Hassu hatuntekijä, Liisa ja Valkoinen kani
Lewis Carrollin lastenkirja Liisa Ihmemaassa (1865) on pohjaton aarrearkku, josta äidit, isät, tädit, sedät, veljet, siskot, näyttelijät, piirtäjät, säveltäjät ja teatterit sekä filmiyhtiöt ovat yli sataviisikymmentä vuotta toteuttaneet mitä omaperäisimpiä valikoituja tarinallisia satuja ja esityksiä. Tuorein niistä on lahtelaisen Superteatterin jännittävä, värikäs, keskitetty, satumainen esitys.
Taatusti varma ja hyvin mietitty konsti saada yleisö mukaan esitystä seuraamaan on aina – hyvin suunniteltu alku. Superteatteri sen ainakin osasi. Kun sysimustan pimeyden laskeuduttua teatterisaliin jännittyneen, hiiskumattoman odotustunnelman leikkasi äkkiä naurun katkatus ja kitkatus koko teatterisalin hiljaisuuden ja pimeyden ja tempasi spontaanisti meidät yleisön vapautuneesti kaikilla äänivaroillamme muutamaksi sekunniksi tuohon yhteisen naurukäyttäytymisreaktion hilpeyteen mukaan. Muuta ei juuri enää tarvittukaan. Äärimmäinen liikajännitys oli katsojilta kertahuuhtelulla hoidettu ja aloimme kaikin aistein odottaa, mitä tuleman piti seuraavaksi. Saatoin siksi iloissani hihkaista itselleni vielä, että Liisa Ihmemaa on koettavissa nyt semmoisena ihmeenä, että sen ymmärtävät kaikenikäiset.
Etunäyttämöllä napsutteli mies kirjoituskonetta niin, että koko teatteri naksahteli. Kirjailija – arvioin aluksi tuota vanhalla kirjoituskoneella kirjoittavaa miestä – jotakin kirjaa sanellen mielikuvituksestaan siitä innostuneesti samalla muutaman sanan ääneen itselleen vahvistaen riviä vaihtaessaan, näppäillen kuin mitään muuta edes näkemättä ja tuntui niin keskittyneen naputteluunsa jo ties kuinka monta tuntia – kunnes ymmärsin hänen olevan Liisan isä.
Niinpä Liisa alkoi tympääntyä jatkuvaan tapahtumattomuuteen eikä ollut enää moniin aikoihin keksinyt itselleen mitään tekemistä.
-Mitä tekisin, kun kaikki tuntuu niin tylsältä?
-Kirjoita tarina tai satu, kehotti isä Liisaa.
Ja niin Liisa aloitti viimein suuren ja paksun, tyhjän kirjan kirjoittamisen kynällä. Pian hän innostuikin eikä kynä tahtonut enää kädessä pysyä, vaan miltei sauhusi, kun tarinaa syntyi hänen kuvitelmissaan sivukaupalla. Mutta niin kuin pitkään kestäneessä työssä vähitellen tuppaa käymään, alkaa väsyttää ja uni vallata tekijän. Liisa nukahtaa kirjansa kansien väliin ja vahvat savuiset unipilvet täyttävät teatterin esityslavan.
Enempää en tohdi tästä seikkailusta Ihmemassa kertoakaan.
Untahan kertomuksen logiikka ja nuo draaman ihmeellisyydet taiteena tietenkin kuvasivat, aikuisille ja heidän mielikuvituksensa ja huumoritajunsa hoksaamiseksi replikoitua, sanamerkitysten suurta kielenvääntelyälykkyyttämme, kaiken nurinpäinkäännettyä hauskuushulluttelukykyämme koettelevaa päinvastoin-ajattelua kohtauksissaan.
Liisa oli pukeutunut perinteiseen tyköistuvaan vaaleansiniseen mekkoon ja vanhanaikaisiin polvisukkiin, tytöksi, jonka ikää en oikein osannut arvella. Kati Taitosen näyttelemä Liisa näkee tietenkin unia, joihin vie meidät mukaansa, ensin pienen hörpyn taikajuomaa siemaistuaan ja kaninkolon peiton alta toisenlaiseen maailmaan kanssamme pujahdettuaan. Rohkeasti, melkein mitään pelkäämättä hän kohtasi kanssamme monia Ihmemaan hahmoja. Liisan ihastuttava hymy kuittaa monet pelottavat tapahtumat onnellisesti tuolla Ihmemaassa päättymään.
