Kuukausi: tammikuu 2025

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri

Tove Janssonin satu Superteatterin maailman kantaesityksenä

Lahtelainen jo 9-vuotias, aidosti ammatillinen lastenteatteri, Superteatteri  on viikon päästä astumassa kansainvälisten teatteriuutuuksien keskiöön, Tove Janssonin koskaan aikaisemmin esitettyjen kertomusten esitysherkun yksinoikeutettuun omatekoiseen maailman kantaesitykseen, josta lehdistö sai eilen vielä pienen, rauhoittavan annoksen aitoa lastenteatteria.

Viikon kuluttua 8.2.2025 on Tove Janssonin Näkymätön lapsi -kertomuskokoelman tarina Kevättuuli maailman kantaesityksenä kaikille 3-100 -vuotiaille koettavissa Mariankadun Superteatteri-ihmeessä.

Eilen paikalla olivat  Superteatterin taiteellinen johtaja, käsikirjoittaja-ohjaaja-säveltäjä-muusikko TeroPorali, itse Nuuskamuikkunen hurmaavan esittäjänäyttelijänsä Anssi Hyvösen hahmossa, tarinan toinen päähenkilö, satuhahmo Titiuun tulkitsija temperamenttirikas näyttelijä Maria Nissi sekä lavastaja-taiteilija Amadeu Vives. Me pieni lehdistöyleisö yhdessä teatterin tuottaja Emilia Poralin kanssa suorastaan hykertelimme tyytyväisinä näkemästämme pienestä maailman kantaesityksen kohtauksesta.

Teatteria ja kirjallisuutta ja muita taiteita tuntevat tietävät, miten esittäviä ja kirjallisia taiteita määrittelevät tarkat yksinoikeudet niitä valvovine asianmukaisine toimistoineen. Koko Muumien virallinen maailma on jo täysin kansainvälinen toimisto ja Muumeilla tarkka tekijänoikeuksien oma kansainvälinen byroo. Sieltä näin pienen suomalaisen teatterin mahdollisuudet saada omat oikeutensa Janssonin Muumitarinoiden esittämiseen tuntuvat mahdottomilta, mutta niin vaan on käynyt: mahdottomuus on mahdolliseksi jo ihan sopimuspapereilla tapahtunut.

Tero Poralin luomat käsikirjoitus, musiikki ja lavasteetkin ovat jo saaneet hyväksynnät: kirjalliset sopimukset on nyt lopullisesti kaikki allekirjoitettu tarkkoine organisaation yksinoikeusehtoineen, hyväksymisineen, sopimusmaksuineen. Aikaisemmin vain pienenä mustavalkoisena piirroksena esiintynyt ja nyt ihan Superteatterin omassa nimikasteessa nimen saanut Titiuu-hahmo lavastusihmetaituri Amadeu Vivesin luomuksena on sekin käynyt itsensä hyväksyttämässä maailman teatterihahmojen harvinaisten luomusten joukkoon. Vielä tarvitaan enää mainosten hyväksymiset, nekin ovat jo tulossa.

Kohtaus Superteatterin intiimissä teatterisalissa näytti Nuuskamuikkusesta äärimmäisen mieltä rauhoittavan hahmon sympaattisen, täysin kiireettömän olemuksen. Tuntui kuin tuo satuhahmo levittäisi täydellistä rikkumatonta rauhaa nykymaailmaan ja meidän maailman jatkuvista peloista pomppaileviin sydämiimme rauhallisuudellaan ja leppoisuudellaan. Titiuun uteliaisuus ja katse toivat uudenlaista sadun henkeä tarinaan, samoin sävellyslavaste tunnelmoinnillaan. Lastenteatterina tuleva reilu puolituntinen vaikutti täydelliseltä pienten ja meidän suurten kokea ja nauttia – vaikka se uusi odotettu Kevättuuli-laulu jäikin vielä ensi-iltansa teatterijännityksemme teatterikruununa odottamaan.

 

Esityksessä yhdistyvät perinteinen näyttelijäteatteri ja nukketeatteri. Kevättuuli-esitys täyttää koko Superteatterin kevään 2025 ohjelmatarjonnan helmikuusta kesään saakka. Tarkoituksena on vielä sitä ennen laajentaa Superteatterin katsomoa muutamalla paikalla.

 

Kevättuuli

Teksti Tove Jansson

Näytelmäteksti, sovitus, ohjaus, lavastus ja musiikki Tero Porali

Puvut ja tuotanto Emilia Porali

Esittäjät Maria Nissi ja Anssi Hyvönen

Ensi-ilta lauantaina 8.2.2025

http://www.superteatteri.fi/

 

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri tiede viro yhteiskunta

Suomalaisten spontaani humanitaarinen apu itsenäistyvän Viron tukena

Meillä Viron ystävillä, Virossa vierailleilla turisteilla, maassa käyneillä ja virolaisiin perheisiin, sen asukkaisiin tutustuneilla ja ystävystyneillä lahtelaisilla on viime viikkoina ollut harvinainen tilaisuus – saada vieraaksemme tohtoritutkija Maarja Merivoo-Parro, joka tohtorityönään Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella tutkii suomalaisten Viroon kohdistunutta epävirallista ja tuloksellista auttamishalua ja sen kiitollista virolaista vastaanottamista.

Olemme jo pari eri kertaa saaneet kohdata tämän innostuneen, empaattisen nuoren tutkijan hänen selostaessaan tutkimuksensa tietojen keräysvaiheita eri puolilta Suomea. Meistä muutama lahtelainen on ollut mukana kertomassa omista yhteyksistään hiljalleen länteen avautuneeseen Viroon ja sen asukkaisiin. Viimeksi Merivoo-Parro viime viikolla kävi meille kertomassa tutkimuksensa olevan jo kirjoitusvaiheessa ja että siitä laaditaan lähikuukausina kirja.

                     

Henkilökohtaisista kohtaamisista kansakunnan menestykseen (Fin-Est Connection; MSCA Postdoctoral Fellowship)

Neuvostohallinnon viimeisimmät viisi vuotta olivat perestroikan ja glasnostin aikaa, jonka ansiosta virolaiset pystyivät ilmaisemaan olevansa eri mieltä ja myös rakentamaan suhteita ihmisiin rautaesiripun toisella puolella. Yksi ensimmäisistä yhteyksistä oli kontaktit suomalaisten kanssa.

 

MSCA tutkijatohtori 2024–2026 Maarja Merivoo-Parro tutkii 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa näennäisen spontaanin, suomalaisilta virolaisille suuntautuneen humanitaarisen avun luonnetta Viron noustessa neuvostomiehityksen alta.

”Kaivan esiin rajat ylittävän, suomalaisilta virolaisille suuntautuneen spontaanin humanitaarisen avun historiaa neuvostovallan häviämisestä Viron itsenäistymiseen. Tutkimus tarkastelee kansalaisten henkilökohtaisten valintojen vaikutuksia yksilön elämän muokkaamiseen ja demokraattisen ja sosioekonomisen kehityksen vahvistamiseen.”

 

Hänen tutkimuksensa selostus on laajana seinätauluna koko kuluvan tammikuun ollut nähtävänä Lahden pääkirjaston suurten ovien vieressä sijaitsevissa, suurikokoisissa näyttelyvitriineissä.

 

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Saima Harmajan päiväkirja – musikaalin kantaesitys

Niklas Hagmark, Anni-Maija Koskinen, Elina Ruti, Matti Hussi

Lahtelaisista taiteentekijöistä koostuva Saima-työryhmä tuo ensi viikolla näyttämölle runoilija Saima Harmajasta kertovan kantaesitysmusikaalin.

Saima Harmajan päiväkirja on esitys luovuuden vimmasta, herkkyydestä ja elämän rajallisuudesta. Se on kasvutarina nuoresta Maijasta, joka tutustuu runoilija Saima Harmajan (1913–1937) elämään päiväkirjojen ja runojen kautta. Työryhmä sai produktiolle Päijät-Hämeen rahaston kärkihankeapurahan keväällä 2023 sekä lisäksi tähän kärkihankkeeseen liittyvään lavastukseen pienen Lahden kaupungin myöntämän projektiavustuksen joulukuussa 2024.

Saima-työryhmä tuottaa esityksen yhteistyössä lahtelaisen Teatteri Vanha Jukon kanssa. Ensi-ilta nähdään Jukossa 5.2.2025 ja näytöksiä on kaikkiaan kuusi. Jukossa iloitaan siitä, että esityspaikaksi ja siten yhteistyötahoksi valikoitui juuri Juko.

”On hienoa saada juuri tällainen esitys vierailemaan Jukoon ja olla mukana yhteistyössä tuomassa uutta musikaalia lahtelaiselle teatteriyleisölle. Esityksen työryhmä koostuu upeista paikallisista tekijöistä. Saima Harmaja itse oli hurja taiteilija, joka jätti lyhyen elämänsä aikana vahvan jäljen suomalaiseen taiteeseen”, pohtii Teatteri Vanha Jukon taiteellinen johtaja Esa-Matti Smolander.

Teoksen ohjaa Lahden kaupunginteatterin näyttelijä Tapani Kalliomäki, joka on näyttelijätaiteensa lisäksi toiminut ohjaajana kymmenissä teoksissa Lahdessa ja muualla Suomessa. Kalliomäki on työskennellyt laaja-alaisesti myös elokuvan, television ja radion puolella sekä toiminut pitkään näyttelijätyönopettajana ja kouluttajana.

Käsikirjoitus ja sävellys on näyttelijä Anni-Maija Koskisen. Tämä fiktiivinen tarina, jonka Koskinen on kirjoittanut runoilija Saima Harmajan päiväkirjojen ja runojen pohjalta, on hänen ensimmäinen koko illan teoksensa. Eri puolilla Suomea teattereissa näytellyt Koskinen nähdään teoksessa Saima Harmajan roolissa.

“Maijan tarinan kirjoittaminen ja uppoutuminen Harmajan maailmaan on ollut kiinnostava kirjoitusmatka. On onnekasta olla mukana näyttämöllä ja kokea, kuinka teos ja henkilöt heräävät eloon ohjaajan käsissä. Musiikin ja muusikoiden osaa ei voi liikaa korostaa. Bändi on kuin yksi näyttelijöistä, musiikki tukee ja kuljettaa kerrontaa”, Koskinen kertoo teoksesta.

Dramaturgina ja Koskisen työparina työskentelee monipuolinen teatterintekijä Onerva Helne, joka opiskelee tällä hetkellä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa Dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen tutkinto -ohjelmassa.

Lavastussuunnittelun on toteuttanut Ola Blick. Blick kuuluu Jukon freelancereista koostuvaan taiteilijaryhmään. Hänen lavastuksiaan on Jukossa nähty myös näytelmissä Veriruusut sekä Olen yhä täällä. Molemmissa teoksissa Blick oli myös näyttelijänä.

Lahtelainen Elina Ruti näyttelee teoksessa musiikintekijäksi kasvavaa Maijaa. Ruti on freelance-näyttelijä ja laulaja, joka on toiminut Lahden ja Turun kaupunginteattereissa sekä Rauman teatterissa. Hänet on voinut nähdä Pesäkallion kesäteatterissa sekä kuulla lukuisissa animaatioissa ääninäyttelijänä ja laulajana.

