Kategoria: tiede
1. LUT-yliopisto
Tasavallan presidentti vahvisti 28.12.2018 lain, jonka mukaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston nimi muuttuu. Jatkossa yliopiston virallinen nimi on Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT. Laki astui voimaan vuoden 2019 alusta.
Samalla LUT kahmaisi ottolapsikseen Lahden ammattikorkeakoulun ja Saimaan ammattikorkeakoulun (Lappeenranta, Imatra, Kouvola).
Lahti haaveili omasta yliopistosta kohta kaupunkioikeudet 1905 saatuaan. Vuonna 1910 Suomalainen Tiedeakatemia kokoontui Lahdessa ja sieltä kaikui tieto, että yliopisto pitäisi saada mahdollisimman lähelle Helsinkiä. Lahti varasi heti tontin torin laidasta ja päätti sievoisen avustussumman yliopiston tuloon. Vuonna 1911 kokeiltiin vaihtaa taktiikkaa ja päätettiin anoa eläinlääketieteellistä korkeakoulua Lahteen ja vielä vuonna 1917 Suomen valtion pääministeri piti Lahtea hyvänä sijaintipaikkana maataloudelliselle korkeakoululle. Lahden kompastuskiveksi koituikin liian läheinen sijainti Helsinkiin, alkuperäinen etu muuttui siis rasitteeksi.
Kuten niin säännönmukaisesti aina ennenkin, historia toistaa vääjäämättömästi itseään. Tänä vuonna 2018 eläkkeelle väistynyt kaupunginjohtajamme Jyrki Myllyvirta oli kymmenvuotisen johtajuutensa aikana vannonut kaiken kehityksen tapahtuvan Helsingin läheisyyden suomalla erikoisasemallamme.
Vaan nytkin, kuten jo vuonna 1917 ainoa yhteistyökumppanimme löytyi mahdollisimman kaukaa, pois Helsingistä, Lappeenrannasta, joka LUT-Lappeenranta -nimisenä konsernina avosylin otti meidän yliopistonälkäiset lahtelaispäättäjämme oman piskuisen säilymisensä pieneksi takeeksi autonomiseen puristusotteeseensa.
Ylläoleva kaavio Suomen 14 yliopiston suosituimmuudesta vuonna 2018. Lappeenrannan teknillinen yliopisto on yksi maamme pienimmistä yliopistoista.
Yllä organissation keskeiset LUT -konsernin päättäjät, lappeenrantalaiset Liisa-Maija Sainio ja Juha-Matti Saksa
LUT osti Lahden ammattikorkeakoulu Osakeyhtiön kokonaan omakseen kaikkine osakkeineen ja toimintoineen.
Nyt Lahdella eikä lähikunnilla (Heinola, Orimattila, Nastola, Hollola) ole enää mitään sananvaltaa Lahden ammattikorkeakoulun asemaan, tehtäviin tai rahoitukseen. Sen omistaa siis Lappeenrannan Teknillinen yliopisto. Sama yliopisto, lähinnä sen autonomista valtaa käyttävä rehtori, päättää siis yksin kaikista Lahden ammattikorkeakouluun liittyvistä asioista ja korkeakouluopinnoista. Rahoituksen takaa Suomen valtion opetus- ja kulttuuriministeriö. Lahden kaupunki on pyyhkäisty sivuun kaikesta vastuusta, suunnittelusta ja valtion rahavirroista.
Näin Lahden Lahden viimeisin oman yliopiston villitys alkuaan alkoi:
Lahden kaupunginvaltuuston suuruudenhulluus toteutuu – Suomen suurin 101 -jäseninen (Lahti+Nastola) kaupunginvaltuusto perustaa 20.3.17 omaa Lahden yliopistoa ja taputtaa itselleen.
Lahden kaupunginvaltuusto luuli päättäneensä kokouksessaan 20.3.2017 perustaa Lahteen viimeinkin oman yliopiston. Asia löytyy kaupunginvaltuuston kokousten arkistoista ja nauhoitetuista tallenteista nimellä:
Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulussa ja LUT-konserniin liittyminen § 37.
Käyn läpi 37 §:n Lahden valtuuston kahden suurimman puolueen ensimmäisten puheenvuoronkäyttäjien valtuustopuheenvuorot.
Ensimmäinen puheenvuoro
Juha Rostedt, ylioppilas, toimitusjohtaja. Lahden kaupunginhallituksen päätoiminen puheenjohtaja 5000 euron kuukausipalkka, veronmaksajien kustantama oma työhuone, vapaamuurari.
Puheenvuorossaan hän edustaa paitsi Lahden kaupunginhallitusta myös erityisesti Nastolan ja Lahden yhdistymishallituksen puheenjohtajuutta (Kok).
” Lahden ammattikorkeakoulun omistajakunnat ja Lappeenrannan tekninen yliopisto ovat neuvotelleet todellakin yhdistymisestä ja olemme neuvotelleet ammattikorkeakoulun osakkeiden myynnistä Lappeenrannan yliopistolle. Tämä neuvottelu on sujunut tässä kuukausien aikana äärimmäisen hyvin. Kaupunki asetti tietynlaisia tavoitteita tälle meidän neuvotteluille, keskinäisiä tavoitteita ja olemme saavuttaneet ne tavoitteet varsin hyvin. Lahden kaupungissa oman elämäni aikana on aina harmiteltu sitä, että Lahti jää niin monessa jälkeen, kun meillä ei ole omaa yliopistoa. Tämä on varmasti aika tuttua aika monellekin. Nyt meillä on se mahdollisuus saada oma yliopisto Lahteen. Toteutuessaan tämä neuvottelutulos ja kauppa tarkoittaa sitä, että meillä on tulevaisuudessa vuoden 2018 alusta oma yliopisto, periaatteella yksi yliopisto, kaksi kampusta, Lahdessa ja Lappeenrannassa. Se sisältää myös sen, että nimi tulee muuttumaan. Me emme vielä tiedä, mikä se on, mutta sieltä poistuu se Lappeenranta nimenä. Toivottavasti tulee sellainen hyvä ja vetävä nimi. Meidän kannattaa olla tästä ylpeitä ja toivotaan, että päätökset menee maaliin myös muissa omistajakunnissa. Me voidaan olla siitä ylpeitä, että meille on tulossa oma yliopisto ja varmasti tapahtuu myös niin, että se vetovoima, minkä tämä yliopisto aiheuttaa tähän kaupunkiin, tuo meille uutta työtä, uusia työpaikkoja, yrittäjyyttä mutta myöskin vetovoimaa sinne yliopiston puolelle ja tarkoittaa sitä, että yliopisto lähtee täällä Lahdessa kasvamaan.”
Rostedtin vilpittömäntuntuinen lahtelaisylpeyden hykertelevä lietsonta ja tyytyväisyys omasta aikaansaannoksestaan, aidosta yliopistostatuksesta, on ennenaikaista ja pelkkää Rostedtin kuvitelmaa. Niihin on helppo saada muutkin asiantuntemattomat lankeamaan, sillä itsekin ihailen Rostedtin sujuvaa, papereista vapaata, miellyttävää puhetaitoa. Lukemalla Rostedtin ylistämien päätösasiakirjojen sopimukset ja liiteasiakirjat huolella saa selkeän ja yksiselitteisen kuvan asiasta: Rostedtin hehkuttelu yliopistostatuksella jää täysin perusteettomaksi.
”LUT jatkaa tiedeyliopistona tehden akateemista, korkeatasoista tutkimusta ja antaen tutkimukseen perustuvaa ylintä koulutusta yliopistolain mukaisesti. LAMK puolestaan antaa ammattikorkeakoululain mukaisesti työelämälähtöistä koulutusta sekä tekee soveltavaa tki-toimintaa ja taiteellista toimintaa. Konsernilla on tarkoitus olla yliopistokampukset Lappeenrannassa ja Lahdessa. Mikäli LAMK liittyy mukaan LUT-konserniin, konsernissa on yhteensä noin 13 000 opiskelijaa, 1500 henkilökunnan jäsentä ja noin 140 miljoonan euron liikevaihto. ”
Vastoin Rostedtin luuloa sopimuksessa yliopiston syntymisestä Lahteen tulee selväksi, miten Lappeenrannan Teknillinen yliopisto LUT toimii yliopistolain mukaan ja Lahden ammattikorkeakoulu LAMK ammattikorkeakoululain mukaan. LUT on konsernin yliopistotasoinen emoyhtiö ja LAMK sen ammattikorkeakoulutasoinen tytäryhtiö. Se, että tekstissä puhutaan yliopistokampuksesta ei tätä lain säätämää asetelmaa muuta. Fuusiossa LAMKille jää ammattikorkeakoululain edellyttämä keskeinen työelämään suuntautuva tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta (tki). Mitään Lahden omaa yliopistoa ei tässä fuusiossa synny, vaan Lappeenrannan Teknillisen yliopiston monivuotinen yliopistotoiminta Lahdessa vahvistuu, selkiytyy ja vakiintuu.
Toinen puheenvuoro
Jarkko Nissinen, tradenomi, Lahden kaupunginhallituksen 1.varapuheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen, sen Elinvoima- ja työllisyysjaoston puheenjohtaja sivutoimisella kuukausipalkalla 2500€/kk (Sdp).
”Täällä erityisesti kaupunginhallituksen Elinvoima- ja työllisyysjaoston puheenjohtajan roolissa. Lappeenrannan teknisen yliopiston eli LUT, sen rehtori Juhis eli Juha-Matti Saksa kirjoitti muutama viikko sitten, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen brändit ovat tarkasteltavana, myös LUTin nimi on suurennuslasin alla. LUT-konsernin yhteydessä tarkastellaan, kuten arvoisa kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, tarkistamaan konsernin nimi, mikä tulee tukemaan toiminnan uutta luonnetta. Muutama huomio tästä kokonaisuudesta, jota kaupunginhallituksen Elinkeino- ja työllisyysjaosto on työstänyt jo pitkään.
1. Jatkossa on LUT-yliopistollamme ja konsernilla kaksi yliopistokampusta. Yksi Lappeenrannassa ja toinen Lahdessa tai toisinpäin. LUTin yksi vahvuus on yritysrajapinta. Kiertotalous löytyy niin LUTin strategiasta kuin Lahden kaupunkiseudun viime vuoden loppupuolella hyväksytystä kilpailukykystrategiasta. Ja hieno asia, että meillä on yhteiset strategiset kärjet jo tässä vaiheessa, liekö sitten sattumaa.
2. Jatkossa Lahdessa aloittaa 80 diplomi-insinööriä ja 40 kauppatieteen maisteriopiskelijaa vuodessa. Ja professoreja on noin kymmenen tutkimusryhmineen.”
Lehtileike Etelä-Suomen Sanomista 28.3.17, viikko jälkeen Nissisen puheenvuoron
”3. LAMKin ja eteläkarjalaisen Saimaa-ammattikorkeakoulun siirtyminen LUT-konserniin merkitsee nimen tarkastelua. Apuna käytetään kansainvälisiin brändeihin erikoistunutta mainostoimistoa. Rehtori Juhiksen mukaan brändi tulee olemaan päräyttävä. Lahden ammattikorkeakoulussa on omat vahvuutensa kuten Muotoiluinstituutti. Tilanne voidaan nähdä muotoilun kannalta mahdollisuutena. Muotsikan osaaminen täydentää LUT-konsernin vahvuuksia. Kuten todettu, LUT työstää uutta nimeä, jossa brändiin liittyvät vahvuudet pääsisivät nykyistäkin paremmin esille. Uuden brändin ennakoidaan julkistuvan syksyllä -18. Nimenmuutos päätetään eduskunnassa, onhan yliopiston nimet määrätty laissa. Suuntaviivoja nimeksi löytyy esimerkiksi Aalto-yliopistosta.
4. ja lopuksi. Suomessa oli Porvoon valtiopäivät. Niissä on tulkittu Suomen nousseen kansakunnaksi kansakuntien joukossa. Päätettävänä oleva pykälä toimii vastaavana isona askeleena, suorastaan jättiloikkana Lahden kaupungin matkassa yliopistokaupungiksi, valtiopäivien nimitystä odotellessa. Arvoisat valtuutetut, hyvä puheenjohtaja.
Noin neljännesvuosisadan alueellinen yhteistyö siirtyy uudelle tasolle siirtyessämme alueyksiköstä kampuskaupungiksi. Siirrymme yliopistokaupungiksi yliopistokaupunkien joukkoon.”
Nissisen pitkä, sinnikäs työura erilaisissa kaupunkimme työllisyyteen liittyvissä tehtävissä, toimikunnissa ja projekteissa nollautuu nolosti oheisessa ESS:n lehtileikkeessä. Hänellä ei tunnu olevan realismia edes siitä, mitä ammatteja maassa pitäisi lisätä ja mitä vähentää. Jo pitkään Lahden ammattikorkeakoulu on kouluttanut insinöörejä ja tradenomeja liudoittain suoraan työttömiksi. Nyt Nissinen vielä pröystäilee oikein yliopistollisella diplomi-insinöörien ja kauppatieteiden maisterien lahtelaiskoulutuksella. Nissisen ilmaisulle tuttu leuhkiminen ja puujalkavitsisyys eivät tässä asiassa peitä hänen asiantuntemattomuuttaan. Olisiko tulevassa kaupunginhallituksessa viimein jo nopeasti vaihdettava työllisyysasioiden korkein poliittinen johto.
SUMMA SUMMARUM
Näiden kahden herran puheenvuoroja leimaava omakehu tuntuu kovin naiivilta ja lapsekkaalta ja paljastaa heidän tietämättömyytensä koko yliopistomaailmasta. Heitä on ollut helppo vetää nenästä, sillä tittelit ja instituutioiden ylätasot ovat aina kiinnostaneet näitä miehiä. Brändäys on juuri nyt näiden kahden poliitikon yhteinen, pinnallinen keino pysyä poliittisen kentän kirkkaimmassa valokeilassa. Asioita ei kuitenkaan pelkästään brändäämällä hoideta.
Olisi luullut heillä olleen palkkansa edestä paljon tärkeämpääkin tehtävää omassa pesässä. He eivät edes taida tietää, että Lahden ammattikorkeakoulun hallinnollinen, strateginen sekä ennenkaikkea opetuksellinen tila on kaoottinen. Sen tärkeä ja ansiokas yritysmaailman edustaja erosi vastalauseena huonolle johdolle. Sen opetus on epäonnistuneiden säästötoimien seurauksena pudonnut tehottomiksi suurryhmäluennoiksi ja tärkeä tki-tehtävä yskii toimimattomuuttaan. Muotoiluinstituutti on joutunut jättämään omat hienot tilansa yhdenkään Lahden kaupunginvaltuuston jäsenen sen toimintaedellytyksiin puuttumatta. Näiden asioiden hoitamisessa kuntoon olisi ollut Rostedtille ja Nissiselle paljon akuutimpaa ja relevanttisempaa työsarkaa ennen yliopistohaihatteluja. Ja olisi vieläkin.
Asiassa käyttivät vielä puheenvuoroja mm. Francis McCarron, Antti Holopainen, Ville Skinnari ja Onerva Vartiainen – kaikki omalla panoksellaan, ja tavallaan tunnustautuivat ajaneensa, toimineensa ja nyt kannattavansa Lahden yliopiston syntymistä. Lopuksi kokouksen puheenjohtaja Mika Kari esitti koko valtuuston antamaan valtuustolle itselleen ja asian § 37 yksituumaiselle päätökselle aplodit. Niin tapahtui.
Tätä vuodatusta tänään kirjoittaessani edellisistä tapahtumista on kulunut jo puolitoista vuotta. Juha Rostedtin vakuuttelu, että tulevan uuden yliopiston nimestä poistuu sana Lappeenranta tai Jarkko Nissisen vannominen, että kansainvälisiä brändejä käyttävä mainostoimisto muokkaa Lahden oman yliopiston nimen ja Nissisen yliopiston rehtori Juha-Matti Saksalta lainaama varmuus, että nimi on päräyttävä – eivät pidä paikkaansa.
Nimi kun on tällä hetkellä kovin tavanomainen, vähemmän päräyttävä ja aika vaisu Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT – Lahden omaa yliopistoa emme siis saaneet.
PS
Miksi olisimmekaan, sillä meillähän on ollut yksi maamme parhaimpia, monipuolinen, toimiva ja tuloksellinen yliopisto jo vuodesta 1963 alkaen ja se toimii edelleen.
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/12/lahden-laajavaikutteisin-yliopisto
https://lahdenyliopistokampus.fi/lahden-yliopistokampuksen-koordinaatioyksikko/
https://www.hamewiki.fi/Lahden_Yliopistokampus
2. LAB-ammattikorkeakoulu:
(allaoleva linkki asiasta on Lahen uutisia -artikkelista 4. huhtikuuta 2019 -aiheena LAB-ammattikorkeakoulun nimen keksiminen)
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2019/04/kis-kis-kippurahanta
Kannen valokuva: Känkäsen ja Saastamoisen perhealbumit
Olen nyt viimeinkin jaksanut lukea läpi koko 172-sivuisen Päijät-Hämeen tutkimusseuran 38.vuosikirjan, joka oli saanut nimekseen LAHTI 120 KOTIMME.
Muutama viikko sitten saatuani saman yhdistyksen jäsenenä kirjan kirjoitin siitä seuraavan:
Tarkan, yksityiskohtaisen lukemisen ja pitkään seudullamme asuneen lahtelaisen näkemys kirjasta on edelleen tuon ensivaikutelman värittämä – tieteelle henkilöllisyytensä, useat kirjoittajat koko elämäntyönsä antaneet eivät kykene aina välittämään tietoja meille tavallisille lukijoille. Meille syntyperäisille lahtelaisille aiheen nimi Lahti 120 kotimme on pikemminkin kovin keinotekoinen. Mikä ansio tuo 120 vuotta kaupungille oikein muka on? Se vaikuttaa kovin kaupalliselta: myyntiorganisaatiot, kaupat, taidelaitoksetkin hokevat tuota aihetta, todistaakseen ostajille pakollisia hankintoja tuon 120-vuosiluvun perusteella, samoin taidelaitokset hokevat ohjelmissaan 120-lukua ikään kuin turvatakseen mesenaattiensa myötämielisyyden avustushankkeilleen ja paikallisille rahoituselimilleen.
On kuitenkin tällaisen kriitikkopolon mieluinen pakko poimia kirjasta suurta yleistä tietoa ja totuutta sisältävät artikkelit kuin kermaksi tästä teoksesta, nekin harvapiikkisellä haravalla ja vain luettelomaisesti perustellen. Tuohon haravointiin liittyy myös ne liian monet kirjoitusvirheetkin, joita kirjan sisältö – oikolukijan puutteessa – sisältää sanomalehtien tapaan.
Ensimmäinen kirjan herkuista on esipuhe, jonka on laatinut seuran puheenjohtaja Martti Keränen. Se on kerrassaan upean hurttihuumorinen sanomassaan – komea lyijykynäpiirros kaupungistamme symboleineen (sivu 5).
Toinen hieno ja selkeä artikkeli on Aluksi (sivut 7-9), jossa kirjan toimittajanelikko tekee ansiokkaan selvityksen eri kirjoituksista, jokaisen kirjoituksen sisältökokonaisuuden lyhyesti referoiden. Pelkästään nämä sivut lukemalla kirjan sisältö hahmottuu hyvin.
Markku Kosken kirjoitus (s.11-15) on lyhyessä muodossa ja tarkassa sisällössään sopiva kenen tahansa luettavaksi. Myös kahdessa ainokaisessa asialainausviitteessä se on esimerkillinen teokseen.
Sonja Aarniola–Järvinen tuo yllättävän uuden nimen kaupunkimme historiaan Märtha Herckmanin Valmistavan koulun vaiheita kuvatessaan (s- 45-56). Lahden virallinen koulutoimi saa kirjoituksessa vakuuttavan perusteen yksityiskoulujen ja erityisesti naisoppilaiden koulunkäynnille myös kaupungissamme.
Päivi Ruutiaisen kirjoitus – Suomen kultaseppäkaupunki – on yksi ylivoimaisesti kattavin, asiantuntevin ja todistusvoimaisin teoksen kirjoituksista, kuvaamaan myös sitä, miten näköalattomasti kaupunkimme insinöörikoulutuksen johtamat ajatukset tuhosivat kaupunkimme ja maamme merkittävimmät taideoppilaitokset ja sen yhden timanttisimman, Lahden kultaseppäkoulun, sen elämän lopettamisen ammattikorkeakoulun koulutuksen vetäjien lakkautuspäätöksellä.
Eero Hintsanen: Skull Crown, objekti,21, hopea, koko 33x30x21cm, paino 1063 g. KUVA: Lari Heikkilä
Ruutiaisen alan asiantuntevuus ja kuvat todistavat yhä kultaseppäalan vetovoimaisuutta – jonka Lahti typerässä lähes yksityiseksi koulutukseksi monopolisoituneessa koulutuskonsernimahdissaan lakkautti. Artikkelissa saamme myös asiantuntevat opastukset muutaman Lahdesta lähteneen huipputaiteilijan kultaseppäammattikoulutuksen jalostumisille ja eriytymisille maailmanluokan omasävyisiksi ja ainutlaatuisiksi, tuottaviksi taiteilijoiksi (sivut 70-83).
Kati Honkanen tuo syystä kovin haikean muistelun Palmeniasta, joka aikanaan oli todellinen lahtelainen yliopisto Helsingin yliopiston toimivana, itsenäisenä hallinnollisena satelliittina ja moniin eri alan tutkintoihin johtaneina yliopistollisina opetuksina opettajineen (sivut 84-93).
Taatusti kirjoituksista lahtelaisin, hauskin ja jo urheiluinhimillisyydessään maukkain on Antti Kariston selvitys (s.94-107) mäenlaskun harrastamisen ja mäenlaskun hyppykilpailujen menneeseen maailmaan. Sieltä Karisto marssittaa lahtelaishyppääjiä nimeltä, tyyliltä, taipumuksilta ja saavutuksilta luonnehtien kymmenittäin – suuria maailmanmestareita tai seudun pikkutösien hyppääjäharjoittelijoita eri puolilta kaupunkiamme suuren liudan.
Lahden Iso.Vuoden 1953 Salpausselän kisat menossa. KUVA: E.Blomberg, Museovirasto
Jopa ajan isot hyppyrimäet Lahti-Kouvola-Kaipola-Puijo ja Holmenkollenkin saavat Kariston antamat tyylipisteet mäen kelvollisuudesta ja puutteista tasaväkiseen kilpailuun tai mäkityyliltään liian yksilöllisen kilpailijan mahdollisuuksiin menestyä niissä. Ja Helsingin hyppyrimäille hän antaa niiden pienuudesta makeat naurut. Kovin seikkaperäisen hauska ja tosi on tämä kirjan luku asiantuntevien ja asiantuntemattomienkin lukea. Mutta kuitenkin kaikki miltei jo historiaa, menneitten talvikausiemme historian jäännettä ja juuri suomalaisuuden ainutlaatuista historiaa Lahdestamme.
Aija-Riitta ”Tiitu” Saastamoinen luo lämpimän kirjoitelman perheensä, lapsuutensa ja elämänsä kaaresta yhdessä kaupunkimme lapsirikkaassa, aina mielenjäävässä kaupunginosassa. Soma ja lämmittävästi sydämensopukoista pulpunnut, omakohtainen sisältö on poikkeuksellinen luku teoksessa (s.149-159).(+otsikkokuva)
Lahden kaupunkihistorian laajeneminen sai aikanaan ystävyyskaupunkisopimusten muodossa ensin Pohjoismaissa ja Neuvostoliitossa sitten monessa eurooppalaisessa valtiossa uuden lavennuksen yhteiskuntien kansainvälisyyteen. Ilkka Haapolan laaja (sivut 56-69), yksityiskohtainen ystävyyskaupunkikirjoitus erityisesti unkarilaisen ystävyyskaupungin Pecsin kanssa tehtyyn monivuotiseen, vuorovaikutteiseen yhteistoimintaan on jo täyttä mennyttä historiaa. Ystävyyskaupungit on lahtelaisessa kulttuurikaupungissa nuijittu vihreiden verkojen alle unholaan.
Olen tieten tahtoen jättänyt sisällöiltään, viestimistaidoiltaan ja tietoudeltaan teoksen laajimmat kirjoitukset käsittelemättä ja muutamat kirjoitukset anteeksipyytäen sivuuttanut kokonaan – kaupunkikokonaisuuden suunnittelun maan huippuasiantuntija Riitta Niskasen (s.16-33), karjalaisuuden ekspertin Terhi Pietiläisen (s.120-139) ja kaupungin syntyaikojen, teoksen kenties sujuvasanaisimman viestijän Janne Ridanpään (s.34-45) tekstit, joiden katson edustavan nykyisen kaupunkimme syntymisen perustuntoja. Niitä tietenkin rasittaa nuo alussa mainitsemani asiantuntijaviitteiden suuret keot. Taitavina kirjoitustöinä eri tieteiden osalta Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosijulkaisujen kaanoniin ne sopivat historiaamme edustavina otoksina tieteen ja tutkimuksen Lahdesta.
lahenuutisia.fi
lahenuutisia@gmail.com
Suomalaiset Historiapäivät järjestetään 10.–11.10.2025 Lahden Sibeliustalossa yleisötapahtumana, johon yleisöllä on vapaa pääsy.
Aiheissa huomioidaan tämän ajan haasteet kuten suurvaltapolitiikka, demokratia, tutkimuksen vapaus ja Suomen ulkopolitiikka – kuitenkaan muuta ja tärkeää historiatietoa unohtamatta. Ohjelmassa tulee esiin myös tänä vuonna 120 vuotta täyttävä Lahden kaupunki.
Suomalaiset Historiapäivät on samannimisen yhdistyksen vuosittain järjestämä Suomen ja lähialueiden historiaa eri teemojen kautta valottava seminaari. Luentosarjoja ja paneelikeskusteluja voi seurata myös streemattuna lähetyksenä. Historiapäivät ovat yleisölle avoimia ja maksuttomia. Esiintyjät ovat teemojensa arvostettuja asiantuntijoita.
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan tilaisuutta!
Eilen illalla koin Lahdessa käänteentekevän teatterielämyksen, jossa sekä monologiteatteri, dialogimuotoinen puheteatteri että takuuvarma ilmaisun ja vahvan sisällön tuoreus mahtuivat samaan, valloittavaan teatteriteokseen. Eikä siinä vielä kaikki: nautin myös ensi kertaa teatterihistoriassani tekstin genressä rummuin ja kielisoittimin eläytyvän teatteriorkesterin loistavan tarkkavainuisen, ekonomisesti herkästi nyanssoidun osuuden esityksen sanomaan suorastaan sensaatiomaisen osallistuvana, herkkänä teatterielementtinä.
Yhdeksän nuoren pitkälle teatteriin orientoituneen persoonan yhteinen ajatus toteutui vahvana, lämpimällä biologikirjoittajansa Juha Kauppisen ihmisotteella ja esittäjäpersooniensa synnyinvahvuuksilla – hullaannuttavana, luontoa ja kaupallista metsänkäyttöä molempia vuorotellen ylistävänä yhteiskunnallisena moraliteettina.
Laskin uutuushurmoksessani ainakin neljän eri hahmon tuovan oman sanomansa näyttämölle. Eniten valpastuin pitkästä, monijuurisesta varpusen puheenvuoromonologista, jossa hän ylistää ihmisen merkitystä yli kaiken, vaikka tunnustaakin kilpailevansa pienenevästä elinpiiristään juuri ihmisen kanssa. Ymmärsin myös kuukkelin osuuden koko ajan muuttuvassa luonnossamme ja hänen luontolajinsa ahdistuksen käydä rajankäyntioikeutta muuttuvasta metsästä aidon metsätalousammattilaisen kanssa – molemmat elämäntyönsä reviireitä puolustaen.
Eikä todellinen biologihahmokaan jätä meitä evoluutioaikatauluissaan hätkähdyttämättä. Mitä vaikuttaa muutama ilmansaasteiden lisääntymisaikakausi luonnon miljoonien saati biljoonien vuosien saatossa. Ei sitten mitään. Ne ovat pieniä, ihmisen turhamaisuuden aikaansaamia, lyhyen ihmiselämänsä tärkeyden todistamiseksi keksittyjä täysin virheellisiä huomioita. Onhan Suomikin ollut miltei koko nykyelonsa viimeiset lähimiljoonat vuodet merta Hämeenlinnaan saakka. Onpa maailma ollut monelta maapallon osaltaan täysin puuton. Mitä noista puista ja havumetsähiilisykli-ahdistuksista suotta paasata. Luonto elää omissa sykleissään.
Tekstin seremoniamestari, Starman, tuo näytelmän yhtäaikainen kaikkien maailman herätysliikkeiden belsebuubi ja antikristus, viekoitteleva ja eläytyvä perkele Aino Suosalo, hullunhauskassa, pirullisessa hahmossa tainnuttaa meidät helposti moneen kertaan vuoroin elämän kaupallisiin realiteetteihin nöyrtymään tai omaan oppositiopäättelyymme käpristymään. Vähintään epäilemään kaikkea tiedettä ja tieteen todisteluvoimaa, aina kuitenkin valitsemaan kahdesta toisen. Suosalon oma karisma vie mukanaan, tempaa hereille ja antaa teräviä kärkiä mielemme poukkoilla vuoroin missä vain tämä perkele meitä johdatteleekin. Eikä jo hänen alkuilmestyksensä – ammuttu haikara kourassaan, sammakko kädessään – jätä kylmäksi. Haikaran hän ripustaa lähinaulakkoon reviirinsä tunnukseksi ja sammakon syö suihinsa. Ihmisvalta on hänen alkunsa taistella elintilasta ja lajiston herruudesta.
Sama uskottavuuden tyynempi tai vahvasti reagoiva taso on kaikissa teoksen roolitöissä vahvasti läsnä nautittavanamme, uskottavanamme.
Esityksen lopun Starman-Suosalo ottaa täysin omiin käsiinsä. Hän hypnotisoi vaivatta meidät uudenlaiseen, evankelista luterilaisuutta matkivaan karismaattisen uusisanaiseen uskontunnustukseen, sen yhdessä perässä hänen kanssaan nöyrästi ja halusta toistamaan.
Yllättävää siksi onkin, että teräväkärkisen, pistelevän, hauskan, realistisen esityksen loppu nousee koko tulkinnan halveksimaan voimakkaaseen tunteikkuuteen, joka suloisen kauniin Kaj Chydeniuksen ja Aleksis Kiven loppulaulun yhteistulkinnassa miltei peittää koko esityksen terävät asiapistokset – kuin anteeksi pyytäen koko esityksen onnistuneen, hienon sarkaistisen luontomoraliteetin.
Teatteri Terra on uusi, kuuden näyttelijän ja kolmen muusikon perustama teatterikollektiivi. Käsittelemme teoksissamme ajattomia aiheita ja tutkimme ihmisyyttä erilaisista näkökulmista. Haluamme tarjota laadukasta teatteria edullisesti ja toivomme mahdollisimman monenlaisten ihmisten
löytävän katsomoomme.
Starman-näytelmän työryhmän jäsenet:
Aino Suosalo
Emma Härmä
Sylvia Ropponen
Selma Atas
Raul Nyberg
Aaro Strömmer
Emil Kauppinen
Timo Kalliokoski
Touko Manner
Lisätietoja:
Sähköposti: teatteriterra@gmail.com
Puh. +358 45 109 0114
Arvio kirjoitettu Lahden esityksestä 25.6.2025
Muutamia vuosia sitten tuttu lahtelainen valtuutettu, korkeakoulumies kertoi saaneensa pienet perintörahat yksinäiseltä tädiltään, kävi ostamassa Eestin Saarenmaalta pienen rantatontin ja rakennutti sinne soman kesämajan. Vain pari kertaa hän oli ehtinyt mökkiä eestivisiiteillään käyttää, kunnes kolmannella kerralla mennessään vielä uutukaiseen majaansa koko sisätila oli sekaisin, ulosteita täynnä, sotkettu ja pahanhajuinen. Vierailijat olivat ilmeisesti tiirikoineet itsensä majaan, vaikka lukot olivatkin koskemattomia? Siivoamisen jälkeen iltamyöhällä makuulle käydessä majanhaltija havaitsi katonrajasta kurkistelevan ilkeäilmeisen sahahampaisen, pitkäkyntisen karvaisen kissankokoisen eläimen pään: eläin kumppaneineen oli vallannut paljon tyhjänä olleen majan vintin ja osan huoneestakin. Se vierailija oli näätä, selvitti vakituisesti lähellä asustava naapuri. Eikä näätävieraan jälkien siivoaminen ja reikien tukkiminen auttanut vieraiden karkottamiseen. Piti kutsua naapuri uudelleen. Aito maatalousammattilainen pamautti metsästysaseella kutsumattoman päävieraan muihin, ihmiselämältä salattuihin ilmapiireihin.
Lahdesta muutama kilometri Iitin suuntaan – viitisen vuotta sitten – kuului samanlaisia sadatteluja. Vuorossa oli nyt pitkäaikainen lasten ja nuorten kanssa paljon ahertanut monien kasvatusalojen ja lastenasioiden yhdistysaktivisti, jonka kesämökille, järven rannalle oli samansukuinen vierailija tehnyt siivoa ja tuhoa. Uusi suurehko kesähuvila oli täysin sotkettu, irtaimisto tuhottu ja sotku, haju ja jäljet olivat niin totaalisen tuhoisat, että suuri osa rakennuksen sisäpinnoista jouduttiin täysin uusimaan. Pelkästään taloudellisesti tapahtunut oli omistajilleen varsin kallis menetys ja myös henkinen järkytys: hävitys ja siivottomuus on ällöttävänä, vastenmielisenä elämän kokemuksena kuin yhä läsnä. Riistanhoitoyhdistys taisi olla jonkinlainen pelastus karkottaa vierailija viimein. Miten – en tiedä.
Opettajaseminaarin luokkakaverini omisti vielä viimeisten kolmen vuoden ajan Päijät-Hämeen itäisillä reunarajoilla sijainneen pienen vanhan metsämökin, josta harvoin mökkiään käyttäneenä löysi kutsumattoman vierailijan tekemät sotkut, repimiset, ulosteet mökin sisältä ja vinttitiloista. Kolmena vuonna riistanhoitoyhdistys yritti näätävierailijat nujertaa. Omistajatuttavani ei lopulta tiedä, päättyikö tämän luontokappaleen kilpailu ihmisen kanssa eläimen vai ihmisen voittoon. Joka tapauksessa hän yksinäisenä naiseläjänä oli jo muutenkin aikonut myydä kovin vajaakäyttöisen mökkipahasensa yhdelle läheistuttavalleen, joka tarkoin ennen ostoaan tiesi tästä haisevasta ja pelottavasta vieraasta ja sen tavoista.
Viimeisen vuoden sisään minulle valjennut tapaus on oikein sitten videoin, kuvin sekä kuvavälähdyksin todistettu näätätaistelu ihmisjärkeä vastaan. Lahden alueen laajentaminen Vierumäen suuntaan, itää kohti on ollut jatkuvaa. Siellä rauhaisessa asuinmiljöössä kaupunkimme rajan reunamilla on asustanut pitkään maalaismaista taloa ystävämme. Viime kesänä tuo samainen näätäröyhkimyssuku perheineen oli valloittanut asuintalon kattojen räystäsrakenteiden sopet ja meluisuudellaan ihmisen rauhalliset yöunet. Miten? Päivisin oli hiljaista, mutta jo hämärissä ja varsinkin pimeässä alkoi monen eläimen vauhti, trapetsiset kiipeilyhurjastelut pitkin villiviinejä ja seiniä sekä kolina ja yömölinä, jatkuva roskaaminen, ulostaminen ja haiseminen. Sama sahahampainen teräväkyntinen otus irvisteli jatkuvasti milloin mistäkin rakenteisiin tekemästään reikäikkunasta kuin herruutensa osoitukseksi ja etuoikeuteensa tässä kiinteistössä. Mikä avuksi? Ei mikään virallinen taho ainakaan asiaan puuttunut.
Talonomistaja perehtyi alan luontokirjallisuuteen ja tuttuna, tarkkana ja huolellisena otti selvää, miten moinen luontokroisos elää – yksiselitteisesti siten, ettei sitä ihmisten normaalitoimintojen aikana päivisin näy ja ihminen saa viettää päivänsä melko rauhassa vältellen yön ulosteita ja roskaa talon reunoilla. Mutta sitten hämärässä ja pimeässä on näädän työvuoro saalistaa sekä leikkiä ja silloin vauhti ja meteli on aivan hurjaa.
Ystävämme päättikin muuttaa vierailijansa elintapoja. Vuorokauden päiväajoiksi, kun näätä elintapojensa mukaan nukkui, hän varasi parasta suomalaista, melurumpuista Suomirokkia. Sopivan harvaanasutussa kaupunkimme osassa, syrjäisessä talossaan ystävämme soitti rajua rokkia reiluin vahvistimin koko valoisan päivän. Miten kävi?
Ei edes luonto jaksa ilman vuorokauden kelpo unta kauan toimia. Parin päivän Suomi-popp -hirvityksestä väsyneenä, unta vailla, näätä perhekuntineen sen enempää kertomatta häipyi maisemista.
Kaikki neljä tässä kertomaani tapausta on sattunut perheemme tutuille ihmisille, jotka työn ja vapaa-ajan toimissaan ovat eläneet kasvatus- ja opetusmaailman luonnolle lojaaleissa tehtävissä.
Artikkelin kuvamateriaali on luonnonystävä Matin kuvaamaa.
Lahdessa, Vuorikadun koulun kohdalla puhuu meille joka päivä Mikael Agricola
Tänään liput liehuvat suomen kielen kunniaksi. Historian ja kielen tutkijat kutsuvat tätä päivää Mikael Agricolan päiväksi.
Agricolan kuolinpäivään 9.huhtikuuta on almanakkamme laatija niputtanut myös Elias Lönnrotin syntymä- ja nimipäivän – kuin suomalaisuuden sinetiksi.
Agricolan merkitys on suomen kielen keksiminen, kehittäminen ja ensimmäisten suomen kielellä painettujen teosten painaminen lähes 500 vuotta sitten – lukutaidon kannalta Aapisen eli ABC-kirjan julkaiseminen vuonna 1543.
Agricola syntyi 1510 hämäläiseen kaksikieliseen Pernajan kuntaan. Hänen kotikielestään eli äidinkielestä on yhä vain arveluja. Hänen kirjojensa suomen kielessä on paljon kantahämäläisiä, synnyinpaikkansa Pernajan pitäjän sanoja. Myös seudun ruotsinkielinen asujaimisto ja sanasto on agricolalaisessa suomen kielessä mukana, jopa suomeksi Agricolan keksiminä ruotsin kielen väännöksinä.
On muistettava myös, että Mikael Agricola oli murrosikäinen 13-vuotias, kun Suomi siirtyi Ruotsin vallan alaisuuteen – myös virallisena kielenä seuraavat 300 vuotta maassamme käytettiin ruotsia.
Agricolan eri kielien hallinta oli poikkeuksellisen suuri – ensin latinan opiskeluun Wiipuriin ja viimein Saksaan uskontotieteiden opiskeluun kreikan, latinan ja saksan kielellä sekä kotiseudun molemmat äidinkielet suomi ja ruotsi.
Agricola keksi myös paljon sanoja suomen kieleen ja tutkijoiden mukaan lähes 60 prosenttia nykyisestä suomen kielestä on vieläkin Agricolan suomen kielen sanastoa.
Alla Agricolan aikanaan kirjoittamaa 1500-luvun tekstiä suomalaisten epäjumalista – oikealla puhemuotoon muutettuna:
| EPeiumalat 1 monet tesse, | Epäjumalat monet tässä |
| muinen 2 palueltin caucan ia lesse. 3 | muinen palveltiin kaukan ja lässä. |
| Neite cumarsit 4 Hemelaiset, | Näitä kumarsit hämäläiset, |
| seke Miehet ette Naiset. | sekä miehet että naiset. |
| Tapio, Metzest Pydhyxet 5 soi, | Tapio metsäst pyydykset soi, |
| ia Achti, wedhest Caloia toi. | Ahti vedest kaloja toi. |
| Äinemöinen, wirdhet 6 tacoi, | Äinämöinen virdet takoi, |
| Rachkoi, Cuun mustaxi iacoi. | Rahkoi, kuun mustaksi jakoi. |
| Lieckiö, Rohot, iwret ia puudh, | Liekkiö ruohot, juuret ja puut |
| hallitzi, ia sencaltaiset mwdh. | hallitsi ja senkaltaiset muut. |
| Ilmarinen, Rauhan ia ilman 7 tei, 8 | Ilmarinen, rauhan ja ilman tei |
| ia Matkamiehet edheswei. 9 | ja matkamiehet edesvei. |
| Turisas, annoi 10 Woiton Sodhast, | Turisas annoi voiton sodast, |
| Cratti, murhen 11 piti Tauarast. 12 | Kratti murheen piti tavarast. |
| Tontu, Honen menon 13 hallitzi, | Tonttu huoneen menon hallitsi, |
| quin 14 Piru monda willitzi. | kuin piru monta villitsi. |
| Capeet, mös heilde Cuun söit, 15 | Kapeet myös heiltä kuun söit, |
| Caleuanpoiat, Nijttut 16 ia mwdh löit. 15 | Kalevanpojat niitut ja muut löit. |
Hyvää Agricolan ja suomen kielen päivää!
Meillä Viron ystävillä, Virossa vierailleilla turisteilla, maassa käyneillä ja virolaisiin perheisiin, sen asukkaisiin tutustuneilla ja ystävystyneillä lahtelaisilla on viime viikkoina ollut harvinainen tilaisuus – saada vieraaksemme tohtoritutkija Maarja Merivoo-Parro, joka tohtorityönään Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella tutkii suomalaisten Viroon kohdistunutta epävirallista ja tuloksellista auttamishalua ja sen kiitollista virolaista vastaanottamista.
Olemme jo pari eri kertaa saaneet kohdata tämän innostuneen, empaattisen nuoren tutkijan hänen selostaessaan tutkimuksensa tietojen keräysvaiheita eri puolilta Suomea. Meistä muutama lahtelainen on ollut mukana kertomassa omista yhteyksistään hiljalleen länteen avautuneeseen Viroon ja sen asukkaisiin. Viimeksi Merivoo-Parro viime viikolla kävi meille kertomassa tutkimuksensa olevan jo kirjoitusvaiheessa ja että siitä laaditaan lähikuukausina kirja.
Henkilökohtaisista kohtaamisista kansakunnan menestykseen (Fin-Est Connection; MSCA Postdoctoral Fellowship)
Neuvostohallinnon viimeisimmät viisi vuotta olivat perestroikan ja glasnostin aikaa, jonka ansiosta virolaiset pystyivät ilmaisemaan olevansa eri mieltä ja myös rakentamaan suhteita ihmisiin rautaesiripun toisella puolella. Yksi ensimmäisistä yhteyksistä oli kontaktit suomalaisten kanssa.
MSCA tutkijatohtori 2024–2026 Maarja Merivoo-Parro tutkii 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa näennäisen spontaanin, suomalaisilta virolaisille suuntautuneen humanitaarisen avun luonnetta Viron noustessa neuvostomiehityksen alta.
”Kaivan esiin rajat ylittävän, suomalaisilta virolaisille suuntautuneen spontaanin humanitaarisen avun historiaa neuvostovallan häviämisestä Viron itsenäistymiseen. Tutkimus tarkastelee kansalaisten henkilökohtaisten valintojen vaikutuksia yksilön elämän muokkaamiseen ja demokraattisen ja sosioekonomisen kehityksen vahvistamiseen.”
Hänen tutkimuksensa selostus on laajana seinätauluna koko kuluvan tammikuun ollut nähtävänä Lahden pääkirjaston suurten ovien vieressä sijaitsevissa, suurikokoisissa näyttelyvitriineissä.
Eilen sain tuttavaltani sähköpostin, jossa hän toivotti hyvää Nuutinpäivää. Eilinen päivä näkyy tämän jutun artikkelikuvassa: talven kaunein, kovan pakkasen ja auringon täyttämä tuttu Supankatu täällä Lahden Pyhättömänmäellä.
Kun tein tässä upeassa Suomen talvessa eilen vielä perinteisen Pyhättömänympärikävelykierrokseni, tajusin yllättäen tuttujen katujen ja talotonttien kohdalla monia täällä lapsuuteni vuosikymmeninä kokemiani tapahtumia, rähinöitä, niin iloisia kuin traagisiakin ja molempia usein viinan täyttämiä juhlimisia ainakin vähintään juhannuksina ja joulunseutuina.
Tätä artikkeliani varten kaivoin joitakin kansanarkistojen tietoja Nuutista, sen kirkollisesta perustasta ja maallisista viettotavoista, joista kuulimme lapsuudessa lähinnä Orimattilan suunnalta Pukkilasta, siellä vuosikymmeniä jatkuneista Nuuttipukki-perinteistä. Muistelen niistä lapsuudessani kantautuneen juttuja humalikkaiden tappeluista tänne hienoon sivistyneeseen Lahti-kaupunkiin.
Muistin, että Lahdella oli oikein oma Järjestyssääntö, jota kaikkien piti noudattaa. Yllättäen eilen huomasin, että tietoni oli vanhentunut, sillä jo vuonna 2003 oli eduskunta antanut kaikkia kaupunkeja ja taajamia koskevan Järjestyslain, jota kaikkien suomalaisten ja täällä asuvien pitää noudattaa. Luin Järjestyslain hämmentyneenä ja siellähän annetaan yksityiskohtaisen tarkat ohjeet kanssaelämisestämme koko Suomessa – puhumattakaan juhlimisesta, sotkemisesta, melskaamisesta ja häiritsemisestä, jopa omistamiemme esineiden, kuten teräaseiden ja koirien pitämisestä. Kaikkea tätä 25-pykäläistä lakia valvoo ja lain rikkojalle määrää rangaistukset Poliisi.
Näin mutkan kautta ohjaan myös Sinut – parahin lukijani – suuntaamaan hetkiksi ajatuksesi meitä kaikkia sitovaan Järjestyslakiin, siihen miten me itse sitä noudatamme tai tietämättämme tai tahallamme jätämme noudattamatta sekä siihen, miten Poliisi lainvalvontatehtävässään mielestämme onnistuu.
Suomen Järjestyslaki
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2003/20030612
Valokuva PV
Kategoriat
Linnunradalle
Nykytaiteen museomme Kiasma tahtoo keskeisestä sijainnistaan huolimatta usein jäädä Helsinki-käynneissämme sivuun. Tänä syksynä sen edessä olevan vanhan Postitalon suuri rakennusprojekti vielä estää helpon kulun Rautatieasemalta suoraan museoon.
Jatkuva liikenne pääkaupunkimme vilkkaimmassa risteyksessä on aina vaaratekijä ylittää Helsingin keskustan teitä jalkaisin moottoriajoneuvojen sekaan, vaikka liikennevalot juuri jalankulkijalle hetken näyttäisivätkin vihreää: niiden ajoitus on kovin vilkasta huonompikulkuisten ylittää kahteen suuntaan tapahtuvaa liikennesolmuista risteystä – liukkaus ja sohjoisuus lisäävät jalankulkemisen riskejä.
Yksi käytännön este voi olla myös edellinen käyntikokemus: kun kerrankin on Kiasmaan päässyt, siellä on niin runsas näyttelytarjonta, että outouttaan ahmii taidemuseon kaikki kerrokset ja näyttelyt. Ne koluttuaan on lopen uupunut, kuva- ja teoskyllästetty museokokemusyksilö.
Kari Cavén
1954 Suomi
Ball, Ball Ball….
2010
roskakori, peili, pallot
Kiasman kokoelmat
Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Itse satuin ihan sattumalta oivaltamaan (museokortin omistajana), ettei koko laajaa Kiasmaa tarvitse kerralla kokea. Onnistuin mielestäni tavoittamaan ensi kertaa varsin modernin näyttelyn, jopa ymmärtämään sen sisällön, kokemaan keskittymisrauhan ja teosten yhteisen vaikuttavuuden katsomalla vain yhden näyttelyn Kiasman kuudesta tarjolla olevasta.
Itseäni tuo sana moderni on aina tympinyt – en ole osannut sitä sijoittaa vuosilukuihin, saati edes omaan persoonaani – olenko moderni vai vanhanaikainen ihminen. Nyt ymmärrän jotakin siitä, että modernilla tarkoitetaan uudenlaista näkemystä maailmasta, sen ilmiöistä, kehitysaskeleista, keksinnöistä, taiteesta ja tieteestä.
Björn Weckström
1935 Suomi / Finland
Biomekaaninen käsi
1978
patinoitu pronssi
Taiteilijan omistuksessa
Ripustuskuva
Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Kuulennot, avaruuskäynnit lähiplaneetoilla ovat jo tunnustelleet elämänmuotojen ja elämän mahdollisuuksia muissa taivaankappaleissa. Ne ovat kuitenkin yhä ratkomatta ja pelkkinä olettamuksina ja kuvitelmina täyttävät ihmiskunnan haave-ajattelun.
Pekka & Teija Isorättyä
1981 Suomi / Finland
Buko-robotti: Charles Bukowskin muotokuva
löytöesineet, keramiikka, elektroniikka, olut, kasvi
koodaus / Jaakko Niska
Taiteilijoiden omistuksessa
Ripustuskuva
Kuva: Kansallisgalleria/ Petri Virtanen
”Siinä missä tekoäly ja robotit kuuluivat vielä hetki sitten tieteisfantasioihin, nyt ne ovat arkipäivää. Kehitys herättää innostuksen ohella huolta: kuinka ihmisen kaltainen kone saa olla ja korvaako se lopulta työtä tekevän ihmisen – myös taiteilijan?”
Ihmisen yltäkylläinen elämäntapa on myös tuhoamassa omat kehyksensä, maapallon elämää ylläpitävät luonnonvarat: kulutusmaailma on pelkälle arjelle tarkoitettu liikebisnessuure, joka tosiasiassa alkaa olla tulokseltaan elämää estävä, vaarallinen hokema, tuloksena loppuunkäytetty luonto ja sen elinkelpoisuus. Monet luonnonilmiöt, kasvi- ja eläinkunta ovat tässä menossa joutuneet jo antautumaan ja kuolleet.
Linnunradalla (15.11.2024 – 23.3.2025)-näyttelyssä on esillä teoksia 22 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Mukana on maalauksia, valokuvia, kollaaseja, esinekoosteita, grafiikkaa, videoita, installaatioita ja yksi robotti. Näyttelyn vanhin teos on 1700-luvulta, tuoreimmat vuodelta 2024. Useimmat teoksista ovat esillä ensi kertaa Kiasmassa. Taideteosten lisäksi esillä on kirjallisuutta ja muuta aineistoa.
Veera Kaamos Pitkänen
The Bees
2019
kollaasi
Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
PS Kiasman pääsisäänkäynnin aulasta hissillä suoraan 4. kerrokseen – olet Linnunradalla.