Eduskunnan kirjastossa on nähtävänä Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely, jossa on esillä lasten ja nuorten tekemät muotokuvat kaikista kansanedustajista. Kyseessä on Kuvataidekoulujen liiton demokratiakasvatukseen liittyvä tempaus, johon osallistui 1 200 lasta ympäri Suomen. Näyttelyn muotokuvien tekijät ovat 4-20 -vuotiaita.
Näyttelyssä on yksi koulun valitsema kuva jokaisesta kansanedustajasta, myös Euroopan parlamenttiin siirtyneistä. Teokset on tehty pääosin valokuvien perusteella, mutta lähes 30 kansanedustajaa kävi kuvataidekouluissa myös paikan päällä poseeraamassa oppilaille. Mallina toimimisen lomassa kansanedustajat kertoivat eduskunnasta ja kansanedustajan tehtävistä.
Näyttely on järjestetty ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Nyt haasteeseen osallistuivat myös Viron taidekoulut. Viron parlamentissa onkin samaan aikaan esillä näyttely virolaisten kansanedustajien muotokuvista.
Tervetuloa näyttelyyn! Näyttely on esillä 16.1.–27.3.2025 Eduskunnan kirjastossa, Aurorankatu 6, Helsinki.
Kirjasto on auki ma–to klo 12–18 (pe–su suljettu).
Näyttely on maksuton. Kirjaston sisäänkäynnillä on turvatarkastus.
Näyttelyyn voi tutustua myös verkossa
Otsikkokuvassa lahtelaiset kansanedustajat, taiteilija ja ikä sekä taideopisto
Mika Kari, Benjamin Sopula 14v Järvenpään Opisto
Mira Nieminen, Vuokko Sazuka 9v Pirkan Opisto
Ville Skinnari, Milla Heikkinen 7v Oulun Taidekoulu