Muusikoina näyttämöllä nähdään Matti Hussi ja Niklas Hagmark. Hussi on lahtelainen pianisti ja freelance-muusikko, joka työskentelee laaja-alaisesti musiikin eri lajien parissa. Hussi toimii mm. Lahden kaupunginteatterissa pianistina ja apulaiskapellimestarina, freelance-muusikko ja sovittaja Hagmark sellistinä Lumos-kvartetissa. Hänen sovituksiaan on kuultu myös mm. Sinfonia Lahden pienryhmäviikoilla, Pepe Willbergin konserteissa sekä Kulttuuriosuuskunta Kellopelin produktioissa.

Ohjaajan assistentti Susanne Mast on pitkän linjan teatterintekijä ja moniosaaja, joka on jo useammassa produktiossa toiminut Kalliomäen assistenttina.

Esitykset:
Ensi-ilta ke 5.2.25 klo 18

La 8.2. klo 18
Pe 14.2. klo 18
Su 16.2. klo 14
La 22.2. klo 18
Su 23.2. klo 14

Työryhmä:
Käsikirjoitus ja sävellys: Anni-Maija Koskinen
Ohjaus: Tapani Kalliomäki
Runot: Saima Harmaja
Dramaturgia: Onerva Helne
Lavastussuunnittelu: Ola Blick
Rooleissa: Anni-Maija Koskinen ja Elina Ruti
Muusikot: Niklas Hagmark (sello) ja Matti Hussi (piano)
Musiikin sovitus: työryhmä
Ääninäyttelijät: Teemu Palosaari, Mikko Jurkka, Laura Huhtamaa, Anna Pitkämäki, Liisa Vuori ja Annukka Blomberg
Ohjaajan assistentti ja kuiskaus: Susanne Mast
Lavastusrakennus: Antti Ruti ja Ola Blick
Tuotanto: Saima-työryhmä, yhteistyössä Teatteri Vanha Juko

Lisätiedot:
Anni-Maija Koskinen p. 0400 250 808
Elina Ruti p. 041 528 2861
Esa-Matti Smolander p. 045 181 0855, esa-matti.smolander@teatterivanhajuko.fi

Teatteri Vanha Juko 
Rautatienkatu 13
15110 Lahti

p. 03 7520 585 ti ja to klo 15–17 (esityskaudella)
toimisto@teatterivanhajuko.fi

www.teatterivanhajuko.fi 
www.facebook.com/teatterivanhajuko
www.flickr.com/teatterivanhajuko

Palaamme esityksen arviointiin ensi-illan jälkeen.

Kategoriat
kulttuuri teatteri yhteiskunta

ONNEKKAAT tragikomedian pyörteissä

Lahden kaupunginteatterin kantaesitysuutuus Onnekkaat pyrki ajatuksena tavoittamaan 1980-90 -luvut ja todistamaan perheiden olomuotoa, aikuisten ja lasten asemaa perheiden jäseninä ja elämisen arjessa. Tuomo Rämö tekstin kirjoittajana halusi osoittaa suomalaisperheiden keskitasoa ylemmäs yrittävän perheen elämän niin ammateilla, lasten käsittelyllä, kasvatuksella kuin erityisesti julkisuuteen heidän kodistaan raottamasta kodin hengen porvarillisuudesta. Näin syntyi minkä tahansa suomalaisen vuosikymmenen keskitasoinen perhe, jossa aikuiset elävät omaa, yleiseen hienostotrendisyyteen pyrkivää perhe-elämää muotitauluineen, huippuautomerkkeineen, rotary- ja soroptimistiharrastuksineen ja pääosin koko perhe ulkona tapahtuvin ruokailuin fiiniä arkea ja lapset taas pienestä alkaen omaa, länsimaista maailmaa rahalla ostettavine muotimuovisine leikkikaluineen, kasetteineen, videolaitteineen, kauhufilmeineen, pelikonsoleineen, vanhemmiltaan salattuine hengenvaarallisine rohkeuskokemuksineen sekä lopulta nuorten popmusiikkeineen.

Saimmeko me yleisö sitten kirjoittaja-ohjaajan lupaaman, yhteiskunnallista luokkanousua kuvaavan tragikomedian huviksemme ja vakavan ajattelumme tueksi?

Minna Välimäen tyylikäs lavastus – sen kaikki yksityiskohdat, rekvisiitat, toimivat ja näppärästi muuntuvat rakenteet – oli yksi teoksen parhainta kulttuurista antia. Ulkonaisesti siistissä, tekoporvarillisesti kalustetussa, aikakauden modernissa kodissa saimme yli kaksituntisen viivähtää. Hautausmaallakin,  suomalaissukujen tapaan, kävimme pari kertaa perheen kahden nuoren kanssa heidän ikuisuusajatuksiaan kuulemassa – tosin kovin kalmantummassa valaistuksessa.

 

Hyvin kirjoitetut ja varsinkin taidolla näytellyt roolityöt vievät teatterikatsojan näytelmän sisältöön.

Onnekkaiden äiti, apteekkialan työntekijä, isä ilmeisesti korkeapalkkainen lääkäri tai johtaja-asemassa vähän kotona vaikuttava, touhottava virkamies osatuoksuivat tämän kodin hengen luojilta. Lumikki Väinämön luontevan sydämellisen oloinen, varma äitihahmo lehdistä kopioituine sisustusmakuineen ja lapsiltaan edellyttävine käytöstapoineen ja perheen isä,  Mikko Jurkka jo edellisiltä sukupolvilta menneisyydestä löytämine ulkonaisine karriääreineen – porvarillisine, kalliine automerkkeineen, pröystäilevine viiniherkkurehentelyineen, taisivat mainiosti tavoittaa jotakin tuosta kauas ulos näkyvästä 80-90 -vuosikymmenten kodiksi mieltämästä aikuistasosta, josta heidän lapsensa tosiasiassa eivät välittäneet siivuakaan. Eikä heiltä noita kodin ulkonaisia kuoria kysytty, vain tuollaisen kodin ulkonaisia, näkyviä muodollisuuksia heidän piti noudattaa. Väinämö ja Jurkka ovat jo kouliintuneita näyttämötaiteen ammattilaisia, joita on turvallista esityksestä toiseen seurata – he ovat tässäkin esityksessä rooliensa takana täydellisiä.

Tuomas Korkia-Ahon näyttelijärepertuaari esityksessä peräti kymmenenä eri roolina osoitti yhden taatusti Lahden kaupunginteatterin osaavimmista näyttelijäammatin taitajista. Korkia-Aho osuu pienessäkin tehtävässä, pienellä eleellä, saati vuorosanalla aina maaliinsa: hänen mielikuvituksellisen moneen taipuvaa, kameleonttista koomikon näyttelijähabitustaan on nautinnollisen hauskaa seurata.

Nenna Tynin perheen tytär tuntuu luonnehahmottelultaan osuvalta ja hänen näytelmässä lähes noin kolmenkymmenen vuoden elämänkaarensa Sannana sai kyllä osuvat luontoelämänmuotoa ihailevat luonnehdinnat, mutta. Tällä kertaa roolia vaivasi jokin äänensijoitusharha – puhe tuli liian ylärekisteriltä eikä hänen sanottavastaan saanut aina selvää.

Vierailija Markus Järvenpää – kolmessa teoksen eri roolissa – oli näytelmän suurimmassa osassaan perheen lapsena, Mikana. Mika yhdessä Sanna-sisarensa kanssa loi nuo  80-90 -lukujen lapsuuden ja nuoruuden tunnusmerkit nukeista, pikkuautoista ja yhteiskunnan kotien tietotekniikan riemutulemisesta, commondore 64:stä alkaen aina aikakauden kasetteihin, disketteihin, videoihin, pelikonsoleihin, kauhuelokuviin sekä popmusiikkiin. Heille käsikirjoittaja oli sijoittanut koko tekstin luontevimman sanottavan, sisarusten päivän keskustelut, mielipiteet ja keskinäiset, vaatimattomat pohdinnat.

Markus Järvenpään synnynnäisesti rennon maskuliinisen, boheemin olemuksen ohjaus kuitenkin kellisti alkoholisoituneeksi perheen pojan hahmoksi, josta esittäjä ei oikein vakuuttavasti selvinnyt, vaan veti vaikean roolinsa kovin teennäisesti. Veskuloirimainen syöksy jyrkkiä portaita päin alakertaa hurjalla humalaisen vauhdilla oli jo uhkarohkeaa sirkusakrobatiajongleerausta oman keholla, kaukana aidosta teatterista, ja pani miettimään teatterin pohjimmaista tarkoitusta taiteena.

Tuomo Rämön tekstin ja ohjauksen tenhon yhteisessä puutelistassa on muutakin skarppauksen ja toivomisen varaa. Summana esityksessä liian paljon kiusallisesti kiljuttiin, ylireagoitiin ja puhuttiin korvia rasittavasti. Ylipitkä apteekkihenkilökuvan kymmenminuuttinen monologiesittely jäi pelkäksi pitkitetyksi vitsiksi, vaikka se komediatajulla hyvin tulkittiin, tarinaa se ei yhtään kantanut. Muutkin huvittaviksi tarkoitetut, kovin pitkittyneet kohtaukset, kuten isähahmon kalliin viinin maistelushow, kuivuivat kovin kalvakkaiksi hienostovitseiksi kartoittamaan porvariuden pinnallisia perusportaita. Rämön aito huumori sentään vilahteli muutamissa sanonnoissa ja tekstioivalluksissa.

Luvattua tragediaakin saatiin – tosin yhtä hyvin kaikille yhteiskuntaluokille ja yhteiskuntamme vuosikymmenille: syöpään sairastunut äiti tuotiin draamaan muuttamaan perheen dynamiikkaa. Lumikki Väinämön tulkintana se onnistui herkästi ja viileän asiallisesti.

Kuitenkin myös siihen aiheeseen käsikirjoittajan piti tuoda vitsimäinen farssinpätkä yleisöä naurattamaan – verinäytettä sairauden kovettamista verisuonista kömpelöillä välskärintaidoilla kaivelemaan. Voi olla, että tarinan tragikomedia oli kirjoittajan mielestä tässä aidoimmillaan.

 

Kaikkiaan lahtelainen kantaesitys jätti katsojat taiteellisten lupausten täyttymisiä vielä odottelemaan. Lisäesitykset ja harjoitukset, uskon, tuovat taiteellisen tason parannusta.

 

ONNEKKAAT

Kantaesitys 25.1.2025 Lahden kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä

Käsikirjoitus ja ohjaus Tuomo Rämö
Lavastus ja pukusuunnittelu Minna Välimäki
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Jukka Vierimaa
Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen

Rooleissa Lumikki Väinämö, Mikko Jurkka, Tuomas Korkia-Aho, Nenna Tyni ja Markus Järvenpää

Valokuvat Tommi Mattila

 

Esityksen kesto 2h 30 min., sisältää väliajan.

