Teatterina Kuningatarnäytelmä näyttää valokuvissaan komeasti toteutetulta pukunäytelmältä, joka suorastaan veisi meidät täysin eri aikaan, vain yläluokan ihmisten ruhtinaalliseen pukeutumisen maailmaan, harvinaisuuteen kansan nähdä ja kokea.
Tosiasiassa Helsingin Kaupunginteatterin Pienen näyttämön Kuningatar Kristiina on aivan muuta – huippumoderni näytelmä. Se on asiantuntemattomallekin kihelmöivän vastustamaton historiallinen ja elävä Sini Pesosen vaikuttava aikamme viihdenäytelmän herkkuluomus, vitaalinen ohjaus ja tiivistunnelmaisen rikas teatteritulkinta. Näytelmä on yhden pohjoisen pienen valtion Kuningatar Kristiinan (1626–1689) poikkeuksellista elämän historiaa, jota elähdyttää dokumenttipohjainen hallitsijansa maailmanluokan kulttuuri- ja sivistysnälkä. Teoksen vastapainona aika on miesten hallinnoima maailma, johon tämä nuori nainen kymmeneksi vuodeksi hallitsijaksi 18-vuotiaana pakkoistutetaan isä-kuninkaan kuoltua valloitussotansa taistelussa.
Nopean 1600-luvun palautuksen tapahtumien sotaiseen aikaan saa ohjaajan ja eri teatteritaiteilijoiden hallittu yhteistyö – Tinja Salmen visuaalisesti ja toiminnallisesti loistava lavastus, Toini Nissisen elävöittävä videomaailma, Henna-Riikka Taskisen uhkean valloittavat puvut, Pia Malmbergin tunnelmia syventävät naamiot, Kari Leppälän moneen atmosfääriin keskittävät ja syventävät valot.
Perusytimiltä näytelmä on muodoltaan suuren musiikkiteatterin Aleksi Sauran säveluutuuksien aarreaitta ja yhtä aikaa tyylitarkka, nuorekas, elävän vauhdikas aikakausien ja tiedollisen maailmanmenon Jussi Moilan kirjoittama utopia uuteen maailmaan tavoittelevissa ihmisten unelmissa.
Viihteenä näytelmämuoto on ennenkokematonta musiikkinäytelmää: eräänlaista rentouttavaa, menneiden vuosisatojen rajaamaa hymnimäistä kerrontaa, hieman vinoon hymyilyttävää kovin mahtipontisilla sävelsävyillään ja fortemaisella äänimaailmalla, mutta sisällöltään ja säveliltään hienoa, musikaalista kerrontaa ja vuoropuhelua tusinallisella täysin uusia kertovia ja lyyrisiä lauluja erilaisin huippukokoonpanoin ja instrumentein uljaasti nauhalle toteutettuina sekä tulkittuina unohtumattoman omaperäisinä, hienoina sävel- ja kielirikkauksina nautittavanamme.
Itse kuningatar Elsi Sloan niin säihkyvän elävä, viisas, akrobaatin notkea nainen tai mies yhtä aikaa, että katsomisherkkua on poikkeuksellisesti koko teatterin kaksi ja puolituntinen jo pelkästään hänessä. Hänen eisukupuolisessa katsannossaan on aikamme nykyhetken aitoa cheeriä ja hänen näyttelijäkarismassaan ennenkokematonta luontevuutta, rakastettavaa itsepäisyyttä ja nuoruuden pidäkkeetöntä tahdonvoimaa läpäistä maailma omalla ajatuksellaan. Tosin tämä Kristiinamme haluaa olla mies siinä, ettei synnytä lapsia ja nainen siinä, että on suloinen, fiksu ja sydämellinen, mutta tulisesti rakastunut ihminen – hovinsa kauneimpaan, Belle-hovinaiseensa (sensuelli Aino Sirje) sekä pyrkii löytämään sellaisen viisauden maailmassa, että rauha olisi koko maailman tulevaisuuden pohdinnassa ihmiskunnan tarkoitus.
Esitys on myös Kaisa Torkkelin koreografiankäytön loistavaa jäsennystä, jolla pelkin askelin, liikkein ja herkin, ekonomisin elein saadaan vuosisatojen takainen piiloissa pidetty maailma, sen tempo ja piirteet erinomaisesti meille havainnollisesti välitettyä.
Kuningatarnäytelmä on sellaisella sielun sykkeellä, nuoruuden innolla ja sivistyshistorian tulevaisuususkolla luotu teos, että se herättää todellisen mielenkiinnon kuvitella maailmaa ennen ja nyt, spontaanin halun verrata sitä aikamme kulttuurittomasti pysähtyneeseen samanoloisuuteen ympäri niin kutsutun sivistyneen maailman. Esityksen genre on niin houkutteleva, että se vie mukanaan ja antaa katsojalle mielenrauhan ja nautinnon seurata ja vain hykerrellä naiseuden ja miehisyyden ottaessa yhteen kerrankin miehisyyden jäädessä sotimisineen alakynteen. Ehkä päätämme puistelemme siitä, ettei mikään ole Kuningatar Kristiinan yrityksistä huolimatta yhä täysin miesvallaksi sukupuolittunutta maailmanmenoa ja hallintaa muuttanut.
Kuningatarnäytelmä
Dramaturgi Henna Piirto, rooleissa Elsi Sloan (vier.), Aino Sirje (vier.) Alvari Stenbäck, Aino Seppo, Rauno Ahonen, Pekka Huotari, Vappu Nalbantoglu, Mikko Vihma, Joachim Wigelius, Vilma Sippola, kansan äänet Sini Pesonen, Toini Nissinen, Myrsky Moila, Aleksi Saura, Kari Leppälä.
Syksyn koittaessa on Lahden Vanhan Haulitehtaan kuvanveistäjätaiteilija Matti Vesanen jälleen tuonut uudet pienoispatsaansa ihasteltavaksemme. Tämä synnynnäinen ihmiskehon tuntija, patsasmaisten teostensa kautta meille mielikuvia, ihmisluonteita ja silmänräpäyksellisiä aikomuksia viestivä taiteilija on uniikkiudessa vertaansa vailla oleva taituri. Betonista, savesta, hartsista ja keramiikasta sekä maalipigmenteistä valmistuneet ihmiskuvat tuntuvat niin sympaattisilta kaikki.
