Mitä ajattelin ennen ensi-iltaa Kansallisteatterin Kristian Smedsin & viiden näyttelijänsä ja parinkymmenen videotaiteilijansa valmistamasta Paasilinnan Jäniksen vuosi -romaanin näytelmäisestä versiosta. Ajattelin itsekkäästi tekstistä ja siitä tehtyjen neljän erilaisen teatterisovituksen kokeneena, että saatan kovastikin tuosta suomalaisluontoon liittyvästä jo viisikymmentä vuotta kuluneesta tarinasta, sen moneen kertaan hauskana, lämminhuumorisena teatteri-iltana taas kerran uudelleen lumoutua.
Ensimmäinen Kristian Smedsin suomalaisen näyttämökomeuden pyhimmän, Kansallisteatterin suuren satavuotiaan salin upeiden pylväiden ja kattokaarien yhtäaikainen häväistys ja säihkyvä tulkinnan ennenkokematon loistokkuus oli sovitus ja teatteriasemointi, joka toteutui vuonna 2007 Smedsin – Väinö Linnan Tuntemattoman Sotilaan suuren salin jokaiseen pikku nurkkaankin yltäneen akuutin videovahvisteisen toteutuksen kertomaan sodan merkityksestä suomalaisen sotilaan monisuurennettujen kasvojen ja sieluntilan välittäen sodan kokeneille sekä kokemattomille ihmisille. Kertomistapa oli realismiakin läheisempi inhimillisyyden esitystavan ja sodan ihmiskohtaloiden koskettavuutena. Tulkinta oli samalla niin vankkaa teatteriuudistusta, että loppuunmyydyin sadoin näytännöin kaikkialta Suomen kolkista matkattiin Kansallisteatterin esitys kokemaan ja itse Eduskunta Runebergin päivänä vuonna 2008 velvoitettiin käymään esitys katsomassa.
Valtakuntamme päätöksen kaapinpäällä istuvien kaksisataapäinen ajattelu ja Smeds olivat löytäneet yhteisen teatterin merkittävyyden kulttuuriimme. Esitys takasi suomalaisen sotilaan toisenlaisen, silottelemattoman rehellisen merkityksen isänmaamme puolustajana ja toi suuren isänmaan pelastamisen velvollisuustunnon, traagisen sodan mielettömyyden ja sodanvastaisuuden, tunteiden ja tuntemusten yhteisen kokemuksen suoraan sieluihimme. Tuntemattoman sotilaan tulkinnassa esiintyjät ja katsojat kohtasivat Kansallisteatterin Suuressa salissa ja näyttämöllä kokonaisvaltaisesti, sillä yleisö oli esityksen tapahtumien keskellä.
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2008/05/vuosituhannen-uljain-teatteritapaus
Sama suomalaisen teatteritaiteen ylväin esitysareena, suomalainen teatteri ja sen kansallinen tunnevalikoima sekä itse teatteriesitys 16.10.2024 oli taiteenmuotona täydellisesti nautittavanamme.
Nyt Smeds pistää kaiken alkuunsa ja ottaa tuon tärkeimmän, yleensä vähemmän aktiivisen teatterintekijän – katsojan – ensisijaisesti huomioon: näin jo ennen esitystä käynnistyy yleisön ja näyttelijöiden väliset kontaktit, näyttelijöiden ja katsojien sattumalliset keskustelut kuten hupihauskat irvistelykilpailut teatterin lämpiöissä- ne sitten suurissa skreeneissä muulle yleisölle näkyen ja kuuluen. Jokainen meistä on kohta valmis mukaan esitykseen, eläytymään esittäjien kanssa, antamaan kokemuksensa tai oman äänikapasiteettinsa, hiljaisen hymynsä, ääneen nauramisensa, jopa persoonalliset äännevaransa avaamaan selälleen ja omat pohjattomat pidäkkeelliset huumorivarastonsa tulla kammioistaan helposti ja estoitta mukaan yhteishuutoina esitykseen. Pian tuntuu suomalaisyleisö hauskuuteen mukaan taipuvan ja kansanjuhlamainen vapaa tunnelma, mukavuus ja spontaanius tarttuvan meihin katsojiin.
Smeds ja viisihenkinen näyttelijäjoukkonsa ottavat meidät katsojat sielunsa ja ajatuksensa sympatisoinnilla mukaansa tähän teatterilliseen leikkiin, aikuissatumaiseen, ihanan naiivin miehekkäänoloiseen tarinaan semmoisella otteella, että meidän yhtähyvin itsemme humoristeiksi tuntien tai yrmeän möröiksi tunnistautuen on äärimmäisen helppo kokea hauskuuden, leppoisuuden ja luonnon antamat uudenlaiset elämänympyrät kaikkineen tämän tivolisen, luontevan lämminhenkisen, mukavan ja revittelyssään valloittavan riemukkaan esityksen jalostamiseksi yhteiseksi arjen vastapainoksi – viihteen suurenmoiseksi vuoden teatteritapaukseksi.
Maria Salon Jänis, lapsenomaisen puhdasajatuksellinen ja älykäs luomus, yhä vielä ihmisellisesti turmeltumaton, ajatteleva, puheleva, velmuilevan naiivi luontokappale saa teatterileikkiinsä meidät mukaansa jo ennen esitystä. Helposti meidät koukuttava ihana otus nappaa meidät mukaansa, vaikka kilpailemaan irvistämisen taidosta, ja pian meistä kilpailemaan houkuteltu komeilee Jäniksen kanssa suuressa skreenissä milloin mistäkin päin suurta salia. Hän on Vatasen yliajama, toipuva lemmikki, joka myös keskustelee meidän yleisön kanssa tämän tästä. Salon valtava energia ja valoisuus tarttuu katsojaan ja kestää koko kolmetuntisen ja vielä nytkin helisee iloisena muistikuvana esityksestä.
Tommi Korpelan luoma Vatanen, kaikkeen elämässä kyllästyneen, itsensä työssä loppuun polttaneen ihmisen havahtuminen uudenlaiseen elämään, luonnon kaikkinaiseen kunnioittamiseen, toteutuu valtavan sisäistyneellä, mutkattoman suomalaismiehen karhean charmantilla luontevuudella. Hän taitaa myös tarinansa kertomisen, meitä yleisöä helposti puhuttelevana vertaisenaan – ja me hänen elämäntarinansa uskomisen totena niin vaikuttavasti, että ihailemme hänen elämänmuutoksensa aitoutta. Onneksi hänellä on jäniksensä. Korpela näyttelee meille suomalaisille kotilämpimän epäsankarin, kaiken epäonnen elämässään kokeneen ihmisen niin lämmöllä, sisäisellä, luonnollisella karismalla, että koemme jälleen näyttelijätaidon vaikuttavuuden painuvan mieleemme ikimuistoiseksi.
Eivätkä muutkaan ensemblen roolihenkilöt voisi paremmin elämänväriemme koskettavaa sielukkuuden spektriä ja loistavan näyttelijätaidon upeaa huumoria esitykseen tuoda – tyyppigallerioidensa aivan hurjalla hahmolumoustaipuisuudellaan.
Sari Puumalainen taikoo yhtä hyvin hellän Vatasen puolison, härskin suomalaisten kapakoiden juopuneen naisen, hauskuuden ylärimoja hipovan tikka-linnun tai helvetillisen tiukan työnantajan.
Juha Varis sekä Heikki Pitkänen toteuttavat parivaljakkona jo asiaa ryydittävät hämäläis-savolaiset poliisit, joiden puhelinkontaktit toimivat entisaikojen kahvimyllyn farssisella hauskuudella – puhumattakaan Jäniksen loukkaantunutta jalkaa näytettäessä kunnan eläinlääkärille tämän leikkauspöydän äärestä tulleesta veristyneestä hahmosta tai suuren UKK Kekkosen -jakson ironisen hauskasta vanhanmummon ennustajaeukon valloittavasta tyyppiluomuksesta.
Jo suorastaan fraasiksi kehittynyt suomalaisten näyttämöiden näyttämösavu saa ohjaajalta ja lavastajalta oivaltavan herkullisen suomalaispilan, kun jänis seurueen saunottajana heittää löylyä niin, että pariin kertaan on koko seurueen rynnättävä pakoon.
Esityksen loppujakson synkkä, filmimäinen allegrointi Lapissa tuo Vatasen katuvia tunteita jäähileisten, hyisten Lapin järvien syvyyksien kautta kuin puhuttelemaan naurujemme ja Vatasen elämän epäonnistumisten lähtökohtien ja syiden lohduttomuudet noihin vesiin haudaten.
Ei suotta esityksen visuaalisuutta (lavastus ja videot) ole suunnitelleet ja toteuttaneet samat näyttämötaiteilijat kuin Kansallisteatterin Smedsin-Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa. Vaikuttavan toimivat ja puhuttelevan upeat ne parinkymmenen videotaiturin käsistä akuutisti syntyessään ovat jälleen.
Arto Paasilinna JÄNIKSEN VUOSI
Ensi-ilta Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 16.10.2024
Rooleissa Tommi Korpela, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen, Marja Salo, Juha Varis
Ohjaus Kristian Smeds Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Valo- ja videosuunnittelu Ville Seppänen Äänisuunnittelu Hanna Rajakangas Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Ohjaajan assistentti Marta Jakovski Esityskuvat Stefan Bremer