 

 

Yhden keskeisen suomalaisteatterien näyttelijäilmaisun ominaisuuden esitys taas nosti pohdittavaksi. Ei pelkästään tässä vaan monissa muissakin pitkään näytelmää harjoituttaneiden teatterien työssä äänen ja puheen selkeyttä ja kuuluvuutta ei kukaan ulkopuolinen ennen katsojaa pääse tarkastamaan. Teatterit, televisio, elokuvat ja niiden mukana Lahden kaupunginteatteri tarvitsisivat asiantuntevan vähintään tavallisen katsojan tai parhaimmillaan puhetaidon taiturin, logonomin tai logopedin, joka kokemalla koko esityksen varsin nopeasti pystyisi puutteet toteamaan ja korjaamaan äänenkäytön sekä sanomisen selvyyden. Kannattaisi kokeilla!

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/onnekkaat/

Kategoriat
kulttuuri teatteri yhteiskunta

Tänään ensi-illassa kantaesitys ONNEKKAAT

”Esitys sijoittuu 1980-90 -luvusta nykypäivään. Se käsittelee luokkanousua ja sen vaikutuksia perheyhteisöön. Esityksen tyylilaji on tragikomedia, uskaltaisin sanoa, että on koskettava ja hauska. Elämänmakuinen on hieman tylsä termi, mutta tämä perhe kohtaa juuri niitä samoja asioita, joita jokainen perhe saattaa kohdata. Tämä siis sopii kaikille, jotka ovat joskus olleet perheenjäseniä,” kertoi näytelmän kirjoittaja-ohjaaja Tuomo Rämö Lappeenrannasta videoyhteydellä näytelmän tiedotustilaisuudessa Lahdessa marraskuussa 2024.

Ja teatterinjohtaja Lauri Maijala jatkoi mm .:

Perheen vanhempia, Tuulaa ja Markkua, esittävät Lumikki Väinämö ja Mikko Jurkka ja heidän lapsiaan Sannaa ja Mikaa Nenna Tyni ja Markus Järvenpää, joka vierailee Lahden kaupunginteatterissa ensimmäistä kertaa, mutta on työskennellyt paljon Tuomo Rämön kanssa.

Kotimainen kantaesitys Onnekkaat, koskettava perhedraama 1980-90 -lukujen Suomesta ja talouden vallasta on ensi-illassa Lahden kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä lauantaina 25.1.2025 klo 18.00.

Mainoskuva Tommi Mattila

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/onnekkaat/

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Mikko Roihan Niskavuoren Heta

Hella Wuolijoen vuonna 1950 kirjoittama Heta kertoo hämäläisen mahtitalon Niskavuoren voimakastahtoisen talontyttären tarinan. Heta on rakastunut naapuritalon Lammintaustan Santeriin ja odottaa lasta, mutta Santeri hylkää Hetan, joka ylpeänä nai oman talon rengin Akustin ja perhe saa asunnokseen pienen köyhän Muumäen mökin. Liitto on keinomoraalinen ja taloudellinen – kaukana rakkaustarinasta. Heta muuttuu rakkauspettymyksensä mukana suuren talon tyttären kunnianhimon täyttämäksi, koko elämänsä renkimiestään paljon ylempänä olevaksi, kovaksi, ilkeän tunteettomaksi kylmäksi naiseksi, joka taistelee asemastaan ja sukunsa kunniasta.

Hämeeseen sijoittuva klassikkonäytelmä halkaisee puoli vuosisataa Suomen historiaa. Niskavuoren Heta on täyden tunteen teatteria, melodraama tunnustuksen puutteesta ja näyttämisen pakosta, tunteista, jotka jätimme käsittelemättä.

 

Esitys on alkanut moniminuuttisin kirkonkellojen verkkaisin sävelkumuin kuin enteillen tarinan vakavuutta. Pian Niskavuoren talon suuren salin kruunun loisteessa tanssahtelevat jo häävieraat iloisia piirileikkejä ja seinän katveessa raskaustilassaan ämpäriin oksentaa Heta. Kesken alkaneen juhlahumun Heta käskee juuri vihityn renkipuolisonsa Akustin mukaansa ja Hetan voimakkaasta tahdosta he poistuvat omista häistään kohti heille asunnoksi osoitettua Muumäen mökkiä. Näin poikkeuksellisen jännittävästi alkaa Wuolijoen Heta-näytelmän lahtelaisversio.

 

Mikko Roihan näkemys teoksesta on vaikuttavan täydellinen, valtavine näyttämöllä liikuteltavine seinineen, niistä lähtevine varjoineen, valoineen, rakentuvine elementteineen. Roiha on karsinut esityksestä perinteisen realistisen rekvisiitan – yksi kattokruunu riittää mahtitalo Niskavuoren juhlasalin todistamiseksi,  kukka ja kaksi hopeakynttilänjalkaa lapsuuskodista lähtiessä muistoksi – kun taas Muumäen torppa ennen suureksi rakentumistaan rajataan vain pieneksi osaksi näyttämöstä –  köyhyyttä ja vaatimattomuutta osoittamaan.

Roiha ja näyttämöhenkilökunta käyttää noita valtavia näyttämöelementtejä mielikuvituksellisen taitavasti – ne toimivat osin myös tekstin, näytelmän toiminnan ja liikkeen rytmittävinä, leikkauksina, interiöörivaihtuvuuksina, ikkunoinakin ja antavat meille katsojille niin maisemia kuin kulkijoita omissa mielikuvissamme jokainen loihtia.

Kaiken muun saamme siis itse muodostaa ajatuksissamme teoksen ja persoonallisten maalaisihmisten viettäessä lähes viisikymmentä vuotta elämänvaiheistaan maalaistalojen töillä ja maapalstaostoilla vaurastuvassa Suomessamme. Ohjaajan meille antamat välineet tajuta teoksen tunnelmat, käänteet ja tuo hämäläinen kyläyhteisö ihmisineen, asenteineen ja pyrkimyksineen on piiruntarkka henkilöohjaus, josta lähtee näyttelijöiden työstämät, huolella valmistamat elävät roolityöt. Näin koko ensemble luodaan pienin, mutta tarkoin ohjaajan vaativin sävyin tunnistettaviksi persooniksi. Yhteisnäytteleminen on siksi suurta äänenpainojen, kohtausten ja oivallusten löytämää näyttelijäilmaisua, jota taitava Mikko Roihan kaltainen teatteriguru pystyy tuottamaan. Katsojan on turvallista eläytyä mukaan tällaiseen perusteltuun, tutkittuun henkilögalleriaan ja nauttia ohjaajan teatterisuvereenisella ymmärryksellä luoma koko tarina.

Roihan suurta taituruutta on esityksen ja interiöörien suuret muunneltavat liikkeet, valtavan pitkät tauot, joissa juuri suurimmat esityksen henkeäsalpaavat vaikuttavuudet ja niiden täyttymykset saamme kokea.

 

Mitään selvää loogista tapahtumakerronnan aikajärjestystä teos ei sisällä.

Ensimmäisen maailmansodan vyöryt valtaavat kaupungit ja maaseudun Niskavuoren mahtikartanon hämäläismaisemat ja sen lähitalojen tienoot punalippujen liehuessa kansan käsissä jokaisessa kylässä, joka tantereella uutta aikaa ennustaessa, vallankumouksen suurena kansainvälisenä merkkinä lippujen liehuessa käsivoimalla, uholla kuin valtaisivat koko maankamaran Hiski Salomaan Vapauden kaihon sävelten viestittäessä tulevia tapahtumia. Tuskinpa niin tehokasta, komeaa ja aitoa tunnelmaa olen ennen koskaan kokenut kuin Lahden kaupunginteatterin suuren laajan, täyspuisen Suuren näyttämön valtaisaa näyttämötilaa, toimintaa, lippujen hulmuntaa, maailman seinien liikehdintää koko näyttämön täydeltä ja yhteistä tunnetta maailman valloituksen lippujen heiluttajin. Kohtaus on yksi ajatuksiimme ja tuntemuksiimme iskostuva Hella Wuolijoen Heta-näytelmän lahtelaisesta herkän väkevästä, elävästä ja visuaalisesti vaikuttavan upeasti pelkistetystä teoksesta.

 

Hetan hahmon Mikko Roihan ohjaama Annukka Blomberg näyttelee vahvan realistisesti, balladisen kohtalonomaisesti ja välittää sukuylpeyden särkymättömän voiman ylimpänä mahtitalon oikeutena – miltei jokaisessa pienessäkin repliikissään vaikuttavasti kuin pakottaen sen kiinnittymään rikkauden tuomana etuoikeutena lähtemättömästi sieluihimme. Hetassa ovat toisille ihmisille kuuluva lähimmäisrakkaus ja tunteet kylmentyneet täysin ja muuttuneet asialliseksi, pelkkään työntekoon ja maallisen omaisuuden haalimiseen, jossa tuo näyttämisen ylpeys on aina ylinnä. Siihen löytyy vain yksi niukka, hämmentävä inhimillinen poikkeus. Tuo Hetan rikkaan suvun peritty ylpeys lehahtaa vielä yhden ainoan kerran liekkeihinsä ja kohtauksessa lapsensa isän kanssa Heta suorastaan taistelee itseään ja tunteitaan vastaan seinää vasten rakastamansa miehen puristuksessa kamppaillen. Tuskin missään muussa suomalaisdraamassa naisen ilkeys on niin täydellistä ja julman yksinoikeutettua kuin Annukka Blombergin vaikuttavasti eläytyvässä, hienolla ammattitaidolla näytellyssä Hetan lahtelaisversiossa ja sen upeasti heittäytyvässä täydellisessä rooliluomuksessa.

Tapani Kalliomäen Akustin suomalainen maanläheisyys, työnteon arvostaminen, ystävällisyys ja epäitsekkyys nousevat suuriin korkeuksiin roolityön valloittavana persoonana, lämminsydämisyytenä ja järkevyytenä elää poikkeuksellisen ynseän puolison kanssa elämänsä loppuun asti. Kalliomäessä löytyy suomalaista aitoa lupsakkuutta, rehellistä liikemiestä, esimerkillistä sovittelevaa ja tuloksellista taitoa ilkeän puolisonsa käsittelemisessä, maalaisjärkeä ja päättäväisyyttä kenelle tahansa nykyihmiselle jaettavaksi.

Akustista kehittyy työteliäisyydellään ja luotettavuudellaan kaikkien kunnioittama, varakas talollinen, jonka rakentama Muumäen talo on jo Niskavuorta suurempi ja navettaankin mahtuu 50 lehmää. Niskavuorelaiset käyvät kateellisina saavutusta ihmettelemässä. Akustille myönnetään myös juuri ennen kuolemaansa kunnallisneuvoksen arvonimi.

 

Jari-Pekka Rautiainen luo asenteellisuuksista poikkeavan rovastin taidolla ja empatialla, Teemu Palosaari vallesmanninsa hämmentävän asialliseksi, selkeäksi, luotettavaksi virkamieheksi, Laura Huhtamaa Roosansa pelkälle työlle uhranneeksi ihmiseksi, jolta ei tunteita työnteon pakkomielteen lisäksi tarvitse etsiä. Liisa Vuori ja Anna Pitkämäki näyttelevät lähes Hetan työorjina lapsuutensa toimineet nuoret naiset tomerasti, Saana Hyvärinen Loviisa Niskavuoren tinkimättömän voimakkaasti niskavuorelaisuuteen pysähtyneenä ajattelijana ja Aurora Manninen Iitana rempseän valoisan palvelijan.

