Nenna Tyni ja Vilma Kinnunen -kuva Tommi Mattila
Italialaisen Elena Ferranten (salanimi) LOISTAVA YSTÄVÄNI – suuren romaanisarjan ensimmäisen romaanin esitysmuotoon kirjoitettu elokuvallinen näytelmä (v. 2016) saa nyt ensi kertaa suomalaisena käännöksenä kantaesityksen teatterillisena tulkintana Lahden kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä.
Se vei meidät ensin taaksepäin lähimenneisyyteen Mussolinin ja kansannousun jälkeiseen, juuri tasavaltalaiseen valtiomuotoon heräävään Italiaan, sen todellisen mafian hallitsemaan maailmanmenoon, ihmisten ja perheiden elämään napolilaiseen tapaan.
Teatterina LOISTAVA YSTÄVÄNI toimii paljolti takautumina ja vie mukanaan keskeisessä juonilangassa – naisten elämänkestoisessa ystävyyssuhteessa sekä miesten kovin petollisissa, lasten tuottamisen miespotenssisissa hyväksikäytön tavoissa ja seurauksissa. Eikä tuo salakoukeroinen, uhmakas ja raaka, veitseniskujen, kiristyksen, suojelurahan ja machouden, mafian värittämä maailmankuva meille kovin vieraaksi jää.
Tiina Hauta-ahon pukijan ja lavastajan taiteesta kasvaa teoksesta komea, hieno kaari täydellisenä teatterinautintona: Lahden kaupunginteatterin Suuren näyttämön lava saa muuntua napolilaisen tiheään asutun käsityöammattilaisten elämänpiirin alamaailmaksi. Nerokkaasti muuntautuva lavastus ja sen taikuusmainen toimivuus intensiivisyydessään, realismissaan, etelämaisen uhkeassa mielikuvituksellisuudessa nostaa esityksen visuaalisuuden näytelmän taatuksi herkuksi. Köyhälistökorttelit mahtavine loukkoineen, hengenvaarallisine kujineen ja pimeyksineen, vaatimattomine asumuksineen antavat mielikuvituksen laukata ajatuksiimme ja uusien kohtausten mukana lämpimän valloittava seitsenjäseninen teatteriorkesteri italialaismelodioineen kerta toisensa jälkeen tempaa meistä uppiniskaisimmatkin mukaansa kertomuksen jännitykseen ja arvaamattomuuteen ja suomalainen pohjoisen ihminen saa liian jännittävyyden lohdutukseksi eteläisten ihmisten temperamentista, perinteisistä kitaran ja viulun, haitarinkin soundeista lepuuttaa ajatuksiensa jännityskireyttä.
Itse tarinan muoto on yllättävä, miltei revyymäisen episodinen, sekava niin kuin etelänkansojen arki ainakin. Ajassa edestakaisin poukkoileva juoni välitti katsojalle viestin napolilaisesta väkivallasta, helposti aistittavan tunteen kaupunkia hallitsevasta mafiasta, jatkuvista sukujen yhteenotoista, tappeluista, veitsenheilutuksista, verestä ja valtavasta uhmasta. Naisten aikuistuessa heidän tuskansa ja huolensa siirtyi omiin lapsiin tässä yhteisössä. Onneksi rakkaus ja rakastuminen sekä sivistyspyrkimykset, joissa kirjoittamisen luova kirjailijan taito ylinnä, nousivat teoksen yhdeksi suureksi kaareksi ja täyttivät vastoinkäymisiä toteutuneilla unelmilla.
Tarina pikkutyttöjen ystävyydestä, sen jatkumisesta koko elämän kestoiseksi ja toistumisesta läpi sukupolvien, machouden periytyessä maassa vallitsevassa yhteiskunnassa, pahuuden ja ehdottomuuden, kiristysten ja tappeluiden Napolissa.
Ehkä ohjelmistovalinta onkin meille ennuste tänä kansainvaellusten ja aidon sota-ajan odotuksen aikana, vaikka tarina itse vielä siirsi meidät lähimenneisyyteen, ihmisin ja terävin veitsin hoidetuin taisteluin tapahtuneiksi elämän ja kuoleman kamppailuiksi.
Romaanin näytelmäsovituksessa on kaikkiaan kolmekymmentä eri roolia, jotka kehystävät, syventävät ja elävöittävät tarinan hyvin valmennetuin ja tulkituin näyttelijätöin aina lapsinäyttelijöistä alkaen. Esityksestä katsojalle jää mielikuva musikaalimaisesta suurteoksesta orkestereineen ja taidokkaine Tiina Brännaren koreografioineen.
Ydinajatuksena naiseuden puhkeaminen Euroopan sivistysvaltioihin omine elämänpyrintöineen myös köyhälistön elämään on esityksessä ainutlaatuisesti tavoitettu. Samalla teoksessa on eri roolitöin ja kohtauksin osoitettu, mitkä esteet tällä naisinvaasiolla on ollut napolilaisessa fasismin ylläpitämässä kaupunkiyhteisössä – ja ovat yhä tänään.
