Kategoria: teatteri

Kategoriat
kotiseutu Koulutus kulttuuri luonto taide teatteri Teatteriuudisus yhteiskunta

Nuoren sukupolven uusi, tuore Teatteri Terra

Teatteri Terra on uusi, kuuden näyttelijän perustama teatterikollektiivi. Käsittelemme teoksissamme ajattomia aiheita ja tutkimme ihmisyyttä erilaisista näkökulmista. Haluamme tarjota laadukasta teatteria edullisesti ja toivomme mahdollisimman monenlaisten ihmisten löytävän katsomoomme.

Starman -näytelmä luontokadosta

Ongelma luonnonsuojelijoissa on, että heillä on hyvin vähän ymmärrystä ja aivan liikaa valtaa.

Galaktisen Keskustoimiston virkamiehet seuraavat valppaina maapallon tapahtumia. Luonnonsuojeluksi kutsuttu ilmiö lisää suosiotaan, ja se ei Keskustoimiston suunnitelmiin sovi. Paikalle lähetetään Starman laittamaan asiat kuntoon. Starman-näytelmässä luuppi siirtyy paikkoihin, joissa luonnon tilasta ja ihmiskunnan kohtalosta keskustellaan kiihkeästi. Puheenvuoronsa saavat niin Metsätalousmies, Aktivisti, Varpunen kuin Biologi. Päällimmäisenä hämmentää tähtienvälinen viskaali Starman, joka vain ei saa keikkaa sujumaan haluamallaan tavalla. Kyseessä on luontokadon problematiikkaa pohtiva satiirinen näytelmä Starman, joka sai kantaesityksensä viime syksynä teatteri Sirkus Suosalossa, Martti Suosalon monologinäytelmänä. Teatteri Terra tarttuu nyt ajankohtaiseen teokseen nuoren sukupolven voimin. Esityksessä tullaan kuulemaan myös kolmen taitavan muusikon livemusiikkia. Terran Starman laskeutuu kesäkuussa Helsinkiin, Lahteen ja Tampereelle.

Projekti on ollut jo tähän asti uskomattoman antoisa kokemus. Ollaan löydetty yhteinen tapa tehdä teatteria, opittu nauramaan itsellemme ja vaikututtu Kauppisen tekstistä. Ensimmäinen lukukerta pysäytti – tää teksti pitää tulla kuulluksi. Näytelmän teemat ja kirjailijan asiantuntijuus puhuvat puolestaan. Aikamme tarvitsee teatteria. Me toivotaan, että Starman löytäisi myös niiden ihmisten luokse, joille teatteri ei ole perinne. Kiertueen alkuun on enää hetki, olkaa uteliaita ja ostakaa liput! – Teatteri Terran väki

ESITYSPÄIVÄT kesällä 2025:

14.6. ja 15.6. Klo 18 Teatteri Tuike, Ormuspellontie 1, HELSINKI

23.6. ja 24.6. Klo 19 Tampereen Ylioppilasteatteri, Itsenäisyydenkatu 12-14, TAMPERE

25.6. Klo 19 Lahden Kansanopiston Teatterikoulutus, Aleksanterinkatu 4, LAHTI

26.6. ja 27.6. Klo 19 Helsingin Kellariteatteri, Liisankatu 27, HELSINKI

KESTO: 2h + 20 min väliaika

 

LIPUT OSOITTEESTA: https://linktr.ee/teatteriterra (Huomioithan, että lippuja myydään kahdessa eri paikassa. Katso siis tarkkaan mihin kaupunkiin ostat liput!)

Sähköposti: teatteriterra@gmail.com

Puh. +358 45 109 0114

 

Kategoriat
kansainvälisyys taide teatteri yhteiskunta

Tampereen Teatterikesän 2025 ohjelmakatsaus

Hollantilaisiin menestyneisiin tanssiryhmiin kuuluva ISH Dance Collective vierailee Suomessa ensi kertaa. Koreografi ja ohjaaja Marco Gerris työryhmineen lupaa, ettei katsoja tule uskomaan silmiään.

Elements of Freestyle ottaa varaslähdön Teatterikesään, sillä esitys nähdään Tampere-talon Isossa salissa jo ennen festivaaliviikkoa lauantaina 2.8.2025.

 

Tampereen Teatterikesän pääohjelmisto on julkistettu


Pohjoismaiden suurin teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä tarjoaa elokuussa persoonallisen kattauksen kotimaista ja kansainvälistä näyttämötaidetta. Festivaalin pääohjelmistossa on tänä vuonna yhteensä 19 produktiota, joista viisi on kansainvälisiä. Ulkomailta vieraita saapuu Ranskasta, Liettuasta, Hollannista, Irlannista ja Britanniasta. Festivaali järjestetään 4.–10.8.25 – nyt 56. kertaa.

Kansainvälisen ohjelman lisäksi Tampereella vierailee lukuisia kotimaisia esiintyjiä ja taiteilijoita. Pääohjelmistossa nähdään esityksiä Suomen Kansallisteatterilta, Teatteri Takomolta, Q-teatterilta, & Espoon teatterilta, Teatteri Jurkalta ja Lappeenrannan kaupunginteatterilta sekä Kuopion kaupunginteatterilta. Mukana on myös työryhmiä ja vapaan kentän kokoonpanoja, kuten Vauriomania ja Helsinki 98. Myös festivaalin kotikaupunki on tänä vuonna edustettuna, kun ohjelmistossa nähdään teokset niin Tampereen Teatterilta, Tampereen Työväen Teatterilta kuin Väki-kuorolta.

Esitykset on valinnut festivaalin kolmen teatteriekspertin taiteellinen johtoryhmä Taija Helminen, Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa. Pääohjelmiston rakentamisessa on panostettu siihen, että kaikenikäisille teatterin ystäville löytyy koettavaa. Näin tiimi luonnehtii kokonaisuutta:

”Pääohjelmiston esitysten sisällöt, henkilöt ja toteutukset kulkevat rajalla – nautinnon ja tyhjyyden, lain ja moraalin tai elämän ja kuoleman rajalla. Näitä keskenään erilaisia esityksiä yhdistää häpeä ja häpeämättömyys, toiveikkuus ja lämpö. Ne nousevat näyttämöille, kulkevat kaupungin läpi tai rakentuvat sillan alle. Niissä kukoistaa rikkaruohon sitkeydellä kukkiva elämänvoima.”

 

Kansainvälisesti suurimmat tuotannot Hollannista ja Ranskasta

Teatterikesässä nähdään 2000-luvun menestyneimpiin hollantilaisiin tanssiryhmiin kuuluva ISH Dance Collective, joka vierailee nyt ensi kertaa Suomessa. Marco Gerrisin koko perheelle ohjaama teos Elements of Freestyle sulauttaa yhteen urbaanin urheilun ja taiteen. Luvassa on breakdancea, rullaluistelua, freestyle-koripalloa, rullalautailua, BMX-pyöräilyä ja vapaajuoksua. Se tuotetaan festivaalille yhteistyössä Tampere-talon kanssa.

 

Ranskalaissyntyinen kirjailija, ohjaaja ja kuvataiteilija Mohamed El Khatib hyödyntää näyttämötaiteessaan dokumentaarista aineistoa ja antaa äänen heille, joita harvoin kuulemme. La vie secrète des vieux ‑teoksessa joukko 76–90-vuotiaita valloittaa lavan tarinoillaan rakkaudesta ja intohimosta. Esitys pohjautuu lukuisiin ikäihmisten haastatteluihin ja sen tuotannosta vastaa Zirlib.

 

Skotlannista lähtöisin oleva taiteilija Katy Baird tuo festivaalille sooloteoksensa Get Off. Queer-esitystaiteen legendaksi kutsutun Bairdin anarkistinen ja hauska esitys vie olemassaolon kysymysten äärelle: mihin tämä niin kutsuttu elämä oikein kuluu?

Irlantilaisen koreografi Emma Martinin Birdboy-esitys juhlistaa kaikkia syrjään jääneitä outolintuja. Tanssia, ääntä ja esineitä hyödyntävä teos sopii niin kouluikäisille lapsille, nuorille kuin aikuisille. Esityksen tulkitsee tanssija ja esiintyjä Kévin Coquelard.

 

Liettualainen lasten tanssiteatteriin erikoistunut Dansema Dance Theatre vierailee festivaalilla esityksellään World Without Eyes. Pikkuväki pääsee hämmästelemään maailmaa aistiystävällisessä ja erityislapset huomioivassa tanssiteoksessa. Esitys on osa Liettualainen kulttuuri Tampereella 2025 ‑ohjelmaa, joka esittelee liettualaista nykytaidetta. Koreografiasta vastaa Birutė Banevičiūtė.

 

Kotimainen ohjelmisto vie katsojan teatteritilojen lisäksi kaduille ja sillan alle

Suomen Kansallisteatterilta nähdään Teatterikesässä kaksi esitystä. Akse Petterssonin kirjoittama ja ohjaama totinen komedia Oppitunteja eläville käsittelee inhimillistä peruskokemusta omasta tyhmyydestä.

Prima Facie on puolestaan Suzie Millerin lukuisasti palkittu näytelmä, jonka Suomen kantaesitys nähtiin Kansallisteatterissa huhtikuussa 2024. Monologinäytelmän seksuaalisesta väkivallasta ja yhteiskunnan valtarakenteista on ohjannut Susanna Kuparinen ja sen tulkitsee näyttelijä Annika Poijärvi.