Veeti Vekola tekee Siipirikkonsa käytännön läheiseksi, älykkääksi, isäntänsä vaatimattomuuden ja ihmisläheisyyden kumppaniksi, jossa isännän ratkaisujen puolustaminen näyttäytyy merkittävästi. Roolityönä Vekola kantaa näytelmän kylmyyden tendenssin vastakkaista uutta tulkintalinjaa tuomalla rakastumisen lämmöllä ja tunteella mukaan esitykseen. Tomi Enbuska näyttelee ensin nuorekkaan vauhdikkaasti Jaakko-pojan ja syventää sen osaavasti myös kasvatusisänsä Akustin kuoleman lähetessä sympaattiseksi nuorukaiseksi, isäkseen tätä kutsuen. Hänen osuutensa perinnönjaossa on kuolleen Akustin puolustajana myös merkittävä. Mikko Pörhölä Santerina taipuu alkuperäisenä Hetan viettelijänä ja petturina elämän osaansa epäonnistuneena Akustin luottamuksen arvoiseksi mieheksi. Aki Raiskio luo valoisan ihmettelijän tutustuessaan Niskavuoren isäntänä seudun ihmeeseen, oman mahtitalonsa mitat ja arvokkuuden ylittäneeseen Muumäen taloon sitä hämmästellen.

 

Julmuuden vastakohdaksi ohjaaja armahtaa meitä tuomalla esitykseen koskettavaa, ajatonta ja universaalista, romanttistakin vilpitöntä kauneutta:

Kohtaus, jossa Mikko Roihan Heta-näytelmä nousee voimakkaisiin harvinaisiin elämän kauneuden tuntemuksiin pääteemansa Hetan kylmien tunteiden vastakohdaksi, on Muumäen Akustin kuolema, jossa ohjaaja tuo äärimmäisen koskettavasti lohdutukseksemme Hetan kylmyydellä piilottaman rakkauden:

Akustin tehdessä vuoteessa kuolemaa vierellään elämänsä arjen jokapäiväinen ystävä, palvelija, hellä läheinen, Siipirikko, alkaa jostakin kaukaisuudesta hiljaa soida kaunis valssi. Se saa Akustin nousemaan ylös vuoteesta,  pusertumaan Siipirikon syliin ja kohta hellin katsein ja ottein toisiinsa tarrautuneet Akusti ja Siipirikko alkavat kuin tapailla muutaman tanssiaskelen valssia, ottavat pian varmat otteet toisistaan ja aloittavat elämän riemun ja kuoleman kauneuden yhteisen viimeisen valssin tanssin muuttuessa tavattoman kauniiksi kuin ikuisesti päättymättömäksi rakastuneiden tanssiksi, pyörähdysten täyttäessä tanssikuvioillaan koko suuren näyttämön ja Sibeliuksen Valse Tristen jumalaisen kauniiden sävelten voimistuessa korvia pauhaavan voimallisiksi: elämme koskettavan kauniissa tunnelmassa, jossa inhimillisyys, läheisyys ja päättymätön rakkauden voima harppaavat yhdessä yli kuoleman rajan. Unohtumattomana näkynä viimein Akustin hahmo hämärtyy näkymättömäksi Siipirikon jatkaessa Sibeliuksen sävellyksen lopun vauhdikkaaseen tempoon kirmaten koko suuren näyttämön ympäri kuin koko maailmalle riemunsa viestien.

 

Pukusuunnittelu tuntuu ankkuroituneen lähes ajattomaksi, yhtä aikaa menneisiin vuosikymmeniin kuin myös tapahtumajakson aikakauden ajantasaisiin pukuihin – saapas tunnistaa ajankulun menneistä aikakausista kertovaksi ja pieni värikkyys naisten asuissa jo nykyaikaa kohti viittaavasta vaatetuksesta. Musta on kuitenkin kokonaisuudessa rooliasuja yhdistävä, vaikuttava ja kokonaisuutta eheyttävä väri.

 

 

 

Ensi-ilta 22.1.2025

Sovitus ja ohjaus Mikko Roiha
Lavastus Mikko Roiha
Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen
Valosuunnittelu Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen

Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Tapani Kalliomäki, Aurora Manninen, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Veeti Vekola, Liisa Vuori

Valokuvat Aki Loponen

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/niskavuoren-heta/

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Lahden kaupunginteatteri suomalaisen kulttuurin ytimessä

Lahen uutisia pääsee nyt keskiviikkona 22.1.2025 aloittamaan kevään ensi-iltansa, joita olen rohkealla karsinnalla saanut arvostelukirjoituksin urakoitavakseni lähes kaksikymmentä.

Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta on tulossa komeasti Lahden kaupunginteatterin Suurelle näyttämöllemme uutena sovituksena, ohjaajana Suomen teatterien kotimaisten klassikkojen kansainvälinen päivittäjä Mikko Roiha. Tämä suomalaisista suomalaisin, sympaattisin, vaativin ja huumorintajuisin teatteriohjaajamme olisi kenen tahansa syytä kohdata ja kuunnella hänen teatterinäkemyksiään, nähdä tietenkin hänen perusteellisia  ohjaustöitään, joihin yleensä liittyy myös valot, lavastus, puvustus jopa koreografia: Roihan teatteriesittely on aina niin valloittavan avoin, että se taatusti tempaisi mukaansa teatteriin vihkiytymättömänkin.

Lainaan tähän vielä otteita hänen Heta-näytelmän esittelystään viime lokakuulta https://lahenuutisia.fi/2024/10/27/teatterikaupunkimme-lahti-lehdistotilaisuuden-16-10-24-ensimmainen-osa

 

”Heta on mulle ollut kaikkein henkilökohtaisimpia näytelmiä, jotenkin mä aloitin niillä. Koska siinä on näitä hämäläisiä piirteitä, niin siksi se tuli valikoiduksi tänne. Miksi Heta. Se käsittelee sellaista, joka on meille kovin suomalaiskansallinen tunne. Näyttämisen pakkoa, tunnustuksen puutetta, jonka oletan olevan monella. Se tuntuu olevan tässä hirveän iso asia. Idea siitä, että ollaan hämäläinen ja hillitty, niin tämä kuvaa myös sillä lailla niitä perhesuhteita ja vaikenemisen kulttuuria. Mitä se sitten maksaa, mitä se jättää lapsiin ja tuleviin sukupolviin. Se vaatii jotenkin Hetan ja Akustin kohtalona sellaisen asemaa vaativan Suomen: tässä tavallaan perheen sisällä vastakkaiset voimat ottavat jatkuvasti mittaa toisistaan. Hella Wuolijoen jutussa, tässä esityksessä menee puoli vuosisataa Suomen historiaa, niin tässä pystytään jollain tavalla katsomaan aikaisempia sukupolvia ja missä ollaan nyt. Ja niitä puhumattomuuksia ja elämän arkea, joissa meidän sukupolvi on kasvanut.

Itselleni tuottaa tässä vielä iloa se, että tämä esitys tullaan tekstittämään myös englanniksi, heijastamaan teksti myös englanniksi. Tämä liittyy sellaiseen asiaan, että kun on – itse haluan mennä Saksassa asuneena, Saksan näytelmiä tuntevana sinne katsomaan, ne Faustit ja Wallensteinit ja muut – ymmärtääkseni, miksi ne saksalaisille on niin tärkeitä. Mielestäni juuri nämä klassikot, joista Suomi on rakennettu, Nummisuutarit, Wuolijoet, Niskavuoret, Pohjantähdet, ne on juuri niitä tekstejä, joita pitää esittää. Se meidän oma, se ydinkulttuuri meidän pitää jollain tavalla välittää myös niille, jotka eivät suomea äidinkielenään puhu, ovat täällä livahtamassa tai käymässä.

Sitten onnistuu myös teatterikatsojan kuulo-ongelman hoituminen, jos näyttelijän puheesta ei saa selvää, niin aina voi vilkaista liikkuvaan tekstiin – siis monta sellaista asiaa seuraa tekstityksestä. Pyrkimys avata meidän omaamme, meidän ydintämme, jotenkin ulospäin, ettei se jäisi vain Lahteen tai vain suomalaisille, vaan se avataan kaikille.

Mun kaikki havainnot perustuu lapsuudenkokemuksiini mökiltä, jonne on kerääntynyt kaikki vanhat vaatteet, joita ei enää kaupungissa kehdata käyttää. Se tarkoittaa, että mökki oli historiaa kaikilta vuosikymmeniltä, se on ollut ehkä suurin asia sellaisessa perusestetiikassa. Tämä esitys viestii kaikille vuosikymmenille, puvustus perustuu Lahden kaupunginteatterin erinomaiseen pukuvarastoon ja tietenkin ostetaan ja tehdään siihen lisää, mutta se perustuu havaintoihin – niin vintage on taas tullut uudelleen muotiin ja tässä sitä nyt on: hämäläistä synkkämielistä vintagea.”

 

Nimiroolissa Hetaa esittää Annukka Blomberg, Akustia, hänen miestään näyttelee Tapani Kalliomäki.

Ensi-ilta on 22.1.2025 klo 18.30

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/niskavuoren-heta/

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri Televisio yhteiskunta

YLEn uutisissa muhii laiskuus ja katsojien aliarvostaminen

Olemme perheenä vakituinen YLEn uutisten TV-lähetysten monikymmenvuotinen katsojakunta. Useimpina päivinä YLEn TV-uutiset on ainoa ajankohta vuorokaudessa, jolloin kodissamme televisio on auki.

Omituisia asioita sinne on viimeisen 10 miljoonaa euroa maksaneen TV-uutisstudion yhteydessä jäänyt kuin parhaaseen vintageviestimeen. Tätä  paikalleen pysähtynyttä uutismuotoa hoitaa kiinni-ankkuroitu aivoton, automatisoitu kamerarobotti.

Samat peruskuvaformaatit ovat jo siis yli puolivuotta aloittaneet uutisemme. Eikö ole kenellekään tullut edes mieleen ajantasaistaa niitä välillä yhteiskuntamme keskeisten uutisten tai maailmantapahtumien koko ajan muuttuessa itse tapahtumista kertoviksi tai raportoiviksi?

Katsojaa vähättelevää samaa välinpitämättömyyttä todistaa viittomakielinen uutislähetys,

jossa viittomakielinen uutistenlukija joutuu jatkuvasti kamppailemaan kuin jalkapalloilija saadakseen teknisen laitteen jalkapalloilijakonsteillaan pois kuvaruudusta: miten kaikki tuo on koko puoli vuotta kestäneen tv-uudistuksen ajan ollut mahdollista? Ei hupaisampaa kaksinottelua enää voisi meidän katsojien iloksi, kamerarobotin voitoksi enää tarvita.

Jatkuvat tv-uutisankkureiden toistamat kehotukset meille katsojille siirtyä uutisotsikon varsinaista sisältöä tv-viestimen muissa olomuodoissa itse selvittämään – verkossa – on täysin typerää uutisstudiosta vastaavien viitseliäisyyden passiivisuutta. Eikö juuri uutistoimituksen tehtävä ole selvittää tuo uutinen meille olennaisilta osilta ja kuvaesimerkeillä.