Ylinnä kehun kuitenkin vielä paria keskeistä roolityötä – sädehtivinä timantteina Lenú Nenna Tynin ja Lila Vilma Kinnusen hurmaavia, toistensa vastakohtaisia rooliluomuksia, jotka kantavat keskeiset romaanin päätarinan ja rakkausteemat. Heidän lapsuuden ystävyytensä ja elämänmutkiensa mukana rakastumisensa samaan mieheen on romaaniteoksen todellista rakkauden ihmisiän kestävää ikuisuutta.
Teatterisovituksessa napolilaisen kaupungintalon vahtimestarin tyttärenä syntynyt Lenú, Nenna Tyni kantaa hienon eheästi elämänkulkunsa monet kolhut ja onnistumiset, kokee opiskelemalla nousun sivistyneistöön aina kirjailijaksi saakka. Silti rakkaus nuoruuden ensirakkauden mieheen antaa uuden elämänvaiheen vielä jo aikuistuneena perheenäitinä. Roolityönä Tynin työ rikastuttaa tarinaa levollisella tarinan johdatuksella, naisroolinsa inhimillisyydellä, luontevan eläytyvällä sensuaalisuudella.
Suutarin ammattitaitoa ylpeilevän perheen tytön Lilan tulkitsee Vilma Kinnunen toisena tarinan ydinpersoonista, hän on tyttö ja nainen, joka ei halua eikä tee kompromisseja. Hänelle luokkanousu on yhdentekevää, ammattitaito on tärkeää ja hänen järkeilevä, erittäin älykäs hahmonsa haluaa kokea elämää ja miltei kaiken myös tehdä. Kodin kieltoa opiskella hän ei hyväksy, vaan opiskelee yksityisesti ja nopeasti harvinaisen terävällä älyllään. Hän on ainutlaatuisuudessaan korttelin miesten haave ja kohde. Tarinassa hänen kauttaan toteutuu ehdoton oikeudenmukaisuus ja proletariaatin oikeus muuttaa maailmaa suoruudella ja totuudella. Kinnusen miltei realistisessa näyttelemisessä on aina määrätietoisuutta, äärimmäisen tarkkaa taiteellista ilmaisua kantamaan katsojan sieluun saakka.
Rakkausteeman ylivertainen kohde Nino on syntynyt Napolin alamaailman korttelista muuttaneen omatekoisen runoilijan, suuren naistenmiehen Sarratoren perheeseen. Riku Nieminen näyttelee Nino-hahmonsa napolilaisyhteisön väkivallasta poikkeavan älykkään, keskustelevan, tietävän, sympaattisen ja viisaan ihmisen henkilökuvan. Häneen naiset rakastuvat aidosti ja kokonaisvaltaisesti, hän on elämän luonteva, mukava, lämmin persoona, vilpitön haavekuva. Sivistyneesti (isältä opitusti?) hänellä on kuitenkin vuorotellen salasuhde molempien tarinan naisten, Lenùn ja Linan kanssa, hän myös saa lapsen Lenún kanssa.
Anna-Elina Lyytikäisen taitava ohjaus (kera Susanne Mastin) toteutti kokonaisuuden moneen episodiin pirstaloidusta käsikirjoituksesta selkeästi jäsennellyksi, henkilökuviltaan maittavan kiinnostavaksi, roolityöt herkällä ja paneutuvalla näyttelijätaiteella hienosti tulkituiksi ja lukuisten kohtausten jännitetunnelmiltaan tenhoaviksi – monilajisen mielenkiintoiseksi, yhteiskunnalliseksi teatterispektaakkeliksi.
Kyllä myös on sanottava, että tällä kertaa äänentoisto ei repliikkien osalta pelannut – jos nyt oli kuitenkin kysymys puhenäytelmästä, ei musiikillisesta täysmusikaalisesta ja runomaisesta teoksesta. Jotakin korjausta näyttämöpuheen kanssa voisi ehkä helpostikin tehdä.
Arvio kirjoitettu perjantain 12.9.2025 – esityksestä.
Jälkikirjoitus 20.10.2025
Kritiikkini ja sen viimeisen kappaleen – tekstin kuuluvuudesta – kirjoitin reilu kuukausi ennen tätä jälkikirjoituspäivää. Kävin tänään hyvinvointijärjestelmän mahdollistamassa tilaamassani korvanpuhdistuksessa. Vasen korvani – juuri näyttämöä lähin korva – todetiin täysin kuuroksi sinne kerääntyneen korvavaikun vuoksi. Puhdistuksen jälkeen kuulen siis normaalisti. Pyydän myös anteeksi ja poispyyhittäväksi kritiikkini viimeisen kappaleen.
TV
https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/loistava-ystavani