Useat meistä, joilla on jopa museokortti, eivät aina edes Helsinki-käynnillään ehdi tai ymmärrä vilkaista taiteen ihmeellisiä maailmoita. Yrjönkadun Amos Andersonin taidemuseon tilalle perustetun, uudenlaista taidekäsitystä ja kokeellista taidetta ylläpitävän Amos Rexin ovi aivan keskellä Helsingin sydäntä, Mannerheimintiellä entisen Lasipalatsin ja linja-autoaseman kiinteistössä, toisella puolen suurta liikennekatua jököttävän Mannerheimin ratsastajapatsaan kohdalla jää usein avaamatta. Pari päivää sitten taas asian muistimme ja onneksemme ovenripaan tartuimme.
Argentiinalaisen taiteilija Leandro Erlichin (1973) installaatiot ovat kuin teatterilavastuksia, joissa tutut arkipäiväiset ympäristöt – poutapilvet, hissi, koululuokka, junamatka – alkavat yllättäen käyttäytyä oudosti.
Amos Rexiin Leandro Erlich on luonut maailman, jossa kävellessämme ja katsellessamme alamme epäillä todellisuutta ja silmiämme. Matka unenomaisesta Pilvi-teoksesta etenee Jalkakäytävän, Kadonneen puutarhan ja Hissilabyrintin kautta huoneeseen, jossa istahdamme geometrisille kuutioille: kuutioilla istuessamme alamme nähdä kauempana lasiseinien läpi istuvammekin todellisuudessa luokkahuoneen pulpeteissa.
Me katsojat emme ole pelkkä sivustaseuraaja, vaan jo olennainen osa teoksia. Illuusiot niin arkkitehtuurin, painovoiman ja perspektiivin normaaleista säännöistä sekoittavat todellisuudentajuamme ja herättävät kysymyksiä. Voimmeko luottaa aisteihimme? Entä siihen, mitä pidämme totena?
Suuren museosalin aina uusien ihmeellisten visuaalisten teoskokemusten kautta pääsemme lopuksi tunnettuun Rakennus-teokseen, jossa helsinkiläinen jugend-talo muuttuu surrealistiseksi leikkikentäksi. Täällä ihmiset näyttävät leijuvan painottomina ja kävelevän seinillä – ja lopulta katsojakin on osa tätä taianomaista näytelmää.
Amos Rex Mannerheimintie 22-24 Helsinki amosrex.fi
Yksi vastaus aiheeseen “Hauskan ihmeellisessä museossa”
Kiitos kokemuskertomuksesta. Siitä päättelen, että Leandro Erlichin näyttelyn edessä olevan kokemisen jälkeen tulen kysymään itseltäni missä on taiteen ja tekniikan raja ja onko sitä. Sama kysymys on ennenkin jäänyt mieleen Amos Rexistä.