Alla olevan artikkelin julkaisin vuoden 2016 juuri kääntyessä alkamaan. Lainaan artikkelia – historian muistuttamiseksi – sen keskeisiltä osiltaan.
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2015/12/kumarrus-rahalle-on-pyllistys-demokratialle
Ymmärrän hyvin, että vaativimmat luottamusihmistemme tehtävät vievät aikaa oman arjen sujumisesta niin, että ne tuntuvat jo täysin päätoimisilta tehtäviltä. Onko valtuusto sitten se oikea päätöspaikka noiden tehtävien laadun ja määrän arvioimiseksi?
Tänään 7.10. 2024 Lahden kaupunginvaltuuston kokouksen § 106 on kaupunkimme Hallintosäännön käsittely, jossa jälleen on päätettävänä nuo tulevien luottamushenkilöittemme palkat ja palkkiot – nyt ensi kesäkuusta 2025 alkavalle nelivuotiskaudelle. Ihmettelen valtuutettu Kalle Aaltosen tapaan, miksi tämä nykyinen valtuusto niistä päättää. Uusi valtuustohan tulee olemaan valtuutetuiltaan kovin erilainen kuin nykyinen. Nykyisestäkin valtuustostamme taisi toinen puoli viime vaaleissa uusiutua.
Huhtikuussa 2025 pidettävien Kuntavaalien jälkeen saadaan valituksi 59 kaupunginvaltuutettua. Kokouksen § 106 esittelyperusteluissa Lahden kaupunginvaltuustolle kerrotaan valittavan puheenjohtajan lisäksi kaksi tai kolme varapuheenjohtajaa. Kaupunginvaltuusto valitsee 11-jäsenisen kaupunginhallituksen.
Kaupunginhallitukselle valitaan yksi kokoaikainen puheenjohtaja ja kolme varapuheenjohtajaa, joiden tehtävät ovat puolipäiväisiä.
Palvelualueisiin liittyviä lautakuntia on kesäkuusta 2025 alkaen enää kolme: hyvinvointi ja elinvoima, sivistys sekä kaupunkiympäristö ja niidenkin johtaminen annetaan kaupunginhallituksen jäsenille. Valta keskittyy vaarallisesti kaupunginhallituksen monopoliksi!
Siksi katselin tämän illan päätösesityksiä ja tein vain muutamia numerollisia luottamushenkilöiden kokousansioiden vertailuja (keltaisella on merkitty tämänvuotiset euromäärät ja palkkiot).
Periaate säilyy. Edelleen kumarretaan rahalle ja pyllistetään meille kansalaisille ja demokratialle. Luottamustoimielimiemme kokouspalkkiot ja vuosipalkkiot senkun kasvavat, vaikka terveystoimen kaikki asiat on jo muissa päätösorganisaatioissa hoidettu demokratian muodossa.
Toinen huomio oli tuon esimerkkivuoden 2016 alussa: sukupuolijakautuma oli rahanjaossa täysin kohtuuton.
Sama holtiton sukupuolijako on myös nyt, mutta toisinpäin, kun luettelee palkkaamamme Lahden kaupungin johtoryhmän jäsenet:
Mikä tässä tasa-arvo -ajattelussa oikein on vaikeaa kuntatasolla toteutettavaksi?
Paljon olisi siis vielä selkeytettävää ennen luottamushenkilöille päätettävää rahanjakoa, suorapuheista, rehellisyyttä vaativaa päätöskulttuuria kynnettävänä meidän kuntalaisten hyvinvoinnin kasvattamiseksi ja myös palkkaamiemme asiantuntijoiden työtehtävien ja vakanssimäärien uudelleen arvioimiseksi.
2 vastausta aiheeseen “Uusien Lahden luottamushenkilöiden palkkiot ja palkat”
Suomen suurimman kylän älyllinen ja moraalinen kapasiteetti ei vastaa osapuilleenkaan sen kokoa – ihmettelen ja häpeän sitä, että kuinka nämä kehtaavat – vuodesta toiseen?! Poliitikot, hankkikaa itsellenne elämä ja asukkaat, vaalikarja, herätkää vihdoin unestanne (Svk.150)?!
Palkioistahan menee osa puolueiden kassaan, joten päätöksen ajoittamisella ei siinä mielessä ole merkitystä.
Filosofinen ongelma tässä on se, että palkkiota ei makseta osaamisen perusteella!