Lahdessa on ollut pitkään tapana järjestää kaupunginvaltuuston kokousta edeltävänä torstaina Lahden kaupungintalolla eräänlainen tiedotustilaisuus käsiteltävistä asioista.
Kutsutut median edustajat ja tiedotustilaisuuteen saapuneet mahdolliset valtuutetut voivat siellä keskustella tulevista maanantaina 8.6.2026 klo 18.00 alkavan kokouksen asioista.
Tässä Lahden kaupunginvaltuuston kesäkuun kokouksen esityslista:
Asioita on nyt siunaantunut niin paljon, että ennustan valtuutetuille järjestyvän myös tukevan väliaikaruokailun ja pitkän kokousillan.
Poimin ensin esimerkiksi eräiden valtuutettujen ryhmineen tekemiä aloitteita, joita kenties käsitellään tässä valtuustokokousta ennakoivassa tilaisuudessa, joka ei päätä mistään, jossa median edustajat ja paikalla olevat valtuutetut voivat ottaa asioita esille ja keskustelun pohjalta toimittajat niistä jo etukäteen kirjoittaa.
§40 Ikäihmisten huomioiminen kaikissa Lahden kaupungin päätöksissä. Aloite on tärkeä siksi, että vastaava aloite on tehty kymmenien muidenkin kuntien valtuustoissa juuri ihmisten lisääntyvää korkeaa elinkää ja tulevia kuntavaaleja ajatellen.
§44 Aloite on sekä rasistinen että ei rasistinen sisällöltään, mahdolliselta toteutukseltaan ja valvonnaltaan.
§40 on jyväskyläläisen ensimmäisen suomalaisen erityisopetukseen keskittyneen yliopistohenkilön Niilo Mäen (1902-1968) jälkeen muodostetun instituutiksi nimetyn vapaamuotoisen asiantuntijatoiminnan nimeen perusteltu aloite, joka on jo kyseenalaisempi ja hieman vanhentunut testeihin luottava peruste muuttaa lahtelaista peruskoulua – erityisopetushan Lahdessa on alkumuodossaan ja tehokkuudessaan lakkautettu.
§36 osbuksi nimetyn toiminnan varaukseton Elina Laavin ylistely tuntuu – esittelevän tekstinsä rivienvälien perusteella kovin itsekehuiselta.
Viime kerralla valtuuston vastaavassa tiedotustilaisuudessa kristillisten edustaja, asiat hyvin tunteva mutta nyt hieman huomionkipeä Pertti Arvaja otti käsittelyyn Lahden teatterinjohtajan työn. ESS:n ennen luotettava toimittajakin teki siitä yllättävän asiantuntemattoman raflaavan tapauksen ja niinpä kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen luuli tällä tavalla Lahden kaupunginteatterin saaneen ansaitsemansa huomion kirjoittamalla asiasta puolustavan oman kannanottonsa.
Kyllä kaupunginteatterimme huomio on tullut laajasti ihan toisaalta – ei valtuustolta tai kaupunginjohtajalta – vaan suurelta asiantuntevalta yleisöltä – katsojilta Lahdesta ja ympäri Suomen ja maailman – heidän ihastuksestaan ja luottamuksestaan lahtelaiselle teatterille, sen esityksille ja teatterin johtajalle.
Sitäpäitsi rahanahneisimmat valtuutetut – huhupuheiden mukaan – käyvät näissä tiedotuskokouksissa osin myös siksi, että saavat niistä täyden valtuutetun kokouspalkkion.
Mitkä asiat Sinua, parahin lukijani, tulevassa Lahden kaupunginvaltuuston kokouksessa kiinnostavat? Vai kiinnostaako koko kokous lainkaan?
Kommentointi on vapaa!

Yksi vastaus aiheeseen “Lahden kaupunginvaltuusto tänään median käsissä”
Kannattaa muistaa, että omakehu haisee?!:)