Kategoriat
Historia kansainvälisyys kulttuuri viro yhteiskunta

Hyvää Äitienpäivää 2026

Äidin sydän

idin%20syd%C3%A4n%20suomeksi.jpg

Runo Lydia Koidula (1867), suomennos Hilja Haahti (1912)

Robert Theodor Hansenin säveltämä laulu Georg Malmstenin tulkintana Dallape-orkesterin säestyksellä  (vuodelta 1954)

https://www.youtube.com/watch?v=d6_el9EXw3o

 

Valkovuokot%20%C3%A4itinep%C3%A4iv%C3%A4

 

Äitienpäivää vietetään Suomessa aina toukokuun toisena sunnuntaina. Äitienpäivä on ollut virallinen liputuspäivä Suomessa vuodesta 1947 alkaen.

Artikkelin kuvat on otettu Äitienpäivänä Virtasten pihasta Lahden Pyhättömänmäeltä klo 7.00. Suomen lippu tuoreiden koivunoksien syleilyssä ja läheisen metsäluonnon tuuulentuomat valkovuokot pihan katupientareella teitä kaikkia tervehtien ja Äitejä onnitellen!

Kategoriat
Historia kansainvälisyys Koulutus kulttuuri taide yhteiskunta

Taiteen elämää rauhoittava ihmeellisyys

Museoissa mieli lepää, silmä rakastuu ja ajatus pysähtyy unohtamaan maailman tilanteen ja omat huolet.

Kierros Viron Tallinnan Kumun taidemuseon yhdessä ainoassa sen viidestä esillä olevasta näyttelystä tuntui terapoineen suomalaisen turistiminän ihastumaan taiteen aina jokaiselle meistä rikasta antiaan vapaasti mielihalumme ja makumme huomioiden.

Karin Luts Kesäinen purjehdus, vesivärityö vuodelta 1953 on saanut monta erilaista kokeiluversiota ennen lopullista julkaisemistaan

ja yllä valmis työ

Tällä kertaa tuntui kuin olisin ollut mukana Karin Lutsin (1904-1993) turistiseurueessa milloin missäkin päin maailmaa ja erityisesti Eurooppaa kierrellen. Hänen taitonsa tallentaa kotimaataan Viroa, toista kotimaataan Ruotsia mutta erityisesti Ranskaa, Italiaa , Espanjaa – jopa Venäjää, jos myös Norjaa ja olipa Suomeakin matkallemme pienestä Haminan kaupungista ikuistunut. Kuvat ovat kuin kameran otoksia, joita riittää sadoittain valtavan suuren neljän näyttelyhallin seinillä asian todistamaan.

Myös kuvaturistiretkemme on harvinaisen pitkä: yli 80 vuotta saamme taiteilijan mukana kiertää maita, maailmaa, ihmisiä ja tunnelmia, heidän työtään, elinkeinojaan, vapaa-aikaansa, jotka erityisesti hänen lukuisissa akvarelleissaan ja piirustuksissaan eri aiheissa kuin pikkuhetkessä vain viipyen ovat meille katsojille maailmanmenosta viestittäneet.

Karin Luts  Venetsia-aihe vuodelta 1960, akvarelli

Ennen kaikkea hänen kynänsä ja ajatuksensa on saada silmämme kokemaan jokaisesta teoksesta valmis silmänautinto – vaikka monet niistä ovat todella nopeasti inspiroituja luomuksia  ja ilmeisesti juuri siksi niin tuoreita ja eläviä taideteoksia.

Karin Luts Komedia Francaise 1939, öljyvärityö Ranskasta kankaalle

Karin Luts Venetsia-aihe, vuodelta 1939 öljyvärityö kankaalle

On luonnollista, että hän on joskus myös pysähtynyt maalaamaan muutamat kuvat pitkän elämänsä aikana ihan  taidemaalarin öljyvärein. Kierroksellamme toteamme Karin Lutsin myös löytäneen erilaisia  ilmaisutapoja, sekä myös  jatkuvasti kyennyt perinteiset taidemaalarin ajatukset ja tekniikat vaihtamaan, muuttamaan ja kehittelemään vielä yllättäen – iän karttuessa entistä viitteellisemmiksi naturalismista etääntyneemmiksi, pelkistetymmiksi, turhat rönsyt karsituiksi taidetunnelmapelkistyksiksi. Jopa aivan määrätietoisen hullutteleviin voimakkaisiin väri-ilotteluihinsa hän meidät pystyy mukaansa tempaamaan.

Karin Lutsin maalaus Figuurit mustissa vuodelta 1939, öljyvärityö kankaalle, on löytänyt pieneen intiimiin museon kahvioruokalaan tyynyjen ja lampunvarjostimien somistuksiksi.

 

Loppuvaikutelma Karin Lutsin töistä useaan kertaan niitä katsoa kierrellen ja ihastellen tuntui, ettei moista käden, sydämen ja ajatuksen, maailman eri maisemien ja tunteiden ja kansojen vapaa-ajan opasta ja tulkkia ole koskaan ennen kokenut näin upean monipuolisena kuvatarjontajana ja harvinaisen pitkältä ajanjaksolta.

https://kumu.ekm.ee/syndmus/karin-luts-pildid-reisidelt/

Kategoriat
Historia jännitys kulttuuri musiikki taide Teatteriuudistus yhteiskunta

Lahden Kerjäläisooppera kuudenkymmenen vuoden välein

Tilaisuudessa saimme nähdä pukusuunnittelijan häikäisevän hienoja alamaailman rikkaiden puvustuksia, jotka kiersivät rooli roolilta meidän yleisön käsissä – nyt näyttelijä Aurora Manninen (oopperan Polly) katselee tulevaa hulppeaa roolilookia.

Lahden kaupunginteatterin Betoniklubi-yleisökeskusteluun koko suuri teatterin ala-aulallinen täysin istumapaikoin oli taas tullut seuraamaan tätä uudenlaista, viisaanfiksua, tuoreuslämmintä, rennon oloista kulttuurikeskusteluantia – sinänsä jo suurta ja toimivaa kulttuuri-ihmettä Lahden urheilukaupungissa.

Lauri Maijalan Brecht & Weill on syksyn 2026 näytelmätuote, jollaista odottavat kaikki 16-96 -vuotiaat suomalaiset, sillä Kolmen Pennin oopperana se on myllännyt, ärsyttänyt ja ihastuttanut suomalaisen teatterin, ensin 1930-luvulla maamme Ruotsalaisen teatterin ja Suomen Kansallisteatterin – ja vasta 1960-luvulla maakuntateattereiden, kymmenien suomalaiskaupunkien teatterit tulkinnoillaan. Itäsaksalaisen kulttuurin alkuperänsä mukana se levisi kaikkiin teatterikeskittymiin ympäri maailman. Teatteri antoi kerrankin puheenaihetta ja yhtä aikaa rajua kritiikkiä ihmisen ahneudelle, juuri sellaisella tavalla, jota emme kenties edes itse olleet ennen haaveilleet, saati kokeneet.

Saksalaisen vanhan sivistyksen syntymäpesästä se tarttui 1960-luvulla nopeasti kaikkialle maailman sivistyslaitoksiin merkittävänä protestina ja satiirina, vastakohtana hitlerismille, stalinismille ja tiukasti auktoriteettisiä sääntöjä palvelevalle  tekokorrektien yhteiskuntien ja teatteritaiteen säädylliselle laitostuneelle kunnioittamiselle. Kaiken teatteriksi totutun taiteen se repi alas ja yhtälailla pudotti krumeluisesta pukeutumisnähtävyyshienoudesta aiheensa Lontoon alamaailman Sohon porttoloiden jännittävyyden, elämän mahlaisuuden ja oman eläimellisyytemme himonväkevyyden salat paljastaen. Sivistys oli ahmaissut normaalimaailman elementin, joka kiehtoi uudenlaisena kokea koko sivistyneen maailman ajattelutasona ja teatteritaiteena.

Yllä olevasta keskustelun taltioinnista selviää tämän päivän teemat, jotka Lahden kaupunginteatterin Betoniklubin keskustelun aikana paljastivat meille katsojille jälleen harvinaisen viisaasti luodut perusteet tämän näytelmän valinnalle Lahteen. Myös tämän ajan ihmiset tulevat tutuiksi Berthold Brechtin teatteriteorioihin, eeppiseen teatteriin sekä hänen värikkään rosoiseen ja terävän satiiriseen huumoriinsa. Kannattaa siis kuunnella ja katsoa vielä tuon tilaisuuden taltiointi – se on harvinaisen sisältörikas, provosoivan hauska, maallikolle sekä teatterituntijalle perusteemassaan vakavan yhteiskunnallinen ja huumoritäysi, itsenäisen ajatteluun meidät maanitteleva räväkkä taltiointi.

Kolmen pennin oopperan ohjaaja  Lauri Maijala ja puvustaja Joona Huotari-Andreou

 

Teoksen Puukko-Mackie Tomi Enbuska

KOLMEN PENNIN OOPPERA

Ensi-ilta 9.9.2026 Suuri näyttämö

Alkuperäisteos Bertolt Brecht (teksti) – Kurt Weill (musiikki), yhteistyössä Elisabeth Hauptmann
Suomennos Liisa Ryömä / Elvi Sinervo
Ohjaus Lauri Maijala
Kapellimestari Antti Vauramo
Lavastus Minna Välimäki
Pukusuunnittelu Joona Huotari- Andreou
Koreografia Jenni Nikolajeff
Valosuunnittelu Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu Tommi Raitala
Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen

Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Jori Halttunen, Henrik Hammarberg (vier.), Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen, Saana Rautavaara (vier.), Nenna Tyni, Henna Wallin, Veeti Vekola

Kurt Weillin näytelmään säveltämän musiikin ja säestyksen toteuttaa11-jäseninen jazzahtava teatteriorkesteri.

…………………………………………………………………….

 

Miltä silloin reilu 60 vuotta sitten joulukuun 1.päivänä 1960 tuntui vielä alaikäisen (19 v.) lahtelaisen Virtasen, Heinolan opettajaseminaarioppilaan nähdä ja kokea kaupunginteatterimme Ammattikoulun näyttämöltä silloisen teatterinjohtajan Fritz-Hugo Backmanin ohjauksena, vierailevan itäsaksalaisen  Karl  Schusterin sanomalehtisivumateriaalein heijastaman visuaalisuuden ja uudistuneen Lahden kaupunginteatterin tuorein mittavin näyttelijäkiinnityksin koko ammattihenkilökunnan sekä laajan avustajakunnan ja vielä kahdeksanjäsenisen Lahden kaupunginorkesterin jazziin taipuvan orkesterin tähdittäminä suurtyöharvinaisuus ensikertaa kokea, ymmärtää ja omaksua.

Ohessa hieman taustaa katsojaminäni sen aikaisiin kykyihin ja puutteisiin:

Vielä ennen teatterissamme 60 vuotta sitten kokemani Brecht-esityksen keskeisten niukkojen muistikuvieni paljastumista pieni johdattelu:

MYT%C3%84J%C3%84INEN.jpg

Olin jo kahtena kesänä ja juuri Lahden Kerjäläisoopperan ensi-illan kesänä ihmetellyt yhtä uimarannan vasta esityksen ensi-iltana ratkaisemaani tapausta.

Toimin noina kesinä kaupungin liikuntatoimen rantakaitsijana ja uimaopettajana Lahden Tallinpassissa eli Mytäjäisten uimarannan, pienen ja syvän, puhdasvetisen lammen rannalla miltei kaupungin keskustassa. Hyvin usein rannalle, sen nurmikon reunalle pärisytti lahtelaisittain harvinainen skootteri kiharatukkaisen miehen ohjastamana. Hän pysäytti ajopelinsä nurmikon reunalle, riisuutui, pulahti uimaan ja usein jäi auringon paistaessa lekottelemaan uimarannan nurmikolle. Tehtäviini kuului opastaa moottorilaitteet ja polkupyörät mahdollisimman kauas rantaviivasta. Tälle miehelle ei niin tarvinnut tehdä, hän tajusi luonnon ja moottorin kaksinolon uimarannalla. Kävin häntä silloin tällöin jututtamassa, lähinnä säästä ja veden lämmöstä keskustelemassa.

 

MUISTAN MELKEIN brechtiläisyyttäkin Lahden kaupunginteatterin Kerjäläisoopperan 1.12.1960 ensi-illasta

Brechtin teatteriteorioista olin hieman lukenut – niistä yksi on rikkoa naturalistinen teatteri katsojalle ja estää hänen samaistaa itsensä esitykseen. Brecht halusi, että katsoja huomaa todella joka hetki esitystä olevansa teatterissa. Mutta tällä kertaa olin niin innoissani uutuuden lumoissa, etten voinut muuta kuin vastoin Brechtiä samaistua niin moneen näyttelijähahmoon, tarinan tunnelmaan ja näytelmän hurjiin, alamaailman karikatyyreihin sekä kuvitellun Sohon elämään, että jäin estoitta sen elävien alamaailman tyyppien ehdottomaksi huvittelukaveriksi.

