Punk-musiikilla Lahtikaupunkia rakentamaan

Lahden kaupungin imagoon kuuluu hyvien asukkaille suunnattujen palveluiden ja perinteiden, muunkin kuin hyppyrimäkien ja hiihtostadionin muodossa pyrkiä näkyvyyteen juhliessaan olemassaolonsa 120-vuotisvuotta.

Lahden kaupunginteatteri on omana tarjontanaan uskaltautunut sukeltamaan kaupunkimme nuorisomaailmaan. Lahden lähihistoriaa sivuava nostalginen punk-musiikkinen Kiljupunkkarityttö –uutuusnäytelmä kohottaa äärimmäisellä instrumenttien kuuloluita ravistavilla äänitehoilla ja rumpupatterien taitavasti esitetyillä volyymeillä juhlavuoden juhlinnan kattoon ja sivelee herkillä melodioillaan sielumme vastaanottaviksi tuon metelisen musiikin taivaallisia sävel- ja lyriikkatuntoja juhlinnan kunniaksi.

 

Näytelmän kirjoittaja Lauri Vennosella on itsellään punk-bändien kokemusta 1990-luvun molemmin puolin porvoolaisesta punk-yhtyeen soittajamenneisyydestään. Suurelle yleisölle tämä punk on Lahdessa ollut tunnetuinta lähinnä lahtelaisen Tehosekoittimen ja täällä vierailleiden Punk-yhtyeiden konserteista Kasisalilla.

Näytelmänä Kiljupunkkarityttö on tietenkin vain alan asiantuntijan kuvaus, mutta antaa kokemuspohjaisella tiedollaan ja tunnelmallaan esimerkin uudenlaisen punk-musiikin tulosta maahan, Lahteen, määrätynikäisten avoimen kapinahengen omaavien nuorten terveeksi, vaikuttavaksi harrastamis- ja pätemisvälineeksi. Vennosen näytelmä kartoittaa jo 1970-luvulla alkanutta julkista valtaa vihaavaa ja sitä vastaan kapinoivaa rocksävyistä punk- musiikkiaikaa, jota aina yhteiskuntatieteiden väitöskirjatasoille saakka tehtiin tunnetuksi sekä markkinoitiin maailman ja oman maamme iskelmämusiikin uutena musiikinlajina.

 

Kiljupunkkarityttö kertoo kovin paksussa punaisessa langassaan Minna Pesolan (Laura Huhtamaa) elämän lapsuuden ja nuoruusajan kodin komplisuudesta sekä hänen leipätyönsä, musiikkiterapiakasvattajan arjesta eri kuvaelmin, vuoroin yksityiselämän kotielämän kipukohtauksina, vuoroin ryhmäterapiatyöskentelyn sessioina Minnan elämää kuvaten.

Saamme kokea, miten Minna 45-vuotiaana, yksinhuoltajana, 8-vuotiaan tytön äitinä, ammattiterapeuttina pohtii ryhmäterapiassa kohtaamansa, eri syistä syrjäytyneiden aikuispotilaiden kertomat elämäntaustat, pyrkii niitä yhdessä ryhmänsä kanssa sanallisesti avaamaan, mutta erityisesti laittamalla koko ryhmän musiikin, soiton ja laulun tuomalla voimaannuttamisella toimintaan. Vähintäänkin rummuin ja ylivolyymein, itse tehdyin lyriikoin ja biisein, musiikkiyhteisharjoituksin potilaat valmennetaan omaa alakuloisuuttaan ja vihaa yhteiskuntaa kohtaan purkamaan ja sen tehotonta yksilöä huomioimatonta, rikkinäistä maailmaa ymmärtämään.

Terapoitavat ja terapeutti

Mikko Jurkka, Tomi Enbuska, Deogracias Masomi, Saana Hyvärinen, Annukka Blomberg, Mikko Pörhölä  ja
 ja Laura Huhtamaa

Minnan elämän fyysisestä ympäristöstä taakse jäänyt lapsuuskoti on yhä hänen jatkuva murheensa. Äiti (Annukka Blomberg) on joutunut työttömäksi ja alkanut murheeseensa juoda, veli Pirkka (Mikko Pörhölä) on jättänyt jo kodin ja isä Pertti (Mikko Jurkka) saa väsähtäneenä, vanhana eläkeläismiehenä potea tylsyyttä, kokea vain haaveissaan uuden salatun Anneli -ihastumisromanssinsa. Jatkuvilla, hellittämättömillä lapsekkailla kysymyksillään ahdistava tytär Aino (Saana Hyvärinen) ahdistaa Minnaa äitivelvollisuuspyynnöillään. Minnan ajatuksissa on liian monta ratkaisematonta ja mieltä vellovaa kipupistettä. Vain hänen miesystävänsä Mosi (Deogracias Masomi) tuo aitoa sympatiaa sekä läheisyyttä Minnan elämään. Tuntuu, että tällä kohden Lahden esitys on tehoillaan, tarkoituksellaan ja vaikuttavan pääosanäyttelijänsä Laura Huhtamaan sisäistämillä upean syvälle pureutuneilla, elämänkypsyttämillä näyttelijätaidoilla tulkittua tätä päivää.

 

Näytelmä kuitenkin pomppii kovin sattumallisesti eri aikakausien kuvaelmissa, sekoittaen tahallaan vallinneen punk-aikakauden ja nykyhetken niissä Kiljupunkkaritytön psyykeä kuin suurennuslasilla tarkoituksella toisiinsa meille rinnastaen.

 

Muutamissa kohtauksissa hileilee sentään suomalaista talvista huumoriakin. Kun tytär, bändikaveri ja isä päättävät lähteä keikalle Porvoosta Lahteen Kasisalille Porvoonjokea pitkin 80 kilometriä hiihtäen – kohtaus on näytelmäkirjoittaja-ohjaajan absurdia hauskuutta myös näyttämöllisenä toteutuksena.

Minna, bändikaveri ja isä hiihtomatkalla Porvoosta Lahteen 80 km pitkin Porvoonjoen jäätä

Yhteiskunnallista vakavaa ironista huumoria esitys tulkitsee Petteri Orpon hallitusohjelmalla ”Vahva ja Välittävä Suomi” pohjalta pitkän biisinsä sen sanomaan pitäytyen.

Myös täyttä valistusasiaa, kun Tippa Tappaa -biisissä popparit ottavat tiukasti yhteen alkoholin mukanaan tuomasta persoonakohtaisesta yhteiskuntakapinan syntymästä tai kuolemasta ja mittaavat fyysisiä siivousvoimiaan siinä, kuka on aito punkkari.

Mistä tuntee aidon punkkarin: Mikko Pörhölä  (Punk-Toni), Laura Huhtamaa (punkkari Minna), Tomi Enbuska (Minnan bändikaveri)

 

Teoksen dramaturgian musiikinomainen vuoropuhelu, jossa kymmenkunta punk-sävellystä limitetään näytelmään, tuo esitykseen varsinaisen tarinan punk-tuulahduksen parinkymmenen vuoden osalta. Tyylikkäästä ohjelmalehtisestä, sen punk-historia-osuudesta löydänkin vielä näin esityksen jälkeen oman katsojakokemukseni tunnelmien sinetiksi asiatietoja.

Lyriikaltaan ja melodialtaan voisin tietenkin yrittää arvottaa kaikki esityksen kymmenkunta biisiä – vain muutaman valitsen niistä tässä esimerkiksi näytelmän genreen mainiosti istuvaksi:

1.Vartavasten Lauri Vennosen tekemät, hauskan repaleiset ja terävät yhteiskuntakriittiset sanoitukset ja melodiahunajaiset sävelosumat, kuten

Ylinnä tuon Suomen Petteri Orpon hallituksen ALKOHOLIPOLITIIKAN UUDISTAMINEN asiakirjapohjan punkkinsa sisällöksi

tai aivan hurjan, sähkösanomaisen HÄTÄHUUTO -runon pistokset yhteiskunnalle.

2. Lahtelaisesta aidosta Punk-yhtye musiikista erityisesti Tuu ja rakasta mua – tämä TEHOSEKOITTIMEN kaunis biisi istuu tarinaan vankan vakuuttavasti ja yleensäkin sen kaunis sävelkieli rakkausteemaan miltei maailmanlaajuisesti – taatuksi korvamadoksi muuttuen tai

Seikkailuun KARKKIAUTOMAATTI- yhtyeen maagisesti mukaansa vetävä säveltenho ja sisältö yksinäisyyden autuudesta – sä vinkin saat… ja vielä

Armo APULANNAN kaunis – Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista – kuin loppusanoiksi koko KILJUPUNKKARITYTÖN tarinasta.

 

Näytelmän roolitöiden vaikuttavuutta

Laura Huhtamaan punkkari-musiikiterapeuttihahmo kasvaa koko esityksen voimalataukseksi, suurenmoisen elämänmakuiseksi, yhtä aikaa kovia kestäneeksi ja herkäksi persoonaksi – uljaan omasävyiseksi, aidon vaikuttavaksi roolityöksi.

Saana Hyvärisen oikkuileva lapsihahmo varastaa usein hymyni ja loistava Valtiovarainministerin soololaulunsa siirtää Hyvärisen gaalamaisen suvereenin punk-tulkinnan  syksyn musiikilliseen glooria-aarteistoon.

Deogracias Masomi näyttelee hienovireisen empaattisen ystävän lämpimällä tunteella ja laulaa illan yhden upeimmista sooloista suoraan sydämiimme.

Annukka Blomberg tekee äitihahmonsa elämän pettymyksissä alistuneeksi, neuvottomaksi ihmiseksi – ja laulaa oman, punkista poikkeavan soolonsa kauniisti.

Mikko Jurkka löytää näyttelijäherkkyytensä jälleen, ihastuaksemme myötätunnosta hänen kaiken itsestään antaneeseen isähahmonsa pysähtyneeseen neuvottomuuteen.

Mikko Pörhölä tulkitsee Minnan veli-hahmon tyypittelyn hyvällä maulla ja keskeisiä Punk-staroja terävästi, timanttisilla karakteriluomuksilla. Pörhölän musisointi instrumentein tuntuu sopivan taidokkaalta.

Tomi Enbuska näyttelee Minnan bändikaverin, yhden punk-ikonin sekä on bändin yksi keskeinen bändinsoittajaihme eri instrumentein ja aivan mainio pääministeri-imitaatiossaan.

Juha Räsänen tähdittää koko esityksen musiikkitaitavuuden valloittavaksi ja hallitsevaksi elementiksi näytelmän biisien tulkinnoissa ja tehoissa, ammattimaisella rumpupatterinsa häikäisevällä ja eläytyvällä lyömäsoitinten virtuoosisella taiteellaan.

Mara Peippo tuo joviaalit esityksen musiikkisovitukset ja punk-musiikille harvinaisen puhallinsaundin kruunaamaan bändin soittovarmuuden.

Esityksen jykevän, järkähtämättömän metallisen miljööpohjan ja rekvisiitan sekä puvustuksen suomalaispunkkiuden kokonaisuudelle on laatinut Minna Välimäki timantilla tyylitaidollaan. Upeasti toimivat ja vaikuttavat valot, äänet, videotyöskentely sekä poikkeuksellisen monet maskit ja naamiot ansaitsevat esityksen kunniamaininnan, samoin koko lähes viidentoista näyttämöhenkilön osuudet tarkkarytmisen esityksen käänteiden ja interiöörien toteuttajina – heidän kaikkien esiinmarssina näytelmän päättymisen  kumarrusmanöövereihin.

Artikkelin valokuvat Antti Sepponen

 

Kasisalin oma maksuton äänitysstudio oli Lahden kaupungin nuorisotyön loistava idea. Tuon lahtelaisen Kasisalin moni-ilmeinen käyttö – harrastusten askartelukeskus, veneiden rakentamispaikka, purjelennokkien huoltopiste, discot, nuorten sirkus, eläkeläisten tanssisali, yleinen juhlahuoneisto, äänitysstudio, lounasravintola tuli tiensä päähän sisäilmaongelmien vallattua sen 2020. Kasisali on jättänyt monelle lahtelaiselle paljon muistoja musiikkikeikoista, tapahtumista, diskoista ja harrastamisesta.  Vuosikymmenten aikana Kasisalilla ovat esiintyneet muun muassa punk-tulkit Juustopäät, Brädi, uransa Kasisalilla aloittanut Cheek, Tehosekoitin, Dingo, Apulanta ja moni muu.

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/kiljupunkkaritytto/

 https://lahenuutisia.fi/2025/10/14/lahden-120-vuotisjuhlanaytelman-punkhehkussa/