Kategoria: Koulutus

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu Koulutus kulttuuri luonto taide tanssi Teatteriuudistus yhteiskunta

Taide rauhoittaa sielumme

Näyttelyn avajaispuheista pystyi kuulija jo etukäteen ymmärtämään jotakin olennaista näyttelystä – sen mittavasta teosmäärästä, poikkeuksellisen pelkistetystä kehollisuudesta ja teosharvinaisuudesta.

Lahden museoiden johtaja Tuulia Tuomen tervehdyssanoista kävi selville aamupäivällä pidetyn tiedotustilaisuuden ja taiteilijoiden omien teosten esittelyjen kiehtovuus. Virkaansa kuuluen hän kiitteli taiteilijoita, museonsa näyttelyn pystyttäjiä kymmenkunta nimeltä mainiten merkittävän näyttelyn aikaansaamisesta. Tuulia Tuomi lausui lopuksi oman näyttelyarvionsa:

” Tämä näyttely on niin levollinen ja kaunis, pidän sitä meditatiivisenakin.  Näyttelyn teokset eivät ole vaikeita. Ne on helposti lähestyttäviä, mutta samalla erittäin syvällisiä, kun niiden ääreen malttaa pysähtyä. Toivon, että te tavoitatte näistä teoksista pohdintaa ja tunnetta. Se on jotakin sellaista, jota monet meistä juuri nyt kaipaa tämän hektisen ja kaaoksellisenkin maailmantilan hetkinä.”

Yhä ihailemani Lahden kaupungin teatterinjohtaja Lauri Maijalan raikkaan reippaasta, innostavasta juhlapuheesta ehdin poimia useat vertaukset teatteritaiteeseen – kuten  tyhjään tilaan ja lavalla yksin esiintyvään näyttelijään, johon hän rinnasti näyttelyssä näkemäänsä kuvastoa, jossa ei lainkaan näkynyt maisemia tai taustoja vain ihollisia ihmisiä meihin vaikuttamassa.

”Mitä se ihmiskeho sitten on? Ihmisruumis on kokonaisuudessaan biomekaaninen haarniska ja se, joksi itseämme kutsumme on jossakin tämän haarniskan sisällä, aivoissa, jotka ohjaavat ruumista hermokimppujen välityksellä kehoamme tekemään, katseemme katsomaan ja meitä reagoimaan. Kaikkein kummallisinta on se, että emme koskaan täydellisesti näe sitä, mitä itse tai toinen ihminen oikeasti on.” Maijala lainaa 23-vuotiaana kuolleen saksalaisen Georg Büchnerin Woyzeck näytelmää:

”Siinä on yksi kuuluisa sitaatti:

Ihminen on kuin kuilu, pyörryttää kun sinne katsoo.

Mielestäni se on yksi hienoimmista koskaan ihmisestä kirjoitetuista lauseista. Siinä on jotakin samaa kuin näissä tämän näyttelyn teoksissa. Mitä syvemmälle niihin katsoo, sitä syvemmälle ajatuksemme meitä vie. Näitä teoksia katsellessa tulee ajatelleeksi ajan kulumista. Monet tämän näyttelyn teoksista ovat atleettisia, nuoria täynnä elinvoimaa. Tästä huolimatta katsomme tänään haurautta silmiin, kun ihmisruumis on katoavainen. Taiteessa uskomatonta on se, että taide pysäyttää ajan.  Taide luo kuolevaisesta kuolemattoman. Näissä tämän näyttelyn teoksissa on keskitytty vain olennaiseen. Ihmiseen itseensä.”

Malvan kolmannen kerroksen suuren näyttelyhallin taitavasti ripustettu Olemisen kerroksissa –näyttelykokonaisuus tuntuu alkukokemuksena lämminhenkisen harmoniselta silmän levätä, ajatuksen pysähtyä.

 

Maria Laineen öljyvärimaalaukset ovat vallanneet näyttelyn suuret seinäpinnat kookkaina teoksina silmiämme hiveleviksi näyiksi, ajatteluttaviksi aihekäsittelyiltään, ihasteltaviksi taidokkailta tekniikoiltaan ja väripalettinsa tarkoin harkitulla siveltimensä kosketuksen herkkyydellä. Maria Laineen taidemaalariote on äärimmäisen intensiivistä, aito taidemaalari on herättänyt uinuneet näkynsä, lähimmäishahmojen ja niiden kokemusten herkät unimaiset maailmat ja nyt yksilöllisyyden taitavana viestittäjänä, väriskaalojen tunnelmallisena taiturina hän lumoaa meidät ihmisläheisillä upeilla maalauksillaan.

Marianne Sirin veistokset näyttelyhallin laajassa lähes kolmensadan neliön lattiapinnassa tarjoilevat hurmaavissa ideoissaan taitavan kuvanveistäjän muotokäsittelyn ja loistavasti viimeistellyt teostensa pintakäsittelyt sekä ennen kaikkea nykyaikaisen tuoreen taiteensa puhuttelevuuden mielleyhtymiemme koettavaksi kuin vapautetuiksi mielikuviksi ihmiskehon ainoalaatuisuuden kriitikkona, uinuneen havaintokykymme vastuun koko luomakunnasta – nyt yhteiskuntakritiikkinsä ilkikurisen teräväajatuksellisena herättäjänä aihekeskeisillä,  filosofisilla patsasmaisilla töillään.

Marianne Siri   Pyhempi toistaan  (maalattu keramiikkatyö)

 

Meri-Tuuli Risberg & Sami Leutola  video -ja ääniteos AINOA

(Kuva Meri-Tuuli Risberg)

Meri-Tuuli Risbergin & Sami Leutolan  kymmenvuotista tanssi-,  video- ja veistostaiteen tutkimusta, sen kehittelyä ja uusia olomuotoja sekä sävyjä rönsyävä AINOA-teos on kaunis katsoa, katsojan siirtää teoksen ajatus itseensä, sen vaikuttavan säännöttömästä, luontomaisesta liikekielestä kaikin aistein elämän unelmien kauneimmat rytmit ahmia ja vielä hiljaisuutta teoksen höyhenen keveällä tuulenhengityksellä kaikkiin sielunsa ahdistuksiin nautiskella.

Yhteistyö koreografi Risbergin tanssitaiteen ja Leutolan alkuaan staattisten, elottomien ihmishahmojen kanssa on kypsynyt upeaksi, harvinaiseksi hedelmäksi, kaiken liikkuvuuden huimaksi vuoropuheluksi. Siinä ihminen perinteisenä hahmona, tanssija lähes näkymättömänä olentona täyttää laajat liikkeensä ja koreografiansa läpinäkyvän ihottomana elävänä kuvitelmana rekvisiittakankaiden läpinäkyvyydessä video- ja ääniteoksena – kuin vastakohdaksi näyttelyn massiivisille, kantaaottaville veistoksille ja realismia lähestyville upeille maalauksille.

AINOA-teos on uljas monen eri taidemuodon vaikuttavan raikas täysosuma – Malvan visuaalisen museon yhä laajenevaan repertuaariin uusi säihkyvä timantti!

 

 

 

Pian kuitenkin tapahtui minussa, yksilössä herätys: aloin pysähdellä teosten kohdalla itsenikin yllättäen ja ajatella, sekä palata pitkän näyttelyn kierrettyäni takaisin muutaman vaikuttavan teoksen äärelle. Olin joutunut tahtomattani näyttelyn virittämään taiteen kuolemattomuuden iki-ihanaan ansaan.

Palaan näyttelyyn ja sen teoksiin taatusti uudelleen!

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu Koulutus kulttuuri Matkailu taide tanssi Teatteriuudistus yhteiskunta

Muistatko Aleksis Kiven Lahden Kaupungintalon sisäpihalla

Lahden kaupungintalon pihalla 1973

Eturivi Mari Renvall, Kari Lohko, Anneli Panusalo, toinen rivi Tarmo Virtanen, Matti Pukkila, Minna Jokinen, Pekka Liski, Sirpa Stenroos, ylärivi Yrjö Juhani Renvall,Tarja Valkama, Juha Liski  Kuva Mitä Missä Milloin –teoksesta 1975, sivulta 366

Lahden kaupungintalon sisäpihalla, Eliel Saarisen luomassa teatteritilaharvinaisuudessa näyteltiin 1970-80 -luvuilla. Teatterikomeljanttariseurueen, rekisteröityneen yhdistyksen nimi oli Nostoväkinäyttämö. Yksi sen muistorikkaimmista, valtakunnallisesti maineikkaimmista tuotannoista oli Aleksis Kiven elämästä kertova näytelmäspektaakkeli Aleksis Kivi -vainaa. Näytelmän käsikirjoitus, jonka Nostoväkinäyttämön kaksikko Renvall-Virtanen laati, sisälsi paljon ennenjulkaisematonta Kivi-tietoutta ja kohtauksia, joista mm. Kalle Achtén Nostoväkinäyttämölle varta vasten luovuttamat Kiven Lapinlahden sairaalan diagnoosit ja loppulausunnot paljastivat Kivestä inhimillisen, elävän, hauskankin, mutta hauraan ihmisen.

 

Kivi identiteettituotteena yli 100 vuotta

Kun Aleksis Kivi uudenvuodenyönä 31.12.1872 kuoli syrjittynä ja täysin unohdettuna, silloinen kirjallisuushegemonia ja kansallinen etu tekivät miehestä oitis sankarin, suurmiehen, kansakuntamme myytin. Aleksi Kivi oli yli 100 vuotta nostettuna kansakuntamme kaapinpäälle, korkealle jalustalle. Sieltä meille tätä suurmiestä näytettiin yhtälailla itsenäisyytemme aamunkoitossa tai pulavuosina sekä niin rauhanaikoina kuin sotien tiimellyksessä. Hänestä tehtiin kansallisen itsetunnon tuote, jota maan korkeimmilta virkapaikoilta tarjoiltiin useille suomalaissukupolville. Hänen tekstejään sävellettiin kilvan, niistä tehtiin elokuvia. Kiveä paasattiin yhtäaikaa niin itsenäisyysjuhlien juhlapuheissa kuin pienten asumusten köyhissä kotikirjastoissa Seitsemää veljestä koulun opetussuunnitelmien vaatimuksesta päähän päntättäessä. Oppikirjoista Kiven teokset iskostettiin vikureimpiinkin päihin kyllästymiseen asti, samoin Kiven runouden omalaatuinen riimipoljento.

Näin koko Suomen nuoriso kyllästettiin ja kyllästytettiin Aleksis Kiven tuotannolla. Kiven näytelmät olivat sota-ajan jälkeisen suomalaisen teatterielämän vakio-ohjelmistoa, perinteisine esitystyylitraditioineen. Nummisuutarit, Kihlaukset, Leot ja Liinat, Yöt ja päivät sekä Kullervot avautuivat harrastaja- ja ammattiteattereitten, koulunäyttömöittenkin esirippujen takaa vuodesta toiseen.

Vaan kirjailijasta itsestään välitettiin pinttyneesti koko valtakuntaan, maailmallekin tuo patsasmaisen harras, tyyni, suomalaista itsetuntoa lujittava suuren suomalaisen rikkumaton kallisarvoisen korun kaltainen henkilökuva. Kiven kasvoista piirustetut kipsiset pienoispäät, nahkakantiset Seitsemät veljekset löysivät tiensä suomalaiskoteihin.

 

Aleksis puhalletaan eloon

TURUN%20SEITSEM%C3%84N%20VELJEST%C3%84-n

Kalle Holmbergin ohjaama Turun kaupunginteatterin Seitsemän veljestä vuodelta 1972: eturivissä Esko Salminen (Juhani) ja Juha Muje (Eero)

Aleksis Kiven sodanjälkeisestä uudelleenarvioinnista oli ensimmäinen Turun kaupunginteatterin Seitsemän veljestä 1972, huiman villi, raivoisan vauhdikas teatteriversio lauluineen, akrobaattisine liikuntoineen ja nuorekkaine veljeksineen. Asialla olivat silloiset uuden polven ohjaajat Ralf Långbacka ja Kalle Holmberg, musiikkinero Kaj Chydenius ja suomalainen näyttelijätähdistö, joka oli hakeutunut juuri Turun kaupunginteatteriin. Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan teatteriajattelu oli fantastista ja uutta  – Holmbergin ohjaama Seitsemän veljeksen iloriemuinen, kaikista esitystraditioista pölyt pyyhkinyt, elämänmakuinen tulkinta oli uudenmakuista kokokansan teatteria. Unohtumaton elämys.

 

Nostoväkinäyttämön Aleksi Kivi -vainaa oli toinen Kiven uudelleenarviointi. Siinä pureuduttiin ensi kertaa itse Aleksis-kirjailijaan, hänen mittavan kirjeenvaihtonsa kautta. Kivestä paljastuu elämäniloinen ja myönteinen, herkkävaistoinen, kirjallisen kutsumuksen läpitunkema nuorukainen, sitten äärimmäisen inhimillinen, määrätietoisen varmaotteinen kirjallisuusammattilainen, humoristi, lahjakkuus.

 

 

Nostoväkinäyttämö teki teoksessaan valoisan, elämäniloisen ja raikkaan Aleksis Kivi -kuvan, josta ei elämäniloa puuttunut. Elämän tanssinkeveä ilo ja raskas tragiikka vuorottelivat Kiven elämässä ja näytelmän tekstillisessä tulkinnassa. Nostoväkinäyttämö Aleksis Kivi -vainaineen arvostettiin uudenlaiseksi kulttuuri-ilmiöksi. Kaupungintalon sisäpihan esitykset  kahtena kesänä saivat runsaan katsojakunnan. Esitys kutsuttiin vierailemaan Tampereen Teatterikesään, Aleksis Kivi -seuran vuosijuhlaan Helsinkiin, kouluihin, lähikaupunkeihin. Sitä tilattiin erilaisiin tilaisuuksiin ja Aleksis Kivi-seura antoi esitykselle vuoden Eskon Puumerkki -tunnustuksensa.

Heti Nostoväkinäyttämön Aleksis Kivi -vainaan jälkeen Veijo Meri teoksellaan Aleksis Stenvallin elämä liittyi kolmantena Kiven uudelleen henkiinpuhaltajien rintamaan.

 

Aleksis Kivi –vainaa esityksen perillisiä

Aleksis Kivi -vainaan esitys myös todisti käsikirjoituksineen, uusine Kivi -tietoineen, sävellyksineen, koreografioineen määritelmät ammattilais/harrastajateatterista keinotekoisen turhiksi.

Eivätkä  esityksen silloiset tekijät kulttuurista ajatteluaan ole vieläkään hellittäneet.

Pääosan, Aleksis Kiven, esittäjä Yrjö Juhani Renvall on Tampereen yliopiston näyttelijätyönlaitoksen professori, ohjaaja Timo Paavola  Kansallisoopperan monivuotinen ohjaaja, koreografian tehnyt Marjo Kuusela tanssin akateemikko. Luetteloa voisi jatkaa, mutta hännänhuipuksi kirjaan tuon kaupungintalon sisäpihan Nostoväkinäyttämön oman järjestysmiehen Heikki Hellmanin: ensin kolmisenkymmentä vuotta Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen toimittajana, sen esimiehenä, väliin Tampereen yliopiston professorina, sen Tiedotusopin laitoksessa ja nykyisin saman yliopiston osastojohtajana Viestinnän, median ja teatterin yksikössä.

 

Minä elän

Lopuksi lainaan Rauno Ketosta, Helsingin kaupunginteatterin ja radioteatterin lahjakasta näyttelijää, joka artikkelissaan Aleksis Kivestä muutama vuosi sitten lausui Kiven viimeisiä sanoja pohtiessaan näin:

”Yleisestihän tämä sairaan Kiven kidutuksen viime aika puettiin heti hengen lähdettyä mitä kauneimpiin ja valheellisiin sanasoitantoihin. Tarkiaisesta lähtien on lyöty mynttiä ja myyttiä siitä, kuinka kauniisti kansalliskirjailija puhtaiden pitsilakanain välissä ja läheisten hellässä hoidossa jätti kiitollisena hyvästit rakkaille kotikunnaille ja kirkastunein katsein hymyten haastoi: Minä elän, minä elän!

Ehkäpä ensimmäisen kerran tätä tosikkovalhetta murenteli aikoinaan eräs Suomen parhaimmista teattereista, lahtelainen Nostoväkinäyttämö, Kiven elämää ja työtä käsittelevässä älykkäässä ja taidokkaassa esityksessään.”

http://viestivihko.blogspot.com/2006/10/aleksis-kiven-viimeiset-sanat.html

Lahden kaup.talolippu.png

Katseeni tavoittaa tänään saman kaupungintalon tornin, sen huipulla Aleksis-kirjailijan kunniaksi liehuvan sinivalkoisen lipun – ja maailma unholaan jääköön!

Kynäö.png

Tämän artikkelin Lahen uutisia julkaisi  Aleksis Kiven päivänä 10.10.2011. Artikkeli ja sen alkuperäiset kuvat  kertovat yhdestä lahtelaisesta kulttuuriajanjaksosta, jossa  Aleksis Kiven elämä, hänen kirjallinen neroutensa, kielensä ja hieno runoutensa saivat uudenlaisen päivityksensä – sekä  jälleen tänään Aleksis Kiven päivänä 10.10.2026

Kategoriat
jännitys Koulutus kulttuuri teatteri yhteiskunta

Tea ja Tyhmentäjä – maailman tyhmyyttä yhteenlaskemassa

Tyhmentäjien hurja trio ja Tea

Lahden kaupunginteatterin Pienelle näyttämölle on Tiina Hauta-aho luonut suurenmoisen onnistuneen, mittavan lavastuksen – suuren kerrostalon pienen asunnon näkymän, kellarin, säilytysvintin sekä toimivan eturamppiestradin ja puvustanut värikkään valloittavat näytelmän satumaiset roolihahmot.

Hieman epäonnea tämä Tea ja Tyhmentäjä -esitys oli kokenut ennen ensi-iltaan valmistumistaan. Ohjaaja oli vaihtunut ja ensi-iltakin sairaustapauksen vuoksi siirtynyt. Siksi varmaan eräänlaista liian teknismäistä epämääräisyyttä on vielä havaittavissa näytelmän kokonaisuudessa. Ohjaus kuitenkin käyttää näytelmän hauskanvekkulia toimivuutta esityksen vakavuutta keventävänä korvikkeellisena ilmaisuna päästämällä tarinan satumaisia otuksia vilahtelemaan pitkin katsomon penkkirivien päitä – saamme kuin lähikosketuksella nopeasti ehtiä heidän mielettömiä hahmojaan ihailla.

Esitys on ennen muuta värikäs ja äärettömän vauhdikas sekä sisällöltään mielikuvituksellisen jännittävä eräänlainen meidän ikuisesti lastenmielisten katsojien leikkikalujen ja vessakäyntien yhteinen riemukas vallankumous.

Esitys oli paljon myös sitä, mitä teatterikauden toiveissamme haaveilimme saada kokea: lapsille ja perheille tarkoitettua jännitystä, mutta silti ajattelunystyröillemme ja nauruhermoillemme tarjoiltua kivaa viihdettä.

Kahdeksanvuotiaan Tean elämä oli tosin jo tarinan alussa mennyt täysin uusiksi. Tea on muuttanut isänsä kanssa uuteen kotiin. Muuttolaatikot ovat purkamatta, vessa ei vedä kunnolla eikä Tean videoblogin pitämisessä ole mitään järkeä, kun isä ei anna julkaista sitä. Nyt Tea asuu kahdestaan tv-toimitustyötä narkomaanisesti tekevän isänsä kanssa. Muuttokin on aivan hiljattain tapahtunut ja kaikki tavarat on vielä sekaisin ja kateissa. Äiti on löytänyt uuden miesystävän lapsineen ja on itse niitä chat-seurustelijoiden puhelinlaitteiden aatelisia, elämän pintaliitäjiä, kiireellisyyttä täynnä oleva nykynainen ja käy vain harvoin tytärtään katsomassa.

Kakka, Tyhmentäjä, Muumiokissa ja Tea

Ylinnä kuitenkin mielikuvitus, jossa realismia arjen sujuminen, arjen tarvikkeet, roskapussit, vessanpytty, kakka ja sadun mielikuvitusta taas leikkikalujen syntyminen eläviksi ja vessanpytyn kasvaminen jättikokoiseksi, on koko ajan ja tiiviisti Tean elämässä, näytelmän toiminnassa mukana. Me katsomokin koemme kaiken tarinassa Tean mukana, mutta äiti ja isä sekä Tean kodin ovisilmästä mulkoileva naapuri Diamanda eivät näe kuin kotitarinan karun tyhmän todellisuuden.

Suomalaisen, niin lapsen kuin aikuisenkin lempikäsite, kun mikään ei oikein huvita, on tänään, että elämä on tyhmää. Kaikki tuntuu elämässä tyhmältä. Leikkiminen on tyhmää. Oppiminen on tyhmää. Koulu on tyhmä. Opettaja on tyhmä. Äiti on tyhmä. Isä on tyhmä ja useimmat kaverit on tyhmiä sekä tutut ruokalajit, leikit ja pelit ovat nekin tyhmiä. Siksi Tea ja Tyhmentäjä näytelmäkin perustuu pohtimaan, mikä noista elämämme perusasioista aiheuttaa tuon tyhmyyden ja tyhmältä tuntumisen ja miten tuon tyhmyyden voisi kokonaan poistaa.

Lahden kaupungin kolmasluokkalaisten tämän lukuvuoden kulttuuriantina Tea ja Tyhmentäjä on harvinaisessa tarina-ideassaan kelpo valinta. Ongelma onkin minun katsoja-kokijani vajavaisessa ymmärryksessä, tyhmyydessäni. Kun leikkikalut toimivat satakertaisen suurina ja pikku Teaa esittää aikuinen nainen (Anna Kuusamo vietävän empaattisesti), en millään nielaise tätä roolien mittasuhdetta, jossa selvästikin teksti vaatisi pienen lahjakkaan taitavan luonnonlapsen näyttämölle mielikuvituksensa satakertaisesti suurentuneiden leikkikalujen ja jättiläisvesivessan kanssa kodin yksinoloaan ja viihtymistään meille tulkitsemaan. Jos vielä ikuinen inhokkini teatterikulttuurissa – pissa, kakka ja kirosanat – luetaan kulttuuriksi, näytelmäkirjoittaja on nyt tässä nauruherkussa tarkoituksella mennyt matalalta kulttuuriaidan alta – nauru raikasi taatusti katsomossa!

Saana Hyvärinen nimittäin loi aivan uskomattoman sielukkaan kummituskakka-olennon yhdeksi hauskimmaksi, eheimmäksi ja muhkean ruskean reikämunkin näköiseksi valloittavaksi esityksen otukseksi, jonka fyysinen ilmestyminen vessanpytystä keskuuteemme ja jättivessanpönttöön takaisin molskahtaminen oli jokaiselle katsojalle suurta unohtumatonta näyttelijän taidokkaasti luomaa yhteistä uudenlaista fantasian riemua.

Sama näyttelijä piirsi äitiluomuksensa taas perin stereotyyppisesti kiireelliseksi, isälle nalkuttavaksi äitipersoonaksi, jonka huoli lapsestaan pelkästään isän huomassa on näin erossa asuvanakin muka taustalla, mutta pääasia kuitenkin esiintyminen nykynaisena, modernina, meidät vallanneen kännykkäaikakauden perin tuttuna chatpersoona-naiskuvana.

Teemu Palosaari näytteli isä-hahmonsa tajuttavasti töihinsä uppoutuneena tv-toimittajasivistyspersoonana, nuha-allergikoksi sohvaansa vaipuneena ja näin rajatuin ominaisuuksin miltei lapsensa unohtaneena turhautuneena isänä.

Aki Raiskio Muumiokissana on toinen ehyt ja toimiva, verraton sadullinen luomus ketteryydessä, elävyydessä, juonikkuudessaan ja vauhtihirmuisuudessa ja Tean taatussa kaveruudessa. Mikko Pörhölä, joka esiintyy tarinan ideaksi syntyneenä Tyhmentäjänä, on vallan räiskyvä ja energinen hahmo urheilukassimaisesta ulkokuoresta vetoketjun avauksella purkauduttuaan ja sinne taas uudestaan piilouduttuaan. Tyhmentäjä pistääkin yksinäisen Tean elämän ihanan ranttaliksi, jopa pelottavaksi, sillä tämän olion harvinainen taito on ihmisten puheista poimia aina tyhmiä asioita ja hän pystyy antamaan niistä pisteitä. Olisipa jokaiseen perheeseen ja kotiin saatavana tällainen tyhmyyden kerääjäpelastaja lainaksi! Kun Tyhmentäjän kanssakumppaneita, muita tyhmentäjiä vielä pulppuaa kodin  salaisista komeronurkista lopulta oikein trio (Raiskio ja Palosaari) on maailman tyhmyyden karnevaalit äänellisessä ja riemullisessa huipussaan kilpailevassa tyhmyyspisteiden ynnälaskuissaan.

 

Ehkä käsikirjoituksessa on liian koulumaisen läpinäkyvinä tarinan kasvatuksellinen opetus – vanhempien riitely, kiireellisen naisen kylmähkö välinpitämättömyys ja isän työhön uppoutuminen sekä ohjauksessa tuo pseudopsyykkinen roolivalinta aikuisen näyttelijän tulkitessa lasta väliin miltei aikuisena äitinsä kanssa keskustellessaan.

Mutta näytelmän, tässä tapauksessa perhenäytelmän tavoittama vauhti, yllättävyys ja jännittävyys, eläytyneen uskottava näyttelijätaito, katsojan hoksaamisriemu ja vielä uudestaan kerrattuna tuo upean kekseliäs puvustus ovat esityksen suurta harvinaisnautintoa Lahden kaupunginteatterin ohjelmistossa tässä näytäntövuoden aloitusnäytelmässä.

 

Arvio kirjoitettu esityksestä 26.9.2026 klo 18

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/tea-ja-tyhmentaja/

 

Kategoriat
kotiseutu Koulutus kulttuuri taide yhteiskunta

Keravan taidemuseo Sinkan taiteen yllätyksellisissä kokemuksissa

Sinkka – Arte Povera Poetica -näyttely   

Kuvassa Jussi Tukiaisen Lentävä hollantilainen, valokuva Jyri Pitkänen

Yleensä matkamme Z-junalla Helsinkiin kestää tunnin. Joskus olemme matkustaneet sukulaisen kutsusta vain Keravalle 40 minuuttia ja poikenneet samalla vierailuvisiitillä myös Keravan taidemuseo Sinkassa. Sinkka on ollut reilun vuoden suljettuna täydellisen pintaremontin ja terveydellisten olosuhteitten kohentamistoimien vuoksi.

Tämän vuoden kesäkuussa se avattiin uudella näyttelyllä ja pari päivää sitten kävimme sen sukulaiskäyntimme aluksi kokemassa.

Arte Povera Poetica esitteli kuusi taiteilijaa, viisi miestä ja yhden naisen – taiteilijoita, joiden käsissä romu, löytötavarat, taiteilijan omat ekstempore päähänpistoin tai kauan ajatuksissa haudutetut visuaaliset ajatukset muuttuvat sekä ajattomaksi kuvataiteeksi, että myös joillekin meistä mitättömiksi, mutta hauskoiksi ja kevyiksi kansanomaisen materiaalinsa muodostamiksi vitseiksi. Arte Povera Poetica -nimi tulee italialais-pariisilaisesta 1960-luvun taidesuuntauksesta, joka pyrki sekoittamaan taiteen ja elämän välisiä rajoja – syntyi köyhää taidetta arkielämän materiaaleista.

Taiteita vähänkin harrastaneille tutut nimet ovat Juhani Harri (1939–2003) ja Ismo Kajander (1939), jotka ovat tällaisen esineromun realismin muuttaneet arte povera poetica -taiteeksi sen suomalaisina esitaistelijoina monet vuosikymmenet teoksillaan.

 

 

Ismo Kajanderin Pieni lelukauppa. Lisäksi vasemmalla Ismo Kajanderin Metsän keiju, 2008, esinekooste, Saastamoisen säätiön taidekokoelma / EMMA – Espoon modernin taiteen museo. Kuva Daniel Court

Esillä on tämä teos, Ismo Kajanderin pääteoksiin lukeutuva Runoilijan talo (2004–2012), joka lähti liikkeelle, kun Kajander löysi kirpputorilta runoilijaa esittävän metallifiguurin. Kajander on rakentanut figuurille pienen ilmassa leijuvan kerrostalon, melkein kuin nukkekodin. Sen ikkuna on hänen oman galleriansa kaari-ikkunan muotoinen ja sen ikkunalaudalla pieni taideteos, joita hän piti aina ohikulkijoita varten esillä.

 

Paavo Halosen teokset ovat tämän nykyajan hienoa ja  kauniin koskettavaa Arte Povera Poetica -tyylistä taidetta halvoista nykyajan materiaaleista.

Hänen veistoksellinen sarjansa koostuu koronapandemian aikaan työmaille hylätyistä hanskoista ja todistaa, että taiteilijan ei tarvitse tehdä paljoa, jos esineet itse huokuvat merkitystä: koronapandemian aikaan Halonen keräsi hanskoja, jotka hän on muokannut ryijymäiseksi materiaaliksi.

Teossarja Ihoni on pehmeä (2022–2026) kutsuu koskettamaan, mutta siihen tulee pitää etäisyys, aivan kuin toisiin ihmisiin pandemian aikana.

Paavo Halonen, Raja, 2025–2026, installaatio, 3,6 km / 16 kg metsästykseen käytettyä lippusiimaa. Kuva: Daniel Court.

 

Jyri Pitkäsen videosarja johtaa taiteilija Jussi Tukiaisen ateljeehen, Kerimäellä sijaitsevaan entiseen kyläkouluun, jonka museoalue näyttää katsojan silmään täyttyvistä pelkistä romuautoista.

Jussi Tukiainen Lentävä hollantilainen

Papin lapsena kasvanut Jussi Tukiainen (1937-2022) tunnetaan etenkin kirkkolaivoistaan, joista voi tunnistaa esimerkiksi eläinten luita, luistimen, leluja, siveltimiä, rukinlavan ja hauenpään. Toisena teemana näyttelyssä erottuu Tukiaisen kantaaottava taide, joka paheksuu sodankylväjiä ja kritisoi lama-ajan porvarihallituksen säästöpolitiikkaa.

 

 

Ulla Jokisalo Feldgrau, installaatio, 2024, Valokuva Ulla  Jokisalo (Sinkka)

Kajanderin ja Harrin materiaaliajattelu periytyi siis myös heidän oppilailleen. Näyttelyn ainoa naispuolinen taiteilija Ulla Jokisalo käyttää töissään perinteisesti tyttöyteen liittyviä materiaaleja: hameita, nukkeja, letitettyjä hiuksia ja käsityötarvikkeita.

 

 

Keravan taidemuseo Sinkan näyttelyn kulkee lävitse vuoroin ihastuneena hämmästellen ja vuoroin taas kuin pelkän kovinkin askartelumaisen ahkeruuden, jopa typeryyden vain teoksesta itselleen välittäen. Siksi juuri tämä näyttely antaa niin monet eri kasvonsa itsestään, kokijansa omien kokemusten ja mielikuvien köyhyyden tai rikkauden mukaan.

https://www.sinkka.fi/nayttelyt/arte-povera-poetica/

Kategoriat
kansainvälisyys kotiseutu Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri yhteiskunta

BETONIKLUBI lasten teatterissa

Teatterinjohtaja Lauri Maijala, klovni, ohjaaja, käsikirjoittaja Timo Ruuskanen, draamapedagogi Anna-Riitta Partanen

Kun ensimmäinen Betoniklubi aloitettiin vuoden alussa  tammikuussa, teatterinjohtaja Lauri Maijala lausui sen syntysanat:

”Betoniklubissa näytelmän vastuuhenkilöt avaavat juurta, kertovat missä mennään ja mihin ollaan suunnassa matkalla. Tällainen kulttuurikeskustelu on hirveen tärkeää maailmassa, jossa silmä ja viihteellisyys koko ajan vähenee ja puheelle olisi yhä enemmän tilaa. Me tarvitaan puhetta. Se on halpaa ja suoraan sydämestä. Ja vain sillä on merkitystä.

Tämä on vapaamuotoinen tilaisuus ja loppupuolella saadaan kerta kaikkiaan yleisölle tilaisuus kysellä ja panelistien jakaa nimikirjoituksia. Pidetään tämä vapaana keskusteluna ja minä olen yksi keskustelijoista kanssanne. Ei ole mitään sen kummempaa agendaa kuin se, että mistä tämä esitys lähtee. Puhutaan ja puhutaan. Parasta on se, mitä sylki suuhun tuo.”

Seitsemän Betoniklubia on jo kerännyt valtaisan yli sadan hengen yleisön jokaiseen klubi-iltaansa istumaan, kuuntelemaan ja keskustelemaan valppaasti teatteriaulan jylhien seinien ja soppien muodostamaan keskusteluareenaan ja tilaisuus on myös striimattu joka kerta ja on kuultavana ja nähtävänä internetissä youtubina näin jälkeenpäin.

 

Viime kerralla oli vuorossa jo kahdeksas Betoniklubi – Lasten teatteri.

Otan reilun tunnin keskustelusta vain pari tekstilainausta.

Lauri Maijala: ”Millaista teatteria lapsille saa ja uskaltaa tehdä. Teatterissa tehdään esityksiä ja osa katsojista on teatterissa ensimmäistä kertaa elämässään. Samalla puhutaan heidän elämästään, yksinäisyydestään, iloista, suruista ja onnestaan, vallasta, peloista ja siitä, miten täällä maailmassa ihmisen pitäisi elää. Millaista taidetta lapsille uskaltaa tehdä? Onko lastenteatteri vaarallisempaa kuin aikuisten teatteri, koska lapset ovat sellaisessa vaiheessa elämässään vauvoina, pikkulapsina ja sellaisissa kehitysvaiheissa, että olemme aikalailla vastuussa esityksen merkityksestä heille. Miten lapsille pitäisi lähteä tekemään teatteria, koska esityksessä on isoja asioita – kuten miten täällä maailmassa pitäisi elää.”

