Kategoriat
kulttuuri luonto taide

Galleria Uusi Kipinä piristää uusilla tuulillaan

Viiden naisen luomissa omalaatuisissa tunnelmissa voi viettää rattoisia kesän kuumanpoltteisia, mutta raikkaan uusituulisia hetkiä Galleria Uusi Kipinän juuri avatussa näyttelyssä.
Osa teoksista on tietenkin omafilosofisia tekeleitä, joille voisi näyttelykävijä keksiä vaikka omasta päästään minkä tahansa nimen mielentilan toteutusnimeksi erottelemaan teokset toisistaan.

Osa taas on kuin sanakirja kaksikieliselle ihmiselle – toinen kuvataiteilijan kielellä toinen runoilijan verbaalisuudella (Annu Salminen & Kiti Saarinen) yhteistyönä valmistuneita aforismisen oloisia elämän pikavälähdyksiä. Summana toinen luo näkemästään vedoksesta runomuotoisen vaihtoehdon. Tai teoksen syntyminen voi vaihtaa tekijöiden järjestystä jo syntyessään. Näin kahden taitajan luomasta tunnelmasta tulee kekseliään neropattista sana-kuvakirjataidetta – runokuvasymbioosia. Vedosmaisista teoksista on vielä värityksellä mahdollisuus muuttaa runon sisällön antamia sävyjä toteutuksiin.

Entäpä koko suurimman galleriatilan valloittaneet Laura Havannon teokset ilman katsojiakin seinät ja lattian täyttävinä, vaikuttavina kokonaisteoksina houkuttavat perehtymään suurimman seinäkokonaisuuden antiin. Pienet piirrrosmaiset keramiikkatyöt leijuvat kuin avaruudessa suurelle kokoseinälle loihdittuina tarkkoina, huoliteltuina välähdyksinä elämänkokemuksista tai esineistä, jotka kiinnittyvät geometrisen piiruntarkkaan etäisyysasentoon toisistaan – näin yllättävän ehyt teos kaikkine pikkutarkkoine, muotoiltuine tilpehööreineen tavoittaa hallitun, rajatun kokonaisuuden. Tai taiteilijan elämänsä solmuisuuteen tykästynyt materiaali, jossa paksuketjuinen moderni tekniikka hallitsee veistosten erillisiä kokonaisuuksia vankasti seinillä ja lattialla: selkeydellä silattua, kiehtovaa kuvanveistollista ilmaisua.

Tuorein taitelijoista – Elina Hämäläinen – kiinnostaa lupaavana kokeilijana ilmaisunsa kahtiajakautuneella kuvataiteilijalajillaan (katso kollaasiomuodoksi luotu otsikkokuva). Hänellä on selvästi taidemaalarin muodon ja tunnelmahetken salamantarkkaa,  kunnon taidemaalarin hallittua ikuistamistajua. Hänen tekstitaulunsa taas löytävät taiteilijan sisältä ajatussyvänteitä vaikka joka hetkeen ihmiselle, tapauksille, kokemuksille kirjoiteltaviksi. Hieno, tiukkaan, hallittuun muotoon herkistynyt taideteksti vakuuttaa omaperäisellä, punnitulla tyylillään.

Sasa Saastamoisen näyttely Kukka-alkemiaa koostuu kaikki seinät täyttävistä piirustuksellisista, paperipohjaisista sekatekniikalla toteutetuista teoksista, joissa kuvitteelliset kasvit kukkivat ja kurkottavat keskusteluun ympäristönsä kanssa. Saastamoisen yritys toteuttaa teoksensa kertomaan luonnon eri elementtien yhteistyöstä toteutuvat hänen kuvissaan vielä kovin moniselitteisinä, usein kuin uudelleen parin kertaan henkiin herätettyinä minikollaaseina.
Tosin olin jo vuonna 2018 Tampereen Teatterikesässä retkahtanut uskomaan ei pelkästään silmiäni vaan myös korviani, kun Arboretum – Plant Series II toteutti kasvien aisteista esitysesseen, jonka instrumentteina toimivat kasvit.
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2018/08/teatterikesan-moninaista-ohjelmaa
Jotakin oikeaa ja samalle tasolle pyrkivää visuaalista ilmaisua koin myös Saastamoisen teosten nykyvaihekokonaisuudessa.

https://galleriauusikipina.fi/

Kategoriat
kulttuuri taide

Galleria Uusi Kipinä heinä-elokuussa 2025

GUKin näyttelyt 23.7.–10.8.2025

Galleria Uusi Kipinä, Kymintie 1, 15140 Lahti
Tervetuloa!

 

 

Laura Havanto
–  Hukassa

Laura Havannon näyttelykokonaisuus Hukassa tarkastelee teosten kautta ihmisyydessä ja minäkuvassa tapahtuvia muutoksia ja käännekohtia elämän varrella. Näyttelyssä toistuvat teemat kuten muutos, keskeneräisyys, lohtu ja rakkaus. Näyttelyteokset koostuvat muun muassa ketjuista, jotka luovat visuaalisen ja symbolisen merkityksen siitä, kuinka erilliset osat voivat kietoutua yhteen ja luoda jotain uutta ja vahvaa. Se muistuttaa siitä, että vaikka olemme erillisiä niin voimme vahvistaa toisiamme, kaikki ovat osa suurempaa kokonaisuutta.

 

Elina Hämäläinen
– Kuin kuoleva katsoisi kaukaisuuteen

Melankolia on työskentelyni eteenpäin vievä voima. Kuvaan maailmaa sellaisena kuin se minulle näyttäytyy; mahdottomana voittaa, mahdottomana kuvitella päättyväksi muuhun kuin katastrofiin. Tarkastellessa surua, siitä voi toisinaan löytää myös koomisia vivahteita. Jostain sieltä; synkkyyden ja hauskuuden välistä, löytyykin etsimäni kauneus.

Kuin kuoleva katsoisi kaukaisuuteen koostuu realismiin pohjaavasta värikynäpiirustuksesta ja kaunokirjallisesta tekstistä. Teokset ovat ylistys ylenpalttiselle tunteellisuudelle.

 

Sasa Saastamoinen
– Kukka-alkemiaa

Sasa Saastamoisen näyttely Kukka-alkemiaa koostuu paperipohjaisista sekatekniikalla toteutetuista teoksista, joissa kuvitteelliset kasvit kukkivat ja kurkoittavat keskusteluun ympäristönsä kanssa.

Lähtökohtana on ollut filosofi Emanuele Coccian ajatus kasvien metafyysisestä merkityksellisyydestä. Kirjassaan Kasvien elämä hän korostaa kukintojen roolia elämän luovuuden ilmentäjinä. Kukat ovat kasvien tapa osoittaa luovuutta, ilmaista itseään ja kommunikoida ulkopuolisen maailman kanssa. Kukat houkuttelevat väreillään, muodoillaan ja tuoksuillaan ja niiden avulla kasvit ovat yhteydessä muihin lajeihin: pölyttäjiin, eläimiin, ihmisiin.

 

Annu Salminen & Kiti Saarinen
– Matkalla jossain päin Suomea

Näyttelyn teokset koostuvat kuvataiteilija Annu Salmisen grafiikasta ja runoilija Kiti Saarisen teksteistä.

Arjessa toistamme usein samoja asioita, kuljemme tuttuja reittejämme kuin automaattiohjauksella, näemme samat asiat. Matkalla virittäydymme usein toisin: meillä on aikaa katsella ympärillemme, olemme avoimia uusille kokemuksille, sallimme itsemme kuljeskella ilman selkeää päämäärää. Oma arkinenkin ympäristö saattaa näyttäytyä erilaisena, kun sitä katsoo matkailijan silmin.

 

Kategoriat
luonto

Toimitus lomailee

Kategoriat
kotiseutu luonto

Mänty oman pihan jasmiinin ihanatuoksuisessa syleilyssä

Lahen uutisia -artikkeleiden kesätauolla..

 

Kategoriat
Historia kulttuuri musiikki taide teatteri viro

Piip ja Tuut etsivät Ilonia

Viron kirjallisuus, teatteri ja musiikki antoivat eestiläisille ja taatusti myös pohjoisen suomalaisnaapureille täydellistä teatteria, parasta lapsille ja perheille viime keskiviikon Haapsalun teatteripremiäärissä.

Ruotsalaisen satukirjailija Astrid Lindgrenin teosten eestiläis-ruotsalaisen maailmanluokan kuvittaja Ilon Wiklandin 95-vuotispäivän kunniaksi toteutettiin aikamme kiehtova koko perheen ja kaikkien maailmanlasten musiikkinäytelmä Ilon Wiklandin elämästä.

 

Rikassisältöisen, puhuttelevan, Viron lähimenneisyyden totuuspohjaisen, hauskan ja lasten elämänläheisen, ymmärrettävän jännittävän, elävän näytelmätekstin sekä kuin kirkkaiksi rubiineiksi ihastuttavan lyriikan sen lauluihin oli kirjoittanut ja dramatisoinut kirjailija Indrek Koff. Mielikuvituksellisen kauniin, rytmisesti ja melodisesti herkän, hienotunnelmaisen sävellysteoksen koko näytelmää syventäväksi, erityisesti teoksen valloittavat uniikit lauluteokset kuin tulvivat tenhollaan säveltäjä Tauno Aintsin sielun ja sydämen musiikillisista, ehtymättömistä sävelaarrelähteistä. Koko laajan kehämäisen, luonnollisin aidoin ja rakennuksin kehystetyn kuin kattavan modernisti katsojan näkökentässä pyörivän näyttämön monine eri interiööreineen toteutti mestarillisella, huumoritäydellä suvereenilla ammattitaidolla ja kekseliäisyydellä lavastaja-puvustaja Inga Vares. Lavastuksen useiden vaativien lisärakenteiden toteutuksista vastasi Tõnis Kask.

Kiteytettynä: Viron teatteritaiteen tuotteliaat, mielikuvitusrikkaat tämän päivän asiantuntijat loivat puitteet näytelmäuutuudelle kaikenikäisen, monikielisen yleisön ihastella, yllättyä ja nauttia ainutlaatuisesta virolaisesta teatterielämyksestä.

 

PIIP JA TUUT OTSIVAT ILONIT -esitys on tietenkin näyttelijätyönä sen sisällön ja vaikuttavuuden julkiasu, jonka jo viidentoistavuoden ikäinen Piip ja Tuut Teatteri valloittavana, entistä rakastettavampana, maailman etevimpien humoristiklovnien perheteatterina toteutti hurmaavana musikaalisena näytelmäesityksenä.

 

Ennen muuta tämän teatteriperheen uusin, ihastuttavin, näyttelijätaidoiltaan tuorein ja luonnollisin, Emma Tross tekee nuoren näyttelijän komean debyytin, joka Ilon-roolinsa mukana vie meidät ensi-ihastuneina isovanhempiensa kanssa vietettyihin lapsuuden ihaniin vuosiin, lähimmäisten huolehtivaisiin ja maaseudun arkisiin aitouksiin, sitten nuoruutensa sotalapsen erolähdön raskaisiin tunnelmiin, elämänsä sairauksiin Ruotsissa, viimein tädin löytämiseen Ruotsissa ja piirtämisen opiskelun loputtomiin elämäniloihin. Emma Tross Ilonina kantaa esityksen alusta loppuun saakka tarinaa, hän laulaa musikaalisesti, kaunis, herkkä äänimateriaali tuntuu sielumme sopukoihin saakka ja hänen mutkaton, taitava näyttelijätyönsä Ilon-hahmona kasvaa vaikuttavaksi seurata, nauraa jos kohta myös itkeä surut ja elämän onnenhetket hänen kanssaan – näyttelijätyön lapsuuden aitoudessa, elämänkohtalon empaattisuudessa ja inhimillisyydessä hän tavoittaa suuria ja herkkiä tunteita, jotka hän välittää meille lumoavasti.

 

Teatteriperheen varsinaiset mestariklovnit Piip ja Tuut saavat meidät tietenkin mukaansa kuin sormiaan kevyesti napsauttaen: heidän, maailmanluokan suurten mimiikkataitureiden käsissä meidän kaikenikäisten on ilo saada vaikka pelkästään vain nauttia klovneriataiteen nauruhermojamme jatkuvasti hivelevästä autuudesta ja lepuuttavasta omasta nauramisestamme.

Se on vasta osa tämän duon tehtävästä tässä näytelmässä. Haide Männamäe  muuntautuu ensin tuoksi punanenäiseksi aina käskeväksi, harkitsevaksi, oikeudenmukaiseksi, välillä hassuttelevaksi Piip-hahmoksi ja ohjailee Tuuttia monissa käytännön asioissa ja toljailuissa. Entäpä kun Piipistä räpäyksessä kasvaa kaviokävelystä, hirnunnasta ja laukasta tunnistettava, kirmaava hevonen, jolla näytelmässä ajella tohotellaan. Oi mikä ja miten aito hevonen! Suorastaan hihkumme riemusta! Tai kun Piip muuttuu ajuriksi ja kuljettaa vauhdilla kahta kyydittäväänsä. Voi, miten hauskan kavionkapseista ja keveää tämä maailma toisinaan onkaan. Tästä näyttelijäklovnista välittyy koko esitykseen tomera, lämminsydäminen, hyvänsuopa isoäiti, joka järjestelee Ilonin maanpakoon lähtöä. Vielä hän hoitajana lääkitsee ja huoltaa kovin kipeää Ilonia sairaalassa: vakavoidumme pitkäksi toviksi Haide Männamäen tulkitseman sairaanhoitajan kanssa Ilonin tervehtymistä jännittämään. Viimein oma täti Tukholmasta löytää sukulaistyttö Ilonin ja ottaa hänet sydämellisiin huomiinsa sekä johtaa hänet taideopiskelujen tielle. Taisin laskuissani löytää jo seitsemän hahmoa, jotka tuo näyttelijäihme Haide tarinaan sydänjuurin hahmotellen, uskottavuudella pystyy meille tulkitsemaan.

 

Toomas Tross luo sitä ainutlaatuista, hurmaavaa klovneriaa ihanana, sympaattisena pikkuhöpsönä Tuuttina. Nyt yleisöhuvin mieliluomukseksi hän kuitenkin näyttelee aivan mahdottoman monipuolista koiraa, jonka vauhti, älynvälähdykset, tottelevaisuus, temperamenttisuus, haukut ja uppiniskaisuus ovat maailmanluokan suurta komiikan huvia. Koira on esityksen neronleimauksellista karikatyyriä, jollaista emme ole koskaan kuvitelleet saavamme kokea! Isoisänä Toomas Tross luo vahvan, myhäilevän vankan hahmon ja tuen Ilonin elämän alkutaipaleille sekä myös taitavana hevosajurina laatuisan hahmon, saati koko pakolaislaivan kapteenina Toomas Tross näyttelee asiallisen ja luotettavan miehen, jolle neljätoistavuotias Ilon on olosuhteitten pakko antaa vietäväksi sodasta pakoon Ruotsiin.

Huiman pikkutarkkaa akrobatiaa, naurut remahduttavaa, ihmettelyt loihtivaa jonglööritaidetta Piip ja Tuut luovat vielä tarinan kevennykseksi jännittävyyden lomaan.

Näyttelijäkolmikon yhteistyö oli sujuvaa ja kohtaukset taitavaa, tarkasti ajoitettua ja toteutettua teatteria. Monet kohtausepisodit ansaitsisivat tarkat kuvauksensa.

Musiikin ja tekstin jännittävyys ja henkevyys toteutuvat esityksen äänikulisseina soitetuissa, kuin kaukaisia kansantarinoiden tunnelmia viestivissä modernin romanttisissa, melodisissa Aintsin sävelkuvioissa – jotka tulkittiin kauniisti viulun ja kitaran hivelevän ihastuttavin livesoundein.

 

Unohtumattoman kaunis Emma Trossin laulutulkinta Tauno Aintsin säveltämään ja Indrek Koffin tekemään elämänfilosofiseen runoon oli vain yksi esityksen monista täydellisistä taiteellista kypsistä hedelmistä, jolle yleisö spontaanisti puhkesi aplodeeraamaan, kunnes havaitsi, että tunnelmatäysi esitys on niin herkkä, ettei edes käsientaputuksilla henno sitä rikkoa.

Loppuaplodit sitä vastoin olivat sitäkin mittavammat, moniminuuttiset, iloon ja riemuun puhkeavat triumfimaiset kiitollisen yleisön juhlinnat näytelmälle ja sen ensemblelle. Hieno uusi, upea, hauska, kaikille soveltuva musiikkinäytelmäesitys oli saanut loistavan maailman ensiesityksensä.

Seuraavat esitykset:
https://piipjatuut.ee/

Kategoriat
kotiseutu kulttuuri taide teatteri

Hittikirjaa pyydystämässä

Teatterifriikkinä pyrin ennen kirjoista tehtyjen teatteriesitysten katsomista aina lukemaan alkuperäisteoksen saadakseni selville, mitä kirjailija teoksessaan on mielestäni kirjoittanut. Yleensä nuo teokset löytyvät paikkakunnan kirjastosta tai valtakunnan kirjastoluettelot selaten ja niiden saaminen on melko vaivatonta.

Poikkeuksen tekevät niin sanotut hittikirjat, jotka pieninä painoksina, uutuuksina ja usein myös kirjahuhuina kiinnostavuudestaan saavat lainaajat vauhdikkaasti liikkeelle.

Kun viikko ennen Pesäkallion kesäteatterin ensi-iltaa lähdin toiveikkaana Lahden pääkirjastoon lainaamaan teosta, johon kesäteatterin esitys perustuu, niin netistä näin, että alueen kirjastoista oli lueteltu kaikkiaan yhdeksän lainattavaa Juhani Karilan romaania Pienen hauen pyydystys. Paikalle kiiruhtaessani selvisi, että kaikki Päijät-Hämeen lastukirjastojen teokset olivat lainassa ja tilaajia tusina odottamassa teosta lainakseen. Kaukolainakin olisi liian hidas ja maksaisi 8 euroa. Pyysin palvelevaa Lahden kirjastonhoitajaa katsomaan nettikoneeltaan kirjan Helsingin tilannetta, koska minulla on myös Helsingin kirjaston lainauskortti. Ystävällinen virkailija totesi, että teoksia oli Helsingin kirjastolla yhdeksäntoista, mutta nekin kaikki lainassa ja odottajia yli kolmekymmentä. Ymmärsin nyt havittelevani lainaksi hittikirjaa, joka sentään oli jo vuonna 2022 painettu, mutta nyt ilmeisesti muuntunut tosi tavoitelluksi teokseksi. Enkö siis ehdikään lukea teosta ennen sen teatterisovituksen ensi-iltaa?

Nyt piti sitten mennä takaisin kotiin tietokonekäyttäjäksi yhdessä vaimon kanssa ja tutkia niiden lähialueiden kirjastojen tilanne, jotka jäävät tämän päijäthämäläisen kirjastoverkon ulkopuolelle. Nytpä löytyi. Kuhmoisissa oli kirjoja kaksi ja toinen vielä niistä vapaana lainattavaksi. Puhelinsoitto Kuhmoisten kirjastoon. Selvisi, että Kuhmoisista saisin kirjastokortin, jos menen siellä käymään. Nyt ongelma oli vain, ettei kirjaa voi edes varata, jos ei ole korttia – ja joku voi sen juuri nyt lainata. Huokaus. Neronleimahdus. Vaimollani on monen vuoden takaa Jyväskylän alueen kirjastokortti, siihen alueeseen myös Kuhmoinen kuuluu. Kysymys Kuhmoisten kirjastonhoitajalle: voiko vaimoni etävarata nyt tuon Karilan teoksen? Kyllä, tarvitaan vain kirjastokortin numero. Siis etsimään ja pianhan se löytyi. Nyt Kuhmoisissa odotti kirja Pienen hauen pyydystys vaimoni Jyväskylän kirjastokortin numero takuunaan.  Kirja tuli varatuksi, ystävällinen kirjastonhoitaja kertoi kirjaston oven avautuvan myös suljettuna aikana kirjaston asiakkaalle tuolla Jyväskylän kirjastokortilla. Ja niin seuraavana päivänä mökkimatkallamme Jämsään teimme välipysähdyksen Kuhmoisten kirjastoon, jonka varatut-hyllyssä Pienen hauen pyydystys odotti lainausleimaamme – ja oli samana iltana jo luettavana.

Hittikirja työllisti kirjastojemme toimeliaita, kekseliäitä ammattiasiantuntijoita eivätkä vielä jonkinlaiseen päättelyynkin kykenevät Virtaset edellä selostetut monimuotoiset koukerot koettuaan voi muuta kuin ihailla suomalaista, asiakkaita huippupalvelevaa, toimivaa kirjastoneroutta.

Kategoriat
Historia kulttuuri taide

Suomalaisen taiteen nautinnoissa nyt ja ennen

 

Kuvan modernein osa Serlachius-museoista sijaitsee luonnon rauhassa muutaman kilometrin päässä Mäntän keskustasta ja museon vanha puoli keskustassa, Serlachiuksen entisessä edustuskodissa, yhtiön historiaa esitellen.

Sadekesänä keskivertoinen suomalainen saattaa vielä matkustella tuttujen kohteiden luokse – niiden antia ja olemusta uudelleen kokemaan. Taide sellaisena kuin me sen koemme on yksi suomalaiskesän matkailuhoukutin.

 

Näinä aikoina Helsingin suuret, Suomen valtion ylläpitämät taidehoukuttimet pysyvät hyvin voimissaan: taidetta perin juurin opettavat, opiskelevat, tuntevat asiantuntijat, taiteilijat ja heidän sukunsa ja säätiönsä saavat esille taidetta, joka häikäisee menneisyyden neroutena yhä – myös meidät normaalikansalaiset.

Ateneum sivuhaaroineen houkuttaa yhä vanhalla suomalaisella ja kansainvälisellä laatutaiteellaan etunenässä eikä Kiasmaakaan moderniudessaan ole vaikea saavuttaa Helsinki-käyntien sivuaskeleina. Klassinen aika ja rokahtava nykyaika kohtaavat kuvainnollisesti näin pääkaupunkimme keskustassa toisensa ja meidät.

 

Taiteen mesenaatit, suurten teollisuuskonsernien ja sukuyhtiöiden taidetta harrastaneet omistajasuvut ympäri Suomen, ovat jaksaneet pitää taiteen lippua korkealla: hekin ovat tulleet alkuaan maahamme muista maista bisnestä vaikkapa puusta repimään. Aikanaan köyhiä, rahattomia taideneroja ja suuria kykyjä omissa tiloissaan ruokkineet, taiteentekemisen mahdollisuuksia antaneet teollisuuspatruunat ovat jo aikoja sitten maanmajoille menneet, mutta heidän hyvin hoidetut taidejäämistönsä, taidehankintansa, säätiönsä voivat tänäänkin erittäin hyvin.

 

Yksi elinvoimaisimpia on suomalaiselle metsälle, puulle ja vessapaperin keksinnöstä meille jokaiselle jotakin antanut Mäntän Serlachiuksen paperitehdas. Tänään sen tuottoisuuteen ja omistajiensa patruunalliseen taideinstituutioon perustuva, kahteen eri osaan Mäntän kaupunkia sijoitettu Serlachius-museo on yksi taidekokemusmatkustajan kohde lähes vuosittain. Varta vasten Mänttään kulkevat bussivuorot Tampereelta ja Helsingistä sekä museokortti ovat tuon houkutuksen kasvattaneet uuteen loistoonsa yleisömääriltään ja yksityisautot täyttävät laajat maksuttomat parkkialueet. Museo on myös harvinainen käyntikohde: se on avoinna jokaisena viikonpäivänä.

 

Mäntässä on huolella ripustettua nykytaidetta (jonka esittely tässä artikkelissa jää sivuun) ja vanhaa arvokasta taidetta nähtävänä maailman yhtenä arvostetuimpana museona – samalla matkalla mielen, maun sekä maailman parhaimman taideasiantuntemuksen, silmän kauneudentajun ja nykyaikaisimman kuvallisen maailmansivistyksen Euroopan huipulta.

 

Monogrammisti I.S. – Rembrandtin arvoituksellinen aikalainen

Taiteilija: Jan Lievens Karvalakkiin pukeutunut vanhus, Haltija: Serlacius-museot,Ajoitus 1600-luku, öljyy kankaalle 42 cm x35,5 cm, Originaalin valokuvaus 11.11. 2014, kuvaaja Yehia Eweis

Vuonna 1937 Gösta Serlachius hankki huutokaupasta Lontoosta maalauksen Karvalakkiin pukeutunut vanhus.

Tekijäksi oli mainittu Jan Lievens (1607-1674) – Rembrandtin aikalainen. Taidetutkimus on kuitenkin tullut lopulta päätelmään,  että teoksen on maalannut arvoituksellinen taiteilija, joka tunnetaan vain nimikirjaimistaan: Monogrammista I.S.  Ei siis ole ihme, että tätä monogrammisti I.S.:n maalaamaa teosta kaupiteltiin Lontoossa yhden ajan tunnetuimman taidemaalarin Jan Lievensin työnä.

Mäntässä pääsemme taiteen aitoon eurooppalaisuuteen tutustumalla ensi kertaa Suomessa järjestettävän Monogrammisti I.S. -taiteilijan ja hänen aikalaistensa töihin hienosti ja laajasti ripustetuissa, eri eurooppalaisista taidemuseoista lainatuista maalauksista. Harppaamme suoraan 1600-luvun öljyväritöihin, joista suurin osa on puulle maalattuja ja muutamat kankaille taiteiltuja teoksia. Ensi-ihmettely on ajan kulku. Edessämme on – ilmeisesti hyvin pidettyjä, jotkin hienosti konservoituja – maailman huipputöitä 1600-luvun eurooppalaisen maalaustaiteen sydämestä, Rembrandtin aikalaisista Hollannin Leidenin kaupungista yli neljänsadan vuoden takaa!  Leiden oli yksi 1600-luvun suurimpia taiteen kehittämisen kaupunkeja Alankomaissa.

Taiteilija: Monogrammisti I.S., Vanhan naisen rintakuva 1640–1645, öljyväri puulle, 47 x 38 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Eva Steentjes

Toinen yhteispiirre teoksissa on kuvata ihmiskasvoja, usein iäkkäitä vanhuksia ja välittää niillä erittäin yksilöllisiä mallinsa kasvonpiirteitä, joista selvästi välittyy voimakas kuvattava tunne nyt neljäsataa vuotta myöhemminkin, puhumattakaan teosten kasvotutkielmien ryppyisen ihonkuvaajan taitoa ja koko ihmiselämänkaaren tuomaa puhuttelevaa sanomaa. Ajan tapaan esillä on myös joitakin ihmiskasvoikuistuksia luonnon muovaamista erikoisuuksista, kuten vaikkapa suurinenäisestä mieskasvoista.

Taiteilija : Gerrit Dou, Taiteilijan omakuva työhuoneessaan, n. 1632, öljyväri puulle, 60,5 x 44 cm, Museum De Lakenhal, Leiden

Kolmas yhtenäisyys, josta paljastuu myös tekijä Monogrammisti I.S., on paitsi vanhojen ihmisten kasvojen kuvaukset myös aikakauden oppineiden välittäminen tietoisuuteen monine rekvisiittoineen – työhuoneineen, kirjoineen ja pääkalloineen.

Neljänneksi näistä 1600-luvun maalauksista välittyy yleiseen keskusteluumme tänne vuodelle 2025 saakka salaisuus – oliko Monogrammisti I.S. nainen vaiko mies. Viitteet molempiin löytyvät hänen itsestään maalaamista henkilökuvista.

 

Vuonna 2022 Serlachius-museossa pidettiin seminaari Monogrammisti I.S. –mystikosta. Seminaarissa Serlachius-museo ja Alankomaiden Museum De Lakenhal sekä Amsterdamin Rembrandt-museo tutkijoineden perehtyivät tähän mystiseen taiteilijaan ja nyt tämä Mäntässä nähtävä teoskokonaisuus on ensimmäinen maailmassa tästä taiteilijasta pidetty teosesittely.

Yksi 1600-luvun alankomaalaisen taiteen suurista arvoituksista on nimikirjaimilla I.S. maalauksia signeeranneen taiteilijan identiteetti. Tämän salaperäisen mestarin teoksia on merkittävissä taidekokoelmissa, vaikka tunnettu tuotanto ei kovin laaja olekaan.

Merkittävää suomalaiselle taiteentuntemukselle on, että tämä harvinainen taidetutkimus ja taiteilija ovat kokeneet uudestisyntymisen suomalaismesenaatti Gösta Serlachiuksen sattumallisesta huutokauppaostoksesta Lontoon taidehuutokaupassa vuonna 1937.

Serlachiuksen näyttely – Monogrammisti I.S. – Rembrandtin arvoituksellinen aikalainen on siis ensimmäinen kokonaiskatsaus taiteilijan uraan. Lisäksi näyttelyssä nähdään muutamia maalauksia 1600-luvun hollantilaistaiteilijoilta. Näyttely- ja tutkimusprojekti toteutetaan yhteistyössä Leidenissa Alankomaissa sijaitsevan Museum De Lakenhalin kanssa, jonne näyttely jatkaa Mäntästä. Näyttelyn on kuratoinut Serlachius-museon amanuenssi Tomi Moisio.

Artikkelin kuvat: Serlachius-museon mediapalvelusta

Tiedot: Tutustuminen Serlachius-museon Monogrammisti I.S. -näyttelyn teoksiin ja esitelehtiseen

https://serlachius.fi/

 

Onnistuuko vuosituhannen vaihteen maineikkaalle taidekeskus Retretille paluu?

Tällä vuosikymmenellä on moneen kertaan yritetty taas käynnistää Retrettiä. Yksi keskeinen  henkilö on kuollut, uusi konkurssikin koettu. Parhaillaan puuhahenkilöitä yritetään saada pois viroistaan. Korona ja Venäjän sotatoimet vievät osan tästä uudistamisinnon voimasta ja mielekkyydestä.

Kategoriat
Historia kulttuuri taide

Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär’ elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino

 

Kategoriat
kansainvälisyys kulttuuri musiikki taide teatteri

Tampereen Teatterikesän TelttaLab -ohjelmisto

Lahen uutisia on jo viestinyt elokuussa pidettävän Tampereen Teatterikesän pääohjelmistosta sekä Ilmaisesityksistä:
https://lahenuutisia.fi/2025/05/24/tampereen-teatterikesan-2025-ohjelmakatsaus/

https://lahenuutisia.fi/2025/06/15/tampereen-teatterikesan-hienoa-ilmaistarjontaa/

 

Esittelyvuorossa on nyt festivaaliin olennaisesti liittyvä teatterimusiikin ja runouden esittely.

Tampereen Teatterikesän musiikkipitoisesta TelttaLab -ohjelmistosta löytää niin tunnelmallisia konsertteja kuin villimpää keikkamenoa ja estraditaidettakin. Esitykset nähdään ja kuullaan tiistaista lauantaihin 5.–9.8.2025 edellisvuosien tapaan G Livelab Tampere -musiikkiklubissa.

 

Avajaispäivään kuuluu perinteisenä osana Kaj Chydeniuksen musiikki, joka elää vahvasti Antti Heikkinen & Nyhtöpelimanni ‑yhtyeen sekä Laura Malmivaaran ja Puntti Valtosen tulkinnoissa. (Otsikkokuva Ville Kurki)

 

Myös teatterimusiikin juhlallisuudet ja kunnianosoitukset käynnistetään avajaispäivänä, kun kotimaisen musiikkiviihteen Grand Old Man Olli Ahvenlahti sekä mm. televisiorooleistaan ja Lapinlahden linnuista tunnettu näyttelijä Tapio Liinoja heittäytyvät juhlimaan pitkiä taiteilijanuriaan. Musiikillista matkaa ryydittävät monet tarinat, runot ja keskinäinen huulenheitto. (Kuva Juha Suhonen)

 

Liisa Tavin (1956–2023) tuotannon ympärille paneudutaan useamman sukupolven voimin: solisteina loistavat Kielo Kärkkäinen, Monna Kamu ja Minja Koski. (Kuva Antti Sepponen)

 

Kokkolan kaupunginteatterin ensemble puolestaan johdattaa yleisön menneille vuosikymmenille Carolan musiikin siivin. (Kuva Tomas Jakobsson)

 

(Kuva Mikko Malmivaara)

(Kuva Ville Malja)

(Kuva Tuukka Lempinen)

Myöhäisillan energisimmistä keikkahetkistä vastaavat musisoinneillaan etnopopin kuningatar Vilma Jää, ripeiden balkanilaisrytmien mestari Jaakko Laitinen & Väärä raha sekä Suomen suurin, kaunein ja pitkäikäisin skiffle-orkesteri Werner Bros.

 

TelttaLabin ohjelmistossa sukelletaan hetkeksi myös unimaisemiin: Panu Savolaisen vibrafoneista ja marimbasta koostuva kolmihenkinen yhtye tuo lavalle omaperäisiä versioita rakastetuista, uniaiheisista sävellyksistä Brahmsin kehtolaulusta lähtien. Konsertin kertojana toimii Eppu Nuotio.(Kuva Otto Virtanen)

 

TelttaLabin päätöspäivässä on ripaus kansainvälisyyttä.

Reetta Ristimäki kuljettaa yleisön estradi-ilottelussaan 20-luvun Berliiniin. (Kuva Markku Pihlaja)

Jorma Uotinen tarjoilee draamakonsertissaan mm. viipaleen Piazzollan Argentiinaa. (Kuva Mika Toivonen)

 

Lipunmyynti TelttaLabin esityksiin:

Lippuja myyvät Lippu.fi ja Teatterikesän oma lipunmyynti osoitteessa Finlaysoninkuja 21 A.

 

Lisätiedot:
www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/telttalab

Kategoriat
kotiseutu luonto

Yllätyslintu ikkunan takana omenapuussa

Kesäkuun viimeisen viikon aikoina vieraili omenapuun kirva-annoksilla yllätyslintu, kun me lusikoimme lounaskeittoa tässä ikkunan toisella puolella, Pyhättömänmäellä.

 

Kategoriat
kulttuuri musiikki teatteri viro

Kesänäytelmä kesäkaupunki Haapsalussa

Virolainen Piip ja Tuut Teatteri ja Iloni Imedemaa -museo Haapsalussa juhlistavat Astrid Lindgrenin satukirjojen kuvittajan Ilon Wiklandin 95-vuotissyntymäpäivää lasten ja perheiden esityksellä Piip ja Tuut etsivät Ilonia. Ensi-ilta on keskiviikkona 9.7.2025 klo 18 Haapsalun Iloni Imedemaa -museossa. Lahen uutisia matkustaa ensi-iltaan.

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri musiikki taide teatteri yhteiskunta

Pienen hauen pyydystys Pesäkallion kesäteatterissa

Lahden seudun kesäviihdeperinteisiin kuuluu suoda katsojille leppoisaa, hyvää kesäistä mieltä ja saada nauraa vaikka koko esityksen täydeltä. Tältä pohjalta suomalaiset kesäteatterit toimivat ja saavat yleisönsä tänäänkin.

Satu Säävälä on luonut Pesäkallion kesäteatteriin jo kuusitoista vuotta tuon lahtelaisseudun ihmisten nauramismahdollisuuden kerran kesässä. Sen avulla meidän on edes kerran kesässä mahdollisuus hieman löysätä luontaista kireyttämme ja ahdistustamme. Säävälä on yhtä aikaa myös taitava manipuloija, joka jokaisessa näyttelijässä näkee mahdollisuuden eri tavoin tuoda huumoria ja viihdettä arkeemme.  Teatterissa ei kuitenkaan huvia synny pelkästään huvittamalla, koska nauru syntyäkseen tarvitsee myös vastakohtansa – vakavuuden. Siksi molempien on kuljettava sylipuserruksessa sydämissämme koko ajan koettavanamme.

Pienen hauen pyydystys -romaanin alkuperäisestä näytelmäsovituksesta (Lija Fischer/TTT) Säävälä on valmistanut ohuen, hyvin ymmärrettävän tarinan saadaksemme viihteen lähihistorian, sen iskelmätaivaan tunnelmat ja nykyajan kansanlyriikan  mukaan tähän Pesäkallion kesäteatterin  perinteiseen musikaaliseen kesäviihteeseen. Paljon alkuperäisestä juonesta on jouduttu karsimaan siis kevyen musiikin alttareita laajentaen – ja onnistuttu luomaan täysin uusi, upea musikaalimainen teos vaikuttavasta romaanista.

Juhani Karilan romaani Pienen hauen pyydystys on kansainvälisesti merkittävä suomalaisteos. Se pohtii kansojen perinteisiä henkisiä voimia, taikuutta, noituutta, jotka kautta vuosituhansien ovat liikuttaneet ja elähdyttäneet maailmaa ja ihmisluonnetta selittämässä, outoja ja vaikeita tapahtumia tulkitsemassa. Tällä kertaa päästään Suomen Lappiin, sen harvinaisiin elämänuskomuksiin, tapoihin ja mytologiaan – ylimaallisten voimien perusteisiin, jotka yhä vallitsevat julkisina tai piilotajuisina peruskansan puheissa, muistissa, menneisyydessä, legendoiksi muuttuneissa tositarinoissa.

Tahdon siksi tärkeimpänä esityksen sisältönä arviossani kertoa, miten tämän laajan, mytologisen vakavuuden luomiseksi saamme seurata Elinan, Lapissa syntyneen nuoren naisen kaipuun joka vuosi takaisin synnyinseudulleen kokemaan siellä merkillisen trillerimäisen jännittävän pienen hauen pyydystyksen – pyytäjänsä uhkarohkeuden ja hengen kaupalla. Juuri ohjaus on saanut näyttelijät luomaan kansanhahmoja, käsitettäviä olentoja, lappilaista uskomuksellista vakavuutta ja luonnon järkähtämätöntä lumoa näyttelijätaidoillaan, ideoillaan, paneutumisellaan ja heittäytymisillään teoksen omalaatuisen raikkaan ja älykkään huumorin pohjaksi:

Teen lopuksi omat mielivalintani esityksen runsaasta musiikkitarjonnasta. Toivottavasti myös katsoja löytää esityksestä omalle mielialalleen sopivan kappaleen, hyräillä esityksen jälkeen teatterikokemusta kerraten ja muistellen.

Arvio kirjoitettu 26.6.2025 klo 18.00-21.30  esitetystä Pesäkallion kesäteatterin uuden, uljaan Hollolan Heinsuon suppanäyttämön ensi-illan esityksestä.

 

Lisätietoja esityksestä:

https://lahenuutisia.fi/2025/06/

https://lahenuutisia.fi/2025/06/23/pesakallion-kesateatterin-uuden-kesanayttamon-uljaissa-puitteissa/

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri luonto Teatteriuudistus tiede yhteiskunta

Starman hauskuttaa, vihastuttaa ja ajatteluttaa

Eilen illalla koin Lahdessa käänteentekevän teatterielämyksen, jossa sekä monologiteatteri, dialogimuotoinen puheteatteri että takuuvarma ilmaisun ja vahvan sisällön tuoreus mahtuivat samaan, valloittavaan teatteriteokseen. Eikä siinä vielä kaikki: nautin myös ensi kertaa teatterihistoriassani tekstin genressä rummuin ja kielisoittimin eläytyvän teatteriorkesterin loistavan tarkkavainuisen, ekonomisesti herkästi nyanssoidun osuuden esityksen sanomaan suorastaan sensaatiomaisen osallistuvana, herkkänä teatterielementtinä.

Yhdeksän nuoren pitkälle teatteriin orientoituneen persoonan yhteinen ajatus toteutui vahvana, lämpimällä biologikirjoittajansa Juha Kauppisen ihmisotteella ja esittäjäpersooniensa synnyinvahvuuksilla – hullaannuttavana, luontoa ja kaupallista metsänkäyttöä molempia vuorotellen ylistävänä yhteiskunnallisena moraliteettina.

Laskin uutuushurmoksessani ainakin neljän eri hahmon tuovan oman sanomansa näyttämölle. Eniten valpastuin pitkästä, monijuurisesta varpusen puheenvuoromonologista, jossa hän ylistää ihmisen merkitystä yli kaiken, vaikka tunnustaakin kilpailevansa pienenevästä elinpiiristään juuri ihmisen kanssa. Ymmärsin myös kuukkelin osuuden koko ajan muuttuvassa luonnossamme ja hänen luontolajinsa ahdistuksen käydä rajankäyntioikeutta muuttuvasta metsästä aidon metsätalousammattilaisen kanssa – molemmat elämäntyönsä reviireitä puolustaen.

Eikä todellinen biologihahmokaan jätä meitä evoluutioaikatauluissaan hätkähdyttämättä. Mitä vaikuttaa muutama ilmansaasteiden lisääntymisaikakausi luonnon miljoonien saati biljoonien vuosien saatossa. Ei sitten mitään. Ne ovat pieniä, ihmisen turhamaisuuden aikaansaamia, lyhyen ihmiselämänsä tärkeyden todistamiseksi keksittyjä täysin virheellisiä huomioita. Onhan Suomikin ollut miltei koko nykyelonsa viimeiset lähimiljoonat vuodet merta Hämeenlinnaan saakka. Onpa maailma ollut monelta maapallon osaltaan täysin puuton. Mitä noista puista ja havumetsähiilisykli-ahdistuksista suotta paasata. Luonto elää omissa sykleissään.

Tekstin seremoniamestari, Starman, tuo näytelmän yhtäaikainen kaikkien maailman herätysliikkeiden belsebuubi ja antikristus, viekoitteleva ja eläytyvä perkele Aino Suosalo,  hullunhauskassa, pirullisessa hahmossa tainnuttaa meidät helposti moneen kertaan vuoroin elämän kaupallisiin realiteetteihin nöyrtymään tai omaan oppositiopäättelyymme käpristymään. Vähintään epäilemään kaikkea tiedettä ja tieteen todisteluvoimaa, aina kuitenkin valitsemaan kahdesta toisen. Suosalon oma karisma vie  mukanaan, tempaa hereille ja antaa teräviä kärkiä mielemme poukkoilla vuoroin missä vain tämä perkele meitä johdatteleekin. Eikä jo hänen alkuilmestyksensä – ammuttu haikara kourassaan, sammakko kädessään – jätä kylmäksi. Haikaran hän ripustaa lähinaulakkoon reviirinsä tunnukseksi ja sammakon syö suihinsa. Ihmisvalta on hänen alkunsa taistella elintilasta ja lajiston herruudesta.

Sama uskottavuuden tyynempi tai vahvasti reagoiva taso on kaikissa teoksen roolitöissä vahvasti läsnä nautittavanamme, uskottavanamme.

Esityksen lopun Starman-Suosalo ottaa täysin omiin käsiinsä. Hän hypnotisoi vaivatta meidät uudenlaiseen, evankelista luterilaisuutta matkivaan karismaattisen uusisanaiseen uskontunnustukseen, sen yhdessä perässä hänen kanssaan nöyrästi ja halusta toistamaan.

Yllättävää siksi onkin, että teräväkärkisen, pistelevän, hauskan, realistisen esityksen loppu nousee koko tulkinnan halveksimaan voimakkaaseen tunteikkuuteen, joka suloisen kauniin Kaj Chydeniuksen ja Aleksis Kiven loppulaulun yhteistulkinnassa miltei peittää koko esityksen terävät asiapistokset – kuin anteeksi pyytäen koko esityksen onnistuneen, hienon sarkaistisen luontomoraliteetin.

 

Teatteri Terra on uusi, kuuden näyttelijän ja kolmen muusikon perustama teatterikollektiivi. Käsittelemme teoksissamme ajattomia aiheita ja tutkimme ihmisyyttä erilaisista näkökulmista. Haluamme tarjota laadukasta teatteria edullisesti ja toivomme mahdollisimman monenlaisten ihmisten
löytävän katsomoomme.

Starman-näytelmän  työryhmän jäsenet:

Aino Suosalo
Emma Härmä
Sylvia Ropponen
Selma Atas
Raul Nyberg
Aaro Strömmer
Emil Kauppinen
Timo Kalliokoski
Touko Manner

 

Lisätietoja:

Sähköposti: teatteriterra@gmail.com
Puh. +358 45 109 0114

 

Arvio kirjoitettu Lahden esityksestä 25.6.2025

Kategoriat
kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri taide yhteiskunta

Viehättävää tilkkutaidetta

Lahden kulttuurisessa keskustassa, Fellmanniassa, avattiin tänään 25.6.2025 taidenäyttely tilkkutaiteesta ympäri maailman.

Näyttelyn avasi saksofonitaiteilija Martti Peipon  alkufanfaari. Lahden Tilkkukillan puolesta avauspuheen piti seuran vetäjä Pirjo Varumo:

”Arvoisat näyttelyvieraat, hyvät ystävät ja erityisesti meidän tilkkuystävämme, vieraamme Japanista, Etelä-Koreasta ja Ranskasta. Minulla on suuri ilo Lahden Tilkkukillan puolesta toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi tänne Lahteen näyttelymme avajaisiin. Olemme todella iloisia, että meillä on mahdollisuus esitellä tilkkutöitä ja tilkkutaidetta erittäin monipuolisesti. On hienoa huomata, miten ompeleminen ja käsillä tekeminen yhdistää meitä eri puolilta maailmaa. Toivon, että nautitte näyttelystämme ja uskon, että myös vieraamme vastaavat mielellään teitä kiinnostaviin kysymyksiin.”

 

 

Järjestävän tilkkuseuran monivuotinen aktiivi taitaja ja taiteilija Tuija Vähävuori esitteli asiantuntevasti varsin laajan näyttelyn.

 

Näyttely edustaa monenlaista taidokasta, värikästä ja mielikuvitusrikasta tilkkutaidetta. Monet töistä kuvaavat aiheiltaan tekijöidensä taiteellista, usein oman elämänsä läheistä maailmaa tai kansanperinteen ja maan traditioita.

Monissa kymmenissä näyttelyn teoksissa on kerrottu myös teoksen tekijä ja teoksen esittely niin tekijän kielellä kuin myös suomeksi – maallikonkin on nautinto näyttelyyn rakastua.

Värikkäät japanilaiset ja etelä-korealaiset suurikokoiset työt saavat rinnalleen hennon herkät läpikuultavat ranskalaiset työt ja suomalaiset tilkkuasetelmat.

 

Lahden Tilkkukilta järjesti talvella näyttelyä varten oman tilkkutyökurssin. Näyttelyssä on kaikkiaan kuudentoista lahtelaisen tilkkuimprovisoinnin tapaan toteutettuja tekstiilitauluja  – alla yksi niistä.

Näyttely on avoinna vielä torstaina 26.6.25 klo 8-17 ja perjantaina 27.6.25 klo 8-16. Vapaa pääsy.            Fellmannia, Kirkkokatu 27, Lahti

Kategoriat
Historia kansainvälisyys kotiseutu kulttuuri luonto taide teatteri yhteiskunta

Pesäkallion kesäteatterin uuden kesänäyttämön uljaissa puitteissa

 

Pesäkallion kesäteatterin kuusitoista vuotta kestänyt teatteritraditio on entisestä paikastaan Lahden Alasenjärven tuntumasta siirtynyt nyt keskelle Hollolaa. Aivan kuntakeskuksen Heinsuon koulun kentältä lähtee lyhyt, leveä kävelytie uudenkarheaan suppanäyttämö -teatteriin.

Ensikosketus on hulppea. Maastoerot suorastaan pyörryttävät Salpausselän jylhyydellä, harvinaisella syvällä suppaluonnolla ja kauneudellaan. Uudet juuri valmistuneet kotimaiset puupenkkirivit 330 ihmiselle tuntuu suurenmoiselta katsomolta. Teatterilava ja koko tila on teatterillisesti vaikuttava kokonaisuus.

Pienen hauen pyydystys on kansainvälisesti merkittävä suomalaisteos. Se pohtii kansojen perinteisiä henkisiä voimia, taikuutta, noituutta, jotka kautta vuosituhansien on liikuttaneet ja elähdyttäneet maailmaa ja ihmisluonnetta – selittämässä ja tulkitsemassa outoja ja vaikeita tapahtumia. Tällä kertaa päästään Suomen Lappiin, sen harvinaisiin elämänuskomuksiin, tapoihin ja mytologiaan – ylimaallisten voimien perusteisiin, jotka yhä vallitsevat julkisina tai piilotajuisina peruskansan puheissa, muistissa, menneisyydessä, legendoiksi muuttuneissa tositarinoissa.

Juhani Karilan kirjoittama tarina on värikäs aikuissatu, jossa kohtaamme Lapin laajan ja omalaatuisen luonnon, kielen, kiroukset, monikymmeniä lappilaisia hyönteispiruja, ihmiskiusaajia, ennen kokemattomia tapahtumapaikkoja – nevoja, suonsilmäkkeitä, vaarallisia hetteitä ajatusten tai jalkojen upota ja juuttua niihin lopullisesti. Saamme kokea voimallisesti näkin houkuttelevan ja juonittelevan voiman viedä meidät juonillaan veteen ja ennen kaikkea saamme seurata yhden Lapissa syntyneen nuoren naisen kaipuun joka vuosi takaisin synnyinseudulleen ja kokemaan siellä merkillisen trillerimäisen jännittävän pienen hauen pyydystyksen – pyytäjänsä uhkarohkeuden ja hengen kaupalla.

Romaanin luettuani odotan teatterillisesti siitä sovitettua näytelmää entistä kiinnostuneempana: miten näin moneen suuntaan, moneen intressiin, lähes kolmeensataan sivuun, moneen henkilöön ja perhekuntaan tarinan luonteet, mutkat, vaarat ja elämänkuvioiden piiloansat onkaan meille kompastuksiksemme viritetty!  Löytääkö teos meille etelän ihmisille sanomansa, joka vakuuttaa? Jännitän tarinan totuudellista ja seikkailullista vaikuttavuutta jo etukäteen. Ainakin lappilaisen ihmisen persoonallisuus, hänen järkähtämätön uskonsa ihmisen tekemisistä ja niiden seurauksista on vahvaa sanomaltaan: kuin ennustavan pelottavaa nykyisinä sotaisten maailmantilanteiden aikoina. Palaako entisaikojen pahoista teoista langetettu kirous aidosti takaisin uskomuksiimme ja käytäntöihimme.

Onneksi teos esittelyssään todisti myös viihdyttämisen ja viihtymisen kuuluvan elämämme perusnautintoihin kuten teatteriin – sen Pesäkallion kesäteatterilaiset osaavat tyypittelyinä, huumorina, musiikkinumeroina, yhteisnäyttelemisenä ja rooliheittäytymisinä yhä väkevästi ja uskottavasti.

 

Tässä lopuksi lehdistön ennakkoesittelyssä tämän kesän 2025 Pesäkallion kesäteatterinäytelmän koko esittäjäensemblen omat  kuvaukset rooleistaan ja tehtävistään:

 

LISÄTIETOJA:
pesakallio@gmail.com
https://www.pesakallionkesateatteri.fi
Lahen uutisia palaa esitykseen ensi-illan 26.6.2025 jälkeen.

https://lahenuutisia.fi/2025/06/19/pienen-hauen-pyydystys-pesakallion-kesateatterissa/