Pesäkallion kesäteatterin vuoden 2024 kesänäytelmän 29 esityksen koko toimiva henkilökunta:
takarivistä Jarttu Mustonen, Minna Lavaste, Erkka Helenius, Ilmari Myllynen, Tanja Salminen, Aapo Ravantti, Einari Toiviainen, Julia Karppinen, Berit Mäkinen, Veeti Heikkilä eturiviin Anna-Maria Karhulahti, Satu Säävälä, Astrid Blomqvist, Kalle Sulalampi, Mirva Myllynen, Jenni Saario
Pesäkallion kesäteatteri aloittaa Lahdessa ensimmäisenä, heti juhannuksen jälkeen, odotetut julkiset kesäteatteriesitykset – on aloittanut jo 27 vuoden ajan.
Kaisu ja Erni
Tällä kertaa vuorossa on 1960-luvun pohjalaisen tyhjenevän maaseudun keskuksen, kyläkaupan tunnelmallinen ajankuva, persoonallisine ihmisineen, joiden ihmissuhteet ovat tuuliajolla, kun kauppojen toiminta ja kannattavuus on muuttunut klassiseksi ongelmaksi. Sukupolvien mukanaan tuoma tositarina on erityisesti maaseudun väen väheneminen – niin emäntien kuin isäntienkin puute – seudun elinkeinojen jatkumiseksi suvussa edelleen. Tämä tarina on tosi usein myös kaupunkien sukuyrityksissä. Esityksessä poikkeuksellinen perhonen saa lähes muutoksen aikaan kaupan ja yhteisön jatkumiseksi ihan aidon rakkauden voimalla.
Viime vuonna Pesiksen näyttelijäkunta lauloi Helismaata juuri niin kuin pitääkin: reissumiehen nostalgisesti, todesti ja iskelmällisesti.
Ellida, Vivien, Kaisun äiti, Anna, Kaisu ja Erni sekä Pesiksen soittojengi
Tänä vuonna musisoidaan myös aidosti suomalaisessa ajan käyttömusiikin hengessä ja lauletaan pääosin poppia -Yhtye Vesterisen biisejä. Näin mennyt aika peilataan pelkällä musiikilla mielenkiintoisesti nykyisyyteen. Sovitus onkin Pesiksen bändin ja ohjaajan ideoimaa aika vallatonta, nerokasta valintaa.
Ennakkoesittelyssä tuntui ajankohtainen musiikki istuneen 1960-luvun ajankuvan nostalgialestiin herkullisen sulavasti ja tempoa riitti niin, että tuo vesterismusiikki Nuoriherra Jaatinen -biisillään nappasi mukaansa kuin huomaamattamme meidät katsomopenkeissä näyttelijäkoreografiaan hytkyttelemään.
Mitä näin ennakkoon vielä kertoisin? Ainakin Pesiksen musiikin taidosta, joka pelaa yhteen rutinoidun raikkaasti ja ihanan rennosti kompaten ja svengaten. Sen tehokkainta on laulajat, jotka pääosin löytyvät esityksen henkilögalleriasta – alansa suomalaishuippuja.
Ellida, Erni, Vivien ja Kaisu
Tai entä vankka ohjaaja – Satu Säävälä 25 vuoden pesiskonkari – tai toinen pääosanesittäjä – joka ikisessä Pesiksen 27 kesäesityksessä näytellyt tuhattaituri Kalle Sulalampi. Ja vielä teatteriympäristönäkin Pesis on sopivan lähellä sivilisaatio-Lahtea ja tietenkin tutun tuttu puitteiltaan, tosileveiltä puupenkeiltään sekä nousevalta katsomokolossiltaan ja luontoon rajautuvilta lavastedekoraatioiltaan, villin luontoläheinen kokemus ensikertalaisille.
LIIAN PAKSU PERHOSEKSI
Alkuperäisteos Sisko Istanmäki
Näyttämösovitus Jukka Keinonen
Ohjaus Satu Säävälä
Lavastus, puvustus ja tarpeisto Minna Lavaste
Toteutus Minna Lavaste ja Elina Mäkelä
Rakentamassa Kalle Sulalampi, Anu Rajaniemi, Jartti Mustonen, Eppu Gustafsson ja Aapo Ravantti
Ruutinojan kyläkaupan tuotteet Koulutuskeskus Salpauksen tarpeistonvalmistuksen oppilastyönä: Hilla Jääskeläinen ja Senja Paljärvi
Äänisuunnittelu ja -ajo Erkka Helenius
Tuottaja Jenni Saario
Keittiövastaava Tanja Salminen
Rooleissa:
Annamaria Karhulahti: Kaisu; kauppa-apulainen
Kalle Sulalampi: Erni; kauppias
Mirva Myllynen: Ellida; Ernin äiti, Emäntä Hilma
Julia Karppinen: Viivi (Vivien); Ernin sisko, Emäntä Vilma
Berit Mäkinen: Kaisun äiti, Emäntä Selma
Astrid Blomqvist: Anna; opettajan rouva
Ilmari Myllynen: Lauri; Kaisun isoveli, Isäntä
Einari Toiviainen: Lihamestari, Isäntä Nieminen
Aapo Ravantti: Isäntä Järvinen
Veeti Heikkilä: Isäntä
Pesäkalliolla ensi-ilta koittaa juhannuksen jälkeen torstaina 27.6.2024 klo 18.00. Näytöksiä on 29 ja ne ovat pääosin heinäkuussa. Palaamme esityksen ensi-iltaan sen arvioiden.
Pesäkallion kesäteatteri Hepolammintie 41, Lahti
pesakallio@gmail.com Puhelin 044 279 0333
www.pesakallionkesateatteri.fi
Postiosoite: Lahden Elävä Taide ry. / Pesäkallion kesäteatteri c/o Saario, Kirjavakatu 17, 15300 Lahti
Yksi vastaus aiheeseen “Pesäkallion vauhdikas näytelmä avaa lahtelaisen kesäteatterikauden”
Ensimmäinen esitys oli Tukkkijoella v. 2008.