Kaj Chydeniuksen lauluja Jukossa

(Artikkeli julkaistu  ensimmäisen kerran 20.2.2024)

 

Teatteri Vanha Juko, Chydenius ja hänen lauluiset sävelensä on yksi lahtelaisen kulttuuritaivaan valovoimaisimpia tähtiä ollut jo monen vuoden ajan. Viime keskiviikon illassa tuo entistäkin eloisammin välähdellyt musiikkitaivaan komeetta tuikki harvinaisella kirkkaudella läpi vesisateisen, sumuisen talvisen taivaan vain yksinomaa Lahden ja sen pienen Juko-teatterin yllä. Paikalla olivat itse Kaj Chydenius, kaksi hänen huippulaulajaansa Minja Koski ja Mikael Saari sekä mainio pianistisäestäjä Matti Hussi.

Lahden teatteritaivaalle tämä yhdistelmä ei tahdo enää mahtua. Piletit oli myyty jo kuukausia sitten loppuun. Kansaa tungeksi ovien täydeltä onnellisina valituksi tulleina konsertin salintäyteisen yleisön etuoikeutetuiksi kulttuurinauttijoiksi.

Kaj Chydeniuksen sävellyksille on ominaista kansanlaulumainen pienimuotoisuus, melodioiden kauneus, runojen henki ja sisältö melodioissa ja sävelkuluissa sekä sävellysten pettämätön pohja: suomalaisrunoilijoiden tekstit – tavuntarkkuudella ilmaisevina kuin vain Chydenius sen osaa selvittää ja antaa meidän ymmärtää.

Suomalaisen vanhan lyriikan ajatusten puhdas kauneus ja runon poljentoon Chydeniuksen sävelin kirjoittama tähdenlennon tarkka ajattomuus tarjosivat täyden sylillisen todellisia musiikinhelmiä, vastustamattoman kauniita, ainutkertaisia melodioita ja runon koskettavia tunnelmia.

Chydeniuksen musiikissa on sitä ainutlaatuista, jäljittelemättömintä, laulumusiikin ydintä: valita hyvä suomalainen runo, parhaimpien lyyrikkojemme parhaat, säkeiltään ja poljennoiltaan jo soivat tekstit – runo on ennen kaikkea säveltäjäneron ehtymätön melodinen sävellähde, josta riittää säveltää loputtomasti uniikkeja sävelkoruja. Sitten saada (Chydeniuksen tapauksessa valita) niitä esittämään maan musikaalisimmat, osaavimmat, tärkeilemättömimmät ja ajatuksella meille laulavat laulumuusikot. Tähän musiikkiin ei tunnu koskaan kyllästyvän.

Ajankulku vain patinoi Chydeniuksen entistä klassisemmaksi, hellyttävämmäksi korvan ja ajatuksen nauttia. Sävellyskonserttia voi liioittelematta luonnehtia musiikilliseksi neroudeksi, jonka chydeniusmainen draamallinen taju ja kokonaistunnelma lavasti eilen suoraan sielunmaisemaamme kauneudeksi konsertin lähes kolmenkymmen pikkusävellyksen muodossa.

 

Molemmat illan solistit ovat maamme kevyenvakavan laulumusiikin suurenmoisia tulkitsijoita, laajan äänialueen, puhtaan sävelkorvan ja persoonallisen ääniaparaatin armoitettuja taiteilijoita. He ovat musiikkitaiteilijoita, joille säveltäjä mielellään haluaa säveltää ja tarjota sävellystensä tulkintoja ja me yleisö heitä kuulla ja kokea.

Näillä sympaattisilla taitureilla on kyky ilmaista mitä vain, kuten tämän konsertin Chydeniuksen yksinkertaisilta ja herkiltä tuntuvia, lopulta varsin vaikeasointuisia ja vaativan sävelkulkuisia pikkukoruja. Olen näiden laulajien konsertteja saanut nauttia vuosikymmenten ajan – aina ne vaan ihastuttavat, useimmin upeatunnelmaisina soolotulkintoina, tarvittaessa myös ihanasointisina duettona ja tuovat jokaiselle meistä sävelkauneuden uusia ulottuvuuksia elämän taipaleelle. En aio siksi enää eritellä hienoja tulkintoja kuin vain hyppysellisen verran oman sielunsopukkani uumenien ja mielivalintani perusteella.

Eilinen parituntinen ilta toi myös uusia tuntoja Chydeniuksen jo klassiseen laulelmamusiikin korvia aina balsamoineiden tulkintojen, satojen levytystenkin lisäksi.

Minja Kosken toisinaan suorastaan revyymäisin eläytymisin chydeniusmusiikki taipui ja kurkotti nyt hurmaavasti jo monissa vauhdikkaissa tulkinnoissa nautittavaa teatteria kohti. Myös hänen osuutensa raikkaana, hauskanakin illan juontajana onnistui ekonomisessa vähäsanaisuudessaan, välittömyydessään hienosti ja hänen huilistiosuutensa musikaalisuudessaan on jo illan kokonaisuuden kruunaava. Hänen tulkintansa ovat avautuneet, ja saaneet silmänautinnoksemme eläväistä draamaa, koko kehon mukaan esitykseen pieteettisen hallitusti.

Minja Kosken solistiosuuksissa keskeisin rakentui häneltä kuulluista tutuista tulkinnoista, jotka saivat runot jälleen nyt vain kenties entistä vauhdikkaammin rytmi-ilmiasuin ja kypsän, valloittavan näyttelijätyön loistavuudella estradilla elämään.

Toisaalta vähäeleisen keskittynyt laulun tenho Minja Kosken vaikkapa Elvi Sinervon runon Punainen nauha sävellyksen kauniin melodisessa koruttomuudessa, tarinan kuolemanläheisessä viestissä, tulkinnan pelkistetyssä laulullisessa kerronnassa kasvoi illan yhdeksi liikuttavan puhuttelevaksi esitykseksi.

 

Mikael Saaren kuin taustalla mukana lavalla oleva karhumaisen hunajaisesti kehräävä myhäily teksteissä ja duetoissa mukana ei ollut sekään hullumpaa tenhoa, vaan nautittavaa luontevaa tulkinnallista ja näyttämöllistä eläytymistä.

Ja kyllähän huippuestraditaitelija osaa yllättääkin. Aleksis Kiven teksti Metsämiehenlaulu sai Mikael Saarelta niin raisutempoisen ryhdikkään jytkeen, että se suorastaan jyrisi vauhdillaan, voimallaan, tehollaan, timantintarkalla rytmillään jäseniimme. Komea metsämiehen marssillinen tulkinta hurjuudessaan, eläytymisessään ja voimaa uhkuvassa iloisuudessaan kera myrskyävän Matti Hussin piano-osuuden oli sitä dramaattisella tyylillä ja fortella tulkittua estradiChydeniusta täydellisesti.

Kun tuota revyy- ja huumorimittaa vielä lisää illasta käyttelen, niin Heikki Salon pyöränpinnojen vauhtia tavoitteleva Pyörällä pappilaan -irrotteluhauskuus on niistä jo vauhtihuumoria naurulihaksemme pomppia täysillä ja konsertin naurun huippuna aivan hillittömän älykäs ja yllättävä tulkinta Pentti Saarikosken runosta Politiikkani – räjähti jo yleisökin spontaanisti hauskuuden, lyhyen runon ja sävellyksen täysosuman rakettiosumasta suoraan tajuntaamme.

Solistien yhteistulkinnat lauluduettoina, myötäilytulkintaisina kitara- tai huilutehostein, toteutuivat maulla ja hallitusti – kuten Aulikki Oksasen Sinua sinua rakastan tavattomassa kauneushuippumelodiassaan, Lauri Viidan Alfhild hienossa poeettisessa suomalaiskerronnassaan, sen kotoisen ihanalämpöisissä sävelkuvissaan, suomalaisen kotitunnelman epistolana. Tai Aila Meriluodon Jälkeenpäin -runo ja Chydeniuksen sävellys, tuo elämän polun päättymistä, elämän kauneutta, rakkauden ehdottomuutta ylistävä, surumielisen kaipuun kuolemattomuushymni sai jälleen, syvälle sydänalaan saakka koskettavan ja musiikillisesti loistokkaan tulkinnan.

Lemminkäisen äidin kehtolaulu Eino Leinon näytelmän sanoin aloitti konsertin hitain valssin tunnelmin ja kertoi Chydeniuksen säveltäjäuran yhdestä eetoksesta: synkän runon teksti saa niissä chydeniuskauniin, elämäniloista uhkuvan sävelasun, kuoleman verho muuttuu ihanaksi ikuisuuden kauneudeksi. Chydenius on sävellyksillään tekstin tulkitsija, eläytyjä, näkijä, elämän filosofi.

IIta päättyi Eila Kivik ahon Muuan isämeidän runon Chydeniuksen kauniiksi korvamadoksi tarttuvin sävelin

Anna meille,
tarkoitan: älä ota pois.
Vaikeaa lastesi luopua ois.

Elämäämme helpottaa
vaikk´et yhtään vois,
tätä pientä onneamme
älä ota pois

Konsertti oli täydellinen, jopa noiden Chydenius -sävellysten määrässäkin, joita riitti kahdeksankolmattakymmentä kappaletta ja vielä ylimääräisiäkin paukutettiin kämmenet hellinä musiikillisen huumeen kuumottaessa poskia – peräti kolme.

teatterivanhajuko.fi