 

Henkeä haukkoen, ällistyneenä totesin, että pääosaa Puukko-Mackietä, makean ja viettelevän Sohon naislauman syleilyssä, koko elämänsä ja viettien kauppiaaksi ja rahastajaksi suunnitellut, valtavan sulavasti tanssinut sekä eläytynyt ja aivan unohtumattomasti laulanut ja artikuloinut näyttelijä olikin Topi Reinikka, Tallinpassin skootterimies. Hänen kokonaisilmaisunsa tuntui niin petollisen keveältä, laulutaitonsakin uusimuotisen sävykkäältä ja koko hahmonsa vastoin Brechtiä niin realistisen elävältä, että niputin hänet heti koko esityksen kantavaksi tähdeksi – maailman salattujen, piilossa olevien rikollisvoimien häijyn ovelaksi pomoksi.

Olihan teatterin näyttelijäkunnassa muitakin yllätyksiä. Tuttujen oppikoulukavereiden äitejä ja isiä – kuten koulukaverini Pekan äiti ja isä – ammattinäyttelijöitä. Aina punaposkisen kerjäläisten johtajan Peacumin vaimon roolissa Dagi Angervo loisti hemaisevan kiihottavalla olemuksellaan ja tutun körmysävyisen karhun oloisena poliisikonstaapelina Ensio Jouko. Ylivoimainen tuttavani oli kuitenkin Hildegaard Koivisto oopperan Kapakka-Jenny (Irma-kaverini äiti), jonka matalan alton äänisävy ja metallisen karski laulu jäivät katsojan mieleen vahvana, rautaisen energisenä, julmana tulkintana – hän oli  käynyt kerran myös oppikouluni joulunäytelmää meille ohjailemassa.

Tottakai monet tutut näyttelijät – Fanni Halonen, Ilmari Aarre-Ahtio saati Ola Johansson lisäsivät tarinan petollisuutta, rouheutta ja miltei todellisuutta huimaavan ammattitaitoisilla tyypittelyillään.

Kahdeksanhenkisen hieman jazzahtavan Lahden kaupunginorkesterin Kurt Weillin musiikin taika, rytmit, laulujen riimein tarinaan iskevät sanat tutun pianovirtuoosi Ilmari Patrikaisen johdolla veivät väkisin mukanaan Weillin omalaatuisen kiehtovaan sävel- ja sävellysmaailmaan. Lahden kaupungin Teatteri ja Orkesteri olivat löytäneet toisensa harvinaisen tenhokkaasti, musikaalisesti – ja niin herkullisen hauskan ilkikurisen vapautuneesti.

Lopuksi

Kun Lahden kaupunginteatterin koko näyttelijäkunta runsaine avustajineen esitti suurtuotantonsa Kolmen Pennin oopperan – Kerjäläisooppera-nimisenä – olin itse niin ihastunut teatterimme harppauksesta kansainväliselle tasolle, että oitis menin sen säveliä ja lauluja seminaarin harmonin soittokoppiin heti joulun jälkeen muistelemaan ja uudenlaisia jalkoja ja kehoani itsestään liikuttavia tempoja ja ihania jazzahtavia laulelmia yrittämään.

Veinpä samana keväänä ohjaajana Heinolan Jyränkölän kansalaisopiston näytelmäpiiriin Brechtin-Vuolijoen Isontalon isäntä ja hänen renkinsä Matti -näytelmän tekstiäkin luettavaksi ja Weillin melodioin Puukko-Mackieta Brechtin laulutyylein opiskelijoitani pianolla säestäen kajauttamaan – näin saimme jonkinlaisen heinolalaisfilosofisvirtasellisen ymmärryksen Brecht-Weill -näytelmämusiikin hurmaavuudesta.

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Niskavuorta teatteriharrastuksen toteutuksena

Lahden Harrastajateatterin teatterivuoden voimankoitos Hella Wuolijoen Niskavuorinäytelmistä osoittautui yllättävän tyylikkääksi, tosisuomalaiseksi, osaavaksi ja eheän kokonaiseksi teatterityöksi.

Esityksen ansiot ovat niskavuorelaisen maailman vahva yhteiskunnallinen tarina, Wuolijoen ajatusten selkeys ja repliikkien iskevyys sekä keskeisten esittäjien persoonalliset, laadukkaat roolityöt.


Siiri Kakko teatterin monitaiteilijana, käsikirjoittajana sovittajana, koreografina lavastajana ja äänisuunnittelijana tuntui kokonaisnäkemykseltään ja teatterikyvyiltään tämän esityksen toteuttajana teatterin todelliselta sielulta ja yhteishengen luojalta. Ohjauksen huippuoivalluksia oli taustanäyttämön varjoteatterilliset näkymien toimivuudet, eturampin yölliset lyhdyin tapahtuneet salaperäiset liikeseikkailut, tosikekseliäs tanssiliikuntakoreografiahetki ja ennen kaikkea koko näyttelijäkunnan usein pelkästään näyttämöllä seisonut suuri ryhmä, järkähtämättömällä keskittymistaidolla tunnelmia tarinan kohtaukseen ja näyttämölle yhdessä loihtien ja vahvistaen. Kokonaisnäyttelemisessä ja rooliluomuksissa kauttaaltaan oli jo laatua! Vain kohtausten loppujen hieman epämääräisissä iskuissa ja poistumisissa sekä varsinkin monissa juoppouden tyyppiluomuksissa olisi vielä ollut hiottavaa esityksen täydelliseksi onnistumiseksi.

Esityksen sovitus ja ohjaus tuntuivat sopivan onnistuneesti roolivalintoineen tarinan kerronnan henkeen – suomalaisteatterin perustaika seurata esitystä ja sen käänteitä vallitsi täyssalillisen varsin iäkkään aikuisyleisön usein hengitystä pidättelevällä äänettömyydellä ja tekstin sisällön useiden huumoripilkkeiden aidoin naurahduksin.

 

Marjut Tick näytteli tinkimättömän vahvan Niskavuoren matriarkaalisen vanhaemännän, jonka elämäntehtävä on säilyttää seudun suurin mahtitalo, sen perintö, kunnia ja omistaminen paikkakunnalla muusta henkilökemiasta juurikaan välittämättä. Maa ja mammona on hänelle tärkein, sitten suku ja vasta viimein tunteet – siinä hänen elämänsä tiukka elämäntehtävä. Tickin näyttelijätyö on sisäistynyt, horjumaton, viiltävän kylmä ja yht’aikaa velvoittava viisaan, paljon kokeneen naisen roolihahmotelma, jonka kestävässä henkilökuvauksessa Tick kantaa koko esityksen lähes dekkarimaisen jännityksellisen voimalatauksen upeana naiseuden esitaistelijana.

Antti Vinni loi suomalaisen hämäläismiehen perusidolin upealla korrella, eläytymisensä taidokkuudella vaikuttava-asemaisen Niskavuoren Aarnensa, jolle elämänarvot ahkeran maatyön ja suuren talon isännän perityssä tehtävässä sekä viinan mukana tuntuvat varsin nopeasti muuttuvan rakastumisen ja naiskauneuden edessä kohtalokkain seurauksin. Vinnin näyttelemisessä on kuin perittyä äitinsä niskavuorelaista juureutta, mutta sen lisäksi varsin itsekästä temperamenttista ja suurireaktioista luonteen heikkoutta päättää henkilökohtaisista asioista, joissa pian Niskavuori, aviovaimo ja neljä lasta jäävät kaikkein viimeisimmiksi. Vahvan äidin heikkoluonteinen poika saa ulkonaisesta komeudestaan ja rehellisyydestään rakastamansa naisen elämänsä suureksi palkkioksi – ja Vinnin näyttelijätyönä herkän miehisen roolitulkinnan.

Heidi Räsänen esitti kylään palkatun koulun opettajatar Ilona Ahlgrenin roolin ajan puristisista tavoista vapautuneeksi vapaamieliseksi naiseksi, jonka sensuelli kauneus jo heti saa kylän miesten mielenkiinnon ja naisten epäilevyyden persoonaansa. Räsäsen Ilonassa on teeskentelemättömän hurmaavaa viattomuutta ja luontevuutta, suoruutta ja valoisuutta, ahdasta kyläyhteisömaailmaa piristävää hauskuutta ja kaupunkilaista elämäntavan muodikkuutta maaseudun ihmetellä. Hänelle tilaisuus on ensimmäinen kerta tulla pois kaupungista ja työ lasten opettaja-ammatissa suuri, vilpitön ilo, ihme ja onni. Räsäsen opettajattaressa on myös viehättävyydessä sopivan eteeristä salaperäisyyttä ja määrätietoisuutta pohdittavaksi ja arvailtavaksi – eheän hienosti näytellyssä ja hiotussa roolityössään.

Suvi Pöllänen näytteli kolmannen vahvan naisen Martan, Niskavuoren emännän, joksi hän oli päässyt Aarnen vihittynä vaimona merkittävine myötäjäisvaroineen, joilla velkainen Niskavuori saatiin velattomaksi. Pölläsen näyttelemisessä on mahtipontista paasaavaa käskevyyttä ja vallanhalua Niskavuoren toisena omistajana. Martan hahmoon hän luo myös sopivaa mustasukkaisuutta ja oman tuntemuksensa itsemääräämisoikeuden tuomaa aikakauden moraalisuutta petetyn vihityn vaimon velvollisuutena. Pöllänen luo sitkeän, pontevan ja lähes vastustamattoman vastavoiman tähän niskavuorelaiseen taistelukenttään roolinsa vahvasti ja ronskin sumeilemattomasti eläytyen tulkiten.

Kylän väkeä pyöri Lahden Harrastajateatterin sukusaagan tapahtumissa kymmenittäin – älymystöä, Niskavuoren työntekijöitä, naapureita ja sukulaisia: Jari Kallion joviaaliluonteinen viinaan mieluusti haksahtava rovasti, Päivi Semerin miestään ja hänen viinahakuisuuttaan ryhdistävä rovastinna, Jutta Pitkän Niskavuoren toimelias ja valoisa tytär Anna-Liisa, Markus Lahtisen eloisa, hienosti näytelty ja hauskan liikunnallinen apteekkari, Kirsi Palomäen ja Ritva Immosen luoma juoruämmä-puhelinkeskuksen hurja hauskuuskaksikko Serafiina ja Sandra, Petri Ryytyn energisen toimelias kylänjuoppo Tohtori ja Suvi Norrin sekä Markus Ilkan harvinaisen luontevasti ja ammattitaitoisesti tulkitsemat Sallin ja Simolan isännän roolihahmot. Leena Tiaisen Marttilan emännän ja Saiman kaksoisroolityö sekä Päivi Semerin toinen rooli Ilonan sympaattisena äitinä ja Jari Kallion taiten näyttelemät puuhakkaan pehtorin ynnä Kaarlon sivuosat täydensivät näytelmän värikkään rooligallerian.

 

Hella Wuolijoen Niskavuoren Naiset ja Niskavuoren leipä -näytelmistä luotu teksti 1930-luvun torpparikysymyksen ja harvinaisen kieltolain ajoilta tuntui summana selkeältä seurattavaksi ja nautittavaksi.

Jotakin kovin vanhanaikaista, nykysukupolvelle tänään käsittämätöntä näytelmän suomalainen maanviljelyammatti yksipuolisena koko Suomen kattavana valta-ammattina ja sukupuolten eriarvoisuutta sekä syntyvyyden rajoittamattomuutta yhteiskuntamme todellisuutena saamme näin sukupolvien jälkeen ihmetellä. Mutta itse Juhani Tervapää/ Hella Wuolijoki luo tekstistä meille yhteiskunnan naisvallan harvinaista esimerkkiä – tuon vallan vasta tänään ollessa jo miesten kanssa lähes täydessä tasa-arvossa Suomessa, mutta yhä kaukana valtaosassa maailmastamme.

Kategoriat
Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri tiede yhteiskunta

Liput liehuvat 9.4. Agricolan ja suomenkielen kunniaksi

Agricolan patsas katsoo tänäänkin tien yli suoraan Lahden ensimmäiseen viralliseen  ABC-kouluun – Vuorikadun kouluun.

Tänään liput liehuvat suomen kielen kunniaksi. Historian ja kielen tutkijat kutsuvat tätä päivää Mikael Agricolan päiväksi.

Agricolan kuolinpäivään 9.huhtikuuta on almanakkamme laatija niputtanut myös Elias Lönnrotin syntymä- ja nimipäivän – kuin suomalaisuuden sinetiksi.

Lahden Erkonpuiston Agricolan muistomerkki on paljastettu 1953. Lahden kaupungin edustajat olivat nähneet Emil Wikströmin kipsisen mallin sodassa kadonneesta Viipurin patsaasta. Kaupunki päätti hankkia patsaan Lahteen. Oikeus valaa patsas ostettiin Wikströmin perikunnalta vuonna 1950. Valos sijoitettiin yksinkertaiselle kivijalustalle ja paljastettiin vuonna 1953.

