Uusi ruotsalainen aviopari – Mikael ja Maria
(Olli Paakkanen ja Susanne Mast)
Lahden kaupungin talvikausien teatteriesitysten odotetuimmiksi ovat viime vuosina tulleet Lahden Lauantainäyttämön teatterin vuotuiset antimet, jotka laadukkuudessa ovat antaneet kaupunkiimme omaehtoisella ja taidollisella laadullaan vaikuttavaa teatteritaidetta jo yli neljäkymmentä vuotta.
Tämän vuoden Vadelmavenepakolainen-näytelmän ensi-illassa 8.3.2026 toteutettiin suomalaisten käsitykset naapurimaastamme Ruotsista – jokainen itse sai kertailla jopa 1950-luvulta kuullut puheet tai omat alkaneet muistonsa ja haaveensa mennä ensi kertaa laivalla Ruotsiin, kokea sen ihannemaan elintason ihmeellisyyksiä ja useat suomalaiset myöhemminkin vielä löytää Volvotehtailta tai rautasulattamoilta työtä, rakentaa perhe ja elää suomalaisiin verrattuna ruotsalaisina herroiksi omilla työansioillaan.
Vadelmavenepakolainen on tähän ruotsinlaivalla jo menomatkalla syötävään vadelmavenekaramelliherkku-pussiin liittyvän Mikko Nousiaisen parinkymmenenvuoden takaisen romaanin näytelmäversio, jossa itse asia on siis jo menneen ajan nostalgiaa, mutta vielä reilu kymmenkunta vuotta sitten näytelmänä ensi-esitettynä hauskaa ja tarpeellista, mielialaa nostattavaa kertausta.
Mikko Virtasella on ongelma. Hän ei halua olla suomalainen mies. Hän haluaa olla ruotsalainen, avoin ja ulospäin suuntautunut. Hän haluaa elää kansankodissa, missä ovetkin avautuvat kutsuvasti sisäänpäin. Hän haaveilee muutoksesta todelliseen olemukseensa ja on valmis tekemään sen eteen mitä tahansa. Aivan mitä tahansa.
Rooleissa
Tuulevi Annala, Heikki Hagman, Maria Johansson, Kristina Kykkänen, Kristiina Lanki, Susanne Mast, Olli Paakkanen, Markku Pajala
Lahden Lauantainäyttämön teatterityönä saimme maistella jälleen korkeatasoista kahdeksan taiteilijan teatteriryhmää, jonka suurenmoinen Tapani Kalliomäen ohjaus sai yhteisnäyttelemisen, hulluttelevan hauskat ja ilmaisevat tanssilliset liikuntakoreografiat ja salamaräpäyksin vaihtuvat kohtaukset toteutumaan kuin parhailla ammattiteattereilla. Tekstin ja koko esityksen päämääränä oli vaikea farssilaji, joka sujui sekin – jos kohta yltiöfarssisina esittäjiensä keho-ominaisuuksien härskin estottomina heittäytymisinä – vähintään farssisina esityksen ainutlaatuisina rohkeina huumoripläjäyksinä.
Nousiaisen teksti on kuitenkin keskeinen asiaelementti ja tässä dramaturgiassa se lankeaa roolien keskushenkilön Mikko Virtasen suuhun ja ajatuksien jatkuviin mutkiin ja pyörteisiin: Mikko Virtasen puhetta saamme kuulla miltei taukoamatta koko esityksen ajan. Tuon osan näyttelijäkykyihin näytelmäversio joko onnistuu tai kaatuu, sillä niin keskeistä näyttämöpuhe tässä roolissa on.
Olli Paakkanen elää koko reilun kaksituntisen niin täysillä hahmossaan, jatkuvissa muuttuvissa oivalluksissa, ruotsalaisuuspäämäärässään, ilmeissä ja reaktioissaan, että hän ansaitsee luottamuksemme seurata häntä, tarinan säälimme ja ihastuksemmekin. Vaikka emme hänen tekstisuoltavuuteensa vielä ihan täydellisenä sopeutuisikaan – siitä kun puuttuu tuo jokin viimeinen silaus, kenties lauseen luontainen ääntämisen eheä suomalaisen puhekielen kaari – niin joka tapauksessa Paakkasen ammatillisen loistava työ hänen muuttuessaan suomalaisesta Mikko Virtasesta ruotsalaiseksi Mikael Anderssoniksi on kokonainen ihmistutkielma, jonka ympärille voidaan sitten loihtia mitä farssillisimmat rooliluomukset teoksen säilyessä silti mielenkiintoisena, loputtomien naurutyrskyjemmekään tarinaa kaatamatta.
Ruotsalaisturistit Thaimaassa
(Olli Paakkanen, Markku Pajala, Kristina Kykkänen)
Esityksen daamiosuuksien upeat erilaiset elementit, kiehtovat tanssituokiot, viehättävät laulunumerot, niiden tarinan eri sävyihin oivallisen näppärästi vaihtuvat (työryhmä) puvustukset tuntuvat erinomaisen otollisilta tarinaa säestämään. Yksittäisinä rooleina kuten Victoria-kuningattaren (Susanne Mast) synnynnäisen tyylikäs hahmo tai hänen luomansa rakastunut Maria-roolinsa ihastuttivat meitä, tai suomalaiskodin perusäidin (Kristiina Lanki) prototyypin verrattoman tarkka luonnostelu on jo suurta näyttelijäherkkua, saati rankka oikeistolaiskansalaisen pelottava ryöpytysosa, entäpä Carola (Kristina Kykkänen) upean valloittavana operettisena luomuksena ja ruotsalaisena thaimaan turistinäkynä, tai (Tuulevi Annala) tarinan tapahtumien keskeinen laivan kapteeni, ja (Maria Johansson) ruotsalaisleidi Lena Perssonina saati Peppinä, kaikki niin todentuntuisena, että luovat esityksen sen aina tarpeellisen pikku uskottavuudenkin. Maskuliinisuuden merkittävät asialliset luomukset näyttelevät (Markku Pajala) Olof Palmena, suomalaisperheen isänä ja ruotsalaisturistina, (Heikki Hagman) aitona ruotsalaisena Mikael Anderssonina sekä Vaahteramäen Eemelinä, mutta heidän tehtävänsä nostaa farssi kattoon on ennen kaikkea Pohjolan jättiläiskissaluomus ja poikavauva, molemmat aivan nauruhermomme räjäyttäviä huumorihuippuja sekä vielä Heikki Hagmanin tyttövauva huimuudella koko farssiklovnerian tähän jatkuvaan, katkeamattomaan nauruun katsomon miltei tukehduttaen.
Kun lopulta esitys – vatsamme peitelihakset ja nauruhermomme jo melko loppuun asti nöyryytettyinä – hieman ylipitkänä päättyy, turvallinen, leveähymyinen hyvä olo jää kokonaisvaikutelmana esityksestä. Vaikea farssi on hauskoilla kohokohdilla ja sujuvuudellaan meitä riemastuttanut, talviset otsaryppymme poistanut ja lämpimän raikuvat aplodimme ansainnut.
https://www.lauantainayttamo.com/Yleiset/naytelmat/vadelmavenepakolainen/