Kulttuurisen Lahti-kaupungin teatteripiiloissa kytee monenlaisia yllättäviä näytelmällisiä kannanottoja kahden ihmisen kohtaamisesta, rakastamisesta ja kamppailusta oman menneisyytensä ja kahdenvälisen suhteensa ylläpitämisestä työn ja taiteilijakutsumuksen puristuksessa.
Harvinaisen persoonallinen teatterilöytö on lahtelaisen kunnallisen nuorisotyön Mahdollistamon erilaisten ideoiden yksi onnistunut toteutus KUN KATSON SUA, NÄÄN VAAN LUMISADETTA. Tämä ihana kummajainen, paljolti perinteisen teatterin keinoja välttävä, luonteva ja luonnollinen, kotoisen teeskentelemätön ja aito, silti vuolaasti keskusteleva, rajusti räjähtelevä ja suurilla tunteilla reagoiva teatterielämys kohtaa täydellisenä näytelmänä Yli-Marolan kotieläinpihan sympaattisen vaatimattomassa, patinaisen tunnelmallisessa pikkuisessa talliteatterisalissa katsojat.
Pari synnynnäisen teatterikiinnostuksen saanutta ihmistä lyöttäytyy yhteen tehdäkseen oman näytelmän. Aletaan ideoida, harjoitella, kirjoittaa, etsitään vielä samanhenkisiä, osaavia ihmisiä kolmeen rooliin, lavastajaa, puvustajaa, teknistä taituria, tuttaviakin mukaan käytännön esittämisjärjestelyihin. Mira Tolvasen ja Rikhard Virtasen ikioma teatteri on syntynyt parin rohkean uskalikon omaperäisellä teatteri-innostuksella ja ehtymättömällä taidolla kuudessa kuukaudessa valmiiksi esitykseksi. Se elää näiden kahden varsin erihahmoisen lahjakkaan ihmispersoonan tiiviissä, katkeamattomassa kontaktissa luonnonvoimalla, sillä se ei matki, ei fuskaa, vaan eläytyy yhteisen tarinansa mukana täydesti siihen taiteilijasielunsa ja ajatuksensa laittaen.
Innostuksen ohessa kokeillaan onnekkaasti esittää omaan tarinaan liittyvät taustat itse tehtyinä ja näyteltyinä asiantuntijahenkilöinä videoin toteutettuina – suuriksi julkisiksi staroiksikin aikakauden julkkiksiksi muuttuneina, heitä haastatellen. Ylivoimaisesti painavinta tulkinta on kuitenkin monin toimivin ja taidokkain liikekielin, koreografioin – tunteita on niin ylitsepursuvasti, että tallin puisen hauraat ikivanhat lattiat notkuttavat meidät katsojat mukaansa rytmeihin ja taivutuksiin mukavasti temmaten. Tietenkin kokeillaan myös tallihämärän suomalaisessa aitoudessa teatterin monenkymmenen vuoden takaista tehostemuotoa strobotekniikkaa, joka kovin pitkäkestoisena jo antaa ymmärtää jatkuvien säihkeiskujen ärsyttävyyden kahdenvälisen ihmissuhteen kiduttavana epäselvyytenä, monille tuttuna päättymättömänä realistisena todellisuutena. Sopivat musiikkivinjetit jopa Apulantakantaisiin sävyihin yltäen täyttävät esityksen hengen varsin verkkaista yleismenoa. Ikärajoitusta olen aina kammonut teatterissa – ehkäpä se nyt oli sitten tarpeen…
Ihmisen miltei loputon elämänhalu esityksen alun kylmässä sydäniskurikohtauksessa näyttää laitostuneen, teknisen yhteiskuntamme julman tavan suhtautua elämän päättymiseen. Tarinan hieno kuva ja unelma vertaa ihmisyhteisöä syksyisin ja keväisin lentäviin komeisiin lintulaumoihin – todellisen yhteisöllisyyden merkityksestä elää luonnon olentoina täällä maapallolla. Kahden ihmisen toistensa löytäminen, hyväksyminen ja rakastuminen on sitten jo ihmislajille suotu erikoisbonus – myös tämän esityksen sisältönä.
Näyttelijät 26.7.24 esityksessä: Katri Sinkkonen, Luna Lintermo, Rikhard Virtanen, Mira Tolvanen, Nea Vuori
Lippuvaraukset tolvanenmira4@gmail.com
https://lahenuutisia.fi/wp-admin/post.php?post=3408&action=edit