TelttaLabin lavalla koin vielä uudelleen Marzi Nymanin ja Maria Ylipään hienoa, omasävelteistä ja useimmiten inspiroidun tuntuista sävellysten ja pitkälle koulutetun, löydetyn äänen ja soitinten upeaa tulkintaa. Yllätyksekseni jäi, ettei konsertti TelttaLabissa ollutkaan äänentoistoltaan kovin paljon jo tervetuliaisjuhlassa suurelta Laikun lavalta kertomaani, nyt sisätiloissa kuultuna niinkään tenhokasta uljaita spottivalojen showtunnelmaa ja säihkettä lukuunottamatta. Nuo Waltarin runojen musiikilliset tulkintaharvinaisuudet – kahteen kertaan nautittuani – nostaisin tämän konsertin suomalaiseksi kulttuuriseksi huippuanniksi.
Toinen TelttaLabin ilta maistui sitävastoin Antti Aution hurmaavan omasävelteisen, omarunoudellisen ja omakitaraisen kansantaiteilijan laulelmien täydeltä nykykansanmusiikin namiherkulta. Tietenkin Antin aivan uniikki laulajan äänimateriaali oli täysin toisenlainen kuin reilut tusina vuosia aikaisemmin – hänen ensimmäiset laulutuokionsa kitaransa säestyksellä Meriteatterin esityksissä ja sen levynjulkistamistuokiokonserteissa. Antti Aution esiintymisvapautuneisuus, huumori ja loistava kuulijoidensa sympaattinen käsittely hakee vertaistaan kaukaa menneisyydestä, Tupa-Uuno kronikoitsijasta ja huippu-iltamatähdistä. Kenties hän on niitä historiaan jääviä sympaattisia laulajaesiintyjäsuuruuksia, jotka välittävät meille menneen viihteen mukana hienoa aikakausihistoriaa – tarinoina ja sävellyksinä verrattomina, klassisiksi jo muotoutuneina valloittavan omaperäisinä hurjasti tyylivalikoinnillaan toisistaan poikkeavina pelkkinä riimivuodatuksina. Laulu isoisälle, jonka kanssa Antti pikkupoikana sai olla ajelulla Taunuksen kyydissä isoisän törähdytellessä vielä samassa menossa trumpetilla viisussa, oli poikaa ja isoisää tutusti. Itsellänihän on myös vanha 1965-mallinen Taunus, jolla olen pari viikkoa sitten viimeksi vienyt lapsenlapsiani huviajalulle – aika enteellinen biisin aihe ihan hiljattain! Tietenkin tuo laulelma, huimien Aution kitarasäestystyylien vaihteluiden mukana oli minulle se ylivoimaisesti sisällöltään nautittavin ja tulkinnassaan hauskin, uniikkiudessaan ja samaistumisessaan koskettavin.
Tässä käyntini loppuinventaariossa Tampereen Teatterikesän 2024 yhdeksän eri esityksen kokemuksista on myös pakko kertoa lyhyesti yhdestä paljon odotetusta, hyvää tarkoittaneesta, mutta täysin epäonnistuneesta pääohjelmaan kiireellä tuodusta esityksestä.
Esitystä kuvaili ja siihen houkutteli festivaalin taiteellisen valintaryhmän Taija Helminen jo Teatterikesän avajaisissa näin:
” Esitys Ihana tytär Eerika on hyvä esimerkki tällaisesta näytelmästä, joka on jo kerran nähty arkistoista tuotuna, luettuna tekstinä. Teos palauttaa tutkimuskirjallisuudesta tietoa meille tähän aikaan tai entisistä tapahtumista. Meillä kaikilla on vastuu menneisyyteen kohdistuneista tulkinnoista. Missä valossa esitämme toisen ihmisen. Otammeko omassa näkökulmassamme asenteellisen näkökulman puolesta tai vastaan, olemmeko katsastamassa ihmistä ennakkoluulojen läpi. Teos on esitetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran luentosalissa. Oli aluksi vaikea etsiä sille sopiva paikka täältä Tampereelta. Se on historiallisessa Werstas-työväenmuseossa nyt koettavana – sillä museoilla on vastuu kertoa totuus.”
Esittely ja kuvailu oli johtanut Werstas-museon Bertelsaliin yllätyksen. Suuri sali oli täpötäysi, 150-päinen maksuttoman pääsylipun lunastanutta teatterikesän nauttijaa. Heidät istutettiin suurta pelkkää suurta, tyhjää valkokangasta tuijottamaan salin tuoleihin, loput ikkunalaudoillekin. Ja teatteriohjelmana oli kuunnella 1 tunti 40 minuuttia äänitettyä kirjallisuustutkijoiden nauhoitetta tutkijoiden muistiinpanoja yli 20 lukua lähinnä Kylähulluista kertovista kansanrunouteen liittyvistä persoonallisuuksista muistiinpanoiksi kuvattuna (parinkymmenen lukijan vuorotellessa lukemistapahtumaa). Puuduttavaa. Tylsää. Itselleni jonkinlaisena puheen eksperttinä yhden kovin matalaäänisen lukijanaisen liian lähelle mikrofonia lukema teksti jäi täysin epäselväksi ja lukeminen tuntui muuttuneen äänenkuulemisen kidutuksen kaltaiseksi pakkokuunteluksi. Sietämättömyyden todisti yleisöstä vähemmän korrektiksi uskaltautuneet: varmaan 1/3 salista tyhjeni ensimmäisen puolentunnin aikana. Taija Helmisen hehkutus koki pettymyksen suuremmankin purkamistunnelman meidän poistuessa hieman tuohtuneina moisesta väärinvalitusta aiheen tulkintamuodosta kohti seuraavaa Teatterikesän ohjelmanumeroa kohti vieressä sijaitsevaa Frenckellin salia.
OUT OFF THE BLUE
Pääohjelman hienon, kiinteän ja harvinaiskuvastollisen tulkinnan meren ekosysteemistä saimme kokea tunninmittaisena dokumenttina.
Sen sisältöön, parhain lukijani, voit käydä vielä kurkkaamassa Teatterikesän ohjelmalehtisestä löytyvästä teoksen kuvastosta. Uusi teatterillinen dokumentti ansaitsi tämän tunninmittaisen osansa festivaalin Pääohjelmassa. Hieno!
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/out-of-the-blue/
Lopuksi kerron Tampereen Teatterikesän 2024 pääohjelmakokonaisuudesta vielä parin esityksen osalta arvioitani, niistä jotka jo ennen tätä festivaalia olin Lahen uutisia -julkaisussani kritikoinut – liittämällä tähän linkin arvioistani.
Joitakin keskusteluja merkityksestä
Ei kertonut katuvansa
Kiitän lukijaani Tampereen Teatterikesän 2024 kirjoittelujeni mukanaolosta, hyvää tavallista viikkoa ja paljon teatterikäyntejä Suomessa ja ulkomaillakin teille jokaiselle koko vuodeksi seuraavaan Teatterikesään asti toivotellen.
Tarmo V