallan, moraalin, politiikan ja taiteen ristiaallokkoa intensiivisellä otteella. Kertu Moppel sai Mefiston ohjaustyöstä Viron valtion kulttuuripalkinnon vuonna 2022 ja oli ehdolla Viron teatteriliiton ohjaajapalkinnon saajaksi. Juhan Ulfsak sai Mefiston pääosasta Viron valtion kulttuuripalkinnon.
Ollaan 1930-luvun Saksassa. Hendrik Höfgen on loistava näyttelijä, yhdistelmä suurta taiteilijaa ja huikeaa showmiestä. Kun kansallissosialistit pääsevät valtaan, Höfgen joutuu vaikean valinnan eteen: jatkaisiko hän nousujohteista näyttelijänuraansa, vaikka se edellyttäisi yhteistyötä hänen vastustamiensa poliittisten tahojen kanssa, vai pysyisikö uskollisena periaatteilleen ja heittäisi uralleen hyvästit?
Esitys perustuu Klaus Mannin romaaniin Mefisto (1936). Saksalainen Klaus Mann (1906–1949), kirjailija Thomas Mannin vanhin poika, aloitti kirjailijanuransa jo 19-vuotiaana ja kirjoitti näytelmiä, romaaneja ja esseitä. Hendrik Höfgenin esikuva oikeassa elämässä oli kuuluisa saksalainen teatterintekijä Gustaf Gründgens (1899–1963), joka muistetaan karismaattisena näyttelijänä. Gründgensin legendaarisia rooleja olivat Mefistoteles ja Hamlet, joissa hänet nähtiin satoja kertoja. Kaikkiaan hän ehti tehdä 250 roolia. Nuorena Gründgens oli Klaus Mannin läheinen ystävä (ja oli lyhyesti naimisissa tämän siskon Erikan kanssa). Henkilökohtaiset ja ideologiset hankaukset kuitenkin erottivat ystävykset. Natsihallinnon aikana Gründgens teki loistokasta uraa ja vietti ylellistä elämää. Hänet nähtiin usein kansallissosialistien juhlissa. Gründgens oli homoseksuaali, mutta välttyi vainoilta, sillä oli Göringin suojeluksessa. Vuonna 1933 Gründgensistä tuli Preussin valtionteatterin johtaja, kun taas Klaus Mann joutui pakenemaan Saksasta pelastaakseen henkensä.
Vironkielinen esitys tekstitetään suomeksi.
Vierailua tukee Viron kulttuuriministeriö sekä Viron suurlähetystö Helsingissä.
Esitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä pe 15.8. klo 19 ja la 16.8. klo 13. Ensi-ilta oli 12.2.2021 Viron draamateatterin Suurella näyttämöllä.
NäyttämölläSandra Ashilevi, Lauri Kaldoja, Guido Kangur, Markus Luik, Hilje Murel, Karmo Nigula, Merle Palmiste, Teele Pärn, Gert Raudsepp, Inga Salurand, Indrek Sammul, Britta Soll, Hendrik Toompere Jr ja Juhan Ulfsak sekä Viron kansallisooppera Estonian poikakuoro Juhanid, Kuoronjohtajat Jaanika Kuusik ja Maret Poll
Ohjaus ja dramatisointiKertu Moppel Alkuteos Klaus Mann Romaanin käännös saksasta viroonRita TasaLavastussuunnitteluArthur ArulaKoreografiaJüri Nael ValosuunnitteluPriiasdu AdlÄänisuunnittelu Lauri Kaldoja Videosuunnittelu Epp KubuEsityksen suomennos ja tekstitys Varja ArolaJärjestäjä Johannes TammsaluÄänisuunnittelussa käytetyt tallenteetJoel Remmel, Heikko Remmel, Ahto Abner
Kansallisteatterin koko kevään ohjelmistokalenteri:
Lahen uutisiaon koko ilmestymisaikansa perehtynyt kovin rajatusti vain oman kunnan kouluasioihin. Tuon 18 vuoden aikana on Lahden lähilukiot lakkautettu, pieniä lähiöiden kouluja kaksikymmentäviisi lakkautettu ja oppilaita kerätään nykyisin lähes 700-800 oppilasta käsittäviin mammuttiyksiköihin (parhaillaan rakennetaan tälläistä Myllypohjan lähiöön). Syykin tiedetään, etsimällä koulun rehtorin nimi ja käymällä verovirastossa tarkistamassa hänen palkka-ansionsa. Nykyisin samat äidit, jotka vahempainkokouksissa ja lautakunnan järjestämissä tilaisuuksissa penäsivät omien lastensa lähikoulujen opetussisältöjä ja joko poikkeuksellisen lahjakkaiden tai rajallisesti lahjakkaiden oppilaittensa oikeutta opiskella asiantuntevissa rauhallisissa lähikouluissa yksilöllisyytensä mukaisessa vauhdissa ja resursseissa, eivät enää ole vaativia vanhempia lautakunnissa, vaan korottuneet jopa kaupunginhallitukseemme, kouluasioista hanakasti leikkaaviksi valtuutetuksi. Oman lapsen kouluasiat alkavat olla ohi, eivätkä enää siis kiinnosta.
Lahen uutisia -kirjoitusten aikana todelliset Lahden lähikoulut lakkautettiin, niin tehtiin myös Nastolassa sen liityttyä Lahteen. Lahti on pudonnut suurten kaupunkien kouluasioiden peränpitäjäksi ja todella hävettäväksi sisvistysasioiden säästöesimerkiksi supistaessaan kielivalintamahdollisuutensa pienen kunnan kokoisiksi.
Sain jouluaattona sukulaiseltani hänen ja minunkin tuttavani kirjoittaman nuoren, monilapsisen perheen äidin kirjoituksen Hollolan tapahtumista. Se on vaikuttavan komea yhteenveto siitä, mitä lapsen varhaiskasvatuksella ja koululla lapsen ja perheen kannalta tarkoitetaan ja minkälaiseksi rahansäästämisen automaatiksi kunnat ovat yhä useammin omat koulunsa tahallaan uhraamassa.
MITEN HOLLOLAN KOULUT JOHDETTIIN UMPIKUJAAN
Viime päivinä on Hollolalaisia pöyristättynyt sivistyslautakunnan päätös sijoittaa suljettavaksi tuomitun Tiilikankaan koulun 211 oppilasta Salpakankaan kouluun, joka on jo tupaten täynnä. Asia on edelleen kuitenkin ratkaisematon, koska kunnanhallitus päätti käyttää otto-oikeuttaan ja käsitellä asiaa uudelleen kunnanhallituksessa.
Mutta miten tällaiseen tilanteeseen, jossa kunnan ongelmana on se, että lapsia on liikaa, onkaan päädytty? Kukaan ei enää tunnu muistavan, että koulujen sulkemisesta ei päätetty siksi, että lapsien määrä olisi pienentynyt erityisesti, vaan siksi, että silloisessa tilanteessa valtuutetuille kerrottiin kunnan ajatuvan taloudelliseen katastrofiin, jos kouluja ei suljeta. Koulujen sulkeminen oli siis keino, ei itsetarkoitus. Syytä koulujen lakkauutamiselle ei oikeasti enää tänä päivänä ole, sillä kunta on tehnyt valtavat ylijäämät. Niille, jotka ovat jo unohtaneet draaman kaaren, tai eivät ole vielä asuneet Hollolassa, kun tapahtumat ovat alkaneet vyöryä, tässä on resepti, miten kunta johdetaan umpikujaan:
Vaihe 1: Reagoi paniikinomaisesti valtakunnanpolitiikkaan, pelottele luottamushenkilöt talouden tilanteella
2019 valtakunnanpolitiikassa kuohui. Sipilän hallituksen kaavailema sote-uudistus kaatui (kuka vielä muistaa?) ja siksi Hollolan kunta veti paniikkikahvasta. Täällä laskeskeltiin, että vuonna 2024 kunnan rahoista suurin osa menee vanhusten hoitoon. Nyt tietenkin tiedetään, ettei näin ole ja laskelmat olivat aivan virheellisiä. Oletetut kustannukset kuuluvat sote-alueille sittemmin toteutuneen 2023 sote-uudistuksen jälkeen.
Madonluvut, joilla palveluverkon supistamista perusteltiin 2019
Valtuutetuille ja kuntalaisille esitettiin siis vuonna 2019 ja 2020 alkuvuodesta laskelmat, jossa alijäämää kertyy lähitulevaisuudessa 36,4 M€. Johtopäätös oli, että sulkemalla kouluja säästämme noin 6 M€. Muutoin uhkaa pakkoliitos Lahden kanssa – tämä oli ainakin yhden valtuutetun mielipide keskustellessani hänen kanssaan. Siksi, ehkä ymmärrettävästikin, silloinen valtuusto päätti täpärien äänestysten jälkeen, että Hälvälä suljetaan 2022 ja Tiilikangas 2025. Ko. kaudella 2020-2023 kunnan tulos oli kuitenkin 40,7 M€ ylijäämäinen, kunnan tulos oli siis 77 milj. € ennakoitua suurempi! Hyvin väärien ennusteiden perusteella tehtiin erittäin kauaskantoiset päätökset, niin nopealla aikataululla, ettei vaikutuksia ehditty arvioimaan.
Kunnanvaltuutetut eivät tuolloin 2019 olleet erityisesti kouluja sulkemassa. Päinvastoin: Hälvälän kouluun oli päätetty investoida n. 5,5 miljoonaa euroa, jotta sille saataisi asianmukaiset ruokailu- ja liikuntatilat purettujen tilalle. Tämä päätös peruutettiin ja kaikki investoinnit kouluinfraan jäädytettiin, talouden ennakoidun tilanteen takia – tämä muuten todistaa, että kerran tehdyt päätökset voi valtuusto myös peruuttaa.
Nyt joulukuussa 2024 syy on unohtunut, ja keinosta – siis koulujen lakkauttamisesta – on tullut itse tarkoitus.
Vaihe 2: Älä reagoi muutoksiin taloudessa tai koululaisten määrässä
Kunnan tulos kaudella 2020-2023. Ennuste vs. toteuma
Miten kunnan talous on kehittynyt sitten päätöksen? Alijäämän sijaan vuoden 2020 tulos oli 8,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen. 2021 tulos oli 14,2 miljoonaa euroja, vuonna 2022 7,6 milj. € ja 2023 10,7 milj. €. Siis kuuluneen neljän vuoden yhteenlaskettu ylijäämä on ollut 40,7 miljoonaa euroa.
Onko todellakin näin, että meidän pitää vielä säästä kouluja sulkemalla ja ottaa kaikkein pienimmiltä? Käytettäisiinkö nämä rahat mieluummin grandiöösiin tornitaloon, josta on kunnan työntekijöille hulppeat maisemat hintavalle kaatopaikalle? Ehkä kunnassa ei ole huomattu, että suunnitelmat eivät vastanneet toteumaa? Mikä on syynä muistinmenetykseen?
Mitä koululaisten määrään tulee, oli suunnitelma siis se, että heitä olisi vuonna 2025 497 vähemmän kuin vuonna 2019. Totuus viimein myönnettiin joulukuussa, vaikka siihen asti se on ollut mahdotonta: oppilasmäärän pieneneminen on jäänyt puoleen tästä. Hälvälän ja Tiilikankaan alueen lasten piti mahtua Salpakankaan kouluun, mutta eivät mahdukaan (ilman mittavia investointeja). Itseasiassa Kartanon alueella alakouluikäisten lasten määrä on vain kasvanut 2019 eteenpäin ja siksi Salpakankaan koulussa ei ole syntynyt itsestään vapaata kapasiteettia. Kukaan ei myönnä, että suunnitelmasta on tullut mahdoton toteuttaa, vaikka asia on ollut maalaisjärjellä nähtävissä jo useita vuosia sitten, jopa alusta lähtien. Kukaan ei reagoi siihen, että suunnitelmaa ei voi toteuttaa – ennen kuin aivan viimeisillä hetkillä.
Vaihe 3: Torppaa järjestelmällisesti kaikki yritykset saada parannusta tilanteeseen
Kuntalaiset ja valtuutetut ovat matkan varrella useita kertoja pyrkineet saamaan muutosta absurdiin tilanteeseen. En kertaa tässä jokaista yritystä, mutta aloitteita on lukuisia vuosittain, ja Hälvälään saatiinkin ainoana valopilkkuna vuosi jatkoaikaa. Mutta otetaan yksi esimerkki: kuntalaisaloite syksyllä 2023, jossa kuntalaiset esittivät huolensa siitä, miten muutos voidaan asiallisesti ja lasten etu huomioiden viedä läpi päätetyssä aikataulussa. Lainaus asian esittelijän vastauksesta: ”Hollola kunnan valtuusto hyväksyi 17.6.2019 Hollolan kunnan talouden tasapaino-ohjelman linjaukset, johon sisältyi toimeksianto kunnan hyvinvoinnin palvelualueelle laatia aikataulutettu kokonaisesitys palveluverkosta vuoteen 2024 asti.”
