Sain jälkipolveni ihanilta lähimmäisiltäni joulupaketiksi kirjan, jossa uudistuu moni yksityinen mielipiteeni, suomen kieleni vanhentunut kalske moderniksi nykypoljennoksi, muotosisältö asioista suoraan kirjoittamiseksi juuri sellaisina kuin ne ovat. Ennen muuta maan pisteliäimmin, suorasukaisimmin yhteiskuntamme päätöskoneistoa satiirisen loistavasti ja terävästi pistelevä ja todistava ajattelu tuntuu kirjan lukijan silmät avaavalta, kaikkialla sielussa ja ruumissa kuin terapeuttisena elinympäristömuutoksena. Sen lisäksi teoksen kuvat ovat valloittavan hallittua piirrostaidetta.
Miesvallan peittäneeseen Suomeemme leviää aitoa, asiallista, tutkittua ja tilastoitua (8 sivua lähdeluetteloa) femokratiaa kuin lähes kadonneen demokratian virkistäväksi korvikkeeksi. Nyt tämän pikku Suomen kovin korrektiksi pynttäytynyt paikallinen kunnallinen ylimystömme, sen järkkymätön miesten ylivalta ja naiseuden ulottuvuudet nousevat valtiokoneistomme ylimmälle tasolle punnittaviksi ja vallan pinnallisuuden riivaama miesparlamentarismi kansanedustajistamme läpivalaistaan historian ja nykypäivän lasikatot murskaten naisen näkökulmasta ronskisti ja viisaasti.
Jessi Jokelainen oli monta vuotta kirjoittanut blogia, jossa hän erityisesti yritti selvittää, miksi miesvalta on yhä kaikkien vääryyksien takana ja lisää kansalaisten miesvihaa. Hän oli saanut kirjoituksiinsa lukemattomia kommentteja ja oli viimein kyllästynyt niiden samankaltaiseen asenteeseen. Ehkä tämä kuva kertoo tuon parikymppisen nais-kielenopiskelijan ajatustilan:
Tuo kirja kuvaa ensin nuoren Jessi Jokelaisen, suomen kielen laitoksella ahertavan, toiveikkaan opiskelevan kaksikymppisen ajatuksia, kertoo monta todellista kohtausta hänen elämästään nuorena naisena jo ennen politiikkaan ryhtymistä. Tässä vain yksi.
Kun 22-vuotiaana nuorena olin juuri valmistunut filosofian maisteriksi, pääsin heti pitkään opettajan sijaisuuteen ammattikouluun. Amiksessa olin ensimmäisessä työpaikassani – niin kuin me kaikki tuon ensimmäisen työpaikkamme yleensä opiskelun jälkeen muistamme – innostunut ja ahersin valmistamalla tunnit huolella. Ja tajusin hiljalleen murrosiästä eroon tempoilevista opiskelijoista kuorituvan innokkaita keskustelijoita, kirjoittajia ja itseluottamusta kanniskelevia nuoria aikuisia.
”Ensimmäistä kertaa mun elämässä äikän opiskelu on kivaa,” 17-vuotias autojannu sanoi kerran. Olin pakahtua työni hienouteen ja merkityksellisyyteen.
Varsinaiseen politiikkaan Jessin johti liittyminen opiskelijoiden laajoihin mielenilmauksiin, joukkoliikehdintään – Sipilän-Stubin hallitus lupasi kaikkien opiskeluun liittyvien etujen säilymisen ja kuitenkin heti perään perui kaikki lupauksensa vähentäen entisestään opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia.
Juuri hiljattain kesäkuussa 2024 eduskunnan ensimmäisellä varasijalla ollut Oulun vaalipiirin Jessi Jokelainen (s.1996) sai ukaasin ja käskyn tulla eduskunnan kansanedustajaksi europarlamentaarikoksi siirtyneen edeltäjänsä Merja Kyllösen seuraajana.
Jokelaisen kirja Femokratia ilmestyi pari kuukautta sitten ja se myytiin heti loppuun. Femokratia-kirja antaa piirrosmuodollaan mallia siitä, mihin kirjat näinä päivinä suuntautuvat: sarjakuvalliseen, piirrosmaiseen muotoon. [Kerroin tästä kirjallisuusuutuudesta jo syksyn Lahden kansanopiston näytelmäteon muodossa, jossa kuuluisan ruotsalaisen Liv Strömquistin Punainen ruusu puhkeaa kukkaan, kymmenille kielille käännetystä piirroskirjasta oli tehty hieno kokoillan näytelmä:
En aio Femokratia-teosta yksityiskohtaisemmin selostaa. Sen yhdistetty piirros- ja tekstimuoto on niin valloittavan omaperäistä, että – parhain lukijani – teos kannattaa itse kokea. Rohkenen liittää tähän artikkeliini vielä pari tekijän täsmäiskua kuvaotoksena monesta kymmenestä, myös yleisön tiedossa olevasta maamme korkeimman päätösvallan, eduskunnan tapahtumasta ja tilanteesta sekä niiden korjaamiseksi tehdyistä epäonnistuneista yrityksistä – miesänkyrämentaliteetin johtaessa 200 kansanedustajan korkeinta päättävää elintämme omavaltaisella tyhmyydellään lopulta täydelliseen moraalittomuuteen.
Suomen eduskunta 1917-2020:
Kirjassa selviää, miksi Porijazzissa kahdelta pääministeriltä (Marin ja Orpo) kysyttiin täysin erilaisia elämänasioita, tai miten yhdessä hallituskaudessa eduskuntaan syntyi 10 lasten äitiä, joista neljä oli ministereitä. Sydämestä lähtevän hienoa kokemuksen kypsyttämää ajattelua politiikan merkityksestä Jessi sai tultuaan valituksi aikanaan Oulun valtuustoon sen nuorimpana jäsenenä – valtuuston vanhimman jäsenen kertoessa kokemuksestaan eduskuntaan pääsemisessä ja siellä olemisessa. Samoin kirjan lukija saa myös aprikoitavaksi tasa-arvoasioita, kuten miksi kansanedustajien kannattaa mennä vanhempainvapaalle, vaikka tavallisen kansalaisen on vaikea päästä edes työelämään lapsentekoiässä. Eikä kielenkäyttö miesten malliin, jossa kirosanat vilistävät luontevasti läpi koko teoksen ja niinku-sana sekä ja-sana on usein korvattu nykypuhekielen vittu-sanalla, saa aikaan modernista sujuvuudestaan ja taitavasta käyttötavasta johtuen kovinkaan suurta kirjan torjuntaa meissä varttuneemmissa, kielenkäyttöön kovin sivistyneesti lukkiutuneessa sukupolvessa.
Suomen Kansallisteatteri on vuonna 1872 perustettu vanhin suomenkielinen ammattiteatteri. Kansallisteatteri on taiteellinen teatteri, jonka ohjelmistossa nähdään uutta kotimaista draamaa, kiinnostavia ulkomaisia näytelmiä ja parhaita klassikoita. Taiteellisuus, yhdenvertaisuus ja keskustelevuus ovat ydinarvomme. Tavoitteemme on olla vastuullisen toiminnan edelläkävijä esittävän taiteen tekijöiden joukossa.
Kansallisteatterin kevään 2025 ensi-illat:
ELÄINTEN VALLANKUMOUS
Kuva Tuomo Manninen
George Orwellin kirjoittama Eläinten vallankumous (Animal Farm) julkaistiin elokuussa 1945, kun toisen maailmansodan taistelut jo olivat ohi Euroopassa ja maailma seisoi kylmän sodan kynnyksellä. Eläinten vallankumous on satiirisen tarkkanäköinen ja historiallinen allegoria, jonka Orwell puki eläinsadun muotoon. Se on pysyvästi ajankohtainen analyysi diktatuurin luonteesta ‒ siitä, kuinka vallankumous pettää jalot ihanteensa ja muuttuu omaksi irvikuvakseen.
Michael Baranin tulkinta tuo tämän modernin klassikon ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin näyttämölle. Poliittinen eläinsatu perkaa vallan korruptoivaa luonnetta ja totalitarismin syntymekanismeja ja on ansaitusti kohonnut yhdeksi maailmankirjallisuuden tunnetuimmista teoksista.
Rooleissa Jani Karvinen, Verneri Lilja, Pirjo Luoma-aho, Pirjo Määttä, Antti Pääkkönen, Wenla Reimaluoto ja Marketta Tikkanen sekä Seela Sella (videolla)
MuusikkoJuhani Nuorvala / Turkka Inkilä
Ohjaus, dramatisointi ja suomennosMichael BaranLavastus- ja pukusuunnitteluTarja SimoneValo- ja videosuunnittelu Mikki KunttuMusiikki Juhani NuorvalaNaamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Ensi-ilta Taivassalissa keskiviikkona 15.1.2025
OPPITUNTEJA ELÄVILLE
Kuva Katri Naukkarinen
Akse Petterssonin uusi näyttämöteos Oppitunteja eläville on varovaisen optimistinen esitys henkilökohtaisesta tyhmyydestä ja tutkimusmatka ihmisen rajallisuuteen.
1970-luvulla Suomen valtio perusti salaisen tutkimuslaitoksen, jonka tarkoituksena oli valmistella kansaa tulevaisuuden mullistuksia varten. Siellä kolme ihmistä (Joonas Heikkinen, Katariina Kaitue ja Janne Reinikainen) yrittävät suoriutua haasteista, joita valtion tiedemiehet ja kouluttajat (Ringa Manner, Karin Mäkiranta ja Heikki Pitkänen) ovat heille asettaneet. Päivät vaihtuvat vuosiksi, mutta tuoko projekti heidät lähemmäksi tieteellistä sensaatiota ‒ yhteyden saamista tulevaisuuteen, tai edes itseensä?
Freelancerina ja Kansallisteatterin kotiohjaajana toimivan Akse Petterssonin uusi teos käsittelee ajan ulkopuolella olemisen kokemusta, epämukavuutta, hämmennystä ja ymmärtämisen vaikeutta ‒ inhimillistä peruskokemusta omasta tyhmyydestä. Oppitunteja eläville jatkaa Petterssonin suursuosion saavuttaneiden esitysten jäljillä yhdistäen tutun ja epätavallisen, naurun ja melankolian, syvällisen ja banaalin omalakiseksi näyttämöteokseksi.
NäyttämölläJoonas Heikkinen, Katariina Kaitue, Heikki Pitkänen, Janne Reinikainen
Muusikot Ringa Manner ja Karin Mäkiranta
Ohjaus ja käsikirjoitusAkse PetterssonLavastussuunnitteluKatri Rentto ja Akse PetterssonPukusuunnitteluAuli TurtiainenValosuunnitteluAnna PöllänenVideosuunnittelu Ida JärvinenNaamioinnin suunnitteluMinttu Minkkinen
Kantaesitys Pienellä näyttämöllä keskiviikkona 12.2.2025
JUMALAT
Kuva Samuli Karala
Merkittävän suomalaisteatterin johtajalla on kovat paineet: rahoitusta leikataan ja muutosneuvottelujen uhka leijuu ilmassa. Onneksi päänäyttämöllä nähdään pian ensi-ilta, joka pelastaa teatterin niin taiteellisesti kuin taloudellisesti!
