KILJUPUNKKARITYTÖN ennakkoesittelyssä Lahden kaupunginteatterin Pienen näyttämön katsomo oli täyttynyt jälleen kiinnostuneesta teatteriyleisöstä – ilmiö on varmistunut ja vakiintunut uudeksi kulttuuriseksi lahtelaiskäytännöksi.
Lahden kaupunginteatterin asema suomalaisella teatterikentällä vahvistuu uusien näytelmien ja uusien ohjaajien mukana ainutkertaiseen yhteiskunnalliseen loistoonsa. Kirjailija-ohjaaja Lauri Vennonen osoittautui monipuoliseksi teatterintuntijaksi, huumoritäydeksi humanistiksi, teatterin yhteiskuntamme arjen, erityisesti nuorten tulkiksi esitellessään näytelmänsä – kirjoittamansa sekä ohjaamansa Lahden 120-vuotisvieton juhlanäytelmän KILJUPUNKKARITYTTÖ.
Lauri Vennonen vei esittelyssään meidät Lahden 1980-90 nuorisoliikkeiden aikoihin, maankuulun entisen Häklin huonekalutehtaan uumeniin syntyneen, kaupungin oman Kasisalin tunnelmiin, sen Lahden kaupungin nuorisotoimen ja maan musiikkiasiantuntijoiden yhdessä rakentaman harvinaisen ammattimaisen äänitys- ja levytysstudion aikoihin.
”Miksi Lahden juhlanäytelmäksi Punk-musiikki
Lahden 1990-luvun Punk-aikaa halusin jotenkin käsitellä näytelmässä. Itselläni on sellainen tausta, että olen ollut samoilla keikoilla vastaavanlaisen porvoolaisen punk-yhtyeen kanssa. Kun en voi kuvata tätä lahtelaista todellisuutta, niin haluan kuvata sitä, miltä Lahti näytti ulkopuolelta 90-luvun alun teini-ikäisen silmin – ja sehän näytti aika upealta.
Lahti oli nuorisomusiikin suomalainen mekka, josta suorastaan liikutun, kun muistelen sitä tunnetta, missä minäkin pääsin soittamaan studiossa niin, että se tuli sitten se minun soittoni sieltä ämyreistä täydellisenä äänityksenä ulos. Tämmöiset mahdollisuudet Lahden kaupunki tarjosi nuorille, ja ne näyttäytyivät tosi hienoilta ulkopaikkakuntalaisestakin, jotka pääsivät myös studioon soittamaan. Lahti ja Kasisali oli omana aikanani ihan käänteentekevä juttu koko maan nuorisomusiikissa.
Punk?
Punk-ilmiössähän on kyse siitä, että luuserit päättävät olla solidaarisia keskenään, sillä Punk on osattomien taidelaji, he eivät osaa mitään, tiedä mitään, mutta kääntävät sen puutteen voimaksi. Sehän on suorastaan alkemiaa, miten puute voi kääntyä voimaksi. Ja punk on sellainen voima, että ne ihmiset, joilla on kaikkea ja jotka osaa kaikkea, jää kuuntelijan rooliin. Osattomat alkaa tehdä itse, rikkovat käyttö- ja nuorisotrendien auktoriteetteja, ilmaisevat vihaa ja ovat agressiivisia.
Musiikissa oli silloin ja pitää olla tänäänkin nuorena paljon vihaa. Vihalla kanavoidaan pettymystä ja vihaa maailman tilanteesta. Elämämme lähtökohtia me ei voida valita, mutta me voidaan välittää toisistamme.
Näytelmässä on tietenkin paljon musiikkia, eihän se kertoisi tietenkään muuten Punk-ilmiöstä. Punkistahan tulee mieleen ensin Sex Pistols, meteliä ja karjuntaa, mutta punkin sisään mahtuu myös sävykkäämpiä ja lyyrisempiä musiikkigenrejä – tähän on Kiljupunkkarinäytelmässä kirjoitettu ja harjoitettu monipuolisempi PUNK -musiikkikattaus.”
Vennonen perustelee aiheensa keskushenkilöksi näin musiikkiterapeutti Minnaa, jolle ihmisen mielenrauhan oireilun hoitaminen on ammattina elämäntehtävä ja sen mittavan roolin näyttelee Laura Huhtamaa.
Lauri Vennonen, Mikko Pörhölä, Mikko Jurkka, Tomi Enbuska, Saana Hyvärinen, Annukka Blomberg, Deogracias Masom
Minna on nykypäivänä 45-vuotias musiikkiterapeutti. Deogracias Masom tulkitsee Minnan puolisoa. Mikko Pörhölä näyttelee perinteisen 1990-luvun lahtelaispunkkarin. Mikko Jurkka esittää isää – lahtelaisittain murtomaahiihdon harrastajaa ja innokasta valmentajaa, joka valmentaa kaikenlaisissa asioissa Minnaa. Tomi Enbuska tekee Minnan bändikaverin ja nuoruuden ihastuksen lahtelaiselta punk-ajalta, Saana Hyvärinen taas luo nykyajan Saanan, Minnan tyttären, Annukka Blomberg on nainen ja Minnan äiti.
Juha Rantanen rummuissa ja Martti Peippo koko esityksen musiikinsovittaja ja luoja sekä monen eri soittimen orkesteritaituri-ihme. Vankka lavastusvisio ja tapahtuma-aikoja viestivä puvustus on Minna Välimäen, Jukka Vierimaa hoitaa äänet, Mari Peltonen valot ja maskeeraukset tekee Eija Nurminen.”
Laura Huhtamaa:
”- Kun lukee Kiljupunkkarityttö -näytelmän tekstin, niin yrittää ymmärtää sen ihmisen ajatuksia ja motiiveja, ajatella ja tehdä joitakin tekoja, miksi tämä henkilö käyttäytyy näin. Harjoituksissa keväällä lähdettiin tämän Minnan omasta lapsuudesta, syntymästä, niin itse rooli Minnan rakentamiseksi sai lapsuudesta asti motiivia rakentaa se Minna, miksi se aikuisena ja ammattilaisena, uravalinnassaan musiikkiterapeuttina käyttäytyy näin. Mitä enemmän tiedän siitä henkilöstä, sitä kokonaisemman henkilön pystyn tekemään. Näytelmässä on kohtaus, jossa Minna teini-ikäisenä joutuu kohtaamaan oireilevat, työttömät ja epäonnistuneet vanhempansa ja tulee mieleen, että tässäkö siitä Minnasta kypsyy ammattihaave – musaterapeutti.
– Esitys on naurettavan kipeä? Kipeän pöhkö ja tarkoitan sitä, että tässä käsiteltävät kysymykset on hankalia ja niihin ei ole henkilökohtaisia ratkaisuja, henkilöluomukset muovaavat tapahtumat. Onko elämä perseessä, koska tekee paskoja valintoja vai tekeekö paskoja valintoja siksi, että itse on perseessä. Me ei voida olettaa, että pystyisimme tekemään sellaisia valintoja elämässä kuin haluaisimme. Sillä paljon riippuu myös siitä, minkälaiseen perheeseen me on synnytty, minkälaisia kavereita sattuu löytämään.
-Teatterin paras on se tunteiden tunteminen ja kokeminen yhdessä ihmisten kanssa. Kun ne tunteet saavat vähän pöhkön olomuodon, niin silloin on mahdollista, että ne kipeät asiat myös aukeaa eivätkä jää puristamaan katsojaa eikä tekijää. Nauru voi olla uhmaa, nauru voi olla vähättelevää, mutta nauru on kuitenkin eteenpäin sysäävä voima. Tunteen herättäjänä musiikki on ihan ykkönen.
– Sosiaalisesti Punk ei ole rikkaiden pentujen harrastus, vaikka se osattomuudesta lähteekin. Kyllä esitys sisältää myös itsetuhonappuloita, agressioita. Kun ihmiset aikanaan ei ymmärtäneet Punkia, eivätkä sen symbolliikkaa, niin ihmiset ottivat sen niin todesta. Sillä kyllä musiikki on aina iloinen asia ja pystyy ottamaan meidät hallintaansa.
Terveen reipashenkisessä esityksessä Lahden kaupunginteatteri on mylvivä punkkarilauma musiikkiterapia-asiakkaita, perheenjäseniä ja ysäriteini-idoleita, mutta myös nyky-yhteiskunnan vastuunkantajia ja vallankäyttäjiä, heitä joilta meillä on todellakin oikeus odottaa vastuunkantoa.
Mukana tulkinnaassa on myös livemusaa Lahdessa 90-luvulla vaikuttaneilta bändeiltä!
Käsikirjoitus ja ohjaus Lauri Vennonen
Dramaturgi Veikko Nuutinen
Lavastus ja pukusuunnittelu Minna Välimäki
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Jukka Vierimaa
Musiikin sovitus ja johto Martti Peippo
Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen
Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Deogracias Masomi, Mikko Pörhölä sekä
muusikot Martti Peippo ja Juha Räsänen
Kantaesitys keskiviikkona 15.10.2025
https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/kiljupunkkaritytto/