Lahen uutisia pureutuu elokuun loppuviikkoina aitolahtelaisiin aihekokonaisuuksiin. Rantakartanon toteutuva näköalattomuus sekä monia taideartikkeleita, kuten kaksi aidosti upeaa lahtelaistaiteilijaa
Martti Keränen
ja Matti Vesanen
saavat laajat esittelynsä.
Kuvassa Lahden kansanopiston Teatteri II – kevään 2024 toukokuisessa festaririemussa
Kuluneena keväänä 2024 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun teatterikoulutuksiin jätti hakemuksensa lähes 2500 pyrkijää ja Tampereen yliopiston teatterikorkeakouluyksikköön yli 1000 pyrkijää.
Kaikkiaan tulevana syksynä aloittaa valintakokeiden tuloksena teatteriammattilaisen opinnot 11 Lahden kansanopiston kaksivuotisessa Teatterikoulutuksessa opiskellutta teatteritaitajaa.
Lahen uutisia etsi mieluusti jokaisesta tulevasta ammattilaisesta kritiikeissään esittämänsä yhden arvion ja kuvan** näistä yhdestätoista.
Onnittelemme!
** Kuvat on Lahen uutisien tai Jani Engvistin tuotteita.
TEATTERIKORKEAKOULU ilmoitti valitut nimet julkisesti, joten ne voi nähdä kuka tahansa: https://www.uniarts.fi/yleistieto/teatterikorkeakoulun-opiskelijavalinnan-tulokset-2024/
Tässä poimitut nimet:
Dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen koulutusohjelma
Tuppurainen Aino
Tsehovin Kolme sisarta 18.11.2023 ”Pinnallisen ja demonisen Natasan Aino Tuppurainen näyttelee sopivan realistiseksi, ronskin ärhäkäksi, sähköistäväksi persoonaksi,” ja 17.5.23 Koko show -lauluilta:
” Aino Tuppuraisen tulkinnassa on musikaalisuus katossa, varmuutta vaikka suurille lavoille ja taatusti kohti meidän jokaisen kuulija-katsojan tajuntaa. Näin just tulkitaan, kun osataan. Voi miten rentouttavaa musiikkia, tulkitsijan hehkua musiikkiteatteri voikaan olla! Ei tarvitse murheen ryppyjä tämän täydellisen esityksen kuultuaan etsiskellä itsestään. Esiintymisbravuuri kiehtovan valmista ja tuoretta, ihanan hurjaa ja varman hauskaa. ”
Dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen maisteriopinnot
Mäki Minne
Limperin Hilman muistohetki -lauluilta toukokuu 2017:
”Rakkaudesta, Arnold S:n ja Reijo Runkvistin (kuvassa Minne Mäki ja Misa Palander) eroottisesti vahva, härkätaistelumaisen uhmaavan kiihkeä tunnelma ja parin kontakti sävähdytti voimakkuudellaan ja hellittämättömyydellään esityksen ehjimpänä ja vaikuttavimpana parinumerona.”
Näyttelijäntaiteen koulutusohjelma (suomenkielinen)
Lehtinen Siiri
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2022/11/harmaan-meren-loistavan-hieno-esitys
”Aikoihin en ole kokenut tällaista lahjakkuuksien teatteriensembleä, jossa jok’ikinen on niin täydellisenä ajattelijana, tulkitsijana, osana näyttämölle rakentuvassa, uusimuotoisen elävässä kokonaisuudessa – roolitöiden erittelyille ei ole vähäisintäkään tarvetta. Teos on vaativa esittäjiltään ja tulokseltaan kypsä, koskettava, hauska ihanuus kokea ja nauttia – ei absurdia, vaan täysin uutta teatteri-ilmaisua ja -sanomaa.”
Taipale Milja
Lahden kansanopiston 17.5.2023 ensimmäisen työvuoden laulushow:
”Milja Taipaleen valmis tulkinta Katu päättyy aurinkoon (T.Kokkonen/J.Melasniemi) toi konserttiin yhden sen täydellisimmistä sooloista kera seitsenhenkisen instrumenttien ja kuoron – säestys ehkäpä Teatteri1:n musikaalisimmin orkesterimuusikoin. Uniikin kaunissävyinen ääni soi heleän kirkkaasti, kertova tekstiin paneutunut laulaja luo hienoista hienoimman laulutarinan toteutuksen – ja yhden konsertin nykymusiikkiteatterin helmistä.”
Ohjauksen koulutusohjelma
Leichner Eero
Kellariteatteri 15.12. 2018 (0hjaus)
”Eero Leichnerin näyttämötyöstä kuoriutuu juuri siksi anarkian oikeutus ainoana mahdollisuutena, väkevänä, loppua kohden vain yhä herkemmäksi tarinan päällimmäisimmäksi eetokseksi voimistuen ja kirkastuen. Elävä ja heittäytyvä Kellariteatterin ensemble yltää tulkinnassaan toisinajattelevan ihmisen oikeuteen ja välittää sen uhrautuvalla ohjauksella ja näyttelijäilmaisulla tähän päivään.”
Kuva Kansanopiston Harakat-näytelmästä Anni Kekki ja Eero Leichner 18.5.2015
Valosuunnittelun koulutusohjelma
Nygård Saija
Kolme sisarta 18.11.2023
”Tai vielä: tuskinpa visuaalisesti kekseliäämpää, toimivampaa ja nautittavampaa puvustusta olen ennen tsehov-tulkinnoissa kokenut. Valojenkin taitavan viisas, vihjeellinen, hienovarainen muuntelu varmisti tarinan kulkua oivallisesti. Esityksen valosuunnittelu Saija Nygård.”
Valosuunnittelun maisteriopinnot
Torniainen Titus
-Valssaamon Ote-esitys 1.11.2016 Valo-, ääni- ja projisointiajo Titus Torniainen
– Kansallisteatterin Korhosen muotokuva -kantaesitys 2024 Valo- ja videosuunnittelu, lavastus Titus Torniainen
Teatteriopettajan maisteriohjelma
Ihalainen Emmi
Lahden kansanopiston teatterifestarit 18.5.2015
Teksti ja esitys Pääsykoe Emmi Ihalainen:
Tanssillinen avautuminen hyväksytyksi tulemisesta ja torjumisesta. Reippaan raikas ja sopivan jännittävätunnelmainen alkukohtaus pääsytutkintohuoneen aulassa ja taitavasti tulkittu tanssiteatterillinen osuus: juonellinen tanssikokonaisuus osaavaa, nautittavaa teatteri-ilmaisua.
Titus Torniainen: Mielenliikkeitä. Ohjaus Emmi Ihalainen Lavalla Titus Torniainen
”Tiitus Torniaisen kehonilmaisun hienon elegantti liikunnallinen ja ajatuksellinen näytös mielentilan vaikutuksesta kehoomme sekä ihmisen taipuisuudesta ilmaista henkistä tilaansa. Voimakkaasti eläytynyt, korkeatasoisten tanssillisten elementtien, visuaalisesti upean estetiikan täyttämä, jäljittelemätön esitys.”
TAMPEREEN YLIOPISTON näyttelijätyön koulutuksen (NÄTY) viisivuotiseen (2024-29) kandidaatin ja maisterin tutkintoon on valittu 12 uutta opiskelijaa, joista Luukas Rannankari ja Emma Kakkonen sekä Sulo Siikaranta ovat olleet Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen opiskelijoita.
Kakkonen Emma
Kuluneen kevään 2024 toukokuun laulukonsertissa:
”Onni (Chisu) ja Emma Kakkosen kauniin äänen upea heittäytyminen kasvoi alkuperäisteoksen rinnasteisen kauniiksi musiikkitulkinnaksi: illan yksi kauneuskuvallisista rikkoutumattomista, täydellisistä musiikin herkkyyshetkistä.”
Rannankari Luukas
Toukokuun 2023 Koko Show -lauluillassa:
”Kertomisen alku varovaisen kevyt, mutta pian vapautunut esitys säe säkeeltä pidemmälle syttyy hehkuunsa ja myös säestys aivan lyömättömän mukaansa houkuttelevan taidokkaaksi. Luukas Rannankarin vauhdikas, vapaan irtonainen esitys, mukaansatempaavalla esittäjän temperamentista lähtevällä nautittavan luontevalla koreografialla: Rannankiven esitys kohoaa yhdeksi konsertin sykkeen aidoksi luojaksi.”
Siikaranta Sulo
31.8.2020 Tyrmääjä-näytelmän ensi-ilta /Lahden kansanopiston Olohuoneteatteri 3
”Teija Asomäki, Tiina Romppainen, Sulo Siikaranta ovat pitäneet thalian tarhan kukkansa kukoistuksessa, niiden eteeriset tuoksunsa lajikohtaisen tenhoavina – omat ilmaisuaparaattinsa vetreinä ja nyt vielä tuoreen, kesäisen taipuisina ja perusvartensa edelliseltä näytäntökaudelta vahvakasvuisina, että tuli hyvä olo seurata ja ahmia tätä tunnillista tarinoita – ja pelastus tässä maailman taudillisuudessa sittenkin turvallisesti ja onnellisesti lopulta huipentuu happy endiin.”
Kesämökin sähköttömässä, tieto- ja viestintälaitteettomassa joutsenten, kurkiparin ja varsinkin tikan sekä Päijänteen vapaiden selkien ja tyrskeiden tuottamassa maailmanautuudessa saattaa joskus kaivata yhteyttä maailmalle. On toisinaan merkittävää tiedonsaantia, kun saa tai joutuu pelkän radion tietojen varassa pohtimaan elämänmenoa maailmassa.
Radion kahden minuutin pituiset uutiset koko päivän, joka tunti on sellainen tapaus, mikä tuolla kiireettömässä maailmassa tosin saattaa sekin usein unohtua: sää ja varsinkin ukkonen jää silloin vain luonnolliseksi ja selittämättömästi nautittavaksi luonnonvoimaksi.
Joskus voi – kuten näin Pariisin 2024 olympialaisten läheisyydessä – kuulla radion avatessaan oikein haastattelujakin ja painavaa sanaa vaikka ihan urheilun asiantuntijoilta. Yle/Jyväskylä-Etelä Savo -studiossa 13.8.24 haastattelussa oli Kilpa- ja huippu-urheilun instituutti KIHU:n toimitusjohtaja Arto Kuusisto, jota haastatteli Mikko Maasola. Kuusisto tuli tehtävään Olympiakomitean varatoimitusjohtajan paikalta viime syksynä.
Kun toimittaja aloitti haastattelunsa Pariisin Olympialaisten suomalaismenestyksestä, hän otti johdannoksi Suomen Olympiakomitean r.y:n virallisen määritelmän – voittoa tavoittelematon rekisteröity yhdistys.
Haastateltava jäikin aiheesta (Olympiakomitean varatoimitusjohtaja-talousjohtajana toimineena) entisenä, yhtenä kuudestakymmenestä Olympiakomitean määräämättömäksi ajaksi palkatuista vakituisista työntekijöistä miltei sanattomaksi. Kuulijana laskin ensimmäisten minuuttien aikana hänen sanomanaan tota-sanoja jo tusinan. Niin se on. Kuinka epäileviksi tuotanoin puhekieleen muotoutuneen sanalyhenteen tota-sanan viljelytapaan todellisuudessa joudumme, kun omaa osuuttamme ja vastuutamme yritämme kokonaan tässä olympia-asiassa kieltää tota totanoimalla.
Tosiasiassa olympialaisten osalta urheilijat ja maailma elää olympiadin eli nelivuotiskauden täysin tulevien olympialaisten voittamis-tavoitteissa, sillä varsinaisiksi lajiedustajiksi Suomessa valitaan aina heti olympialaisten jälkeen Olympiakomiteaan täysin uudet henkilöt. Jätän tässä kolumnissa täysin haastateltavan antaman kokemus- ja asiantuntijatiedon referoimatta ja otan tavan, jolla me oman osuutemme kuin piilottamalla sivuun, kiertämällä ja selityksiä kehittelemällä saamme pääasiaksi totanoinnin suomalaisuuden merkittävimmäksi tyypilliseksi tavaksi suoriutua asiasta kuin asiasta.
Kuva Pirjo Virtanen
TelttaLabin lavalla koin vielä uudelleen Marzi Nymanin ja Maria Ylipään hienoa, omasävelteistä ja useimmiten inspiroidun tuntuista sävellysten ja pitkälle koulutetun, löydetyn äänen ja soitinten upeaa tulkintaa. Yllätyksekseni jäi, ettei konsertti TelttaLabissa ollutkaan äänentoistoltaan kovin paljon jo tervetuliaisjuhlassa suurelta Laikun lavalta kertomaani, nyt sisätiloissa kuultuna niinkään tenhokasta uljaita spottivalojen showtunnelmaa ja säihkettä lukuunottamatta. Nuo Waltarin runojen musiikilliset tulkintaharvinaisuudet – kahteen kertaan nautittuani – nostaisin tämän konsertin suomalaiseksi kulttuuriseksi huippuanniksi.
Toinen TelttaLabin ilta maistui sitävastoin Antti Aution hurmaavan omasävelteisen, omarunoudellisen ja omakitaraisen kansantaiteilijan laulelmien täydeltä nykykansanmusiikin namiherkulta. Tietenkin Antin aivan uniikki laulajan äänimateriaali oli täysin toisenlainen kuin reilut tusina vuosia aikaisemmin – hänen ensimmäiset laulutuokionsa kitaransa säestyksellä Meriteatterin esityksissä ja sen levynjulkistamistuokiokonserteissa. Antti Aution esiintymisvapautuneisuus, huumori ja loistava kuulijoidensa sympaattinen käsittely hakee vertaistaan kaukaa menneisyydestä, Tupa-Uuno kronikoitsijasta ja huippu-iltamatähdistä. Kenties hän on niitä historiaan jääviä sympaattisia laulajaesiintyjäsuuruuksia, jotka välittävät meille menneen viihteen mukana hienoa aikakausihistoriaa – tarinoina ja sävellyksinä verrattomina, klassisiksi jo muotoutuneina valloittavan omaperäisinä hurjasti tyylivalikoinnillaan toisistaan poikkeavina pelkkinä riimivuodatuksina. Laulu isoisälle, jonka kanssa Antti pikkupoikana sai olla ajelulla Taunuksen kyydissä isoisän törähdytellessä vielä samassa menossa trumpetilla viisussa, oli poikaa ja isoisää tutusti. Itsellänihän on myös vanha 1965-mallinen Taunus, jolla olen pari viikkoa sitten viimeksi vienyt lapsenlapsiani huviajalulle – aika enteellinen biisin aihe ihan hiljattain! Tietenkin tuo laulelma, huimien Aution kitarasäestystyylien vaihteluiden mukana oli minulle se ylivoimaisesti sisällöltään nautittavin ja tulkinnassaan hauskin, uniikkiudessaan ja samaistumisessaan koskettavin.
Tässä käyntini loppuinventaariossa Tampereen Teatterikesän 2024 yhdeksän eri esityksen kokemuksista on myös pakko kertoa lyhyesti yhdestä paljon odotetusta, hyvää tarkoittaneesta, mutta täysin epäonnistuneesta pääohjelmaan kiireellä tuodusta esityksestä.
Esitystä kuvaili ja siihen houkutteli festivaalin taiteellisen valintaryhmän Taija Helminen jo Teatterikesän avajaisissa näin:
” Esitys Ihana tytär Eerika on hyvä esimerkki tällaisesta näytelmästä, joka on jo kerran nähty arkistoista tuotuna, luettuna tekstinä. Teos palauttaa tutkimuskirjallisuudesta tietoa meille tähän aikaan tai entisistä tapahtumista. Meillä kaikilla on vastuu menneisyyteen kohdistuneista tulkinnoista. Missä valossa esitämme toisen ihmisen. Otammeko omassa näkökulmassamme asenteellisen näkökulman puolesta tai vastaan, olemmeko katsastamassa ihmistä ennakkoluulojen läpi. Teos on esitetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran luentosalissa. Oli aluksi vaikea etsiä sille sopiva paikka täältä Tampereelta. Se on historiallisessa Werstas-työväenmuseossa nyt koettavana – sillä museoilla on vastuu kertoa totuus.”
Esittely ja kuvailu oli johtanut Werstas-museon Bertelsaliin yllätyksen. Suuri sali oli täpötäysi, 150-päinen maksuttoman pääsylipun lunastanutta teatterikesän nauttijaa. Heidät istutettiin suurta pelkkää suurta, tyhjää valkokangasta tuijottamaan salin tuoleihin, loput ikkunalaudoillekin. Ja teatteriohjelmana oli kuunnella 1 tunti 40 minuuttia äänitettyä kirjallisuustutkijoiden nauhoitetta tutkijoiden muistiinpanoja yli 20 lukua lähinnä Kylähulluista kertovista kansanrunouteen liittyvistä persoonallisuuksista muistiinpanoiksi kuvattuna (parinkymmenen lukijan vuorotellessa lukemistapahtumaa). Puuduttavaa. Tylsää. Itselleni jonkinlaisena puheen eksperttinä yhden kovin matalaäänisen lukijanaisen liian lähelle mikrofonia lukema teksti jäi täysin epäselväksi ja lukeminen tuntui muuttuneen äänenkuulemisen kidutuksen kaltaiseksi pakkokuunteluksi. Sietämättömyyden todisti yleisöstä vähemmän korrektiksi uskaltautuneet: varmaan 1/3 salista tyhjeni ensimmäisen puolentunnin aikana. Taija Helmisen hehkutus koki pettymyksen suuremmankin purkamistunnelman meidän poistuessa hieman tuohtuneina moisesta väärinvalitusta aiheen tulkintamuodosta kohti seuraavaa Teatterikesän ohjelmanumeroa kohti vieressä sijaitsevaa Frenckellin salia.
OUT OFF THE BLUE
Pääohjelman hienon, kiinteän ja harvinaiskuvastollisen tulkinnan meren ekosysteemistä saimme kokea tunninmittaisena dokumenttina.
Sen sisältöön, parhain lukijani, voit käydä vielä kurkkaamassa Teatterikesän ohjelmalehtisestä löytyvästä teoksen kuvastosta. Uusi teatterillinen dokumentti ansaitsi tämän tunninmittaisen osansa festivaalin Pääohjelmassa. Hieno!
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/out-of-the-blue/
Lopuksi kerron Tampereen Teatterikesän 2024 pääohjelmakokonaisuudesta vielä parin esityksen osalta arvioitani, niistä jotka jo ennen tätä festivaalia olin Lahen uutisia -julkaisussani kritikoinut – liittämällä tähän linkin arvioistani.
Joitakin keskusteluja merkityksestä
Ei kertonut katuvansa
Kiitän lukijaani Tampereen Teatterikesän 2024 kirjoittelujeni mukanaolosta, hyvää tavallista viikkoa ja paljon teatterikäyntejä Suomessa ja ulkomaillakin teille jokaiselle koko vuodeksi seuraavaan Teatterikesään asti toivotellen.
Tarmo V
Kuva Jiri Halttunen ja Eija Haukka
Teatterien kantaesitysten huiput voivat hyvinä ja laadukkaina käännöksinä kasvaa vahvoiksi, tuleviksi klassikkonäytelmiksi vaikka missä maassa ja millä kielellä tahansa. Tällainen laatuisa suomalainen kääntäjä, kirjailija ja teatteritekijä on Juha Jokela, jonka suomennos näytelmästä Keuhkot sai suomenkielisen kantaesityksensä Kansallisteatterin intiimillä Omapohja-näyttämöllä kymmenen vuotta sitten kääntäjän ohjauksena. Jokela on myös yksi suomalaisen näytelmäkirjallisuuden kirjoittajahuipuista, joka on saanut tunnustusta omilla teksteillään ja ohjauksillaan näytelmäkirjoituskilpailujen kärkiteosten jatkuvina tunnustuksina. Keuhkot – suomenkielinen kantaesitys vieraili maassamme myös pienellä kiertueella mm. Lahden kaupunginteatterissa muutama vuosi kantaesityksensä jälkeen.
Kansallisteatterin maineikas tulkinta on saanut muutamat suomalaisteatterit näinä vuosina tarttumaan tähän Jokelan suomentamaan, Duncan Macmillanin nykyaikamme ihmiskuvaa sisältävään, koruttoman hienoon, sisällöltään tavattoman herkkätunteiseen näytelmään.
Jyväskylän kaupunginteatterin Keuhkot viime syksyltä on yksi sellainen, todellinen teatterillinen tapausihme tekstinä, sisältönä ja vaikuttavana tulkintana, jonka kokeminen on yksi Tampereen Teatterikesän 2024 tähtihetkiä katsojalle ja suomenkielisen näyttelijäpuheen kääntäjille, kokijoille ja teokseen tarttuneelle teatterille – sen julkisuudessa miltei tuntemattomille, loistaville näyttelijöille, ohjaajalle = teatteritaiteelle.
Tietenkin paikallisteatterien työvuoden ohjelmakokonaisuudet ja huipputyöt ansaitsisivat tulla nähdyiksi tässä harvinaisessa suomalaisessa kansainvälisesti korkeatasoisessa Tampereen teatterikatselmuksessa. Teatterit kuitenkin saavat pääosan elinkelpoisuudestaan suurista töistä, suurin taiteellisin ja taloudellisin satsauksin, mittavin roolimäärin, orkesterein, skenografioin ja lavastein – niiden toteuttaminen toiselle paikkakunnalle on taloudellisesti uhkarohkea konkurssikypsä yritys loppuunmyydyin, suurin katsojamäärinkin toteutuneina.
Vaan pienikin teatteri voi olla suurta taidetta, kuten Keuhkot, jossa tarvitaan vain paikalle kaksi näyttelijää. Keuhkot on varsin kätevästi kulkeva, toimiva taidepaketti missä vain koettavaksi. Ei mitään lavastusta, tehokeinohenkilökuntaa, vaan teksti ja sen tulkkeina kypsät, taitavat, persoonalliset näyttelijät mahdollisimman selkein, sisäistetyin ajatuksin, tunneskaalansa pieteetillä, yhteisnäyttelemisensä herkkyydellä katsomoon saakka välittyvällä tunnetasolla näytelmäteoksensa välittäen.
Jyväskylän kaupunginteatterin ohjaajan Perttu Leinosen näkemys keskivertoisen sivistyneen länsimaisen suomalaisparin elämänhaaveen toteutuksesta, sen etsimisestä ja läheisyyden kaipuun vaikeudesta tuntuu löytäneen näytelmän keskeisen, viiltävän horjuvan, ulkoisessa pienuudessa lähes näkymättömän, sisäisessä suuruudessaan valtavan, usein sielunelämän karrelle polttavan sanoman. Täällä me hapuilemme, kohtaamme, kokeilemme, rakastelemme ja eroamme. Mitä meistä tulee, mihin me tässä katastrofisessa sodanvarjoisessa, kansojen nälänhädän, kansainvaellusten ja ihmisrodun ylitsepaisumisen, henkisen ja fyysisen hapettoman ilmaston maailmantilanteessa, itse tai mahdollisina tulevina vanhempina päädymme. Tuohon pohdintaan, sen antamaan tunnemaailman rikkauteen, tulehdusherkkään haavoittuvuuteen me tahdonlujuudestamme ja suurten haaveittemme sinnikkäistä pyrkimyksistä huolimatta kuitenkin päädymme – jatkuvaan, tuloksettomaan ajatustyöhön. Leinosen ohjaus on hienovireisen korutonta, pienieleisen herkkää, upeaa yhteistyötä esittäjien kanssa.
Hegy Tuusvuoren näyttelemä aikamme opiskellut, uraa vasta etsivä perusnainen on tahdoltaan ja pyrkimyksiltään voimakas. Päämäärä mihin elämässä pyrkiä on jatkuvassa mielen ja mielialan vellonnassa. Hänellä on taito yrittää toistuvasti kartoittaa omaa psyykeään, epäillä parisuhteensa aloitteita, muttei ratkaista asemaansa tässä maailmankaikkeudessa ihmisenä, kumppanina – saati mahdollista lapsentekoa tällaiseen maailmaan, tai hyväksyä edes parisuhteensa kovin pinnalliselta tuntuvaa, myös kiinteää suhdetta etsivää kumppaniaan. Draamassa eräänlainen naiseuden skaala, jatkuvasti muuttuvine tuntemuksineen, epäilyineen, ratkaisualoituksineen, syliin painautumisineen on herkkää, tunnistettavaa ihmisyyden loputonta tuloksettoman tuntuista läheisyyden etsintää. Se tuo teokseen kiinnostavasti reaktioalttiutta, jonka yllättävyydelle usein on pakko nauraa, sekä näennäiseen hiljaisuuteen toimivuutta, joka suggestoi katsojan odottamaan yllätysten, ratkaisuyritysten vain kiihtyvän.
Markus Virtanen – jonkinlainen muusikkoekspertti yrittää perusmiehenä vastata tähän parisuhde-elämän naisen niputtamaan solmuisuuteen – läheisyyttä hänkin tuntuu kaipaavaan mutta viettiohjautuvampaan – miltei jo rakoilevaan suhteeseen monin aloittein, uusin aluin, irtosuhteittenkin keinoratkaisuin: kovin tuskaiselta ihmissuhteen syntyminen, sen kestävyys tuntuu. Tässä, kuten maailmansivu kaikissa parisuhteissa nainen kuitenkin liikuttaa tuota jatkuvaa tulevaisuuden pohdintaa parielämästä naisellisen taitavasti, miehen pyristellessä mukana.
Näiden näyttelijöiden yhteisnäytteleminen on mestarillista, hallittua, sielukkaiden ihmisten vahvaa sanomaa toisilleen ja meille.
Jyväskylän kaupunginteatterin hieno Keuhkot pakottaa minut, katsojansa, jatkuvilla yllättävillä reaktioillaan nauramaan viereisen ammattinaurajan keralla näytelmän yllättävätempoisessa pienireaktioisen runsasvaihteluisessa rytmissä, siihen yhtyen ja yltyen. Mutta pohtimaan samalla peruskysymystä, mihin tuo paljon läheisyyttä tarvitseva ja maailmassa, toistensa kanssa selviytymistä yrittävä parisuhde lopulta johtaa – ja kestävätkö maailmantilanteemme jo hengenvaaralliset puitteet suhteen pääsemiseksi onnelliseen ratkaisuunsa.
Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Keuhkot
Käsikirjoitus Duncan Macmillan
Suomennos Juha Jokela
Ohjaus Perttu Leinonen
Rooleissa Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen
Lavastus ja äänisuunnittelu Tuukka Toijanniemi
Puvustus Tellervo Syrjäkari
Valosuunnittelu Jonna Rautala
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Suvi Taipale
Kuva
Jiri Halttunen ja Eija Haukka
Keuhkot-näytelmän arvio on kirjoitettu esityksestä Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa torstaina 8.8.24 klo 19.
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/keuhkot/
Tampereen Teatterikesä tarjoaa viikon aikana Teatteria kaikenikäisille. Seitsemänpäiväinen ohjelmisto sisältää Pääohjelmistossaan parikymmentä esitystä, joista kaksi on selvästi tarkoitettu muille kuin pelkästään aikuisille, toinen oli klovnitarina MIELETÖN täysi-ikäisille (perheillekin) https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2023/02/mieieton-hauskan-viisas-teatterielamys
ja toinen MOLLI JA YSTÄVYYDEN TALO – ihan satumaista teatteria katsojista pienimmille sekä ihan kaikille teatterin ystäville.
Ahaa-teatterin esitys 8.8. klo 12.00 oli tuonut paitsi huippuvärikkään Mollin kotiasumuksen, pihan ja huoneen seinät myös kesäisen yleisön katsomaan ja jännittämään juuri ennen päiväkotien ja koulujen alkua, että mikä se sellainen Ystävyyden talo oikeasti on.
Ihan heti ihmeteltiin tuota tavattoman kiehtovaa, mielikuvituksellisen ihmeellistä teatterin taikamaista kirkkautta ja värikkyyttä: Mollin pihaa kaivoineen ja pian myös taloa pyöreine, avautuvine ikkunoineen vieläpä sitten vaivattomasti talon sisälle kurkistettavia lavastustaiteen nerokkaasti loihdittavia seiniä moninaisine esineineen ja kuvineen. ”Ei taida mikään tavallinen talo ollakaan,” luulin kuulevani kouluikäisen katsojan isän kuiskauksen. Monia tauluja oli kohta pihalla, mutta pian totesimme niiden sisältävän järjestyssääntöjä mahdollisille pihaan eksyneille tai ei-toivotuille luvattomille kävijöille. Paikalla oli isovanhempia, äitejä ja isiä lapsiseuralaisineen kuin myös kaikenikäisiä aikuisia, joita selvästi tuntui jännittävän, sillä melkoinen salaperäisyys ja arvaamattomuus oli taatusti vastassa, kun jo oli astuttu teatteriin ja istuttu sen nousevien rivien tuoleihin, monet kenties ensi kertaa elämässä. Kädestä täytyi tiukasti vielä pitää kiinni ja puristaakin.
Näytelmässä Molli kokee olevansa onneton ja yksinäinen. Hänen huoneensa seinät täyttävät sukukuvat hän on nimittänyt hapannaamoiksi. Niistä ei tunnu ilonpisaroita lähtevän.Tulisipa edes joku käymään ja pian se joku koputtaakin ovelle. Hän on Sisu, joka heti ihastuu Mollin kotiin ja ystävyys syntyy ja niin kaikki mukavat leikit ja jujut käynnistyvät. Yksi hauskuus on niin tuttua lasten toisiinsa tutustumisen toimivista alkunauruista näytelmässäkin – se perhehuumorin varma keino on pierun pääseminen – ja sekös naurattaa ihan vietävästi, ystävykset tulevat hyvälle tuulelle. Tapahtumat alkavat käydä pian vilkkaasti toimiviksi ja touhut niin hauskan lämpimiksi, että keksitään kaikenlaista pilailua: kieltotaulujen sanojen muuntelu, kirjaimia lisäten ne muuttuvat ystävällisen hauskoiksi kieltojen vastaisiksi vitseiksi, jotka ainakin lukemaan oppineet ymmärtävät ja nauravat makeasti. Etsitään tietosanakirjasta ystävyys sanankin merkitystä monet pitkät tovit, kunnes katsojatkin Mollin ja Sisun tavoin hoksaavat, että ystävyys on juuri samaa kuin Mollin ja Sisun välille syntynyt toisesta välittäminen. Hurja yllätys, monelle katsojalle jo täydellinen pelästyminen, on valtavan yli ihmiskokoisen otuksen Kumman putkahtaminen kaivosta pihan täyttäen. Mutta siitäkin selvitään, kun otus ilmenee olevan ystävällinen ja mukava olento.
Ahaa-teatterin esitys osoittautuu turvallisen tunteikkaaksi ja mielikuvitusrikkaaksi, hyvin lämminhenkiseksi lastenteatteriksi. Näyttelijätyö (Molli Sonja Salminen, Sisu Teemu Mäkinen) on harvinaisen ammattimaisen laadukasta, sympatiaa levittävää, ystävyyttä välittävää näyttelijätaidetta. Käynti Ahaa-teatterin Mollin Ystävyyden talossa korottuu sellaiseksi teatterikokemukseksi, että sinne voisi useamman kerran mennä ja piipahtaa näitä ystävyksiä ja heidän jännittäviä uusia ystävyyskokeilujaan tervehtimässä.
Katso lisää esityksestä ja sen tekijöistä:
KUVASSA Anna Victoria Eriksson, Pauliina Saarinen, Anna-Mari Kähärä, Sara Puljula, Linda Hämäläinen, Eija Ahvo, Susanna Haavisto
KUVA Maria Peltoniemi
Kokemuksekseni valitsemastani Tampereen Teatterikesän yhdeksän esityksen kokonaisuudesta ammattitaitoisimman, hauskimman, puhuttelevimman, nautittavimman, ymmärrettävimmän, sukupuolipaljastavimman, rehellisimmän, realistisimman ja opettavimman sekä taatusti uusimuotoisimman koin ehdottomasti – innostuneesti esityksen joka hetkestä nauttien ja mieleeni painaen – Turun kaupunginteatterin ohjelmistossa jo ennen koronaa pyörähtäneen Kysy siskoilta -musikaalin.
Tampereen Teatterikesän Turun kaupunginteatterin musikaali Kysy siskoilta on aikakautemme naiseuden täydellinen aarreaitta. Kysy siskoilta -esityksessä hormonit, kuukautiset, keskenmenot, PMS-oireet, lapsettomuus, synnytys, konkreettinen häpeä, gynegologi-käyntien jäykät korniudet, teininä koettu nolous, panemisen ihanuus, ulkonäköpaineet, kuumat aallot ja yleensäkin naiseuden hävetty ja vaiettu kehollinen pyhyys, sukupolvien ja äitien varjelema salaisuus – tuo vielä pitkä luettelematon määrä käsitteitä ja naiskokemuksia vilisee esityksessä täyttäen lähes kolmetuntisena esityksenä päämme ajatukset ihanasti ymmälle.
Musikaalin esityskonsepti ja käsikirjoitus on ohjaaja Satu Rasilan, musiikki säveltäjä Anna-Mari Kähärän ja laulujen sanojen luontevat ja iskevät riimit Susanna Haaviston.
”Naisen elämän tabumaisimmat tai häpeää synnyttävimmät aiheet askarruttivat käsikirjoittaja Rasilaa. Tutkittuaan omia kokemuksiaan, alan kirjallisuutta ja asiantuntijoita, hän päätyi kysymään asiaa todellisilta asiantuntijoilta, naisilta -nekin rajaten siskoiksi (joita aina vieläkään äidit eivät luottohenkilöinä ole). Rasila vakuuttui vinkistä, että on parempi kysyä siskoilta kuin lukea kirjoista, miten hormonit heittelevät teini-iästä vaihdevuosiin. Historiankirjojakin teokseen on luettu. Jo antiikin aikaan Ateenassa hysteria oli monen naisen diagnoosi ja tämänkin päivän lääkäridiagnooseissa.”
Esityksen idea, sanat ja käsitteet kajastuvat teatteriteoksissa kovin vähän käytetyiltä, emmekä me miehet ainakaan niiden mukanaan tuomia tunteita juurikaan ole saaneet kokea, noteerata edes kymmenien avioliittovuosienkaan aikoina. Entä kun tuon kaiken meihin ahtaa aivan vallattoman taitava ja hauska, pelkkä naistaiteilijoiden laulutaitoinen, upeasti näyttelevä seitsikko, laulun ja sanojen sekä uusien sävelten esitysmuodossa – saa naiseus taatusti karvalleen, veritipalleen, tuntemuksineen upean kuvauksensa – ja me yleisö, miehetkin olemme luotettavuudestamme ja yhtä aikaa esityksen avoimuudesta jo täysin myydyt.
Olen vieläkin otettu tuosta esityksen rehdisti paljastavasta (jopa kielivarantoamme luontevaksi laventavasta..vittu, pillu, perse, muna…) asian arkipuheiksi muuntavasta luontevasta asiasanaston käsittelystä ja rohkeudesta.
Tietenkin nämä esitystaiturit tavoittavat aiheensa sisältörepliikeissä useat kummajaiset, niitä pohtien. Vaikkapa: miksi näistä asioista puhuttaessa lääketiede määrittelee ne naistentaudeiksi. Miksi tällainen vanhanaikainen rajaus lääketieteessä ja sen hoitomenetelmissä vielä tänään? Eikö miestentauteja vielä ole edes omaksi lajikseen rekisteröity? Siinä tasa-arvoa!
Teos ei naura naisille eikä naisista. Naiseus on jokaisessa yksilössä erilainen, sen ominaisuudet ja erilaiset tuntemukset se tunnistaa ja käskee, kutsuu keskustelemaan yksilön persoonallisuuden erilaisuudesta ja vahvistaa siten elämämme yksilönvapautta laaja-alaisella käsittelytavallaan.
Ennen muuta kuitenkin koko Kysy siskoilta -esityksen voima on kahden ikäpolven toisiaan ruokkivasta, kannustavasta, ilottelevasta, leikkivästä tenhollaan ja tunteillaan täydestä, nautittavasta musikaalisesta esityksestä. On rikkaus, että tutut, kuulut protesti- ja revyylaulun laulumusiikin tähdet, laulelmien, musiikkituotantojen spesialistit, pop musiikki- ajan soolo ja yhtye-esiintyjät, musikaalien sankarittaret Susanna Haavisto ja Eija Ahvo antavat tulla sensuellisuutensa arat sopukat kymmenien vuosien ajalta kokemuksillaan ja laulullaan hurmaten. Toisinaan tuo protestinen laulutapa saa väkevää ylivoimaa miltei huutavassa tulkintabalanssissa – sen se ansaitseekin tiedonjakamisen avautuessa jo viimein monelle sukupolvelle – myös jälki- ja etukäteen.
Teos tavoittaa tehonsa, kun vastavuoroisesti nuori lapsenhankkimisikäisten valtavan persoonallisten, maamme musiikkiteatterien ja biisien taiteilijatarten sävel ja ääni-ihanuuksien tähdet Anna Victoria Eriksson, Linda Hämäläinen ja Pauliina Saarinen tuovat rinnalle omat tuoreemmat asiakokemukset ja tämänpäivän viihdelaulun karismaista loistoa. Tietenkin muusikot – säveltäjä pianisti, sävelten virtuoosirunoilija Anna-Mari Kähärä ja basisti-laulaja Sari Puljula takaavat esityksen musiikillisen kokonaisuuden, teoksen loiston täydelliseksi.
Omana musiikkiherkkunani on pakko mainita tusinan eri sävellyksen ja naiskeskustelun yhden teeman hurjasti tilittävä biisi: puhuttaessa siitä loputtomasta aiheesta, miten naisen ulkonäölle käy kropan vanhentuessa ja iän karttuessa. Laulu ja esitys ”Peilit on perseestä” on täydellinen tilitys ja yhteenveto asiasta.
Kysy siskoilta -teos hehkuu tyylikkäänä, modernina, kaikenikäisille meille, naisille, miehille, mummoille, papoille, isomummoille, isopapoille tädeille, sedille, sinkuille, murrosikäisille tarkoitettuna elämänkulun hienona, revyymäisen räväyttävänä naiseuden ylistysoodina hienoin sävellyksin ja unohtumattomin tulkinnoin.
KYSY SISKOILTA
TURUN KAUPUNGINTEATTERI
Esiintyjät
Eija Ahvo, Anna Victoria Eriksson, Susanna Haavisto, Linda Hämäläinen, Anna-Mari Kähärä, Sara Puljula ja Pauliina Saarinen
Käsikirjoitus ja ohjaus
Satu Rasila
Musiikin sävellys, harjoitus ja kapellimestari
Anna-Mari Kähärä
Laulujen sanat ja Mustaa valoo -monologi
Susanna Haavisto
Mustaa valoo -koreografia ja koreografinen konsultaatio
Sonya Lindfors
Valosuunnittelu
Jarmo Esko
Äänisuunnittelu
Eero Auvinen ja Iiro Laakso
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Naamioinnin suunnittelu
Jessica Rosenberg ja Petriina Suomela
Esitysarvio on kirjoitettu Turun kaupunginteatterin näytelmän 6.8.2024 esityksestä TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä Tampereen Teatterikesässä.
Ennen suomalainen sivistys, varsinkin teatteri löysi tiennäyttäjänsä Helsingistä ja Tampereelta, Turustakin. Nykyisin teatteria tehdään uudistavasti ja kiinnostavasti jo kaikkialla Suomen niemellä.
Tänä vuonna sellaisen suuren jättisäkillisen suurenmoisen kansamme todellista perhekuntien ajatusten syksyistä peruskauraa tuo puitavaksi kaukaa Kainuusta sen Kaupunginteatteri. Se on löytänyt suomalaisessa Minna Canthissa uudelleen modernin näytelmäkirjailijan, joka soveltuu sellaisenaan maailman vaikenemisten ilmapiirien perinteet murskaavana taidelaitoksena tiennäyttäjäksi yhteiskuntakeskusteluihin, hyvinvointialueiden, perheiden vaiettujen menneisyysmörköjen paljastajaksi ja mielialataakkojen keventäjäksi. Ennen muuta Kajaanin kaupunginteatterin Anna Liisa on teatteriesitys, joka sukujen hautaamat ja hautomat salat täydellisesti, rehdin rehellisesti putsaa edellisten polvien tulehtumisista ja vie meidät rajusti mukaansa Suomen kansan naisasian ja sukupuolten tasa-arvon keskipisteeseen.
Satu Turunen, Teija Töyry, Mika Silvennoinen, Milla Kuikka, Jukka Peltola, Jose Viitala Kajaanin kaupunginteatterin esityksessä ANNA LIISA Kuva: Veera Konsti
Anna Liisa, tuo entisajan moraalin synnistämä lapsenmurhaajan elämänkohtalotarina, avautuu tähän päivään hurjana, kiehtovana, entiset perinteiset häpeäksi vaietut polut ohittavana suoraksi vetäistynä ajatuksen valtatienä, esimerkkinä niistä lukuisista yhteiskuntamme kohtalopoluista kertomaan yhteisön todellisen näennäismoraalin valtavan satuttavasti, yhtä aikaa puistattavasti ja lepuuttavan rehellisesti sekä helpottavasti tuskaisen menneisyytemme – naisen kehon koskemattomuuden meille sitä tietämättömille terapeuttisesti avaten.
Ei niin, että Anni Mikkelssonin ohjaus olisi vasta kajaanilaisessa maaperässä löytänyt sopivan maaperänsä, mielipiteittemme perusmuokkauksensa mahdollisuuden ja vasta nyt keinolannoitetun kylvönsä sadon. Jo vuosien takaisessa Röölän Meriteatterissaan Mikkelsson on kypsynyt ja kypsyttänyt teatteritekemisensä sekä meitä ajattelemaan kanssaan ihmistaakat, onnettomatkin kohtalot ja perhemoraalitodellisuudet kirkkaan selkeiksi puhdistaen. Mutta sinne Kainuuseen tuo teatterivoima on nyt peruskylvönsä ajatteluamme varten tehnyt, aukottoman kotoiseksi ja tuottavaksi teatteri-ihmeeksi synnyttänyt. Se työ koostuu hurmaavasta Minna Canthin ajatusten uuslukemisesta meille ymmärtämättömille miehille ja sukujen matriarkallisen tiukoille naisille. Se avaa ja puhdistaa edistyksellisyys-sanomallaan häpeätaakat kantaneet, sivusta nähneet tai vasta nyt ymmärtäneet yksilöiden monet turhat, raskaat painolastit menneiden turhista vaikenemisen perheilmapiiriahdistuksista.
Uuslukemista helpottaa teoksen yhteisnäyttelemisen tunnelmatiivis ja luonteva yhteisote sekä yhtäaikaisesti lähimmäisjoukon tuppisuisuuden kanssa pienestäkin viitteestä lapsenmielen uudelleen tavoittava, ilakoiva ja leikkivä, viaton ja raikas elämänsyke.
Kun vielä Canthin klassikkoa sopivasti sanonnoiltaan ja sanavalinnoiltaan tähän päivään siivotaan kuuluvaksi, ollaan jo Canthin sydänajatuksissa täydellisesti myös kieltämme uusimassa sen käyttöä tarkasti käyttökieleksi modernisimmalle uudelle sukupolvelle ymmärrettäväksi. Moi suomalaiset!
Roolitöistä Milla Kuikan naiseuden poljettu, perheen vartioima keinomoraalinen hahmo saa mitä upeimman, vahvimman ja voimakkaimman totuutta etsivän naiseustulkintansa. Kuikan Anna Liisasta huokuu ja voimistuu naiseuden luonnollinen kehon yksinoikeuden voima ja äitiyden lapsensa menettämisen onnettomuus yhtä aikaa samassa sielussa molempien ajatusten kamppaillen – yhteisönsä häntä kahdella eri totuudellaan lakkaamatta piinaten. Maija Viipurin lapsitutkielma saa askelensa, eleensä ja kuvitellun toteutuksensa niin tavattoman kauniin plastisesti näyteltynä, epätodellisen lapsen ja kuolleen hahmon elävä magia hallitsee esitystä, todellisuudessa yhtä aikaa sielullisella kylmyydellään ja kauniilla elämänhehkullaan, näyttämön vangiten. Vera Veiskolan hauska Pirkko-pikkusisko luo kontrastia perheen jännityksen kiristämään aikuisten ilmapiiriin lapsekkuutensa, leikkisyytensä, puhtautensa, naiiviutensa hurmaavalla vallattomuudella. Satu Turusen äiti luo vaikenemisen sulkeman yksilön verenkierron, liikkeet ja ajatukset niin raudankaltaisen kylmiksi, että katsojaa puistattaa. Jukka Peltola tuo näyttämölle harvinaisen rehdin hiljaisen isän, jolle salattu totuus on liian pyhä miehenä ymmärtää ja jolle perheessä kytenyt valheellinen totuus tuo kuin oikeutuksen vaikka surmata oma lapsi. Yhdessä tuo aviopari ei ole Anna Liisan onnettomuutta ehtinyt edes ajatella. Teija Töyry Hussona on niitä menneitä sukupolvia edustava juoruakka, joka oman hulttiopoikansa pelastaakseen alkaa kiristää itse juonimansa mahtisuvun vaietun häpeän paljastamisella. Jose Viitala luo sopivan nössön rakastuneen, ujon nuorenmiehen, joita naisten on helppo höynäyttää kautta sukukuntien – ja joita on aina ollut kautta maailman sivu sukumurheiden korjaamiseksi ja näennäispaikkaamiseksi käytettävänä. Mika Silvennoisen Mikko toteutuu vahvana näyttelijätyönä niiksi miehiksi, jotka itsekkyytensä uhmapersoonina eivät koskaan tunne epäonnistuvansa, vaan saavat aina tahtonsa läpi vääryydessäkin. Janne Kinnunen luo modernin papin aikaamme sopivan luonteikkaaksi.
Yhtä hyvin roolitöiksi voisi ajatella vaikuttavat rekvisiitat, kulissit, joista katsojan on helppo ymmärtää tarinan menneisyyden todellisuus täydellisinä, näyttämökuvaan keskitettyinä eritasoisina katsomoon näytettyinä. Tai puvustuksellisesti arkisista ratkaisuista, toimivista valoista ja kuvallisista upeista taideteoksista eläytyä lisää tarinaan, jossa sukusalaisuuden sairastuttama Anna Liisa yrittää luoda keinolohtua, ainakin kuin murrosikäisen raivokasta vastaiskua – kestääkseen maailman julmuuden sen kieltäessä naiseuden oikeuden. Vera Kopsalan kuvaluomukset puhuvat näytelmän henkeä roolitöiden kaltaisesti, kuvittavat naiseuden ikäkausia omalla kuvakielellään vaikuttavasti rajaten ja paljastaen. Maija Viipurin toimivat koreografiat suorastaan tuntuvat esityksen henkilöitymien ytimessäkin liikeratoina, samoin hienosti tilanteita kuvittavat tanssilliset koreografiat yhdistävät tunnelmat ehyiksi, vaikkapa herkin Mirel Wagnerin biisein ja sanoin jo täysin tähän päivään Minna Canthin tuoden.
ANNA LIISA
Esiintyjät
Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen, Teija Töyry, Vera Veiskola, Maija Viipuri, Jose Viitala
Teksti
Minna Canth
Ohjaus
Anni Mikkelsson
Koreografia
Maija Viipuri
Lavastus
Markku Hernetkoski ja Veera Kopsala
Pukusuunnittelu
Tiina Siltala
Valosuunnittelu
Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu
Sinikka Isoniemi
Tarpeisto
Soile Savela ja Ralina Matikainen
……
Esitysarvio Kajaanin kaupunginteatterin esityksestä Tampereen Teatterikesän Pääohjelmistossa Pakkahuoneella 6.8.2024
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/anna-liisa/
Arviolta lähes 500 kansalaista oli tullut Tampereen Teatterikesän perinteisiin avajaisiin kuulemaan ja näkemään parhaillaan vietettävän järjestyksessään 55. Teatterikesän antia ja sisältöä. Mitä näin suuri, vapaaehtoinen yleisö sai tästä tilaisuudesta innostuksensa ja kiinnostuksensa vastineeksi? Koetan ohessa asiaa tilaisuuden kokijana kartoittaa.
TILAISUUDEN AVAUS
Juontaja Auvo Vihro osasi loihtia ohjelman juontoon sopivasti Teatterikesien historiaa, esitellä huolella kaikkien eri ohjelmanumeroiden suorittajat ja heidän taiteensa liittymisen varsinaisen Teatterikesäviikon aikatauluihin. Juontajana oli humaani näyttelijä, teatteriohjaaja, selkeä ammattitaitaja.
TAPIO RAUTAVAARA -MONOLOGI
Timo Ruuskanen esitti otteita pääohjelmiston esityksestä Rautavaara.
Timo Ruuskasen luonnehdinta kaiken kansan kunnioittamasta reissumies Tapio Rautavaarasta monologiesityksensä otteessa tuntui hieman menneen aikakauden muistelulta, toki sellaistakin tarvitaan tänä aikana todistamaan Suomen menneisyyden puutteista ja kansan kahtiajakautumisen ongelmista. Ruuskanen aloitti jo vuodelta 1921 kuvaillen Rautavaaraa 5-vuotiaana kerjäläisenä ja varastelevana pikkupoikana Tampereen torilla. Samoin Kupparinpoika – Rautavaaran levyttämä laululuritus – tuntui kovin mitättömältä, lähes kronikalliselta kupletilta Rautavaaran menneisyystaustan selvittämisessä ja viimein huutolaispojaksi päätyvänä nyt Ruuskasen kitarasäestyksellään laulamana. Eikä kaikki muukaan niin kunniaksi Rautavaaran todellisuutta kartoittanut: maajoukkueosanottajien salakuljetuskilpailun voittajaksi ulkomaankäynneiltä Ruuskanen nosti Tapio Rautavaaran ylivoimaiseksi saavutukseksi 27 pulloa jaloviinaa yhdeltä ulkomaanreissulta.
No, nuo olivat vain pieniä katkelmia sisällöstä, johon avajaisten juontaja lisäsi, että koko monologi on Tampereen Työväenteatterin ohjelmistossa koettavissa alkavan syysnäytäntökauden aikana.
MINISTERIN AVAJAISTERVEHDYS
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen
Anna- Kaisa Ikosen tuoma Valtioneuvoston tervehdys oli kovin monipuolinen, laaja ja hyvin kirjoitettu.
Sen sisältönä ministeri kertasi (itse paikallisena perustamperelaisena) Teatterikesän synnyn vielä tarkemmin ja yksityiskohteisemmin aina Aamulehden toimituksen, Tampereen teattereiden ja niiden näyttelijäkuntien osuuksien merkitykset kunniaan korottaen. Hän puuttui puheessaan myös Teatterikesän kaikille tarkoitettuun suureen tarjontaan – toimintaan, jossa matalankynnyksen muodostavat lukuisat maksuttomat tilaisuudet. Suuren merkityksen Ikonen katsoi myös kansainvälisyyden ylläpitämiseen taiteessa – juuri Tampereen Teatterikesässä suomalaiset voivat kokea poikkeuksellisen laadukkaita ulkomaisten teatteritaiteilijoiden ja teattereiden esityksiä ja tulkintoja. Samoin vastavuoroisesti Tampereen Teatterikesästä myös ulkomaiset vieraat löytävät hienoja, uusia teatteritulkintoja ja teatterit omiin maihinsa vientiä varten tekstejä ja suomalaisesityksiä. Teatterikesän laajuus viikon 400:lla eri esityksellä on jo suomalaisen kulttuurin harvinaista suuruutta ja monikirjoisuutta – teatteri on myös alueellisesti merkittävää taidetta yhteisöllisyydestä, kokea elämyksiä. Tänä aikana tarvitaan yhteiskunnan uusimista yhteisöllisyyden ja yksityisen ihmisenkin taholta rajattomasti. Löytyisivätkö maailman monia väkivallantekoja ja yhteenottoja ajateltaessa omat mahdollisuudet juuri taiteesta, teatterista ja niiden esityksistä, yhteiskunnan jatkuvista ja yksilön oivallusten uudistamisajatuksista. Kaupunkikulttuurista ministeri mainitsi ensi syksynä tulevan poliittisen kulttuurikehitysohjelman julkaisun.
……..
Kaikkiaan juuri tuo paperi tuntui meille esityksen kuulijoille – ainakin näin sisällöltään avaamattomana – olevan arveluttava – onhan sama hallitus jo budjetissaan sopinut suurista kulttuurialan leikkauksista.
MARIA YLIPÄÄ & MARZI NYMAN
Kahden huippumuusikon duo, lukuisista festivaaleista ja konserteista, tv-ohjelmista tutut taiteilijat esitti maistiaisiksi kappaleita TelttaLabin iltakonsertistaan.
Marzi Nymanin virtuoosinen, improvisaatiomainen sävellystyö vaikuttaa satumaisen kauniilta nykymusiikiksi muuntuvissa, huippukitaristin sävellys- ja tulkintaesityksissä; niissä riittää menneen ja tämän päivän musiikin hienoja kombinaatioita ja improvisaatioita ihasteltavaksi. Maria Ylipäätä olen viimeksi kuullut livenä vuosia sitten Hamina-tattoossa. Nyt ääni on täyteläisen kaunis, laaja ja sydämellisen kaunis soinniltaan, saati voimaltaan: musikaalista tenhoa tulvillaan, eläytymistä nautittavimmillaan.
Duo esitti kaksi kappaletta: aluksi Nymanin hienon sävellyksen kesäisen leikkivään runoon, sitten Mari Kähärän sävellyksen Waltarin tekstiin. Ainakin ulko-ilmassa tehostetut tulkinnat tuntuivat aiheidensa balanssilta sopivan informoivilta säveliltään ja sanoiltaan, herkkyyttäkin löytyi suurelle kuulijayleisölle jo nautittavaksi.
Aion kertoa niistä vielä tulevassa TelttaLab-konserttikatsauksessani lisää – varsinkin tuosta erikoisesti Waltarin tekstiin liittyvästä syntetisaattorin osuudesta..
TAITEELLISEN JOHTORYHMÄN PUHEENVUORO
Teatterikesän taiteellinen johtoryhmä: Taija Helminen, Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä
Tämä meille teatterilaisille tuttu kolmikko (kuvassa Iivanainen-Helminen-Räikkä). Heidän asiantuntemuksensa on kiistatonta, ovathan he aktiivisia teatterintekijöitä itsekin edelleen: näytelmäkirjailijoita, ohjaajia, dramaturgeja jopa näyttelijäksi ja heidän kouluttajikseen heistä riittää voimaa. En silti ole ihan varma, tarjosiko heidän osuutensa suurelle yleisölle riittävästi ymmärrettävää konkreettista tietoa – useimmiten se tuntui ympäripyöreiltä luetteloilta valtavaa määrää periaatteita, tapoja, mielipiteitä ja yrityksiä muuttaa yhden esityksen sisällön mukana maailmaa ja ihmistä sekä heidän yhteisöjään paremmiksi.
Ehkä siksi on hyvä ottaa näiden kolmen teatteriasiantuntijan käsitykset otantana kuin suurennusluupilla katseltavaksi:
Iivanainen: Meiltä kysytään, miksi juuri nämä esitykset on tämän kesän pääohjelmaan valittu. Suomi ja maailma on täynnä upeita esityksiä. Samaan aikaan kun huomioidaan teidät katsojat, me kuulemme ja kuuntelemme toisella korvalla, mitä taiteilijat ajattelevat ja mikä heitä ajassamme kiinnostaa. Mistä tarinoista ja aiheista tekijät haluavat tekstiä kirjoittaa, maailmanaikataulut, taiteilijoiden omat aikataulut, maailman tapahtumat, ajankohtaisuudet. Teatteria rajaa myös se paikka, missä se esitetään. Me joudutaan pohtimaan, mitä näyttämöitä kulloisenakin Teatterifestivaaliaikana saamme käyttöön…
Helminen: Esitys Ihana tytär Eerika on hyvä esimerkki tällaisesta näytelmästä, joka on jo kerran nähty arkistoista tuotuna, luettuna tekstinä. Teos palauttaa tutkimuskirjallisuudesta tietoa meille tähän aikaan tai entisistä tapahtumista. Meillä kaikilla on vastuu menneisyyteen kohdistuneista tulkinnoista. Missä valossa esitämme toisen ihmisen. Otammeko omassa näkökulmassamme asenteellisen näkökulman puolesta tai vastaan, olemmeko katsastamassa ihmistä ennakkoluulojen läpi. Teos on esitetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran luentosalissa. Oli aluksi vaikea etsiä sille sopiva paikka täältä Tampereelta. Se on historiallisessa Werstas- työväenmuseossa nyt koettavana – sillä museoilla on vastuu kertoa totuus.
Räikkä: Meillä johtoryhmällä on tullut tavaksi ottaa valintoja tehdessämme työrajaukseksi jokin näkökulma. Se löytyi tuossa edellä kuvatussa esityksessä. Yleensä ensimmäinen valinta antaa jo hyvää suuntaa valinnoille. Tänä vuonna se oli Samuli Niittymäen Plup Plup -esitys. Tuosta esityksestä sovittiin kättä päälle vuosi sitten. Tämä on esimerkki esityksestä, jota on yritetty saada ohjelmistoon jo useana vuonna, mutta se ei joistakin eri syistä ole vielä onnistunut. Nyt se on. Festivaaliohjelmien suunnitteleminen on aika työlästä ja saattaa ulottua vuosienkin päähän. Näin se on eritenkin tuon kansainvälisen ohjelmiston kanssa…
KIITOS KOTIMAISESTA NÄYTELMÄSTÄ -TUNNUSTUKSEN JAKO
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry luovuttaa Kiitos kotimaisesta näytelmästä
-tunnustuksen.
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on myöntänyt Kiitos kotimaisesta näytelmästä -tunnustuksen Teatteri Takomolle kiitokseksi kotimaisen näytelmän hyväksi tehdystä työstä. Kiitos kotimaisesta näytelmästä – Tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain teatterille tai taholle, joka on ohjelmistosuunnittelussa tai muuten tukenut kotimaista näytelmää.
Palkinto myönnettiin Helsingin Punavuoressa sijaitsevalle Teatteri Takomolle seuraavin perusteluin:
Teatteri Takomo on tunnettu rohkeista ja ennakkoluulottomista näytelmävalinnoista, jotka rikastuttavat ja monipuolistavat suomalaista teatterikenttää. Teatteri Takomo on johdonmukaisesti tuonut esiin uusia kotimaisia näytelmäkirjailijoita ja tarjonnut heille alustan, jossa heidän työnsä voi kehittyä ja tavoittaa laajemman yleisön. Teatteri Takomon ohjelmistosuunnittelu on esimerkillistä, sillä se ei pelkästään täytä teatterin perinteistä roolia kulttuurin välittäjänä, vaan myös aktiivisesti muokkaa ja uudistaa sitä. Takomo ansaitsee kiitoksen sitoutumisestaan kotimaisen draaman edistämiseen ja uudistamiseen suomalaisen teatterin elinvoimaisuudessa.
Palkinnon jakoi toiminnanjohtaja Outi Mäkinen ja näytelmä- ja sopimuskoordinaattori Mika Vainio
ja sen vastaanotti Ami Karvonen, Takomon taiteellinen johtaja ja Sari Nyberg Takomon pitkäaikainen teatterin tuottaja.
TANSSITEATTERI MD: ALIVENESS
Tilaisuuden päätti koreografi Mari Rosendahlin Aliveness-teoksen hahmot Superhuman-woman ja Shadow Alley, ohjelmanumeron esiintyjinä tanssijat Klaara Haapanen ja Joel Alalantela.
Juontaja: Esityksen hahmot ovat saaneet vaikutteita taiteilijoilta Matti Tukiainen ja Kai Hagelberg – heidän yhteisnäyttelynsä maailmoista ja tunnelmista.
Ohjelman päätösnumero tuntuikin sopivan liikunnalliselta, musiikiltaan tyylikkäältä, tasoltaan taidokkaalta ja kutsuvaltakin kokemaan viikon esityksiä, tuntemuksia, odotuksia, elämyksiä.
Ohjelmanumeron aikana Laikun lavan katsomon väki alkoi vähitellen kiiruhtaa – toiset seuraavien esityksien aikatauluja vilkuillen varsinaisia teatteriesityksiä kokemaan – toiset taas selvästikin tamperelaisia suuntasivat koteihinsa melkoisen kulttuuriannoksen teatteritaidetta tunnissa nautittuaan.
Satu Turunen, Teija Töyry, Mika Silvennoinen, Milla Kuikka, Jukka Peltola, Jose Viitala Kajaanin kaupunginteatterin esityksessä ANNA LIISA Kuva: Veera Konsti
Tampereen Teatterikesä järjestetään 5.–11. elokuuta 2024 viidennenkymmenennenviidennen kerran.
Tämän Pohjoismaiden suurimman kansainvälisen teatterifestivaalin Pääohjelmistossa on tänä vuonna mukana yhteensä 20 produktiota, joista viisi on kansainvälisiä.
Teatterikesän ohjelmakokonaisuuteen sisältyvät pääohjelmiston lisäksi TelttaLab-esitykset G Livelab -musiikkiklubilla, festivaalin virallinen oheisohjelmisto OFF Tampere sekä Tapahtumien Yö torstaina 8.8.
Festivaaliviikon aikana järjestetään myös keskusteluja sekä teatterialan kokoontumisia ja tilaisuuksia.
PÄÄOHJELMISTO
Pääohjelmiston tämänvuotisten esitysten sisällöissä pohditaan ihmistä ja yhteiskuntaa, kuten: kenen näkemykset synnyttävät valtavirtaa, historiankirjoitusta tai niin kutsuttuja totuuksia.
Kotimaisessa ohjelmistossa nähdään teattereita ja työryhmiä ympäri Suomen. Tampereella vierailevat esityksillään Jyväskylän, Kotkan, Kajaanin, Oulun ja Turun kaupunginteatterit, Tampereen ja Oulun teatterit, Riihimäen teatteri ja Ahaa-teatteri. Pääkaupunkiseudulta tulevat mm. Q-teatteri, Red Nose Company ja Koko Teatteri. Lisäksi suomalaisesityksissä on puoli tusinaa usean teatterin tai näyttelijäryhmän yhteistyöprojektia mukana.
Kansainvälisyyttä edustava ruotsalaisen sirkustaiteen suunnannäyttäjä Cirkus Cirkör tuo Teatterikesään uusimman teoksensa Tipping Point. Ruotsista vierailee myös näyttelijä ja ohjaaja Iggy Malmborg sooloteoksellaan Satan.
Portugalilaistaustaisen näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija Tiago Rodriguesin ohjaus Catarina and the Beauty of Killing Fascists nostaa keskiöön yksilön ja yhteisön vastuun demokratian tulevaisuudesta. Esityksen tuotannosta vastaa lisäksi lissabonilainen Teatro Nacional D. Maria II.
Brysselissä toimivien taiteilijoiden Silke Huysmansin ja Hannes Dereeren Out of the Blue luo tarkan ja avartavan näkymän merenalaisen ekosysteemin hyväksikäyttöön. Transit puolestaan on hollantilaiskaksikon Tom de Ronden ja Nick Deroon fyysisen teatterin esitys välitiloista ja niihin jumittumisesta.
Pääohjelmiston esityksistä tarkemmin: https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/
TELTTA LAB
TelttaLabin ohjelmistossa taiteilijajuhlia, konsertteja ja pienimuotoista teatteria.
Teatterikesä ja G Livelab Tampere tarjoavat TelttaLab-ohjelmiston festivaaliviikolla tiistaista lauantaihin. Estradille nousevat muun muassa teatterineuvos Ritva Oksanen, laulaja Tuula Amberla, näyttelijä Jani Toivola, muusikko Marzi Nyman ja näyttelijä-laulaja Maria Ylipää sekä laulaja-lauluntekijä Antti Autio. Teatterikesä muistaa monivuotista vierastaan Kaj Chydeniusta konserteilla, joissa säveltäjän teoksia tulkitsevat Minja Koski ja Mikael Saari. Säestäjänä toimii pianisti Arto Piispanen.
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/telttalab/
OFF TAMPERE
OFF Tampere on Teatterikesän virallinen oheisohjelmisto, johon erilaiset esiintyvät ryhmät ja taiteilijat sekä ammatti- ja harrastajateatterit voivat ilmoittaa omaa ohjelmaansa. Tänä vuonna mukana on 38 ryhmää. Ohjelmistossa nähdään muun muassa tanssia, sirkusta, improvisaatioteatteria, musikaaleja, monologeja ja kesäteatteria. Esimerkiksi Circus Ruska Festival tuo tapahtumaan kolme esitystä, joihin kaikkiin on vapaa pääsy.
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/off-tampere/
TAPAHTUMIEN YÖ
Tapahtumien Yö valtaa jälleen kerran Tampereen kadut, kahvilat, kirjakaupat, galleriat, aukiot, puistot ja museot. Festivaaliviikon torstaina 8.8.24 ympäri kaupunkia on tarjolla laaja kirjo yhteisöllisiä tapahtumia, joita ovat toteuttamassa kymmenet eri tamperelaistahot, kuten yhdistykset, yritykset ja seurakunnat. Perinteiseen tapaan suurin osa yön tapahtumista on yleisölle maksuttomia.
Tapahtumien Yönä voi esimerkiksi tutustua kaupungin historiaan erilaisilla kävelykierroksilla. Kaupungin menoa voi ihmetellä myös Finlaysonin alueella sirkuksen ja musiikin parissa. Tapahtumien Yön jo perinteeksi muodostunut tuliryhmä Flamman esitys nähdään tänä vuonna Pyynikillä.
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/tapahtumien-yo/
TEATTERIKESÄN AVAJAISET
Teatterikesän avajaiset pidetään tiistaina 6.8.24 klo 12-13 jälleen keskellä Tamperetta – Laikunlavalla, jonne tamperelaiset rientävät sankoin joukoin kaupunkinsa maailmankuulun teatteriviikon esittelyä sekä hienoja avajaisten ohjelmanumeroita seuraamaan.
Lahen uutisia aloittaa silloin kaksipäiväisen tutustumisensa teatterikesän ohjelmistoon, ensin avajaisten tunnelmista, puheista ja esityksistä raportoiden, sitten (tiistaina 6.8. ja torstaina 8.8) varsinaisesti kokemistaan kahdeksasta eri esityksestä kertoen ja ne arvioiden.
Kunniakkainta lahtelaisuutta edustavat monissa Teatterikesän suomalaisesityksissä esiintyvät näyttelijät ja ohjaajat, jotka ovat saaneet teatteritaiteen alkukoulutuksensa Lahden kansanopiston jo 42 vuotta toimineessa maineikkaassa teatterikoulutuksessa.
Festivaalista laajemmin: https://www.teatterikesa.fi/
Lisätietoja
Teatterikesän tiedotus
tiedotus(at)teatterikesa.fi
p. 03 214 0992 (arkisin klo 11–17)
Vielä olisi yksi sivistyksellinen Suomenmaan kesän huippuponkaisu mennä katsomaan Ruovedelle Lakanateatterin esitystä.
Lakanateatterin Lyytin laulun viimeiset esitykset ovat tällä viikolla vielä to klo 18, pe klo 18 sekä la klo 14 ja 18.
Teksti ja ohjaus ovat Heidi Köngäksen, roolissa Eppu Nuotio, muusikko on Marianne Maans. Esitys kestää vain rapian tunnin – eli vähemmän kuin ajomatka Lahdesta Ylä-Vääriin – mutta se kannattaa!
Retki on helppo siis yhdistää esimerkiksi käyntiin Mäntän Serlachiuksen taidemuseoissa tai Vinhan kirjakaupassa Ruovedellä. Ittipää löytyy Google-kartalta osoitteesta Syrjäntie 185, Ylä-Vääri.
Saat allaolevasta linkistä tarkempaa tietoa Lakanateatterista ja Lyytin laulusta. Yksi Lakanateatterin puuhahenkilöistä on lähtöisin Lahdesta – Heikki Hellman – Lahden Lyseon maineikas entinen oppilas, Helsingin Sanomien kulttuuriasiain päällikkö ja Tampereen yliopiston dosentti.
Lahden kansanopiston teatteriopetuksessa on myös mahdollista opiskella kesäisin osallistumalla esitysproduktioihin tai valmistamalla omia näytelmiä. Lahen uutisia sai kuluneena viikonvaihteena kokea kaikkiaan neljä erilaista esitystä, jotka kaikki olivat omia kokonaisuuksiaan, teatterillisesti vaikuttavia pienoisesityksiä. Tässä niistä pieni arvioiva katsaus.
Mitä päivänkakkarat tekevät öisin? – Pieni sonaatti irtipäästämisestä
26.7. klo 18, 27.7. klo 16.30 ja 28.7. klo 13
Ohjaaja: Tino Karttunen
Näyttelijät: Siru Karjalainen, Aino Kuronen, Lina Juusela.
Lähes perinteistä teatteria, sadunomaista tarinaa kolmen lapsen nukkumisen ja valveillaolon rajoilla toimivaa, keskustelevaa iltapuhetta kenties ensi kertaa poissa kotoa oli niin turvallista seurata. Lavastuksena lastenhuoneen kolme pedattua, hyvien peitteiden alla nukkuvien lasten yöturvallisuuden parhainta nukkumista edellyttävä huoliteltu näky tuntui myös niin lapsuuden tutun turvalliselta. Miten pienestä äänestä tai liikkeestä lapsi voikaan nopeasti havahtua, pelästyäkin ja vaatia nukkuvia kumppaneitaan hereille. Entä sitten nuo Tino Karttusen tarinan ja ohjauksen pikku käänteet aina ihmissuden tarinan pelästyksetkin, nekin lopulta muuttuivat lämminhenkiseksi huolitellun hyvin näytellyksi keskustelutuokioksi, jopa laulutkin sitten soljuttivat viimein unten maille – nyt kuin päivänkakkaroina silmäteränsä viimein nupuiksi vaivuttaen.
ETYDI 24
Saija Nygård & Lena Patta:
Etydi 24
joka vuosi sama juttu
Esitykset:
27.7. klo 17:15
28.7. klo 14
Työryhmä: Saija Nygård, Lena Patta, Veeti Vekola
Yksi koko Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen mestarillisista teoksista, video- ja ääniesitys ETYDI 24 sai kuin julkisuudelta piilossa eilen ensiesityksensä suomalaisen kesäsydämen erikoistyönä. Tämän loistavat näyttelijä- kuva- video- ääni -maailmat tavoittanut teatterikollaasi kertoi hienon visuaalisesti elämän kiertokulun kahden vuoden ajalta. Sen säihkeinen ja dramaturginen toteutus oli ainutlaatuista teatteria elävyydessään, hauskuudessaan, sanottavansa pysähdyttävässä todellisuudessa ja kansainväliseksi yltävässä teatteriuudistuksessa. Upea valojen kertova, äänten ja sävelten dramatisoima, skenografiansa huolella punnittu toimivuus ja kerrassaan mykistävä näyttelijätyö korottui kesän ja aikamme yhdeksi merkittävimmistä teatteri-ilmiöistä, joita saamme pienessä Suomessamme kokea ja vaikka koko maailmalle ylpeän nöyrinä, suurena teatteritapauksena sen värein, verhoin, sävelin, rytmein ja kukin sekä plastisen ihmiskehon liikkeiden taiteena esitellä. Teatteri on astunut suuren harppauksen kohti uudenlaista elävää tulevaisuuttansa.
Tosi tosi tosi Huono näytelmä
pe 26.7. klo 19.00 & la 27.7. klo 15.00
Katariina Broman, Inka Holm, Vilma Liikkanen:
Nyt sitä saa, nyt sitä saa: paskaa teatteria!1 Älä tule, ja jos tulet, älä odota mitään hyvää. Tämmönen tällä kertaa.
Teatteriopiskelijoilla oli käsikirjoituksena ilmeisesti teatterikoulutuksessa saatu paksu plari asioista, jotka kertovat huonon teatterin esimerkeistä. Taiteilijattaret olivat muotoilleet esityksensä eräänlaiseksi käsikirjoituksen läpimenoksi, josta tilanteita kukin vuorollaan ohjasi ohjaajana. Esitykseksi muotoutui brutaali, tuhman hävytön ja salailemattoman härski huvittavuus – taatusti sellainen, ettei teatteri moista taiten pelleiltyä sukupuolihurjastelua julkisesti uskaltaisi koko kansalle edes näyttää. Mutta niin vaan tapahtui, että esityksen vauhti, yllättävyys ja poskettoman riemukkaan rietas huumori sekä näyttelijöiden välinen kontakti ja yhteisnäyttelemisen suvereeni taito takasivat roisin hauskan uushuumorisen tunnin tällaisenaankin – saati vaikka taatuksi menestykseksi yökerhojen pikkutuntien cabareeohjelmaksi!
Jasmin Salosen HENKEÄ (26.-28.7. 2024)
Kansanopiston teatterin pienessä parin neliön ministudiossa sai pari katsojaa kerrallaan tutustua mielenkiintoiseen, nonstoppina viisi minuuttia kestäneeseen rauhoittavaan peilimaailman ihmeeseen. Esityksessä peilit oli asetettu eri puolille ja eri kulmiin huoneessa ja ne heijastivat videolla näkyvää elävää kasvoa, joka alkoi harkiten muuttaa maskeeraamalla muutamia silmäluomensa viivoja. Taatusti omalähtöinen idea toimi hienossa verkkaisuudessaan miellyttävän rauhoittavasti ja sen loppuun liitetty tumma äänitehoste viesti inhimillisyydestä ja ihanuudesta kokea itsensä rauhoittuneena ja täysin toisenlaisena.
Tämä artikkeli jääkin lahtelaisen kesäteatterin 2024 viimeiseksi teatterikatsaukseksi, sillä ensi viikolla siirrymme suoraan Tampereen Kansainvälisen Teatterikesän maailmoihin kahdeksi päiväksi, sen kahdeksan eri esityksen kokijaksi.
Kulttuurisen Lahti-kaupungin teatteripiiloissa kytee monenlaisia yllättäviä näytelmällisiä kannanottoja kahden ihmisen kohtaamisesta, rakastamisesta ja kamppailusta oman menneisyytensä ja kahdenvälisen suhteensa ylläpitämisestä työn ja taiteilijakutsumuksen puristuksessa.
Harvinaisen persoonallinen teatterilöytö on lahtelaisen kunnallisen nuorisotyön Mahdollistamon erilaisten ideoiden yksi onnistunut toteutus KUN KATSON SUA, NÄÄN VAAN LUMISADETTA. Tämä ihana kummajainen, paljolti perinteisen teatterin keinoja välttävä, luonteva ja luonnollinen, kotoisen teeskentelemätön ja aito, silti vuolaasti keskusteleva, rajusti räjähtelevä ja suurilla tunteilla reagoiva teatterielämys kohtaa täydellisenä näytelmänä Yli-Marolan kotieläinpihan sympaattisen vaatimattomassa, patinaisen tunnelmallisessa pikkuisessa talliteatterisalissa katsojat.
Pari synnynnäisen teatterikiinnostuksen saanutta ihmistä lyöttäytyy yhteen tehdäkseen oman näytelmän. Aletaan ideoida, harjoitella, kirjoittaa, etsitään vielä samanhenkisiä, osaavia ihmisiä kolmeen rooliin, lavastajaa, puvustajaa, teknistä taituria, tuttaviakin mukaan käytännön esittämisjärjestelyihin. Mira Tolvasen ja Rikhard Virtasen ikioma teatteri on syntynyt parin rohkean uskalikon omaperäisellä teatteri-innostuksella ja ehtymättömällä taidolla kuudessa kuukaudessa valmiiksi esitykseksi. Se elää näiden kahden varsin erihahmoisen lahjakkaan ihmispersoonan tiiviissä, katkeamattomassa kontaktissa luonnonvoimalla, sillä se ei matki, ei fuskaa, vaan eläytyy yhteisen tarinansa mukana täydesti siihen taiteilijasielunsa ja ajatuksensa laittaen.
Innostuksen ohessa kokeillaan onnekkaasti esittää omaan tarinaan liittyvät taustat itse tehtyinä ja näyteltyinä asiantuntijahenkilöinä videoin toteutettuina – suuriksi julkisiksi staroiksikin aikakauden julkkiksiksi muuttuneina, heitä haastatellen. Ylivoimaisesti painavinta tulkinta on kuitenkin monin toimivin ja taidokkain liikekielin, koreografioin – tunteita on niin ylitsepursuvasti, että tallin puisen hauraat ikivanhat lattiat notkuttavat meidät katsojat mukaansa rytmeihin ja taivutuksiin mukavasti temmaten. Tietenkin kokeillaan myös tallihämärän suomalaisessa aitoudessa teatterin monenkymmenen vuoden takaista tehostemuotoa strobotekniikkaa, joka kovin pitkäkestoisena jo antaa ymmärtää jatkuvien säihkeiskujen ärsyttävyyden kahdenvälisen ihmissuhteen kiduttavana epäselvyytenä, monille tuttuna päättymättömänä realistisena todellisuutena. Sopivat musiikkivinjetit jopa Apulantakantaisiin sävyihin yltäen täyttävät esityksen hengen varsin verkkaista yleismenoa. Ikärajoitusta olen aina kammonut teatterissa – ehkäpä se nyt oli sitten tarpeen…
Ihmisen miltei loputon elämänhalu esityksen alun kylmässä sydäniskurikohtauksessa näyttää laitostuneen, teknisen yhteiskuntamme julman tavan suhtautua elämän päättymiseen. Tarinan hieno kuva ja unelma vertaa ihmisyhteisöä syksyisin ja keväisin lentäviin komeisiin lintulaumoihin – todellisen yhteisöllisyyden merkityksestä elää luonnon olentoina täällä maapallolla. Kahden ihmisen toistensa löytäminen, hyväksyminen ja rakastuminen on sitten jo ihmislajille suotu erikoisbonus – myös tämän esityksen sisältönä.
Näyttelijät 26.7.24 esityksessä: Katri Sinkkonen, Luna Lintermo, Rikhard Virtanen, Mira Tolvanen, Nea Vuori
Lippuvaraukset tolvanenmira4@gmail.com
https://lahenuutisia.fi/wp-admin/post.php?post=3408&action=edit
Artikkelikuva: Jussi Nykänen Roskavaltakunta I ja II, paju ja metalli 2023 -veistos
Lahen uutisia on sammumattoman teatterikiinnostuksensa mukana toisinaan lähes unohtaa muun taiteen jatkuvan tarjonnan niin Lahdessa kuin lähikaupungeissakin.
TAIDEVALTAKUNTA on kolmen kaupungin toteuttama kuvataidekatsaus elävien suomalaisten taiteilijoiden nykyiseen ja tulevaan kuvataiteiseen kolmessa maakunnassa. Kuluvat kaksi vuotta se on keskittynyt Hämeenlinnan taidemuseon toteutuksiin, seuraavat kaksi vuotta 2026-28 se siirtyy Tampereen taidemuseoon ja vuosina 2028-2030 Lahden Malva-museoon.
Kolmen kaupungin Hämeenlinna-Tampere-Lahti yhteiseen TAIDEVALTAKUNTAAN sukellamme nyt keskittyneenä Hämeenlinnan taidemuseoon. Sehän on tämän nettijulkaisun monen kokemuksen mukaan ollut pitkään oma mielitaidemuseoni. Siksi pieni käynti siellä on välttämätöntä kertoa – nyt poikkeuksellisena valintana pääosin koko suuren seinän kokoisin kuvin, mutta myös lyhyen taiteilijatapaamisen muodossa.
Johanna Rotko: valokuvia, videoita, hiivagrammeja, lasipulloja
Johanna Rotkon taidekokonaisuus Eläviä kuvia on erityinen hyötymikrobikuvien tulevaisuuteen suuntaava eräänlainen laboratorio. Rotko tutkii ja tekee mikrobien kanssa yhteistyössä taidetta, jossa teknologia, tiede, mikrobit, hiivat ja kasvit yhdistyvät eläväksi ja jatkuvasti muuttuvaksi taideteokseksi. Eläviä kuvia koostuu elävistä hiivakuvista, video- ja valokuvateoksista sekä bioreaktoreissa elävistä hyötymikrobilajeista ja -lajikkeista. Valta teoksessa on hyötymikrobeilla eli eri hiivalajikkeilla ja hiivagrammeille (=hiivalle valotettu kuva) kasvavilla lajeilla.
Taiteilija esitteli kymmenvuotisen tutkijaspesialistin tavoin valkoiseen laboratoriasuun pukeutuneena mukanaan tuomiaan kymmeniä eri mikrobilajeja. Niiden viljelys- ja elävyysvaiheet ja vaikutukset esimerkiksi kuviin, valokuviin tai teoksen väriin tuntuivat katsojalle olevan täyttä mystiikkaa, mutta Johanna Rotkolle jo vuosien mielenkiintoista, kansainvälistä, Sveitsissä ja USAssa asiaan perehtynyttä yhä selkeämpää uudenlaista kuvanteon toimivaa järjestelmällistä suomalaista mikrobitiedettä. Taiteilijan mukana ja valvonnassa oli nyt meille näytettävänä tarkoin valvottua koko ajan mikrobien työn muutosten kohteena toimivaa eloperäistä kuva-aineistoa.
Lahdessa asuva Johanna Rotko on kuvataiteilija, joka työskentelee elävän materiaalin kanssa. Pääosassa hänen teoksissaan ovat hyötymikrobit eli hiivat ja homeet, joilla yleensä fermentoidaan erilaisia ruokalajeja. Rotko käsittelee taiteellisessa työskentelyssään mm. valtasuhteita, katoavaisuutta, aineen häviämistä, muutosta ja aikaa biotaiteen ja valokuvauksen keinoin, hyötymikrobien ja alustoille kasvavien lajien kautta.
Laura Lilja Carco Glow Käytetyt kuljetusliinat 2024
Anni Honkajuuri Pieniä ihmeitä 2024, keramiikka