Kategoriat
jännitys kulttuuri Teatteriuudistus

KOMEDIA PANKKIRYÖSTÖSTÄ

Helsingin Hakaniemen Osakepankin Johtaja Jorma Kuusikko , kassanhoitaja Hellä Moilanen  ja prokuristi Arvo  

”Ollaan 1950-luvun Helsingissä ja vanki Roger Rahikainen (Sauli Suonpää) ja vanginvartija Tauno Kyykkä (Martti Manninen) suunnittelevat suurta timanttiryöstöä Hakaniemen Osakepankkiin. Samalla pankinjohtaja Jorma Kuusikko (Risto Kaskilahti) virittää turvajärjestelmät äärimmilleen. Pankinjohtajan tytär Aino (Linnea Leino) on puolestaan tavannut hurmaavan uuden poikaystävän Veikan (Samuel Kujala), joka kuitenkin päätyy mukaan Roger Rahikaisen ryöstöporukkaan. Tilannetta ei helpota se, että Roger on myös Ainon entinen heila. Seuraa hillitön ketju väärinkäsityksiä ja läheltä piti -tilanteita, kun huijarit ottavat toisistaan mittaa.”

Helsingin Kaupunginteatteri – Komedia pankkiryöstöstä – Kuvassa Samuel Kujala, Sauli Suonpää, Linnea Leino – Kuva Otto-Ville Väätäinen

 

Henry Lewis – Jonathan Sayer – Henry Shields – komediaviihteen maailmankonkarit ovat luoneet teoksen, josta ohjaaja Samuel Harjanne, lavastaja Jani Uljas ja Suomen suurin näyttelijäestradi maan mainioimman näyttelijäarsenaalin voimin, parinkymmenen taiturin näyttelijäklovnerialla hauskuttaa meitä vilpittömyydellä ja riemullla teoksen puhtaasti huvina nauttiaksemme.

Täysin alkuperäisen brittiläisen käsikirjoituksen valloittavalla Paavo Leppäkosken suomennoksella saamme tarinan tapahtumaan Suomen Helsingin Hakaniemen Osakepankissa, suomalaisin rikollisin ja poliisivoimin 1950-luvulla. Jopa Helsingin Sanomien päätoimittaja käy toteamassa pankin luotettavuuden.

 

Maailmanluokan teatteriksi, uudenlaiseksi teatterin valloitukseksi tämä jo muutenkin täydellinen farssitarina kasvaa aidossa teatteriteknisessä jännittävyydessään viimeistään toisessa näytöksessä, kun saamme teatterin uuden tekniikan ihmeitä yleisönä vaihe vaiheelta seurata: miten yön pimeydessä rikollisjoukko tunkeutuu painovoimaa uhmaten pitkin kerrostalon kattojen ylätasanteita, sitten pitkin ahtaita ilmastointikanavia ryömien, lopulta vahvoin turvalukoin varustelluin pitkien monikymmenmetristen teräsköysin pankin syvään monimetriseen pankkiholviin pudottautuen ja timantin polttohitsaamalla mukaansa anastaen. Samalla saamme kokea harvinaista yleisön silmänkääntötemppua, kun painovoimakäsitteemme uhmataan toteuttamalla silmiemme edessä, miten pankkisalin lattia toteutetaan kattona ja tapahtumat tapahtuvat ylösalaisina henkilöiden ja pankkikonttorin kalusteiden sijoittuessa katossa tapahtuviksi. Hengenvaarallinen trapetsisirkus ja jonglöörit, silmänkääntötemput ovat tulleet mullistamaan teatterin viihdeimagon täydellisesti. Tarinan välikkeet toimivat modernin pyöreän lavan sisä- ja ulkokehän kiertäessä kahteen vastakkaisiin suuntiinsa, höyhenpukuisten  can can can  tanssijoiden hurjavauhtisen ryöstötarinan imponoidessa yleisön spontaanisti aplodeeraamaan tuttujen biisien mukana tunnelmaa.

