Lahden Harrastajateatterin teatterivuoden voimankoitos Hella Wuolijoen Niskavuorinäytelmistä osoittautui yllättävän tyylikkääksi, tosisuomalaiseksi, osaavaksi ja eheän kokonaiseksi teatterityöksi.
Esityksen ansiot ovat niskavuorelaisen maailman vahva yhteiskunnallinen tarina, Wuolijoen ajatusten selkeys ja repliikkien iskevyys sekä keskeisten esittäjien persoonalliset, laadukkaat roolityöt.
Siiri Kakko teatterin monitaiteilijana, käsikirjoittajana sovittajana, koreografina lavastajana ja äänisuunnittelijana tuntui kokonaisnäkemykseltään ja teatterikyvyiltään tämän esityksen toteuttajana teatterin todelliselta sielulta ja yhteishengen luojalta. Ohjauksen huippuoivalluksia oli taustanäyttämön varjoteatterilliset näkymien toimivuudet, eturampin yölliset lyhdyin tapahtuneet salaperäiset liikeseikkailut, tosikekseliäs tanssiliikuntakoreografiahetki ja ennen kaikkea koko näyttelijäkunnan usein pelkästään näyttämöllä seisonut suuri ryhmä, järkähtämättömällä keskittymistaidolla tunnelmia tarinan kohtaukseen ja näyttämölle yhdessä loihtien ja vahvistaen. Kokonaisnäyttelemisessä ja rooliluomuksissa kauttaaltaan oli jo laatua! Vain kohtausten loppujen hieman epämääräisissä iskuissa ja poistumisissa sekä varsinkin monissa juoppouden tyyppiluomuksissa olisi vielä ollut hiottavaa esityksen täydelliseksi onnistumiseksi.
Esityksen sovitus ja ohjaus tuntuivat sopivan onnistuneesti roolivalintoineen tarinan kerronnan henkeen – suomalaisteatterin perustaika seurata esitystä ja sen käänteitä vallitsi täyssalillisen varsin iäkkään aikuisyleisön usein hengitystä pidättelevällä äänettömyydellä ja tekstin sisällön useiden huumoripilkkeiden aidoin naurahduksin.
Marjut Tick näytteli tinkimättömän vahvan Niskavuoren matriarkaalisen vanhaemännän, jonka elämäntehtävä on säilyttää seudun suurin mahtitalo, sen perintö, kunnia ja omistaminen paikkakunnalla muusta henkilökemiasta juurikaan välittämättä. Maa ja mammona on hänelle tärkein, sitten suku ja vasta viimein tunteet – siinä hänen elämänsä tiukka elämäntehtävä. Tickin näyttelijätyö on sisäistynyt, horjumaton, viiltävän kylmä ja yht’aikaa velvoittava viisaan, paljon kokeneen naisen roolihahmotelma, jonka kestävässä henkilökuvauksessa Tick kantaa koko esityksen lähes dekkarimaisen jännityksellisen voimalatauksen upeana naiseuden esitaistelijana.
Antti Vinni loi suomalaisen hämäläismiehen perusidolin upealla korrella, eläytymisensä taidokkuudella vaikuttava-asemaisen Niskavuoren Aarnensa, jolle elämänarvot ahkeran maatyön ja suuren talon isännän perityssä tehtävässä sekä viinan mukana tuntuvat varsin nopeasti muuttuvan rakastumisen ja naiskauneuden edessä kohtalokkain seurauksin. Vinnin näyttelemisessä on kuin perittyä äitinsä niskavuorelaista juureutta, mutta sen lisäksi varsin itsekästä temperamenttista ja suurireaktioista luonteen heikkoutta päättää henkilökohtaisista asioista, joissa pian Niskavuori, aviovaimo ja neljä lasta jäävät kaikkein viimeisimmiksi. Vahvan äidin heikkoluonteinen poika saa ulkonaisesta komeudestaan ja rehellisyydestään rakastamansa naisen elämänsä suureksi palkkioksi – ja Vinnin näyttelijätyönä herkän miehisen roolitulkinnan.
Heidi Räsänen esitti kylään palkatun koulun opettajatar Ilona Ahlgrenin roolin ajan puristisista tavoista vapautuneeksi vapaamieliseksi naiseksi, jonka sensuelli kauneus jo heti saa kylän miesten mielenkiinnon ja naisten epäilevyyden persoonaansa. Räsäsen Ilonassa on teeskentelemättömän hurmaavaa viattomuutta ja luontevuutta, suoruutta ja valoisuutta, ahdasta kyläyhteisömaailmaa piristävää hauskuutta ja kaupunkilaista elämäntavan muodikkuutta maaseudun ihmetellä. Hänelle tilaisuus on ensimmäinen kerta tulla pois kaupungista ja työ lasten opettaja-ammatissa suuri, vilpitön ilo, ihme ja onni. Räsäsen opettajattaressa on myös viehättävyydessä sopivan eteeristä salaperäisyyttä ja määrätietoisuutta pohdittavaksi ja arvailtavaksi – eheän hienosti näytellyssä ja hiotussa roolityössään.
Suvi Pöllänen näytteli kolmannen vahvan naisen Martan, Niskavuoren emännän, joksi hän oli päässyt Aarnen vihittynä vaimona merkittävine myötäjäisvaroineen, joilla velkainen Niskavuori saatiin velattomaksi. Pölläsen näyttelemisessä on mahtipontista paasaavaa käskevyyttä ja vallanhalua Niskavuoren toisena omistajana. Martan hahmoon hän luo myös sopivaa mustasukkaisuutta ja oman tuntemuksensa itsemääräämisoikeuden tuomaa aikakauden moraalisuutta petetyn vihityn vaimon velvollisuutena. Pöllänen luo sitkeän, pontevan ja lähes vastustamattoman vastavoiman tähän niskavuorelaiseen taistelukenttään roolinsa vahvasti ja ronskin sumeilemattomasti eläytyen tulkiten.
Kylän väkeä pyöri Lahden Harrastajateatterin sukusaagan tapahtumissa kymmenittäin – älymystöä, Niskavuoren työntekijöitä, naapureita ja sukulaisia: Jari Kallion joviaaliluonteinen viinaan mieluusti haksahtava rovasti, Päivi Semerin miestään ja hänen viinahakuisuuttaan ryhdistävä rovastinna, Jutta Pitkän Niskavuoren toimelias ja valoisa tytär Anna-Liisa, Markus Lahtisen eloisa, hienosti näytelty ja hauskan liikunnallinen apteekkari, Kirsi Palomäen ja Ritva Immosen luoma juoruämmä-puhelinkeskuksen hurja hauskuuskaksikko Serafiina ja Sandra, Petri Ryytyn energisen toimelias kylänjuoppo Tohtori ja Suvi Norrin sekä Markus Ilkan harvinaisen luontevasti ja ammattitaitoisesti tulkitsemat Sallin ja Simolan isännän roolihahmot. Leena Tiaisen Marttilan emännän ja Saiman kaksoisroolityö sekä Päivi Semerin toinen rooli Ilonan sympaattisena äitinä ja Jari Kallion taiten näyttelemät puuhakkaan pehtorin ynnä Kaarlon sivuosat täydensivät näytelmän värikkään rooligallerian.
Hella Wuolijoen Niskavuoren Naiset ja Niskavuoren leipä -näytelmistä luotu teksti 1930-luvun torpparikysymyksen ja harvinaisen kieltolain ajoilta tuntui summana selkeältä seurattavaksi ja nautittavaksi.
Jotakin kovin vanhanaikaista, nykysukupolvelle tänään käsittämätöntä näytelmän suomalainen maanviljelyammatti yksipuolisena koko Suomen kattavana valta-ammattina ja sukupuolten eriarvoisuutta sekä syntyvyyden rajoittamattomuutta yhteiskuntamme todellisuutena saamme näin sukupolvien jälkeen ihmetellä. Mutta itse Juhani Tervapää/ Hella Wuolijoki luo tekstistä meille yhteiskunnan naisvallan harvinaista esimerkkiä – tuon vallan vasta tänään ollessa jo miesten kanssa lähes täydessä tasa-arvossa Suomessa, mutta yhä kaukana valtaosassa maailmastamme.
Grafiikka: Marko Kovero. Kuvan toteutuksessa on hyödynnetty tekoälyä.
Vihdoinkin kirjoitus julkisesti vaietusta suurasiasta! On selvää ja laajasti ääneen sanottua, opiskelijat eivät halua Niemi-Mukkulan peräseudulle! Koko kiinteistövuokrabusiness Amk:n sekä Phkk taustalla on jo osaltaan riittävästi tuhonnut Lahtelaista koulutusta, EI tätä Isku-typeryyttä enää – Please!
Jos jostakin kumman syystä Lamk osia jonnekin pitää muuttaa, niin miten olisi Hennala, Suomen Valtion ja Senaatti-kiinteistöjen ongelma, Hennalan rautatiepysäkin vieressä, siinäpä portti metropolialueen nuorille tulla Päijät-Hämeeseen! Valtio voisi remontinkin kustantaa?
Kiitos Tarmo!!
Tämä konserni tuntuu olevan oikea narsistisen järjestelmän kehto, joka viljelee hyväveli ja -sisar -järjestelmää. Yt-neuvottelujen aikaan, hallituksen olisi pitänyt ottaa napakampi ote toimitusjohtajan tekemiin päätöksiin. Kun vielä yleisesti tiedetään, että irtisanomisissa ei ole koskaan noudatettu oikeaa politiikkaa vaan irtisanotaan kritiikkiä antavat työntekijät ja työnantajan suunnasta katsottuna nämä työntekijät koetaan ahdistavina. Jos ei kritiikkiä anneta, ei myöskään saada kehitystä aikaan. Hyvä työntekijä antaa kritiikkiä, jolla pystytään parantamaan työmenetelmiä jne. Hallituksen tehtävänä on myös edustaa veronmaksajaa ja olla konsernin johdon esimies, mutta tässä tapauksessa hallitus taitaa olla se kumileimasin, millä ei ole minkäänlaista kompetenssia hoitaa leiviskäänsä ja ovat ihan kuutamolla. Hallituksen pitäisi nimenomaan kuunnella niitä työntekijöitä eikä johdon ”sepustuksia”. Kumpi näistä tietää enemmän siitä arjen pyörityksestä ja firman todellisista ongelmista ja pullonkauloista?
Konsernissa on kuulemma yt:n aikaan lyhennetty työaikoja, annettu palkankorotuksia, nimikemuutoksia ”ylemmäksi”, mitä muuta? Eriskummallista sinänsä, kun yksityisellä puolella nämä kohdat hylätään ensimmäisinä. Missä on se säästö, eikös yt:n tarkoituksena ole ollutkaan säästöt vaan päästä hankalista työntekijöistä eroon…Kari Salmi voisi ottaa tähän kantaan puheejohtajana..
Kunnallisella puolella niin kuin koulutukonsernissakin on suurimpia ongelmia se, että johdolla ja pikkupomoilla ei ole minkäälaista vastuuta teoistaan. Koulutuksestakaan niin viis, pääasia että tullaan toimeen ylempien kanssa. Johtoporras ja pikkupäälliköt kun valitaan ns. omista piireistä ja voivat olla työnteossaan pohjasakkaa, jolta työt eivät suju. Kaikki kalliit heidän tekemät virheensä aina selitellään jonkun muun syyksi. Yksityisellä puolella tehtäisiin jo irtisanomisia ”virkavirheistä”. Yleensä tuolla tasolla tehtävät virheet saattavat olla useamman numeron mittaisia euroissa. Ja vielä tällaiset esimiehet valitsevat itsensä kaltaisia työntekijöitäkin Yksi kriteeri sentään taitaa olla, kunhan ei ole esimiestään pätevämpi ja osaavampi ja koulutuksestakaan niin viis. Tässä yleensä on se ero kunnalla ja yksityisellä firmalla. Yksityisellä yritetään satsata siihen pätevään henkilökuntaan, josta saadaan kaikki mahdollinen irti. Näillä suojatyöpaikan omaavilla työntekijöillä aika moneela taitaa olla pääasia, että kahviTUNNEISTA ei tingitä ja tämä tapahtuu suoraan esimiesten silmen alla.
Näin lopuksi. Onneksi Lahti on täynnä rikkaita veronmaksajia, jotka ”rahoittavat” suuremmatkin virhepäätökset myös tämän konsernin osalta..
tekniikan laitos menisi johonkin teollisuushalliin vuokralle, ja tekniikan laitoksen paikalla/rakennus
asuintaloksi kaupungin parhaalla paikalla. Laatu menee vain entistä huonommaksi ja
keskinkertaistakin alemmaksi. Hienot on kuoret ja puheet, mutta totuus on toisenlainen. Jo silloin hyviä opettajia oli vaikea saada. Ei ole hyvä juttu tuo.
Jätä uusi kommentti