Kuvan Kevät -taidenäyttely 2025 on avoinna 15.6. saakka Taideyliopiston Kuvataideakatemian Mylly-rakennuksessa (Sörnäisten rantatie 19). Ti–su 11–18.
Oletko vielä koskaan käynyt maamme ammattikuvataiteilijoita kouluttavassa, heille ammattitaiteilijan, taiteen maisterin ammattipätevyyden antavassa oppilaitoksessa – lähes uudenuutukaisissa, käytännöllisissä, laajoissa ja kansainvälisestikin varsin moderneissa hulppeissa koulutustiloissa. En vielä ennen viime viikkoa tätä taiteen suomalaista synnytyslaitosta ollut kokenut: tein Helsinki-matkani tarkoituksella illan teatterin lisäksi alkupäivän tutustua Kuvan Kevät -näyttelyyn.
Mitä vielä? Pääsymaksuton näyttely on kaikille avoin, esteetön, hienohissillinen kuusikerroksinen pyhättö, uljas näky ja itse näyttely tulevien taiteilijoittemme valmiuksista tuottaa meille taidetta, eläviä taiteen oivalluksia ja jo valmiita, pieniä sekä aivan jättiläiskotoisia teoksia. Koin kuvataide-elämyksen, joka inspiroi ihastuksista mykistymään ja nauttimaan. Ajattelin vain käväistä tässä komistuksessa, mutta aikaa vierähti lähes kolme tuntia enkä vielä ehtinyt nähdä ja kokea kuin murto-osan kokonaisuudesta.
Taideyliopiston Kuvataideakatemian Mylly-rakennuksen tilat ovat poikkeuksellisen suuret: kookas kerrostalo, jonka kaikkiaan kuudessa varsinaisessa eri kerroksessa löytyy tuoretta, juuri valmistunutta taidetta silmälle, korvalle ja mielelle nautittaviksi. En aio yrittääkään tässä kertoa maistereiksi valmistuvista neljästäkymmenestäkuudesta taiteilijasta kuin vain parista ja heidän teoksistaankin oman, rajatun käsitykseni.
Ensimmäiseksi menen valokuvauksen yhteen tulevaan, helposti käsitettävään taiteilijaan. Hän on Mari Mäntynen, jonka valokuviin taiteilija on saanut itsensä kanssa kuvaan täysin tuntemattoman kanssaan, jopa ympäri maailmaa otetuissa otoksissa. Mäntynen on ihmisrakas taiteilija ja kaikki mikä viittaa ihmiseen on hänelle selvästi taiteen lähtökohta, Mäntysen kuvissa tuntuu maailma olevan avoin ja tukeva kaikenlaisille lähimmäisillemme. Teokset ovat kookkaita, suuret seinät täyttäviä tunnelmallisia otoksia, joista kuvaajan ja kuvattavan tunnelmat kuin läpäisevät ajatuksemme tajuamaan kameran ja valokuvan toimivan kansainvälisenä kommunikointilaitteena loistavasti. Mäntysellä on myös valmiin kuvataiteilijan oma ajatus kirkkaana näytettävissä spontaanein asennoin ja henkilöidensä ilmeiden kertomana.
Mari Mäntysen poikkeuksellinen lapsuusatmosfääri vanginvartijan lapsena on päässyt suomalaisvankilaan pihalle vierailemaan nyt myös aikuisena, valmiina videotaiteilijana ja tehnyt nautinnollisen kymmenminuuttisen sirkusnumeron Keravan suomalaisvankien kanssa. Yhdessä Marin kanssa rauhallisesti, äärimmäisen keskittyneesti he harjoittelevat jännittävästi hidastettua ihmispyramidia, jonka dramaattista hehkuvuutta, kursailemattomuutta ei voi olla toistamiseenkaan seuraamatta.
Otsikkokuvassa Mäntysen esimerkillinen kamerataide näyttää kamerataiteen monialaisuuden, tuomalla jopa oman lapsuusmaisemansa ja kokemuksensa rohkean sympaattisesti ja puhuttelevan ihmisläheisesti esille.
Alla Milja Havaksen puumateriaaliin perustuva suuri Installaatio
En voi olla ohittamatta huonetta, jossa on miltei kaikkea mahdollista kuvataiteesta: Installaatioita, hienoja maalauksia, aktiivisuuteen houkuttavia makailutasoja erikoispehmeine pintoineen levähdellä ja unohtaa aika ja maailman murheet. Näyttelyn suurten salien luonnonvalo tulee monikymmenneliöisistä lattiasta kattoon ulottuvista pokattomista laseista – teho on vaikuttava. Useat tilat tuovat myös pimeyden mahdollisuuksia kokea taidetta aivan eri tavoin kuin valossa.
Näyttelyn ehdottomasti kookkain, komein ja hallitsevin on Elias Langin teos tältä vuodelta, Uncle. Sen suuruus hallitsee koko valtavaa tilaa. Katsellessa ja kierrellessä salin erilaisia teoksia tutkien Langin teos on aina katsojan silmiinpistävä joka puolelta salia. Mustaksi poltettu puu, alumiiniset ja betoniset rakenteet yhdistyvät mielikuvituksellisesti tässä seitsenmetrisessä teoksessa näkemään myös tulevaisuuden toisin kuin vain muotokypsänä taiteena; taide on monipuolisuudessaan sittenkin kiinnostavinta, arvaamattominta, yllättävintä sellaisena, jolle on ihana nöyrtyä alistumaan ja päästä jälkikuvina näyttelystä vielä ihmettelemään.
Materiaaleja ja niihin erikoistuneita, ajattelevia valmiita taitelijoita teoksillaan on koko valtava näyttely tulvillaan.
Yksi on vielä ideana ja toteutuksena kerrottava – Johanna Sulalammen keramiikka ja suurikokoisten veistosmaisten teosten suhde luontoon: voimakkaasti koristeltu, lasitettu keramiikka saa parikseen, loisekseen, vihreän, elävän, sitä kiertävän humalakasvin.
Jälleen teos, jonka meistä jokainen voi ymmärtää ja ehkä mielikuvitusrikas löytää lisää loppumattomasti syvyyksiä teoksen konstikkaan hallitulle tekniikkaneroudelle, sen muotokielelle ihastua. Tässäkin keramiikkaveistoksessa, sen sivuilla ja yläpuolellla, ympäri teosta katsoja löytää taiteilijan toteuttamina erilaisia, erimateriaalisia esineitä kuin lapsuudesta viestivinä erilaisten materiaalien henkinä.
