Ukrainaa ja Suomea yhdistävät elämämme tapahtumat, kuvat ja kuvaukset ovat myös suomalaisen teatterin nykypäivän tärkeintä, tiedottavaa ja varoittavaa tulevaisuuden ennustetta koko maailmalle. Näin kävi myös Helsingin Kaupunginteatterin Aleksi Suomesta ensi-illassa, kun täysi salillinen yleisö nousi ryhdikkäästi seisomaan, esitystä, sen tulkitsijoiden vilpittömyyttä ja puhuttelevuutta kunnioittamaan sekä pitkin kättentaputus-suosioin teatteri-illan elämänsä vaikuttaviin päivänpolttaviin tuntemuksiin liittämään.
Näytelmän esittäjät näyttelijät Roderick Kabanga ja Eetu Känkänen esittivät dokumentaarisen kertomuksen Aleksander Lysanderista, suomalaisesta kahdesta maanosasta perimänsä saaneesta muukalaislegioonalaisesta, Ukrainassa taistelleesta ja kuolleesta ammattisotilaasta. Esityksen ehdottomuutta, tinkimättömyyttä ja silmiimme sekä omatuntoomme katsovaa kontaktivaikuttavuutta lujitti näyttelijöiden yhteistyö äärimmäisellä heittäytymisellä ja koruttomuudella – syntyi harvinainen koko esityksen kantava, pettämättömän aito yhteisöllinen jännite.
Tosikertomusta ja siihen haltioittavasti paneutuneita, intensiivisiä näyttelijälahjakkuuksia pyrittiin ulkonaisella vaikuttamistekniikalla (ohjaus, lavatekniikka, valot) turhaankin teatterinomaistamaan, itselleni ainakin jo nyt koettu roolitöiden aitous, teoksen sisältö ja ammatti-sotilasasuin sijattu näyttämörekvisiitta olisi riittänyt. Onneksi esityksen teatteritekninen muoto pyörivine kävelytasoineen, muutamine ihmismieltä ja psyykeä muistuttavine ylivolyymisine sotaräjähdyksineen, kaukaa hiljaa aavisteltavine musiikillisine äänivarjoineen ja alun näyttelijäilmaisun huutava voima eivät nekään voineet tätä sodan ja sen suomalaisen palkkasotilaan elämäntilitystä kuvitelmaksi latistaa.
Esiintyjien keskinäinen suhde täytti teatteriesityksen luoman tarinan ytimen ja sen meihin siirtyvän tenhon: esitys tuntui voimakkaasti kahden näyttelijän luomalta kamppailulta, jossa ammattisotilas ja hänen omatuntonsa ottivat välillä terävästi, usein affektiivisesti mittaa ja revanssia toisistaan – asenteitaan, persooniaan sodan kiroissa jatkuvasti vaihtaen, usein empiviä, toisinaan sotilasammattia kunnioittavia, poikkeuksellisesti arkielämään takaisin pyrkiviä, useimmiten elämään kyllästyneen itsetuhoisia – raa’an rakkaudettomana sotilaana, rakkauteen haaveilevana ihmismielen tilityksenä suomalaissotilaan koko lyhyt elämänkaari toteuttaen.
Esityksestä välittyi ammattisotilaan, kokijan, kirjoittajan, ohjaajan ja dramaturgin sekä kahden teatteritaiturin luomaa suurta ihmistuhon ja ammattiylpeyden poikkeuksellisen pelottavaa taisteluvoimaa, asiaa sodasta ja sen mukaansa tempaavasta ammattisotilaan elämäntehtävästä.
Näytelmätulkinta antaa niukan todistusvoiman elämämme klassisesta mustavalkoisuudesta. Yllättävän kauniisti esitys löytää sodan lohduttomuudesta alkuperäisteoksen Aleksi Suomesta elämän vähäisiä, inhimillisiä vaatimuksia, spontaaneja kihlauksia, sauna-iltoja suomalaisystävän ja taistelukaverin kanssa. Ihmiselämän tärkein – aito rakkausromantiikka on kylmän kaukana verisestä, tappavasta ja taistelusavuisesta Aleksis Lysanderin elämästä – äidinrakkautta lukuun ottamatta. Taatusti hiuskarvaakaan nuoruuden lietsomaa sotaromantiikkaa esityksestä ei jää katsojalle – lohduttamaan kyyneleisiä silmiä.
Aleksi Suomesta Kuvassa Eetu Känkänen, Roderick Kabanga – Kuva Ilkka Saastamoinen
https://lahenuutisia.fi/2025/10/07/suomalainen-taistelija-ukrainassa/