Mutta mihin valtuuston tehtävänanto perustui, hyvä sivistys- ja hyvinvointijohtaja? Sitä sinä et varmaankaan voi tietää, koska et ollut 2019 Hollolan palveluksessa. Mutta lukija nyt jo arvaa: ohjehan perustui uskomukseen, että talous on kuralla ja lasten määrä syöksyy. Tässäkin vastauksessa, kuten kaikissa muissa, jotka olen vuosien varrella lukenut, unohdetaan järjestelmällisesti olot joissa koko palveluverkkopäätös on tehty. Nyt asian ovat unohtaneet valtuutetut, virkamiehet, jopa kuntalaiset – sekä media.
Annetut vastaukset vetoomuksiin ja aloitteisiin ovat joka kerta noudattaneet samaa kaavaa: 1) vieritetään vastuu valtuuston päätökselle 2020 2) järjestelmällisesti unohdetaan, että palveluverkkopäätös on tehty kriisitunnelmissa ja nopealla aikataululla ilman tarvittavia selvityksiä 3) ei myönnetä, että lapsimääräennusteet ovat virheelliset 4) vihjataan, että jos ei nyt noudateta tehtyjä päätöksiä, joudutaan jatkossa karsimaan erityisopetuksesta/välineistä/henkilökunnasta/opetuksen laadusta/muista kouluista 5) ohitetaan kuntalaisten mielipiteet asiassa
Vaihe 4: Jätä kiinteistöt heitteille ja anna vanhemmille ja luottamushenkilöille ristiriitaista tietoa
Hälvälän koulun ovet pantiin säppiin 2023 keväällä, ja oppilaat siirtyivät Tiilikankaan tiloihin. Tässä yhteydessä Hälvälän koulun vanhemmat olivat epäluuloisia Tiilikankaan koulun kunnosta: oli liikkunut huhuja siitä, että koulu olisi erityisen huonossa kunnossa. Nyt vanhemmille vakuutettiin, että mitään ongelmaa ei ole, koulu on täysin tarkoitukseensa sopivassa kunnossa, huoli pois. Koulun kuntoa tutkittiin ja esim. kattoa korjattiin laajasti. Rakenteet olivat ”pääosin hyvässä kunnossa”. Vuotta myöhemmin, kun keskustellaan siitä, olisiko sittenkin järkevää jatkaa Tiilikankaan toimintaa, koska oppilaille ei ole luvattuja tiloja Salpakankaalla, kerrotaankin vanhemmille ja valtuutetuille, että koulua ei voi enää käyttää – se on niin auttamattomasti huonokuntoinen.
Vaihe 5: Sulje silmät tärkeimmältä eli lasten oikeuksilta
Prosessissa ei ole kuunneltu lasten ääntä lainkaan. Jotkut valtuutetut, vanhemmat ja yhdistykset ovat kuluneen viiden vuoden aikana kyselleet lapsivaikutusten arvioinnin perään. Sitä ei ole tehty, vaikka se olisi kunnan velvollisuus. Kysyn vielä kerran, miten Hollola on ottanut huomioon lasten ihmisoikeudet? Vastaus on tietenkin ei mitenkään, sillä se on mahdotonta, jos edes vaikutuksia ei arvioida. Hollolassa arvoidaan vaikutuksia talouteen, organisaatioon, ehkä jopa ympäristöön, mutta lapsen näkökulma unohtuu, kun enemmistöaikuisille myydään ajatus säästöistä koulutoimen tontilla. Nyt lasten mielipide on ollut esillä esimerkiksi musiikkiluokkalaisten mielenilmauksessa. Nähtäväksi jää, kiinnostaako se päättäjiä.
Helsingin sanomat kirjoitti marraskuussa erityisesti poikien lisääntyneestä erityisen tuen tarpeesta. Hollolassa ollaan kyseenalaissa kärjessä (7. kunta) tässä tilastossa, sillä Hollolalaisista pojista 43,9% on erityisen tuen päätös, mikä on merkittävästi enemmän, kuin keskimäärin Suomessa (32,5%). Mitenköhän luku mahtaa kehittyä, kun myös Keski-Hollola lapset ahdetaan jo valmiiksi täyteen jättiläiskokoiseen yhtenäiskouluun? Koulukuljetuksissa matka-ajat ovat pitkiä ja Hollolassa jo nyt lähes 1000 oppilasta ovat koulukuljetusten piirissä. Jos Tiilikangas suljetaan, luku nousee vielä tästäkin. Cambridgen yliopistossa tehdyn tutkimuksen (2020, Vignoles et al.) mukaan oppilaiden osaamistaso laski 14% jo vähän yli puolen tunnin koulumatka-ajan seurauksena.
Vaihe 6: Unohda, miksi koko ”palveluverkkouudistus” on tehty ja sulje yli 200 oppilaan koulu ilman suunnitelmia
Kun palveluverkkouudistusta meille esiteltiin vuoden 2019 loppupuolella, oli Tiilikankaan koulun sulkemisesta saatu säästö 76 311 €. Nyt aiotaan käyttää vähintään 400 000 € siihen, että lapset saadaan siirrettyä jonnekin muualle. Tätä kustannusta ei ollut huomioitu, kun päätöstä tehtiin. Jokainen varmaan osaa laskea, paljonko koulun sulkeminen siis säästää: se aiheuttaa vähintään 323 689 € tappiota kunnan tulokseen 2025. Säästöistä tuli yllättäen kuluja!
Laskelmat säästöistä 2019
2019 ehkä ajateltiin, että koulut voidaan sulkea, koska se olisi 2025 käytännössä mahdollista. Muuta se ei ole mahdollista: kouluja ei vain voi sulkea ennakoiden tulevaa lapsimäärää, koska lapset ovat lihaa ja verta, eivät vain numeroita. Näiden lasten lapsuus on nyt ja he ansaitsevat käydä koulua rauhassa, riittävän väljissä tiloissa, mieluiten mahdollisimman lähellä kotiaan. Nämä lapset eivät tosiaankaan ole muuttolaatikoita, joita voi sijoitella avoimissa oppimisympäristöissä eri paikkoihin kuin liikuteltavia seiniä.
Tämä oli lyhyt oppimäärä siitä, miten nykyinen tilanne on kehittynyt pisteeseen, jossa nyt ollaan. Tästä kannattaa muiden kuntien ottaa oppia, jos toivovat yhtä lailla saavansa vetovoimaisen, lapsiystävällisenä tunnetun kunnan asukkaat pillastumaan. Näin päästään jopa kätevästi joistakin ikäviä kustannuksia aiheuttavista kuntalaisista eroon.
Loppuvatko lapset?
On kiistämättä tosiasia, että Suomessa väki vähenee ja syntyvyys pienenee. Hollolakaan ei tule tätä välttämään, se myönnettäköön. Hollolassa ei kuitenkaan ole aihetta panikoida, koska toisin kuin oikeissa syrjäseutujen kunnissa, joissa lapset lasketaan muutamissa kymmenissä. Meillä on paljon tekijöitä, jotka ovat lapsiperheille mieluisia, jonka osoittaa esimerkiksi Kartanon lisääntynyt lapsimäärä. Jokainen kuntalainen tietää, että Hollola on pitkään ollut kunta, joka houkuttelee lapsiperheitä. Näin voi olla myös jatkossa, kun aletaan kilpailla yhä harvinaisemmiksi käyvistä lapsiperheistä, sillä edellytyksellä, että meillä on tärkein vetovoimatekijä eli lähikoulu olemassa.
Lapset ovat vähentyneet Hollolassa, mutta missä täällä tarkemmin? Tietenkin pääasiassa postinumeroalueelta 15880 Soramäki (eli Hälvälän ja Tiilikankaan alue), josta on päätetty lopettaa kaksi alakoulua! Tällä alueella oli 2022 3-12 -vuotiaita 98 (-18%) vähemmän kuin vuonna 2019. Melkoinen saavutus Päijät-Hämeen elinvoimaisemmalta kunnalta, ja vain kolmessa vuodessa. Tämä ei selity pelkästään ikäluokkien pienenemisellä (koko kunnassa 3-12v 2019-2022 n. -9%) tai yleisellä muuttoliikkeellä (koko Hollola 2019-2022 -2%), vaan lapsiperheet ovat päättänet muuttaa alueelta pois, eikä se ole enää houkuttanut muuttajia. Toteutunut lasten väheneminen on siis pitkälti kunnan lapsiperhevihamielisten päätösten itseaiheuttamaa.
Johtamisen ongelma
Kuntalaisena, pitkään asiaa seuranneena ja alan ammattilaisenakin uskallan väittää, että Hollolan johtamisessa on ongelma. Hyvä johtaminen on sitä, että ensinnäkin muistetaan, miksi asioita tehdään eli miksi kunta on olemassa. Nykyään kuntien ehkä tärkein tehtävä on järjestää kunnassa asuvien lasten peruskoulu, siihen voi ja saa siis satsata – jopa rahaa.
Toiseksi, hyvä johtaminen on myös sitä, että muuttuvaan tilanteeseen reagoidaan oikeaan aikaan ja oikealla voimalla. Nyt tiedetään, että viisi vuotta vanhan päätöksen perusteena olevat lapsimääräennusteet ovat täysin vääriä. Talousluvut myös aivan eri planeetalta: 36,4 M€ alijäämästä tuli 40,7 M€ ylijäämä. Jos 2020 tehdyn päätöksen olennaisista perusteista kumpikaan ei ole enää voimassa, silloin kunnan johdossa tulisi ymmärtää oma-aloitteisesti tehdä tarvittavat korjausliikkeet. Ei ole kenenkään edun mukaista, että valitusta suunnasta pidetään periaatteen vuoksi kiinni silloin kun perustelut murentuvat alta.
Johtamiseen ja erilaisten hankkeiden toteuttamiseen kuuluu myös suunnittelu ja viestintä. Viisi vuotta ei ole riittänyt suunnitelmien tekemiseen, vaan suunnitelmia tehdään nyt viime tingassa, kun ensi vuoden koulutulokkaiden koulut pitäisi jo olla tiedossa. Vanhemmat on jätetty täysin pimentoon, vaikka tietoa on pyydetty ja vaadittu yhdessä ja erikseen. Valtuutetut eivät saa pyytämäänsä tietoa: lainaan valtuutettu Saloa: ”Valtuutetut on sekaisin. Kuntalaiset on sekaisin, tuntuu että kaikki on ihan sekaisin.”
Lopuksi, johtaminen on sitä, että tehdyt toimet johtavat haluttuun lopputulokseen. Tiedetään kuitenkin tutkimusten perusteella, että koulujen sulkeminen ei säästä rahaa, ja lisäksi heikentää alueen elinvoimaa. Valittujen keinojen nojalla johtopäätös on se, että Hollolassa tavoite ei ole säästää, ja alueiden elinvoimasta ei piitata. Olisiko aika valita uudet, paremmat politiikkatoimet?
Joululahjaksi Hollolaan toivon päättäjille ja virkamiehille viisautta ymmärtää, että suunnanmuutos on mahdollinen huolimatta siitä, missä tilanteessa juuri nyt ollaan. Toivon myös rohkeutta toteuttaa muutos ja herkkyyttä kuunnella kuntalaisten mielipidettä.
Keski-Hollolassa pitää olla jatkossakin alakoulu ja Hollolalla on siihen varaa. Valtuusto tekisi viisaasti, jos se nyt heti peruuttaisi 2020 palveluverkkopäätöksen tarpeettomana ja antasi uuden, ajankohtaisen tehtävän kunnan viranomaisille: alkaa suunnitella, miten Tiilikankaan koulu kunnostetaan tai minne rakennetaan uusi Keski-Hollolan koulu.
Elli Tervala
Allekirjoittanut on Hollolaan rakastunut diplomi-insinööri ja maatalon emäntä, jolla on alle kouluikäisiä lapsia Keski-Hollolan alueella
Eero Enkenberg
Beekeepers I
2021
öljy kankaalle
170x130cm
Taiteilijan omistuksessa
kuva: Eero Enkenberg
Nykytaiteen museommeKiasma tahtoo keskeisestä sijainnistaan huolimatta usein jäädä Helsinki-käynneissämme sivuun. Tänä syksynä sen edessä olevan vanhan Postitalon suuri rakennusprojekti vielä estää helpon kulun Rautatieasemalta suoraan museoon.
Jatkuva liikenne pääkaupunkimme vilkkaimmassa risteyksessä on aina vaaratekijä ylittää Helsingin keskustan teitä jalkaisin moottoriajoneuvojen sekaan, vaikka liikennevalot juuri jalankulkijalle hetken näyttäisivätkin vihreää: niiden ajoitus on kovin vilkasta huonompikulkuisten ylittää kahteen suuntaan tapahtuvaa liikennesolmuista risteystä – liukkaus ja sohjoisuus lisäävät jalankulkemisen riskejä.
Yksi käytännön este voi olla myös edellinen käyntikokemus: kun kerrankin on Kiasmaan päässyt, siellä on niin runsas näyttelytarjonta, että outouttaan ahmii taidemuseon kaikki kerrokset ja näyttelyt. Ne koluttuaan on lopen uupunut, kuva- ja teoskyllästetty museokokemusyksilö.
Kari Cavén 1954 Suomi Ball, Ball Ball…. 2010 roskakori, peili, pallot Kiasman kokoelmat
Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Itse satuin ihan sattumalta oivaltamaan (museokortin omistajana), ettei koko laajaa Kiasmaa tarvitse kerralla kokea. Onnistuin mielestäni tavoittamaan ensi kertaa varsin modernin näyttelyn, jopa ymmärtämään sen sisällön, kokemaan keskittymisrauhan ja teosten yhteisen vaikuttavuuden katsomalla vain yhden näyttelyn Kiasman kuudesta tarjolla olevasta.
Itseäni tuo sana moderni on aina tympinyt – en ole osannut sitä sijoittaa vuosilukuihin, saati edes omaan persoonaani – olenko moderni vai vanhanaikainen ihminen. Nyt ymmärrän jotakin siitä, että modernilla tarkoitetaan uudenlaista näkemystä maailmasta, sen ilmiöistä, kehitysaskeleista, keksinnöistä, taiteesta ja tieteestä.
Björn Weckström 1935 Suomi / Finland Biomekaaninen käsi 1978 patinoitu pronssi Taiteilijan omistuksessa
Ripustuskuva Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Kuulennot, avaruuskäynnit lähiplaneetoilla ovat jo tunnustelleet elämänmuotojen ja elämän mahdollisuuksia muissa taivaankappaleissa. Ne ovat kuitenkin yhä ratkomatta ja pelkkinä olettamuksina ja kuvitelmina täyttävät ihmiskunnan haave-ajattelun.
Pekka & Teija Isorättyä 1981 Suomi / Finland Buko-robotti: Charles Bukowskin muotokuva löytöesineet, keramiikka, elektroniikka, olut, kasvi koodaus / Jaakko Niska Taiteilijoiden omistuksessa Ripustuskuva Kuva: Kansallisgalleria/ Petri Virtanen
”Siinä missä tekoäly ja robotit kuuluivat vielä hetki sitten tieteisfantasioihin, nyt ne ovat arkipäivää. Kehitys herättää innostuksen ohella huolta: kuinka ihmisen kaltainen kone saa olla ja korvaako se lopulta työtä tekevän ihmisen – myös taiteilijan?”
Ihmisen yltäkylläinen elämäntapa on myös tuhoamassa omat kehyksensä, maapallon elämää ylläpitävät luonnonvarat: kulutusmaailma on pelkälle arjelle tarkoitettu liikebisnessuure, joka tosiasiassa alkaa olla tulokseltaan elämää estävä, vaarallinen hokema, tuloksena loppuunkäytetty luonto ja sen elinkelpoisuus. Monet luonnonilmiöt, kasvi- ja eläinkunta ovat tässä menossa joutuneet jo antautumaan ja kuolleet.
Linnunradalla (15.11.2024 – 23.3.2025)-näyttelyssä on esillä teoksia 22 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Mukana on maalauksia, valokuvia, kollaaseja, esinekoosteita, grafiikkaa, videoita, installaatioita ja yksi robotti. Näyttelyn vanhin teos on 1700-luvulta, tuoreimmat vuodelta 2024. Useimmat teoksista ovat esillä ensi kertaa Kiasmassa. Taideteosten lisäksi esillä on kirjallisuutta ja muuta aineistoa.
Veera Kaamos Pitkänen The Bees 2019 kollaasi Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
jossa viittomakielinen uutistenlukija joutuu jatkuvasti kamppailemaan kuin jalkapalloilija saadakseen teknisen laitteen jalkapalloilijakonsteillaan pois kuvaruudusta: miten kaikki tuo on koko puoli vuotta kestäneen tv-uudistuksen ajan ollut mahdollista? Ei hupaisampaa kaksinottelua enää voisi meidän katsojien iloksi, kamerarobotin voitoksi enää tarvita.
