Lahden loppukevään tuoreinta, uskaliainta sekä persoonallisinta teatteria sai kokea viime viikonvaihteen täydeltä, kun kaksipäiväiset Lahden kansanopiston aamusta iltaan pyörineet festarit sisälsivät kymmenen Teatteri II -koulutuksen opiskelijan itse valmistamaa sooloesitystä ja molempina päivinä myös yhteisen tanssiperformanssin.
LAVALLA: Lahden kansanopiston Teatterikoulutus II
Katariina Broman, Inka Holm, Julia Karppinen, Samuli Keränen, Jouni Kolvanki, Katri Leppälaakso, Vilma Liikkanen, Inka Mantsinen, Saija Nygård, Luukas Rannakari, Aino Räisänen, Jasmin Salonen, Milja Taipale, Aino Tuppurainen, Silja Uusitalo ja Anton Varpama-Taittonen
Lahen uutisia viipyi teatteritapahtumassa kolmen tunnin erän ja nautti sen eri suuntiin luotaavasta ihmisen mielentilityksen ja taitavan teatteri-ilmaisun virkistävästä, impulsiivisesta ja oivaltavasta täystarjonnasta. Lahjakkaat teatteritaitajat tarjoilivat kaksivuotisen koulutuksensa aiheiltaan uljaan monipuolista teatteritaidetta ja esitystaitojensa persoonallisen laadukasta, valmista ilmaisua.
Performanssin puolituntinen vei meidät esittäjiensä todellisen liikunnallisen monivoimaiseen kavalkadiin aiheineen ja yksilöllisten kehon kielen erityistaipumusten näytteisiin. Niin permantoakrobatian, liikkeen ihmistä eri persooniksi muuttavan taitavuuden, vauhdinhurman, pysähtyneen liikkeen ja monenlaisen kontaktikyvyn esimerkkikohtauksiin, joissa vakuuttavasti esittäjät olivat löytäneet ominaiset kykynsä meille kuin suurena herkullisena juhlamenuna tarjoillen: ihastella hallittua lavaesiintymistaitojen suggestiivisen keskittynyttä liikekielen kaiken kruunaavaa näennäistä helppoutta, jolla esitys kuin esitys saa taatun seurattavuuden.
Inka Holmin vahva, väkevä, liikkeellinen, sanaton työn normitettu vauhtisuus, yksitoikkoisuus sai tarkkarytmisen, kuin menneiden lahtelaistenkin ja naisvaltaisten suomalaistehtaitten suurten työntekijäjoukkojen tai nykyisten aasialaisvaatevalmistamoiden jättimäistyöntekijämäärin toimivat tehtaat, joissa ahdistavan kiireinen, sekuntisten työympäristöaikataulut ja normitus, saivat Holmin kuvauksena timanttina näyttelijätyönä, lyhyine ruokahetkineen, pakollisina elvyttävinä taukojumppahetkinä sadistiselta tuntuvan menneisyyden ja nykyisyyden työilmapiirit. Lahtelaiset kutomot ja nykyiset aasialaiset neulomot ovat juuri tuota yhä jatkuvaa ihmisen käyttötarkoitusta koneena esittäjänsä hienon tyylikkäässä ehdottomuudessa, alistumisessa kylmäävässä esityksessä kertomassa ihmisen ja työn täydellisestä erottamattomuudesta, jolla pelkästään suurin osa ihmisistä nykyisenkin työn arvostamisessa noteerataan – hyväksytään tai hylätään.
Samuli Keräsen tarina kuolemisesta tässä ja nyt juuri, tuntui sympaattisuudessaan, kuolemanmyönteisyydessään ja kuolemaa leppeänä tunnistavassa tendenssissä niin tavattoman herkulliselta, aidolta elämänfilosofialta. Esityksen tietenkin nosti kattoon Keräsen valtavan eläytynyt ja yleisönsä ottava kontakti, jos kohta myös aito, kuin juuri kohdattu liikenneonnettomuuden todistajanäkykin. Kuolema on hetki, joka on sittenkin aina aito, jäljittelemätön tapaus – ja saa elämän siinä tietenkin tuntumaan elämisen arvoiselta. Hauskasti ajateltua ja vaikuttavasti näyteltyä teatteria meille jokaiselle pohdittavaksi!
