Kategoriat
filmi kulttuuri taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Betoniklubin hurmaavassa syleilyssä

Lahden kaupunginteatterin johtaja Lauri Maijala, näyttelijä-filmitähti Kati Outinen, näytelmäkirjailija-Lahden kaupunginteatterin dramaturgi Veikko Nuutinen

Valokuva Lahen uutisia

 

Lahden kaupunginteatterin yleisötyö on kasvattanut taas uuden thalia-kukkatarhan. Teatterin johto on sijannut lämpiöalakertaansa teatterin kaariseinien sisäpuolelle oivallisen Betoniklubin, jonka suojiin kiirehti viime tiistai-iltana vieri viereen toistensa tuntumaan liki sata uteliasta kuulijaa ja katselijaa kohtaamaan uuden suomalaisen näytelmän tekijät silmästä silmään.

 

Mammal on näytelmä lapsuuden viimeisestä kesästä. Se kertoo kahden yksinäisen ihmisen hetkestä reunalla, elämän ja kuoleman rajalla, sukupolvien leikkauspisteessä.

Kantaesitys lauantaina 24.1.2026                                                Lahden kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Näytelmä Veikko Nuutinen
Ohjaus Minna Harjuniemi
Lavastus, pukusuunnittelu Minna Välimäki
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu ja musiikki Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen

Rooleissa Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Kati Outinen, Nenna Tyni

Valokuva Lahden kaupunginteatteri

 

Teatterinjohtaja Lauri Maijala totesi heti alkuun:

”Suosio on lyönyt meidät älläkällä. Ilmainen kulttuuri kiinnostaa ilmaisenakin ja sehän on hyvä. Me olemme myös mainostamassa tänne teatterimme juttuihin. Tarve tällaiselle betoniklubille lähtee tarpeesta, että ihmiset puhuisivat enemmän taiteesta, puhuisivat enemmän teatterista ja kulttuurista, sen vaikutuksesta ja että taiteilijat saisivat tällaisen puheenvuoron. Meillä on tänään tekijät teoksen takana. Näytelmän vastuuhenkilöt avaavat juurta, kertovat missä mennään ja mihin ollaan suunnassa matkalla. Tällainen kulttuurikeskustelu on hirveän tärkeää maailmassa, jossa silmä ja viihteellisyys koko ajan vähenee ja puheelle olisi yhä enemmän tilaa. Me tarvitaan puhetta. Se on halpaa ja suoraan sydämestä. Ja vain sillä on merkitystä.

Tämä on vapaamuotoinen tilaisuus ja loppupuolella saadaan kerta kaikkiaan yleisölle tilaisuus kysellä ja panelistien jakaa nimikirjoituksia. Pidetään tämä vapaana keskusteluna ja minä olen yksi keskustelijoista kanssanne,” avasi Lauri Maijala tilaisuuden.

 

Poimin näiden kolmen teatteritaiteilijan osalta päällimmäisiksi nousseita puheenvuorosisältöjä.

Näytelmäkirjailija Veikko Nuutinen kertoi syistä, miksi kirjoitti juuri Mammal-näytelmänsä.

”Halusin kirjoittaa näytelmääni vanhan ihmisen. Itse vanhasta ihmisestä en ole paljoa kirjoittanut. Mutta kyllä se lähti siitä, että kävin noilla Astuvansalmen kalliomaalauksilla. Musta tuntuu, että sain silloin tunteen jonnekin kovin kauas menneisyyteen. Sitten mä ajattelin niin, että voisi siitä kirjoittaa näytelmän ja vielä aattelin, että voisko kirjoittaa esihistoriallisen ihmisen siihen näytelmään ja että mulla ei ole historian tuntemusta 4000 tai 5000 vuotta sitten, ne on aika lailla samoja. Mutta esihistoria löytyi tuolta 25 vuoden takaa. Piti tehdä sitten toinen matka, mielikuvitusmatka tuonne 25 vuoden taakse omaan mummolaan Jämsään. Siellä on myös paljon karjalaisia, tää Mammani on Karjalasta kotoisin.”

 

Kati Outinen kuvaili monipuolisesti mm. sitä, miksi hän suostui tulemaan Lahden kaupunginteatterin uutuusnäytelmän näyttelijäksi.

”Kun pyydettiin, mutta myös sen takia, että sitä ennen  pyysin saada lukea Veikko Nuutisen näytelmän. Ja ihastuin siihen silloin heti. Veikko on näytelmäänsä kirjoittanut sen jälkeen ihan lisää versioita,  mutta käsikirjoituksessa oli olemassa jo se kaunis ja hyvä, johon siinä ihastuin. Kun me nyt tehdään sitä näytelmää, niin minä tykästyn siihen lisää päivä päivältä, opin tuntemaan sitä lisää. Tekeminen on kuitenkin sellainen työryhmän tutkimusmatka sinne, miten ja mikä tää on. Ja mä olen tosi kiitollinen, että Veikko on kirjoittanut vanhan ihmisen, jossa ei tarvitse esittää yhtään vanhan ihmisen esittämisen klisettä. Se on toimintakykyinen ja aivot toimii tiettyyn rajaan asti. Siinä on arvaamattomuutta. Ja näytelmässä on kaikennäköistä luonteen piirrettä, toimintatapaa. Joo. Veikon näytelmä mut tänne toi.

Jos minua olis pyydetty vaan Lahteen, niin mä olisin keksinyt jonkin hyvän tekosyyn. Mut tuo sisältö. Sanoisin, et sitten kun se hyvä sisältö tulee vastaan, se on kuin lottovoitto.”

Kati Outinen johdatteli vielä meidät varsin yksityiskohtaisesti kaurismäkeläisyyteen, filmin merkitykseen yhteiskunnalle ja pienten ammattiteatterien näyttelijöiden köyhään arkeen sekä yleensä ihmisarvon merkitykseen elämässä ja taiteessa.

 

Lauri Maijala kuvasi oman käsityksensä muotoutumista vanhoihin ihmisiin, isovanhempiinsa, joiden kohtaaminen murrosiässä ja vähän sen jälkeen oli ongelmallista. Eräällä tavalla se oli kuolemanpelkoa, ajatus, että isovanhemmat pian kuolevat. Hän muisteli, miten usein kieltäytyi jollakin tekosyyllä lähtemästä äitinsä ja isänsä mukaan isovanhempiaan tapaamaan. Nyt vasta nelikymppisenä hän ymmärtää, mitä hän menetti, mitä elämänviisautta ja tarinaa ja elämänmuotoa ilman hän tyhmyyksissään jäi.

Maijala viritti vielä keskustelun siitä, miten vanhan ihmisen kohtelu on sidoksissa harjoitettuun yhteiskuntapolitiikkaan. Vanha ihminen on arvokas tai vähemmän arvokas politiikasta riippuen.

 

Täysi tunti kirjailija Veikko Nuutisen näytelmää Mammal, näyttelijä Kati Outisen filmitähti- ja taiteilijaelämää sekä viisasta, koettua elämänfilosofiaa ja Lauri Maijalan  huumorilatauksilla sekä omakohtaisella isovanhempiensa kohtelua liikuttavasti meitä herkistävällä puheenvuorolla nostivat mielenkiinnon tulevan näytelmän malttamattomaan ensi-illan odotukseen – ja tietenkin edessä keskustelevan kolmen suomalaisen huipputeatterilaisen asiantuntevuuden ihailuun.

 

Niinkuin hyville kulttuuritapahtumille usein käy, aika loppuu kesken – luvattua yleisökeskustelua ei ehtinyt syntyä kuin parin lausahdustyngän verran. Harmi, joka seuraavalla Betoniklubi-kerralla voidaan korjata:

KEVÄÄN 2026 muut KLUBI-ILLAT:

ti 27.1.26 klo 18–19
Vieraina Jarkko Lahti ja Eeva Soivio / Sivuraide

ti 3.2.26 klo 18–19
Vieraana Heidi Herala / Maan ja veden välillä

ti 3.3.26 klo 18–19
Vieraana Asko Argillander / Haapajärven Elvis

 

Asiasta kiinnostunut lukijani, voi perehtyä Betoniklubin vieraiden ajatuksiin tilaisuudesta valmistetun you tuubin avulla. Siitä ei tosin saa sitä tuntumaa, mitä livenä nämä persoonallisuudet äänillään, painotuksillaan, nopeilla vastapuheenvuoroillaan,varsin persoonallisilla temperamenteillaan, reaktioillaan ja keskustelutaidoillaan antoivat meille läsnäolijoille.

https://www.youtube.com/watch?v=zG9hS_1pKjQ

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Teatteritaiteilijoita silmästä silmään kohtaamaan

Betoniklubi on Lahden kaupunginteatterin oma keskusteluklubi, jossa tekijät haastattelevat tekijöitä teatterin tekemisestä, taiteesta ja elämästä yleensä. Betoniklubi on teatteritaiteiljoiden ja yleisön matalan kynnyksen kohtaamispaikka, sekä uusien ajatusten ja
oivallusten synnyinsija.

Betoniklubi avaa ovensa tiistaina 13.1.2026 klo 17.00.

Ensimmäiset vieraat teatterinjohtaja Lauri Maijalan kanssa keskustelemassa ovat Mammal-näytelmään liittyen näyttelijä Kati Outinen ja näytelmäkirjailija Veikko Nuutinen.

KEVÄÄN 2026 muut KLUBI-ILLAT:

ti 27.1.26 klo 18–19
Vieraina Jarkko Lahti ja Eeva Soivio / Sivuraide

ti 3.2.26 klo 18–19
Vieraana Heidi Herala / Maan ja veden välillä

ti 3.3.26 klo 18–19
Vieraana Asko Argillander / Haapajärven Elvis

 

Ovet avautuvat klo 17
Baari on auki klo 17–20
Tervetuloa!

Kategoriat
kotiseutu kulttuuri taide yhteiskunta

Lahtelaisen kulttuuritietokisan kertaus

Lahtelaisen kulttuuritietokisan osanottoaikaa on vieläkin runsaasti.

Kysymysten vastauksia Lahen uutisia-postiin on tullut arvottavaksi asti. Silti toivoisin vielä lähes 170 lahtelaisen keskeisen päättäjän, joille kilpailutehtävä myös erikseen lähtettiin, osanottoa kisaan  vieläkin runsaammin nimellä tai nimerkillä ja tietenkin teitä kaikkia lukijoitani todistamaan, että Lahti on yhä kulttuurikaupunki sen parhaimmassa ominaisuudessa. Vastausten lähetysaika päättyy 19.1.2026 klo 16.00.

 

Tässä  vielä koko kulttuurikisa kertauksena.

Tarmo V

………………………………………………………………………………

Parahin lukijani. Alkaneen Uuden Vuoden 2026 ensimmäinen lahtelaista kulttuurin tuntemista mittaava kisa on nyt vuorossa.

Kuten ehkä muistatte, viime vuoden marraskuun viimeiseksi viikoksi olin mukaviisaudessani laatinut kisan niin vaikeaksi, ettei yhtään täysin oikeaa vastausta lopputarkastuksessa saatu – vain kaksi vastaajista pääsi kuuteen oikeaan vastaukseen seitsemästä kysymyksestä ja he saivat lohdutuspalkinnon. Tässä tuon syksyn kilpailun kysymykset vielä kertauksena:

Tällä kertaa kisailu on sanaristikon muodossa. Siinä on 14 numeroitua vaakasuoraa riviä. Jokaiselle riville pitää saada yksi edellisen, yllä olleen kisan nimistä kirjoitetttu etu- tai sukunimi.

