Kategoria: kansainvälisyys

Kategoriat
kansainvälisyys musiikki Televisio yhteiskunta

Kilpailu on ainoa tapa elää sivistyneesti maapallolla

Johannes Pietsch

 

Maailman maat, seudut, elinkeinot, työpaikat ja ihmiset kilpailevat keskenään voimassa, asevarustelussa, avaruuskäynneissä, hyvinvoinnissa, oppisaavutuksissa, älykkyydessä ja tekoälyneroudessa. Automerkit ja kilpa-autoilijat kilpailevat nopeudessa ja kestävyydessä erilaisten rallien muodossa ympäri maailman. Henkisissä kyvykkyyksissä ja taiteellisuudessa kilpaillaan palkinnoista ja tunnustuksista mitä erilaisimmissa muodoissa ja kulttuurin lajeissa. Kilpailu on ainoa muoto mitata ihmisen merkitys ja arvo tänä päivänä.

Sveitsissä pidettyjen vuoden 2025 Euroviisu-kilpailujen finaalin äänestysten voittajan loppusuoralla olivat enää Israel ja Itävalta, sillä

Itävallan yleisöäänet oli vielä laskematta ja kun ne saatiin, selvisi viisukilpailun lopputulos tänään sunnuntaina 18.5.2025 klo 2.00:

Itävalta oli voittanut tämänvuotisen Euroviisu-kilpailun, edustajanaan kontratenori  JJ eli Johannes Pietsch kappaleella Wasted love.

Lähinnä vanhan mantereen 200 miljoona ihmistä oli seuraamalla viisukilpailua suorittanut päivänpolttavimman vuoden 2025 kulttuuriteon, joka tapahtui maiden  kilpaillessa etevyydessä aikamme kevyessä viihdemusiikissa. Kaikkiaan 37 kilpailumaaksi hyväksytyssä maassa oli ehdottomalla oikeudenmukaisuudella nyt siis arvostettu ja arvosteltu vuoden 2025 voittajaksi Itävalta. Kilpailukappaleiden esitykset pisteytti asiantuntijaraati. Niistä ja jokaisen osallistujamaan yleisöäänestyksen pisteistä laskettiin lopputulos.

Tämä suorastaan toripuheiden, puhelinkeskustelujen, median ja yksityisten ihmisten arjen ja juhlankin, lasten, nuorten ja vanhusten lähes vuoden pituinen tärkein puheenaihe ja kyltymätön medioiden hehkuttama kilpailemisen mielenkiinto, jossa Suomi lähes paljaspyllyisellä osanottajallaan selvisi peräti sijalle 11, on ainakin suomalaisten joukkoviestimien todellinen riemu: olivathan Itävallan voittajaviisun lavashown tehneet suomalaiset alan ammattilaiset: me suomalaiset siis voitimme! Se, että jopa Euroopan ulkopuolelta – sotiva, murhaava, hyökkäävä ja tappava maailman ykkösvaltio Israel – sai osallistua tähän rehtiin kilpailuun, olla lähellä voittoa ja tulla toiseksi, kertoo jotain sivistyksestä, aidosta maailman sivistyneeksi elämäksi ajatellusta moraalista.

En tiedä, millä nimillä tällaisia kisoja oikein voisi nimittää. Juoksukilpailut mitataan tarkoin sekuntimittarien sadasosamitoilla, korkeus- ja pituushypyt senteillä ja sitten tulevatkin monet ihmisruumiin kilpailulajit, joissa ihmisen kauneusaistia (Miss Maailma) tai lihaksien voimaa sekoitetaan metreihin ja sentteihin, myös laskemalla yhteen tyyli ja pituus (mäkihyppy) tai vain pelkkä tyyli (kaunoluistelu, voimistelu) tai vastustajan moukaroiminen nyrkeillä lähes tajuttomaksi (nyrkkeily). Vaan entäpä tämä euroviisu ja yleensä pop-musiikki eri aikakausina. Sekö on siis tarkasti ja oikeudenmukaisesti kilpailemalla mitattavaa laatukulttuuria!

Aika omalaatuinen on tuo euroviisuilu – kulttuuriksi en vieläkään osaa sitä noteerata.

Artikkelin kuvamateriaali kuvakaappauksia YLEn asiaohjelmista 17.-18.5.2025

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri teatteri yhteiskunta

Gaudian Baskervillen koira

Teatteri Vanha Jukon moderneissa teatteritiloissa nuorten lukiolaisten 120 vuoden ikäinen 300-sivuinen jännitysromaani Baskervillen koira taipuu tajuttavaksi teatteriesitykseksi myös tänä digitieteen ja maailman sotaisten tunnelmien aikana. Aikanaan pitkään roskakirjallisuudeksi luokiteltu, nyt dekkarien maailma oli viimein viime vuosisadan lopulle tultuaan saanut armon kuulua kirjallisuuteemme suosituimpana lukemisena. Pääosin tämä kirjallisuuslaji aluksi oli käännöskirjallisuutta, jopa kioskeista ostettavaa ajankululukemistoa. Usein eri maiden ja seutujen historiallisten legendojen toteutuksina nämä kirjat kuitenkin olivat siirtyneet jännityksen kauhujen maailmaan, mittasuhteiltaan ja realismiltaan kuvitteellisiksi ja sepitetyiksi aikuisten saduiksi.

Lahden lukio Gaudian neljäkymmenpäinen teatteriopiskelijaharvinaisuus suoriutui tehtävästään tyylikkäästi. Ohjauksen, sovituksen ja näyttelijätyön mainio ratkaisu oli kertoja, jona toimi lähes kymmenen eri varjon näyttelijät: tuon vaikuttavan monihenkisen varjoelementin astuessa estradille sen jokainen olio puhkesi vuorollaan jatkamaan kertomuksen tarinaa, koko ajan meitä kuulijoita tarkkaillen ja kertoen juonta eteenpäin – samalla alkuperäisen vanhahtavan ja koukeroisen tekstin näyttämöpuheeksi suoristaen. Vaikutuimme ja vakuutuimme tapahtumien käänteistä ja sujumisesta.

Aivan verrattomia olivat useat esityksen yllätykset – kuten vauhtiin puhjenneet, hiotut ja yllättävät joukkokohtaukset: Baskervillen koiran pyyhkäistessä odottamatta näyttämön yli sellaisella suihkukonemaisella korvia vihlovalla vauhdilla, ettei silmä enää erottanut – eikä tässä teatteritilassa taatusti moista niin häikäisevää shokeerausta ennen ole koettu.