Anton Varpama-Taittosen lavakarisma esityksissään on yksi koko kevään Teatteri II:n persoonallisten, aitojen synnynnäisten teatteritaiteilijoiden vankoista todisteista. Vapaapäivänä suomalaisessa pakkasessa lähes jäätyneenä suksilla ja hiihtovälinein taivaltaessa kuin umpihangessa vapaapäivää viettämään ja suuntaakin latunsa suoraan studiolleen. Ja kuinka hän heti siellä taiteilijaelämänsä, muusikkoutensa ja runoutensa vallattomaan antiin, sävellyksen laulun, talkshowhun kuin ammattitaituri hetkessä voi heittäytyä täysillä. Ottaa mukaansa ja väliin nauraa viisaasti, naurattaa puujalkavitseillä meitä ja itseään tai pelästyttää hurjalla valmiudella persoonansa ainutkertaisilla ilmaisutaidoilla. Varpama-Taittosen estraditaide on valmista tulkitsemaan mitä tahansa, inspiroiden tuosta vain – viihdymme ja nautimme sen älykkäässä ammattiviihdyttäjän seuranpidossa.
Entä sitten Julia Karppisen Mustikka-mansikkamehu -kuvaus ja elämys kerrata koko lapsuus ja nuoruus, niiden aina läsnäoleva meitä lämmittävä ja uudelleen elähdyttävä samaistumiskohde – minä itse – erikoiskokemuksineni, aikakausien pukeutumismuotien, lempimusiikin, tempauksineni, muistoineni ja pikkutarinoineni: lapsuus ja nuoruus ovat niin lähellä, lämpöisesti yhä kuin helposti uudesti pikku detaljeineenkin , hauskuuksineen, älyttömyyksineen, päähänpistoineen koettavissa ja sitten niin raikastavan hauskasti meille yleisölle valloittavasti ja rohkeasti demonstroiden kerrottavissa. Luontevuus, valloittava pidäkkeetön kuvittelu on harvinaista, herttaista, naurujen ja ilon fantasiaa menneestä. Esittäjätaiteilijattaren kanssa luikahdamme mukaan myös omiin nostalgioihimme – verrattoman inhimillisessä mukaansa balsamoivassa huumorihehkuisessa, raikkaassa esityksessä.
Silja Uusitalon esitys Sietokyky on ajallemme tuttu, meille jokaiselle joltakin osin kokemus testeistä, soveltuvuuskokeista ja siitä mihin meidän on näinä elämänaikoina välttämätön osallistua. Elämänpyrkimyksemme ovat nykyisin kahlitut sellaisiin pääsyportteihin, etteivät noiden testien ja mittausten määrää enää kukaan taida laskeakaan, alistumme niihin vain. Kuntotestit, testit parisuhteesta, testit olla ahdistut ilman testiäkin, kokeet olla vain aito ihminen ja saada mahdollisimman nopeasti epikriisi ja sitten persoonansa siirtäminen mieleltään sairaaksi, kelvottomaksi mihinkään – vain apteekkien toimeentulobisnestä kasvattamaan mielenrauhalääkeannostuksin muiden tuhannet itseään vielä löytämättömien ahdistuneiden lisääntyviin joukkoihin. Esityksen avustajat testaajista, parisuhteiden toteuttajista tihensivät tunnelman jo ahdistavan aidoksi.
Festaritaiteilijoiden laatimat julisteet esityksistään.
&nhttps://www.teatterikoulutus.fi/esitykset/teatterifestarit-2024bsp;