Oppe nyt wanha / ia noori /
joilla ombi Sydhen toori .
Jumalan keskyt / ia mielen /
iotca taidhat Somen kielen .
Laki / se Sielun hirmutta /
mutt Cristus sen tas lodhutta .
Lue sijs hyue Lapsi teste /
Alcu oppi ilman este .
Nijte muista Elemes aina /
nin Jesus sinun Armons laina.

 

Yllä Agricolan aapisen ensimmäisen sivun tekstiä menneitten kirjoitetun suomen kielen syntymisaikoina.

Itsekin olen usein pohtinut kielemme sanoja ja niiden monimerkityksellisiä ominaisuuksia näissä Lahen uutisia -jutuissani.

Laitankin lopuksi reilun viisitoista vuotta sitten syntyneen pohdintani suomalaisesta pää-sanasta tähän uudelleen Suomen äidinkielen päivän kunniaksi.

 

Pää

Suomenkielessämme on sana, jota olen sitkistyneesti pohdiskellut.

Pääministerin voi maassamme valita nykyisin pieni klikki. Avaamalla  pääoven pääterveysaseman pääsisäänkäytävään saan vierailla tämän tästä terveyttäni hoitamassa. Sisareni ammatti oli pääkirjanpitäjä. Rakennuksilla on pääsuunnittelija ja pääarkkitehdit sekä pääurakoitsijat. Juristit elävät päämiehiensä jutuilla.

Puhumattakaan kulttuurista: pääkirjaston huono ilmanvaihto kesähelteellä on yksi sen pääkäyttäjien kesähelteen pääongelmista. Teatteriemme päänäyttämöt ovat näin kesäisin tyhjillään, sillä näytelmien pääkirjoihin teatterit ovat perehtyneet jo keväällä ja pääharjoitukset pääosanesittäjineen odottavat tulevaa syksyä. Orkesterien pääkapellimestarit lomailevat. Television pääuutiset ovat pitkin päivää samansisältöiset – pankkien pääekonomistien esiintyessä päivittäin uutisten päälähetyksissä. Julkisen vallan virastot ja suuret kulttuurilaitokset ovat täynnään pääjohtajia. Jalkapallossa ja jääkiekossa on päävalmentajat, pääerotuomarit ja pääselostajat. Huonokuntoiseksi päästetyt päätiemme ja päärataverkkomme aina päärautatieasemalta alkaen nielevät triljoonia veropääomastamme.

Puolueitten pää-äänenkannattajat, pääideologit ja päälehtien päätoimittajat on kloonattu pääsääntöisesti taloustilanteen päänäkymien pohjalta niin samankaltaisiksi, ettei pääasiallisia eroja tunnu juuri enää pääkirjoituksissa löytyvän.

Pienen ihmisen oman pään pitäminen koossa alkaa matkanpään lähestyessä olla monelle ihmiselle pääasia: sormenpää, kyynärpää, nenänpää, kantapää, kurkunpää, suolenpää, kielenpää ja ajatuksenpää eivät ehkä enää olekaan ihmispolon hallittavissa ja määrättävissä.

Miksi siis suostua puupäitten, pässinpäitten ja kahjopäitten pääomamenoon sekä pään aukomiseen turhanpäitten: niistä menee pää pyörälle eikä niillä ole päämäärää tai määränpäätä. Tuntuu kuin meitä johdettaisiin täysin pää kolmantena jalkana ilman vähäisintäkään juonenpäätä.

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri taide yhteiskunta

Kirkon asema nurjahtaneessa inhimillisyydessämme

1. Yllä yksi ohjelma tämän kirkon kymmenistä konserteista.

 

Näin kirkollisen pääsiäisjuhlan aikoihin on hyvä edes joskus miettiä kirkossa käymisiään.

Lahen uutisia -toimittajana huomaan käyneeni mitä moninaisimmissa kirkkorakennuksissa ja niiden tilaisuuksissa, joista ilman tätä eräänlaista tiedottajan asemaani olisin varmaan kokonaan jäänyt paitsi.

 

Teinkin siksi lukijoilleni pienen visuaalisen kirkkorakennusten tietämyskokeen. Tunnistatko numeroidut kuvat – haravoin ne jutuistani 17 vuoden ajalta ja viimeisimmän sain puolisoltani vasta äskettäin.

Kirjoita kirkollisten rakennusten kuvausten nimet niiden numerojärjestyksessä ja lähetä vastauksesi, nimimerkkisi sekä sähköpostiosoitteesi – oikein kaikki 10 kirkkokuvaa ratkaisseiden kesken arvomme jälleen palkintoja.

 

2.

 

3.

 

4.

 

5.

6.

7.

8.

 

9.

10.

Vastausaikaa on 2 viikkoa (5.4.-19.4.2026) – toimituksen osoite on: lahenuutisia@gmail.com

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu Koulutus Urheilu

Uintia koko ikä

Lahtelainen uimaseura Speedo Masters Finland menestyi jälleen mainiosti lyhyen radan masters-suomenmestaruusuinneissa Rajamäellä viime viikonvaihteessa.

Petri Heikkilä voitti sarjassa 65-69 vuotiaat neljä Suomenmestaruutta ja ui kolme Suomen ennätystä. Jere Marjalahti ylsi 40-44 vuotiaiden sarjassa kahteen mestaruuteen ja Tommy Rundgren neljään mestaruuteen sarjassa 55-59 vuotiaat kilpailijat. Lari Sirnelä nappasi 40-44 vuotiaiden Suomen mestaruuden.

Speedo voitti yhdeksästä viestimestaruudesta kahdeksan ja sijoittui kerran hopealle.

Lähes 500 kilpailijan kolmepäiväisissä SM -kisoissa ehkä kovin tulos oli  60-vuotiaiden miesten 4×50 metrin sekauintiviesti, jonka uintisuoritus jäi sekunnin päähän Euroopan ennätyksestä. Speedo Masters Finlandin mestaruuden voittaneessa joukkueessa uivat Janne Virtanen, Tero Matkaniemi, Petri Heikkilä ja Tommy Rundgren.

Myös Lahden Uimaseura saavutti hyviä tuloksia ja mestaruuksia erityisesti naisten masters-sarjoissa.

Rajamäen SM-mestaruusuintien tuloksiin ja aikoihin voi perehtyä kilpailulähtöjen tarkkuudella linkistä:

https://live.swimify.com/competitions/lyhyen-radan-mastersmestaruusuinnit-2026-2026-03-27/events/all-events

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kulttuuri luonto teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Vanja – uudenlaisen näyttelijäilmaisun loistotapaus

Anton Tšehovin Vanja-enon ensimmäinen alkuperäinen Eino Kaliman suomennos venäjän kielestä (1914) oli näytelmän suomalainen kantaesitys Kansallisteatterissa. Näyttämökaudelle 1965-66 Kalima ohjasi vielä näkemäni kolmannen versionsa Vanja-enosta Kansallisteatterin pienelle näyttämölle – se ja Paavo Westerbergin ajantasaistamaVanja- enon näyttämökieli (2014) ja ohjaus Suurelle näyttämölle liitelevät kaikki enää muistoissa runollisten tunnelmien, herkkien henkilökuvien Kansallisteatterin Vanja-näytelmistä.

Tänään 25.3.2026 Kansallisteatterin Taivassaliin kiitää varmoin siiveniskuin jo Broadwaylläkin menestystä saanut Brittein saarilla syntynyt Vanja-eno -uutuus. Tämä englantilais-irlantilaisen Simon Stephensin kolmen vuoden ikäinen näytelmän brittiversio Vanja tulee ensi-iltaansa suomenkielisenä nykyteatterina – näyttelijä Ilja Peltosen ja ohjaaja Johanna Freundlichin yhteisenä luomuksena – uudenlaista näyttelijäilmaisua mullistavana teatteritapauksena.

On syntynyt todellinen uusi näytelmämuoto – kiehtova polyfoninen dialogi, jossa tekstin kaikkien näytelmän kahdeksan roolin ajatukset, äänet, ilmeet, eleet sekä reaktiot ja näytelmän yhteisnäyttelemisen eetoksen ja psykologian tulkitsee yksi näyttelijä – Ilja Peltonen.

 

Ilja Peltonen näyttelee  

– Vanja-enoa – leikkisää, hulluttelevaa, pelleilevää persoonaa, jonka elämäntehtäväksi on langennut velvollisuus säilyttää kuolleen Anna-sisarensa jättämä rappiokartano ja viimein purkaa patoutumansa koko esityksen uskottavimpana, katkeransuolaisesti roiskuvana, hurjana ja silmittömänä elävänä ihmisvoimana.

Sonjaa, Vanjan kuolleen Anna-sisaren tytärtä, joka nyt omistaa tilan ja on uhrannut itsensä tilan hoitamiselle, jonka nuoruuden rönsyävä energia tulvii elämän riehakasta sykettä, liikettä, toimintaa, kokemattomuuden ja koskemattomuuden valonsäihkeistä kaipuuta valloittavasti.

Mikaelia, lääkäriä, jonka idealistista elämänvirettä lataava ihmiskohtalo luo läsnäolollaan ihmisväristä, kärsivää, tuntevaa, elämänmakuista lääkärivelvollisuuksien elämää koko näyttämön täydeltä ja jonka lämminsydäminen, älykäs, tunteva lääkäriolemus on verta, lihaa, luonnonsuojelua, kipuja ja elämän kätkemää hillitöntä rakkaudenjanoa täynnä ja raastaa meidät täyttymättömän rakkausjanonsa tuskaan, sen muutamaan hurmaavan roihuliekkisen intohimon pyörteeseen yhdessä mukaansa kaapaten.

Aleksanderia, Vanjan kuolleen Anna-sisaren entistä puolisoa ja Sonjan isää, aikoinaan ylistettyä professoria, nykyisin seniiliä merkityksetöntä elokuvaohjaajaa, joka röyhkeästi on elänyt maatilan voitoilla jo vuosikymmeniä.

Helenaa, jonka kuvankauniin hahmon elämä on ristiinnaulittu vanhan pikkuporvarillisen Aleksander- professorin uudeksi puolisoksi, intohimottomaan säätyläisavioliittoon, jossa näennäistiede luo päivien ja vuosien kierron mielikuvituksettoman, tiukan järjestyksen, työntäen syrjään, liian moniksi hetkiksi unohtaen, ihmisen ja hänen polttavan, tyydyttämättömän rakkaudennälkänsä.

Elisaa, jo dementoitunutta Vanjan äitiä ja professorin ensimmäisen vaimon äitiä, joka ihailee professoria.

Marttaa, kodinhoitaja-sisäkköä, jonka mielestä sivistynyt ihminen syö lounaansa kello yksi. Piste.

– Jaakkoa, köyhtynyttä maanomistajaa, joka tuo näytelmään juurevuutta, sivullisuutta, ihmisen yksinkertaisuuden naurettavuutta, velvoittavaa nöyryyden oikeutusta ja käytännönläheistä elämänmuotoa – tylsää, toimivaa arjen välttämättömyyttä.

 

Tällaiseen valtavan kirjavan 1800-luvun rappiotilan ihmisarsenaaliin Ilja Peltonen syöksyy rohkeasti Vanja-eno – näytelmän toteuttamaan.

Hän hallitsee koko aistikkaan idyllisen näyttämötilan suvereenisti. Hänen henkilökuvansa eivät juurikaan poikkea sisäisiltä olemuksiltaan sadan vuoden takaisista Tšehovin ihmisten pyrkimyksistä ja haaveista: ne tuntuvat olevan ihmislajilla sisäänrakennetut, lajiperityt ominaisuudet, tunnistettavat, samaistavat elämänpyrkimystemme ja haaveittemme sekä surujemme ominaispiirteet. Vain draamateoksen formulainen vauhti, roolivaihdosten salamainen muutossäihke aluksi häikäisee ja shokeeraa meidät.

Muutamassa sekunnissa tai yhdessä lauseessakin Peltonen pystyy vaihtamaan henkilönsä täysin toisiksi, näin syntyy uudenlainen kolmiulotteinen vuorokeskustelu, jossa henkilöiden lisäksi esittäjä on yhden sekunnin sadasosan vaihdon ajaksi tunnistettava kolmas pyörä. Peltonen muuntautuu pienin elein, usein pelkin silmänlihasliikkein tai kasvonsa lihasten lähes huomaamattomin muutoksin, äänenpainoin tai värein, tuhannesosasekunnin tauoin toiseksi henkilöksi – jotakin maagista, selittämättömän alkuperäisen silmänkääntöteatterin toimivaa, huumaavaa kansanteatteria saamme katsoa ja hurmaantuneena nauttia puolitoistatuntia. Emme rajatussa reagoimiskyvyssämme aina pysy esityksen vaudissa, mutta pystymme esityksen pikku suvannoissa nopeastikin hyppäämään takaisin sen kyytiin, alati vaihtuvien jo tuttujen hahmojen sielunsyvyyksiin, toisilleen sanomisiin. Suuret eleet ja liikkeet, näyttelijän liikeradan tai asemoinnin muutokset, käännökset selin ja siirtymiset estradilla ovatkin jo yhtä ohjaajan ja esittäjän mannaa meidän nauttia ja eläytyä hengitystä pidättämättäkin vapautuneesti mukaan.