Timo Ruuskanen: ”Mun teatterikäsitykseni on aina se, että teatteri on kohtaamisen taidetta. Käsitykseni on, että se teatterin syvä meta ja vallankumous on aina, että teatteri on paikka, jossa  me ihmiset kohdataan, tullaan samaan paikkaan, hengitetään samaa ilmaa ja aistitaan toisemme ja ollaan yhdessä pienten tai suurten asioiden ympärillä ja kokoonnumme yhdessä ajattelemaan maailmaa – ja se on tärkeätä kaikenikäisille. Se ei katso ikää. Teatterintekijän kannalta (oma lajini klovneria) yleisön kanssa kontaktin saaminen on sen elinehto. Kun yleisöni voi olla kolmivuotiaista 100-vuotiaisiin, niin ne kolmivuotiaat on huomioitava vain siten, että se yhteyden luominen on saatava turvalliseksi. Sen saavuttamien alkuun on tärkeää ja se saavutetaan harjoittelemalla, kokeilemalla ja kokemuksella. Aikuisille voi roiskia ronskimmin. He tietävät, että teatterissa voi tapahtua mitä vain ja millä tavalla vain, äänekkäästi ja pelottavasti. Mutta muuten esityksen teemat ovat ihan samat lapsille ja aikuisille. Ja se toinen tärkeä asia – huumori – se täytyy jokaisessa esityksessä olla sopivasti esillä – se puhkaisee ymmärtämään vaikeatkin asiat ja aiheet yleisön ymmärtämään koko esityksen.”

Tähän laitankin Lahen uutisia -arvosteluni linkin näkemästämme Timo Ruuskasen esityksestä Ihmeellinen maalari.

Kaikenikäisten teatterielämys

Kolmas illan lastenteatterituntija Anna-Riitta Partanen vastaili mielenkiintoisesti mm. kysymyksiin, miten vuosittain koko ikäryhmä maassa pääsee vähintään kerran kokemaan maksutta yhdessä kulttuuria. Lahdessa kaikki kolmasluokkalaiset saavat tänä lukuvuonna nähdä teatterimme toisen lapsille ja perheille valmistetun esityksen Tea ja Tyhmentäjä.

 

Palaan tämän Betoniklubin 22.9.2026 keskustelun Tea ja Tyhmentäjän teemoihin heti sen jälkeen, kun olen  esityksen käynyt katsomassa.

Kannattaa kuitenkin taas, parahin lukijani, pistää oma tietokoneen you tube päälle, katsella ja kuunnella tämä koko Betoniklubi – Lasten teatterista!

https://youtu.be/PG790jtJj0M?t=7

29.9.2026 klo 8.00

Alla arvioni Betoniklubissa keskustellusta Tea ja Tyhmentäjä -näytelmästä

https://lahenuutisia.fi/2026/09/28/tea-ja-tyhmentaja-maailman-tyhmyytta-yhteenlaskemassa/

Kategoriat
Historia jännitys Koulutus kulttuuri luonto taide yhteiskunta

Neljänkymmenen kilometrin päässä maailmantaiteesta

Anish Kapoor, Edeltäjä, 2026, sekatekniikka

Mitä Suomen metsä kymmenin tuhansin parisataavuotisin kirveshakkuineen ja jalostuksineen on luonut arkeemme. Ainakin koko Mäntän kaupungin merkittävine puuteollisuuksineen, tehdasyhteisöineen ja vielä nykyisinkin miltei jokaisen suomalaiskodin Serlachius-vessapaperin näin jälkipolville jokapäiväiseksi muistutukseksi.

Rikkaat, alkuaan pääosin muista pohjoismaista Suomeen muuttaneet suvut saattavat liikebisneksissään keskittyä vain rahan hankkimiseen paisuttaakseen omaisuuttaan. Joskus – kuten Mäntässä – on käynyt myös toisin. Taiteeseen tykästyneet omistajat ovat pitäneet jo yli satavuotta myös köyhiä suomalaistaiteilijoita ja ulkomaisiakin aikakauden huippukuvataiteilijoita arvossa ja antaneet heille tilat tehdä rauhassa, nälättä taiteilijatyötään omissa taiteilijoille osoitetuissa tiloissa, ateljeissa ja residensseissä. Vastineeksi nämä mesenaatit saivat mitä harvinaisimpia, taidokkaimpia taiteilijoiden uniikkeja maalauksia ja veistoksia. Näin syntyivät perusteokset myös tänne Serlachius-taidesäätiön museoille.

Tänne Mänttään maamme kenties nykyaikaisimman ja monipuolisimman taidemuseon taiteen tutustumiseen tarvitaan yksityisauto, mikäli ei ole vielä polkupyöräilykuntoinen tai satu pääsemään melko usein Tampereelta varta vasten Serlachius-taidesäätiöön järjestettäville retkille mukaan. Meille Virtasille on onnenpotku, että kaukainen Päijänne-kesämökkimme on vain 40 kilometrin päässä Mäntän taidemuseoista.

Paikka on suomalaisluonnon ainutlaatuisuus, luonnonkaunis, siisti useiden kymmenien hehtaarien rauhaisa puistomaisen rauhoittavaksi suunniteltu hieno, järvinen suomalaisautuus.

Parkkipaikkojakin riittää sadoille ja niiltä hiljalleen museota kohti käyskentelevää kävijää tervehtii heti Emil Wikströmin Kuokkamies vuoden 1908 taiteen huipputekijöiden aikalaisena. Kanssakulkijani havaitsi yhden yksityiskohdan, ties kuinka monta kertaa jo tuon useiden vuosien aikana näkemästämme veistoksesta, että Kuokkamies oli saanut tuon joka seitsemännen suomalaisen ominaisuuden mukaansa meille muistutukseksi sukujemme perinnöistä – Kuokkamies on vasenkätinen. Samalla kohdalla leveän sisääntulopolun toisella puolen tervehtii miltei yhtä iäkäs suomalaisen vanhan julkisen taiteen perusteos Nuori Hirvi -patsas (1923) Jussi Mäntysen luomana Joenniemen Kartanoon johtavan tien vierellä kuin meitä uteliaita vain huolimattomasti taakseen vilkaisevana.

Gösta Serlachius -museon modernin puolen valtaisat lasiset ovifondit tervehtivät jo kaukaa menneitten näyttelyiden ryhmäteoksella ja Anish Kapoorin näyttelyn kookkaalla sisääntulojulisteella meitä.

Harvoin on tarvinnut taidenäyttelystä lähteä sovinnolla melko nopeasti ja tyytyväisenä. Anish Kapoorin töistä saa vajaassa tunnissa ainakin vakuuttavan kuvan niiden maailmanluokan ainutlaatuisuudesta. Kannattaa tuon lisäksi katsoa selkeä taiteilijan itse juontama varsin nykyaikaista työskentelyä kuvaava kolmetoistaminuuttinen, apulaistensa työtä ja sen hengenvaarallisuutta – happinaamarein ja erikoisilmastoinnein, sirkkelein, hitsauslaittein – hyvin viestivä lähes teknisen laboratorionomainen ateljeevideo.

Tämä taiteilija perustaa taiteilijatyönsä väriensä omanäkemykselliseen teoriaan. Punainen on hänen päävärinsä ja musta ja valkoinen sen pehmeät sekä kovat kumppanivärit. Teokset eivät esitä mitään vaan kahlitsevat jopa neljäntoistatuhannen kilon painollaan tai yli kymmenmetrisillä tauluripustuksillaan ja kolmiulotteisuudellaan meidät lumoutumaan taiteen nykyhetkeen. Taide ei suinkaan tarvitse sanallista tulkkia. Se vaikuttaa itseisarvona.

Toinen Kapoorin peruspohja teoksilleen on tilakäsitys, joka tuntuu meistä avaruudellisen rajattomalta. Yllättävää on, että hän useat teoksensa lähtökohdat perustaa lapsuuskaupunkinsa äärettömien korkeiden vuorten ja syvien laaksojen tilavuorottelujen ja arkkitehtuurin vaikuttimiin. Kapoorille oman intialaisen suhteellisuusteorian sopeutumisen lontoolaiseen hektiseen aikamme ihmismassavilinään on ollut ilmeisen helppoa: niin Kapoorin synnyinkaupunki Intian Mobai kuin jo 18-vuotiaana opiskelukaupungikseen muodostunut Lontoo ovat molemmat asukasmääriltään 12-miljoonaisia. Meille erakko-suomalaisille jo pelkän oman sisäisen minän tavoittaminen vaati suurta taitoa ja työrauhaa, hiljaisuuttakin. Sen Kapoor hallitsee ja välittää meille ajatuksemme kiehtoen ja turhat puheemme mykistäen.

Anish Kapoor, kuva George Darrell

Pieni yksityiskohta hänen moneen tekniikkaansa, materiaaliin ja kokeiluihin perustuvista töistään on myös mielenkiintoinen. Tivoleista ja huvituksista me suomalaiset olemme kokeneet peileissä niiden kuperuuden hauskaksi viihteeksi. Peilisalit, joissa kasvomme tai naapurimme näyttävät moninkertaisen paksuilta tai luurangonlaihoilta, ovat olleet meille taattua huvia nähdä ja kokea.

Kapoor sen sijaan on pitkään tutkinut peilien koveruutta ja saa teoksensa niin eläviksi, että miltei pelästymme itseämme tai naapuria kanssamme niistä peilatessamme: mittasuhteet ja perspektiivit, läheisyys ja kaukaisuus sekoittuvat yllättävän salamannopeasti maailman koveruudessa.

Pieni silmäys Kapoorin havaintopsykologiseen leikittelyyn: tältä puolen teosten mustat kuviot näyttävät hyvin yksinkertaisilta, käykääpä katsomassa teokset niiden eri kääntöpuolilta – hämmästytte!

Tällä käynnillä viiletimme läpi näyttelyn monta kookasta näyttelyhallia, yhden täysin sysimustan, toisen mustin havintopsykologisen vekkulamaisesti mietittyjen kuva-arvoitusten sisältöpistoksia yrittäen turhaan ratkaista moniuloitteisine kuvineen ja keskityimme hänen pääteokseensa Edeltäjä, joka 13 rekka-auton kuormana koottiin hallitsemaan koko valtavaa monisataneliöistä näyttelyhallia hehkuvan elävän punaisuutensa tenholla.

Kauniita Kapoorin teokset ovat – pysähdyttäviä, rauhoittavia ja harmonisia. Jotakin sisällämme, ajatuksissamme ja tunteissamme saa liikahtamaan niitä kokiessamme. Siinä Kapoorin maailmantaiteen ydin.


https://serlachius.fi/

 

Anish Kapoorin näyttely

Serlachius Kartanossa Mänttä-Vilppulassa 27.6.2026–4.4.2027. [1, 2]

 

Kategoriat
kotiseutu Koulutus kulttuuri teatteri yhteiskunta

Tänään ensi-illassa Tea ja Tyhmentäjä – peruutettu sairastapauksen vuoksi

Tea Tyhmentäjä

Kahdeksanvuotiaan Tean elämä on mennyt täysin uusiksi. Tea on muuttanut isänsä kanssa uuteen ankeaan kotiin. Muuttolaatikot ovat purkamatta, vessa ei vedä kunnolla eikä videoblogin pitämisessä ole mitään järkeä, kun isä ei anna julkaista sitä. 

”Mutta yllättäen muuttolaatikoiden keskeltä löytyy kummallisia uusia ystäviä – palsamoinnista haaveileva Muumiokissa, hiukan hassulta haiseva Kummituskakka ja Puru-Hai, jonka pyrstöstä koira on maistanut palasen. Häh, onko muuttolaatikoiden seassa piilossa vielä joku? Kyllä vain, kurjilla ja tyhmillä tunteilla herkutteleva Tyhmentäjä! ”, kuvaili Minna-ohjaaja esityksen salaisuuksia teatterinjohtajan kanssa hieman raoittaen.

 

Yli 3-vuotiaille ja koko perhekunnalle tämä hauska tarina soveltuu uutuudessaan mainiosti.

Ensi-ilta tänään keskiviikkona 2.9.2026 Pieni näyttämö klo 18.00

Näytelmä Salla Viikka
Ohjaus Emma Mattila ja Minna Harjuniemi
Lavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Musiikki ja äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen

Rooleissa  Saana Hyvärinen, Anna Kuusamo, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio

 

Kategoriat
Historia jännitys kotiseutu Koulutus Matkailu tiede yhteiskunta

Kättä antamaan kaupunginjohtajalle ehkä tänä vuonna

Lahden menneisyydestä tähän päivään saakka kaupungin ilme näkyy selvimmin sen ylimmässä johdossa, kaupunginjohtajassa. Omassa paljasjalkaisuudessani olen saanut elää yhteensä yhdeksän eri kaupunginjohtajan luotsaamassa Lahti-kaupungissa.

Olavi Kajala (1942-1967) oli toimelias, kaupungin ilmeen ja infran amerikkalaistanut mies, jolle mikään suuri tai pieni ei ollut vierasta. Aina nuorisokulttuurista ja sen päätöksistä sekä runsaista tapahtumista alkaen hän rusetteineen ehti meitä kaikkia tervehtiä kädestä pitäen ja olla mukana monissa kulttuuririennoissa.

Teemu Hiltunen (1967-79) oli luotettava, harkitseva poliitikko, jolta Kajalan jälkeen ei vaadittu suuria ideoita toimia virkeän teollisuuskaupungin hyvinvoinnin jatkumiseksi. Enemmän hän keskittyi kaupunkilaisten kannalta urheiluun ja sen organisaatioihin. Häntä kättelin useasti erilaisissa juhlissa, jopa kulttuuripalkintotilaisuudessa.

Hiltusen valtiosihteeriajan hänen kaupunginjohtajavirkaansa hoiti sijaisena Kalervo Aattela (1974-79). Aattela oli kohtelias, harkitseva, pikkutarkan huolellinen virkamies, joka myös ymmärsi kulttuurisia pyrintöjä. Häntä olen useamman kerran niin kaupunginhallituksen kokouksissa kuin eri tilaisuuksissa, jopa myöhemmin Imatran kaupunginjohtajana kätellyt.

Seppo Välisalo (1980-95) oli enemmän urheiluun keskittynyt johtajamme, muistan hänet vain muutamista suurista kokouksista, joissa hän kokoonsa nähden pitkällä, valaistulla karttakepillä kertoi asioitaan kalvolta tai kartalta näyttäen. Välisalon aikana kunnallispolitiikka oli rauhaisaa ja kiireetöntä ja hänen oli helppo saada kaupungille slogan Lahti the Business City. Oopperasta hän kyllä oli jonkinverran kiinnostunut, mutta jäi lopulta kansalaisten mieliin johtajuutensa jälkeisenä hiihtoputkiyrittäjänä. Häntä en saanut kätellä.

Kari Salmi (1995-2003) on minulle tutuin kaupunginjohtaja: tunsimme jo toistemme lapsuusperheet. Salmen pitkäaikainen apulaiskaupunginjohtajuus oli lähentänyt hänet meihin kulttuuri- ja opetustyöläisiin kiinteästi. Salmea olen kätellyt varmaankin ihan käsien kulumiseen saakka useasti ja jatkuvasti. Virkamiehenä hän hoiti tehtävänsä mielestäni hyvin, mutta luottamusmiehenä hän oli kovin vaisu ja saamaton.

Hänen kunniakseen on kuitenkin nimettävä vapaaehtoistyö, jolla hän on haalinut asiantuntijoita ihan viime vuoteen asti, suorittanut erilaisia rahoituspyyntöjä, hankintoja, kaikille kansalaisille kuuluvan Sibeliustalon maksuttomiin Suomalaiset Historipäivät -tapahtumaan, sen esityksiin, yleisökeskusteluihin ja maan ykkösasiantuntijoiden vierailuihin tässä kaksipäiväisessä vsltakunnallisesti merkittävässä yleisötapahtumassa.

Sitten kaupunginjohtajajärjestyksessä tuli virkaanTarmo Pipatti (2003-2007), joka mainiosta etunimestään ja heinolalaistaustaisuudestaan huolimatta alkoi haukkua koko kaupunkimme omaksi reviirikseen. Hän nuoren uroskoiran ilon lailla yritti uudistaa kaikki hallintokunnat, ehtipä puhetaidollaan kirkon arvokeskusteluihinkin, toi tiimiajattelun kaupunkiin sekä höyrysi niin, ettei kukaan pysynyt perässä. Jopa linja-autoaseman hävitys ja matkakeskusajatus olivat hänen haukkujohtamisensa ideoita. Eikä hän tuossa pikajuoksussaan ehtinyt minuakaan, tavallista kaupunkilaista tässä roimavauhtisessa menossaan kätellä. Nykyisin hän on jo Rakennusteollisuusjohtajan korkeasti palkatusta toimestakin eläkkeellä ja on yksi suomalaisen Lahden Salpausselän harjujen puhtaan pohjaveden ulkomaille myyvän pullottamon – ilmeisesti hyvätuloinen osakas.

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta (2007-2018 ) sen sijaan joutui miltei alkajaisiksi kättelemään Ranta-Kartano -kansalaisvaikuttajaryhmämme.