Samassa yhteydessä YLEn kanavat ovat muodostaneet ennen uutisia ja niiden  jälkeen uuden mainostoimiston (joista MTV- lähetyksiä katsomaton oli luullut päässeensä eroon), jossa YLE mainostaa kuin paraskin avuntarpeessa oleva yrittäjä esimerkiksi kulttuuriohjelmiaan, mitkä saavat samat mainokset kymmeniä kertoja vuorokaudessa ja viikkotolkulla pakkokatsottuaan katsojat kyllästymään täydellisesti koko asialle ja myös kulttuurille.

En tiedä, miten tv-ankkureiden ajatukset pystyvät keskittymään studion valtavassa heijastekuvataustojen tauottomassa vaihtuvuudessa – kiltit tv-uutisankkurit toteuttavat tätä typeryyttä tunnollisesti palkkansa edestä. Myös heille ajateltu muka luonteva lyhyt haastattelukeskustelu säätieteilijän kanssa ennen tämän lähipäivien sään ennustusta kartan edessä paljastaa luontevuuden olevan kaukana, sillä kaikki tv-uutisankkurit eivät tätä osaa luontevasti tehdä. Samaa uutisankkurin luontevuutta ja luotettavuutta haastatella studiossa suorassa lähetyksessä asiantuntijaa kaipaisi jo muutamalta uutisankkuriltamme lisää skarppausta.

Päivän uutistarjonnan huippu on tärkeän uutisaiheen aikana samanaikaisesti liikkuva ruudun alalaidan teksti, jossa vilisee ihan kaikkea mahdollista aiherunsautta. Tuo katsojan keskittymistä häiritsevä uutisvilinä normaalein kuulo- ja näköaistein varustetulle saati poikkeuksellisesti rajoittuneelle katsojalle on jo pelkkää uutisten selkeyden ja asiallisen luotettavuuden häirintää.

Uutisista vastaavat esihenkilöt on onneksi nimetty uutislähetyksen lopputeksteissä. Heidät on helppo siis vaihtaa – ja nopeasti.

 

Artikkelin kuvamateriaali – otoksia YLEn uutisohjelmista.

Kategoriat
Koulutus kulttuuri taide yhteiskunta

Kansanedustajamme lapsitaiteilijoiden luomuksina

Eduskunnan kirjastossa on nähtävänä Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely, jossa on esillä lasten ja nuorten tekemät muotokuvat kaikista kansanedustajista. Kyseessä on Kuvataidekoulujen liiton demokratiakasvatukseen liittyvä tempaus, johon osallistui 1 200 lasta ympäri Suomen. Näyttelyn muotokuvien tekijät ovat 4-20 -vuotiaita.

Näyttelyssä on yksi koulun valitsema kuva jokaisesta kansanedustajasta, myös Euroopan parlamenttiin siirtyneistä. Teokset on tehty pääosin valokuvien perusteella, mutta lähes 30 kansanedustajaa kävi kuvataidekouluissa myös paikan päällä poseeraamassa oppilaille. Mallina toimimisen lomassa kansanedustajat kertoivat eduskunnasta ja kansanedustajan tehtävistä.

Näyttely on järjestetty ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Nyt haasteeseen osallistuivat myös Viron taidekoulut. Viron parlamentissa onkin samaan aikaan esillä näyttely virolaisten kansanedustajien muotokuvista.

​​Tervetuloa näyttelyyn! Näyttely on esillä 16.1.–27.3.2025 Eduskunnan kirjastossa, Aurorankatu 6, Helsinki.

Kirjasto on auki ma–to klo 12–18 (pe–su suljettu).

Näyttely on maksuton. Kirjaston sisäänkäynnillä on turvatarkastus.

Näyttelyyn voi tutustua myös verkossa

https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/kuvataidekoululaiset-tekivat-jalleen-muotokuvat-kansanedustajista.aspx

 

Otsikkokuvassa lahtelaiset kansanedustajat, taiteilija ja ikä sekä taideopisto

Mika Kari, Benjamin Sopula 14v Järvenpään Opisto

Mira Nieminen, Vuokko Sazuka 9v Pirkan Opisto

Ville Skinnari, Milla Heikkinen 7v Oulun Taidekoulu

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri tiede yhteiskunta

Nuutinpäivän menneisyys ja Suomen Järjestyslaki

Eilen sain tuttavaltani sähköpostin, jossa hän toivotti hyvää Nuutinpäivää. Eilinen päivä näkyy tämän jutun artikkelikuvassa: talven kaunein, kovan pakkasen ja auringon täyttämä tuttu Supankatu täällä Lahden Pyhättömänmäellä.

Kun tein tässä upeassa Suomen talvessa eilen vielä perinteisen Pyhättömänympärikävelykierrokseni, tajusin yllättäen tuttujen katujen ja talotonttien kohdalla monia täällä lapsuuteni vuosikymmeninä kokemiani tapahtumia, rähinöitä, niin iloisia kuin traagisiakin ja molempia usein viinan täyttämiä juhlimisia ainakin vähintään juhannuksina ja joulunseutuina.

Tätä artikkeliani varten kaivoin joitakin kansanarkistojen tietoja Nuutista, sen kirkollisesta perustasta ja maallisista viettotavoista, joista kuulimme lapsuudessa lähinnä Orimattilan suunnalta Pukkilasta, siellä vuosikymmeniä jatkuneista Nuuttipukki-perinteistä. Muistelen niistä lapsuudessani kantautuneen juttuja humalikkaiden tappeluista tänne hienoon sivistyneeseen Lahti-kaupunkiin.

Muistin, että Lahdella oli oikein oma Järjestyssääntö, jota kaikkien piti noudattaa. Yllättäen eilen huomasin, että tietoni oli vanhentunut, sillä jo vuonna 2003 oli eduskunta antanut kaikkia kaupunkeja ja taajamia koskevan Järjestyslain, jota kaikkien suomalaisten ja täällä asuvien pitää noudattaa. Luin Järjestyslain hämmentyneenä ja siellähän annetaan yksityiskohtaisen tarkat ohjeet kanssaelämisestämme koko Suomessa – puhumattakaan juhlimisesta, sotkemisesta, melskaamisesta ja häiritsemisestä, jopa omistamiemme esineiden, kuten teräaseiden ja koirien pitämisestä. Kaikkea tätä 25-pykäläistä lakia valvoo ja lain rikkojalle määrää rangaistukset Poliisi.

Näin mutkan kautta ohjaan myös Sinut – parahin lukijani – suuntaamaan hetkiksi ajatuksesi meitä kaikkia sitovaan Järjestyslakiin, siihen miten me itse sitä noudatamme tai tietämättämme tai tahallamme jätämme noudattamatta sekä siihen, miten Poliisi lainvalvontatehtävässään mielestämme onnistuu.

Suomen Järjestyslaki

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2003/20030612

Valokuva PV

Kategoriat
kulttuuri teatteri

Teatteri Vantaan ihmeiden kevät

Teatterielämys on useimmiten onnenkauppaa ja sattumaa, harvoin mitenkään täysin taattu teatterikäynnin tulos.

Teatteri Vantaa on niitä harvinaisia piskuisia ammattiteattereita, jonne voi mennä varman päälle – ajatonta, hyvää ja raikasta viihdettä sekä näyttelijätaiteen tartuttavaa elämänriemua ja elämänuskoa kokemaan.

Tuollaisia suitsutuksia kirjoitin jo monta vuotta sitten tutustuessamme ensi kertaa Teatteri Vantaan Silkkisalin esityksiin. Maamme monet eturivin näyttämö- ja viihdetaiteilijat ovat ottaneet myös eräänlaiseksi oman ammattinsa revanssiksi päästä vähintään kerran vuodessa Teatteri Vantaan estradille vierailemaan. Tuo esitysten taso on joka esityksessä vakuuttanut vähintään omalla intiimillä tenhollaan.

Mukaan on tullut vielä lisää niin suomalaisen työn historiallista vakavuutta kuin suurten kirjailijoiden klassisten tekstien kiehtovuutta ja kontrastiksi sydämellisen lämmintä huumoria, tanssia ja musiikkia.

Näin on täksi kevääksi muotoutunut upea teatterillinen tarjoilu kaikenlaista draamaa koettavaksi.

Tässä Teatteri Vantaan koko kevään ohjelma esittelyineen ja esitysaikatauluineen.

Alla linkki Teatteri Vantaan tämän kevään 20-sivuiseen ohjelmalehteen:

http://teatterivantaa.fi/wp-content/uploads/2024/12/web_valmis_teatterivantaa_kevat_2025_esite_20sivua-4.pdf

Helsingistä matka junalla ei kestä kuin parikymmentä minuuttia, Lahdesta kolme varttia: Tikkurilan asemalta on vajaan kilometrin verran kävelyä – olet tyylikkäässä ja toimivassa Teatteri Vantaan teatteripyhätössä kodikkaine saleineen, hienoine auloineen ja ravintoloineen.

 

Kategoriat
Koulutus taide

Taiteen vaikuttavuutta ja mielialaamme nostattavaa voimaa

Antti Mustaparta: Minä ja Pertti, 2023, puuväri, 60 x 75 cm

ANTTI MUSTAPARTA
Piirroksia ja veistoksia
9.1.-1.2.2025

Lahtelaisten on Helsingissä käydessään helppo poiketa yhdessä maamme mielenkiintoisimmista gallerioista. Pieni Galleria Art Kaarisilta on toiminut jo vuodesta 2009 alkaen Sanomatalossa parisataa metriä  Helsingin rautatieasemalta, ja sinne on vapaa pääsy.

Lahen uutisia on usein esitellyt gallerian vaihtuvia, mielenkiintoisia näyttelyitä, joissa lahjakkaiden, persoonallisten taiteilijoiden työt ovat olleet näyttelyn vahva ja keskeinen sisältö.

 

Antti Mustaparta tekee taidetta kaikkien iloksi. Hän ammentaa taiteensa aiheet populaarikulttuurista, erityisesti elokuvista ja tv-sarjoista. Myös arkipäivän elämä, kuten läheiset ihmiset ja ystävät, näkyy vahvasti hänen teoksissaan.

Antti Mustaparta: Hannah (akryyli kankaalle) 2023 / 54 x 45cm

Mustaparralla riittää ideoita ja hän toteuttaa niitä monipuolisesti keramiikassa, kuvataiteessa ja käsitöissä. Mieluiten hän käyttää teoksissaan puuvärejä sekä akryylimateriaalia.

Hänen piirroksissaan yhdistyvät monet teemat, jolloin niistä syntyy uudenlaisia kuvallisia maailmoita. Piirroksille on ominaista vahva piirrosjälki ja runsaat yksityiskohdat.

Mustaparta on suorittanut kuvallisen ilmaisun perustutkinnon ja valmistunut kuva-artesaaniksi vuonna 2018.

Siitä lähtien hän on työskennellyt Kaarisillan taidestudiossa Lahden Nastolan Erstalla. Näyttely on hänen oma debyyttinsä Galleria Art Kaarisillassa.

Kannattaa jälleen käväistä muutamaksi hetkeksi kokemassa taiteen ihmeellisyyttä, sen suurta vaikuttavuutta ja mielialaamme korkeuksiin  nostattavaa voimaa.

