Sarja Olavi Lanun valokuvia muistuttaa teoksista, jotka hän oli valmistanut metalliverkoista ja kuosittanut luonnon materiaaleilla ruohoilla ja oksilla muistuttamaan luonnon vaikuttavista visuaalisista itsemuotoutuneista hahmoista.
Olavi Lanun nimeen lahtelaiset ja muutkin maailman kansalaiset rientävät Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvaan katsomaan, kokemaan ja ihmettelemään tämän Karjalasta Lahteen muuttaneen merkittävimmän suomalais-lahtelaisen taidemaalarin menneen elämän suurenmoisia töitä ja pohtimaan hänen niin moneen taipuvaa, aikaansaavaa ja klassiseksi jo muuttunutta uniikkia taiteelle perustunutta elämäänsä.
Itselleni ja varmaan suurimmalle osalle Olavi Lanun ja hänen taiteensa tunteneita näyttely on kuitenkin pettymys. Hienoissa ja mammuttisen laajoissa lahtelaisissa Malvan taidetiloissa Lanu on yritetty rinnastaa muihin enemmän tai usein vähemmän tunnettuihin taiteilijoihin. Yhdeksän eri taiteilijan teoksiin hänet hukutetaan uniikilla taiteellaan – suurimmasta osasta näitä taiteilijoita emme tunne minkäänlaista rinnastustarvetta.
Olavi Lanu jatkuvasti muuttuvana, työteliäänä, huippupersoonallisena suomalaisen kansallisomaisuuden – luonnon taiteen mestarina on taiteen suuri poikkeustapaus. Itse hän aina sanoi olevansa taidemaalari. Me maallikot tosin selitämme hänet kuvanveistäjäksi, mutta Ollin mukaan taiteilija aina maalaa, hän on taidemaalari kaikissa teoksissaan.
On outoa, että Lahden Malva kera suuren rypäleen asiantuntijoiksi ilmoittautuneita näyttelyn ammatillisesti sivistyneitä suunnittelijoita – etunenässä näyttelyn kuraattori – ovat ymmärtäneet jonkinlaiseksi asiantuntijuutensa korostamiseksi Olavi Lanun nousevan korkeammalle jalustalle laittamalla koko valtava museon 1. kerros täyteen taiteilijoita, jotka ovat tehneet ja tekevät yhä varsinaiset työnsä vasta nyt Lanun jo poistuttua. Rinnastukset Lanun aikalaisiin ja yhteistyökavereihin puuttuvat täysin. Lahti oli pitkään koko suomalaisen taiteen ja taideopetuksen mekka työskentelevine, ahkerine sodanjälkeisine taiteilijoineen ja taideopetuslaitoksineen 1960-1995.
Minne oli unohtunut lahtelainen Mauno Hartman ja Tuomo Lukkari tässä taiteiden uudistamisen rinnastamisuhossa. Esimerkiksi he molemmat ansaitsisivat tulla huomioiduksi, toinen vieläkin aktiivina lähes satavuotiaana taidetta tuottavana taiteen uudistajana.
Täällä Lahdessa on uppouduttu aiheissa, teoissa ja materiaaleissa luontoon ja luonnossa on toteutettu taiteen uudistamista, annettu taiteen ehtymätöntä voimaa meille katsojille vuosikymmenet – Olavi Lanu kärkiesimerkkinä. Taidekesät täynnä näitä jatkuvasti uutta luovia kuvataiteilijoita, taidemaalareita, näyttelyitä ovat vain yksi aidosti lahtelainen taidetapahtuma taiteen uudistamiseksi.
Lanu oli jo kaiken tehnyt, kun nyt tässä näyttelyssä itseään ilmaisevat maailman eräällä tavalla vasta nyt elettävää aikaa elävät ja tulkitsevat taiteilijat on rinnastettu Lanun vertaisiksi ja rinnastettaviksi. Kaukaa haettua. Ilmeisesti taiteen asiantuntijat mieltyvät nykyisin paremman puutteessa tahallaan shokeeraaviin taiteilijoihin – valokuvaajiin, elokuvantekijöihin, runoilijoihin, tanssijoihin ja digitaiteilijoihin sekä heidän luomaansa poikkeuksellisen taiteen mahdollisimman outoon eksotiikkaan ja keräsivät heitä kaikkiaan yhdeksän samalle viivalle Lanun kanssa Malvan suuret tilat täyttämään. Typerää.
Ei silti – juuri tällaisesta, elävästä, tivolisesta, karnevalistisesta taide-elämästä Lanu piti, järjesti ja loi siihen omaa räiskyvää, elämänhehkuista, hurmaavaa persoonaansa, taidettaan ja yhteisöllisyyttä. Hörönaurua ja voimakasäänistä terävää kommentointia hän varmaan päästelisi suuret salit kaikuen moisesta itseensä rinnastavasta banaalista rinnastettavuudesta.
Kaikki nuo yhdeksän Malvan näyttelyssä ollutta taiteilijaosuutta jätän pois Olavi Lanun suuren nimen seasta ja käsittelen pelkästään aitoa Olavi Lanua, hänen teoksiaan ja taidettaan tässä lyhyessä kuvallisessa taidekatsauksessani.
Olavi Lanun (1925-2015) merkitys lahtelaiselle ja suomalaiselle taide-elämälle on poikkeuksellisen suuri. Olavi Lanu ja Tutta Vuori-Lanu tulivat Lahteen 1956 ja aloittivat yhdessä, molemmat varsin omaperäisillä persoonallisuuksillaan pitkän työuran (Lahden keskikoulussa, myöhempi nimi Launeen yhteiskoulu) koululaisten opastukseen taiteen saloihin. Pariskunta säteili omalla koulutuksellaan, opetusotteellaan, sisäisellä ja ulkonaisella olemuksellaan vetoavaa, tarttuvaa ranskalaista charmia meihin ajan nuoriin oppikoululaisiin.
Olavi Lanu taipui ilmaisussaan yhtähyvin herkäksi siveltimen käyttäjäksi, työtä pelkäämättömäksi betonivalun uurastajaksi kuin myös usein suuren yleisön edessä sanavalmiiksi luennoitsijaksi, hauskuuttajaksi tai suorasukaiseksi kriitikoksi.
Taideopetuksensa syvimmät jäljet Lanu uursi Lahden muotoilu- ja taideinstituutin pitkäaikaisena, pidettynä, taitavana, kiisteltynä ja räiskyvänä, taiteeseen ja sen raadolliseen työhön uppouttavana opettajana. Hänen aktiivitaiteilijauransa oli pitkä ja monipuolisen ansiokas. Yksi sen merkittävistä, maailmanmaineisista saavutuksista oli osallistuminen kutsuttuna suomalaistaiteilijana Venetsian biennaaliin 1978.
Elämää suomalaismetsissä 1990-95 on Lanun läpimurtotyön toisinto Venetsian Biennaalista: materiaalina ruoho, risut, pudonneet metsien oksat hän teki hienoja installaatioita.
Kolme sulotarta 1970-79 on materiaalina Lanulle poikkeuksellinen, leikittelevä teos: katsojat voivat metallisesta teoksesta liikutella sen osia omiin haluamiinsa asentoihin.
Näyttelyn mieliteokseni on kolmiulotteinen Laulutaulu, jossa Lanu leikittelee karun savimaisen materiaalin ja musiikin uudenlaisen nuottikeksinnön lumoissa.
Paju ja sen muotoilu on Lanulle tyypillistä materiaalinkäytön neroutta. Suuri Lahden Kariniemen Lanu-puisto on pääosin pajusta muotoiltujen 12 suuren teoksen veistospuisto. Patsaat on valettu ja väritetty luonnonmukaisiin sävyihin lasikuitumuotin avulla sementtisiksi teoksiksi.
Puu ja sen kerroksellisuus toteutuvat useissa Lanun töissä yksityisinä ihmisfiguureina tai ryhmäteoksina. Auringonpalvoja on koko näyttelyn herkuteltavimpia ja tunnelmaa luovimpia töitä.
Keltaruusu on tyypillinen lanumainen materiaalivälähdys: suon laidasta löytynyt lehmänruho pääsi ateljeehen teokseksi valmisteltavaksi. Näin sulkeutuu Lanun ihmistä perinpohjin luotaava ja käsittelevä teosmaailma myös sympaattisesti ihmisten, kasvien ja eläinten yhteiseen eliökuntaan.
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2015/05/olavi-lanu
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2023/02/olavi-lanun-elamasta-1
3 vastausta aiheeseen “Olavi Lanu hukutetaan toisarvoiseen vertailuun ja rinnastukseen”
Taas hieno kirjoitus! ”Kuvantekijä” Lanun Paju-patsas seppelöitiin Olavin satavuotispäivänä 10/7 2025 Mariankadulla. Meitä oli paikalla kourallinen, alle 10 henkeä kulltturikaupungista?! Kiitos Riitta ja Olli! Schjerfbeckillä oli sama syntymäpäivä 1862!
Nythän sainkin vastauksen siihen mihin joutui Joutjärven koulun sisäpihalla ollut veistos joutui, veistokselle nimi ja tekijäkin, paikallinen kuuluisa
taiteilija. Minusta ainakin koulun ikkunan kautta taideteos näytti betoniselta. Mutta että metallia ja osia voisikin liikutella,tuo ihan uutta tietoa. Ylipäätään se että teoksia voi ”hipelöidä” ”näpelöidä” koskea.
”Kolme sulotarta 1970-79 on materiaalina Lanulle poikkeuksellinen, leikittelevä teos: katsojat voivat metallisesta teoksesta liikutella sen osia omiin haluamiinsa asentoihin. ”
Kiitos Malva Olavi Lanun laajan tuotannon esittelystä! Lanun herkät työt kertovat minulle ihmisestä osana luontoa, elämästä ja kuolemasta!
Näyttely peilaa Lanun töitä 2000-luvun taiteilijoiden kuvaan ihmisestä 2020 -luvun monimutkaisessa ja -tasoisessa lmaailmassa. Identiteetin ja seksuaalisuuden monimuotoisuus nousevat oivaltavasti esiin monipuolisissa teoksissa. Oli herättävää törmätä omiin ennakkoluuloihin! Sain paljon eväitä, ajatuksia ja huumoria näyttelystä! Kiitos!