Hän on sittemmin käsittänyt insinöörillisessä fiksuudessaan kaupungin poliittisen elämän repaleisuuden, päämäärättömyyden ja ajattelutason mataluuden ja käyttänyt sitä taitavasti hyväkseen. Näin toriparkit, ohitiet, hölmöistä hölmöin keskustaeheytys, Ranta-Kartanot, joukkoliikennetoteutussurkeus, koulujen alasajo ja hävitys sekä Lahden kulttuurikaupunki-ilmeen tuhoaminen ovat päässeet Myllyvirran suosiollisessa hyväksynnässä tapahtumaan kenenkään juurikaan vastaanharaamatta – helpoin kaikista tietenkin Nastolan ottaminen meidän lahtelaisten rahapussien ja veronmaksukyvyn kontolle. Hän on myös yhtynyt hävyttömän tyhmään ajatukseen ja tekoon myydä Lahti Energiamme. Myllyvirralta toisinaan riitti harrastusta vastailla kaupunkilaisten kysymyksiin, tosin niissä hän paljastaa itsensä ja täydellisen osaamattomuutensa yhteisiin asioihimme ja Lahden todellisiin menestystekijöihin. Tuon ensi kerran jälkeen en ole häntä saanut kätellä, vain tervehtiä vastaantullessa nyökkäyksellä tai sähköpostitse kirjallisesti.

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2014/04/kaupunginjohtajan-piinapenkki

Pekka Timonen (2018-2023)

Kaupunginjohtaja Timosen ensiotteet Lahden Kaupungintalon puutarhajuhlassa 1.9.18 tuntuivat aluksi kovin välittömiltä, puhe mukavan luontevalta häntä kätellessämme, keskustellessamme ja silmiin katsoessamme – ero katsekontaktia vältelleeseen edeltäjäänsä oli myönteinen kokemus. Muutaman viikon ensikokemuksen jälkeen ja viiden vuoden kokonais-saldona Timosen otteet herättävät enää vain pelkkää kummastusta.

Yksi jo liian usein julkisuuteen törmäilevä on ollut näkyvyydessään ylivoimainen – kaupunginjohtajamme Pekka Timonen, jonka asema sinänsä oikeuttaa julkisuuteen. Hänen asiantuntemattomuutensa kilpistyy huippuun kouluverkkopäätöksessä, julkimo (Lahti-säätiö) pinnallisuudessa, täysin hahmottomassa rakennusyhtiöiden määräämäksi temmellyskentäksi ryöstäytyneessä kaupungin kaavoituksessa (Rantakartano), Ahtialantien bunkkerityhmyydessä ja greenkaupunki-asiantuntijakiinnitysvirheissä (Milla Bruneau) sekä Liisu-liikennesuunnitelman ja Iitin moottorirata-tuhlauksen kaltaisissa kaupunkimme imagoa tuhoavissa epäonnistumisissa.

Lahden luonnonmaiseman ainutlaatuisuus, kaupungin järvien vetovoima ja ennen kaikkea asukkaitten mielipiteet ovat Timoselle täysin vieraita käsitteitä.

Outo taipumus Timosen kyltymättömässä julkisuushakuisuudessa vei hänet mierontielle pitämään koko Suomea ja Eurooppaa alueenaan. Hän ei aina tajua, edustaako hän toimissaan Lahden veronmaksajien kustantamaa kaupunginjohtajuutta vai tv-ruutuihin paljon kaupunginjohtajaa useammin säntäävää Tapahtumateollisuus r.y:n puheenjohtajuutta.

Tällaisen julkisuushaluisen kaupunginjohtajan varmaan kaikki muutkin kunnat haluaisivat johtajakseen, saadakseen siinä samalla näkyvyyttä paikkakuntana – kuten Vantaakin, jonne hänet avosylin valittiin.

 

Niko Kyynäräinen (2023-)

3.10.2023 Lahden kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuutetut jättivät äänestysliput nimenhuudon mukaisessa järjestyksessä kolmesta loppusuoralle päässeestä kaupunginjohtajaehdokkaasta: Rinna Ikola-Norrbacka sai 25 ääntä, Niko Kyynäräinen 28 ääntä ja José Valanta 6 ääntä.

Koska kukaan ei ollut saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitettiin uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Toisella kierroksella Rinna Ikola-Norrbacka sai 28 ääntä ja Niko Kyynäräinen 31 ääntä. Näin ollen kaupunginvaltuusto valitsi Lahden kaupunginjohtajan virkaan Niko Kyynäräisen.

Demokraattiset luvut 28 -31 eivät kovin yksimielistä käsitystä antaneet valtuutettujemme valinnasta. Emme me, eivätkä hekään ilmeisesti riittävästi tiedä, minkälaisen sian säkissä tai timantin kultarasiassa onnistuivat johtajaksemme  arpomaan.

On ymmärrettävää, että Niko Kyynäräinen vasta reilu parisen vuotta kestäneessä kaupunginjohtaja-pestissään on vielä miltei kirjoittamaton luku, eräänlainen matalaa profiilia käyttävä uuslahtelainen, monenlaiseen oljenkorteen tarttuva tapaus, mutta kovin epäkonkreettinen perusteissaan.

Tyypillisen kuntahallitsemisen typeryyden hän tosin on jo päätöstehtailussaan aloittanut. Hänkin ajattelee, että rahaa tulee roppakaupalla myymällä kaupungin omaisuutta. Lahti-Energian myyminen oli jo pelkkänä ehdotuksena ja ajatuksena lahtelaisuudelle melko vieras ja ensikuulemalta jo tuhoon tuomittu yritys. Se tyrmättiin tylysti.

Karamellitehtaan hän ilmeisesti sai vakuuttumaan Lahteen edellisten kaupunginjohtajien huolellisesti petaamana tuloksena sillä, että työpaikkojakin tulee siinä suklaan sivussa.

Hänen osuutensa koulutuksessa sen sijaan on kovin haparoivaa. Hän on ihastunut koulutuksen ylätasoihin, erikoisesti yliopisto-sanaan ja kampuksiin ja aikoo väkisin tunkea tuon tarpeettomuuden lahtelaiseen kansallismaisemaan, Vesijärven idyllimaiseman ja asukkaiden yksinoikeuden kauniiseen yhteisömaisemaan pilaten. Toivottavasti hänen ja muiden demarien saati Lappeenrannan yliopistoruhtinaan päät saa lahtelaisen luonnon ainutlaatuisuuden tarkoituksen täällä asuvan lahtelaiskansan oikeutena ja nautintona säilymään koskemattomana.

Eikä hullumpaa olisi, että itse kaupunginjohtajamme alkaisi nostaa lasten merkitystä, peruskoulutustamme kunnallisin uudistuksin maan ykköstasolle, jossa se leijui vielä Pisa-todistein maailman ykköskuntana muutama vuosikymmen sitten.

Pari päivää sitten Kyynäräinen yritti vakuuttaa Televisiossa täydestä hulluudesta rakentaa Datakeskuksia joka paikkaan Suomea, Lahteenkin kahta. Eikä hänen puheensa vakuuttanut, kun katsoimme oman perheemme sähkölaskua ja sen suuruutta. Kyllä kapasiteettia riittää datakeskuksille, kun maksajia löytyy kuntalaisista! Mihin niitä ulkomaisten omistajien datapalatseja sitten me lahtelaiset tarvitsemme – ei osannut Kyynäräinenkään selittää.

 

Mutta armahduksen Niko Kyynäräinen saa meiltä kriitikoilta ja taiteilijoilta asiantuntevasta kulttuurisesta kannanotostaan Lahden kaupunginteatterin ohjelmistoon ja teatterinjohtajaamme huhtikuisessa blogissaan:

”Lahden kaupunki seisoo teatterinsa takana. Kaupunki tukee teatterin työtä, sen pitkäjänteistä kehittämistä sekä teatterinjohtajan vastuullista taiteellista johtamista. Me luotamme kaupunginteatterin johtoon ja henkilöstöön ja haluamme yhdessä kehittää arvostettua taideinstituutiotamme avoimessa vuoropuhelussa, erilaisia näkemyksiä kuunnellen ja arvostaen.”

Kyynäräinen käytti itsestään Lahden kaupunki -nimitystä. Se on hieno oivallus -sitä vastuullista nimitystä meistä jokainen lahtelainen voisi myös itsestään käyttää!

Ehkä odotamme silti vielä vaikkapa tuota otsikon lämmintä kättelyä tutustuaksemme – me kaupunkilaiset – häneen aidosti, ei vain yhdessä pitkässä esittäytymispuheessa Lahden kaupungintalon sisäpihalle etukäteen ilmoittautuneelle lahtelaiskermalle ajatuksiaan luetellen.

Meille hämäläisille ei kuulu normaalisti kätellä lähimmäisiämme, mutta yleisiin kohteliaisiin tapoihin se kuuluu luontevasti, siitä numeroa tekemättä. Meitä kaupunkilaisia eivät juurikaan nämä miesjohtajavirkamiehemme ole (paria poikkeusta lukuunottamatta) pitäneet edes kädestä tervehtimisen arvoisina. Siksi on tarpeen tehdä asiasta jälleen tällainen ajankohtainen villisikamainen haloo-numero.

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu Koulutus kulttuuri tiede yhteiskunta

LÄHIKOULUSTA, KOULUSHOPPAILUSTA ja UUDESTA OPPILASTUEN VARSIN HÄTIKÖIDYSTÄ ja SOTKUISESTA LAKIVIIDAKOSTA

Ville Raatikainen, perusopetusjohtaja Helsingin kaupunki, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto, Opetusministeri Anders Adlercreutz ja toimittaja Matti Koivisto

Valtakunnallisella tasolla me lahtelaisetkin näemme suomalaisessa peruskoulussa tapahtuvan aivan muuta kuin Lahdessa. 12.8.2026 Televisio 1:n  A-studiossa Matti Koiviston toimittamassa ohjelmassa aina puhetulvainen ja kaiken osaava Suomen opetusministeri Anders Adlercreutz ja Helsingin kaupungin kouluista vastaava perusopetusjohtaja Ville Raatikainen sekä Opettajien Ammattiliiton puheenjohtaja Katarina Murto todistivat, että Suomessa on tasa-arvoinen ja tasapuolinen lähikouluperiaate. Meille huoltajille se on selitetty jo yli neljä vuosikymmentä, että lapsemme ja nuoremme pääsevät asuntoamme lähimpään peruskouluun opiskelemaan lain edellyttämän 9-11 -vuotisen perusopetuksen.

 

LÄHIKOULU

Kun Suomi koulutusmaana kiilteli uljaana Pisa-tutkimusten tutkinnoissa maailman perusopetuksen kärkimaana 2000 -vuosituhannen alussa, sain minäkin kohentaa rintaani ohuelle rottingille pitkäaikaisena osallistujana kaupunkimme opetukseen. Suomi oli saanut peruskoulujärjestelmän, jossa eritasoiset oppilaat suorittivat oppivelvollisuuskoulutuksen ja se noteerattiin maailman parhaimmaksi. Korttelikoulut, kaupunginosakoulut ja erityiskoulut toimivat yhteistyössä oman vastuunsa kantaen.

Vielä Li Andersson toistuvasti korosti, että suomalainen lähikouluperiaate on peruskoulun tasa-arvon ja laadun tärkein kulmakivi. Toimiessaan opetusministerinä (2019–2023) hän ajoi vahvasti politiikkaa, jossa jokaisella lapsella on asuinpaikastaan ja taustastaan riippumatta oikeus tasa-arvoiseen ja korkeatasoiseen opetukseen omassa lähikoulussaan. [1, 2, 3, 4]

Alta löytyy Anderssonin keskeinen linjaus ja näkemys lähikouluun liittyen.

 

Tämän jälkeen keksittiin, että näin hyvä maailman paras koululaitos voidaan myös hoitaa halvemmin seinin. Niinpä Lahti lakkautti yli 23 koulua aikanani ja perusti ne mammuttikouluiksi ja perustaa yhä lisää kookkaiksi kasvavia yksiköitä. Erityiskoulut lakkautettiin välittämättä niiden hyvästä koulutusmenestyksestä rajatusti lahjakkaiden oppilaiden varsin yksilöllisessä opetuksessa.

1062197.jpg

Missä mahtaa taas tänä (2010) vuonna lähikoulumme sijaita, kun edellinen uusi koulu lakkautettiin.

Lahti muodostaa tänään yhden oppilaaksiottoalueen 1.1.2026 alkaen. Lähikoulu pyritään osoittamaan mahdollisimman lähelle lapsen ensisijaista kotia. Lahden kaupungissa on 21 peruskoulua. Koulut muodostavat opinpolun, jossa opetus 1–6 -luokkien alakoulusta jatkuu 7–9 -luokkien yhtenäiskoulussa tai yläkoulussa.

Lahdessa lähikoulu on mitä sattuu. Jos esimerkiksi saman kadun oppilaita on liian monta karttaosoitteen näyttämään lähimpään peruskouluun, sinne mahtumattomille määrätään muu kuin muiden lähinnä koulua asuvien oppilaiden lähikoulu. Näin on Lahdessa ollut jo lähes 40 vuotta, vaikka lait, säädökset toisin määräävät. Tämä valhe toteutetaan vielä täydellisesti siten, että kouluista rakennetaan ja suunnitellaan lähes 1000 oppilaan kouluja. Näin saadaan lähikoulu kaikille ahtaamalla koulutilat täyteen oppilaita ja lakkauttamalla lähin koulu, oppilaan koulumatkan lisääntyneestä pituudesta välittämättä.

 

Koulushoppailu tarkoittaa sitä, että koulut eriytyvät asuinalueiden myötä.

Opetusministeri Anders Adlercreutz:

Koulujen tilanne on, että ne ovat hieman eriytymässä. Olen vähän huolissani siitä, että asuinalueet eriytyvät ja koulut vähän sen myötä eriytyvät. Sinänsä ajattelen, että koulushoppailu on aika pieni ilmiö Suomessa. Meillä on lähikouluperiaate aika vahva ja tutkimukset myöskin osoittavat, että kouluissa pärjätään hyvin, ei ole suuria eroja pärjäämisessä koulujen välillä tai se, että on paljon vieraskielisiä, niin se ei vaikuta juuri muiden tuloksiin. Opettajat pitävät huolen siitä, että opetus on hyvää ja tällä hallituskaudella on kasvatettu ns. tasa-arvorahaa vielä lisää 75 miljoonaa, niin että voidaan palkata lisää avustajia, lisää opettajia.

 

OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto:

Yhteiskunta on eriytymässä. Polarisaatio ja sekrekaatio on ilmiö, joiden purkuun nyt haetaan väärällä keinoa, joka on lähtenyt hieman väärille raiteille. En pidä siitä, että leimataan kouluja,  joissa on enemmän vieraskielisiä opiskelijoita kuin muissa tai enemmän kuin kanta-asukas-oppilaita. Meillä on kuitenkin lähikouluperiaate, valtaosa myöskin menee lähikouluun. Ja sitten meillä on mahdollisuus mennä painotettuun opetukseen, jossa halutaan painottaa liikuntaa, musiikkia ….

Täytyy ymmärtää myöskin vanhempia tässä tilanteessa. Vanhemmat haluavat lapsilleen parasta ja se voi taas perustua mielikuviin, tiettyyn rankinglistaan kunnan kouluista. Itse lähden siitä näkökulmasta, että meidän täytyy varmistaa, että jokainen koulu ja jokainen lähikoulu on hyvä, eikä arvosta sitä, että onko hyvä vai huono koulu, meillä on sosiaaliekonomisia eroja ja siihen juuri tämän opetusministerin mainitsema tasausraha on tärkeä. Meidän täytyy vahvistaa myös 2 kieltä vieraskielisille – ja kielen integrointia, sillä se kieli ja opiskelu on juuri sitä, että jokaisessa koulussa on koulutetut, kelpoiset ja osaavat opettajat. Ja että opetus on varmasti laadukasta.

 

Ville Raatikainen:

Meillä Helsingissä jokainen koulu on hyvä. Asuinalueille ja sen koulun oppilaille mahtuu vain tietty määrä oppilaita. Tasaamme ja ohjaamme tasaisesti asuinalueiden alueilla oppilaita. Kyllä me vanhempien huolen ymmärrämme.

 

Katarina Murto:

Uudistuksista kokeiltiin viime lukuvuoden alusta 1.8.25 uudenlaista oppilaskohtaisen tuen antamisen tuloksellisuutta. Kokeilun tuloksissa todettiin, että vain puolet kohdistui uudella toivotulla tavalla tukea tarvitseviin. Toinen puoli jää tukea vaille. Uudistuksen lähtökohta oli, että jokainen tukea tarvitseva saisi riittävästi tarvitsemaansa tukea. Resursseja laitettiin paljon ennaltaehkäisevään tukeen, mutta eiväthän ne tuen tarpeet minnekään katoa. Neljäsosa oppilaita niitä tarvitsee. Tuki ei kohdennu oikeisiin oppilaisiin, erityisopettajista on pulaa, erityisluokkiakin on lakkautettu jne . Ryhmät ovat aina liian suuria. Tilanne on todella huolestuttava. Pidän todella tärkeänä, että tilannetta nyt seurataan, arvioidaan ja seuraavalla hallituskaudella tehdään korjaustoimet. Kun tähän tukeen hallitus kohdensi rahoja, se ei ollut korvamerkittyä. Silloin kunnat tekivät omia ratkaisuja.

Nyt kyllä peräänkuulutan kunnilta vastuuta ja kunnan päättäjiltä, että laki kohdennetaan lain edellyttämällä tavalla.

Ville Raatikainen:

Asiahan on uusi meillä. Helsingissä on hieman yli 400 erityisluokkaa, ja niistä vaativan tuen erityisluokkia noin 170, meillä on ollut kohtalaisen hyvä saatavuus kaikista erityisluokanopettajista ja erityisopettajista. Kunnilla on erilaiset mahdollisuudet hoitaa asiat kuntoon. Meillä on Helsingissä varsin hyvä tilanne tässä tukiasiassa.

