Kategoria: teatteri

         Minja Koski, Kaj Chydenius, Mikael Saari

Kaj Chydenius (1939-2024) on suomalaisen laululyriikan armoitettu säveltaiteilija, jonka ehtymätön laulujen sävelkauneus on ainutlaatuista. Olemme saaneet hänen säveltäjäkonserteissaan viime vuosikymmeninä kuulla satoja hänen musiikilla kehystämiään ja niiden sävelin sisältöä meille avaavia runoja ja jokainen niistä on paljastunut ainutlaatuiseksi sävelelliseksi ja ajatukselliseksi timantiksi.

 

Tällä kertaa maestro ei enää ollut kuulemassa, vaan kaukaisissa ajatuspilviemme taivaankannen hattaroissa, mutta hänen musiikkinsa entistäkin tunteikkaammin, puhtaasti soi hänen laululähettiläidensä valloittavin äänin. Heidän tuomansa musikaalinen nöyryys, nerous sekä kauneus täyttivät taas kerran mielenmaisemamme kahdenkymmenenkahdeksan Chydenius-laulun kokonaisuutena, useimmat lämpimän kotoisina ja tuttuina, nautinnollisina esityksinä ja monet entistäkin kypsyneempinä sanottavansa sävelellisinä ja tulkinnallisina tuoreina hedelminä.

 

Teatteri Vanha Jukon salintäyteinen yleisö oli rientänyt – monet kymmenistä chydeniuskokemuksistaan faneiksi muuntuneina – Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2026 kokemaan kirjallisuutemme riimittelyn kirkkaimmin sädehtiviä, tuttuja kultahippuja ja kuulemaan niiden sävelkielistä jatkuvaa uudelleensyntymistä.

 

Mikä Kaj Chydeniuksen musiikissa on sitä ainutlaatuisinta, jäljittelemättömintä, ydintä. Se on valita hyvä suomalainen runo, parhaimpien lyyrikkojemme parhaat, säkeiltään ja poljennoiltaan jo soivat tekstit. Sen todellinen taiteellinen voima on ennen kaikkea säveltäjäneron ehtymätön melodinen sävellähde, josta riittää loputtomasti uniikkeja sävelkoruja. Sen musiikin tenho syntyy saada niitä esittämään maan musikaalisimmat, osaavimmat, tärkeilemättömimmät ja ajatuksella meille tulkitsevat laulumuusikot.

 

Molemmat illan solistit Minja Koski ja Mikael Saari ovat maamme kevyenvakavan laulumusiikin suurenmoisia eturivin tulkitsijoita, laajan äänialueen, puhtaan sävelkorvan ja persoonallisen ääniaparaatin armoitettuja taiteilijoita. He ovat laulutaiteilijoita, joille säveltäjä mielellään on halunnut säveltää ja tarjota sävellystensä tulkintoja ja me yleisö heitä kuulla ja kokea.

 

Minja Kosken laulu tuntuu ihmeeksemme entisestäänkin kauniimmalta, laaja-alaisen alttomaisen vivahteikkaalta, elämänlämpöinen, taipuisa ääni kaikaa sanomansa mukaan, milloin hennon sensuellin herkästi tai tarpeellisen voimallisesti sanottavansa aina sopraanon ylimpiin kauneuksiin yltäen. Minja Kosken ilmaisussa on luonteikasta valoisuutta ja suuren laulajattaren vapautunutta valloittavaa estottomuutta. Hänen taiteilijatemperamenttinsa, kertojataitonsa, laulujen esittelyt sekä Chydenius-opettajapersoonansa työskentelytapojen luonnehdinta pystyvät ihanasti suurenmoista musiikkiteatterin uudenlaista sisältörikkautta meille kiinnostavasti avaamaan.

 

Mikael Saaren laulutulkinnat ovat jo valmiita, vaikuttavia estradinumeroita, joissa teatteri-ilmaisu ja sujuvan rento lavatyöskentely suorastaan koukuttavat meidät mukaan esityksen moniin hehkuviin, mukaansatempaaviin ja tyylikästulkintaisiin esityksiin. Saaren mutkattoman luonteva lavashow osoittautui tarinalliseksi dokumenttiseksi laulajan työnanalyysiksi ja Chydenius-maestroa ylistäviksi pikkukuvailuiksi – ja tietenkin noissa laulunumeroissa usein täydellisiksi, väliin kitaranäppäilyin täydentyviksi hienoiksi tulkinnoiksi. Mikael Saarella runon ydin, tulkinnan aitous, muuta ei tarvita – kaunissävyinen tenoribarytonin ilmaisuasteikko vakuuttaa puhtaassa sävelolemuksessa ja tunnelmointikyvyssään.