Galleria Art Kaarisilta
Sanomatalo, 1.krs, Elielinaukio 2, 00100 Helsinki
p. 040 5103 813
art@kaarisilta.fi
Näyttely on avoinna  TI-PE klo 10-17/ LA klo 12-16 / SU-MA suljettu.

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Lahtelainen teatterikevät 2025

Lahtelainen teatterikevät 2025 sisältää kaikkiaan kolme kantaesitystä ja yhden maailman ensi-illan. Teatterikaupunkina Lahti laajenee ohjelmatarjonnaltaan koko teatterikirjallisuuden  maailmanskaalaan: klassikoista uusien musiikkinäytelmien kantaesityksiin ja lastennäytelmän maailmankantaesitykseen.

Hyvä täällä teatterikaupungissa on näin monipuolista teatteria nauttia. Asialla ovat teatteriin monin eri tavoin kouluttautuneet teatteritaiteilijat ja ammattiohjaajat.

 

LAHDEN  KAUPUNGINTEATTERI

Katso myös allaolevista linkeistä Lahden kaupunginteatterin ylläkuvattujen kevään 2025 ensi-iltojen Lahenuutisia -artikkelien ennakkoesittelyt ja koko kevään näytelmien ohjelmisto:

https://lahenuutisia.fi/2024/10/27/teatterikaupunkimme-lahti-lehdistotilaisuuden-16-10-24-ensimmainen-osa/

https://lahenuutisia.fi/2024/11/02/teatterikaupunkimme-lahti-lehdistotilaisuuden-16-10-2024-toinen-osa/

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto-liput/

 

 

TEATTERI  VANHA JUKO

 

M

JukoKlubi Tätä on toivottu!

M – alias Minja Koski nähdään JukoKlubilla upean orkesterinsa kanssa.

Viiden julkaistun albumin myötä laulaja-lauluntekijälle on sadellut ylistäviä arvioita, ehdokkuuksia Emma- ja Teosto-palkinnoissa sekä keikkoja tärkeimmillä kotimaisilla festivaaleilla.

Lavalle Minjan kanssa nousevat Aleksi Kaufmann, Jussi-Pekka Parviainen, Simo Saukkola ja Miikka Ahlman. Keikalla kuullaan lauluja jokaiselta albumilta.

JukoKlubilla bändit ja artistit aloittavat soittonsa ohjelmistossa ilmoitetulla kellonlyömällä. Huomioithan, että saliin ei pääse enää keikan alettua. Musiikista nautitaan istumakatsomossa. JukoKlubien keikat ovat ikärajattomia.

Pe 31.1.2025 klo 18.00

 

SAIMA HARMAJAN PÄIVÄKIRJA

Kantaesitysmusikaali

Saima ja Maija ovat nuoria ja luovia. He ovat herkkiä, teräviä täydellisyyden tavoittelijoita. He taistelevat riittämättömyyden kanssa ja kertovat päiväkirjoilleen kaiken – sadan vuoden päässä toisistaan.

Saima Harmajan (1913–1937) päiväkirjamerkinnät tuovat Maijan elämään yllättävää turvaa ja inspiraatiota. Runot kannattelevat, lohduttavat ja herättävät musiikin eloon.

Toteutuvatko unelmat? Mitä sitten tapahtuu? Ja mitä tapahtui aikaisemmin? Aika on ja etenee vääjäämättä. Mitä jos voimme nähdä menneeseen tai kuulla tulevaisuuden?

Tervetuloa päiväkirjaan!

Käsikirjoitus ja sävellys: Anni-Maija Koskinen
Ohjaus: Tapani Kalliomäki
Runot: Saima Harmaja
Dramaturgia: Onerva Helne
Musiikin sovitus: työryhmä
Rooleissa: Anni-Maija Koskinen ja Elina Ruti
Muusikot: Niklas Hagmark (sello) ja Matti Hussi (piano)
Tuotanto: Saima-työryhmä, yhteistyössä Teatteri Vanha Juko
Kuva: Maria Mattelmäki

Käsikirjoitus ja osa lyriikoista pohjautuu Saima Harmajan päiväkirjoihin.Toteutettu Päijät-Hämeen rahaston (SKR) kärkihankeapurahalla. Esitys on vierailutuotanto.

Esitykset Teatteri Vanha Jukossa 5.2.–23.2.2025

 

 

TUKI-ILTAMAT – Jukon puolesta, leikkauksia vastaan!

Luvassa on ainutlaatuinen ilta yhdessä Jukon ensemblen ja Jukon rakkaiden ystävien kanssa. Kokoonnutaan yhteen! Ei luovuteta!

Tule mukaan pelastamaan Juko maamme hallituksen lyhytnäköisiltä leikkauksilta! Ohjelmassa laulua, puheita ja teatteritaidetta, väkemme suosikkeja vuosien varrelta! Pyrimme tämän tapahtuman tuotolla kattamaan edes pienen osan tulevista leikkauksista. Jokainen tähän konserttiin ostettu lippu auttaa meitä jatkossakin tekemään tinkimätöntä ja kunnianhimoista teatteritaidetta.

Estradilla Ola Blick, Suvi Blick, Ismo Haavisto, Marko Haavisto, Niklas Hagmark, Matti Hussi, Atte Härkönen, Markus Karekallas, Hannu Kella, Tuomas Korkia-aho, Minja Koski, Anni-Maija Koskinen, Minna Lavaste, Lätsä, Lauri Maijala, Maria Nissi, Matti Pajulahti, Elina Ruti, Mikael Saari, Jarkko Saarinen, Esa-Matti Smolander, Jaska Teuri, Lumikki Väinämö, Liisa Vuori, Lahko ja Lumos-kvartetti.
Mukana menossa ovat Tirra, Ant Brew ja Antti Sepponen.

Kokoonnutaan yhteen! Ei luovuteta! Lämpimästi tervetuloa iltamiin!

Liput oman valinnan mukaan: 50 / 100 / 150 €

Su 9.2.2025 klo 17.00

 

SININEN UNI

Sininen uni – Piinkova roadtrip Lahesta Huippuvuorille

Lahtelainen maaliskuu vuonna 1990. Tuulia, Pleksiä ja Nippeliä odottaa elämän ja kuoleman seikkailu, kun he saavat vihiä Piilaaksolaisten aikeista kaapata laitteillaan ensin ihmislajin huomio- ja keskittymiskyvyn, sitten mielikuvituksen – ja lopulta unet.

Ainut keino taistella ylivoimaa vastaan on viedä mahtidisketti viruksineen Piilaakson laitteiden prototyyppien huippupiiloon, Huippuvuorten jäänalaiseen holviin.

Alkaa eksistentiaalis-eksentrinen matka etelästä pohjoiseen, läpi läänien ja uutta vuosikymmentään aloittelevan puhelinkoppien Suomen.

Tässä maassa luottamuksella saa pankista lainaa, ja huoltoyhtiöt tehokkaine lakaisukojeineen siivoavat katukuvasta vanhat talkkarit harjoineen. Lisäksi Windows 3:n tilaajat saavat kymmenen litran ämpärit kaupan päälle, joten ei ihme, että suomalaiset ovat teknologisen muutoksen eturintamassa.

Mikään ei ole enää kuin ennen ja jokainen muutos on muutos huonomman tulevaisuuden puolesta. Vai onko?

Tuulin veli makaa Päijät-Hämeen Keskussairaalassa uudenkarheassa hengityskoneessa, jollainen ei vanhan maailman tuulin pyörisi. Ja mitä olisi lapsuus ilman 8-bittistä Nintendoa? Pysyykö ihminen elossa ilman huomisen viihdeuutisia?

Esitys saattaa perustua osittain faktoihin ja dataan, vaiko toisaalta mielikuvitukseen ja magiaan. Se, mikä toisille on pahinta, lienee toisille parhainta. Eikä niin monta aamua, kun tämä kaikki saattaa olla liiankin totta. Joka ilta, kun lamppu sammuu, on meidän päätöksemme: jatkammeko sinistä unta?

Sininen uni on Teatteri Vanhan Jukon ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistuotanto.

Kantaesitys ke 19.3.2025 klo 18

Käsikirjoitus ja ohjaus: Miika Karvanen (Teak)
Näyttämöllä: Ola Blick, Akseli Ilvesniemi (Teak), Ronja Keiramo (Teak), Samuel Onatsu (Teak)
Skenografia: Hanna Erämaja (Teak)
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen

Esitys sisältää vilkkuvia valoja ja teatterisavua.

Esitys on Hanna Erämajan sekä Miika Karvasen taiteellinen opinnäytetyö.

Liput 25 / 20 / 15 €

 

 

Kaupungin rennoin galleria JukoArt

Anna-Liisa Kankaanmäki 

21.1.–22.5.2025 Näyttelyn avajaiset ti 21.1. klo 18

https://teatterivanhajuko.fi/

 

SUPERTEATTERI

KEVÄTLAULU

Tove Janssonin vuonna 1962 julkaistu Kevätlaulu-tarina saa maailman kantaesityksenä SUPER teatterin näyttämöllä!

Nuuskamuikkunen on taas talven jälkeen palaamassa Muumilaaksoon, mutta uusi kevätlaulu antaa vielä odottaa itseään. Laulu kuplii jo Nuuskamuikkusen hatun alla, mutta pieni metsässä kohdattu otus häiritsee Nuuskamuikkusen keskittymistä ja on karkottaa laulun tiehensä.

Näytelmän hahmoina nähdään Nuuskamuikkunen sekä Ti-ti-uu.
Maailman ensiesitys SUPER teatterissa lauantaina 8.2.2025.

TEKSTI: Tove Jansson
SOVITUS & OHJAUS: Tero Porali
MUSIIKKI: Tero Porali
LAVALLA: Anssi Hyvönen & Maria Nissi

NUKENRAKENNUS: (Ti-ti-uu hahmo) Amadeu Vives
PUVUSTUS: Minna Lavaste
LAVASTUS/TARPEISTO: Emilia & Tero Porali

SUOSITUSIKÄ: 3+
​
NÄYTELMÄN KESTO: noin 35 – 40 min. (tarkentuu lähempänä ensi-iltaa)

​ESITYSOIKEUDET: Agency North & Moomin Characters

https://www.superteatteri.fi/ohjelmisto.html

 

LAHDEN  LAUANTAINÄYTTÄMÖ

               HUOKAUSTEN LAAKSO

Huokausten laakso on Antti Raivion kirjoittaman “Skavaböle-trilogian” toinen osa. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1963-1983. Huokausten laakso on itsenäinen jatko-osa näytelmälle Skavabölen pojat.

Orvoiksi jääneet Rupert ja Evert ovat astumassa aikuisuuteen, kun Evert löytää äidin nuoruuden päiväkirjat. Perheen vanhat salaisuudet nousevat päivänvaloon, samalla kun veljekset opettelevat itsenäistymään ja irtautumaan niin lapsuudesta kuin toisistaankin. Vieläkö vanha verivala pitää?

Huokausten laaksossa kulkevat rinnakkain nuorten miesten kipeä kasvu ja heidän vanhempiensa surumielinen rakkaustarina. Skavabölen pojista tutulla tavalla se vyöryttää lavalle värikkään henkilögallerian ja häivyttää maagisella realismilla rajan ulkoisen todellisuuden ja sisäisen maailman väliltä.