Kun ne on löytyneet, ristikkoon muodostuu vielä viidestoista lahtelaisnimi kuin itsestään. Lähetä tuo näin syntynyt nimi Lahen uutisia -sähköpostiin lahenuutisia@gmail.com ja osallistut oikein vastanneiden kanssa arvontaan, jossa on hyvät palkinnot kolmelle. Muista laittaa lähetykseesi myös oma sähköpostiosoitteesi. Voit vastata nimimerkillä tai nimelläsi, kumpaakaan ei julkaista.

Tässä lahtelaiskulttuurin 2026 kisaristikko:

 

Tässä avuksi vihjeet vastauksiin:

1. Lahtelainen tuottelias nuortenkirjailija

2. Toimi myös Kannaksen Yhteislyseon kuvaamataidon opettajana

3. Lahtelaiskulttuurin tuorein ja hurmaavin piristys

4. Sodan kirojen tulkki monin paksuin teoksin

5. Kuuntele  häneltä näyte

 

6. Alias Topias

7. Merkittävimpiä suomalaisen kirjallisuuden romaanitaiteilijoita

8. Yksi Lahdessa toimineista naiskapellimestareista

9. Mezzotinta grafiikan taituri

 

10. Jäi 15 vuotta Lahtea palveltuaan eläkkeelle ja ryhtyi hiihtoputkiyrittäjäksi

11. Ensimmäinen Lahden kaupungin lasten ja nuorten kuvataidekoulun rehtori

12. Taidemaalari-graafikko, aikanaan kuuluisan Lahden Muotoiluinstituutin opettaja

13. Maailmankuulu tämän hetken lahtelaistaiteilija

14. Reunan palstan tarinoiden lahtelaisguru

Tämä kulttuuritietokisa alkaa tänään lauantaina 3.1.2026 ja päättyy maanantaina 19.1.2026 klo 16.00.

Tulokset julistetaan 23.1.2026 ilmestyvässä Lahen uutisia -artikkelissa.

 

Mielenkiintoa ja onnea kulttuurisen lahtelaisuuden pohtimiseen!

Kategoriat
filmi kulttuuri luonto taide

Galleria Uusi Kipinän vuoden 2026 ensimmäinen näyttely

Galleria Uusi Kipinä on luonut kolmeksi viikoksi 7.1.-25.1.2026 taas vierailukohteen, jossa kaikki sen viisi taiteilijaa antavat silmää, ajatusta ja taidemakuammekin ruokkivia elämyksiä niin, että jälleen paluu tässä maailman kaoottisen hektisessä tilassa taiteen pariin on kuin rauhoittava pelastus meille. Kannattaa siis poiketa Kymintie 1:n neljään taidesoppeen ja lepuuttaa aivoja, hengähtää ja hengittää sekä antaa teosten uudelleen sytyttää uinuvia tunteitamme – sen nämä taiteilijat tahallaan tai tahtomattaankin osaavat.

 

 

 

 

 

 

Agnieszka Wajda-Hännisen työt levittäytyvät Kipinän suurimman salin seinille ne täysin sadoilla rytmeillään, lehtivihreyden sävyillään valloittaen. Vesiväri- ja öljyvärisekoituksin syntyneet teokset välittävät katsojalle luontoa ikään kuin koko suuri näyttelytila olisi lehditetty katsojaa varten levähtää nauttimaan ja nyt varsin runsas avajaisyleisö vain haitaksi – taiteen nauttija estetty valloittava kokonaisuus häiriöttä ja keskittyneenä kokea, kymmeniin luontoikkunoiden näkymiin uppoutua. Yllättävää kauneutta hehkuu teosten muotokieli. Niistä mikä tahansa voi saada katsojan miettimään tekijän voimakasta luontokokemusta teosta maalatessaan ja sen kypsyttyä nyt koettavaksemme.

 

 

 

 

 

 

 

Satu Loukkolan taidetta olen saanut kokea usean vuosikymmenen varrelta – ensimmäinen muistikuvani on hänen hienosta kokolattian käsittävästä hiekkamaalauksestaan. Moneen ilmaisuun, aiheisiin hän on yltänyt – veistoksiin, maalauksiin materiaalina savi, väripaletti, puu, keramiikka – ihmiset, eläimet, luonto.

Tänään Satu Loukkolan taide on maailmanlaajuisesti klassista: muotokieli kiehtovan lämmintä, tuhansien vuosien takaisin menetelmin valmistuneet, inhimillisen kädenkosketuksen tuntuiset tunnelmaiset, tutunomaiset käyttöesineet kuin kutsuvat luokseen niitä käyttämään arjessa, juhlassa, hiljaisuudessakin.

Sekä tietenkin myös nuo elämänhuumorin täyssisältöiset oudot luomukset kuin sieppaavat taiteilijan vapaalla vallattomuudella meidät nauruun puhkeamaan. Satu Loukkolan monipuolinen taide on tänään kypsimmillään ajatustemme myötäelää niissä, silmämme ihastella ja mielikuviemme syttyä eräänlaiseen menneisyyden paluuseen, koskettamisen taiteeseen, arjen esinemaailmoihin meidät kiehtoen.

Tekniikaltaan ne ovat vaativia ikiaikojen polttotekniikoiden usein tuomaa sattumallistakin onnistumista, vaivannäköä, kokeilua ja siksi edessämme on esineitä, jotka haluaisimme kaikki – silti niiden kauneutta, uniikkiutta varjellen jättää koruiksi, mutta käyttöesineiksi ne ihan mielikuvituksissamme unelmoida.

 

 

 

 

 

Sylvi Alinin kuvissa taidemaalarin persoonallinen sivellin, rakkauden kaipuun teemat on voimakkaasti esillä. Jotenkin tuntuu, ettei hänen ajatuksensa antaisi tänään kompromissien mahdollisuuksia: kuvat ovat selkeitä, ehdottomia kerronnassaan. Voimakkaimmillaan ne kätkevät sisäänsä elämänkokemuksemme käynnistämään niistä kuin ilmoituksen esitettyyn satuttavaan tai ihanaan elämäntapaamme. Ihmisen pyyteistä ja kaipauksista herkistymme Alinin voimakkaissa, taitavissa maalauksissa omaakin elämäämme analysoimaan.

 

 

 

 

 

Annu Timonen ja Kerttu Malinen muodostavat yhdessä taiteilijaduon Annu & Kerttu, joka on työskennellyt vuosia liikkuvan kuvan, installaation, äänen, elävän kuvan ja valokuvan parissa. Heidän teoksessaan ääretön on rannaton, loppumaton valtameri laineineen ja sitoo äärettömällä koollaan ihmisajatukset kaukaakin toisiinsa nyt luonnosta tyttölapsen elämänkestosta keskustelemaan. Noin kymmenminuuttinen teos tuntuu pimennetyn Kipinän matalalla penkillä istuen eheältä tekijöiden näkemykseltä luonnon ikuisesta jatkumisesta ja ihmiselämän rajallisuudesta siinä. Nuo psykoanalyyttiset ihmiselämän rajallisuuden metafyysiset filosofoinnit, äärettömyyden tulevat katastrofitkin saavat installaatiossa osansa kun vielä vapaat merimeduusat ottavat keveän olemuksensa mukana ajatuksemme vapaaseen tyrskyjen tanssiin teoksen meren laineille.

Tämä huone on näyttelyn kenties silmiä avaavin rikkumattomalta tunnelmaltaan – vaikka useammin mennä sen luonnon vapautta välittävien merenlaineiden hellivään atmosfääriin. Vahinko, että teoksen äänitekniikka – puheen ja tehosteiden – äänimaailman balanssit tuntuivat niin yhteneviltä, että puheesta ei aina saanut selvää.

 

Galleria Uusi Kipinä

Avoinna ti-pe 12-18, la-su 12-16, maanantaisin suljettu
Näyttelyihin on vapaa pääsy.
Kauno ry / Galleria Uusi Kipinä
Kymintie 1
Lahti 15140
Finland

 

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide Tanssi yhteiskunta

Kansallisteatterin kevään ohjelmistouutuuksia

https://lahenuutisia.fi/2025/11/10/kansallisteatterin-kevaan-2026-ohjelmistoa/ 

Tiina Puumalaisen uutuusnäytelmä Lady T kertoo Britannian Rautarouva Margaret Thatcherin viimeisistä elinvuosista muistisairaana Lontoon The Ritz -luksushotellissa. Kristian Smedsin Lapin Faarao kutsuu esiin taiteen ja henkimaailman ikiaikaista liittoa ja luvassa on muun muassa musiikkia, meditaatiota ja tietovisaa. Koreografi Sonya Lindforsin ONE DROP on yhteiskunnallisesti vaikuttava ja visuaalisen lumoava teos kolonialismin ja kapitalismin historiasta. Heikki Huttu-Hiltusen ohjaama menestysesitys Leikin loppu palaa ohjelmistoon yleisön pyynnöstä. Oboh on nuoren näyttelijä Leo Ikhilorin taiteellinen opinnäytetyö. Mascu-Fuck on taiteilija Moe Mustafan tanssia ja monologeja yhdistävä sooloteos, joka ravistelee maskuliinista yhteiskuntaa vatsatanssin kautta. Lavaklubilla nähdään suosittujen Sarvivälke- ja Kuka minä olen -esitysten kiertueversiot.    

Lady T – Hyvää yötä, Margaret Thatcher

Kuva: Mitro Härkönen

Lady T on Tiina Puumalaisen kirjoittama ja ohjaama uutuusdraama Britannian Rautarouvan ja alipalkatun hotellityöntekijän kohtaamisesta.

Jouluna 2012 Lontoon The Ritz -hotelliin muuttaa muistisairauden kuluttama nainen. Hän on enää varjo entisestään, vaikka hetkittäin näkyviin ilmaantuu vielä viiltävän itsetietoinen poliitikko. Vain hyvin harvat tietävät, että Margaret Thatcher tekee hidasta kuolemaa sviittinsä yksinäisyydessä.

Yksi näistä harvoista on Linda, hotellin pätkätyöläinen, jonka palkka ei riitä elämiseen ilman lisätienestejä. Linda on kuihtuneen hiilikaivoskaupungin kasvatti, jonka elämään Thatcherin politiikalla on ollut järisyttävä vaikutus.

Kahden täysin erilaista maailmaa edustavan naisen kohtaamisesta syntyy vaikuttavaa teatteria poliittisten päätösten seurauksista yksittäisille ihmisille. Lady T:n ytimessä ovat peri-inhimilliset teemat: muistaminen, unohtaminen ja anteeksiantamisen vaikeus.

Maalaamosalin intiimillä näyttämöllä hehkuvat Kansallisteatterin näyttelijätaiturit: Paula Siimes Thatcherina ja Maria Kuusiluoma hotellityöntekijä Lindana.

Kantaesitys Maalaamosalissa 15.4.2026

Työryhmä

Rooleissa Maria Kuusiluoma ja Paula Siimes

Ohjaus Tiina Puumalainen  Lavastus- ja pukusuunnittelu Teppo Järvinen  Naamioinnin suunnittelu Niko Sahlman

 

Lapin Faarao kutsuu ihmettelemään ihmettä

Kuvat: Verneri Pohjola ja Särestöniemi-Museo: Taina Veikkolin. Kuvankäsittely: Marko Kovero

Lapin Faarao jatkaa ohjaaja Kristian Smedsin pohjoisen taiteilijoista inspiroituneiden, epäsovinnaisten näyttämöteosten sarjaa. Aiemmat Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä nähdyt esitykset ovat olleet Palsa (2014) ja Tabu (2015).