Anssi Hyvönen esitti montaa erilaista otusta, kuten hienon omalaatuisen harvinaisuuden, ihanan puputtavasti puhuvan pitkäkorvaisen (ja samalla kuuliaisen pelokkaan hallitsijan apurin)Valkoisen jäniksen sekä Liisan kanssa tapahtumissa mukana kiitävän seikkailijan Maanisrusakon, joiden kanssa meidän katsojien oli jännittävän arvaamatonta tarinassa matkata.
Ihmeellisen omalaatuisesti muuttuvia tyyppejä tarina oli täynnä. Kuten Liisan isä, josta silmänräpäyksessä kuoriutui Ravintoloitsija Bulisong á la carte, sammakko ynnä muine erikoisherkkuineen á la Pariis&Italien, tuo ranskalaittain suomea puhuva mestarikokki viiksineen, Hassu Hatuntekijä, joka taikuuden nopeudella vaihtui auringonkokoiseksi Irvikissaksi, saati Hulluksi ilkeäksi hallitsijaksi – kaikki Tero Poralin taitavamuunnelluissa hahmo-otuksissa.
Liisa, Valkoinen kani ja Hullu hallitsija kortinpeluussa
Hieman tuntui silloin yksi paikka Superteatterin Ihmemaassa jo liiankin jännittävältä. Se oli tyrmä. Tärisevällä suomen kielellä lausuttu tyrrrrrmä taatusti loi melkoisen jäätävän tunnelman meihin katsojiin. Se liittyi kyllä tuohon hulluun hallitsijapersoonaan. Me aikuiset ymmärsimme, että tuo on niitä itseriittoisia hallitsijoita, jotka haluavat kaikki muut paitsi itsensä laittaa aina tyrmään (vankilaan)siis: iänikuisia kerskaajia, jotka puhuvat vaan ilman minkäänlaisia tositekoja.
Tarinan lavastuksen, musiikin ja jännittävyyden kohdilta esitys tuntui teatteri-imua rönsyävän väreissään ja erilaisissa visioissaan kaikenikäisille. Pari kivan rytmistä laulunrenkutusta kertoi välillä tarinaa hauskasti eteenpäin. Tähdet, pilvet (vain aikuisten aavistama psykedeelisen huumaava suuri sieni mutta) salamannopean hienot lavastevaihdot ovat kaikenikäisten esityksen mielikuvitusrikasta teatteriviihdettä. Kokemusbonuksen antoi muistiin painuva irvistävä kissa, jonka vertaista ei ikimaailmassa ennen ole koettu.
Kun olin mukana erikoisyleisön kanssa (iältään 5-83 vuotiaita), ihmettelin tuon tarinan suurta kiinnostavuutta: päät kääntyivät tarinan mukaan milloin ravintolaan, Hullun hallitsijan hoviin, metsään, Liisan kotiin ja niin moneen paikkaan, että ihan pyörrytti niissä vierailla: niskat notkeutuivat, silmät kääntyilivät, joskus pienet kädetkin puristuivat läheisten käsiin tarrautuen.
Esitys oli kuin käväisy Liisan kanssa Ihmemaassa, jossa kaikki asiat ja toiminnat olivat päinvastoin kuin normaalimaailmassa – eli kokemaan (ketunkolon peiton alta) Liisan taikajuoman, unisavun ja unen mukana hauskanjännittävää, hulluttelevaa sadun Ihmemaailmaa.
Liisa Ihmemaassa -esitys on pelkän syyskauden 2024 ajan SUPERteatterin ohjelmassa.
TEKSTI: Lewis Carroll
SOVITUS & OHJAUS & MUSIIKKI: Tero Porali
LAVALLA: Kati Taitonen, Anssi Hyvönen & Tero Porali
LAVASTUS/TARPEISTO: Emilia & Tero Porali
PUVUSTUS: Emilia Porali
OTSIKKOKUVA: Tommi Mattila
ESITYSKUVA: Emilia Porali
SUOSITUSIKÄ: 4+
https://holvi.com/shop/superteatteri/
ylläoleva vuonna 2008 markkinoitu Lahden Ranta-Kartanon suunnittelukuva on sen tulevaisuutta. Kovin vaikeasti on tavallisten kansalaisten mahdollisuudet siis tulevassa Ranta-Kartanossa viihtymiseen ja katselemiseen ihanille Vesijärven laineille näiden korkeiden monikerroksisten betonirakennusten piiloista.
Kansalaisvaikuttamisen päivä ja Miina Sillanpään päivä