Kategoriat
yhteiskunta

Entiset luotettavat populistit nyt meidän kaupunkilaisten riesana

Lahden kaupunginvaltuusto linjasi melkoisen selkeästi useita vuosia kaupungissamme vallinneen keskustelun Lahti Energian myynnistä pörssiyhtiöiden pelottavaan hallintaan. Kaupunkilaisten laaja enemmistö on vedonnut Lahti Energian säilyttämiseksi kaupungin omistuksessa -tällä kertaa tuhansien kaupunkilaisten allekirjoittamassa Kunta-aloitteessa ja yleisönosastojen jatkuvissa kirjoituksissa.

Kaupunginvaltuustossa hyväksyttiin (ei) äänestyksessä luopua Kaupunginhallituksen esityksestä (jaa) ryhtyä etsimään Lahti Energialle yhteistyötahoa. Päätös merkitsi Lahti Energian säilymisen täysin kaupunkilaisten omistuksessa.

Lahti otti eilen 20.5.2024 yhden askeleen palata takaisin kaupunkimaiseen yhteiskuntaan, jolla on itsenäinen valta päättää omasta hyvästä meidän kuntalaisten eduksi.

Muutamat luottovaltuutetut ovat tässä Lahti Energia -yhteydessä paljastaneet hieman odottamattomastikin tapansa siirtyä pelkän rahan perässä etujamme kuvittelemaan.

Näin on tapahtunut jo miltei viime valtuuston aikoina Sonja Falkille, joka valtuuston varapuheenjohtajana ja muissa elitismiin viittaavissa vastuullisissa edustustehtävissä harvinaiseen paksunahkaisuuteen kasvaneena esiintyi hieman ylimielisenä tässäkin 20.5.2024 valtuustokokouksessa kuin oppiäitinä omalla ehdotuksellaan. Sääli entistä sympaattista populistiamme. Sääli kristillisyyden siirtymistä peluripolitiikkaan.

Vihreät lähes kokonaisuudessaan ansaitsevat meidän kaupunkilaisten sapiskat. Erityisesti Jouni Kaikkonen päästyään hänkin aikanaan Kaupunginhallituksen elitistisille korokkeille on menettänyt ajattelevan ja pohtivan, humaanin persoonansa ja taipuu näihin mammonan satumaisiin kuvitelmiin. Harmi.

Populisti Elisa Lientola on hienon taiteilijauransa lisäksi pyrkinyt usein äänestyksissä ääneen osoittamaan omaa suoraa selkärankaisuuttaan. Eilisen kokouksen puheenvuorossaan hän jälleen todisti, että on aina suorapuheinen: mammonan perässä lähti äänestämään kokoomuksen kanssa vieden nuoren puoluekollegansa mukanaan. Siinä horjahti pahasti ainakin suorapuheinen vasemmistolaisuus.

Eniten hämmästelin jo aikanaan Sippe-talon ongelmien yhteydessä, miten harvinainen, toimiva huipputoimittaja Tapani Ripatti, oikea kunnon rehti populisti, ajatuksissaan ja toimissaan voi muuttua silmissämme niin täysin – äänestäessään hänkin vastoin omaa sosialidemokraattista ajatteluaan.

 

Uusin populisti, kansanedustaja Mira Nieminen taas ei täällä Lahdessa hetkeksi äänestystä varten käväistyään varmaankaan tiennyt, missä mennään. Sekoittuuko eduskunnassa pään tila ja ajattelumekanismit täysin? Tyhjä äänestys (tyhjä) tärkeässä asiassa osoitti hänenkin leipiintyneen Kaupunginhallituksen elitismissä lopullisesti Lahden asioihin. Hän ei päättäjänä enää herätä  – hyvästä puhetaidosta huolimatta – luottamusta.

Tuuliviiri Jorma Ratia taas on oma lukunsa, milloin siellä näin, milloin tässä asiassa noin: häneen en Iitin-radan koukeroista lähtien ole enää lainkaan uskonut edes populistina.

 

Yli kuuden tunnin kokoustaminen (ruokailu+toinen tauko) on suururakka, josta suoriutumisesta miltei kaikki valtuutetut ansaitsevat kiitoksen (tosin muutama valtuutettu jätti kokouksen ja tilalle astui varavaltuutettu). Onko sitten tällainen kuin väsyttämisellä toteutettu kokoustaminen viisasta, jää taas lukijani ratkaistavaksi.

Kuvamateriaali kaappaus suorasta Lahden kaupunginvaltuuston kokouksen 20.5.2024 lähetyksestä.

https://www.mediaserver.fi/live/lahti

Yksi vastaus aiheeseen “Entiset luotettavat populistit nyt meidän kaupunkilaisten riesana”

Populismi tässä asiassa on ollut melko yllättävää. Sivistykseen ei tule yhtään enempää rahaa, vaikka myytäisiin kaikki omaisuus, Yllättävää on ollut myös vasemmiston ponnekas pyrkimys yksityistää julkista omaisuutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *