Kategoriat
Koulutus kulttuuri teatteri

Keväisen viihdyttävä Robin Hood Lahdessa

Keväisen valloittavasti tulkitsevalla kepeän vaivattomalla näyttelijäilmaisulla, spontaanilla eläytymisellä ja tarkoin mietityillä näyttelijäluomuksilla saa kokea ja ihastua Lahden kaupunginteatterin Aino-näyttämölle luotuun Robin Hood -klassikkotarinaan. Lahden Lukio Gaudian teatterikoulutukseen suuntautuneiden parinkymmenen esiintyjälahjakkuuden toteuttama esitys on puhdaslinjaisen toimiva, jännittävä, kreisin huumoririkas ja vauhdikkaan mukava kokonaisuus.

Tuo julman riitaisten kuningashovien ja satojen vuosien takaisten alistettujen aikalaiskansojen muinaistarina ja Robin Hood alistetun kansan pelastajana on tänään ihanasti myös tekijöidensä oloinen esitys. Katsojalle tarinan näyttämöllisen tunnelman nostaa raikkaaksi esittäjien nuoruudenhehku, näyttelijätyön luontevuus ja ah niin jännittämättömän vapautunut lavailmaisu. Lukio-oppilaiden teatteri on mainion ohjaaja Tytti Jäppisen kanssa valmistanut sitoutuneelta ryhmätyöltä empaattisesti tuoksuvan ehyen, viihdyttävyydessä ja kokonaisotteessa mitä onnistuneimman tarinan tulkinnan, jonka seurassa on nautinto viihtyä.

Ohjaaja on tehnyt selkeän käsikirjoituksen, jossa sopivasti monta riiminkin puikahdusta kuulee vanhasta teatteripuhetavasta kuin muistutukseksi meille teoksen monisatavuotisesta tarinasta. Kaikkiaan sovitus ja ohjaus on löytänyt tarinaan roolitukset, joista jokaisesta väreilee omaääninen ja -sävyinen tulkitsija niin todesti, että Sherwoodin metsässä on jännitys kuvitella puiden huojuvan, niiden vuoroin kätkiessä tai paljastaessa taistelevien veljeshallitsijoiden hallintovallan itsekkäät röyhentelyt ja päättäväisen kansan kera Robin Hoodin laittaessa viimein hallinnon takaisin oikeudenmukaiseksi.

 

Tiiviin perusjuonen, toimivien kohtausten perusvoimat – teoksen näyttämöpuhe ja näyttämöliikunta, kontaktit vastanäyttelijöihin sekä liike ja asemointi – ovat hyvin esittäjien hallinnassa. Esityksen  yleisvire on täynnä raikastavia, monenlaisia toimivia pikku-yksityiskohtia, repliikin painotusknoppeja, virtuaalimaisia persoonallisia tunnereaktioita ilmein ja äänin – meno on tarinan jännittävyydestä huolimatta sopivin annoksin hauskaa, kuin ihanan tuntuista tarinankerronnan irrottelua, poutapilvisen kevään ilmaisuherkkyyttä täynnä.

Esittäjille hyvin istuvat ja mietityt roolityötulkinnat sijaavat teatterinautiskelumme katsomossa mielenkiintoiseksi. Muutamasta keskusroolin näyttelijätyöstä en malta olla erikseen omaa mielipidettäni kertomatta:

Trubaduurin & Harpun hurmaavat näytelmän jokaisen kohtauksen esittelytuokiot harpunomaisin sävelsäestyksin, vallattomasti tyylitellen toteutettuina ovat sekä kauniita että tyylittelykokeiluissaan yllättävän mielikuvituksellisia, unohtumattomia esitystaidollisia hauskuusherkkuja tässä näytelmässä.

Prinssi Juhanan ja Kuningas Rikhardin kaksoisroolin toteutus viestii  synnynnäisestä näyttelijälahjakkuudesta, samoinkuin Nottinghamin sheriffin ja Hoviherra Thomasin rooleja tulkinneet hienoista heittäytymisistä osiinsa. Lady Marianin, Robin Hoodin ja Hovineito Klaaran näyttelemisessä roolihahmojen uskottavuus on koko tarinan kannaltakin hyvin tavoitettu.