Taiteilija Reidar Särestöniemen henkinen jälki suomalaisessa taiteessa ja yhteiskunnassa on merkittävä. Hänen henkilöään ja taidettaan on vuoroin rakastettu ja vihattu, ylistetty ja pilkattu. Suurten ristiriitojen, värien ja visioiden taiteilija jätti jälkeensä ison puumerkin.

Esitys kutsuu esiin Särestöniemen henkistä perintöä. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin johdolla sukelletaan Lapin Faaraon ihmeelliseen maailmaan. Verneri Pohjolan ja Kirke Karjan esittämä musiikki puhaltaa ja soi läpi esityksen. On tarinankerrontaa ja runoutta. On hiljaisuutta ja havinaa. On rauhallista ja radikaalia.

Lapin Faarao kutsuu ihmettelemään ihmettä. Luvassa on muun muassa musiikkia, meditaatiota, tietovisaa ja yhteyttä henkimaailmaan. Kertakaikkisen omalakista näyttämötaidetta.

Suurella näyttämöllä 12.5. ja 16.5.2026

Työryhmä

Näyttämöllä Hannu-Pekka Björkman, Kirke Karja ja Verneri Pohjola

Ohjaus ja teksti Kristian Smeds  Musiikki Verneri Pohjola

 

ONE DROP on rajoja rikkova teos kolonialismin ja kapitalismin historiasta

Kuva: Tuukka Ervasti

ONE DROP on palkitun koreografi Sonya Lindforsin viihdyttävä ja viiltävän analyyttinen teos, jossa teatterin, nykykoreografian, katutanssin ja oopperan maailmat vuotavat toisiinsa.

Yhteiskunnallisesti vaikuttava, visuaalisesti lumoava ja karismaattisen esiintyjäkaartin tähdittämä esitys on saanut ylistystä ympäri Eurooppaa. Suomalaisen mustan näyttämötaiteen merkkiteos vierailee Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä toukokuussa. Esitys jatkaa Lindforsin monivuotista teossarjaa, joka käsittelee valtaa, representaatiota ja mustan kehon politiikkaa.

Teoksen nimi viittaa sekä reggaemusiikin “one drop” -rumpurytmiin että Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa luotuun rotuerottelulakiin (Race Separation Act), jonka mukaan yksi pisara ”mustaa” verta teki ihmisestä ulkonäöstään huolimatta mustan. Yhden pisaran sääntö teki näkyväksi sen, miten rodun teknologia luotiin hallitsemaan ja epäinhimillistämään mustia ja ruskeita ihmisiä.

Suurella näyttämöllä 23.5. ja 25.5.2026
After Sweat -klubi 23.5. esityksen jälkeen Lavaklubilla

Työryhmä

Koreografia & ohjaus Sonya Lindfors Esiintyjät Antonia Atarah, Maele Sabuni, Kamilla Halid, Alen Nsambu, Marlon Moilanen, Isabella Shaw Äänisuunnittelu Jussi Matikainen Valosuunnittelu Erno Aaltonen Pukusuunnittelu Sanna Levo Lavastussuunnittelu Aino Koski Libretto Sonya Lindfors Muut tekstit Sonya Lindfors & työryhmä  Tuotanto UTT ry & Sonya Lindfors Osatuotanto Big Pulse Dance Alliance (Zodiak – Uuden tanssin keskus / FI, Dance Umbrella / UK, Julidans/NL), Goethe-Institut (International Coproduction Fund), Finnish Cultural Institute for the Benelux, Apap – FEMINIST FUTURES (a project co-funded by the Creative Europe Programme of the European Union), Beursschouwbourg

 Leikin loppu palaa ohjelmistoon

Kuva: Harri Hinkka

Heikki Huttu-Hiltusen ohjaama Leikin loppu on työryhmän, Teatteri Siperian ja Kansallisteatterin, yhteistuotanto ja se sai ensi-iltansa Maalaamosalissa 9.4.2025. Esitys keräsi runsaasti kiitosta sekä yleisöltä että kriitikoilta ja se palaa ohjelmistoon keväällä.

Samuel Beckettin absurdissa klassikkonäytelmässä tuhotun maailman raunioilla asuvat kellariinsa piiloutuneet viimeiset eloonjääneet: sokea Hamm ja häntä palveleva Clov. Dystopian keskellä jäljellä ei ole enää mitään muuta kuin rippeet loputtomalta tuntuvasta valtapelistä, joka jatkuu jatkumistaan.

Näytelmä on tuttu ja tunnettu eikä sen tekstistä saa muuttaa piiruakaan. Kuitenkin, kun teokseen nyt tarttuvat liikenneonnettomuudessa halvaantunut näyttelijä Pekka Heikkinen ja pakolaisena maahan tullut näyttelijä Bakr Hasan, palvelijan ja palveltavan roolien lisäksi kysymys on monesta muusta tasosta ‒ eikä kaikki ole niin ilmeistä kuin päältä näyttää. Kaksikon alkuasetelma on selkeä: maahanmuuttaja palvelijana ja ”eurooppalainen” pyörätuoliin vaipunut valittaja palveltavana. Aikaamme peilaava klassikkonäytelmä osoittaa jälleen olevansa ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Näytelmän suomennoksen on tehnyt Samuel Beckettin Endgame-näytelmän pohjalta Mika Leskinen (2011). Mika Leskisen suomennos on nimeltään Loppupeli.

Työryhmä

Näyttämöllä Bakr Hasan, Pekka Heikkinen, Marika Heiskanen ja Tuukka Huttunen

Ohjaus Heikki Huttu-Hiltunen  Suomennos Mika Leskinen Musiikki ja äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio  Lavastus- ja pukusuunnittelu työryhmä  Valosuunnittelu Ilkka Niskanen Vastaava tuottaja Teatteri Siperia / Marika Heiskanen

 

Näyttelijä Leo Ikhilorin taiteellinen opinnäyte Oboh yhdistää rituaalin, ruumiillisuuden ja synkän estetiikan

Kuva: Deepak Panglia

Oboh on nuoren ja taitavan Leo Ikhilorin Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelma Nätyn taiteellinen opinnäyte. Esitys on karkean lohdullinen ja autofiktiivinen tulkinta minuudesta – kertomus yksinolosta, yksinhuoltajaperheestä ja väkivallasta levottomien sielujen lähiössä.

Teos ammentaa inspiraationsa Lounais-Nigerian Esan-heimon kulttuuriperinteistä ja yhdistää rituaalin, ruumiillisuuden ja synkän estetiikan. Se on taru, luomiskertomus ja kasvutarina pojasta nimeltä Oboh.

Esitys yhdelle näyttelijälle yhdistää tanssin, musiikin ja voimakkaan ruumiillisen ilmaisun monodraaman muotoon.

Maalaamosalissa 3.‒7.2.2026

Esityksen kielet ovat suomi, englanti ja esan.

Työryhmä

Esityskonsepti ja esiintyjä Leo Ikhilor

Valosuunnittelu Pinja Kokkonen  Avustava äänisuunnittelu Samuel Chezeck

 

Mascu-Fuck käsittelee epäonnistuneiden suhteiden aiheuttamia haavoittuvuuksia

Kuva: Kansallisgalleria | the Finnish National Gallery / Pirje Mykkänen

Mascu-Fuck on taiteilija Moe Mustafan sooloteos, jossa uhmataan rajoittavaa miehen mallia vatsatanssilla. Esitystä ovat inspiroineet ikoniset egyptiläiset vatsatanssijat, kuten Suhair Zaki ja Samia Jamal.

Teos käsittelee homoksi kasvamista, hylkäämiskokemuksia, vanhempien vaikutusvaltaa lapsiinsa ja epäonnistuneiden suhteiden aiheuttamia haavoittuvuuksia.

Esitykset Pienellä näyttämöllä 23.5. ja 25.5.2025.

Ensiesitys oli Kiasma-teatterissa 15.8.2023.

Työryhmä

Konsepti, teksti, ääni Moe Mustafa Lavastus- ja valosuunnittelu Julia Jäntti Puvustus Angela Culkin Mugisha

Alkuperäisteoksen tilaaja Kiasma-teatteri (2023) Alkuperäisteoksen tuotanto PALO Art Productions Alkuperäisteoksen tukijat Taike, Helsingin kaupunki, Saaren residenssi (Koneen säätiö)

Sarvivälke- ja Kuka minä olen –esitysten kiertueversiot Lavaklubille

Sarvivälke Lavaklubilla 10.2.2026

Kuva: Katri Naukkarinen

Arda Salaniemen kirjoittama Sarvivälke on väkevän todentuntuinen sukellus nuoren naisen elämään. Koskettavan päähenkilönsä kautta monologinäytelmä pohtii itsetuhoisia ajatuksia ja olemassaolon mielekkyyttä ‒ vaiettuja aiheita, jotka kuitenkin ovat todellisuutta liian monille.

Alkuperäisversion kantaesitys oli Omapohjassa 9.3.2024. Sarvivälke-esityksen kiertueversion sovituksen mahdollistivat Kansan Sivistysrahasto, Niilo Helanderin Säätiö sekä Kansallisteatterin saamat lahjoitukset. Lokakuussa 2025 esitys kiersi kaikissa Valtion koulukodeissa.

 

Duo Musaico: Kuka minä olen? Lavaklubilla 2.2.2026

Kuva: Jeroen Sebrechts, kuvankäsittely Samüel Vangerven

Angela Aldebsin ja Rami Thawin ovat Duo Musaico, ja heidän omista tarinoistaan syntynyt esitys Kuka minä olen? on tanssi- ja musiikkiesitys kodin löytämisestä. Aldebs on Syyriasta kotoisin oleva tanssija ja koreografi, joka on aiemmin esiintynyt muun muassa Kansallisteatterin Undocumented Love -esityksessä. Thawi on syyrialais-venezuelalainen muusikko, jonka musiikki yhdistelee eri mantereiden kulttuurisia vaikutteita.

Teoksessa eri kielten sanat ja tanssi sulautuvat kokonaisuudeksi kitaran, viulun ja lyömäsoitinten kanssa. Taiteilijat punovat arabiasta, englannista, suomesta ja espanjasta kielirajat ylittävän äänikudoksen, jossa sanat lakkaavat merkitsemästä ja tunteet puhuvat.

 

Lisätiedot:

Pääjohtaja Mika Myllyaho
Sähköpostiosoite mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

Viestintäpäällikkö Karoliina Masalin
Sähköpostiosoite karoliina.masalin@kansallisteatteri.fi

Suomen Kansallisteatteri on vuonna 1872 perustettu vanhin suomenkielinen ammattiteatteri. Kansallisteatteri on taiteellinen teatteri, jonka ohjelmistossa nähdään uutta kotimaista draamaa, kiinnostavia ulkomaisia näytelmiä ja parhaita klassikoita. Ydinarvomme ovat taiteellisuus, yhdenvertaisuus ja keskustelevuus.


Kategoriat
taide Tanssi teatteri Teatteriuudistus

Teatterikeväässä 2026 jännittävän kokeellista uutuutta

Piirros Kaarlo Stauffer

 

Somatic Sitcom ammentaa 1990-luvun tilannekomedioista, muuttaa arkiset eleet koreografiaksi ja ylistää ystävyyttä.  

Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämön Somatic Sitcom -esitys yhdistää 90-luvun alun klassisten tilannekomedioiden huonelavastuksen ja nykytanssin. Studio Pasilassa 21. huhtikuuta 2026 ensi-iltansa saava esitys kerrostaa näennäisen merkityksettömät jokapäiväiset eleet koreografiaksi, joka tarkastelee olemisen kummallisuutta.

Somatic Sitcom -esityksen taustalla on koreografi Anna Maria Häkkisen, skenografi Erno Aaltosen ja dramaturgi Emil Santtu Uutun yhteinen kiinnostus 1990-luvun klassisia tilannekomedioita kohtaan. Työryhmä on katsonut satoja tunteja aikakauden sitcom-sarjoja, purkanut niiden rytmejä, eleitä ja tunnelmia ja siirtänyt ne osaksi nykytanssin ja ruumiillisen ilmaisun kieltä.

Anna Maria Häkkisen koreografian perustana toimivat nykytanssin pehmeät somaattiset menetelmät, joissa korostuu ruumiillisen kokemuksen havainnointi.

“Tässä teoksessa tätä havainnointia laajennetaan ruumiista kohti ympäröivää tilaa ja ihmisten ja esineiden välisiä tilanteita. Minua kiehtoo, miten arkiset eleet, kuten istuutuminen, oven avaaminen ja muropaketin kurottaminen voivat muuttua tanssiksi, kun niitä havainnoi ja tarkastelee tietoisesti,” Häkkinen kuvailee.

Teos sijoittuu 1990-luvun alkuun ja ammentaa ajan nostalgisuudesta: pop- ja vaihtoehtokulttuurista, joutilaasta kehollisuudesta ja analogisista esineistä. Kuten inspiraationa toimineissa 1990-luvun klassikkokomedioissa, Frasierissa ja Seinfeldissa, Somatic Sitcomissa ovikello soi ja tapahtumat saavat yllättävän käänteen. Lopputuloksena on lempeä, ihmeellinen ja komediallinen kuvaus ystävyydestä.

 

Teoksen konsepti on Anna Maria Häkkisen ja Erno Aaltosen käsialaa. Häkkinen on lisäksi teoksen koreografi ja Aaltonen vastaa teoksen lavastuksesta sekä valo- ja äänisuunnittelusta. Teoksen dramaturgi on Emil Santtu Uuttu. Kolmikko on työskennellyt aiemmin yhdessä teoksissa Phoenix – a deep relaxation serotonin release (2023), joka toteutettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssin opiskelijoille, sekä Afterglow, low lingering slips of light (2023), joka sai ensiesityksensä New Yorkin Performa-biennaalissa.

 

Rooleissa nähdään Hanna Ahti (vier.), Juha JokelaVappu NalbantogluEsete Sutinen (vier.) ja Antti Timonen. Teoksen puvustus on Paula Ojalan ja työryhmän yhteistyötä. Naamioinnin suunnittelee Ronja Nylund. Tanssin ennakkotyöhön osallistuu tanssija Taru Aho.

Alla Helsingin Kaupunginteatterin kevään uutuuksien ensi-illat:

 

28.1. Hildur, ohj. Tuomas Parkkinen x

4.2. Kurtturuusut, ohj. Miika Muranenx x

5.2. Komedia pankkiryöstöstä, ohj. Samuel Harjanne x

12.2. Status quo, ohj. Jakob Höglund

11.3. Out of Order, kor. Fernando Melo

21.4. Somatic Sitcom, kor. Anna Maria Häkkinen x

 

https://hkt.fi/tiedotteet/helsingin-kaupunginteatterin-alkukevaan-2026-ohjelmisto-on-julkaistu/

x Lahen uutisia pyrkii kokemaan ainakin nämä esitykset

Kategoriat
Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Lahden kaupunginteatterin kalenterivuosi 2025 sekä ohjelmajulistus vuodelle 2026

Loistava ystäväni   kuva Antti Sepponen

Vuosi 2025 Lahden kaupunginteatterissa näyttäytyy numeroiden valossa hyvältä. Omien ja vierailuesitysten esityskertoja oli yhteensä 242 ja niissä oli katsojia reilu 50 000. Tapahtumiin ja maksullisiin esityksiin osallistui yhteensä 65 981 katsojaa.

Odotetusti suurimman katsojamäärän keräsi The Black Rider, jota esitettiin näytäntövuonna 2024-25 yhteensä 37 kertaa. Katsojia se sai yli 12 000.
Kevätkauden yleisö- ja arvostelumenestys oli Mikko Roihan ohjaama Niskavuoren Heta, joka saavutti 8 230 katsojaa.
Syysnäytäntökaudella ensi-iltansa saanut Elena Ferranten Napoli-sarjaan perustuva Loistava ystäväni on kerännyt tähän mennessä lähes 10 000 katsojaa. Se jatkaa ohjelmistossa 16.5.26 asti. Yhteistuotanto (Vapaa Teatteri, Teatteri Jurkka, Tampereen Työväen Teatteri, Lahden kaupunginteatteri) Väylä saavutti neljällä esityksellään 1480 katsojaa.

Pienen näyttämön suosituin esitys on tänä vuonna ollut Tuomo Rämön Onnekkaat. Sen ja syksyllä ensi-iltansa saaneen koko perheen näytelmän Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu eroa on vain muutama kymmenen katsojaa. Nysä jatkaa ohjelmistossa 2.5.26 asti.
Lauri Vennosen kirjoittama ja ohjaama näytelmä Kiljupunkkarityttö (ensi-ilta 15.10.25) on Lahti 120 v. -juhlanäytelmä. Esitykset jatkuvat 11.4.26 saakka.

Studionäyttämön vetovoimana on ollut Tapani Kalliomäen ohjaama näytelmä Kaaos, jonka ensi-ilta oli vuonna 2022. Se on palautettu ohjelmistoon kolme kertaa ja sijoittuu 90 esityksellään koko talon esityskertatilastossa vv. 1983-2025 sijalle 9. Viimeinen esitys nähtiin 13.12.2025.

Draamakasvatus ja yleisötyö

Lahden perusopetuksen kulttuuriohjelman mukaisesti kaikki kaupungin kolmasluokkalaiset (n. 1200 lasta) kutsutaan vuosittain Lahden kaupunginteatterin lastennäytelmän esitykseen. Tänä syksynä koululaiset pääsivät ihastumaan visuaalisesti kiehtovaan satuseikkailuun Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu. Osa kolmasluokkalaisia tulee katsomaan näytelmän kevätkaudella.
Valtakunnallisen Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman puitteissa 8.-luokkalaiset näkivät kevätkaudella näytelmän Thelma & Loviisa, syyskaudella Tule kotiin, tähtityttö!, jonka parissa osa Taidetestaajista jatkaa myös keväällä.
Kouluilla järjestettäviin teatterityöpajoihin sekä esityksen jälkeen tapahtuvaan taiteilijatapaamiseen sekä muuhun draamaopetukseen osallistui vuonna 2025 yli 5 386 oppilasta.

Yleisötyötapahtumia, kuten avoimet harjoitukset, avajaiset, asiakastilaisuudet, oli 92 ja niihin osallistui 11 947 henkilöä.

Kevät 2026

 

Teatterinjohtaja Lauri Maijalan ohjelmajulistus kevään näytäntökaudelle:

”Lahden kaupunginteatteri jatkaa keväällä 2026 vahvaa linjaansa uusien suomalaisten näytelmien esittäjänä. Koemme iloiseksi velvollisuudeksemme tuoda näyttämölle ennennäkemättömiä teoksia, sillä kukaan muu kuin suomalaiset itse ei kerro näitä tarinoita.

Suurella näyttämöllä saa kantaesityksensä talon dramaturgin Veikko Nuutisen Lahden kaupunginteatterille kirjoittama Mammal, ja pienellä näyttämöllä nähdään Sinna Virtasen runoilija Marja-Liisa Vartion elämästä ammentava Maan ja veden välillä. Yhteistuotantona saa meillä ensi-iltansa menestyskirjailija Juha Itkosen kantaesitys Sivuraide. Lisäksi uudelle katsomopaikoiltaan laajennetulle Studionäyttämölle valmistuu Katariina Vuoren Erään tapon tarina – kirjaan pohjautuva, allekirjoittaneen kirjoittama tositapahtumiin perustuva rikosdraama Haapajärven Elvis. Kaikki kevään ensi-iltojemme tekijänoikeudet jäävät suomalaisille kirjailijoille ja kaikki tarinat nousevat suomalaisesta elämästä ja historiasta.

Lahden kaupunginteatteri haluaa olla osana rakentamassa kotimaista kulttuurihistoriaa. Ja sitä historiaa ja tulevaisuutta kirjoittavat vain suomalaiset itse. Lahden kaupunginteatteri haluaa olla monimuotoisen suomalaisuuden peili ja ikkuna. Se on teatteri, joka ei pelkää käsitellä vaikeita aiheita, ja pysähtyä ihmettelemään pientä ja arkista, itäsuomalaista evakkomummoa ja hänen kaupunkilaista teinipoikaansa, juhlia suomalaista suurta runoilijaa, tai kertoa vaikka surullisesta tosielämän rikoksesta, joka kätkee sisälleen palan synkintä suomalaisuutta – ja toisaalta kuvauksen siitä miten taide, rock ja Elvis Presley voi pelastaa kokonaisen elämän. Nämä kaikki ovat osa niitä miljoonia suomalaisia ilmiöitä, jotka ovat saattaneet meidät tähän pisteeseen, missä nyt kansakuntana olemme.
Kevään 2026 ohjelmistomme on omistettu suomalaiselle yhteiskunnalle ja pienille ihmisille suuressa maailmassa.”

Kevään esityskausi käynnistyy 2.1.26, jolloin esitämme Tule kotiin, tähtityttö! Suurella näyttämöllä ja Kiljupunkkarityttö Pienellä näyttämöllä.

Betoniklubi
avaa ovensa ti 13.1.26 Lämpiönäyttämöllä. Ensimmäiset vieraat teatterinjohtaja Lauri Maijalan kanssa keskustelemassa ovat Mammal-näytelmään liittyen näyttelijä Kati Outinen ja näytelmäkirjailija Veikko Nuutinen.

 

Ps

Edelliset kylmät Lahden kaupunginteatterin välittämät numerotiedot ovat tietenkin teatterin talouden ylläpitäjille välttämättömiä.

Vuonna 2025 nähdyt teokset toivat semmoisen määrän aitoa suurta teatteri-illuusiota ja elämäntotuutta, että, parhain lukijani, en voi vielä kerran olla Lahen uutisia -kritiikkejäni tähän linkkeinä toteuttamatta. Lahden kaupunginteatterin kulunut vuosi oli suomalaisen teattterin uudistavinta huipputeatteria maasamme!

TV

 

https://lahenuutisia.fi/2025/10/12/tule-kotiin-tahtitytto-naytelman-kantaesitys-lahdessa/

https://lahenuutisia.fi/2025/08/31/ihana/

https://lahenuutisia.fi/2025/10/16/punk-musiikilla-lahtikaupunkia-rakentamaan/

https://lahenuutisia.fi/2025/09/13/upeiden-nayttelijatoiden-loistava-ystavani/

https://lahenuutisia.fi/2025/01/23/mikko-roihan-niskavuoren-heta/

https://lahenuutisia.fi/2025/02/21/kevaan-hurmaavin-ohjauksen-ja-nayttelijataiteen-teatteritapaus/

https://lahenuutisia.fi/2024/09/09/lauri-maijalan-teatteri-on-suurenmoisinta-teatteria-vuosikymmeniin/

Kategoriat
kotiseutu kulttuuri taide teatteri

SUPERTEATTERIN kevät 2026

 

SUPERteatteri juhlii ensi keväänä 10-vuotissyntymäpäiväänsä!
Juhlavuosi aloitetaan kevään uutuusnäytelmällä Prinsessa ja herne. Hans Christian Andersenin klassikkosadun SUPERteatterin näyttämölle sovittaa Tero Porali, joka myös ohjaa näytelmän. Rooleissa nähdään Kati Taitonen, Anssi Hyvönen sekä Tero Porali. Näytelmän ensi-ilta on helmikuussa, ja sen esitykset jatkuvat kevätkauden 2026 ajan.
Valokuva Tomi Mattila
Syyskaudella 2026 SUPERteatterin näyttämölle tekee paluun Mauri Kunnaksen Herra Hakkarainen, joka jatkaa seikkailujaan uudessa näyttämösovituksessa. Tero Porali sovittaa kirjasta Herra hakkarainen harrastaa samannimisen näytelmän, joka pääsee ensi-iltaan syyskuussa 2026. Nimiroolissa nähdään jälleen Anssi Hyvönen. Tarkemmat tiedot näytelmästä kerrotaan kevään aikana.
Juhlavuoden ohjelmistomme pitää sisällään sekä klassikkosadun että nykykirjallisuuden klassikon, joka kuvastaa hyvin 10-vuotista taivaltamme. Ohjelmistovalinnoissa on tähänkin saakka painotettu niin perinteisiä satuja, joiden esittämisen nykylapsille koemme erittäin tärkeäksi, kuin myös tämän päivän lapsille tuttuja suosikkihahmoja.
SUPERteatteriin valmistuvien näytelmien lisäksi työn alla on myös uusi kiertue-esitys taaperoille. Kiertueohjelmistossamme jatkavat edelleen yli 80 kertaa esitetty Matkalaukkusatuja, Kolme karhua sekä parhaillaan vanhusten palvelutaloja Vauvat ja vaarit -hankkeessa kiertävä vauvateatteriesitys Pumpuli.
Meillä on tarkoitus juhlistaa SUPERteatterin syntymäpäiviä myös muilla tapahtumilla, konserteilla sekä avoimien ovien päivällä – näistä lisää infoa luvassa myöhemmin.
SUPERteatterin tähänastista matkaa voi muistella menneiden produktioiden muodossa:
https://www.superteatteri.fi/menneet-produktiot
Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri musiikki taide yhteiskunta

Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivä

 

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri musiikki taide Teatteriuudistus

Peter Pan Shed-teatterin loistavassa esityksessä

Valokuva Cata Portin

Helsingin Kaupunginteatterin Shed-musikaali Peter Pan on suomalaisen teatterivuoden 2025 kenties ainutlaatuisinta ja rakastettavinta nykyhetken musiikkiteatteria. Sen lähes 80 näyttelijää muodostavat teatteriseurueen, jonka teatteri-ilmaisun taitavuus, äärimmäisen hallittu karnevalistinen joukkovoima, railakkaan ilakoiva vauhti, huimat tanssikoreografiat, laulamisen ja yhteisilmaisun kohtausten vaikuttavat ikimuistettavat tunnelmat sekä täydellinen eläytyminen tuntuvat ylittäneen jo teatterifantasian rajat ja tehot sekä tehneet Peter Panin satuhahmosta kuolemattoman.

Studio Pasilan näyttämön Shed-teatterin tulkinnassa nuo alkuperäisen Peter Pan -tarinan ihmiselämän tummat virrat – kuolema ja kuolemattomuus –  lakaistaan taitavasti rytmein, hurjin tanssein, musiikkihitein tarinan taka-alalle ja aikuiseksi kasvamisen vastenmielisyyttä laitetaan tarinaan karmivan jännittävänä teatterileikkinä katsojan ihokarvat pikkupelosta pystyyn nostaen, välillä taas tarinaa viisaalla huumorilla niin revittäen, että mahat kippuralla saamme estoitta nauraa synkkyytemme ja murheemme unohduksiin ja taas ryhdistäytyä uutta kohtausta malttamattomana odottamaan.

Tämä shed-teatteritaiteilijoiden upea draamatenho muodostuu synnynnäisen valloittavasta jokaisen näyttelijän pidäkkeettömästä heittäytymisenergiasta, replikointirytmin tarkkaosumallisista täsmäiskuista, poikkeuksellisen persoonallisesta näyttelijäilmaisusta ja huumorin ajoitustaidosta, joista syntyy rakastettavaa, luontaista, mukaansatempaavaa sädehtivää lavakarismaa kaksituntiseksi täysipainoiseksi musikaaliksi – jo leipiintyneiden teatteriammattilaisten ihastukseksi kuin myös teatteriaskeleita aloittavien ja tietenkin meidän teatterifriikkien sielut ja sydämet valloittavaksi täydelliseksi teatterinautinnoksi.

Selvästi koulumusikaaleja korkeammalle se nousee eri-ikäisten nuorten vapaaehtoisuuden ja ensemblessä vallitsevan keskinäisen empatian sekä ilon ja riemun täyttäessä ilmaisun ja kohtaukset taatusti tinkimättömin harjoituksin treenatuin, nyt tulkinnassa huumaavasti sädehtivin musiikkinumeroin ja koreografioin.

Kun vielä teatterin ammattitaitoiset teatterimusikaalin osat – live-teatteriorkesteri, jännittävän hienotunnelmaiset lavasteet, ennennäkemättömän mielikuvitusrikkain väritysskaaloin mietitty ja toteutettu täydellinen puvustus, valo-, ääni- ja naamiointitoteutukset, teatteritaiteen ammattikouluttajat ja suurenmoinen ohjaus – antavat kaikkensa näille 9-19- vuotiaille nuorille, on tulos unohtumattoman täydellinen teatteriluomus.

Esityksestä tajuaa, miten teatteritaide antaa mahdollisuuksia itsensä ilmaisemiseen ja arvostamiseen. Se on myös selvästi monelle tilaisuus nähdä ja kokea itsensä tasa-arvoisena taustasta ihonväristä tai erityistarpeista huolimatta ja tulla nähdyksi onnistujana suuren teatteriyhteisön jäsenenä.

https://www.shedsaatio.fi/tarinamme

Monikymmeninen teatteriensemble näytti harvinaisen teatteri-ilmaisunsa, jossa yhtään sekuntia kukaan taiteilijoista ei ollut pelkkänä statistina, vaan elävää, verevää toimivaa energistä teatteria saimme kokea jokaiselta näyttelijältä joka hetki ja estradin täydeltä. Ilmaisuvoima oli järisyttävän vahva, raikas voimallisuudessaan, äärimmäisen koskettava eläytymisessään.

Esityksen roolityöt tuntuvat kauttaaltaan hienosti mietityiltä ja tulkituilta. Tässä vain pari lyhyttä arviotani esimerkiksi:

Lenni Laukkasen näyttelemä Veeti on yksi tämän tarinan keskeisiä henkilöitä, näytelmän Kultasten kodin vanhin lapsi. Hänen  roolihahmossaan on rutinoitua esiintymisvalmiutta, näyttelemisvarmuutta, reiluutta ja rehellisyyttä sekä kotoa häipyneiden nuorten luontaista johtamistavan oivallusta yhteisten asioiden hoitamiseksi. Hänen kaunisääninen laulunsa kruunaa sympaattisen persoonan tulevaksi johtohahmoksi taistelussa julmuuden ja erityisesti Kapteeni Koukun pahuuden nujertamiseksi.

Zoe Palosaaren Peter Pan näyttelee ja elää ihanan aidosti ja avoimesti harvinaisessa koko maailmaa syleilevässä roolissaan, jolle on siunaantunut henkiolennon sekä ihmisen hahmo ja voima. Hänen roolihahmossaan on varmuutta, energiaa, määrätietoista, horjumatonta oikeudenmukaisuuden ja heikkojen puolustamisen ehdottomuutta ja näyttelijäilmaisussaan suuret rehellisyyden tunteet, järki ja rohkeus tuntuvat niin luonnollisilta asioilta. Zoe Palosaaren tavattoman hillitty ja herkkä laulujen tulkinta vakuuttaa kauneudellaan ja musikaalisuudellaan.

Lenni Okkosen näyttelijätyössä synnynnäinen huumori valaisee tulkintaa ja säteilee koko esitykseen. Hänen älykäs rooliluomuksensa Haukka-merirosvona, sen sekunnin murto-osien tarkat näyttämöpuheen iskut, replikointi ja elävän sympaattinen persoona ovat kaikki juuri sitä, mikä Shed-näyttelemisessä voi jalostua korkeatasoiseksi teatteritaiteeksi. Lenni Okkosen teatterivainu on tarkkaa, kypsää ja valloittavaa tulkintaherkkua henkiseksi ravinnoksemme.

Helena Haaranen Kapteeni Koukkuna luo esitykseen järkähtämättömän vahvan kaikenlaisen pahuuden, ilkeyden, toisten ihmisten halveksunnan, itsekkyyden, koko maailman katkeruuden täyttämän noitamaisen persoonan. Pahuus tuntuu saaneen jo parin vuosisadan takaa Grimmin satujen kauhukertomusten noitien ja raakalaismaisten elämäntapojen julmuuksia verenkiertoonsa, niin vahva, väkevä ja sydämetön hänen kuoleman Kapteeninsa on tänäänkin näillä maailman merillä. Näyttelijätyö on täydellinen, tosin tämä korppikotkan kaltainen Kapteeni Koukkukin alkaa jo taisteluunsa väsyä, tuskan kyynel silmästä herahtaa, niin kovin vähän tuloksia hän on saanut aikaan Peter Panin maailmassa. Helena Haaranen luo komean, väkevän vihollisen roolityön – Peter Panin hyvyydellä nujerrettavaksi.

Helsingin Kaupunginteatterin Shed-esitys näytti herkästi ja koskettavasti oman teatterityylinsä, jossa erityisesti persoonallista poikkeavuutta pystyttiin taitavasti sulauttamaan yhteisilmaisuun: näin jopa pyörätuolit toimivat täysin suvereenisti keskeisten esittäjien ja heidän vaikuttavien roolitöidensä kantimina.

Olin useamman vuoden vain aikonut käydä tätä Studio Pasilan joulunajan musikaalitapahtumaa katsomassa. Nyt ensi kertaa sain sellaisen kokea, rakastua loppuelämäkseni poikkeuksellisen hellyttävään Shed-teatterimuotoon.

 

Peter Pan -musikaali esitetään vuoropäivinä kahdella eri roolituksella:

I Roolitus mustalla värillä  II Roolitus sinisellä värillä

         Ensi-illan rooleissa 3.12.2025:

Zoe Palosaari, Helena Haaranen, Oiva Ollila  (Peter Pan, Kapteeni Koukku, Veeti)

Valokuva Otto-Ville Väätäinen

 

https://hkt.fi/esitykset/peter-pan/

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Kaksi peräkkäistä päivää teatteririemua

Kahden peräkkäisen teatterielämyksen saa kokea ensin tänään keskiviikkona 3.12.2025 Helsingin Kaupunginteatterin Peter Pan -esityksenä ja huomenna torstaina 4.12.2025 turkulaisen Linna -teatterin vierailuesityksenä Tatun ja Patun outo uninäytelmä Lahden kaupungin pääkirjastossa.

Helsingin Kaupunginteatterin  Shed-musiikkiteatteriryhmän nuoret kutsuvat yleisön mukaan seikkailuun, jossa klassikkosatu Peter Pan saa modernin ja yllätyksellisen ilmeen. Rakastetuksi jouluperinteeksi muodostunut musikaaliyhteistyö saa ensi-iltansa Studio Pasilassa 2. ja 3. joulukuuta. Rooleissa loistavat Shedin nuoret sekä HKT:ssa 50-vuotisen uran tehnyt näyttelijä Helena Haaranen.

Shedin tämän vuoden joulumusikaalissa komisario Tiikerililja on saanut tutkittavakseen Kultasen perheen sisarusten omituisen katoamistapauksen. Peter Pan, joka ei halua kasvaa aikuiseksi, lentää yöllä sisään lastenhuoneen ikkunasta ja hakee lapset mukaansa ihmeelliseen Mikä-Mikä-Maahan, jossa kadonneet lapset ja merirosvot taistelevat taianomaisen satumaan herruudesta. Chickenshed-teatterin (UK) versiosta muokattu uusi dramatisointi tuo klassikkosadun lähemmäs tätä päivää, mutta säilyttää Peter Panista tutun pohdinnan: onko aikuiseksi kasvaminen oikeasti ihan niin tarpeellista kuin usein väitetään?

”Shedissä ei valmistauduta pelkkään esitykseen, vaan teatteriharrastus antaa avaimia elämään! Se, että moninaiset nuoret pääsevät kohtaamaan toisiaan turvallisessa ympäristössä ja työskentelemään yhteisen projektin parissa pitkäjänteisesti ja päämäärätietoisesti mahdollistaa niin monia kohtaamisia ja oppihetkiä, että valmis esitys on vain pieni osa siitä palkinnosta, jota tämä harrastus nuorille antaa”, kertoo ohjaaja Jyri Numminen.

Peter Panin roolissa vuorottelevat Zoë Palosaari ja Hertta Viksten. 

“On tosi ihanaa päästä tekemään tätä Peter Pan -tuotantoa! Tykkään varsinkin, ettei se ole ihan traditionaalinen tulkinta, vaan uudenlainen ja modernimpi versio klassikkotarinasta. Erityisesti on jäänyt mieleen se, että tätä hommaa tehdään kaikki yhdessä ja että meillä on ilmapiiri, jossa uskaltaa olla esillä ja kokeilla uusia juttuja”, kuvailee Palosaari. Viksten jatkaa: “Mielestäni tässä musikaalissa käsiteltävät aiheet, kuten ystävyys, sisarussuhteet ja vanhemmuuden monipuolisuus on tosi tärkeitä aiheita. Paljon hyvää musaa ja upeita kohtauksia! Shedi on ihanaa, on upeeta kun kaikki pääsee tekemään yhdessä ja se varmasti näkyy myös lavalla.”

Lavalla nähdään yhteensä 76 Shedin nuorta. Kapteeni Koukkuna nähdään Helsingin Kaupunginteatterissa 50-vuotisen uran tanssijana ja näyttelijänä tehnyt Helena Haaranen. Haaranen on konkari myös Peter Panin parissa, sillä kyseisen näytelmän Leena oli hänen ensimmäinen roolinsa näyttämöllä (SKT 1969). Haaranen oli mukana myös HKT:n vuoden 1984 Peter Panissa Tiikerililjana.

Musikaalin sovituksesta ja ohjauksesta vastaa Jyri Numminen.

 

 

Torstaina 4.12. klo 16 ja 17.30 Lahden pääkirjaston auditorio saa kunnian toimia teatterinäyttämönä, kun tilassa nähdään turkulaisen Linnateatterin esittämänä Tatun ja Patun outo uninäytelmä -lastenteatteriesitys. Suuren suosion vuoksi Lahden kaupunginkirjasto järjestää lisänäytöksen klo 16. Syksyn tapahtumaesitteessä ilmoitettuun klo 17.30 esitykseen ei ole enää vapaita paikkoja, mutta klo 16 esitykseen mahtuu vielä.

Linnateatterin riemastuttava, tieteelliset raportit tarkkuudellaan ylittävä esitys sisältää villejä ja outoja unia, vauhdikkaita ja täysin nukahtamiseen sopimattomiakin lauluja sekä täydellisyyttä hipovia ratkaisuja hyvän yöunen takaamiseksi. Se sopii kaikille, jotka nukkuvat, ovat nukkuneet tai haluavat nukkua. Ei muuta kuin silmät kiinni…ei kun auki ja mukaan Outolan veljesten hauskaan uniesitykseen!

Veljekset ovat valmistaneet nukkumiseen täydellisesti sopivan esityksen, joka kuitenkin pitää hereillä. Se sisältää kaiken tarpeellisen liittyen nukkumisen valmisteluihin, nukahtamisjärjestelyihin, unien näkemiseen ja muihin yöllisiin toimintoihin.

Nyt hoidetaan iltapala, -pesu ja -pisu tieteellisellä tarkkuudella, valitaan täydellinen unilelu ja kootaan paras mahdollinen yövarustekokonaisuus. Uniongelmien vianetsintäkaavio, The Very Best of Tuutulaulut, oikeaoppiset iltatoimet ja mörkökarkotin takaavat parhaat mahdolliset yöunet.

Esityksen kesto on 45 minuuttia. Paikkoja rajoitetusti. Varmista paikkasi varaamalla ne etukäteen lasten ja nuorten palvelupisteeltä tai soittamalla p. 044 018 7106. Muistathan myös ilmoittaa, jos et pääsekään paikalle, jotta paikat voidaan vapauttaa muille.

Alkuperäisteos: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Ohjaus ja dramaturgia: Sami Rannila
Näyttelijtä: Nestori Kyyrä, Kalle Tulander Huom! Teatterilla on rajallinen määrä istuinkoroketyynyjä, joten oman tyynyn mukaan ottaminen on sallittua, ellei jopa suotavaa.

 

Lahen uutisia käy kokemassa molemmat esitykset.

Kategoriat
Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Lahden kevyen musiikin maestro Ari Niskaselle elämäntyön kunniaa

Ari Niskanen ja Inge-Maarit Rautiainen

Lukijalleni voin kertoa, että tämä muusikkokaksikko on henkisistä käsistään aikanaan päästänyt niin Kansallisteatterin nykyisen pääjohtajan kuin monet nykyiset teatteriammattilaiset, useimmat aikamme alan pedagogit, näytelmäkirjailijat, teatteritaiteen professorit sekä teatteritaivaamme merkittävimmät musikaalikomeetat, näyttelijät ja filmitähdet, jotka Lahden kansanopistossa astelivat vasta teatteritaipaleensa ensimmäisiä polkuja. 

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/08/lahden-taidelauantai-2017-1

 

Encorena vetäisi Ari Niskanen valloittavasti hanurillaan säestäen Lavin Laulajan testamentin. Se testamentti, elämänfilosofinen laulajan ralli, on Arin ajatuksin ja ohjauksin kirjoitettu lukemattoman monen teatterinälkäisen oppilaan laulurepertuaariin, kasvanut korkoa lukuisten teatteriammattilaisten työssä. Ari Niskasen testamenttikoukeroita, sympaattisen, osaavan ja opastavan laulamisen ilon ja huumorin laulunkukkia elää monissa yksittäisten laulajien ja kuorojen sävelissä ja sovituksissa kauan vielä ennen testamentin avaamista ja pitkään sen jälkeen. Nyt maestro jää monikymmenvuotisesta musiikkipedagogin työstä ansaitsemalleen eläkevapaalle.

 

Niskasen%20Ari%20ja%20haitari.jpg

Veikko Lavi: Laulajan testamentti

Sitten kun silmäni ummistan,
yksi pieni on toivomus mulla:
Eikö sopisi nyt maailman matkaajan
sinne laulajain joukkohon tulla.
Siellä ystävät armahat kohdata saan,
siellä murhe ja kauna on poissa.
Siellä leivotaan riemujen piirakkaa
ja se paistetaan laulujen voissa.

 

Edellä olevat tekstilainaukset ovat vuodelta 2017 ja viimeiset, jotka Lahen uutisia on julkaissut yli viidestäkymmenestä kevyen musiikin Ari Niskaseen liittyvästä artikkelista. Lahden kansanopiston musiikinopetus, monet kuorot, sävellykset, lauluyhtyeet ja konsertit ovat hänen musiikkitaitojensa avulla rikastuttaneet Päijät-Hämeen esittävää ja luovaa musiikkia.

 

Tasavallan Presidentti Alexander Stubb on myöntänyt 28.11.2025 musiikinopettaja Ari Niskaselle director musices -arvonimen

Lämpimät onnittelumme!

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri musiikki taide teatteri

Anna Karenina -balettinäytelmä teineille ja meille

Kolmipäiväiselle Tallinna-matkallemme olimme jo Suomessa varautuneet kolmeen eri eestiläiseen taidekokemukseen hankkimalla liput nettitoimitusten kautta. Kaikkiaan kuusi pääsylippua oli mukanamme maahan saapuessamme.

Kolme valitsemaamme kulttuurikokemusta tuntuivat kansainväliseltä tasoltaan ja vaikuttavuudeltaan poikkeuksellisilta. Viron Oopperatalon ammattimainen ja perinteinen baletti – Anna Karenina – on harvinainen kokemus kovin länsimaistuneessa suomalaiskulttuurissa.

 

Viron Kansallisbaletilla on tarjottavana todellinen esittävän taiteen loistavan sädehtivä rubiini,  trillerimäisen jännittävä tarina, hurmaavien maailmanluokan balettitanssijoiden ja ennen muuta ehyen, hienon koreografian sekä korvia hivelevän täyteläisen orkestroinnin vahvana, kuohuvana ja  intohimoisena draamana. Teoksen verenkiertoa nostaa tunteissa arvaamattoman hurja ja sydämellä tunnistellen taivaallisen kaunis Sostakovitsin musiikki ottaen meidät vastustamattomasti pauloihinsa. Koreografi Marina Keslerin löytämä, luoma ja jalokiveksi kiillottama helmi on toisen hiojan, kapellimestari Lauri Sirpin varmoissa käsissä viisi vuotta sitten saanut päivänvalon ja on tänään kenties upeimmillaan, puhuttelevimmillaan, esitystaidollisesti tuoreimmillaan koettavissa.

Sen tolstoilaisen ajan hallinnollista ylivaltaa ruotivaan genreen meidät ohjaa visuaalisesti ruhtinaalliset ja tunteikkaat, salamannopeasti muuntuvat kohtausten lavastusatmosfäärit sekä ennen kokemattoman vaikuttava korumaisen yltäkylläinen hieno puvustus aikansa hovieliittiä kruunaten (Reili Evart), kera tarkoin ajateltujen valojen ja tehojen (Rasmus Rembel) sekä sovituksen ja ohjauksen (Marina Kesler) kirjoittama, tiiviiksi draamaksi keskittämä Leo Tolstoin Anna Kareninan keskustarina – tuo ehyt rakastumista, pettymystä ja kaipuun tunteitamme vellova, jännittävä draama, jonka tenho ja voima vie mukanaan katsojan ikään katsomatta.

