Eläimen ja ihmisen välisiä ongelmia älyllä ratkaisten

Muutamia vuosia sitten tuttu lahtelainen valtuutettu, korkeakoulumies kertoi saaneensa pienet perintörahat yksinäiseltä tädiltään, kävi ostamassa Eestin Saarenmaalta pienen rantatontin ja rakennutti sinne soman kesämajan. Vain pari kertaa hän oli ehtinyt mökkiä eestivisiiteillään käyttää, kunnes kolmannella kerralla mennessään vielä uutukaiseen majaansa koko sisätila oli sekaisin, ulosteita täynnä, sotkettu ja pahanhajuinen. Vierailijat olivat ilmeisesti tiirikoineet itsensä majaan, vaikka lukot olivatkin koskemattomia? Siivoamisen jälkeen iltamyöhällä makuulle käydessä majanhaltija havaitsi katonrajasta kurkistelevan ilkeäilmeisen sahahampaisen, pitkäkyntisen karvaisen kissankokoisen eläimen pään: eläin kumppaneineen oli vallannut paljon tyhjänä olleen majan vintin ja osan huoneestakin. Se vierailija oli näätä, selvitti vakituisesti lähellä  asustava naapuri. Eikä näätävieraan jälkien siivoaminen ja reikien tukkiminen auttanut vieraiden karkottamiseen. Piti kutsua naapuri uudelleen. Aito maatalousammattilainen pamautti metsästysaseella kutsumattoman päävieraan muihin, ihmiselämältä salattuihin ilmapiireihin.

Lahdesta muutama kilometri Iitin suuntaan – viitisen vuotta sitten – kuului samanlaisia sadatteluja. Vuorossa oli nyt pitkäaikainen lasten ja nuorten kanssa paljon ahertanut monien kasvatusalojen ja lastenasioiden yhdistysaktivisti, jonka kesämökille, järven rannalle oli samansukuinen vierailija tehnyt siivoa ja tuhoa. Uusi suurehko kesähuvila oli täysin sotkettu, irtaimisto tuhottu ja sotku, haju ja jäljet olivat niin totaalisen tuhoisat, että suuri osa rakennuksen sisäpinnoista jouduttiin täysin uusimaan. Pelkästään taloudellisesti tapahtunut oli omistajilleen varsin kallis menetys ja myös henkinen järkytys: hävitys ja siivottomuus on ällöttävänä, vastenmielisenä elämän kokemuksena kuin yhä läsnä. Riistanhoitoyhdistys taisi olla jonkinlainen pelastus karkottaa vierailija viimein. Miten – en tiedä.

 

Opettajaseminaarin luokkakaverini omisti vielä viimeisten kolmen vuoden ajan Päijät-Hämeen itäisillä reunarajoilla sijainneen pienen vanhan metsämökin, josta harvoin mökkiään käyttäneenä löysi kutsumattoman vierailijan tekemät sotkut, repimiset, ulosteet mökin sisältä ja vinttitiloista. Kolmena vuonna riistanhoitoyhdistys yritti näätävierailijat nujertaa. Omistajatuttavani ei lopulta tiedä, päättyikö tämän luontokappaleen kilpailu ihmisen kanssa eläimen vai ihmisen voittoon. Joka tapauksessa hän yksinäisenä naiseläjänä oli jo muutenkin aikonut myydä kovin vajaakäyttöisen mökkipahasensa yhdelle läheistuttavalleen, joka tarkoin ennen ostoaan tiesi tästä haisevasta ja pelottavasta vieraasta ja sen tavoista.

 

Viimeisen vuoden sisään minulle valjennut tapaus on oikein sitten videoin, kuvin sekä kuvavälähdyksin todistettu näätätaistelu ihmisjärkeä vastaan. Lahden alueen laajentaminen Vierumäen suuntaan, itää kohti on ollut jatkuvaa. Siellä rauhaisessa asuinmiljöössä kaupunkimme rajan reunamilla on asustanut pitkään maalaismaista taloa ystävämme. Viime kesänä tuo samainen näätäröyhkimyssuku perheineen oli valloittanut asuintalon kattojen räystäsrakenteiden sopet ja meluisuudellaan ihmisen rauhalliset yöunet. Miten? Päivisin oli hiljaista, mutta jo hämärissä ja varsinkin pimeässä alkoi monen eläimen vauhti, trapetsiset kiipeilyhurjastelut pitkin villiviinejä ja seiniä sekä kolina ja yömölinä, jatkuva roskaaminen, ulostaminen ja haiseminen. Sama sahahampainen teräväkyntinen otus irvisteli jatkuvasti milloin mistäkin rakenteisiin tekemästään reikäikkunasta kuin herruutensa osoitukseksi ja etuoikeuteensa tässä kiinteistössä. Mikä avuksi? Ei mikään virallinen taho ainakaan asiaan puuttunut.

Talonomistaja perehtyi alan luontokirjallisuuteen ja tuttuna, tarkkana ja huolellisena otti selvää, miten moinen luontokroisos elää – yksiselitteisesti siten, ettei sitä ihmisten normaalitoimintojen aikana päivisin näy ja ihminen saa viettää päivänsä melko rauhassa vältellen yön ulosteita ja roskaa talon reunoilla. Mutta sitten hämärässä ja pimeässä on näädän työvuoro saalistaa sekä leikkiä ja silloin vauhti ja meteli on aivan hurjaa.

Ystävämme päättikin muuttaa vierailijansa elintapoja. Vuorokauden päiväajoiksi, kun näätä elintapojensa mukaan nukkui, hän varasi parasta suomalaista, melurumpuista Suomirokkia. Sopivan harvaanasutussa kaupunkimme osassa, syrjäisessä talossaan ystävämme soitti rajua rokkia reiluin vahvistimin koko valoisan päivän. Miten kävi?

Ei edes luonto jaksa ilman vuorokauden kelpo unta kauan toimia. Parin päivän Suomi-popp -hirvityksestä väsyneenä, unta vailla, näätä perhekuntineen sen enempää kertomatta häipyi maisemista.

 

Kaikki neljä tässä kertomaani tapausta on sattunut perheemme tutuille ihmisille, jotka työn ja vapaa-ajan toimissaan ovat eläneet kasvatus- ja opetusmaailman luonnolle lojaaleissa tehtävissä.

 

Artikkelin kuvamateriaali on luonnonystävä Matin kuvaamaa.