Jäljittelemättömän vivahteikkaan, luontevan, lumoavan herkän ja taipuisan näyttelijälaatunsa Ilja Peltonen loihtii sisältään pulppuaviksi hetkiksi, jotka sytyttävät Vanja-tarinan uudenlaiseen eloon, sen rakkaudettomiin teeseihin, ihmistuskan ja rakastumisen klassisen ihaniin liekkeihin – koko Vanjaan meidän antautua – ja  taas kerran nyt toisella tavalla uudelleen rakastua teatteriin.

Lavastaja Katri Rentto on vanhan intiimin 1800-luvun ränstyneen kartanohuonemiljöön esineistöineen entisöinyt ja kunnostanut menneitten aikojen tyylipuhtaaksi herkistävän kauniiksi miljöökoruksi kuin alkuperäistekstiä lähes parinsadanvuoden taakse ajatuksiimme vielä palautettavaksi ja silmillemme menneitä aikoja unelmoidaksemme. Lavastus on kuin elämämme kauniiden kuvitelmien suuri palatsi, joka pala palalta oli jäänyt toteutumatta ja nyt valmis silmiemme tätä korua katsella. Vain kartanon kuolleen omistajan vanha piano kertoo venäläisen mystiikan ja palvotun epookin koskemattomana esineenä näyttämöllä – jopa kerran yksin sointiinkin enteellisesti puhjeten. Muutaman ajantasaistamisen verukkeella on näyttämöesineistöön luotu lumoavan epookkisuuden rinnalle pölyrievun sijaan yhdenkäden pikkuinen rikkaimuri, saasteisen tautisen aikakautemme puolipakolliset hengityssuojaimet lentelevät esityksessä ja vanhan katajasta taivutetun selänraapustimen viran hoitelee muotopalkinnon saanut puuteollisuuden sarjatuote.

Ihmismielen klassisten luonneominaisuuksien ja toteutumattomien elämänhaaveiden lisäksi esityksessä tähän aikaan siirtyvää tendenssiä Kansallisteatterin uudistuneessa Vanja-enossa on näyttämökieli tullut modernimmaksi, päivänpoltteisemmaksi puhekieleksi lauserakenteessaan ja puhetavassaan, pienissä nykykirosanoissaankin. Entistäkin vakuuttavammin tulevaisuus piirtyy Tšehovin alkuperäistekstin luonnonihailuksi, nyt näytelmärekvisiitan ihmisen elintapojensa mukana tuhoamien lähes puuttomien maisemien kuvatauluina meidät havahduttaen.

Ja ettemme jälkikuvaamme tästä tragikomedian hektisen keskustelusuman valtavamääräisistä tekstinautinnoista kyllästettyinä paria tehokeinoa unohtaisi – sen tunnelmien kauneutta vilvoittaa valaistus tunnelmoiden ja ylevöittää tavattoman kaunis Rene Ertomaan harmonisin melodiasävyin äänikulissoiva näyttämömusiikki.https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/vanja

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kulttuuri yhteiskunta

Naistenpäivä 2026

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään tänään sunnuntaina 8.3.2026. Naistenpäivä on tasa-arvon ja naisten oikeuksien päivä, ja sitä vietetään ympäri maailmaa. Naistenpäivänä juhlitaan naisten taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja poliittisia saavutuksia. Lisäksi päivä on tilaisuus kiinnittää huomioita sukupuolten väliseen epätasa-arvoon.

Hyvää naistenpäivää kaikille maailman naisille ja miehille!

 

Kategoriat
filmi Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri Teatteriuudistus yhteiskunta

I LOVE NELLY! näyttelijätaiteen hektistä kultaa

Lahden kaupungin reilussa satavuotiaassa kulttuurissa on kovin harvoja esitystaiteen taiteilijoita, joille estradit ovat avautuneet Lahtea kauemmas. Syntyperäisiä sitäkin vähemmän, mutta joskus kuitenkin sellaisia, joiden taiteilijakyvyt ovat ulottuneet Lahtea kauemmas, jopa muihin maihin, saati maailman eri mantereiden estradeille saakka.

Lahdessa pitkään eläneenä olen tuntenut heistä muutaman. Harvinainen, maailmanluokan taikurimestari, joka elätti koko ikänsä itsensä taikatempuilla oli Reijo Salminen, toinen sirkusten ja varsinkin kiertävien tivoliaikakausien seremoniamestari ja kuplettinikkari oli Tupa Uuno eli Uuno Tupasela. Näitä esitystaiteilijoita, varsinkaan naisia ei monta ollut. Yksi, ikimuistettava oli Nelly Lovén, jolle avautui ihan filmitaivaat lontoolaisiin taiteilijapiireihin saakka.

Lahdesta lähtöiset taiteilijapersoonat sota-ajan jälkeisessä Suomessa saivat vielä kovin vähän mahdollisuuksia ammattiapuun taiteilijakutsumukselleen. Se oli taiteilijapersoonien itse löydettävä ja omilla synnynnäisillä taipumuksillaan pyrittävä.

Nelly Lovén sai 1940-luvulla ensimmäiset esiintymisohjauksensa silloin muodissa olleeseen lausuntataiteeseen sota-ajan jälkeisen vapaan kansansivistyksen levitessä Lahdessa Harjulan Vapaaopiston lasten, nuorten, äitien, isien ja kansalaisten muodostamassa  Setlementtiyhteisössä, opiston silloisen monipuolisen kulttuurityöntekijä, logonomi Viola Vaarron ohjauksessa – samanaikaisesti myös minäkin muutama vuosi Nellyn jälkeen.

I LOVE Nelly!-esityksen käsikirjoitti Suvi Blick ja lavasti Ola Blick ja he molemmat myös näyttelevät teoksen. Lahtelaistaustainen Nelly Lovén oli Ola Blickin isotäti, jonka elämää taiteilijapari oli jo pitkään tutkinut. Jukon esityksen tapahtumat saavat alkunsa, kun taiteilijapariskunta päättää perehtyä isotäti Nellyn elämään. Lämpimän humoristinen esitys kertoo Nelly Lovénista, mutta siitä syntyi samalla hälyttävä farssi suomalaisen kulttuurin nykytilasta säästöjen keskellä – näyttelijäpariskunta Blickin aidosti ja karvaasti kokemana tragikomediana.

Blickien lisäksi taiteellisessa työryhmässä ovat työskennelleet dramaturgi Anna Jaanisoo, valosuunnittelija Antti Haiko sekä äänisuunnittelija Janne Louhelainen.

 

Suvi ja Ola Blickin luoma ja esittämä näytelmä I LOVE NELLY! on teatterituotteena kultakimpale.

Blickien näyttämöteos on harvinaisuus lahtelaisessa kulttuurissa. Hieman yli kuusikymmenvuotiaaksi elänyt (1936-2003) Kuhmoisissa viime vuosikymmenet asunut ja sinne myös norjalaisen miehensä kanssa haudattu räväkkä ja räiskyvä, huumorikypsä ja elävä naistaiteilijatar, näyttelijätär, Ola Blickin isotäti Nelly Lovén on saanut kunnian tulla nyt loistavasti postuumisti lahtelaisille ja nykyajallemme tutuksi.

 

Näytelmänä I Love Nelly valloittaa täysin omalajisena teatterityönä sisäisessä taiteilijuuden palossaan, koko ajan riviensä väleissä pursuvassa viisaassa hauskuudessa ja teoksen kokonaisuuden todeksi todistamassa esityksen aidossa tositarinassa. Kaksi ja puolituntia I Love Nellyn -kaltaista teatteria on niin upea kokonaisuus, etten moista teatteri-illuusioon paneutumista ole ennen saanut kokea. Kahden persoonalliseksi teatteriammattilaiseksi kouliintuneen näyttelijän työnä ja tulkintana saamme kokea herkän kokonaisuuden: huumorissaan, suorapuheisuudessaan ja satiirissaan ajatuksiamme virkistävän ja taatusti myös kirveltävän, mielenkiintoisen esityksen.

Kahden näyttelijän, kahden huippunäyttämöammattilaisen, äänien ja valojen suunnittelijoiden ja hoitajien neljäjäsenisen kvartetin sekunninsadasosan tarkka kohtausten ajoitus ja tunnelmien variointi vuorottelevat niin tajunnanvirtaisen taitavasti, että me katsojat mukaudumme ihastuneina esityksen vauhtiin, sen huimiin nousuihin ja pikku suvantoihin, usein myös esityksen jatkuviin yllätyksiin riemastuen. Tuskinpa suurissa teattereissa voisikaan enää näin tiiviisti teatterin eri osatekijät toimia yhteistyössä kuin Jukossa tänään tapahtuu. Teos on myös videotekniikaltaan tarkoin ajateltua teatteria, kiinteyttävää ilmaisua Nellyn tähdittämän 1950-luvun elokuvan pyöriessä jossakin kohden näyttämöä koko ajan, sitoen esityksen ovelasti, lähtemättömän vaikuttavasti alkuperäiseen aiheeseensa, ehjäksi kokonaisuudeksi.

Näyttelijätaiteilijapari Blickin yhteinen idea on muhinut jo vuosia heidän suunnitelmissaan ja nämä taiteilijat ovat viimein laittaneet kokoon käsikirjoituksen ja sen ideat sekä taiteentekemisensä suurenmoiset avunsa: heidän kypsä ja persoonallinen ammattitaitonsa, mukaansatempaava liikekielensä, aidot olemuksensa ja replikointinsa ovat hämmentävän toden tuntuista ja heidän räjähtävät reaktionsa aitoa nuoren taiteilijapariskunnan perhe-elämää niin todentuntuisena ja reaktioalttiina että yhteisnäytteleminen mykistää aistikkuudellaan ja virtuoosisen vaikuttavalla näyttelijätenhollaan.

Muutamaa erillistä kohtausta en tietenkään voi olla nimeämättä. Itse Nellyä näyttelevän Suvin otteet kemikaliokauppaansa tulleen asiakkaan käsittelyssä, jossa suurta tangolaulajaa pilkkaava asiakas saa niskalenkillä tapahtuvan ulosheiton temperamentikkaalta Nellyltä perään huudetuin sadatteluin.

Modernin nyky-yhteiskunnan työtön näyttelijäpari Suvi ja Ola on itsekoettua todellisuutta Blickeille. He ovat joutuneet täyttämään monia kymmeniä hakemuksia työllistyäkseen ja saadakseen ainakin työttömän etuoikeudet. Viranomaiset saavatkin näytelmässä hurjat läksytyksensä – käsikirjoituksen monta kohtausta – näyttelijätyön ajattoman työttömyystendenssin toteutuessa tekijöiden aitojen omakohtaisten kokemusten irvokkuuksina.

Huippuna on aivan uskomattoman vaikuttava työllisyyttä valvovan toimiston robottihaastattelijan ja Suvin välinen pitkä ja kymmenien kysymysten puhelinkontakti, jossa tekoäly lopulta tulkitsee Suvin näytelmänteon yrittäjäksi, jolle ei avustuksia myönnetä.

Tai sitten kunnan toimilupaviranomaisen lupa-anomuksen haastattelun avulla tarkistaminen ja haastattelijan (Suvi Blick) hullaannuttavan hauska roolityypittely, jossa pelkästään maanpuolustusta ja miehisyyttä ylistävät ideat näinä aikoina saavat viranomaisen puoltavan allekirjoituksen.

Tätä aikaa alkaa haista myös esityksen hauskan salaperäisesti toteutetut some-tuokiot, joille nuorempi katsojajoukkokin hihittelee nauruhermojensa täydeltä.

 

Koko Blickien juuri valmistuvaa näytelmäideaa kaltoin kohteleva aikataulutus, missä paikalle rientää kiinteistön ostanut karski yrittäjä (Ola Blick) julmana urheiluhahmona kertoen, että kaikenlainen harjoittelu on nyt juuri loputtava, sillä teatteritilan paikalle aletaan rakentaa kuntosaliyritystä.

Blickien työllisyystilanne vie jo unetkin ja synnyttää heissä monia harha-aistimuksia: kerran Suvi on mielestään keskustelemassa kuolleen Nellyn kanssa pitkään, toisen kerran he unissaan heräävät hyttysen hyrinään, joka paljastuu tuhatkertaiseksi hirviöksi melskaten Suvin ja Olan välissä vuoteessa hurjana otuksena.

Ola Blickin kauniin punainen lavastus näyttämön pyörimiskeksintöineen toimii jälleen kohtausten erittelyinä mainiosti. Myös tuo lavastedekoraation yltäminen ihan näyttämön yläkertaan saakka, avattavine luukkuineen luo eräänlaista symboliikkaa maailman nykyjärjestyksen arvaamattomuudesta ja maapallon laajenevasta tulehtuneen kuumasta sotaisesta hengestä.

Suvi Blickin tyylikäs puvustus jos kohta useita vulgäärejä näytelmän tyypittelyhahmoja korostavat pukuluomuksetkin lisäävät näytelmän visuaalista selkeyttä ja karnevalistisuutta.

 

Nelly huomattiin jo hyvin nuorena elokuvasta Neiti Talonmies – vastanäyttelijänään Tauno Palo hän 18-vuotiaana sai paljon huomiota osakseen ja julkisuutta sekä pian myös ajan skandaalikuuluisuutta, kun hän harvinaisena suomalaisena meni opiskelemaan Lontooseen näyttelijäammattia ja joutui rahoittamaan elämänsä olutkapakassa tarjoilemalla. Nelly oli kuitenkin kuuluisa suomalainen elokuvatähti Lontoon taiteilijapiireissäkin ja löydettävissä myös kapakan tiskin takaa! Toisenkin pääroolin hän sai suomalaiselokuvassa sekä esiintyi myös mm. kuuluisassa revyyteatteri Punaisessa Myllyssä Åke Lindmanin ja Anneli Saulin kanssa, Tess-vision kuuluttajana ym. Hän viimein myös hylkäsi näyttelemisen ja pääsi toiseen haaveilemaansa merkittävään kansainväliseen ammattiin, Max Factorin meikkikonsultiksi kiertämään ympäri maailmaa.

 

I love Nelly! elää, tuoksuu ja lumoaa omalakisessa teatterilajissaan kaksi ja puolituntia päästämättä hetkeksikään meitä herpaantumaan thaliatarhan tunnelmallisesta, räiskyvästä ilmapiiristä vuoroin pysähdyttäen meidät ajatteluun. Esityksessä myös menneiden aikojen kolme lausuntanumeroa palaavat takaisin Nellyn analysoimina, voimakkaan merkitsevästi tauotettuina tulkintoina – kertomaan Nellyn poikkeuksellisesta  esittäjäkarriääristä ja räikeän raflaavasta ohjelmistovalinnasta. Esityksen sanottava aukeaa meille jokaiselle vaivatta – näyttelijäammatin suuret haaveet ja todellisuudet saamme sen mukana kokea, riemuita ja katkeroituakin – ne ovat työllisyysasioina ajattomia. Myös aikaan esitys ottaa viisaasti kantaa jo pelkästään hienon suurenmoisen teoksensa aikaansaamisella: siinä kaksi huippunäyttelijää pitää meitä teoksensa sisällöllä näpeissään kaksi ja puolituntia ja me viihdymme, sytymme uuteen kulttuuriseen elonhehkuun. Teos yht’aikaa ilakoi, saarnaa ja mykistää – siinä näyttelijäteatterin ainutlaatuisuus on puhdasta taiteen hektistä kultaa!

 

 

https://teatterivanhajuko.fi/ohjelmisto/i-love-nelly/ 

Artikkelin esityskuvat Iina Lallo

Kategoriat
Historia kulttuuri taide tiede yhteiskunta

Kalevalan päivänä

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi…

 

Kalevala on Suomen kansalliseepos, Elias Lönnrotin kokoama ja toimittama runokokoelma, hänen vuodesta 1828 alkaen kokoamistaan suomalais-karjalaisista kansanrunoista.

Varsinaisen Kalevalan ensimmäinen painos eli Vanha Kalevala ilmestyi vuonna 1835, ja nykyisin pelkkänä Kalevalana tunnettu Uusi Kalevala vuonna 1849.

Itämerensuomalaiset kantakansat kehittivät omaperäisen laulumuodon suuressa kulttuurimurroksessaan noin 1000–500 ennen ajanlaskumme alkua. Uudelle laulumuodolle oli tunnusomaista säkeen alkusoinnillisuus ja kerto. Säkeiden neli-iskuinen runomitta tunnetaan nykyisin alkuaan karjalaisten murteitten pohjalta syntyneenä Lönnrotin  muotoilemana runokielenä ja kalevalamittana. 

 

Kielitieteilijät jakavat Suomen murreryhmät kahdeksaan eri päämurrealueeseen ja kun jokaisella pitäjälläkin oli aikanaan oma puhetapansa, voidaan murteita löytää maassamme 400-700 erilaista selvästi tunnistettavaa murretta.

 

  • Turun murre: ”Munkki miäle teke ja aivotki kelaa.”
  • Tampereen murre: ”Mää vähä täsä miätin ja aattelin, jotta pitäisköhän…”
  • Etelä-Pohjanmaan murre: ”Mieli teköö ja aivot raksuttaa, jotta rupiaas laulamahan.”
  • Peräpohjolan murre: ”Mieli mulla tekkee ja aivotki aatteleeva.”
  • Savon murre: ”Mielj’ se minun tekis ja aevotkii tuumailisj.”
  • Karjalan murre: ”Mieli miun tegyy, aivotgi ajatteleu.”
  • Stadin slangi: ”Mun kela natsaa ja mä hiffaan, et vois vähän dyykkaa tätä hommaa.”
  • Nykysuomi: ”Minun tekisi mieleni ja ajattelin juuri, että…

Mitenkähän tuo Kalevalan alku kuuluisi aidolla nykylahen murteella?

Hyvää Kalevalan liputuspäivää kaikille !

 

Otsikkokuva uusimmasta suomalaisesta Kalevala -elokuvasta kuluvalta 2026-vuodelta.

 

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kulttuuri viro yhteiskunta

Viron Itsenäisyyspäivä 24.2.

Lauloin tänä aamuna puhelimessa tuon hymnin klo 7.15 Tallinnaan perheystävällemme, joka oli rientämässä perinteisesti Toompean mäelle Pikk Hermannin torniin vedettävän Viron lipun kunniaksi klo 8.00 laulamaan yhdessä paikalle saapuneen suuren kansalaisjoukon kanssa tämän hymnin.Virossa 24.2. Itsenäisyypäivä on virallinen pyhäpäivä ja vapaapäivä.

Viro ennen toista maailmansotaa

”Isänmaan hymni” -sävelmä on peräisin saksalaissyntyiseltä suomalaissäveltäjältä vuodelta 1848.

Laulu laulettiin Virossa ensimmäisen kerran ensimmäisillä yleislaulujuhlilla vuonna 1869.

Kansallisen liikkeen ja kansallisen tietoisuuden kasvun mukana ”Maani, onneni ja iloni” tuli suosituksi Virossa 1800-luvun lopulla

Alunperin opiskelijoille tehty laulu oli yhtä tunnettu ja rakastettu myös Suomessa. Kun Viro ja Suomi julistautuivat itsenäisiksi maiksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Virossa ja Suomessa eri sanoin ja myös eri tahtiin laulettavasta Paciuksen melodiasta tuli molempien maiden kansallislaulu.

Paciuksen ”Isänmaani, onneni ja iloni” vahvistettiin virallisesti Viron kansallislauluksi vapaussodan päätyttyä vuonna 1920.

Me suomalaiset onnittelemme ja varmaan myös koko vapaa maailma onnittelee tänään itsenäistä Viroa ja virolaisia!

 

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

TOINEN TASAVALTA

Valtteri Simonen ja Vesa Vierikko

Suomen Kansallisteatterin  Esa Leskisen kirjoittama ja ohjaama sekä suomalaisen teatterin huippunäyttelijöiden ja teatteritekniikkataitureiden tulkitsema näytelmä Toinen tasavalta ponkaisee suoraan yhdeksi teatteritaivaamme unohtumattomaksi komeetaksi, pysyväksi taideteokseksi kertomaan suomalaisuudestamme, siihen uudelleen innostumaan, sen tilaa aidosti pohtimaan ja esityksen katsojakunnassa kaikin vastaanottokyvyin, nauruhermoin ja hampaankiristelyin, vieläpä monet meistä vertailevin omin muistoin ja kokemuksin, täydellisesti nauttimaan.

 

Teatterimuotona Toinen tasavalta on yhtä aikaa seikkaperäisin tosiasioin, usein millinohuin karakterityypein varmistetuin, hykerryttävin maukkain roolitöin tai vielä useammin ronskein mahanpohjasta asti naurettavien, suorapuheisten keskeisten kymmenien poliitikkojemme elämäntyön kertausta, heidän ja omasta käsityksestämme valtiosta nimeltä Suomi. Visuaalisesti pieni ja repaleinen, ohutseinäinen Suomi on kuin näyttämöllä toimiva, alati pyörivä suuri karuselli, jonka vauhtiin hypätään ja yritetään pysyä ja jonka kyydistä on usein pakko monen pois hypätä. Ihanaa, valloittavaa, rellestävää, oikukasta, sumeilematonta ja hauskan terävästi dokumentoivaa paasausta ja monia kymmeniä pikkukohtauksia Suomen valtiokoneistossa hääräävistä, puhuvista, viisaista ja vähemmän viisaista päättäjistämme on riemu koko teos vesikielellä miltei loppumattomasti uusia kohtaushuippuja kyllästymättä nautiskella. Näyttelijät tekevät välähdysmäisiä rooliluomuksia tukuittain jokainen, siksi mieluisensa erittelyn roolitöistä jokainen voi yrittää löytää omien Suomi-ajatustensa tueksi.

Valtteri Simonen, Katariina Kaitue ja Janne Reinikainen – Neuvostoliiton diplomaattien ja Suomen Presidentin kosteassa kohtauksessa

Näyttelijöiden upeat roolityöt ja pyörivän Suuren näyttämön näyttämöllepano live-videoin, koko estradin kokoisin lähikuvin, sensuellein ja usein huvittavin persoonaluomuksin sekä äänimaailmat, puheet harkittuine kuuluvuuksineen toimivat aina suuren salin peräriveille saakka välittyen yllättävän luontevina ja vaikuttavan tehokkaina. Nuo tutut elementit jo Ensimmäisen tasavalta- esityksen näyttämöllepanosta ihastuttavat yhä entistä pelkistyneempinä ja koskettavampina.  Teatterin keinot luoda uusimmalla filmi- ja videotekniikalla lähi-ilmeet näyttämön kokoisiksi suurentaen on upeasti toteutettua nykyteatterimuotoa. Jälleen näyttelijän herkkyys ja aitous on keskeisen vaikuttavaa, kasvojen ja silmien reaktiot kautta esityksen koko esitysareenan keskipisteitä. Tunne ja henkilökarismat välittyvät käsikameroiden liikkuessa nyt lähes repaleisten seinäkulissirakenteiden piiloissa ja tekevät näyistä entistäkin autenttisempia näyttämön kohtaukset hämmentävän sujuvasti toteuttaen.

 

Ennen kaikkea näytelmä pystyy kuin revyymäisellä peililaitteistolla meille avaamaan vauhdikkaasti ja terävästi lähimenneisyytemme näköalat, paljastamaan yhteiskuntamme perustekijät, valtiomme päättäjät, ne, joiden vaikuttavuutta emme kenties ole ennen edes ymmärtäneet ja tekemään lähes unohdetun poliittisen suomalaisen naisen nyt Toisen tasavallan arvokkaimmaksi valtiomme ja kansakuntamme perustaksi. Esityksen henkilökuvat ovat draamakirjallisuudelle poikkeuksellisia – ne eivät sisällä lainkaan ihmistensä henkilöhistoriaa, vaan määräytyvät täysin heidän yhteiskunnallisesta vaikuttavuudestaan.

Kristiina Halttu kansanedustajaroolissaan

Päättyneissä sodissa miehet asein puolustivat itsenäistä Suomea ja samaan aikaan naiset pitivät yllä maan elinkeinoja, maataloutta, teollisuutta, sivistystä ja ruokahuoltoa.

Nyt naisten osuus, heidän sosiaalinen, sivistyksellinen ja yhteiskunnallinen merkityksensä nousee lasertarkennettuun polttopisteeseen – he, meille usein jopa ennen tuntemattomat Irma Rosnelit, Sylvi-Kyllikki Kilvet, joita Katariina Kaitue pikakuvasi vauhdikkaissa rooliluomuksissaan tai Edit Terästö, Impi Lukkarinen ja Judith Nederström-Lunden, jotka Kristiina Halttu tusinaisessa rooliurakassaan loihti näyttämölle, olivat vasemmistolaisia merkittäviä naispoliitikkoja,  jotka omia aloitteita, omien poliittisten vasemmistopuolueiden ja henkilökohtaiset mielipiteensä kävivät esittämässä Eduskunnan puhujapöntössä ja siis myös tässä Toinen tasavalta -dokumenttiesityksessä –  sekä muidenkin puolueiden naiskansanedustajia näytelmässä esiintyi runsas joukko.

Aikakauden suomalaiseksi poliittiseksi päähenkilöksi kasvaa kuitenkin Urho Kaleva Kekkonen.

Toisen tasavallan aikana hän oli viiden Suomen hallituksen pääministeri ja neljä kertaa hänet 1956-1978 valittiin Suomen Tasavallan Presidentiksi. Tänä aikana hän vahvisti uudet hyvinvointivaltion merkittävät lait:

-Työttömyyskassalain ja lain työttömyyskorvauksesta 1960 – Työntekijöiden eläkelain 1961 – Kattavan sairausvakuutuslain 1964 – Työaikalain 1966 – Koulujärjestelmän perusteita koskevan lain 1968 – Opintotukilain 1972 – Kansanterveyslain 1972 – Lain lasten päivähoidosta 1973

Janne Reinikainen luo nuoremmasta Kekkosestaan juuri politiikkaan astuneesta, Etsivässä keskuspoliisissa työskennelleestä tutkija-kuulustelijastaan älykkään, viriilin, varsin harkitsevan ja selkeäpuheisen, valoisan hahmon ja miltei lakonisessa, viileässä reagoinnissaan uskottavan, kirkasajatuksellisen järkevän, hyvinpukeutuneen luotettavantuntuisen, oppineen ja kokeneen herrasmiehen.

 

Kohtaus, jossa Stalin ojentaa Kekkosta kommunismin merkityksestä Suomen valtuuskunnan Moskova-käynnillä, on ikimuistettavan dokumenttinen pala esitystä.

Vesa Vierikon näyttelemässä koko esityksen unohtumattomassa keskushenkilössä, vanhassa Kekkosessa, yhtä aikaa elämää, urheilua, politiikkaa, naisia, kansansuosiota, elämisen riehakkuutta, demokratiaa ja yksinvaltaa kokeneella ja harjoittaneella jätkämäisen sympaattisella miehellä, tuolla pienen Suomen ovelalla korkeasti oppineella kansanmiehellä, patriootilla, KGP-agentilla, on vielä hauraan ajattelemisensa ytimissä harvinainen näyttelijän suuri sielu tavoittaa sanottavansa. Nyt tuttu lämmin elämänhuumori sairauden hapertamanakin syntyy enää katseella ja kasvaa vanhuuden vapinaisessa Kekkosessa vaikuttavaksi näyksi: pienen pienin vivahtein, ajatus kuin kuultaa vähäisin kirkastumisin kasvoilla ja lähes unenomainen läsnäolo ympäri melskaavassa kaoottisessa valtakoneistossa jää ainutlaatuisen pysyväksi sanomaksi ikuisesta Suomen ainoasta ikoniksi julistetusta presidentistä Urho Kekkosesta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä.

Esityksen musiikissa kaikaa lumoavasti Jussi Tuurnan pianomuunnelmina sodan jälkeisestä suomalaisuudesta mm. Sulle salaisuuden kertoa jos voisin (1940 Godzinsky) tai Valoa ikkunassa (1960 Hurme) romantiikkana, saati Kenen joukoissa seisot (Chydenius 1973) ja Oppimisen ylistys (1974 Ojanen) poliittisista laululiikkeistä viestien.

Varsinaista isänmaallista patrioottisuuta soi vielä Jean Sibeliuksen Finlandia ja aikakautensa keskeisen suomalaishenkilön – Kekkosen – lempilaulu Taito Vainion Kotkan ruusu… – politiikka ja romantiikka välittävät musiikilla vallan ja historian kulissit sodan jälkeisestä Toisesta tasavallasta.

 

Esa Leskinen TOINEN TASAVALTA

Työryhmä 

Rooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Petri Liski, Esa-Matti Long, Taisto Oksanen, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Janne Reinikainen, Valtteri Simonen, Vesa Vierikko

Muusikko Jussi Tuurna

Ohjaus Esa Leskinen Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Jussi Tuurna Valosuunnittelu Ville Toikka Videosuunnittelu Paula Lehtonen Livevideosuunnittelu Ida Järvinen Äänisuunnittelu Esa Mattila Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi Taustoittava tutkija Riku Luostari Ohjaajan assistentti Helena Vierikko

Esityskuvat  Mitro Härkönen

Kantaesitys Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 12.2.2026

”Toinen tasavalta kertoo Suomen ponnisteluista säilyttää demokraattinen valtiomuotonsa Neuvostoliiton painostuksen, kansainvälisten konfliktien ja sisäisten poliittisten ristiriitojen puristuksessa. Esitys kuljettaa katsojan halki vuosikymmenten ja toisen maailmansodan jälkimainingeista vuodesta 1944, sotakorvausten ja jälleenrakennuksen raskauttamalta aikakaudelta aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka ja 1990-luvun laman porteille,  sekä yllättäen päättyy hurjan rellestäviin juppien skumppabileisiin. Toisen tasavallan keskushenkilönä ja aikakautensa itseoikeutettuna symbolina toimi Urho Kekkonen.”

https://www.kansallisteatteri.fi/

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Toinen tasavalta ensi-illan kynnyksellä

 

Esa Leskisen demokratia-aiheisen esityssarjan neljäs, itsenäinen osa, Toinen tasavalta, saa kantaesityksensä Suurella näyttämöllä 12.2. Esitys kertoo sotienjälkeisen Suomen ponnisteluista säilyttää demokraattinen valtiomuotonsa Neuvostoliiton painostuksen, kansainvälisten konfliktien ja sisäisten poliittisten ristiriitojen puristuksessa. Esityksen keskushenkilönä toimii Urho Kekkonen, ja roolin jakavat Janne Reinikainen ja Vesa Vierikko.

Kuva: Mitro Härkönen

Esa Leskisen kirjoittama ja ohjaama Ensimmäinen tasavalta kantaesitettiin vuonna 2022. Suomalaisen demokratian ensiaskelista kertova esitys saavutti suuren suosion, ja sen näki yli 42 000 katsojaa. Itsenäinen jatko-osa, Toinen tasavalta, saa kantaesityksensä Suurella näyttämöllä 12.2. Leskisen aiempien demokratia-aiheisten (Neljäs tie, 2013, Yhdestoista hetki, 2019, Ensimmäinen tasavalta, 2022) esitysten tapaan Toinen tasavalta edustaa dokumenttiteatterin syvää päätyä; se perustuu repliikkejään myöten lähes kokonaisuudessaan autenttisiin lähteisiin: muistiinpanoihin, päiväkirjoihin, tutkimuskirjallisuuteen ja aikalaiskuvauksiin.

Älykäs ja viihdyttävä kuvaus Suomen rimpuilusta Neuvostoliiton puristuksessa 

Toinen tasavalta kertoo Suomen ponnisteluista säilyttää demokraattinen valtiomuotonsa Neuvostoliiton painostuksen, kansainvälisten konfliktien ja sisäisten poliittisten ristiriitojen puristuksessa. Esitys kuljettaa katsojan halki vuosikymmenten toisen maailmansodan jälkimainingeista aina 1990-luvun laman porteille, sotakorvausten ja jälleenrakennuksen raskauttamalta aikakaudelta juppien skumppabileisiin. Esityksen keskushenkilönä ja aikakautensa itseoikeutettuna symbolina toimii Urho Kekkonen. Nuoremman Kekkosen roolissa nähdään Janne Reinikainen, ja vanhempaa valtiomiestä esittää Vesa Vierikko.

Kuva: Mitro Härkönen

Toinen tasavalta on yhtä aikaa älykästä ja viihdyttävää teatteria. Se tarjoaa dokumentaarisen tarkan ja samalla trillerimäisin kääntein etenevän lähihistorian kuvauksen, jonka vaikuttavuutta näyttelijöiden upeat roolityöt ja näyttämöllepano live-videoiden lähikuvineen vahvistavat. Katse kohdistuu vallan ja historian kulissien taakse, eikä epäselväksi jää, millaisen paineen alle poliittinen todellisuus voi alistaa yksittäisen ihmisen. Visuaalisuudeltaan riemukas esitys toimii myös nostalgiatrippinä, joka tempaa katsojan mukaansa. Musiikista vastaa Jussi Tuurna, joka myös soittaa livenä näyttämöllä.

Toinen tasavalta on pelon ja toivon täyttämä tarina kansakunnasta nimeltä Suomi, joka vastoin kaikkia todennäköisyyksiä kykeni torjumaan itseensä kohdistuneet uhat, sopimaan keskinäiset riitansa ja samalla rakentamaan tasa-arvoisen, kaikki kansalaiset huomioon ottavan hyvinvointiyhteiskunnan. Yhtymäkohdat vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen ovat ilmeiset, ja nykyisinä epävarmuuden aikoina esityksen viesti puhuttelee: Suomen idea oli selviytyä, ja me selviydyimme. Mitä opimme tästä?

 

Työryhmä 

Rooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Petri Liski, Esa-Matti Long, Taisto Oksanen, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Janne Reinikainen, Valtteri Simonen ja Vesa Vierikko

Muusikko Jussi Tuurna

Ohjaus Esa Leskinen Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Jussi Tuurna Valosuunnittelu Ville Toikka Videosuunnittelu Paula Lehtonen Livevideosuunnittelu Ida Järvinen Äänisuunnittelu Esa Mattila Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi Taustoittava tutkija Riku Luostari Ohjaajan assistentti Helena Vierikko

 

Palaamme esityksen ensi-iltaan arvioin.

TV

 

Kansallisteatteri tarjoaa keväästä 2026 alkaen mahdollisuuden seurata esityksiä tekstitettyinä englanniksi ja suomeksi. Suomenkielinen tekstitys on tiivistettyä ja yleiskielistä. Tekstityksen voi lukea omasta puhelimesta Subtitle Mobile -sovelluksen avulla. Tekstitys on saatavilla valikoiduissa näytännöissä ja esityksissä. Keväällä tekstitys on tarjolla esityksiin Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta, Muistopäivä, Toinen tasavalta ja Täällä Pohjantähden alla. Tekstitettyjä näytäntöjä kevätkaudella | Kansallisteatteri

Kategoriat
Historia kotiseutu Koulutus kulttuuri yhteiskunta

Lahden Korkeakoulukampuksen kusiaispesässä 1

 

Parahin lukijani. Par´aikaa kolmen viisaan miehen trio – Pekka Komu, Niko Kyynäräinen ja Juha-Matti  Saksa – on pelkkien itsekkäiden omien persooniensa euroopankeisariudella  siirtämässä Mukkulan korkeakoulukampuksia kaupunkimme syntymisen historialliseen,  nykyisin kaupunkilaisten vapaan nautintaoikeuden Vesijärven rannan upeaan vielä jäljellä olevaan ainutlaatuiseen maisemaan.

Aloitan tässä sarjan lahtelaisesta kampusajattelusta, josta Lahen uutisia kertoi kymmenissä artikkeleissaan vuosina 2009-2015.

 

Tässä niistä nyt ensimmäinen valintani.

……………………………………………………………………..

Maanantai, 10. marraskuu 2014

Ammattikorkeakoulumme Lahden takapihalle

Ammatikorkeakoulujen%20paikat.jpg

Numerossa 1 ja 2 on Osaamiskiinteistöt Oy:n ja numerossa 4 Isku Invest Oy:n esittämä Ammattikorkeakoulun kampusalue.

Kaikki edistys ja uudistus yhteiskunnassamme syntyy sisältä ihmisestä, uusista ajatuksista ja niiden sisällöstä, ei ulkonaisista näennäiskuorista tai ulkoapäin sanelluista teeseistä.

 

Lahden ammattikorkeakoulun lähimenneisyys on ollut Lahden kaupungin ja meidän kaupunkilaisten kannalta pelkkää murhetta ja onnettomuutta. Lahden ammattikorkeakoulun hallinto Päijät-Hämeen koulutuskonsernin käskyläisenä muuttui idealistisen alun jälkeen nopeasti lyhytnäköisten insinöörien pakkosaneluksi – huippuna kaupunkimme sivistystä ja mainetta ylläpitäneet opintolinjat lahdattiin maan tasalle: maailmankuulut elokuvaopetus, taideinstituutti ja kaupunkimme pintasivistykselle, musiikkiteatterille tärkeä musiikki- ja draamainstituutti lopetettiin, tilalle tulivat entisestään laajempi ammattiarsenaali opiskella suoraan työttömyyteen insinööri- ja kaupallista koulutusta. Kun pieni korjaus Päijät-Hämeen koulutuskonsernin ja Ammattikorkeakoulumme diktatoriseen menoon oikeusprosessien ja väärinkohteluiden jälkeen viimein johti konsernin toimitusjohtajan ja luottamushallintoelimien vaihtumiseen, toivo Lahden ammattikorkeakoulun paremmasta tulevaisuudesta alkoi orastaa.

 

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen eräänä keskeisenä muutoksena on rahoitusvastuun siirtyminen valtiolle vuonna 2015. Rahoituksen siirto valtiolle koskee ainoastaan ammattikorkeakoulutuksen käyttötaloutta eikä sisällä ammattikorkeakoulujen käytössä olevia eikä niitä varten rakennettuja tiloja.

Muutos koskee kaikkia maamme 24 ammattikorkeakoulua vuoden 2015 alusta alkaen. Valtio antaa valtionapua vain ns. käyttömenoihin eli tilojen vuokriin, kalustoihin ja henkilökuluihin (palkat). Muun, kuten tilat, ammattikorkeakoulut saavat hankkia tai järjestää itse, osakeyhtiöinä ne ovat oikeushenkilöitä. Käytännössä siis ammattikorkeakoulujamme, niiden nousua tai tuhoa tulee ratkaisevasti hallitsemaan kiinteistöbisnes eli tiloja omistavien tiloista perimät vuokrat ja niiden hintataso. Samalla tilojen laatu ja sopivuus jäävät toisarvoisiksi kysymyksiksi, vaikka juuri ammattikorkeakoulussa niiden vaikuttavuus on toimivuuden ja tutkimuksen sekä ammattitaitoisuuden merkittävin tae luennoivaan yliopisto-opetukseen verrattuna.

 

Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijat 2014

Metropolianop.jpg

Suomen suurin ammattikorkeakoulu 17000 opiskelijan Metropolia on julkistanut, että se tarvitsee uudet, ajanmukaiset tilat, ja vähentää ympäri Helsinkiä sijaitsevien yli 12 eri paikan opetustiloista keskittämällä ammattikorkeakoulun suuntautumisvaihtoehdot neljään rakennuskompleksiin. Metropolia on nimennyt uudet tilat uudeksi kampukseksi ja tämä mammuttirakennelma on suunniteltu terveys- ja hoiva-alan sekä rakennus- ja kiinteistöalan yli 6000 opiskelijalle. Metropolian uuden kampuksen, kooltaan n. 40000 m² on tarkoitus valmistua vuonna 2018 ja sen hinnaksi on arvioitu 110 milj.€. Pontimena on ollut Itä-Helsingin radanvarren teollisuustontit, joilla ei ole ollut menekkiä niille kaavassa esitettyyn teollisuuskäyttöön. Tonttien omistajana ja rakennuttajana on Helsingin kaupunki, joka tähänkin saakka on vuokrannut tilojaan Metropolialle eikä tuo bisnes tule jatkossakaan lain muuttuessa olemaan Helsingin kaupungille huono.

 

Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijat 2014

Lamkin%20opiske%C3%B6ijat.jpg

Noin sata kilometriä Helsingistä saman radan varrella sijaitsee pieni Lahti-kaupunki. Siellä on vaatimattoman kokoinen noin 5000 opiskelijan Lahden ammattikorkeakoulu 5 eri toimipisteessä. Lahdessa on ajateltu samantapainen hylkytonttien elävöittäminen kuuden kilometrin päähän rautatiestä, Niemen teollisuusalueelle – ja keskittyminen vielä pidemmälle: tekniikan, liiketalouden, matkailun, muotoilun sekä sosiaali- ja terveydenhoitoalan opiskelu aiotaan keskittää rakennettavaan uuteen suureen kampukseen ja muista toimipisteistä luovutaan hintaan mihin tahansa. Erotuksena Helsinkiin Lahti ei omista montakaan ammattikorkeakoulunsa tiloista, kaupunki on lähes muuttotappioinen ja konkurssin partaalla sekä maan suurista kaupungeista velkaisin. Rakennusten olisi määrä valmistua viimeistään vuoden 2018 aikana. Ammattikorkeakoulun tilojen omistajaksi ovat pitkään jatkuneeseen tapaan tulossa kilpailevat kiinteistöbisnesfirmat, joiden hallussa vuokrasanelu on tähänkin saakka ollut. Hinta-arvio n. 24000 neliön rakennuskokonaisuudesta on 40-50 milj.€, kaikki yksityistä rahoitusta.

 

Muutama avainhenkilö täysin toiveunessa

Luulo Lahden ammattikorkeakoulun paremmasta tulevaisuudesta sen muututtua kuluneena vuonna osakeyhtiöksi on siis vajaan vuoden kestäneessä koeajossa osoittautunut vääräksi. Lahden ammattikorkeakoulun tuoreen, mielestään ja entisen esimiehensä mielestä nokkelan yltiöpäisen, nopeaan reviirilaajennukseen innostuneen rehtori Outi Kallioisen ajatuksista selviää, ettei edes hän ole Lahden ammattikorkeakoulun tarkoitusta tai nykytilojen kelpoisuutta ymmärtänyt, vielä vähemmän Lahden kaupungin vastuullista osuutta Lahden ammattikorkeakoulun suurimpana osakkaana.

Kari Salmelta, entiseltä luottopoliitikoltamme, kaupunginjohtajalta ja valtiosihteeriltä, nykyiseltä Ammattikorkeakoulumme johtavalta kunnallispoliitikolta odotimme muutosta Ammattikorkeakoulumme sammuneen julkisuuskilven kirkastamiseksi. Hän kuitenkin allekirjoitti Ammattikorkeakoulun yhtiömuotoisen hallituksen puheenjohtajana Ammattikorkeakoulumme tiedotteen, jossa kampusajattelu eli opetuksen kuoret on tärkein eikä opetuksen sisällöllä ja tarkoituksella ole merkitystä.

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran myötäily tässäkin pinnallisessa julkisuushöpötyksessä on jo ennalta tunnettua, dominoivaa, mutta köykäiseksi havaittua, cleantech ja teollinen muotoilu -käsitteen virheellistä ja tyhjäsisältöistä loppumatonta hokemaa.

Viimeinen toivomme syttyi Lahden kaupungin tehtyä valtuustopäätöksen terävöittää ja vankistaa omistaja-ohjaustaan kaupungissamme. Sen pilasi kuitenkin kiire rauhassa pohtia asioita, nykytilojen kelpoisuutta ja uusien tilojen turhaa rakentamista, joka perustuisi pelkästään kiinteistöbisneksen etuihin. Kaupunginhallituksen piti nopeasti runnoa päätös, joka perustui vanhaan luuloon kiinteistömassan voimasta – päätös äänestystuloksella 6-5.

 

Omistajaohjaus hakoteillä edelleen

Ammattikorkeakoulumme rakentumisesta on jälleen muodostunut koulutuksen ympärille rakennettavien kuorien, kiinteistömassan, rakentaminen ja hallinnoiminen. Kun on tutustunut Lahden kaupunginhallituksen 13.10.2014 omistaja-ohjaaja-asemassa teetättämään lähes 60-sivuiseen selvitykseen ja kaupunginhallituksen sen pohjalta tekemään päätökseen Ammattikorkeakoulumme opetustiloista, ei voi muuta kuin puistella päätänsä.

Päätöksen takana on jauhanut kaksi erilaista lobbausmyllyä: 1)Vikström-suvun Isku-huonekalutehtaita isännöivä Isku Invest Oy ja 2)Päijät-Hämeen koulutuskonsernin keskeisten organisaatioiden Osaamiskiinteistöt Oy. Viimeisessä vaiheessa ja kiireessä oli päädytty nimittäin siihen, että tilat kilpailutetaan vain näiden kahden kiinteistöbisnesyhtiön kesken, jotka sitten ovat laatineet omat tarjouksensa Ammattikorkeakoululle vuokrattavaksi tarkoitetuista tiloistaan.

Iskuntehas.jpg

Lahden kaupunginhallituksen äänestyksessä voitti äänin 6-5 Iskun tyhjillään olevien tehdashallien suoma tilavaihtoehto. Sen puolesta äänestivät kaupunginvaltuutetut Rami Lehto PS, Sari Niinistö Kok, Merja Vahter Kok, Maarit Tuomi PS, Antti Holopainen Vas ja Ilkka Viljanen Kok. Kaikki ovat puolueensa lahtelaisia ehdokkaita tulevissa kevään eduskuntavaaleissa.

1)Isku Invest Oy:n mielestä pikkuisen Lahden pitäisi täysin luopua ammattikoulutuksen kahden laajan, monipuolisen ja toimivan kampuksen (Ståhlberginkadun ja Paavolan) sekä kolmannen harvinaisen tasokkaasti sijoitetun sosiaali- ja terveysalan laitoskampuksen (Keskussairaalan vieressä) tiloista ja perustaa jättimäinen uusi kampusmammutti Iskun Vikströmien omistamaan vanhaan tehdaskiinteistöön. Iskun kiinteistöön sijoittuvaa kampusta isännöi Isku Invest Oy, jonka nykyinen toimitusjohtaja on Jukka Anttonen, Lahden ammattikorkeakoulun hallituksen jäsen vielä vuonna 2014 ja vapaamuurari. Isku Invest Oy saneeraisi tiloja 40 miljoonalla ja perisi sen nopeasti takaisin tiloista saatavina vuokrina meiltä veronmaksajilta (valtiolta).

 

Heinosenniemi.jpg

2)Osaamiskiinteistöt Oy taas rakentaisi myös uudenlaisen suuren kampuksen: täysin uudet tilat jo alulla olevaan Osaamiskiinteistöjen hallinnoiman Niemen arkkitehtonisesti ulkonäöltään kyseenalaisen toimitilarakennuksen ja valmistuneen yritysten ja Lahden ammattikorkeakoulun hallintoportaan käyttämien tilojen lisäksi. Osaamiskiinteistöt jättäisi vain Fellmannian Ammattikorkeakoulun käyttöön ja kaikki muut toiminnat ja opetukset se siirtäisi Niemen Kampukseen. Kustannushinta pyörii myös 40 miljoonan euron tietämissä. Osaamiskiinteistöjen hallintokoneistoon kuuluu vielä toistaiseksi Päijät-Hämeen koulutuskonsernin alkuperäinen kehittelijä, opetusneuvos Arpo Heinonen, demari.

Kun oikein suurennuslasilla tutki vertailuja, merkittävää eroa tarjousten edullisuudesta ei voi hyvällä tahdollakaan löytää. Kuinka voisikaan, kun vertailulaskelmat on tehnyt sama Haahtela-yhtiöt, jonka laskelmat aikanaan oppivelvollisuuskoulujen tilojen vähentämiseksi osoittautuivat täysin virheellisiksi ja tarkoitushakuisiksi.

 

MISTÄ AMMATTIKORKEAKOULUMME MAINE TAKAISIN

Pitkäaikaisena lahtelaisten koulutusasioiden seuraajana minulle ammattikorkeakoulustamme ja sen nykytilasta on muodostunut käsitys, ettei mikään sen suunnittelemista uudistuksista tule onnistumaan muuta kuin teoriassa. Vakuutena pöydälläni on runsaasti kirje- ja lähdemateriaalia Ammattikorkeakoulumme kyseenalaisesta hallinnosta sekä suuresta asiantuntijavajauksesta.

1.Henkilökemian pöytä vuoden vaihteeseen mennessä puhtaaksi

Henkilösuhteet olivat toimineet niin Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tulehtuneeksi todetussa rakennelmassa kuin sen alaisessa Lahden ammattikorkeakoulussa yksinvaltaisesti, entisen DDR:n malliin: kaikkea ja kaikkia kytättiin ja tosiasiassa 2-3 hengen klikki päätti kaikesta: opintolinjoista, opettajavoimista ja henkilökunnasta.

Sama meno jatkuu, vaikka Lahden ammattikorkeakoulun uusi, osakeyhtiömäinen hallintomuoto on jo kokeeksi käynnistynyt. Kaksi keskeistä Koulutuskonsernin viranhoitajaa (toimitusjohtaja ja henkilöstöpäällikkö) sanovat edelleen irti niin Koulutuskonsernin kuin Ammattikorkeakoulunkin työntekijöitä parhaasta päästä ja jäljelle jää yhä osaamattomampi ja pienempi toisiaan tukeva valtatroikka, jolle myönnetään sievoisia summia palkankorotuksia koko ajan pienenevästä ja vähenevästä työstä. Yleinen kaava tässä hyvä-veli-sisar palkankorotuskaavassa on antaa 300 – 400 euron palkanlisällä henkilölle uusi virkanimike, esimerkkinä muutama Lahden ammattikorkeakoulun ja Koulutuskonsernin juuri tehdyistä ylennyksistä: sihteeristä suunnittelijaksi, markkinointisihteeristä websuunnittelijaksi, laatupäälliköstä laatu- ja suunnittelujohtajaksi, johdon sihteeristä hallintosihteeriksi, opintosihteeristä koulutussuunnittelijaksi, talouspäälliköstä hallintojohtajaksi, asiakkuuspäälliköstä viestintä- ja markkinointipäälliköksi, työhyvinvointipäälliköstä kehittämispäälliköksi, sihteeristä kehittämispäälliköksi.