Anneli von Griechen, kansainvälisesti ylistetty ohjaaja, on saapunut tekemään näkemyksellisen tulkintansa Sofokleen Kuningas Oidipuksesta. Jo etukäteen tapaukseksi julistettu teos on määrä esittää Ateenan Akropoliilla ‒ osana Suomen ja Kreikan välisiä velkajärjestelyjä.
Oidipuksen näyttämöharjoituksissa käy kuitenkin ilmi, että esitys on jotain ihan muuta kuin mitä teatteri on luullut tilanneensa. Ja kun Anneli sattuu olemaan teatterinjohtaja Basil ”Pasi” von Griechenin äiti, taiteelliset erimielisyydet ajautuvat vääjäämättä henkilökohtaiselle tasolle.
Annelin tytär ja Pasin siskopuoli Krista on myös mukana produktiossa. Kolmikon selvittämättömät perheasiat, kunnianhimo ja yhteensopimattomat näkemykset sotkeutuvat juonenkäänteiden vyyhdiksi, joka alkaa hämmästyttävästi muistuttaa antiikin Kreikan jumaltarustoa.
Jussi Moilan kirjoittama ja Juhana von Baghin ohjaama Jumalat on karnevalistinen komedia eurooppalaisesta identiteetistä tässä ja nyt. Sen ytimessä ovat muinaiset kreikkalaiset myytit, jotka edelleen elävät ja hengittävät meissä.
Jäävätkö länsimaisen sivistyksen pylväät pystyyn, kun ne törmäytetään nykyajan kanssa? Missä kulkee kulttuurisen omimisen raja? Kenelle antiikin traditio lopulta kuuluu? Onko meille enää mikään pyhää? Voittaako sivistys väkivallan?
Jumalat tuo näyttämölle ainutlaatuisen kokonaisuuden, jossa yhdistyvät koreografinen liikekieli, Minttu Vesalan puvut, Kati Lukan lavastus, Kalle Ropposen valot ja Tatu Nenosen musiikki ja äänisuunnittelu. Energisen ja visuaalista glamouria säteilevän esityksen rooleissa nähdään suurenmoinen näyttelijäensemble.
Rooleissa Wanda Dubiel, Aksa Korttila, Anni Koskinen, Inke Koskinen, Pyry Nikkilä, Alen Nsambu, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi, Otto Rokka
Kantaesitys Suurella näyttämöllä torstaina 13.2.2025
JÄÄHYVÄISET ELÄIMILLE
Kuva Samuli Niittymäki
Jäähyväiset eläimille (Adieu aux bêtes) on sveitsiläisen Antoine Jaccoudin kirjoittama surumielisen hauska monologi katumuksesta peruuttamattoman edessä. Eläin, tuo ihmisen paras ystävä, alistettu, mysteeri, kulkuväline, rakas, proteiinin lähde, luonnonvara. Nyt ne ovat kadonneet ja jättäneet ihmisen yksin. Miten tässä näin kävi? Voivatko he antaa meille anteeksi?
Jäähyväiset eläimille on yritys puhua ihmisen tekemä tekemättömäksi. Se kantaesitettiin Théâtre de Vidyssa, Lausannessa vuonna 2017.
Näyttelijä Marja Salo vastaa esityksen näyttämöllepanosta ja roolityöstä.
Suomen kantaesitys Omapohjassa tiistaina 18.2.2025
LAURA
Kuva Stefan Bremer
Pasi Lampelan uutuusdraama Laura on ajankohtainen näytelmä vastuusta ja täynnä intohimoa ja rakkautta kaikissa sen muodoissa.
Harri on paiskinut koko ikänsä rakennusalan töitä kohoten apupojasta menestyväksi yrittäjäksi. Huipulla kilpailu on kuitenkin kovaa, stressi ja unettomuus painavat. Harrin vaimo Reetta on ollut miehensä tukena ja kumppanina jo viisitoista vuotta, mutta Harrin todellinen intohimon kohde on hänen nuoruutensa rakastettu Laura. Raskaiden vuosien paino harteillaan Harri haluaa repäistä itsensä irti vanhoista kuvioista, kääntää elämässään uuden sivun, kokea jotain todellista. Todellisuudessa on kuitenkin valuvika: se on arvaamaton.
Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantoa tähdittävät valovoimaiset näyttelijät molemmista teattereista.
Rooleissa Maria Kuusiluoma (SKT), Hannu Lintukoski (JKT), Esa-Matti Long (SKT), Piia Mannisenmäki (JKT) ja Jukka-Pekka Mikkonen (JKT) sekä pankkimiehen rooli videolla Juha Varis (SKT)
Ohjaus ja käsikirjoitusPasi LampelaLavastussuunnittelu Markus TsokkinenPukusuunnitteluTellervo Syrjäkari (JKT) Valosuunnittelu Japo Granlund (JKT) Sävellys ja äänisuunnitteluJuuso VolttiKampaus- ja maskeeraussuunnitteluNiina Vattulainen (JKT) VideosuunnitteluVille Virtanen (SKT)
Kantaesitys oli Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.10.2024
Helsingin ensi-ilta on Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä keskiviikkona 26.2.2025
Yhteistuotanto Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa
RAKKAUDESTA SÄHKÖÖN
Kuva Marko Djeska
Marc Gassot’n ja Karl Sinkkosen Rakkaudesta sähköön on kuolettavan hauska fyysinen komedia. Esitys sisältää slapstickiä, pelkoa, vihaa, naurua, tanssia, elävää musiikkia, lisää naurua, sekä miimistä splätteriä. Mikä piilee päähenkilön vihan taustalla? Onko hänen kohtalonaan vapaus vai kuolema? Mikä on hänen tarkoituksensa tällä tyhjyydessä pyörivällä avaruuskivellä, jota Maaksi kutsutaan?
Rakkaudesta sähköön -esityksen ohjaa maailmankuulu klovni Aitor Basauri brittiläisestä Spymonkey-teatterista. Näyttämöllä nähdään Marc Gassot, Tanjalotta Räikkä ja Karl Sinkkonen, joka on myös säveltänyt esityksen musiikin. Laulujen sanoista vastaa Saara Törmä ja valosuunnittelusta Mikko Hynninen. Upeat puvut ovat Saija Siekkisen käsialaa. Naamiointi Petra Kuntsi Ohjaajan assitentti Susanna Pukkila
Kantaesitys Pienellä näyttämöllä keskiviikkona 19.3.2025
Yhteistyössä mukana Tampereen Teatteri.
KAARLO BERGBOMIN KOOTUT KÄRSIMYKSET
Kuva Teppo Järvinen, grafiikka Elina Vilpakka
Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan historiallinen draamakomedia Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset sukeltaa suomenkielisen teatterin kiehtoviin varhaisvaiheisiin.Suuri päivä on koittava huhtikuussa 1902: suomenkielisen sivistyksen kulmakivi, Suomalainen Teatteri, saa vihdoin oman rakennuksen! Avajaisjuhlan aattona ovat valmistelut tosin vielä pahasti kesken niin ohjelmiston kuin teatteritalon osalta.
Teatterinjohtajat Kaarlo ja Emilie Bergbom saavat kaiken kukkuraksi tietoonsa, että painoasiain ylihallituksen virkamies on saapumassa tarkastuskäynnille. Tämä tietää ongelmia, sillä virkaintoisten byrokraattien kanssa ei pelleillä. Jos lupaa ei saada sensuuriviranomaisilta, uhkana ei ole vain avajaistilaisuuden peruminen, vaan vaakalaudalla on koko teatterin tulevaisuus. Asia päätetään salata henkilökunnalta, joten pian sen tietävät kaikki.
Näin viihdyttävää esitystä suomalaisesta teatterihistoriasta et ole ennen nähnyt! Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset on hilpeänhaikea ylistyslaulu teatterille ja suomenkieliselle kulttuurille.Musiikkia, visuaalista teatteria ja koreografiaa mielikuvitukselliseksi spektaakkeliksi yhdistävä esitys marssittaa näyttämölle enemmän tai vähemmän tunnettuja historian merkkihenkilöitä, jotka taistelivat sivistyksen puolesta sortokauden Suomen vihamielisessä ilmapiirissä.
Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut mutta fantasian siivin lentävä näyttämöteos kohdistaa valokeilan niin arkkidiiva Ida Aalbergiin ja näyttelijä-pedagogi Kaarola Avellaniin kuin myös jokapaikanhöylä Jalmari Finneen ja vapaaherra Sebastian Gripenbergiin. Erityisen puheenvuoron saa taustalle jättäytynyt, mutta vaikuttajana olennainen Emilie Bergbom. Luvassa on näyttelijäntyön riemujuhlaa ja kenties kaikkien aikojen viihdyttävin esitys suomalaisesta teatterihistoriasta.
Tiina Puumalaisen ohjaaman esityksen lavastuksen on suunnitellut Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi on tunnettu ja tunnustettu kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.
Rooleissa Kristiina Halttu, Maria Kuusiluoma, Linnea Leino, Petri Liski, Esa-Matti Long, Harri Nousiainen, Sari Puumalainen, Carl-Kristinan Rundman, Paula Siimes, Timo Tuominen, Joakim Berghäll
OhjausTiina Puumalainen LavastusTeppo Järvinen Puvut Heli Hynynen Musiikki Joakim Berghäll Valot Kalle Ropponen Ääni Esa Mattila Koreografia Osku Heiskanen Naamiot Anna Pelkonen
Kantaesitys Suurella näyttämöllä keskiviikkona 2.4.2025
LEIKIN LOPPU
Kuva Gabriela Urm
Samuel BeckettinLeikin loppu on absurdi klassikkonäytelmä, joka nähdään Heikki Huttu-Hiltusen ohjaamana Maalaamosalissa.
Samuel Beckettin absurdissa klassikkonäytelmässä sokea Hamm ja häntä palveleva Clov pelaavat loputtomalta tuntuvaa valtapeliä. Näytelmä on tuttu ja tunnettu eikä sen tekstistä saa muuttaa piiruakaan. Kuitenkin kun teokseen nyt tarttuvat liikenneonnettomuudessa halvaantunut näyttelijä Pekka Heikkinen ja pakolaisena maahan tullut näyttelijä Bakr Hasan, on palvelijan ja palveltavan roolien lisäksi kysymys monesta muusta tasosta ‒ eikä kaikki ole niin ilmeistä kuin päältä näyttää. Kaksikon alkuasetelma on selkeä: maahanmuuttaja palvelijana ja ”eurooppalainen” pyörätuoliin vaipunut valittaja palveltavana.
Esitys jakaantuu kahteen osaan: johdantoon ja Leikin loppu -näytelmään. Johdanto on dokumenttiteatterin keinoin tehty kuvaus Bakr Hasanin kokemuksista Beckettin näytelmien työstämisestä Irakissa. Hänen ohjatessaan Beckettiä Bagdadissa työtä sabotoitiin monin tavoin. Yksi työryhmän jäsen katosi jäljettömiin ja on kaikella todennäköisyydellä jo kuollut. Toinen saman ryhmän näyttelijä pahoinpideltiin, häpäistiin ja lopulta tapettiin. Bakr Hasanin omat kokemukset taiteen tekemisestä Bagdadissa ovat karmeita. Niistä on edelleen hengenvaarallista puhua Irakissa, jossa sanan- ja taiteenvapautta ei ole.
Produktio on työryhmän, Teatteri Siperian ja Kansallisteatterin yhteistyö.
NäyttämölläBakr Hasan, Pekka Heikkinen, Marika Heiskanen,Tuukka Huttunen
Ohjaus ja valosuunnittelu Heikki Huttu-Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio Lavastus- ja pukusuunnittelu työryhmä Vastaava tuottaja Teatteri Siperia/Marika Heiskanen
Ensi-ilta Maalaamosalissa keskiviikkona 9.4.2025
ETIOPIALAINEN YSTÄVÄ
Kuva Harri Hinkka
Etiopialainen ystävä on yhtä aikaa kantaaottava ja ajankohtainen, esteettisesti kaunis ja karkea. Erityisen hieno esimerkki siitä, mitä tärkeä teksti, hieno tanssiesitys ja svengaava musiikki yhdessä voivatkaan olla.
Etiopialainen ystävä 2 on ajankohtaista ja koskettavaa musiikkiteatteria, johon Sanna Kekäläinen on luonut uuden ohjauksen ja koreografian juuri Taivassalin esitystilaa varten.
Etiopialainen ystävä 2 käsittelee omaleimaisella ja tuoreella tavalla meidän kaikkien yhteistä todellisuuttamme rinnastaen pakolaisuuden ja paperittomuuden ilmastokriisiin ja joukkosukupuuttoon. ”Jokainen ihminen tulee Etiopiasta”, on ajatuksellinen kertosäe, joka kiteyttää teoksen ydinajatuksen.
Etiopialainen ystävä 2 yhdistää useita taiteenlajeja ja lajityyppejä: nykytanssia, esitystaidetta, musiikkia ja kirjallisuutta. Teoksessa kohtaavat Sanna Kekäläisen käsitteellinen, uusmaterialistinen ajattelutapa, Jussi Tuurnan musiikkiteatteri ja Kari Hukkilan jälkidraamallinen, näyttämölle kirjoitettu teksti.
Näyttämöllä Suvi Eloranta, Sanna Kekäläinen, Anniina Kumpuniemi, Janne Marja-aho, Samuli Roininen, Esko Grundström, Sara Puljula, Jussi Tuurna
TYÖRYHMÄ
Rakenne, kokonaisdramaturgia, ohjaus, koreografia ja tilaSanna Kekäläinen Teksti Kari Hukkila Musiikki Jussi Tuurna Äänisuunnittelu Jaakko Kulomaa Valosuunnittelu Lauri Sirén
Ensi-ilta Taivassalissa torstaina 8.5.2025. Näytännöt 17.5.2025 asti.
LALLUKKA, KAUPPANEUVOS KARJALASTA
Vesa Vierikon kuva Tuomo Manninen, Karlo Haapiaisen kuva Laura Malmivaara.
Juho ja Maria Lallukan Taiteilijakotisäätiön satavuotisjuhlaesitys kertoo valovoimaisten näyttelijöiden tähdittämän tarinan kauppaneuvos Juho Lallukasta, suuresta suomalaisesta mesenaatista.
Petri Liskin ohjaama esitys perustuu Inkeri Kilpisen näytelmään, jonka on sovittanut Eva Buchwald. Historiallinen henkilökuva karjalaisen paimenpojan kasvusta menestyväksi suurliikemieheksi ja merkittäväksi taiteen tukijaksi vie katsojat värikkäälle aikamatkalle 1900-luvun alun Karjalaan ‒ Räisälään, Käkisalmeen ja Viipuriin.
Jo paimenessa ollessaan Juho osoittaa poikkeuksellisia lukuhaluja ja vankkaa pyrkimystä kohti parempia elinoloja. Räisäläläisen räätälioppilaan matka johtaa ompeluspöydältä kohti kasvavia haasteita: puukhollariksi Käkisalmeen ja ensirakkauden hetkiin, nöyryytykseen ja häpeälliseen paluuseen synnyinkonnuille. Sisuuntunut Juho löytää rinnalleen Marian. Yhdessä he perustavat ensimmäisen oman maalaispuotinsa, siirtyvät sitten isommille markkinoille takaisin Käkisalmeen ja sieltä kansainväliseen Viipuriin. Yhteiskunnallisen ja kansallisen heräämisen myötä Juho Lallukasta kasvaa monipuolinen vaikuttaja, suurliikemies, hyväntekijä ja taidemesenaatti. Raha ei koskaan ollut hänelle itsetarkoitus, vaan kulttuuri ja sivistys, jotka raha mahdollisti.
Juho Lallukka (1852‒1913) oli ensimmäisiä menestyneitä suurliikemiehiä Karjalan Kannaksella. Hänen työllään oli ratkaiseva vaikutus suomenkielisen väestönosan mahdollisuuksiin edetä Venäjän keisarinvallan alaisessa yhteiskunnassa. Nuoren Juhon roolissa nähdään nouseva tähti Karlo Haapiainen ja varttuneempana Juhona kaikkien tuntema Vesa Vierikko.
NäyttämölläPetri Bäckström, Akseli Ferrand, Karlo Haapiainen, Sari Havas, Juha Kandolin, Lasse Karkjärvi, Kristian Koskenvirta, Lotta Kuusisto, Antti Laukkarinen, Esa-Matti Long, Pirjo Luoma-aho, Mathias Löfstedt, Jaakko Mero, Irina Pulkka, Marketta Tikkanen, Helena Vierikko ,Vesa Vierikko
PukusuunnitteluLaura Malinen LavastussuunnitteluKatri RenttoValo- ja videosuunnitteluVille Virtanen ÄänisuunnitteluEsa MattilaKoreografiaLotta Kuusisto Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Näytännöt Suurella näyttämöllä 16.5.-17.5.2025
Esitys on Helsingin Juhlaviikkojen esitys ja osa Juho ja Maria Lallukan Taitelijakotisäätiön satavuotisjuhlaohjelmaa.
Lisätietoja: www.taiteilijakoti.fi
MEFISTO
Kuva: Gabriela Urm
Helsingin juhlaviikot tuo Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle Viron draamateatterin huikaisevan tulkinnan Klaus ManninMefisto-romaanista. Mannin yhä ajankohtainen teksti perkaa vallan, moraalin, politiikan ja taiteen ristiaallokkoa intensiivisellä otteella. Kertu Moppel sai Mefiston ohjaustyöstä Viron valtion kulttuuripalkinnon vuonna 2022 ja oli ehdolla Viron teatteriliiton ohjaajapalkinnon saajaksi. Juhan Ulfsak sai Mefiston pääosasta Viron valtion kulttuuripalkinnon.
Ollaan 1930-luvun Saksassa. Hendrik Höfgen on loistava näyttelijä, yhdistelmä suurta taiteilijaa ja huikeaa showmiestä. Kun kansallissosialistit pääsevät valtaan, Höfgen joutuu vaikean valinnan eteen: jatkaisiko hän nousujohteista näyttelijänuraansa, vaikka se edellyttäisi yhteistyötä hänen vastustamiensa poliittisten tahojen kanssa, vai pysyisikö uskollisena periaatteilleen ja heittäisi uralleen hyvästit?
Esitys perustuu Klaus Mannin romaaniin Mefisto (1936). Saksalainen Klaus Mann (1906–1949), kirjailija Thomas Mannin vanhin poika, aloitti kirjailijanuransa jo 19-vuotiaana ja kirjoitti näytelmiä, romaaneja ja esseitä. Hendrik Höfgenin esikuva oikeassa elämässä oli kuuluisa saksalainen teatterintekijä Gustaf Gründgens (1899–1963), joka muistetaan karismaattisena näyttelijänä. Gründgensin legendaarisia rooleja olivat Mefistoteles ja Hamlet, joissa hänet nähtiin satoja kertoja. Kaikkiaan hän ehti tehdä 250 roolia. Nuorena Gründgens oli Klaus Mannin läheinen ystävä (ja oli lyhyesti naimisissa tämän siskon Erikan kanssa). Henkilökohtaiset ja ideologiset hankaukset kuitenkin erottivat ystävykset. Natsihallinnon aikana Gründgens teki loistokasta uraa ja vietti ylellistä elämää. Hänet nähtiin usein kansallissosialistien juhlissa. Gründgens oli homoseksuaali, mutta välttyi vainoilta, sillä oli Göringin suojeluksessa. Vuonna 1933 Gründgensistä tuli Preussin valtionteatterin johtaja, kun taas Klaus Mann joutui pakenemaan Saksasta pelastaakseen henkensä.
Vironkielinen esitys tekstitetään suomeksi.
Vierailua tukee Viron kulttuuriministeriö sekä Viron suurlähetystö Helsingissä.
Esitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä pe 15.8. klo 19 ja la 16.8. klo 13. Ensi-ilta oli 12.2.2021 Viron draamateatterin Suurella näyttämöllä.
NäyttämölläSandra Ashilevi, Lauri Kaldoja, Guido Kangur, Markus Luik, Hilje Murel, Karmo Nigula, Merle Palmiste, Teele Pärn, Gert Raudsepp, Inga Salurand, Indrek Sammul, Britta Soll, Hendrik Toompere Jr ja Juhan Ulfsak sekä Viron kansallisooppera Estonian poikakuoro Juhanid, Kuoronjohtajat Jaanika Kuusik ja Maret Poll
Ohjaus ja dramatisointiKertu Moppel Alkuteos Klaus Mann Romaanin käännös saksasta viroonRita TasaLavastussuunnitteluArthur ArulaKoreografiaJüri Nael ValosuunnitteluPriiasdu AdlÄänisuunnittelu Lauri Kaldoja Videosuunnittelu Epp KubuEsityksen suomennos ja tekstitys Varja ArolaJärjestäjä Johannes TammsaluÄänisuunnittelussa käytetyt tallenteetJoel Remmel, Heikko Remmel, Ahto Abner
Kansallisteatterin koko kevään ohjelmistokalenteri:
Lahen uutisiaon koko ilmestymisaikansa perehtynyt kovin rajatusti vain oman kunnan kouluasioihin. Tuon 18 vuoden aikana on Lahden lähilukiot lakkautettu, pieniä lähiöiden kouluja kaksikymmentäviisi lakkautettu ja oppilaita kerätään nykyisin lähes 700-800 oppilasta käsittäviin mammuttiyksiköihin (parhaillaan rakennetaan tälläistä Myllypohjan lähiöön). Syykin tiedetään, etsimällä koulun rehtorin nimi ja käymällä verovirastossa tarkistamassa hänen palkka-ansionsa. Nykyisin samat äidit, jotka vahempainkokouksissa ja lautakunnan järjestämissä tilaisuuksissa penäsivät omien lastensa lähikoulujen opetussisältöjä ja joko poikkeuksellisen lahjakkaiden tai rajallisesti lahjakkaiden oppilaittensa oikeutta opiskella asiantuntevissa rauhallisissa lähikouluissa yksilöllisyytensä mukaisessa vauhdissa ja resursseissa, eivät enää ole vaativia vanhempia lautakunnissa, vaan korottuneet jopa kaupunginhallitukseemme, kouluasioista hanakasti leikkaaviksi valtuutetuksi. Oman lapsen kouluasiat alkavat olla ohi, eivätkä enää siis kiinnosta.
Lahen uutisia -kirjoitusten aikana todelliset Lahden lähikoulut lakkautettiin, niin tehtiin myös Nastolassa sen liityttyä Lahteen. Lahti on pudonnut suurten kaupunkien kouluasioiden peränpitäjäksi ja todella hävettäväksi sisvistysasioiden säästöesimerkiksi supistaessaan kielivalintamahdollisuutensa pienen kunnan kokoisiksi.
Sain jouluaattona sukulaiseltani hänen ja minunkin tuttavani kirjoittaman nuoren, monilapsisen perheen äidin kirjoituksen Hollolan tapahtumista. Se on vaikuttavan komea yhteenveto siitä, mitä lapsen varhaiskasvatuksella ja koululla lapsen ja perheen kannalta tarkoitetaan ja minkälaiseksi rahansäästämisen automaatiksi kunnat ovat yhä useammin omat koulunsa tahallaan uhraamassa.
MITEN HOLLOLAN KOULUT JOHDETTIIN UMPIKUJAAN
Viime päivinä on Hollolalaisia pöyristättynyt sivistyslautakunnan päätös sijoittaa suljettavaksi tuomitun Tiilikankaan koulun 211 oppilasta Salpakankaan kouluun, joka on jo tupaten täynnä. Asia on edelleen kuitenkin ratkaisematon, koska kunnanhallitus päätti käyttää otto-oikeuttaan ja käsitellä asiaa uudelleen kunnanhallituksessa.
Mutta miten tällaiseen tilanteeseen, jossa kunnan ongelmana on se, että lapsia on liikaa, onkaan päädytty? Kukaan ei enää tunnu muistavan, että koulujen sulkemisesta ei päätetty siksi, että lapsien määrä olisi pienentynyt erityisesti, vaan siksi, että silloisessa tilanteessa valtuutetuille kerrottiin kunnan ajatuvan taloudelliseen katastrofiin, jos kouluja ei suljeta. Koulujen sulkeminen oli siis keino, ei itsetarkoitus. Syytä koulujen lakkauutamiselle ei oikeasti enää tänä päivänä ole, sillä kunta on tehnyt valtavat ylijäämät. Niille, jotka ovat jo unohtaneet draaman kaaren, tai eivät ole vielä asuneet Hollolassa, kun tapahtumat ovat alkaneet vyöryä, tässä on resepti, miten kunta johdetaan umpikujaan:
Vaihe 1: Reagoi paniikinomaisesti valtakunnanpolitiikkaan, pelottele luottamushenkilöt talouden tilanteella
2019 valtakunnanpolitiikassa kuohui. Sipilän hallituksen kaavailema sote-uudistus kaatui (kuka vielä muistaa?) ja siksi Hollolan kunta veti paniikkikahvasta. Täällä laskeskeltiin, että vuonna 2024 kunnan rahoista suurin osa menee vanhusten hoitoon. Nyt tietenkin tiedetään, ettei näin ole ja laskelmat olivat aivan virheellisiä. Oletetut kustannukset kuuluvat sote-alueille sittemmin toteutuneen 2023 sote-uudistuksen jälkeen.
Madonluvut, joilla palveluverkon supistamista perusteltiin 2019
Valtuutetuille ja kuntalaisille esitettiin siis vuonna 2019 ja 2020 alkuvuodesta laskelmat, jossa alijäämää kertyy lähitulevaisuudessa 36,4 M€. Johtopäätös oli, että sulkemalla kouluja säästämme noin 6 M€. Muutoin uhkaa pakkoliitos Lahden kanssa – tämä oli ainakin yhden valtuutetun mielipide keskustellessani hänen kanssaan. Siksi, ehkä ymmärrettävästikin, silloinen valtuusto päätti täpärien äänestysten jälkeen, että Hälvälä suljetaan 2022 ja Tiilikangas 2025. Ko. kaudella 2020-2023 kunnan tulos oli kuitenkin 40,7 M€ ylijäämäinen, kunnan tulos oli siis 77 milj. € ennakoitua suurempi! Hyvin väärien ennusteiden perusteella tehtiin erittäin kauaskantoiset päätökset, niin nopealla aikataululla, ettei vaikutuksia ehditty arvioimaan.
Kunnanvaltuutetut eivät tuolloin 2019 olleet erityisesti kouluja sulkemassa. Päinvastoin: Hälvälän kouluun oli päätetty investoida n. 5,5 miljoonaa euroa, jotta sille saataisi asianmukaiset ruokailu- ja liikuntatilat purettujen tilalle. Tämä päätös peruutettiin ja kaikki investoinnit kouluinfraan jäädytettiin, talouden ennakoidun tilanteen takia – tämä muuten todistaa, että kerran tehdyt päätökset voi valtuusto myös peruuttaa.
Nyt joulukuussa 2024 syy on unohtunut, ja keinosta – siis koulujen lakkauttamisesta – on tullut itse tarkoitus.
Vaihe 2: Älä reagoi muutoksiin taloudessa tai koululaisten määrässä
Kunnan tulos kaudella 2020-2023. Ennuste vs. toteuma
Miten kunnan talous on kehittynyt sitten päätöksen? Alijäämän sijaan vuoden 2020 tulos oli 8,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen. 2021 tulos oli 14,2 miljoonaa euroja, vuonna 2022 7,6 milj. € ja 2023 10,7 milj. €. Siis kuuluneen neljän vuoden yhteenlaskettu ylijäämä on ollut 40,7 miljoonaa euroa.
Onko todellakin näin, että meidän pitää vielä säästä kouluja sulkemalla ja ottaa kaikkein pienimmiltä? Käytettäisiinkö nämä rahat mieluummin grandiöösiin tornitaloon, josta on kunnan työntekijöille hulppeat maisemat hintavalle kaatopaikalle? Ehkä kunnassa ei ole huomattu, että suunnitelmat eivät vastanneet toteumaa? Mikä on syynä muistinmenetykseen?
Mitä koululaisten määrään tulee, oli suunnitelma siis se, että heitä olisi vuonna 2025 497 vähemmän kuin vuonna 2019. Totuus viimein myönnettiin joulukuussa, vaikka siihen asti se on ollut mahdotonta: oppilasmäärän pieneneminen on jäänyt puoleen tästä. Hälvälän ja Tiilikankaan alueen lasten piti mahtua Salpakankaan kouluun, mutta eivät mahdukaan (ilman mittavia investointeja). Itseasiassa Kartanon alueella alakouluikäisten lasten määrä on vain kasvanut 2019 eteenpäin ja siksi Salpakankaan koulussa ei ole syntynyt itsestään vapaata kapasiteettia. Kukaan ei myönnä, että suunnitelmasta on tullut mahdoton toteuttaa, vaikka asia on ollut maalaisjärjellä nähtävissä jo useita vuosia sitten, jopa alusta lähtien. Kukaan ei reagoi siihen, että suunnitelmaa ei voi toteuttaa – ennen kuin aivan viimeisillä hetkillä.
Vaihe 3: Torppaa järjestelmällisesti kaikki yritykset saada parannusta tilanteeseen
Kuntalaiset ja valtuutetut ovat matkan varrella useita kertoja pyrkineet saamaan muutosta absurdiin tilanteeseen. En kertaa tässä jokaista yritystä, mutta aloitteita on lukuisia vuosittain, ja Hälvälään saatiinkin ainoana valopilkkuna vuosi jatkoaikaa. Mutta otetaan yksi esimerkki: kuntalaisaloite syksyllä 2023, jossa kuntalaiset esittivät huolensa siitä, miten muutos voidaan asiallisesti ja lasten etu huomioiden viedä läpi päätetyssä aikataulussa. Lainaus asian esittelijän vastauksesta: ”Hollola kunnan valtuusto hyväksyi 17.6.2019 Hollolan kunnan talouden tasapaino-ohjelman linjaukset, johon sisältyi toimeksianto kunnan hyvinvoinnin palvelualueelle laatia aikataulutettu kokonaisesitys palveluverkosta vuoteen 2024 asti.”
Mutta mihin valtuuston tehtävänanto perustui, hyvä sivistys- ja hyvinvointijohtaja? Sitä sinä et varmaankaan voi tietää, koska et ollut 2019 Hollolan palveluksessa. Mutta lukija nyt jo arvaa: ohjehan perustui uskomukseen, että talous on kuralla ja lasten määrä syöksyy. Tässäkin vastauksessa, kuten kaikissa muissa, jotka olen vuosien varrella lukenut, unohdetaan järjestelmällisesti olot joissa koko palveluverkkopäätös on tehty. Nyt asian ovat unohtaneet valtuutetut, virkamiehet, jopa kuntalaiset – sekä media.
Annetut vastaukset vetoomuksiin ja aloitteisiin ovat joka kerta noudattaneet samaa kaavaa: 1) vieritetään vastuu valtuuston päätökselle 2020 2) järjestelmällisesti unohdetaan, että palveluverkkopäätös on tehty kriisitunnelmissa ja nopealla aikataululla ilman tarvittavia selvityksiä 3) ei myönnetä, että lapsimääräennusteet ovat virheelliset 4) vihjataan, että jos ei nyt noudateta tehtyjä päätöksiä, joudutaan jatkossa karsimaan erityisopetuksesta/välineistä/henkilökunnasta/opetuksen laadusta/muista kouluista 5) ohitetaan kuntalaisten mielipiteet asiassa
Vaihe 4: Jätä kiinteistöt heitteille ja anna vanhemmille ja luottamushenkilöille ristiriitaista tietoa
Hälvälän koulun ovet pantiin säppiin 2023 keväällä, ja oppilaat siirtyivät Tiilikankaan tiloihin. Tässä yhteydessä Hälvälän koulun vanhemmat olivat epäluuloisia Tiilikankaan koulun kunnosta: oli liikkunut huhuja siitä, että koulu olisi erityisen huonossa kunnossa. Nyt vanhemmille vakuutettiin, että mitään ongelmaa ei ole, koulu on täysin tarkoitukseensa sopivassa kunnossa, huoli pois. Koulun kuntoa tutkittiin ja esim. kattoa korjattiin laajasti. Rakenteet olivat ”pääosin hyvässä kunnossa”. Vuotta myöhemmin, kun keskustellaan siitä, olisiko sittenkin järkevää jatkaa Tiilikankaan toimintaa, koska oppilaille ei ole luvattuja tiloja Salpakankaalla, kerrotaankin vanhemmille ja valtuutetuille, että koulua ei voi enää käyttää – se on niin auttamattomasti huonokuntoinen.
Vaihe 5: Sulje silmät tärkeimmältä eli lasten oikeuksilta
Prosessissa ei ole kuunneltu lasten ääntä lainkaan. Jotkut valtuutetut, vanhemmat ja yhdistykset ovat kuluneen viiden vuoden aikana kyselleet lapsivaikutusten arvioinnin perään. Sitä ei ole tehty, vaikka se olisi kunnan velvollisuus. Kysyn vielä kerran, miten Hollola on ottanut huomioon lasten ihmisoikeudet? Vastaus on tietenkin ei mitenkään, sillä se on mahdotonta, jos edes vaikutuksia ei arvioida. Hollolassa arvoidaan vaikutuksia talouteen, organisaatioon, ehkä jopa ympäristöön, mutta lapsen näkökulma unohtuu, kun enemmistöaikuisille myydään ajatus säästöistä koulutoimen tontilla. Nyt lasten mielipide on ollut esillä esimerkiksi musiikkiluokkalaisten mielenilmauksessa. Nähtäväksi jää, kiinnostaako se päättäjiä.
Helsingin sanomat kirjoitti marraskuussa erityisesti poikien lisääntyneestä erityisen tuen tarpeesta. Hollolassa ollaan kyseenalaissa kärjessä (7. kunta) tässä tilastossa, sillä Hollolalaisista pojista 43,9% on erityisen tuen päätös, mikä on merkittävästi enemmän, kuin keskimäärin Suomessa (32,5%). Mitenköhän luku mahtaa kehittyä, kun myös Keski-Hollola lapset ahdetaan jo valmiiksi täyteen jättiläiskokoiseen yhtenäiskouluun? Koulukuljetuksissa matka-ajat ovat pitkiä ja Hollolassa jo nyt lähes 1000 oppilasta ovat koulukuljetusten piirissä. Jos Tiilikangas suljetaan, luku nousee vielä tästäkin. Cambridgen yliopistossa tehdyn tutkimuksen (2020, Vignoles et al.) mukaan oppilaiden osaamistaso laski 14% jo vähän yli puolen tunnin koulumatka-ajan seurauksena.
Vaihe 6: Unohda, miksi koko ”palveluverkkouudistus” on tehty ja sulje yli 200 oppilaan koulu ilman suunnitelmia
Kun palveluverkkouudistusta meille esiteltiin vuoden 2019 loppupuolella, oli Tiilikankaan koulun sulkemisesta saatu säästö 76 311 €. Nyt aiotaan käyttää vähintään 400 000 € siihen, että lapset saadaan siirrettyä jonnekin muualle. Tätä kustannusta ei ollut huomioitu, kun päätöstä tehtiin. Jokainen varmaan osaa laskea, paljonko koulun sulkeminen siis säästää: se aiheuttaa vähintään 323 689 € tappiota kunnan tulokseen 2025. Säästöistä tuli yllättäen kuluja!
Laskelmat säästöistä 2019
2019 ehkä ajateltiin, että koulut voidaan sulkea, koska se olisi 2025 käytännössä mahdollista. Muuta se ei ole mahdollista: kouluja ei vain voi sulkea ennakoiden tulevaa lapsimäärää, koska lapset ovat lihaa ja verta, eivät vain numeroita. Näiden lasten lapsuus on nyt ja he ansaitsevat käydä koulua rauhassa, riittävän väljissä tiloissa, mieluiten mahdollisimman lähellä kotiaan. Nämä lapset eivät tosiaankaan ole muuttolaatikoita, joita voi sijoitella avoimissa oppimisympäristöissä eri paikkoihin kuin liikuteltavia seiniä.
Tämä oli lyhyt oppimäärä siitä, miten nykyinen tilanne on kehittynyt pisteeseen, jossa nyt ollaan. Tästä kannattaa muiden kuntien ottaa oppia, jos toivovat yhtä lailla saavansa vetovoimaisen, lapsiystävällisenä tunnetun kunnan asukkaat pillastumaan. Näin päästään jopa kätevästi joistakin ikäviä kustannuksia aiheuttavista kuntalaisista eroon.
Loppuvatko lapset?
On kiistämättä tosiasia, että Suomessa väki vähenee ja syntyvyys pienenee. Hollolakaan ei tule tätä välttämään, se myönnettäköön. Hollolassa ei kuitenkaan ole aihetta panikoida, koska toisin kuin oikeissa syrjäseutujen kunnissa, joissa lapset lasketaan muutamissa kymmenissä. Meillä on paljon tekijöitä, jotka ovat lapsiperheille mieluisia, jonka osoittaa esimerkiksi Kartanon lisääntynyt lapsimäärä. Jokainen kuntalainen tietää, että Hollola on pitkään ollut kunta, joka houkuttelee lapsiperheitä. Näin voi olla myös jatkossa, kun aletaan kilpailla yhä harvinaisemmiksi käyvistä lapsiperheistä, sillä edellytyksellä, että meillä on tärkein vetovoimatekijä eli lähikoulu olemassa.
Lapset ovat vähentyneet Hollolassa, mutta missä täällä tarkemmin? Tietenkin pääasiassa postinumeroalueelta 15880 Soramäki (eli Hälvälän ja Tiilikankaan alue), josta on päätetty lopettaa kaksi alakoulua! Tällä alueella oli 2022 3-12 -vuotiaita 98 (-18%) vähemmän kuin vuonna 2019. Melkoinen saavutus Päijät-Hämeen elinvoimaisemmalta kunnalta, ja vain kolmessa vuodessa. Tämä ei selity pelkästään ikäluokkien pienenemisellä (koko kunnassa 3-12v 2019-2022 n. -9%) tai yleisellä muuttoliikkeellä (koko Hollola 2019-2022 -2%), vaan lapsiperheet ovat päättänet muuttaa alueelta pois, eikä se ole enää houkuttanut muuttajia. Toteutunut lasten väheneminen on siis pitkälti kunnan lapsiperhevihamielisten päätösten itseaiheuttamaa.
Johtamisen ongelma
Kuntalaisena, pitkään asiaa seuranneena ja alan ammattilaisenakin uskallan väittää, että Hollolan johtamisessa on ongelma. Hyvä johtaminen on sitä, että ensinnäkin muistetaan, miksi asioita tehdään eli miksi kunta on olemassa. Nykyään kuntien ehkä tärkein tehtävä on järjestää kunnassa asuvien lasten peruskoulu, siihen voi ja saa siis satsata – jopa rahaa.
Toiseksi, hyvä johtaminen on myös sitä, että muuttuvaan tilanteeseen reagoidaan oikeaan aikaan ja oikealla voimalla. Nyt tiedetään, että viisi vuotta vanhan päätöksen perusteena olevat lapsimääräennusteet ovat täysin vääriä. Talousluvut myös aivan eri planeetalta: 36,4 M€ alijäämästä tuli 40,7 M€ ylijäämä. Jos 2020 tehdyn päätöksen olennaisista perusteista kumpikaan ei ole enää voimassa, silloin kunnan johdossa tulisi ymmärtää oma-aloitteisesti tehdä tarvittavat korjausliikkeet. Ei ole kenenkään edun mukaista, että valitusta suunnasta pidetään periaatteen vuoksi kiinni silloin kun perustelut murentuvat alta.
Johtamiseen ja erilaisten hankkeiden toteuttamiseen kuuluu myös suunnittelu ja viestintä. Viisi vuotta ei ole riittänyt suunnitelmien tekemiseen, vaan suunnitelmia tehdään nyt viime tingassa, kun ensi vuoden koulutulokkaiden koulut pitäisi jo olla tiedossa. Vanhemmat on jätetty täysin pimentoon, vaikka tietoa on pyydetty ja vaadittu yhdessä ja erikseen. Valtuutetut eivät saa pyytämäänsä tietoa: lainaan valtuutettu Saloa: ”Valtuutetut on sekaisin. Kuntalaiset on sekaisin, tuntuu että kaikki on ihan sekaisin.”
Lopuksi, johtaminen on sitä, että tehdyt toimet johtavat haluttuun lopputulokseen. Tiedetään kuitenkin tutkimusten perusteella, että koulujen sulkeminen ei säästä rahaa, ja lisäksi heikentää alueen elinvoimaa. Valittujen keinojen nojalla johtopäätös on se, että Hollolassa tavoite ei ole säästää, ja alueiden elinvoimasta ei piitata. Olisiko aika valita uudet, paremmat politiikkatoimet?
Joululahjaksi Hollolaan toivon päättäjille ja virkamiehille viisautta ymmärtää, että suunnanmuutos on mahdollinen huolimatta siitä, missä tilanteessa juuri nyt ollaan. Toivon myös rohkeutta toteuttaa muutos ja herkkyyttä kuunnella kuntalaisten mielipidettä.
Keski-Hollolassa pitää olla jatkossakin alakoulu ja Hollolalla on siihen varaa. Valtuusto tekisi viisaasti, jos se nyt heti peruuttaisi 2020 palveluverkkopäätöksen tarpeettomana ja antasi uuden, ajankohtaisen tehtävän kunnan viranomaisille: alkaa suunnitella, miten Tiilikankaan koulu kunnostetaan tai minne rakennetaan uusi Keski-Hollolan koulu.
Elli Tervala
Allekirjoittanut on Hollolaan rakastunut diplomi-insinööri ja maatalon emäntä, jolla on alle kouluikäisiä lapsia Keski-Hollolan alueella
Eero Enkenberg
Beekeepers I
2021
öljy kankaalle
170x130cm
Taiteilijan omistuksessa
kuva: Eero Enkenberg
Nykytaiteen museommeKiasma tahtoo keskeisestä sijainnistaan huolimatta usein jäädä Helsinki-käynneissämme sivuun. Tänä syksynä sen edessä olevan vanhan Postitalon suuri rakennusprojekti vielä estää helpon kulun Rautatieasemalta suoraan museoon.
Jatkuva liikenne pääkaupunkimme vilkkaimmassa risteyksessä on aina vaaratekijä ylittää Helsingin keskustan teitä jalkaisin moottoriajoneuvojen sekaan, vaikka liikennevalot juuri jalankulkijalle hetken näyttäisivätkin vihreää: niiden ajoitus on kovin vilkasta huonompikulkuisten ylittää kahteen suuntaan tapahtuvaa liikennesolmuista risteystä – liukkaus ja sohjoisuus lisäävät jalankulkemisen riskejä.
Yksi käytännön este voi olla myös edellinen käyntikokemus: kun kerrankin on Kiasmaan päässyt, siellä on niin runsas näyttelytarjonta, että outouttaan ahmii taidemuseon kaikki kerrokset ja näyttelyt. Ne koluttuaan on lopen uupunut, kuva- ja teoskyllästetty museokokemusyksilö.
Kari Cavén 1954 Suomi Ball, Ball Ball…. 2010 roskakori, peili, pallot Kiasman kokoelmat
Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Itse satuin ihan sattumalta oivaltamaan (museokortin omistajana), ettei koko laajaa Kiasmaa tarvitse kerralla kokea. Onnistuin mielestäni tavoittamaan ensi kertaa varsin modernin näyttelyn, jopa ymmärtämään sen sisällön, kokemaan keskittymisrauhan ja teosten yhteisen vaikuttavuuden katsomalla vain yhden näyttelyn Kiasman kuudesta tarjolla olevasta.
Itseäni tuo sana moderni on aina tympinyt – en ole osannut sitä sijoittaa vuosilukuihin, saati edes omaan persoonaani – olenko moderni vai vanhanaikainen ihminen. Nyt ymmärrän jotakin siitä, että modernilla tarkoitetaan uudenlaista näkemystä maailmasta, sen ilmiöistä, kehitysaskeleista, keksinnöistä, taiteesta ja tieteestä.
Björn Weckström 1935 Suomi / Finland Biomekaaninen käsi 1978 patinoitu pronssi Taiteilijan omistuksessa
Ripustuskuva Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Kuulennot, avaruuskäynnit lähiplaneetoilla ovat jo tunnustelleet elämänmuotojen ja elämän mahdollisuuksia muissa taivaankappaleissa. Ne ovat kuitenkin yhä ratkomatta ja pelkkinä olettamuksina ja kuvitelmina täyttävät ihmiskunnan haave-ajattelun.
Pekka & Teija Isorättyä 1981 Suomi / Finland Buko-robotti: Charles Bukowskin muotokuva löytöesineet, keramiikka, elektroniikka, olut, kasvi koodaus / Jaakko Niska Taiteilijoiden omistuksessa Ripustuskuva Kuva: Kansallisgalleria/ Petri Virtanen
”Siinä missä tekoäly ja robotit kuuluivat vielä hetki sitten tieteisfantasioihin, nyt ne ovat arkipäivää. Kehitys herättää innostuksen ohella huolta: kuinka ihmisen kaltainen kone saa olla ja korvaako se lopulta työtä tekevän ihmisen – myös taiteilijan?”
Ihmisen yltäkylläinen elämäntapa on myös tuhoamassa omat kehyksensä, maapallon elämää ylläpitävät luonnonvarat: kulutusmaailma on pelkälle arjelle tarkoitettu liikebisnessuure, joka tosiasiassa alkaa olla tulokseltaan elämää estävä, vaarallinen hokema, tuloksena loppuunkäytetty luonto ja sen elinkelpoisuus. Monet luonnonilmiöt, kasvi- ja eläinkunta ovat tässä menossa joutuneet jo antautumaan ja kuolleet.
Linnunradalla (15.11.2024 – 23.3.2025)-näyttelyssä on esillä teoksia 22 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Mukana on maalauksia, valokuvia, kollaaseja, esinekoosteita, grafiikkaa, videoita, installaatioita ja yksi robotti. Näyttelyn vanhin teos on 1700-luvulta, tuoreimmat vuodelta 2024. Useimmat teoksista ovat esillä ensi kertaa Kiasmassa. Taideteosten lisäksi esillä on kirjallisuutta ja muuta aineistoa.
Veera Kaamos Pitkänen The Bees 2019 kollaasi Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Kun kunnioitettavassa Suomen sivistyneessä pääkaupungissa Helsingissä istuu ensi kertaa sen alkuaan ruotsinkielisen Viirus-teatterin täpötäydessä nousevassa katsomossa parin tunnin esitysrupeaman, koko esitysajan makeasti naureskellen, tirskahdellen, hörähdellen, myhäillen ja myötä nyökytellen esitysensemblen älyhoksottimien luomasta nokkelasta hauskuudesta, herää katsomisurakan jälkeen luontaisesta synkkyydestään uudelleen valaistuneena myönteisenä ja elämänhaluisena ihmisenä.
Katsoja tajuaa ruotsin kielen vaihtuneen entismaailman murteisen aidoksi muhevan möyheäksi savonmuan kieleksi sekä seuranneensa maailman nokkelinta, kekseliäintä, taitavinta ja hauskinta perisuomalaista puppetshow-teatteriesitystä, sen tarinan ihanan lämminhenkistä, härskinkin vauhdikasta, kornin maalaismaisemaista menoa, suvereenien alan näyttelijätaitureiden mielemme täydellisesti valloittanutta esitystä. Hämmästyneesti tajuan oman hauskuushermoni saaneen kertakaikkisen rikassisältöisen terapiasäkillisen elämisen riemun tuomaa esityksen nauttimisterapiaa. Ei tätä iloa ja riemua, hoksaamiskyvyn malttamatonta jatkuvaa onnistumista voisi enempää enää kestääkään, vaan tuntee olevansa jo nyt ihanasti höhlä. Mitenkä teatteriesitys oikein voikaan löytää itsekkyydestäni huumorijänteeni tänne fiiniin saliin, vaivata, veivata ja rassata hurjalla menolla ajatuksiani, mielikuviani, munaskujani ja koko suomalaista arkista perusmaailmaa, sen maaseudun alkukantaiseen perusolemukseen niin vietävän viekoittelevasti meidät mukaansa temmata.
Visuaalinen, brutaali, sydämellinen, häikäilemätön ja emotionaalisen suomalaismurteellinen tarina ihmisen kokoisilla nukkehahmoilla räjähti harvinaisen uudistavasti jo kolmannen kerran Vauriomanian viestimänä suomalaiseen teatteri-ilmaisuun, ilotulitteiseen, omatehoiseen riemuunsa taas kerran täydellisenä kahden esittäjänsä sielukkaana aikuisnukketeatterina.
Huipputeatterin lumoa lisää sen upean tarinallinen Mäyräveden kyläkunnan elämän arjen ajankulutus olutkapakallisessa yhteisössään, elämänfilosofointi sekä yhteisöllinen tarinaniskemisen ja kuuntelemisen onni noissa jutteluissaan. Vauriomania vie meidät yhtälailla näyttämöpuheensa savonmurteiseen menneen ajan Haavemaailmaan kuin sen hauskan haastavaan näyttämötekstiin ikään kuin nykyhetken aatteettomuutta ja yltäkylläisyyttä menneiden aikojen romantiikalla tarkastellen.
Jonnakaisa Riston ja Paavo Kääriäisen nuketusdialogit itsensä ja toistensa sekä nukkeluomustensa Mikun, Joukon, Helvin ja Maisan kanssa on aikuisnukketeatterin suurta unelmaista mestarillista teatteritodellisuutta.
Nukkien toimivuus, niiden liikuttajien huippuharjaantunut taitavuus, nukkien ilmeiden merkitsevä koomisuus, ele- ja puhekieli ja joukkokohtaukset sekä kansalliseen viihteeseemme esityksen ytimiin maulla kytketty parin vuosikymmenen hittinen, suomalaisen iskelmämusiikin taustakirjo luovat elämänsykettä pumppaavan ja hallitsevan kapakoiden ja oluttuoppien suomalaisen karaokemusiikin kulissit niin soman tunnistettaviksi.
Monipersoonaiset nuket pystyvät JonnakaisaRiston ja PaavoKääriäisen luovissa otteissa ilmaisemaan meitä ihmisiä paljon selkeämmin, tajuttavammin, tunteikkaammin kuin me ihmiset. Paljon parjattu luulomme ihmisestä, joka ajatellessaan haavi auki kuuntelee, onkin oman ajattelumme virhepäätelmä: nuket osoittavat, että pienikin suun avaus, saati suuri, erittäinkin suun erirytmiset liikkeet ovat sittenkin se yksi unohtunut, tärkein ihmislajin mielialojen ja unelmien ilmaisumuoto. Suun ilmaisun rajattomuus on upea opetus, kiitos taitavan monipuolisen teatteriryhmä Vauriomanian. Mutta nyt tuon ilmaisun vieläkin ihanammaksi skarppaa Juuso Timosen hämmentävä, korvan värekarvojen tarkkavaistoinen ohjaus, jossa äärimmäisen pienin sävyin henkilögalleria vaihtuu esittäjän äänivärinässä täysin toiseksi henkilögallerian yksilöissä muuntuen. Tai yhteisohjauksen yhteisnäyttelemisen osumatarkka komediarytmi paukahtelee nautinnoksemme entistäkin yllättävämmin mielikuviamme käännellen ja pommitellen. Tuon kaiken ronskiuden sekaan saatu äänimaailman ja liikkeiden sadasosasekunnin tarkkaiskuinen komediallisuus ihastuttaa taitavuudellaan.
Esityksen meille sivilisaation kloonaamille ihmisille välittämä kiehtovan rujonromanttinen mennyt maailma yllätyksineen, monine ennalta-arvaamattomine hurmaavine tehosteineen (synkän karhea jääsade) takaa osaltaan koko suomalaisen teatteriestetiikkamme tarpeellisen jatkuvan mullistuksen. Ihmistä tulkitsevat, mutta paljon rakastettavammat, rujon sympaattiset, älynystyröiltään veitsenterävät nukkepersoonallisuudet sekä koronoissa ja sen sulkemassa ankeudessa rampautunut ajattelumme luovat yhdessä vapautuneen naurumme mukana jopa puhuttelevan kuvan maailmasta – nähdäksemme ja hätkähtääksemme sen lähes hirtehisen antautuneen olomuodon.
Vauriomania on tämänpäiväisen teatterin gurullisessa kultaisimmassa suomalaisessa keskipisteessä poikkeuksellisella teatterimuodollaan. Esityksestä jää raikas, uusiutuvan teatteri-ilmaisun tuore elämys teatteria tuntevalle ja puhuttelevan hauska, mainio teatterikokemus ihan meille kaikille.
VAURI0MANIAN HAAVEMAA
Käsikirjoitus: Jonnakaisa Risto, Paavo Kääriäinen ja Juuso Timonen
Ohjaus: Juuso Timonen
Näyttelijät: Paavo Kääriäinen ja Jonnakaisa Risto
Valosuunnittelu ja lavastus: Ada Halonen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Janne Masalin
Nukenrakennus, nuketuskoreografia: Jonnakaisa Risto
Puvustus: Jonnakaisa Risto
Käsiohjelma ja piirustukset: Jonnakaisa Risto
Teaser ja valokuvaus: Juuso Timonen
Tuottaja: Wilhelmina Sederholm
Esitysajaja: Pinja Kokkonen
Yllä 1. sivu tyylikkäästä esityksen käsiohjelmasta
Kantaesitys Viirus-teatterissa 11.12.2024
Alla lisää tekstin tarinasta ja teoksen esityspaikoista:
Otsikkokuvan teos: Emma Helle, Mitään hänestä ei ole kadonnut, 2022. Taiteilijan ja Galerie Forsblomin luvalla, kuva Angel Gil
Suomessa on muutamia taidemuseoita, joissa välttämättömien Ateneumin ja Kiasman lisäksi on käytävä niiden näyttelyiden poikkeuksellisen omaperäistä aihetta ja korkeatasoista taidetta hämmästelemässä. Yksi niistä on Keravan intiimin tunnelmallinen taidemuseo Sinkka, minne silloin tällöin eksyminen on suomalaisen taiteen aina valloittavaa harvinaista ihmettä.
Aina loppiaiseen 2025 asti meillä on nautinnollinen mahdollisuus pistäytyä Keravan SinkanSaven Karnevaalien pyörrytyksissä. Kerava on tunnettu maaperänsä omasävyisestä savesta ja sen menneisiin vuosikymmeniin liittyy seutukunnalle perustetut monet eri tiilitehtaat.
Savi taiteen perusmateriaalina on kautta maailman suosituin ja käytetyin veistotaiteen perusmateriaali myös astioille, edelleen jalostettuna polttamalla ja keramiikaksi kovettamalla. Keravan Saviossa ovat viihtyneet vanhat ja nyt myös nuoret savenveiston suomalaiset huipputaiteilijat – keraamikot. He ovat muodostuneet yhteisöksi, joka elää omalla työllään, työskentelee ja järjestää töittensä näyttelyitä. Kuulujen Arabian tuotteiden suunnittelijoina ja valmistajina saven taiteilijat loivat aikanaan paljolti koko Arabian maailmanmainetta ja suomalaiskotien käyttötarpeita palvelleen kotitalousastioiden malliston – sekä myös monien kotien taideteoksia.
Nykyisin Keravan tiilisen Klondyketalon suojissa työskentelee joukko Emma Helteen ja Mari Paikkarin kaltaisia taiteilijoita, joille savi ja siitä syntyvä keramiikka ovat luontevia ilmaisun välineitä. Näyttelyssä on mukana myös Savion taiteilijayhteisön perustajajäsen, nyt jo edesmennyt Merja Ranki (1955–2019).
Kuvan teos: Merja Ranki, Valvoja, 2015, posliini, puu, lasi, lehtikulta, Sinkan kokoelma, kuva Pekka Elomaa
Saviolla on työskennellyt myös nykyään Arabian taideosastolla Taideyliopiston Kuvataideajatemista ammattiinsa valmistunut Jasmin Anoschkin.
