Lahen uutisia

Hella Wuolijoen vuonna 1950 kirjoittama Heta kertoo hämäläisen mahtitalon Niskavuoren voimakastahtoisen talontyttären tarinan. Heta on rakastunut naapuritalon Lammintaustan Santeriin ja odottaa lasta, mutta Santeri hylkää Hetan, joka ylpeänä nai oman talon rengin Akustin ja perhe saa asunnokseen pienen köyhän Muumäen mökin. Liitto on keinomoraalinen ja taloudellinen – kaukana rakkaustarinasta. Heta muuttuu rakkauspettymyksensä mukana suuren talon tyttären kunnianhimon täyttämäksi, koko elämänsä renkimiestään paljon ylempänä olevaksi, kovaksi, ilkeän tunteettomaksi kylmäksi naiseksi, joka taistelee asemastaan ja sukunsa kunniasta.

Hämeeseen sijoittuva klassikkonäytelmä halkaisee puoli vuosisataa Suomen historiaa. Niskavuoren Heta on täyden tunteen teatteria, melodraama tunnustuksen puutteesta ja näyttämisen pakosta, tunteista, jotka jätimme käsittelemättä.

 

Esitys on alkanut moniminuuttisin kirkonkellojen verkkaisin sävelkumuin kuin enteillen tarinan vakavuutta. Pian Niskavuoren talon suuren salin kruunun loisteessa tanssahtelevat jo häävieraat iloisia piirileikkejä ja seinän katveessa raskaustilassaan ämpäriin oksentaa Heta. Kesken alkaneen juhlahumun Heta käskee juuri vihityn renkipuolisonsa Akustin mukaansa ja Hetan voimakkaasta tahdosta he poistuvat omista häistään kohti heille asunnoksi osoitettua Muumäen mökkiä. Näin poikkeuksellisen jännittävästi alkaa Wuolijoen Heta-näytelmän lahtelaisversio.

 

Mikko Roihan näkemys teoksesta on vaikuttavan täydellinen, valtavine näyttämöllä liikuteltavine seinineen, niistä lähtevine varjoineen, valoineen, rakentuvine elementteineen. Roiha on karsinut esityksestä perinteisen realistisen rekvisiitan – yksi kattokruunu riittää mahtitalo Niskavuoren juhlasalin todistamiseksi,  kukka ja kaksi hopeakynttilänjalkaa lapsuuskodista lähtiessä muistoksi – kun taas Muumäen torppa ennen suureksi rakentumistaan rajataan vain pieneksi osaksi näyttämöstä –  köyhyyttä ja vaatimattomuutta osoittamaan.

Roiha ja näyttämöhenkilökunta käyttää noita valtavia näyttämöelementtejä mielikuvituksellisen taitavasti – ne toimivat osin myös tekstin, näytelmän toiminnan ja liikkeen rytmittävinä, leikkauksina, interiöörivaihtuvuuksina, ikkunoinakin ja antavat meille katsojille niin maisemia kuin kulkijoita omissa mielikuvissamme jokainen loihtia.

Kaiken muun saamme siis itse muodostaa ajatuksissamme teoksen ja persoonallisten maalaisihmisten viettäessä lähes viisikymmentä vuotta elämänvaiheistaan maalaistalojen töillä ja maapalstaostoilla vaurastuvassa Suomessamme. Ohjaajan meille antamat välineet tajuta teoksen tunnelmat, käänteet ja tuo hämäläinen kyläyhteisö ihmisineen, asenteineen ja pyrkimyksineen on piiruntarkka henkilöohjaus, josta lähtee näyttelijöiden työstämät, huolella valmistamat elävät roolityöt. Näin koko ensemble luodaan pienin, mutta tarkoin ohjaajan vaativin sävyin tunnistettaviksi persooniksi. Yhteisnäytteleminen on siksi suurta äänenpainojen, kohtausten ja oivallusten löytämää näyttelijäilmaisua, jota taitava Mikko Roihan kaltainen teatteriguru pystyy tuottamaan. Katsojan on turvallista eläytyä mukaan tällaiseen perusteltuun, tutkittuun henkilögalleriaan ja nauttia ohjaajan teatterisuvereenisella ymmärryksellä luoma koko tarina.

Roihan suurta taituruutta on esityksen ja interiöörien suuret muunneltavat liikkeet, valtavan pitkät tauot, joissa juuri suurimmat esityksen henkeäsalpaavat vaikuttavuudet ja niiden täyttymykset saamme kokea.

 

Mitään selvää loogista tapahtumakerronnan aikajärjestystä teos ei sisällä.

Ensimmäisen maailmansodan vyöryt valtaavat kaupungit ja maaseudun Niskavuoren mahtikartanon hämäläismaisemat ja sen lähitalojen tienoot punalippujen liehuessa kansan käsissä jokaisessa kylässä, joka tantereella uutta aikaa ennustaessa, vallankumouksen suurena kansainvälisenä merkkinä lippujen liehuessa käsivoimalla, uholla kuin valtaisivat koko maankamaran Hiski Salomaan Vapauden kaihon sävelten viestittäessä tulevia tapahtumia. Tuskinpa niin tehokasta, komeaa ja aitoa tunnelmaa olen ennen koskaan kokenut kuin Lahden kaupunginteatterin suuren laajan, täyspuisen Suuren näyttämön valtaisaa näyttämötilaa, toimintaa, lippujen hulmuntaa, maailman seinien liikehdintää koko näyttämön täydeltä ja yhteistä tunnetta maailman valloituksen lippujen heiluttajin. Kohtaus on yksi ajatuksiimme ja tuntemuksiimme iskostuva Hella Wuolijoen Heta-näytelmän lahtelaisesta herkän väkevästä, elävästä ja visuaalisesti vaikuttavan upeasti pelkistetystä teoksesta.

 

Hetan hahmon Mikko Roihan ohjaama Annukka Blomberg näyttelee vahvan realistisesti, balladisen kohtalonomaisesti ja välittää sukuylpeyden särkymättömän voiman ylimpänä mahtitalon oikeutena – miltei jokaisessa pienessäkin repliikissään vaikuttavasti kuin pakottaen sen kiinnittymään rikkauden tuomana etuoikeutena lähtemättömästi sieluihimme. Hetassa ovat toisille ihmisille kuuluva lähimmäisrakkaus ja tunteet kylmentyneet täysin ja muuttuneet asialliseksi, pelkkään työntekoon ja maallisen omaisuuden haalimiseen, jossa tuo näyttämisen ylpeys on aina ylinnä. Siihen löytyy vain yksi niukka, hämmentävä inhimillinen poikkeus. Tuo Hetan rikkaan suvun peritty ylpeys lehahtaa vielä yhden ainoan kerran liekkeihinsä ja kohtauksessa lapsensa isän kanssa Heta suorastaan taistelee itseään ja tunteitaan vastaan seinää vasten rakastamansa miehen puristuksessa kamppaillen. Tuskin missään muussa suomalaisdraamassa naisen ilkeys on niin täydellistä ja julman yksinoikeutettua kuin Annukka Blombergin vaikuttavasti eläytyvässä, hienolla ammattitaidolla näytellyssä Hetan lahtelaisversiossa ja sen upeasti heittäytyvässä täydellisessä rooliluomuksessa.

Tapani Kalliomäen Akustin suomalainen maanläheisyys, työnteon arvostaminen, ystävällisyys ja epäitsekkyys nousevat suuriin korkeuksiin roolityön valloittavana persoonana, lämminsydämisyytenä ja järkevyytenä elää poikkeuksellisen ynseän puolison kanssa elämänsä loppuun asti. Kalliomäessä löytyy suomalaista aitoa lupsakkuutta, rehellistä liikemiestä, esimerkillistä sovittelevaa ja tuloksellista taitoa ilkeän puolisonsa käsittelemisessä, maalaisjärkeä ja päättäväisyyttä kenelle tahansa nykyihmiselle jaettavaksi.

Akustista kehittyy työteliäisyydellään ja luotettavuudellaan kaikkien kunnioittama, varakas talollinen, jonka rakentama Muumäen talo on jo Niskavuorta suurempi ja navettaankin mahtuu 50 lehmää. Niskavuorelaiset käyvät kateellisina saavutusta ihmettelemässä. Akustille myönnetään myös juuri ennen kuolemaansa kunnallisneuvoksen arvonimi.

 

Jari-Pekka Rautiainen luo asenteellisuuksista poikkeavan rovastin taidolla ja empatialla, Teemu Palosaari vallesmanninsa hämmentävän asialliseksi, selkeäksi, luotettavaksi virkamieheksi, Laura Huhtamaa Roosansa pelkälle työlle uhranneeksi ihmiseksi, jolta ei tunteita työnteon pakkomielteen lisäksi tarvitse etsiä. Liisa Vuori ja Anna Pitkämäki näyttelevät lähes Hetan työorjina lapsuutensa toimineet nuoret naiset tomerasti, Saana Hyvärinen Loviisa Niskavuoren tinkimättömän voimakkaasti niskavuorelaisuuteen pysähtyneenä ajattelijana ja Aurora Manninen Iitana rempseän valoisan palvelijan.

Veeti Vekola tekee Siipirikkonsa käytännön läheiseksi, älykkääksi, isäntänsä vaatimattomuuden ja ihmisläheisyyden kumppaniksi, jossa isännän ratkaisujen puolustaminen näyttäytyy merkittävästi. Roolityönä Vekola kantaa näytelmän kylmyyden tendenssin vastakkaista uutta tulkintalinjaa tuomalla rakastumisen lämmöllä ja tunteella mukaan esitykseen. Tomi Enbuska näyttelee ensin nuorekkaan vauhdikkaasti Jaakko-pojan ja syventää sen osaavasti myös kasvatusisänsä Akustin kuoleman lähetessä sympaattiseksi nuorukaiseksi, isäkseen tätä kutsuen. Hänen osuutensa perinnönjaossa on kuolleen Akustin puolustajana myös merkittävä. Mikko Pörhölä Santerina taipuu alkuperäisenä Hetan viettelijänä ja petturina elämän osaansa epäonnistuneena Akustin luottamuksen arvoiseksi mieheksi. Aki Raiskio luo valoisan ihmettelijän tutustuessaan Niskavuoren isäntänä seudun ihmeeseen, oman mahtitalonsa mitat ja arvokkuuden ylittäneeseen Muumäen taloon sitä hämmästellen.

 

Julmuuden vastakohdaksi ohjaaja armahtaa meitä tuomalla esitykseen koskettavaa, ajatonta ja universaalista, romanttistakin vilpitöntä kauneutta:

Kohtaus, jossa Mikko Roihan Heta-näytelmä nousee voimakkaisiin harvinaisiin elämän kauneuden tuntemuksiin pääteemansa Hetan kylmien tunteiden vastakohdaksi, on Muumäen Akustin kuolema, jossa ohjaaja tuo äärimmäisen koskettavasti lohdutukseksemme Hetan kylmyydellä piilottaman rakkauden:

Akustin tehdessä vuoteessa kuolemaa vierellään elämänsä arjen jokapäiväinen ystävä, palvelija, hellä läheinen, Siipirikko, alkaa jostakin kaukaisuudesta hiljaa soida kaunis valssi. Se saa Akustin nousemaan ylös vuoteesta,  pusertumaan Siipirikon syliin ja kohta hellin katsein ja ottein toisiinsa tarrautuneet Akusti ja Siipirikko alkavat kuin tapailla muutaman tanssiaskelen valssia, ottavat pian varmat otteet toisistaan ja aloittavat elämän riemun ja kuoleman kauneuden yhteisen viimeisen valssin tanssin muuttuessa tavattoman kauniiksi kuin ikuisesti päättymättömäksi rakastuneiden tanssiksi, pyörähdysten täyttäessä tanssikuvioillaan koko suuren näyttämön ja Sibeliuksen Valse Tristen jumalaisen kauniiden sävelten voimistuessa korvia pauhaavan voimallisiksi: elämme koskettavan kauniissa tunnelmassa, jossa inhimillisyys, läheisyys ja päättymätön rakkauden voima harppaavat yhdessä yli kuoleman rajan. Unohtumattomana näkynä viimein Akustin hahmo hämärtyy näkymättömäksi Siipirikon jatkaessa Sibeliuksen sävellyksen lopun vauhdikkaaseen tempoon kirmaten koko suuren näyttämön ympäri kuin koko maailmalle riemunsa viestien.

 

Pukusuunnittelu tuntuu ankkuroituneen lähes ajattomaksi, yhtä aikaa menneisiin vuosikymmeniin kuin myös tapahtumajakson aikakauden ajantasaisiin pukuihin – saapas tunnistaa ajankulun menneistä aikakausista kertovaksi ja pieni värikkyys naisten asuissa jo nykyaikaa kohti viittaavasta vaatetuksesta. Musta on kuitenkin kokonaisuudessa rooliasuja yhdistävä, vaikuttava ja kokonaisuutta eheyttävä väri.

 

 

 

Ensi-ilta 22.1.2025

Sovitus ja ohjaus Mikko Roiha
Lavastus Mikko Roiha
Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen
Valosuunnittelu Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen

Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Tapani Kalliomäki, Aurora Manninen, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Veeti Vekola, Liisa Vuori

Valokuvat Aki Loponen

https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/niskavuoren-heta/