Moderniksi tämän esityksen tekee sen rakenne, jossa katsoja joutuu juuri haltioituneena ihanan rakkauskohtauksen jälkeen kokemaan uuden erilaisen täysin pettymystunnelmaisen elämäntapahtuman. Näin koko baletin ajan miltei sadistisesti elämä vuorottelee vastakohtaisuuksissa onnen ja pettymysten vaihtuessa silmänräpäyksessä – vähitellen esitys loppuratkaisun ennakoimattomuudessa nousee äärimmäisen jännittäväksi trilleriksi.

Viisi vuotta on kulunut Keslerin luomasta baletin ensi-illasta. Korona häiritsi sen toteuttajia kohtalokkaasti, jopa estikin parin vuoden aikana monta esityskertaa.

Alkuperäisen vuoden 2020 ensi-illan soolotanssijoista ovat useat tänään nähdyssä teoksessa saaneet uudet tulkitsijansa. Viron Kansallisbaletilla on vuosisadan mittainen status: miltei jokainen esityksen tanssija, baletin soolotanssijat ja päätanssijat ovat saaneet balettikoulutuksen oman maansa balettikouluissa jo alakouluikäisten balettikouluissa aloittaen – Anna Kareninan tanssijatkin Kansallisbaletin omassa tanssiopetusyksikössä monet vuodet taitojansa harjoittaen, ulkomailla itseään lisää kouluttaen ja lopulta päätoimisesti omassa Kansallisbaletin koulutuksessa balettitaiteilijan ammattitutkinnon saavuttaen. Tällaisella hyvällä tavalla varmuuden tuova Viron baletin sisäänlämpiävyys mahdollistaa nyt Anna Kareninan uuden roolituksen ja uusien sekä vanhojen ensitanssijoiden mukanaolon: Vuoden 2020 ensi-illan solistejakin jälleen keskeisissä tehtävissä, useat vain ovat vaihtaneet tanssijaroolejaan, tuoreina ja nautittavina, taatusti tarinan osaavina taiteilijoina.

Leo Tolstoin romaanin tarinan tuntien esityksestä tuli todellinen elämys. Sen musikaalisesti ja tanssitaiteellisesti ehyt, väkevä tulkinta, huolellinen ja koskettavia tunteita täysi koreografia, ainutlaatuisen upea balettitanssija-ensamble ja elävä, täydellinen korkeantason oopperaorkesteri veivät jo sydämemme.

Harvinainen kulttuurimomentti oli esityksen tavallisen arkipäivän loppuunmyyty klo 12.00 alkava näytös – miten se on mahdollista. Totesimme vasta lämpiössä Anna Kareninan koululaisnäytökseksi. Saapuessamme suureen odotusaulaan se oli jo täyttynyt raikkaasta kattoon asti kiirivästä juttelusta ja innokkaista, teini-ikään ehtineiden nuorten keskusteluista. Entisenä yläkoulun rehtorina, vaimoni kouluvirkailijana pohdimme tällaisen klassisen tarinan ja sen esitysmuodon epäilyttävänä kulttuuritarjontana nykyiselle nuorelle.

Kun kauniin oopperasalin ovet avattiin ja selvästi opettajien johdolla teini-ikäinen katsojajoukko, meidän muutaman kymmenen aikuisen kanssa alkoi täyttää merkityt katsomopaikkansa, oli aktiivisuus vielä kihelmöivän spontaania. Opettajat vaihtoivat tuntemiensa villimpien, ongelmallisiksi kokemiensa opiskelijoiden paikkoja itseään lähemmäksi. Puheensorina ja ilmeet muihin penkkiriveihin olivat selvästi kuultavissa ja katseltavissa. Mitähän tästä tulee. Vihellyksiä ja ulosmarsseja ehkä – tiesin suomalaiskoulujen vastaavista kokemuksista.

Vaan kun esitys alkoi ja originelli hovimainen esittäjäjoukko kera sotilaiden alkoi tanssia, teos imaisi lavastuksen upein dekoraatioin ja liikekieli hämmentävän akrobaattisin ottein koko salin hiljaiseksi. Huippukohdissa,kohtausten lopuissa maltettiin taputtaa ja miten – näytelmän kohtauksen ymmärtäen, mallikkaasti ja tyylillä, asian ymmärtämisestä kertoen. Totesimme, että tällaista emme koskaan olleet kokeneet miltei ammattilaisina  kriitikkoina – varhaisnuoria innostuneen, äärimmäisen keskittyneinä balettia seuraamassa.

Mitä itse esityksestä jo tässä väliajalla sanoisin. Taitavaa, mykistävää, lajina sellaista, joka pitää myös moderniin suomalaiseen nykybalettiin  rekonstruoida.

Väliajalla totesin nuorison pukeutuneen juhlallisesti, kaikki vähintäänkin asiallisesti mukaviin siisteihin asuihin. Väliajalla erityisesti nuoret katsojat kiertelivät oopperatalon ympyränmuotoisia käytäviä tutkien ballerinoja, balettitanssijoita, heidän nimiään seinille ripustetuista kuvista ja monet löysivät juuri äsken baletin ensiosasta tunnistamiaan keskeisten tanssijoiden hienoja kasvopotretteja. Epookki kulttuurikeskustelu jylläsi Eesti Rahvusoopperan käytävillä suorastaan innosta kuhisten yleisössä jo valloittavasti tulkitun teoksen ensinäytöksen tunnelmakokemuksina.

Baletti Virossa on taidemuotona ollut meille länsimaalaistuneille harvinaisuus, mutta alkaa nyt  olla teholtaan ja aiheiltaan entistäkin modernimpi.  Kenties, kuten itse Anna Karenina -tarinassa, klassisen ihmiselämänajattelun, rakkauden, ihmisyksilöaseman, naisen arvostamisen aika on jo paljon koko maailmassa laventunut. Anna Kareninoja on nykyisin yhä useammassa siviilisäädyssä kohtaloineen, ruhtinaita entistä enemmän rahatukkuineen. Mutta rakkaus sekä sen vastakohdat pettymys ja nöyryytys ovat maailmassa yhä voimissaan.

Miksi juuri Viron Kansallisbaletti on tänään iskussaan, miksi sillä on voimaa käynnistää taiteen sykettä suoraan niin turtuneiden iäkkäiden kuin vasta haaveissaan unelmoivien teini-ikäisten ajatuksiin ja sydämiin.

Jätän roolianalyysini poikkeuksellisesti katsojille: yleisö tuntui olevan haltioissaan.

Viron Kansallisbaletin taidosta, sen balettiglamourista, juuri siitä tanssin tenhosta josta nuori yleisö tuntui olevan haltioissaan, esitän vain Kansallisoopperan  lehdistölle taltioidut pari Runno Lahesoon valokuvaa ja balettinäytelmästä otettuja videopätkiä.

https://youtu.be/FsKELUhNsIs

Keslerin luoman Anna Karenina -baletin tanssikoreografiat, hämmentävät nostot, vauhdit ja rytmivaihtelut, tunteenilmaisun aistilliset koreografiat, hypyt ja otteet, kolmiodraaman rakkausteemat vuorottelevat intohimon ja rakkauden torjumisen välissä. Teos  huipentuu   tragedialliseen kohtaukseen: siinä Kesler on Anna Kareninansa nostanut häikäiseviin valoihin, rautatien korkealle sillalle junantulon korvia vihlovaan äänimelun ja Sostakovitsin kalmaisen aavemaisen musiikin pauhatessa korvia huumaavassa fortessa – Annamme pudottautuu kuolemaansa veturin savuhöyryjen peittäessä viimeiset sekunnit hänen elämästään. Täysi, pohjaton pimeys täyttää teatterisalin.

Loppusuosionosoitusten laskuissani seitsemän kertaa esiripun noustessa ja taputusten mahtipontisen voimallisina jatkuessa syntyi suorainen eri-ikäiset ihmiset kruunaava yhteisöllinen katsomon ja esityksen toisiaan kunnioitava aito teatterihurmos. 

 

 

Paluumatkalla balettiesityksestä huomasin äänen hyräileväni Sostakovitsin äärimmäisen kaunista, ihanaa pikku Valssia numero 2

https://www.youtube.com/watch?v=DuhJpXNFr4c

 

Arvio on kirjoitettu Eesti Rahvusoopperan esityksestä 12.11.2025

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri luonto taide

Puunveistäjän ja hiekkamaalarin Duetto Helsingissä

Galleria Dueton mainoskuvaa – reunoilla Sanna  Kalsson-Sutisnan puuveistoksia ja keskellä Esa Blickin maalaus.

Syyspimeän Helsingin keskustan illan kuulu Galleria Duetto viime keskiviikkona 19.11.2025 näytti jälleen kerran taiteellisen tenhonsa. Oven sinne avatessamme näyttelytila alkoi täyttyä taidenäyttelyn kutsuvieraista niin, että pian ei jalalle löytynyt siirtymätilaa. Iloiset tervehdykset ja puheensorina täyttivät suuret kaksi näyttelytilaa. Taide perinteisesti elää Helsingissä, ymmärsimme. Ja niin tajusimme myös näiden kahden omaperäisen näyttelyasettajataiteilijan töistäkin: harvinaisia taideluomuksia ja persoonallisia taiteilijoita molemmat tekijät ja yleisön kohdattavina kertomassa töistään. Näyttelyn avasi yllätyksellisen eksoottinen livemusisointi-laulu-rummutusesitys.

 

Tämä artikkeli keskittyy  lyhyesti vain näyttelyn taidemaalarin osuuteen.

Esa Blickin näyttelyiden kausi Lahdessa alkoi lähes neljäkymmentä vuotta sitten, kun häntä pyydettiin maalauksillaan kattamaan  juuri valmistuneen Lahden Työvenopiston hienon ravintolan suurikokoinen seinä. Sinne hän ripusti upeat kaksi monen neliön suuruista työtään. Siellä ne ovat yhä silmää ja mieltä rauhoittamassa.

Jo silloin Blickin töiden materiaaliksi ja aiheiksi  tulivat vähitellen akryylin, hiekan ja väripigmentin täyttämät abstraktit kuvat. Nykyisinkin niiden sisältämät abstraktiset aiheet voi katsoja itse mielikuvituksellaan ratkaista. 

Aikaisemmin hänen työnsä ovat olleet kookkaita, lähes neliömetri on ollut niille tyypillistä suuruuskokoa. Niissä on ollut jo  eräänlainen asunnon tai suuren julkisen tilan sisustusvoima.

Tässä näyttelyssä teosten koko on selvästi pienentynyt. Samoin ovat aikaisemmille näyttelyille ominaiset teosten pintakuvioiden korkeuserot hioutuneet pienemmiksi. Teoksiin oli nyt tullut herkempää kosketusta  kolmiulotteisuuden silti säilyessä hienosti valloittavan teoksen pinnalla.

Esa Blickillä on jälleen luomiskausi yhä voimissaan. Useimmat teokset olivat tältä vuodelta ja vanhimmatkin vasta edellisenä vuonna syntyneitä.

Blickin maalausten tunnusmerkit tunnistaa omaperäisyydestään: Teosten hiekkamainen pintaharmonia on levollista, väritunnelma pastellisen pehmeähenkistä ja kuva-aiheet ihanan arvotuksellisia.