Anders Adlercreutz:

Tämä tukiuudistus astui voimaan viime syksynä ja päätökset tehtiin sitä edeltäneenä keväänä. Ratkaisut olivat varsin nopeita aikatauluissaan. Oppilasryhmä tällaiseen opetukseen on rajattu viiteen oppilaaseen.

Katarina Murto:

Mutta. Edelleen se yksityiskohtainen, oppilaskohtainen opetus ei tavoita sitä tarvitsevaa oppilasta!

 

Summaus: Koulujen maltiton lakkauttaminen on ollut suurimpia syitä syntyneeseen koulushoppailuun.

https://www.iltapulu.fi/a-studio/2026081221061

 

Mikä on paljon Opetusministerin hehkuttama Tasausraha

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämä ”tasausraha” perusopetuksen tukimuodoille tunnetaan virallisesti nimellä koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden erityisavustus eli niin sanottu tasa-arvoraha (tarveperustainen rahoitus). Sen suuruus on kärpäsenkakan luokkaa kunnan koulubudjetissa, mutta tarkoituksena on tasoittaa oppimiseroja ja tukea inklusiivista toimintakulttuuria niissä kouluissa, joiden toiminta-alueella on riski koulutuksellisen eriarvoisuuden kasvulle. [1, 2]

Rahoitus on vakiinnutettu osaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakia. Valtionavustusta jaetaan koulutuksen järjestäjille (kuten kunnille) pitkäjänteisesti useamman vuoden jaksoissa, ja esimerkiksi vuosille 2024–2027 myönnettiin yhteensä 145,7 miljoonaa euroa. [1, 2]

Lahden kaupungille on myönnetty opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) päätöksellä yhteensä    4 023 000 euroa valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2024–2027. Erityisavustuksesta maksetaan kolmena vuonna vuosittain 1 341 000 euron suuruinen erä. [1]

 

Avustuksen keskeiset tiedot

Rahoituksesta ja sen soveltamisesta Lahdessa on hyvä huomioida seuraavat asiat:

  • Käyttötarkoitus: Avustuksella tuetaan sosioekonomisesti haastavimmilla alueilla sijaitsevien päiväkotien ja koulujen toimintaa. Määrärahalla palkataan lisää opettajia ja koulunkäyntiavustajia opetusryhmien pienentämiseksi ja oppimisen tuen vahvistamiseksi. [1, 2]
  • Jakoperusteet: Rahoitus on niin sanottua tarveperustaista rahoitusta, joka jaetaan alueellisten indikaattorien perusteella (kuten alueen työttömyysaste, 30–54 -vuotiaiden vain perusasteen suorittaneiden osuus ja vieraskielisen väestön osuus). [1]
  • Paikallinen ohjaus: Hankkeen käytännön toteutusta ohjaa Lahdessa kaupungin sivistystoimiala. Kaupungilla on käytössään myös oma lakisääteinen Lahden perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, jonka tavoitteita avustuksella toteutetaan käytännössä. [1, 2]

Miten tämän hävyttömän pienen tuen kävi, löysikö se sille tarkoitettua yksittäistä oppilasta?

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämää koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden erityisavustusta (ns. tasa-arvorahaa) ja sen toimivuutta on arvioitu kriittisesti useissa raporteissa ja tutkimuksissa. Vaikka avustuksella on saatu palkattua merkittävästi lisähenkilöstöä kouluun, tutkimukset ja viranomaisarvioinnit osoittavat rahoitusmallin osittaisen epäonnistumisen perimmäisen tavoitteensa saavuttamisessa, eli oppimiserojen pysyvässä kaventamisessa. [1, 2, 3, 4]

Erityisavustuksen suurimmat epäonnistumiset ja rakenteelliset ongelmat kiteytyvät seuraaviin kohtiin:

  1. Määräaikaisuus ja ”hankehumppa”
  • Lyhytjänteisyys: Avustukset on myönnetty määräaikaisina hankkeina.
  • Pysyvyyden puute: Koulut eivät ole voineet palkata vakituista henkilökuntaa, vaan avustuksilla palkatut opettajat ja kasvatusohjaajat vaihtuvat usein.
  • Katkosvaikutus: Hyvin alkaneet tukitoimet ja työtavat usein päättyvät, kun määräaikainen rahoituskausi loppuu. [1, 2, 3]
  1. Hallinnollisen raskaat prosessit
  • Byrokratia: Erityisavustusten hakeminen ja raportointi kuluttavat merkittävästi kuntien sekä koulujen rehtoreiden työaikaa.
  • Eriarvoistuminen: Parhaat resurssit hakemusten tekemiseen on suurilla kaupungeilla, jolloin pienemmät tai vähemmän resursoidut kunnat saattavat jäädä ilman avustusta. [1]
  1. Vaikutukset oppimistuloksiin ovat jääneet vähäisiksi
  • Osaamiserot kasvavat: Tutkimukset (kuten PISA-tulokset ja Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin arvioinnit) osoittavat, että massiivisista rahallisista panostuksista huolimatta perustaustasta (kuten vanhempien sosioekonomisesta asemasta) johtuvat oppimiserot ovat jatkaneet kasvamistaan. [1, 2]
  • Kohdentamisen vaikeus: Avustusraha ei aina kohdennu luokkahuonetasolla tehokkaimmalla mahdollisella tavalla suoraan kaikkein eniten tukea tarvitseville oppilaille. [1]

Lukuvuoden 2025 alussa 1.8.2025 ja vielä nyt alkaneen lukuvuoden alussa 1.8.2026 on ilmestynyt monenlaisia säädöksiä, joista hyväkään opettaja ei saa selvää osatakseen noudattaa lainlaatijoiden epätarkkoja määräyksiä ryhmäkoosta ja oppilastuen uusista käytännöistä. Tämä hätiköinti ja vauhti on nykyajan nykyhallituksemme tapa yrittää mahdollisimman nopeasti hoitaa asioita maton alle piiloihin. Tulos on heikko eikä johda yksityisen oppilaan tarpeen toteuttamiseen tarvitsemastaaan hänelle sopivasta oppilastuesta oppivelvollisuusaikanaan.

MISTÄ PELASTUS SUOMALAISELLE KOULUTUKSELLE?

……………………………….

Lopuksi kuitenkin Lahen uutisia -artikkeleihini aina tarpeellinen kriittinen loppukaneetti.

Opetusministeri Anders Adlercreutz ei sumeile pönkittää ja varmistaa taustaansa puoluetaustaisilla (RKP) apulaistensa nimityksillä. Vajaa pari vuotta sitten hän nimitytti ehdokkaansa Heidi Backmanin (RKP) Opetusministeriön tärkeimpään virkaan sen kansliapäälliköksi.

Viikko sitten hän sai taas oman puolueensa (RKP) ehdokkaan läpi Opetushallituksen pääjohtajaksi. Valtioneuvosto nimitti kasvatustieteen maisteri Kurt Torsellin (RKP) Opetushallituksen pääjohtajaksi määräajaksi 1.9.2026–31.8.2031. Torsell on viimeksi toiminut Opetushallituksen ruotsinkielisen toiminnan johtajana ja pääjohtajan sijaisena. Hänkin on siis pitkäaikainen Ruotsalaisen kansanpuolueen jäsen ja aloittanut virkahissinsä kuntaliiton ruotsinkielisenä eksperttinä ja alkuaan rehtorina ja opettajana. Sujuvasanaisen opetusministerimme, molempien maamme pääkielten puhuja, alkaa hipoa eräänlaista puolueiden kielivirkashoppailumonopolia, joka tänne valtasuomalaiseen maaperään haiskahtaa rumalta. Kirkkonummen, Sipoon, Kauniaisten, Espoon ja Helsingin alueille kieliasia tuntuu ehkä mitättömältä. Mutta meille suomenkielen käyttäjien suurelle enemmistölle juuri Opetushallituksen soisi olla puolueettomampi meille tärkeässä Opetusministeriössä.

Suomen asukkaitten äidinkieli 2026

  • Suomi: 83,5 % (noin 4,72 miljoonaa)
  • Ruotsi: 5,0 % (noin 285 000)
  • Saame: noin 2 100 henkeä
  • Vieraskieliset yhteensä: 11,4

…………………………………

Kommentoi, sillä seuraavassa artikkelissa jatkan tätä tahallaan sekaiseksi lainsäädännöksi laitettua rajallisesti lahjakkaan lapsen ja nuoren perusopetuksen sujumisen auttamiseen liittyvää asiaa.

https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/siirtymaajat-oppimisen-tuen-uudistuksessa

https://www.kuntaliitto.fi/yleiskirjeet/2025/oppimisen-ja-koulunkaynnin-tuen-uudistus-esi-ja-perusopetuksessa

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri taide Tanssi teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Tampereen Teatterikesän tuntoja ja tulevaisuuden hahmotteluja

Tampereen Teatterikesän ohjelmistovalinta on tullut vähitellen taloudelliseen solmukohtaan. Mittavat vierailuesitykset vievät tämän festivaalin kustannuksista niin suuren osan, että suomalaisen ja varsinkin ulkomaisten teatterien merkittävät esitykset suurine henkilökuntineen ja teatterilaitteistoineen on ollut pakko jättää harvoihin valittuihin. Siksi monologeista on tullut toisaalta kyllästyttävä muoto festivaaliohjelman perustaksi toisaalta taas monipuolisuudessaan myös sen taiteilijagallerian rikastajiksi.

Ensi kesän ohjelmavalinnan tekevät lähes Tampereen Teatterikesiin ikonivalitsijaksi kouliutunut Tanjalotta Räikkä ja raikas uusi tuttava teatteritöistään Juho Mantere, joilta voimme odottaa nyt kenties uudenlaistakin valintaperustetta aina kiinnostavaan Tampereen Kansainväliseen Teatterikesään 2027.

Omat viimeiset tuntoni näistä ensi kesän valitsijataiteilijoista rohkenen tähän valita monista heidän saavutuksistaan ihan viime vuodelta 2025. Samalla kriitikkona huomaan havainneeni heissä huipputaitojensa lisäksi myös molempien töistä samat esitysten keskeiset puutteet – ehkäpä teatterielämää yleisemminkin vaivaavina teatteritaiteemme vitsauksina.

 

TANJALOTTA RÄIKKÄ, näyttelijä

https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/rakkaudesta-sahkoon

Esitysarvio on kirjoitettu Suomen Kansallisteatterin esityksestä 20.3.2025

Esityksen taikuusmagian lumon lisäksi kokonaisuus kietoi meidät väliepisodeillaan laadukkain Saara Törmän sanoituksin, moderninteknisine liveorkestraali-musiikkisävellyksin, tivolitaituriksi pukeutuneen solistin mukana kreiseihin, meheviin, kaunismelodisiin, sensuelleihin kabareemaisiin tunnelmiin. Vahinko, että aikamme tavan mukaan musiikin ylivolyymi valtasi salin ja tulkinnan ainoan tekstin sekä hemaisevan tumman alttoäänen, Tanjalotta Räikän väkevätunnelmaiset soolot sumentumaan musiikin hälyyn.

 

JUHO MANTERE, ohjaaja, näytelmäkirjailija

https://lahenuutisia.fi/2025/02/26/uusi-eden-suomalaisten-musikaalien-uusmoraalinen-herkku/

Esitysarvio on kirjoitettu Helsingin Kaupunginteatterin 22.2.2025 klo18.30 -esityksestä.

Uusi Eden -esitys oli yksi kevään 2025 ensi-iltatoivomuksistani ja syy valinnalleni perusteltu. Olin valmiiksi myyty jo ohjaaja-käsikirjoittaja Juho Mantereen teatteriuutuuden nähtyäni vuonna 2022 (Linna-Mantere: Tuntematon sotilas )https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2022/11/tuntematon-sotilas-tanaan Teatteri Vanha Jukon pelkistettynä, väkevänä uusversiona tänään ja halusin nyt kokea musikaaleista jotakin kenties sellaista, jonka tämä miettivä ja osaava Q-teatterin teatteriguru voisi tätä teatterilajia tuntemattomalle katsojalle löytää….

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

 

TAMPEREEN TEATTERIKESÄ 2026

Omalta kohdaltani jo siirryttyäni Lahdesta avajaispäivän aamuna junalla Tampereelle ja varaamaani hotellihuoneeseen, sain puhelinviestin, jonka luin avajaisia seuratessani tapahtumapaikan (otsikkokuva) Laikun lavan reunalla. Kuukausia odottamani erikoiskirurgi oli kutsunut jo seuraavaksi päiväksi minut tutkimuksiinsa P-Hämeen Keskussairaalaan. En voinut kieltäytyä.

Omaksi tämän kesän ohjelmakseni olin saanut neuvoteltua hotellin respaan lähetetyt mediakutsuliput:

Tiistai 4.8. 

15.00 AntiG – traaginen painirunoelma yhdelle naisruumiille
19.00 Voces – sisäisiä ääniä
21.30 Stevie Wonder 75V-tribuutti (TelttaLab)

Keskiviikko 5.8. 

13.00 Cowboy försvunnen
15.30 Haapajärven Elvis
19.00 Kolme sisarta

Neljällä eri taksikyydillä pystyin lopulta heikoksi muuttuneen kävelykepillä vahvistetun liikuntani vuoksi katsomaan ainoastaan 4.8. tiistain VOCES -esityksen. Maksetun hotellihuoneenkin jouduin jättämään ja matkaamaan junalla Lahteen, jossa olin klo 1.30 seuraavaa päivää varten.

VOCES olikin Tampereen Teatterikesäni pelastus, jonka onneksi sain nauttia.Näin sen arvioin Teatterikesän pääohjelmassa 4.8.2026 klo 19 Tampere-talon pienen näyttämön esityksenä.

https://lahenuutisia.fi/2026/08/06/voces-sisaisia-aania-elamamme-teatterihuipuksi/

 

Ensimmäinen  teatteriodotukseni liittyi Lahden kaupunginteatteriin, sen vierailevan ohjaajan ohjaustaitoon. Kolme sisarta olisin tahtonut nähdä juuri valmistuvista nykyohjaajista Taideyliopiston ohjaajakandidaatti Alice Polacenkon loistavan Nysä-ohjauksen täällä Lahdessa koettuani.

Näin sen ensi-esityksestä Lahden kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä kirjoitin 31.8.2025

https://lahenuutisia.fi/2025/08/31/ihana/

Olisin halunnut kokea tämän nuoren neron teatteria nyt Tampereen Teatterikesän Kolme sisarta tsehovilaisklassikon ohjaajana.

Luettelen vielä Tampereen Teatterikesän 2026 ohjelmistoon kuuluneet esitykset, jotka olin jo Lahen uutisia –palstoilleni arvioinut – ennen Teatterikesää ne nähtyäni.

Erityisesti olisin halunnut kokea Haapajärven Elvis – Lahden kaupunginteatterin esityksen nyt neljännen kerran, toisenlaisessa, tamperelaisessa lavamiljöössä – esityksen, jonka taso viime viime näytäntokausien näkemistäni suomalaisista ensi-esityksistä on ollut taiteellisesti ja yhteiskunnallisesti ylivoimaisinta suomalaista teatteriuudistusta.

Näin siitä kirjoitin Lahden kaupunginteatterin studionäyttämön ensi-illassa 22.2.2026

https://lahenuutisia.fi/2026/02/22/lahden-kaupunginteatterin-haapajarven-elvis/

 

Kansallisteatterin Muistopäivä

Kansallisteatterin Pienen näyttämön ensi-illasta kirjoitin 26.11.2025

https://lahenuutisia.fi/2025/11/26/muistopaiva-viidelletoistatuhannelle-suomalaiselle/

 

VÄYLÄ

Ella Mettäsen ja Mikko Roihan teatterihurmaavuutta, Lahden kaupunginteatterin Suuri näyttämö 31.10.2025

https://lahenuutisia.fi/2025/10/31/vayla-ella-mettasen-ja-mikko-roihan-teatterihurmaavuutta/

 

Tampereen Teatterikesä kokosi viime viikolla arviolta lähes 56 000 kävijää. Luvussa ovat mukana kaikki festivaalin ohjelmistot ja tilaisuudet. Teatterikesä järjestettiin maanantaista sunnuntaihin, 3.–9. elokuuta.

Pääohjelmiston maksulliset esitykset keräsivät yhteensä lähes 7 600 katsojaa. Näytöksiä oli kaikkiaan 31, ja katsomoiden täyttöaste oli erinomaiset 89,6 prosenttia. Eniten katsojia keräsivät Viron Draamateatterin Rahamaa, Lahden kaupunginteatterin Haapajärven Elvis, Rovaniemen Teatterin ja Piste Kollektiivin Vesisaaren Alma, Kansallisteatterin Muistopäivä sekä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Kolme sisarta.

Kategoriat
Historia kansainvälisyys Koulutus kulttuuri musiikki taide tanssi teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Tampereen Teatterikesää 2026 vietetään koko viikko

Eesti Draamateater Rahamaa, kuva Heikki Leis|

Pohjoismaiden suurin teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä järjestetään ensi viikolla 3.–9. elokuuta 2026. Vuorossa on festivaalin 57. kerta. Tänä vuonna pääohjelmistossa on 16 produktiota, joista kolme on kansainvälisiä. Lisäksi pääohjelmisto sisältää kaksi katuteatteriesitystä. Pääohjelmiston on suunnitellut taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa.