 

Näyttelijätyössä ohukaispaksukaismainen huumori, läiskivyys, älyn ja älyttömyyden vuorottelu kohtauksissa sekä huima vauhti ja millintarkka tilanteiden ajoitus ovat loputonta nautintoa. Alussa tosin kielemme hienon suomennoksen tavujen ja sanan monimerkityksellisyys ja suomalaiskielen muuntelu on teoksen katsojille tuttua hauskuutta, mutta laimenee lopulta tarinan kerronnan vauhtiympyröihin temmattuaan meidät mukaansa. Niissä äänisuunnittelu, tehosteet, valo- ja videosuunnittelu, musiikkisuunnittelu toteuttavat roolien vauhdit, kokonaisrytmin sekä kymmenet showmaiset tunnelmakohtaukset. Tulkinnan erityisasemassa ovat monet kymmenet Elina Vätön puvustusvaihdot ja Milja Mensosen naamioinnit, joilla viisi-kuusikin eri henkilöä voi tulkita samaa roolia hämmentävän hauskasti, näyttävästi ja hokkuspokkusmaisen nopeasti  – saati kuten luottonäyttelijä Lasse Lipponen runsaan tusinan erilaista pikkuroolia meille taikamaisesti erilaiset tyypittelyt hahmottaen.

 

Kokonaisroolitöissä tarjoilevat maittavimmat herkut Risto Kaskilahti ärskynä demonisena pankinjohtajana ja Jouko Klemettilä hänelle uskollisena pankin tunnollisena prokuristina -näiden kahden tulkintasymbioosi ja tyypittelyherkku on sitä salamantarkkaa näyttelijätyön harvinaista komediallista glamouria. Rauno Ahonen luo näytelmän yhden harvoista luonneskaalallisista rooleista ehyeksi hahmoksi.

Martti Manninen, Sauli Suonpää ja Samuel Kujala näyttelevät varsinaiset vankilan rosvot energialla, innolla ja rikollismaisella hurlum-hei -hurmahengellä teoksen ryöstötarinaa elävästi näyttelijätyönsä kutkuttavan omaperäisiksi hahmotellen.

Naisrooleja ei ryöstökomedia sisällä kuin kaksi. Pankinjohtajan tyttären Aino Kuusikon näyttelee Linnea Leino tavattoman suloiseksi, toimeliaaksi pankin luontevaksi käyntikortiksi.

Merja Larivaara tuo hienosti varioiden keskeisen tärkeän naisellisuuden rikostarinaan pankin kassanhoitaja Hellä Moilasena. Hänellä naiseuden viekkauden tuomana ominaisuutena on kyky vetää pankin toimintaa, pankin bisnestä, tarinan miesvaltaisuutta taikurin lailla taitavasti mielensä (ja hemaisevan seksuaalisuutensa) mukaan myös pankkiryöstön lopputulokseen saakka juonisäikeitä käsistään irrottamatta.

 

Tarinassa on muutamia härskejä, turhankin provokatorisia ja aktimaisia, minullekin ällöttäviä seksikohtauksia, joista käyttäisin suoraan pornon nimitystä. Lapsiperheille tai jännityslukemistoja ahmiville nuorille alaikäisille en esitystä suosittele.

Helsingin Kaupunginteatterin komedia nousee kansainvälisen viihteen teatteritapaukseksi omaperäisellä lavakarismallaan, huimalla lavastuksellaan ja ällistyttävän nerokkaalla teatteritekniikallaan, jossa nyt suomalaiset näyttelijäkomeetat nostattavat naurumyrskyt ja suomalaisten hauskuuskokemukset ikimuistettaviin timanttisiin taivaisiin.

 

Helsingin Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

KOMEDIA PANKKIRYÖSTÖSTÄ

Ensi-ilta 5.2.2026

 

Suomennos Paavo Leppäkoski,dramaturgia Henna Piirto, lavastus Jani Uljas, puvut Elina Vättö, valot ja videot William Iles ja Toni Haaranen, musiikin sävellys ja sovitus Eeva Kontu, äänet Jaakko Virmavirta, naamiointi Milja Mensonen.