 

Uudenlaista taustaa säveltäjälegenda Chydeniuksesta saimme siis koko konsertin ajan. Solistit malttoivat sopivan keskittyneesti kertoa maestrostaan myös muutamia pieniä, sydämellisen hauskoja anekdootteja. Ne olivat solistioppilas Minjalle ja Mikaelille selvinneet monia vuosia kestäneen pitkän yhteisen Chydeniusajan omakohtaisina kokemuksina. Miten maestro oli äärimmäisen tarkka, vitsikäs nihilisti suorastaan sävellyksensä harjoituksissa, laulutulkintaa mieluisekseen solistinsa kanssa pitkään ja sinnikkäästi harjoittaen ja harjoitellen, kokeillen. Erityisen huolellisesti ja selvästi hän halusi suomenkielen jokaisen sanan ja äänteen selvästi ja huolellisesti lausuttavan tulkinnoissa.

Mikael Saari muisteli hauskoja laulutekstin selvyysesimerkkejä, tässä yksi:

 ”Mikael, onko mielestäsi naisen nisä miehen nappi?” (Ei, vaan naisen isä on miehen appi).

Ilta tässäkin mielessä antoi hienon hedelmällisen lisäannin kuulijan ymmärtää, miten säveltäjä aistii sävellyksensä olennaisimman: miten hän pyrkii solistin äänen, motivaation ja laulutulkinnan omalta solistin sävelväreiltään ohjaamaan pikku nyansseissakin sellaiseksi, että se tuntuu juuri siltä, miksi hän oli runon sisällön sävellyksessään ajatellut.

Sekä Minja Koskesta että Mikael Saaresta tuntui kuin Chydenius olisi nytkin istunut heidän olkapäällään tarkkaillen sävelkorvallaan, rytmierittelyllään ja äärimmäisen hienosävyisellä vaistollaan tavun ja sävelen erittelevällä vaatimuksellaan – aina lopulta myhäillen tulkinnan valmista tulosta. Eivätkä Chydeniuksen kesäpaikassa Orimattilan Mallusjoen kylässä monena kesänä valmistellut ja tapahtuneet konsertit sekä laulujen harjoitukset unohtaneet paikallisen kylän r-kirjaimen lausumistakaan. 

 

Otan lopuksi vain muutaman sattumallisen valintani konsertin laulunumeroista tämän tarinani kokonaisuuden arvio-osaksi.

Lemminkäisen äidin kehtolaulu Eino Leinon näytelmän sanoin aloitti jo perinteisesti tällä Eino Leinon tekstillä sävellyskonsertin hitain valssin-tuutilullaa- tunnelmin ja sehän kertoo Chydeniuksen säveltäjäuran yhdestä eetoksesta: synkän runon teksti saa hänen sävellyksissään chydeniuskauniin, Minja Kosken heläjävän taidokkaassa tulkinnassa tavattoman kauniin, elämäniloa uhkuvan sävelasun, kuoleman verho muuttuu ihanaksi ikuisuuden hitaan valssilliseksi kauneudeksi. Chydenius on sävellyksillään tekstin tulkitsija, eläytyjä, näkijä, elämän filosofi vielä postuumisti.

 

Toisaalta vähäeleisen keskittynyt laulun tenho jälleen kerran taas Elvi Sinervon runon Punainen nauha Chydeniuksen sävellyksen kauniin melodisessa koruttomuudessa, tarinan kuolemanläheisessä viestissä,  toteutui nyt entistä pelkistetympi laulullinen kerronta viimeisenä näkökuvana isän lähdöstä punainen nauha käsivarressa velvollisuuttaan suorittamaan  viimeisen kerran kodista. Tunnelma oli kauniin pakahduttava Minja Kosken tulkinnan herkässä, kyynelillämme kastellussa isämuistelussa.

 

Suomalaisen lyriikan hienoimpiin, klassisimpiin kuuluvan Aila Meriluodon Jälkeenpäin-runon Chydeniuksen sävellys elämän polun päättymistä, elämän kauneutta, rakkauden ehdottomuutta ylistävä, surumielisen kaipuun kuolemattomuushymni sai Minja Kosken syvälle sydänalaan saakka kolkuttavan, musiikillisesti loistokkaan solistitulkinnan.

Mikael Saari kertoi, miten Kaj Chydenius heidän esittäessään tätä laulua piti sitä yhtenä kauneimmista säveltämistään suomalaisen runouden helmistä eikä lakannut koskaan ihmettelemästä, miten Meriluoto pystyi näin kauniin, kypsän elämäntilityksen tekemään jo alle kaksikymppisenä nuorena runoilijana.

