Kategoriat
filmi Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Teatterikokeilun huimapäisyyttä keväällä, syksyllä Vesa-Matti Loirin elämä

Somatic Sitcom keväällä 2026

 

Helsingin Kaupunginteatterin uutuus haastaa näyttelijät: Perinteinen lähestymistapa on käännetty päälaelleen.

Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämön Somatic Sitcom leikkii 1990‑luvun tv:n tilannekomedioiden estetiikalla ja kerrostaa näennäisen merkityksettömät eleet leikkisäksi ja liikuttavaksi koreografiaksi. Nykyesitys kutsuu näyttelijät ajattelemaan lavalla oloa toisesta näkökulmasta: psykologisen lähestymisen sijaan työskentelyn lähtökohtana ovat oman kehon tuntemukset. Yleisö puolestaan saa tulkita, mitä näyttämöllä tapahtuu, keitä esiintyjät ovat ja miksi he toimivat kuten toimivat.

Prosessiluontoisesti valmistettu Somatic Sitcom koostuu neljästä jaksosta. Teoksella ei ole perinteistä käsikirjoitusta, vaan näyttämötoiminnan taustalla ovat koreografi Anna Maria Häkkisen esiintyjille antamat erilaiset keholliset tehtävät. Prosessi on avannut näyttelijöille uusia tapoja lähestyä työtään ja lavalla olemista.

 

Lavalla nähdään viisi esiintyjää, mutta esitys ei määrittele heidän roolejaan tai suhteitaan, vaan jättää tulkinnan katsojalle. Realistinen huonelavastus puolestaan on kaikille tuttu 1990-luvun sitcom-sarjoista. Kun tutussa ympäristössä alkaakin tapahtua jotain hiukan vinksahtanutta, avautuu katsojalle mahdollisuus tarkastella olemisen kummallisuutta ja ihmeellisyyttä.

Somatic Sitcom -esityksen taustalla on koreografi Anna Maria Häkkisen, skenografi Erno Aaltosen ja dramaturgi Emil Santtu Uutun yhteinen kiinnostus 1990-luvun klassisia tilannekomedioita kohtaan. Työryhmä on katsonut satoja tunteja aikakauden sitcom-sarjoja, purkanut niiden rytmejä, eleitä ja tunnelmia ja siirtänyt ne osaksi nykytanssin ja ruumiillisen ilmaisun kieltä.

Kolmikko on työskennellyt ennenkin yhdessä teoksissa Phoenix – a deep relaxation serotonin release (2023), joka toteutettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssin opiskelijoille, sekä Afterglow, low lingering slips of light (2023), joka sai ensiesityksensä New Yorkin Performa-biennaalissa.

 

”Usein rakennamme roolia psykologisesti tunteiden ja tilanteiden kautta ja kysymme, miten ne näkyvät kehossa. Somatic Sitcomissa lähestymistapa on konkreettinen. Keskitymme kehollisiin tehtäviin, rytmiin sekä siihen, miten tila, esineet ja muut esiintyjät vaikuttavat kehoomme. Silti juuri tämä kehollinen muoto voi välittää katsojalle jotain psykologista tai luoda koomisiakin tilanteita asettuessaan television sitcomeista tuttuun lavasteeseen.

On ollut mahtavaa päästä työskentelemään tämän poikkitaiteellisen ryhmän kanssa koreografi Anna-Maria Häkkisen luotsaamana Nykyesityksen näyttämöllä. On tuntunut vapauttavalta olla maailmassa, jossa on saanut keskittyä täysin keholliseen kokemukseen. Se myös tuo esityksen hahmoihin tiettyä viattomuutta. He ovat läsnä hetkessä, eivätkä somessa. Teos antaa toivottavasti tilaa ja aikaa myös katsojan ajatuksille, tulkinta on jokaisen oma”, kuvaili näyttelijä Vappu Nalbantoglu.

Somatic Sitcomissa esiintyvät Hanna AhtiJuha Jokela, Vappu Nalbantoglu,  Esete Sutinen ja Antti Timonen. Teoksen ohjaa Anna Maria Häkkinen. Lavastus sekä valo- ja äänisuunnittelu Erno Aaltonen, dramaturgia Emil Santtu Uuttu, puvustus Paula Ojalan ja työryhmän yhteistyötä, naamiointi Ronja Nylund.

Tanssin ennakkotyöhön osallistuu tanssija Taru Aho. Lisäksi Niina Hosiasluoma antoi työryhmälle asiantuntijaluennon kokemuksellisesta anatomiasta.