 

Musikaalin festivaaliyleisölle tarjoaa vuoden teatterina palkittu & Espoon Teatteri. Minna Craucher – musikaali vallasta ja vallattomuudesta on teos kiistellystä ja kummastellusta naisesta, joka nousi köyhistä oloista seurapiiriemännäksi ja esimerkiksi Tulenkantajien vaikutuspiiriin. Esityksen on kirjoittanut Aino Pennanen, ohjannut Riikka Oksanen ja sen musiikista vastaa Eeva Kontu.

Q-teatterin Rikos ja rangaistus on puolestaan vimmainen näyttämötulkinta maailmankirjallisuuden suurimmasta rikoskertomuksesta. Ohjaaja Esa-Matti Smolanderin tulkinnassa Dostojevskin ihminen heitetään tämän päivän Helsinkiin.

Kuopion kaupunginteatteri tarjoaa Juha Hurmeen ohjaaman esityksen Maiju Lassilan romaanista Kuolleista herännyt. Hurmeen sovituksessa matkataan Pohjois-Savon seudulla ja komediallinen esitys peilautuu myös reaalimaailman kvartaaleihin, optioihin, vilunkeihin ja konkursseihin.

Vuonna 2024 perustetun Vauriomania-ryhmän esitys Haavemaa – Savolainen mayhem vie katsojat ”Mäyrävesi-pitäjään”. Juuso Timosen ohjaamassa teoksessa näyttelevät Paavo Kääriäisen ja Jonnakaisa Riston lisäksi groteskit nukkehahmot.

Teatterikesässä nähdään myös näyttelijä Samuli Niittymäen ja äänisuunnittelija Tatu Nenosen kolmas yhteistyö Kohina. Tuotannosta vastaa Teatteri Takomo, joka tuo Tampereelle toisenkin teoksen: Ami Karvosen kirjoittaman ja ohjaaman Luodut katseet -esityksen.

Teatteri Jurkan ja Lappeenrannan kaupunginteatterin yhteistuotanto A.K.A. (Toiselta nimeltään) käsittelee muun muassa sitä, miten rasismi ja ennakkoluulot voivat tuhota nuoren ihmisen elämän. Daniel J. Meyerin kirjoittaman monologiteoksen on ohjannut Tuomas Parkkinen ja näyttämöllä loistaa Carlos Orjuela.

Helsinki 98 -teatteriryhmä tutkii kysymystä: ”Mitä taide voi olla 24.2.2022 jälkeen?” Teatterikesässä nähtävä Neuvostoihmisen loppu pohjaa valkovenäläisen Nobel-kirjailijan Svetlana Aleksijevitšin samannimiseen teokseen. Yleisömenestyksen saavuttanut esitys on ryhmän Aleksijevitš-trilogian ensimmäinen osa.

He sanoivat: Rajat kiinni -teos hyödyntää historia- ja tutkimusaineistoa ja purkaa suomalaisen fasismin pimeää kulttuuriperintöä. Teatterikesässä nähdään ohjaaja Fiikka Forsmanin ja monitaiteisen työryhmän vielä työstövaiheessa olevan teoksen lyhyt, esityksenomainen ulostulo. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu tutkijoiden vetämä keskustelutilaisuus. Teos tuotetaan yhteistyössä Teatteri Telakan kanssa.

Paikallista väriä festivaalille saadaan kolmen teoksen myötä. Tampereen Teatterin Peltienkelit-esitys muuttaa kaupungin keskustan queer-näyttämöksi. Eteläpuistosta käynnistyvä kaupunkikierros sukeltaa Tampereen sateenkaarihistoriaan ja tutustuttaa katsojat todellisiin paikkoihin ja ihmisiin – aina 30-luvulta tähän päivään. Ohjauksesta ja esiintymisestä vastaa näyttelijä Arttu Soilumo.

Tamperelainen Väki-kuoro kutsuu katsojat Ratinan sillan alle, Kesärannan skeittiparkkiin. Muusikko-säveltäjä Petra Poutasen johtaman sekakuoron teos Kalliolle, kukkulalle, sillan alle kertoo epätasa-arvosta, asunnottomuudesta, syrjässä olemisesta ja inhimillisen suojan tarpeesta.


Marc Gassot’n ohjaama esitys Nämä onnemme päivät on kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Deirdre Kinahanin kirjoittama palkittu näytelmä (engl. These Halcyon Days) sai Suomen kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterissa syyskuussa 2024.

Pääohjelmiston rinnalla julkistetaan musiikkipitoinen TelttaLab-ohjelmisto. Festivaaliviikolla on luvassa yleisölle ilmaista katusirkusta ja -teatteria, josta vastaa muun muassa duo Kate & Pasi. Koko katuohjelmisto sekä tarkemmat tiedot ja esitysajat julkistetaan kesäkuussa.

Festivaalin lipunmyynti alkoi 8.5.25 klo 11.00. Lippuja myyvät Lippu.fi ja Teatterikesän oma lipunmyynti Finlaysonin alueella.

Allaolevasta linkistä löydät pääohjelman näytelmät ja niiden esitysajankohdat koko festivaaliajalta:

https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/

Lahen uutisia palaa Tampereen Teatterikesän Pääohjelmistoon vielä tarkemmin Juhannuksen jälkeen – ja esittelee myös G Livelab Tampere -musiikkiklubilla järjestettävän teatterillisen TelttaLab-ohjelmiston ja muun teatterikesän ohjelmatarjonnan niiden varmistuttua jokaiselta ohjelmistoillalta.

 

Kategoriat
kansainvälisyys kotiseutu Koulutus kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Lahden kaupunginteatterin keväinen tervehdys

Syksyn 2025 uusien esitysten valokuvat  Antti Sepponen

 

Lahden kaupungineatterin lippumyymälä on avoinna ennen kesätaukoa seuraavasti:
27.-28.5.2025 klo 11-17
0600 30 5757 (1,55 € / min+pvm) TAI lktliput@lahti.fi

Ryhmä- ja yritysmyynti palvelee 13.6.2025 asti.
ma-pe klo 10-16
(03) 752 6000 TAI lktryhmat@lahti.fi

………………………………………………………………

Syksy 2025 on vapauden kaihoa ja kantaesitysten suurta juhlaa Lahden kaupunginteatterissa

Suuret tunteet, kipeät ihmiskohtalot, rohkeus ja elämänmyönteisyys saavat vallan syksyllä. Unohtamatta livemusaa ja upeita vierailijoita sekä suurella että pienellä näyttämöllä.

Syyskauden aloitus

Syyskauden aloittaa 30.8.25 koko perheen esitys, kotimaassaan rakastetun latvialaisen Anna Brigaderen (1861–1933) Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu. Nysän sovittaa ja ohjaa itsekin latvialaistaustainen Alise Polacenko. Visuaalisesti upeassa ja lämminhenkisessä satunäytelmässä omapäinen Nysä lähtee etsimään onneaan ja toteuttamaan unelmiaan taianomaiseen maailmaan, jossa hän kohtaa muinaisia voimia. Nysän roolissa valovoimainen Aurora Manninen, ja vierailijoina ovat useista tv- ja elokuvarooleistaan tunnettu Jenni Kokander, mm. Q-teatterin näyttelijäensemblesta tunnettu Lotta Kaihua sekä Siipirikkoa Mikko Roihan Niskavuoren Hetassa näytellyt Veeti Vekola.

Kauden suurtuotanto on Elena Ferranten menestysromaaniin pohjautuva Loistava ystäväni, joka saa suomenkielisen kantaesityksensä Lahden kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä 6.9.25. Loistavan ystäväni ohjaa peräti viidelletoista näyttelijälle Anna-Elina Lyytikäinen, koreografia on Tiina Brännaren ja seitsenhenkistä orkesteria johtaa Antti Vauramo. Tämä miljoonia kirjoja myynyt, suosittuna televisiosarjanakin tunnettu ja ympäri maailmaa rakastettu moderni klassikko vie meidät värikkääseen ja vaaran tuntua huokuvaan Napoliin, sen köyhiin kortteleihin, joissa ei pelätä elää, rakastaa ja kuolla. Tarina kertoo kahden naisen elinikäisestä ja monimutkaisesta ystävyydestä, joka on sekoitus intohimoa, haastetta ja syvää kiintymystä. He ovat toistensa vastakohtia, mutta yhdessä kokonaisia, päärooleissa Lila Vilma Kinnunen ja Elena Nenna Tyni. Miespääroolissa Nino vierailee lukuisista tv- ja elokuvarooleistaan tunnettu Riku Nieminen.

Lokakuun kantaesitykset

Suuren näyttämön toinen ensi-ilta 11.10.25 on uuden sukupolven seuratuimpiin kuuluvan näytelmäkirjailija Kaisa Lundánin Lahden kaupunginteatterille kirjoittama näytelmä Tule kotiin, tähtityttö! Näytelmä on tragikomedia perheestä, jossa suru tekee ihmisistä hirviöitä – myös niistä kaikkein rakkaimmista.
Kun pikkuveli Jussi kuoli, teini-ikäinen Reetta pakeni kotoaan eikä häntä ole sen koommin kotiseudullaan nähty. Mutta nyt, viisi vuotta myöhemmin, Reetta osallistuu suosittuun laulukilpailu Stara of Finlandiin. Ehtona kilpailussa etenemiselle on kuitenkin vierailu kuvausryhmän kanssa lapsuudenkodissa, jossa muut perheenjäsenet, entinen poikaystävä ja kipeät muistot edelleen odottavat kohtaamista. Tähtitytön ohjaa ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatterissa vieraileva Tomi Korhonen. Reetan roolissa on Nenna Tyni ja Reetan isoveljeä näyttelee useista merkittävistä teatterirooleistaan tunnettu, Lahden kaupunginteatterin uusi näyttelijä Markus Järvenpää.

