Eliel Saarisen piirtämä uljas Lahden kaupungintalo on yli satavuotiaanakin harvinainen kansallinen arkkitehtuurikomeus markkinaperinteen kehysten sinettinä tänäänkin keskiviikkona 3.6.2026.
Joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona Lahti –kaupunkiin syttyy lahtelaiset kokoava kansantapahtuma – kuukauden markkinapäivä. Viipurinrinkilät, karjalanen puhe, hämäläinen suomenkieli, paikalliset poliitikot, ihmeliimat, rottinkiesineet, huonekalut, arvat, leivät, vaatteet, kalastusvälineet, teltat, kalatuotteet, puukäsityöt, työvälineet, kankaat, kakut, palvilihat, pölypussit, imurisuuttimet, keksit, piirakat, poliitikot, taontatuotteet, halinallet, nahkavalmisteet, kengät, puhdistusaineet, leijat, hatut, kukat ja ne muut monetkymmenet ihmiselämän arkipäivää ryydittävät, ei ihan välttämättömät myyntiartikkelit ovat tuoneet Lahteen montakymmentä kauppiasta kesäisen torin suloiseen muistojen ja tradiitioiden toistensa kohtaamisten iloiseen sekamelskaan.
Torin lumo
Äitini oli 1950-1970 luvut Lahden torin vihanneskauppias. Lapsuuteeni kesät kuluivat Lahden torilla. Aamuneljältä kukat, taimet ja vihannekset kärrättiin torikärryin lähikerrostalon pihasta torille. Toripöytä telttakatoksineen rakennettiin ja somistettiin. Kello seitsemältä alkoi virallinen myyntiaika. Sitä ennen myyjälle saattoi toripoliisi Väliö räpsäyttää sakot, samoin myyntiajan päättymisen klo 13 jälkeen tapahtuneesta kaupanteosta. Tiukkoja kaupantekoaikoja valvottiin vainoharhaisesti, myyntiajoista lipsuneet kauppiaskollegat saatettiin tahallaan käräyttää.
Aamuvarhaisella torilla lahtelaisten raadollinen elämä tuli tutuksi: kunnallispoliitikot – narrit ja herrat – vaelsivat torin poikki, pari vakiotyyppiä porkkananipun krapulansa lääkkeeksi ostaen, yöjalasta palaavat miehet ja naiset suuntasivat kotiinsa torin poikki, monet tulivat tutuiksi ja tervehtivät. Torikauppiaiden yhteiselo oli alituista kyynärpäätaistelua: vaikka välttämättömät aamutervehdykset ehdittiin sanoa, oltiin koko päivä toistensa kanssakilpailijoita. Kauppiaiden välinen taistelu huipentui viimeistään kerran vuodessa toripaikoista käydyssä kaupungin huutokaupassa: siellä ukkosilmankaltaisessa tunnelmassa saatettiin kiusalla huutaa jonkun torikauppiaan paikka niin kalliiksi, että tämän oli lopetettava koko elinkeinonsa tai ainakin tyydyttävä syrjäisemmälle toripaikalle työtään jatkamaan.
Torin lumo syntyi kuitenkin sen monenkirjavista ihmisistä, sen ulkoilmasta, sen hetkellisyydestä ja säiden mukaan muuntuvasta ilmapiiristä. Jokainen päivä oli omaleimaisensa. Pienen pojan toripäiväni kruunasi torikärryjen vienti Aleksanterinkatu 9:n pihaan. Pihasta pääsi suoraan Keskisen jäätelötehtaaseen, josta joka päivä sain ostaa kokonaisen pienen pesuvadillisen jäätelöä päiväpalkaksi ahmittavakseni.
Väinö Hämäläisen maalaus Lahden markkinat vuodelta 1921. Valtion taidemuseon omistama/Lahden taidemuseon kokoelmassa.