Kenties riemukkaimmat näyttelijätuokiot esityksessä luovat pikkuinen Junnu kihelmöivän eläytyvällä, ympäri näyttämön tapahtuvalla elohopeaisen innostuneella liikkuvuudella, kun taas tarinan unohtumattoman lämminhenkisyyden, sydämellisyyden ja oikeudenmukaisuuden luo rehevällä rempseydellään, jäljittelemättömän temperamenttisella, kansanomaisella huumoritäydellä hahmollaan Munkki Tuck – hänen sympatiansa tuntuu niin koskettavalta ja rehelliseltä, että hänen kanssaan uskallamme koko tarinan nauttia ja sen sanomaan lopullisesti ihastua ja uskoa.

Tekniikka, valot, äänet, efektit toimivat ammattitaitoisesti ja tehokkaasti. Samaa omaa korkeaa tasoluokkaa on totuttu jo esitysten skenografian edustavan, niin myös nyt Hanna Kaitilan johdolla työryhmän ideoima ja toteuttama tyylikäs, pelkistetty lavastus ja esineistö sekä koko fantastinen pukusuunnittelu jokaisen näyttelijähahmon kuositukseksi tuntuivat lumoavan uniikeilta ja mielikuvituksellisen rikkaalta visualisoinnin upeudelta.

Ja kunnon teatterin pitää ottaa parilla kohtauksella kantaa myös vallitsevaan maailman yhteiskunnan tämän päivän ongelmaan: kun hallitusvalta tahtoo sortaa kansalaisia, ulosmitata kansan omaisuuden aina lemmikkieläimiä myöten, niin tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta taisteleva kansa ryhtyy istumalakkoon vastustaakseen törkeää ylivaltaa ja ahneutta.

Jousiammunnan mestaruuskilpailujen toteutus valekuningas Juhanan ja naamioidun vapaaehtoisen kilpailijan (Robin Hood) välillä on taitavasti toteutettu ja hauskan havainnollinen taitavuuden vallankäytön teatterioivallus. Pari joukkoliikunnan tanssillista toteutusta maistuvat täsmällisyydellään jo koko esittäjäjoukon musikaaliteatterilta herkullisella ja eläytyvällä koreografian toteutukseltaan. Jännittävät piiloutumiset, takaa-ajot, vangitsemiset, taitavasti toteutetut valot ja hämärän turvin tapahtuvat vapauttamiset sekä paot onnistuvat esityksen seikkailullista jännitystä nostattavasti. Tarinan oikeuden ja rehellisyyden voitto kirkastuu näytelmän yhdeksi hallituksi päämääräksi. Lopussa oikea kuningas on saanut vallan takaisin ja Robin Hoodin ja Lady Marianin kauniit perinteiset tahdotko-kysymyksin replitetyt hääseremoniat kruunaavat esityksen ja ihailumme näytelmän onnelliseen, lähes sadunhohtoiseen päätökseen.

Kategoriat
Koulutus taide teatteri

KANIJANIKANI jännittävän hauska uutuusnäytelmä

Lahtelaisen Teatteri Vanha Jukon moderni mustaverhoseinäinen teatterisalin nouseva katsomo alkaa täyttyä sisään rientävästä kansasta. Esiriputtoman salin niukasti valaistun estradin kauniin lämpimällä puupintaisella huonelavasteisella lattialla istuu mies tuolissa pöytänsä vierellä ajatuksiinsa syventyneenä – ties montako tuntia sitä on jo tehnyt – tajuamatta tuskin ajankulkua tai kasvavaa läsnäoloamme, joka verkalleen täyttää katsomosijat hillityllä puheensorinalla ja sivistyneellä sordiinollisiksi yrittämillämme ääneen kuiskimisillamme. Mies istuu yhä pysähtyneenä, aidon levollisesti täysin ajatuksiinsa syventyneenä. Lämmintunnelmainen tilanne käynnistyy katsomovalojen teatteriteknisen hitaasti sammuessa, tuon pienen huonelavastuksen lämpimin, punnituin teatterivalöörein kirkastuvan tunnelman käsinkosketeltavuuden aistiessamme. Oudon turvallinen hiljaisuus on pakahduttaa jännittävän odotuksemme.

 

 

Yllättäen huoneen läpi hyppelee ihmisenkokoinen ihana valkoinen kani ja mies havahtuu aatoksistaan hereille katselemaan outoa ilmestystä.  Nopeasti tilan kuitenkin sitten täyttää touhukas, häärivä, omissa töissään puheilla ja kannanotoilla metelöivä työntekijäjoukko. Kysymykset, vastaukset, huudot, hämmästelyt ja kiljunnat sinkoilevat ja nostavat huoneen desibelit nopeasti korkealle, kännykät alkavat päristä tauotta. Avautuvien ja sulkeutuvien liuku-ovien menemisten ja tulemisten, hissin pysähtymisen ja lähtemisen visiot ja äänet risteytyvät toisiinsa voimallisina. Läpikuultavista seinistä ja ovista erottuu valkoasuisia hahmoja kuin kaneja.

Juhana Hurme (Reino)

Näyttämötapahtumat päällekkäin kiihtyvät hurjavauhtiseksi ja desibelit alkavat kätkeä vuorosanojen ymmärtämisen. Yhtäaikaiset useiden työntekijöiden keskustelut, puhelut, työpaikkamusiikin soundit, jatkuvat ovien avaukset ja sulkemiset, neuvottelut, kaikki tapahtuvat ärsyttävän samanaikaisesti. Työ on käsittämättömän kiireistä, täysin jäsentymätöntä ja sekuntisen hektistä. Näyttämön desibelimäärä nousee niin, ettemme toisinaan vuorosanoja erota enää kunnolla. Ylläkuvattu raju työelämäkuvaus on aikamme realismia. Se ei tunnu vastenmieliseltä kokea, sillä pitkä esitysjakso näytelmästä on toteutettu komealla teatterillisella ammattitaidolla:

 

KANIJANIKANI-esityksen työelämän arki on muuttunut tivolisen revyymäiseksi, kuin hulluttelevaksi arkitodellisuudeksi, sen jokainen osatekijä, pieni ja suuri roolityö, kehon kielen ja persoonallisten karrikointien huiman elävät ja raikkaan hirtehiset hahmotukset, musiikki- ja valovariointien mielettömät sisältöä korostavat ja alleviivaavat tehovaihtelut, kokonaisliikunta ja asemointi, näyttämötyön rytmikkyyden millintarkat ajoitukset, lavastuksen ja puvustuksen rikasvivahteinen, taiten tarinaan muuntuva modernisti vanhanaikaisesti tunnelmoiva toteutus – niin, koko ensemblen yhteistulkinnan nautittavuus on nyt nuorten taitavien ammattitaiteilijoiden loistavan taitavissa käsissä: käsikirjoituksen suurenmoisen omaperäinen fantasia ja huippuohjaajan näkemyksellisen upea visionäärinen toteutus ovat luoneet kerrankin teatterillisen työelämätulkinnan todellisuuden kriittisen ajankohtaiseksi, mestarilliseksi, vulgaarissa hurjuudessaankin elämänmakuisen kiehtovaksi näyttämövuoden kevään huumorihuippuiseksi realistiseksi teatterikokemukseksi.

Kenties vieläkin kuulemme ja sielussamme värähtelee tämän työyhteisön Reinon (Juhana Hurme) ylläpitämä suorastaan virtuoosinen vauhti ja maaninen puhetulva, tai ainakin Katriina Lilienkampfin Ritva -työntekijäroolihahmon mielipuolisen hillitön nauru, joka täyttää kuin sireeni koko nykyisen työilmapiirimme tunnusmerkit kaameudellaan, loputtomuudellaan jos kohta myös näyttelijäntyönsä kauhukomiikkahurmaavuudella.

Katriina Lilienkampf (Ritva)

KANIJANIKANIn toisessa näytöksessä saamme seurata, miten edes joskus yksi meistä työyhteisömme, elämänpiirimme ihmisistä alkaa ajatuksissaan, kuvitelmissaan kadottaa alitajuisesti elämämme mielettömän todellisuuden, löytääkseen edes kuvitelmissaan, näyissään, unelmissaan jotakin muuta kuin kiireen elämän tarkoitukseksi.

Juhana Hurme ja Heikki Nousiainen (Reino ja Jani)

Jani on sanoutunut irti työelämästä, muuttanut Mökkiin maalle ja uppoutuu lähes erakoksi mökkiinsä neljän seinän sisään, kirja seuranaan. Siellä hän yhä näkee kaninsa ikkunoista aitoina ja vapaina elämäntoiveikkuuden tunnusmerkkinä. Siellä myös raikkaan arvoitukselliset, mitä erilaisimmat naapurit vierailevat kertomassa ihan tavallisista asioista: joutenolosta, vieläpä todistavat ilman kirjaa hyvin selvittävän elämässä. Keskeisesti heistä Klaus näyttää, miten aika kuluu maalaamalla vaikkapa jotakin huonekalua korkeintaan vedon tai kaksi, pelaamalla seurapelejä, jos niin huvittaa. Mielekästä ajankulua aina riittää turhaan hosumatta, lekotellen ja ajatustaukoja pidellen. Voi myös nautiskella kahvia, jopa annoksen naapurin tarjoamaa ruokaa, siemaista uteliaisuutta herättävää naapurin mehua muutaman ryypyn.

Miika Suonperä ja Heikki Nousiainen (Klaus ja Jani)

Tajunnan menetyskin on ihana pala pikkupaketista kokeilla elämäneliksiirejä kenenkään siihen puuttumatta, esimerkiksi Klaus-naapurilta löytyy taskusta saatavana pala sopivaa oman mielialan sekoitusainetta. Silloin elämisen riemu ja tuska häipyvät – sillä elämä on sittenkin parhaimmillaan vain unta. Tutut työkaveritkin löytyvät ja kenties edes työpaikalla kadonnut ystävyys ja aito huoli toisistamme palaa elämäämme.
Juhana Hurme, Katriina Lilienkampf, Heikki Nousiainen (Reino,Maarit, Jani)

 

Ylinnä toteutuksessa Heikki Nousiaisen näyttelemä Jani kasvaa jo käsikirjoituksessa sympaattiseksi inhimillisen ihmislajin edustajaksi, joka näkee ja kokee ympäröivän maailman täysin itsensä ulkopuolelta, ei tunnista sen älytöntä kiireen ja päämäärättömyyden tarkoitusta. Nousiaisen upea näyttelijätyö on sisäistettyä, taitavan uskottavasti, hienosti eläytyvä luomus henkistä ja yhtä aikaa poissaolevan epätietoista, etsivää, tavoitteensa ja elämänsisältönsä kadottaneen ihmisen alitajuisesti kiireessä ja kiireestä irti ponnistelevana ihmisenä – löytää edes kuvitelmissaan elämäntarkoitus, suhde, rakkauskin..

 

Kuva: Mikael Karkkonen

KANIJANIKANI-näytelmän käsikirjoituksen perusvoima tällaiseen uudenlaiseen realismista irtautuvaan maagiseen miltei metafyysiseen kuvitelmamaailmaan on omaääninen ja ilmeisen pitkään, monta vuotta pohtima ja kiireettä ajatuksiinsa iskostama kirjailija-dramaturgi Mikael Karkkosen herkkyydellä havainnoima ajattelu, joka sulkee meidät ensin kuin aitoon, useamman meistä kokemaan tuttuun työn ja jatkuvan kiireen revyymäiseen hulluun realismiin: pelkästään kiireen uuvuttamana jo kadotamme piankin itseltämme arjen realismin tajun. Kun sitten vähitellen saamme kirjailijan sanoiksi ja repliikeiksi muotoutuneen tarinan koettavaksemme, tuo ensin terävän satiirinen maailmamme ratkihauska työelämän kuva, sitten sen vastakohta, hymyhuulisesti tarjoiltu sekä armollinen, arvaamaton elämäntapamme vaihtoehtomahdollisuus on yllättävää ja uudistaa täysin ajattelumme. Draama on syntynyt uudella tavalla ja jäsentänyt omat ajatuksemme ehkä hyvinkin toisenlaiseen asemaan elämämme arjessa ja tulevaisuudessa kuin ennen. Mikael Karkkosen teksti, sen rosoisen pohdittu mystisyys on koko ajan tavoittanut esityksessä eräänlaista arvaamattomuutta tarinaan, sen loppuratkaisuunkin. Ja tulkinnan sisällön kruununa on käsikirjoittajan ja ohjaajan, lopulta koko ensemblen tiivis, loputon yhteistyö, jossa kirjailijan teksti ja esityksen ohjaaja Otto Nybergin ilmeisen muuntuva, rooleihin istuva sovitus on maittavan ammattitaitoista, elämän vakavuutta ja nykyistä kiireen täyttämää maailmannäkemystä opponoiva. Loppuhuipennus osoittaa toisenlaisen elämäntavan mahdollisuuden meille jokaiselle.

 

Esitys on Teatteri Vanha Jukon ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistuotanto, joka jatkaa vuonna 2022 alkanutta yhteistyötä. Esityksen taiteellinen työryhmä koostuu juuri teatteritaiteen ammattilaisiksi valmistumassa olevista opiskelijoista. Esitys on monelle ensemblen jäsenelle taiteellinen opinnäytetyö.**

 

Mikael Karkkosen näytelmän KaniJaniKani kantaesitys Teatteri Vanha Jukon ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistuotantona 12.4.2024

Toteutus:
Mikael Karkkonen – näytelmäteksti, Teak **
Otto Nyberg – ohjaus, Teak **
Ella Snellman – pukusuunnittelu, Aalto
Miina Kujala – lavastussuunnittelu, Teak **
Katinka Ebbe – valosuunnittelu, Teak
Pauli Kotilainen – äänisuunnittelu, Teak **

Näyttelijät:
Heikki Nousiainen, Teak ** (Jani ja Rikostutkija Saarinen)
Juhana Hurme, Teak  (Reino ja Konstaapeli Hikinen)
Katriina Lilienkampf, Näty  (Maarit ja Ritva)
Miika Suonperä, Näty  (Joonas, Klaus, Kani, Bunny, Jacques)

 

Teak= Teatterikorkeakoulu

Näty= Tampereen yliopiston teatterityön laitos

Aalto=Aalto yliopisto

 

Esityskuvat: Mikko Kelloniemi

Arvio ensi-illasta perjantaina 12.4. klo 19  Muut esitykset:  Ke 17.4. klo 19 (Maksa mitä pystyt)  Su 21.4. klo 15   Ke 24.4. klo 19   To 25.4. klo 19   La 27.4. klo 19   La 4.5. klo 19    Su 9.5. klo 15    To 9.5. klo 19 (Maksa mitä pystyt)   Pe 10.5. klo 19

Esityksen kesto on noin 2 h 10 min. väliaikoineen.

https://www.teatterivanhajuko.fi/

Kategoriat
Koulutus taide

Suuri valokuvateosten yhteisnäyttely Trio-tavaratalossa

Otsikkokuvana Iiris Laurikaisen  Kaljamatkalla 2024, negatiivista skannattu pigmenttivedos

Valokuvausnäyttely on Kauppakatu 6, Trio-tavaratalon peruskerroksen koillisen sisäänkäynnin viereisissä, avarissa kolmessa suuressa ateljeetilassa. Näyttelyssä on nähtävänä 19 valokuvausalan opiskelijan ensimmäisen vuoden työtä. Näyttelyyn on vapaa pääsy!

Alla Waltteri Arosen Omakuva  2024, pigmenttivedos

Kategoriat
Koulutus taide

Valokuvauksen opiskelijoiden yhteisnäyttely

Kategoriat
Koulutus teatteri

Lahden kansanopiston Teatteri 1 Jossain pohjoisessa

Lahden kansanopiston Teatteri 1 ensimmäisen opiskeluvuoden päätyö John Carianin Jossain pohjoisessa toi lahtelaiseen teatterielämään uudenlaista, harvinaista teatteriestetiikkaa. Nykyteatterin, aikakautemme synkkiin, sotaisiin, masokistisiin aiheisiin ja maailmanpalon ennustuksiin jo lähes kyllästettyihin kova meininki -ohjelmarepertuaareihin syttyi sydämelliseen paloonsa pitkästä aikaa hienon onnistunut, roihuava vastaliekki: täydellisen rakkaudenjanon, elämän ihanuuksien, maagisten yllätysten näytelmätekstitoteutus, luontevalla, vilpittömällä lämpöisyydellä ja ihmisenoloisella pehmeydellä tulkittuna, yhteisöllisesti todistettuna. Kaukana sentimentaalisesta hempeydestä saimme elää osin tuttuja elämän sattumien, vielä enemmän uskomattomien yllätysten ja ennen kaikkea elämämme tärkeimmän – rakkauden ja rakastumisten mielikuvituksellisia, onnenkantamoisten värittämiä hetkiä.

Yhdeksässä kahden henkilön välisissä episodimaisissa kohtauksissa saimme tähän äärimmäisen lämpimäntuntuisen esityksen henkeen eläytyä ja aina uudelleen hämmästyä, että teatteri on löytänyt uuden tavan puhua suoraan esittäjien rooleihinsa sisäistyneellä, kuin omakohtaisella näkemyksellä rakkaudesta ja sen tapahtumista ihmisten elämän rikkautena. Ohjaajan henkilöohjaus ja esittäjien tulkintavalmiudet ihastuttivat tuoreudellaan ja konstailemattomalla elävyydellään. Nämä kovinkin irrallisen tuntuiset, erisisältöiset kohtaustarinat ohjaus kuroi taitavasti nautittavan ehyeksi, kylämäiseksi, näytelmäiseksi lavaesitykseksi. Kokonaisuutta väritti ja nivoi yhteen myös upea koko esityksen sävelletty kaunis ja tunnelmallisesti livemusisoitu musiikkilavastus sekä maallisti pikkukylässä tapahtuvaksi rehevät, hauskat kylätanssilliset tuokiot.

Kaikki yhdeksän episodia maistuivat tavattoman persoonallisilta ja herkkyydellä tulkituilta. Joudun kuitenkin vain muutaman oman mieltymykseni kuin lumoavasta revontulien väriskaalasta rajaamaan:

Peten ja Jannikan välittömän kaunistunnelmaisen, ehyen, hienosti keskittyneen rakkaudentunnusten vilpittömät, vähäpuheiset hetket ja heidän läheisyytensä ja etäisyytensä absurdilla havainnollistamisena jättävät meidät aidosti vakaviksi. Tämä episodien ensimmäinen, kenties yksi herkimmistä johdattaa meidät teoksen suoran puhumisen tunnelmaan vaikuttavasti.

Malvan ja Sasun railakas, vauhdikas arkifilosofisesti hauskan kamala tarina loukkaamisesta, henkilökohtaisuudesta ja sen tilastoimisesta omiksi käyttäytymisnormeiksi on todella ihanasti hulluttelevaa kauhukomiikkaa: kongenitaalista analgesiaa sairastava Sasu ja kuumassa vedessä kätensä polttava Malva. Koko juttu härkäpäisyyttä, itsekkyyttä sekä sukulaisauktoriteetteja kirpeästi opponoivaa rakastuneiden puhetta. Näyttelijätyönä laadukasta ja osaavaa teatteria.

Ramin ja Topin remontti- ja rakennusmiesten perinteinen ammatillinen keskustelu on niin tyypillisen tuttua, kinaavaa ja väittelevää miehekkyyden ronskia ja väkivahvaa tosikkoa asiantuntemusta täynnä: näyttelijäkaksikko suorastaan hurmaa taidollaan, rytmillään ja eläytymisellään oikeassa olemisen ehdottomuutensa. Siksi täydellinen retkahtaminen toisiaan rakastamaan on taatusti yllätysten yllätys hauskuudessaan ja mahdottomuudessaan.

 

Reetta ja Peetu on jo laadukasta teatteri-ilmaisua käsikirjoituksensa ja loppuhuipentumansa loistavassa luontevuudessa, näyttelijätyönsä arvaamattoman taitavassa kehittelyssä ja sen kruunaavassa täydellisessä heittäytymisessä. Pusu on pitkän kohtauksen aihe, joka toteutuksessaan näin täydellisesti johtaa koko esityksen tarinoiden kavalkadin päätökseen, suuren huumorin ja rakkauden arvokkaisiin, unohtumattomiin sfääreihin.

 

Kansanopiston Teatteri I Jossain Pohjoisessa tuntui harvinaisen kypsältä, muodoltaan virkistävän poikkeukselliselta, nuorekkaan raikkaalta, varman luontevalta esitykseltä. Sen esittäjätaitelijat ovat valmiuksissaan paitsi osaavia, sympaattisia, näytelmän yksilöllisissä roolitöissä lahjakkaita tulkitsijoita jokainen, myös teatterin yhteisöllisissä näytelmäosuuksissa aina teatteri-illuusioon meitä katsojia jo aulasta johdatellen ja joukkokohtausten toteutuksissa niiden ilmapiiriin meidät yleisön hienosti taikoen. Lavastuksen ja valojen koruton tyylikkyys ja ohjelmalehden esitystä harvinaisen hienosti informoivat piirroskuvat ovat jo täydellisen teatterin ekstraa!

 

Jossain pohjoisessa

KÄSIKIRJOITUS: John Cariani
OHJAUS: Aleksi Lavaste
OHJAAJAN ASSISTENTTI: Jonas Kanto
MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU: Jonas Kanto
MUSIIKIN OPETUS: Virva Immonen
KOREOGRAFIAT JA TANSSIN OPETUS: Katri Liikola
PUHEEN OPETUS: Heini Nikander
SUOMENNOS: Tommi Kainulainen

KÄSIOHJELMA: Lina Juusela ja Siru Karjalainen

KÄSIOHJELMAN PIIRROKSET: Lina Juusela

ESITYSKUVAT: Jani Enqvist

TEKNIIKAN AJO: Jouni Kolvanki, Saija Nygård, Jasmin Salonen, Anton Varpama-Taittonen

Tämä esitys on perinteikkään Lahden kansanopiston Teatterikoulutuksen työ, johon tällä kertaa liittyy myös koulutushistoriaa: Esityksen ohjaaja Aleksi Lavaste (vuonna 2001-2002) ja esityksen suomentaja Tommi Kainulainen (vuonna 1998-1999) ovat itse olleet Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen oppilaina.

 

Arvio esityksen 22.3.2024 ensi-illasta.

Kategoriat
Koulutus taide

Kaarisillan taidetta Galleria Uudessa Kipinässä

 Maaliskuun loppuun saakka on Galleria Uusi Kipinässä vielä esillä mielenkiintoinen näyttely.
Lahden-Nastolan-Erstan Kaarisillasta valmistuvat kuvataiteilijat pystyttävät Galleria Uuteen Kipinään Taidesirkuksen maaliskuun ajaksi. Taidesirkuksessa on tarjolla sykähdyttäviä elämyksiä: taiteellista akrobatiaa, taikuutta ja komiikkaa. Osallistuminen tapahtuu, tietysti, omalla vastuulla.

Mukana on töitä yhdeksältä visuaalisen alan artistilta. Milla Hokkanen painottaa töissään teknistä taitavuutta. Heta Hyvönen valmistaa puusta, savesta ja muovista olentoja. Neea Kyllönen työskentelee maalauksen ja taidegrafiikan menetelmin. Hänen töissään on tärkeää värikkyys. Pyry Nikula on kiinnostunut luomaan paikkoja ja hahmoja. Kai Pitkäsen taide näyttää ensikatsomalta sekalaiselta, mutta tarkempi vilkaisu tuo esiin tapahtuman ja harkittuja yksityiskohtia. Hannah Sklar työskentelee mieluiten taidegrafiikan menetelmin. Tomi Vainion taide syntyy omalla painollaan. Emi Tuominen tekee savesta käyttöesineitä. Maalatuilla hahmoillaan Emi haluaa tuoda esiin diversiteettiä. Alma Tähden taide on realistista. Taiteilijoista löytyy tarkemmat esittelyt osoitteesta: https://kaarisilta-studio.fi/opiskelijat/.

 

Näyttelytyöt ovat valmistuneet kolmevuotisten Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perusopintojen aikana. Kaarisilta järjestää koulutusta yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa vaativan erityisen tuen koulutuksena. Koulutus on kuvataidelähtöistä ja sen suorittanut valmistuu Kuvan toteuttajaksi. Opiskelujen aikana tutustutaan monipuolisesti erilaisiin kuvataiteen menetelmiin ja ilmaisutapoihin. Ideana on, että jokainen opiskelija löytää ja suuntautuu omiin vahvuuksiinsa ja itseään kiinnostaviin menetelmiin. Taidesirkuksessa on mukana piirtämällä, maalaamalla, veistämällä, sekä taidegrafiikan ja mediataiteen keinoin toteutettuja teoksia.

 

Kategoriat
Koulutus teatteri

Lahden Kansanopiston Teatteri 1 maailman suosituimmassa hittinäytelmässä

Lahden Kansanopiston Teatteri 1 tuo ensimmäisen vuoden päätyönään suomalaisittain harvinaisen Atlantin takaisen ja suuren maailman yhden viime vuosikymmenen esitetyimmän näytelmän. Se on saanut jo tuhansia eri tulkintoja – varsinkin Amerikoissa se on ollut eräänlainen teatterihitti nuorten aikuisiksi tulevien – lukioiden ja opiskelijayhteisöiden – teatterianti. Suomessa näytelmää on esitetty pienin katsojamäärin kolmen eri teatterin tulkintoina (mm. Kotka ja Kajaani), mutta korona-aika vei osan tästä näytelmäuutuudesta tietymättömiin. Harvinaisuus on nyt lahtelaisten koettavana ensi perjantain ensi-illassa.

Lehdistötilaisuudessa saimme kurkata tähän äärimmäisen lämpimäntuntuiseen esitykseen parilla pienellä kohtauksella. Yllätyin, että teatteri jopa lännessä on löytänyt uuden tavan puhua omalla kielellään rakkaudesta, yllättävistä tapahtumista ihmissuhteiden välillä. Sympatia tuntui kuin palanneen odotettuun omaperäisen korkeaan kurssiinsa teatteritaiteen ytimessä ja elämämme pohdinnoissa tässä muuten kaiken repivässä maailmanmenossa.

Jossain pohjoisessa on John Carianin käsikirjoittama, pohjoiseen kyläyhteisöön sijoittuva, rakkaudellinen kokoillan näytelmä. Esityksen yhdeksässä tarinassa ihmiset painivat hartiavoimin ihmiselämän keskeisen kysymyksen parissa -rakkauden. Teos tuo pehmeää menoa tähän maailmanaikaan, jossa kovien arvojen ohjaamat valinnat ovat arkipäivää. Haluamme luoda lavalle palan rakkautta, kokemuksen ihmisten välisestä yhteydestä. Kova meininki loppuu. Nyt on rakkauden vuoro.

Teatteri I tarjoaa katsojilleen tämän elämän lämpimän sylin ja kanssayhteisön, Aleksi Lavasteen ohjaaman näytelmän Jossain pohjoisessa ensi-illassa 22.3.2024.

KÄSIKIRJOITUS: John Cariani
OHJAUS: Aleksi Lavaste
OHJAAJAN ASSISTENTTI: Jonas Kanto
MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU: Jonas Kanto
MUSIIKIN OPETUS: Virva Immonen
KOREOGRAFIAT JA TANSSIN OPETUS: Katri Liikola
PUHEEN OPETUS: Heini Nikander
SUOMENNOS: Tommi Kainulainen

LAVALLA: Lahden kansanopiston Teatteri I
Elli Arstila, Heikki Hoppania, Kaisla Jaakonaho, Lina Juusela, Emma Kakkonen, Siru Karjalainen, Tino Karttunen, Elias Kaukkila, Veera Kivistö, Minka Kosonen, Martta Kukkonen, Aino Kuronen, Albertta Leppäniemi, Jade Manner, Minea Mantsinen, Enna Piitulainen, Katinka Ritvanen, Ville Saastamoinen ja Fanni Vihersaari

Tila on valitettavasti esteellinen, mutta pyörätuolipaikat on järjestettävissä. Olethan meihin etukäteen yhteydessä sähköpostitse, mikäli tarvitset apua esitykseen saapumisessa tai haluat lisätietoja. Avustajan lippu on ilmainen.

Noudatamme tiloissamme turvallisemman tilan periaatteita, joihin toivomme myös yleisön sitoutuvan. Lämpiössä on sukupuolineutraalit WC-tilat. Esitys sisältää teatterisavua.

Lipunvaraus ja lisätiedot: teatterikoulutus.fi/esitykset/jossain-pohjoisessa

Lahen uutisia palaa esitykseen sen ensi-illan jälkeen.

Kategoriat
Koulutus teatteri yhteiskunta

Sarvivälke -kantaesitys Omapohjassa

Amalia on yksin. Yksin yksinään, yksin toisten joukossa. Hän ajelehtii, harhailee elämässään, etsii pakkomielteeksi paisunutta ihastustaan nimeltä Max. Ja pohtii. Miksi ketään muita ei näytä kiinnostavan, miksi kaikki on juuri niin kuin on? Hänen ystävänsä pelkää, että Amalia päätyy samaan traagiseen päätökseen kuin isänsä. Sitä pelkää myös Amalia. Miksi aika kuluu niin hitaasti metroasemalla junaa odotellessa?

Arda Salaniemen kirjoittama Sarvivälke on väkevän todentuntuinen sukellus nuoren naisen elämään. Koskettavan päähenkilönsä kautta monologinäytelmä pohtii itsetuhoisia ajatuksia ja olemassaolon mielekkyyttä ‒ vaiettuja aiheita, jotka kuitenkin ovat todellisuutta liian monille. Surullisesta pohjavireestään huolimatta näytelmä soljuu kevyen lyyrisenä ja toiveikkaan hymyn saattamana; se säteilee ihmeellistä hohdetta kuin graniittiin kätkeytynyt, huomaamaton sarvivälke, kun sen näkee oikeassa valossa.

Arda Salaniemi (o.s. Yildirim) on kirjailija, toimittaja ja kriitikko. Sarvivälkkeen englannin- ja venäjänkieliset käännökset on esitetty lukudraamana Lontoossa ja Moskovassa vuonna 2021. Ida Kronholm on ohjaaja, jonka aiempiin ohjauksiin kuuluu mm. Anja Portinin Radio Popov Svenska Teaternissa (2023).

Sarvivälke tuo Kansallisteatteriin tuoreita taitureita Teatterikorkeakoulusta: näyttelijä Milla Kaitalahden sekä lavastus- ja pukusuunnittelusta vastaavan Anni Hernetkosken. Esitys on ohjaaja Kronholmin sekä valosuunnittelija Saana Volasen maisterivaiheen opinnäytetyö TeaKissa. Musiikista ja äänisuunnittelusta vastaava Iida Hägglund toimii myös esityksen muusikkona. Hägglund on tuttu muun muassa Kansallisteatterin Ofeliaklubien yhteydestä.

Valokuva  Katri Naukkarinen

Kantaesitys Omapohjassa 9.3.2024