Pienellä näyttämöllä saa ensi-iltansa 15.10.25 Lauri Vennosen kirjoittama ja ohjaama Kiljupunkkarityttö. Syyskauden toinen kotimainen kantaesitys on vahvasti elämänmakuinen, rouheaa livemusiikkia sisältävä, Lahden 80–90-luvun punk-skeneä kunnioittava draama. Musiikkiterapeutti Minna on 45-vuotias ja kriisissä. Päätä hajottaa vastuu terapia-asiakkaista, jotka eivät ota vastuuta itsestään. Erityisen turhauttavan istunnon jälkeen Minna tajuaa ongelman ytimen: ”Mä en oo ankee terapiatäti, mä oon makee kiljupunkkarityttö”. Päärooleissa musiikkiterapeutti Minna Laura Huhtamaa sekä hänen puolisonaan näyttelijä, rap-artisti Deogracias Masomi.
Kiljupunkkarityttö on Lahden kaupunginteatterin Lahti 120-vuotta -juhlaesitys.

Suosikin paluu

Kaaos%20kuva.jpg

Studionäyttämölle palaa 11.9.25 alkaen valtaisan suosion saavuttanut Mika Myllyahon kirjoittama ja Tapani Kalliomäen ohjaama Kaaos. Ruuhkavuosissa ja ystävyyden vuoristoradassa tasapainoilevat edelleen taiturimaiset Laura Huhtamaa, Anna Pitkämäki ja Liisa Vuori.

 

Lahen uutisia pyrkii rientämään kaikkiin teatterimme uutuusnäytelmien ensi-iltoihin ja kertomaan niistä arvionsa.

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/

FacebookLinkedInCopy Link

Kategoriat
Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Vuoden 2025 Teatterifestarien kevätlumoissa

Kaksipäiväiset festarit sisälsivät viime viikonvaihteessa 17.-18. 5. 2025 Lahden kansanopistossa kaksi vuotta teatteria opiskelleiden hienot, täysin itse suunnitellut ja tulkitut Teatteri II -koulutuksen komean yksilölliset sooloesitykset – tilaisuuden perineiden nimi oli festarit. Molempina päivinä koimme myös koko ryhmän toteuttaman, kehonkielen uljaan ja monisävyisen liiketutkielmallisen tanssiperformanssin – Suuren teatterisalin haltioituneen yleisön sekä 15 näyttämötaitelijan jättäessä molemminpuoliset hyvästit kyynelsilmin näiden teatteritaitureiden hyvästellessä haltioituneen yleisönsä, ja koko Lahden  teatteritaiteen tuoreimmasta, uudenlaisesta herkusta ihan tyhjäksi.

Mitä kaikkea me teatterinälkäiset saimmekaan pieninä näytelmällisinä esityksinä kokea- tässä nimikkeitäni esityksistä:

Tarpeellinen karjalanpiirakkaopetus  Traagisen puhutteleva joutsen  Itseironen minä haluun vaan esiintyy  Kohtalokas-koskettava loppu kun sydän on täynnä  Emission de cuisine-muotinen kiihkeävauhtiherkku, Lady Gaga hurjavauhtinen liikeajatteluherkkuluomus   Kiva Pärnun linjurikyyti Naurakaa saatana klovneriapiruilu  Katsojien menninkäismajan siskonpeti  Kehojonglöörin blues-  seinähulluus  Hakuvideo maajussille morsian -ohjelmaan  ja parri nuuskaa yläpeltiin…. ym.

LAVALLA: Lahden kansanopiston Teatterikoulutus II
Elli Arstila, Heikki Hoppania, Kaisla Jaakonaho, Lina Juusela, Teemu Kalliokoski, Elias Kaukkila, Tino Karttunen, Minka Kosonen, Aino Kuronen, Albertta Leppäniemi, Aapo Loimalahti, Jade Manner, Minea Mantsinen, Katinka Ritvanen, Ville Saastamoinen ja Peetu Savolainen

 

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri teatteri yhteiskunta

Gaudian Baskervillen koira

Teatteri Vanha Jukon moderneissa teatteritiloissa nuorten lukiolaisten 120 vuoden ikäinen 300-sivuinen jännitysromaani Baskervillen koira taipuu tajuttavaksi teatteriesitykseksi myös tänä digitieteen ja maailman sotaisten tunnelmien aikana. Aikanaan pitkään roskakirjallisuudeksi luokiteltu, nyt dekkarien maailma oli viimein viime vuosisadan lopulle tultuaan saanut armon kuulua kirjallisuuteemme suosituimpana lukemisena. Pääosin tämä kirjallisuuslaji aluksi oli käännöskirjallisuutta, jopa kioskeista ostettavaa ajankululukemistoa. Usein eri maiden ja seutujen historiallisten legendojen toteutuksina nämä kirjat kuitenkin olivat siirtyneet jännityksen kauhujen maailmaan, mittasuhteiltaan ja realismiltaan kuvitteellisiksi ja sepitetyiksi aikuisten saduiksi.

Lahden lukio Gaudian neljäkymmenpäinen teatteriopiskelijaharvinaisuus suoriutui tehtävästään tyylikkäästi. Ohjauksen, sovituksen ja näyttelijätyön mainio ratkaisu oli kertoja, jona toimi lähes kymmenen eri varjon näyttelijät: tuon vaikuttavan monihenkisen varjoelementin astuessa estradille sen jokainen olio puhkesi vuorollaan jatkamaan kertomuksen tarinaa, koko ajan meitä kuulijoita tarkkaillen ja kertoen juonta eteenpäin – samalla alkuperäisen vanhahtavan ja koukeroisen tekstin näyttämöpuheeksi suoristaen. Vaikutuimme ja vakuutuimme tapahtumien käänteistä ja sujumisesta.

Aivan verrattomia olivat useat esityksen yllätykset – kuten vauhtiin puhjenneet, hiotut ja yllättävät joukkokohtaukset: Baskervillen koiran pyyhkäistessä odottamatta näyttämön yli sellaisella suihkukonemaisella korvia vihlovalla vauhdilla, ettei silmä enää erottanut – eikä tässä teatteritilassa taatusti moista niin häikäisevää shokeerausta ennen ole koettu.

Entä tapahtumapaikan valtavan nummen pelottava sumuisuus, joka yllätti tarinan tämän tästä nykyisen muodikkaan teatterisavun sumentaessa silmän näkökuvan ja miltei hengityksemme ahdistavaksi pimeässä yössä. Täydeltä asteikolta oli pelkomittari saanut korkeat lukemansa vakuuttavasti tarinaan. Tuosta seudun kalmaisesta sumuisuudesta paljastui kuitenkin päivisin sekä yövalaistuksessa kartanomaisten huoneiden lavastus kirjastoineen, olohuoneineen, etsivätoimisto taitavasti rakennettuna ja toimivana – kaikki kertomuksen tyylikkään vanhakuosisena miljöönä. Koko laaja näyttämö näyttäytyi visuaalisessa loistossaan runsain yksityiskohdin, tyylillä ja maulla, monipuolisella runsaalla rekvisiitalla.

Puvustus – mikä valtava arsenaali asuja, niiden värikkyys, usein brittiläinen tweed-ilmeikkyys, hienostomainen ylimystömäinen naisnäkemys sekä myös mustanpuhuva maaginen mystisyys, tekopartaisuus tästä ensemblestä levisi, piili ja koostui kokonaisuudessaan aukeamaan – silmien ihailla ja ajatuksiimme noiden asujen kantajat tarinaan meistä jokaisen tarkoin kuin jo luonteina sijoittaa.

Esitys todisti myös lavastus- ja pukunäytelmänä huolellisen, kiistattoman korkean tasonsa.

Esitys oli muutaman keskushenkilön tulkintoina täysin valloittavaa, mukaansa tempaavaa, jännitystä ja mielikuvitusta ylläpitävää, sisäistettyä, maulla ja omakohtaisuudella reagoivaa hyvätasoista näyttelijätaidetta.

Ennen kaikkea teosta kannatteli koko ajan Linne Kaksosen herkkyydellä, sisäisellä ajattelulla, supliikilla, vaikuttavasti näyttelemä James Watson. Hän johdatteli tarinan ydintä, henkilöitä, tapahtumien kulkua, keskusteluja luontevasti, sopivan tunteikkaasti, teeskentelemättömästi,  todesti. Upean valloittava näyttelijäluomus ja esityksen hurmaava, tarkkarytminen teatteripuheen voimalataus! Itse maailman toiseksi etevintä salapoliisia Sherlock Holmesia tulkitsi Paju Syrjäkoski  kuin täysin ammattimaisella otteella – ihanan rennolla ironialla hahmonsa ja tutkimuksensa näytelmän keskiöön tuoden. Syrjäkoskessa on ronskia, omaperäistä sisäistä ja ulospäin räiskyvää reaktiokykyä ja näyttelijänotetta, vallattoman hersyvää ja röyhkeää huumoria ja hänen näyttelijähabituksensa on suoranainen karikatyyrin täysosuma. Holmes ja Watson on parivaljakko, joka aina uudestaan tarinassa ilmestyessään – myös romaanin sisällön mukaan – käynnistää heti esityksen juonikoukerot seurattaviksi, arvoituksellisiksi, jännittäviksi, sisältörikkaiksi. Tuohon kaksikkoon voisi vielä kuulua Julia Mättölän hahmottelema tohtori Mortimer, tuo äärimmäisen hauras, pedantti, miltei olemustaan anteeksipyytävän epävarma, mutta sympaattinen rooliluomus. Kuin dynamiitin voimalla Pyry Leinonen hätkähdyttää vastarannan kiiski Franklandina, taatun varmasti tulista ihmisluonnetta ja loukattua sielua malliksi koko täydelle katsomolle omahyväisyydessään räjähdellen – mainio temperamenttinen huippu esityksen näyttelijägalleriassa. Yhden huomattavan, koko esityksen käytännön ihmistä edustavan hahmon luo Iina Karlsson Mary-palvelijana. Hän hallitsee näyttelemisen luontevuuden, miten taitavaa tavallista ihmistä omine salaisine pikkuhuvitteluineen voikaan näytellä niin suurenmoisella lämmöllä – ihailemme!

Parhainta jokaisen näyttelijän osalta oli heidän luomansa persoonallinen, visuaalinen henkilökuva. Niiden voima repliikittäkin vaikutti esityksen henkeen, ilmeeseen, ironiseen huumoriin: tuntui, että tuohon henkilöiden yksilökohtaiseen luonnehahmotukseen oli todella paneuduttu.

 

Mikä ei toiminut puheessa, se korvattiin visualisoinnissa. Mikä taas ei pelannut aidosti esittäjien musisointikyvyillä, se toimi pikkunäppärissä persoonallisissa koreografioissa, eleissä ja liikekielessä sekä nauhalta pauhaavasta vanhahtavasta rokista soittopelejä milloin milläkin kohdalle osuneella esineellä imitoiden.

Esityksen skarppaamista voisi auttaa helposti draaman lyhentäminen, sillä varsinkin toisen näytelmäpuoliskon aikana näytelmä puudutti katsojan mielenkiinnon tapahtumattomuudessa, staattisessa asemoinnissa ja asioita pitkään pelkästään puherepliikkeinä vatvoessaan.

Puhetekniikan tunteja ei tällaiseen suurteokseen ehdi harjoittaa, niitä suurin osa esittäjistä kuitenkin ehdottomasti tarvitsisi. Myös ohjaajan pikkuinen virheasemointi oli puheen kuulumattomuudessa syynä: osa tulkitsijoista replikoi näyttämön taustassa tai katsomosta nähtynä esityslavan sivuille vuorosanansa eikä siis saanut repliikkiään katsomoon saakka kuuluvaksi.

Kaikkiaan esitys on haaste mille tahansa ammattiteatterillekin. Gaudialaisten tulkinnassa kelpo sovitus, ihmisajatus, asioiden päättely, entisaikojen epookki salapoliisimaailma saivat ansaitsemansa kiinnostavan hykerryttävän, vähän tosikon mutta tarpeellisen tulkinnan. Suurella näyttelijäjoukolla yhteisnäytteleminen toimi innostuneesti, eläytyneesti esityksen tarinan sisältöä vahvistaen.

 

Arvio kirjoitettu teatterin ensi-illan 14.5.2025 esityksestä.

Näytelmän seuraavat esitykset 16.-18.5.25  klo 18.00 Teatteri Vanha Jukossa Rautatienkatu 13

 

 

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri

Baskervillen koira – kauhua ja jännitystä

Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinan Baskervillen koira laukkaa vapaana pelottavan arvaamattomalla ja kuolemallisen kohtalokkaalla nummella.

Koko Devonshiren Kreivikunta pidättää hengitystä jännityksestä, sillä seudun rauhaa on jo hetken aikaa järkyttänyt tuo pelkäksi legendaksi luultu hirviökoira. Ystävänsä epäilyttävän kuolemantapauksen jälkeen tohtori Mortimer päättää kääntyä maailmankuulun salapoliisin, Sherlock Holmesin puoleen. Kuinka Holmesin käy, paljastuuko kammottavan Baskervillen koiran salaisuus? Se selviää tässä raikkaassa klassikkotarinan dramatisoinnissa, josta ei puutu vauhtia, vaarallisia tilanteita, värikkäitä asuja ja reipasta rokkia.

Dramatisointi, näyttelijäntyön ohjaus, musiikkidramaturgia sekä koreografiat: Tytti Jäppinen  Lavastuksen ja puvustuksen ohjaus: Hanna Kaitila  Ääni- ja valotekniikan ohjaus: Simo Saukkola

Esityksen eri osa-alueita on opettajiensa ohjauksessa toteuttamassa yli 30 Lahden lukio Gaudian opiskelijaa.

Näyttämöllä: Miia Hursti, Aino Hämäläinen, Linne Kaksonen, Iina Karlsson, Enni Kuikka, Emma Kuivalainen, Ella Lehto, Pyry Leinonen, Jonna Lääveri, Julia Mättölä, Janna Ravea, Ellen Salokorpi, Ronya Sirén, Kira Sirenko, Sara Stegmeier, Paavo Suominen, Paju Syrjäkoski, Benjamin Teittinen, Tuulianna Toivonen, Minea Viljakainen, Ella Väisänen, Miki Wahlman

Ensi-ilta keskiviikkona 14.5.2025 Teatteri Vanha Jukon näyttämöllä klo 18.00

Esityksen kesto: n. 2 tuntia 10 minuuttia, sisältää väliajan.

Ikäsuositus: yli 12-vuotiaat

Palaamme esitykseen ensi-illan jälkeen.

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri

Tanssiteatterillisen voimakas elämys

Kansallisteatterin Taivassalin äärimmäisen hallittu, ehyt, allegorisen voimakas ja karkean paljastava Etiopialainen ystävä -teos on sen nykytanssisen työryhmän – Suvi Eloranta, Sanna Kekäläinen, Anniina Kumpuniemi, Janne Marja-Aho, Samuli Roininen – meille sisäistämä ja maailman ikiaikaisia ihmiskaltaisten olentojen liikemaailmoja huipputasoisella tanssilla konstruoiva, käsityskykymme ulkopuolelle nykysieluamme vaivatta johdatteleva – todellisuuden ja mielikuvituksemme esteettömäksi valloittava musiikkiteatteriteos.

Sen äänimaailman – Jussi Tuurna, Esko Grundström, Sara Puljula – draamallisella lyriikalla ja sävelillä orkestroiva musiikki johdattaa meidät sävelkuvillaan vähintään vaistoamaan ajan kulun miljoonien vuosien aikakausien läpi ja pysähdyttää meidät viimein tunnistamaan tämän hektisen aikamme rytmin ja poljennon.

 

Tuhkan ääni – ulottuvuus kuljettaa katsojan esihistoriasta nykypäivän lajikatoon, lähtien vuonna 1974 Etiopiasta löydetystä hominidista, Lucysta.

Sanna Kekäläisen ajatus: Löytää ihmiskehon ajatusrakenteista, sen pääkallomaisesta osasta, sen pinnan alla säilyneistä, ajattelun sekä tuntojen kerroksien taltioimista elämänsykkeistä, päänahasta niitä tarkoin tutkien, sormellakin tuntien, hipelöiden, ärsyttäen, havainnoiden ja jotakin koko maailmalle yhteistä tuntoa elämänmuotomme, ihmisrakenteemme eläimenoloisen maailman kuin tuhkan alta jo kiveksi muuttuneesta alkulähteeksi todistaen. Yhdessä Janne Marja-Aho ja Sanna Kekäläinen luovat esitykseen eheän jänteen – taitavan liikekielen, yhteisten ääntelyiden, voimakkaan, intiimin, eteerisen magneettisen läheisen kosketuksen muodostaen kuin maailman ensimmäisten kymmenienmiljoonien vuosien takaisten olentojen parisuhteen: hellän, lämpöisen, tunteikkaan, arvaamattoman.

 

Kuoro – ilmentää yksilöllisten kokemusten laajenemista sosiaalisiksi ja yleisiksi teemoiksi.

Liike, joka valtaa lähes taivaisen aineettoman, steriilin salin kaikki tanssijat, sen pehmeän vaalean tanteren, sen alakuloisen miltei päivättömän, voimakkaan tempoilevan tunnelman, sytyttää eläväksi tuon miltei pelottavan vahvan, vuoroin kiihkeän, vuoroin hellivän eläväolentoisen hurman. Jatkuvasti uuteen alkuun pyrkivä yksilö ja laumamaisen kuoron yhteisöllinen lataus, jonka painovoimat ja miljoonien vuosien avaruudellisesti vähäiset maailmanmullistukset ovat kivettäneet meille muistikirjoihimme fossiileiksi, tarjoillaan tässä esityksessä meille sivustakatsojina ymmärrettäväksemme.

 

Tarina suomalaisesta, joka kohtaa etiopialaisen paperittoman ja tuo esiin heidän välisensä kohtaamisen kokemuksia.

Loppuosassa Sanna Kekäläisen kuormauspeitemateriaalein luodaan taitavasti Alppi-kulissit kansainvaellusten päästä kaikkialle paperittoman vapaasti Eurooppaan. Samoin keinoin toteutetaan ilmastokriisi ja myös avaruuden pienen taivaankappaleen Maapallon olemus koko maailmankaikkeudessa meitä puhuttelemaan. Tähän päivään asti ei tällä visualisoinnilla ihan päästä.

 

Tanssiteoksena Etiopialainen ystävä on uljaan ehdoton, vaativa, vaikuttava, usein käsittämättömän voimakasotteisen raju. Teos jättää jossittelemattomassa selittämättömyydessä, vahvassa liikkeensä ja asetelmiensa estetiikassa meidät viisaasti yksin, kenties hetkiksi, viikoiksi, kuukausiksi, vuosienkin taakse ajattelemaan maailmansuuruista kokemustamme. Teoksen täydellinen tyylipuhtaus ja totuudellisuus havahduttavat peräänantamattomuudella, ahdistavuudella ja epäinhimillisellä huumorittomuudella.

Esityksen II ensi-ilta oli Kansallisteatterin Taivassalissa 8.5.2025 klo 19.00

 

https://www.kansallisteatteri.fi/ohjelmisto/ohjelmistokalenteri

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri musiikki taide teatteri yhteiskunta

Etiopialainen ystävä – nykytanssiteatteria Kansallisteatterissa

Etiopialainen ystävä on musiikkiteatteriteos, joka käsittelee meidän kaikkien yhteistä ajankohtaista todellisuuttamme, rinnastaen pakolaisuuden ja paperittomuuden ilmastokriisiin ja massasukupuuttoon. Kokoavana metaforana teostapahtumassa on paperittoman pakolaisen käsite ja tästä näkökulmasta annettu väitelause: ”Jokainen ihminen tulee Etiopiasta.”

Teostapahtuma yhdistää monta olemassa olevaa taiteenlajia ja lajityyppiä: nykytanssin, esitystaiteen, musiikin ja kirjallisuuden. Teostapahtumassa kohtaavat Sanna Kekäläisen käsitteellinen, uusmaterialistinen ajattelutapa, Jussi Tuurnan musiikkiteatteriajattelu ja Kari Hukkilan jälkidraamallinen näyttämölle kirjoitettu teksti.

 

Esityksen 2. ensi-ilta on sovitettu erityisesti Kansallisteatterin Taivassaliin 8.5.25 klo 19.00.

 

Palaamme esityksen arviointiin.

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

AGORA – Kaksi merenneitoa pinnallisessa tarinakollaasissa

Kuvassa Leenamari Unho, Emelie Zilliacus, Salla Loper, valokuvaaja Jussi Ulkuniemi

 

AGORA – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa

 

Tekstit MINNA LUND & MARTTA JYLHÄ

Ohjaus MINNA LUND

Rooleissa

SALLA LOPER, EMELIE ZILLIACUS, LEENAMARI UNHO

Valosuunnittelu TUOMAS HONKANEN Äänisuunnittelu AXEL RIDBERG  Lavastus RIKU SUVITIE  Pukusuunnittelu ELLA SNELLMAN  Naamiointi NOORA LAUKKANEN    Valokuvat JUSSI ULKUNIEMI  Kuraattori, Nykyesityksen näyttämö RIIKKA THITZ   Ensi-ilta 29.4.2025 Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa Nykyesityksen näyttämö. Kesto noin 1,5 tuntia

 

Kaikenlaisten teatterillisten kokeilujen onnistuminen, jopa pelkän kateissa olevan teatterigenren etsimisen tie oli saanut suuren mahdollisuuden, kun Minna Lundin AGORA – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa porskutteli puolitoista tuntia Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilan näyttämöllä Vapun alla. Esityksen valmistamisen ja merkittävän teatteritapauksen toteutusmahdollisuudet ensemble oli  varmistanut korkeimmissa potensseissa: Maan suurin ja toimivin teatterilaitos, gurumainen ohjaaja-kirjailija, hiljattain palkittu Ida Ahlberg -näyttelijä merenneitona, parinaan tuore, valloittava ilmaisurikas näyttelijä sekä lavateatterin hurmaava, tulkintavarma näyttelijäikoni – kera koko suomalaisen teatteritekniikan nykykäytäntö supertehoin, striimein, valoin, äänivolyymein, taidokkain puvustuksin sekä korumaisen hulppean lavastusarkkitehtuurin veistosmaisen nykyrenessanssin taituri olivat laittaneet ajatuksensa, tavoitteensa ja taiteellisen päämääränsä avoimesti koettavaksemme.

Esityksen avasi itse Teatterinjohtaja kymmenkertaiseksi striimatussa videohahmossaan, räväkästi mukaan tulkintaan harpaten ja meitä mukaan innostaen, koukutuksellaan suorastaan onnistuen. Huumaavan hykerryttävää ideaa toteutti taidokas, ilmaisuvalmis teatterinäyttelijäkerma: merenneidot pitkään altaassa lekotellen, vettä kesäisen suvisesti patsastehtävässään yli altaan loiskutellen ja tällä teatterilavan suuruisella julkisella paikalla juontajansa tuttavallisella sympatialla ajatuksiinsa meitä johdatellen. Kuitenkin jo parinkymmenen minuutin kuluttua esityksen tunnelma ja interiööri alkoivat tuntua tapahtumattomalta, staattiselta, flegmaattiseltakin.

Teatterilaitoksen on uudistuksissa onnistuakseen ja vakuuttaakseen tehtävä jo tosi ihmeitä, varsinkin kun katsomoon on tullut esitysten monikymmenvuotisia kokijoita, kaltaisiani kyltymättömästi uutuusnälkäisiä, paksunahkaisiksi kasvaneita nuivia taidefriikkejä. Enää ei kovin moni asia säväytä, herätä, innosta. Helsingin Kaupunginteatterin kokeilu yrittää tulkita teatterikeinoin suomalaista julkisen taiteen paikallaan seisovaa veistostaidetta, erityisesti sen toisinaan eloon räjähtävää vuosittaista kansalaisjoukkojen juhlintaa ja rinnastaa perinteistä suomalaista jäykkää juhlapalvontaa ja Vapun harvinaista karnevalistista juhlintaa – nyt patsastelemalla itse patsaana meitä yleisöä tarkkaillen ja kanssamme seurustellen.

Ei teatteri tästä uudistu. Ei syvenny. Suuret ideat tarvitsevat paljon mittavammat, uudemmat, perusteellisemmat, syvällisemmät, hauskemmat ja raikkaammat ajatukset tuntuakseen myös katsomossa. Olen aina inhonnut tapaa ottaa yleisö lavalle mukaan esitykseen. Se on taitolaji ja vaatii äärimmäistä inhimillistä kohteensa käsittelytaitoa, useimmiten se on nöyryyttävän noloa teatteritaiteen madaltamista, kukapa siitä näyttelijän kutsumana kehtaisi (hieman näyttelijää säälien) kieltäytyä – liian suuri kynnys tavalliselle ei-teatterilaiselle!

Käsikirjoittajat ja näyttelijäkolmikko tuntuivat olevan kovin leikkimäisen herttaisesti mukana tässä patsaan arvon, paikan ja käyttötarkoituksen sekä teatteritaiteen yhteisessä esityksellisessä analyysissa, joka leviää sisällöltään miltei tarkoituksettomaksi.

Ensemble ei ollut matkalla kohti minkäänlaista teatteriuudistusta. Esittäjät olivat kuin kesäisen vesisessä seuraleikissä meidän miltei ventovieraiden ihmisten kanssa, kohteliaan soman huumorin avulla tavallisia teatterin alkeellisia ilmaisuharjoituksia kanssamme harjoittava mukava joukkio – kollaasiksi voisi koko esitystä luonnehtia patsastaiteen ja teatteritaiteen nimissä. Kaukana, kovin kaukana…ei edes näköpiirissä on suomalainen teatteriuudistus.

 

Hyvää Vappua!

Kategoriat
kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Minna Lundin merenneidot tyhjässä altaassa

Kuvassa Emelie Zilliacus ja Salla Loper valokuva Jussi Ulkuniemi

Patsasten merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa on todistaa yhteiskuntamme merkittävien ihmisten saavutukset tai aatteiden voima Isänmaalle. Yleensä niiden julkkisarvona historiallisesta menneisyydestämme todistetaan sotasankarein, taisteluin tai merkittävin fyysisin ja henkisin miessaavutuksin. Vahva sukupuolisuus on tuolloin teosten syntyaikoina ollut yleensä yhteiskunnan miesten arvostettu ja naisten väheksytty ominaisuus ja edustanut yhteiskunnan jakautumista eri töihin, tehtäviin ja perheenjäsenten eriarvoisuuteen. Samalla kaikenlainen häveliäisyys on ollut yksi 1900-luvun vaatimus selvitä julkkispatsaiden gloorialliseen joukkoon.

Tänä pride-ajattelun aikakautena yhä useammin niin ihmisten pukeutumisessa, hiusmuodissa kuin koko hahmottelussa sukupuolisuus jää tarkoituksettomaksi. Siksi aikaa seuraava teatterikin pyrkii ottamaan kantaa pysähtyneenä instituutiona ja turhana laitoksena, pelkkänä nykyisyyden ja menneisyytensä tehtävässä viihdykkeenä ja kulttuurin tarjoajana.

Pienessä suomalaisessa sisämaan kaupungissa,  Lahdessa, menneisyytemme sukupuolittumiseen ovat uskaltaneet Lahden kaupungin päättäjät – jopa taiteellisesti merkittäviin julkisiin ihmiskehoa esitteleviin patsashankintoihin. Kaupungin yli 150 hankkimasta patsaasta on päässyt kaksi Eliel Saarisen piirtämän Kaupungintalon täysin avoimeen kaupunkipuistoon lihaksillaan komeilemaan, toinen kahdesta miespatsaasta Viktor Janssonin Vapauden patsas täysin alastomana sukupuolensa reilusti paljastaen.

Kolme julkista naisveistostakin on saanut armon päästä häveliäisyydestään kaupungin hankintoihin alastomina. Lahden Kartanon Ainopuiston Emil Wikströmin Aino-neito antaa seurueineen vain veden suihkua paljastetulle naissukupuolisuudelleen. Parinsadan metrin päässä, Aleksanterinkatu 1:n sisäpihassa Heikki Niemisen Susanna kylvyssä on jo rohkeasti täysin kelteisillään ja Kirkkokadun Sakari Toikan veistos Herääminen on myös täysin alaston. Näitä patsaita ei ole puistojen pimentoihin yritettykään piilottaa.

Helsingissä Havis Amandasta on tullut jo kalenterivuotemme Vapun ja vapauden juhlimisen symboli, kansanjuhlaperinne hurmaavassa, rönsyilevässä alastomuudessaan.

Juuri tänään Lahden kaupunginteatterin uusimman Fedja-setä, kissa ja koira** – näytelmäversion sovittaja-ohjaaja Minna Lundin uusin teatteriteos AGORA – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa lähestyy vuorostaan teatteritaidetta näkökulmasta, joka esittelee teatteria ikääntyneenä, itseensä lukkiutuneena  laitoksena,  joka on jumittunut kaavoihinsa, monumenttisuuteensa, muotoihinsa ja pelkän olemassaolonsa tarkoitukseen – ja missäpä muualla sen voisi paremmin tehdä kuin Helsingin Kaupunginteatterissa, sen Studio-Pasilan ensi-illassa.

 

 

 

**Kirjoitin Minna Lundin Fedja-setä, kissa ja koira Lahden ensi-illasta  arvion, tässä osa siitä:

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri yhteiskunta

Disco Pigs lukiolaisten kokemana

DISCO PIGS

Teksti Enda Walsh

Suomennos Aleksi Milonoff
Ohjaus, lavastus Lauri Maijala
Pukusuunnittelu työryhmä
Valosuunnittelu Jyri Suominen
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen

Esityskuvat Janne Vasama

Rooleissa Vilma Kinnunen, Miikka Wallin

Ensi-ilta 19.2.2025

https://lahenuutisia.fi/2025/02/21/kevaan-hurmaavin-ohjauksen-ja-nayttelijataiteen-teatteritapaus/

 

 

Lahden kaupunginteatterin 14-vuotiaille ja sitä vanhemmille tarkoitettu puolitoistatuntinen, Lauri Maijalan ajatuksen kautta uudelleen syntynyt upean vauhdikas ja ronski Disco Pigs, jätti ensi-illan 19.2.2025 täydellisen kokemuksen jälkeen viime perjantain päiväesityksen tunnelmassa kovin mietteliääksi.

Tuo paljon käytetty vittu sidesanana näyttämöpuheessa tuntui joko vanhahtaneelta ja jo alkupuberteetin aikuistumisen merkiltä eikä juurikaan herättänyt minkäänlaista reaktiota lukiolaisissa täydessä salissa. Kuin loistava näyttelijätyö, näytelmän jo 17 vuoden ikäinen hienon klassinen tarina, sen monet käänteet, musikaalisuus, useat romanttiset jaksotkaan eivät olisi koskettaneet ainakaan tätä yleisöä. Yleisö istui kuin tuoleihinsa istutettuina poimimattomina, puhtaina tatteina vaiti ja vaitonaisena, vailla minkäänlaista ulospäin tunnistettavaa, meitä teatterikatsojia esityksen sisältöön yhdistävää reaktiota. Outo, eleetön, tunteeton ja mykkä tunne teatterinäytännössä!

 

Ainakin teatterikatsomisen melkoisen korni ohjeistus – jossa näyttämön eturampista henkilö ja esityksen alun pimeydessä kovaääninen varoittivat esityksen aikana puhumisesta, kännykän käyttämisestä tai käynnistämisestä seurauksella, että silloin salin valvoja käy tunkemassa puhelinvempeleen käyttäjänsä kurkkuun – taisi tosikoille olla ihan liikaa.

Oliko esitys liian vakava, liian viisas yleisön ymmärtää koko tarinaa – ainakin esitystä leimaava valloittava huumori vaatii vähintään hoksaavaa älyä. Vai olimmeko me katsojat niin tyhmiä tai niin korrekteja, että luulimme spontaanien reaktioidenkin olevan kiellettyjä.

Pariksi päätelmäkseni jää, että teatteri tässä muodossa tälle lukioyleisölle oli sittenkin liian modernia tai että esityksen sisältö oli vasta äsken elettyä murkkuikää ja sen reaktioita niin lähellä ja havainnollisesti, että miltei nolotti vielä nyt jo lähes aikuisena lukiolaisena samaa kokea.

Teatteri oli jälleen voittanut kirkon – katsomon täydellisenä, sanalle kuuliaisena hiljaisuutena.

Kategoriat
kotiseutu Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri yhteiskunta

Tekoäly jää lahtelaistuntemuksessa täysin taitamattomaksi -jäätkö Sinä?

Lahden kansanedustajat: Mika Kari, Mira Nieminen, Ville Skinnari

https://lahenuutisia.fi/2025/01/16/kansanedustajamme-lapsitaiteilijoiden-luomuksina/

Kokeilin tekoälyä vastaamaan kahteentoista Lahden lähimenneisyyteen liittyvään hieman tietämistä vaativaan kysymykseen. Tekoälyvieraani kieltäytyi vastaamasta kuvallisiin kysymyksiin 2, 7 ja 9, koska se ei tunne kuvia. Kunnallispolitiikasta (1. kysymys) se myös totesi tietämättömyytensä. Kun kysyin uudestaan kysymyksen 6, sain toisen vastauksen (6a) kuin ensimmäisellä kysymyskerrallani: kovin vilkas mielikuvitus TEKOÄLYLLÄni oli.

https://lahenuutisia.fi/2025/04/21/paasiaisajan-lahtelainen-kulttuuritiedon-mittaus-kaikille/

 

Seuraaviin kysymyksiini

TEKÖÄLYni vastasi näin:  

 3.Kyseessä on lahtelaisen miesrunoilijan, Jarkko Laineen, säkeitä. Laine tunnetaan erityisesti syvällisistä ja tunteellisista runoistaan, joissa hän käsittelee rakkautta, uskollisuutta ja petosta. Jos sinulla on lisää kysymyksiä hänen tuotannostaan tai runoudesta yleisesti, autan mielelläni!

4.Lahden lähimenneisyyden tunnetuin kirkkoherra, joka sota-aikoina kuljetti koteihin suruviestejä polkupyörällä ja paperikassilla varustautuneena, on Eino Rautio. Hänelle on myös nimetty oma puistotie. Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai haluat tietää lisää, autan mielelläni!

5.Lahden Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleesta iskelmä-ajan keikkalaulajasta, joka tuli tunnetuksi Kansallisoopperan miessolistina ja on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan Taiteilijain mäelle, on Jorma Hynninen.

  1. Lahtelainen miesnäyttelijä, joka on pääosassa Arto Paasilinnan aiheen mukaan tehdyssä, Matti Kassilan ohjaamassa suomalaisfilmissä ”Natalia”, on Jukka Puotila. Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai haluat tietää lisää elokuvista tai näyttelijöistä, autan mielelläni!

6a.Pääosassa Arto Paasilinnan aiheen mukaan tehdyssä, Matti Kassilan ohjaamassa suomalaisfilmissä ”Natalia” on lahtelainen miesnäyttelijä Jussi Vatanen. Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai haluat tietää lisää elokuvasta, kysy rohkeasti!

  1. Ainoa lahtelaissyntyinen kaupunginjohtajasi on Jyrki Myllyvirta. Jos tarvitset lisätietoja hänestä tai kaupunginjohtajuudesta, kysy rohkeasti!
  2. Elokuvan ”Rykmentin murheenkryyni” käsikirjoitti lahtelaiskirjailija Juhani Aho. Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai haluat tietää lisää, autan mielelläni!

12 .Lahdessa pitkään toiminut musiikkiekspertti, joka sävelsi musiikin elokuvaan ”Anu ja Mikko”, on Jukka Linkola.

Yksikään seitsemästä TEKOÄLYN vastauksesta ei ole oikein. Ainakaan lahtelaisuudesta se ei tunnu kovin paljon tietävän: elävät ja kuolleetkin TEKOÄLYni sekoittaa.

 

Minkälainen TEKOÄLY Sinulla on käytettävissäsi. Vielä on aikaa omalla tai tekoälylläsi vastata tähän alla olevaan Pääsiäisajan lahtelaisen kulttuuritiedon mittaus kaikille – visaan. Vastauksia on jo tullutkin – kiitokset niistä kaikista! Tarkistan kaikki vastaukset huomenna 27.4.25. Paras vastaus saa kukkakimpun.

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Lahden kaupunginteatteri – Lauri Maijalan uuden teatterimuodon syntyriemussa

Lahtelaisen uuden teatterimuodon, musikaalin The Black Rider elinkaaren viimeinen 5.4.2025 esitys ei taaskaan jättänyt kylmäksi tai väljähtyneeksi tunnelmaa teatterin Suuren salin täydessä katsomossa. Sain teatteriseurakseni sukuni nuorinta sukupolvea, ihanan kriittisen persoonallisuuden, joka ihasteli kokemaansa.

”Olin jo monta vuotta kyllästynyt edes katsomaan teatteria. Vain musikaalinen esitys oli minua enää kiehtonut – saada kokea sellainen teatterissamme. The Black Rider oli juuri sitä, mitä elämäkin: harvinaisen outotunnelmainen, kummituksellisen jännittävä, hienon musikaalinen. The Black Rider tuntui siltä todellisuudelta, mitä tänään elämämmekin – outoutta, kummituksellisuutta, jännittävää, musikaalista, iskevän erirytmistä kansainvälistä arkimaailmaa. Mieleeni tulee transkulttimusikaali, elokuvan The Rocky Horrors kauhuelokuvamainen tunnelma vuodelta 1975. (Siitä on tullut jatkuvasti ympäri maailman elokuvateattereissa ja netissä pyörivä kulttielokuva, jonka varsinaisen teatteriesityksen myös tahtoisin kokea – sitähän esitettiin näytelmäversioina suomalaisteattereissa kymmenisen vuotta sitten). Samankaltainen outo, jännittävä, kuin omaan kulttuuriseen moderniin transmaailmaansa pukeutunut ihmisten maailma ottaa esityksessä vastaan meidät katsojat. Jotakin tosi kansainvälistä ja silti perin kansanomaisen resuista, suomalaista tässä lahtelaisessa musikaalissa on. The Black Riderin oma outous hurmaa ja vangitsee, yhtä aikaa itkettää ja hauskuuttaa – se on kokonaisuutena täydellistä erittelemätöntä teatteri-illuusiota. Ihastelin teoksen liikekieltä, jossa eräänlaiseen kabareetyyliin jokainen liikkuja oli ominut täysin persoonallisen kävelytavan ja reaktiokyvyn. Voisiko teatterien muissakin tuotoksissa oivaltaa tuon valtavan tehon, mikä syntyy ohjauksen ja timantin näyttelijätyön mukaansatempaavana, vaikuttavana teatterielementtinä?” Tuommoisia tuntemuksia sain puristettua läheisen teatterikatsojakumppanini teatterikokemuksesta pari päivää esityksen jälkeen.

 

Eikä minulla ensi-illan täysin teatterituntemuksiini eläytyneenä katsojana ollut vieläkään kyllästymisen merkkejä – paholaisen taiallinen rakastuneen sulhaskandidaatin sieppausdraama polkupyörineen, maagisine liimamaisine otteineen oli kenties hieman lyhentyneenä tehokkaammin toteutettu – sulhasen otekin jo kuin tottunut paholaisen hellittämättömään taikuuteen, samoin suolten ulospurskunta selvästi sitä showmaista raakuushuumoria, lavastuksen ja ohjauksen ylivertaista ideaa, nyt kuin luontevasti tulkittu pikkupalanen miljoonaisten ideoidensa yksityiskohdista. Laulut ja musiikki, orkesteri aivan täydessä terässään, iskussa, puhtaudessa, nyanssihehkuisissa tunnelmissaan. Pitkät hienot tauot tulevaa odottaessaan vain kasvaneet kuin ensi-illastakin pidentyneinä tunnelmien ja tapahtumien voimalatauksina, elämämme pirullisuuden polttavia ja kirveltäviä liekkejä, jotka purkautuivat niin hienon shokeeraavina, että joka hetki oli autuus nauttia esityksen teatteritaiteen nirvanamaisessa tenhossa.

Väliajalla kävellessäni teatterin ylä- ja ala-auloissa kuulin monen keskustelevan vain esityksestä enkä malttanut olla kysymättä penkkiriviimme odottavalta parilta eri katsojalta, miksi he vain teatterista puhuivat. Toinen oli katsonut tämän lahtelaisen The Black Riderin jo kaksi kertaa, toinen nyt katsomossa toista kertaa. Sellaista on tämä suurempi, vaikuttavampi, jo lähes jumaloitu uusi teatteri Suomessa – sen Lahdessa.

Nuorena vielä televisiota vailla olevana aikana, kulttuuritapahtumien kävijänä ja puhujashamaani yrjökalliskokijana oivalsin kohdalleni tulleen kysymyksen teatteri vai kirkko tiensä päähän – esittäessämme 1970-luvulla Jokamies-moraliteettia useina vuosina Arkkipiispan luvalla eteläsuomalaisissa kirkoissa: kirkkoa ei tarvita. Ihminen syvenee ajatuksillaan elinkelpoiseksi, elämää eläväksi persoonaksi pelkässä teatterissa, jos teatteri löytää muodon, jolla on antaa henkistä ravintoa koko kansakuntamme suuren kirjon laajuudella, kuten Lahden kaupunginteatteri Lauri Maijala teatteriensemblensä kanssa pystyy meille valmistamaan.

https://lahenuutisia.fi/2024/09/09/lauri-maijalan-teatteri-on-suurenmoisinta-teatteria-vuosikymmeniin/

 

Kategoriat
Koulutus kulttuuri taide teatteri

Kansanopiston Teatteri 1 -Hurmaava teatterileikki (Kivi-versio)

Martta –Efe Elo

Korvissani soi Nummisten perheen kunniaksi ihana Nature Boy -säveliä ikuisesta rakkaudesta ja sen ihanuudesta. Ne tuntuvat jysähtäneen ajatuksiini 1960-luvun ensimmäisiltä singleiltä – nyt ne soivat taas täysin uusikuosisen Nummisten perheen Eskon sydäntunnelmiin mukaansa siepaten, sillä tuo Nummisten Esko -kolmikko (Wiivi Väänänen, Helmiina Kauhanen, Siiri Sulkakoski)  persoonallisissa hahmoissaan vakuuttaa aidon ensimmäisen rakastumistunteen voiman, sen lujuuden ja unelmapilviensä onnentunteen autuuden eläytyvällä, omajärkeistetyllä ajatuksellaan niin ihailtavan onnistuneesti, että sen suomalaistunteen omavaistoinen lapsenomainen vilpittömyys, herkkyys, uniikki pakottomuus valtaa meidät.

Kaksi Eskoa: edessä Siiri Sulkakoski, takana Helmiina Kauhanen

Pakosti myös sormin napsuttelen salaa täyden yleisön katsomossa noiden sävelten mukana esityksen kosiomatkaa, sen tunnelmia kuin takaisin omaankin elämääni unelmoiden. Koko Puumerkki-esityksen musiikillinen sorttimentti on jotain kuin klassista kauniin käyttömusiikin vuosikymmenien tuottamaa tuoreen hyrisevää hunajaa, joka kiehtoo rytmiaihioillaan ja melodioiden aivoporauksellisilla muistitunnistuksilla meidät jokaisen eri lailla teoksen tarinaan. Esityksen yhteistä henkeä välittää vielä raikkaammin koko ensemblen oma, Elsi Bergrothin säveltämä ja ohjaama musisointi, jonka koen hyrisevän ja rytmittävän esityksen toteutusta kaihoisin viuluin, huiluin ja ronskein pianoin sekä rummuin melodiaa varioiden ja paristi koko ensemblen upeasti laulaen.

Samaa lajia, entistäkin kehollisemmin ja voimakkaammin on Katri Liikolan esityksen liikekieli, joka alkunsa perinteisestä asennon ja puheen harvasanaisesta suomalaisjöröisyydestä muuttuu vähin erin liikkuvaksi, valloittavaksi teatterielementiksi ja täyttää kaksikymmenhenkisen ensemblen hurjan hurmaavalla vauhdilla: teoksen viimeiset kymmenminuuttiset vie ajatuksemme maailman ihanuuksien, toisiamme helliviin ja rakastaviin aidon yhteisöllisiin poutapilvisiin tunnelmataivaisiin.

Karri, Jaakko ja Kreeta ( Sylvia Ropponen, Emma Härmä ja Aino Suosalo)

Kiven Karrin tarina  Puumerkki-näytelmässä on harvinaisen selkeästi yhteisessä ohjauksessa ja tulkinnassa tätä päivää, jossa maailmamme, yhteisöjemme, kaupunkiemme, työpaikkojemme poikkeavien, herkkien persoonallisuuksien kohtelu on yhä julmaa – nyt Nummisen Esko kokee sen niin veitsenterävänä pilkkauskohtauksena, että katsomossa nyrkit puristuvat Eskon puolesta: kun suuri paikkakunnan äveriäs kunkku Karri keksii aidosti tehdä pilkkaa tyttäreensä rakastuneesta Eskosta ja antaa tämän ymmärtää myöntyväisyyden Kreeta-tyttärensä kosinnalle. Räjähtää sitten ivanauruun yhdessä läsnä olevan kauppakorkeakoulussa jo kolmatta vuottaan opiskelevan akateemisen kilpakosija Jaakon kanssa ja häipyy tämän kanssa juhlapöydästä nauraa räkättäen. Myös Kreeta näyttää suorapuheisesti, miten hänkin oli juoninöyryytyksessä mukana. Juhlahuoneesta häipyy myös sanavalmis Eskon puhemies Karrin ja viinan perässä puhemistehtävänsä unohtaen. Kohtauksen näyttelijätunnot, roolityöt ovat viiltävän vaikuttavia.

Koko ensemble, sen yksityisen taiteilijan jäljittelemätön persoonallisuus, eläytyminen, mukanaolo vakuuttavat paneutuneella aitoudellaan.

 

Nyt Mikko Vilkastus (Sakke Sikiö) toteutui rennon tuttavallisena ja kaverillisena Eskon kosimiskaverina – todellisena lyömättömän hilpeänä seuramiehenä, joka ei kursaillut kylän suurta isäntääkään, vaan lasketteli ajatuskimmokkeitaan, teknisiä huomioitaan yhtälailla mopoista, mersuista kuin tesloistakin saati hienomerkkisestä, kalliista alkoholipullosta tuosta vain ja vapautti jäykän kosimistilanteen kuin vertaiselleen kylän mahtimiehelle, täysin toverillisesti häntä vertaisenaan sinutellen, henkisesti kuin selkään läimäytellen. Sikiön taito ottaa tilanteet haltuun, mehevyydellä ja mukavuudella avata ilmapiirin jäykkyys vakuutti omalaatuisen persoonallisena, valmiina roolityönä. Kapteeni (Silja Poskiparta) lyömättömän hurjassa ammattisotilastyypittelyssään, tinkimättömässä äksiisissään, hauskassa, vuosisatoja vanhassa persoonallisuuden äänenpainotuksessa loi varsin selvän, hienosti analysoidun tarinan juonteen naimiskaupan ehdottomaksi edellytykseksi arvotestamenttinsa saamiseksi. Jaakon (Emma Härmä) luonteva, vain kuin sivumennen kauppakorkeakouluopinnoistaan leuhkiva hahmo, antoi kohtaukseen näyttelijätaidon läsnäoloa, nosti koko tarinan akuutiksi tähän aikakauteen, kohtaukseen lisää yllättävyyttä ja jännitettä. Kreeta (Aino Suosalo) toteutti Karri-isänsä pyytämän laulunumeron, tulevan morsiamen rakkauslaulun lämminhenkisen kauniina tulkintana – kuin aidosti, vilpittömästi siihen eläytyen ja tunnelmoiden, uskoenkin. Eskon pettyminen juuri tuota ihanuutta kuunnellessa ja heti perään sen pilaksi paljastuessa tuntuikin jo katsomoon saakka niin kipeästi koskettavalta petokselta.

Esko-poikansa tulevaa naimahanketta järjestelee toistensa ominaisuuksiin ja ilmekieleen jo täydellisesti sisäistyneet hyväntahtoisesti sisältä saakka hersyvän-hyrisevä, herttainen ja mukautuva Martta-äiti (Efe Elo) ja Eskon varsin juonikkaaksi, aktiiviseksi naittajaksi toimissaan ja ohjeissaan osoittautuva Topias-isä (Aaro Strömmer). Tämä pariskunta tuntuu niin pitkälle sisäistäneeltä näyttelijätyöltä keskeisissä supliikeissaan ja vauhdissaan, inhimillisessä pariskuntahehkussaan, että moista herkkua nauttii kyltymättömänä teatterihurmiona vain lisää odottaen.

Puumerkki-näytelmä tuo pelastukseksi myös nykyajan, jossa kaikki asioiminen, virallinen naiminen, testamenttien laatiminen, koko yhteinen elämä hoidetaan, kirjataan ja taltioidaan ihmelaitos KELAssa. Todellisuudessa ei puumerkkejä tarvita. Tämä esitys palauttaa maailman auvoisuuden kuvitelmat kirkkaina ja puhtaina kerran vielä Eskojen ja meidän tavoiteltaviksi.

Saamme kokea, miten KELAssa myös naima-aikeet sinetöidään tämän viraston vahvistamalla isän puumerkillä. Sepi- viranomainen (Aino Suosalo) kaksine sepi-apulaisineen (Silja Poskiparta ja Sylvia Ropponen) hoitavat naimahaluisen kuulustelut ja isänpuumerkki-allekirjoituksen.

Kohtaus on yksi esityksen sykähdyttävin, kiintein, meditatiivisin sekä ehein, valmis taidonnäyte. Siinä virkailijoiden hellittämätön ote alamaisistaan, ehdottomuus oikeassa olemisestaan ja jäätävä alaistensa kohtelu suorastaan kahlitsee meidät katsojat kuin hypnotisoituina tapahtumaa todistamaan. Raivoisat väliaplodit pystyivät meidät vasta tästä teatterimaisesta kaameahumoristisesta magiasta herättämään.

 

Tämä aikamme eriarvoistunut Teslojen ja mopojen haarukkaan jäävä moottorillinen yhteiskuntamme saa tässä Nummisten Esko -näytelmässä myös havainnollisen selkeän, nykyihmisen pinnalliset elämän ihmisprototyyppinsä yhteiskuntamme niihin tavoitella. Samoin aina kautta sukupolvien jatkunut poikkeavien, herkkien ja unelmoivien luonteiden ihmiset saavat taitavat, havainnolliset, hylättyjen lähimmäisten sympaattiset luonnostelut.

Näissä hehkuvissa, raikkaan reippaissa nuoruuden, juuri tämän aikakauden tunnoissa tunnistamme Puumerkki-esityksestä Aleksis Kiven luomasta Eskosta olennaisen – mielen poikkeuksellisen herkkyyden ja hänen perhekuntansa, Topias- isänsä ja Martta-äitinsä niin useiden perheiden tavallisiksi ihmisiksi, että päämme höyryävät samaistuksen kokemuksesta.

Synnyinlahjoiltaan kiehtovan omaperäisten, uniikkien taitelijoiden yhteisöstä, toimivuudellaan kuin spontaanisti mukaansa kutsuvasta taiteilijakollegiosta voimme usean kerran napata jonkin yksityiskohdan, ilmeen, käden tai jalan liikeradan – tai valitsemamme taiteilijan seurattavaksemme ja ihailtavaksemme. Nämä loistavat taiteilijat tempaavat ihanan helposti meidät ja mielikuvituksemme antautumaan mukaan tuoreeseen, moderniin ja hurmaavaan teatterileikkiin.

 

Tämä on PUUMERKKI esityksen KIVI-roolituksen arvio 12.4.2025 klo18.00 esityksestä

Esityksen valokuvat Jani Enqvist

 

Esityksen STENVALL-roolituksen arvio 22.3.2025:

https://lahenuutisia.fi/2025/03/22/kansanopiston-teatteri-1-hurmaava-teatterileikki/ 

 

 //lahenuutisia.fi/2025/03/20/eskon-puumerkki-tamanpaivan-maailmassa/

Näytelmän viimeiset esitykset tiistaina 15.4.2025 ja keskiviikkona 16.4. 2025 klo 19.

Kategoriat
kulttuuri luonto teatteri

Agora – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa

Agora – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa on leikkisä monumentti tuhlailevuudesta, taiteesta ja ystävyydestä.

Kuvassa Salla Loper ja Emelie Zilliacus.   Kuva: Jussi Ulkuniemi. 

Ohjaaja Minna Lundin teos Agora – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa saa ensi-iltansa 29. huhtikuuta Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Esitys vie yleisön mystisen patsaan julkistustilaisuuteen, joka villiintyy kyltymättömäksi keväiseksi ilotteluksi.

Oli sitten kyse Roomasta tai Helsingistä, ihmiset ovat aina kokoontuneet aukioille erilaisten monumenttien, kuten suihkulähteiden, äärelle juhlimaan yhdessä. Tämä ajatus on toiminut kimmokkeena Nykyesityksen näyttämöllä huhtikuussa nähtävälle esitykselle Agora – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa. Uuden sukupolven seuratuimpiin ohjaajiin kuuluvan Minna Lundin ja työryhmän teoksessa Helsingin Kaupunginteatterin eteen on ilmestynyt tuntemattoman taiteilijan taidelahjoitus, joka on päätetty pystyttää väliaikaisesti Studio Pasilan näyttämölle.

”Olen ollut todella kiinnostunut julkisista taideteoksista, jotka ovat ennen kaikkea aukioilla. Erityisesti minua on kiinnostanut Havis Amandan historia ja se, miksi kansakunta kokoontuu patsaan ympärille juhlimaan, suorastaan retuuttamaan patsasta”, kertoo Lund.

Yhteisöllisyys ja elämän peruskysymykset teosten ytimessä

”Pohdin monissa teoksissani yhteisön merkitystä sekä jotain perustavanlaatuista kysymystä elämän jatkumisesta – siis sitä, miten olla yhdessä, miten pysyä yhdessä ja miten pysyä hengissä. Olen kerännyt alkuvuoden eräänlaista energiapakkia tätä esitystä varten, joka tulee olemaan kyltymätön keväinen ilottelu.”

Ohjaaja kertoo toivovansa, että esitys liikauttaisi ihmisiä suuntaan tai toiseen. Tekisi siis sitä, mitä taide parhaimmillaan – tekisi asioista jotain muuta kuin yhdentekeviä.

”Toivon, että esitys kutsuisi yleisön osalliseksi johonkin maagiseen leikkiin ja rohkaisisi luottamaan siihen, että kun antaa, niin saa, ja kun lähtee mukaan, ihmeellisiä asioita voi tapahtua. Toivon, että ihmiset uskaltaisivat lähteä merenneitojen lumoukseen mukaan”, kertoo Lund.

Rooleissa nähdään Emelie Zilliacus, Salla Loper ja Leenamari Unho. Teoksen lavastuksesta vastaa Riku Suvitie, pukusuunnittelusta Ella Snellman, valosuunnittelusta Tuomas Honkanen, äänisuunnittelusta      Axel Ridberg ja naamioinnista Noora Laukkanen. Esityksen dramaturgi on Martta Jylhä.

Palaamme esitykseen sen ensi-illan jälkeen.