Teatterikesän ohjelmakokonaisuuteen sisältyvät pääohjelmiston lisäksi TelttaLab -esitykset G Livelab ‑klubilla sekä oheisohjelmistot OFF Tampere ja torstain Tapahtumien Yö. Festivaaliviikon aikana järjestetään myös alan keskusteluja sekä kokoontumisia.

Pääohjelmiston kansainväliset vierailutuotannot tulevat Virosta, Ruotsista ja Norjasta.

Festivaaliviikonloppuna nähdään Viron Draamateatterin Rahamaa-esitys, joka on yksi suurimpia kansainvälisiä tuotantoja, mitä Teatterikesässä on esitetty. Kansainvälisestä rahanpesuskandaalista kertovan teoksen on kirjoittanut Mehis Pihla ja ohjannut Hendrik Toompere junior. Esityksen molemmat näytökset ovat loppuunvarattuja.

Ruotsalaistaiteilija Iggy Malmborg vierailee Tampereella toista kertaa. Kesäkuussa ensi-iltansa saaneessa Sortistyckenissä esiintyvät Malmborgin lisäksi Göteborgin kaupunginteatterin näyttelijät Mia Höglund-Melin ja Jesper Söderblom.

Kansainvälistä väriä festivaalille tuo myös näyttelijä-käsikirjoittaja Kate Pendry esityksellään My Dinner with Putin. Tosipohjainen yhden naisen show kuvaa näyttelijän unelmaa lopullisesta läpimurrosta ja antaa katsojan kurkistaa vallan sisäpiiriin. Esitys on hurmannut katsojia ympäri Norjaa, jossa lontoolaistaustainen Pendry nykyisin asuu.

Tampereella vierailee tuttuun tapaan myös lukuisia kotimaisia taiteilijoita. Isoimmista teattereista pääohjelmistossa ovat mukana Suomen Kansallisteatteri (Muistopäivä), & Espoon teatteri (Arakhne), Svenska Teatern (Förgät mig), Lahden kaupunginteatteri (Haapajärven Elvis), Kotkan kaupunginteatteri (Häiriö maisemassa) ja Rovaniemen Teatteri yhdessä Piste Kollektiivin kanssa (Vesisaaren Alma).

Kuva esityksestä Haapajärven Elvis

Pääohjelmiston esityksistä lisää: https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/

 

Festivaalitunnelma näkyy myös kaduilla

Teatterikesän pääsymaksuton katuohjelmisto riemastuttaa yleisöä kahdella esityksellä: Circus Simonin SIRKUKSEEN! ja Sara Twisterin Ready.Aim.Fire! nähdään festivaaliviikolla tiistaista torstaihin.

 

TelttaLabin ohjelmistossa runoutta, teatteria ja konsertteja

https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/telttalab/

Teatterikesä ja G Livelab Tampere toteuttavat TelttaLab-ohjelmiston festivaaliviikolla tiistaista lauantaihin. Ohjelmisto pitää sisällään niin runoutta, pienimuotoisia teatteriesityksiä kuin konsertteja.

Estradille nousevat muun muassa näyttelijäkaksikko Esko Roine ja Seela Sella, laulaja Kirsi Poutanen sekä näyttelijä Timo Tuominen. Lämminhenkisiä musiikkihetkiä tarjoavat myös sisarukset Laura ja Oona Airola sekä taiteilijaystävykset Miiko Toiviainen ja Sinikka Sokka. Vauhdikkaammasta keikkamenosta vastaa esimerkiksi Masterpiece Orchestra Stevie Wonder ‑tribuutillaan.

OFF Tampere -oheisohjelmistossa 40 produktiota

Teatterikesän oheisohjelmisto OFF Tampere kokoaa yhteen ammatti- ja harrastajaryhmien esitykset. Tänä vuonna mukana on 40 erilaista produktiota ja tilaisuutta. Ohjelmistossa nähdään esimerkiksi Tampereen ja lähiseutujen suurimpien kesä- ja harrastajateattereiden esityksiä sekä vierailevia kokoonpanoja muualta Suomesta, kuten Turusta ja Imatralta.

Turkulainen Tehdas Teatteri ja Alma Rajala vierailevat festivaalilla esityksellä Pandora – Opening, joka yhdistelee esine- ja nukketeatteria sekä fyysistä teatteria. Imatralainen harrastajateatteri Vaientamaton vierailee puolestaan Riina Tanskasen sarjakuvateoksiin pohjautuvalla esityksellä Syrjäseutujen tytöt Kulttuuritalolla. Helsinkiläiseltä nuorisoteatterilta Tämän Päivän Teatterilta nähdään Minä olen Sanna Marin ‑esitys, joka tarkastelee politiikan, median ja vallankäytön kysymyksiä.

Tapahtumien Yö valtaa kaupungin festivaaliviikon torstaina – luvassa noin 150 erilaista tapahtumaa

Tapahtumien Yö valtaa Tampereen festivaaliviikon torstaina 6.8. Luvassa on monipuolinen kattaus erilaisia tapahtumia, joista suurin osa on yleisölle maksuttomia.

Ohjelmisto sisältää musiikkia, kuvataidetta, tuli- ja LED-taidetta, pihakirppiksiä, elokuvanäytöksiä sekä uusina tulokkaina esimerkiksi Onda Arts & Music ‑kulttuurikahvilassa toteutettavan Alakulttuurifestin sekä Kulttuurikeskus Nekalabin tapahtuman.

Muu ohjelmisto tarjoaa tekijähaastatteluita ja alan kokoontumisia

Teatterikesän Muu ohjelmisto kokoaa yhteen festivaaliviikon aikana järjestettävät tekijähaastattelut, teatterialan keskustelut sekä ammattilaisten kokoontumiset.

Pääohjelmiston näytösten yhteydessä järjestetään kaikille avoimia tekijähaastatteluita, joiden avulla syvennytään tarkemmin esityksiin. Lisäksi tarjolla on esimerkiksi mahdollisuus tutustua uusiin romaanidramatisointeihin sekä pohtia teatterin inklusiivisuuden kysymyksiä.

Avajaiset Laikunlavalla tiistaina 4.8.26

Teatterikesän avajaisia vietetään perinteiseen tapaan Laikunlavalla festivaaliviikon tiistaina klo 12–13. Avajaistervehdyksen tapahtumalle tuo tänä vuonna Suomen Kansallisteatterin pääjohtaja, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Mika Myllyaho. Yleisölle avoimessa tilaisuudessa kurkistetaan festivaalin eri ohjelmistoihin sekä jaetaan Kiitos kotimaisesta näytelmästä ‑tunnustus ja Nuoren näytelmäkirjailijan Origo-palkinto.

Tampereen Teatterikesä

Teatterikesän festivaalilehti on ilmestynyt!

Tapahtumien Yön ohjelma on nyt julkaistu!

OFF Tampere ja Muu ohjelmisto täydentävät Teatterikesän tarjontaa

Festivaalitunnelma näkyy myös kaduilla!

Kategoriat
Historia kansainvälisyys Koulutus kulttuuri luonto taide tanssi teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Kansallisteatterin syksyn 2026 ohjelmiston kertaus

Suomen Kansallisteatterin tulevan syksyn 2026 uusimmat ensi-illat ja koko syyskauden taiteellisesti monipuolinen ja vahva ohjelmisto teatterivierailuineen ovat upeita.

Satu Linnapuomin ohjaama satuseikkailu Taru hohtavasta helmestä hurmaa Suurella näyttämöllä. Pienellä näyttämöllä nähdään L. Onervan aikansa kohuromaaniin pohjautuva Mirdja, jonka ohjaa Liila Jokelin. Nuorten Kansallisteatterin improvisoiden syntyvän uutuuden, jos meiltä kysytään, konsepti ja ohjaus ovat Tamara Searlen käsialaa. Suuri näyttämö täyttyy musiikista, kun Timo Tuomisen Rendez-vous avec Brel sekä Veera Salmen Puluboi-kirjoihin perustuva ja Maija Ruuskasen säveltämä Puluboin ja Ponin lauluja -konsertti valloittavat näyttämön. Janne Reinikaisen ohjaama Viides askel palaa ohjelmistoon yleisön pyynnöstä. Vierailuesityksinä nähdään Lahden kaupunginteatterin Haapajärven Elvis, käsikirjoitus ja ohjaus Lauri Maijala, näyttelijä Miiko Toiviaisen monologi Kepeä elämäni ja tammikuussa 2027 Sirkku Peltolan kirjoittama ja ohjaama Kärpäset.

Taru hohtavasta helmestä on täynnä mielikuvituksen ja teatterin taikaa


Kuva: Tuomo Manninen, grafiikka Marko Kovero. Pajukaaren luomisessa apuna käytetty tekoälyä.

Taru hohtavasta helmestä perustuu Aili Somersalon (1887–1957) rakastettuun satuklassikkoon Mestaritontun seikkailut. Kiehtovalla tavalla suomalaisia kansantaruja ja satujen taikamaailmaa yhdistelevä teos kertoo tarinan rohkeudesta. Esitys on Minna Leinon dramatisoima ja Satu Linnapuomin ohjaama. Luvassa on jännittävä mutta lämminhenkinen seikkailu, joka hehkuu mielikuvituksen ja teatterin lumoa.

Tarina esitetään näyttämöllä nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan. Upeasti visualisoidun esityksen rooleissa nähdään timanttinen näyttelijäensemble vahvistuksenaan taitava joukko nuoria tanssinharrastajia. Mestaritontun roolissa loistaa Sari Puumalainen.

Ensi-ilta Suurella näyttämöllä 18.11.2026

Suosittelemme esitystä yli 7-vuotiaille.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.

Työryhmä

Rooleissa Yasmin Ashanullah, Jesse Gyllenbögel, Jani Karvinen, Maria Kuusiluoma, Raoul Mahjneh, Harri Nousiainen, Sari Puumalainen ja Wenla Reimaluoto

Tanssija-avustajat Alva Ervasti, Elsa Färkkilä, Gisele Konttinen, Sara Kuusela, Vivian Kuusinen, Vivienne Lemmetty, Almi Luostarinen, Iisa Melaluoto, Hilma Nieminen, Tilda Oljemark, Anna Reijonen ja Levi Vettenranta

Mirdja – aikansa kohuromaani vihdoin näyttämölle

Kuva: Mitro Härkönen

L. Onervan esikoisromaani Mirdja vuodelta 1908 (SKS) on kotimaisen kirjallisuuden harvinainen helmi – dekadentti romaani, joka kertoo omaa itseään kiihkeästi etsivän naisen elämäntarinan. Sovinnaisen roolin hylkäävä ja seksuaalisuudestaan nauttiva nainen olivat aiheita, jotka herättivät suuren kohun aikalaisten keskuudessa. Teoksen ydintä ovat naisen identiteetti, nähdyksi tulemisen tarve ja pyrkimys itsemääräämisoikeuteen.

Kansallisteatterissa ensi kertaa esitettävä Mirdja on vaikuttava, elegantti näyttämöteos, jossa visuaalinen maailma, musiikki ja koreografinen liike sulautuvat valovoimaiseen näyttelijäntyöhön. Mirdjaa eri elämänvaiheissa esittävät Inke Koskinen ja Kristiina Halttu. Esityksen on dramatisoinut Eva Buchwald, joka on myös hiljattain kääntänyt alkuteoksen englanniksi (Mirdja: A Decadent New Woman, 2025). Mirdja on ohjaajana, kirjailijana, dramaturgina ja muusikkona tunnetun Liila Jokelinin debyyttiohjaus Kansallisteatterissa.

Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 25.11.2026

Työryhmä

Rooleissa Kristiina Halttu, Kasper Korpela, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Esa-Matti Long, Pyry Nikkilä, Ilja Peltonen ja Timo Tuominen

Ohjaus Liila Jokelin Dramatisointi Eva Buchwald Lavastussuunnittelu Salli Kari Pukusuunnittelu Riikka Mäntymaa Valosuunnittelu Elli Maria Kujansuu Musiikki Veli-Ville Sivén Äänisuunnittelu Jani Peltola Koreografia Niina Rajaniemi Naamioinnin suunnittelu Joonas Lampi

 

Nuorten Kansallisteatterin esitys jos meiltä kysytään syntyy improvisoiden

Kuva: Henni Hyvärinen

Nuorten Kansallisteatteri on ryhmä nuoria teatterintekijöitä, jotka haastavat käsitystämme siitä, kuka saa tehdä teatteritaidetta ja kenelle sitä tehdään. Ryhmässä on mukana Afganistanista, Bangladeshista, Suomesta, Kurdistanista, Somaliasta ja Syyriasta kotoisin olevia nuoria tekijöitä, jotka työskentelevät yhdessä kokeneiden taiteilijoiden kanssa.

Nuorten Kansallisteatterin uutuusesitys jos meiltä kysytään ei perustu valmiiseen näytelmään. Se on rakennettu työryhmän kesken harjoitushuoneessa improvisaation keinoin ja pohjautuu nuorten itse tuottamaan materiaaliin. Esitys käsittelee kielen, totuuden, perinteiden ja nykymaailman kysymyksiä.

Esitys sisältää suomen, englannin, somalin, bengalin, arabian, turkin ja darin kieltä. Tekstitykset ovat saatavilla englanniksi ja suomeksi.

Esitys on osa Lähettiläät | Ambassadors -projektia, johon kuuluu myös työpajoja maahanmuuttajataustaisten nuorten yhteisöissä.

Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.10.2026

 

Työryhmä

Rooleissa Ridwan Ahmed, Asma Akbari, Zahra Akbari, Maria Akter, Sabrina Ali, Adnan Almousa,
Maryam Barbery, Juho Hagan, Iiris Linna, Tilma Lucenius, Yusra Mohali, Iftah Mohamed, Arvand Rasul, Ada Safdari ja Kaneli Samola

Konsepti ja ohjaus Tamara Searle Konsepti ja esiintyminen Nuorten Kansallisteatterin esiintyjät Konsepti ja dramaturgia Ville Vuorikoski (TeaK) Video- ja äänisuunnittelu Olli Valkola Valosuunnittelu Miika Suomalainen Tuottaja Roosa Vaverka

 

Pakahduttavia tunteita Suurella näyttämöllä – Timo Tuominen: Rendez-vous avec Brel

Kuva: Tomi Palsa

Timo Tuomisen rakastetut Brel-tulkinnat keräävät ilta illan jälkeen katsomot täyteen. Syksyllä hän valloittaa yleisön pyynnöstä jälleen Suuren näyttämön.

Tuomisen Brel-repertuaari on kasvanut jo yli sataan, ja jokainen chanson on kuin näytelmä, pakahduttava kohtaaminen Pariisin taivaan alla, rendez-vous niin ystävien kuin kuoleman kanssa; kaipausta, rakkautta ja iloa, lohduttomuutta, tuskaa ja naurua. Tuominen on suomentanut kolmekymmentä uutta laulua, ja useimmat uutuuksista kuullaan myös Suurella näyttämöllä, joukossa todellisia harvinaisuuksia, kuten He’maman, jota Brel ei koskaan itse taltioinut jälkimaailmalle.

Brel ei koskaan kavahtanut kantaaottavuutta, joten joukossa kuullaan nyt myös ravistelevia lauluja, jotka käsittelevät tänäänkin yhteiskunnassamme raivoavia kipeitä ongelmia, kuten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai oikeistoradikalismin salakavalaa nousua.

Tuomista säestää huippuunsa hioutunut orkesteri: Tomi Rikkola (kitara, busuki ja alttoviulu), Jori Huhtala (kontrabasso), Tuomas Timonen (rummut) ja Marko Roininen (piano ja haitari).

Ensi-ilta Suurella näyttämöllä 7.11.2026

 

Puluboin ja Ponin lauluja –konsertti läiskyy ja pölisee

Kuva: Emmi Jormalainen

Hakaniemen toripulu nimeltänsä Puluboi lennättää kuulijansa musiikkimatkalle keskelle torihulinaa. Tapaamme hänen ystävänsä Minimillan ja Ponin. Saamme myös kuulla karkumatkasta ja siitä miten Puluboi pääsi naimisiin!

Luvassa vähän ÄLLIÄ ja paaaljon LAKKAUTTA!

Veera Salmen Puluboin ja Ponin kirjaan perustuva, Jukka Rantasen dramatisoima ja ohjaama musiikkinäytelmä Puluboin ja Ponin teatteri oli yleisön suursuosikki Kansallisteatterissa 2015. Musiikin esitykseen sävelsi Maija Ruuskanen ja lauluista julkaistiin seuraavana vuonna vauhdikas levy Puluboin ja Ponin lauluja (2016).

Puluboin ja Ponin lauluja on myös Kansallisteatterin Kulttuurin kummilapset -esitys syksyllä 2026.

Suosittelemme esitystä yli 4-vuotiaille.

Suurella näyttämöllä 3.10.2026 klo 13:00

Työryhmä

Näyttämöllä Jani Karvinen (Puluboi), Helena Haaparanta (Poni, laulu), Maija Ruuskanen (Minimilla, piano & laulu), Jaakko Kämäräinen (basso & laulu), Anssi Salminen (kitarat & laulu), Ville Salminen (kitarat Kulttuurin kummilapset -näytännöissä) ja Markus Malin (rummut)

 

Veljekset Treat ja Phillip ovat orpoja.