Näytelmän ohjaa Lauantainäyttämölle Lahden kaupunginteatterin näyttelijä Tapani Kalliomäki, joka on ohjannut aikaisemmin Lauantainäyttämölle suuren suosion saavuttaneet ja palkitut esitykset Reviisori, Päällystakki, Jäniksen Vuosi sekä Skavabölen pojat.

Näyttämöllä rooleissa nähdään Lauantainäyttämön 17 hengen ensemble. Palkittu työryhmä tuo eteenne fantasian, leikin ja rakkauden voiman, jonka avulla lapsuus ja nuoruus saa jatkoa ja ehkä opimme itsestämme lisää sukupolvien jatkumossa.

Ensi-ilta Lahden Pikkuteatterilla Loviisankatu 8 su 9.3.2025

Lippukauppa on nyt auki osoitteessa:

https://lauantainayttamo.eventiolive.fi

 

Kategoriat
taide teatteri Televisio

Yle Areena – Televisioteatterin tämänpäivän herkkua

Suomalainen Televisioteatteri syntynsä radioajoilta ja sen 1950-60 -luvuilta on herännyt nyt melkein sadanvuoden takaisista ensi-ihastuksistaan kotiviihteen katsotuimpien teatterillisten kulttuurinautintojen täydellisen loisteliaaseen, kiinnostavaan eloon – kaikkien, miltei koko perheen katsottavaksi unelmasarjaksi.

Tiina Lymin kirjoittama ja ohjaama televisioelokuvasarja on suomalaisia televisiosarjoja karsastaneelle teatterifriikillekin täydellinen näyte niin tv-sarjan kirjoittamisesta, ohjaamisesta kuin myös erinomaisesta suomalaisesta näyttelijätyöstä: koko teos yltää ja tarttuu suomalaisten kansalaisten tämän päivän elämään, puheenaiheisiin aina ajankohtaisista  asunnonhankinnoista, rahanpaljoudesta ja niissä elämäänsä pyörittävistä ammattilaisista,  kauppatieteilijöistä sekä myös suurista petkuttajista huumeineen. Koko tarina sensualisoituu ja realisoituu keskeiseen hahmoonsa, arvokiinteistönvälittäjä Linda Saarniluotoon, jonka Laura Malmivaara näyttelee valloittavan vereväksi ja tunteikkaaksi suomalaisen ylemmän keskiluokan liikenaiseksi tunteineen ja realismeineen sekä tekee yhden tv-historiamme merkittävimmän naisroolityön. Laura Malmivaara tavoittaa hahmossaan yhtä hyvin herkän naiseuden kuin myös kaupallisen elinkeinon polttopisteeseen myyntimaailmassa erikoistuneen tiukan naisen. Hän elää uskottavasti rikkaan suvun hyvin koulutetun kauppatieteilijänsä ja naiseuden haaveissaan uskollisen ihmisen, jollainen voi tässä kaupallisuuden arjessa joutua rakastumisensa uskollisuudessa bisnesalan lieveilmiöihin – huiputetuksi, puhumattakaan aina kuvaan ilmestyvien miessiipeilijöiden ja huumebisneksen pyörityksiin.

 

Queen of Fucking Everything sai Yle Areenassa 1. tammikuuta 2025 ensimmäisen esityksensä ja monessa perheessä ja yksityisessä ajanvietekatsomossa suomalaissohvilla lienee jo katsottu läpi kaikki kuusi jaksoa. Yksi jakso kestää vajaan tunnin ja kuusijaksoinen tarina sen kuin vain tiivistyy, värittyy, jännittyy ja ihastuttaa niin, ettei hurmaantuneena millään pysty olemaan seuraavaa jaksoa katsomatta.

Kahden peräkkäisen jakson ahmaisu oli jo sellaista hivelevää teatterikatsojan ja kotitöllöttäjän yhteistä kulttuuriherkkua, ettemme hennoneet sarjaa kokonaan ahmia, sillä niin nautittavaa televisioteatteria ei aikoihin ole koettu.

Tiina Lymi on luonut tekstin ja ohjannut tarinan, joka on yhtä aikaa ajankohtainen, hirtehisen hauska, dekkarimaisen jännittävä ja maan mainioimmin näytelty teos, niin ettei ylisanoja sen enempää kriitikkona kuin tavallisen katsojankaan tarvitse kaivella.

Kahden jakson jälkeen oli pakko pitää katsojataukoa. Niin komeaa on Tiina Lymin ja kumppanien television teatteriin luoma ylä- ja keskitason ihmisten elämä, sitä varjostavien todellisten rikollisten tämän päivän maailma ja niin upeasti luovat roolitöitä maan parhaat eturivin teatterinäyttelijät ja teatterintekijät aina alan professoreihin asti.

Lahenuutisia palaa esityksen kokonaisuuteen sen kaikki jaksot katsottuaan.

Tiistaina 7.1.2025 klo 8.00

Nyt tänään kolmena eri päivänä yhteensä kaikki kuusi osaa Queen of Fucking Everything -televisiosarjasta katsottuamme olen yhä entistä vakuuttuneempi suomalaisen televisioteatterin uuteen tulemiseen ja innoissani tv-teatterista. Tiina Lymin näytelmällisen kertomuksen käsikirjoitus on harvinaisella taidolla ja mielikuvituksella tehty ja Lymin päähenkilöiden ja tilanteiden ohjaus jo kansainvälisesti mestarillista laatua. Mutta tuossa alussa innoissani määrittelemäni koko perheen ohjelma se ei suinkaan ole, vaan oikaisen heti: se on viisaudella pohdittu kielletyksi alle 16-vuotiailta.

Kokonaisuudessa lähes kuusituntinen tarina muotoutuu taitavasti kirjoitetuksi ja ohjatuksi dekkariksi, jollaisia todellisuuksia kyllä huumemaailmassa ja kiinteistöbisneksen rahanpesussa Suomenmaassakin riittää, vaikka niistä vain murto-osa paljastuu (jopa pikkukaupungissa kuten Suomen Lahdessa) ja saa lievät rikosrangaistuksensa sakkoineen ja vuosivankeuksineen. Tälle Lymin dekkarille löytyy taatusti runsaasti autenttista totuusaineistoa.

 

Roolitöiden taitavuudesta

Ihastelen ja ylistelen yhä Laura Malmivaaran komeasti, intuitiivisesti, rakastettavasti näyttelevää Linda Saarniluodon hahmoa, joka mieskonnien, miesenemmistöisten rakennuspäättäjien viidakkoisessa maailmassa luovii naisena niiden ja koko bisnesmaailman selättäjäksi, siinä lunnainaan koko psyykkisen ja fyysisen itsensä vähäisiin mieslohtuihin elämän vauhdissaan toveiksi levähtäessä. Luodessaan tuon Lindansa inhimillisen ihmisen ruumiin ja hengen, sen tueksi tässä tarinassa parin läheisen ystävyys tuo lähimmäisyyttä ja hyväksyntää, mutta myös suomalaista naissisua, juonikkuutta, pyrkimystä yhteiskunnan huipulle – vaikka ei riitäkään estämään häntä käyttämästä loppuratkaisuna petoksista ja rikoksista suurinta.

Hänen ystävänään Markena Katja Küttner näyttelee toisenlaisen suomalaisen naisihanteen: kaikenlaisten ihmisten kanssa hyvin toimeentulevan, aktiivisen ja sympaattisen ystävyyden ja kaveruuden perushahmon, vaikka meille miehillekin luontuvaksi, helposti antautuvaksi, kaikessa myöntyväksi inhimillisyyden perusihmiseksi rajattoman kekseliään ajattelunsa ja kehonsa, syntiensäkin alttiudessa. Hieno työ.

Mieshahmoon Tiina Lymi on laittanut valtavan sisältöaineksen tarinan kiinnostavuuteen maailman pahuuden kartoittamiseksi, huumepomo Börjeen – Kristo Salmiseen. Eikä miehen poikkeuksellinen empaattisuus, silmitön rakastuminen voisi enää sydämellisemmin meihin katsojiin tarttua kuin Salmisen taitavasti temperamentikkaaksi ja mielikuvituksellisen houkuttelevaksi luoma Börje-hahmo, joka kantaa esityksen genreä tiiviisti, miltei henkeä salpaavasti väliin täydellisenä väkivaltaisena sadistina ja kohta heti perään charmanttina naisvalloittajana säteillen. Sanna-Kaisa Palo luo maulla ja tyylillä kansakuntamme peruspilariutta seurakunnan päättäjänaisena toimissaan ja päätöksissään vakuuttavana, pyyteettömässä aatteellisuudessa ja totuudellisuudessa, jonka sanaan, ystävyyteen ja viisauteen koko yhteiskuntamme tuntuu perustuvan. Yhtä monista suomalaisista lempinäyttelijöistäni en voi sivuuttaa – Marja Packalénia – dementiassaan sairasta, rikasta, luonteeltaan ylpeää, vanhaa äiti-hahmoa, jonka kohtauksissa suomalaissukujen kuolemisen mustahuumori lemuaa yhtä aikaa sydäntä särkevän hauskuttavasti ja kalmaisen väkevästi. Minna Haapkylän valloittavan touhukas, uskottava kiinteistövälittäjäkollega Anna tuo esitykseen valoisaa ihmisen aina elähdyttävää, luotettavaa sympatiaa, toivonkipinää synkimmissäkin elämämme rotkoissa ja jakaa niistä selviämiseksi katkeamattoman ystävyyden loppumatonta vaikuttavuutta ideoillaan.

Laura Malmivaara ja Katja Küttner näyttelevät Queen of Fucking Everything -sarjassa. Kuva: © Jaakko Kahilaniemi / Rabbit Films / Yle

Pelkkä tarinan näyttelijöiden ja roolinimien luettelo antaa jo viitteitä sarjan sisältöön:

https://areena.yle.fi/1-71672164

Kategoriat
taide teatteri yhteiskunta

Helsingin Kaupunginteatterin kevään 2025 ohjelmisto

Helsingin Kaupunginteatterin alkukevään ensi-illoissa kotimaisia huipputekstejä, hyytävää jännitystä ja yksi maailmanloppu.

Nyt alkuvuodesta 2025 HKT:lla ensi-iltansa saavat Meri Valkaman menestysromaaniin pohjautuva Sinun, Margot, hillitön ja herkkä draamakomedia Jenny Hill, Agatha Christien mestariteos Eikä yksikään pelastunut sekä maailmanlopun musikaalikomedia Uusi Eden. Lilla Teaternin kevään ensi-iltana nähdään Kjell Westön kirjaan pohjautuva Skymning 41 – berättelsen om Molly och Henry.

Satu Tuuli Karhu    kuva Mitro Härkönen

Suuren näyttämön kevään ensi-iltana nähdään 6. helmikuuta Meri Valkaman palkittuun esikoisromaaniin (2021) pohjautuva Sinun, Margot. Ajankohtaisia kysymyksiä pohtivan, otteessaan pitävän draaman on dramatisoinut Tuomas Timonen ja sen ohjaa Riikka Oksanen.