Entä tapahtumapaikan valtavan nummen pelottava sumuisuus, joka yllätti tarinan tämän tästä nykyisen muodikkaan teatterisavun sumentaessa silmän näkökuvan ja miltei hengityksemme ahdistavaksi pimeässä yössä. Täydeltä asteikolta oli pelkomittari saanut korkeat lukemansa vakuuttavasti tarinaan. Tuosta seudun kalmaisesta sumuisuudesta paljastui kuitenkin päivisin sekä yövalaistuksessa kartanomaisten huoneiden lavastus kirjastoineen, olohuoneineen, etsivätoimisto taitavasti rakennettuna ja toimivana – kaikki kertomuksen tyylikkään vanhakuosisena miljöönä. Koko laaja näyttämö näyttäytyi visuaalisessa loistossaan runsain yksityiskohdin, tyylillä ja maulla, monipuolisella runsaalla rekvisiitalla.

Puvustus – mikä valtava arsenaali asuja, niiden värikkyys, usein brittiläinen tweed-ilmeikkyys, hienostomainen ylimystömäinen naisnäkemys sekä myös mustanpuhuva maaginen mystisyys, tekopartaisuus tästä ensemblestä levisi, piili ja koostui kokonaisuudessaan aukeamaan – silmien ihailla ja ajatuksiimme noiden asujen kantajat tarinaan meistä jokaisen tarkoin kuin jo luonteina sijoittaa.

Esitys todisti myös lavastus- ja pukunäytelmänä huolellisen, kiistattoman korkean tasonsa.

Esitys oli muutaman keskushenkilön tulkintoina täysin valloittavaa, mukaansa tempaavaa, jännitystä ja mielikuvitusta ylläpitävää, sisäistettyä, maulla ja omakohtaisuudella reagoivaa hyvätasoista näyttelijätaidetta.

Ennen kaikkea teosta kannatteli koko ajan Linne Kaksosen herkkyydellä, sisäisellä ajattelulla, supliikilla, vaikuttavasti näyttelemä James Watson. Hän johdatteli tarinan ydintä, henkilöitä, tapahtumien kulkua, keskusteluja luontevasti, sopivan tunteikkaasti, teeskentelemättömästi,  todesti. Upean valloittava näyttelijäluomus ja esityksen hurmaava, tarkkarytminen teatteripuheen voimalataus! Itse maailman toiseksi etevintä salapoliisia Sherlock Holmesia tulkitsi Paju Syrjäkoski  kuin täysin ammattimaisella otteella – ihanan rennolla ironialla hahmonsa ja tutkimuksensa näytelmän keskiöön tuoden. Syrjäkoskessa on ronskia, omaperäistä sisäistä ja ulospäin räiskyvää reaktiokykyä ja näyttelijänotetta, vallattoman hersyvää ja röyhkeää huumoria ja hänen näyttelijähabituksensa on suoranainen karikatyyrin täysosuma. Holmes ja Watson on parivaljakko, joka aina uudestaan tarinassa ilmestyessään – myös romaanin sisällön mukaan – käynnistää heti esityksen juonikoukerot seurattaviksi, arvoituksellisiksi, jännittäviksi, sisältörikkaiksi. Tuohon kaksikkoon voisi vielä kuulua Julia Mättölän hahmottelema tohtori Mortimer, tuo äärimmäisen hauras, pedantti, miltei olemustaan anteeksipyytävän epävarma, mutta sympaattinen rooliluomus. Kuin dynamiitin voimalla Pyry Leinonen hätkähdyttää vastarannan kiiski Franklandina, taatun varmasti tulista ihmisluonnetta ja loukattua sielua malliksi koko täydelle katsomolle omahyväisyydessään räjähdellen – mainio temperamenttinen huippu esityksen näyttelijägalleriassa. Yhden huomattavan, koko esityksen käytännön ihmistä edustavan hahmon luo Iina Karlsson Mary-palvelijana. Hän hallitsee näyttelemisen luontevuuden, miten taitavaa tavallista ihmistä omine salaisine pikkuhuvitteluineen voikaan näytellä niin suurenmoisella lämmöllä – ihailemme!

Parhainta jokaisen näyttelijän osalta oli heidän luomansa persoonallinen, visuaalinen henkilökuva. Niiden voima repliikittäkin vaikutti esityksen henkeen, ilmeeseen, ironiseen huumoriin: tuntui, että tuohon henkilöiden yksilökohtaiseen luonnehahmotukseen oli todella paneuduttu.

 

Mikä ei toiminut puheessa, se korvattiin visualisoinnissa. Mikä taas ei pelannut aidosti esittäjien musisointikyvyillä, se toimi pikkunäppärissä persoonallisissa koreografioissa, eleissä ja liikekielessä sekä nauhalta pauhaavasta vanhahtavasta rokista soittopelejä milloin milläkin kohdalle osuneella esineellä imitoiden.

Esityksen skarppaamista voisi auttaa helposti draaman lyhentäminen, sillä varsinkin toisen näytelmäpuoliskon aikana näytelmä puudutti katsojan mielenkiinnon tapahtumattomuudessa, staattisessa asemoinnissa ja asioita pitkään pelkästään puherepliikkeinä vatvoessaan.

Puhetekniikan tunteja ei tällaiseen suurteokseen ehdi harjoittaa, niitä suurin osa esittäjistä kuitenkin ehdottomasti tarvitsisi. Myös ohjaajan pikkuinen virheasemointi oli puheen kuulumattomuudessa syynä: osa tulkitsijoista replikoi näyttämön taustassa tai katsomosta nähtynä esityslavan sivuille vuorosanansa eikä siis saanut repliikkiään katsomoon saakka kuuluvaksi.

Kaikkiaan esitys on haaste mille tahansa ammattiteatterillekin. Gaudialaisten tulkinnassa kelpo sovitus, ihmisajatus, asioiden päättely, entisaikojen epookki salapoliisimaailma saivat ansaitsemansa kiinnostavan hykerryttävän, vähän tosikon mutta tarpeellisen tulkinnan. Suurella näyttelijäjoukolla yhteisnäytteleminen toimi innostuneesti, eläytyneesti esityksen tarinan sisältöä vahvistaen.

 

Arvio kirjoitettu teatterin ensi-illan 14.5.2025 esityksestä.

