Piip ja Tuut etsivät Ilonia

Viron kirjallisuus, teatteri ja musiikki antoivat eestiläisille ja taatusti myös pohjoisen suomalaisnaapureille täydellistä teatteria, parasta lapsille ja perheille viime keskiviikon Haapsalun teatteripremiäärissä.

Ruotsalaisen satukirjailija Astrid Lindgrenin teosten eestiläis-ruotsalaisen maailmanluokan kuvittaja Ilon Wiklandin 95-vuotispäivän kunniaksi toteutettiin aikamme kiehtova koko perheen ja kaikkien maailmanlasten musiikkinäytelmä Ilon Wiklandin elämästä.

 

Rikassisältöisen, puhuttelevan, Viron lähimenneisyyden totuuspohjaisen, hauskan ja lasten elämänläheisen, ymmärrettävän jännittävän, elävän näytelmätekstin sekä kuin kirkkaiksi rubiineiksi ihastuttavan lyriikan sen lauluihin oli kirjoittanut ja dramatisoinut kirjailija Indrek Koff. Mielikuvituksellisen kauniin, rytmisesti ja melodisesti herkän, hienotunnelmaisen sävellysteoksen koko näytelmää syventäväksi, erityisesti teoksen valloittavat uniikit lauluteokset kuin tulvivat tenhollaan säveltäjä Tauno Aintsin sielun ja sydämen musiikillisista, ehtymättömistä sävelaarrelähteistä. Koko laajan kehämäisen, luonnollisin aidoin ja rakennuksin kehystetyn kuin kattavan modernisti katsojan näkökentässä pyörivän näyttämön monine eri interiööreineen toteutti mestarillisella, huumoritäydellä suvereenilla ammattitaidolla ja kekseliäisyydellä lavastaja-puvustaja Inga Vares. Lavastuksen useiden vaativien lisärakenteiden toteutuksista vastasi Tõnis Kask.

Kiteytettynä: Viron teatteritaiteen tuotteliaat, mielikuvitusrikkaat tämän päivän asiantuntijat loivat puitteet näytelmäuutuudelle kaikenikäisen, monikielisen yleisön ihastella, yllättyä ja nauttia ainutlaatuisesta virolaisesta teatterielämyksestä.

 

PIIP JA TUUT OTSIVAT ILONIT -esitys on tietenkin näyttelijätyönä sen sisällön ja vaikuttavuuden julkiasu, jonka jo viidentoistavuoden ikäinen Piip ja Tuut Teatteri valloittavana, entistä rakastettavampana, maailman etevimpien humoristiklovnien perheteatterina toteutti hurmaavana musikaalisena näytelmäesityksenä.

 

Ennen muuta tämän teatteriperheen uusin, ihastuttavin, näyttelijätaidoiltaan tuorein ja luonnollisin, Emma Tross tekee nuoren näyttelijän komean debyytin, joka Ilon-roolinsa mukana vie meidät ensi-ihastuneina isovanhempiensa kanssa vietettyihin lapsuuden ihaniin vuosiin, lähimmäisten huolehtivaisiin ja maaseudun arkisiin aitouksiin, sitten nuoruutensa sotalapsen erolähdön raskaisiin tunnelmiin, elämänsä sairauksiin Ruotsissa, viimein tädin löytämiseen Ruotsissa ja piirtämisen opiskelun loputtomiin elämäniloihin. Emma Tross Ilonina kantaa esityksen alusta loppuun saakka tarinaa, hän laulaa musikaalisesti, kaunis, herkkä äänimateriaali tuntuu sielumme sopukoihin saakka ja hänen mutkaton, taitava näyttelijätyönsä Ilon-hahmona kasvaa vaikuttavaksi seurata, nauraa jos kohta myös itkeä surut ja elämän onnenhetket hänen kanssaan – näyttelijätyön lapsuuden aitoudessa, elämänkohtalon empaattisuudessa ja inhimillisyydessä hän tavoittaa suuria ja herkkiä tunteita, jotka hän välittää meille lumoavasti.

 

Teatteriperheen varsinaiset mestariklovnit Piip ja Tuut saavat meidät tietenkin mukaansa kuin sormiaan kevyesti napsauttaen: heidän, maailmanluokan suurten mimiikkataitureiden käsissä meidän kaikenikäisten on ilo saada vaikka pelkästään vain nauttia klovneriataiteen nauruhermojamme jatkuvasti hivelevästä autuudesta ja lepuuttavasta omasta nauramisestamme.

Se on vasta osa tämän duon tehtävästä tässä näytelmässä. Haide Männamäe  muuntautuu ensin tuoksi punanenäiseksi aina käskeväksi, harkitsevaksi, oikeudenmukaiseksi, välillä hassuttelevaksi Piip-hahmoksi ja ohjailee Tuuttia monissa käytännön asioissa ja toljailuissa. Entäpä kun Piipistä räpäyksessä kasvaa kaviokävelystä, hirnunnasta ja laukasta tunnistettava, kirmaava hevonen, jolla näytelmässä ajella tohotellaan. Oi mikä ja miten aito hevonen! Suorastaan hihkumme riemusta! Tai kun Piip muuttuu ajuriksi ja kuljettaa vauhdilla kahta kyydittäväänsä. Voi, miten hauskan kavionkapseista ja keveää tämä maailma toisinaan onkaan. Tästä näyttelijäklovnista välittyy koko esitykseen tomera, lämminsydäminen, hyvänsuopa isoäiti, joka järjestelee Ilonin maanpakoon lähtöä. Vielä hän hoitajana lääkitsee ja huoltaa kovin kipeää Ilonia sairaalassa: vakavoidumme pitkäksi toviksi Haide Männamäen tulkitseman sairaanhoitajan kanssa Ilonin tervehtymistä jännittämään. Viimein oma täti Tukholmasta löytää sukulaistyttö Ilonin ja ottaa hänet sydämellisiin huomiinsa sekä johtaa hänet taideopiskelujen tielle. Taisin laskuissani löytää jo seitsemän hahmoa, jotka tuo näyttelijäihme Haide tarinaan sydänjuurin hahmotellen, uskottavuudella pystyy meille tulkitsemaan.

 

Toomas Tross luo sitä ainutlaatuista, hurmaavaa klovneriaa ihanana, sympaattisena pikkuhöpsönä Tuuttina. Nyt yleisöhuvin mieliluomukseksi hän kuitenkin näyttelee aivan mahdottoman monipuolista koiraa, jonka vauhti, älynvälähdykset, tottelevaisuus, temperamenttisuus, haukut ja uppiniskaisuus ovat maailmanluokan suurta komiikan huvia. Koira on esityksen neronleimauksellista karikatyyriä, jollaista emme ole koskaan kuvitelleet saavamme kokea! Isoisänä Toomas Tross luo vahvan, myhäilevän vankan hahmon ja tuen Ilonin elämän alkutaipaleille sekä myös taitavana hevosajurina laatuisan hahmon, saati koko pakolaislaivan kapteenina Toomas Tross näyttelee asiallisen ja luotettavan miehen, jolle neljätoistavuotias Ilon on olosuhteitten pakko antaa vietäväksi sodasta pakoon Ruotsiin.

Huiman pikkutarkkaa akrobatiaa, naurut remahduttavaa, ihmettelyt loihtivaa jonglööritaidetta Piip ja Tuut luovat vielä tarinan kevennykseksi jännittävyyden lomaan.

Näyttelijäkolmikon yhteistyö oli sujuvaa ja kohtaukset taitavaa, tarkasti ajoitettua ja toteutettua teatteria. Monet kohtausepisodit ansaitsisivat tarkat kuvauksensa.

Musiikin ja tekstin jännittävyys ja henkevyys toteutuvat esityksen äänikulisseina soitetuissa, kuin kaukaisia kansantarinoiden tunnelmia viestivissä modernin romanttisissa, melodisissa Aintsin sävelkuvioissa – jotka tulkittiin kauniisti viulun ja kitaran hivelevän ihastuttavin livesoundein.

 

Unohtumattoman kaunis Emma Trossin laulutulkinta Tauno Aintsin säveltämään ja Indrek Koffin tekemään elämänfilosofiseen runoon oli vain yksi esityksen monista täydellisistä taiteellista kypsistä hedelmistä, jolle yleisö spontaanisti puhkesi aplodeeraamaan, kunnes havaitsi, että tunnelmatäysi esitys on niin herkkä, ettei edes käsientaputuksilla henno sitä rikkoa.

Loppuaplodit sitä vastoin olivat sitäkin mittavammat, moniminuuttiset, iloon ja riemuun puhkeavat triumfimaiset kiitollisen yleisön juhlinnat näytelmälle ja sen ensemblelle. Hieno uusi, upea, hauska, kaikille soveltuva musiikkinäytelmäesitys oli saanut loistavan maailman ensiesityksensä.

Seuraavat esitykset:
https://piipjatuut.ee/