Matalan kynnyksen taidenäyttely KERROKSIA kokoaa yhteen taidetta Vapaa akatemian valokuvausopiskelijoilta, kuvataiteilijoilta sekä graafisen suunnittelun ja kuvituksen opiskelijoilta. Näyttely on avoinna kaikille kävijöille 16.-29.5.2024, klo 12-18 ilman pääsymaksua.
Vapaa akatemia toimii monille nuorille ponnahduslautana jatko-opintoihin, mutta näyttelyssä kokee myös vahvoin tosiesimerkein, miten aikuisopiskelijoitten niin ammatinvaihto, kuin elämänpäämäärän etsiminen ja löytäminen on perheellisellekin Lahdessa toimivan Vapaan akatemian yksi merkittävä toimintapäämäärä. Artikkeli ja kaksi rohkeaa persoonaa esitelevät kaksi aikuisopiskelijaa valokuvaus- ja videotuotannon linjalta.
https://docs.google.com/document/d/1zX_ifnXQCxsehgG5ylyzvMATVp4aIGkfXN_wOqC5X70/edit?usp=drive_link
Käynti Lahden kansanopiston alaisen Vapaa akatemia -taidekoulutuksen vuoden työskentelyn KERROKSIA kevätnäyttelyssä, avasi ajatukset kenen tahansa ryhtyä tarvittaessa, mielihalusta tai vaihtelusta ja mahdollisuudesta muuttaa elämänkuvioitaan ja lähteä opiskelemaan taidetta.
Essi Aholan akryylityö
Näyttelyssä saamme ihastella Vapaan akatemian varsin arkisen alakerran suuren näyttelygallerian taiteen viestintää sellaisella runsaudella, että ajatus ja sormet hivelivät jo ensikokemuksen jälkeen kuvan tekemisen ihanuuksiin ryhtymään meitä tavallisia katsojiakin elähdyttävästi.
Perusteellisesti ajateltuja, aikakauteemme niin ajankohtaisesti liittyviä töitä, teknisesti valmiita taiteen tuotteita nautiskeli seitsemänkymmenhenkinen avajaisyleisö, osa tekijöiden ystäviä ja sukulaisia, osa ihan kutsusta tähän harvinaistilaisuuteen saapuneita, tai taiteen perässä paikalle kiiruhtaneita.
Hauskaakin oli, mutta pääasiassa ihmettelin nyt taiteen omaperäisyyttä, tekniikan hallintaa ja uudenlaista virettä kaikilla kolmella kuvatekemisen alueella.
Tietenkin taidetilaisuus avattiin komeasti ihan kansanopiston päällikkötasolta, Lahden kansanopiston säätiön puheenjohtaja Katariina Mäenpään puheella:
”Minulla on suuri ilo ja kunnia avata Lahden kansanopiston puolesta tämä tilaisuus. Ensi nää kiitokset opiskelijoille. Olette saaneet upeaa työtä aikaiseksi. Tottakai opettajille, ilman opettajia teillä ei olisi syytä ehkä tulla tänne, ettekä olisi saaneet tän kaltaista työtä, ohjeistusta ja opastusta, kuvallisen ilmaisun taitoa. Mun mielestäni teemat, jotka näihin julisteisiin on valittu, on hyvin ajankohtaiset ja kuten me kaikki tiedetään jo kautta historian, usein niitä asioita, joita ei ole voitu sanoa ääneen – on ilmaistu kuvallisesti, omassa taiteessa tanssien, kuvallisesti tai jollakin muulla tavalla, jonka taide mahdollistaa. Olen äärimmäisen iloinen ja ylpeä, että teidän työnne ovat tänään täällä esillä: teidän äänenne on tullut kuulluksi.
Onnittelut kaikille ja oikein mukavaa aikaa ja mahdollisuus tutustua teidän töihinne ja kohtahan me kaikki kiiruhdetaan tuonne kesälaitumille, nyt kun kesäkin on jo saapunut. Skool! Aplodit heille!”Maljat – avaaja sekä opettaja Radek Karkulowski ja kutsuvierasyleisö.
Opettaja Mikko Kerttulan lukuvuoden päätöspuheenvuoro:
”Opettajana sanon tietenkin teille opiskelijoille, että kiitos, että olette saaneet työt tänne, seinille. Se on ollut aika monelle ensimmäinen tällainen työskentelyprosessi, luova työ joka on monella jatkunut koko vuoden. Se on aikamoinen duuni. Taputtakaa itseänne selkään ja kaveria ja katsokaa töitänne ja onnitelkaa ja nauttikaa. Lukuvuosi on nopeasti kulunut. Tämä on ollut ihan mahtavaa, tämäkin vuosi, erilainen, monenlainen, olette hyvin hitsautuneet yhteen, ja kaikenlaista työtä on tehtynä. Täällä komeasti esillä. Kiitos teille!”
Eikä ihan taitanut musiikkikaan tilaisuuden päätösohjelmanumerona taiteen inhimillisimmällä perussoittimella, sellolla – enää paremmin iltapuhteen tunnelmaa upeisiin korkeuksiin sävelillään nostaa.
Tietoja Lahden Vapaan akatemian kuvataiteiden opiskelusta ja opiskeluvalinnoista:
Vapaa akatemia
Taide
Radek Karkulowski, TaM, opettaja, kuvitus, graafinen suunnittelu, sarjakuva, 050 560 9953
Mikko Kerttula, FM, opettaja, valokuvaus, 050 407 2329
Päivi Lassheikki, kuvataiteilija, vastuuopettaja, kuvataide, 044 491 4404