Antaa mennä – taas on alamäki!
Kategoriat
Ja me toivotamme . . .
Kategoriat
Linnunradalle
Nykytaiteen museomme Kiasma tahtoo keskeisestä sijainnistaan huolimatta usein jäädä Helsinki-käynneissämme sivuun. Tänä syksynä sen edessä olevan vanhan Postitalon suuri rakennusprojekti vielä estää helpon kulun Rautatieasemalta suoraan museoon.
Jatkuva liikenne pääkaupunkimme vilkkaimmassa risteyksessä on aina vaaratekijä ylittää Helsingin keskustan teitä jalkaisin moottoriajoneuvojen sekaan, vaikka liikennevalot juuri jalankulkijalle hetken näyttäisivätkin vihreää: niiden ajoitus on kovin vilkasta huonompikulkuisten ylittää kahteen suuntaan tapahtuvaa liikennesolmuista risteystä – liukkaus ja sohjoisuus lisäävät jalankulkemisen riskejä.
Yksi käytännön este voi olla myös edellinen käyntikokemus: kun kerrankin on Kiasmaan päässyt, siellä on niin runsas näyttelytarjonta, että outouttaan ahmii taidemuseon kaikki kerrokset ja näyttelyt. Ne koluttuaan on lopen uupunut, kuva- ja teoskyllästetty museokokemusyksilö.
Kari Cavén
1954 Suomi
Ball, Ball Ball….
2010
roskakori, peili, pallot
Kiasman kokoelmat
Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Itse satuin ihan sattumalta oivaltamaan (museokortin omistajana), ettei koko laajaa Kiasmaa tarvitse kerralla kokea. Onnistuin mielestäni tavoittamaan ensi kertaa varsin modernin näyttelyn, jopa ymmärtämään sen sisällön, kokemaan keskittymisrauhan ja teosten yhteisen vaikuttavuuden katsomalla vain yhden näyttelyn Kiasman kuudesta tarjolla olevasta.
Itseäni tuo sana moderni on aina tympinyt – en ole osannut sitä sijoittaa vuosilukuihin, saati edes omaan persoonaani – olenko moderni vai vanhanaikainen ihminen. Nyt ymmärrän jotakin siitä, että modernilla tarkoitetaan uudenlaista näkemystä maailmasta, sen ilmiöistä, kehitysaskeleista, keksinnöistä, taiteesta ja tieteestä.
Björn Weckström
1935 Suomi / Finland
Biomekaaninen käsi
1978
patinoitu pronssi
Taiteilijan omistuksessa
Ripustuskuva
Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Kuulennot, avaruuskäynnit lähiplaneetoilla ovat jo tunnustelleet elämänmuotojen ja elämän mahdollisuuksia muissa taivaankappaleissa. Ne ovat kuitenkin yhä ratkomatta ja pelkkinä olettamuksina ja kuvitelmina täyttävät ihmiskunnan haave-ajattelun.
Pekka & Teija Isorättyä
1981 Suomi / Finland
Buko-robotti: Charles Bukowskin muotokuva
löytöesineet, keramiikka, elektroniikka, olut, kasvi
koodaus / Jaakko Niska
Taiteilijoiden omistuksessa
Ripustuskuva
Kuva: Kansallisgalleria/ Petri Virtanen
”Siinä missä tekoäly ja robotit kuuluivat vielä hetki sitten tieteisfantasioihin, nyt ne ovat arkipäivää. Kehitys herättää innostuksen ohella huolta: kuinka ihmisen kaltainen kone saa olla ja korvaako se lopulta työtä tekevän ihmisen – myös taiteilijan?”
Ihmisen yltäkylläinen elämäntapa on myös tuhoamassa omat kehyksensä, maapallon elämää ylläpitävät luonnonvarat: kulutusmaailma on pelkälle arjelle tarkoitettu liikebisnessuure, joka tosiasiassa alkaa olla tulokseltaan elämää estävä, vaarallinen hokema, tuloksena loppuunkäytetty luonto ja sen elinkelpoisuus. Monet luonnonilmiöt, kasvi- ja eläinkunta ovat tässä menossa joutuneet jo antautumaan ja kuolleet.
Linnunradalla (15.11.2024 – 23.3.2025)-näyttelyssä on esillä teoksia 22 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Mukana on maalauksia, valokuvia, kollaaseja, esinekoosteita, grafiikkaa, videoita, installaatioita ja yksi robotti. Näyttelyn vanhin teos on 1700-luvulta, tuoreimmat vuodelta 2024. Useimmat teoksista ovat esillä ensi kertaa Kiasmassa. Taideteosten lisäksi esillä on kirjallisuutta ja muuta aineistoa.
Veera Kaamos Pitkänen
The Bees
2019
kollaasi
Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
PS Kiasman pääsisäänkäynnin aulasta hissillä suoraan 4. kerrokseen – olet Linnunradalla.
Kun kunnioitettavassa Suomen sivistyneessä pääkaupungissa Helsingissä istuu ensi kertaa sen alkuaan ruotsinkielisen Viirus-teatterin täpötäydessä nousevassa katsomossa parin tunnin esitysrupeaman, koko esitysajan makeasti naureskellen, tirskahdellen, hörähdellen, myhäillen ja myötä nyökytellen esitysensemblen älyhoksottimien luomasta nokkelasta hauskuudesta, herää katsomisurakan jälkeen luontaisesta synkkyydestään uudelleen valaistuneena myönteisenä ja elämänhaluisena ihmisenä.
Katsoja tajuaa ruotsin kielen vaihtuneen entismaailman murteisen aidoksi muhevan möyheäksi savonmuan kieleksi sekä seuranneensa maailman nokkelinta, kekseliäintä, taitavinta ja hauskinta perisuomalaista puppetshow-teatteriesitystä, sen tarinan ihanan lämminhenkistä, härskinkin vauhdikasta, kornin maalaismaisemaista menoa, suvereenien alan näyttelijätaitureiden mielemme täydellisesti valloittanutta esitystä. Hämmästyneesti tajuan oman hauskuushermoni saaneen kertakaikkisen rikassisältöisen terapiasäkillisen elämisen riemun tuomaa esityksen nauttimisterapiaa. Ei tätä iloa ja riemua, hoksaamiskyvyn malttamatonta jatkuvaa onnistumista voisi enempää enää kestääkään, vaan tuntee olevansa jo nyt ihanasti höhlä. Mitenkä teatteriesitys oikein voikaan löytää itsekkyydestäni huumorijänteeni tänne fiiniin saliin, vaivata, veivata ja rassata hurjalla menolla ajatuksiani, mielikuviani, munaskujani ja koko suomalaista arkista perusmaailmaa, sen maaseudun alkukantaiseen perusolemukseen niin vietävän viekoittelevasti meidät mukaansa temmata.
Visuaalinen, brutaali, sydämellinen, häikäilemätön ja emotionaalisen suomalaismurteellinen tarina ihmisen kokoisilla nukkehahmoilla räjähti harvinaisen uudistavasti jo kolmannen kerran Vauriomanian viestimänä suomalaiseen teatteri-ilmaisuun, ilotulitteiseen, omatehoiseen riemuunsa taas kerran täydellisenä kahden esittäjänsä sielukkaana aikuisnukketeatterina.
Huipputeatterin lumoa lisää sen upean tarinallinen Mäyräveden kyläkunnan elämän arjen ajankulutus olutkapakallisessa yhteisössään, elämänfilosofointi sekä yhteisöllinen tarinaniskemisen ja kuuntelemisen onni noissa jutteluissaan. Vauriomania vie meidät yhtälailla näyttämöpuheensa savonmurteiseen menneen ajan Haavemaailmaan kuin sen hauskan haastavaan näyttämötekstiin ikään kuin nykyhetken aatteettomuutta ja yltäkylläisyyttä menneiden aikojen romantiikalla tarkastellen.
Jonnakaisa Riston ja Paavo Kääriäisen nuketusdialogit itsensä ja toistensa sekä nukkeluomustensa Mikun, Joukon, Helvin ja Maisan kanssa on aikuisnukketeatterin suurta unelmaista mestarillista teatteritodellisuutta.
Nukkien toimivuus, niiden liikuttajien huippuharjaantunut taitavuus, nukkien ilmeiden merkitsevä koomisuus, ele- ja puhekieli ja joukkokohtaukset sekä kansalliseen viihteeseemme esityksen ytimiin maulla kytketty parin vuosikymmenen hittinen, suomalaisen iskelmämusiikin taustakirjo luovat elämänsykettä pumppaavan ja hallitsevan kapakoiden ja oluttuoppien suomalaisen karaokemusiikin kulissit niin soman tunnistettaviksi.
Monipersoonaiset nuket pystyvät Jonnakaisa Riston ja Paavo Kääriäisen luovissa otteissa ilmaisemaan meitä ihmisiä paljon selkeämmin, tajuttavammin, tunteikkaammin kuin me ihmiset. Paljon parjattu luulomme ihmisestä, joka ajatellessaan haavi auki kuuntelee, onkin oman ajattelumme virhepäätelmä: nuket osoittavat, että pienikin suun avaus, saati suuri, erittäinkin suun erirytmiset liikkeet ovat sittenkin se yksi unohtunut, tärkein ihmislajin mielialojen ja unelmien ilmaisumuoto. Suun ilmaisun rajattomuus on upea opetus, kiitos taitavan monipuolisen teatteriryhmä Vauriomanian. Mutta nyt tuon ilmaisun vieläkin ihanammaksi skarppaa Juuso Timosen hämmentävä, korvan värekarvojen tarkkavaistoinen ohjaus, jossa äärimmäisen pienin sävyin henkilögalleria vaihtuu esittäjän äänivärinässä täysin toiseksi henkilögallerian yksilöissä muuntuen. Tai yhteisohjauksen yhteisnäyttelemisen osumatarkka komediarytmi paukahtelee nautinnoksemme entistäkin yllättävämmin mielikuviamme käännellen ja pommitellen. Tuon kaiken ronskiuden sekaan saatu äänimaailman ja liikkeiden sadasosasekunnin tarkkaiskuinen komediallisuus ihastuttaa taitavuudellaan.
Esityksen meille sivilisaation kloonaamille ihmisille välittämä kiehtovan rujonromanttinen mennyt maailma yllätyksineen, monine ennalta-arvaamattomine hurmaavine tehosteineen (synkän karhea jääsade) takaa osaltaan koko suomalaisen teatteriestetiikkamme tarpeellisen jatkuvan mullistuksen. Ihmistä tulkitsevat, mutta paljon rakastettavammat, rujon sympaattiset, älynystyröiltään veitsenterävät nukkepersoonallisuudet sekä koronoissa ja sen sulkemassa ankeudessa rampautunut ajattelumme luovat yhdessä vapautuneen naurumme mukana jopa puhuttelevan kuvan maailmasta – nähdäksemme ja hätkähtääksemme sen lähes hirtehisen antautuneen olomuodon.
Vauriomania on tämänpäiväisen teatterin gurullisessa kultaisimmassa suomalaisessa keskipisteessä poikkeuksellisella teatterimuodollaan. Esityksestä jää raikas, uusiutuvan teatteri-ilmaisun tuore elämys teatteria tuntevalle ja puhuttelevan hauska, mainio teatterikokemus ihan meille kaikille.
VAURI0MANIAN HAAVEMAA
Käsikirjoitus: Jonnakaisa Risto, Paavo Kääriäinen ja Juuso Timonen
Ohjaus: Juuso Timonen
Näyttelijät: Paavo Kääriäinen ja Jonnakaisa Risto
Valosuunnittelu ja lavastus: Ada Halonen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Janne Masalin
Nukenrakennus, nuketuskoreografia: Jonnakaisa Risto
Puvustus: Jonnakaisa Risto
Käsiohjelma ja piirustukset: Jonnakaisa Risto
Teaser ja valokuvaus: Juuso Timonen
Tuottaja: Wilhelmina Sederholm
Esitysajaja: Pinja Kokkonen
Yllä 1. sivu tyylikkäästä esityksen käsiohjelmasta
Kantaesitys Viirus-teatterissa 11.12.2024
Alla lisää tekstin tarinasta ja teoksen esityspaikoista:
Otsikkokuvan teos: Emma Helle, Mitään hänestä ei ole kadonnut, 2022. Taiteilijan ja Galerie Forsblomin luvalla, kuva Angel Gil
Suomessa on muutamia taidemuseoita, joissa välttämättömien Ateneumin ja Kiasman lisäksi on käytävä niiden näyttelyiden poikkeuksellisen omaperäistä aihetta ja korkeatasoista taidetta hämmästelemässä. Yksi niistä on Keravan intiimin tunnelmallinen taidemuseo Sinkka, minne silloin tällöin eksyminen on suomalaisen taiteen aina valloittavaa harvinaista ihmettä.
Aina loppiaiseen 2025 asti meillä on nautinnollinen mahdollisuus pistäytyä Keravan Sinkan Saven Karnevaalien pyörrytyksissä. Kerava on tunnettu maaperänsä omasävyisestä savesta ja sen menneisiin vuosikymmeniin liittyy seutukunnalle perustetut monet eri tiilitehtaat.
Savi taiteen perusmateriaalina on kautta maailman suosituin ja käytetyin veistotaiteen perusmateriaali myös astioille, edelleen jalostettuna polttamalla ja keramiikaksi kovettamalla. Keravan Saviossa ovat viihtyneet vanhat ja nyt myös nuoret savenveiston suomalaiset huipputaiteilijat – keraamikot. He ovat muodostuneet yhteisöksi, joka elää omalla työllään, työskentelee ja järjestää töittensä näyttelyitä. Kuulujen Arabian tuotteiden suunnittelijoina ja valmistajina saven taiteilijat loivat aikanaan paljolti koko Arabian maailmanmainetta ja suomalaiskotien käyttötarpeita palvelleen kotitalousastioiden malliston – sekä myös monien kotien taideteoksia.
Nykyisin Keravan tiilisen Klondyketalon suojissa työskentelee joukko Emma Helteen ja Mari Paikkarin kaltaisia taiteilijoita, joille savi ja siitä syntyvä keramiikka ovat luontevia ilmaisun välineitä. Näyttelyssä on mukana myös Savion taiteilijayhteisön perustajajäsen, nyt jo edesmennyt Merja Ranki (1955–2019).
Kuvan teos: Merja Ranki, Valvoja, 2015, posliini, puu, lasi, lehtikulta, Sinkan kokoelma, kuva Pekka Elomaa
Saviolla on työskennellyt myös nykyään Arabian taideosastolla Taideyliopiston Kuvataideajatemista ammattiinsa valmistunut Jasmin Anoschkin.
Kuvan teokset: Jasmin Anoschkin Golden Menstruation, 2019, Collection Kakkonen sekä pienemmät Anoschkinin teokset Lonervan ystävä ja Kajaali Lonerva, 2018, lasitettu keramiikka, kulta
Anoschkinin keraamisten luonto-olentojen syntyä saattoi seurata myös yleisö Saven karnevaaliin rakennetussa pop-up -studiossa, jossa hän työskenteli keraamisista popcorneista ja kasviornamentiikan reunustamista kuvastimistaan tunnetun Veera Kuljun kanssa – jonka ammattiinvalmistuminen alkoi Laiden Taideinsituutissa ja kruunautui Aalto yliopistossa maisteritutkintoon.
Veera Kuljun vanhoihin vuosisatoja sitten menneisiin aikoihin ajatuksemme vievä työ – musta savi, lasite, musta alilasite, luuposliini -romantiikkaa – saven suurenmoista käsittelytaitoa ja tyylikkyyttä viestivä teos
Kuvan teos: Meri Oivo, Metsänpeitto – Known Unknown Forest, 2024, keraamisin pigmentein värjätty valuposliini, teräs, kuva Pekka Elomaa
Paikallisuus ja paikkasidonnaisuus näkyvät myös Meri Oivon ja Mariam Falailehin teoksissa, jotka on suunniteltu Sinkan tiloihin sekä nuorten ihmisten kuvaajana tunnetun Maisa Majakan veistoksissa, joiden materiaalina on Keravan Saleniuksen mäen takaa kaivettu savi.
Valokuvassa Maisa Majakan teoksia: Seinäreliefit Vantaan taidemuseo Artsi, muut teokset yksityiskokoelmat, Kokoelma LP ja taiteilijan omistuksessa, kuva Pekka Elomaa
Keravan kaupungin 100-vuotisjuhlan kunniaksi näyttelyssä on mukana myös keravalaisen itseoppineen Erkki Nousiaisen (1926–2016) keramiikkateoksia. Monet Nousiaisen teoksista olivat ”viestejä toisesta todellisuudesta”, joita hän tottui jo lapsena saamaan – erityisesti pidin hänen magiikkaan viittaavista herkistä, vahvatunnelmaisista seinälautasistaan.
Sinkan näyttelyssä karnevalistiset satuolennot kohtaavat ihmisyyden, nykyajan ilmiöt ja nuorten raikkaan optimistisen maailman, luonnon haurauden sekä menneisyyden mystiikan sysimustat salaisuudet.
SAVEN KARNEVAALI | 5.10.2024–12.1.2025
Lisätietoja näyttelystä: Saven karnevaali (sinkka.fi)
Saimme olla Lahden Muotoiluinstituutin toisen vuoden valokuvausopiskelijoiden päätyön Peloton 2025 -vuosikalenterin julkistamistilaisuudessa Malvamuseon kiinteistöön liittyvässä täpötäydessä olutpubissa reilu viikko sitten. Mitä kaikkea ne osaavatkaan houkutukseksi tarjoilla! Taidetta, kulttuuria! (Tosin tämä tilaisuus oli vain kutsuvieraille). Sen ohjelmaan kuului tietenkin lyhyt tilaisuuden avaus ja keskustelun aikana kiersi ensi kertaa nähtävillä hieno satasivuinen kalenteri – sen hankkijalle tarjoutui sini- tai kauniin oranssikantinen vaihtoehto. Erivärisiin koviin kansiin sidottuja teoksia oli painettu kaikkiaan tuhannen kappaleen painos ja siitä merkittävän osan kustansi tuo 17 oppilaan tekijätiimi itse.
Avajaisia tähditti myös varttuneempien valokuvausopiskelijoiden elektronisen musiikin yhtye, hersyvän aistillista, rytmimuunteista, mielikuvitusrikasta melodista ja rytmillistä musiikkia lähes puolituntinen äärimmilleen täyttyneen yleisömassan kapakkakeskustelun lomassa meille tyylillä ja mystisellä sensitiivisyydellä tarjoillen. Ilo työn valmistumisesta ja valoisuus tarttuivat pubin ilmapiiriin, jonka omassa panimossa saimme myös käydä vilkaisemassa Muotoiluinstituutin Puettavan muotoilun opiskelijoiden töitä – niiden puhtaaseen muodikkuuteen tai joihinkin yltiöpäisen hauskoihin kenkäteollisuuteen viittaaviin taide-eksemplaareihin ihastuen.
Kovin vähän ehdin avajaistilaisuuden rennon vauhdikkaassa illassa kalenterin kaikkien monta kuukautta ahertaneen ja ideoineen 17 tekijän kanssa heidän töistään keskustella.
Tajusin, että kokonaisuuteen liittyi teoksen jokaisen valokuvataiteilija-opiskelijan pieni tarina, jonka he olivat kertoneet, tekstittäneet ja ennen kaikkea omilla ajatuksillaan ja kameroilla tulkinneet meille kalenterin käyttäjille: meidän sorvata omat ajatuksemme, tunteemme, ihastuksemme ja ihmettelymme niiden niin runollisiin, filosofisiin kuin käytännön valottamiin tulkintoihin aiheesta Peloton 2025.
Kalenteri osoittautui ensilukemalta saatuani sen eilen hankituksi mielikuvituksellisen yllättäväksi teokseksi. Sen kuvien kerrontaa yhdisti tietenkin käsite Peloton – rohkeutta, pelkojen voittamista, uskallusta ja hurjapäisyyttä, omenavarkauttakin, tulen voimaa, rotkojen hurjuutta voittamaan, korkeuksien pelon nujertamaan ja ties mitä kaikkea erilaista pelottomuutta nuo 17 valokuvaajaa oli tuhdin Peloton 2025 -kalenterin jokainen tekijä laatinut 3-5 kuvan esityksessään ajatuksensa tarinaksi.
Kirja on siis niin seikkailukirja kuin poeettisen runollinen teos tekstiltään ja kuviltaan, joillekin meistä myös hauskan kutkuttavan huumorin kypsä ja originelli hedelmä tarinoiltaan, ruoanlaittoresepti arkiselta materiaalilähtökohdaltaan lähenee jo pelottomuuden tärkeää astetta ja kertomuksen lopputulos herkkusuiden vedet kielelle saavaa todellisuutta.
Kaikkiaan lukijalle Peloton 2025 on syksyn yllättävä ja virkistävä kirjatapaus. Yksi hauska sivujuonne on, että tekijät olivat tutkineet kalenterien viikonpäivien esiintymisen maailman eri kielissä. Niinpä saamme lukea vuoden jokaisen eri 52 viikon viikonpäivät täysin eri maailmankielellä kirjoitettuina.
Kirja on mennyt hyvin kaupaksi ja kirjayksilöiden myyty määrä on jo loppusuoralla. Teoksella oli jo Helsingissä vastaavat lämminsykkeiset täysyleisölliset riehakkaat, lyhyet avajaiset ennen Lahtea.
Peloton 2025 -vuosikalenteri on myynnissä nyt viikonvaihteessa Muotoiluinstituutin joulumyyjäisissä Tavaratalo Trion alakerrassa. Kalenterikirjaa saa ostaa vielä muutamia kappaleita myös Galleria Uusi Kipinästä.
Lisätiedoksi toimitukseemme saapunut 18.12. 24 seuaavaa:
PELOTON-KALENTERIN JÄLLEENMYYJÄT
HELSINKI
Amos rex
Grape wine and bar
Cafe Seurahuone
Galleria Toinen Silmä
Rautakukka
LAHTI
Second Hand LAHTI SHOP
SKOOL kermamiikkastudio
AntBrew
Malva taidemuseo
Galleria Uusi Kipinä
JOENSUU
Designkulma
Näiden lisäksi voit ostaa kalenterin nettisivuilta osoitteesta peloton2025.com
PS. Oransseja on enää 10 saatavilla ja siniset menevät lujaa vauhtia, hanki siis omasi ennen kuin ne viedään käsistä!!
Muotoiluinstituutin opiskelijayhdistys MIO:n järjestämässä joulumyyntitapahtumassa on tarjolla Muotoiluinstituutin opiskelijoiden ja alumnien töitä. Myynnissä on erilaisia käsintehtyjä tuotteita, kuten koruja, öljymaalauksia, printtejä, tarroja, tuunattuja vaatteita, kynttilöitä sekä joulukortteja. Lisäksi opiskelijayhdistyksen omalta paketointipisteeltä voi löytää lahjoja pukinkonttiin.
“Joulumyyjäiset ovat oiva tilaisuus päästä tutustumaan Lahdessa vaikuttaviin tulevaisuuden muotoilijoihin. Myyjäiset tarjoavat aina jotakin uutta muotoilun saralta ja herättelevät kaupunkilaisten ajatuksia”, tapahtumatiimi kertoo ja toivottaa kaikki tervetulleiksi tapahtumaan.
Joulumyyjäiset ovat avoinna lauantaina 14.12. klo 10–18 ja sunnuntaina 15.12. klo 12–16 Trion ensimmäisessä kerroksessa (Aleksanterinkatu 18). Tapahtumaan kannattaa varautua käteisellä tai MobilePay-maksusovelluksella.
Kohtaustunnelma näytelmästä MIELENPUHDISTUS
Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen ykkösluokkalaisten syyslukukauden päätti viime viikonvaihteessa esitys Kannanotto.
Puolen vuoden päätoiminen opiskelu Lahden kansanopiston teatterilinjalla antoi nyt viikonvaihteessa kolmen esityskerran muodossa täyssalillisille yleisöä varsin nykyaikaiset teatterinäytteet työstään ja sen tasosta. Teatteriopiskelijat oli jaettu neljään ryhmään ja joukosta oli valikoitunut neljä ohjaajaa. Yleisö koki Kannanotto -kokonaisuuden aikana neljä noin 20 minuutin mittaista pienryhmäesitystä, joihin jokainen ohjaaja oli valinnut itseään puhuttelevan aiheen.
Yli kaksituntinen neljän täysin erilaisen näytelmällisen tuokion välittämät teatteriestradin hallinnan, puheilmaisun, eläytymisen roolitehtäviin ja ohjauksen kokonaistulkinnatkin sujuivat varmaotteisesti sovittuun, selkeään päämäärään esityksessä päätyen. Ilmassa oli ainakin selvää raikasta sukupuolikeskustelun otetta monissa esityksissä tai niiden henkilöluomuksissa, tv-median jo kyllästyttävien kuka putoaa -pärjäämistendenssi-ohjelmaformaatin herkullisen oivaltavaa kritiikkiä, suomalaisen mielialahoidon akuuttia hoitamattomuutta ja itsehoitoa, itsenäisen Suomen kalkkeutuneiden itsestäänselvyyksien raikasta tuuletusta ja Tove-muumiajatusten myönteistä esiintanssia suomalaisuuteen, naiseuden vuosisatoja salatun tunnusmerkkivirstapylvään avoimeen keskusteluun johtavaa perusteellista dramatisointia ja terveydenhoidon julkista avaamista. Yhteiskunnan päivän tapahtumissa ja puheenaiheissa liikuttiin nyt – ei vain huulta ja taitavia repliikkejä heitellen – vaan täydellisesti niihin paneutuen. Katsomossa teatteri käynnisti monipäiväisen, moniviikkoisenkin? itsetutkistelun, itsestäänselvyyksien ja juuri omien asenteiden pöyhimisen.
Seuraavassa täysin oman teatterinäkemykseni tuomia huomioita ja ajatuksia Kannanotto-esityksen kokonaisuudesta – neljään esityksensä eri näytelmälokeroon kirjoiteltuna.
Teatteri oli mennyt perille tarkoituksessaan. Myös se yksi teatteriesityksissä aina tärkeimmistä – älykkyyden pilkahdus huumorin muodossa – antoi jokaisessa neljässä esityksessä meille katsojille vallan ilman otsakurttuja nauttia teatterista. Nautinnollisia teatterihetkiä sai teatterikatsoja kokea niin monikirjoisesti, vahvasisältöisesti kuin teatterin tänään pitääkin: saada katsojan omat kykynsä ja filosofiansa käynnistymään täysteholliseen, usein jopa pulmaiseen pohdintaan esitysten laukaisemina.
Ohjaava opettaja: Aleksi Lavaste
Valokuvat: Jani Enqvist
https://www.teatterikoulutus.fi/oppilaat/teatteri-1-2024-2025
Täna 8.12.24 klo 13.00 toimud eestikeelne jumalateenistus Lahti Salpausselkä koguduse majas. Teenivad diakon Ann Tamme (Viimsi kogudus, Eesti) ja praost Kaarina Koho-Leppänen ja kantori Lauri Tõldsepp (Joutjärve kogudus). Pärast teenistust on kohvilaud, muusikat ja ka jõululaule. Korraldajad: Päijät-Häme Tuglase-selts ja Salpausselkä kogudus.
Ann Tamme (Viimsin seurakunnasta, Virosta) saarnassaan toivoi adventin sanoman rauhan viestin tavoittavan koko maailman. Häntä avustivat Anneli Kont (päivän teksti), Kaarina Koho-Leppänen ja Lauri Tõldsepp (Joutjärven seurakunta). Lopuksi nautittiin Pyhä ehtoollinen.
Perinteinen vironkielinen jumalanpalvelus kokosi tänä vuonna Salpausselän seurakunnan kauniiseen Jalkarannan seurakuntasaliin niin eestinkielisiä kuin myös suomenkielisiä II Adventin sanomaa kuulemaan nelisenkymmentä henkeä.
Vironkieliset joululaulut ja jouluvirret kaikuivat vielä jumalanpalveluksen jälkeen yhteislauluin seurakuntasalissa Lauri Tõldsepin johdolla – herkullisten kahvipöydän antimien tuodessa lämmintä ja iloista, rauhaisaa joulumieltä II adventtipyhän lumivalkoiseen suomalaiseen sunnuntaihin.
Tilaisuuden järjesti Päijät-Hämeen Tuglas-seura ja Salpausselän seurakunta.
Tänään liput liehuvat Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin kunniaksi. Kovin niukasti olen Sibeliuksesta pystynyt kirjoittamaan, asiantuntemukseni ei ole riittänyt.
Otsikkokuvan Sibeliustalossa on Sinfonia Lahden modernit työtilat ja sen Pääsali, orkesterimme konserttien pääestradi: kaunis lähes tuhannen istumapaikan akustisesti upea Sibeliustalo on orkesterimme lisäksi huomattavan monien valtakunnan tapahtumien ja tilaisuuksien näyttämönä, myös talon kaksi pienempää salia tiloineen.
Kokosin kymmenen viime vuoden ajalta kuitenkin luettavaksenne muutaman Lahen uutisia -artikkelin, joissa edes esiintyy tuo käsite Sibelius – lahtelaisessa kulttuurissa.
Alfred Kordelinin palkinto 2022
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2022/11/alfred-kordelinin-vuoden-2022-palkinto
Kulttuuriähky Lahdessa 2022
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2022/08/harvinainen-kulttuuriahky-lahden-kaupungissa
Kulttuuria täyslaidalta 2021
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2021/09/kulttuuria-tayslaidalta
Sibeliukselle ja suomalaiselle musiikille 2017
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/12/sibeliukselle-ja-suomalaiselle-musiikille
Sibeliuksen juhlavankaunis Andante Festivo 2015
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2015/03/viuluvirtuoosin-kunniaksi
Sibeliusta ja Venäjää 2015
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2015/02/sibeliusta-ja-venajaa-lahden-taydelta
Ohessa vielä tulevan kesän 2025 Sibeliustiedote:
https://sinfonialahti.fi/sibelius-festivaali/
Jos Lahden seudun syyskauden teatteritarjonnasta saa valita luontevimman, hauskimman, lämmintunnelmaisimman ja kaikille ikäryhmille sopivimman, niin vuorenvarma valinta on SUPERTEATTERIn Matkalaukkusatujen Joulutarinoita. Jouluisessa esityksessä monet tärkeimmät joulutarinat tulevat nyt satuakin ihanammin kerrotuiksi tuosta vain. Varsinkin tonttujen arvoituksellinen koko, voima ja merkitys koko joulua sivuavissa valmistelujen ja lahjojen tärkeissä, henkisiä ja erikoisesti ruumiillisia voimia vaativissa tehtävissä – meidän toiveidemme täyttämisessä – saa nyt läpivalaisun. Ihmisvoimat sellaisiin ihmetekoihin eivät pysty, tarvitaan tontuille annettua metsänvoiman ylimaallista hallintakykyä.
Jännitystä lisää viiden aivan uskomattoman matkalaukun kannen avaaminen: aarteista ja lahjatavaroista suorastaan loistaa suurten aarrekätköjen salaisuudet hetkeksi paljastava valohohto jokaisesta tavarasta. Silmä ei enää edes muista kaikkea näkemäänsä, kun nuo metsänhaltiat touhussaan toisilleen raottavat matkalaukkujensa sisältöjä. Saamme mekin nähdä ja ymmärtää, miten ne kimaltelevat ja loistavat osumatarkasti juuri meidän toiveittemme mukaisia lahjoja ja toiveita valaisten.
Tai entäpäs ne joulua ennustavat äänet, metsän salaperäinen jouluhämärä, valot, kuu, tähdet ja vuorenvarmasti pöllön näky kuusen latvassa – sen aavemainen huhuiluääni talviyön kelmeässä kuutamossa. Huhuu…huhuu. Tai metsän oma orkesteri kilinöineen, sointeineen…aah. Ihan mieletön on tuttujen joululaulujen määrä, mitä nuo pari metsän tarinavelhoa tämän tästä touhuissaan heläyttelevät ja tanssahtelevat – mieli tekee tuttuudessaan niihin ja banjon hauskan letkeään kielinäppäilyyn sekä rummutuksen karkeloon mukaan yhtyä.
Uudenlaisia joulutapauksiakin puurovalmistusta myöten saamme nyt ensikertaa seurata ja ymmärtää vasta nyt: miksi tontuille aina viedään hieman syötävää jouluksi vaikkapa vanhan navetan oven viereen tai miksi kaikkia kuusia metsästä ei saa joulukuusiksi kaataa. Tajuamme myös ihmisten nukkumisaikana metsän vasta todella kuhisevan toimintaa: siellähän metsän asukkaat käyvät ahkeroimassa ihmisten unienajanrauhassa töitään ahertaen.
Entäs vaikkapa nälissään navettaan eksynyt tontuille tarkoitettuja ruokaherkkuja ahmiva kettu. Ei oikeastaan hurjempivauhtista takaa-ajoa ole kuunaan nähty, kun kettu joutuu navettaan kanaherkkua nenäänsä haistellessaan kekseliäisyytensä ylivoimaiseen tehtävään pyydystäessään sitä pilkkaavaa vikkelää hiirtä ja väsyy lopulta takaa-ajaessaan moista vintiötä. Saapahan myös opetuksen ja lähes lupautuu jättämään toiste yrittämästä herkkupaloilleen navetankanalaan.
Sydämellisintä esityksessä on kuitenkin tarinoiden vallaton selkeys, monipuolisuus, kymmenien joululaulujen kavalkadi, hauskasti salamana vaihtuvat monet tarinan jouluhahmot, äkkimuutoksin taikuuden lailla toisiksi olioiksi parissa sekunnissa paljastuen; se on teatterin toimivaa, haltioittavaa suurta magiaa! Harvemmin ymmärtää kahden loisteliaan näyttelijän suurenmoisen muuntautumiskyvyn lahjat – rojaltina taidon katsoa suoraan meitä yleisöä silmiin, sadusta toden tehden vilpittömän valloittavalla eläytymisellään.
Kyllä tämä satu myös opettaa meitä säilyttämään metsän tärkeitä puita, sillä ymmärrämme vasta nyt – vielä kaatamattomien kuusien juurella on joulutonttujen sisäänkäynnit ihmeellisiin asumuksiinsa ja kymmeniin lahjapajoihinsa.
SUPERTEATTERI
MATKALAUKKUSATUJA: Joulutarinoita
kiertue-esitys
SATUJEN SOVITUS/KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS: Tero Porali
LAVALLA: Tero Porali ja Anssi Hyvönen
PUVUSTUS/TARPEISTO/ESITYSKUVAT: Emilia Porali
Esityksen kesto noin puoli tuntia
Ensi-ilta: lauantai 7.12.2024 klo 13.00
ESITYSKALENT,
SKSY
SUPERTEATTERIN JOULUKUU
LA 7.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 13
SU 8.12. Iloinen joulukonsertti klo 16 (LOPPUUNMYYTY!)
KE 11.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 10
KE 11.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 18
SU 15.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 16 (LOPPUUNMYYTY!)
KE 18.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 18
PE 20.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 18
LA 21.12. Matkalaukkusatuja: Joulutarinoita klo 16
Tänä Suomen hallituksen valtionbudjetin koko ajan kulttuuria kuristavan päätöstehtailun aikana on tärkeää myös muistuttaa täällä Lahdessa vaikuttavista ja vaikuttaneista kulttuurin merkittävistä taiteilijoista henkisen sietokykymme säilyttämiseksi pitää voimissaan mielenkiinto aitoon kulttuuriimme. Teatterikirjoituksin olen yrittänyt tuota kulttuurin voimaa välittää jo monta vuosikymmentä, joskus harvemmin muitakin taiteenmuotoja esitellyt. Varsinkin musiikki on jäänyt vakavasti otettavana kansamme ryhdistäjänä kovin taka-alalle kirjoittelussani.
Raita Karpo (1941-2023), Sibelius-Akatemian lauluopintojen ja lauludiplomin suorittamisen jälkeen, sai elää koko elämänsä laulajattaren kunnioitetussa, arvostetussa musikaalisuuden suomassa elämäntehtävässä oopperassa, teattereissa, konserttien solistina, konsertoijana, esiintyjänä taiteelle ja meille yleisölle.
Suurelle yleisölle Raita Karpo tuli tutuksi erityisesti karjalaisten kansanlaulujen esittäjänä. Ensikonsertissaan hän nosti klassisen ohjelmiston rinnalle kantelesäesteisen laulun. Esiintymismatkoja oli Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Meksikoon, Portugaliin, Islantiin, Venäjälle, Ruotsiin, Englantiin, Espanjaan ja Israeliin.
Diskografiasta löytyy 16 LP-levyä, joista monella on Raita Karpolle omistettuja lauluja. Kuvani on levykannesta, jossa hän laulaa Wiipurilaisen osakunnan kuoron kanssa Aili Runnen säveltämiä ja sanoittamia lauluja.
Raita Karpo – karjalaisten vanhempien lapsena – oli spesialisoitunut karjalaisuuteen. Hän oli oikea Karjalan laululintu, joka laulaa visersi somasti, kauniisti sydämensä täydeltä ja haastoikin tarvittaessa karjalaksi sanottavansa ja heleän naurunsa.
Lahdessa olen parin viime vuosikymmenen aikana ystävystynyt myös oivaan säveltäjään, huippumuusikkoon menneiltä Lahden kulttuuri-ajoilta, entiseen Lahden kaupunginorkesterimme kapellimestari Jouko Saareen, jonka elämänkaarta pari viikkoa sitten valotin tässä julkaisussa hänen 80-vuotispäivänään.
https://lahenuutisia.fi/2024/11/23/lahtelaisen-musiikkimaailman-voimakastahtoinen-ja-vaativa-kapellimestari/
Jouko Saari oli usein myös Raita Karpon esiintymismatkoilla ollut säestäjänä, mutta sitä en kohdatessamme tiennyt, että hän on myös säveltänyt Raitalle lauluja, kuten monet muutkin säveltäjät.
Parhain lukijani – minulla on nyt harvinainen ilo ja kunnia jo toisen kerran soittaa Lahen uutisia -julkaisussani säveltäjä Jouko Saaren kaksi sävelteosta – nyt Itsenäisyyspäivämme kunniaksi.
Ensin Karjalaan takaisin -laulu, jonka Jouko Saari on säveltänyt Raita Karpon äidin sanoihin. Säveltäjä myös säestää laulua levytyksessä, joka löytyy Pro Karelia -yhdistyksen levyltä.
Toiseksi Itsenäisyyspäivämme 2024 kunnioittamiseksi Lahen uutisia soittaa tänään hienon äänitteen, Jouko Saaren säveltämän ja johtaman Lahden kaupunginorkesterin esittämän Marine-marssin.
Marine-marssin kuulin ensi kertaa 2011 Kouvolan Tattoo-tapahtumassa, kun sotilassoittokunnat upeine kuviomarssikoreografioineen, ohjelmineen, solisteineen esittelivät työtään.
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2011/09/tat-too
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille – kauniin ja ylvään musiikin mukana ajatukset kiitollisina ja selät suoristaen rauhalle ja vapaalle Isänmaalle!
Lahden kaupunginteatterin syysnäytäntökautta 2024 on jäljellä enää reilu viikko. Kaikki syksyn esitykset paitsi Orlando jatkavat keväällä 2025.
Vielä ennen joulua on mahdollisuus kokea seuraavat esitykset [suluissa Lahen uutisia -palstoilta löytyvät kritiikit]:
THE BLACK RIDER to 5.12. klo 18.30 | to 12.12. klo 18.30 | la 14.12. klo 18
THELMA & LOVIISA ke 4.12. klo 18.30 | pe 13.12. klo 18.30
[https://lahenuutisia.fi/2024/10/13/rohkea-uutuusnaytelma-lahden-kaupunginteatterissa/]
ORLANDO ke 4.12. klo 18.30 | la 7.12. klo 18 | pe 13.12. klo 18.30 (viimeinen näytös)
[https://lahenuutisia.fi/2024/10/20/lahden-orlando-hurmaavaa-virginia-woolfia/]
FEDJA-SETÄ, KISSA JA KOIRA la 7.12. klo 13 | to 12.12. klo 18 | la 14.12. klo 13
[https://lahenuutisia.fi/2024/09/03/fedja-seta-taman-paivan-maailmassa]
Uuden vuoden 2025 tammi- ja helmikuu tuovat tullessaan kolme uutta näytelmää.
KEVÄÄN 2025 ENSI-ILLAT:
Ylläolevista ensi-illoista löydät Lahen uutisia -ennakkoesittelyartikkeleita:
https://lahenuutisia.fi/2024/11/02/teatterikaupunkimme-lahti-lehdistotilaisuuden-16-10-2024-toinen-osa
Tiitiäisen satupuu -esityksistä saa nauttia seuraavan kerran jo tammikuussa – viisi kertaa!
[https://lahenuutisia.fi/2024/09/25/tiitiaisen-satupuun-riiminerokkaassa-teatterissa/]
Katso Lahden kaupunginteatterin koko esityskalenteri, josta selviää kaikkien kevään esitysten ajankohdat:
https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto-liput/esityskalenteri/
Kategoriat
Esikoisromaanin Liljankukka
Kari Kitunen paljolti lahtelaisessa teatterikentässä viimeisen seitsemän vuoden aikana esiintynyt – taitava näytelmäkirjailija, etevä ja monipuolinen näyttelijä sekä eri teatterien hallinnoissa mukana ollut persoonallisuus – on Liljankukka-teoksellaan tämänvuotinen 300-sivuisen suomalaisromaanin täysverinen esikoiskirjailija.
Liljankukka elää suomalaista yhteiskuntaa seitsemän vuoden erän (1945-52) ja vie lukijan ajatusaskeleet Viipurin Johanneksesta, Tampereen, Nastolan, Lahden, Helsingin ja lopuksi Haapamäen asuinmaisemiin henkilöittensä mukana tarinaansa seuraamaan.
Kiinnostavin ja onnistunein, moderneinkin teoksessa on sen helppolukuisuus ja jäsentely. Romaanin lukijalle Kitunen suo kirjansa rakenteella sujuvaa tekstiä ja myös kirjankirjoittamisen kiehtovaa uudistamista. Liljankukka-teoksen yli 50 lukua, kaikki on kuin punnittu sopivan mittaisiksi yhden kahvitauon pituiseksi lukutuokioksi. Nuo kymmenet luvut on kirjoitettu peilimäisesti kahden eri henkilön vuoropuheluksi – Annin ja Aarnen vuoronperäisiksi ajatelluiksi ja kertomiksi tarkoin ajankohtaan sidotuiksi päiväkirjamaisesti päivätyiksi luvuiksi. Kun seitsemäntoistavuotias Aino on kertonut koko ensimmäisen luvun asioistaan, Aarne jatkaa omassa luvussaan samanaikaisista elämänkokemuksistaan. Näin vuorotellen nämä kaksi eri henkilöä, perinteisen naisen ja perinteisen miehen näkökulmista välittävät omia tunteitaan, läheistä lapsuuttaan, nuoruuttaan, elämäntehtävähaaveitaan, seurustelukokeiluonnistumisiaan ja ongelmiaan, opiskelupyrkimyksiään, työtään, läheisiään – tapahtumia aluksi kuin toisistaan tietämättä, toisiaan tuntematta, mutta mielenkiintoisen käänteisesti peilimäisen rinnasteisiksi tarinaansa ja henkilökuviaan, jatkosodan jälkeistä suomalaisen arjen nuoruutta ja toimeentulon maailmaa valottaen.
Komean tutusti, monille lukijoille nostalgisestikin kirja tuo päähenkilöittensä mukana juuri sodat käyneen suomalaisköyhyysajan vastapainoksi suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita, kuten valtiollisia työnantajia Valtion Rautatiet ja Postin kansakuntamme ihanteina luotettavina työnantajina ja nostaa vielä sukupuolierottelevasti ruumiillisen miehen työn rinnalle siistin konttorityön, hoitotyön, jopa toimittajan ammatin naisten haaveiksi.
Kari Kitusella on taito kuvata erityisesti romaanin päähenkilöksi luku luvulta kasvavaa Ainoa, hänen sekä hänen naisystäviensä olemusta, tunteita, vartaloita, luonteita ja sensitiivisiä reaktioita hämmentävän vakuuttavasti. Kirjailijan termeistä tuntuu kuin naiskehon tuntija ja muotitaitelijakin välillä olisi kuvausten takana. Teksti pystyy heittäytymään naisen sielunelämään, seksuaaliseen nautintoon miesten sylissä kadehdittavan aidosti. Alkujakson jatkosodan jälkeiset tapahtumat, kirjeseurustelut, iskelmät, tietenkin vievät suomalaisen lukijan tuonne haavemaailmoiden sumuisiin taivaisiin, nyyrikkilehdistön kaltaiseen seksuaaliseen viihteeseen kokeiluillaan, kokemuksillaan ystävien ennustuksilla, tavallisen kansalaisen pohdinnoilla.
Myrskyisän, paljolti tuohon kirje-elämään ja harvoihin puhelinsoittoihin perustuneen aikakauden seurustelutavan ja niistä kehittyneet, odotettujen harvojen tapaamiskohtausten kuvaukset saavat kirjailijalta useimmiten vahvasti patoutuneisiin tunteisiin ladatut intiimin todentuntuiset kuvauksensa. Kitunen pistää tietenkin ihanan nuoruuden innolla överiksi tulkitessaan ja kertoessaan sekä Ainon että Aarnen ajatuksia ja seurustelua, vasta parisuhteita kokeilevaa nuoruutta ja sen sekavuutta, saati kuvatessaan naisen seksuaalista nautintoa vaipua hurmioonsa miehen käsissä ja käsittelyssä.
Suomalaisen tavallisen perheen lastenhankinta, ansiotyö, riidat, mustasukkaisuudet, toisiinsa kyllästymiset tuovat mukaan sopivan määrän perheonnen perinteistä arkea, vasta heräävää sosiaalihuoltoakin noilta vuosikymmeniltä tavallisen suomalaisen elämään romaanin kerronnan ankkuroidaksemme.
Lukijan vainu on altis ja pystyy niin tapahtumien paikkakunnista, kuvauksista kuin myös kirjailijan ajatusten suurenmoisista kuvitelmista päätyä teoksen monilta osiltaan saaneen vaikutteensa hänen omasta elämästään ja läheisistään.
Suomalaismentaliteetin ihmisilleen Kitunen luo totuudenmukaisimmin varjostamalla heidän nuoruutensa ja lapsuutensa evakkokauheuksien kokemukset vielä aikuisuuden jo koittaessa painajaismaisilla muistumilla. Kirjailija tuo dramaattisen voimakkaan kokemuksen sota-ajan jälkeisen köyhän Suomen vaurastumisesta sen ainoalla mahdollisella keinolla – mustalla pörssillä: miltei lähes epätodelliseksi kauhuromaaniksi teoksensa nuo traagiset luvut, elämän rotkoiset vaiheet meille välittäen.
Muodikkaan, mutta jänteikkään henkisen säikeen romaanin alusta loppuun saakka tuo aikakauden laissa kielletty rakastuminen ja eletyt sekä elävät kohtaukset samaa sukupuolta kohtaan – tuossa teoksen jännite, voima ja todentuntu on kenties koko romaanin vahvinta tunnepohjaista, sielunsisäistä tendenssiä, ystävien kahdenkeskisen suuren salaisuuden varjeltua aitoa herkkyyttä.
Liljankukasta saisi mainion kuunnelman jo sellaisenaan mitään dramatisoimatta tai perinteisen radioajan 1940-70 -luvuntapaisen jatkosarjakuunnelman viisitoistaminuuttisine jaksoineen, varsin seurattavine, mielikuvituksellisine käänteineen. Teos olisi myös nykyaikainen kuunteluelämys luettuna lukuversiona.
Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen ykkösluokkalaisten syyslukukauden päättää esitys Kannanotto.
Teatteriopiskelijat on jaettu neljään ryhmään ja joukosta on valikoitunut neljä ohjaajaa. Yleisö näkee illan aikana siis neljä noin 20 minuutin mittaista esitystä. Kannanotot ovat aihelähtöisiä pienryhmäesityksiä, joihin jokainen ohjaaja on valinnut itseään puhuttelevan aiheen. Tule, koe ja nauti!
Kannanotto
to 5.12. klo 19 (ensi-ilta)
la 7.12. klo 13
su 8.12. klo 13
Arvioitu kesto n. 2 h.
Esitykset Lahden kansanopiston teatterissa (Aleksanterinkatu 4).
Ovet avataan 30 min. ennen näytöksen alkua.
Liput: Peruslippu 3€, maksu vain kortilla.
Varaa lippusi laittamalla sähköpostia osoitteeseen
teatteri@lahdenkansanopisto.fi Kerro viestissä nimesi ja kuinka monta lippua haluat!
Ryhmät
Ohjaaja: Aaro Strömmer
Näyttelijät: Aino Suosalo, Roope Keski-Korpela, Meeri Karri & Silja Poskiparta
Ohjaaja: Netta Herranen
Näyttelijät: Mikko Wilmi, Elina Pentinsaari, Efe Elo & Fiia Nurmi
Ohjaaja: Wiivi Väänänen
Näyttelijät: Viola Nyyssönen, Sakke Sikiö, Emma Härmä & Maija Melender
Ohjaaja: Selma Atas
Näyttelijät: Sylvia Ropponen, Helmiina Kauhanen, Siiri Sulkakoski & Ellen Westberg
Ohjaava opettaja: Aleksi Lavaste
https://www.teatterikoulutus.fi/oppilaat/teatteri-1-2024-2025
Esitystilat eivät valitettavasti ole esteettömät. Toinen tila sijaitsee toisessa kerroksessa ja sinne pääsee vain portaita. Avustajat avustettavan lipulla ilmaiseksi. Olethan meihin yhteydessä, mikäli esteellisyydestä tai mistä tahansa muusta on kysyttävää – teatteri@lahdenkansanopisto.fi
Tervetuloa nauttimaan!
Viime maanantain 25.11.2024 Lahden kaupunginvaltuuston vuodeksi 2025 tekemästä tulo- ja menoarviopäätöksestä jäi meitä kokousta seuranneita mietityttämään muutama seikka.
Kun kokous klo 8.00 alkoi, paikalla oli 93% valtuutetuista.
Nuo lähes neljä vuotta sitten valitsemamme valtuutetut yllättivät uskottomuudessaan – kun heidät vuonna 2021 kuntavaaleilla valitsimme, puoluejakaumat olivat selvät, mutta nyt neljä vuotta myöhemmin kovasti muuttuneet.
Hyppäyksiä puoluerajojen yli ja alta oli nyt maanantaina jo melko monta. Voimmeko siis näihin valitsemiimme poliitikkoihin tulevissa huhtikuun 2025 kuntavaaleissa luottaa? Puolueiden kootkin olivat muuttuneet, mutta virallinen puheenvuorojen nokkimisjärjestys ei.
Tolppamaisesta tilastoluomuksestani selviää kuluvan Lahden kaupungin nelivuotiskauden edustuspaikat ryhmittäin väriteltynä: jokainen ryhmittymä on saanut kaksitolppaisen kuvion, jossa vasemmanpuoleinen a-tolppa kertoo edellisten kuntavaalien vuonna 2021 antamaa paikkalukua ryhmittymälle ja oikeanpuoleinen b-tolppa ryhmittymän paikkamäärää nyt syksyllä 2024.Tilastokuvion mukaan SDP:llä on tänään sama määrä kaupunginvaltuutettuja kuin vaalikauden alussa, Kokoomukseen on liittynyt kolme valtuutettua lisää, Perussuomalaiset ovat menettäneet kymmenestä paikastaan kolme ja Vihreät sekä Keskusta yhden paikan, Pro Lahti on joutunut luovuttamaan kaksi valtuustopaikkaa ja Kristillisdemokraatit ja Vasemmistoliitto ovat pitäneet kaikki kolme valtuustopaikkaansa. Valtuustokauden yhteistyön tulehtuneisuudesta viestii, että sen aikana perustettiin kaksi uutta valtuustoryhmää, molemmissa kaksi muista valtuustoryhmistä loikannutta valtuutettua!
Tärkeillä henkilöillä ei ole etu- eikä sukunimiä
Lahden kaupunginvaltuustossa taitavat valtuustokaverit tuntea toisensa. Vaikka valtuustokokous on myös meille kaupunkilaisille ja ulkopaikkakuntalaisillekin avoin tilaisuus, arvon valtuutetut ja heidän kokousvirkailijansa eivät ole asiaa syvemmin ja perusteellisesti ajatelleet.
Valtuuston puheenjohtaja aloitti varsinaisen ryhmäpuheenvuorojen antamisen sarjan ja määräsi, ettei puheenvuoro saa ylittää seitsemää minuuttia. Sitä ennen Kaupunginjohtajalle ja vielä Kaupunginhallituksen puheenjohtajallekin luvattiin puheenvuorot. Kenelläkään puheenvuoronkäyttäjällä ei ollut nimeä -heille ja meille etu-ja sukunimetön valtuuston puheenjohtaja, (jonka nimi selvisi läsnäolotaulukosta) antoi puheenvuorot puhujapönttöihin vain allaolevassa puhekuplassa kirjoitetuin kokoustermein. Kokouksen seuraajan oli ja on vaikea muistaa, ymmärtääkään moista käytäntöä. Ei ennen nimi miestä pahentanut eikä varmaan nykyisin sen enempää sitä tee miehelle, naiselle tai henkilölle.
Onko Kaupunginvaltuuston kokous niin sisäänlämpiävä, että -vaikka sen pitäisi olla vapaa yleisön seurata – lahtelainenkaan seuraaja ei pystynyt lainkaan hahmottamaan, minkäniminen henkilö kulloinkin sai tässä ryhmäpuheenvuorokeskustelussa puheenvuoron.
Ylläolevien ryhmäpuheenvuorokäyttäjien nimiä emme saaneet tietää eikä edes Kaupunginjohtajalle ja Kaupunginhallituksen puheenjohtajalle suotu etu- ja sukunimiä.
Se taitaa olla sitä politiikan salatiedettä – valtuustoglamouretikettiä!
Edellä kuvattujen henkilöiden puheenvuorojen kestettyä yhteensä puolitoistatuntia, meille seuraajille selvisikin Lahden kaupungin koko tulo-ja menoarvio. Yhtä kolmihenkisen valtuustoryhmän ehdotusta vastustavaa puheenvuoroa ja toista kuudentoista henkilön muodostaman valtuustoryhmän siihen muutoksia ehdottavaa mielipidettä lukuunottamatta kaikki muut ryhmät lupasivat olla Kaupunginhallituksen esityksen takana (= 40 valtuutettua). Kaupunginhallituksen tekemä Lahden kaupungin tulo- ja menoarvio vuodeksi 2025 oli siis kuin jo muuttamattomana sovittu päätös.
Ihmettelimme, miksi kokousta jatkettiin peräti klo 15.30 saakka yleiskeskusteluna – vaikka siinä olikin ruokailu, kahvit sekä vieraita Ukrainasta väliohjelmassa.