Kulttuurin säästöbudjettien Suomessa meille teatterikatsojille ei ole yllätys, että nyt teatteritekniikan, filmin, screenien ja tehostetekniikan jatkuvana uuskeksintöisenä aikakautena nämä kaikki hallitsevat nykyteatterilavojen atmosfäärejä. Ne koettuamme, tuohon monikanavaiseen täysvisioon yhtä monesti turtuneina, jotakin muuta kaivaten, yhä kaikesta tuosta sivistämiskrääsästä uudenlaista tenhoa turhaan etsien, jotakin kuvittelemaamme parempaa huomista vain unelmoiden – teemme ja katsomme teatteria ja myös yritämme uudistaa sitä. Lahden kansanopiston teatterikoulutus on epäonnistumisia pelkäämätön, uuden kokeilemisen ja löytämisen sekä yhteisilmaisun rohkea tiennäyttäjä suomalaisella teatterikentällä.
Pieni Lahden kansanopiston teatteri on toiminut harvinaisena teatterilaboratoriona jo yli 40 vuotta. Ensi kertaa se on nyt uskaltautunut hyppäämään hurjan hypyn kohti uudenlaista teatteri-ilmaisua ja tuottanut täyden esityksen mittaisen teatteriperinteet riisuvan, esiriput ja ääneen lausutut repliikit, juonetkin kaikki ne turhina esityksestä pois heitettävinä teatterielementteinä ja teki erikoislaatuisen esityksen meille teatterinälkäisille täydelliseksi teatterin uudeksi perusravinnoksi ja kulttuuriviihteeksi.
Tilalla pääosa -esityksen ensimmäinen, pitkä näytös pohjautui kokonaan kehonkielen ilmaisuun eri tiloissa ja tilankäytöllisissä muodoissa näyttämään ilmaisumahdollisuuksia. Tähän osaan liittyi myös perustekstiä – Shakespeare Romeo ja Julia, Tsehov Lokki ja Dumas Kolme Muskettisoturia – joista tässä samassa Kansanopiston teatteritilassa oli vielä tulkintamuistumiamme. Jäljellä näistä esitetyistä maailmanluokan teksteistä oli vain enää pieniä pätkiä, ne kaikki nyt täysin tilaan soveltuvina ihmismielialan klassisina tunnelmakohtauksina, merkittävin voimakkain näyttelijän kehoilmaisuin, mutta karsituin, lähes olemattomin repliikein.
Romeo ja Julia: Tybalt (Emma Härmä), Romeo (Elina Pentinsaari), Mercutio (Aaro Strömmer)
Puhe esityksessä oli siis sivuasia ja vain pieneltä osaltaan replikointia siten toteutettuna, että ikään kuin vanhat kokeneet näyttelijät keskustelisivat klassikkoteksteillä ristiin toistensa kanssa, aivan yleisön ihotuntumassa.
Itse tilasta me katsojat saimme näyttämölle tuotuina, usein myös yhdessä näyttelijöiden mukana lavalla ollessamme opastusta, seikkaperäisen yksityiskohtaisia selvityksiä, joita me eri ryhmissä, melkoisessa teatterihälyssä näyttelijän opastuksella pystyimme hahmottamaan: kaikki tosin oli katsojalle viritettyä, lattian naarmuihin, katon halkeamiin, telineiden oikkuihin tms. liittyviä pikkuyksityiskohtia, jotka osoittautuivat jekkuhuumoriksi, katsojien tietenkin aluksi oikein todella yrittäessä perehtyä ymmärtämään jotakin käsitteestä teatteritila.
Ehkä suurimmaksi teatterianniksi esityksestä jäi hyvin treenattu ja omaksuttu persoonallinen, ajatuksellinen ja kehollinen näyttelijäilmaisu, joka oli löytänyt ominaisuuksia, joita harvoin olemme saaneet esityksen jokaiselta taiteilijalta kokea niin kuin nyt tässä ensemblessä. Esityksen taiteilijakunta on lahjakas, monipuolinen, rohkea yhteistyöhön hienosyisesti hitsautunut ja hurmaavasti heittäytyvä.
Näyttelijät heittävät kehonsa teatterileikkiin sisäisen tilansa vaikuttavasti tulkitsemaan, mukanaan varpaisiin asti kutittavaa näyttelijähuumoria, akrobatiaa pitkälle näyttämön lattialle tai asetelmiin asettunein ulottuvuuksin, ainutkertaista kehon ihmeellistä taipuisuutta, raajojen vaikuttavuutta ja teatteri-ilmaisun hahmot, ilmeet ja asetelmat tulvillaan taiteilijan keskittymisen voimauttavaa aitoutta. Joukkovoimana esitys oli ainakin minulle ylivertaista myrskyisää teatteriuudistusta. Kaikki replikointisäännöt, esiriput, näyttämöasemoinnit, juonikliseet se romutti ja sabotoi tuoreesti maanrakoon, osoitti, miten teatteria ja sen ilmettä sekä sanomaa voidaan niin monin eri persoonallisin näyttelijäreseptein saada aikaan juuri tässä tilassa. Se esittäjistä tuoksuva elämänilo oli vastustamatonta. Hauskaksi ensimmäisen näytöksen loppukuorrutukseksi ryhmä äityi ripastelemaan mielettömän ketterästi, askeltarkasti tanhumaiset ryhmätanssit ikään kuin jäähyväisiksi menneen ja tämän ajan suomalaisteattereille. Valloittavaa!
Toinen näytös olikin tarkoitettu kokonaan Äänitaiteelle, kuuloaistimme kautta aivoihimme tapahtuvaksi kokemukseksi keskittymiselle ja aivojemme virkistämiseksi.
Kansanopiston Teatteri II:n esityksessä nimittäin soi vuonna 1952 ensi-esitetty klassikko 4′33″, (neljäkolmekymmentäkolme). John Cage sävelsi teoksen, joka oli neljä minuuttia 33 sekuntia kestävä musiikkiesitys hiljaisuutta. Totesimme, että se oli myös monelle meistä ensikertainen sävelteos täydessä pituudessaan, huima, rauhoittava, ainutlaatuinen musiikkikokemus. Kansanopiston Teatteri II:n esitys laajeni vähitellen tuosta klassikosta ensin juuri ja juuri korvan erottamiksi hiljaisiksi ääniksi, sitten ihmisääniksi vähitellen voimistuen ja viimein komeiksi, hallituiksi äänikulisseiksi – lopulta laajasointiseksi, melodiakertaukselliseksi upeaksi stemmoissa taitavaksi kuorotulkinnaksi – äänitaiteelliseksi sanattomaksi sävelteokseksi paisuen.
Tuo ainutlaatuinen ääniteos vuodelta 1952 kannattaa mennä kokemaan.
SPACING OUT – tilalla pääosa
KOREOGRAFI / OHJAAJA: Katri Liikola
KOREOGRAFIN / OHJAAJAN ASSISTENTTI: Jade Manner
MUSIIKIN OPETUS: Virva Immonen
PUHEEN OPETUS: Heini Nikander
Valokuvat: Jani Enqvist
LAVALLA: Lahden kansanopiston Teatterikoulutus II
Selma Atas, Efe Elo, Netta Herranen, Emma Härmä, Siru Karjalainen, Meeri Karri, Helmiina Kauhanen, Roope Keski-Korpela, Eppu Meriö, Fiia Nurmi, Elina Pentinsaari, Silja Poskiparta, Sakke Sikiö, Aaro Strömmer, Aino Suosalo, Hanna Vertanen, Wiivi Väänänen, Mikko Wilmi
** Ohjelmalehtisen selkeys ja sisältö on harvinaisen onnistunut
Ensi-ilta 3.10. 2025
Muut esitykset:
https://www.teatterikoulutus.fi/esitykset/spacing-out-tilalla-paaosa
Suomalaiset Historiapäivät järjestetään 10.–11.10.2025 Lahden Sibeliustalossa yleisötapahtumana, johon yleisöllä on vapaa pääsy.