Heidän ailahteleva isänsä on häipynyt ja äiti kuollut poikien ollessa pieniä. Koko tähänastisen elämänsä nuoret miehet ovat asuneet kahdestaan rivitalomurjussa Pohjois-Philadelphiassa. Lapsenkaltainen Phillip (Juho Uusitalo) ei koskaan poistu asunnosta, koska hän potee hengenvaarallista allergiaa. Tai niin ainakin hänen isoveljensä Treat (Pyry Nikkilä) väittää. Elämä ikkunan takana on Phillipille kiehtovaa, pelottavaa ‒ ja ehdottomasti kiellettyä. Epävakaa ja väkivaltainen Treat hankkii heille elannon rikoksilla.

Eräänä iltana Treat tuo asunnolle humalaisen Haroldin (Petri Liski), jolla on mukanaan kallisarvoinen osakesalkku. Myös Harold on orpo, joka on viettänyt lapsuutensa laitoksessa. Treat ottaa Haroldin panttivangiksi aikomuksenaan vaatia miljoonalunnaat tämän ystäviltä. Pian paljastuu, ettei Harold olekaan ihan tavallinen kaduntallaaja, eivätkä sitä ole myöskään Haroldin oletetut ystävät. Harold tekee veljeksille yllättävän tarjouksen, joka mullistaa heidän elämänsä. Mutta voiko rikkinäinen sielu päästä karkuun menneisyyttä, saati omaa itseään?

Moderni amerikkalaisklassikko kertoo koskettavan tarinan isättömistä ja äidittömistä pojista

Lyle Kesslerin Orvot (The Orphans, 1983) on uudemman amerikkalaisen näytelmäkirjallisuuden klassikko, tummanpuhuva draamakomedia, jonka rosoinen rehellisyys ei ole menettänyt lainkaan teräänsä. Yhä edelleen ympäri maailmaa esitettävä näytelmä on koskettava ja intensiivinen, trillerimäisesti etenevä tarina vailla vanhempia kasvaneiden poikien rakkauden kaipuusta, hylätyksi tulemisen traumasta, syrjäytymisestä ja pelkojen voittamisesta. Sami Parkkisen uusi suomennos tuo Kesslerin nokkelasti sanailevan dialogin tuoreena näyttämölle.

Tapani Kalliomäen ensimmäinen ohjaustyö Kansallisteatterissa on tarkasti ajateltua näyttelijöiden teatteria, jonka rooleissa esiintyy vaikuttava kolmikko: Petri Liski, Pyry Nikkilä ja Juho Uusitalo. Auli Turtiaisen visuaalinen suunnittelu, Ville Virtasen valot ja videot sekä Sami Hassisen äänimaailma luovat tiivistunnelmaisia vaikutelmia kasvottoman suurkaupungin ympäröimästä yksinäisyydestä.

Ensi-ilta Taivassalissa 2.9.2026

 

Kepeä elämäni -monologi hurmaa ja riipaisee

Kuva: Rauni Kajo

Kepeä elämäni on näyttelijä Miiko Toiviaisen omakohtainen tarina siitä, miten transtausta voi kääntyä onnellisuuden lähteeksi. Se on runollista ja laulullista, leikkisää näyttelijäntyön ilotulitusta, kertomus kodin löytämisestä omasta itsestään.

Ensi-iltansa (2019) jälkeen ’Kepeällä’ on ollut esityksiä kymmenillä paikkakunnilla Tukholmaa myöten. Helmikuussa 2020 Kepeä elämäni nimettiin Valtakunnallisen Monologikilpailun voittajaksi ja samana keväänä Toiviainen sai monologista Vuoden teatterinäyttelijä -palkinnon. Palkittu, rakastettu, riipaiseva ja hurmaavan vastaansanomaton monologi Kepeä elämäni saapuu Kansallisteatteriin juhlimaan 100. esitystään.

Esityksen laulut ja musiikin on säveltänyt Eeva Kontu, ohjaajana Riikka Oksanen, dramaturgina Aino Pennanen.

 

Lahden kaupunginteatteri esittää: Haapajärven Elvis

Kuva: Janne Vasama

Suuren yleisösuosion saavuttanut Haapajärven Elvis kantaesitettiin Lahden Kaupunginteatterissa ja esitys vierailee nyt Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä. Esitys on true crime -draama, joka perustuu Katariina Vuoren kirjaan Erään tapon tarina (Like, 2018). Se kertoo yhdestä Suomen rikoshistorian tunnetuimmasta ja hätkähdyttävimmästä rikoksesta. Näytelmän on kirjan pohjalta kirjoittanut Lauri Maijala, joka on myös ohjannut esityksen.

Yksi näytäntö Suurella näyttämöllä 26.11.2026, liput tulevat myyntiin toukokuun aikana.
Kantaesitys oli Lahden Kaupunginteatterin Studionäyttämöllä 18.2.2026

Suosittelemme esitystä yli 16-vuotiaille.

Työryhmä

Rooleissa Jori Halttunen, Tapani Kalliomäki, Vilma Kinnunen, Anna Pitkämäki, Teemu Palosaari, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Liisa Vuori ja Lumikki Väinämö

Käsikirjoitus, ohjaus ja lavastus Lauri Maijala Pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho Valosuunnittelu Jouni Nykopp Äänisuunnittelu Jukka Vierimaa Naamioinnin suunnittelu Kati Keronen

 

Sirkku Peltolan Kärpäset vierailee tammikuussa 2027 Suurella näyttämöllä

Kuva: Kari Sunnari

Sirkku Peltolan uusin näytelmä on merkityksellinen tarina toisensa löytävistä veljeksistä sekä siitä, mikä elämässä todella on arvokasta.

Äidin hautajaisissa veljekset kohtaavat, mutta puhuvat ohi. Kärpäsen veljeksiä yhdistää lapsuus, mutta aikuisena elämä on kulkenut tyystin erilaisia polkuja – toisella bussikuskina, toisella oopperatähtenä.

Kantaesitys oli Tampereen Työväen Teatterissa 23.1.2025.

Kansallisteatterin esitysajankohta on tammikuu 2027. Vierailun tuottaa ATR-tuotanto.
Liput tulevat myyntiin toukokuun aikana.

Työryhmä

Rooleissa Petra Ahola, Aimo Räsänen ja Martti Suosalo

Näytelmäkirjailija ja ohjaus Sirkku Peltola Lavastus- ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava Koreografiat Reetta-Kaisa Iles Valosuunnittelu TJ Mäkinen Äänisuunnittelu Kyösti Kallio

Jatkavien ja palaavien esitysten syksyn liput myynnissä:

Kevätkaudelta jatkavien esitysten kaikkien näytäntöjen liput on nyt avattu myyntiin. Suuren yleisö- ja arvostelumenestyksen keränneet esitykset Toinen tasavalta (käsikirjoitus ja ohjaus Esa Leskinen), Muistopäivä (käsikirjoitus Elli Salo, ohjaus Riikka Oksanen) ja Lady T (käsikirjoitus ja ohjaus Tiina Puumalainen) jatkavat syyskaudella. Lisäksi syyskaudella 2025 ensi-iltansa saanut Viides askel (kirj. David Ireland, ohjaus Janne Reinikainen) palaa ohjelmistoon yleisön pyynnöstä.

Alla Kansallisteatterin koko syyskauden 2026 esityskalenteri:

https://www.kansallisteatteri.fi/ohjelmisto/ohjelmistokalenteri

Lisätiedot:

Pääjohtaja Mika Myllyaho
Sähköpostiosoite mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

Lisätietoja: 

Viestintäpäällikkö Karoliina Masalin
Sähköpostiosoite karoliina.masalin@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 040 833 7382

Suomen Kansallisteatteri on vuonna 1872 perustettu vanhin suomenkielinen ammattiteatteri. Kansallisteatteri on taiteellinen teatteri, jonka ohjelmistossa nähdään uutta kotimaista draamaa, kiinnostavia ulkomaisia näytelmiä ja parhaita klassikoita. Ydinarvomme ovat taiteellisuus, yhdenvertaisuus ja keskustelevuus.

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri Matkailu taide Tanssi teatteri Teatteriuudistus viro yhteiskunta

Tampereen Teatterikesän 2026 ohjelmisto

Kuva esityksestä Haapajärven Elvis – kuvaaja Janne Vasama

Lahden kaupunginteatteri on valittu Tampereen 57. Teatterikesän 2026 Pääohjelmistoon Lauri Maijalan ohjaaman Haapajärven Elvis näytelmällään, sen esitykset ovat Tampereen Teatterin lavalla ti 4.8.26 klo 18 ja ke 5.8.26 klo 15.30.
Tampereen Teatterikesä 2026, taiteellinen johto
Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä
Pohjoismaiden suurin teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä tuo kotimaista ja kansainvälistä näyttämötaidetta elokuussa Tampereelle. Pääohjelmistossa on tänä vuonna yhteensä 16 produktiota, joista kolme on kansainvälisiä. Esitykset on valinnut pääohjelmiston taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa. Festivaali järjestetään 3.–9. elokuuta, nyt 57. kertaa.

Pääohjelmisto

Kansainväliset tuotannot Ruotsista, Norjasta ja Virosta

Ruotsalaistaiteilija Iggy Malmborg hurmasi Teatterikesä-yleisön vuonna 2024 ja palaa nyt Tampereelle uuden teoksensa kanssa. Sortistycken saa ensi-iltansa kesäkuussa Schauspiel Leipzigin residenssissä. Malmborgin kanssa teoksessa esiintyvät Göteborgin kaupunginteatterin näyttelijät Mia Höglund-Melin ja Jesper Söderblom.

Kansainvälistä väriä festivaalille tuo myös näyttelijä ja käsikirjoittaja Kate Pendry yhden naisen ja yhden live-kameran show’llaan. My Dinner with Putin -esityksessä Pendrylle tarjoutuu yllättäen rooli Robert De Niron tähdittämässä elokuvassa – jonka ohjaaja kuuluu Vladimir Putinin lähipiiriin. Sitten iskee pandemia, seuraavaksi Ukrainan sota. Esitys kuvaa näyttelijän unelmaa lopullisesta läpimurrosta ja se on valloittanut katsojia ympäri Norjaa, jossa lontoolaistaustainen Pendry nykyisin asuu.
Lisäksi festivaaliviikolla nähdään Viron Draamateatterin suosittu Rahamaa-esitys, joka on yksi suurimpia kansainvälisiä tuotantoja, mitä Teatterikesässä on esitetty. Kansainvälisestä rahanpesuskandaalista kertovan teoksen on kirjoittanut Mehis Pihla ja ohjannut Hendrik Toompere junior.

Kotimaista teatteritaidetta kantaesityksin ja klassikkotulkinnoin

Kotimaisista teattereista pääohjelmistossa ovat mukana Suomen Kansallisteatteri, Svenska Teatern, & Espoon teatteri, Lahden kaupunginteatteri, Kotkan kaupunginteatteri ja Rovaniemen Teatteri. Lisäksi esityksiä nähdään pienemmiltä teatteritoimijoilta, kuten 20-vuotisjuhliaan viettävältä Teatteri Siperialta sekä Red Nose Companylta, joka esiintyy Teatterikesässä yhdessä Meta4-jousikvartetin kanssa. Ohjelmistossa vierailee myös työryhmiä sekä nähdään taiteellisia lopputöitä.

 

Kansallisteatteri tuo Tampereelle Elli Salon kirjoittaman ja Riikka Oksasen ohjaaman Muistopäivä-esityksen. Kiitetty teos kertoo ihmisistä, jotka loikkasivat Suomesta Neuvostoliittoon ja katosivat Stalinin vainoissa 1930-luvulla.
Svenska Teaternilta nähdään Milja Sarkolan kirjoittama ja ohjaama Förgät mig, Espoon teatterilta puolestaan Sinna Virtasen teos Arakhne, jossa kohtaavat kudonta, showpaini ja hämähäkit.
Lauri Maijalan Lahden kaupunginteatterille ohjaama Haapajärven Elvis on tositapahtumiin perustuva esitys teosta, joka jäi suomalaiseen rikoshistoriaan – ja musiikista, joka voi pelastaa kokonaisen elämän. Näytelmä pohjaa Katariina Vuoren kirjaan Erään tapon tarina.
Kotkan kaupunginteatteri vierailee Tampereella Inke Dahlin ohjauksella Häiriö maisemassa, joka pohjautuu Raija Siekkisen samannimiseen romaaniin. Näyttämöllä nähdään Pirjo Lankinen.
Taija Helmisen Rovaniemen Teatterille kirjoittama Vesisaaren Alma kertoo lappilaisen kuvataiteilija Reidar Särestöniemen äidin elämäntarinan. Teatteria ja sirkusta yhdistävän esityksen on ohjannut Riku Innamaa ja sirkusosuuksien suunnittelusta vastaa Henna Kaikula. Esitys on tehty yhteistyössä Piste Kollektiivin kanssa.
Tornionjokilaakson maisemiin ja Lapin sotaan kuljettaa Mikko Roihan sovittama ja ohjaama Väylä, joka pohjautuu Rosa Liksomin romaaniin. Monologin tulkitsee Olavi Veistäjä -palkittu näyttelijä Ella Mettänen. Tuottajina ovat Vapaa Teatteri, Teatteri Jurkka, Lahden kaupunginteatteri ja Tampereen Työväen Teatteri.
Näyttelijä Hanna Raiskinmäki loistaa AntiG-esityksessä, joka ammentaa Sofokleen Antigone-tragediasta. Työryhmän ja Teatteri Takomon tuottaman esityksen dramaturgiasta ja ohjauksesta vastaa Pauliina Hulkko.
Työryhmätaustainen esitys on myös näytelmäkirjailija Otto Sandqvistin palkittu Cowboy försvunnen, joka käsittelee muun muassa maniaa, masennusta ja vieraantumista sekä jaettua kokemusta yksinäisyydestä.
Yhteistyössä Tampere-talon kanssa festivaalille tuotetaan Red Nose Companyn kaksikon Timo Ruuskasen ja Tuukka Vasaman sekä Meta4-jousikvartetin Voces-esitys. Teatteria ja klassista musiikkia yhdistävän teoksen ytimessä soi Jean Sibeliuksen säveltämä jousikvartetto Voces intimae.
Paikallista väriä festivaalille tuo juhlavuosiaan viettävä Teatteri Siperia, joka tarjoaa katsojille klassikkotulkinnan Samuel Beckettin näytelmästä Leikin loppu. Tiivistunnelmaisen esityksen pääroolit tulkitsee näyttelijäkaksikko Pekka Heikkinen ja Bakr Hasan, ohjauksesta vastaa Heikki Huttu-Hiltunen.
Klassikkoteokseen on tarttunut myös Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta valmistuva ohjaaja Alise Polacenko, jonka taiteellinen opinnäyte Anton Tšehovin Kolmesta sisaresta on toteutettu yhteistyössä Q-teatterin kanssa.
Pääohjelmistossa nähdään lisäksi toinen taiteellinen opinnäyte: Asko ”aamo!” Halosen lopputyö Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelmaan Nätyyn kantaa nimeä medium rare.

TelttaLab

Tampereen Teatterikesän TelttaLab-ohjelmisto pitää sisällään runoutta ja pienimuotoisia estradiesityksiä sekä leikkisää, groovempaa energiaa. Lämminhenkisiä musiikkihetkiä tarjoavat sisarukset Laura ja Oona Airola, jotka palaavat nuoruusmuistoihin ja teinivuosiensa keikkaohjelmistoon.
Taiteilijaystävysten Miiko Toiviaisen ja Sinikka Sokan konsertti on ylistys toveruudelle ja unelmille.
Eino Leinon kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta ja runokonsertti Näin unta kesästä kerran kokoaa yhteen Leinon kuolemattomat runot näyttelijä Seela Sellan, sopraano Pia Freundin, sellisti Louna Hosian sekä pianisti Taina-Maaria Rautasuon voimin.
**
Seela Sella esiintyy niin ikään TelttaLabin avajaisesityksessä Rakkauskirjeitä yhdessä Esko Roineen kanssa.
Teatterillisempaa ohjelmistoa TelttaLabissa edustaa lisäksi Dave Malloyn säveltämä, sanoittama ja käsikirjoittama Kummituskvartetti, jonka kerroksellinen tarina on lumonnut yleisöjä ympäri maailmaa. Rooleissa nähdään tamperelaisen Näästi Teatterin monilahjakkaat musikaalikonkarit Pia Piltz, Niina Alitalo, Jaakko Wuolijoki ja Pyry Smolander.
Drag-taiteilija Pola Ivankan lavashow yllättää,
naurattaa ja liikuttaa. Mitä nyt, Lea? -esitystä rytmittävät Lea Lavenin ikivihreät laulut.
Soul-painotteisemman klassikkojen kimaran tarjoilee Jyväskylästä saapuva Masterpiece Orchestra ylistetyssä Stevie Wonder -tribuutissaan. Festivaaliviikon energiat pitää katossa myös suomalaisen funkin uranuurtaja Eternal Erection.
Mukaan ohjelmistoon mahtuvat yleisön hartaasti toivomat konsertit: Kansallisteatterin näyttelijä Timo Tuomisen 15-vuotinen työ Jacques Brelin chansonien parissa saa Teatterikesän lavalla ansaitun paikan.
Kirsi Poutanen puolestaan kutsuu katsojat pysähtymään maailman kaaoksen ja muutosten keskellä tarjoillen sielunhoitoa fadomusiikillaan.
Lipunmyynti Tampereen Teatterikesän esityksiin on parhaillaan käynnissä.
Lippuja myyvät Lippu.fi ja Teatterikesän oma lipunmyynti osoitteessa Finlaysoninkuja 21 A.