Studio Pasilassa toimiva Nykyesityksen näyttämö tuo uusia esittävän taiteen muotoja osaksi Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoa. Nykyesityksen näyttämön tarkoitus on tehdä monimuotoisia nykyesityksiä suuremmille näyttämöille ja laajemmille yleisöille sekä luoda ainutlaatuisia kohtaamisia kiinteän ammattiteatterin ja vapaan kentän toimijoiden välille.

Somatic Sitcomensi-ilta 21.4.2026 ja esitykset 9.5.2026 saakka Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5).

………………………………………………………………………

 

Uusi musiikkidraama Vesa-Matti Loirin elämästä Helsingin Kaupunginteatteriin syksyllä 2026

Suomalainen taide- ja viihdekenttä olivat 1970- ja 1980-luvuilla voimakkaasti erillään. Kunnes tuli taiteilija, Vesa-Matti Loiri, joka valloitti molemmat.

Nauravan kulkurin tarina on Paavo Westerbergin ohjaama musiikkidraama, jossa varttunutta Loiria näyttelee Santeri Kinnunen ja nuorta Oliver Kollberg.

Näytelmän ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 30. syyskuuta 2026.

Vesa-Matti Loiri (4.1.1945–10.8.2022) oli harvinaisen monipuolinen ja omaääninen taiteilija, joka liikkui suvereenisti taiteen ja viihteen välillä ja teki työtä niin elokuvien, television, teatterin kuin musiikin parissa. Mutta miten hänestä tuli kaikkien tuntema, rakastettu kansantaiteilija?

Sami Keski-Vähälän kirjoittama ja Paavo Westerbergin sovittama ja ohjaama Nauravan kulkurin tarina kertoo Loirista taiteilijana, joka luotti intuitioon ja sisäiseen ääneen. Näytelmässä kuljetaan Loirin keskeisten teatteri- ja televisiotöiden maailmassa ja kohdataan hänen tunnetuimpia elokuva- ja viihdehahmojaan. Samalla tarkastellaan sitä, millaisessa ajassa teokset ovat syntyneet.

Näytelmän painopiste on 1970- ja 1980-luvuissa, mutta mukana on välähdyksiä myös Loirin varhaisemmista vuosista ja myöhemmästä elämästä. Näytelmä pureutuu erityisesti yhtenäiskulttuurin aikaan, jolloin taide ja viihde nähtiin usein vastakkain.

”Tällainen päähenkilö, joka rakentaa siltoja taiteen ja viihteen, oikean ja vasemman välille, on parasta mahdollista sielunhoitoa aikana, jolloin meillä on polarisaatiota. Nauravan kulkurin tarina on tärkeä puheenvuoro taiteen voimasta tuoda ihmiset yhteen”, Paavo Westerberg kiteyttää.

Näytelmässä kuullaan Loirin tunnetuksi tekemää musiikkia, muun muassa Eino Leinon ja Uuno Kailaan runoihin pohjautuvia sävellyksiä uusina sovituksina ja tarinaan upotettuna. Lavalla on livebändi, jonka lisäksi lauluja tulkitsee 13-henkinen näyttelijäensemble.

Rooleissa nähdään Santeri Kinnunen, Oliver Kollberg, Maria Ylipää, Joel Hirvonen, Vuokko Hovatta, Jouko Klemettilä, Lasse Lipponen, Ella Lymi, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Ursula Salo, Antti Timonen ja Kaisa Torkkel.

Dramaturgia Ari-Pekka Lahti, musiikkidramaturgia ja musiikin sovitus Eeva Kontu, lavastus Antti Mattila, pukusuunnittelu Tiina Kaukanen, koreografi Valtteri Raekallio, valosuunnittelu Aku Lahti, videosuunnittelu Timo Teräväinen, äänisuunnittelu Jaakko Virmavirta, naamiointi Milja Mensonen.

 

Paavo Westerberg on huomattava elokuva- ja teatteriohjaaja sekä käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija. Hänen edelliset ohjauksensa Helsingin Kaupunginteatterissa olivat 2:22 A Ghost Story, Fanny ja Alexander, Den besynnerliga händelsen med hunden om natten ja Hinta. Westerberg tunnetaan myös elokuvaohjauksistaan Terapia ja Viulisti ja hän on saanut Jussi-palkinnot elokuvien Valkoinen Kaupunki ja Paha Maa käsikirjoituksista.

 

Nauravan kulkurin tarinaensi-ilta 30.9.2026 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5).

 

https://hkt.fi/esitykset/ 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *