Helsingin Kaupunginteatterin hauskuudelle pyhitetyssä 500 katsojan Arena-näyttämön ensi-illasta joutui esityksen aikana ja sen jälkeen pohtimaan nauramisen ja hauskuuden vaikeutta.
YLLÄTYSVIERAS ensi-ilta 12.9.2024 klo 18.30
Rooleissa: Vuokko Hovatta, Pekka Huotari, Ronja Keiramo, Santeri Kinnunen, Jussi Matias Korhonen, Jari Pehkonen ja Sanna Saarijärvi.
Käsikirjoitus: Steven Moffat
Ohjaus: Milko Lehto
Suomennos: Reita Lounatvuori
Lavastus: Katariina Kirjavainen
Pukusuunnittelu: Sanna Levo
Valosuunnittelu: Petteri Heiskanen
Äänisuunnittelu: Eradj Nazimov
Videosuunnittelu: Toni Haaranen
Naamioinnin suunnittelu: Jaana Nykänen
Dramaturgi: Henna Piirto
ELSAna, yllätysvieraana Sanna Saarijärvi hersyvän energisenä, ihmiskypsän säteilevänä tekopositiivisen avoimena ja ällöttävän tykötulevana tuo tarinaan rempseää aktiivisuutta.
PETERinä brittiläisen keskivertoperheen isän roolissa
Santeri Kinnunen tuntuu olevan se sopivasti tavallisuuteen tyytyväinen, flegmaattisen laiska, normaalia perhe-elämää tavoitteleva, tosin kohtalaisen pikkuhoksaava luomus ja hänen puolisonaan
DEBBIEnä Vuokko Hovatta taas saman keskivertoperheen tapahtumattomuuteen jo tylsistynyt, vaisun mielenkiinnoton käytännöllisen perheenäitikuvan harmaavarpunen-hahmotelma.
ALEX sen sijaan, Jussi Matias Korhosen perheen teini-iän prototyyppiä huolella tulkitseva, ikäkautensa tavanomaisuus, on luontevuutta karttava, ylireagointia viljelevä, lyhytjänteinen tyyppi,
mutta NAAPURI, arvoituksellisen pitkäpinnaisena luonteena Jari Pehkonen, esityksen tekstiin kenties taitavimmin taukoja ja juuri tähän huvinäytelmään hieman jännitettä sekä odottamattomuutta virittävä roolityö.
ROSIEna Ronja Keiramo, ihan aidosti teini-ikäisyyttä tulkitsevana näyttelijätyönä on raikas näyttelijälöytö,
mutta KONSTAAPELI JUNKIN – Pekka Huotari varsin oudoksi kirjoitettuna, epätodellisena poliisihahmona tuo tarinaan hahmotuksensa salapoliisimaisella oudolla mystisyydellä.
Vaan kun koko niukka (itselleni käsittämätön) brittiläinen huumori keskittyy suomalaisten reaktioiden perusteella pariin ihmisen kehon tavanomaiseen tapahtumaan – nuoruuden aikaansaamiin holtittomiin pieruihin ja varsin varttuneen, sivistyneen ihmisen ulostuskiire- ja ripulihauskuuteen sekä klosettikaukaloihin tulleiden tulosten tarkastussyyneihin, on aidon hyvän, viisaan huumorin syntyminen jo täysin mahdotonta. Kyllä vähintään ohjaajan tuossa rooligalleriassa joidenkin komediakulmien aitoja törmäyshuveja luulisi jo pystyvän luomaan. Mutta ei.
Kaikkineen Helsingin Kaupunginteatterin yleisön nauruhermojen, ihmisen kaikkinaisen irrottelun ja hauskuuden lunnaiksi, viihteen palvelutehtävään synnytetty YLLÄTYSVIERAS-teos on suomalaisten nauramana anaalin huumorin kökkö työ. Ehkä se kuitenkin täyttää freudilaisen huumorikäsityksen ihmisen mielenhuojennusteorian täydellisyydestä. Sen mukaan huumori vapauttaa ylimääräistä energiaa ja tuottaa helpotuksen tunteen.