Lahden kaupungin reilussa satavuotiaassa kulttuurissa on kovin harvoja esitystaiteen taiteilijoita, joille estradit ovat avautuneet Lahtea kauemmas. Syntyperäisiä sitäkin vähemmän, mutta joskus kuitenkin sellaisia, joiden taiteilijakyvyt ovat ulottuneet Lahtea kauemmas, jopa muihin maihin, saati maailman eri mantereiden estradeille saakka.
Lahdessa pitkään eläneenä olen tuntenut heistä muutaman. Harvinainen, maailmanluokan taikurimestari, joka elätti koko ikänsä itsensä taikatempuilla oli Reijo Salminen, toinen sirkusten ja varsinkin kiertävien tivoliaikakausien seremoniamestari ja kuplettinikkari oli Tupa Uuno eli Uuno Tupasela. Näitä esitystaiteilijoita, varsinkaan naisia ei monta ollut. Yksi, ikimuistettava oli Nelly Lovén, jolle avautui ihan filmitaivaat lontoolaisiin taiteilijapiireihin saakka.
Lahdesta lähtöiset taiteilijapersoonat sota-ajan jälkeisessä Suomessa saivat vielä kovin vähän mahdollisuuksia ammattiapuun taiteilijakutsumukselleen. Se oli taiteilijapersoonien itse löydettävä ja omilla synnynnäisillä taipumuksillaan pyrittävä.
Nelly Lovén sai 1940-luvulla ensimmäiset esiintymisohjauksensa silloin muodissa olleeseen lausuntataiteeseen sota-ajan jälkeisen vapaan kansansivistyksen levitessä Lahdessa Harjulan Vapaaopiston lasten, nuorten, äitien, isien ja kansalaisten muodostamassa Setlementtiyhteisössä, opiston silloisen monipuolisen kulttuurityöntekijä, logonomi Viola Vaarron ohjauksessa – samanaikaisesti myös minäkin muutama vuosi Nellyn jälkeen.
I LOVE Nelly!-esityksen käsikirjoitti Suvi Blick ja lavasti Ola Blick ja he molemmat myös näyttelevät teoksen. Lahtelaistaustainen Nelly Lovén oli Ola Blickin isotäti, jonka elämää taiteilijapari oli jo pitkään tutkinut. Jukon esityksen tapahtumat saavat alkunsa, kun taiteilijapariskunta päättää perehtyä isotäti Nellyn elämään. Lämpimän humoristinen esitys kertoo Nelly Lovénista, mutta siitä syntyi samalla hälyttävä farssi suomalaisen kulttuurin nykytilasta säästöjen keskellä – näyttelijäpariskunta Blickin aidosti ja karvaasti kokemana tragikomediana.
Blickien lisäksi taiteellisessa työryhmässä ovat työskennelleet dramaturgi Anna Jaanisoo, valosuunnittelija Antti Haiko sekä äänisuunnittelija Janne Louhelainen.
Suvi ja Ola Blickin luoma ja esittämä näytelmä I LOVE NELLY! on teatterituotteena kultakimpale.
Blickien näyttämöteos on harvinaisuus lahtelaisessa kulttuurissa. Hieman yli kuusikymmenvuotiaaksi elänyt (1936-2003) Kuhmoisissa viime vuosikymmenet asunut ja sinne myös norjalaisen miehensä kanssa haudattu räväkkä ja räiskyvä, huumorikypsä ja elävä naistaiteilijatar, näyttelijätär, Ola Blickin isotäti Nelly Lovén on saanut kunnian tulla nyt loistavasti postuumisti lahtelaisille ja nykyajallemme tutuksi.
Näytelmänä I Love Nelly valloittaa täysin omalajisena teatterityönä sisäisessä taiteilijuuden palossaan, koko ajan riviensä väleissä pursuvassa viisaassa hauskuudessa ja teoksen kokonaisuuden todeksi todistamassa esityksen aidossa tositarinassa. Kaksi ja puolituntia I Love Nellyn -kaltaista teatteria on niin upea kokonaisuus, etten moista teatteri-illuusioon paneutumista ole ennen saanut kokea. Kahden persoonalliseksi teatteriammattilaiseksi kouliintuneen näyttelijän työnä ja tulkintana saamme kokea herkän kokonaisuuden: huumorissaan, suorapuheisuudessaan ja satiirissaan ajatuksiamme virkistävän ja taatusti myös kirveltävän, mielenkiintoisen esityksen.
Kahden näyttelijän, kahden huippunäyttämöammattilaisen, äänien ja valojen suunnittelijoiden ja hoitajien neljäjäsenisen kvartetin sekunninsadasosan tarkka kohtausten ajoitus ja tunnelmien variointi vuorottelevat niin tajunnanvirtaisen taitavasti, että me katsojat mukaudumme ihastuneina esityksen vauhtiin, sen huimiin nousuihin ja pikku suvantoihin, usein myös esityksen jatkuviin yllätyksiin riemastuen. Tuskinpa suurissa teattereissa voisikaan enää näin tiiviisti teatterin eri osatekijät toimia yhteistyössä kuin Jukossa tänään tapahtuu. Teos on myös videotekniikaltaan tarkoin ajateltua teatteria, kiinteyttävää ilmaisua Nellyn tähdittämän 1950-luvun elokuvan pyöriessä jossakin kohden näyttämöä koko ajan, sitoen esityksen ovelasti, lähtemättömän vaikuttavasti alkuperäiseen aiheeseensa, ehjäksi kokonaisuudeksi.
Näyttelijätaiteilijapari Blickin yhteinen idea on muhinut jo vuosia heidän suunnitelmissaan ja nämä taiteilijat ovat viimein laittaneet kokoon käsikirjoituksen ja sen ideat sekä taiteentekemisensä suurenmoiset avunsa: heidän kypsä ja persoonallinen ammattitaitonsa, mukaansatempaava liikekielensä, aidot olemuksensa ja replikointinsa ovat hämmentävän toden tuntuista ja heidän räjähtävät reaktionsa aitoa nuoren taiteilijapariskunnan perhe-elämää niin todentuntuisena ja reaktioalttiina että yhteisnäytteleminen mykistää aistikkuudellaan ja virtuoosisen vaikuttavalla näyttelijätenhollaan.
Muutamaa erillistä kohtausta en tietenkään voi olla nimeämättä. Itse Nellyä näyttelevän Suvin otteet kemikaliokauppaansa tulleen asiakkaan käsittelyssä, jossa suurta tangolaulajaa pilkkaava asiakas saa niskalenkillä tapahtuvan ulosheiton temperamentikkaalta Nellyltä perään huudetuin sadatteluin.
Modernin nyky-yhteiskunnan työtön näyttelijäpari Suvi ja Ola on itsekoettua todellisuutta Blickeille. He ovat joutuneet täyttämään monia kymmeniä hakemuksia työllistyäkseen ja saadakseen ainakin työttömän etuoikeudet. Viranomaiset saavatkin näytelmässä hurjat läksytyksensä – käsikirjoituksen monta kohtausta – näyttelijätyön ajattoman työttömyystendenssin toteutuessa tekijöiden aitojen omakohtaisten kokemusten irvokkuuksina.
Huippuna on aivan uskomattoman vaikuttava työllisyyttä valvovan toimiston robottihaastattelijan ja Suvin välinen pitkä ja kymmenien kysymysten puhelinkontakti, jossa tekoäly lopulta tulkitsee Suvin näytelmänteon yrittäjäksi, jolle ei avustuksia myönnetä.
Tai sitten kunnan toimilupaviranomaisen lupa-anomuksen haastattelun avulla tarkistaminen ja haastattelijan (Suvi Blick) hullaannuttavan hauska roolityypittely, jossa pelkästään maanpuolustusta ja miehisyyttä ylistävät ideat näinä aikoina saavat viranomaisen puoltavan allekirjoituksen.
Tätä aikaa alkaa haista myös esityksen hauskan salaperäisesti toteutetut some-tuokiot, joille nuorempi katsojajoukkokin hihittelee nauruhermojensa täydeltä.
Koko Blickien juuri valmistuvaa näytelmäideaa kaltoin kohteleva aikataulutus, missä paikalle rientää kiinteistön ostanut karski yrittäjä (Ola Blick) julmana urheiluhahmona kertoen, että kaikenlainen harjoittelu on nyt juuri loputtava, sillä teatteritilan paikalle aletaan rakentaa kuntosaliyritystä.
Blickien työllisyystilanne vie jo unetkin ja synnyttää heissä monia harha-aistimuksia: kerran Suvi on mielestään keskustelemassa kuolleen Nellyn kanssa pitkään, toisen kerran he unissaan heräävät hyttysen hyrinään, joka paljastuu tuhatkertaiseksi hirviöksi melskaten Suvin ja Olan välissä vuoteessa hurjana otuksena.
Ola Blickin kauniin punainen lavastus näyttämön pyörimiskeksintöineen toimii jälleen kohtausten erittelyinä mainiosti. Myös tuo lavastedekoraation yltäminen ihan näyttämön yläkertaan saakka, avattavine luukkuineen luo eräänlaista symboliikkaa maailman nykyjärjestyksen arvaamattomuudesta ja maapallon laajenevasta tulehtuneen kuumasta sotaisesta hengestä.
Suvi Blickin tyylikäs puvustus jos kohta useita vulgäärejä näytelmän tyypittelyhahmoja korostavat pukuluomuksetkin lisäävät näytelmän visuaalista selkeyttä ja karnevalistisuutta.
Nelly huomattiin jo hyvin nuorena elokuvasta Neiti Talonmies – vastanäyttelijänään Tauno Palo hän 18-vuotiaana sai paljon huomiota osakseen ja julkisuutta sekä pian myös ajan skandaalikuuluisuutta, kun hän harvinaisena suomalaisena meni opiskelemaan Lontooseen näyttelijäammattia ja joutui rahoittamaan elämänsä olutkapakassa tarjoilemalla. Nelly oli kuitenkin kuuluisa suomalainen elokuvatähti Lontoon taiteilijapiireissäkin ja löydettävissä myös kapakan tiskin takaa! Toisenkin pääroolin hän sai suomalaiselokuvassa sekä esiintyi myös mm. kuuluisassa revyyteatteri Punaisessa Myllyssä Åke Lindmanin ja Anneli Saulin kanssa, Tess-vision kuuluttajana ym. Hän viimein myös hylkäsi näyttelemisen ja pääsi toiseen haaveilemaansa merkittävään kansainväliseen ammattiin, Max Factorin meikkikonsultiksi kiertämään ympäri maailmaa.
I love Nelly! elää, tuoksuu ja lumoaa omalakisessa teatterilajissaan kaksi ja puolituntia päästämättä hetkeksikään meitä herpaantumaan thaliatarhan tunnelmallisesta, räiskyvästä ilmapiiristä vuoroin pysähdyttäen meidät ajatteluun. Esityksessä myös menneiden aikojen kolme lausuntanumeroa palaavat takaisin Nellyn analysoimina, voimakkaan merkitsevästi tauotettuina tulkintoina – kertomaan Nellyn poikkeuksellisesta esittäjäkarriääristä ja räikeän raflaavasta ohjelmistovalinnasta. Esityksen sanottava aukeaa meille jokaiselle vaivatta – näyttelijäammatin suuret haaveet ja todellisuudet saamme sen mukana kokea, riemuita ja katkeroituakin – ne ovat työllisyysasioina ajattomia. Myös aikaan esitys ottaa viisaasti kantaa jo pelkästään hienon suurenmoisen teoksensa aikaansaamisella: siinä kaksi huippunäyttelijää pitää meitä teoksensa sisällöllä näpeissään kaksi ja puolituntia ja me viihdymme, sytymme uuteen kulttuuriseen elonhehkuun. Teos yht’aikaa ilakoi, saarnaa ja mykistää – siinä näyttelijäteatterin ainutlaatuisuus on puhdasta taiteen hektistä kultaa!
https://teatterivanhajuko.fi/ohjelmisto/i-love-nelly/
Artikkelin esityskuvat Iina Lallo
Vihdoinkin kirjoitus julkisesti vaietusta suurasiasta! On selvää ja laajasti ääneen sanottua, opiskelijat eivät halua Niemi-Mukkulan peräseudulle! Koko kiinteistövuokrabusiness Amk:n sekä Phkk taustalla on jo osaltaan riittävästi tuhonnut Lahtelaista koulutusta, EI tätä Isku-typeryyttä enää – Please!
Jos jostakin kumman syystä Lamk osia jonnekin pitää muuttaa, niin miten olisi Hennala, Suomen Valtion ja Senaatti-kiinteistöjen ongelma, Hennalan rautatiepysäkin vieressä, siinäpä portti metropolialueen nuorille tulla Päijät-Hämeeseen! Valtio voisi remontinkin kustantaa?
Kiitos Tarmo!!
Tämä konserni tuntuu olevan oikea narsistisen järjestelmän kehto, joka viljelee hyväveli ja -sisar -järjestelmää. Yt-neuvottelujen aikaan, hallituksen olisi pitänyt ottaa napakampi ote toimitusjohtajan tekemiin päätöksiin. Kun vielä yleisesti tiedetään, että irtisanomisissa ei ole koskaan noudatettu oikeaa politiikkaa vaan irtisanotaan kritiikkiä antavat työntekijät ja työnantajan suunnasta katsottuna nämä työntekijät koetaan ahdistavina. Jos ei kritiikkiä anneta, ei myöskään saada kehitystä aikaan. Hyvä työntekijä antaa kritiikkiä, jolla pystytään parantamaan työmenetelmiä jne. Hallituksen tehtävänä on myös edustaa veronmaksajaa ja olla konsernin johdon esimies, mutta tässä tapauksessa hallitus taitaa olla se kumileimasin, millä ei ole minkäänlaista kompetenssia hoitaa leiviskäänsä ja ovat ihan kuutamolla. Hallituksen pitäisi nimenomaan kuunnella niitä työntekijöitä eikä johdon ”sepustuksia”. Kumpi näistä tietää enemmän siitä arjen pyörityksestä ja firman todellisista ongelmista ja pullonkauloista?
Konsernissa on kuulemma yt:n aikaan lyhennetty työaikoja, annettu palkankorotuksia, nimikemuutoksia ”ylemmäksi”, mitä muuta? Eriskummallista sinänsä, kun yksityisellä puolella nämä kohdat hylätään ensimmäisinä. Missä on se säästö, eikös yt:n tarkoituksena ole ollutkaan säästöt vaan päästä hankalista työntekijöistä eroon…Kari Salmi voisi ottaa tähän kantaan puheejohtajana..
Kunnallisella puolella niin kuin koulutukonsernissakin on suurimpia ongelmia se, että johdolla ja pikkupomoilla ei ole minkäälaista vastuuta teoistaan. Koulutuksestakaan niin viis, pääasia että tullaan toimeen ylempien kanssa. Johtoporras ja pikkupäälliköt kun valitaan ns. omista piireistä ja voivat olla työnteossaan pohjasakkaa, jolta työt eivät suju. Kaikki kalliit heidän tekemät virheensä aina selitellään jonkun muun syyksi. Yksityisellä puolella tehtäisiin jo irtisanomisia ”virkavirheistä”. Yleensä tuolla tasolla tehtävät virheet saattavat olla useamman numeron mittaisia euroissa. Ja vielä tällaiset esimiehet valitsevat itsensä kaltaisia työntekijöitäkin Yksi kriteeri sentään taitaa olla, kunhan ei ole esimiestään pätevämpi ja osaavampi ja koulutuksestakaan niin viis. Tässä yleensä on se ero kunnalla ja yksityisellä firmalla. Yksityisellä yritetään satsata siihen pätevään henkilökuntaan, josta saadaan kaikki mahdollinen irti. Näillä suojatyöpaikan omaavilla työntekijöillä aika moneela taitaa olla pääasia, että kahviTUNNEISTA ei tingitä ja tämä tapahtuu suoraan esimiesten silmen alla.
Näin lopuksi. Onneksi Lahti on täynnä rikkaita veronmaksajia, jotka ”rahoittavat” suuremmatkin virhepäätökset myös tämän konsernin osalta..
tekniikan laitos menisi johonkin teollisuushalliin vuokralle, ja tekniikan laitoksen paikalla/rakennus
asuintaloksi kaupungin parhaalla paikalla. Laatu menee vain entistä huonommaksi ja
keskinkertaistakin alemmaksi. Hienot on kuoret ja puheet, mutta totuus on toisenlainen. Jo silloin hyviä opettajia oli vaikea saada. Ei ole hyvä juttu tuo.
Jätä uusi kommentti