 

Kaj Chydenius on kuitenkin myös älykäs, suuri, korkeamoraalinen humoristi ja sävelin tunnelmoitsija.

Miten Chydenius Jukka Itkosen runoon Marski helteessä saattoi saada niin kuuman ja ihmiskehon väsyneen tunnelman, äärettömän hitaalla, poikkeuksellisen legaatomaisella nuotittamisellaan. Siinä se Marski (Mikael Saaren hahmottamana) helteellä keskellä Helsinkiä Kiasmassa näkee vain saksalaisryhmiä matkaamassa ja tuolla miltei piinavalla hitaudella saattaa museon edustalla Kate-ratsunsa hitaasti antaa lötkötellä. Huilisti lurauttaa pienen hirnauksen tapaisen hevosensa suusta hellepäivän mausteeksi. Huumori on naurattavassa hidasrytmissä, sävelkuosi helteisen päivän hykertävässä tyylihuipussa meidän esityksestä nauttia ja sielumme nauraa ainutlaatuista hauskuuden elähdyttämää kesäkuumuuden alistamaa sotilaallista tunnelmaa – aivan läkähdyttävän ihana pariminuuttinen laulelmakokonaisuus!

 

Toisen puoliajan aloitti Jukka Siirosen Tyttö ja pihlaja, raikkaan kansanballadimaisella tavattoman kesäisellä ja kaunistunnelmaisella rakkausrunolla elämän rakastamisesta intohimoisin säkein. Minja Kosken tulkinnassa ja laulajaolemuksessa on varmuutta ja rakastumisen tunteen kiehtovaa voimaa, kaunisväristä äänialaa sekä ilmaisuskaalaa jo laajemmille kansainvälisille estradeille rakastumisesta kertomaan, varsinkin kun teos laajeni Chydeniuksen sävelten kutkuttavan herkullisesta ja kauniista sävellyksestä Niklas Hagmarkin sellon ja Annukka Nevalainen-Liuksen viulun herkän kauniiksi melodiaa myötäileväksi sovitukseksi.

Yllätyksellinen teos on temperamenttista Kaj Chydeniusta hauskimmillaan, kun polkkamaisen nopea puolitoistaminuuttinen jenkka Siivouslaulu – jonka oli Kajaanin runokesään riimittänyt Minja Koski – pääsi vauhtiin. Hurja meno ja sanat, Kainuun ihailu oli huipussaan, veti katsojankin jalkapöydät väkisin pomppimaan, niin perusteellisen suomalaistanssilava-vauhdillisen kipakka sen meno ja poljento ovat. Se todisti samalla murresanoihin välillä hauskasti lipsahtaneen solisti-juontajamme Minjan sielun kodiksi Kainuun.

 

Chydeniuksen tavattoman kaunis ja vaikuttava Pirkko Saision teksti Maan korvessa kulkevi tulkkinaan järkähtämättömän vakuuttavana lapsen opastajana Mikael Saari lienee tämän illan sydäntunnelmaisimpia esityksiä. Tässäkin esityksessä jousitaiteilijoiden maagisen kaunis, vaarallisuutta viestivä säestyssointikudelma väritti tunnelman siirtymään suoraan sielumme sopukoihin. Liikutuimme musiikin vaikuttavasta tenhosta meitä jokaista muuttavana ja ajattelemaan kasvattavana taidemuotona.

 

Jukka Itkosen runo Ensi Kesä päättäköön nyt kevyempään valssiin konserttikappaleiden omavalintani.

Valoisammin ja nuoruusmuistoisemmin kesäntuloa tuskin voisi enää haaveilla ja kuvailla:

….toukokuu kulkee tennareissaan, leskenlehti rintapielessään …

ja tarina jatkuu jokaisen kesäisen kuukauden suomalaisromanttisista toiveista, polkupyöräretkistä, tanssilavoista, vinttikamareista ja viimein kun

… on elokuu ja tanssilavan yllä täysi kuu, tanssin askeleita miettii poika, tytön mielessä on joku muu….

Upeasti toimi myös laulajasolistiemme höyhenen keveästi tanssahteleva yhteisduetto ja vielä kukkuraksi koko iltaa suurenmoisesti säestänyt pianisti Matti Hussi täydellisenä chydeniushenkisenä moniosaavana, korvaamattomana, eläytyvänä säestäjätaiturina.

 

Kuvat vuosilta 2027

ja 2012

https://teatterivanhajuko.fi/