Oli mielenkiintoista havaita, miten moni katsoja pyysi lupaa käsin tunnustella maalausten pintaa, joka silmiin näytti usein parhainta samettiakin pehmeämmältä. Yleisö oli kiinnostunut myös rohkeasti keskustelemaan  taiteilijan kanssa, kuulemaan itse teoksen synnystä, tekniikansta erityisesti. Blicin teosten kuviollinen ja arkkitehtimainen sommitelmallisuus on aina uniikin uusimuotoisena ajatusta virkistävää ja mielentunnelmia käynnistävää. Taulut ovat kiehtovia, toisinaan myös kuin vuosisatojen kulttuuriaikojen muinaisuuden muistumia, kaikki lämpimiä, äärimmäisen hallittuja teoksia katsella ja rauhoittua sekä antaa oman mielikuvituksen laukata tai levätä niissä.

https://lahenuutisia.fi/2024/07/04/esa-blick-hiekan-suvereeni-taidemaalari-ihme/

https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/esa-blick

Sanna Karlsson-Sutisna -Veistoksia ja piirroksia puulle   &  Esa Blick  maalauksia

19.11.-14.12.2025

 

GALLERIA DUETTO Kalevankatu 15, 00100 Helsinki | + 358 50 471 2138 | galleria.duetto@elisanet.fi | www.galleriaduetto.fi | Avoinna ti-pe 11–17, la-su 12–16, ma suljettu

Kategoriat
filmi kansainvälisyys kulttuuri taide Teatteriuudistus viro yhteiskunta

Piip ja Tuut ja muut klovnit

Virolainen filmi elää parhainta, avoiminta, yhteiskunnallisesti toiveikasta ja mielenkiintoista aikaansa. Perhe – yhteiskunnan perustana – on saanut kansainvälisesti merkittävän elokuvan: filmin ohjaaja ja kuvaajakaksikko Liina Särkinen ja Heilika Pikkov ovat taitavasti, huolella, suurenmoisella inhimillisellä ajatuksella luoneet hienon elokuvan Minu pere ja muud klounid, joka raikkaasti ja lämpimän arkisesti tuo välillä jo miltei kadonneen ajatuksen koossa pysyvän perheen ihanuudesta – elämämme onnellisimmasta yhteiselämän ajasta. Piip ja Tuut (Haide Männimäe ja Toomas Tross) ovat olleet Viron lasten ja perheiden klovneja, kotien mielenrauhan lohduttajia jo parin sukupolven ajan ja tuoneet hyvää mieltä, naurua ja hymyä elämään. Heidät tunnetaan ympäri maata päiväkodeissa, lastenjuhlissa, festivaaleilla, Toompeanmäen omasta piskuisesta lastenteatterista, televisiosta. Heidän klovnihahmonsa ovat tuttuja vierailuista naapurimaihin, ympäri maanosien ja mantereiden. Olen saanut nähdä heidän hurmaavuuttaan kymmenen vuoden aikana niin Virossa kuin Suomessa ja aina kohdata silloin heidän hymynsä, maailmanluokan klovneriahahmonsa ja nautinnollisen sydänpohjasta asti pulppuavan naurattavuutensa. Aina uudestaan heihin ja myös elämääni hurmaantuneena olen unohtanut murheet ja huolet taas monta päivää. Heidän esityksistään olen vuosien varrella kirjoittanut jo monta artikkelia tähän julkaisuuni. **

Jo elokuvaajien Särkinen ja Pikkov omassa lapsuudessa Piip ja Tuut ovat olleet mieleniloa tuomassa. Filmiopintojensa aikana he olivat usein löytäneet Piip&Tuut -esityksiin ja saaneet myös klovniduolta neuvoja taideammattiinsa. Niinpä valmistuttuaan heillä oli muhinut päässä jo ensimmäinen filmin aihe – tehdä se Piipistä ja Tuutista, heille jo tutuista huipputeatteriammattilaisista. Sittemmin kuvaajat oman perheen perustettuaan, äideiksikin jo tultuaan olivat vakuuttuneet myös siitä, että Piipin ja Tuutin perhe on heidän elokuvansa aihe.

Miten näin eheän, makeilemattoman empaattisen, taitavasti ihmisläheisen ja puhdassydämisen elokuvan teko on kameran takana asuneille Särkiselle ja Pikkoville ollut mahdollista, hämmästelen. Kun selvisi, että sitä kesti viisi vuotta, ymmärsin, että tämä filmityö on ollut ja toiminut harvinaisena molemminpuolisena filmin ideoijien ja näyttelijöiden täydellisenä vuorovaikutuksena. Kuvaajista ja varsinkin kameroista on tullut perheeseen kuuluva, siihen miltei häiritsemättömästi liudentunut huomaamaton vempain – jäsen, joka pyörii, toimii missä ja milloin tahansa. Kuvittelen, miten pelkkä kamera on pörissyt yksin hiljaa perheen lattialla, katossa, hyllyssä, kaikkialla, kuvaa ja ääntä taltioiden. Kuvaajiin ja elokuvatähtiin on syntynyt luonteva, toisiaan häiritsemätön perheenjäsensuhde. Eikä se edes riitä – koko perheen elinkaari lapsuudesta aikuisuuteen saa vielä somat omatekoiset filmiherkut kodista löytyneistä kuvakaseteista, perheen lasten kesäleikeistä.

 

Miten koen elokuvan tenhon ja vaikuttavuuden? Lujinta voimaa tässä elokuvassa edustavat ne perheen ja yhteisön tunteet, joita koko tämän viisihenkisen perheen äiti-Haiden, isä-Toomaksen ja lasten – filmityön alussa Anni 10, Siim 12 ja Emma 15, nyt elokuvan valmistuessa seitsemän vuotta aloituksesta, jo täysi-ikäisten nuorten – mukana ovat tuntemuksina, omapersoonaisina kokemuksina arjen, ilon ja pettymystenkin muodossa jollakin tavalla täyttäneet tämän kodin hetket ja koko elokuvan mielikuvituksen runsaudenlähteillä. Ne leijuvat teoksen atmosfäärissä väliin kotoisen lempeinä, toisinaan tiukkoina, harvoin rajuina, mutta silloinkin aina sovittelevina, hymyhuulikarein yhteistuumin ratkaistuina. Niistä säteilee yhteinen konstailematon synnynnäinen elämisen sympatia, yhteenkuuluvuus, lämpimyys ja elämän vaatimatonkin onnellisuus.

Erityisen upeaa meidän katsojien on kokea, miten  karhumaisen kookas ja hurmaava, autistinen Siim on yksi, tarkoin filmissä valotettu ja luonnehdittu, valloittava perheenjäsen tässä kodissa: Siimillä on hurja huumorintaju, tykinlaukauksenoloinen päätösnopeus ja aina parantava läheisyyden kosketus, spontaani halaus aivan valloittavina ominaisuuksina häneen ihastua. Tuon Siim-perheenjäsenen arvo on perheen sisällä upeasti mielletty. Myös vanhimman lapsen Emman – äidin ja isän runsaiden esiintymismatkojen ajan sisaruksistaan luontaisesti vastuullisen kodinhoidon ja huolehtimisen mieltänyt asenne, jossa vastuullisuus, määrätietoisuus ja luontevuus suorastaan puhuttelevat meitä – tuo itse mielletty velvollisuus on sisäistynyttä läheisrakkauden voimaa täynnä. Filmissä kodin kauniin tunnelman herkkyyshuippuja ovat muutaman kerran toistuvat valkoisen harsokodan sisällä tapahtuva kirkas puhdas Emman laulu yhdessä sisarensa kanssa ukulelejä näppäillen. Tuo perheen nuorin Anni on vielä viaton lapsi ja suostuu tähän elämänpiiriin luontaisesti mukautumaan. Hän kuitenkin taiteilijakodista poikkeavasti kaipaisi koulukaveriensa tapaisia tavallisia koteja ja vanhempiensa toisenlaisia ammatteja ja haaveilee elämäänsä ja perheeseen sen verran varoja, että lemmikkieläimen voisi kotiinsa hankkia.

Entä perheen keskushahmot, joita selvästi, pidäkkeettömästi ja katkeamattomasti yhdistää rakastuminen toisiinsa ja harvinaiseen koko maailmaa  eheyttävään klovnitaiteeseensa. Äiti Haide on eräänlainen yhtäaikaa lämpimästi touhuava, hersyvä, järjestelevä, viisas ja holhoava oikean kodin äiti, ihana maammo, jonka voima venyy kaikkeen tapahtuneeseen ja tulevaan ties kuinka paljon – varmaan rajattomasti luulen. Lastensa kasvattajaksi hän salamana vaihtuu miltei heti  kotiin esityksistä palattuaan, erityisesti Siimille sylin tarjoten. Isä Toomas on jättänyt klovniuden kodin ulkopuolelle, ottanut luontevasti tietenkin vastuun, luo ja järjestelee myös kodin toimintaa, kuuntelee lasten sanottavaa yhdessä äidin kanssa. Tässä kodissa taiteilijan synnyinlahjoilla ja jatkuvalla näyttelijäkoulutuksella äiti ja isä ovat luoneet erinomaisesti toimivat taidot tilannekohtauksissa, joiden päivittäisissä kymmenissä ratkaisuissa yhteisessä kodin elämän pikkutuumailuissa, usein vitseihin päättyvissä riidanpoikasissakin jännitteet laukeavat vaikkapa iloisella naurulla tai tutulla huulen täräytyksellä. Sellainen on klovnien tavallinen perhe – ihan oikeasti moneen elokuvan perheen tapahtumaan ja henkilöön haluaisimme samaistua.

Elokuvan huumaavan hienot  kohtaukset, kuten perheen kesänvietot aavan ulapan aurinkoisissa vesissä, monet klovniesityksen juuri nähneet lapset niin Eestissä kuin Kiinassa Piipin ja Tuutin syleihin rynnistämässä tuovat elämän suurta aina tarvittavaa läheisyyttä ja luontaista, miltei unohtunutta inhimillisyyttä ajatuksiimme. Filmin tarinaa varioiva musiikki luo sykkeellään elämänhehkua tähän ainutlaatuisen perheen tositarinaan.

Elokuva paljastaa meille mestarillisen ammattinaurattajien pariskunnan Piip ja Tuut, jolla on ainutlaatuisen työnsä lisäksi se tärkein, hyvä oma koti ja toisiinsa lujasti kiintynyt, viisihenkinen perhe! Elokuvan nähtyäni ihailen, miten tämä koti ammattinsa taitavien elokuvantekijöiden kera antaa niin eheän, lämpimän kotitunnelmaisen perheen malliksemme – vaikka pienen siivun siitä toteuttaa koska vaan.

 

 Dokumenttielokuva ”Perheeni ja muita klovneja” (Silmviburlane, Viro 2025, 84 min), ohjaajat Liina Särkinen ja Heilika Pikkov, kuvaajat Taavi Arus ja Heilika Pikkov, säveltäjä Ann Reimann, leikkaajat Madli Lääne, Liina Särkinen ja Heilika Pikkov, tuottaja Ülo Pikkov.

Suomen kodit tarvitsisivat tämä elokuvan nähtäväkseen ja ihastuakseen – myös alkuperäisen ensiesityksen englanninkielisen tekstityksen vaihtamisen suomen kieleksi.

**

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2013/08/teatterikesan-onnenruletissa

https://lahenuutisia.fi/2025/07/11/piip-ja-tuut-etsivat-ilonia/

 

Kansainvälinen Lapsen oikeuksien päivä