Rooleissa Samuel Kujala, Sauli Suonpää, Martti Manninen, Linnea Leino, Risto Kaskilahti, Jouko Klemettilä, Merja Larivaara, Rauno Ahonen, Lasse Lipponen, Kai Lähdesmäki, Samuli Pajunen, Raili Raitala, Kaisa Torkkel.

hkt.fi/esitykset/komedia-pankkiryostosta/

  

Kategoriat
jännitys kotiseutu kulttuuri taide teatteri Teatteriuudistus yhteiskunta

Yhä Lahden Betoniklubin lumossa

Juha Itkosen teoksessa Sivuraide kaksi nuoruudenrakastettua törmää toisiinsa parinkymmenen vuoden jälkeen. Niin vaivaannuttava kuin tällainen yllättävä junavaunussa kohtaaminen voisi olla, Sivuraiteen Elina päättää istua alas ja ottaa selvää, mitä Jönssin elämään todella kuuluu.

Lauri Maijala osaa puheen johtamisen missä tahansa. Hänet pitäisi saada puheenjohtajaksi ja puheeseen johdattelijaksi kaikkiin huonosti meneviin taloyhtiöihin, konkurssikypsien firmojen johtokuntiin ja tietenkin jäykkään kunnan ja valtion teitittelevän muodollisiin menneiden vuosisatojen kokousmaneereihin. Suomessakin taatusti alettaisiin luontevasti keskustella, sinutella ja asiat lutviutuisivat ihan eri tavoin ja vauhdikkaasti – ja kaikilla olisi asian lisäksi myös hauskaa keskenään.

Niinpä nyt jälleen Lahden kaupunginteatterin tiistain 27.1.2026 Betoniklubissa syntyi koko salin täyttäneeelle klubiyleisölle semmoinen keskustelu tulevan esityksen kahden päähenkilön ja ohjaajan kesken, puheenjohtajan usuttamana, että jopa vähänkin teatteria tunteva sai viisasta puhetta omalle erinomaiselle teatteritietämysluulolleen. Alkukeskusteluissa selvisi, että näytelmää oli aloitettu harjoitella jo kuusi vuotta sitten. Väliin tuli monta mutkaa, mm. korona, joka siirsi valmistumistavoitetta.

Otanpa tähän vain muutamia puheenvuoroja illan keskustelijoilta omalla muistikammallani referoiden:

Lauri Maijala: Miksi millään parisuhdehistorialla olisi mitään merkitystä?

-Ihmissuhteista kertominen on sitä tärkeintä, mitä me teemme, koska ymmärrämme itseämme ja osaamme siitä kertoa.

Eeva Soivio: Tulin junalla tänne tänään. Mutta tämä junareissu, josta aloimme ja jonka näyttelemme, on alkanut jo aikoja sitten vuonna 2020. Olemme Jarkon kanssa myös teatterikorkeakoulun kurssikavereita, ihanaa. Mitä tapahtuu, kun nainen ja mies ensimmäistä kertaa kohtaavat. Siinä on tunnetta, valtavasti tunnetta.

 

Jarkko Lahti: Näyttelijätaiteessa on kysymys aina energiasta ja emootioista, mitta ja mittari piirtyy siitä, kuinka syvä ihmiskuva näyttelijätyössä on. Se ei vielä riitä. Pitää luoda komiikka, tunteet, tragiikka, rytmi, tauot, aika, jotka tekevät siitä elävän niin, että tämän kaiken sälän läpi tuo ihmiskuva piirtyy katsojan koettavaksi. Tekstissä on ne nousut ja laskut, kepeydet ja syvyydet. Me ollaan siviilissä molemmat tällä välin erottu, koettu kaikkea, mutta tässä on sen kaiken näyttelijän ammatin totuus ja ihanuus. Tekstin imu ja leikki, jota varten me olemme nyt kypsyttäneet tämän yhteisen leikin leikkimään.

Laura Mattila: Tässä tekstissä puhutaan koko tarinan ajan 8 kk raskaana olevasta naisesta ja mä olen just nyt sellainen, vaikka tarinointimme tästä teoksesta on alkanut jo vuonna 2020. Kun aloitimme oli korona, istuimme Kansallisteatterin suuressa huoneessa ja pidimme pitkiä 15 metrin etäisyyksiä ja välejä toisiimme, kun luimme kirjailijan läsnä ollessa koko teoksen yhdessä läpi. Juha Itkosella on taikavoimaa, kun tällaisten vuosien jälkeen olemme kuitenkin ensi-illan kynnyksellä – se on mun päätelmä.

Lauri Maijala: Mahler on sanonut, että sinfonia on koko maailma…Onkos tämä sellainen näytelmä, jossa saa nauraa?

Eeva Soivio: Kyllä tässä saa nauraa. Näillä näytelmän henkilöillä on hyvin lapsellinen tunneskaala, joka tekee siitä sen hauskan. Sitä leikin huumaa yhä on itsessä ja vastanäyttelijässä.

Jarkko Lahti: Näytelmän näkökulman pitää vaihdella ja yhtä äkkiä ollaan äärimmäisessä komiikassa ja sitten pudotaan hetkeksi täyteen synkkyyteen. Komediaan kuuluu aina tragiikka, riittämättömyys, kömpelyys, viisaus.

Laura Mattila: Jos kaikki on painavaa aina, niin mikäänhän ei silloin paina. Saa olla kevyesti, saa nauraa ja sit ”tulee puukkoa kylkeen”. Sitä mä haen.

 

Sivuraide

Suomen Kansallisteatterin, Lahden kaupunginteatterin ja Turun Kaupunginteatterin yhteistuotanto

Kantaesitys Lahden kaupunginteatterissa torstaina 12.2.2026

Käsikirjoitus Juha Itkonen
Ohjaaja Laura Mattila
Lavastaja Tiina Hauta-aho (Lahden kaupunginteatteri)
Pukusuunnittelija Siru Kosonen
Valosuunnittelija Petri Suominen (Turun Kaupunginteatteri)
Äänisuunnittelija Mika Hiltunen (Turun Kaupunginteatteri)
Naamiointisuunnittelija Jari Kettunen (Kansallisteatteri)

 

ROOLEISSA:  Eeva Soivio ja Jarkko Lahti

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/sivuraide/

https://www.youtube.com/watch?v=3ps0GOxG-DY

 

KEVÄÄN 2026 jäljelläolevat BETONIKLUBI-ILLAT:

ti 3.2.26 klo 18–19
Vieraana  mm. Heidi Herala / Maan ja veden välillä

ti 3.3.26 klo 18–19
Vieraana Asko Argillander / Haapajärven Elvis

Kategoriat
jännitys kulttuuri teatteri yhteiskunta

Hildur teatterilavalla

Jakob ja Hildur

Käsikirjoituksena ja esityksenä Helsingin Kaupunginteatteri pyrkii ymmärrettävästi liittymään osana aikamme kulttuuri-ilmiöön, Satu Rämön Hildur-dekkariin, jonka painosmäärät hipovat suomalaisten kirjojen ja käännöskirjallisuutemme myyntiennätyksiä. Ymmärrän myös niitä kymmeniätuhansia koukkuun jääneitä dekkarispesialisteja, jotka luonnollisesti tahtovat ahmia kaiken mahdollisen Hildurista, pienimmätkin tapahtumat ja muodot, mitä asiasta voidaan olettaa löytyvän.

Helsingin Kaupunginteatterin tulkitsema näytelmä vastaa ihan kelvollisesti Hildur-teoksen tuomisessa teatterilavalle: hieman poliisimainen ja kuitenkin muutamin osin juonikkaan tihentyneesti jännittävä, keskeisen vakavan rajun sisältönsä vastapainoksi valloittavalla huumorilla elävöitetty esitys tekee teatteri-illasta kivan katsottavan.

Hildur-tarina keskittyy Islantiin, sen pikkukaupungin poliisien elämäntehtäviin. Pieni Ísafjörðurin kaupunki on täynnä selvittämättömiä murhia, lasten hyväksikäyttöä, pahoinpitelyjä. Päähenkilöpoliiseihin käsikirjoitus on sovituksessa ja ohjauksessa saanut  elävyyttä, näyttelijät hahmoluomuksensa sopivan uskottaviksi.

