Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri musiikki taide Teatteriuudistus

Peter Pan Shed-teatterin loistavassa esityksessä

Valokuva Cata Portin

Helsingin Kaupunginteatterin Shed-musikaali Peter Pan on suomalaisen teatterivuoden 2025 kenties ainutlaatuisinta ja rakastettavinta nykyhetken musiikkiteatteria. Sen lähes 80 näyttelijää muodostavat teatteriseurueen, jonka teatteri-ilmaisun taitavuus, äärimmäisen hallittu karnevalistinen joukkovoima, railakkaan ilakoiva vauhti, huimat tanssikoreografiat, laulamisen ja yhteisilmaisun kohtausten vaikuttavat ikimuistettavat tunnelmat sekä täydellinen eläytyminen tuntuvat ylittäneen jo teatterifantasian rajat ja tehot sekä tehneet Peter Panin satuhahmosta kuolemattoman.

Studio Pasilan näyttämön Shed-teatterin tulkinnassa nuo alkuperäisen Peter Pan -tarinan ihmiselämän tummat virrat – kuolema ja kuolemattomuus –  lakaistaan taitavasti rytmein, hurjin tanssein, musiikkihitein tarinan taka-alalle ja aikuiseksi kasvamisen vastenmielisyyttä laitetaan tarinaan karmivan jännittävänä teatterileikkinä katsojan ihokarvat pikkupelosta pystyyn nostaen, välillä taas tarinaa viisaalla huumorilla niin revittäen, että mahat kippuralla saamme estoitta nauraa synkkyytemme ja murheemme unohduksiin ja taas ryhdistäytyä uutta kohtausta malttamattomana odottamaan.

Tämä shed-teatteritaiteilijoiden upea draamatenho muodostuu synnynnäisen valloittavasta jokaisen näyttelijän pidäkkeettömästä heittäytymisenergiasta, replikointirytmin tarkkaosumallisista täsmäiskuista, poikkeuksellisen persoonallisesta näyttelijäilmaisusta ja huumorin ajoitustaidosta, joista syntyy rakastettavaa, luontaista, mukaansatempaavaa sädehtivää lavakarismaa kaksituntiseksi täysipainoiseksi musikaaliksi – jo leipiintyneiden teatteriammattilaisten ihastukseksi kuin myös teatteriaskeleita aloittavien ja tietenkin meidän teatterifriikkien sielut ja sydämet valloittavaksi täydelliseksi teatterinautinnoksi.

Selvästi koulumusikaaleja korkeammalle se nousee eri-ikäisten nuorten vapaaehtoisuuden ja ensemblessä vallitsevan keskinäisen empatian sekä ilon ja riemun täyttäessä ilmaisun ja kohtaukset taatusti tinkimättömin harjoituksin treenatuin, nyt tulkinnassa huumaavasti sädehtivin musiikkinumeroin ja koreografioin.

Kun vielä teatterin ammattitaitoiset teatterimusikaalin osat – live-teatteriorkesteri, jännittävän hienotunnelmaiset lavasteet, ennennäkemättömän mielikuvitusrikkain väritysskaaloin mietitty ja toteutettu täydellinen puvustus, valo-, ääni- ja naamiointitoteutukset, teatteritaiteen ammattikouluttajat ja suurenmoinen ohjaus – antavat kaikkensa näille 9-19- vuotiaille nuorille, on tulos unohtumattoman täydellinen teatteriluomus.

Esityksestä tajuaa, miten teatteritaide antaa mahdollisuuksia itsensä ilmaisemiseen ja arvostamiseen. Se on myös selvästi monelle tilaisuus nähdä ja kokea itsensä tasa-arvoisena taustasta ihonväristä tai erityistarpeista huolimatta ja tulla nähdyksi onnistujana suuren teatteriyhteisön jäsenenä.

https://www.shedsaatio.fi/tarinamme

Monikymmeninen teatteriensemble näytti harvinaisen teatteri-ilmaisunsa, jossa yhtään sekuntia kukaan taiteilijoista ei ollut pelkkänä statistina, vaan elävää, verevää toimivaa energistä teatteria saimme kokea jokaiselta näyttelijältä joka hetki ja estradin täydeltä. Ilmaisuvoima oli järisyttävän vahva, raikas voimallisuudessaan, äärimmäisen koskettava eläytymisessään.

Esityksen roolityöt tuntuvat kauttaaltaan hienosti mietityiltä ja tulkituilta. Tässä vain pari lyhyttä arviotani esimerkiksi:

Lenni Laukkasen näyttelemä Veeti on yksi tämän tarinan keskeisiä henkilöitä, näytelmän Kultasten kodin vanhin lapsi. Hänen  roolihahmossaan on rutinoitua esiintymisvalmiutta, näyttelemisvarmuutta, reiluutta ja rehellisyyttä sekä kotoa häipyneiden nuorten luontaista johtamistavan oivallusta yhteisten asioiden hoitamiseksi. Hänen kaunisääninen laulunsa kruunaa sympaattisen persoonan tulevaksi johtohahmoksi taistelussa julmuuden ja erityisesti Kapteeni Koukun pahuuden nujertamiseksi.

Zoe Palosaaren Peter Pan näyttelee ja elää ihanan aidosti ja avoimesti harvinaisessa koko maailmaa syleilevässä roolissaan, jolle on siunaantunut henkiolennon sekä ihmisen hahmo ja voima. Hänen roolihahmossaan on varmuutta, energiaa, määrätietoista, horjumatonta oikeudenmukaisuuden ja heikkojen puolustamisen ehdottomuutta ja näyttelijäilmaisussaan suuret rehellisyyden tunteet, järki ja rohkeus tuntuvat niin luonnollisilta asioilta. Zoe Palosaaren tavattoman hillitty ja herkkä laulujen tulkinta vakuuttaa kauneudellaan ja musikaalisuudellaan.

Lenni Okkosen näyttelijätyössä synnynnäinen huumori valaisee tulkintaa ja säteilee koko esitykseen. Hänen älykäs rooliluomuksensa Haukka-merirosvona, sen sekunnin murto-osien tarkat näyttämöpuheen iskut, replikointi ja elävän sympaattinen persoona ovat kaikki juuri sitä, mikä Shed-näyttelemisessä voi jalostua korkeatasoiseksi teatteritaiteeksi. Lenni Okkosen teatterivainu on tarkkaa, kypsää ja valloittavaa tulkintaherkkua henkiseksi ravinnoksemme.

Helena Haaranen Kapteeni Koukkuna luo esitykseen järkähtämättömän vahvan kaikenlaisen pahuuden, ilkeyden, toisten ihmisten halveksunnan, itsekkyyden, koko maailman katkeruuden täyttämän noitamaisen persoonan. Pahuus tuntuu saaneen jo parin vuosisadan takaa Grimmin satujen kauhukertomusten noitien ja raakalaismaisten elämäntapojen julmuuksia verenkiertoonsa, niin vahva, väkevä ja sydämetön hänen kuoleman Kapteeninsa on tänäänkin näillä maailman merillä. Näyttelijätyö on täydellinen, tosin tämä korppikotkan kaltainen Kapteeni Koukkukin alkaa jo taisteluunsa väsyä, tuskan kyynel silmästä herahtaa, niin kovin vähän tuloksia hän on saanut aikaan Peter Panin maailmassa. Helena Haaranen luo komean, väkevän vihollisen roolityön – Peter Panin hyvyydellä nujerrettavaksi.

Helsingin Kaupunginteatterin Shed-esitys näytti herkästi ja koskettavasti oman teatterityylinsä, jossa erityisesti persoonallista poikkeavuutta pystyttiin taitavasti sulauttamaan yhteisilmaisuun: näin jopa pyörätuolit toimivat täysin suvereenisti keskeisten esittäjien ja heidän vaikuttavien roolitöidensä kantimina.

Olin useamman vuoden vain aikonut käydä tätä Studio Pasilan joulunajan musikaalitapahtumaa katsomassa. Nyt ensi kertaa sain sellaisen kokea, rakastua loppuelämäkseni poikkeuksellisen hellyttävään Shed-teatterimuotoon.

 

Peter Pan -musikaali esitetään vuoropäivinä kahdella eri roolituksella:

I Roolitus mustalla värillä  II Roolitus sinisellä värillä

         Ensi-illan rooleissa 3.12.2025:

Zoe Palosaari, Helena Haaranen, Oiva Ollila  (Peter Pan, Kapteeni Koukku, Veeti)

Valokuva Otto-Ville Väätäinen

 

https://hkt.fi/esitykset/peter-pan/

Kategoriat
Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Lahden kevyen musiikin maestro Ari Niskaselle elämäntyön kunniaa

Ari Niskanen ja Inge-Maarit Rautiainen

Lukijalleni voin kertoa, että tämä muusikkokaksikko on henkisistä käsistään aikanaan päästänyt niin Kansallisteatterin nykyisen pääjohtajan kuin monet nykyiset teatteriammattilaiset, useimmat aikamme alan pedagogit, näytelmäkirjailijat, teatteritaiteen professorit sekä teatteritaivaamme merkittävimmät musikaalikomeetat, näyttelijät ja filmitähdet, jotka Lahden kansanopistossa astelivat vasta teatteritaipaleensa ensimmäisiä polkuja. 

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/08/lahden-taidelauantai-2017-1

 

Encorena vetäisi Ari Niskanen valloittavasti hanurillaan säestäen Lavin Laulajan testamentin. Se testamentti, elämänfilosofinen laulajan ralli, on Arin ajatuksin ja ohjauksin kirjoitettu lukemattoman monen teatterinälkäisen oppilaan laulurepertuaariin, kasvanut korkoa lukuisten teatteriammattilaisten työssä. Ari Niskasen testamenttikoukeroita, sympaattisen, osaavan ja opastavan laulamisen ilon ja huumorin laulunkukkia elää monissa yksittäisten laulajien ja kuorojen sävelissä ja sovituksissa kauan vielä ennen testamentin avaamista ja pitkään sen jälkeen. Nyt maestro jää monikymmenvuotisesta musiikkipedagogin työstä ansaitsemalleen eläkevapaalle.

 

Niskasen%20Ari%20ja%20haitari.jpg

Veikko Lavi: Laulajan testamentti

Sitten kun silmäni ummistan,
yksi pieni on toivomus mulla:
Eikö sopisi nyt maailman matkaajan
sinne laulajain joukkohon tulla.
Siellä ystävät armahat kohdata saan,
siellä murhe ja kauna on poissa.
Siellä leivotaan riemujen piirakkaa
ja se paistetaan laulujen voissa.

 

Edellä olevat tekstilainaukset ovat vuodelta 2017 ja viimeiset, jotka Lahen uutisia on julkaissut yli viidestäkymmenestä kevyen musiikin Ari Niskaseen liittyvästä artikkelista. Lahden kansanopiston musiikinopetus, monet kuorot, sävellykset, lauluyhtyeet ja konsertit ovat hänen musiikkitaitojensa avulla rikastuttaneet Päijät-Hämeen esittävää ja luovaa musiikkia.

 

Tasavallan Presidentti Alexander Stubb on myöntänyt 28.11.2025 musiikinopettaja Ari Niskaselle director musices -arvonimen

Lämpimät onnittelumme!

Kategoriat
Koulutus yhteiskunta

Lahden kaupunginvaltuusto 10.11.2025 vajaa yhdeksän minuuttia

Allakuvatut kaupunginvaltuutetut kävivät lausumassa omat käsityksensä esitetystä § 119 aloitteesta. Kaikki he aloitetta omalla tavallaan kehuivat ja puolueista vain sosialidemokraatit (3 kpl), yksi vasemmistoliiton ja yksi kristillisdemokraattien edustaja  kävivät sanomassa yhteensä nuo muutamat minuutit asiasta.

Kokoomus ja muut puolueryhmittymät eivät pukahtaneet asiasta sanaakaan. Mitään ei päätetty eikä ainakaan julkisesti kirjattu  asian toteutumiseksi.

Puheenjohtaja ennen kokouksen käsittelyä nuiji asian otsikkotekstin oikeaksi.

Vähäinen on siis kiinnostus valtuustollamme koko asiaan.

https://lahenuutisia.fi/2025/11/06/hallavalia-oppimisesta-ja-suomenkielesta/

Kategoriat
kotiseutu Koulutus yhteiskunta

Hälläväliä oppimisesta ja suomenkielestä

 

LAhen vaakuna.jpg


https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/paatoksenteko/lautakunnat/sivistyslautakunta/

https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/paatoksenteko/kaupunginhallitus/

https://lahti-prod.oncloudos.com//cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20251222-5

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri yhteiskunta

Kukkuu-seminaari tiistaina 28.10.25 klo 13-16

 

Miltä näyttää mielenterveysaktivismi tulevaisuudessa? Kuinka kokemusasiantuntijuus voi vahvistaa vaikuttamista, osallisuutta ja viestintää? Seminaari kokoaa yhteen järjestötoimijat, kokemusasiantuntijat sekä vaikuttamis- ja kohtaamistyön ammattilaiset sekä opiskelijat keskustelemaan, jakamaan näkemyksiä ja etsimään uusia suuntia.

 

Kokemus vaikuttaa! -seminaari
Tiistaina 28.10. klo 13 – 16

Tekstin talo, Permantosali
Lintulahdenkatu 3, Helsinki
Saapumis- ja esteettömyystiedot

Voit ilmoittautua mukaan paikan päälle tai etäosallistujaksi.

Tilaisuus striimataan ja keskustelua voi seurata etänä.
Etäosallistujaksi ilmoittautuneet saavat linkin etukäteen sähköpostitse.
Stream-linkki julkaistaan myös tapahtumapäivänä tällä sivulla.

Tilaisuus on Kokemus vaikuttaa -hankkeen päätöstapahtuma sekä osa Mielenterveysyhdistys Etappi ry:n 25-vuotis juhlavuotta.

AIKATAULU:

13:00 Aloitussanat

13:10 Key Speaker, psykologi Juho Mertanen

13:30 Läpileikkaus Kokemus vaikuttaa -hankkeen tuotoksista, hankepäällikkö Emilia Suoraniemi ja viestinnän suunnittelija Kaisa Malinen

14:00 Kolme puheenvuoroa mielenterveysaktivismista, Lilu, Emilia Heikura, Moona Karhu

14:30 Tauko, tarjolla veloituksetta kahvia, teetä ja pieni makea suupala

14:45 Mieletön teko -kunniamaininnan julkistus, kunniamaininnan jakavat Koala-toiminnan päällikkö Venla Heiskanen ja someaktivismin ohjaaja Sinna Saarto

 

15.00 Paneelikeskustelu: Mielenterveysvaikuttaminen tulevaisuudessa. Paneelikeskustelu alkaa klo 15 ja kestää 45 minuuttia.

Paneelissa mukana: Sandra Hagman,  Juho Mertanen, Hanna Virtanen,  Iida Riikinsaari, Sampo Riskilä, Petja Kopperoinen 

Paneelin juontaa Pro Tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen.

15.45 Loppusanat ja katsaus tulevaan, Sanni Lehtinen, Nyyti ry:n erityisasiantuntija

 

🔗 Seuraa seminaarin live-striimiä 28.10. klo 13-16 

Tästä linkistä pääsee seuraamaan tilaisuutta:

https://www.youtube.com/live/4EUCf7TZpZ4?si=-pyVJooe9EuDUvW5

Kategoriat
Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri musiikki teatteri yhteiskunta

Punk-musiikilla Lahtikaupunkia rakentamaan

Lahden kaupungin imagoon kuuluu hyvien asukkaille suunnattujen palveluiden ja perinteiden, muunkin kuin hyppyrimäkien ja hiihtostadionin muodossa pyrkiä näkyvyyteen juhliessaan olemassaolonsa 120-vuotisvuotta.

Lahden kaupunginteatteri on omana tarjontanaan uskaltautunut sukeltamaan kaupunkimme nuorisomaailmaan. Lahden lähihistoriaa sivuava nostalginen punk-musiikkinen Kiljupunkkarityttö –uutuusnäytelmä kohottaa äärimmäisellä instrumenttien kuuloluita ravistavilla äänitehoilla ja rumpupatterien taitavasti esitetyillä volyymeillä juhlavuoden juhlinnan kattoon ja sivelee herkillä melodioillaan sielumme vastaanottaviksi tuon metelisen musiikin taivaallisia sävel- ja lyriikkatuntoja juhlinnan kunniaksi.

 

Näytelmän kirjoittaja Lauri Vennosella on itsellään punk-bändien kokemusta 1990-luvun molemmin puolin porvoolaisesta punk-yhtyeen soittajamenneisyydestään. Suurelle yleisölle tämä punk on Lahdessa ollut tunnetuinta lähinnä lahtelaisen Tehosekoittimen ja täällä vierailleiden Punk-yhtyeiden konserteista Kasisalilla.

Näytelmänä Kiljupunkkarityttö on tietenkin vain alan asiantuntijan kuvaus, mutta antaa kokemuspohjaisella tiedollaan ja tunnelmallaan esimerkin uudenlaisen punk-musiikin tulosta maahan, Lahteen, määrätynikäisten avoimen kapinahengen omaavien nuorten terveeksi, vaikuttavaksi harrastamis- ja pätemisvälineeksi. Vennosen näytelmä kartoittaa jo 1970-luvulla alkanutta julkista valtaa vihaavaa ja sitä vastaan kapinoivaa rocksävyistä punk- musiikkiaikaa, jota aina yhteiskuntatieteiden väitöskirjatasoille saakka tehtiin tunnetuksi sekä markkinoitiin maailman ja oman maamme iskelmämusiikin uutena musiikinlajina.

 

Kiljupunkkarityttö kertoo kovin paksussa punaisessa langassaan Minna Pesolan (Laura Huhtamaa) elämän lapsuuden ja nuoruusajan kodin komplisuudesta sekä hänen leipätyönsä, musiikkiterapiakasvattajan arjesta eri kuvaelmin, vuoroin yksityiselämän kotielämän kipukohtauksina, vuoroin ryhmäterapiatyöskentelyn sessioina Minnan elämää kuvaten.

Saamme kokea, miten Minna 45-vuotiaana, yksinhuoltajana, 8-vuotiaan tytön äitinä, ammattiterapeuttina pohtii ryhmäterapiassa kohtaamansa, eri syistä syrjäytyneiden aikuispotilaiden kertomat elämäntaustat, pyrkii niitä yhdessä ryhmänsä kanssa sanallisesti avaamaan, mutta erityisesti laittamalla koko ryhmän musiikin, soiton ja laulun tuomalla voimaannuttamisella toimintaan. Vähintäänkin rummuin ja ylivolyymein, itse tehdyin lyriikoin ja biisein, musiikkiyhteisharjoituksin potilaat valmennetaan omaa alakuloisuuttaan ja vihaa yhteiskuntaa kohtaan purkamaan ja sen tehotonta yksilöä huomioimatonta, rikkinäistä maailmaa ymmärtämään.

Terapoitavat ja terapeutti

Mikko Jurkka, Tomi Enbuska, Deogracias Masomi, Saana Hyvärinen, Annukka Blomberg, Mikko Pörhölä  ja
 ja Laura Huhtamaa

Minnan elämän fyysisestä ympäristöstä taakse jäänyt lapsuuskoti on yhä hänen jatkuva murheensa. Äiti (Annukka Blomberg) on joutunut työttömäksi ja alkanut murheeseensa juoda, veli Pirkka (Mikko Pörhölä) on jättänyt jo kodin ja isä Pertti (Mikko Jurkka) saa väsähtäneenä, vanhana eläkeläismiehenä potea tylsyyttä, kokea vain haaveissaan uuden salatun Anneli -ihastumisromanssinsa. Jatkuvilla, hellittämättömillä lapsekkailla kysymyksillään ahdistava tytär Aino (Saana Hyvärinen) ahdistaa Minnaa äitivelvollisuuspyynnöillään. Minnan ajatuksissa on liian monta ratkaisematonta ja mieltä vellovaa kipupistettä. Vain hänen miesystävänsä Mosi (Deogracias Masomi) tuo aitoa sympatiaa sekä läheisyyttä Minnan elämään. Tuntuu, että tällä kohden Lahden esitys on tehoillaan, tarkoituksellaan ja vaikuttavan pääosanäyttelijänsä Laura Huhtamaan sisäistämillä upean syvälle pureutuneilla, elämänkypsyttämillä näyttelijätaidoilla tulkittua tätä päivää.

 

Näytelmä kuitenkin pomppii kovin sattumallisesti eri aikakausien kuvaelmissa, sekoittaen tahallaan vallinneen punk-aikakauden ja nykyhetken niissä Kiljupunkkaritytön psyykeä kuin suurennuslasilla tarkoituksella toisiinsa meille rinnastaen.

 

Muutamissa kohtauksissa hileilee sentään suomalaista talvista huumoriakin. Kun tytär, bändikaveri ja isä päättävät lähteä keikalle Porvoosta Lahteen Kasisalille Porvoonjokea pitkin 80 kilometriä hiihtäen – kohtaus on näytelmäkirjoittaja-ohjaajan absurdia hauskuutta myös näyttämöllisenä toteutuksena.

Minna, bändikaveri ja isä hiihtomatkalla Porvoosta Lahteen 80 km pitkin Porvoonjoen jäätä

Yhteiskunnallista vakavaa ironista huumoria esitys tulkitsee Petteri Orpon hallitusohjelmalla ”Vahva ja Välittävä Suomi” pohjalta pitkän biisinsä sen sanomaan pitäytyen.

Myös täyttä valistusasiaa, kun Tippa Tappaa -biisissä popparit ottavat tiukasti yhteen alkoholin mukanaan tuomasta persoonakohtaisesta yhteiskuntakapinan syntymästä tai kuolemasta ja mittaavat fyysisiä siivousvoimiaan siinä, kuka on aito punkkari.

Mistä tuntee aidon punkkarin: Mikko Pörhölä  (Punk-Toni), Laura Huhtamaa (punkkari Minna), Tomi Enbuska (Minnan bändikaveri)

 

Teoksen dramaturgian musiikinomainen vuoropuhelu, jossa kymmenkunta punk-sävellystä limitetään näytelmään, tuo esitykseen varsinaisen tarinan punk-tuulahduksen parinkymmenen vuoden osalta. Tyylikkäästä ohjelmalehtisestä, sen punk-historia-osuudesta löydänkin vielä näin esityksen jälkeen oman katsojakokemukseni tunnelmien sinetiksi asiatietoja.

Lyriikaltaan ja melodialtaan voisin tietenkin yrittää arvottaa kaikki esityksen kymmenkunta biisiä – vain muutaman valitsen niistä tässä esimerkiksi näytelmän genreen mainiosti istuvaksi:

1.Vartavasten Lauri Vennosen tekemät, hauskan repaleiset ja terävät yhteiskuntakriittiset sanoitukset ja melodiahunajaiset sävelosumat, kuten

Ylinnä tuon Suomen Petteri Orpon hallituksen ALKOHOLIPOLITIIKAN UUDISTAMINEN asiakirjapohjan punkkinsa sisällöksi

tai aivan hurjan, sähkösanomaisen HÄTÄHUUTO -runon pistokset yhteiskunnalle.

2. Lahtelaisesta aidosta Punk-yhtye musiikista erityisesti Tuu ja rakasta mua – tämä TEHOSEKOITTIMEN kaunis biisi istuu tarinaan vankan vakuuttavasti ja yleensäkin sen kaunis sävelkieli rakkausteemaan miltei maailmanlaajuisesti – taatuksi korvamadoksi muuttuen tai

Seikkailuun KARKKIAUTOMAATTI- yhtyeen maagisesti mukaansa vetävä säveltenho ja sisältö yksinäisyyden autuudesta – sä vinkin saat… ja vielä

Armo APULANNAN kaunis – Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista – kuin loppusanoiksi koko KILJUPUNKKARITYTÖN tarinasta.

 

Näytelmän roolitöiden vaikuttavuutta

Laura Huhtamaan punkkari-musiikiterapeuttihahmo kasvaa koko esityksen voimalataukseksi, suurenmoisen elämänmakuiseksi, yhtä aikaa kovia kestäneeksi ja herkäksi persoonaksi – uljaan omasävyiseksi, aidon vaikuttavaksi roolityöksi.

Saana Hyvärisen oikkuileva lapsihahmo varastaa usein hymyni ja loistava Valtiovarainministerin soololaulunsa siirtää Hyvärisen gaalamaisen suvereenin punk-tulkinnan  syksyn musiikilliseen glooria-aarteistoon.

Deogracias Masomi näyttelee hienovireisen empaattisen ystävän lämpimällä tunteella ja laulaa illan yhden upeimmista sooloista suoraan sydämiimme.

Annukka Blomberg tekee äitihahmonsa elämän pettymyksissä alistuneeksi, neuvottomaksi ihmiseksi – ja laulaa oman, punkista poikkeavan soolonsa kauniisti.

Mikko Jurkka löytää näyttelijäherkkyytensä jälleen, ihastuaksemme myötätunnosta hänen kaiken itsestään antaneeseen isähahmonsa pysähtyneeseen neuvottomuuteen.

Mikko Pörhölä tulkitsee Minnan veli-hahmon tyypittelyn hyvällä maulla ja keskeisiä Punk-staroja terävästi, timanttisilla karakteriluomuksilla. Pörhölän musisointi instrumentein tuntuu sopivan taidokkaalta.

Tomi Enbuska näyttelee Minnan bändikaverin, yhden punk-ikonin sekä on bändin yksi keskeinen bändinsoittajaihme eri instrumentein ja aivan mainio pääministeri-imitaatiossaan.

Juha Räsänen tähdittää koko esityksen musiikkitaitavuuden valloittavaksi ja hallitsevaksi elementiksi näytelmän biisien tulkinnoissa ja tehoissa, ammattimaisella rumpupatterinsa häikäisevällä ja eläytyvällä lyömäsoitinten virtuoosisella taiteellaan.

Mara Peippo tuo joviaalit esityksen musiikkisovitukset ja punk-musiikille harvinaisen puhallinsaundin kruunaamaan bändin soittovarmuuden.

Esityksen jykevän, järkähtämättömän metallisen miljööpohjan ja rekvisiitan sekä puvustuksen suomalaispunkkiuden kokonaisuudelle on laatinut Minna Välimäki timantilla tyylitaidollaan. Upeasti toimivat ja vaikuttavat valot, äänet, videotyöskentely sekä poikkeuksellisen monet maskit ja naamiot ansaitsevat esityksen kunniamaininnan, samoin koko lähes viidentoista näyttämöhenkilön osuudet tarkkarytmisen esityksen käänteiden ja interiöörien toteuttajina – heidän kaikkien esiinmarssina näytelmän päättymisen  kumarrusmanöövereihin.

Artikkelin valokuvat Antti Sepponen

 

Kasisalin oma maksuton äänitysstudio oli Lahden kaupungin nuorisotyön loistava idea. Tuon lahtelaisen Kasisalin moni-ilmeinen käyttö – harrastusten askartelukeskus, veneiden rakentamispaikka, purjelennokkien huoltopiste, discot, nuorten sirkus, eläkeläisten tanssisali, yleinen juhlahuoneisto, äänitysstudio, lounasravintola tuli tiensä päähän sisäilmaongelmien vallattua sen 2020. Kasisali on jättänyt monelle lahtelaiselle paljon muistoja musiikkikeikoista, tapahtumista, diskoista ja harrastamisesta.  Vuosikymmenten aikana Kasisalilla ovat esiintyneet muun muassa punk-tulkit Juustopäät, Brädi, uransa Kasisalilla aloittanut Cheek, Tehosekoitin, Dingo, Apulanta ja moni muu.

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/kiljupunkkaritytto/

 https://lahenuutisia.fi/2025/10/14/lahden-120-vuotisjuhlanaytelman-punkhehkussa/

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri teatteri yhteiskunta

Ammattisotilaan lyhyt elämänkaari

Ukrainaa ja Suomea yhdistävät elämämme tapahtumat, kuvat ja kuvaukset ovat myös suomalaisen teatterin  nykypäivän tärkeintä, tiedottavaa ja varoittavaa tulevaisuuden ennustetta koko maailmalle. Näin kävi myös Helsingin Kaupunginteatterin Aleksi Suomesta ensi-illassa, kun täysi salillinen yleisö nousi ryhdikkäästi seisomaan, esitystä, sen tulkitsijoiden vilpittömyyttä ja puhuttelevuutta kunnioittamaan sekä pitkin kättentaputus-suosioin teatteri-illan elämänsä vaikuttaviin päivänpolttaviin tuntemuksiin liittämään.

Näytelmän esittäjät näyttelijät Roderick Kabanga ja Eetu Känkänen esittivät dokumentaarisen kertomuksen Aleksander Lysanderista, suomalaisesta kahdesta maanosasta perimänsä saaneesta muukalaislegioonalaisesta, Ukrainassa taistelleesta ja kuolleesta ammattisotilaasta. Esityksen ehdottomuutta, tinkimättömyyttä ja silmiimme sekä omatuntoomme katsovaa kontaktivaikuttavuutta lujitti näyttelijöiden yhteistyö äärimmäisellä heittäytymisellä ja koruttomuudella – syntyi harvinainen koko esityksen kantava, pettämättömän aito yhteisöllinen jännite.

Tosikertomusta ja siihen haltioittavasti paneutuneita, intensiivisiä näyttelijälahjakkuuksia pyrittiin ulkonaisella vaikuttamistekniikalla (ohjaus, lavatekniikka, valot) turhaankin teatterinomaistamaan, itselleni ainakin jo nyt koettu roolitöiden aitous, teoksen sisältö ja ammatti-sotilasasuin sijattu näyttämörekvisiitta olisi riittänyt. Onneksi esityksen teatteritekninen muoto pyörivine kävelytasoineen, muutamine ihmismieltä ja psyykeä muistuttavine ylivolyymisine sotaräjähdyksineen, kaukaa hiljaa aavisteltavine musiikillisine äänivarjoineen ja alun näyttelijäilmaisun huutava voima eivät nekään voineet tätä sodan ja sen suomalaisen palkkasotilaan elämäntilitystä kuvitelmaksi latistaa.

Esiintyjien keskinäinen suhde täytti teatteriesityksen luoman tarinan ytimen ja sen meihin siirtyvän tenhon: esitys tuntui voimakkaasti kahden näyttelijän luomalta kamppailulta, jossa ammattisotilas ja hänen omatuntonsa ottivat välillä terävästi, usein affektiivisesti mittaa ja revanssia toisistaan – asenteitaan, persooniaan sodan kiroissa jatkuvasti vaihtaen, usein empiviä, toisinaan sotilasammattia kunnioittavia, poikkeuksellisesti arkielämään takaisin pyrkiviä, useimmiten elämään kyllästyneen itsetuhoisia – raa’an rakkaudettomana sotilaana, rakkauteen haaveilevana ihmismielen tilityksenä suomalaissotilaan koko lyhyt elämänkaari toteuttaen.

Esityksestä välittyi ammattisotilaan, kokijan, kirjoittajan, ohjaajan ja dramaturgin sekä kahden teatteritaiturin luomaa suurta ihmistuhon ja ammattiylpeyden poikkeuksellisen pelottavaa taisteluvoimaa, asiaa sodasta ja sen mukaansa tempaavasta ammattisotilaan elämäntehtävästä.

Näytelmätulkinta antaa niukan todistusvoiman elämämme klassisesta mustavalkoisuudesta. Yllättävän kauniisti esitys löytää sodan lohduttomuudesta alkuperäisteoksen Aleksi Suomesta elämän vähäisiä, inhimillisiä vaatimuksia, spontaaneja kihlauksia, sauna-iltoja suomalaisystävän ja taistelukaverin kanssa. Ihmiselämän tärkein – aito rakkausromantiikka on kylmän kaukana verisestä, tappavasta ja taistelusavuisesta Aleksis Lysanderin elämästä – äidinrakkautta lukuun ottamatta. Taatusti hiuskarvaakaan nuoruuden lietsomaa sotaromantiikkaa esityksestä ei jää katsojalle – lohduttamaan kyyneleisiä silmiä.

Helsingin Kaupunginteatteri
Aleksi Suomesta  Kuvassa Eetu Känkänen, Roderick Kabanga –                                  Kuva Ilkka Saastamoinen

 

https://lahenuutisia.fi/2025/10/07/suomalainen-taistelija-ukrainassa/

https://hkt.fi/esitykset/aleksi-suomesta/

Kategoriat
Koulutus kulttuuri Teatteriuudistus yhteiskunta

Teatterin kiehtovassa kokeilussa

Kulttuurin säästöbudjettien Suomessa meille teatterikatsojille ei ole yllätys, että nyt teatteritekniikan, filmin, screenien ja tehostetekniikan jatkuvana uuskeksintöisenä aikakautena nämä kaikki hallitsevat nykyteatterilavojen atmosfäärejä. Ne koettuamme, tuohon monikanavaiseen täysvisioon yhtä monesti turtuneina, jotakin muuta kaivaten, yhä kaikesta tuosta sivistämiskrääsästä uudenlaista tenhoa turhaan etsien, jotakin kuvittelemaamme parempaa huomista vain unelmoiden – teemme ja katsomme teatteria ja myös yritämme uudistaa sitä. Lahden kansanopiston teatterikoulutus on epäonnistumisia pelkäämätön, uuden kokeilemisen ja löytämisen sekä yhteisilmaisun rohkea tiennäyttäjä suomalaisella teatterikentällä.

 

Pieni Lahden kansanopiston teatteri on toiminut harvinaisena teatterilaboratoriona jo yli 40 vuotta. Ensi kertaa se on nyt uskaltautunut hyppäämään hurjan hypyn kohti uudenlaista teatteri-ilmaisua ja tuottanut täyden esityksen mittaisen teatteriperinteet riisuvan, esiriput ja ääneen lausutut repliikit, juonetkin kaikki ne turhina esityksestä pois heitettävinä teatterielementteinä ja teki erikoislaatuisen esityksen meille teatterinälkäisille täydelliseksi teatterin uudeksi perusravinnoksi ja kulttuuriviihteeksi.

 

Tilalla pääosa -esityksen ensimmäinen, pitkä näytös pohjautui kokonaan kehonkielen ilmaisuun eri tiloissa ja tilankäytöllisissä muodoissa näyttämään ilmaisumahdollisuuksia. Tähän osaan liittyi myös perustekstiä –  Shakespeare Romeo ja Julia, Tsehov Lokki ja Dumas Kolme Muskettisoturia – joista tässä samassa Kansanopiston teatteritilassa oli vielä tulkintamuistumiamme. Jäljellä näistä esitetyistä maailmanluokan teksteistä oli vain enää pieniä pätkiä, ne kaikki nyt täysin tilaan soveltuvina ihmismielialan klassisina tunnelmakohtauksina, merkittävin voimakkain näyttelijän kehoilmaisuin, mutta karsituin, lähes olemattomin repliikein.

 

Romeo ja Julia: Tybalt (Emma Härmä), Romeo (Elina Pentinsaari), Mercutio (Aaro Strömmer)

Puhe esityksessä oli siis sivuasia ja vain pieneltä osaltaan replikointia siten toteutettuna, että ikään kuin vanhat kokeneet näyttelijät keskustelisivat klassikkoteksteillä ristiin toistensa kanssa, aivan yleisön ihotuntumassa.

 

Itse tilasta me katsojat saimme näyttämölle tuotuina, usein myös yhdessä näyttelijöiden mukana lavalla ollessamme opastusta, seikkaperäisen yksityiskohtaisia selvityksiä, joita me eri ryhmissä, melkoisessa teatterihälyssä näyttelijän opastuksella pystyimme hahmottamaan: kaikki tosin oli katsojalle viritettyä, lattian naarmuihin, katon halkeamiin, telineiden oikkuihin tms. liittyviä pikkuyksityiskohtia, jotka osoittautuivat jekkuhuumoriksi, katsojien tietenkin aluksi oikein todella yrittäessä perehtyä ymmärtämään jotakin käsitteestä teatteritila.

 

Ehkä suurimmaksi teatterianniksi esityksestä jäi hyvin treenattu ja omaksuttu persoonallinen, ajatuksellinen ja kehollinen näyttelijäilmaisu, joka oli löytänyt ominaisuuksia, joita harvoin olemme saaneet esityksen jokaiselta taiteilijalta kokea niin kuin nyt tässä ensemblessä. Esityksen taiteilijakunta on lahjakas, monipuolinen, rohkea yhteistyöhön hienosyisesti hitsautunut ja hurmaavasti heittäytyvä.

Näyttelijät heittävät kehonsa teatterileikkiin sisäisen tilansa vaikuttavasti tulkitsemaan, mukanaan varpaisiin asti kutittavaa näyttelijähuumoria, akrobatiaa pitkälle näyttämön lattialle tai asetelmiin asettunein ulottuvuuksin, ainutkertaista kehon ihmeellistä taipuisuutta, raajojen vaikuttavuutta ja teatteri-ilmaisun hahmot, ilmeet ja asetelmat tulvillaan taiteilijan keskittymisen voimauttavaa aitoutta. Joukkovoimana esitys oli ainakin minulle ylivertaista myrskyisää teatteriuudistusta. Kaikki replikointisäännöt, esiriput, näyttämöasemoinnit, juonikliseet se romutti ja sabotoi tuoreesti maanrakoon, osoitti, miten teatteria ja sen ilmettä sekä sanomaa voidaan niin monin eri persoonallisin näyttelijäreseptein saada aikaan juuri tässä tilassa. Se esittäjistä tuoksuva elämänilo oli vastustamatonta. Hauskaksi ensimmäisen näytöksen loppukuorrutukseksi ryhmä äityi ripastelemaan mielettömän ketterästi, askeltarkasti tanhumaiset ryhmätanssit ikään kuin jäähyväisiksi menneen ja tämän ajan suomalaisteattereille. Valloittavaa!

 

Toinen näytös olikin tarkoitettu kokonaan Äänitaiteelle, kuuloaistimme kautta aivoihimme  tapahtuvaksi kokemukseksi keskittymiselle ja aivojemme virkistämiseksi.

Kansanopiston Teatteri II:n esityksessä nimittäin soi vuonna 1952 ensi-esitetty klassikko 4′33″,  (neljäkolmekymmentäkolme). John Cage sävelsi teoksen, joka oli neljä minuuttia 33 sekuntia kestävä musiikkiesitys hiljaisuutta. Totesimme, että se oli myös monelle meistä ensikertainen sävelteos täydessä pituudessaan, huima, rauhoittava, ainutlaatuinen musiikkikokemus. Kansanopiston Teatteri II:n esitys laajeni vähitellen tuosta klassikosta ensin juuri ja juuri korvan erottamiksi hiljaisiksi ääniksi, sitten ihmisääniksi vähitellen voimistuen ja viimein komeiksi, hallituiksi äänikulisseiksi – lopulta laajasointiseksi, melodiakertaukselliseksi upeaksi stemmoissa taitavaksi kuorotulkinnaksi – äänitaiteelliseksi sanattomaksi sävelteokseksi paisuen.

Tuo ainutlaatuinen ääniteos vuodelta 1952 kannattaa mennä kokemaan.

 

SPACING OUTtilalla pääosa

KOREOGRAFI / OHJAAJA: Katri Liikola
KOREOGRAFIN / OHJAAJAN ASSISTENTTI: Jade Manner
MUSIIKIN OPETUS: Virva Immonen
PUHEEN OPETUS: Heini Nikander

Valokuvat: Jani Enqvist

LAVALLA: Lahden kansanopiston Teatterikoulutus II
Selma Atas, Efe Elo, Netta Herranen, Emma Härmä, Siru Karjalainen, Meeri Karri, Helmiina Kauhanen, Roope Keski-Korpela, Eppu Meriö, Fiia Nurmi, Elina Pentinsaari, Silja Poskiparta, Sakke Sikiö, Aaro Strömmer, Aino Suosalo, Hanna Vertanen, Wiivi Väänänen, Mikko Wilmi

** Ohjelmalehtisen selkeys ja sisältö on harvinaisen onnistunut

Ensi-ilta 3.10. 2025

Muut esitykset:

https://www.teatterikoulutus.fi/esitykset/spacing-out-tilalla-paaosa

Kategoriat
Koulutus kulttuuri Teatteriuudistus

SPACING OUT – tilalla pääosa esityksessä

Lahden kansanopiston Teatteri II 2025-2026

Spacing out – tilalla pääosa on esitys, joka nostaa teatteritilan näkyväksi. Se on leikkisä tutkielma näyttämön reunoista, fyysisistä rakenteista ja rakenteisiin kätkeytyneistä jäljistä ja hahmoista.

Tämä teos on jotain sellaista, mitä ei Kansanopiston teatterikoulutuksella ole vielä 2. vuosikurssin pääproduktiona tehty ja nähty: Fragmentaarinen, immersiivinen, absurdikin, koreografisiin rakennelmiin nojaava pläjäys, joka johdattaa katsojan kokemaan teatteritilan mahdollisesti uudesta kulmasta.

 

Harhaileva mieli piirtää tilaa, reunoja pitkin avautuvan avaruuden rajat. Sisällä on bileet, hahmohautomo, jäätävä meno. Mikä on tilan mieli? Syntyy, sammuu, syttyy. Salivalot päälle ja jostain reunasta hiipii teippirulla. Tuntuu kaaokselta, jossa kaikki kuitenkin asettuu, olo pienenee ja ulottuu ääriinsä asti uudelleen. Tila piirtää harhailevan mielen rajoja auki, avartaa ja antaa olla.

                                      Katri Liikola

KOREOGRAFI / OHJAAJA: Katri Liikola
KOREOGRAFIN / OHJAAJAN ASSISTENTTI: Jade Manner
MUSIIKIN OPETUS: Virva Immonen
PUHEEN OPETUS: Heini Nikander

LAVALLA: Lahden kansanopiston Teatterikoulutus II
Selma Atas, Efe Elo, Netta Herranen, Emma Härmä, Siru Karjalainen, Meeri Karri, Helmiina Kauhanen, Roope Keski-Korpela, Eppu Meriö, Fiia Nurmi, Elina Pentinsaari, Silja Poskiparta, Sakke Sikiö, Aaro Strömmer, Aino Suosalo, Hanna Vertanen, Wiivi Väänänen, Mikko Wilmi

Pääproduktion tavanomaisesta poikkeavan ajankohdan ja esityskauden keston syynä on Teatteri II:n osallistuminen lokakuusta joulukuuhun Teatterikorkeakoulun Materiaali, näyttämö ja esitys -opintojaksolle Helsingissä.

 

Esitykset Lahden kansanopiston teatterissa, Aleksanterinkatu 4

Ensi-ilta 3.10.2025 loppuunmyyty

Muut esitykset:

 

Kategoriat
Koulutus luonto yhteiskunta

Rajat taiteelle ja terapialle

Kuva: Leontien Allemeersch

Tämän vuoden esityksiä Tampereen Teatterikesään 2025 valinnut valintaraati Taija Helminen, Tanjalotta Räikkä  ja Hilkka-Liisa Iivanainen kertoi yhdestä teatterikesän taide-esitysten periaatteesta: rajojen kokeilemisesta ja löytämisestä esitykselle tai vähintään kokeilla rajoja ylittäviä taide-esityksiä teatteritaiteessa.

Katy Baird oli saanut kunnian esiintyä fiinin teatterirakennuksen Tampereen teatterin Frenckellin kultivoituneessa, upeassa tilassa.

Tämä maailman kuulu, Suomessakin jo käynyt esitystaiteilija perusti esityksensä ruumiin kielen kuuntelemiselle, kokeilemiselle ja nauttimiselle.

Jos sanon suoraan: Katy oli rohkea esiintyjä, teknomusiikin jäänteet soivat auditiivisen maailmamme kulissina esityksen täyttäen ja silmämme kokivat, koko reilun tunnin esitysajan Katyn suunnittelemista elävistä visioista ja kuvatulvasta tehtyinä kuvakerrontoina.

Itse hän esiintyi puolialastomana – löysälihaksinen, uhkean valtavarintainen nainen, jonka lumona oli jatkuva valoisa ilme ja miltei paljas keho täyttäen koko näyttämön: ensin pitkään makuulla röhjöttäen ja sieltä lattiarajasta äännellä kaiuttimiin livenä tarinoiden. Sitten erilaisilla liikkeillä ja liikekuvioilla pitkin estradia teknomusiikin tahdissa liikkuen.

Rajatkin löytyivät, sillä Katy jo ennakkotiedoissa kertoi, etteivät hänen teoksensa ole terapiaa, vaan elävää ihmiskehon teatterin taidetta.

Olen eri mieltä kahdesta kohdasta hänen taidettaan.

Ensin:

hän pyysi yleisöstä mukaan haluavia näyttämölle – pari miestä ja montakymmentä naista meni mukaan hänen taideharjoituksiinsa. Ne olivat kuitenkin pääosin tyypillisiä kehoilmaisun tai äänen avaamisen hengitysharjoituksia, joita teatteriharrastajat Suomessakin jo puoli vuosisataa on opastettu suorittamaan lämmittelyiksi. Eivät ne olleet rajojenylityksiä, tavanomaisuutta kaikki.

Interaktiivinen yleisön mukaanmeno esitysareenoille ei mielestäni vielä edusta tai edistä sekään taidetta. Pienellä tutulla ryhmällä se voi pitkään toteutettuna ehkä johtaa joskus taiteelliseen liikkeen kliimaksiin, muttei se silloinkaan tarvitse julkista näyttöä – minkään taiteen rajan yli en usko sillä päästävän.

 

Toiseksi:

roima ja perferssi raja-alitus sitä vastoin oli se, että Katy oli filmauttanut oman paskantamisensa. Sitä näytettiin useaan kertaan. Kamera oli filmannut paskapötköjen putoamista Katyn persreiästä ja suurella näyttämön taustakankaalla nuo pötköt näyttivät suuren halon paksuisilta, jotka pyllistäessä kasvoivat hitaasti täysiin pituuksiinsa ja pudota mätkähtivät sitten alas, seuraavan pötkön jo ilmestyessä näköpiiriimme ihanuudeksemme.

Minulle ainakin rajat taiteeseen löytyivät: tämähän on niin paskanselvästi juuri uskalluksen terapiaa, kulttuurin tai taiteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ällöttävän brutaalia!

Katy oli viehättynyt julkiseen paskantamiseensa. Hän kertoi, että jos edes tämän paskantamisen hänen esityksiään seurannut jälkeenpäin muistaa, on esitys ja taide hänen taidefilosofiansa mukaan mennyt perille. Paskantaminen ronskisti pyllyn eli perseen reiästä ja sen esittely suurella seinällä kaikkien katsojien nähdä ei ole kulttuuria, vaikka miten asiaa perustelisi. Esitykselle ei ainakaan kuuluisi taiderahoitusta kunnan saati valtion virallisista festarirahoista.

Skotlantilaislähtöinen taiteilija on omimmillaan omassa luontaisessa kehonsa rehevyydessä, hauskoissa puheissa, omissa löllyvien lihojensa rajoittamissa liikkeissään, rohkeudessa ja valoisassa olemuksessaan.

Taiteilijamme kyky vetää suomalainen yleisö mukaan näyttämölle perustuu hänen omalakiseen empaattiseen huumorintajuunsa ihmisenä.

 

CAMPO

Konsepti, ohjaus ja esiintyminen Katy Baird

Esityksen ennakkoesittelystä lainaan muutaman rivin:

…………………………………………………………………….

Miten addiktiivinen, sattumanvarainen ja omintakeinen voikaan elämä – tai esitys – olla. Mihin tämä niin kutsuttu elämä oikein kuluu? Kauanko sitä on jäljellä?

Baird on tunnettu esityksistään, jotka ovat raakoja, avoimia ja rehellisiä. Hän kuitenkin sanoo pitävänsä rajoistaan kiinni, vaikka jakaakin yleisön kanssa paljon.

”Esiinnyn ensimmäistä kertaa soolona Suomessa, joten odotan innolla näkeväni, miten yleisö siihen reagoi. Jokainen yleisö on erilainen, he nauravat eri kohdissa ja se on osa esiintymisen hauskuutta. Pidän myös muutaman päivän vapaata esitysten jälkeen, jotta voin tutustua paikkoihin. Suomen maisemat ovat kauniita ja aion viettää niin paljon aikaa saunassa kuin mahdollista!”

…………………………………………………………..

Katy Baird taiteilijana ei ainakaan meitä sivistyneiksi itseään luulevia kylttyyrifriikkejä kiinnostanut paskaakaan.

 

Arvio viisi varttia kestäneestä esityksestä Tampereen Teatterikesässä TT Frenckell-salissa 5.8.2025 klo 16.30

 

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri taide yhteiskunta

Lahtelaisen taideopiskelun keväisistä herkuista

Alla vielä kolme esimerkkiä näyttelyn sisältörikkaudesta:

-Koko laajan seinän täyttävä Elias Jimenezin teos  Pressu

-Hurme Virtasen tunnelmatehokas kuva Nimetön

-Armi Utriaisen oma esitesivu näyttelyn hienossa ohjelmalehtisessä: monitaiteellista ilmaisua, videotekniikkaa, soittoa ja ympäristön havainnointia täynnä oleva teos kaikille aisteille Elämää vai Teatteria

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Tampereen Teatterikesän hienoa ilmaistarjontaa

Tampereen Teatterikesän tarjontaan voi antautua monella tavoin. Maksullisten teatteriesitysten lisäksi viikko on täynnä myös ilmaisesityksiä – tässä esimerkkejä laadukkaista sellaisista.

Kannattaa pitää tämä ohjelmalehtinen esillä, sillä perinteisesti pelkkä torstaipäivä on myös laajasti erilaista teatteritarjontaa koko päivän aamusta yöhön saakka täynnä, paljon myös ilmaisia teatterillisia esityksiä.

Festivaaliviikolla tapahtuu myös teatterisalien ulkopuolella, kun pääohjelmistossa nähdään katuteatteriesityksiä Suomesta ja ulkomailta. Esitykset nähdään Kulttuuritalo Laikun edustalla sekä Väinö Linnan aukiolla Teatterikesä-viikolla. Kaikkiin pääohjelmiston katuesityksiin on vapaa pääsy ja ne sopivat koko perheelle!
 

Sorin Sirkus

Kuva: Kristian Wanvik
Sorin Sirkuksen nuoret taiteilijat viihdyttävät katsojia energisellä ja mukaansa tempaavalla katuesityksellä.
Sorin Sirkus täyttää 40 vuotta ja merkkipaalua juhlistetaan läpi vuoden eri tapahtumissa nostamalla esiin yhteisön historiaa, nykyisyyttä ja tulevaa. Vuosikymmenten kuluessa tamperelainen nuoriso- ja sosiaalisen sirkuksen edelläkävijä on tullut tunnetuksi tasokkaasta ja omaleimaisesta esitystoiminnastaan. Sorin Sirkus on tarjonnut arvokasta esiintymiskokemusta taitaville nuorille esiintyjille, joista moni on ponnistanut lopulta sirkusalan ammattiin – ja maailmalle!
Sorin Sirkuksen katuesitykset festivaaliviikolla mahdollistaa Ransu ry.
Esitykset Kulttuuritalo Laikun edustalla
Ti 5.8. klo 15.00 & 16.00
Ke 6.8. klo 15.00 & 16.00
To 7.8. klo 17:00 & 18.45

Kate & Pasi

Kuva: Mia Bergius
Kansainvälisesti palkittu kaksikko Kate & Pasi luo korkeatasoista, vauhdikasta ja huumorilla höystettyä sirkusohjelmaa. Teatterikesään duo tuo kaksi katusirkusesitystään Rafla ja Suhde – taistelu tuolista.
Rafla on nykysirkuksen keinoin kerrottu tarina kiertävästä ravintolasta ja kahdesta ravintoloitsijasta, jotka rakastavat työtään ja toisiaan kommelluksista huolimatta. Raflassa kaikki ei aina mene niin kuin pitää, mutta ilo ja riemu on aina taattu.
Kevyen komediallinen ja elämäniloinen teos kaappaa katsojat mukaan akrobatian ja jongleerauksen maailmaan, jossa pizzat, sipulit ja ihmiset lentävät, kun Raflan ravintoloitsijat käyvät toimeen!
Rafla-esitykset Kulttuuritalo Laikun edustalla
Ke 6.8. klo 18.00
To 7.8. klo 18.00
Suhde – taistelu tuolista on nykysirkusesitys, joka käsittelee luottamuksen merkitystä ihmissuhteissa. Sirkuksen tekniikat, kuten pariakrobatia ja jongleeraus, auttavat ymmärtämään, miten luottamus rakentuu toiseen ihmiseen ja miten sooloilu voi vaikuttaa suhteeseen.
Suhde – taistelu tuolista -esitykset Kulttuuritalo Laikun edustalla
Ke 6.8. klo 19.30
To 7.8. klo 19.30

Bubble on Circus: Man in Bubble

Kuva: Bubble on Circus

Man in Bubble on uniikki esitys, joka yhdistää saippuakuplien taianomaisuuden ja klovnerian. Tuloksena on kaikenikäisiä katsojia viehättävä runollinen seikkailu.

Fantasian ja huumorin täyteisten kohtausten sarja johdattaa yleisön jättimäisten kuplien, heijastusten ja värien maailmaan, jossa kaikki on mahdollista. Yleisö saa osallistua esitykseen eikä yksikään esitys ole samanlainen. Nauru ja ihmetys on kuitenkin taattua. Tule ja koe Man in Bubble -esityksen lumoava maailma, jossa visuaalinen runous ja hauskanpito yhdistyvät täydellisessä harmoniassa.
Taiteilija Mariano Guz on pitänyt hallussaan kahta Guinnessin maailmanennätystä vuodesta 2018 lähtien.
Esitykset Väinö Linnan aukiolla
Ti 5.8. klo 17.00, 18.00 & 19.00
Ke 6.8. klo 11.00, 12.00 & 13.00

 

Katen & Pasin esitykset sekä Man in Bubble -esityksen Teatterikesässä mahdollistaa Majaoja-säätiö.

Jo teatterikesän virallinen avaus tiistaina 5.8.2025 klo 12.00 keskellä kaupunkia Laikun lavalla on kokemus: nähdä koko Tampereen kansa täyttämässä penkkirivit ja seuraamassa tunnin pituisten avajaisten antia – näytelmien esittelyjä sekä avajaisten poikkeuksellisen omaperäisiä teatteriohjelmanumeroita.

 

Teatterikesän kaikki tarkemmat esitysajankohdat löytyvät täältä:
https://www.teatterikesa.fi/ajankohtaista/paaohjelmistossa-yleisolle-ilmaisia-katuesityksia/

Kategoriat
Koulutus kulttuuri taide

TAITEEN MAISTERIEN KEVÄTNÄYTTELY 2025

Kuvan Kevät -taidenäyttely 2025 on avoinna 15.6. saakka Taideyliopiston Kuvataideakatemian Mylly-rakennuksessa (Sörnäisten rantatie 19). Ti–su 11–18.

Oletko vielä koskaan käynyt maamme ammattikuvataiteilijoita kouluttavassa, heille ammattitaiteilijan, taiteen maisterin ammattipätevyyden antavassa oppilaitoksessa – lähes uudenuutukaisissa, käytännöllisissä, laajoissa ja kansainvälisestikin varsin moderneissa hulppeissa koulutustiloissa. En vielä ennen viime viikkoa tätä taiteen suomalaista synnytyslaitosta ollut kokenut: tein Helsinki-matkani tarkoituksella illan teatterin lisäksi alkupäivän tutustua Kuvan Kevät -näyttelyyn.

Mitä vielä? Pääsymaksuton näyttely on kaikille avoin, esteetön, hienohissillinen kuusikerroksinen pyhättö, uljas näky ja itse näyttely tulevien taiteilijoittemme valmiuksista tuottaa meille taidetta, eläviä taiteen oivalluksia ja jo valmiita, pieniä sekä aivan jättiläiskotoisia teoksia. Koin kuvataide-elämyksen, joka inspiroi ihastuksista mykistymään ja nauttimaan. Ajattelin vain käväistä tässä komistuksessa, mutta aikaa vierähti lähes kolme tuntia enkä vielä ehtinyt nähdä ja kokea kuin murto-osan kokonaisuudesta.

 

Taideyliopiston Kuvataideakatemian Mylly-rakennuksen tilat ovat poikkeuksellisen suuret: kookas kerrostalo, jonka kaikkiaan kuudessa varsinaisessa eri kerroksessa löytyy tuoretta, juuri valmistunutta taidetta silmälle, korvalle ja mielelle nautittaviksi. En aio yrittääkään tässä kertoa maistereiksi valmistuvista neljästäkymmenestäkuudesta taiteilijasta kuin vain parista ja heidän teoksistaankin oman, rajatun käsitykseni.

