Kategoria: kulttuuri

Lahden kansanopiston teatterin II vuosikurssin teatteriopiskelijat esittivät 13.3. -15.3.2026 eräänlaiset diplomityönsä kahden vuoden opiskelunsa tuloksina. He olivat jakautuneet neljään ryhmään, joissa kussakin oli yksi ohjaaja ja 3-4 näyttelijää. Tällä kertaa materia-kurssilla opiskelijat olivat päässeet harjoittelemaan dokumentaarisen teatteriesityksen toteuttamista. Esityksien tekoprosessissa piti yhdistyä aihelähtöisyys, dokumentaarinen teatteri ja materialähtöisyys.

Ryhmä oli valinnut keskuudestaan ohjaajan ja hän jonkin kiinnostavan aiheen, josta työryhmä lähti etsimään materiaalia – lehtiartikkeleita, dokumentteja, videoita, podcasteja. Opiskelijat pääsivät myös haastattelemaan haluamiaan henkilöitä aiheeseen liittyen. Tätä materiaalia hyödyntäen työryhmät valmistivat neljä uniikkia pienoisnäytelmää.

Teatteri II:n lähes kolmetuntisesta esityskokonaisuudesta paljastui matineamainen, jännittävän omaperäinen ja vaikuttava kokonaisuus: teatterityön omakohtaisista tuloksista, ilmaisusta ja teatteritöiden ymmärtämisestä tuli katsojalle haastava koettelemus, niin monivärinen ja -tuoksuinen thalian kukkatarha, että omatkin katsojapinttymät sai heittää ilmaisun tunkioille ja pöyhiä ja nauttia innoissaan esitysten hallituissa yllätyksellisyyksissä ihanasti hämillään nuo neljä esitystä.

OLLA ELOSSA

Ohjaus Roope Keski-Korpela

Rooleissa Helmiina Kauhanen, Aaro Strömmer, Hanna Vertanen

Kolme lähes samanikäistä ihmistä sattuvat istumaan suuren tutkimuslaboratorion odotushuoneessa odottamassa suuren läpivalaisututkimuslaitteen – tulevaisuutensa, kenties elämänkestonsa pituutta ennustavaa vuoroaan. Näyttämöllä kolmen henkilöroolin kotitaustana näytetään toisen naisen elämän sujuvan tietokoneen avulla työtä yliponnekkaasti tehden, toisen taas järjestelevän kuin elämänsä lopputilitystä valokuvaamillaan elämänsä satojen tapahtumien otoksia suureen ympyränmuotoiseen tärkeysjärjestykseen, ympyriäisiin pinoihin kuvamäärien koko ajan kasvaessa. Ainoa miesyksilö tuntuu ulkoisesti miltei toimettomalta, täysin sisäänpäin itseensä kääntyneeltä ja analysoivalta filosofilta, joka on sulkenut suunsa ja vain kasvonsa ja ilmeensä kertovat ajatuksen voimasta ja ahdistuksesta itselleen ja ongelmilleen.

Olivatko he kaikki elossa? Työnarkomaania tuntui sairaus olevan akuutisti masentamassa. Vimmalla ja vain vastuksia päin hän tuntui kuitenkin selviävän. Ja se toinen nainen taas on kovin arkana, osoitti pelkäävänsä ennen kokemattomiaan lääketieteen elämää ja kuolemaa eritteleviä tuloksia, silti kaiken vain tulevan annettuna ja vain kaikkeen annettuun alistuneena, sellaisena kuin se tulee aikomatta mitenkään edes etukäteen taistella itsensä tai oman elämänsä puolesta.

Vähitellen näille kovin erilaiselle ihmisyksilöille alkaa syntyä voimakkaan tunteikkaita keskusteluntynkiä, elämän uhmasta, elämisen oikeudesta, elämän langettamiin tuomioihin lannistumattomuudesta.

Erityisesti yhteinen käsikirjoitus, ohjaus ja roolitulkinta nosti tekstin keskiöön yksin itselleen puheeseen puhkeavasta miehestä, joka ei ollut päässyt millään oman virheellisen ajattelunsa sumpuista vaan tuntui murtuneelta, ahdistuneelta ja saamattomalta ihmisrauniolta. Hän puhkesi ääneen tarinansa kertomaan. Hänen mielenrauhaansa painoi valtava syyllisyys, jonka oli itse aiheuttanut, kun puoliso menehtyi nuorimmaisen synnytykseen: ajatuspinttymä, että tuo syntynyt poika oli syy koko perhe-elämän päättymiseen ja kuollut äiti ja syntynyt lapsi olivat kaiken elämän onnettomuuden aiheuttaneet. Kertomus toteutui niin aitona näyttelijätyönä kuin juuri me katsojat olisimme antaneet tämän miehen nyt kerrankin monologillaan tyhjentyä ajatustensa ja elämänsä traumaisesta painolastista.

Tajusimme, miten nämä kaikki kolme esityksen eri elämänkokemusten eri elämäntilanteiden ja eri tunnevoiman ja ajattelukyvyn omaavat ihmishahmot olivat sittenkin elossa.

KISSAVIDEOITA

Ohjaus Fiia Nurmi

Rooleissa Selma Atas, Sakke Sikiö, Wiivi Väänänen, Mikko Wilmi

Esityksessä avautuu teatterinomainen eläinten ja ihmisten mielikuvituksellinen kaaos hurjin kohtauksin, rytmein, vauhdein ja naamioin sekä sadistisin jytäävin ja painavin jalka-askelluksin, tehopaukkein kuin koko maailman hurja meno, absurdius, mieletön väkivalta, älyttömät maailman auktoriteetit ja yllättävät muutoksen pitelemättömät otukset, mukaansa tempaava vauhti ja maailman hahmottomuus vallitsisi koko maankamaran eliöt ja elämän. Neljän näyttelijän voimakkaalla näyttelijäilmaisulla tulkittu, jatkuvassa muutosprosessin tempomuuntelussa saa pelottavan kummitukselliset hahmonsa, trumppiset naamionsa, muidenkin valtaapitävien valtionpäämiesten pistäessä, potkiessa ja kampatessa toisiaan ja koko maailmaa jalkatömistyksin, hurjin liikeradoin ja tanssijyskein uuteen järjestykseen. Kuin ihan oikeasti eläisimme heidän eläimellisessä jo täysin toisessa maailmassa ja maailmanhahmotuksensa pelottavissa paineissa ja äkkimuutoksissa, niin salatuissa kuin yllättäen hetkiksi tunnistettaviksi naamioiksi tai kummituksiksi itse paljastuen ja maailmankuvamme jatkuvaan, loputtomaan muutoksen elohopeaiseen hahmottomuuteen itsemme ankkuroiden. Näyttelijäilmaisu lujittuu yhä voimallisemmaksi, sen tekstiä ja puhetta emme enää ymmärrä, alistumme avaruuseetterin täysin käsittämättömiin käskyihin ja paahtavan kohtalokkaaseen kauhutunnelmaan koko ajan jännittäen. Välillä käväistään kuin maittavilla nukkumatin autoilla, unelmatyynyillä istuen savonkielen hullaannuttavalla visiitillä maailman nettisessä hyvänolon autuudessa – taitavasti ja hauskuushakuisen palkitsevasti meidät kokemisistamme palkiten.

Musiikkina Madonnaa ja Maija Vilkkumaata, Song trappia ja muuta….Hurja meno, jättiläismäisen ylipaisutetut reaktiot, vaikuttava jytkyttävä jalkatyönäyttelijäilmaisu-harvinaisuus tehonaan.

Väkivalta ja hyväksikäyttö ovat meitä kosketusetäisyydellä havahduttamassa. Vauhdikkaalla liike-energiallaan psykedeelinen kissamaailma otti häntiensä suojiin meidät neljän osaavan taidokkaan näyttelijätyön tarkoin pohdituilla ja persoonallisilla luonneanalyyseilla, maailmanluokan näyttämöllisellä iskuvoimalla ja sympaattisen päämäärätietoisella ohjauksella.

Malum, lat, Paha, omena

Ohjaus Efe Elo

Rooleissa Emma Härmä, Siru Karjalainen, Silja Poskiparta

Uskonnon monet ansat, houkutukset ja harha-askelet koukuttavat meitä jatkuvasti vaanien, ei vähiten kirkon omilla kovin usein paikoilleen lukkiutuneilla työtavoilla. Monet karismaattiset kansanliikkeet vievät uskonnon omanvärisiin ja omakestoisiin syövereihinsä moniksi ikävuosiksi palatakseen takaisin normaaliuteen, välinpitämättömyyteen koko asialle.

Tarinassa käärmeen merkitys synnin symbolina toteutettiin yllättävän väkevänä ja jännittävänä miltei koulumaisen havainnollisena kohtauksena: jos se pistää, muutut itse jumalaksi kaikkivaltiaissa voimissasi.

Musiikkina tietenkin Rokkia, Hallelujia ja Lapin Lord -euroviisukultaa, Take me to Churchia, virsiäkin kuin kuulokuvina kaikenlaisten kevyenmusiikin mielikuviemme herkkyyksien huipuiksi sekä vastakohdiksi, raamatullisen synnillisiksi huutomerkeiksi. Vihan evankeliumin sanastoa ja käytäntöä, tekoveren rajua symboliikkaa – ja sitä siisteintä uskonnon levittämistä tarraröykkiöin pylväisiin ja seiniin liimaillen. Välillä lujasti uskon käsitteeseen uskoa yhtä usein sen otteesta rajusti irti repäisten, vähintäänkin taitavan pirullisesti kyseenalaistaen. Kuin kiirastulen yhtäaikaa kristillisen sanoman vakuuttava esityskokonaisuus se jätti myös katsojan sopivaan hämmennykseen erikoistunnelmillaan, oudoilla noituusmaisilla kohtauksillaan.

Hallitulla mustavalkoisuudella taitavasti kolmen näyttelijän pitkälle tutkittu ja tulkittu tarina sekä kiinnostavan terävästi kohtausleikattu näkemyksellinen ohjaus nostivat tämän esityksen poikkeuksellisen ajatteluttavaksi.

 Onko rakkaus kuollut?

Ohjaus Aino Suosalo

Rooleissa Meeri Karri, Eppu Meriö, Elina Pentinsaari

Teatterina valmis persoonallisten taiteilijoittensa esitys, jossa näyttelijätyön osaavuus puki esityksen ammattimaiseksi, helposti seurattavaksi ja nautinnolliseksi. Lukuisat pienet monologit virkistivät ja ravitsivat teosta täysin omalajisilla purkauksillaan ja yllättävällä ajattelullaan, persoonallisilla liikekielillään. Seksismin lukuisat ajatukset, kuin myös kokemukset ja kuvittelutkin tulivat lämpimän ajankohtaisiksi, luontevan uskottaviksi ja eläviksi. Kaikenlainen seksiin liittyvä esineellistyminen, tapakulttuuri ja sen päämäärättömyys ladattiin erilaisia mahdollisuuksia täyteen kuin esittäjien omina mielipiteinä. Sisäinen eläytyminen loi uskottavuuteen ja replikointiin lämpimän, ihailtavan hengen ja kohtausten hienon huumorin. Tietenkin kaiken kruunasi suomalaisrunouden helmet Kirsi Kunnasta, Saima Harmajaa aina 1930-luvulta muistuvina ja ladattuina riimeinä ja Kaj Chydeniusta tuhatvuotisesta laavasta löytyvin rakkaustunnelmin aidon rakkauden tenhon nostaessa koko esityksen fantasian ja runouden siivin kokemustemme ja kuvitelmiemme taivaisiin.

Onko rakkaus kuollut?

Valloittavan yksinkertaisen mikrofonikäsittelyn jonglöörinen äänikulissi toimi ohjaajan upeana tarinan kehyksenä ja kohtausten loistavana rytmittäjänä.

Tuntui, että tällä hurmaavalla näyttelijäkvartetilla on pasmat teatterimaailmaan valmiina, tuhansien rakkaus-käsitteiden huumaava maailma selkein, nöyrin, antautuvin teatteripersoonin – kaiken tutkimisen ja kokeilemisen tuomana kapasiteettina meitä viihdyttämään, meitä puhuttelemaan – meidän jokaisen käsityskykymme kapasiteetin mukaan ymmärtää.

Artikkelin kuvat Jani Enqvist

https://www.teatterikoulutus.fi/