Jakobin (Paavo Kinnunen) matka Suomesta Islantiin lentofobiassa pienessä lentokoneessa on esityksen tarpeellista huimaa, hienosti komedioitua pelkohuumoria urhean poliisin nähdessä kauhuja, lentokoneen ikkunassa törmääviä vuoria koneen heitellessä, jopa lentoemäntä istahtaa hetkeksi hänen viereensä rauhoittamaan. Tällä teatterin suurenmoisella, hyvätasoisella huumoriviihteellä – kuorrutettuna vielä Jaakobin neulomishobbylla, kutovilla, vapisevilla käsillä ja villapaitaluomuksilla – sijataan hymysuinen ja naurava katsomo taatusti seuramaan esitystä.

Yllättävä, katsojaa lepuuttava huumoriherkkä genre hallitsee koko esityksen rikollisuuksia tutkivaa ilmapiiriä kohtauksissa ja rivien väleissä.

Jakobin matka Suomesta Islantiin komennukselle pienen islantilaiskaupungin murhia tutkimaan on tosiasiassa tilapäinen komennus saada omapyyntöinen etäisyys ratkaista avioliittotilanteensa, jossa hän on juristien ansiosta menettänyt ensin vaimonsa, sen mukana pikkupoikansa sekä heidän täysin torjumansa puheyhteyden.

Hildur (Elena Leeve) luo oman poliisihahmonsa varsin neutraalin tyynenä, luotettavana tunnollisena tutkijakollegana. Leeve näyttelee asiantuntevasti ammattitaidolla poliisipersoonansa. Jotenkin hänen lainelautansa vain ei saa häntä käsistä pidemmälle kanssaan lähtemään, sillä hänen sielussaan on hautunut näissä Ísafjörðurin pikkukaupungin kummallisissa oudoissa kuolemissa oman sukunsa tarinan mysteeri: kahden siskon katoaminen jo lapsuudessa on ollut neljännesvuosisadan yhä ratkaisematta ja se pyrkii nyt nousemaan jatkuvasti pintaan varsinaisten murhatutkimusten mukana ajatusten päällimmäiseksi.

Kymmenet sivuosat ryydittävät tihentyvää jännitystä ja useat näyttelijät saavat lepuuttavalla ohjaajan luomalla genrellä räiskiä tarinaan yllättävää, vakavan mietinnän ja tuskan hetkeksi irrottavaa huvia.

Esimerkiksi Heidar (Jari Pehkonen), asianajaja on sellainen roolityö, että pelkästään sen nauttimisella ihminen tulee synkästä dekkaritarinastakin niin tavattoman hyvälle mielelle. Heidarina Pehkonen luo itsestään julkisen paskiaisen, juristin, ketkun, lieron, jolla ei ole rajoja käyttäytymisessä, ei naisasioissa, saati hyvän vaimon valinnassa rikkaan appiukon perusteella, puhumattakaan kaikenlaisesta valehtelemisesta ja pettämisestä, joilla tulee rahaa ja mainetta rutosti ja loputtomasti.

Yleisö ei voi olla taputtamatta tälle hirtehisen hurjalle huumorille – muutamaan maailmanpolitiikan mahtavaan tai oman kunnan päättäjään nuo tulokselliset ominaisuudet nopeasti sijoittaen.

 

Helsingin Kaupunginteatterin versiossa Hildur-tarinan elämänleikki kulkee lopulta näin:

Tämä kovin yhteistyötaitoinen pari Hildur ja Jaakob saa tunnollisuudestaan kärsiä omat sisäiset tuskansa – Hildur sukunsa raskaspainoisena oman lapsuudenperheensä mysteerina ja seurustelukumppaninsa parantumattomaan sairauteen päättyneenä suhteena. Jakob taas satuttavan, lohduttoman perhesuhteen videopuheluyhteyden tylynä kohtauksena, lopullisena epäonnistumisena.

Näiden kahden poliisin yhteistyöstä, tutkimuksista ja ystävyydestä, miltei rakastumisesta rakentuu todentuntuinen lämminhenkinen työyhteisö, malliksi mille tahansa työmaalle. Heillä on kanttia sanoa omat mielipiteensä paikalle kiiruhtavalle ylemmälle ylimieliselle poliisitasolle ja tehdä väsymykseen saakka tulokseen ja yhteiskunnan parantamiseen johtavaa uupumatonta, loputonta työtä.

Lavastuksen tasot toimivat moninaisina eri tilojen muuntujina kätevästi ja onnistuneesti. Maisemasta olisin toivonut näkeväni hitusen aitoa realismia, laavakivimäisemmät interiöörit pelkän harmaiden maisemien sineteiksi. Onneksi muutamat hienot lumivyöryt ja pari Jäämeren aallokkotyrskyä veivät meidät ja ajatuksemme Islantiin.

 

https://lahenuutisia.fi/2026/01/28/hildur/

Kategoriat
jännitys kulttuuri taide teatteri Teatteriuudistus

Hildur

Paavo Kinnunen, Sari Haapamäki, Unto Nuora, Elena Leeve

 

Uusi versio Hildur-näytelmästä saaa ensi-ltansa tänään 28.1.2026 Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä.

Satu Rämön menestysdekkari saa Satu Rasilan käsissä täysin uuden dramatisoinnin, joka pureutuu tarinan jännittävään rikosjuoneen ja tuo Islannin mystiikan näyttämölle entistä intensiivisemmin. Näytelmä perustuu Hildur-dekkarisarjan ensimmäiseen ja samannimiseen osaan (WSOY 2022).

Nordic blue -henkeä huokuvassa murhamysteerissä rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttir (Elena Leeve) selvittää kotikaupungissaan tapahtuneita murhia yhdessä suomalaiskollega Jakobin (Paavo Kinnunen) kanssa. Traumojensa kanssa taisteleva Hildur ja menneisyyttään pakeneva Jakob joutuvat keskelle omituista rikosvyyhtiä, joka kytkeytyy Hildurin omaan lapsuuteen.

”Kun dramatisointi rajautuu vain ensimmäiseen kirjaan, se painottuu erityisesti tarinan dekkarijuoneen ja jännitteiseen kysymykseen siitä, kuka on lukuisten murhien tekijä. Hildurin kadonneiden sisarten mysteeri kasvaa tarinan edetessä ja paljastaa myös Hildurista sen tulen ja jään, mikä hänessä islantilaisena luonnonvoimana on”, Satu Rasila kuvailee.

Näyttelijä Elena Leeve: “Ajatukseni ovat pitkin talvea olleet tiiviisti Hildurin maailmassa. Minua tarinassa kiehtoo suvun menneisyyteen ja vaiettuihin salaisuuksiin kytkeytyvä, ratkaisematon mysteeri. Vaikka näytelmässä tapahtuu paljon ja henkilöhahmoja on runsaasti, kaiken ytimessä on perheelle tapahtunut tragedia.”

Näyttelijä Paavo Kinnunen on Jakobin roolia varten joutunut opettelemaan aivan uusia taitoja. Jakob on sekä kirjasarjassa että näytelmässä innokas neuloja – Kinnunen sen sijaan ei ollut aiemmin koskenutkaan puikkoihin. Varmistaakseen, että lavalla neulova Jakob näyttää uskottavalta, Kinnunen on harjoitellut neulomista viime syksystä lähtien Helsingin Kaupunginteatterin puvustamon päällikön, Nina Virkin, opastuksella.

Näytelmän on Satu Rämön alkuperäisteoksen pohjalta dramatisoinut Satu Rasila ja sen ohjannut Tuomas Parkkinen, dramaturgina on Ari-Pekka Lahti, lavastajana Antti Mattila, puvut Elina Kolehmainen, naamiointi Jutta Kainulainen. Petteri Heiskanen vastaa valosuunnittelusta sekä videosuunnittelusta yhdessä Toni Haarasen kanssa. Äänisuunnittelu on Eradj Nazimovin.

Valokuvat Mitro Härkönen

 

 

Rooleissa:

Elena Leeve, Paavo Kinnunen, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Linda Hämäläinen, Unto Nuora, Jari Pehkonen, Ursula Salo, Mauno Terävä

Palaamme arvioin ensi-illan tunnelmiin.