 

2. Ammattikorkeakoulumme johdosta puuttuu tärkein – tieto ja asiantunemus

Kalustealan%20tiedote.jpg

Vain muutama viikko sitten lahtelainen Etelä-Suomen Sanomat välitti oheisessa uutisessa meille lahtelaisille ilosanomaa ja kertoi Ammattikorkeakoulumme aloittavan ensimmäisenä Suomessa yhteistyötä alueen yritysten kanssa perustamalla innovaatiotoimintaan suuntautuneen Suomen kalustealan kansallisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioyksikön (TKI). Uutisessa kerrottiin monialaisella osaamisella pyrittävän parantamaan valmiuksia uusien ratkaisujen kaupalliseen hyödyntämiseen ja liiketoiminnan kasvua. Koko uutinen oli pelkkää puutteellista ja väärää tietoa. Innovaatio-, tutkimus- ja monialainen kehitystoiminta on Suomessa toiminut monella paikkakunnalla pitkään paljon ennen Lahden ammattikorkeakoulun syntyä.  Taideteollisella korkeakoululla (nykyisellä Aalto-yliopistolla) ja sen muotoiluopetuksella on sille pitkäaikaiset perinteet ja monivuotista kokemustietoa muillekin jakaa TKI -toiminnasta.

Yhtä noloa ja epäeettistä tiedottamista sekä asiantuntematonta oli uutisessa käytetty kuvitus tuoleista ilman nimeä ja tekijää. Kuvassa oli Paletti-tuoli, jonka muotoilija sisustusarkkitehti Kaarlo Holmberg kuuluu suomalaisen sisustusarkkitehtuurin ykkösketjuun ja on oman alansa tunnustama osaaja. Tuoli on nykyisin Lepo-nimisen yrityksen tuotannossa ja sitä kehiteltiin toistakymmentä vuotta sitten. Tuolista on erilaisia muunnelmia eli tuoteperhe. Sen tunnistaa ammattitaidottomampikin käsinojan ja jalan yhdistelmästä, joka on kiillotettua alumiinia.

Nuo esimerkit 1. ja 2. Ammattikorkeakoulumme organisaation toiminnasta kertovat esteet todelliselle lahtelaisen korkeakouluopetuksen uudistumiselle ja maineen palauttamiselle: huono henkilöjohtaminen ja alan ammattitaidottomuus.

Ei Lahti-kaupunki suuruudenhulluudestaan ja pinnallisuudestaan huolimatta tarvitse mitään uusia kampuksia. Nykyiset erittäin toimivat, muutamat jopa modernit toimitilat kampuksineen ympäri kaupunkia riittävät ehostuksineen ja vuosikorjauksineen. Pienen Lahden kaupungin peräsyrjälle, ikivanhaan tehtaaseen omistajaohjauksen päättämä ja mahdollisesti näin Niemeen siirtyvä Lahden ammattikorkeakoulu putoaa ammattikorkeakoulujen kilpailevassa oppilashaussa perimmäisten joukkoon ja samalla tällainen synergialla ja innovaatioilla perusteltu ratkaisu vie tason ja lopullisen maineen ammattikorkeakoulultamme, jättäen Ammattikorkeakoulumme jo nyt opiskelijoiden viimeiseksi valinnan vaihtoehdoksi kaikista maamme 24 ammattikorkeakoulusta.  Lahden ammattikorkeakoulu voisi ottaa ratkaisevan askelen kohti nykyaikaa ja teoriaopiskelussa johtavan aseman toimiviin pilvipalveluihin.

Lahti tarvitsee sivistynyttä ammattikorkeakoululaitosta ja sen sisällöllisesti ajanmukaiseksi uudistamista.  Se tarvitsee nopeasti lippulaivansa Muotoiluinstituutin maailmanmaineen palauttamista. Sisällön uudistus vaatii koko Ammattikorkeakoulumme opettajakunnasta sekä hallintokoneistosta näennäisosaajien siirtämistä muihin tehtäviin ja ammattimaista kunnianhimoa ja ennen muuta, niin kuin Ammattikorkeakouluasetuksessa sanotaan – käytännön opetuksen järjestämistä seudun työllisyyden parantamiseksi.

 

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

final countdown kirjoitti 10.11.2014 klo 20.31
Samanlaisen ”muistokirjoituksen” vois laatia myös musiikielämästä täällä?! Täällä toteutuu kaikessa ”paljon puhetta ja vähän villoja”! Jos jostain löytyy viellä villa, se puretaan heti ?!-:) Vuodessa tuhottu kestää sata vuotta rakentaa jälleen. Täällä on suurin ongelma siis uskottavuusongelma – usko tai älä!
Jebulis Benjamin kirjoitti 11.11.2014 klo 05.03

Vihdoinkin kirjoitus julkisesti vaietusta suurasiasta! On selvää ja laajasti ääneen sanottua, opiskelijat eivät halua Niemi-Mukkulan peräseudulle! Koko kiinteistövuokrabusiness Amk:n sekä Phkk taustalla on jo osaltaan riittävästi tuhonnut Lahtelaista koulutusta, EI tätä Isku-typeryyttä enää – Please!

Jos jostakin kumman syystä Lamk osia jonnekin pitää muuttaa, niin miten olisi Hennala, Suomen Valtion ja Senaatti-kiinteistöjen ongelma, Hennalan rautatiepysäkin vieressä, siinäpä portti metropolialueen nuorille tulla Päijät-Hämeeseen! Valtio voisi remontinkin kustantaa?

Kiitos Tarmo!!

Kaarlosta kirjoitti 11.11.2014 klo 05.11
Kaarlo Holmberg lukeutui Muotoiluinstituutista vuonna 2010 irtisanottuihin (työsuhdetta ei jatkettu) superpidettyihin valio-opettajiin, opettaa suunnittelutyönsä ohella nykyisin niin Metropoliassa kuin Taikissa. Että kylläpä oli kuvaan tuolivalinta!
Tutkija kirjoitti 11.11.2014 klo 08.51

Tämä konserni tuntuu olevan oikea narsistisen järjestelmän kehto, joka viljelee hyväveli ja -sisar -järjestelmää. Yt-neuvottelujen aikaan, hallituksen olisi pitänyt ottaa napakampi ote toimitusjohtajan tekemiin päätöksiin. Kun vielä yleisesti tiedetään, että irtisanomisissa ei ole koskaan noudatettu oikeaa politiikkaa vaan irtisanotaan kritiikkiä antavat työntekijät ja työnantajan suunnasta katsottuna nämä työntekijät koetaan ahdistavina. Jos ei kritiikkiä anneta, ei myöskään saada kehitystä aikaan. Hyvä työntekijä antaa kritiikkiä, jolla pystytään parantamaan työmenetelmiä jne. Hallituksen tehtävänä on myös edustaa veronmaksajaa ja olla konsernin johdon esimies, mutta tässä tapauksessa hallitus taitaa olla se kumileimasin, millä ei ole minkäänlaista kompetenssia hoitaa leiviskäänsä ja ovat ihan kuutamolla. Hallituksen pitäisi nimenomaan kuunnella niitä työntekijöitä eikä johdon ”sepustuksia”. Kumpi näistä tietää enemmän siitä arjen pyörityksestä ja firman todellisista ongelmista ja pullonkauloista?

Konsernissa on kuulemma yt:n aikaan lyhennetty työaikoja, annettu palkankorotuksia, nimikemuutoksia ”ylemmäksi”, mitä muuta? Eriskummallista sinänsä, kun yksityisellä puolella nämä kohdat hylätään ensimmäisinä. Missä on se säästö, eikös yt:n tarkoituksena ole ollutkaan säästöt vaan päästä hankalista työntekijöistä eroon…Kari Salmi voisi ottaa tähän kantaan puheejohtajana..

Kunnallisella puolella niin kuin koulutukonsernissakin on suurimpia ongelmia se, että johdolla ja pikkupomoilla ei ole minkäälaista vastuuta teoistaan. Koulutuksestakaan niin viis, pääasia että tullaan toimeen ylempien kanssa. Johtoporras ja pikkupäälliköt kun valitaan ns. omista piireistä ja voivat olla työnteossaan pohjasakkaa, jolta työt eivät suju. Kaikki kalliit heidän tekemät virheensä aina selitellään jonkun muun syyksi. Yksityisellä puolella tehtäisiin jo irtisanomisia ”virkavirheistä”. Yleensä tuolla tasolla tehtävät virheet saattavat olla useamman numeron mittaisia euroissa. Ja vielä tällaiset esimiehet valitsevat itsensä kaltaisia työntekijöitäkin Yksi kriteeri sentään taitaa olla, kunhan ei ole esimiestään pätevämpi ja osaavampi ja koulutuksestakaan niin viis. Tässä yleensä on se ero kunnalla ja yksityisellä firmalla. Yksityisellä yritetään satsata siihen pätevään henkilökuntaan, josta saadaan kaikki mahdollinen irti. Näillä suojatyöpaikan omaavilla työntekijöillä aika moneela taitaa olla pääasia, että kahviTUNNEISTA ei tingitä ja tämä tapahtuu suoraan esimiesten silmen alla.

Näin lopuksi. Onneksi Lahti on täynnä rikkaita veronmaksajia, jotka ”rahoittavat” suuremmatkin virhepäätökset myös tämän konsernin osalta..

Timo Similä kirjoitti 11.11.2014 klo 10.21
On vakuuttavaa pitkästä aikaa lukea tutkittua eikä mitään sepitettyä ja oletettua journalismia ja vielä Lahtemme kenties tärkeimmästä tämänhetkisestä sivistysratkaisusta. Tulee mieleen heti, että asialle pitää antaa nyt pitkä paussi ennen lopullista päätöstä ja hautoa koko asia raikkaaksi ja puhtaaksi ja vasta sitten antaa uusien tuulien virkistää Lahden Ammattikorkeakoulun tulevaisuutta.
Papi kirjoitti 11.11.2014 klo 19.57
Ei noissa suunnitelmissa ole mitään uutta, jo 15-vuotta sitten oli puhetta, että esim
tekniikan laitos menisi johonkin teollisuushalliin vuokralle, ja tekniikan laitoksen paikalla/rakennus
asuintaloksi kaupungin parhaalla paikalla. Laatu menee vain entistä huonommaksi ja
keskinkertaistakin alemmaksi. Hienot on kuoret ja puheet, mutta totuus on toisenlainen. Jo silloin hyviä opettajia oli vaikea saada. Ei ole hyvä juttu tuo.
pel(k)uri? kirjoitti 11.11.2014 klo 21.41
Ansiokkaassa kirjoituksessa on yksi nimi, jonka pitäisi ymmärtää vihdoin vetää oikeat johtopäätökset välittömästi ja kantaa vastuunsa miehekkäästi vuosikymmenten tekemisistään. Astua esiin ja toimia tai erota?!
Miepä_vaan kirjoitti 12.11.2014 klo 10.55
Konsernissahan ollaan kuin Hondamainoksessa, Johtoporras ilmoittaa, että me tykätään Hondasta ja tämän jälkeen kaikki tykkäävät Hondasta. Se joka ei tykkää, ei näy enää seuraavien yt:den jälkeen…Todellakin kaikki osaavat ja toimivat henkilöt on laitettu pikkuhiljaa pois ja se kuuluisa ”kultapossukerho” juhlii ja mällää veronmaksajien rahoilla. On se kumma, että näitä poliitikkoja ei kiinnosta pätkän vertaa. Älkää ottako poliitikot näitä luottamuspaikkoja, jos kuulutte tähän Hondakerhoon ja ettekä uskalla älähtää julkisesti..Meneehän ne teidänkin verorahat tähän kuuluisaan ”kankkulan kaivoon”.
Veronmaksaja kirjoitti 12.11.2014 klo 18.58
Kyllä joo ihmetyttää tuo koulutuskonsernin johdon johtamistapa, suoraan kuin oppikirjasta; miten työpaikkakiusata alaisia…Pitäisikö omistajien miettiä yt-neuvotteluja päälliköistä ylöspäin, taitaisi ”puhdistus” tuoda vasta uudet tuulet ja hyvän työilmapiirin. Kaikista hävyttömintä tässä leikissä on se, että koulutuskonserni järjestää hienon vuosijuhlan Lahden kalleimmassa paikassa Sibeliustalossa ja yt-rumban keskellä, härskiä touhua, hoh hoijaa..puuttukaa nyt jokin instanssi tuohon touhuun
jare kirjoitti 14.11.2014 klo 20.48
Tokola on saanut pyöritellä omaa haaremiaan jo liian kauan…tajuaisi jo erota..tai PHKK:n hallitus pitäisi vihdoin vetää oikeat johtopäätökset ja erottaa tälläinen ”hajoita ja hallitse” diktaattori
Lamk opettaja kirjoitti 27.9.2016 klo 02.18
Tämän kirjoituksen voisi pistää uudestaan esiin ja kaikkialle näkyviin. Lamk on jälleen yt:n kourissa kirjoituksessa mainituista syistä, joka 10:s saa lähteä sanalla sanoen kelvottoman johdon toiminan vuoksi. Syyllisiä on aivan turha etsiä muualta kuin siitä, mitä Lamk johto ja hallitus näkee peilistä. Tässä on Tarmon kirjoitus 2 vuoden takaa, jossa täysin kerrotaan nykyisen Yt:n aiheuttaneet syyt.
Jätä uusi kommentti
Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia