Aidosti lahtelainen nykytanssitapahtuma LOKATANSSIT on nyt 10-vuotias. Vuonna 2014 se toteutui Lahden Loviisankadun Pikkuteatterilla, kuten eilenkin 3.11.2024.
Kymmeneen vuoteen mahtuu lukuisia tanssitaiteilijoita esityksillään ja vierailevia teoksia ympäri Suomea. Myös esityspaikat ovat pari kertaa saaneet erilaisen estradin. Pääajatuksena kuitenkin on ollut saada lahtelaislähtöisten tanssitaiteilijoiden paikallista tanssitaidetta esille vuosittain. Tapahtumien tuotannoista on vastannut vuodesta 2016 lähtien Meri-Tuuli Risberg, vuodesta 2018 lahtelaislähtöinen tanssitaiteilija Lotta Halinen tuli mukaan Lokatanssien järjestelyihin. Hän johdatteli myös asiantuntevalla lämpimyydellä tämän 10-vuotisen juhlaillan esitykset meille katsojille. Useiden viimevuosien Lokatanssien esitysten äänimaailman ja valaistuksen on hoitanut Pikkuteatterin valomestari Joni Kallio.
TANSSILLISEN AKROBATIAN MAAILMANLAAJUISTA VÄKEVYYTTÄ
Salla Santanen & Mika Seppälä J.S.Bachin Passacaglia in C minor –urkusävellyksen väkevyydessä, mahtipontisuudessa, ehdottomuudessa todistivat näiden kahden akrobaattitaiteilijan valtavan rinnakkaisvoiman tulkita omalla pitkälle harjaantuneella, hiotulla, herkistyneellä liike- ja akrobatiataiteellaan tuon järisyttävän sävellyksen kaltaisen tunnekokemuksen – joka saa meidät kokijat elämään Bachin lailla pauloihinsa. Kahden ihmiskehon tanssimaisen kerronnan äärettömiin mahdollisuuksiin nauttia toistemme läheisyydestä, emotionaalisesta ja fyysisestä etsimisestä, toistemme luottamuksesta ja herkästä kosketuksesta, silmien ja katseiden varmistamasta luottamuksesta. Latautuneista patoutumista purkautuva improvisaatiomaisen jännittävä kerronta, vahvat nostot, permannon ja lähes kattoon yltävien liikkeiden vuorottelut, kietoutuminen kuin maailmanlopun välähdyksellisen pituisiksi hetkiksi toisiinsa, yhteinen tanssillinen liike – kaikki loivat kokonaisuuden, josta ihmismieli pystyy yhdessä esittäjien uniikin taiteen voimin ja tenholla havahtumaan tämän kansainvälisen taiteen – tanssin -merkitykseen tänään kansainvälistyneessä maailmassa, myös Suomessa. Tarinan sanottava tulee kuin vyöryen käsitettäväksemme ilman sanoja.
Salla Santanen ja Mika Seppälä ovat kasvaneet ja syttyneet yhteisilmaisuun aikoinaan maineikkaassa Koulutuskeskus Salpauksen ammattiin valmistaneessa sirkusartistikoulutuksessa, harjaantuneet jo monet vuodet moniin pariesiintymisteoksiinsa, esiintyneet useissa tilaisuuksissa omin akrobatiatanssillisin ohjelmanumeroin sekä vierailleet teatteriesityksissä niiden keskeisinä taiteilijoina (mm. Superteatteri) ja Santanen myös monien teatteriesitysten koreografina ja liikeasiantuntijana.
HATTARAN KEVYTTÄ NYKYTANSSIN POHDINTAA
Katri Liikolan teatterillinen tuokio KEVYESTI NYT tuntui tämänvuotisen Lokatanssien huvinäytelmällisimpänä, hauskimpana teoksena lunastaneen paikkansa – vapautuneisuudentunteella, valoisuudellaan, mielikuvituksellisella ajatuskimarallisella sisällöltä ja rekvisiitaltakin.
Ilmeisesti paljon tanssipedagogin työssä, kuten esittävän teatteritaiteilijan työssä yleensä, on tarve välillä ilmaista myös itseään, omia esittäviä taitojaan, pelkästään omia mielenmaisemiaan ja omaa tulevaisuuttaan meille katsojille kuin ulkopuolisina varmistettavaksi. Nyt se onnistui. Eräänlainen revyymäinen hauskanmuotoinen sekasoppa taiteilijan ajatuksia, ahdistuksen ja vapauden tuntemuksia sai hänet ei vain taitavan liikunnallisella ammattikehollaan, vaan jopa verbaalisesti lausumaan jotakin meitä valloittavasti naurattavaa väsymyksestä, työn keveydestä ja raskaudesta – tanssitaiteilijan työstä. Ehkäpä Katri Liikola jo nykyteatterissa kovin väljähtäneen teatterisavurekvisiittansakin avulla halusi osoittaa haihtuvien pilvien kaltaisiksi myös unelmat ja turhanaikaiset paremman tulevaisuuden pohdinnat.
Itse arvelen hänen tällaisen runsaan satumaisen esine- ja rekvisiittavyörytyksensä olevan meille katsojillekin, ei vain taiteilijalle itselleen, leppoisan tanssillisen uran rekvisiitallinen menneen kertaus ja siksi vapauttavan mukava kokemus kaikkine monikymmenisine lapsuuden ajan tilpehööreineen ja valoineen, liikkeellisine pikkukohtauksineen. Muutama bravuuri tanssijan liike, hallittu alku ja loppu takasivat eräänlaisen tanssiteoksen laadun varmistuksen: turhan elämän ja ammatin vakavuuden, paremman huomisen, liiallisen miettimisen salvat näin avautuivat. Omatkin ryppyotsamme silenivät vapaamuotoisen esityksen hauskuuden mukana.
Katri Liikola on lahtelaissyntyinen, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta valmistunut taiteen maisteri (2015). Hän toimii teatterin ja viihteen kentillä koreografina, opettajana ja esiintyjänä. Viimeisin kokemistani hänen töistään Lahdessa oli 2023-24 Lahden kansanopiston Teatterin liikkeen ja tanssin koko lukuvuoden opetus sekä opiston päänäytelmään tekemä koreografia.
FILMILLINEN JA NYKYTANSSILLINEN MESTARITEOS
Meri-Tuuli Risbergin ja Sami Leutolan yhteisteos CLUE oli taitavan huipputanssijan ja monitaituri-kuvanveistäjän valloittavan ehyt teatterillinen, filmillinen ja tanssillinen mestariteos. Sen visuaalinen ilme oli laadittu taitavasti juuri esityspaikkaa hallitsemaan, kuvaksi yhtäaikaa maailmamme keinotekoisesta autuudesta ja mielialamme pinnallisuudesta, syömisnautinnon toimiessa koko esityksen vedet kielelle valuttavana katalysaattorina.
Pääosin suuret pitsankokoiset elävästi tähyävät pöllönsilmät tuijottivat meitä näyttämöaukon yläreunasta keskittyneesti, vain pari kertaa silmäluomia värähdyttäen. Muu selvästi kokonaisuutta pimeässä salissa hallitseva kuva oli eräänlaisen elämän suuren klovnin pää ja hänen ateriointinsa rouskuttaessaan koko esityksen ajan suuren näyttämösyvennyksen taustankokoisella suulla ahmivilla kasvoillaan täytekakkua amerikkalaisen hauskuttamisklovnin tavoin kourillaan kahmien suuhunsa, ylensyöntiin kuin tukehtuen. Elämän nautinnoissa, niiden tuskissa, ihmisen epävarmassa säilymisen kamppailussa pyöri ja liikkui samanaikaisesti tanssija näyttämön permannolla-vieraantuneena kaikkeen kokemaansa, yltäkylläisyyteen ja sen tuskaiseen rajattomuuteen unissaankin hourailemaan, enää vain liikekielellä, jäsenillä ilmaisten kuin barometrit, metronomit, vaa’at ja kojeet olotilaamme tässä yltäkylläisyyden maailmassa.
Teoksen toisen niin visuaalisen kuin sanomallisen osan tarinassa kantoi Sami Leutolan äärimmäisen tehokas filmillinen ajattelu ja filmaustyö, jotka naulitsivat katsojan häkeltyneenä yltäkylläisyyden ja samalla elämämme epävarmuuden ja tasapainon suurta aikamme kysymystä pohtimaan – hienosti näytellyt (Meri-Tuuli Risberg) klovnikasvo filmillä ja tuo yksinäinen ihminen lattiatasossa – elämäänsä pohtiva, tuskainen ja epäilevä liikekielensä hämmentävissä tasapainottomuuksissa. Sitä vielä esityksen jälkeen jäimme ajatuksemme, mielikuvamme, illanantimme, koko lahtelaisen Lokatanssien 10-vuotisen historian aikaansaannosten päällimmäisimpänä, ainutlaatuisimpana, ehkä hienoimpana kokemuksena tanssitaiteen nykyteosten valloittavuuksista miettimään.
Meri-Tuuli Risbergin tanssipedagogiikkaa lahtelaiset ovat saaneet seurata vuosia useissa hänen toteuttamissaan Lokatanssien suunnitteluissa ja omissa tanssiteoksissaan. Pitkäaikainen, moniteoksinen yhteistyö kuvanveistäjä Sami Leutolan luomien ihmishahmojen kanssa oli kypsynyt upeaksi, harvinaiseksi hedelmäksi, staattisuuden ja liikkuvuuden huimaksi vuoropuheluksi.
Tanssin hieno rytmivaihtelu, liikkeen kiinteä ja kiihkeä intensiivisyys, liikekielen yhtä aikaa plastinen muoto ja suunnaton vauhti, energia ja omaperäisyys ovat käsittämättömän haltioittavaa ja uniikkia tässä tasavertaisessa, nyt korostuneesti kuvallisessa muodossa tanssitaiteilijan ja kuvataiteilijan yhteistyön upeassa saavutuksessa.
Erityisesti olen saanut nauttia vuosien varrella Meri-Tuuli Risbergin teatterinäytelmien koreografioista (Lahden kansanopiston Teatteri). Niissä nuoret teatteriopiskelijat ovat poikkeuksetta päässeet mukaan uudenlaiseen teatteri-ilmaisuun, liikekielen kokeiluihin – nykytanssiin – ja katsoja ilahtunut ja ihmetellyt Risbergin ehtymätöntä idearikkautta ja tuloksellista, vaativaa kehon ja ilmaisun opetusta.