Parahin lukijani. Teatterikaupunkina Lahti laajenee ohjelmatarjonnaltaan ihan uusien suomalaisten näytelmien ja samalla tuoreiden, uuden sukupolven teatteritekijöiden palavaan teatterihehkuisuuteen. Lahden kaupunginteatterin Suurella ja Pienellä näyttämöllä on nyt syyskaudella kaikkiaan kolme uutta esitystä, joista kaksi täysin Lahden kaupunginteatterin omatuotantoista näytelmää kirjoittajineen, ohjaajineen ja mielenkiintoineen. Ei siis ihme, että lähestyvistä ensi-illoista järjestettyihin maksuttomiin yleisötilaisuuksiin katsojat ovat kiiruhtaneet täydet esityssalit kansoittaen.
Lahden kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä saa ensi-iltansa ja kantaesityksensä 11.10.25 Kaisa Lundánin kirjoittama näytelmä Tule kotiin, tähtityttö! – tragikomedia kotiinpaluusta vuosien jälkeen.
Kaisa Lundán kuuluu uuden sukupolven seuratuimpiin näytelmäkirjailijoihin ja tämä teos on kirjoitettu erityisesti Lahden kaupunginteatterille. Hän on näytelmäkirjailija, jonka teoksissa huumori ja ihmisen synkät puolet kietoutuvat toisiinsa. Hän tarkastelee yhteiskuntaa perheen kautta – tässä tapauksessa nuorten naisten kautta.
Kun pikkuveli Jussi kuoli, teini-ikäinen Reetta pakeni kotoaan eikä häntä ole sen koommin kotiseudullaan nähty. Mutta nyt, viisi vuotta myöhemmin, Reetta osallistuu suosittuun laulukilpailu Stara of Finlandiin. Ehtona kilpailussa etenemiselle on kuitenkin vierailu kuvausryhmän kanssa lapsuudenkodissa, jossa muut perheenjäsenet, entinen poikaystävä ja kipeät muistot edelleen odottavat kohtaamista. Näytelmä on tragikomedia perheestä, jossa suru tekee ihmisistä hirviöitä – myös niistä kaikkein rakkaimmista. Sydäntälämmittävän koominen tarina kurkistaa keskeneräisten ihmisten tunteisiin ja suljettujen ovien taakse. Näytelmän ohjaa Tomi Korhonen, joka vierailee Lahden kaupunginteatterissa ensimmäistä kertaa. Lavastuksesta vastaa Aino Kontinen ja puvustuksesta Suvi Kajas – molemmat myös ensikertalaisia Lahdessa.
Reetan roolissa on Nenna Tyni ja Reetan isoveljeä näyttelee Markus Järvenpää, muissa tehtävissä Jori Halttunen, Tapani Kalliomäki, Aurora Manninen, Jari-Pekka Rautiainen, Liisa Vuori ja Henna Wallin.
Näytelmäkirjailija Kaisa Lundán:
” Näytelmäkirjailija-ammatin valintani? Mä halusin tulla näyttelijäksi, mutta kun hain ruotsinkielisen näyttelijäkoulutuksen linjalle, en päässy näyttelijäksi, niin sitten multa kysyttiin, et mikset sä kirjoita. Sattuman tapahtumasta siis, et joku sano mulle, et kirjoita!
Teatterissa mua kiehtoo se, et mä teatterissa kohtaan sen esityksen maailman paperilla ja sen jälkeen mietin tapahtumiin näyttelijät ja taustan ja sitten vielä yleisön. Teatterissa on monta siirtymää, joissa yhden ihmisen ajatus toiselle ihmiselle ja toisen seuraavalle. Se on huomattavan hienoa, sieltä tulee ajatusta, iloa ja surua ja yleisö katsoo sitä kaikkea.
Tule kotiin, tähtityttö! kertoo yhdestä perheestä, perheestä, joka on kohdannut suuren surun, heidän nuorin lapsensa on kuollut ja kukaan ei oikeastaan osaa käsitellä tätä asiaa. Asia on paketoitu. Jätetty syrjään. Unohdettu vierestä. Mutta sehän ei asiaa ratkaise mihinkään. Eräänä päivänä perheen nuori on osallistumassa Stara of Finland – laulukilpailuun, jossa tarvitaan kuin kuvaa kotiväestä, osallistujan perheestä. Kamerat on vastassa ja siitä seuraa sitten kaikenlaisia tilanteita, kun…
Tämä aihe on itseäni lähellä, kun mä tulen perheestä, jossa koin kuoleman suuren kosketuksen, läheisen kuoleman lapsuudessa. Että on elämä ennen kuolemaa ja sen jälkeen. Ehkä tämä on sitten tapa kertoa siitä, kun on nähnyt ihmisiä ympärillä ja miten perhe ja tunnelma muuttuu kuoleman kohdatessa ja meillä on nykyaikana eri tapoja pakottaa toiset kohtaamaan surun ja toiset taas unohtamaan sen. Mä olen nähnyt sen läheltä. Mä olen nähnyt sen suunnattoman kauhun ja – elämässä kiinni oleminen – se on se, mitä mä haluan tässä kertoa.
Kirjoitusprosessi on alkanut periaatteessa monta vuotta sitten, kun minä ja ohjaaja opiskeltiin Teatterikorkeakoulussa ja teimme silloin noin 40 minuutin version tästä samasta tekstistä ja lähetin sen nyt teatterinjohtaja Lauri Maijalalle ja sanoin, et tästä vois tehdä sellaisen koko illan näytelmäesityksen. Sitten mä aloin kirjoittaa ja ensin mä olin ihan hakoteillä, kun puoli vuotta mä yritin pysyä kiinni siinä vanhassa. Kun viimein löysin uuden vaihteen, niin siitä vanhasta oli ehkä enää kaksi kohtausta tähän. Kirjoittajalla on tapana aina kirjoittaa tietyn tyyppisiä äitejä ja isiä ja tuoda oma kokemus perheestä.
– Perhe on kuitenkin se yksikkö, jonka kautta kuvitan sitä maailmaa, jossa me opitaan meidän arvoja. Koetaan indentiteetti, elämän ensimmäinen identiteetti juuri perheessä. Ehkä meillä on tarve katsoa ihmistä empaattisesti ja katsoa ihmisestä se toinen puoli. On tarve saada nauraa ja itkeä asioita perheestä.
– Se on tietenkin hurja prosessi ja se ei ole mitenkään yksinkertainen. Esimerkiksi näitä harjoituksia katsoessani koin hyvin vahvasti tuon Liisan monologin: kun kirjoitin tota tekstiä, mä olin raskaana ja sain lapsen ja kun realiteetit ja unelmat niin toisiinsa törmäävät. Ensinnäkin joutuu hyväksymään oman tekstinsä ja sitten näyttelijä muuttaa sanat lihaksi ja tunteista tulee aitoja ja niin oikeita.”
Lavastaja Aino Kontinen ja ohjaaja Tomi Korhonen:
Ohjaaja:
”Mulla tuli tekstistä fiilis semmoisesta jumissa olemisesta, et ollaan jääty johonkin asian ääreen. Vaikkei haluais jäädä siihen, vaikka kaikki haluisikin päästä pois siitä, ni se siltä tuntui. Mua ohjauksessa kiinnostaa tekstin perusteella, milloin itku muuttuu nauruksi ja milloin taas nauru itkuksi – niinkuin elämänleikki ja tanssi – ne auttaa toisiaan. Niiden kanssa päästään läpi elämän monia kerroksia jonnekin sydämen tuntumaan. Minun tapani on ohjata niin, että miltä tapahtumat näyttää näyttämöllä on keskeistä esityksessä. Kokeillaan eri tapoja kohtauksille, mitä ja miten tämä tekstikohta nähtäisiin tapahtuvaksi. Loppuviikot keskitymme moniin esityksen läpivienteihin sekä esityksen rytmitykseen ja muihin suuriin linjoihin…”
Lavastaja:
”Lavastusratkaisuissa yks oli musta aukko, eräänlainen vedenalaisuus ja jumissa oleminen, et on kiinni jossakin – ja pitkän pohtimisen ja ajattelun jälkeen löytyi tämmöinen lumisadepallo, muoto, jota sitten lähdettiin ajattelemaan ja tutkimaan, et miten saadaan näytelmä tapahtumaan siten, et tapahtuisi kuin lumisadepallossa. Sen sijaan, ettei yritetä tulkita esitystä talossa, vaan kuin meillä on lumisadepallo, siellä. Et katsotaan tätä näytelmän sisältöä perheen suurimman lapsen, Jussin ajatuksen tasosta, lapsen lelun näkökulmasta tarina sieltä läpinäkyen: siten miten välillä hirveältä, välillä sekavalta ja hauskalta se näyttää – siitä näkökulmasta. Näyttämö pyörii, siinä on luukkuja, se on lelumainen yllätyksineen….”
Tässä esittelin ensi lauantain 11.10.2025 ensi-iltaa edeltäneen yleisötilaisuuden ytimiä. Iltaa johti kovin vakavalla asioihin paneutumisella Anna-Riitta Partanen – kysymykset tekijöille huolella muotoillen. Lainasin näytelmän keskeisten teatteritaiteilijoiden puheenvuoroja tähän artikkeliin niitä referoiden. Tällä kertaa vastaukset olivat niin täydellisiä, että jätän itse näytelmän roolit, haastattelut ja illan näytelmän esimerkkikohtaukset lukijani koettaviksi vasta valmiissa näytelmäteoksessa. Näytelmä ja sen kirjoittaja, ohjaaja sekä lavastaja saavat tyhjentävillä johdattelijan kysymyksien vastauksillaan pohjustaa näytelmän Tule kotiin, tähtityttö kantaesitystä.
Lahen uutisia palaa näytelmän ensi-illassa kokemiinsa tuntoihin ja tunnelmiin.