Pääohjelmisto laajemmin esiteltynä Teatterikesän verkkosivuilla:
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/

 

YLEISÖLLE  ILMAISTA OHJELMAA

Järjestyksessään 57. Tampereen Teatterikesä käynnistyy perinteisesti Festivaalien avajaistilaisuudella tiistaina 4. päivä elokuuta klo 12-13 Laikun lavalla, jonka jälleen täyttää  monituhatpäinen katsojakansa. Festivaaliviikolla on yleisölle luvassa myös ilmaista katusirkusta ja -teatteria, joista vastaa muun muassa Circus Simon. Tiistain koko katuohjelmisto esitysaikoineen sekä festivaalin muut oheisohjelmistot julkistetaan kesän mittaan.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, p. 040 594 4600
Tiedotus- ja markkinointivastaava Tiina Hurskainen,                          p. 040 865 5852 | tiina.hurskainen@teatterikesa.fi

Artikkelin kuvamateriaali teatterien kuvapankeista ja Tampereen teatterikesän lehdistökuvista.
Kategoriat
Historia kansainvälisyys Koulutus kulttuuri luonto taide tanssi teatteri yhteiskunta

Kotivävy – kesän hehkuvassa kuumuudessa

Fiia Nurmen Utu- ja Essi Karjalaisen Meri-rooliluomukset antavat näytelmään uudenlaisen rakkauden voimaa ja luontevuutta ja sydämellistä aitoutta.

 

Lahden kansanopiston suurella näyttämöllä täysin uusi kevyen musiikin näyttämöteos innostusta sädehtivin, sielukkain ja osaavin näyttelijöin, puhdasäänisin, itsekoetuin tunnelmin, eläytynein lauluvoimin roolitettuina, live-orkesterin (kosketinsoittimet, puhaltimet, rumpupatteri **, kitarat, trumpetti, viulukin) rytmittämänä ja taitavan lavastaja-puvustajan visualisoimana lahtelaisharvinaisuutena sai maailman ensi-iltansa 10.7.2026.

KOTIVÄVY-queersuurmusikaali antoi ainutkertaisen kauniin ja lämmintunnelmaisen, musikaalisesti herkkämelodisten sävelkuvioiden ketään tai mitään jäljittelemättömän, sisällöltään tätä aikaamme nykyaikaisemman kuin koskaan näillä pohjoisen maapallon leveyspiireillä viestivän taidekokonaisuuden.

 

Mihin muottiin pukeutuisin omassa hahmossani maailman menossa? Perinteiseen maailmaa maskuliiniseksi kuviteltuun machouteen vaiko paljasihoiseen kosketukseen, lihallisen seksuaalisen himokkaaseen ympäröivän maailman mieltämiseen. Vietteihimme iskostunutta perimäämme meistä jokainen jo eri vuosisadoilta ja vuosikymmeniltä on ainakin salaa miettinyt, mutta tänä äärimmäisen mielipidevapauden ja yhteisöttömyyden aikana vasta uskaltanut antaa elämäänsä virrata.

Queer on poliittinen ja usein akateeminen näkökulma, joka kyseenalaistaa yhteiskunnan sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä normeja. Queer on myös identiteetti, jonka kuvaamiseksi perinteiset sukupuolta tai suuntautumista määrittelevät sanat ovat liian rajoittavia. Queer on alkujaan myös haukkumasana, joka on otettu käyttöön voimauttavana terminä ja jonka merkitys on viime vuosikymmeninä laajentunut.

 

Tarvitaan rohkeutta toistemme ymmärtämiseen aidon ihmisrakkautemme loksahtaa siihen armottoman ihanaan tunteenvoimaan, rakastumiseen ja rakkauteen estoitta, sukupuolisuuden perinteiden saada keskeinen tarkoitus elämässämme sen kosketusten ja kokemusten mukana. Vietti, raha, kauneus ja rumuus löytävät inhimillisissä hahmoissamme toisen aseman ja arvon pyrkiä ja nauttia elämästä.

Eppu Meriö luo mielikuvissaan, kokemuksissaan tekstimuodot, riimit ja koko sinfonianomaisen sävellystyönsä kuin toisiinsa kaikista taiteista liittyvän maailman jäsentämisen musiikkinsa näytelmäisiin teoksiinsa, tarina ja sanoma istuvat ajatuksiimme kuin salamana myös omiin sielunmaisemiimme. On turvallista luottaa suorapuheisuuteen, tunteeseen, joka voi salaisuutena muuten kaivella koko minäämme siellä miltei karrelle palaen. Kunnes uskallamme olla rohkeita.

Tosin jotakin aikakausien menneisyyteen vielä tuosta suomalaisesta patriarkaalisesta yhteiskunnasta saimme herkullisesti maistella kunnioittavasti miltei epookkisella huumorilla roolityöluomuksina edellisiltä sukupolvilta perisuomalaisista maatalousammattia ylistävistä hersyvän sympaattisista rooliotteista. Mutta sitäkin vahvemmin jo vilpitöntä sisäistynyttä sielunmaisemakuvaa näyttelijän siirtyä järkeilyyn, intohimojensa ja sieluntuntojensa syvyyksiin.

Toinen toistaan Meriön laulelmat seuraavat  elokuvamusiikin kaltaisin sävelkuviovariaatioin ja yhteisesityksin sekä sooloin (Anna Koukku, Päivi Nikkanen) koko esitysensemblen hillityin tulkinnoin aina stemmoihin saakka osaavasti, herkästi.

 

Muodollisesti varsin kevyeksi elämäksi esitys välittyy tansseiksi harjoiteltujen koko ensemblen usein ihanan jatsahtavin vauhdikkain askel- ja säärikuvioden rennon kevyin tanssahteluin (Meeri Karri), täydellinen pienten tarkkojen esineistöjen, kalusteiden, värien, huolitellun puvustuksen ja naamioinnin sekä koko skenografian  miljöövaihtumisten nerokkaan kauniisti rajaavat atmosfäärivaihdot, persoonien omaperäisyyksistä viestivät toimivat, väritykseltään tyylikkäät puvut ja lavasteet  ja rekvisiitta (Outi Wright), valo- ja äänitunnelmoinnit sekä yllättävän ammattimaisesti toimiva äänentoisto ja valotunnelmointi ovat yhdessä keskeisen elementin -esityksen taitavan ohjauksen (Maija Antikainen) kuvanveistollisissa käsissä luoneet eheän visuaalisen ja jännitteisen kokonaisuuden, jonka sylissä on nautinto jokaisen katsojan kuvitella tätä jo päälle vyöryvää uudenlaista maailmaa, sen eri valinnoissa saada elää ja rakastua uudelleen elämään ja ihmisläheisyyteen.

 

Varsinainen näyttelijätyö keskittyy poikkeukselliseen queermaihinnousua vastustavien kansanryhmien joukkohtausten  (Leidit, Kiusaajat, Öykkärit, Ukot ja Opettajat) rajuihin kannanottoihin  ja muutaman keskushenkilön roolityön hienoihin ja koskettaviin, eläytyviin tulkintoihin.

Pieta Kivirannan Aatos – vahva, vakuuttava ja tekstiä kantava keskeishurmaava roolityö yhdessä Teemu Kalliokosken näyttelemän Onnin kanssa luovat esitykseen yllättävää tarinan sukupuolista menneisyyden vastakkainasettelua. Fiia Nurmen Utu- ja Essi Karjalaisen Meri -rooliluomukset antavat näytelmään aitoa uudenlaisen rakkauden voimaa ja luontevuutta ja sydämellistä aitoutta. Kati Rättö edellisen sukupolven saavutuksiin pinttynyt mummovoima virittää tarinaan länsisuomalaisten murreherkkua ja suomalaisluonteen taattua yksinkertaisuutta.

Pieta Kivirannan Aatos – vahva, vakuuttava ja tekstiä kantava keskeishurmaava roolityö yhdessä Teemu Kalliokosken näyttelemän Onnin kanssa luovat esitykseen yllättävää tarinan sukupuolista menneisyyden vastakkainasettelua.

KOTIVÄVY

Rooleissa:

AATOS Pieta Kiviranta
MERI Essi Karjalainen
RAUHA Kati Rättö
UTU Fiia Nurmi
ONNI Teemu Kalliokoski
TOIVO Eppu Meriö
SKENEÄIJÄ Owen Emmons
LEIDIT/KEIJUT Teemu Kalliokoski, Meeri Karri, Anna Koukku, Päivi Nikkanen, Fiia Nurmi

KIUSAAJAT Meeri Karri, Eppu Meriö, Fiia Nurmi

ÖYKKÄRIT Essi Karjalainen, Meeri Karri, Fiia Nurmi
UKOT ja OPETTAJAT Anna Koukku, Päivi Nikkanen

Käsikirjoitus & Sävellys: Eppu Meriö
Ohjaus & Käsikirjoitus: Maija Antikainen (Teak, ohjauksen koulutusohjelma)

Apulaisohjaus: Fiia Nurmi
Koreografia: Meeri Karri
Tekstidramaturgia: Roope Tervonen
Tuotanto: Minttu Viitamäki, Virva Järvelä
Lavastus & Puvustus: Outi Wright (Teak, lavastuksen koulutusohjelma)
Valosuunnittelu: Peppi Sorsa
Äänisuunnittelu: Aida Autio

Esityskuvat: Pauliina Tasala

** Kolmannella esityksen katsojakerrallani 25.7.26 klo14.00 esitys tuntui entisestäänkin lumoavammalta mielikuvissaan, roolihahmokärjistyksissään ja kokonaisvalmiudessaan -myös lyömäsoitinten Owen Emons vakuutti tarkalla herkkyydellään.

Katso esityksen aikataulut:

Ensi-ilta 10.7. kello 19.00
11.7. kello 14.00 & kello 19.00
14.7. kello 19.00
15.7. kello 19.00
16.7. kello 19.00
17.7. kello 19.00
22.7. kello 19.00
23.7. kello 19.00
24.7. kello 19.00
25.7. kello 14.00 & kello 19.00

Esityksen kesto n. 1t 40 min

https://www.teatterikoulutus.fi/uutisia/kotivavy-musikaali-kesaproduktio-2026

Lisätiedot esityksen harvinaisesta tehokkaasta moni-ikäisestä esittäjäkokoonpanosta enakkojutuissa:

 https://lahenuutisia.fi/2026/07/03/kotivavy

 

Kategoriat
Historia kansainvälisyys Koulutus kulttuuri musiikki taide tanssi Teatteriuudistus yhteiskunta

Kotivävy astuu ensi-iltaan 10.7.2026 klo19.00

Esityskuva Pauliina Tasala

Lahtelainen kesäinen teatterimaailma löytää jälleen kihelmöivän omatekoisen muotonsa ja sisältönsä, kun osana Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen kesäopintoja tuotetaan upouusi, suomalainen musikaali.

Lahden kansanopiston suurella Aleksanterinkadun näyttämöllä täysin uusi musikaali innostusta sädehtivin, sielukkain ja osaavin näyttelijöin, raikaavan musikaalisin, puhdasäänisin ja kouliintunein lauluvoimin roolitettuna, live orkesterin (kosketinsoittimet, puhaltimet, rumpupatteri ja kitarat) rytmittämänä ja taitavan lavastaja-puvustajan visualisoimana lahtelaisharvinaisuutena KOTIVÄVY-queersuurmusikaali on juuri tulossa maailman ensi-iltaansa perjantaina 10.7.2026.

Esityksen  monisisältöinen valmistaminen oli täydessä käynnissä ja skenografi ehti tervehdyksensä vain huikata vierailijalle. Näkemäni kohtaukset olivat pieni murto-osa kokonaisuudesta, siksi keskitynkin tässä jutussa esityksen tekijöihin ja heistä saamaani käsitykseen.

 

Eppu Meriön, säveltämä ja käsikirjoittama musikaali tutkii sukupuolta ja seksuaalisuutta sekä käsittelee itsensä etsimistä.

-Mistä lähtökohdista musikaali syntyi, Eppu Meriö:

” Mulla oli ideassa alunperin tekstifraaseja ja fragmentteja. Mä kirjoitan runoja ja kuvailen paljon, ne olivat kuin valokuvia tulevasta näytelmällisestä esityksestä. Sitten keräsin materiaalia. Kaikki ne käsitteli jollakin tavoin sukupuolisia asioita. Löysin dramaturgi Roope Tervosen tuekseni, lähdettiin siitä koostamaan tarinaa. Sitten tässä keväällä mukaan löytyi loistava ohjaajakumppani Maija Antikainen. Ei ollut ollenkaan itsestään selvää, että me lähdettäisiin kahdestaan tekemään tätä teosta. Lopulta tästä on tullut entistä tarinavetoisempi ja kokonaisempi – niistä alkuperäisistä kuvitelmapohdinnoista ja sukupuolirooleista, muoteista, joihin ihmisiä painostetaan. Ajatukseni tuntuikin kuin lähteneen jostain omakohtaisesta kokemuksesta.

Omat teatterityöni: Kaksi lyhyttä näytelmää, tämä on ensimmäinen kokoillan juttu. Kaikkein eniten olen tehnyt lauluja pöytälaatikkoon ja nyt niitäkin saan esityksellä julki. Tässä näytelmässä olen säveltänyt kaikki ja ollaan ohjaajan kanssa ne sanoitettu ja työryhmän kanssa yhdessä tarkennettu joitakin sanamuotoja soveltuvammiksi tulkintoihin.”

 

Teatterikorkeakoulun ohjaajaopiskelija Maija Antikainen ohjaa teoksen opiskelynäytetyönään. Hän pohtii, millaista elämä voisi olla ilman isäntäkeskeistä eli patriarkaalista hierarkiaa. Jokainen katsoja voi tunnistaa lavalta kaipuuta rakkauteen, himoon ja vapauteen.

-Maija Antikainen:

”Sen jälkeen kun menin produktioon mukaan, esitys on tullut enemmän juonivetoisemmaksi, aikaisemmasta fragmentaarisen maalailevasta teoksesta. Nyt se on tiukempi rytmiltään ja tarinaan on tullut enemmän sukupuolia kuin vain yksi. Ehkä olen korostanut siihen semmosta näkökulmaa, että: miten niin kuin kaikkia sukupuolia painostetaan usein samaan muottiin, siihen miehen ja maskuliinisuuden muottiin painostaen, et pitää olla kova ja pärjätä, kova muija et pärjää tässä maailmassa, ja sitä miten nämä kaikki hahmot sitten yrittää olla aika kovia muijia tai sitten ne ei oikeasti oo, vaan jotkut löytää tapoja myös olla herkkiä ja haavoittuvaisia – se on myös tärkeä tässä teoksessa kertoa.

Omia ohjauksia: Isolde-näytelmä Teatterikorkeakoulussa 2025. Tämä Kotivävy on ensimmäinen suurmusikaali-ohjaukseni.

 

Työryhmä on täynnä eri-ikäisiä, upeita taiteilijoita eri lähtökohdista. Osa näyttelijöistä ja työryhmästä suorittaa Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen kesäopintoja tämän produktion kautta.

Musiikkiteatteri kaappaa huomaansa monella eri tavalla tekijänsä ja esittäjänsä ja tietenkin myös meidät katsojansa!

Rooleissa:

AATOS Pieta Kiviranta
MERI Essi Karjalainen
RAUHA Kati Rättö
UTU Fiia Nurmi
ONNI Teemu Kalliokoski
TOIVO Eppu Meriö
SKENEÄIJÄ Owen Emmons
LEIDIT/KEIJUT Teemu Kalliokoski, Meeri Karri, Anna Koukku, Päivi Nikkanen, Fiia Nurmi

KIUSAAJAT Meeri Karri, Eppu Meriö, Fiia Nurmi

ÖYKKÄRIT Essi Karjalainen, Meeri Karri, Fiia Nurmi
UKOT ja OPETTAJAT Anna Koukku, Päivi Nikkanen

Käsikirjoitus & Sävellys: Eppu Meriö
Ohjaus & Käsikirjoitus: Maija Antikainen (Teak, ohjauksen koulutusohjelma)

Apulaisohjaus: Fiia Nurmi
Koreografia: Meeri Karri
Tekstidramaturgia: Roope Tervonen
Tuotanto: Minttu Viitamäki, Virva Järvelä
Lavastus & Puvustus: Outi Wright (Teak, lavastuksen koulutusohjelma)
Valosuunnittelu: Peppi Sorsa
Äänisuunnittelu: Aida Autio

 

Kuva esityksestä Lahden markkinoilla Minttu Viitamäki

 

Katso esityksen aikataulut:

Ensi-ilta 10.7. kello 19.00
11.7. kello 14.00 & kello 19.00
14.7. kello 19.00
15.7. kello 19.00
16.7. kello 19.00
17.7. kello 19.00
22.7. kello 19.00
23.7. kello 19.00
24.7. kello 19.00
25.7. kello 14.00 & kello 19.00

Esityksen kesto n. 1t 40 min

https://www.teatterikoulutus.fi/uutisia/kotivavy-musikaali-kesaproduktio-2026

Juliste  Virve Järvelä

Palaamme ensi-illan tunnelmiin.