Alla arvioita Lahen uutisia-arvosteluista Tampereen Teatterikesän 2025 pääohjelman esityksistä, jotka se oli arvioinut jo ennen Teatterikesää.
1. Kansallisteatterin
Viihdyttäviä Oppitunteja eläville
https://lahenuutisia.fi/2025/02/15/7477/
2.
Vauriomanian haavemaan naurumyrskyissä
https://lahenuutisia.fi/2024/12/16/vauriomanian-haavemaan-naurumyrskyissa/
Kaj Chydeniuksen viisivarttinen konsertti Tampereen Teatterikesän 2025 Livelab yökerhotunnelmassa muotoutui monenkirjavaksi Chydenius-sävellysten muistelukavalkadiksi. Aitoa äänimateriaalin ja sävelkulun puhdasta herkkyyttä, joihin olimme vuosikymmenet tottuneet, ei juuri löytynyt.
Melko lailla samannimisin sukunimin varustettu orkesterienemmistö sovituksineen säesti mukavan laatuisasti, ei kovin mutkikaskoruisesti, mutta vaihteeksi kookkaan säestysorkesterin laaja-alaisella instrumenttikuosilla konsertti läheni kansanmusiikkista tutunomaista laulamistilaisuutta. Chydeniuksen omiin taitaviin pianosäestyksiin ja hänen huumorikypsän älykkäisiin juontoihinsa tottuneena saimme nyt vastineeksi musiikillisesti iskelmäkeskeistä ja showlaulamisen kaltaista näyttelijätulkintaa sekä iskevän tendenssisen 1970-luvun musiikkia, tuttuja slaagereitakin Sinua, sinua rakastan, Nuoruustango, Laulu kuolleesta rakastetusta, Kalliolle kukkulalle, Kosolan tulolaulu, Natalia, Kenen joukoissa seisot – elokuvasävelmiäkin jopa esittäjätaidon historiaa, harvinaista kuplettista tulkintahauskuutta chydenius-sävelin.
Laulajista Laura Malmivaara oli kauniin sävelpuhdasääninen tulkitsija ja hänen lauluissa eläytyminen, vaikka omissa häissäänkin laulamaansa nuoruustangoon oli aitoa menneen ajan tuntua – Anu Kaipaisen sanoitus sujui kuin nuoruusmuistoisena tuttuna kuittina menneistä ajoista. Duetoissa Malmivaara myös taisi Chydeniuksen säveltarkkuuden ja ilmaisun erinomaisesti sekä loi tunnelmakypsät tulkintansa koruttomuuden kauniilla äänimateriaalilla iloksemme.
Musikaalisin laulajista lienee kuitenkin itse Antti Heikkinen, jonka varsin laaja-alainen äänimateriaali ihastutti säveltarkkuudellaan. Vahinko, että Heikkistä selvästikin viehätti teatterishow-ilmaisu, jossa taidot jäivät puolitiehen. Varsinkin ylipitkässä Jurvan sanoittamassa Savolaisuusballadissa tulkinta oli yleisönaurattajan kömpelön kulmikasta, ylilyövää teatteria, joka olisi vähintään tarvinnut vauhtivariaatioissaan eri säkeistöissä hillitsevää ilmaisua, keskittävää ohjausta. Hänen Kosola-numeronsa Lapualaisoopperasta vertautui vastaavaan nuoren Vesa-Matti Loirin tulkintaan ja himmeni sen tiukan terävän ilmaisun rinnalla pelkäksi äänekkääksi huudoksi. Myös mikrofonin käyttö jossakin herkässä rakkaustunnelmakappaleessa liian lähellä suuta ja äänihuulia tuntui salissa kovin epäselvältä mörinältä. Timon laulu Seitsemän veljeksen Turun Holmberg-Långbackan esityksestä oli hieno valinta. Myös Antin iloinen juontaminen sujui ja hänen positiivinen, innostunut ja nuorekas asenteensa eheytti koko konsertin.
Ehkä tuo kokonaisuus leimautui hieman nonstoppiseksi kirjoksi, jota tietenkin kehysti Chydeniuksen yhtenäinen sävelkuori. Herkät pienet laulelmat, uutuudet tietenkin jäivät kovin taka-alalle.
Teatterilaulajana ja illan luontevana, tyylikkäänä johdattelijana Puntti Valtonen oli taituri. Sävelpuhtaus hieman ontui tulkinnoissa, jotka silti aitoina paneutumisina lämmittivät tunteemme ja mielihyvämme tätä sympaattista näyttelijämaestroa ihailemaan.
Valtosen duetot Malmivaaran kanssa soivat illan esitysten tulkintahuippuina. Puntti Valtosen tulkinta kera jousien hienosta Uuno Kailaan tummasta runosta oli suoranainen koru pohjoisen tähtitaivaalle – laulamisen persoonallista herkkää tulkintaa.
Kookas harjaantunut Nyhtö-orkesteri viuluin, pianoin, haitarein, rummuin, kontrabassoin oli löytänyt sovituksiinsa jo paljon omaäänistä Chydenius-sävyä.
Sukupolvi Chydenius-tulkinnoissa on nyt vaihtunut. Elämä ja chydeniusmusiikki jatkuu. Yleisö piti konsertista, se on Chydenius-jatkuvuudelle tärkeintä. Eikä Kalliolle kukkulalle, tuo ensimmäisiä Chydeniuksen klassikkoja, hullummin soinutkaan konsertin esittäjien, Nyhtö-orkesterin ja meidän salintäyden yleisön loppulaulelmana Tampereen iltaan ja viereisen Tammerkosken virtaan.
Lavalla
Laura Malmivaara
Puntti Valtonen
Antti Heikkinen
& Nyhtöpelimanni:
Piano, Antti Janka-Murros
Haitari, Maarit Halonen
Viulu, Anna Janka-Murros
Lyömäsoittimet, Matias Janka-Murros
Kontrabasso, Ilkka Taavitsainen
Kaj Chydenius -konsertti Tampereen Teatterikesän Livelab-ohjelmassa 5.8.2025 klo 18.00
Juliste: Pavel Semchenko
Teatterikesän todellinen kulttuuriteko oli tuoda Helsinki 98 -teatteriryhmä suuren kansan tietoisuuteen, ei vain helsinkiläisyleisön. Työryhmä toimii itäisessä Helsingissä, Vuosaaressa. Tampereelle tuotu Neuvostoihmisen loppu -esitys sai ensi-iltansa jo lokakuussa 2023.
Neuvostoihmisen loppu perustuu valkovenäläisen Nobel-palkitun Svetlana Aleksijevitšin samannimiseen teokseen. Näytelmä kertoo 87-vuotiaan Vasili Petrovits N:n tarinan. Puolueelle uskollinen Vasili todistaa venäläisessä vanhainkodissa elämänsä loppua viettäen Utopian eli kommunistisen Neuvostoliiton syntymisen ja Neuvostoliiton tuhoutumisen – oman aidon kommunisminsa.
Istun oireellisesti Tampereen Työväenteatterin ahtaanlaisessa Eino Salmelaisen -näyttämön täpötäydessä katsomossa, vierustovereiden käsituntumassa. Naapuriseinän takana oli reilu kymmenen vuotta sitten valtakunnallinen Lenin-museo.
Näyttämökuvana on tomuisen tuntuinen vanhanharmaa vanhainkoti, vasemmalla ulostustuoli, keskellä karu sänkylaveri, oikealla suurikokoinen Leninin pää, ylärampissa aikamme peltisiä pyöreitä ilmastointiputkia auki revittyinä, täynnä tavaroita.
Vanha mies puhuu lähes kolme tuntia kommunismista, yskii koko ajan hengitys miltei salpautuen. Väliin vanhus muistelee menneisyyttään, mielikuvissaan rakentaen uutta kommunistista maailmanjärjestystä vankkana, uskollisena puolueen jäsenenä niin Leninin kuin varsinkin Stalinin aikoina. Näitä molempia hän oli oppinut aidosti sydämellään palvomaan. Monituntiset aplodit katujen kaiuttimista muistuvat Vasili Petrovitsin lapsuudesta saakka vielä nyt oman kuoleman portilla ihmeteltäviksi.
Teatteriesityksenä Neuvostoihmisen loppu on vaikuttava kokonaisuus. Tarinan ainoana henkilönä Sami Lanki luo pääroolin viisaana, älykkäänä vanhuksena: hänen näyttelemisensä on komeaa, rajun eläytyvää, katsojat mukaan naulitsevaa, suurta teatteria. Välillä hänen katseensa kirkastuu kuin nuorukaiseksi, palavasilmäiseksi uuden aatteen ihailijaksi loistamaan.
Kestoltaan lähes 3-tuntinen esitys on Lankin suurenmoinen monologi kuin vanhoina suurten ajattelijoiden ja taistelijoiden, marttyyriaiheiden teatteriaikoina. Ihanteet ja usko totuuteen synnyttää esityksessä omantunnon taistelun – voimalla, eläytymisellä, joka vakuuttaa yhtäaikaa hengen palolla ja ihmisruumiin raihnaisuudella näytelmän ja sen sanoman mittasuhteet klassiseksi kirkastaen. Aito, herkkä, voimakkaan sisäistynyt tulkinta auttaa katsojaa ymmärtämään, miten ristiriitainen kommunismin ihanteeseen uskoneen ja sen raadollisen todellisuuden katoamisen kokeneen ihmisen mielenmaisema voi olla.
Näyttämökuvassa tukena eri aikakausien venäläiset ja neuvostoliittolaiset videoprojisoinnit pyörivät koko esityksen ajan. Liikkuvien kuvien sekavirrassa jatkuvat ihanteellista neuvostoyhteiskuntaa kuvaavat filmit saavat rinnastekuvia nälkään kuolleista lapsista. Eturampin metallilieriöstä putoilee tarpeellista rekvisiittaa esityksen kiinne- ja nousukohtiin tarkalla täsmäajoituksella. Ihanneyhteiskunnan vaikuttavana näkynä taivaasta ilmestyvät hirttoköysissä heiluvat gulakkiruumiit näyttämään hyvän yhteiskunnan puhdistamisoperaatioiden todellisuuden.
Arviolta keski-iältään seitsemääkymmentä lähenevä yleisö taputti pitkään kuten Stalinin aikana Neuvostoliitossa tehtiin. Täysi katsomo oli esityksestä sielunsa sopukoihin saakka valistunut ja vanhempiensa, edellisen sukupolvemme todellisuudesta järkyttynyt – helpottunut myös kokiessaan vaietut asiat nyt ensikertaa elämässään kaunistelemattomana totena.
Helsinki 98 -teatteriryhmän teatteritöitä pitäisi ainakin kaikkien nuorten aikuisten nähdä. Neuvostoihmisen hajoaminen -esityksen sisältö ja keskeinen Sami Lankin näyttelijätyö ovat taatusti myös suomalaisen asiateatterin uljainta ja kunnioitettavinta, juuri näinä aikoina tarpeellisinta teatteria.
Neuvostoihmisen loppu
Perustuu Svetlana Aleksijevitšin dokumentaariseen teokseen
Suomennos Ohjaaja ja Martti-Tapio Kuuskoski
Ohjaus ja sovitus Ohjaaja
Helsinki 98 on uusi teatteriryhmä, joka tutkii kysymystä ”Mitä taide voi olla 24.2.2022 jälkeen?” Puhutteleva ja yleisömenestyksen saavuttanut Neuvostoihmisen loppu on ryhmän Aleksijevitš-trilogian ensimmäinen osa.
Pavel Semchenko sai viime vuonna Säde-palkinnon esityksen videoista ja Sami Lanki oli ehdolla vuoden teatterinäyttelijäksi. Ohjaaja haluaa olla nimetön, sillä hän on Venäjällä tunnettu, sieltä maanpaossa elävä, kansainvälisesti merkittävä teatteriohjaaja, etsitty maanpakolainen.
https://www.tinfo.fi/fi/Teatterihaku/1411/Helsinki-98-tyoryhma
Neuvostoihmisen loppu -esitys Tampereen Teatterikesän ohjelmassa Tampereen Työväenteatterin Eino Salmelainen -teatterisalissa 6.8.2025 klo 12.30
Miro Lopperi, Elena Leeve, Hannu-Pekka Björkman ja Lotta Kaihua. Kuva: Mitro Härkönen
Tampereen Teatterikesän 2025 seitsemän katsomani esityksen ajankohtaisimmaksi, täydellisimmäksi, väkevimmäksi, sielukkaimmaksi ja rakastettavimmaksi teokseksi koin ylivertaisena Q-teatterin Dostojevskin Rikos ja rangaistus -tulkinnan. Yhdessä monisatapäisen, loppuunmyydyn kolmiosaisen nousevan katsomon kanssa kaksi ja puolituntia ahmimme ja nautimme tarinaa välillä henkeä jännityksestä haukkoen, useimmin ihmiselämän raadollisiin tapoihin, rahantuoksun huumaan, sukupuolihimomme nykyaikaan yltäviin toteutuksiin hikisten päähenkilöiden ihojen läpi tihkuvaa huumoria aistien.
Ohjaaja Esa-Matti Smolanderin sovituksessa ajantasaisuus hipoo tekstinä neroutta. Tapahtumapaikka kun on Suomi ja tuo rahan ja rikosten tyyssija Helsinki, sen keskusta, rahan ja köyhyyden nykyirvikuva, seksin ja rahanahneuden keulakuva ihmisineen, vallanpitäjineen, vanhentuneine miljardööreineen, tyhjätaskuisine asunnottomine opiskelijalaumoineen, hyväksikäyttäjineen. On kuin katsoja näkisi Dostojevskin lukemassa Hesarin päivän uutisia ja kirjoittavan juuri sen yhdestä kaksoismurhatapauksesta teoksensa, niin perusteellisesti tämä klassikkotarina toimii tänään realistisesti meille malliksi helsinkiläismaailmasta. Kriminaali elämä ja näennäisesti gloorinen rikkaitten puhtoinen maailma elävät siellä limittäin ja salasekaisin raa’an rikollisuuden malliksemme.
Saamme teatteritaiteena nauttia koko esitysajan jokaisen hetken maamme neljästä näyttelijähuipusta Hannu-Pekka Björkman, Lotta Kaihua, Elena Leeve ja Miro Lopperi. Heidän yhteistyönsä, vauhtinsa, roolityönsä, reaktiovoimansa ja sympaattinen ote meihin katsojiin, katseet silmiimme on sanoin kuvaamatonta kulttuuriherkkua.
Q-teatterin vereväntuoreessa ohjaaja Smolanderin Dostojevski-näkemyksessä turha henkilögalleria on revitty pois ja jätetty vain klassiset päähenkilöt toteutukseen:
Miro Lopperi näyttelee vauhdikkaan, elohopeaisen liikkuvan, kaikkialle tapahtumiin yltävän, innostuneen, voimakastahtoisen, tyhjätaskuisen ja kaikkea mahdollista ansiotyötä tahtovan opiskelija Raskolnikovin – vapautuneen eloisasti ja valloittavan nuorekkaasti.
Alkoholisoituneen, ärtyneen museovirkailija Marmeladovin tulkitsee äärimmäisen katkerin, voimakkain reaktioin Hannu-Pekka Björkman kun taas hänen roolinsa tuomari Petrovitsina on täysin nykyaikaisen poliisikuulustelijan näennäisen huoletonta kahvinjuontia, mutta lopulta myös entisaikojen hiostavan painostavaksi tyylikkäästi näytelty kantava roolityö.
Elena Leeven Sonja täyttää esityksen pyörteissä ihastuttavat naiseuden ja rakastettavuuden elämänmakuisen valoisuuden ihanteidemme ihmiskuvat maulla ja herkkyydellä kuin vastakohdaksi synkälle tarinalle. Leeven näyttelijätyössä on aitoa sisäistä voimaa ja sensuellia tenhoa.
Lotta Kaihua luo esitykseen hurjan, vaikuttavan hyväksikäyttäjä-asuntokeinottelija Aljonan. Kaihuan vanhusluomus toteutuu pienesti, taidokkaan liikekielisesti, nautittavan karakterisesti ja tarkkarytmisesti hahmomestarillisena teatterityönä. Hän antaa pienuudessaan, ilmiasussaan ja lihallisissa vaatimuksissaan varsin puhuttelevan modernin syyn rikoksen moraaliselle oikeutukselle.
Näin me kaikki joudumme näytelmän sisään ja keskelle henkilöiden ja tapahtumien siirtyessä ympäri salia laajan katsomon permannolta kattoon asti nousevien penkkirivien kerroksista kuin mukaan koko rikostarinan eri miljöisiin ja tapahtumaketjuihin. Jossakin vaiheessa koko näyttelijänelikkö yksitellen murtuu ja tunnustaa itsensä syylliseksi tähän kahden henkilön murhaan ja rahojen anastukseen. Mekin jo alamme epäillä todellisuutta, sijoittaa sen omassa elämässämme tapahtuvaksi, olemme mukana kuin rikollisille kehää virittämässä, omaa kantaamme rikokseen aidosti pohtimassa.
Tätä q-maista totuustuntuista teatteria lisää ratkaisevasti omamuotoinen tekniikka: erikoisesti äänet ja valot tuovat esitykseen yllättäviä tehoja ja hienoja interiööritunnelmia. Valotehokkaat punaiset lamput liikkuvat korkealta katosta aina näyttelijän eteen asti kohtausta tehostaen, tunnelmaa herkäksi tihentäen, samoin muutamat ovien väleistä piirtyvät säteet tai lopun lähes musta miljöö ovat vaikuttavaa valokerrontaa.
[Lavastus Milja Aho, puvut Iida Ukkola, valot Topias Toppinen, ääni Pekka Kiiliäinen, naamiointi Riikka Virtanen.]
Hauskaakin löytyy – kuten suomalainen perinteinen hautaaminen krematorion siunaustilaisuudessa, jossa todistajia, saati omaisia ei kuulu ja konetekniikan puuttuessa siunaajapapin on käsin siirrettävä mahtavan paksut seinärakenteet ja ruumiskoroke arkkuineen polton puolelle: äänimaailma on hykerryttävän vahva, esitys makaaberin hauska ja elävä. Lavastus on varsin toimiva, taidokas hevonen näyttelijäluomuksena on piristävää huumoriherkkua ja koko niukka rekvisiitta kuten tuolit toimivat mainiosti kohtauksia keskittävinä, tarinaa asemoivina esityselementteinä.
Voi olla, että teos on totuutena niin liukkaan rasvainen, äitelän makea sekä elämänsuolaisen runsas, ettemme heti noiden kahden ja puolen tunnin ajan katsomotuolin pirullisesti ajatuksiamme sähkötuolimaisesti hehkuttavassa, toisinaan jatkuvasti istumalihasluitamme tahattomasti siirtelevässä ajatteluhiilloksessa edes kykene aistimaan kokemuksiamme. Mutta paljon, yli psyykemme äyräiden tallentuu muistoiksi, jotka viikkoja esityksen jälkeen nousevat eloon: niin jännittävästi tajunnanvirtainen, vauhdikas, keskittynyt, persoonallisina rooliluomuksina mielikuvituksellisen tarkka näyttelijätyö sekä ohjauksen salamannopea vauhti pitää meitä inhimillisellä, keskittyneellä vuolasvirtaisella ja kruunuksi sisäisellä jatkuvasti pursuvalla huumoritihkunnalla otteessaan.
Näytelmän loppukohaus vie meidät 50 kilometrin päähän tapahtumista, Riihimäen vankilaan. Siellä tunnustaneet, tuomitut rikolliset aloittavat pitkät sovitteluelämänsä Viherpuutarhan hoitajina.
RIKOS JA RANGAISTUS
Alkuperäisteos: Fjodor Dostojevski
suomennos: Olli Kuukasjärvi
ohjaus ja sovitus: Esa-Matti Smolander
rooleissa: Hannu-Pekka Björkman, Lotta Kaihua,
Elena Leeve ja Miro Lopperi
esitysdramaturgi: Rasmus Arikka
Esitys Tampereen Teatterikesässä Teatterimontussa 6.8.2025 klo 18.30-21.30
Tampereen ihmiset ovat ottaneet perinteeksi jättää muut askareensa ja tulla kuulemaan, mitä tulevalla teatteriviikolla on uutta koettavana ja meille katsojille annettavaa.
Kansanpaljouden näky on aina sykähdyttävä ja todistaa jotakin pysyvää ja perinteitten taattua uskollisuuden palvontaa suomalaisista, ja tässä tapauksessa juuri tamperelasista, kulttuurin kuluttajista.
TERVETULOA TEATTERIKESÄÄN!
Avajaiset juonsi perinteisesti näyttelijä Elisa Piispanen
SORIN SIRKUS
Sorin Sirkuksen nuoret taiteilijat tarjoilivat otteita Teatterikesä-viikolla tapahtuvista katuesityksistä.
AVAJAISTERVEHDYS
Teatteritaiteilija, muusikko ja kirjailija Liila Jokelin
PELTIENKELIT
Näyttelijä Arttu Soilumo kertoi pääohjelmiston esityksestään Peltienkelit, joka on interaktiivinen työ yleisön seurata näytelmällistä esitystä pitkin esitysmuodolle kuuluvia omasisältöisiä tapahtumapaikkoja kaupungissa.
TAITEELLISEN JOHTORYHMÄN PUHEENVUORO
Teatterikesän taiteellinen johtoryhmä Taija Helminen, Tanjalotta Räikkä ja Hilkka-Liisa Iivanainen tuntuu mielestäni jo leipiintyneen monivuotisesta valintaurakka-pravuuristaan. Nyt he kaikki kokivat rakastuvansa uudelleen silloin, kun valot sammuvat ja teatteriesitys alkaa. Onhan sitä teatteria muunkinlaista! Moitin jo itseänikin, kun ajattelin, että jospa ensi kesäksi tulisikin tuoreempi kolmikko vetämään ja valitsemaan näitä esityksiä – eikä vaan aina superylistämään valintojaan. Eniten minua harmitti, että yksi heidän kehumispuheenvuoronsa tuli Espoon kaupunginteatterin esityksestä ja sen erinomaisuudesta, vaikka se juuri tänään oli peruutettu. Harmitti ainakin itseäni moiset kehumiset esityksestä, johon meistä moni oli satsannut koko festivaalimielenkiintonsa.
OLAVI VEISTÄJÄN PALKINTO
Aamulehden pitkäaikasen teatterispesialistin, Olavi Veistäjän nimeen perustettu Suomen Kulttuurirahaston Olavi Veistäjän rahasto perustuu Tampereen Teatterikerhon, Aamulehden, Olavi Veistäjän ja Tampereen kaupungin lahjoituksiin. Rahastosta jaetaan Olavi Veistäjän palkintoja joka toinen vuosi valtakunnallisesti merkittävistä teatteriteoista sekä edistetään teatteritaidetta.
Iloitsin erityisesti, että näyttelijä Ella Mettänen sai toisen noista kyppitonnisista -hänhän on aina, opiskeluajoistaan saakka päivänpoltteinen, elävä ja hehkuva, originelli näyttelijäahkeruus ja -ihanuus.
Myös turkulainen eri kultttuurieksperttejä teatterityössä edustava uusi kokoonapano Kolmas Tila sai oman Veistäjä -kymppitonnisen. Onnitelut myös heille – uusia ilmaisukokonaisuuksia tarvitaan aina tuoreuden takuuksi.
TAPIO LIINOJA & OLLI AHVENLAHTI
Tilaisuuden päätti pitkänlinjan taiteilijakaksikko Tapio Liinoja ja Olli Ahvenlahti musiikillisella maistiaisella TelttaLabin juhlakonsertistaan, josta sitten myöhemmin konserttikokemuksen jälkeen muutama ajatus lisää.
***
Pohjoismaiden suurin ja pitkäikäisin teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä järjestetään tänä vuonna 4.–10.8.2025. Lisätietoa tapahtumasta täällä.
Omassa maassamme elää, vaikuttaa ja paljastuu yllättäen näinä päivinä parhaiksi elämyksiksemme luova kulttuuri. Se on meillä tosin miltei laitostettu tiheäseulaisesti valittujen, harvojen lahjakkaiden yksilöiden taidekoulutuksin. Arvokkain taiteestamme on jo unohdettu tai ainakin piilotettu metsiemme siimeksiin, pois näkyvistämme historiallisen pyhyyden nimissä pienten yhteisöjen vaalittaviksi. Niissä sitä säilytetään onneksemme näinä maailmanmullistuksen sotaisina aikoina miltei varattomien, pienten kulttuuria vaalivien säätiöiden työntäyteisissä, vapaaehtoisissa, huolehtivissa käsissä ja valvonnassa – sinnekin varkaiden jo ehtiessä taiteen harvinaisen perusmateriaalin anastustuhotöihin sen rahaksi nopeasti muuttaakseen.
Tällainen aito työn kunnioittamisen, rakkaus-käsitteen omafilosofinen laajentaminen, taiteellisen ahkeruuden, luovan kyvyn, ehdottomuuden suomalaisihme kuvanveistäjä Laila Pullinen juuri näinä päivinä on meillä tavoitettavissa yllättävästi valmiissa täysin uudessa, luotettavassa, perinteisessä kulttuurimuodossa: näytelmänä, jossa lähiomaisen Jean Ramsayn rehellinen, sydämellinen, työnkunnioituksellinen hurmaavan ihmisläheinen käsikirjoitus vakuuttaa hienolla sisällöllään.
Rakkauden tekoja on harvinainen paikkakuntakohtainen yhteistuotanto Laila Pullisen säätiön ja Teatteri Vantaan yhteistyönä. Pääosiltaan kuvanveistäjän henkilökuva piirtyy hänen poikansa Jean Ramsayn kokemuksiin äidistään, jonka sisäisestä äänestä, äitiydestä, sydämellisyydestä hän oli saanut koko lapsuutensa nauttia. Aikuisena käsikirjoittaja pystyi määrittelemään äitinsä elohopeamaisen luovana, täysin pelottomana, yhä kiihkeän sädehtivänä, hysteerisenä sekä kipeän rehellisenä ihmisenä. Jean Ramsay summaa näytelmän tekstissä äitinsä epätäydellisenä, täydellisyyttä tavoittelevana taiteilijana, joka laittoi itsensä ehdottomuudella likoon asioihin, joihin uskoi – taiteen ja naisen asemaa puolustaessaan ja niihin myös työnsä perusteet pohjaamaan.
Rakkauden tekoja -esityksen voima ja lataus on ennen muuta suuren Laila Pullinen -taiteilijapersoonan tavoittava Anne Nielsenin häikäisevän vaikuttava, yhtä aikaa arkisen järkevä, unelmoiva, rehellinen ja aito näyttelijätyö – joka elää ja räiskyy henkilökuvansa ehdottomuudessa, koskettavassa äitiydessä, taiteellisessa ajattelussa – kohoaa vuosikymmeniemme taiteita yhdistäväksi huipputeokseksi.
Nielsen taitaa mestarillisesti kertojan lahjat, samaistuksen henkilökuvansa psyykeen ihanasti. Hämmentävän realistisesti hän kuvaa monet kuvanveistäjäpersoonansa taitekohdat:
– hävyttömän hauskasti, yksityiskohtaisesti ja suorasti hän kertoo vasta aloittavan taideopiskelunsa sekä uransa mies- ja naistaiteilijoiden eriarvoisuudesta juuri metalli- ja kivitaiteilijana aina lapsuuden kyläsepän sanoista saakka
– työskentelyonnettomuuden ateljeessaan pudottuaan raskaana tikkailta ja odottaessaan sitten onnettomuudessa mahdollisesti vammautuneena syntyvää lastaan
– paljastaa monet aikakautensa lehdistöjuorut humpuukina kuten Kekkos-ystävyydestä, mutta kuvailee myös aidon ensirakkautensa pettymyksen rakastumisesta kauniiseen mieheen, joka olisi kaikki hänen teoksista saamansa tulot pistänyt rahaksi
– rakkautensa aviomieheensä hän tarjoilee lämpimän voimakkaana kiintymyksenä
– taatusti meille selviävät, mitä ne todelliset rakkauden teot on – työt, veistokset ja niitä riittää suurenmoisen taiteilijan tuloksiksi, paljastetuiksi merkkiteoksista joka ikinen, pienikin veistos
Anne Nielsen taitaa ja tavoittaa veistäjän ammatin raadollisuuden valtavan luontevasti, todentuntuisesti ja ymmärrettävästi. Kaikkiaan tunnin mittaisessa näytelmässä katsoja on tutustutettu Laila Pullisen työhön ja elämään – monet meistä vaikkapa vannoutuneeksi sydänystäväkseen mielipiteiltään esityksen koettuaan. Näyttelijätaidon mestaruus sekä kuvanveistäjän nerokkuus yhdistyvät hahmossa saumattomaksi, eheäksi, poikkeukselliseksi persoonaksi.
Eivätkä teatteriohjaaja Osku Heiskasen tarkkanyanssinen draamakokonaisuus tai esityksen harvinainen esitystila, uniikin sisältörikas taiteilija-ateljee työkaluineen, veistosaihioineen, ehjine, tunnelmallisine puitteineen jätä enää mitään toivomusten sijaa. Kymmenen vuotta sitten kuolleelle taiteilijalle tässä ja nyt, silmiemme edessä – hänen oman luomisensa tilassa Vantaan Sotungin Nissbackan kartanon ateljeessa esitettävä näytelmä on kesän taiteellinen, innostava, unohtumaton kokemus.
RAKKAUDEN TEKOJA – monologi taiteesta, naiseudesta ja naistaiteilijuudesta Laila Pullisen sanoin
Teksti: Jean Ramsay
Laila Pullinen: Anne Nielsen
Ohjaus: Osku Heiskanen
Nissbackan kartano, Sotungintie 4, 01200 Vantaa
www.lailapullinen.fi
Seuraavat näytöspäivät:
Hollantilaisiin menestyneisiin tanssiryhmiin kuuluva ISH Dance Collective vierailee Suomessa ensi kertaa. Koreografi ja ohjaaja Marco Gerris työryhmineen lupaa, ettei katsoja tule uskomaan silmiään.
Elements of Freestyle ottaa varaslähdön Teatterikesään, sillä esitys nähdään Tampere-talon Isossa salissa jo ennen festivaaliviikkoa lauantaina 2.8.2025.
Tampereen Teatterikesän pääohjelmisto on julkistettu
Pohjoismaiden suurin teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä tarjoaa elokuussa persoonallisen kattauksen kotimaista ja kansainvälistä näyttämötaidetta. Festivaalin pääohjelmistossa on tänä vuonna yhteensä 19 produktiota, joista viisi on kansainvälisiä. Ulkomailta vieraita saapuu Ranskasta, Liettuasta, Hollannista, Irlannista ja Britanniasta. Festivaali järjestetään 4.–10.8.25 – nyt 56. kertaa.
Kansainvälisen ohjelman lisäksi Tampereella vierailee lukuisia kotimaisia esiintyjiä ja taiteilijoita. Pääohjelmistossa nähdään esityksiä Suomen Kansallisteatterilta, Teatteri Takomolta, Q-teatterilta, & Espoon teatterilta, Teatteri Jurkalta ja Lappeenrannan kaupunginteatterilta sekä Kuopion kaupunginteatterilta. Mukana on myös työryhmiä ja vapaan kentän kokoonpanoja, kuten Vauriomania ja Helsinki 98. Myös festivaalin kotikaupunki on tänä vuonna edustettuna, kun ohjelmistossa nähdään teokset niin Tampereen Teatterilta, Tampereen Työväen Teatterilta kuin Väki-kuorolta.
Esitykset on valinnut festivaalin kolmen teatteriekspertin taiteellinen johtoryhmä Taija Helminen, Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa. Pääohjelmiston rakentamisessa on panostettu siihen, että kaikenikäisille teatterin ystäville löytyy koettavaa. Näin tiimi luonnehtii kokonaisuutta:
”Pääohjelmiston esitysten sisällöt, henkilöt ja toteutukset kulkevat rajalla – nautinnon ja tyhjyyden, lain ja moraalin tai elämän ja kuoleman rajalla. Näitä keskenään erilaisia esityksiä yhdistää häpeä ja häpeämättömyys, toiveikkuus ja lämpö. Ne nousevat näyttämöille, kulkevat kaupungin läpi tai rakentuvat sillan alle. Niissä kukoistaa rikkaruohon sitkeydellä kukkiva elämänvoima.”
Kansainvälisesti suurimmat tuotannot Hollannista ja Ranskasta
Teatterikesässä nähdään 2000-luvun menestyneimpiin hollantilaisiin tanssiryhmiin kuuluva ISH Dance Collective, joka vierailee nyt ensi kertaa Suomessa. Marco Gerrisin koko perheelle ohjaama teos Elements of Freestyle sulauttaa yhteen urbaanin urheilun ja taiteen. Luvassa on breakdancea, rullaluistelua, freestyle-koripalloa, rullalautailua, BMX-pyöräilyä ja vapaajuoksua. Se tuotetaan festivaalille yhteistyössä Tampere-talon kanssa.
Ranskalaissyntyinen kirjailija, ohjaaja ja kuvataiteilija Mohamed El Khatib hyödyntää näyttämötaiteessaan dokumentaarista aineistoa ja antaa äänen heille, joita harvoin kuulemme. La vie secrète des vieux ‑teoksessa joukko 76–90-vuotiaita valloittaa lavan tarinoillaan rakkaudesta ja intohimosta. Esitys pohjautuu lukuisiin ikäihmisten haastatteluihin ja sen tuotannosta vastaa Zirlib.
Skotlannista lähtöisin oleva taiteilija Katy Baird tuo festivaalille sooloteoksensa Get Off. Queer-esitystaiteen legendaksi kutsutun Bairdin anarkistinen ja hauska esitys vie olemassaolon kysymysten äärelle: mihin tämä niin kutsuttu elämä oikein kuluu?
Irlantilaisen koreografi Emma Martinin Birdboy-esitys juhlistaa kaikkia syrjään jääneitä outolintuja. Tanssia, ääntä ja esineitä hyödyntävä teos sopii niin kouluikäisille lapsille, nuorille kuin aikuisille. Esityksen tulkitsee tanssija ja esiintyjä Kévin Coquelard.
Liettualainen lasten tanssiteatteriin erikoistunut Dansema Dance Theatre vierailee festivaalilla esityksellään World Without Eyes. Pikkuväki pääsee hämmästelemään maailmaa aistiystävällisessä ja erityislapset huomioivassa tanssiteoksessa. Esitys on osa Liettualainen kulttuuri Tampereella 2025 ‑ohjelmaa, joka esittelee liettualaista nykytaidetta. Koreografiasta vastaa Birutė Banevičiūtė.
Kotimainen ohjelmisto vie katsojan teatteritilojen lisäksi kaduille ja sillan alle
Suomen Kansallisteatterilta nähdään Teatterikesässä kaksi esitystä. Akse Petterssonin kirjoittama ja ohjaama totinen komedia Oppitunteja eläville käsittelee inhimillistä peruskokemusta omasta tyhmyydestä.
Prima Facie on puolestaan Suzie Millerin lukuisasti palkittu näytelmä, jonka Suomen kantaesitys nähtiin Kansallisteatterissa huhtikuussa 2024. Monologinäytelmän seksuaalisesta väkivallasta ja yhteiskunnan valtarakenteista on ohjannut Susanna Kuparinen ja sen tulkitsee näyttelijä Annika Poijärvi.
Musikaalin festivaaliyleisölle tarjoaa vuoden teatterina palkittu & Espoon Teatteri. Minna Craucher – musikaali vallasta ja vallattomuudesta on teos kiistellystä ja kummastellusta naisesta, joka nousi köyhistä oloista seurapiiriemännäksi ja esimerkiksi Tulenkantajien vaikutuspiiriin. Esityksen on kirjoittanut Aino Pennanen, ohjannut Riikka Oksanen ja sen musiikista vastaa Eeva Kontu.
Q-teatterin Rikos ja rangaistus on puolestaan vimmainen näyttämötulkinta maailmankirjallisuuden suurimmasta rikoskertomuksesta. Ohjaaja Esa-Matti Smolanderin tulkinnassa Dostojevskin ihminen heitetään tämän päivän Helsinkiin.
Kuopion kaupunginteatteri tarjoaa Juha Hurmeen ohjaaman esityksen Maiju Lassilan romaanista Kuolleista herännyt. Hurmeen sovituksessa matkataan Pohjois-Savon seudulla ja komediallinen esitys peilautuu myös reaalimaailman kvartaaleihin, optioihin, vilunkeihin ja konkursseihin.
Vuonna 2024 perustetun Vauriomania-ryhmän esitys Haavemaa – Savolainen mayhem vie katsojat ”Mäyrävesi-pitäjään”. Juuso Timosen ohjaamassa teoksessa näyttelevät Paavo Kääriäisen ja Jonnakaisa Riston lisäksi groteskit nukkehahmot.
Teatterikesässä nähdään myös näyttelijä Samuli Niittymäen ja äänisuunnittelija Tatu Nenosen kolmas yhteistyö Kohina. Tuotannosta vastaa Teatteri Takomo, joka tuo Tampereelle toisenkin teoksen: Ami Karvosen kirjoittaman ja ohjaaman Luodut katseet -esityksen.
Teatteri Jurkan ja Lappeenrannan kaupunginteatterin yhteistuotanto A.K.A. (Toiselta nimeltään) käsittelee muun muassa sitä, miten rasismi ja ennakkoluulot voivat tuhota nuoren ihmisen elämän. Daniel J. Meyerin kirjoittaman monologiteoksen on ohjannut Tuomas Parkkinen ja näyttämöllä loistaa Carlos Orjuela.
Helsinki 98 -teatteriryhmä tutkii kysymystä: ”Mitä taide voi olla 24.2.2022 jälkeen?” Teatterikesässä nähtävä Neuvostoihmisen loppu pohjaa valkovenäläisen Nobel-kirjailijan Svetlana Aleksijevitšin samannimiseen teokseen. Yleisömenestyksen saavuttanut esitys on ryhmän Aleksijevitš-trilogian ensimmäinen osa.
He sanoivat: Rajat kiinni -teos hyödyntää historia- ja tutkimusaineistoa ja purkaa suomalaisen fasismin pimeää kulttuuriperintöä. Teatterikesässä nähdään ohjaaja Fiikka Forsmanin ja monitaiteisen työryhmän vielä työstövaiheessa olevan teoksen lyhyt, esityksenomainen ulostulo. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu tutkijoiden vetämä keskustelutilaisuus. Teos tuotetaan yhteistyössä Teatteri Telakan kanssa.
Paikallista väriä festivaalille saadaan kolmen teoksen myötä. Tampereen Teatterin Peltienkelit-esitys muuttaa kaupungin keskustan queer-näyttämöksi. Eteläpuistosta käynnistyvä kaupunkikierros sukeltaa Tampereen sateenkaarihistoriaan ja tutustuttaa katsojat todellisiin paikkoihin ja ihmisiin – aina 30-luvulta tähän päivään. Ohjauksesta ja esiintymisestä vastaa näyttelijä Arttu Soilumo.
Tamperelainen Väki-kuoro kutsuu katsojat Ratinan sillan alle, Kesärannan skeittiparkkiin. Muusikko-säveltäjä Petra Poutasen johtaman sekakuoron teos Kalliolle, kukkulalle, sillan alle kertoo epätasa-arvosta, asunnottomuudesta, syrjässä olemisesta ja inhimillisen suojan tarpeesta.
Marc Gassot’n ohjaama esitys Nämä onnemme päivät on kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Deirdre Kinahanin kirjoittama palkittu näytelmä (engl. These Halcyon Days) sai Suomen kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterissa syyskuussa 2024.
Pääohjelmiston rinnalla julkistetaan musiikkipitoinen TelttaLab-ohjelmisto. Festivaaliviikolla on luvassa yleisölle ilmaista katusirkusta ja -teatteria, josta vastaa muun muassa duo Kate & Pasi. Koko katuohjelmisto sekä tarkemmat tiedot ja esitysajat julkistetaan kesäkuussa.
Festivaalin lipunmyynti alkoi 8.5.25 klo 11.00. Lippuja myyvät Lippu.fi ja Teatterikesän oma lipunmyynti Finlaysonin alueella.
Allaolevasta linkistä löydät pääohjelman näytelmät ja niiden esitysajankohdat koko festivaaliajalta:
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/
Lahen uutisia palaa Tampereen Teatterikesän Pääohjelmistoon vielä tarkemmin Juhannuksen jälkeen – ja esittelee myös G Livelab Tampere -musiikkiklubilla järjestettävän teatterillisen TelttaLab-ohjelmiston ja muun teatterikesän ohjelmatarjonnan niiden varmistuttua jokaiselta ohjelmistoillalta.
https://lahenuutisia.fi/2025/07/05/tampereen-teatterikesan-telttalab-ohjelmisto/
https://lahenuutisia.fi/2025/06/15/tampereen-teatterikesan-hienoa-ilmaistarjontaa/
Viron kirjallisuus, teatteri ja musiikki antoivat eestiläisille ja taatusti myös pohjoisen suomalaisnaapureille täydellistä teatteria, parasta lapsille ja perheille viime keskiviikon Haapsalun teatteripremiäärissä.
Ruotsalaisen satukirjailija Astrid Lindgrenin teosten eestiläis-ruotsalaisen maailmanluokan kuvittaja Ilon Wiklandin 95-vuotispäivän kunniaksi toteutettiin aikamme kiehtova koko perheen ja kaikkien maailmanlasten musiikkinäytelmä Ilon Wiklandin elämästä.
Rikassisältöisen, puhuttelevan, Viron lähimenneisyyden totuuspohjaisen, hauskan ja lasten elämänläheisen, ymmärrettävän jännittävän, elävän näytelmätekstin sekä kuin kirkkaiksi rubiineiksi ihastuttavan lyriikan sen lauluihin oli kirjoittanut ja dramatisoinut kirjailija Indrek Koff. Mielikuvituksellisen kauniin, rytmisesti ja melodisesti herkän, hienotunnelmaisen sävellysteoksen koko näytelmää syventäväksi, erityisesti teoksen valloittavat uniikit lauluteokset kuin tulvivat tenhollaan säveltäjä Tauno Aintsin sielun ja sydämen musiikillisista, ehtymättömistä sävelaarrelähteistä. Koko laajan kehämäisen, luonnollisin aidoin ja rakennuksin kehystetyn kuin kattavan modernisti katsojan näkökentässä pyörivän näyttämön monine eri interiööreineen toteutti mestarillisella, huumoritäydellä suvereenilla ammattitaidolla ja kekseliäisyydellä lavastaja-puvustaja Inga Vares. Lavastuksen useiden vaativien lisärakenteiden toteutuksista vastasi Tõnis Kask.
Kiteytettynä: Viron teatteritaiteen tuotteliaat, mielikuvitusrikkaat tämän päivän asiantuntijat loivat puitteet näytelmäuutuudelle kaikenikäisen, monikielisen yleisön ihastella, yllättyä ja nauttia ainutlaatuisesta virolaisesta teatterielämyksestä.
PIIP JA TUUT OTSIVAT ILONIT -esitys on tietenkin näyttelijätyönä sen sisällön ja vaikuttavuuden julkiasu, jonka jo viidentoistavuoden ikäinen Piip ja Tuut Teatteri valloittavana, entistä rakastettavampana, maailman etevimpien humoristiklovnien perheteatterina toteutti hurmaavana musikaalisena näytelmäesityksenä.
Ennen muuta tämän teatteriperheen uusin, ihastuttavin, näyttelijätaidoiltaan tuorein ja luonnollisin, Emma Tross tekee nuoren näyttelijän komean debyytin, joka Ilon-roolinsa mukana vie meidät ensi-ihastuneina isovanhempiensa kanssa vietettyihin lapsuuden ihaniin vuosiin, lähimmäisten huolehtivaisiin ja maaseudun arkisiin aitouksiin, sitten nuoruutensa sotalapsen erolähdön raskaisiin tunnelmiin, elämänsä sairauksiin Ruotsissa, viimein tädin löytämiseen Ruotsissa ja piirtämisen opiskelun loputtomiin elämäniloihin. Emma Tross Ilonina kantaa esityksen alusta loppuun saakka tarinaa, hän laulaa musikaalisesti, kaunis, herkkä äänimateriaali tuntuu sielumme sopukoihin saakka ja hänen mutkaton, taitava näyttelijätyönsä Ilon-hahmona kasvaa vaikuttavaksi seurata, nauraa jos kohta myös itkeä surut ja elämän onnenhetket hänen kanssaan – näyttelijätyön lapsuuden aitoudessa, elämänkohtalon empaattisuudessa ja inhimillisyydessä hän tavoittaa suuria ja herkkiä tunteita, jotka hän välittää meille lumoavasti.
Teatteriperheen varsinaiset mestariklovnit Piip ja Tuut saavat meidät tietenkin mukaansa kuin sormiaan kevyesti napsauttaen: heidän, maailmanluokan suurten mimiikkataitureiden käsissä meidän kaikenikäisten on ilo saada vaikka pelkästään vain nauttia klovneriataiteen nauruhermojamme jatkuvasti hivelevästä autuudesta ja lepuuttavasta omasta nauramisestamme.
Se on vasta osa tämän duon tehtävästä tässä näytelmässä. Haide Männamäe muuntautuu ensin tuoksi punanenäiseksi aina käskeväksi, harkitsevaksi, oikeudenmukaiseksi, välillä hassuttelevaksi Piip-hahmoksi ja ohjailee Tuuttia monissa käytännön asioissa ja toljailuissa. Entäpä kun Piipistä räpäyksessä kasvaa kaviokävelystä, hirnunnasta ja laukasta tunnistettava, kirmaava hevonen, jolla näytelmässä ajella tohotellaan. Oi mikä ja miten aito hevonen! Suorastaan hihkumme riemusta! Tai kun Piip muuttuu ajuriksi ja kuljettaa vauhdilla kahta kyydittäväänsä. Voi, miten hauskan kavionkapseista ja keveää tämä maailma toisinaan onkaan. Tästä näyttelijäklovnista välittyy koko esitykseen tomera, lämminsydäminen, hyvänsuopa isoäiti, joka järjestelee Ilonin maanpakoon lähtöä. Vielä hän hoitajana lääkitsee ja huoltaa kovin kipeää Ilonia sairaalassa: vakavoidumme pitkäksi toviksi Haide Männamäen tulkitseman sairaanhoitajan kanssa Ilonin tervehtymistä jännittämään. Viimein oma täti Tukholmasta löytää sukulaistyttö Ilonin ja ottaa hänet sydämellisiin huomiinsa sekä johtaa hänet taideopiskelujen tielle. Taisin laskuissani löytää jo seitsemän hahmoa, jotka tuo näyttelijäihme Haide tarinaan sydänjuurin hahmotellen, uskottavuudella pystyy meille tulkitsemaan.
Toomas Tross luo sitä ainutlaatuista, hurmaavaa klovneriaa ihanana, sympaattisena pikkuhöpsönä Tuuttina. Nyt yleisöhuvin mieliluomukseksi hän kuitenkin näyttelee aivan mahdottoman monipuolista koiraa, jonka vauhti, älynvälähdykset, tottelevaisuus, temperamenttisuus, haukut ja uppiniskaisuus ovat maailmanluokan suurta komiikan huvia. Koira on esityksen neronleimauksellista karikatyyriä, jollaista emme ole koskaan kuvitelleet saavamme kokea! Isoisänä Toomas Tross luo vahvan, myhäilevän vankan hahmon ja tuen Ilonin elämän alkutaipaleille sekä myös taitavana hevosajurina laatuisan hahmon, saati koko pakolaislaivan kapteenina Toomas Tross näyttelee asiallisen ja luotettavan miehen, jolle neljätoistavuotias Ilon on olosuhteitten pakko antaa vietäväksi sodasta pakoon Ruotsiin.
Huiman pikkutarkkaa akrobatiaa, naurut remahduttavaa, ihmettelyt loihtivaa jonglööritaidetta Piip ja Tuut luovat vielä tarinan kevennykseksi jännittävyyden lomaan.
Näyttelijäkolmikon yhteistyö oli sujuvaa ja kohtaukset taitavaa, tarkasti ajoitettua ja toteutettua teatteria. Monet kohtausepisodit ansaitsisivat tarkat kuvauksensa.
Musiikin ja tekstin jännittävyys ja henkevyys toteutuvat esityksen äänikulisseina soitetuissa, kuin kaukaisia kansantarinoiden tunnelmia viestivissä modernin romanttisissa, melodisissa Aintsin sävelkuvioissa – jotka tulkittiin kauniisti viulun ja kitaran hivelevän ihastuttavin livesoundein.
Unohtumattoman kaunis Emma Trossin laulutulkinta Tauno Aintsin säveltämään ja Indrek Koffin tekemään elämänfilosofiseen runoon oli vain yksi esityksen monista täydellisistä taiteellista kypsistä hedelmistä, jolle yleisö spontaanisti puhkesi aplodeeraamaan, kunnes havaitsi, että tunnelmatäysi esitys on niin herkkä, ettei edes käsientaputuksilla henno sitä rikkoa.
Loppuaplodit sitä vastoin olivat sitäkin mittavammat, moniminuuttiset, iloon ja riemuun puhkeavat triumfimaiset kiitollisen yleisön juhlinnat näytelmälle ja sen ensemblelle. Hieno uusi, upea, hauska, kaikille soveltuva musiikkinäytelmäesitys oli saanut loistavan maailman ensiesityksensä.
Seuraavat esitykset:
https://piipjatuut.ee/
Teatterifriikkinä pyrin ennen kirjoista tehtyjen teatteriesitysten katsomista aina lukemaan alkuperäisteoksen saadakseni selville, mitä kirjailija teoksessaan on mielestäni kirjoittanut. Yleensä nuo teokset löytyvät paikkakunnan kirjastosta tai valtakunnan kirjastoluettelot selaten ja niiden saaminen on melko vaivatonta.
Poikkeuksen tekevät niin sanotut hittikirjat, jotka pieninä painoksina, uutuuksina ja usein myös kirjahuhuina kiinnostavuudestaan saavat lainaajat vauhdikkaasti liikkeelle.
Kun viikko ennen Pesäkallion kesäteatterin ensi-iltaa lähdin toiveikkaana Lahden pääkirjastoon lainaamaan teosta, johon kesäteatterin esitys perustuu, niin netistä näin, että alueen kirjastoista oli lueteltu kaikkiaan yhdeksän lainattavaa Juhani Karilan romaania Pienen hauen pyydystys. Paikalle kiiruhtaessani selvisi, että kaikki Päijät-Hämeen lastukirjastojen teokset olivat lainassa ja tilaajia tusina odottamassa teosta lainakseen. Kaukolainakin olisi liian hidas ja maksaisi 8 euroa. Pyysin palvelevaa Lahden kirjastonhoitajaa katsomaan nettikoneeltaan kirjan Helsingin tilannetta, koska minulla on myös Helsingin kirjaston lainauskortti. Ystävällinen virkailija totesi, että teoksia oli Helsingin kirjastolla yhdeksäntoista, mutta nekin kaikki lainassa ja odottajia yli kolmekymmentä. Ymmärsin nyt havittelevani lainaksi hittikirjaa, joka sentään oli jo vuonna 2022 painettu, mutta nyt ilmeisesti muuntunut tosi tavoitelluksi teokseksi. Enkö siis ehdikään lukea teosta ennen sen teatterisovituksen ensi-iltaa?
Nyt piti sitten mennä takaisin kotiin tietokonekäyttäjäksi yhdessä vaimon kanssa ja tutkia niiden lähialueiden kirjastojen tilanne, jotka jäävät tämän päijäthämäläisen kirjastoverkon ulkopuolelle. Nytpä löytyi. Kuhmoisissa oli kirjoja kaksi ja toinen vielä niistä vapaana lainattavaksi. Puhelinsoitto Kuhmoisten kirjastoon. Selvisi, että Kuhmoisista saisin kirjastokortin, jos menen siellä käymään. Nyt ongelma oli vain, ettei kirjaa voi edes varata, jos ei ole korttia – ja joku voi sen juuri nyt lainata. Huokaus. Neronleimahdus. Vaimollani on monen vuoden takaa Jyväskylän alueen kirjastokortti, siihen alueeseen myös Kuhmoinen kuuluu. Kysymys Kuhmoisten kirjastonhoitajalle: voiko vaimoni etävarata nyt tuon Karilan teoksen? Kyllä, tarvitaan vain kirjastokortin numero. Siis etsimään ja pianhan se löytyi. Nyt Kuhmoisissa odotti kirja Pienen hauen pyydystys vaimoni Jyväskylän kirjastokortin numero takuunaan. Kirja tuli varatuksi, ystävällinen kirjastonhoitaja kertoi kirjaston oven avautuvan myös suljettuna aikana kirjaston asiakkaalle tuolla Jyväskylän kirjastokortilla. Ja niin seuraavana päivänä mökkimatkallamme Jämsään teimme välipysähdyksen Kuhmoisten kirjastoon, jonka varatut-hyllyssä Pienen hauen pyydystys odotti lainausleimaamme – ja oli samana iltana jo luettavana.
Hittikirja työllisti kirjastojemme toimeliaita, kekseliäitä ammattiasiantuntijoita eivätkä vielä jonkinlaiseen päättelyynkin kykenevät Virtaset edellä selostetut monimuotoiset koukerot koettuaan voi muuta kuin ihailla suomalaista, asiakkaita huippupalvelevaa, toimivaa kirjastoneroutta.
Lahen uutisia on jo viestinyt elokuussa pidettävän Tampereen Teatterikesän pääohjelmistosta sekä Ilmaisesityksistä:
https://lahenuutisia.fi/2025/05/24/tampereen-teatterikesan-2025-ohjelmakatsaus/
https://lahenuutisia.fi/2025/06/15/tampereen-teatterikesan-hienoa-ilmaistarjontaa/
Esittelyvuorossa on nyt festivaaliin olennaisesti liittyvä teatterimusiikin ja runouden esittely.
Tampereen Teatterikesän musiikkipitoisesta TelttaLab -ohjelmistosta löytää niin tunnelmallisia konsertteja kuin villimpää keikkamenoa ja estraditaidettakin. Esitykset nähdään ja kuullaan tiistaista lauantaihin 5.–9.8.2025 edellisvuosien tapaan G Livelab Tampere -musiikkiklubissa.
Avajaispäivään kuuluu perinteisenä osana Kaj Chydeniuksen musiikki, joka elää vahvasti Antti Heikkinen & Nyhtöpelimanni ‑yhtyeen sekä Laura Malmivaaran ja Puntti Valtosen tulkinnoissa. (Otsikkokuva Ville Kurki)
Myös teatterimusiikin juhlallisuudet ja kunnianosoitukset käynnistetään avajaispäivänä, kun kotimaisen musiikkiviihteen Grand Old Man Olli Ahvenlahti sekä mm. televisiorooleistaan ja Lapinlahden linnuista tunnettu näyttelijä Tapio Liinoja heittäytyvät juhlimaan pitkiä taiteilijanuriaan. Musiikillista matkaa ryydittävät monet tarinat, runot ja keskinäinen huulenheitto. (Kuva Juha Suhonen)
Liisa Tavin (1956–2023) tuotannon ympärille paneudutaan useamman sukupolven voimin: solisteina loistavat Kielo Kärkkäinen, Monna Kamu ja Minja Koski. (Kuva Antti Sepponen)
Kokkolan kaupunginteatterin ensemble puolestaan johdattaa yleisön menneille vuosikymmenille Carolan musiikin siivin. (Kuva Tomas Jakobsson)
(Kuva Mikko Malmivaara)
(Kuva Ville Malja)
(Kuva Tuukka Lempinen)
Myöhäisillan energisimmistä keikkahetkistä vastaavat musisoinneillaan etnopopin kuningatar Vilma Jää, ripeiden balkanilaisrytmien mestari Jaakko Laitinen & Väärä raha sekä Suomen suurin, kaunein ja pitkäikäisin skiffle-orkesteri Werner Bros.
TelttaLabin ohjelmistossa sukelletaan hetkeksi myös unimaisemiin: Panu Savolaisen vibrafoneista ja marimbasta koostuva kolmihenkinen yhtye tuo lavalle omaperäisiä versioita rakastetuista, uniaiheisista sävellyksistä Brahmsin kehtolaulusta lähtien. Konsertin kertojana toimii Eppu Nuotio.(Kuva Otto Virtanen)
TelttaLabin päätöspäivässä on ripaus kansainvälisyyttä.
Reetta Ristimäki kuljettaa yleisön estradi-ilottelussaan 20-luvun Berliiniin. (Kuva Markku Pihlaja)
Jorma Uotinen tarjoilee draamakonsertissaan mm. viipaleen Piazzollan Argentiinaa. (Kuva Mika Toivonen)
Lipunmyynti TelttaLabin esityksiin:
Lippuja myyvät Lippu.fi ja Teatterikesän oma lipunmyynti osoitteessa Finlaysoninkuja 21 A.
Lisätiedot:
www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/telttalab
Virolainen Piip ja Tuut Teatteri ja Iloni Imedemaa -museo Haapsalussa juhlistavat Astrid Lindgrenin satukirjojen kuvittajan Ilon Wiklandin 95-vuotissyntymäpäivää lasten ja perheiden esityksellä Piip ja Tuut etsivät Ilonia. Ensi-ilta on keskiviikkona 9.7.2025 klo 18 Haapsalun Iloni Imedemaa -museossa. Lahen uutisia matkustaa ensi-iltaan.
Lahden seudun kesäviihdeperinteisiin kuuluu suoda katsojille leppoisaa, hyvää kesäistä mieltä ja saada nauraa vaikka koko esityksen täydeltä. Tältä pohjalta suomalaiset kesäteatterit toimivat ja saavat yleisönsä tänäänkin.
Satu Säävälä on luonut Pesäkallion kesäteatteriin jo kuusitoista vuotta tuon lahtelaisseudun ihmisten nauramismahdollisuuden kerran kesässä. Sen avulla meidän on edes kerran kesässä mahdollisuus hieman löysätä luontaista kireyttämme ja ahdistustamme. Säävälä on yhtä aikaa myös taitava manipuloija, joka jokaisessa näyttelijässä näkee mahdollisuuden eri tavoin tuoda huumoria ja viihdettä arkeemme. Teatterissa ei kuitenkaan huvia synny pelkästään huvittamalla, koska nauru syntyäkseen tarvitsee myös vastakohtansa – vakavuuden. Siksi molempien on kuljettava sylipuserruksessa sydämissämme koko ajan koettavanamme.
Pienen hauen pyydystys -romaanin alkuperäisestä näytelmäsovituksesta (Lija Fischer/TTT) Säävälä on valmistanut ohuen, hyvin ymmärrettävän tarinan saadaksemme viihteen lähihistorian, sen iskelmätaivaan tunnelmat ja nykyajan kansanlyriikan mukaan tähän Pesäkallion kesäteatterin perinteiseen musikaaliseen kesäviihteeseen. Paljon alkuperäisestä juonesta on jouduttu karsimaan siis kevyen musiikin alttareita laajentaen – ja onnistuttu luomaan täysin uusi, upea musikaalimainen teos vaikuttavasta romaanista.
Juhani Karilan romaani Pienen hauen pyydystys on kansainvälisesti merkittävä suomalaisteos. Se pohtii kansojen perinteisiä henkisiä voimia, taikuutta, noituutta, jotka kautta vuosituhansien ovat liikuttaneet ja elähdyttäneet maailmaa ja ihmisluonnetta selittämässä, outoja ja vaikeita tapahtumia tulkitsemassa. Tällä kertaa päästään Suomen Lappiin, sen harvinaisiin elämänuskomuksiin, tapoihin ja mytologiaan – ylimaallisten voimien perusteisiin, jotka yhä vallitsevat julkisina tai piilotajuisina peruskansan puheissa, muistissa, menneisyydessä, legendoiksi muuttuneissa tositarinoissa.
Tahdon siksi tärkeimpänä esityksen sisältönä arviossani kertoa, miten tämän laajan, mytologisen vakavuuden luomiseksi saamme seurata Elinan, Lapissa syntyneen nuoren naisen kaipuun joka vuosi takaisin synnyinseudulleen kokemaan siellä merkillisen trillerimäisen jännittävän pienen hauen pyydystyksen – pyytäjänsä uhkarohkeuden ja hengen kaupalla. Juuri ohjaus on saanut näyttelijät luomaan kansanhahmoja, käsitettäviä olentoja, lappilaista uskomuksellista vakavuutta ja luonnon järkähtämätöntä lumoa näyttelijätaidoillaan, ideoillaan, paneutumisellaan ja heittäytymisillään teoksen omalaatuisen raikkaan ja älykkään huumorin pohjaksi:
Teen lopuksi omat mielivalintani esityksen runsaasta musiikkitarjonnasta. Toivottavasti myös katsoja löytää esityksestä omalle mielialalleen sopivan kappaleen, hyräillä esityksen jälkeen teatterikokemusta kerraten ja muistellen.
Arvio kirjoitettu 26.6.2025 klo 18.00-21.30 esitetystä Pesäkallion kesäteatterin uuden, uljaan Hollolan Heinsuon suppanäyttämön ensi-illan esityksestä.
Lisätietoja esityksestä:
Eilen illalla koin Lahdessa käänteentekevän teatterielämyksen, jossa sekä monologiteatteri, dialogimuotoinen puheteatteri että takuuvarma ilmaisun ja vahvan sisällön tuoreus mahtuivat samaan, valloittavaan teatteriteokseen. Eikä siinä vielä kaikki: nautin myös ensi kertaa teatterihistoriassani tekstin genressä rummuin ja kielisoittimin eläytyvän teatteriorkesterin loistavan tarkkavainuisen, ekonomisesti herkästi nyanssoidun osuuden esityksen sanomaan suorastaan sensaatiomaisen osallistuvana, herkkänä teatterielementtinä.
Yhdeksän nuoren pitkälle teatteriin orientoituneen persoonan yhteinen ajatus toteutui vahvana, lämpimällä biologikirjoittajansa Juha Kauppisen ihmisotteella ja esittäjäpersooniensa synnyinvahvuuksilla – hullaannuttavana, luontoa ja kaupallista metsänkäyttöä molempia vuorotellen ylistävänä yhteiskunnallisena moraliteettina.
Laskin uutuushurmoksessani ainakin neljän eri hahmon tuovan oman sanomansa näyttämölle. Eniten valpastuin pitkästä, monijuurisesta varpusen puheenvuoromonologista, jossa hän ylistää ihmisen merkitystä yli kaiken, vaikka tunnustaakin kilpailevansa pienenevästä elinpiiristään juuri ihmisen kanssa. Ymmärsin myös kuukkelin osuuden koko ajan muuttuvassa luonnossamme ja hänen luontolajinsa ahdistuksen käydä rajankäyntioikeutta muuttuvasta metsästä aidon metsätalousammattilaisen kanssa – molemmat elämäntyönsä reviireitä puolustaen.
Eikä todellinen biologihahmokaan jätä meitä evoluutioaikatauluissaan hätkähdyttämättä. Mitä vaikuttaa muutama ilmansaasteiden lisääntymisaikakausi luonnon miljoonien saati biljoonien vuosien saatossa. Ei sitten mitään. Ne ovat pieniä, ihmisen turhamaisuuden aikaansaamia, lyhyen ihmiselämänsä tärkeyden todistamiseksi keksittyjä täysin virheellisiä huomioita. Onhan Suomikin ollut miltei koko nykyelonsa viimeiset lähimiljoonat vuodet merta Hämeenlinnaan saakka. Onpa maailma ollut monelta maapallon osaltaan täysin puuton. Mitä noista puista ja havumetsähiilisykli-ahdistuksista suotta paasata. Luonto elää omissa sykleissään.
Tekstin seremoniamestari, Starman, tuo näytelmän yhtäaikainen kaikkien maailman herätysliikkeiden belsebuubi ja antikristus, viekoitteleva ja eläytyvä perkele Aino Suosalo, hullunhauskassa, pirullisessa hahmossa tainnuttaa meidät helposti moneen kertaan vuoroin elämän kaupallisiin realiteetteihin nöyrtymään tai omaan oppositiopäättelyymme käpristymään. Vähintään epäilemään kaikkea tiedettä ja tieteen todisteluvoimaa, aina kuitenkin valitsemaan kahdesta toisen. Suosalon oma karisma vie mukanaan, tempaa hereille ja antaa teräviä kärkiä mielemme poukkoilla vuoroin missä vain tämä perkele meitä johdatteleekin. Eikä jo hänen alkuilmestyksensä – ammuttu haikara kourassaan, sammakko kädessään – jätä kylmäksi. Haikaran hän ripustaa lähinaulakkoon reviirinsä tunnukseksi ja sammakon syö suihinsa. Ihmisvalta on hänen alkunsa taistella elintilasta ja lajiston herruudesta.
Sama uskottavuuden tyynempi tai vahvasti reagoiva taso on kaikissa teoksen roolitöissä vahvasti läsnä nautittavanamme, uskottavanamme.
Esityksen lopun Starman-Suosalo ottaa täysin omiin käsiinsä. Hän hypnotisoi vaivatta meidät uudenlaiseen, evankelista luterilaisuutta matkivaan karismaattisen uusisanaiseen uskontunnustukseen, sen yhdessä perässä hänen kanssaan nöyrästi ja halusta toistamaan.
Yllättävää siksi onkin, että teräväkärkisen, pistelevän, hauskan, realistisen esityksen loppu nousee koko tulkinnan halveksimaan voimakkaaseen tunteikkuuteen, joka suloisen kauniin Kaj Chydeniuksen ja Aleksis Kiven loppulaulun yhteistulkinnassa miltei peittää koko esityksen terävät asiapistokset – kuin anteeksi pyytäen koko esityksen onnistuneen, hienon sarkaistisen luontomoraliteetin.
Teatteri Terra on uusi, kuuden näyttelijän ja kolmen muusikon perustama teatterikollektiivi. Käsittelemme teoksissamme ajattomia aiheita ja tutkimme ihmisyyttä erilaisista näkökulmista. Haluamme tarjota laadukasta teatteria edullisesti ja toivomme mahdollisimman monenlaisten ihmisten
löytävän katsomoomme.
Starman-näytelmän työryhmän jäsenet:
Aino Suosalo
Emma Härmä
Sylvia Ropponen
Selma Atas
Raul Nyberg
Aaro Strömmer
Emil Kauppinen
Timo Kalliokoski
Touko Manner
Lisätietoja:
Sähköposti: teatteriterra@gmail.com
Puh. +358 45 109 0114
Arvio kirjoitettu Lahden esityksestä 25.6.2025
Pesäkallion kesäteatterin kuusitoista vuotta kestänyt teatteritraditio on entisestä paikastaan Lahden Alasenjärven tuntumasta siirtynyt nyt keskelle Hollolaa. Aivan kuntakeskuksen Heinsuon koulun kentältä lähtee lyhyt, leveä kävelytie uudenkarheaan suppanäyttämö -teatteriin.
Ensikosketus on hulppea. Maastoerot suorastaan pyörryttävät Salpausselän jylhyydellä, harvinaisella syvällä suppaluonnolla ja kauneudellaan. Uudet juuri valmistuneet kotimaiset puupenkkirivit 330 ihmiselle tuntuu suurenmoiselta katsomolta. Teatterilava ja koko tila on teatterillisesti vaikuttava kokonaisuus.
Pienen hauen pyydystys on kansainvälisesti merkittävä suomalaisteos. Se pohtii kansojen perinteisiä henkisiä voimia, taikuutta, noituutta, jotka kautta vuosituhansien on liikuttaneet ja elähdyttäneet maailmaa ja ihmisluonnetta – selittämässä ja tulkitsemassa outoja ja vaikeita tapahtumia. Tällä kertaa päästään Suomen Lappiin, sen harvinaisiin elämänuskomuksiin, tapoihin ja mytologiaan – ylimaallisten voimien perusteisiin, jotka yhä vallitsevat julkisina tai piilotajuisina peruskansan puheissa, muistissa, menneisyydessä, legendoiksi muuttuneissa tositarinoissa.
Juhani Karilan kirjoittama tarina on värikäs aikuissatu, jossa kohtaamme Lapin laajan ja omalaatuisen luonnon, kielen, kiroukset, monikymmeniä lappilaisia hyönteispiruja, ihmiskiusaajia, ennen kokemattomia tapahtumapaikkoja – nevoja, suonsilmäkkeitä, vaarallisia hetteitä ajatusten tai jalkojen upota ja juuttua niihin lopullisesti. Saamme kokea voimallisesti näkin houkuttelevan ja juonittelevan voiman viedä meidät juonillaan veteen ja ennen kaikkea saamme seurata yhden Lapissa syntyneen nuoren naisen kaipuun joka vuosi takaisin synnyinseudulleen ja kokemaan siellä merkillisen trillerimäisen jännittävän pienen hauen pyydystyksen – pyytäjänsä uhkarohkeuden ja hengen kaupalla.
Romaanin luettuani odotan teatterillisesti siitä sovitettua näytelmää entistä kiinnostuneempana: miten näin moneen suuntaan, moneen intressiin, lähes kolmeensataan sivuun, moneen henkilöön ja perhekuntaan tarinan luonteet, mutkat, vaarat ja elämänkuvioiden piiloansat onkaan meille kompastuksiksemme viritetty! Löytääkö teos meille etelän ihmisille sanomansa, joka vakuuttaa? Jännitän tarinan totuudellista ja seikkailullista vaikuttavuutta jo etukäteen. Ainakin lappilaisen ihmisen persoonallisuus, hänen järkähtämätön uskonsa ihmisen tekemisistä ja niiden seurauksista on vahvaa sanomaltaan: kuin ennustavan pelottavaa nykyisinä sotaisten maailmantilanteiden aikoina. Palaako entisaikojen pahoista teoista langetettu kirous aidosti takaisin uskomuksiimme ja käytäntöihimme.
Onneksi teos esittelyssään todisti myös viihdyttämisen ja viihtymisen kuuluvan elämämme perusnautintoihin kuten teatteriin – sen Pesäkallion kesäteatterilaiset osaavat tyypittelyinä, huumorina, musiikkinumeroina, yhteisnäyttelemisenä ja rooliheittäytymisinä yhä väkevästi ja uskottavasti.
Tässä lopuksi lehdistön ennakkoesittelyssä tämän kesän 2025 Pesäkallion kesäteatterinäytelmän koko esittäjäensemblen omat kuvaukset rooleistaan ja tehtävistään:
https://lahenuutisia.fi/2025/06/19/pienen-hauen-pyydystys-pesakallion-kesateatterissa/
Pesäkallion kesäteatterin näytelmän Pienen hauen pyydystys esityskausi käynnistyy teatterin uudessa kotipesässä Hollolassa, Heinsuon suppanäyttämöllä, Terveystie 10, Hollola. Ensi-ilta on torstaina 26.6.25 klo 18.
Pienen hauen pyydystys on omintakeista huumoria, suomalaista mytologiaa, fantasiaa, rikosdraamaa ja ihmisyyttä. Juhani Karilan hittiromaaniin perustuvassa esityksessä soi Pesäkallion kesäteatterissa tietenkin myös kotimainen musiikki.
Elina Ylijaako palaa kotiseudulleen vuosittaiselle hauenpyydystysreissulle. Tällä kertaa kaikki ei sujukaan odotetusti, sillä mahtava Näkki puuttuu peliin ja estää hauen pyydystyksen. Jos Elina ei saa haukea, hän on vaarassa menettää henkensä vanhan kirouksen vuoksi. Elina saa apua kyläläisiltä, jotka ovatkin varsin eriskummallista väkeä. He elävät rinnan metsän olioiden kanssa vaihtelevalla menestyksellä. Oman lusikkansa soppaan sekoittaa vielä ylikonstaapeli Janatuinen, joka epäilee Elinaa murhasta ja jahtaa tätä Itä-Lapin perukoille.
Pesäkallion kesäteatterin koko henkilökunta esityksen tiedotustilaisuudessa 18.6.2025 Hollolan Heinsuon suppanäyttämön estradilla:
