Beyoncé – Albertta Leppäniemi
Vuonna 2019 ilmestyneen Liv Strömquistin sarjakuva-albumin Den rödaste rosen slår ut, Helena Kulmalan suomennoksesta dramaturgi Ona Korpirannan luoma näytelmä Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan, eilen nähty, koettu ja nautittu Elina Kilkun ohjaama Lahden kansanopiston teatterikoulutus II:n tulkitsema esitys on häikäisevän loisteliasta, sisällöllisesti meitä jokaista liikuttavaa sekä taiteellisesti vahvaa, esityksellisesti poikkeuksellisen lahjakkaiden taiteilijoiden luomaa tuoreinta, raikkainta ja omavoimaisinta teatteriestetiikkaa tämän päivän suomalaisella teatterikentällä.
Sisällöltään teos tuo elävän inhimillisesti ajattelumme keskipisteeseen entisen romanttisen rakkauden, sen nyt konkreettisiin palasiin järjellä ja tietämyksellä viipaloiden. Teos tarjoilee meille jokaiselle kuin oman henkilökohtaisesti kokemamme osan rakkaudesta ja rakastumisesta maisteltavaksi, muisteltavaksi, uudelleen koettavaksi tai kokeiltavaksi – ja omat tuntemuksemme rakkaudesta tieteellisesti aina antiikista populaarikulttuuriin saakka viisaiden tämän aikamme suurten tutkijoiden, sosiologien, psykiatrien, aivotutkijoiden, kirjailijoiden, muusikoiden, filosofien ja käyttäytymistieteilijöiden – sivistyneen maailman taiteilija- ja tutkijakuuluisuuksien ymmärryksin todistaen.
Teoksessa on kaikkiaan 19 kohtausta ja niissä koemme yli kahdeksankymmentä erilaista nykyaikamme tai menneisyytemme henkilöä, heidän hahmonsa voimakkaan vaikuttavasti tai äärimmäisen herkästi luonnostelluiksi ja tyylitellyiksi – täysin henkiin herätetyiksi persoonallisuuksiksi. Tuo hahmokavalkadi on jo sinänsä suurta nuoren ja etevän näyttelijätaidon luomaa teatteri-illuusiota nauttia ja herkutella vaikkei koko tarinasta mitään ymmärtäisi.
Liv Strömquist – Lina Juusela
Niinpä tähän kirjan dramaturgiaan on hienosti oivallettu kirjoittaja Liv Strömquistin hahmo, joka on koko ajan läsnä tapahtumissa ja niitä myös kommentoimassa. Varsinaista Liv- kirjailijan luonteen kirjoa saadaan taitavasti, kun kaikkiaan viisi eri näyttelijää on esityksen eri kohtauksissa hänen roolissaan.
Otan vielä kolme kohtausta tähän esimerkiksi:
Kun mennään syvälle teoksen sisältöön, itse rakkauden aina arvoitukselliseen, selittämättömään voimaan, tositapahtumiin, vaikkapa ensin nykyaikaan suuren maailmanluokan julkkisten, don juanien nykykuvaan, filmitähti Leonardo DiCaprion seurusteluun kymmenien uimapukumallien kanssa, ollaan jo täydellisessä ekstaasissa, viihdelehtien ja somen luomassa todellisuudessa. Näin esitys alkaakin mitä mielikuvituksellisimpien Leonardon mallien marssiessa vuorollaan esitysestradille ja pian myös vauhdikkaasti hänen elämästään kadotessa. Miksi tämä kaiken elämässään hahmollaan, kuuluisuudellaan saanut upporikas persoonallisuus ei sitten osaa rakastua? Sitä esitys kanssamme pohtii ja ajatusnystyröitämme ihanasti kuumiksi kiehuttaa.
Leonardo DiCaprio – Heikki Hoppania
Tai toisinpäin. Kun kuuluisa yhdysvaltalainen maailmankuulu rakkausrunoilija Hilda Doolittle (1886-1961) vielä 74-vuotiaana jo kuolemansairaana rakastuu palavasti. Miten ihmisen maailma silloin ja koko elämä, sen mielenkiinto mullistuu. Sen kohtauksenkin koemme seksisen huumorimyrskyisen vauhdikkaana, monin kohtaukseen liittyvien erilaisten tapahtumien rikastamina – yhtenä muiden kymmenien rakastumisesimerkkikohtausten kanssa vertaansa vailla mieleen taatusti jäävänä.
Entä vielä vanhempi tositarina maailmanhistoriamme 1800-luvun Don Juaneista, kuten Lordi Byronin ja koko maailman yhteisön seuraaman Lady Caroline Lambin kielletystä, monivuotisesta myrskyisestä suhteesta. Tässä Kansanopiston teatteri II luo yhden yli 40-vuotisen historiansa kenties ikimuistettavimman ehyen ja valloittavan upeasti näytellyn draamatuokion.
On tietenkin repliikillisesti vaativia rooleja kaikki, kuten vauhdikas, puhelias maailmankuulu sosiologi Eva Illouz, jonka puheenvuorot täyttävät monet esityksen tietoaineistot. Myös yksi poikkeava rooli – äiti – tuo esitykseen sopivaa emotionaalista varmuutta, sukupolvien ja aikakausien viestimää parisuhteen pysyvyyttä lempeydellään ja empaattisuudellaan. Esitys on täynnä mielettömän nerokkaita yhteisnäyttelemisen rooliluomuksia, kuten Doolittlen näkemät valtameren delfiinit pyörimiskuvitelmissaan laivan ympäri, saati norjalaiset merimiehet miehisyysuhossaan….
Alkibiades – Tino Karttunen Sokrates – Peetu Savolainen
Tai nykypariutumisen tyyliin vastavuoroisesti tässä kuvassa, kun Alkibiades yrittää käännyttää intiimiksi seurustelukumppanikseen Sokratesta siinä onnistumatta.
Esityksen kokonaistarinassa tuoksuu lopussa tarpeellista pateettisuutta kuorolausuntana muistuttaen aikakausien tuomista perinteisistä rakkauden käsityksistä, mutta sitäkin modernisti yhteisin rytmein sekä äänenpainoin ja pienin sävelkuluin tulkiten. Noihin perinteisiin viittaa myös lopun tanssillinen tuokio ja sävelletty nimilaulun herkkä yhteisesitys.
Näytelmä rakkaudesta, sen synnystä, lopusta ja aikakausien rakkauskäsitysten muuttumisesta ja parinmuodostumispelosta on tänään kansakuntien pienentyessä ajankohtainen esitys.
Sen teatteritenho on vauhdikasta, pysähtymätöntä, tunnelmarikasta kohtausten vivahteita osumatarkasti ohjausnäkemyksellä, komediallisella näkökulmalla ja tarkkaiskuisella replikoinnilla, hienosti oivalletuilla uudenlaisilla persoonakohtaisilla painotuksilla teatteritekstiä elävöittäen ja värittäen: koko esitys kuin suuri täydellinen tarjotin eläviä elämänkohtaloita samalla rakkaustarjottimella tieteen maustamina nautittavanamme.
Esitykset – Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan
PUNAISIN RUUSU PUHKEAA KUKKAAN
Käsikirjoitus: Liv Strömquist
Ohjaus: Elina Kilkku
Ohjaajan assistentti: Katri Leppälaakso
Musiikin opetus: Elsi Bergroth
Koreografiat ja tanssin opetus: Katri Liikola
Puheen opetus: Heini Nikander
Dramatisointi: Ona Korpiranta
Suomennos: Helena Kulmala
Käsiohjelma: Lina Juusela ja Minka Kosonen
Promokuvaus, valokuvat ja tekninen apu: Jani Enqvist
Tekniikan ajo: Netta Herranen, Elina Pentinsaari, Sakke Sikiö, Aaro Strömmer, Mikko Wilmi
https://www.teatterikoulutus.fi/oppilaat/teatteri-2-2024-2025