Vilja Siltasen (Satu Tuuli Karhu) isä Markus (Martin Bahne) on juuri kuollut. Hänen asunnostaan löytyy nippu kirjeitä naiselta nimeltä Margot (Sara Soulié). Viljan äiti (Sanna June-Hyde) ei suostu sanomaan kirjeistä mitään, joten Viljan on matkustettava Berliiniin selvittämään, keneltä kirjeet ovat. Vilja on varttunut DDR:ssä, jossa hänen isänsä työskenteli ulkomaankirjeenvaihtajana 1980-luvun alkupuolella. Perhe piti Itä-Saksaa ihannevaltiona. Sitten Berliinin muuri murtui ja perheonni hajosi. Miksi? Ja kuka kirjeiden Margot oikein on? Sinun, Margot laajenee yksilön ja perheen tarinasta suureksi, kokonaista aikakautta tarkastelevaksi jännitysnäytelmäksi.

Sinun, Margot tuo ensimmäistä kertaa HKT:n näyttämölle elokuvista ja televisiosta tutut näyttelijät Satu Tuuli Karhun, Sara Soulién ja Martin Bahnen. Muissa rooleissa nähdään Helena Haaranen, Vuokko Hovatta, Sanna-June Hyde, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Sanna Majuri, Risto Kaskilahti, Samuli Pajunen ja Raili Raitala.

 

Helsingin Kaupunginteatteri – Jenny Hill – Kuvassa Sari Haapamäki – Kuva Mitro Härkönen

Pienellä näyttämöllä ensi-iltansa 13. helmikuuta saa Liisa Mustosen ohjaama Minna Rytisalon samannimiseen romaaniin (2023) pohjautuva Jenny Hill. Näytelmän on dramatisoinut Henna Piirto.

Mäen Jenni eroaa miehestään Jussista ja muuttaa pois espoolaisesta merenrantatalosta yksiöön kantakaupungissa. Lapset ovat jo aikuisia, ja nyt on Jennin aika nähdä, kuka hän on kaikkien odotusten alla. Jenni Mäestä tulee Jenny Hill, nainen, joka alkaa löytää oman äänensä ja oman tapansa elää.

Jenni Mäen roolissa nähdään Sari Haapamäki ja muissa rooleissa näyttelevät Aino Seppo, Merja Larivaara, Rauno Ahonen, Vappu Nalbantoglu, Sauli Suonpää, Ursula Salo, Sanna Saarijärvi ja Elina Hietala.

Helsingin Kaupunginteatteri – Eikä yksikään pelastunut – Kuva Kim Sinisalo

Arena-näyttämön kevään käynnistää 29. tammikuuta ensi-iltansa saava hyytävän jännittävä suljetun tilan mysteeri Eikä yksikään pelastunut. Tehokas, hyvin rakennettu ja perinteinen jännitysnäytelmä on Agatha Christietä parhaimmillaan.

Eikä yksikään pelastunut vie Devonin rannikolle Soldier’s Islandille, jonne kymmenen ihmistä on saanut kutsun. Kun seurue saapuu paikalle, ilmenee, että isäntäpari ei ole vielä saapunut. Takan reunalta löytyy vanha loru kymmenestä sotilaspojasta sekä kymmenen sotilaspatsasta. Lorussa jokainen sotilaspoika kuolee, yksi kerrallaan. Pian käynnistyy äänilevy, jossa jokaista vierasta ja talon palvelijoita syytetään murhista. Sitten seurueen jäseniä alkaa kuolla. Jokaisen kuolemantapauksen yhteydessä häviää yksi kymmenestä posliinisesta sotilaspoikapatsaasta. Kunnes jäljellä ei ole yhtäkään.

Näytelmän ohjaa Sakari Hokkanen. Rooleissa nähdään Anna Ackerman, Jesse Gyllynbögel, Heidi Herala, Pekka Huotari, Juha Jokela, Santeri Kinnunen, Jouko Klemettilä, Pertti Koivula, Jari Pehkonen, Kaisa Torkkel ja Mikko Virtanen.

 

Uusi Eden -Tiina Peltonen, Miiko Toiviainen, Anna-Sofia Tuominen kuva Otto-Ville Väätäinen

Studio Pasilassa ensi-iltansa 5. helmikuuta saa maailmanlopun jälkeiseen Pasilaan sijoittuva karnevalistinen musikaalikomedia Uusi Eden. HKT:n ja Q-teatterin yhteistuotantona toteutetun musikaalin on kirjoittanut ja ohjannut Juho Mantere ja musiikin on säveltänyt Henri Lyysaari.

Globaali ydinsota on pyyhkinyt planeetan yli, mutta sattuman oikusta eräs teatteri Pasilassa henkilökuntineen on säästynyt tuholta. Kun teatterilaisten vanhat ammatit osoittautuvat hyödyttömiksi post-apokalyptisessä todellisuudessa, he aloittavat neuvokkaan talkkarinsa johdolla uuden elämän rakennusprojektin. Vanhan teatterin raunioille syntyy yhteisö, jota he kutsuvat Uudeksi Edeniksi. Yhdessä he vannovat, etteivät koskaan toista menneisyyden virheitä — mutta pian käy ilmi, ettei paratiisissakaan kaikki ole täydellistä.

Mustan huumorin, ajankohtaiset teemat ja sykähdyttävän musiikin yhdistävässä musikaalissa esiintyvät Miiko Toiviainen, Anna-Sofia Tuominen, Tiina Peltonen, Niki Rautén, Ushma Olava, Leenamari Unho, Unto Nuora ja Mikko Vihma

 

Agora – kaksi merennneitoa tyhjässä altaassa

Uuden sukupolven seuratuimpiin ohjaajiin lukeutuva Minna Lund tuo työryhmänsä kanssa Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämölle kurittoman esityksen, jossa yleisö kutsutaan osaksi uudet mittasuhteet saavaa juhlatilaisuutta.

Agora – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa alkaa arvoituksellisista lähtökohdista. Helsingin Kaupunginteatterin eteen on ilmestynyt tuntemattoman taiteilijan taidelahjoitus, ja tämän myötä teatteriin on perustettu myös patsastoimikunta. Toimikunnan jäsenet ovat päättäneet pitää veistoksen ja pystyttää sen vain väliaikaisesti studio Pasilan näyttämölle. Veistoksen mielleyhtymät radikaalista ystävyydestä ovat uineet toimikunnan sydämiin ja teos päätetään julkistaa ja omistaa Kaupunginteatterin uskolliselle yleisölle.

Esitys vie yleisön kohti yllättävää ja arvaamatonta tilaisuutta, joka juhlii solidaarisuutta ja ystävyyttä.   “Olen ollut inspiroitunut julkisen tilan patsaista ja niitä ympäröivästä elämästä. Millaista kuvaa kansakunnasta on haluttu rakentaa ja mille on annettu monumentaaliset mittasuhteet? Haluan tehdä teoksen, jossa monumentaalista olisi resurssien jako ja ystävyys, ja jonka muotokieltä leimaa platoninen rietastelu ja leikkimielinen keveys. Hajottavan politiikanteon aikana yhdessäolo on edellytys sille, että muutamme sen, mikä aiheuttaa surua. On yllättävän paljon helpompi olla kurjassa jamassa yhdessä kuin yksin”, kertoo esityksen ohjaaja Minna Lund.

Rooleissa nähdään Emelie Zilliacus, Salla Loperja Leenamari Unho. Teoksen lavastuksesta vastaa RikuSuvitie, puvustuksesta EllaSnellman, valosuunnittelusta Tuomas Honkanen, äänisuunnittelusta Axel Ridberg ja naamioinnista Noora Laukkanen. Esityksen dramaturgi on Martta Jylhä.

 

Agoran esityksissä on anniskeluoikeudet katsomossa, ja siksi esitys on kielletty alle 18-vuotiailta.

Agora – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa -ensi-ilta 29.4.2025 ja esitykset 10.5.2025 saakka studio Pasilassa

Lilla Teatern – Skymning 41– kertomus Mollysta ja Henrystä, kuvassa Elmer Bäck ja Saga Sarkola –  kuva Kasper Darkal

Lilla Teaternissa 8. helmikuuta valmistuu ensi-iltansa David Sandqvistin ohjaama Kjell Westön kirjaan (2023) pohjautuva Skymning 41 – berättelsen om Molly och Henry. Sodassa olevasta kansakunnasta, rakkaudesta ja moraalista sodan aikana kertovan teoksen on dramatisoinut Annina Enckell.

On vuosi 1939, kun vastarakastuneet Molly ja Henry ymmärtävät, että Suomi on ajautumassa sotaan. Henry on liian vanha värvättäväksi, mutta hän matkustaa rintamalle raportoimaan sodan kauhuista. Näyttelijä Molly puolestaan lähtee kiertueelle Ruotsiin keräämään rahaa Suomelle. Henryn rehelliset tekstit sodasta jäävät julkaisematta, sillä lehti kaipaa tarinoita suomalaisista sankareista, jotka kuolevat rohkeasti isänmaan puolesta. Samaan aikaan Molly joutuu tyytymään kevyisiin komediarooleihin, vaikka hän oikeasti haluaisi käsitellä oikeiden ihmisten elämää ja sodan todellisuutta. He yrittävät löytää tiensä takaisin entiseen elämäänsä, mutta sota uhkaa imeä kaiken ilon ja toivon.

Rooleissa nähdään Elmer Bäck, Saga Sarkola, Vivi Lindberg, Pia Runnakko, Antti Timonen, Alexander Wendelin ja Joachim Wigelius.

Maalikuussa Lilla Teaterniin palaa Sally Salmisen klassikkoromaaniin (1936) perustuva musikaali Katrina, jota esitettiin täysille katsomoille Lilla Teaternin näyttämöllä keväällä 2024.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2024/02/katrina-laulaa-meren-tyrskyjen-elaman-rakkaudesta

 

Keväällä Helsingin Kaupunginteatterissa jatkavat:

Suurella näyttämöllä Moulin Rouge! Musikaali sekä Veljeni Leijonamieli -seikkailunäytelmä. Pienellä näyttämöllä ensi-iltansa saanut Lempi jatkaa myös kevätkaudella. Studio Pasilassa jatkaa stand up -klubi Club act!one ja Arena-näyttämöllä ikisuosittu Kiviä taskussa. Myös yleisön rakastamat Kahvilla kirjailijan kanssa -tapahtumat jatkuvat keväällä suuren näyttämön parvekelämpiössä ja pienen näyttämön lämpiössä jatkuu lasten teatteriesitys Mollin iltahepuli.

 

Lue uusi Teatteriin-lehti täällä.

 

Seuraavat viisi ensi-iltaa Helsingin Kaupunginteatterissa

29.1.2025 Eikä yksikään pelastunut, ohj. Sakari Hokkanen

5.2.2025 Uusi Eden, ohj. Juho Mantere

6.2.2025 Sinun, Margot, ohj. Riikka Oksanen

8.2.2025 Skymning 41 – berättelsen om Molly och Henry, ohj. David Sandqvist

13.2.2025 Jenny Hill, ohj. Liisa Mustonen

29.4.2025 Agora – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa ,ohjaus minna Lund

 

Lisää:

hkt.fi