Ensimmäiseksi menen valokuvauksen yhteen tulevaan, helposti käsitettävään taiteilijaan. Hän on  Mari Mäntynen, jonka valokuviin taiteilija on saanut itsensä kanssa kuvaan täysin tuntemattoman kanssaan, jopa ympäri maailmaa otetuissa otoksissa. Mäntynen on ihmisrakas taiteilija ja kaikki mikä viittaa ihmiseen on hänelle selvästi taiteen lähtökohta, Mäntysen kuvissa tuntuu maailma olevan avoin ja tukeva kaikenlaisille lähimmäisillemme. Teokset ovat kookkaita, suuret seinät täyttäviä tunnelmallisia otoksia, joista kuvaajan ja kuvattavan tunnelmat kuin läpäisevät ajatuksemme tajuamaan kameran ja valokuvan toimivan kansainvälisenä kommunikointilaitteena loistavasti. Mäntysellä on myös valmiin kuvataiteilijan oma ajatus kirkkaana näytettävissä spontaanein asennoin ja henkilöidensä ilmeiden kertomana.

Mari Mäntysen poikkeuksellinen lapsuusatmosfääri vanginvartijan lapsena on päässyt suomalaisvankilaan pihalle vierailemaan nyt myös aikuisena, valmiina videotaiteilijana ja tehnyt nautinnollisen kymmenminuuttisen sirkusnumeron Keravan suomalaisvankien kanssa. Yhdessä Marin kanssa rauhallisesti, äärimmäisen keskittyneesti he harjoittelevat jännittävästi hidastettua ihmispyramidia, jonka dramaattista hehkuvuutta, kursailemattomuutta ei voi olla toistamiseenkaan seuraamatta.

Otsikkokuvassa Mäntysen esimerkillinen kamerataide näyttää kamerataiteen monialaisuuden, tuomalla jopa oman lapsuusmaisemansa ja kokemuksensa rohkean sympaattisesti ja puhuttelevan ihmisläheisesti esille.

Alla Milja Havaksen puumateriaaliin perustuva suuri Installaatio

En voi olla ohittamatta huonetta, jossa on miltei kaikkea mahdollista kuvataiteesta: Installaatioita, hienoja maalauksia, aktiivisuuteen houkuttavia makailutasoja erikoispehmeine pintoineen levähdellä ja unohtaa aika ja maailman murheet. Näyttelyn suurten salien luonnonvalo tulee monikymmenneliöisistä lattiasta kattoon ulottuvista pokattomista laseista – teho on vaikuttava. Useat tilat tuovat myös pimeyden mahdollisuuksia kokea taidetta aivan eri tavoin kuin valossa.

 

Näyttelyn ehdottomasti kookkain, komein ja hallitsevin on Elias Langin teos tältä vuodelta, Uncle. Sen suuruus hallitsee koko valtavaa tilaa. Katsellessa ja kierrellessä salin erilaisia teoksia tutkien Langin teos on aina katsojan silmiinpistävä joka puolelta salia. Mustaksi poltettu puu, alumiiniset ja betoniset rakenteet yhdistyvät mielikuvituksellisesti tässä seitsenmetrisessä teoksessa näkemään myös tulevaisuuden toisin kuin vain muotokypsänä taiteena; taide on monipuolisuudessaan sittenkin kiinnostavinta, arvaamattominta, yllättävintä sellaisena, jolle on ihana nöyrtyä alistumaan ja päästä jälkikuvina näyttelystä vielä ihmettelemään.

 

Materiaaleja ja niihin erikoistuneita, ajattelevia valmiita taitelijoita teoksillaan on koko valtava näyttely tulvillaan.

 

Yksi on vielä ideana ja toteutuksena kerrottava – Johanna Sulalammen keramiikka ja  suurikokoisten veistosmaisten teosten suhde luontoon: voimakkaasti koristeltu, lasitettu keramiikka saa parikseen, loisekseen, vihreän, elävän, sitä kiertävän humalakasvin.

Jälleen teos, jonka meistä jokainen voi ymmärtää ja ehkä mielikuvitusrikas löytää lisää loppumattomasti syvyyksiä teoksen konstikkaan hallitulle tekniikkaneroudelle, sen muotokielelle ihastua. Tässäkin keramiikkaveistoksessa, sen sivuilla ja yläpuolellla, ympäri teosta katsoja löytää taiteilijan toteuttamina erilaisia, erimateriaalisia esineitä kuin lapsuudesta viestivinä erilaisten materiaalien henkinä.

Kategoriat
kotiseutu Koulutus kulttuuri luonto taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Nuoren sukupolven uusi, tuore Teatteri Terra

Teatteri Terra on uusi, kuuden näyttelijän perustama teatterikollektiivi. Käsittelemme teoksissamme ajattomia aiheita ja tutkimme ihmisyyttä erilaisista näkökulmista. Haluamme tarjota laadukasta teatteria edullisesti ja toivomme mahdollisimman monenlaisten ihmisten löytävän katsomoomme.

Starman -näytelmä luontokadosta

Ongelma luonnonsuojelijoissa on, että heillä on hyvin vähän ymmärrystä ja aivan liikaa valtaa.

Galaktisen Keskustoimiston virkamiehet seuraavat valppaina maapallon tapahtumia. Luonnonsuojeluksi kutsuttu ilmiö lisää suosiotaan, ja se ei Keskustoimiston suunnitelmiin sovi. Paikalle lähetetään Starman laittamaan asiat kuntoon. Starman-näytelmässä luuppi siirtyy paikkoihin, joissa luonnon tilasta ja ihmiskunnan kohtalosta keskustellaan kiihkeästi. Puheenvuoronsa saavat niin Metsätalousmies, Aktivisti, Varpunen kuin Biologi. Päällimmäisenä hämmentää tähtienvälinen viskaali Starman, joka vain ei saa keikkaa sujumaan haluamallaan tavalla. Kyseessä on luontokadon problematiikkaa pohtiva satiirinen näytelmä Starman, joka sai kantaesityksensä viime syksynä teatteri Sirkus Suosalossa, Martti Suosalon monologinäytelmänä. Teatteri Terra tarttuu nyt ajankohtaiseen teokseen nuoren sukupolven voimin. Esityksessä tullaan kuulemaan myös kolmen taitavan muusikon livemusiikkia. Terran Starman laskeutuu kesäkuussa Helsinkiin, Lahteen ja Tampereelle.

Projekti on ollut jo tähän asti uskomattoman antoisa kokemus. Ollaan löydetty yhteinen tapa tehdä teatteria, opittu nauramaan itsellemme ja vaikututtu Kauppisen tekstistä. Ensimmäinen lukukerta pysäytti – tää teksti pitää tulla kuulluksi. Näytelmän teemat ja kirjailijan asiantuntijuus puhuvat puolestaan. Aikamme tarvitsee teatteria. Me toivotaan, että Starman löytäisi myös niiden ihmisten luokse, joille teatteri ei ole perinne. Kiertueen alkuun on enää hetki, olkaa uteliaita ja ostakaa liput! – Teatteri Terran väki

ESITYSPÄIVÄT kesällä 2025:

14.6. ja 15.6. Klo 18 Teatteri Tuike, Ormuspellontie 1, HELSINKI

23.6. ja 24.6. Klo 19 Tampereen Ylioppilasteatteri, Itsenäisyydenkatu 12-14, TAMPERE

25.6. Klo 19 Lahden Kansanopiston Teatterikoulutus, Aleksanterinkatu 4, LAHTI

26.6. ja 27.6. Klo 19 Helsingin Kellariteatteri, Liisankatu 27, HELSINKI

KESTO: 2h + 20 min väliaika

 

LIPUT OSOITTEESTA: https://linktr.ee/teatteriterra (Huomioithan, että lippuja myydään kahdessa eri paikassa. Katso siis tarkkaan mihin kaupunkiin ostat liput!)

Sähköposti: teatteriterra@gmail.com

Puh. +358 45 109 0114

 

Kategoriat
Koulutus kulttuuri taide

KAKSI valokuvanäyttely tänään

Vapaa pääsy.

Tervetuloa!