Kuvan teokset: Jasmin AnoschkinGolden Menstruation, 2019, Collection Kakkonen sekä pienemmät Anoschkinin teokset Lonervan ystävä ja Kajaali Lonerva, 2018, lasitettu keramiikka, kulta
Anoschkinin keraamisten luonto-olentojen syntyä saattoi seurata myös yleisö Saven karnevaaliin rakennetussa pop-up -studiossa, jossa hän työskenteli keraamisista popcorneista ja kasviornamentiikan reunustamista kuvastimistaan tunnetun Veera Kuljun kanssa – jonka ammattiinvalmistuminen alkoi Laiden Taideinsituutissa ja kruunautui Aalto yliopistossa maisteritutkintoon.
Veera Kuljun vanhoihin vuosisatoja sitten menneisiin aikoihin ajatuksemme vievä työ – musta savi, lasite, musta alilasite, luuposliini -romantiikkaa – saven suurenmoista käsittelytaitoa ja tyylikkyyttä viestivä teos
Kuvan teos: Meri Oivo, Metsänpeitto – Known Unknown Forest, 2024, keraamisin pigmentein värjätty valuposliini, teräs, kuva Pekka Elomaa
Paikallisuus ja paikkasidonnaisuus näkyvät myös Meri Oivon ja Mariam Falailehin teoksissa, jotka on suunniteltu Sinkan tiloihin sekä nuorten ihmisten kuvaajana tunnetun Maisa Majakan veistoksissa, joiden materiaalina on Keravan Saleniuksen mäen takaa kaivettu savi.
Valokuvassa Maisa Majakan teoksia: Seinäreliefit Vantaan taidemuseo Artsi, muut teokset yksityiskokoelmat, Kokoelma LP ja taiteilijan omistuksessa, kuva Pekka Elomaa
Keravan kaupungin 100-vuotisjuhlan kunniaksi näyttelyssä on mukana myös keravalaisen itseoppineen Erkki Nousiaisen (1926–2016) keramiikkateoksia. Monet Nousiaisen teoksista olivat ”viestejä toisesta todellisuudesta”, joita hän tottui jo lapsena saamaan – erityisesti pidin hänen magiikkaan viittaavista herkistä, vahvatunnelmaisista seinälautasistaan.
Sinkan näyttelyssä karnevalistiset satuolennot kohtaavat ihmisyyden, nykyajan ilmiöt ja nuorten raikkaan optimistisen maailman, luonnon haurauden sekä menneisyyden mystiikan sysimustat salaisuudet.
Saimme olla Lahden Muotoiluinstituutin toisen vuoden valokuvausopiskelijoiden päätyön Peloton 2025 -vuosikalenterin julkistamistilaisuudessa Malvamuseon kiinteistöön liittyvässä täpötäydessä olutpubissa reilu viikko sitten. Mitä kaikkea ne osaavatkaan houkutukseksi tarjoilla! Taidetta, kulttuuria! (Tosin tämä tilaisuus oli vain kutsuvieraille). Sen ohjelmaan kuului tietenkin lyhyt tilaisuuden avaus ja keskustelun aikana kiersi ensi kertaa nähtävillä hieno satasivuinen kalenteri – sen hankkijalle tarjoutui sini- tai kauniin oranssikantinen vaihtoehto. Erivärisiin koviin kansiin sidottuja teoksia oli painettu kaikkiaan tuhannen kappaleen painos ja siitä merkittävän osan kustansi tuo 17 oppilaan tekijätiimi itse.
Avajaisia tähditti myös varttuneempien valokuvausopiskelijoiden elektronisen musiikin yhtye, hersyvän aistillista, rytmimuunteista, mielikuvitusrikasta melodista ja rytmillistä musiikkia lähes puolituntinen äärimmilleen täyttyneen yleisömassan kapakkakeskustelun lomassa meille tyylillä ja mystisellä sensitiivisyydellä tarjoillen. Ilo työn valmistumisesta ja valoisuus tarttuivat pubin ilmapiiriin, jonka omassa panimossa saimme myös käydä vilkaisemassa Muotoiluinstituutin Puettavan muotoilun opiskelijoiden töitä – niiden puhtaaseen muodikkuuteen tai joihinkin yltiöpäisen hauskoihin kenkäteollisuuteen viittaaviin taide-eksemplaareihin ihastuen.
Kovin vähän ehdin avajaistilaisuuden rennon vauhdikkaassa illassa kalenterin kaikkien monta kuukautta ahertaneen ja ideoineen 17 tekijän kanssa heidän töistään keskustella.
Tajusin, että kokonaisuuteen liittyi teoksen jokaisen valokuvataiteilija-opiskelijan pieni tarina, jonka he olivat kertoneet, tekstittäneet ja ennen kaikkea omilla ajatuksillaan ja kameroilla tulkinneet meille kalenterin käyttäjille: meidän sorvata omat ajatuksemme, tunteemme, ihastuksemme ja ihmettelymme niiden niin runollisiin, filosofisiin kuin käytännön valottamiin tulkintoihin aiheesta Peloton 2025.
Kalenteri osoittautui ensilukemalta saatuani sen eilen hankituksi mielikuvituksellisen yllättäväksi teokseksi. Sen kuvien kerrontaa yhdisti tietenkin käsite Peloton – rohkeutta, pelkojen voittamista, uskallusta ja hurjapäisyyttä, omenavarkauttakin, tulen voimaa, rotkojen hurjuutta voittamaan, korkeuksien pelon nujertamaan ja ties mitä kaikkea erilaista pelottomuutta nuo 17 valokuvaajaa oli tuhdin Peloton 2025 -kalenterin jokainen tekijä laatinut 3-5 kuvan esityksessään ajatuksensa tarinaksi.
Kirja on siis niin seikkailukirja kuin poeettisen runollinen teos tekstiltään ja kuviltaan, joillekin meistä myös hauskan kutkuttavan huumorin kypsä ja originelli hedelmä tarinoiltaan, ruoanlaittoresepti arkiselta materiaalilähtökohdaltaan lähenee jo pelottomuuden tärkeää astetta ja kertomuksen lopputulos herkkusuiden vedet kielelle saavaa todellisuutta.
Kaikkiaan lukijalle Peloton 2025 on syksyn yllättävä ja virkistävä kirjatapaus. Yksi hauska sivujuonne on, että tekijät olivat tutkineet kalenterien viikonpäivien esiintymisen maailman eri kielissä. Niinpä saamme lukea vuoden jokaisen eri 52 viikon viikonpäivät täysin eri maailmankielellä kirjoitettuina.
Kirja on mennyt hyvin kaupaksi ja kirjayksilöiden myyty määrä on jo loppusuoralla. Teoksella oli jo Helsingissä vastaavat lämminsykkeiset täysyleisölliset riehakkaat, lyhyet avajaiset ennen Lahtea.
Peloton 2025 -vuosikalenteri on myynnissä nyt viikonvaihteessa Muotoiluinstituutin joulumyyjäisissä Tavaratalo Trion alakerrassa. Kalenterikirjaa saa ostaa vielä muutamia kappaleita myös Galleria Uusi Kipinästä.
Lisätiedoksitoimitukseemme saapunut 18.12. 24 seuaavaa:
PELOTON-KALENTERIN JÄLLEENMYYJÄT
HELSINKI
Amos rex
Grape wine and bar
Cafe Seurahuone
Galleria Toinen Silmä
Rautakukka
LAHTI
Second Hand LAHTI SHOP
SKOOL kermamiikkastudio
AntBrew
Malva taidemuseo
Galleria Uusi Kipinä
JOENSUU
Designkulma
Näiden lisäksi voit ostaa kalenterin nettisivuilta osoitteesta peloton2025.com
PS. Oransseja on enää 10 saatavilla ja siniset menevät lujaa vauhtia, hanki siis omasi ennen kuin ne viedään käsistä!!
Muotoiluinstituutin opiskelijayhdistys MIO:n järjestämässä joulumyyntitapahtumassa on tarjolla Muotoiluinstituutin opiskelijoiden ja alumnien töitä. Myynnissä on erilaisia käsintehtyjä tuotteita, kuten koruja, öljymaalauksia, printtejä, tarroja, tuunattuja vaatteita, kynttilöitä sekä joulukortteja. Lisäksi opiskelijayhdistyksen omalta paketointipisteeltä voi löytää lahjoja pukinkonttiin.
“Joulumyyjäiset ovat oiva tilaisuus päästä tutustumaan Lahdessa vaikuttaviin tulevaisuuden muotoilijoihin. Myyjäiset tarjoavat aina jotakin uutta muotoilun saralta ja herättelevät kaupunkilaisten ajatuksia”, tapahtumatiimi kertoo ja toivottaa kaikki tervetulleiksi tapahtumaan.
Joulumyyjäiset ovat avoinna lauantaina 14.12. klo 10–18 ja sunnuntaina 15.12. klo 12–16 Trion ensimmäisessä kerroksessa (Aleksanterinkatu 18). Tapahtumaan kannattaa varautua käteisellä tai MobilePay-maksusovelluksella.
Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen ykkösluokkalaisten syyslukukauden päätti viime viikonvaihteessa esitys Kannanotto.
Puolen vuoden päätoiminen opiskelu Lahden kansanopiston teatterilinjalla antoi nyt viikonvaihteessa kolmen esityskerran muodossa täyssalillisille yleisöä varsin nykyaikaiset teatterinäytteet työstään ja sen tasosta. Teatteriopiskelijat oli jaettu neljään ryhmään ja joukosta oli valikoitunut neljä ohjaajaa. Yleisö koki Kannanotto -kokonaisuuden aikana neljä noin 20 minuutin mittaista pienryhmäesitystä, joihin jokainen ohjaaja oli valinnut itseään puhuttelevan aiheen.
Yli kaksituntinen neljän täysin erilaisen näytelmällisen tuokion välittämät teatteriestradin hallinnan, puheilmaisun, eläytymisen roolitehtäviin ja ohjauksen kokonaistulkinnatkin sujuivat varmaotteisesti sovittuun, selkeään päämäärään esityksessä päätyen. Ilmassa oli ainakin selvää raikasta sukupuolikeskustelun otetta monissa esityksissä tai niiden henkilöluomuksissa, tv-median jo kyllästyttävien kuka putoaa -pärjäämistendenssi-ohjelmaformaatin herkullisen oivaltavaa kritiikkiä, suomalaisen mielialahoidon akuuttia hoitamattomuutta ja itsehoitoa, itsenäisen Suomen kalkkeutuneiden itsestäänselvyyksien raikasta tuuletusta ja Tove-muumiajatusten myönteistä esiintanssia suomalaisuuteen, naiseuden vuosisatoja salatun tunnusmerkkivirstapylvään avoimeen keskusteluun johtavaa perusteellista dramatisointia ja terveydenhoidon julkista avaamista. Yhteiskunnan päivän tapahtumissa ja puheenaiheissa liikuttiin nyt – ei vain huulta ja taitavia repliikkejä heitellen – vaan täydellisesti niihin paneutuen. Katsomossa teatteri käynnisti monipäiväisen, moniviikkoisenkin? itsetutkistelun, itsestäänselvyyksien ja juuri omien asenteiden pöyhimisen.
Seuraavassa täysin oman teatterinäkemykseni tuomia huomioita ja ajatuksia Kannanotto-esityksen kokonaisuudesta – neljään esityksensä eri näytelmälokeroon kirjoiteltuna.
Teatteri oli mennyt perille tarkoituksessaan. Myös se yksi teatteriesityksissä aina tärkeimmistä – älykkyyden pilkahdus huumorin muodossa – antoi jokaisessa neljässä esityksessä meille katsojille vallan ilman otsakurttuja nauttia teatterista. Nautinnollisia teatterihetkiä sai teatterikatsoja kokea niin monikirjoisesti, vahvasisältöisesti kuin teatterin tänään pitääkin: saada katsojan omat kykynsä ja filosofiansa käynnistymään täysteholliseen, usein jopa pulmaiseen pohdintaan esitysten laukaisemina.
Täna 8.12.24 klo 13.00 toimud eestikeelne jumalateenistus Lahti Salpausselkä koguduse majas. Teenivad diakon Ann Tamme (Viimsi kogudus, Eesti) ja praost Kaarina Koho-Leppänen ja kantori Lauri Tõldsepp (Joutjärve kogudus). Pärast teenistust on kohvilaud, muusikat ja ka jõululaule. Korraldajad: Päijät-Häme Tuglase-selts ja Salpausselkä kogudus.
Ann Tamme (Viimsin seurakunnasta, Virosta) saarnassaan toivoi adventin sanoman rauhan viestin tavoittavan koko maailman. Häntä avustivat Anneli Kont (päivän teksti), Kaarina Koho-Leppänen ja Lauri Tõldsepp (Joutjärven seurakunta). Lopuksi nautittiin Pyhä ehtoollinen.
Perinteinen vironkielinen jumalanpalvelus kokosi tänä vuonna Salpausselän seurakunnan kauniiseen Jalkarannan seurakuntasaliin niin eestinkielisiä kuin myös suomenkielisiä II Adventin sanomaa kuulemaan nelisenkymmentä henkeä.
Vironkieliset joululaulut ja jouluvirret kaikuivat vielä jumalanpalveluksen jälkeen yhteislauluin seurakuntasalissa Lauri Tõldsepin johdolla – herkullisten kahvipöydän antimien tuodessa lämmintä ja iloista, rauhaisaa joulumieltä II adventtipyhän lumivalkoiseen suomalaiseen sunnuntaihin.
Tilaisuuden järjesti Päijät-Hämeen Tuglas-seura ja Salpausselän seurakunta.
Tänään liput liehuvat Jean Sibeliuksenja suomalaisen musiikinkunniaksi. Kovin niukasti olen Sibeliuksesta pystynyt kirjoittamaan, asiantuntemukseni ei ole riittänyt.
Otsikkokuvan Sibeliustalossa on Sinfonia Lahden modernit työtilat ja sen Pääsali, orkesterimme konserttien pääestradi: kaunis lähes tuhannen istumapaikan akustisesti upea Sibeliustalo on orkesterimme lisäksi huomattavan monien valtakunnan tapahtumien ja tilaisuuksien näyttämönä, myös talon kaksi pienempää salia tiloineen.
Kokosin kymmenen viime vuoden ajalta kuitenkin luettavaksenne muutaman Lahen uutisia -artikkelin, joissa edes esiintyy tuo käsite Sibelius – lahtelaisessa kulttuurissa.
Jos Lahden seudun syyskauden teatteritarjonnasta saa valita luontevimman, hauskimman, lämmintunnelmaisimman ja kaikille ikäryhmille sopivimman, niin vuorenvarma valinta on SUPERTEATTERIn Matkalaukkusatujen Joulutarinoita. Jouluisessa esityksessä monet tärkeimmät joulutarinat tulevat nyt satuakin ihanammin kerrotuiksi tuosta vain. Varsinkin tonttujen arvoituksellinen koko, voima ja merkitys koko joulua sivuavissa valmistelujen ja lahjojen tärkeissä, henkisiä ja erikoisesti ruumiillisia voimia vaativissa tehtävissä – meidän toiveidemme täyttämisessä – saa nyt läpivalaisun. Ihmisvoimat sellaisiin ihmetekoihin eivät pysty, tarvitaan tontuille annettua metsänvoiman ylimaallista hallintakykyä.
Jännitystä lisää viiden aivan uskomattoman matkalaukun kannen avaaminen: aarteista ja lahjatavaroista suorastaan loistaa suurten aarrekätköjen salaisuudet hetkeksi paljastava valohohto jokaisesta tavarasta. Silmä ei enää edes muista kaikkea näkemäänsä, kun nuo metsänhaltiat touhussaan toisilleen raottavat matkalaukkujensa sisältöjä. Saamme mekin nähdä ja ymmärtää, miten ne kimaltelevat ja loistavat osumatarkasti juuri meidän toiveittemme mukaisia lahjoja ja toiveita valaisten.
Tai entäpäs ne joulua ennustavat äänet, metsän salaperäinen jouluhämärä, valot, kuu, tähdet ja vuorenvarmasti pöllön näky kuusen latvassa – sen aavemainen huhuiluääni talviyön kelmeässä kuutamossa. Huhuu…huhuu. Tai metsän oma orkesteri kilinöineen, sointeineen…aah. Ihan mieletön on tuttujen joululaulujen määrä, mitä nuo pari metsän tarinavelhoa tämän tästä touhuissaan heläyttelevät ja tanssahtelevat – mieli tekee tuttuudessaan niihin ja banjon hauskan letkeään kielinäppäilyyn sekä rummutuksen karkeloon mukaan yhtyä.
Uudenlaisia joulutapauksiakin puurovalmistusta myöten saamme nyt ensikertaa seurata ja ymmärtää vasta nyt: miksi tontuille aina viedään hieman syötävää jouluksi vaikkapa vanhan navetan oven viereen tai miksi kaikkia kuusia metsästä ei saa joulukuusiksi kaataa. Tajuamme myös ihmisten nukkumisaikana metsän vasta todella kuhisevan toimintaa: siellähän metsän asukkaat käyvät ahkeroimassa ihmisten unienajanrauhassa töitään ahertaen.
Entäs vaikkapa nälissään navettaan eksynyt tontuille tarkoitettuja ruokaherkkuja ahmiva kettu. Ei oikeastaan hurjempivauhtista takaa-ajoa ole kuunaan nähty, kun kettu joutuu navettaan kanaherkkua nenäänsä haistellessaan kekseliäisyytensä ylivoimaiseen tehtävään pyydystäessään sitä pilkkaavaa vikkelää hiirtä ja väsyy lopulta takaa-ajaessaan moista vintiötä. Saapahan myös opetuksen ja lähes lupautuu jättämään toiste yrittämästä herkkupaloilleen navetankanalaan.
Sydämellisintä esityksessä on kuitenkin tarinoiden vallaton selkeys, monipuolisuus, kymmenien joululaulujen kavalkadi, hauskasti salamana vaihtuvat monet tarinan jouluhahmot, äkkimuutoksin taikuuden lailla toisiksi olioiksi parissa sekunnissa paljastuen; se on teatterin toimivaa, haltioittavaa suurta magiaa! Harvemmin ymmärtää kahden loisteliaan näyttelijän suurenmoisen muuntautumiskyvyn lahjat – rojaltina taidon katsoa suoraan meitä yleisöä silmiin, sadusta toden tehden vilpittömän valloittavalla eläytymisellään.
Kyllä tämä satu myös opettaa meitä säilyttämään metsän tärkeitä puita, sillä ymmärrämme vasta nyt – vielä kaatamattomien kuusien juurella on joulutonttujen sisäänkäynnit ihmeellisiin asumuksiinsa ja kymmeniin lahjapajoihinsa.
SUPERTEATTERI
MATKALAUKKUSATUJA: Joulutarinoita
kiertue-esitys
SATUJEN SOVITUS/KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS: Tero Porali
LAVALLA: Tero Porali ja Anssi Hyvönen
PUVUSTUS/TARPEISTO/ESITYSKUVAT: Emilia Porali
Esityksen kesto noin puoli tuntia
Ensi-ilta: lauantai 7.12.2024 klo 13.00
ESITYSKALENT, SKSY SUPERTEATTERIN JOULUKUU
LA 7.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 13
SU 8.12. Iloinen joulukonsertti klo 16 (LOPPUUNMYYTY!)
KE 11.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 10
KE 11.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 18
SU 15.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 16 (LOPPUUNMYYTY!)
KE 18.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 18
PE 20.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 18
LA 21.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 16
Tänä Suomen hallituksen valtionbudjetin koko ajan kulttuuria kuristavan päätöstehtailun aikana on tärkeää myös muistuttaa täällä Lahdessa vaikuttavista ja vaikuttaneista kulttuurin merkittävistä taiteilijoista henkisen sietokykymme säilyttämiseksi pitää voimissaan mielenkiinto aitoon kulttuuriimme. Teatterikirjoituksin olen yrittänyt tuota kulttuurin voimaa välittää jo monta vuosikymmentä, joskus harvemmin muitakin taiteenmuotoja esitellyt. Varsinkin musiikki on jäänyt vakavasti otettavana kansamme ryhdistäjänä kovin taka-alalle kirjoittelussani.
Raita Karpo (1941-2023), Sibelius-Akatemian lauluopintojen ja lauludiplomin suorittamisen jälkeen, sai elää koko elämänsä laulajattaren kunnioitetussa, arvostetussa musikaalisuuden suomassa elämäntehtävässä oopperassa, teattereissa, konserttien solistina, konsertoijana, esiintyjänä taiteelle ja meille yleisölle.
Suurelle yleisölle Raita Karpo tuli tutuksi erityisesti karjalaisten kansanlaulujen esittäjänä. Ensikonsertissaan hän nosti klassisen ohjelmiston rinnalle kantelesäesteisen laulun. Esiintymismatkoja oli Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Meksikoon, Portugaliin, Islantiin, Venäjälle, Ruotsiin, Englantiin, Espanjaan ja Israeliin.
Diskografiasta löytyy 16 LP-levyä, joista monella on Raita Karpolle omistettuja lauluja. Kuvani on levykannesta, jossa hän laulaa Wiipurilaisen osakunnan kuoron kanssa Aili Runnen säveltämiä ja sanoittamia lauluja.
Raita Karpo – karjalaisten vanhempien lapsena – oli spesialisoitunut karjalaisuuteen. Hän oli oikea Karjalan laululintu, joka laulaa visersi somasti, kauniisti sydämensä täydeltä ja haastoikin tarvittaessa karjalaksi sanottavansa ja heleän naurunsa.
Jouko Saari oli usein myös Raita Karpon esiintymismatkoilla ollut säestäjänä, mutta sitä en kohdatessamme tiennyt, että hän on myös säveltänyt Raitalle lauluja, kuten monet muutkin säveltäjät.
Parhain lukijani – minulla on nyt harvinainen ilo ja kunnia jo toisen kerran soittaa Lahen uutisia -julkaisussani säveltäjä Jouko Saaren kaksi sävelteosta – nyt Itsenäisyyspäivämme kunniaksi.
Ensin Karjalaan takaisin -laulu, jonka Jouko Saari on säveltänyt Raita Karpon äidin sanoihin. Säveltäjä myös säestää laulua levytyksessä, joka löytyy Pro Karelia -yhdistyksen levyltä.
Toiseksi Itsenäisyyspäivämme 2024 kunnioittamiseksi Lahen uutisia soittaa tänään hienon äänitteen, Jouko Saaren säveltämän ja johtaman Lahden kaupunginorkesterin esittämän Marine-marssin.
Marine-marssin kuulin ensi kertaa 2011 Kouvolan Tattoo-tapahtumassa, kun sotilassoittokunnat upeine kuviomarssikoreografioineen, ohjelmineen, solisteineen esittelivät työtään.