Näytelmän seuraavat esitykset 16.-18.5.25  klo 18.00 Teatteri Vanha Jukossa Rautatienkatu 13

 

 

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kulttuuri yhteiskunta

Menneen ajan säilyttämisen käytännön konkretiaa

Museoauton iän (vähintään 30 vuotta) saavuttaneiden, museoautoiksi katsastettujen pyhien lehmiemme museobalsamoidut ajopelit ja niiden kunnostus on pitkäjänteistä ja pikkutarkkaa puuhastelua. Tarvittaessa vanhojen osien väsyessä alkaa toimivampien osien metsästys Suomesta, lähivaltakunnista sekä myös netistä ympäri maailman.

Museoidun sukukalleuteni, kuusikymmenvuotiaan Taunus 17 M -farmariautoajopelin, toimimattomaksi muuttuneen matka-ja nopeusvaijerin etsiminen alkoi rompetoreilta ja jatkui kuten tapauksessani auton alkuperäismaan Saksan eri merkkeihin ja vuosimalleihin erikoistuneista varaosamyymälöistä. Varaosa löytyi viimein sekä Suomesta että Saksasta – juuri tällä viikolla se autooni vaihdetaan.

Artikkelikuvassa esimerkki kesän ensimmäisistä rompetoreista.

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri

Baskervillen koira – kauhua ja jännitystä

Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinan Baskervillen koira laukkaa vapaana pelottavan arvaamattomalla ja kuolemallisen kohtalokkaalla nummella.

Koko Devonshiren Kreivikunta pidättää hengitystä jännityksestä, sillä seudun rauhaa on jo hetken aikaa järkyttänyt tuo pelkäksi legendaksi luultu hirviökoira. Ystävänsä epäilyttävän kuolemantapauksen jälkeen tohtori Mortimer päättää kääntyä maailmankuulun salapoliisin, Sherlock Holmesin puoleen. Kuinka Holmesin käy, paljastuuko kammottavan Baskervillen koiran salaisuus? Se selviää tässä raikkaassa klassikkotarinan dramatisoinnissa, josta ei puutu vauhtia, vaarallisia tilanteita, värikkäitä asuja ja reipasta rokkia.

Dramatisointi, näyttelijäntyön ohjaus, musiikkidramaturgia sekä koreografiat: Tytti Jäppinen  Lavastuksen ja puvustuksen ohjaus: Hanna Kaitila  Ääni- ja valotekniikan ohjaus: Simo Saukkola

Esityksen eri osa-alueita on opettajiensa ohjauksessa toteuttamassa yli 30 Lahden lukio Gaudian opiskelijaa.

Näyttämöllä: Miia Hursti, Aino Hämäläinen, Linne Kaksonen, Iina Karlsson, Enni Kuikka, Emma Kuivalainen, Ella Lehto, Pyry Leinonen, Jonna Lääveri, Julia Mättölä, Janna Ravea, Ellen Salokorpi, Ronya Sirén, Kira Sirenko, Sara Stegmeier, Paavo Suominen, Paju Syrjäkoski, Benjamin Teittinen, Tuulianna Toivonen, Minea Viljakainen, Ella Väisänen, Miki Wahlman

Ensi-ilta keskiviikkona 14.5.2025 Teatteri Vanha Jukon näyttämöllä klo 18.00

Esityksen kesto: n. 2 tuntia 10 minuuttia, sisältää väliajan.

Ikäsuositus: yli 12-vuotiaat

Palaamme esitykseen ensi-illan jälkeen.

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri musiikki taide teatteri yhteiskunta

Etiopialainen ystävä – nykytanssiteatteria Kansallisteatterissa

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Tarmo
  • Julkaisupäivämäärä 6.5.2025

Etiopialainen ystävä on musiikkiteatteriteos, joka käsittelee meidän kaikkien yhteistä ajankohtaista todellisuuttamme, rinnastaen pakolaisuuden ja paperittomuuden ilmastokriisiin ja massasukupuuttoon. Kokoavana metaforana teostapahtumassa on paperittoman pakolaisen käsite ja tästä näkökulmasta annettu väitelause: ”Jokainen ihminen tulee Etiopiasta.”

Teostapahtuma yhdistää monta olemassa olevaa taiteenlajia ja lajityyppiä: nykytanssin, esitystaiteen, musiikin ja kirjallisuuden. Teostapahtumassa kohtaavat Sanna Kekäläisen käsitteellinen, uusmaterialistinen ajattelutapa, Jussi Tuurnan musiikkiteatteriajattelu ja Kari Hukkilan jälkidraamallinen näyttämölle kirjoitettu teksti.

 

Esityksen 2. ensi-ilta on sovitettu erityisesti Kansallisteatterin Taivassaliin 8.5.25 klo 19.00.

 

Palaamme esityksen arviointiin.

Kategoriat
kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri yhteiskunta

Lahden Classic Motorshow 3.-4. 5. 2025

Kuva lauantain 3.5.2025 avajaispäivän yleisötungoksesta

Lahden Messukeskus täyttyi perjantaina 2.5.2025 menneiden vuosikymmenten klassikoista, kun sadat ajoneuvot kertovat tarinaansa suomalaisilta teiltä. Sain tutustua museoautojen ja museomopojen maailmaan, niiden muutamaan aktiiviseen harrastajaan heidän huolella valmistaessaan omaa osastoaan perinteelliseen vuosittaiseen Lahden Suurhallin kaksipäiväiseen näyttelyynsä. Nähtävillä on vielä tänäänkin kattava kirjo kalustoa aina arkisista käyttöautoista harvinaisiin yli satavuotiaisiin helmiin.

Classic Motorshown perinteisiin kuuluu vuosittain vaihtuva teema, johon syvennytään tapahtuman teemahallissa. Tänä vuonna sukelletaan värikkäälle ja rohkealle 1980-luvulle – vuosikymmeneen, jolloin tyyli, muotoilu ja teknologia kohtasivat aivan uudella tavalla.

Itselläni oli tilaisuus käydä näyttämässä Virtasen sukukalleutta, vuoden 1965-mallista Fordia, joka on jo vuosikymmeniä sitten museoitu ja ajelee ylpeänä vanhuksena muutaman kerran vuodessa täällä Lahden Pyhättömänmäellä.

Sain liittyä myös museoautollani Metristen Fordien harrastusklubiin. Nyt tämä jäsenmaksuni on poikkeus, sillä muut kolme jäsenmaksullista yhdistystäni ovat kaikki kulttuuriin tai työuraani liittyviä.

Motorshown teemahallissa esillä olevat ajoneuvot edustavat aikakautta, joka toi autoiluun sekä uudenlaista särmää että entistä enemmän valinnanvaraa. Nyt on erinomainen tilaisuus nähdä vaikkapa aika, jolloin digitaalisuus teki tuloaan ja ajoneuvojen muotoilussa uskallettiin todella erottua massasta.

Näyttelyjärjestäjä on koonnut useita muita erikoisosastoja, joilla niin arki, luksus kuin myös koko moottoriurheiluhistoria esittäytyvät näyttelyvieraalle.

https://classicmotorshow.fi

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

AGORA – Kaksi merenneitoa pinnallisessa tarinakollaasissa

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Tarmo
  • Julkaisupäivämäärä 1.5.2025

Kuvassa Leenamari Unho, Emelie Zilliacus, Salla Loper, valokuvaaja Jussi Ulkuniemi

 

AGORA – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa

 

Tekstit MINNA LUND & MARTTA JYLHÄ

Ohjaus MINNA LUND

Rooleissa

SALLA LOPER, EMELIE ZILLIACUS, LEENAMARI UNHO

Valosuunnittelu TUOMAS HONKANEN Äänisuunnittelu AXEL RIDBERG  Lavastus RIKU SUVITIE  Pukusuunnittelu ELLA SNELLMAN  Naamiointi NOORA LAUKKANEN    Valokuvat JUSSI ULKUNIEMI  Kuraattori, Nykyesityksen näyttämö RIIKKA THITZ   Ensi-ilta 29.4.2025 Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa Nykyesityksen näyttämö. Kesto noin 1,5 tuntia

 

Kaikenlaisten teatterillisten kokeilujen onnistuminen, jopa pelkän kateissa olevan teatterigenren etsimisen tie oli saanut suuren mahdollisuuden, kun Minna Lundin AGORA – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa porskutteli puolitoista tuntia Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilan näyttämöllä Vapun alla. Esityksen valmistamisen ja merkittävän teatteritapauksen toteutusmahdollisuudet ensemble oli  varmistanut korkeimmissa potensseissa: Maan suurin ja toimivin teatterilaitos, gurumainen ohjaaja-kirjailija, hiljattain palkittu Ida Ahlberg -näyttelijä merenneitona, parinaan tuore, valloittava ilmaisurikas näyttelijä sekä lavateatterin hurmaava, tulkintavarma näyttelijäikoni – kera koko suomalaisen teatteritekniikan nykykäytäntö supertehoin, striimein, valoin, äänivolyymein, taidokkain puvustuksin sekä korumaisen hulppean lavastusarkkitehtuurin veistosmaisen nykyrenessanssin taituri olivat laittaneet ajatuksensa, tavoitteensa ja taiteellisen päämääränsä avoimesti koettavaksemme.

Esityksen avasi itse Teatterinjohtaja kymmenkertaiseksi striimatussa videohahmossaan, räväkästi mukaan tulkintaan harpaten ja meitä mukaan innostaen, koukutuksellaan suorastaan onnistuen. Huumaavan hykerryttävää ideaa toteutti taidokas, ilmaisuvalmis teatterinäyttelijäkerma: merenneidot pitkään altaassa lekotellen, vettä kesäisen suvisesti patsastehtävässään yli altaan loiskutellen ja tällä teatterilavan suuruisella julkisella paikalla juontajansa tuttavallisella sympatialla ajatuksiinsa meitä johdatellen. Kuitenkin jo parinkymmenen minuutin kuluttua esityksen tunnelma ja interiööri alkoivat tuntua tapahtumattomalta, staattiselta, flegmaattiseltakin.

Teatterilaitoksen on uudistuksissa onnistuakseen ja vakuuttaakseen tehtävä jo tosi ihmeitä, varsinkin kun katsomoon on tullut esitysten monikymmenvuotisia kokijoita, kaltaisiani kyltymättömästi uutuusnälkäisiä, paksunahkaisiksi kasvaneita nuivia taidefriikkejä. Enää ei kovin moni asia säväytä, herätä, innosta. Helsingin Kaupunginteatterin kokeilu yrittää tulkita teatterikeinoin suomalaista julkisen taiteen paikallaan seisovaa veistostaidetta, erityisesti sen toisinaan eloon räjähtävää vuosittaista kansalaisjoukkojen juhlintaa ja rinnastaa perinteistä suomalaista jäykkää juhlapalvontaa ja Vapun harvinaista karnevalistista juhlintaa – nyt patsastelemalla itse patsaana meitä yleisöä tarkkaillen ja kanssamme seurustellen.

Ei teatteri tästä uudistu. Ei syvenny. Suuret ideat tarvitsevat paljon mittavammat, uudemmat, perusteellisemmat, syvällisemmät, hauskemmat ja raikkaammat ajatukset tuntuakseen myös katsomossa. Olen aina inhonnut tapaa ottaa yleisö lavalle mukaan esitykseen. Se on taitolaji ja vaatii äärimmäistä inhimillistä kohteensa käsittelytaitoa, useimmiten se on nöyryyttävän noloa teatteritaiteen madaltamista, kukapa siitä näyttelijän kutsumana kehtaisi (hieman näyttelijää säälien) kieltäytyä – liian suuri kynnys tavalliselle ei-teatterilaiselle!

Käsikirjoittajat ja näyttelijäkolmikko tuntuivat olevan kovin leikkimäisen herttaisesti mukana tässä patsaan arvon, paikan ja käyttötarkoituksen sekä teatteritaiteen yhteisessä esityksellisessä analyysissa, joka leviää sisällöltään miltei tarkoituksettomaksi.

Ensemble ei ollut matkalla kohti minkäänlaista teatteriuudistusta. Esittäjät olivat kuin kesäisen vesisessä seuraleikissä meidän miltei ventovieraiden ihmisten kanssa, kohteliaan soman huumorin avulla tavallisia teatterin alkeellisia ilmaisuharjoituksia kanssamme harjoittava mukava joukkio – kollaasiksi voisi koko esitystä luonnehtia patsastaiteen ja teatteritaiteen nimissä. Kaukana, kovin kaukana…ei edes näköpiirissä on suomalainen teatteriuudistus.

 

Hyvää Vappua!

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri musiikki taide teatteri yhteiskunta

Disco Pigs lukiolaisten kokemana

DISCO PIGS

Teksti Enda Walsh

Suomennos Aleksi Milonoff
Ohjaus, lavastus Lauri Maijala
Pukusuunnittelu työryhmä
Valosuunnittelu Jyri Suominen
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen

Esityskuvat Janne Vasama

Rooleissa Vilma Kinnunen, Miikka Wallin

Ensi-ilta 19.2.2025

https://lahenuutisia.fi/2025/02/21/kevaan-hurmaavin-ohjauksen-ja-nayttelijataiteen-teatteritapaus/

 

 

Lahden kaupunginteatterin 14-vuotiaille ja sitä vanhemmille tarkoitettu puolitoistatuntinen, Lauri Maijalan ajatuksen kautta uudelleen syntynyt upean vauhdikas ja ronski Disco Pigs, jätti ensi-illan 19.2.2025 täydellisen kokemuksen jälkeen viime perjantain päiväesityksen tunnelmassa kovin mietteliääksi.

Tuo paljon käytetty vittu sidesanana näyttämöpuheessa tuntui joko vanhahtaneelta ja jo alkupuberteetin aikuistumisen merkiltä eikä juurikaan herättänyt minkäänlaista reaktiota lukiolaisissa täydessä salissa. Kuin loistava näyttelijätyö, näytelmän jo 17 vuoden ikäinen hienon klassinen tarina, sen monet käänteet, musikaalisuus, useat romanttiset jaksotkaan eivät olisi koskettaneet ainakaan tätä yleisöä. Yleisö istui kuin tuoleihinsa istutettuina poimimattomina, puhtaina tatteina vaiti ja vaitonaisena, vailla minkäänlaista ulospäin tunnistettavaa, meitä teatterikatsojia esityksen sisältöön yhdistävää reaktiota. Outo, eleetön, tunteeton ja mykkä tunne teatterinäytännössä!

 

Ainakin teatterikatsomisen melkoisen korni ohjeistus – jossa näyttämön eturampista henkilö ja esityksen alun pimeydessä kovaääninen varoittivat esityksen aikana puhumisesta, kännykän käyttämisestä tai käynnistämisestä seurauksella, että silloin salin valvoja käy tunkemassa puhelinvempeleen käyttäjänsä kurkkuun – taisi tosikoille olla ihan liikaa.

Oliko esitys liian vakava, liian viisas yleisön ymmärtää koko tarinaa – ainakin esitystä leimaava valloittava huumori vaatii vähintään hoksaavaa älyä. Vai olimmeko me katsojat niin tyhmiä tai niin korrekteja, että luulimme spontaanien reaktioidenkin olevan kiellettyjä.

Pariksi päätelmäkseni jää, että teatteri tässä muodossa tälle lukioyleisölle oli sittenkin liian modernia tai että esityksen sisältö oli vasta äsken elettyä murkkuikää ja sen reaktioita niin lähellä ja havainnollisesti, että miltei nolotti vielä nyt jo lähes aikuisena lukiolaisena samaa kokea.

Teatteri oli jälleen voittanut kirkon – katsomon täydellisenä, sanalle kuuliaisena hiljaisuutena.

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri yhteiskunta

Lahden kaupunginteatteri – Lauri Maijalan uuden teatterimuodon syntyriemussa

Lahtelaisen uuden teatterimuodon, musikaalin The Black Rider elinkaaren viimeinen 5.4.2025 esitys ei taaskaan jättänyt kylmäksi tai väljähtyneeksi tunnelmaa teatterin Suuren salin täydessä katsomossa. Sain teatteriseurakseni sukuni nuorinta sukupolvea, ihanan kriittisen persoonallisuuden, joka ihasteli kokemaansa.

”Olin jo monta vuotta kyllästynyt edes katsomaan teatteria. Vain musikaalinen esitys oli minua enää kiehtonut – saada kokea sellainen teatterissamme. The Black Rider oli juuri sitä, mitä elämäkin: harvinaisen outotunnelmainen, kummituksellisen jännittävä, hienon musikaalinen. The Black Rider tuntui siltä todellisuudelta, mitä tänään elämämmekin – outoutta, kummituksellisuutta, jännittävää, musikaalista, iskevän erirytmistä kansainvälistä arkimaailmaa. Mieleeni tulee transkulttimusikaali, elokuvan The Rocky Horrors kauhuelokuvamainen tunnelma vuodelta 1975. (Siitä on tullut jatkuvasti ympäri maailman elokuvateattereissa ja netissä pyörivä kulttielokuva, jonka varsinaisen teatteriesityksen myös tahtoisin kokea – sitähän esitettiin näytelmäversioina suomalaisteattereissa kymmenisen vuotta sitten). Samankaltainen outo, jännittävä, kuin omaan kulttuuriseen moderniin transmaailmaansa pukeutunut ihmisten maailma ottaa esityksessä vastaan meidät katsojat. Jotakin tosi kansainvälistä ja silti perin kansanomaisen resuista, suomalaista tässä lahtelaisessa musikaalissa on. The Black Riderin oma outous hurmaa ja vangitsee, yhtä aikaa itkettää ja hauskuuttaa – se on kokonaisuutena täydellistä erittelemätöntä teatteri-illuusiota. Ihastelin teoksen liikekieltä, jossa eräänlaiseen kabareetyyliin jokainen liikkuja oli ominut täysin persoonallisen kävelytavan ja reaktiokyvyn. Voisiko teatterien muissakin tuotoksissa oivaltaa tuon valtavan tehon, mikä syntyy ohjauksen ja timantin näyttelijätyön mukaansatempaavana, vaikuttavana teatterielementtinä?” Tuommoisia tuntemuksia sain puristettua läheisen teatterikatsojakumppanini teatterikokemuksesta pari päivää esityksen jälkeen.

 

Eikä minulla ensi-illan täysin teatterituntemuksiini eläytyneenä katsojana ollut vieläkään kyllästymisen merkkejä – paholaisen taiallinen rakastuneen sulhaskandidaatin sieppausdraama polkupyörineen, maagisine liimamaisine otteineen oli kenties hieman lyhentyneenä tehokkaammin toteutettu – sulhasen otekin jo kuin tottunut paholaisen hellittämättömään taikuuteen, samoin suolten ulospurskunta selvästi sitä showmaista raakuushuumoria, lavastuksen ja ohjauksen ylivertaista ideaa, nyt kuin luontevasti tulkittu pikkupalanen miljoonaisten ideoidensa yksityiskohdista. Laulut ja musiikki, orkesteri aivan täydessä terässään, iskussa, puhtaudessa, nyanssihehkuisissa tunnelmissaan. Pitkät hienot tauot tulevaa odottaessaan vain kasvaneet kuin ensi-illastakin pidentyneinä tunnelmien ja tapahtumien voimalatauksina, elämämme pirullisuuden polttavia ja kirveltäviä liekkejä, jotka purkautuivat niin hienon shokeeraavina, että joka hetki oli autuus nauttia esityksen teatteritaiteen nirvanamaisessa tenhossa.

Väliajalla kävellessäni teatterin ylä- ja ala-auloissa kuulin monen keskustelevan vain esityksestä enkä malttanut olla kysymättä penkkiriviimme odottavalta parilta eri katsojalta, miksi he vain teatterista puhuivat. Toinen oli katsonut tämän lahtelaisen The Black Riderin jo kaksi kertaa, toinen nyt katsomossa toista kertaa. Sellaista on tämä suurempi, vaikuttavampi, jo lähes jumaloitu uusi teatteri Suomessa – sen Lahdessa.

Nuorena vielä televisiota vailla olevana aikana, kulttuuritapahtumien kävijänä ja puhujashamaani yrjökalliskokijana oivalsin kohdalleni tulleen kysymyksen teatteri vai kirkko tiensä päähän – esittäessämme 1970-luvulla Jokamies-moraliteettia useina vuosina Arkkipiispan luvalla eteläsuomalaisissa kirkoissa: kirkkoa ei tarvita. Ihminen syvenee ajatuksillaan elinkelpoiseksi, elämää eläväksi persoonaksi pelkässä teatterissa, jos teatteri löytää muodon, jolla on antaa henkistä ravintoa koko kansakuntamme suuren kirjon laajuudella, kuten Lahden kaupunginteatteri Lauri Maijala teatteriensemblensä kanssa pystyy meille valmistamaan.

https://lahenuutisia.fi/2024/09/09/lauri-maijalan-teatteri-on-suurenmoisinta-teatteria-vuosikymmeniin/

 

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri yhteiskunta

Pitkäperjantaina 2025

 

 

Kategoriat
kansainvälisyys Koulutus kulttuuri tiede yhteiskunta

Agricolan kunniaksi liput salkoon

928182.jpg

Lahdessa, Vuorikadun koulun kohdalla puhuu meille joka päivä Mikael Agricola

Tänään liput liehuvat suomen kielen kunniaksi. Historian ja kielen tutkijat kutsuvat tätä päivää Mikael Agricolan päiväksi.

Agricolan kuolinpäivään 9.huhtikuuta on almanakkamme laatija niputtanut myös Elias Lönnrotin syntymä- ja nimipäivän – kuin suomalaisuuden sinetiksi.

Agricolan merkitys on  suomen kielen keksiminen, kehittäminen ja ensimmäisten suomen kielellä painettujen teosten painaminen lähes 500 vuotta sitten – lukutaidon kannalta Aapisen eli ABC-kirjan julkaiseminen vuonna 1543.

Agricola syntyi 1510 hämäläiseen kaksikieliseen Pernajan kuntaan. Hänen kotikielestään eli äidinkielestä on yhä vain arveluja. Hänen kirjojensa suomen kielessä on paljon kantahämäläisiä, synnyinpaikkansa Pernajan pitäjän sanoja. Myös seudun ruotsinkielinen asujaimisto ja sanasto on agricolalaisessa suomen kielessä mukana, jopa suomeksi Agricolan keksiminä ruotsin kielen väännöksinä.

On muistettava myös, että Mikael Agricola oli murrosikäinen 13-vuotias, kun Suomi siirtyi Ruotsin vallan alaisuuteen – myös virallisena kielenä seuraavat 300 vuotta maassamme käytettiin ruotsia.

Agricolan eri kielien hallinta oli poikkeuksellisen suuri – ensin latinan opiskeluun Wiipuriin ja viimein Saksaan uskontotieteiden opiskeluun kreikan, latinan ja saksan kielellä sekä kotiseudun molemmat äidinkielet suomi ja ruotsi.

Agricola keksi myös paljon sanoja suomen kieleen ja tutkijoiden mukaan lähes 60 prosenttia nykyisestä suomen kielestä on vieläkin Agricolan suomen kielen sanastoa.

Alla Agricolan aikanaan kirjoittamaa 1500-luvun tekstiä suomalaisten epäjumalista – oikealla puhemuotoon muutettuna:

EPeiumalat 1 monet tesse, Epäjumalat monet tässä
muinen 2 palueltin caucan ia lesse. 3 muinen palveltiin kaukan ja lässä.
Neite cumarsit 4 Hemelaiset, Näitä kumarsit hämäläiset,
seke Miehet ette Naiset. sekä miehet että naiset.
Tapio, Metzest Pydhyxet 5 soi, Tapio metsäst pyydykset soi,
ia Achti, wedhest Caloia toi. Ahti vedest kaloja toi.
Äinemöinen, wirdhet 6 tacoi, Äinämöinen virdet takoi,
Rachkoi, Cuun mustaxi iacoi. Rahkoi, kuun mustaksi jakoi.
Lieckiö, Rohot, iwret ia puudh, Liekkiö ruohot, juuret ja puut
hallitzi, ia sencaltaiset mwdh. hallitsi ja senkaltaiset muut.
Ilmarinen, Rauhan ia ilman 7 tei, 8 Ilmarinen, rauhan ja ilman tei
ia Matkamiehet edheswei. 9 ja matkamiehet edesvei.
Turisas, annoi 10 Woiton Sodhast, Turisas annoi voiton sodast,
Cratti, murhen 11 piti Tauarast. 12 Kratti murheen piti tavarast.
Tontu, Honen menon 13 hallitzi, Tonttu huoneen menon hallitsi,
quin 14 Piru monda willitzi. kuin piru monta villitsi.
Capeet, mös heilde Cuun söit, 15 Kapeet myös heiltä kuun söit,
Caleuanpoiat, Nijttut 16 ia mwdh löit. 15 Kalevanpojat niitut ja muut löit.

Hyvää Agricolan ja suomen kielen päivää!

Kategoriat
kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri yhteiskunta

Ensimmäinen ennuste Lahden Kuntavaalista

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Tarmo
  • Julkaisupäivämäärä 8.4.2025

Alla kaksi erilaista tilastoa, joista selviää:

Ensimmäisessä taulukossa, miten paikat ovat muuttuneet valtuuston nelivuotiskauden aikana: miten toiset puolueet ovat saaneet lisää paikkoja ja miten toiset niitä menettäneet (valtuuston paikkajako siis tänään 8.4.2025).

 

Toisessa taulukossa on ennusteeni tulevasta uudesta Lahden kaupunginvaltuustosta puolueittain (vuosiksi 2025-2029).

Tähän ennusteeseeni laadin vielä perustelut äänestyspäivän aamuksi 13.4.2025 ja ennustan myös muutaman varman valtuutetun jokaisesta puolueryhmittymästä.

Muista käydä äänestämässä varsinaisena äänestyspäivänä, sunnuntaina 13.4.2025, jos et ole vielä käynyt!

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri taide teatteri

Tove Janssonin Kevätlaulun kuulee myös ensi syksynä

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Tarmo
  • Julkaisupäivämäärä 3.4.2025
Nuuskamuikkunen kyykyssä
Kevätlaulu jatkaa ohjelmistossamme syyskaudella 2025 syys-lokakuun ajan.
Kaikki tämän kevään esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä ja myös tulevat huhtikuun näytökset on jo tässä vaiheessa myyty täyteen, joten päädyimme jatkamaan sopimustamme Moomin Charactersin kanssa ja jatkamme näytelmän esityksiä kesän jälkeen. Syys-lokakuussa on luvassa ainakin 10 lisänäytöstä, mutta esityskaudelle on mahdollista laittaa enemmänkin esityksiä, jos liput liikkuvat liukkaasti.
Kevätlaulu on Tove Janssonin vuonna 1962 julkaisema tarina, joka on dramatisoitu SUPER teatterin näyttämöversioksi keväällä 2025:
https://www.superteatteri.fi/kevaumltlaulu
Nyt keväällä esityskautemme päättyy sunnuntaina 13.4.25, koska vauvateatteriesitys Pumpuli lähtee vierailemaan Helsingin Kulttuurin kummilapset -ohjelmaan. Helsingissä Pumpulia esitetään 24 esitystä huhti-toukokuun aikana. Keväällä meidät pitää kiireisenä toki myös Kiertävä kesäteatteri 2025 -projekti, jolla jalkaudumme kesäkuussa Päijät-Hämeen kuntiin esittämään koko perheen näytelmää Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri.
Kuva  Emilia Porali/SUPER teatteri
​© Moomin Characters™

SUPER teatteri   045 6049 777

www.superteatteri.fi

Mariankatu 8, Lahti

Kategoriat
kansainvälisyys musiikki taide

JEESUSTA JÄNNITTÄÄ

Lahden Bach-kuoro ja Hyvinkään Oratoriokuoro esittivät Johannes-passion viimeksi vuonna 2023 Ristinkirkossa.

Juha Pikkarainen

Jeesusta jännittää – vaikka ei Raamatunhistorian mukaan tainnut koskaan jännittääkään, sillä Isä suojeli ja johdatti poikaansa aina.

Johannes-passio on kova paikka konkarillekin – Lahden Bach-kuoro jatkaa pääsiäisen passioperinnettä vanhojen yhteistyökumppaneiden kanssa, Johannes-passio on jo kahdeksas kuoron tulkinta teoksesta.

Lahden Bach-kuoro yhdistää jälleen voimansa Hyvinkään Oratoriokuoron kanssa J.S. Bachin Johannes-passiossa. Kuorojen yhteinen passiokonsertti kuullaan Lahden Ristinkirkossa 15. huhtikuuta kello 18.30. Hyvinkään Oratoriokuoro oli mukana myös edelliskerralla vuonna 2023.

 

Kuorolaisen näkökulmasta Johannes-passio on haasteellinen, mutta myös palkitseva teos. Kuoro ei vain laula taustalla, vaan on aktiivinen osapuoli solistien rinnalla. Bach-kuorossa on laulajia, jotka ovat olleet mukana kaikissa esityksissä, mutta myös ensikertalaisia on.

Lahden Johannes-passion johtaa Hyvinkään Oratoriokuoron johtaja Tomas Takolander. Orkesterina on Jukka Jokitalon valmentama Refugium Musicum. Bach-kuoron harjoittamisesta on vastannut kuoronjohtaja Jori Männistö.

Johannes-passion päärooliin Jeesukseksi on kiinnitetty baritoni Juha Pikkarainen. Työkseen Suomen Kansallisoopperassa laulava Pikkarainen kertoo konserttijännityksen jo hiljalleen nousevan, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun hän laulaa Jeesuksen roolin. Lahden Bach-kuoro on Pikkaraiselle entuudestaan tuttu yhteistyökumppani Viimeiset kiusaukset -oopperatuotannoista vuosilta 2019 ja 2020.

Lahden konservatoriossa laulua opettava Mari Karjalainen on myös Bach-kuorolle tuttu, Johannes-passiossa hän esiintyy  viidettä kertaa, nyt sopraanosolistina. Passion muut solistit ovat Kalle Virta (Pilatus, basso), Joonatan Pylkkönen (tenori) ja Pilvi-Annukka Äikäs (altto). Julia Tamminen soittaa cembaloa ja urkuja.

 

Johannes-passio on Bachin kahdesta tunnetusta passiosta se tiiviimpi ja myös dramaattisempi. Bach sävelsi teoksen työnäytteenä Leipzigin Tuomas-kirkon kanttorin virkaan, jossa hän jatkoi kuolemaansa saakka. Kantaesitys oli pääsiäisenä 1724 Leipzigissa, eli tänä keväänä Johannes-passio tulee kypsään 301 vuoden ikään. 

Lisätietoja: Bach-kuoron puheenjohtaja Hanna Valkonen     040-5105746 tai hanna.valkonen(at)phnet.fi

Lue myös:

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2023/04/musiikillisen-harrastamisen-suuryritys-johannes-passio

Kategoriat
kansainvälisyys yhteiskunta

Lahti virkaintoilijoidensa, suurten kansainvälisten rakennuskonsernien ja petollisten liikemiesten kurimuksessa

Yllä kuvakaappaus YLEn 17.3.25 ohjelmasta

Tämän viikon maanantaina 17.3.25 YLEn TV-uutisten Hämeen alueohjelmassa puhuttiin kuntien omistamien rakennusten kunnosta ja erityisesti Lahden kohdalla hyvin toimivasta, palvelevasta, hiljattain korjatusta Launeen hienosta sivukirjastosta, joka ilmeisesti Kaupunginkirjaston säästölistojen ja Lahden toimitilajohtajan mielestä lakkautetaan vuonna 2026.

 

Riitta Nousiainen, erityisasiantuntija Hämeen ELY-keskuksesta sanoi ohjelmassa:

”Pitäisi tehdä näkyväksi, että näihin kuuluu kysymys kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisesta eli näihin kuuluu ekologisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia näkökulmia ja nämä kaikki pitäisi tehdä näkyväksi, eli minkälaisia vaikutuksia näillä on siihen olemassa olevalla rakennuksella, kun sen tulevaisuutta ollaan ratkaisemassa.”

Entä mitä sanoi Lahden toimitilajohtaja Jouni Arola asiasta:

”Kaupunkihan ei voi myydä ihan millä hinnalla hyvänsä kiinteistöjään, että kuntalain mukaan kaupunki voi myydä kiinteistöjään kilpailuttamalla, jolloin selviää markkinahinta tai auktorisoidun hinta-arvioitsijan tekemällä puolueettomalla hinta-arviolla ja vertaamalla kauppahintaa siihen.”

https://areena.yle.fi/1-72551660

Tuosta linkistä, parahin lukijani, pääset katsomaan tuon uutisvälähdyksen.

Viimeksi kohtasimme Jouni Arolan – hänen tullessaan kaupunkimme toimitilajohtajan apulaisvirkaan – viisitoista vuotta sitten: sama mies uhkasi meille kahdeksan eri yhdistyksen ryhmän lähetystölle lahtelaisyhdistysten kokoontumistilaksi kaavailemasta ja päättäjille esittämästä ja kaupungin purettavaksi päättämästä Töyrykadun arvorakennuksesta, että ”se säilyy vain hänen ruumiinsa yli.”

Sehän ei toteutunut. Tämä Töyrykatu 5:n kaupungin rakennushistoriallisesti arvokas rakennus pistettiin tuohtuneena myyntilistoille, kun sitä ei voitukaan purkaa eikä sen rakennustonttia hävittää.  Se myytiin sitten Lahden kaupungin maineen (konserttitalosotkut, puolentoistavuoden ehdolliset vankeus -ja kavallustuomiot ym.) pilaajalle liikemies Pasi Tinnilälle. Lahtelaisyhdistysten toimivuudesta siis viis välittäen.

Muutenkaan tämän Lahden johtavan tilankäyttövirkailijan puheet eivät käytännössä ole lainkaan toimineet tai ovat toteutuneet melko kyseenalaisella tavalla. Tuntuu, että kun tällä kaupunginviranomaisella on päätehtävä myydä kaupungin omaisuutta, niin se tapahtuu monen palvelevan rakennuksen osalta vain pelkän rahatalouden näkökulman perusteella. Pienikin toteutunut myyntisumma riittää todistamaan oman viran tuottoisuuden.

Eikä esimiehistä ole tässä asiassa paljon paremmaksi – kaupungin ehjiä, virheettömiä rakennuksia käsitellyt ja niistä edes riittävästi kaupungillemme tuloja kartuttanut. Päinvastoin sama kyseenalainen tapa myydä omaisuuttamme jatkuu jo seuraavassa päättäjäportaassa.

 

Etelä-Suomen Sanomat kertoi vuoden 2024 joulukuussa, että Lahti myi Villähteeltä 190 neliön tilat samaiselle Tinnilälle 500 eurolla. Myyjänä oli Lahden kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho, joka teki viranhaltijapäätöksen liikehuoneiston myymisestä korkeimman hyväksytyn tarjouksen tehneelle Tinnilälle. Liikehuoneisto luovutettiin ostajan hallintaan vapaana ja velattomana. Kaupan yksityiskohdat sovittiin kauppakirjassa.

Mitenkähän tuossa viime maanantain TV-ohjelmassa vakavan asiantuntevasti lausunut toimitilajohtajamme Jouni Arola oli tällä kertaa huolehtinut tässä Villähteen asiassa Hämeen ELY-keskuksen edellyttämät eri näkökulmat, auktorisoitujen kaupungin ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemät hinta-arviot saati kuntalain määräykset?

https://www.ess.fi/paikalliset/8135082

 

Meidän kuntalaisten mielestä verorahat ja äyrit ovat ihan muuta omaisuutta kuin jatkuvasti kasvava kasa ja suuri tukku rahaa, omaisuutemme myynnistä pilkkahintaan petoksissa tuomituille, saati asiointi ja kumppanuus kiinteistö- ja muissa asioissa suurten kansainvälisten konsernien, kuten YIT:n kanssa.

 

Tästä viimeisestä, koko valtakunnassa suuren huomion saaneesta Lahden kaupungin ja kansainvälisesti Suuren Konsernin YIT:n välisestä urakkasopimuksesta on ensi maanantaina 24.3. jälleen Lahden kaupunginhallituksen pohdittavana  (jo moneen kertaan meidän kaupunkilaisten ihmettelemä) juttu, jossa yksi maailman suurimmista rakennuskonserneista kiskoo 5000 prosenttia suurempaa hintaa eteläisen Lahden neliöiden ruohonpoistosta vuosina 2022-27 – tuon sopimuksen tekemisessä tapahtuneesta EXCEL-taulukon laskuvirheestä johtuen.

https://lahti-prod.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20251098-5

Yllä ensi maanantain 24.3.2025 Lahden kaupunginhallituksen kokouksen esityslistan § 87.

Kaupunki kilpailutti pari vuotta sitten katujen hoitourakan, jonka yksi osa oli kiveysten hoito ja putsaus. Virhe johtui siitä, että urakkaa koskevasta Excel-taulukosta puuttui yksi luku, eivätkä kaupungin viranhaltijat asiaa huomanneet. Kaupunki oli unohtanut ilmoittaa tarjouspyyntöaineiston lomakkeeseen viherhoitoalueen pinta-alan.

Koska määräala puuttui, kilpailutukseen osallistunut urakoitsija YIT Road löi lomakkeeseen poskettoman neliöhinnan, 1 000 euroa neliömetriltä. Lahden kaupungininsinööri Mika Lastikan mukaan viheralueiden vastaavasta urakasta maksetaan tavallisesti noin 20 senttiä neliömetriltä.

Tätä kaupunginhallituksen § 87 asiakohtaa lukiessa ihmettelee, miten moni virkailija joutuu tätäkin maan kuulua laskemismokaa selvittelemään ja ettei YIT:llä ole minkäänlaista tolkkua rahan ahneudessaan.

Kuva YLEn ohjelmasta/ Mika Moksu/ Marjo Pirilä viime tammikuulta

Palaamme asiaan huhtikuussa.

 

 

Parahin lukijani. Kansainvälisen YIT-suuryhtiön luotettavuutta sen Lahdessa tekemistä töistä voit katsoa vaikka seuraavasta linkistä jo lähes viidentoista vuoden takaa.

https://yle.fi/a/3-5684437

 

Toimitilajohtaja Jouni Arolasta Lahen uutisia on joutunut kirjoittamaan kovin useasti.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/search/query/?query=Jouni+Arola